Siken hoitovihko

[Pipsa]

13.10.2012 Pienten muutosten aika

Kirjoitan paperille muutama lausetta, rytistäen paperin päätäni pudistellen. Aloitan alusta, yrittäen pitää käsialani siistinä, mutta samalla tarpeeksi isona. Seuraavaan yritykseeni olen varsin tyytyväinen, joten laitan kynät syrjään, kaapaten paperin mukaani. Tyytyväisenä tassuttelen alakerran odottelutilaan, jossa ilmoitustaulukin sijaitsi. Asettelen lapun siististi ilmoitustaululle, johon tökkään sen kiinni värikkäillä nastoilla. Peruutan muutaman askeleen taaksepäin, katsellen lappua arvioivasti.



“Hei Britta, tuutko käymään täällä?”, huikkaan huoneen ohi kulkevalle brunetelle. Tyttö nuokkaa, lähestyen pienoinen hymy kasvoillaan. Tyttö kohottaa kulmiaan hieman kysyvästi, koskettaen kädellä hiuksiaan.
“Onks tää siun mielestä suorassa? Tai onks tää teksti edes järkevä?”, kysyn hieman epävarmasti. Britta katselee lappua arvioivasti, pohtien selvästi tekstiä.
“Hyvä toi on, tosin tuo on hieman vinossa”, tyttö toteaa, irrottaen toisen nastoista, ja suoristaen paperia.
“Joo, oon tosi huono hahmottamaan onko jokin suorassa vai ei”, virnistän kääntäen katseeni paperiin. Jutustelemme vielä hetken, ennen kuin suuntaamme kumpikin omien hoidokkiemme luokse.

“Heippa possu”, hymyilen minua katselevalle Sikelle. “Kohta sulla on sitten jo hoitaja”, totean ääneen. Olin melko kauan pohtinut ottaisinko tammalle hoitajan vai en, mutta lopulta olin ainakin päätynyt kokeilemaan, jos löytäisinkin hommaan sopivan ihmisen. Olihan Sikellä tietysti aiemminkin ollut muutamia hoitajia, joten sinäänsä hoitaja ei olisi kummallekaan meistä uusi juttu.

Ääneti mietiskellen aloitan harjailemaan ponia pitkin vedoin. Vuonohevonen nuokkuu rentona, välittämättä tippaakaan muualta tallista kantautuvista äänistä.
“Onpas se rento kaveri”, toppaliiviin verhoutunut Salma toteaa astellen kohti Bonnien karsinaa.
“Jep, tosinkuin Bonnie näköjään”, virnistän katsellen nyrpeän näköistä kimoa.
“Kyllä tää tästä, kunhan myö vähän vielä tutustutaan toisiimme”, tyttö hymyilee ojentautuen taputtamaan varovaisesti sponsoriponinsa kaulaa. Nyökkään hymyillen, kertoen ajasta, kun olin vasta saanut Siken omakseni.

Kuin huomaamattani olen saanut Sikelle puettua varusteet, sen seisoskellessa yhä nuokkuen aloillaan.
“Jaksasit sie nyt ees herätä?”, mumisen ponille, pujottaen harmaat hanskat vaaleisiin käsiini. Säädän hieman kypäräni tiukkuutta, nykäisten hellästi ohjista.
“Mennääs nyt”, haukottelen liu´uttaen oven auki, ja pujahtaen poni kantereillani käytävälle. Jo muutamia päiviä jatkuneesta sateesta johtuen suuntaamme punaiselle maneesille. Työnnän raskaan oven varovaisesti auki, kurkaten sisälle. Maneesi on yllättäen tyhjä, vaikka tänään hoitajilla olisikin mahdollisuus ratsastaa hoidokeillaan. Toisaalta, tyhjä maneesi antaisi meille enemmän tilaa harjoitteluumme. Napsautan katsomossa olevan radion päälle, sieltä kantauessa jotain hyvän tuulista iloittelua.

Kiepsautan ponin keskemmäs maneesia, kiskoen jalustimet alas. Puhisten kiskon vyötä tiukemmalle. Sikke mulkaisee minua happamasti.
“Äläs viiti olla tänään noin nyrpeä”, naurahdan asetellen jalkaani melko matalalla olevaan jalustimeen. Kevyt ponkaisu ja heilautan itseni kevyesti tamman matalahkoon selkään. Säädän jalustimia reiällä lyhyemmäksi, jotenkin ihmeessä ne olivat viime kertaista pitemmän tuntuiset.

Kevyellä kosketuksella annan vuonohevoselle luvan lähteä liikkeelle. Yllättävän reippaasti se lähtee tarpomaaan eteenpäin, kuunnellen sateen aiheuttamaa ääntä. Annan käteni liikkua kevyesti sen kaulan liikkeiden mukana. Keskityn mukautumaan liikkeisiin, tarkkaillen erityisesti jalkojeni asentoa. Jalkani pyrkivät menemään hieman liian eteen, johtuen ehkä hieman huono ryhtisestä asennostani. Korjaan jalkani oikeille paikoilleen, vilkaisten taskussa olevasta kännykästäni kelloa. Sen mukaan olimme ollet maneesissa jo lähes vartin. Vähitellen kerään ohjia, aloittaen ratsastamaan pitkille sivuille avotaivutusta ja päätyihin voltteja.

Sisäpohkeellani taivutan hevosta hieman ja pidän sen avulla hevosen uralla. Ulkopohkeella taas säätelen hevosen ulkokylkeä, estäen samalla takaosaa työntymästä ulos. Tamma toimii varsin hyvin, tuntuen kuitenkin ehkä hieman kiireiseltä. Suorituksemme tuntuu paranevan kerta kerralta, yhteistyömme toimiessa lähes saumattomasti. Tyytyväisyys lähes varmaan paistaa kasvoiltani, niin tyytyväinen olen oman pikku ponini työskentelyyn.

[Pipsa]

22.10.2012 Haisumäyriä ja hikitreeniä

Kylmästä väristen tassuttelen Seppeleen pihaan, ravistellen märkiä tennareitani ennen sisälle talliin menoa. Jokaisella askeleella tunnen, kuinka märät sukkani vapauttavat vettä pesusienen lailla. Ruskeat hiukseni roikkuvat märkinä päätäni vasten ja farkkuni ovat liimaantuneet ihooni. Käytävää kävellessäni jätän jälkeeni tummat jalanjäljet harmaalle lattialle.

“Siellä vissiin sataa”, kaappiaan sulkemassa oleva Inkeri toteaa myötätuntoa äänessään.
“Ihan tosi?”, murahdan raahautuen kaapilleni. Kohmeisin käsin tungen avaimen lukkoon, vääntäen kaapin metallisen oven auki. “Mie niin rakastan syksyä”
“Tuttu tunne”, lyhyt vaaleaverikkö toteaa pujahtaen sisälle äänien perusteella melko täyteen oleskelutilaan. Tovin vain tuijotan kuin kaaoksen jäljiltä olevaa kaappiani, ennen kuin ryhdyn käymään tavaroiden sekamelskaa. Matkaani vessaan jatkan mukanani pino kuivia vaatteita.

Saatuani puettua päälleni kaapista löytyneet, ihanan lämpimät vaatteet, vilkaisen vielä itseäni pikaisesti peilistä, ollen kiitollinen ettei tänään ollut tulossa yhtään hoitajan paikan hakijaa Sikelle. Vaatteeni eivät olleet tänään nimittäin kaikista edustavimmista päästä; vihertävien kuolatahrojen täplittämä, vanha vaaleanvihreä tuulipuvun takki, kulahtaneet harmaat collegehousut ja mustat tallikengät. Ei näköjään ollut ollut hyvä idea viedä suurinta osaa varavaatteistani kotiin pestäväksi, sillä sille tielle ne olivat jääneet. Rennosti vielä sitaisen kosteat hiukseni korkealle poninhännälle, minkä jälkeen suuntaan tallin lisäosaan.

Kovasta sateesta ja viiltävästä tuulesta johtuen oltiin suurin osa hevosista otettu sisälle, kuten myös Sikke. Ennen ponini karsinaan ehdittyäni kiinnittyy katseeni kuitenkin vastapäätä olevassa karsinassa seisovaan hevoseen. Karsinan oveen oli jo korjattu vanhan nimen tilalle uusi.

“Jaa, sie oot sitten toinen niistä uusista kopukoista”, hymähdän tarkastellen cremelloa puoliveristä.
“Ootpas sie nätti”, juttelen hevoselle rapsuttaen sen siroa päätä. Nautinnollisesti eläin hinkkaa päätään ratsastushanskojen verhoamaa kättäni vasten.
“Ai, Tollo on saanukin seuraa”, vieras ääni toteaa selkäni takaa. Vauhdilla käännyn ympäri, tuijottaen vain hetken edessäni seisovaa, harjapakkia käsissään pitävää poikaa.
“Mm.. Joo”, totean selvittyäni ensi järkytyksestä. Mikä ihmeen poikaryntäys tänne oikein oli tullut? “Niin siis mie oon Pipsa. Ja tuo vuonis on siis miun”, esittelen itseni.
“Jesse”, pitkä, vaaleahiuksinen poika hymyilee rennosti. “Ja tuo tuossa on Tollo”

Pikaisesti suuntaudumme kumpikin omille teillemme, minun kiiruhtaessa sisälle Siken karsinaan. Pehmeällä hörähdyksessä karvakasa toivottaa minut tervetulleeksi, ahtaen päänsä syliini.
“Mitäs tehtäisi tänään?”, hymisen tammalle hypistellen sen mustavalkeaa otsaharjaa. “Mie en ookkaan aiemmin tajunnu että siulla on tälläsit haisunäätävärit harjassa…”
“Nii, ehkä sie et olekkaan possu vaan skunkki”, lässytän ponille käyden samalla sualla läpi sen vaaleaa turkkia. “Vai oot sie sittenkin haisumäyrä?”

Harjattuani ponin läpikotaisin ja pyöriteltyni viininpunaiset pintelit sen tummiin jalkoihin, suuntaan satulahuoneelle. Sieltä nappaan matkaani Siken ruskean nahkasatulan sekä samanväriset suitset. Ovensuussa melkeinpä törmään Miiraan, jonka kanssa jään vaihtamaan kuulumisia. Kun satula käsilläni alkaa tuntua liian raskaalta, otan suunnaksi Siken karsinan.

Reippaasti satuloin ja suitsin ponin, minkä jälkeen suuntaan sen kanssa maneesille. Se hyvä syyslomassa oli, että pääsi paremmin ratsastamaan maneesiin - pitäisi siis ottaa siitä kaikki irti.

“Tänään onkin sitten kunnon hikitreeni luvassa!”, virnistän ponilleni. Se huokaisee raskaasti, minun purskahtaessa iloiseen nauruun.

[Pipsa]

28.10.2012 Uudet kujeet

Puhelin tuuttaa tuuttaamistaan, vastaajan pysyessä tavoittamattomissani.
”Eikö vastaa?”, Fiia utelee sohvalta. Nostan puhelimen pois korvaltani, vilkaisten punapäätä.
”Ei, varmaan jotain muuta menoa. Jätän sitten kai viestin”, totean työntäen hiuksia pois silmiltäni.
”Soita kun kerkeät, T: Pipsa”, näppäilen viestiksi, pohtien kertoisinko asiani jo viestissä. Harkinnan tuloksena päädyn jättämään viestin edellä mainittuun muotoon, olisi kiva kuulla vastaajan reaktio omin korvin. Tökkään puhelimen taskuuni ja tassuttelen viemään kaakaomukini pöydälle. Hyräillen suuntaan köpöttelemään alas talliin, Sikkekin olisi vielä liikutettava tänään. Onneksi hoitajan ansiosta saisin itselleni enemmän vapaa aikaa ja ponilleni taas monipuolista ja aktiivista liikuntaa.

”Heippa possu! Tiesitkös, että päätin jo kenestä tulee siun uusi hoitajas?”, juttelen raottaen karsinan ovea, ja pujottaen riimun tamman päähän. Taskustani alkaa kuulua tuttuja sointuja, unohdun jopa hetkeksi kuuntelemaan kappaletta, ennen kuin kaivan jo koviakin kokeneen mammuttien aikaisen Sony Ericssonin esiin. ”Do you remember standing on a broken field, white crippled wings beating the sky…”, kappale alkaa.

”Pipsa”, vastaan hieman värähtävällä äänellä.
”Kirsikka tässä. Laitoit viestin ja pyysit soittamaan”, tuttu ääni aloittaa.
”Joo, tein päätöksen Siken hoitajasta ja se paikka napsahti siulle”, naurahdan kevyesti, odottaen tytön reaktiota. Hetken ajan linjan toisella puolella on täysin hiljaista.
”Mahtavaa!”, ääni hihkaisee, leveän hymyn noustessa kasvoilleni.
”Pääsisitkö tänään käymään Seppeleessä, niin voisin esitellä siulle paikkoja ja kertoa meidän rutiineista?”
”Joo totta kai, kerkeisin sinne ehkä noin tunnin päästä?”
”Joo, se käy oikein hyvin, nähdään sitten!”, päätän puhelun.

”Päätit sitten kenet otat Sikelle?”, Salma utelee kimon ponin luota, kiristäen sen satulavyötä.
”Joo, päädyin Kirsikkaan, vaikuttaa tosi mukavalta ja luotettavalta”, selitän kumartuen kaivamaan karsinan edessä olevasta harjapakista kaviokoukkua.
”Oon tainnut joskus tavata Kirsikan vilaukselta, jos oikein muistan”, Salma toteaa, aukaisten karsinan oven. Nyökkään, tytön kadotessa Bonnie perässään ulos ovesta. Kurkkaan ulos ikkunasta, kohdaten valkean maan. Taivaalta sataa räntää, joka todennäköisesti pian sulattaisi vanhan lumikerroksen pois tieltään.

Tunti vilahtaa hetkessä tavaroiden järjestelemisessä (enhän voisi tietenkään näyttää sotkuista kaappiani tai sekaisessa järjestyksessä olevia Siken tavaroita Kirsikalle). Hetkessä seison jo käytävällä jutustellen tuon uuden hoitajan kanssa, joka osoittautuukin varsin puheliaaksi tapaukseksi.
”Tää on siis Siken harjapakki, josta pitäis löytyä kaikki sen harjat, suojat, pintelit ja muut vastaavat”, selitän viitaten maassa lojuvaan harjapakkiin. Tyttö nyökkää kuunnellen tarkkaavaisesti puhettani.
”Tämmösellä märällä kelillä käytän tätä sadeloimea, kun taas tätä sinistä mie käytän lähinnä kuivattamiseen”, neuvon osoitellen karsinan edessä roikkuvia loimia.
”Klippaat sie tän nyt talvella?”, Kirsikka kysyy ojentautuen rapsuttamaan vuonohevosen kaulaa.
”Tuskin, oon mie sen joskus aikasemmin klipannu, mut en mie oikein sitten tiiä”, kerron napaten heinän pois ponini otsaharjasta.

Vieretysten köpöttelemme satulahuoneeseen, jossa esittelen ponin varustekasaa.
”Ainiin! Käytän suojia joka jalassa hypätessä ja maastoillessa, kun taas pinteleitä lähinnä koulua mennessä”, muistan kertoa.

Saatuani kaiken oleellisen (ja vähän vähemmän olelliseenkin) kerrottua, suuntaamme yhteistuumin takaisin Siken luo. Saisi nähdä, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.

[Kirsikka]

28.10.2012 Aurinko paistaa risukasaan

Harmittelen kylmää ilmaa putsatessani märkää räntää kengistäni ja irrotan koirani valjaista. Tämä on se yksi huono puoli koiranomistajuudessa... Tietenkin unohdin aamulla koiran kanssa ulos lähtiessäni kännykän kotiin ja nyt suuntaankin suoraan huoneeseeni sitä etsimään. Minulle on tullut yksi viesti.

-Ei varmaan mitään tärkeää, ajattelen, ennen kuin huomaan että se on tullut Pipsalta. ”Soita kun kerkeät. T:Pipsa”, voisiko se olla?

Kädet täristen soitan Pipsalle. Ei hetkeäkään kun tyttö vastaa.

-Pipsa, kuuluu luurin toisesta päästä.
-Kirsikka tässä. Laitoit viestiä ja pyysit soittamaan, vastaan hänelle kysyvällä äänellä.
-Joo, tein päätöksen Siken hoitajasta ja se paikka napsahti siulle, Pipsa sanoo naurahtaen.

Kissa vie kieleni siltä istumalta, tämä on juuri se puhelu mitä olen odottanut!

-Mahtavaa! hihkaisen ja hyppään ylös tuolilta.
-Pääsisitkö tänään käymään Seppeleessä, niin voisin esitellä siulle paikkoja ja kertoa meidän rutiineista? Pipsa kysyy iloisesti.
-Joo totta kai, kerkeisin sinne ehkä noin tunnin päästä, vastaan niin leveällä hymyllä että kasvoihin jo sattuu.
-Joo se käy oikein hyvin. Nähdään sitten, Pipsa vastaa ja lopettaa puhelun.

Kestää hetken, ennen kuin lasken puhelimen pois korvaltani. En olisi uskonut että onnetar hymyilisi juuri minulle Siken hoitajaa valitessa. Käyn nopeasti suihkussa ja syön äitini valmistaman lounaan. Kerron hänelle että pääsin Siken hoitajaksi ja lähtisin käymään nopeasti tallilla. Kietaisen vielä vähän märät hiukseni isolle nutturalle ja meikkaan vähän. Ylleni päätän vetäistä boyfriend –farkkuni, mustan villapaidan ja lenkkarit, eli perus tallivaatteet kun en ratsasta. Nappan laukkuuni kännykän ja avaimeni. Laitan kypärän päähäni ja lähden ajamaan skootterillani syksyisessä räntäsäässä Seppeleeseen.

Yritän hillitä innostustani kun saavun tallille. Löydän Pipsan tallista järjestelemästä Siken harjapakkia. Moikkaan tyttöä, joka nousee ja kääntyy tervehtimään minua. Hän esittelee minulle Siken harjapakin ja kertoo loimituksestakin vähän. Kuuntelen innoissani mutta tarkaavaisena, jotta pystyisin hoitamaan hoitajan osani mahdollisimman hyvin. Suuntaamme Siken luo ja kasvoilleni leviää heti leveä hymy ku näen ponin höristävän korvansa ja hörähtävän Pipsalle. Jonain päivänä se ehkä tervehtii minuakin noin suloisesti... Tamman karva on jo alkanut paksuuntua ilmojen kylmentyessä.

-Klippaat sie tän nyt talvella, kysyn Pipsalta rapsuttaen Siken kaulaa.
-Tuskin, oon mie sen joskus aikasemmin klipannu, mut en mie oikein sitten tiiä, tyttö vastaa.

Silitän vuonista vielä otsalta ja tallustamme Pipsan kanssa vieretysten satulahuoneeseen, missä hän esittelee minulle Siken varusteet. Tyttö melkein huudahtaa, kun hän muistaa kertoa Siken suojien käytöstä. Naurahdan ja hän jatkaa hoito-ohjeiden antamista. Sitten päätämme suunnata takaisin Siken luo, jotta voisin tutustua siihen vielä enemmän nyt kun Pipsa on paikalla. Hän aikoo lähteä liikuttamaan ponin, joten saankin aloittaa hoitamisen heti.

Haen Siken harjapakin ja sillä välin Pipsa kiinnittä ponin tallin käytävälle. Harjaamme ponin yhteistuumin, minä harjaan sekä hoidan kaviot ja Pipsa selvittää harjan sekä tarhassa takkuuntuneen hännän. Sikke selvästi nauttii saamastaan huomiosta ja seisoo kiltisti paikoillaan, vaikkakin muut hevoset saavat sen välillä hirnahtelemaan ja nostamaan jalkojaan.

Yhteistyöllä ponin karva kiiltää ja jouhet ovat kuin silkkiä. Laitan tammalle suojat joka jalkaan, sillä Pipsa aikoo lähteä ilman satulaa maastoon. Hän kapuaa yläkertaan vaihtamaan ratsastusvaatteet ylleen ja minä haen Siken suitset. Löydän ne helposti nimikoidulta paikalta ja lämmitän kuolaimet ettei vuonis neidillä olisi epämukava olla. Olen iloinen että pääsin heti hoitamaan Sikkeä. Laitan tamman riimun ja ohjat sen kaulalle.

-Nonniin prinsessa, otappa kuolaimet suuhun, mie lämmitin ne ihan vaan sua varten, juttelen ponille joka nostaa päätään. Miulle et temppuile, naurahdan.

Nappaan Siken turvan toiseen käteeni ja vedän sen pään alemmas. Työnnän peukaloni tamman hammaslomaan ja kuolaimet sujahtavat sen suuhun kuin taikaiskusta. Laitan kaikki soljet kiinni ja irrotan riimun Siken kaulalta. Hymyilen ja halaan ponia, se on vaan niin ihana. Pipsa tulee takaisin juuri sopivasti ja ojennan ohjat hänelle.

-Ethän sä Sikke vaan heti temppuillut sun uudelle hoitajalle? tyttö kysyy katsoen vuonista joka pärskähtää.
-Ei ainakaan mitään mikä sais mut katumaan, sanon ja taputan tammaa kaulalle.
-No hyvä, me mennään nyt niin sie voit varmaan laittaa tuon riimun ja harjapakin pois? Pipsa sanoo kysyvästi. Sitten voitkin lähteä jos haluat, tai siivota Siken karsinan...
-Joo tietty, oonhan mä Siken hoitaja nyt, sanon hymyillen.

Pipsan ja Siken kadotessa ulos, vien riimun, riimunnarut ja harjapakin paikoilleen. Käyn hakemassa kottarit ja talikon. Karsinan siivous ei varmaan ole monenkaan lempipuuhaa hevostelussa, mutta minä ryhdyin reippaasti toimeen. Nyt voisin vihdoin aktivoitua hevosten parissa, super ihanan Siken hoitajana. Juuri tätä olen kaivannut ja odotan innolla mitä tuleman pitää.

1 HM

[Kirsikka]

01.11.2012 Syksyinen hoitopäivä

Ajan skootterillani suoraan koulusta tallille. Ilma on onneksi parantunut viikonlopusta, joten ajokeli on mitä parhain. Kauniit syysvärit, auringon paiste ja ajatus Siken luo menosta saavat minut hymyilemään. Seppeleen pihassa huomaan, että hoitajat ovat hakemassa omia hoitohevosiaan tarhoista, siispä varmaan Sikkekin on ulkona. Jätän skootterini ja kypäräni tallin seinän viereen ja heitän repun selkääni. Unohdin viimeksi hakea kaappini avaimen, joten reippailenkin heti tallin toimistoon samalla kaikkia vastaantulevia tervehtien.

-Moi Anne, olen Kirsikka ja tulin hakemaan kaappini avainta, sanon toimistossa istuvalle tutulle naiselle avoimen oven luota.
-Joo moi, tässähän tällainen olisi, Anne sanoo ja ojentaa lipastosta kaivamansa avaimen käteeni. Tervetuloa Seppeleeseen ja tule vaan miulta kysymään jos on jotain kysyttävää.
-Kiitos ja kysyn kyllä jos tulee jotain, vastaan hymyillen naisen uppoutuessa takaisin paperihommiinsa.

Kapuan rappuset ylös kaappien luokse ja löydän nopeasti omani. Työnnän avaimen lukkoon rukoillen että se avautuisi ongelmitta. Väännän avainta mutta ovi jumittaa. Tönäisen ovea kädelläni ja se aukeaa. Otan repustani mustat collegehousuni ja heitän sen sitten tyhjyyttä huutavaan kaappiin. Vaihdan housuni ja lukitsen kaappini. Sitten kiirehdin portaat alas ja haen Siken riimunnarun.

Hengitykseni höyryää kun tähystän katseellani Sikkeä ponitarhan aidalla. Huomaan sen kauempana mutustamassa viimeisiäkin kellastuneita ruohon rippeitä. Laitan riimunnarun selkäni taakse ja kävelen Siken luo ympärilleni katsellen niinkuin en olisikaan. Tamma katsahtaa minuun nostaen päätään, mutta jatkaa heti syömistä. Pääsen luikertelemaan ponin vierelle ja taputan sitä kaulalle. Sikke kuitenkin huomaa riimunnarun kädessäni ja hypähtää sivulle. Refleksimäisesti nappaan ponin riimusta tiukan otteen ja se katsoo minua hölmistyneenä. Naurahdan silittäessäni sen otsaa ja napsautan riimunnarun kiinni sen riimuun.

-Noniin Sikke nyt mennään sisälle, hop hop, sanon tammalle joka heiluttaa päätänsä sanoakseen haluavansa jäädä vielä ulos. Sie oot kuuleppas neiti ollut koko päivän ulkona niin nyt on töiden vuoro, sanon tammalle nykäisten riimunnarusta ja se lähtee pärskähtäen kiltisti seuraamaan.

Hymyilen koko matkan tallille ja vien Siken karsinaansa. Otan tammalta riimun pois ja haen sen harjapakin. Harjat ovat vähän miten sattuu mutta saan kaivettua sieltä pölyharjan. Sikke höristää pieniä korviaan ja katsoo minuun kun alan harjaamaan sen selkää. Se varmaan ihmettelee tätä uutta ihmistä joka sen ympärillä nyt häärii. Silitän vuonista kaulalle ja käyn pölyharjalla koko ponin läpi. Seuraavaksi harjaan sen jalat pehmeällä harjalla ja tunnustelen ettei niissä ole mitään vikaa. Sitten harjaan sen pään samalla harjalla. Sikke yrittää laskea päätään alas ja joudun ottamaan siitä napakamman otteen.

-Nyt et kuule pelleile, sanon tammalle joka ei yhtään malttaisi pitää päätänsä ylhäällä. Tämä pitää tehdä ja siun on nyt vaan kestettävä tämä “kamala” toimenpide, naurahdan tehdessäni viimeiset harjanvedot.

Haen kaviokoukun ja käyn jokaisen kavion läpi. Sikke yrittää välttää takakavioiden puhdistusta mutta komennan ponia ja lopulta se käyttäytyy nätisti. Selvitän vielä tamman hännän ja harjan, jota tasaan hieman saksilla koska se näyttää vähän epätasaiselta. Halaan Sikkeä ja vien harjapakin takaisin paikalleen. Näen satulahuoneesta Pipsan joka on menossa portaille.

-Moi Pipsa, sä tulitkin jo, sanon hymyillen tytölle.
-Ai moi Kirsikka, joo sain asiat nopeammin hoidettua niin tulin nyt vähän aiemmin, hän vastaa hymyillen takaisin.
-Mitä sie ajattelit mennä tänään? kysyn nojautuen seinään.
-Ihan koulua vaan, käyn vaihtamassa varusteet ja juomassa jotain niin tulen sitten, Pipsa sanoo ja lähtee ylös.

Haen satulahuoneesta Siken satulan, suitset ja pintelit. Näytän varmaan tyhmältä kantaessani ne kaikki samaan aikaan Siken karsinalle. Laitan Sikelle ensimmäisenä pintelit. Tamma nostelee jalkojaan kun se näkee Tollon tulevan sisään vastapäiseen karsinaan Jessen kanssa. Rauhoittelen tammaa ja saan käärittyä kaikki pintelit sen jalkoihin. Sitten otan Siken suitset ja lämmitän viileät kuolaimet. Tamma vastustelee ja yrittää taas painaa päänsä alas. Pidän sen päästä lujasti kiinni ja saan kuolaimet lopulta sen suuhun. Vuonis kuopii jalallaan kun laitan suitsien soljet kiinni.

-Sooh, kyllä sie kohta pääset purkamaan tota sun energiaas, rauhoittelen ponia hymy huulilla. Oot sie kyllä ihanan energinen.

Nostan satulan hieman liian eteen ja liu’utan sen oikealle paikalleen. Sikke vähän pullistelee mutta saan satulavyön kiristettyä. Silitän ponia kaulalta ja Pipsa tulee hakemaan sen. Hän pyytää minua tuomaan noin tunnin päästä maneesiin viltin Sikelle ja voisin kävelyttää tammaa heidän treeniensä jälkeen. Käyn yläkerrassa juomassa mehua ja juttelen siellä muutamalle muulle hoitajalle. Menen siivoamaan hoidokkini karsinaa ajan kuluksi. Sen jälkeen, kun en keksi muutakaan tekemistä, nappaan Siken viltin mukaani ja lähden tallustamaan maneesille katsomaan vielä miten Pipsan ja Siken lopputreenit sujuvat. Hyppelehdin ulkona koska olen niin iloinen että ensimmäinen kunnon päiväni Siken hoitajana on sujunut hyvin ja että samanlaisia, sekä erilaisia päiviä ponin kanssa olisi luvassa vielä lukemattomia.

2HM

[Kirsikka]

04.11.2012 Juoksutusta (tarkoitettu sunnuntaille)


En yleensä herää näin aikaisin sunnuntai aamuna. Mutta tänään menen aikaisemmin tallille liikuttamaan Siken, koska Pipsa hoitaa tämän päivän Rottaa. Hieron unihiekat silmistäni ja harjaan hampaani. Kietaisen mustat kutrini nopeasti isolle nutturalle ja puen pälleni mustat collegehousuni sekä vaaleansinisen villapaidan. Pakkaan reppuani ja olen jo lähdössä ulos, mutta äitini huutaa minut syömään aamiaista. Löntystän keittiöön ja kauhon puuron suuhuni. Päätän pakata evääksi sämpylän ja teen kaakaota termospulloon. Laitan ne vielä reppuuni ja heitän tummansinisen toppaliivin ylleni.

Käteni jäätyvät mustien sormikkaitteni läpi ajaessani ja kylmä viima piiskaa kasvojani. Olisikohan sittenkin pitänyt mennä sillä bussilla? No, olin jo päättänyt mennä skootterilla, joten tässä sitä nyt ollaan. Ainakin syksy on tuonut upeat värit joita on ilo katsella, vaikka ilma onkin kylmä.

-Moi Kirsikka! kuulen huudahduksen kun astun hytisten lämpimään talliin.
-Huomenta Pipsa! vastaan pirteälle tytölle yrittäen hymyillä vaikka poskeni ovat ihan jäässä. Sikke on varmaan ulkona?
-Joo siellähän se peikko on, mitä sie ajattelit tänään tehdä sen kanssa? Pipsa kysyy nojautuen minuun päin.
-Mie aattelin ihan vaan juoksuttaa sen ja tehdä jotain muuta maastakäsittely juttuja, vastaan ja nojaudun myös Pipsaa päin. En mie ihan vielä kehtaa nousta selkään, haluan ensin tutustua siihen paremmin.

Pipsa nyökkää ja jatkamme molemmat matkaamme. Kapuan tallin portaat ylös yläkertaan. Heitän reppuni kaappiini ja käväisen iloisen puheensorinan houkuttelemana oleskeluhuoneeseen. Sieltä löydän tyttöjä höyryävät kupit käsissään juttelemassa. Käyn hakemassa lasin vettä ja istun sohvalle tytön viereen, joka esittäytyy Bonnien sponsoriratsastajaksi, Salmaksi. Esittäydyn hänelle ja juttelemme siitä, miten taipaleemme Seppeleessä on päässyt alkuun. Juttelen myös Mapen, Britan sekä Anthonin kanssa. Onneksi tallilta löytyy myös vastakkaisen sukupuolen edustajia, vieläpä hyvännäköisiä... Herään kuitenkin ajatuksistani ja lähden hakemaan Sikkeä sisälle.

-Hei tammuska! Tuu nyt miun mieliks kiltisti sisälle, houkuttelen ponia lähestyessäni sitä varoen. Hyyyvä Sik-

Tamma heilauttaa päänsä poispäin kädestäni ja lähtee ravaamaan tallia päin. No, ainakin oikea suunta. Sikke pysähtyy ja yritän uudestaan. Mutta poni leikkii kanssani ja lopulta pyörimme melkein ympyrää. En nyt yhtään jaksaisi tässä kylmässä tuulessa. Nappaan käteeni tarhaan tuotua heinää ja saan houkuteltua ahneen vuoniksen luokseni. Napsautan riimunnarun Siken riimuun kiinni, annan sille heinän ja kehun sitä. Tamma lähtee löntystämään tottelevaisesti perässäni talliin.

Laitan Siken kiinni käytävälle ja säpsähdän kun se hirnahtaa Hyperionille, jonka Britta tuo sisään. Sikke on kurainen joten harjaan sen ensin kumisualla ja sitten pölyharjalla. Samalla tarkistan ettei sille ole tullut haavoja tai mitään muutakaan epätavallista. Sikke nostelee jalkojaa kun yritän harjata niitä. Komennan sitä lopettamaan ja se luimistelee vähän. Minua kuitenkin hymyilyttää koska on niin hauskaa kun Sikke yrittä esittää kovista, vaikka se on oikeasti sellainen nallekarhu. Tamma höristää korvia ja katsoo kun puhdistan sen kaviot kaviokoukulla. Se heilauttaa päätään ja yrittää saada takajalkansa pois otteestani. Pidän kuitenkin lujasti kiinni ja naurahdan kun tamma pärskähtää turhautuneena. Harjaan Siken musta-valkoisen irokeesin ja hännän. Olen niin tekemis tuulella että päätän letittää ponin hännän. Kaivan taskustani sinisen nauhan ja sidon letin sillä. Sikke ihmettelee punottua häntäänsä, kuin ajatellen että en mie ole mikään prinsessa, mie tykkään mun valloillaan heiluvasta hännästä. Harjaan vielä tamman pään pehmeällä harjalla. Iso hymy leviää kasvoilleni kun Sikke nauttii ja sulkee silmänsä. Sen pää jää vielä alas ja silmät kiinni kun lähden hakemaan sen suitsia.

Palatessani se jo kuitenkin katselee uteliaana pää pystyssä ja korvat hörössä ympärilleen. Lämmitän kuolaimet ja siirrän riimun Siken kaulalle. Tänään tamma otta kuolaimet hienosti suuhun ja kehun sitä. Irrotan suitsista ohjat jota vien suitsien paikalle. Nappaan satulahuoneesta mukaani juoksutusliinan ja –raipan. Vien ne Siken karsinalle ja haen yläkerrasta kypäräni. Palatessani Pipsa on tervehtimässä poniansa. Hän tarjoutuu auttamaan ja irrottaa Siken riimusta. Napsautan juoksutusliinan kiinni ja talutan tammaa sillä. Toiseen käteeni nappaan juoksutusraipan. Pipsa kertoo laittavansa tamman riimun ja riimunnarut pois. Kiitän häntä ja tallustamme Siken kanssa maneesiin.

Avaan punaseinäisen maneesin oven ja suljen sen kun olen ohjannut Siken sisään. Maneesissa on pari pientä estettä ja puomeja, voisin käyttää niitä juoksutuksen jälkeen. Kävelemme Siken kanssa toiseen päätyyn, jonne mahdumme tekemään hyvänkokoisen ison ympyrän. Siirrän juoksutusliinan vasempaan käteeni ja juoksutusraipan oikeaan. Pidennän liinaa, ja maiskautan Siken liikkeelle. Se heilauttaa päätään ja lähtee kävelemään rennosti kaula pitkänä. Maiskautan uudestaan ja tamma lähtee reippaampaan käyntiin. Se katselee ympärilleen ja ihmettelee korvat hörössä itseään maneesin peileistä. Tamma alkaa nostelemaan jalkojaan korkeammin ja kummastelee kun tuo toinen hevonen seinällä tekee samoin. Naurahdan sen puuhille ja kannustan sitä raviin. Vuonis ei kuitenkaan keskity joten heilautan raippaa ilmassa.

-Ravia Sikke, hop hop, sanon napakasti ja tamma siirtyy raviin pärskähtäen. Se oikein venyttää askeliaan ja lähtee kiihdyttämään vähän liikaakin.
-Sooh pallero, rauhassa, rauhoittelen tammaa joka liitää kuin ravuri konsanaan. No sieltähän se moottori löytyi, naurahdan.

Hetken irroteltuaan Sikke rauhoittuu ja hidastaa letkeään mutta reippaaseen raviin. Kehun tammaa ja se alkaa ryhdistää itseään. Kun hallakko on ravannut hyvän aikaa ja näyttää rennolta, pyydän sitä siirtymään käyntiin. Tamma ravistaa päätään kun laitan juoksutusliinan toiselle puolelle ja vaihdamme suuntaa. Annan Siken kävellä hieman, jonka jälkeen siirrän sen raviin. Parin raviympyrän jälkeen pyydän siltä laukkaa. Maiskautan ja poni siirtyy laiskahkoon laukkaan. Se hidastaa melkein raviin, joten heilautan raippaa. Sikke vastaa pikku pukilla ja siirtyy reippaaseen laukkaan. Annan tamman laukata muutaman minuutin ja vaihdan sitten ympyrän suuntaa. Sikke saa laukata toiseenkin suuntaan ja sen laukka alkaa rullata mukavasti. Hymyillen pyyhkäisen otsaani ja hidastan tamman raviin. Se pärskähtää ja on hieman hikinen.

-Noniin sooh, käyntiin, sanon Sikelle ja se hidastaa käyntiin. Seuraavaksi voitaisiin kokeilla noita pikku esteitä tuolla.

Vien juoksutusraipan maneesin oven viereen, ja lähden kävelemään puomeja Sikke perässäni tallustaen. Jos se ei tunnu haluavan seurata, pidän juoksutusliinan kireällä jotta se ei lähde omille teilleen. Kun se taas seuraa minua rennosti, löysään liinaa. Joskos se oppisi vielä ajan mittaan seuraamaan minua ilman mitään apuvälineitä? No, tähän olisi tarkoitus pyrkiä. Ajoittain voin pitää liinaa löysänä niin että Sikke seuraa minua kuuliaisesti. Menemme puomit vielä pari kertaa ravissa, siinä kyllä meinaa ponin kuuliaisuus pettää. Se innostuu ja puomit kolisevat kun se harppoo niiden läpi. Pysäytän Siken ja annan sen rauhoittua vähän.

Maneesissa on useampiakin esteitä mutta valitsen pienen ristikon. Sillä ristikossa on helppo mennä keskeltä yli ja voimani eivät enää riitä hyppäämään isoja pystyjä. Myös Siken innokkuus saa minut päätymään ristikkoon. Menemme ensin sen käynnissä, Sikke astuu esteen yli helposti. Teemme u-käännöksen ja maiskautan tamman raviin. Pidän hyvän etäisyyden, jotta en jää reippaan ponin jalkoihin. Sikke on innoissaan ja ottaa laukka-askeleenkin ennen estettä. Toistamme tätä pari kertaa ja päätän lopettaa kun kaikki tuntuu sujuvan hyvin. On tärkeää että tämä on hevoselle ja minulle positiivinen kokemus ja että lopetamme hyvillä mielin. Silloin hevosestakin tuntuu että hei, tätähän voisin tehdä uudestaan.

Otan raipan mukaani kun lähdemme Siken kanssa takaisin talliin. Hymyilen koko matkan ja Sikkekin näyttää tyytyväiseltä pärskiessään. Tallissa vien Siken sen karsinaan ja vaihdan sille riimun. Pesen sen kuolaimet ja laitan ohjat takaisin kiinni suitsiin. Käyn yläkerrassa hörppäämässä kaakaota ja haukkaan sämpylääni.

-Miten meni? Britta kysyy minulta kävellessäni Siken karsinalle.
-Hyvin vaikka Sikke oli aika reipas, sanon nielaisten sämpylänpalasen. Lähden vielä viilentämään sitä ulos.
-Okei, tuletko sie sitten tuonne ylös juomaan lämmintä mehua meidän kanssa? Britta kysyy silmät suurina.
-Joo voinhan mie tulla, vastaan hymyillen ja jatkan matkaani.

Heitän Siken selkään viltin ja napsutan riimunnarun sen riimuun. Lähdemme taapertamaan leiriläisten asumuksille päin. Sikke kävelee rauhallisesti, joten pidän riimunnarua löysänä. Oritarhan kohdalla se hirnahtaa laukkaaville suokeille, Toivolle ja Sudelle. Hymyilen ja halaan tammaa kaulasta. Hetken hellimisen jälkeen jatkamme retkeämme syksyn värjäämien lehtien peittämällä tiellä. Oma hoitohevonen valaisee synkimmänkin syyspäivän.

3HM

[Kirsikka]

13.11.2012 Eikun selkään vaan! osa 1

-Äh, avaudu nyt, mutisen tönäistessäni kaappini ovea.
-Taasko se jumittaa? Anthon kysyy sulkien oman kaappinsa. Tarviitko sie apua sen kanssa?
-Joo jumittaa mutta kyllä tää tästä, sanon ja nykäisen kaapin auki. Haa, 1-0 Kirsikalle! naurahdan.

Menen Anthonin perässä oleskeluhuoneeseen. Näen Pipsan sohvalla ja menen istumaan tämän viereen. Juttelemme Sikestä ja tyttö kertoo menevänsä tänään vähän kouluvääntöjä. Juttumme katkeaa kun Cat murjaisee vitsin ja kaikki repeävät nauramaan. Vedet silmissä Salma kertoo kaikille Seppeleen tulevista pikkujouluista. Luvassa olisi kaikkea hauskaa talliporukan, sekä tietysti hevosten kanssa. Hän pyytää meitä kertomaan haluammeko ottaa osaa hiihtoratsastukseen vai rekiretkeen, jos on halukas osallistumaan pikkujouluihin. Kaikki ryhtyvät innoissaan ilmoittautumaan mukaan ja Salman täytyy rauhoitella meitä. Minä ilmoittaudun hiihtoratsastukseen, ja joulumaastoon Sikellä (tietenkin Pipsan luvalla). Hörppään vettä ja lähden hakemaan Sikkeä tarhasta.

Maa on kovaa ja huurteessa pienen pakkasen takia. Täytyy varoa etten liukastu... Suljen toppaliivini vetoketjun ja työnnän kädet housuntaskuihini. Pujahdan tarhaan aidan lautojen välistä ja tähyilen Sikkeä. Harmittelen mielessäni kun näen tamman melkein tarhan toisessa päässä ravailemassa Taigan ja Elmon kanssa. No, eikun vaan kävelemään ja toivotaan ettei Sikke ampaise heti vauhtiin kun näkee mut. On sen verran kylmä että nyrpistelen nenääni jotta se lämpenisi. Tullessani lähemmäs poneja ne ovat onneksi jo rauhoittuneet ja mutustavat heiniä. Kutsun Sikkea nimeltä ja vihellän. Se kääntää vähän korviansa, mutta ei noteeraa minua sen kummemmin. Menen lähemmäs poneja ja kurotan jo kohti Siken riimua. Silmänräpäyksessä Taiga pyrähtää pois paikalta, tietenkin Elmon ja Siken seuratessa. Huoh... Odotan että ponit ovat saaneet irroteltua ja lähestyn sitten niitä toistamiseen. Sikke ei kuitenkaan anna ottaa itseään kiinni, useista yrityksistä huolimatta. En luovuta, vaan päätän mennä pyytämään apua kokeneemmalta ja viisaammalta, Pipsalta. Juoksen talliin ja haen tytön oleskeluhuoneesta.

-Mitäs se riiviö poni nyt pelleilee? Pipsa kysyy hieman ärähtäen. Kyllä se tamma yleensä antaa kiinni, mut se nyt vaan pilailee siun kustannuksella kun sie oot sille vielä uusi tuttavuus.
-Niin mie ajattelin että en tuhlaa enempää aikaa kun tulin siut hakemaan, sanon jo hengästyneenä.

Tarhassa Pipsa astelee topakasti Siken luo joka nostaa heti päänsä heinistä tämän nähdessään. Tamma astuu vähän Pipsasta poispäin mutta antaa kiinni. Tyttö napsauttaa riimunnarun kiinni riimuun, ja tuo Siken tarhan portille.

-Näin se hoidetaan, ei se ollu temppu eikä mikään, Pipsa virnistää minulle.
-No mut sie oletkin Siken omistaja, ei se siulle uskalla ryppyillä! virnistän takaisin. Naurahdamme molemmat ja Sikke hirnahtaa lähtiessämme tallille.

Laitamme Siken käytävälle kiinni ja Pipsa lähtee katsomaan Rottaa. Haen Siken harjapakin ja tamma katsoo minua pää pystyssä suloisilla nappi silmillään kun tallustan sen luo. Hymy nousee väkisinkin kasvoilleni ja silitän tamma pehmeää turpaa. Olikohan tuo anteeksipyyntö?

Vuonis on onneksi vain vähän pölyinen, joten harjaan sen nopeasti läpikotaisin pölyharjalla. Käyn kaviokoukulla läpi tamman kaviot, mitkä eivät myöskään ole kovin mutaiset. Sikke seisoo paikallaan kuin näyttääkseen esimerkkiä muille hevosille. Selvitän tamman hännän ja harjan, minkä jälkeen harjaan sen pään pehmeällä harjalla. Sikke oikein nauttii ja sulkee silmänsä. Tamma painaa päätään alemmas ja sen alahuuli alkaa lerpattaa. Sikke on niin suloinen että ihan sydämestä ottaa! Halaan ponin päätä ja lähden hakemaan sen varusteita.

Takaisin tullessani Sikke on vieläkin vähän transsissa, mutta virkistyy heti kun näkee satulan ja suitset sylissäni. Tamma pärskähtää kun nostan satulan sen kaulalle ja liu’utan oikealle paikalleen. Tarkistan molemmilta puolilta että satulahuopa on suorassa ja kiristän satulavyötä. Sikke on kuitenkin toista mieltä, ja pullistelee minkä kerkeää. Kerään kaikki voimani, ja saan kuin saankin vyön soljet ensimmäisiin reikiin. Jes... Lämmittelen kuolaimia ja laitan Siken riimun ja ohjat sen kaulalle. Tamma ottaa kuolaimet hienosti suuhunsa ja suljen suitsien soljet. Taputan tammaa kaulalle irrottaessani sen riimusta ja vien sen karsinaan.

Haen kottarit ja talikon valmiiksi Siken karsinalle. Tamma alkaa jo olla karsimätön ja heiluttaa päätään. Menen sen luo ja pidän sen päätä paikoilaan. Rauhoittelen ponia silittämällä sen otsaa, mutta se ei tahtoisi enää odottaa. Näen Pipsan joka on menossa yläkertaan luultavasti vaatteitaan vaihtamaan.

-Hei, Pipsa, Sikke olis nyt valmis, sanon tytölle ennenkuin tämä ehtii kadota ylös.
-Okei, käyn vaan vaihtamassa vaatteet, tyttö vastaa kiireisen näköisenä. Onko se jo ihan kärsimätön?
-No Sikke olisi jo valmiina lähtemään kuin tykinkuula, naurahdan.
-Niinpä tietysti... Mee sie vaikka kävelee sen kanssa jo tonne maneesiin, voit lainata tätä miun kypärää, Pipsa sanoo ojentaen kypäränsä minulle.
-Aa... Okei! hymyilen ottaen tytön kypärän. Nähdään siellä sitten.

Menen takaisin Siken luo napaten enkkuviltin ja heitän sen tamman selkään. Sovitan Pipsan kypärää ja se on aikalailla juuri sopiva. Lähdemme ulos kävellen reipaasti, Siken tahtia siis. Ulkona on alkanut sataa lunta, ja Sikke katselee pää pystyssä ymärilleen hengitys höyryten. Hymyilen sen söpöydelle ja taputan sitä kaulalle. Maneesissa Jesse on lopettelemassa koulutreenejään Tollolla. Jätän enkkuviltin maneesin oven viereen tuolille ja talutan Sikkeä peremmälle. Moikkaan Jesseä, joka lähtee ulos loppukäynneille. Lasken jalustimet alas ja kiristän satulavyön. Tai, ainakin yritän. Sikke pullistaa taas niin paljon että ei uskoisi. Talutan sitä pari askelta ja yritän uudestaan. Nyt toimin niin nopeastio että tamma ei ehdi tehdä temppujaan.

Sikke on jo lähdössä kävelemään, kun nousen sen selkään. Ärähdän ponille ja pysäytän sen. Tamma kuopaisee maata turhautuneena. Laitan toisenkin jalkani jalustimeen, ja lähden käynnissä uralle. Annan Sikelle ohjia ja puristan pohkeilla, kun se tuntuu jännittyneeltä. Poni tajuaa jutun, ja hidastaa rentoon, mutta reippaaseen käyntiin. Hymyilen ja annan sen venyttää askeltaan. Tällä välin Pipsa tulee maneesiin harmitellen kylmyyttä ja pimeyttä.

-Moi, tuunko sinne? kysyn tytöltä ja käännän Sikkeä tätä kohti.
-Moi! Ei tartte vielä, toihan näyttää ihan hyvältä. Sie voisit tehdä vähän voltteja, Pipsa sanoo hymyillen. Sitä ponia pitäisi saada taipumaan enemmän.

Teen työtä käskettyä ja kerään ohjat tuntumalle. Sikke kiristää vauhtia heti kun ohjat kiristyvät. Teen paljon puolipidätteitä ja pienehköjä voltteja. Käytän ahkerasti pohkeita, vaikka tamma tuntuu olevan valmis lähtemään juoksuun minä hetkenä hyvänsä. Haluan tehdä sille selväksi, että minä olen se joka kertoo minne mennään ja millä nopeudella. Jos vain kökötän selässä, niin silloin Sikke ainakin lähtisi omille teilleen, kun ei sitä kerran kukaan ole ohjaamassa. Ajoittan tamma myötää ja rentoutuu. Hymyilen ja yritän katsoa sivusilmällä millainen Pipsan ilme on. Sitten alan tajuta, että hei, täähän on mun eka ratsastus mun hoitoponilla. Melkein hihkaisen innosta, mutta hillitsen itseni, ja keskityn ratsastamiseen, Pipsan jakaessa neuvoja.

4HM

[Pipsa]

16.11.2012 Syntymäpäivä

Taas vuosi oli vierähtänyt nopeaan; ikääkin tulisi tänään taas lisää. Enää muutamaan vuoteen syntymäpäivä ei ollut tuntunut oikeastaan enää miltään, muutama sukulainen antoi ehkä hieman rahaa ja siinä se. Leipomisinnostukseni kourissa olin kuitenkin vääsännyt kokoon varsin maukkaan näköisen suklaakakun seppeleläisten iloksi.
”Mitäs tossa laatikossa on?”, Salma utelee katsoen sylissäni olevaa vaaleaa laatikkoa, samalla kaappiaan tonkien.
”Suklaakakku”, totean ottaen laatikosta hieman tukevamman otteen.
”Nam! Mistäs nyt tuulee? Tipuitko hevosen selästä vai?”, nuorukainen virnistää sulkien kaappinsa oven.
”Leipomisinnostuksessani tälläsen vääsäsin, en katos jaksanu syödä kaikkea yksin”, virnistän jatkaen matkaani sisälle oleskeluhuoneeseen.

Varovasti asettelen kakkulaatikon pöydälle, avaten samalla pienen jääkaapin ovea. Vikkelästi järjestelen kaapissa olevia ruokia hieman tiiviimmin, työntäen lopulta kakun sinne. Kaappaan vielä pöydällä olevasta paperipinosta tyhjän paperin, pohtien kynä kädessäni mitä siihen kirjoittaisin. Lopulta lapussa lukee seuraavasti: ”Jääkaapissa olevan kakun saa syödä, säästäkää kuitenkin yks pala miulle! T:Pipsa”

Haukotellen poistun yllättäen tyhjästä oleskeluhuoneesta, suunnaten tapani mukaan alakertaan.
”Antoko se tänään helpommin kiinni?”, hymyilen Sikkeä satuloivalle Kirsikalle.
”Joo”, tyttö nyökkää myöntävästi. Nyökkään, katsellen lähes nuokkuvaa vuonohevosta.

Taskussa oleva kännykkäni piippaa. Kiskon hanskan pois oikeasta kädestäni, ottaen kännykän esiin.
”Kiva kännykkä”, Kirsikka toteaa aloittaen suitsien laittamisen.
”Jep, suunnittelin aika pitkään tän hankkimista. Tosin en oo vielä oppinu täysin käyttämään tätä”, selitän työntäen kännykän takaisin taskuuni.

”Heh, älypuhelimet osaa olla kyllä joskus tosi hankalia. Etukäteisenä joululahjanako tuon sait?”
”En, ihan synttärilahjana porukoilta”, selitän siirtyen kiskomaan kypärää päähäni.
”Aijaa, oliks siulla sitten millon synttärit?”
”Itseasiassa tänään, oleskelutilan jääkaapissa on muuten suklaakakku, kannattaa kiirehtiä, jos haluut palan”, kerron yrittäen ohjata puheenaihetta muualle. En pahemmin nauti itsestäni puhumisesta, ellei se liity jotenkin ratsastukseen tai muuten hevosiin.
”Oi, kuulostaa tosi hyvältä”, tyttö hymyilee, taputtaen Siken kaulaa. ”Voisinkin käydä syömässä sillä aikaa, kun ratsastat. Tarvitsetko apua esteiden nostamiseen tai johonkin?”
”Myö mennään varmaan käymään maastossa. Muista sitten kertoa, oliks se hyvää”, virnistän ystävällisesti.

Tartun kiinni ruskeista ohjista, ohjaten ponin perässäni kohti ulko-ovea. Nöyrästi se seuraa minua, kunnes pysäytän se aitan edustalle.
”Pääsetkin tänään vaihteeks maastoilemaan”, puhisen kiristäen vyötä muutamalla reiällä. Kiskon jalustimet alas ja ponkaisen itsen tamman satulaan. Tamma tuntuu olevan selvästi innoissaan, malttamattomana se odottaa lupaa lähteä liikkeelle. Aurinkokin on vähitellen alkanut tulemaan esiin pilvien takaa.

Pyynnöstäni Sikke siirtyy rentoon käyntiin, nauttien selvästi maastoon pääsemisestä. Annan aivojeni tyhjentyä kaikesta turhasta, yritän keskittyä vain tähän hetkeen; sen ääniin ja tuoksuhin.

[Kirsikka]

18.11.2012 Eikun selkään vaan! osa 2

-Sehän meni hyvin näin ekaksi ratsastukseksi, Pipsa sanoo hymyillen.
-Joo, eikä haitannut vaikka Sikellä oli puhtia, naurahdan laskeutuessani pois tamman selästä.
-Mie ratsastelen semmoset 45 minuuttia, niin sie voisit sit mennä loppukäynnit, Pipsa sanoo pistäen kypärän päähänsä.

Nyökkään myöntävästi ja pidän innostunutta Sikkeä aloillaan Pipsan noustessa sen selkään. Toivotan hänelle hyvää ratsastusta ja kääppäilen talliin. Menen suoraan Siken karsinalle. Siellä ne kottarit ja talikko odottavatkin jo, eikun hommiin. Tekemistä riittää, ja kun saan ekan kottarin täyteen, huomaan että se oli vasta alkua. Tässähän tulee oikein kuuma, mutta viilennystä on luvassa kun väyn kippaamassa kottarien sisällön lantalaan. Palatessani Inkeri ja Loviisa palaavat maastolenkiltä Siirin ja Pampulan kanssa.

-Moi! Menikö hyvin maastossa? hymyilen tytöille jotka pysähtyvät kohdalleni.
-Joo, poneilla vaan riitti virtaa, Loviisa hymyilee takaisin ja jalkautuu.
-Niin, mutta oli ihan huippu kivaa päästellä vähän höyryjä! Inkeri hihkaisee ja jalkautuu myös.
-Voih, kumpa miekin pääsisin jo kohta, huokaisen. Laukat maastossa on niin piristäviä!
-Niin, mutta jouduitko sie nyt siivoamaan Siken karsinan, tytöt hihittävät.
-No en joudu vaan hoidan tehtäväni Siken hoitajana, virnistän. Ja eikös Pampun ja Siirin karsina kaipaile myös puunausta?

Hetken hiljaisuuden jälkeen naurahdamme kaikki ja menemme yhtä matkaa talliin. Työni tuottaa vielä puolitoista kottarillista, jotka käyn kippaamassa lantalaan. Tuon niiden tilalle pari puhdasta kottarillista turvetta. Sitten vien kottarit ja talikon takaisin paikalleen ja menen yläkertaan. Heitän toppaliivini kaappiinni, joka, ihme kyllä, aukeaa nyt helposti. Kaivan repustani limupullon ja kotona väsäämäni kanasalaatin. Menen eväineni oleskeluhuoneeseen ja istun pöydän ääreen Linnean, Pinjan ja Britan seuraan. Jaamme hoitokokemuksia ja rupattelemme niitä näitä hevosista ja koulusta.

Syötyäni päätän pestä Siken pintelit, joten suuntaan alakertaan ja satulahuoneeseen. Menen pinteleineni pesuboksiin josta löydän tarpeeksi ison ämpärin. Täytän sen lämpinällä vedellä ja upotan toisen pintelin sinne. Puhdistan pintelin päällisimmät kurat käsilläni ja levitän sen sitten lattialle. Otan tiskiharjan ja pesen pintelin viimeisetkin liat pienen saippuatilkan kera. Pyyhkäisen otsaani ja huuhtelen pintelin läpikotaisin. Vien sen kuivumaan ja toistan saman toiselle pintelille. Katson kelloa kännykästäni, ja huomaan että Pipsa ja Sikke lopettelevat viiden minuutin päästä. Haen toppaliivini kaapistani ja heitän sen ylleni. Nappaan vielä kypäräni mukaan, ja lähden maneesille.

Sikke pärskii ja venyttää kaulansa pitkäksi loppuraveissa. Moikkaan Pipsaa ja hän hidastaa käyntiin. Otan enkkuviltin mukaani ja menen ratsukon luo joka pysähtyy. Pipsa laskeutuu Siken selästä ja minä heitän viltin tamman selkään. Nousen satulaan Pipsan kertoessa että poni sai purkaa energiansa ja on nyt rauhallinen. Tyttö lähtee talliin minun ohjatessa Sikke uralle kävelemään. Tamma heilauttaa päätään huomatessaan että kuski on vaihtunut ja jännittyy hieman. Puristan pohkeillani ponin kylkiin ja se pidentää askelta. Hymyillen taputan Sikkeä kaulalle kun se rentoutuu. Kun ponin puuskutus loppuu, kävelemme tallin pihaan. Löysään vähän satulavyötä selästä käsin ja tamma vastaa tähän maan kuopaisulla. Nousen pois Siken selästä, nostan jalustimet ylös ja talutan sen sisään.

Sikke varmistaa heti karsinassa onko siellä yhtään heiniä jäljellä. Riisun tammalta enkkuviltin sen melkein työntäessä turpansa turpeeseen. Otan Sikeltä satulan ja suitset pois. Se haukottelee heti kun on saanut kuolaimet pois suustaan. Naurahdan ja vien sen varusteet satulahuoneeseen. Pesen kuolaimet ja putsaan suitset. Ristin suitset kuten pitää ja laitan ne sekä satulan omalle paikalleen. Menen Siken luo ja laitan sille fleece loimen kuivattamaan. Tamma on kiltisti ja hymyillen halaan sen kaulaa.

-Oot sie pallero kyllä niin sulonen, hymyilen tammalle. Eikä toi siun energisyys ole kun vaan hyvä juttu.

Taputan tammaa kaulalle ja naurahdan kun se ravistaa itseään. Vien kypäräni kaapiini ja otan reppuni. Sanon moikat Pipsalle ja muille oleskeluhuoneessa rupatteleville. Tallustan portaat alas ja menen vielä Siken luo. Tamma on juomassa kun moikkaan sitä. Se työntää päänsä ulos ja silitän sen otsaa. Sikke katselee korvat hörössä ympärilleen ja katsoo perääni kun lähden hymyillen ulos. Äitini on odottamassa autossa. Hyppään kyytiin ja lähdemme ajamaan pimeässä syksyistä hiekkatietä kotiin.

5HM

[Pipsa]

Ohessa siis arkistojeni kätköistä löytyneitä kirjoituksia, joita en ole aiemmin hoitokirjaan lisännyt, koska ne ovat jääneet kesken, tai en ole pitänyt niitä julkaisukelpoisina.

Perustuu aikaan ennen marraskuun 16. päivää

“Oho Pipsa”, Bonnien karsinaan rennosti nojaileva Salma hymyilee. “Siehän hymyilet niin kirkkaasti että aurinkokin jää toiseksi”
“No juu…”, myhäilen näyttäen käsissäni lepäävää, painavaa villaloimea. “Sain näin etuaikaisena syntymäpäivälahjana just tän loimen mitä oon kuolannu jo ties kuinka kauan”
“Näytäs”, tyttö astelee lähemmäs utelias ilme siroilla kasvoillaan.

Hellästi avaan loimen taitoksistaan, Salman huokaistessa ihastuksesta (ainakin toivottavasti!)

“Siinähän on Norjan lippu!”, tyttö virnistää koskettaen loimen pintaa. “Sopii varmasti Sikelle kun nenä päähän, sehän on Norjasta ja vielä vuonis”
“Jep”, nyökkään tyytyväisesti. “Just samaa ajattelin, ja kun oon kuullu että tää on tosi laadukas ja hyvä, niin oli pakko saaha tää”
“Tuntuu kyllä hyvälaatuiselta”, tyttö nyökyttää tunnustellen loimea. “Tiiät sie mistä tää on ostettu?”
“Täti toi sen Saksasta”, kerron avaten samalla Siken karsinan oven. Pehmeällä hörähdyksellä tamma toivottaa minut tervetulleeksi, kiiruhtaen tutkailemaan loimea. “Juu Possu, eikö ookkin hieno?”

Pehmeästi lasken villaloimen tamman leveään selkään, asetellen sen paikoilleen. Edestä kiinnitän loimen, astellen pari askelta kauemmas loimea tarkastelemaan.
“Just oikee koko näyttää olevan”, mumisen leveän hymyn puhjetessa kasvoilleni. Tamman päällä loimi näyttää entistäkin hienommalta. Hetken vielä loimea ihasteltuani riisun sen ponin päältä, taitellen huolellisesti karsinan oveen roikkumaan.

“Mitäs tehtäs tänään?”, rupattelen vuonohevoselle sivellen sen suuria, rentoina roikkuvia korvia. Poni tuhahtaa pehmeästi, hamuten vihreän omenanpalan lapaseen verhoamalta kämmeneltäni.

Hellittyäni ja halittuani ponia tarpeeksi, suuntaan hakemaan sen suitset satulahuoneelta. Harjausta ei tamma tarvinnut, sillä Kirsikka oli aiemmin tänään jo puunannut sen turkin läpikotaisin. Suitsien laittamisessa tammalle kuluu vain hetki, eikä aikaakaan kun jo seisomme maneesilla.

“Seisos nyt paikoillas…”, komennan ponia, tassutellen pari askelta siitä poispäin. Otan hieman vauhtia, ponkaisten pehmeästi tamman paljaaseen selkään. Tyytyväisenä kehun koko toimenpiteen ajan paikoillaan nätisti seisonutta ponia pehmeällä taputuksella kaulalle. “Hyvä Sikke!”

Jo heti alkukäynneistä alkaen pyydän tammaa liikkumaan reippaasti eteenpäin, minkä se tekeekin mielellään. Kun Sikke tuntuu käynnissä hyvältä, pyydän sen raviin. Annan ohjien edelleen olla pitkinä, mukautuen itse tamman pehmeisiin askeliin. Huolellisesti ratsastan ympyröitä, keräillen ohjia vähitellen paremmin tuntumalle. Sikke tuntuu mukavan kevyeltä ratsastaa, sen reagoidessa herkästi apuihini.

Rentoa laukkaa menemme usean kierroksen, ponin nauttiessa saadessaan liikkua reippaasti. Laukan jälkeen teemme vielä huolelliset jäähdyttelyt - tällä kertaa ratsastus saisi jäädäkin kevyeksi.

14. kesäkuuta 2011

Pikaisesti vilkaisen itseäni peilistä - hiukset napakalla poninhännällä, jalassa puhtaanvalkeat ratsastushousut ja paitana musta pitkähihainen. Kasvoilleni nousee tyytyväinen hymy, kerrankin oli järki ottanut vallan ja olin tajunnut jättää kilpatakin kotiin, vaikka olinkin hetken pohtinut sen mukaan ottamista. Jo nyt olin saanut hieman oudoksuvia katseita hääräillessäni muhkean vuonohevosen ympärillä näin siisteissä vetimissä, mutta eipä se minua häirinnyt. Tarkoituksenani oli tänään treenailla ja hioa kouluohjelmaa lauantaina oleviin kisoihin. Tarkoituksenamme olisi lähteä hakemaan ainakin yksi sijoitus, sillä tulevaisuuden suunnitelmissa olisi tarkoituksena suunnata laatuarvosteluihin.

Sateisen tallipihan yli kuljen joutuisasti sisälle maneesiin, jossa kohtaan lämpivästi hymyilevän Metan.
- Nyt tää alkaa olee aika hyvin lämmenny, tuntuu olevan tänään tosi kivalla päällä, tyttö henkäisee.
- Ajattelit sie koulua vääntää? tämä jatkaa jalkautuen kevyesti ponin selästä, kehaisten sitä maasta käsin vielä pehmeällä taputuksella kaulalle. Sikke päästää tyytyväisen pärskähdyksen.
- Juu, sitähän tässä ois tarkotus, virnistän Metan ojentaessa nahkaohjat minulle. - Kiitti kun suostuit näin lyhyellä varotusajalla tulemaan, huomenna sie saat kyllä ratsastaa.
- Äh, sitähän varten myö hoitajat ollaan, tyttö naurahtaa ottaen vastaan ojentamani auringonkeltaisen jaffa-pullon.
- Laitatko muuten musiikin soimaan? Ajattelin että on kivempi treenata kun on musiikkia taustalla, kysyn tytöltä pidentäen hieman jalustimia tämän jäljiltä. Vasemmalla kädellä ojennan tälle kotoa kaapinperältä löytämäni, klassista musiikkia sisältävän levykotelon.
- Toki, Metta hihkaisee hölkäten katsomossa olevan vanhan mankan luo. Hetken näppäilyjen jälkeen alkaa rauhoittava musiikki soimaan tuttua sävelmää. Hymynvire huulillani nousen ponini selkään, ohjaten sen uralle reippaassa käynnissä.

Saadakseni hieman tuntumaa Sikkeen teen pari kertaa väistöjä, taivutuksia ja laukannostoja. Kun tamma viimein on hyvällä tuntumalla, ryhdyn toteuttamaan kouluratsastusohjelmaamme. Hetkeä aikaisemmin olin puomeilla käynyt rajaamassa koulukentän kokoisen alueen meille.

Kevyesti vuonohevonen siirtyy raviin, minun istuessa satulassa mahdollisimman tiiviisti, mikä onnistuu helposti kiitos kymmenien ellei jopa satojen kertojen, jolloin olin opettajan johdolla istuntaa hionut. Täydellisyydestä se oli vieläkin kaukana, mutta parantunut huimasti verrattuna ensimmäiseen kertaan, jolloin olin Sikellä ratsastanut. Vaitonainen hymy kohoaa huulilleni, mutta nopeasti keskitän ajatukseni taas täysin ratsastukseen. Huolellinen käännös ja suoristus pituushalkaisijalle, pieniä pidätteitä istuntaa käyttäen ja seis tasajaloin. Pyrkien pitämään naaman vakavana Metan virnistelyistä huolimatta esitän tyylikkään tai ainakin sitä yrittävän tervehdyksen, siirtäen Siken taas raviin. Ravisiirtymä on hieman hätäinen, mutta tyydyttävä. Ryhdikkäästi ratsastan syvälle kulmaa, valmistellen tamman jo seuraavaan, pitkän sivun kestävään tehtävään - avotaivutukseen, jonka aikana ponin vauhti veinaa hyytyä. Avotaivutuksia pitäisi siis vielä kerrata.

Puoliympyröin tehty suunnanvaihdos on kelvollinen, samoin seuraava avotaivutus, jossa saan tamman paremmin liikkeelle.

30.7.2012 Elämän lait

Ettoren Laki: Toinen kaista on aina nopeampi. 

”Kävit näköjään kaupassa ennen tallille tulo?”, Britta veikkaa ottaen hörpyn limupullostaan ja pyyhkien otsaltaan hikeä.
”Jep, siellä kaupassa oli järjetön ruuhka ja joku viilennyslaitekin oli heittänyt lusikan nurkkaan. Kaiken lisäks valitsin tietenkin sen kaikista hitaimman kassan; jonotin varmaan lähemmäs puolituntia siinä, vaikka miun edessä oli vaan pari tyyppiä”, tuhahdan. ”Hei kenen toi karkkipussi muuten on?”, jatkan katsoen himoitsevasti pöydällä lojuvaa karkkipussia.
”Ei mitään tietoa. Prismassako muuten kävit?”
”Sielläpä siellä.”

Murphyn Laki: Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.

Keskustelun lomassa noudan jääkaapista ihanan viilentävän kylmän Jaffa-pullon. Olin jo pitempään yrittänyt vähentää Coca-colan juomista, niin terveydellisistä kuin myös periaatteellisista syistä.
”Kuulitteko muuten, että Popparin hoitaja valittiin tänään?”, huoneeseen äsken saapunut Ansqu huoneeseen tullut tyttö tiedustelee.
”Aijaa, kukas sen hoitajaks valittiin?”, Britta utelee tutkien juomansa ravintoainetaulukkoa.
”Limettinen”, Ansqu tietää kertoa.
”Kiva saada uuttakin verta seppeleeseen”, totean yrittäen avata pulloa.
”Jep”, Brittakin myöntyy.

Pullo aukeaa suhahtaen, suihkauttaen ruskeille ratsastushousuilleni Jaffaa.
”Ärgh, miks aina käy näin?!”, älähdän yrittäen pyyhkiä enimpiä nesteitä pois taskusta löytämälläni nenäliinalla.
”Niin tuttu tunne”, Ansqu lohduttaa ojentaen minulle toista paperia.
”Onneks miulla on sentään kaapissa toiset housut”, muistan yllättäen.
”Vaihtovaatteet on kyllä tosi käytännöllisiä, noi ”oikeet” vaatteet likaantuu aina”, Britta mietiskelee nousten ylös pöydän äärestä.

Tylerin Laki: Aina kun asiat näyttävät menevän paremmin, olet unohtanut jotakin. 

Nyökäten suuntaan kaapilleni, tonkien sieltä esiin vähemmässä käytössä olevat vaaleanruskeat ratsastushousuni. Tyytyväisesti myhäillen suuntaan alakertaan vessaan vaihtamaan housuja. Olisihan minun tietenkin pitänyt aavistaa, ettei mikään sujuisi niin helposti, sehän olisikin ollut jo lähes uskomattoman helppoa. Tarkemmin housuja tutkaillessani muistankin miksen housuja ollut pitkään aikaan käyttänyt; lahkeet yltävät minullekin vain juuri ja juuri hieman polven yli. Päätäni puistellen puen kuitenkin housut jalkaani, ratsastussukkien kanssa lahkeiden pituus ei näyttänyt kovinkaan häiritsevältä.

Jokseenkin tyytyväisenä vien housuni kaappini luo kuivumaan, muistuttaen itseäni ottamaan ne mukaan kotiin lähtiessäni.

Coolidgen Laki 2: Kadonnut esine löytyy heti, kun olet ostanut uuden. - Calcvin

”Mitkäs nää on?”, ajattelen huomatessani kaappini perällä jotain ruskeaa. ”Ei ole totta, etin näitä varmaan lähemmäs tunnin ja nyt yhtäkkiä nää muka on ollutkin täällä koko ajan! Kerkesin ostaa ne uudetkin, ihan turhaan vielä!”, mietin turhautuneesti. Toisaalta käteni tuskin kasvaisivat enää, joten hanskat olivat vanhojen hanskojen kulumisen jälkeen ihan käyttökelpoiset, jos positiivisesti ajateltaisiin.
Coolidgen Laki 2: Aina kun ei halua jotain, saa sen. 

”Mikäs Pipsaa noin vaivaa, kun noin surkeaa naamaa näytät?”, Mirri virnistää napaten ruskeasta Tutti Frutti - pussistaan karkin.
”Kaikki pikkuasiat tuntuu tänään epäonnistuvan”, huokaisen pyyhkäisten hiuksiani pois kasvoiltani.
”Haluutko karkin?”, tyttö kysyy karkkipussiaan ojentaen. Vaimeasti hymyillen nyökkään ojentautuen kaappaaman karkin käteeni. Olin aina pitänyt kyseisistä karkeista sen sisältämien erilaisten karkkien vuoksi, mutta yhtä makua olin jo ensimmäisestä maistamiskerrasta asti inhonnut. Pelkkä ajatuskin karkin mausta saa jo niskakarvatkin pystyyn. Niin, ne kauheat karkit ovat tietenkin niitä vihreävalkeita jotain juurikasta muistuttavia yökötyksiä, jotka maistuvat yhtä hyvältä kuin maksalaatikko.

”Kappas, sait koko pussin harvinaisimman karkin”, Mirri toteaa nostaessani pussista juuri yhden sellaisen inhotuksen.
”Heh, sepä vasta tuuria”, mumisen tunkaisten karkin tytön huomaamatta taskuuni. Vikkelästi liukenen paikalta karsinassa syömässä olleen Siken luo.

”Ota karkki”, virnistän ojentaen karkkia ponille. Ahneena eläimenä se hotkaisee sen hetkessä, jääden oikein odottamaan lisää syömistä.
”Turha vaan haaveilla, oot jo muutenkin syönyt sapuskas”, hymyilen ruokakuppiaan epätoivoisesti nuolevalle ponille. Vaikka päivä ehkä oli ollutkin melko epäonninen, kuitenkin juuri tämä hetki sai pienet vastoinkäymiset tuntumaan mitättömiltä; olihan minulla kuitenkin tuo pikku ahmatti rinnallani.

[Pipsa]

5.12.2012 - Lumen peittämä maa

Varpaita palentaa. Lumipaakut sujahtavat ruskeiden tennareideni varsista sisään. Ja kun ärtymykseni on huipussaan, potkaisen lähimpään lumikinokseen. Jalkani kolahtaa johonkin metalliseen.
“Auuts!” kiljaisen vertahyytävästi, ääneni muistuttaessa epäilyttävästi vuoristosutta. “Voi perkele…”
Kipu viiltää koko jalkaterää, minun manatessa aina voihkimisen lomassa. Niin minun tuuriani - juuri kun potkaisin ihan sattumanvaraisesti jonnekin, osui jalkani aina johonkin mahdollisimman kovaan. Kun kipu viimein on hellittänyt - ja pystyn lopettamaan yhdellä jalalla hyppimisen mielipuolinen irvistys kasvoillani - kumarrun kaivamaan kinoksista esille sen pahuksen esineen, jota olin onnistunut potkaisemaan.
“Missä ihmeessä se nyt on…”, puhisen vilkuillen pehmeän ja kimmeltävän lumen peittämää maata. Kestää hetki, ennen kuin löydän metallisen esineen.
“Hevosenkenkä”, tuhahdan pettyneenä. Sen kummempia ajattelematta viskaan kengän takaisin metsikköön. Päätäni pudistellen jatkan taivallustani Seppeleeseen. Piti tosiaan paikkansa, että talvella matka tuntui aina kaksinkertaiselta. Vähintäänkin.

“Moi”, huhuilen oven suulta, vilkuillen sisälle karsinoihin. Vastausta ei kuitenkaan kuulu, sillä ketään ei tunnu olevan paikalla. Hymähtäen suuntaan oleskelutilaan, toivoen löytäväni sieltä juttuseuraa.

Puiset, yläkertaan vievät portaat tuntuvat vähintäänkin Mount Everestiltä kivutessani niitä. Äskeisen kylmyyden jäljiltä jalkani tuntuvat tärisevältä hyytelöltä ja lähes pelkin käsivoimin kiskon itseni yläkertaan. Kaappini avainkin tuntuu leikkivän piilosta kanssani, sillä saan etsiä sitä tovin, kunnes se viimein löytyy repusta eväslaatikostani. Se miten se oli sinne joutunut, jää kai ikuiseksi arvoitukseksi. Leveän haukotuksen lomassa viskaan reppuni kaapin perälle ja nappaan sieltä vaihtokauppana matkaani ratsastussaappaani, kypäräni, hanskani ja ratsastushousuni.

Viimein lampsiessani oleskelutilaan, löydän sieltä yllätyksekseni Fiian. Rennosti punapää loikoilee upottavan pehmeällä sohvalla, ponnahtaen jäniksen ketteryydellä ylös kuullessaan oven kolahtavan.
“Ai se olitkin sie”, tyttö virnistää, lysähtäen takaisin sohvalle. “Luulin että oot Jaakko siivousapua värväämässä”
“Ei hätää, sitä ei näkyny käytävillä”, kerron hymyillen. “Ja karsinatkin näytti jo puhtailta”
“Hyvä”, Fiia henkäisee haroen punaista hiuspehkoaan. “Mitä sie muuten teet täällä? Eiks siun pitäs olla koulussa?”
“Oma loma paras loma”, isken silmää suu virneessä. “Entäs ite?”
“Noo, ehkä vähän samalla kannalla…”, tyttö nauraa, raahautuen jääkaapille. “Mutta mie oon kyllä ihan luvallisella vapaapäivällä”
“Ainiin”, hymähdän. Olkapäitäni pyöritellen istuudun puiselle penkille pöydän ääreen. “Hitsi, eväät jäi tonne repun kanssa kaappiin”
“Mitä siulla oli?”, Fiia kiinnostuu lipaisten huuliaan. “Pienellä palkalla voisin hakee sen tuolta”
“Voi ei, ei kai miun avain jääny sinne… Ai tuossa se olikin”, mumisen viskaten kaappini avaimen tytölle. “Pari voileipää ja pepsi”

Jotain höpisten painelee punapää kaapeille, minun painaessa pääni vasten pöydän puista pintaa. Aamulla en vain yksinkertaisesti ollut saanut noustua ylös sängystä väsymyksen takia, joten kouluun lähtö oli sitten jäänyt. Silti ei väsymykseni tuntunut kadonneen, vaan pikemminkin vahvistuneen - tuntui, että minä hetkenä hyvänsä saattaisin vajota uneen.
“Pitäis varmaan alkaa syömään jotain vitamiineja”, mumisen pöydän ääreen saapuneelle Fiialle, kurottautuen ottamaan Pepsi-pulloni. Huokaisten avaan sen muovikorkin, ottaen pitkän kulauksen.
“Saanks mie tän kurkkuleivän?”, Fiia hymyilee.
“Sen kun”, myönnyn. Juuri kun olen laskenut limupulloni pöydälle, kaatuu se kuin taikaiskun saaneena. Musta neste valtaa koko pöydän, minun voihkaistessa.
“Ei oo totta”, vinkaisen katsoen vuorotellen pöytää ja tyhjää pulloa.

Jälleen huonoa tuuriani manaten etsin pyyhkeen käsiini ja ryhdyn kuivaamaan Fiian avustuksella pöytää.
“Ei olis vissiin pitäny viskata sitä hevosenkenkää menemään”, murahdan saatuamme viimein homman hoidettua.
“Nii siis kun löysin sellasen tänne tulo matkalla, mutta heitin takasin”, kerron tytölle.
“Sitähän sanotaan että hevosenkengän pois heittäminen tuo epäonnea”, Fiia hymähtää. “Tosin taikauskoahan se vaan on”

Juteltuani vielä tovin Fiian ja parin muun paikalle saapuneen hoitajan kanssa, suuntaan karsinoille. Yllättäen löydän Siken sisältä, Kirsikan harjatessa tammaa ahkerasti.
“Ai moi!”, tervehdin tyttöä pirteästi, kurottaen silittämään poniani.
“Moi”, Kirsikka hymyilee. “Ajattelin tulla aikaisemmin tänään, kun en tienny että oot täällä jo”
“Juu, ei mitään”, totean. “Hyvä vaan. Kerkeisit sie kohta puoliin laitella sen kuntoon ja vaikka lämppäillä vähän, niin kerkeis ennen tunteja pois alta?”
Tyttö nyökkää vastaukseksi.
“Ajattelit sie mitä tehä?”, hän kysyy selvittäen samalla ponin paksua otsaharjaa.
“Vähän jotain peruskoulujuttuja treenailla, lopuks ajattelin käyä maastossa jäähyttelemässä”
“Kuulostaa kivalta”, tyttö toteaa pirteästi.
“Siekin voisit joku kerta hypätä sen selkään, siis ihan muutenkin kunnolla vaikka treenailla itekseks”, ehdotan. “Tai mie voisin Rotan kanssa tulla näyttämään teille parhaat maastoreitit”
“Jep”, tyttö innostuu.
“Mutta, mie käyn nyt vaihtamassa ratsastusvaatteet päälle!”

Saatuani kiskottua ratsastusvaatteet niskaani, suuntaan suoraan maneesille. Siellä kohtaan reippaasti eteenpäin ravaavan Siken, ja sen selässä nätisti istuvan Kirsikan.
“Miltäs poni tuntuu?”, huikkaan tytölle, kiinnittäen samalla kypäräni leukahihnan.
“Tosi kivalta, sopivan energiseltä ja yhteistyöhaluselta”, Kimiksikin kutsuttu tyttö selittää pysäyttäen tamman. Sulavasti hän liukuu alas ponin selästä.
“Näytti tosi hyvältä tuo teiän meno”, kehaisen säätäen jalustimet itselleni sopiviksi.
“Niin no, Sikke on tosi hyvä poni”, tyttö hymisee tyytyväisen oloisena.
“Jep, onhan se”

Päästyäni ponin selkään ja käveltyäni pari kierrosta, nostan jalustimet kaulalle ja alan työstämään ponia ravissa. Teen väistöjä ja siirtymiä, sekä kahdeksikolla taivuttelen sitä ulos ja sisään, tamman toimiessa todella hyvin. Kahdeksikolla otan myös laukkaa, tehden aina keskellä laukanvaihdon käynnin, pari kertaa myös ravin kautta. Koko ajan Sikke polkee alleen ja tukeutuu hyvin kuolaimeen.

Hieman alle tunnin treeni saa riittää ja pääsemme suuntaamaan maastoon. Hikeentyneen ponin lämmikkeeksi viskaan sille värikkään viltin niskaan ja nappaan jalustimet alas kaulalta. Valaistulle maastopolulle päästyämme annan ohjien valua pitkiksi, tamman venyttäessä tyytyväisenä kaulaansa. Pakkanen on kiristynyt, ponin hengityksen höyrytessä. Tähdet loistavat kirkkaalta taivaalta ja lumi narskahtelee vuonohevosen kavioiden alla.
“Hyrr…”, hyrisen kylmästä, kiskoen kaulahuiviani ylemmäs. “Eiköhän käännytä takasin tallille”
Näppärästi käännän ponin ympäri, sen kiihdyttäessä innokkaasti askeltaan.
“Ai että, alkaako iltakauroille olla jo kiire?”, nauran tammalle silittäen sen vaaleaa karvaa. “Kuules, et sie niitä saa vielä piitkään aikaan”

Rauhallisesti tallustelemme takaisin tallin pihapiiriin. Vuonohevonen odottaa rauhallisesti, kun luisun alas selästä ja nostan jalustimet ylös.
“Mennääs sisälle, ettei jäädytä”, mumisen lähtien kulkemaan ovea kohti poni rinnallani. Sisältä talli näyttää lähes hätkähdyttävän valoisalta verrattuna lähes säkkipimeään ulkoilmaan.
“Tartteetko apua vielä?”, Salman kanssa jutteleva Kirsikka tarjoutuu.
“Jos viittisit ottaa varusteet pois, on sormet meinaan aika kohmeessa”, virnistän pyöräyttäen tamman sisälle karsinaansa.
“Juu. Inhoon sitä, kun talvella ratsastaessa sormet on aina ihan jäässä”, tyttö kertoo satulavyötä avatessaan. Nyökäten kiskon ratsastushanskat käsistäni, vaihtaen niiden tilalle maassa lojuvat lapaseni.
“Sille vois sitten laittaa varmaan päälle sen norjanlippu-loimen”, ohjeistan liikutellen sormiani. Hetken juttelemisen ja Siken rapsuttelun jälkeen pujahdan oleskelutilaan lämpimän kaakaokupin ääreen, Kirsikan jäädessä vielä puunaamaan Sikkeä.

“Onpa hyvää!”, hymyilen kiitollisesti Inkerille pidellen lämpöä hohtavaa posliinimukia kädessäni.
“Totta kai, onhan se miun tekemää”, lettipää virnistää. “Mutta onneks kohta on joulu”
“Älä muuta sano!”, myönnän. Haukotellen kaivan kännykkäni esille, vilkaisten sen ruutua. “Pitäs varmaan kohta lähteä kotia kohti kaikkia kouluhommia hoitamaan”
“Samoin”, Inkeri nyökkää. Yhä kännykkääni katsellen lähden kävelemään sohvalle, kolauttaen jalkani kattoa tukevaan pylvääseen.
“UIH”, vinkaisen hyppien yhdellä jalalla sohvalle, painaen pääni tyynyyn. Kipu on edellistä kertaa viiltävämpää.
“Sattuko?”, Inkeri vilkuilee pöydän äärestä. “Tuntuu kyllä tosi ikävältä kun jalan lyö johonkin”
“Mmm. Jo toinen kerta tänään”, henkäisen kohottaen kasvoni ylös tyynyltä. “Tallille tullessa löin jalan hevosenkenkään. Ajattele, ihan vaan potkasin lumikinokseen ja jalka osu just siihen”
“Kai sie poimit sen matkaan?”, tyttö utelee. “Tai siis, hevosenkenkähän tuo hyvää onnea. Ja hei, yhessä sarjiksessakin se päähenkilö löys hevosenkengän ja sit se jätti sen ottamatta ja sitten sen hevonen melkein kuoli. Ja sit se kävi hakemassa sen kengän ja se hevonen ei kuollukkaan. Tai jotenkin silleen se meni”
“Voi ei, mitään kirousta mie kaikista vähiten just nyt kaipaan”, hymähdän kohottautuen istumaan.
“No jaa, se oli vaan sarjis”, Inkeri virnistää. “Mutta, pakko mennä tsekkaamaan miten Sirpsukka voi”

Tytön lähdettyä jää oleskelutila tyhjilleen, joten minäkin päätän suunnata kotiin, jossa pino koulukirjoja odottaisi.

Pakkanen ulkona on edelleenkin pistävää; ikävästi se nipistelee poskiani, jotka koitan piilottaa huivin alle. Enää taivallus ei tunnu yhtä raskaalta, sillä tie on viimein saatu aurattua. Tietä kehystävien kuusten oksat ovat peittyneet valkeaan lumeen. Kun saavun tuttuun paikkaan, vilkaisen lumikinoksiin. Sieltä hevosenkenkä pilkottaa edelleen. Sen suurempia pohtimatta nappaan sen matkaani, tunkien reppuni täytteeksi. Eihän sitä koskaan voisi tietää, vaikka uskomuksissa jotain totuudenrippeitä olisikin.

Sitä paitsi epäonnen kanssa ei ollut leikkimistä.

[Kirsikka]

06.12.2012 Lumista maastoilua

Sanon äidilleni moikat ja hyppään ulos autosta suomen pystykorva sylissäni. Koira katsoo valppaana ympärilleen ja haistelee hevosten tuoksua laskiessani sen lumen peittämään maahan. Se on tottelevainen eikä lähde juoksemaan tai haukkumaan hevosten perään. Matkalla tallille käymme katsomassa onko Sikke tarhassa. Siellähän se irokeesiponi viilettää loimi päällä lumi pöllyten. Naurahdan ja koiranikin hypähtää innostuessaan lumesta.

Menemme talliin ja suuntaamme suoraan yläkertaan. Koira loikkii portaat leikiten ja hypähtää penkille kaappini viereen. Heitän reppuni kaappiini ja irrotan koiran valjaista. Se seuraa minua oleskeluhuoneeseen, josta kuuluu iloista puheensorinaa. Istun sohvalle Pipsan ja Salman seuraan ja koirani istuu jalkojeni viereen.

-Ihana toi siun koira! Mikä sen nimi on? Pipsa kysyy iloisesti.
-Ronja, ajattelin ottaa mukaan kun se tykkää niin paljon lumesta ja tää on sille mukavaa vaihtelua tavallisten lenkkien sijaan, sanon hymyillen.
-Onko se suomen pystykorva? Salma kysyy silittäen Ronjaa.
-Joo, on se, vastaan hymyillen. Aattelin mennä maastoon Siken kanssa ja ottaa Ronjan mukaan, onko se ok? kysyn Pipsalta. Kun meillä on se pikkujoulumaasto niin olisi kiva saada vähän tuntumaa.
-Jep käyhän se kunhan ette nelistä koko matkaa, Pipsa naurahtaa. Ja hei, miehän voin tulla Rotan kanssa näyttämään parhaat reitit!
-Joo, hyvä idea! innostun.

Jätän Ronjan Pipsan ja Salman hoitoon sillävälin kun haen Siken sisään. Pakkanen nipistelee nenääni ja hyppelen tarhalle lämmitelläkseni. Sikke ei onneksi ole kaukana. Se piehtaroi kuin viimeistä päivää, nousten sitten mutustamaan heiniä. Pidän riimunnarua selkäni takana ja kävelen rauhallisesti mutta päättäväisenä tammaa kohti. Se ei ole minusta moksiskaan mutta nostaa päänsä ja katsoo minua kun tulen sen vierelle. Taputan ponia kaulalle ja se nuuhkaisee minua uteliaana korvat hörössä. Napsautan riimunnarun riimuun ja Sikke lähtee kiltisti seuraamaan. Mikäs siihen on nyt mennyt? No, ehkä se sai jo purkaa energiaansa tarpeeksi täällä ulkona. Tamma kävelee reippaasti vierelläni ja tervehtii hirnahtaen tunnille meneviä hevosia. Naurahdan ponin söpöilylle ja vien sen karsinaan. Sidon riimunnarun tiukasti kiinni, jotta Sikke ei pääsisi tekemään konnankoukkuja, kuten piehtaroimaan heti kun silmä välttää. Tamma ravistaa itseään, kun riisun siltä loimen. Hymyillen taputan tammaa kaulalle ja haen harjapakin.

Lumen ja loimen ansiosta Sikke ei ole kovin likainen. Käyn sen läpi pölyharjalla ja tarkistan samalla ettei sillä ole haavoja, tai mitään muutakaan poikkeavaa. En löytänyt mitään, joten jatkoin tamman jalkojen harjaamisella. Sikke heilautti päätänsä ja seurasi uteliaana tallin menoa kaltereiden välistä. Vaihdan harjan kaviokoukkuun. Liu’utan kättäni Siken oikeaa etujalkaa pitkin ja tamma nostaa sen kiltisti. Otan kaviosta vain siihen kovettuneet lumet, muuten se ei ole likainen. Toistan saman joka jalalle. Vasemman takajalan kohdalla Sikke päättääkin esittää vaikeaa, ja yrittää pyristellä otteestani. Tamma kuitenkin luovuttaa, kun pidän sen jalasta napakasi kiinni, tajutessaan että en luovutakkaan niiin helpolla. Selvitän ponin harjan ja hännän, jossa on jo vähän lumikokkareita. Huomaan että häntä on epätasainen, joten siistin sitä vähän saksilla latvasta. Harjaan vielä Siken pään pehmeällä harjalla, mistä se nauttii. Sitten vien harjapakin paikalleen.

Otan mukaani satulahuoneesta Siken suojat, satulan ja suitset. Vien ne Siken karsinalle ja huomaan sivusilmällä pienen eläimem vilahtavan alas portaista tallin pääkäytävälle. Sen perään kiirehtii kaksi tyttöä jotka tunnistan Pipsaksi ja Salmaksi. Minulla on paha aavistus, joten menen katsomaan mitä on tekeillä. Aavistin oikein, siellähän se Ronja kipittää luultavasti etsien uloskäyntiä. Salma ja Pipsa jahtaavat Ronjaa, mikä saa sen innostumaan entisestään.

-Mites tuo pääsi livahtamaan? kysyn tytöiltä naurahtaen.
-Mie olin lähdössä hakemaan Bonskua sisään, niin se karkasi samalla ovenavauksella, Salma sanoo.
-Meidän suunnitelma oli ottaa se kiinni ennen ku huomaat, Pipsa virnistää.
-No, se taisi sitten epäonnistua, virnistän takaisin. Ronja ei ikinä uusissa paikoissa halua olla kauaa samassa huoneessa. Se kyllä tottelee, mutta kun se tuppaa olemaan niin utelias. Ja kun se tietää että tuolla on nyt lunta niin se tahtoo ulos vielä enemmän. Eli ei tuo teidän vika ollut, hymyilen.
-Hyvä, Pipsa ja Salma hymyilevät lähtien omille teilleen.
-Ronja, kutsun koiraa ja vihellän. Se ei kuitenkaan hevosten nuuhkimiseltaan ota minua kuuleviin korviinsa.
-Ronja! huudahdan ja koira tulee pää alhaalla luokseni.

Ronja seuraa vierelläni Siken karsinalle, jossa käsken sen istua ja pysyä paikallaan. Se katsoo Sikkeä uteliaana ja tamma katsoo Ronjaa. Naurahdan niille ja laitan Sikelle suojat kaikkiin jalkoihin. Se kuopii hieman etujalallaan, mutta lopettaa kun ymmärtää sen olevan turhaa. Sitten otan satulan ja liu’utan sen ponin kaulalta sen oikealle paikalle. Suoristan satulahuovan ja kiristän satulavyön. Tapansa mukaan Sikke pullistelee, mutta saan vyön näin aluksi ihan hyvin kiinni. Irrotan tamman riimusta ja lämmitän kuolaimet. Laitan ohjat ponin kaulalle ja tarjoan sille kuolaimia, jotka se ottaa mukisematta suuhunsa. Muiskautan pusun Siken turvalle, ja tämä ravistaa päätään. Naurahtaen laitan riimun ja riimunnarun oikeille paikoilleen.

Otan Ronjan syliini ja lähden vaihtamaan vaatteita. Pysähdyn kun takaani kuulen nimeni sanottavan. Käännyn, ja näen Pipsan tulevan satulahuoneesta Rotan satula ja suitset mukanaan.

-Ootko sie jo valmis? tyttö kysyy. Miun pitää sielä heittä tuolle varusteet niskaan.
-Jep, valmista on! hymyilen. Mutta miunkin täytyy vaihtaa vaateet että ollaan varmaan samaan aikaan valmiita.
-Okei. Laita sitten Sikelle se ratsastusloimi, kun tuolla on jo sen verran pakkasta ja ei me niin hikistä treeniä vedetä, Pipsa sanoo. Ja nähdään vaikka maneesissa, voidaan siellä mennä lämmittelyt ettei heti jäädytä.
-Joo, nähdään siellä, sanon jatkaen matkaani ylös.

Vaihdan tallivaatteeni ratsastusvaatteisiin, ja laitan Ronjalle valjaat. Laitan toppaliivin taskuuni varmuuden vuoksi koirannameja ja hihnan. Menen Ronjan kanssa hakemaan Siken. Laitan sille ratsastusloimen. Tamma ei ole erityisen energinen, mutta tuntuu silti lähtevän mielellään takaisin ulos. Ennen maneesiin menoa päätän laittaa Ronjan hihnaan, koska maneesissahan on tunti meneillään. Astumme maneesiin, ja pyydän Annea pitämään Sikkeä sillävälin kun vien Ronjan katsomoon. Britta lupautuu ystävällisesti vahtimaan Ronjaa sen aikaa kun lämmittelemme.

Kiitän Annea Siken vahtimisesta. Laitan ohjat Siken kaulalle, lasken jalustimet alas ja kiristän satulavyötä, sen verran kuin tamma sallii. Nousen Siken selkään, mistä kiristän satulavyön loppuun. Tälle poni protestoi heilauttamalla päätään, mutta lähtee kiltisti kävelemään kun pyydän. Pipsakin on tällävälin tullut maneesiin, ja kävelee Rotan kanssa. Yritämme ratsastaa häiritsemättä tuntilaisia. Sikke on ensin laiskahko, joten käytän tehokkaasti puolipidätettä ja pohjetta. Teen ravi-käynti siirtymisiä, herätelläkseni tammaa ja saadakseni sen avuille. Kun sekä Sikke, että Rotta ovat avuilla ja reippassa tahdissa, päätämme Pipsan kanssa lähteä maastoon. Nousen Siken selästä, kun Britta tuo Ronjan minulle.

Ulkona irrotan Ronjan hihnasta ja nousen takaisin ponin selkään. Käsken koiraa pysymään vierellämme ja se tajuaa itse pysyä hyvällä etäisyydellä. Sen verran se kunnioittaa sitä paljon isompia eläimiä. Lähdemme maastoon oritarhan ja leiriläisten mökkien ohi. Pipsa Rotan kanssa edellä. Ensin etenemme reipasta käyntiä ja hyvällä pohjalla ravia. Parilla ekalla ravipätkällä Sikke innostuu ja pidentää askeltaan. Istun tiiviisti satulassa tehden paljon puolipidätteitä. Lopulta tamma rauhoittuu ja löydämme tasaisen mutta reippaan tahdin. Rottakin on innoissaan ja ottaa pari laukka-askeltakin, mutta Pipsa saa myös sen ruotuun. Ronja on päättänyt juosta takanamme ja sekin juoksee innoissaan. Lopulta käännymme takaisin tallille päin.

-Haluutko sie laukata? Pipsa kysyy pysäyttäen Rotan.
-Joo! hihkaisen.
-No sitten mennään, Pipsa hymyilee. Mutta älä anna Siken ohittaa, tai nää alkaa kisaamaan kumpi menee lujempaa.

Nyökkään vastaukseksi samalla varmistaen että Ronja seuraa. Nostamme laukan ja Sikke innostuu niin että heittää pienen pukin. Nauran ja nousemme jalustimien varaan. Annamme hevosten laukata mutta pidämme ne käsissä. Tuuli piiskaa kasvojani ja pakkanen nipistelee. Tästä huolimatta nautin täysin siemauksin. Lumi pöllyää ja hidastamme raviin. Katson taakseni ja siellähän se Ronja lumisena sinnittelee perässä. Annamme hevosille pitemmät ohjat loppuraviin. Sikke pärskii ja taputan sitä hymyillen kaulalle. On se hieno! Lähempänä tallia hidastamme käyntiin.

Tallin pihassa jalkaudumme ja menemme talliin. Vien Siken karsinaan ja otan siltä varusteet pois. Laitan tammalle norjanlippuloimen ja halaan sitä kaulasta. Vien satulan ja suitset satulahuoneeseen, minne Ronja minua seuraa. Puhdistan satulan satulasaippualla ja suitset valjasrasvalla ja laitan ne paikoilleen. Huuhtelen suojat lämpimällä vedellä, jotta niihin jäänyt lumi sulaisi pois. Laitan suojat kuivumaan ja menen vaihtamaan vaatteeni. Otan kaapistani pyyhkeen, jolla kuivaan Ronjan.

Oleskeluhuoneessa otan kupillisen kuumaa mehua ja istun pöydän ääreen. Pipsa tulee myös ylös ja liitty seuraani höyryävä mehukuppi käsissään. Juttelemme äskeisestä maastosta, sekä tulevista pikkujouluista, joita odotamme innolla.

6HM

[Kirsikka]

09.12.2012 Pikkujoulujen jälkeen

“Lunta tulvillaan on raikas talvisää, 
ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää. Sen kohta valjastan reen pienen etehen, 
ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten. Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee! Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee...” soi radiossa kun talutan Siken talliin. Talli on viimeisen päälle koristeltu, jouluisesti tietenkin. Minäkin koristelin Siken karsinan punaisilla joulupalloilla ja hopeisilla joulukuusen punoksilla. Laitan tamman käytävälle kiinni hieroessani unihiekat silmistäni ja katsahdan kelloa kännykästäni.

-10.00, huoh, haukottelen. Eiliset pikkujoulut venähtivät, eikä hyvässä seurassa viitsinyt vahtia kellonaikaa. Joten yöunet jäivät lyhyiksi ja haukotuksilta ei voinut nyt välttyä.

Otan Sikeltä toppaloimen pois, ja se ravistaa itseään tyytyväisenä. Minua alkaa haukotuttaa entisestään, ku katson sen lumista harjaa ja häntää. Taas se on piehtaroinut! Ja tietenkin lumi on jähmettynyt paakuiksi sen jouhiin. Vien loimen kuivumaan ja haen harjapakin.

Sikke höyryää ja katsoo minua uteliaana kun palaan sen luo. Hymyillen silitän ponia otsalta ja laitan paksut hanskani taskuuni, ne olisivat vain tiellä. Otan ensin pyyhkeen, jolla pyyhin vuoniksen lumiset jalat ja pään. Tamma nostaa päänsä ylös ottaen pari askelta taaksepäin, kun pyyhe peittää sen näkyvyyden. Siirrän pyyhkeen pois tamman silmiltä, ja rauhoittelen sitä. Sikke laskee päänsä takaisin alas ja pärskähtää. Taputan sitä kaulalle, ja kaivan piikkisuan esiin. Sillä ja pyyhkeen avulla alan selvittämään tamman irokeesia, sekä häntää. Hommassa tulee sen verran kuuma, että käyn heittämässä toppatakkini kaappiini. Ylhäällä näen haukottelevia hoitajia, jotka kuitenkin puhuvat innoissaan eilisestä.

-Kivat pikkujoulut, right? Robert kysyy perus virne naamallaan.
-Jep, varsinkin maasto oli huippu! hymyilen sulkien kaappini. Mites Venna, onko temppuillut?
-Ei sen kummemmin, mut välillä se sen tammamaisuus puskee esiin vähän liikaakin, poika sanoo. Mutta mä pidän sen aisoissa, ei ole hevosta jolle mä en pärjäis! Robert jatkaa suoristautuen täyteen pituuteensa ja yrittäen näyttää mahdollisimman miehekkäältä.
-No ei varmasti! naurahdan kietaisten mustat kutrini nutturalle.

Lähden takaisin alas, mutta en voi olla virnistämättä. Robertin jutut ovat aika kaksimielisiä, eikä hän häpeile mitään. Mutta on kivaa kun tallilla on samanikäisiä ja myös hevosia rakastavista poikia, kun niitä on niin harvassa. Ja mä olen heikkona britteihin, sen voi huomata brittinäyttelijöiden fanituksesta, hah.

Karistan unelmamies haaveiluni mielestäni ja jatkan Siken harjaamista. Tamma tuntuu olevan tänään hyvällä päällä, eikä se vastusta kavioiden puhdistustakaan. Kerään harjoja kasaan, kun Pipsa tulee kertomaan aikeistaan hypätä. Kysyn tytöltä saanko auttaa esteiden pystyttämisessä, ja tämä vastaa myöntävästi. Jes! Olen aikamoinen ikiliikkuja, sillä vaikka mua väsyttääkin, niin yritän aina löytää jotain tekemistä. Muuten varmaan pomppisin ympäri tallia kuin mikäkin duracell pupu. Pipsa sanoo käyvänsä Rotan luona, joten minulla on aikaa syödä aamiaista ennen Siken varustamista. Laitan tamman riimuineen päivineen karsinaan ja menen yläkertaan.

Kaivan kaapistani (joka on pysynyt siistimpänä kuin varmaan monen muun) termospullon täynnä kahvia, sekä Saarioisen riisipuuron. Menen eväineni oleskeluhuoneeseen ja heitän puuroni mikroon. Istun pöytään Britan, Robertin, Salman ja Miiran seuraan. Otan kaapista kupin, mihin kaadan kahvini. Mikron piipatessa, otan höyryävän puuroni pöydälle ja kaappaan jostain lusikan.

-Mitäs herkkuja sulla on mukana? Britta utelee kurottautuen puoleeni toiselta puolen pöytää.
-Kahvia ja riisipuuroa, vastaan virnistäen ja vetäen evääni lähemmäs. Mutta tää ei oo mikään sota-ajan köyhien ruokajono, hajaantukaa! naurahdan.
-Mä en oo syöny mitään sen eilisen kinkun jälkeen! Robert huudahtaa ja upottaa lusikkansa puurooni.
-Hei! sanon ja siirrän puuron kauemmas. Oot sie kyllä...
-Don’t be mad, poika virnuilee. Tämä on palvelus meille veteraaneille, tämä jatkaa työntäen lusikan suuhunsa.
-Onko tuo ihan mustaa kahvia? Salma utelee.
-On tässä maitoa ja sokeria, mutta yleensä suosin latteja ja cappuccinoja ja espressoja... sanon innostuen.
-Wou, aika fiiniä, Robert naurahtaa nostaen kätensä kuin antautuakseen.
-Mistä se sun lempinimi Kimi muuten tulee? Miira kysyy haukaten piparia.
-No yleensä kun mä innostun tosi paljon jostain niin alan kimittää, siitä se tulee, naurahdan. Mut hei, kertokaa kaikki miten teillä meni se maasto! hymyilen. Mulla oli ainakin tosi reipasta menoa.

Juttelemme niitänäitä hevosista ja tutustumme muutenkin toisiimme. Lopulta löydämme itsemme laulamasta tunnelmallisesti radion tahtiin yrittäen matkia oopperalaulajia: “Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta! Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta!
 Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä!
 Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä ...
” (Toi liika kofeiini ei voi olla hyvästä...) Repeämme kaikki nauramaan kun Pipsa astuu oleskeluhuoneeseen yrittäen pidättää naurua. Tyttö tuli kertomaan minulle olevansa valmis, eli voisin nyt laittaa Sikelle varusteet niskaan. Hörppään loput kahvistani, ja teen työtä käskettyä.

Haen Siken satulan, suitset ja suojat. Vien ne Siken luo, ja poni utelee tapansa mukaan, mitä tapahtuu. Sen on aivan pakko saada nuuhkia käsiäni ja niissä olevia suojia. Tönäisen sitä leikkimielisesti ja naurahdan. Tamma ymmärtää yskän ja painaa päänsä alas. Suojien jälkeen otan suitset. Lämmitän viileät kuolaimet pikku prinsessalleni. Se ottaakin kuolaimet taas hyvin suuhun. Nakkaan ponille satulan selkään ja tarkistan että satulahuopa on suorassa. Yrittäessäni kiristää pullistelevan neidin satulavyötä, Pipsa pörähtää paikalle enkkuviltin kanssa.

-Valmista? tyttö utelee kurottautuen silittämään poniaan.
-Jep, kunhan saan tän... vaikerran sormet punaisina.
-Pullistatko sie taas? Pipsa naurahtaa pörröttäen Siken otsista. Perus Sikke!
-Joo, mut kyllä mie tän saan, sanon kiinnittäen vyön soljet. Hahaa, vähän vaan kun käyttää habaa niin kyllä se siitä, naurahdan.
-No, kiristetään sitten kun mie pääsen selkään, Pipsa hymyilee ojentaen minulle enkkuviltin. Sen heitän Siken selkään ja lähdemme Pipsan kanssa maneesiin.

Roikun satulan toisella puolella kun Pipsa nousee Siken selkään. Autan häntä kiristämään satulavyön, kun tamma jatkaa pullistelua. Tyttö neuvoo minua pystyttämään toiselle pitkän sivun suoralle jumppassarjan, jossa on pari ristikkoa ja pysty. Toiselle suoralle taas pystytän okserin. Laitan myös toiseen päätyyn ympyrän kaarelle puomeja, sekä kavaletin.

Ensin Pipsa työskentelee tietysti käynnissä. Tyttö tekee paljon taivutuksia, jotta saa Siken avuille. Pipsa huikkaa minua hakemaan enkkuviltin ennen kuin siirtyy raviin. Seuraavaksi hän tekee ravi-käynti siirtymisiä ja puomi-kavaletti ympyröitä ravissa. Sikke tukeutuu hienosti ohjaan ja pitää yllä reippaan mutta rennon tahdin. Sen ravi askel on lennokas ja Pipsan istunta hyvää katsottavaa. Päätän käydä siivoamassa Siken karsinan ja tulla sitten takaisin katsomaan kun ratsukko hyppää.

Vetäessäni kottareita Siken karsinalle, huomaan Catinakin tunnetun Catrinan olevan samoissa puuhissa Frankin karsinassa. Hän on jo meilkein valmis, vain vielä tarkistamassa viimeisiäkin turve möykkyjä.

-Hei, sähän voisit samalla hoitaa tän Sikenkin karsinan, virnistän tytölle.
-No en varmana! tyttö naurahtaa. Mä vaan tuon uudet turpeet ja sitten haen Frankensteinin harjattavaksi.

Naurahtaen ryhdyn reippaasti hommiin. Eihän tämä mitään pakkopullaa ole, haluanhan että pikku rölli hoitsu saa piehtaroida puhtaissa pahnoissa. Tunnelmaa työhöni tuo jouluradio, joten talikointi sujuu kirjaimellisesti tanssien, musiikin tahtiin. Siinä jammaillessani mietin mitä voisin vielä tänään tehdä. Ainakin pesen Siken satulahuopia ja tietty vien sen takaisin ulos. Saan täytettyä yli puolikkaan kottarin, olinhan eilen pikkujouluissa jo siivonnut tämän karsinan. Käyn kippaamassa likaiset turpeet lantalaan. Tuodessani uusia tilalle, törmään (kuvainnollisesti tietenkin) Catiin ja Frankiin. Frank hypähtää sivuun kun näkee kottarit, mutta kurottautuu tutkimaan turpeitani. Cat naurahtaa ruunan toilailuille ja ohjaa sen napakasti sisälle. Vien uudet turpeet Siken karsinaan, ja lähden maneesille.

Sikke nostaa päänsä ja katsoo minua korvat hörössä kun avaan maneesin oven. Moikkaan Pipsaa, joka hidastaa raviin ja menen kentän keskelle penkille istumaan. Siitä voisin nopeasti käydä nostamassa tippuneet puomit takaisin. Pipsa kertoo ehtineensä jo hypätä jumppasarjaa kerran, mutta jäi vähäksi aikaa ympyrälle, kun Sikke innostui vähän liikaakin. Tyttö nostaa laukan, joka näyttää sopivan rauhalliselta. Sikke katsoo sarjaa korvat hörössä ja pidentää hieman askeltaan. Pipsa saa sen kuitenkin puolipidätteillä kuriin. Tamman hypyt ovatkin esimerkillisiä, vaikka niiden korkeus ei päätä huimaakaan.

Ratsukko hyppää sarjaa muutaman kerran, eikä Sikke kiellä kertaakaan. Sitten Pipsa hyppää muutaman kerran okseria, joka on vähän isompi kuin ristikot ja pysty. Ensin tamma taas innostuu, ja lähtee hyppyyn kaukaa. Pipsa on onneksi hereillä ja pysyy lennossa mukana. Seuravilla kerroilla tyttö tekee ison voltin ennen estettä, ja hypyt alkavat sujua. Tässä välissä Sikke saa hengähtää, sillävälin kun käyn nostamassa okseria ja pystyä. Korkeammat esteet saavat Siken onneksi keskittymään enemmän. Pipsa onnistuu saamaan tamman hyvälle hyppyetäisyydelle, mitä nyt puomit välillä kolahtavat.

Loppuraveissa Sikke venyttää hienosti kaulaansa ja ravaa rentoa, pitkää ravia. Pipsa taputtaa tamma kaulalle ja tuo sen luokseni. Tyttö laskeutuu alas ja minä nakkaan enkkuviltin vuoniksen niskaan. Pipsa lainaa kypäräänsä minulle, sillä minä saan ratsasta loppukäynnit. Hyppään ponin selkään ja annan sen kävellä pitkin ohjin. Hallakko pärskähtää kun nousen sen selästä ja talutan sen talliin.

Riisun Sikeltä varusteet ja heitän fleeceloimen sen selkään. Tamma saa kuivua sen aikaa, kun puhdistan sen varusteet ja lajittelen sen likaiset ja puhtaat satulahuovat pesua varten.

Tamma on jo melkein piehtaroimassa, kun palaan sen luo. Ryntään väliin, ennen kuin se ehtii likaamaan puhtaan fleeceloimensa. Se kyllä jaksaa liata itsensä. Sikke ravistaa päätänsä, kun estin sen aikeet. Vaihdan tamman fleeceloimen toppa loimeen ja laitan sille riimun päähän. Napsautan riimunnarun riimuun ja talutan Siken ulos.

Näen tarhassa Pellan, Elmon ja Taigan. Hyvä, Sikellä on siis riehumisseuraa. Tarhan portilla tamma hirnahtaa poniystävilleen, jotka hirnuvat takaisin. Taputan vuonista ja halaan sitä kaulalle. Sikke ampaisee heti vauhtiin, kun päästän sen irti. On huvittavan näköistä katsoa tamman liittymistä muiden ponien seuraan laukkakisaan, kirkaassa talvisäässä ja vain lumen pöllytessä niiden perässä.

7HM

[Kirsikka]

08.12.2012

zutgirl.deviantart.com/#/d5o7ao1

Sikkeä haen illalla maastoa varten.


Tonttulakkiemme kulkuset kilisevät ratsastaessamme lumihangessa pimeällä metsätiellä. Onneksi lyhdyt valaisevat tietämme näin pikkujoulumaastossa. Kaikki ovat pukeutuneet lämpimän jouluisesti ja painaneet tonttulakit kypärän päälle. Hevosillakin on jouluisia asusteita. Siken hännän olen letittänyt ja sitonut sen puna-hopealla nauhalla. Olen sitonyt myös sen harjaan pari nauhaa ja kinnittänyt kulkusen tamman suitsiin.

Etenemme rauhallista tahtia, sillä kaikilla on maha pullollaan jouluruokaa. Varpaani meinaavat jäätyä, mutta tallilla odottava sauna saa ajatukset muualle. Sikke hirnahtaa kun talli alkaa tulla näköpiiriimme. Tallin pihalla on ruuhkaa, kun melkein kaikki hevoset ja ponit ovat samassa paikassa. Hyppään alas Siken selästä ja viemme hevoset sisään.

Otan Sikeltä varusteet pois ja laitan sille fleeceloimen päälle. Irrotan nauhat tamman jouhista ja halaan sitä kaulalle. Se oli tänään niin rauhallinen, eikä yrittänyt temppuilla maastossa. Onkohan tämäkin sitä joulun taikaa? Puhdistan pintapuolisesti Siken varusteet ja laitan ne omille paikoilleen. Haen kaapistani kassini, jossa minulla on saunaan tarvittavat tavarat.

-Ihanaa päästä lämmittelemään! Ilu sanoo kun kävelemme saunalle.
-Niin, mutta oli tuo maasto tosi mukava vaikka vähän kylmä tulikin, hymyilen.
-Oltais kyllä voitu mennä lujempaa! Loviisa naurahtaa.

Hyvissä tunnelmissa jatkamme illanviettoa saunoen ja uskaliaimmat lumessa pörähtäen. Jouluaterian tähteet edustavat iltapalan roolia ja Anne on tuonut ajanvieteeksi erilaisia pelejä. Tämä on kyllä paras mahdollinen alku joulun odotukselle!

8HM

[Kirsikka]

Aattoratsastus 24.12.2012

Painan kypäräni päälle tonttulakin ja heitän punaisen ratsastusloimen Siken selkään. Tamma ei tarvitse paksua loimikerrosta, koska sitä ei ole klipattu. Käppäilen ulos tallin pihaan, jossa suurin osa ratsukoista jo onkin. Kaikki näyttävät aika hupaisilta paksuissa toppatakeissaan ja monien kasvoista ovat näkyvissä enää silmät, kun paksut kaulahuivikerrokset peittävät muun. Minäkin olen varustautunut sään mukaan, erityisesti kun tuppaan olemaan aika vilukissa. Mittaan jalustimet sopiviksi ja kiristän vyötä niin paljon kuin Sikke antaa myöten.

Heivaan itseni selkään ja kiristän satulavyön loppuun, vaikka vuonis esittääkin niin herkkää prinsessaa että luimii ja heilautta päätään. Rauhoittelen tammaa taputtamalla sitä kaulalle. Se rauhoittuukin ja katselee ympärillään käyvää hulinaa. Osaa se kyllä olla aikamoinen neiti, vaikka yleensä käyttäytyykin kuin ori.

-Tässä on Kimi siulle lyhty, Anne tulee luoksemme ojentaen lyhtyä.
-Kiitos, hymyilen. Ei sitten varmaan mennä nopeampaa tahtia kun on nää lyhdyt?
-Joo ei mennä, ihan käyntiä ja vähän ravia, nainen hymyilee jatkaen lyhtyjen jakoa.

Annen huutaessa lähtömerkin, käännän Siken Patronin ja Mapen perään. Etenemme aluksi rentoa käyntiä. Pakkasen alkaessa pahemmin nipistämään, kiristämme tahtia. Minä ja muutama muu kevennämme jotta lihakset lämpenisivät. Otamme ravia ja Sikkehän innostuu ottamaan pari laukka-askeltakin. Teen paljon puolipidätteitä ja saan tamman rauhallisen aktiiviseen raviin. Siken ravi tuntuu niin hassulta kun se nostaa jalkojaan korkealle lumihangessa.

Hidastamme käyntiin ja nauru, iloinen rupattelu, sekä joululaulut täyttävät talvisen metsän. Laulamme kaikki mahdolliset joululaulut Petteri Punakuonosta aina Joulumaahan. Pakkanen nipistelee nenänpäätä, mutta se unohtuu laulamisen myötä. Otamme vielä pari ravipätkää, joilla Sikke jaksaa toistuvasti innostua. Sikke on niin suloinen kun se haluaisi lähteä lujempaa, mutta hölmisteleekin sitten kun huomaa että on melkein edellä kulkevan ponin pepussa kiinni.

Siirrymme käyntiin ja Sikke hirnuu kun alamme lähestyä tallia. Nauran kun se nostaa päänsä korkealle ja höristää korvansa innostuessaan kotiinpaluusta. Aattoratsastus oli kylmyyden takia suht lyhyt, joten emme onneksi paleltuneet kuoliaiksi ja ehdimme vielä hyvin kotiin viettämään joulua. Mutta -25 asteen pakkasesta huolimatta olen iloinen siitä että saan viettä aikaa ihanan hoidokkini Siken kanssa!

9HM