Siken hoitovihko

[Metta]

Rento maastoretki >> 6.8.10


"Huhhuh." Huokaisen syvään ja pari tallilaista nostaa katseensa kirjoistaan minuun päin. "Saitko muka läksyt jo tehtyä?" Joku kysyy sohvan takaa, ja hahmotan tytön Aimieksi. "Joo", vastasin väsyneesti, uudestaan huokaisten. "Mikä sulla on?" Loviisa kysyy ja laittaa samalla hupparin päälleen. "Ei mikään, rasittaa nää arkipäivät", mutisen ja lähden katsomaan heppoja tarhoille. Jätän laukun oleskelutiloille ja kiiruhdan ulos. Ei sada, onnekseni. Mutta harmahtavia pilviä kylläkin on keräytynyt taivaalle. Onkohan Sikke tarhoilla? Alan nojaamaan aitaan ja etsin katseellani hoitohevostani. Ei aikaakaan kun nään voinkeltaisen, suloisen vuonohevosen lähetyvän hitaasti minua kohti. Se työntää päänsä aidan yli ja hörisee. "Ooi, sä tulit moikkaamaan!" Hymyilen heltyneenä ja rapsutan tamman otsaa. "Ootas, haen sun riimun", kerron tammalle joka jää katsomaan taakseni korvat höröllä. Pian tulen takaisin Siken riimu mukana; sujautan riimun tamman päähän ja siihen kiinnitän riimunnarun. Perinteisesti lähden taluttamaan portin avattuani, Siken päästyä aitauksesta ulos ja portin suljettuani kävelemään tiettyä tallia kohti; olisi hoidon aika.



Tallissa kuulin vain hevosten ääntelyä ja parin tytön pulinaa. Vetosolmulla kiinnitin Siken karsinaan sopivaan paikkaan. Jätin karsinan oven raolleen, ilma pääsisi paremmin kiertämään. Hain heinää lisää, aivan vähän vain ja hain samalla harjapakin. Aloin harjailla ensin pölärillä. Kävin kaikki pölyt läpi, harjasin hyräillen ja Sikelle jutellen pyörein liikkein, tiettyyn suuntaan. Taputin välillä tamman kaulaa. "Sä oot hieno tyttö", kuiskasin tammalle. Kuulin vain suloista hörinää, ja sitten hätkähdin tamman työntäessä päänsä minun syliini. "Höpsö!" Naurahdan ja alan silittämään toisen nenäpiitä. Hellän hetken jälkeen vaihdoin harjan kumisukaan. Harjailin paakkuuntuneen kuran turkista pois. Uskomatonta, että tällainen poni on minun hoitohevonen. Palvokaamme Pipsaa, hän tämän jutun sai aikaan antaessaan minun hoitaa Sikkeä. Pipsa oli hirmu mukava! Dimmakin oli mukavaa hoitoseuraa, mutta kuka se Jassu sitten oli? Olen nähnyt hänet vain kuvissa. No, keskitytään nyt harjaukseen, ajattelin ja parin viiden minuutin jälkeen Siken karvapeite näytti paljon paremmalta. Noniin. Auringonvalo alkoi paistaa, sillä tallin ovi oli auki. Siken karva alkoi kiiltää auringossa. Hymyilin. "Wau, Metta, harjaus tuotti tulosta!" Loviisa naurahti ja ihasteli Sikkeä. "Tuutko maneesiin? Me mennään Pampun kanssa siellä." Loviisa kysyi ja pysäytti steppaavan Pampulan. "Öh, aateltiin että mentäisiin tänään maastoon, kun oon nyt ollut pari päivää kentällä ja maneesissa. Mutta kiitos tarjouksesta, katotaan joskus toiste sitte." Sanoin ja hain Siken varusteet. "Nonniin." Sanon ja lasken satulan eräälle 'kahvalle', joka on karsinan ovessa. Laitan suitset Sikelle. Ensin kuolaimet. Tamma rimpuilee ja hirnahtaa korvat luimussa. "Sikke?!" Katson Sikkeen ihmettelevänä. "Senkin tuhmeliini!" Murahdan ja laitan suitset uudestaan. Tamma katsoo minua häpeissään. "Sitte satula. Ja saat luvan olla pullistelematta!" Katson Sikkeen virnuillen, kuitenkin vakavoituneena. TAmma hörähtää, ja se kääntää äänien suuntaan korviaan, häntä ylhäällä ja pää korkeuksissa valppaana kääntyillen. Asetan satulan selkään jolloin, yllätys yllätys tamman korvat kääntyy niskaan. "Et luimi, en mä tee pahaa. Ei tää satu!" Nauran ja kiristän satulavyön. Jalustimet mittaan sopiviksi, ja sitten kykenen taluttamaan Siken ulos.




Aah. Kuka ei tykkäisi arkipäivistä rentouttavista maastoretkistä? Maastossa saa rentoutua.. nauttia luonnon ihmeistä, linnunviserryksestä yms. Nousen Siken selkään, asetan kännykän lilan hupparini taskuun ja laitan taskun kiinni. Maiskutan tamman liikkeelle. Mustat ratsastussaappaat kimmeltävät auringonvalossa, ja niin myös Siken karva. Maiskutan tamman liikkeelle tallinpihasta. Kierrämme suoraan metsäpoluille. Tosiaan. Linnut visertävät. Eteemme osuu puro, jota Sikke alkaa tutkia uteliaana. Se vetää pään alas, niin että keikahdan eteenpäin. "Sikke, se on vaan puro! Mennään", kannustan ratsuani eteenpäin. Sikke meinaa harpata ojan yli, mutta minä tajuan peruuttaa tammaa. "Hypätään mieluummin", hymyilen ja taputan toista kaulalle. Tamma peruuttaa, ja nostan laukan. Sikke hyppää hieman kompastellessaan, joten liito ei ole kovinkaan pitkä tai hyppy iso. "Hyvinhän se meni." Kehun ja pidän Siken laukassa. Pompin satulassa kohtuullisesti, en liikaa enkä (liian) vähän. Hiekkatie pöllyää minun ja Siken laukatessa hurjaa vauhtia kohti vaaleansinistä horisonttia.


11 hm ♥

[Anne]

Matkalla maastoesteradalta takaisin tallille: Sikke päätti säikkyä tukkipinoa.

Spessu Pipsalle maastoestekurssille osallistumisesta!

[Metta]

Ylienerginen >> 10.9.2010


"Sikke!" Huudahdan iloisesti nähdessäni voinkeltaisen pään kurkistavan laitumen tarhan aidan ylitse, ja laskin reppuni maahan, alkaen rapsuttaa hörisevää vuonista. "Rakas Sikke", juttelin tammalle, "viedään sut talliin pian." Hymyilen ja sujautan riimun tamman päähän. Silittelen tammaa vielä jetken, ja sitten klikkaan riimunnarunkin toisen riimuun. Avaan portin, jolloin Sikke ravaa ulos tyynesti. Alan jarrutella tammaa, joka on ihan intona päästessään talliin. "Prrr, hätähousu!" Hekotan ja taputan Sikkeä kaulalle. "Älä kiirehdi! Mennään sittenkin ulos laittamaan sut kuntoon, nimittäin hoksasinkin että on kaunis ilma." Sanoin tammalle, joka tanssahteli häntä ylhäällä harjauspuomille. Sidoin vetosilmulla Siken kiinni aitaan.




Harjapakin hakemisen jälkeen lasken pölärin tamman kaulalle. Alan harjailla pyörein liikkein tammaa, ja kun harjaus oli valmis, nostin satulan tamman selkään. "Nonniin. Sitten maneesiin!" Hymähdin ja Sikke tanssahteli kanssani maneesiin, jossa ei onneksemme ollut ketään. Löysäsin liinaa, ja maiskutin Siken käyntiin. Tamman kaula oli kaartunut joutsenmaisesti kaarelle, ja askeleet olivat kauniita ja hyvin taivutettuja.


Päivän ensimmäiset laukka-askeleet Sikke tekee silloin, kun olemme harjoitelleet vähän aikaa ravia. "Noniin, sitten laukkaa!" Huudan ja pään heiton kautta tamma lähtee laukkaamaan. Juoksutan Sikkeä vielä pitkän aikaa - tammalla olisi vielä opittavaa. "Heijeijei, et voi luistaa asioista aina kun haluat!" Tuhahdan ja pysäytän Siken. Katson tammaa vihaisesti, mutta kun Sikke kääntyy, minä hellyn ja annan tammalle autuaana hymyn. "Sä olet ihana."

12 hm!

[Metta]

Ei hitossa!



15.9.2010. Se oli päivä, jolloin satoi jälleen kaatamalla. Päivällä oli ollut suht aurinkoista ja kuivaa. Mutta nyt meikkinikin valui pois. "Kappas vaan moi!" Kuulen tutun äänen. "Moi, Loviisa! Mites sä ja Pampu?" Kysyn ja levitän pakolla hymyn huulilleni. Tällaisessa kelissä oli vähän vaikea hymyillä. "Ihan hyvin, mennään just maneesiin", tyttö hymyili ja taputti pärskähtävää Pampulaa. "Nyt meen hoitamaan Siken, heippa!" Kerron ja moikkaan tytölle, joka vilkuttaa takaisin. He siirtyvät maneesiin, ja minä talliin.



"Metta moi!" Kuulen jälleen jonkun tytöistä moikkaavan minua. Nyt se oli Maiss. "Heips", vastaan rempseästi, mutta en jaksa nostaa kättäni ylös. "Oliko kiva päivä?" Maiss kysyi ja rapsutti Siirin otsaa. "Ei hitossa!" Puuskahdan ja katson muualle. "Kui?" Maiss kysyi ja katsoi minua kallistaen päätään. "Hei Siiri lopeta toi!" Maiss käskee suloista shettistammaa litistämästä itseään seinään; Siiri se kun vain puskee ja kerjää haleja. Naurahdan ja sitten vakavoidun. "Nojoo oli oikeen kiva taas kattoo ku mun ihastus alko flirttailee mun hyvälle kaverille.. Perkele tekis mieli lyödä sitä naista turpiin", mutisen ja ärähdän, niin että Maiss kääntyy ja alkaa tuijottaa minua oudosti. "Öh joo sori. Mutta ku mä niin välitän siitä Timistä - ja se kattoo vaan muita sillä silmällä!" Nyyhkäisen. Maiss taputtaa minua olkapäille ja huokaisen syvään. "Äh, mitä mä nyt valitan.. ei mun edes pitäis pitää siitä." Mutisen, ja Maiss alkaa lohduttaa. "Mee Siken luo. Se piristää varmasti sun päivää!" Maiss hymyilee ja alkaa jatkaa Siirin harjailua.




Siken karsinan kohdalla suuni kääntyy toisin päin - alan jälleen paistamaan kuin naantalin aurinko. "Hörr!" Kuulen Siken hörähtävän, tervehtivän minua korvat höröllä. "Sä tervehdit mua!" Hymyilen ja annan muiskun Siken turvalle. Tamma odottaa valppaana minun saapuvan karsinaan harjapakki kädessäni. "Näin, ja näin", hymyilen saadessani harjailtua lopulta turkin puhtaaksi, niin puhtaaksi, kuin osasin. Nyt en laittanut satulaa - vain suitset. Ruskeat suitset, jotka olivat rakkaan Siken omat.



Talutin tammuskan maneesiin, ja hyppäsin manskun keskellä tamman selkään. "Noniin.. Sikke pysyppä aloillas, että saan nää ohjat keräiltyä." Sanoin, pidin toisessa kädessä ohjia ja toisessa ratsastuskypärän klipsejä. Pian sain kiinnitettyä kypärän, ja maiskutin tamman liikkeelle. "Hah, täällä on hyvä yrittää pysyä kyydissä", nauraa hekotan Loviisan kanssa. Tyttö ratsastaa Pampulalla loistavasti, yllättävän hyvin. Nyt olisi meidän näytön paikka. "Sikke, näytetään parasta." Kuiskaan tammalle. Tämä olisi muutenkin hyvää harjoitusta!


Kaarramme voltille Siken taivutellessa mahdollisimman hyvin pitkiä koipiaan. Se oli kuin tanssia. Tai se OLI tanssia. Sikke tanssahteli läpi maneesin hiekan, vuoron käynnissä, vuoron ravissa. Tamma pärski, kun aloin siirtää sitä laukkaan, mutta pian liitelin kuin mikäkin liito-orava. "Ohops!" Huudahdan, kun Sikke lähteekin yllättävään kiitolaukkaan ja minä kaadun kaulalle jalat irti satulasta, pää alaspäin. "Ääks!" Huudan, mutta pidän ohjista kiinni sen minkä pystyn. "Hahah, katoppa kuka on tippumassa! Neiti täydellinen!" Loviisa nauraa räkätti minulle, joka roikkui kiinni kaulassa, minulle, joka esitti olevansa täydellinen, minulle, joka itse olikin tippumassa satulasta.


Ilmavirta kävi läpi koko kehoni, kun tunsin Siken vieläkin laukkaavan. Sain pysäytettyä tamman jouhien avulla. Harjantyvestä en vetänyt, mutta harjan keskeltä kylläkin. Tai siis jarruttelin hiljaa, niin että Sikke pysähtyisi. "En oo tippunu vielä!" Virnuilen, mutta sitten tunnen lentäväni ensin ilmaan, ja sitten maahan. Anne ja Josefiina astuvat sisään kera hevosten Myntti ja Toivo. "Oijoi, älä vaan sano että sua sattui!" Anne huutaa ja juoksee auttamaan. "Auh.. Pieni tälli, eipä tässä hätiä mitiä." Hymyilen. Ihan kiva. Tallinomistajakin näki. Ja hänen kokenut ratsastajaystävänsä. Mikä sen nolompaa? Ensin olin brassaillut olevani täydellinen ja sitten itse tippua kupsahdin maahan hoitoheposeni selästä. Tai kaulasta. Josefiina auttoi minut ylös, ja Anne varmisti vielä ettei minulle olisi käynyt kuinkaan. "Kyllä tässä kunnossa ollaan. Mä taidan nyt kyllä viedä tän tamman karsinaan ja ite häippästä kotiin, on kello jo yli seittemän ja näin..."mutisin. Anne nyökkäsi, Loviisa pidätteli naurua mutta jatkoi ratsastamista. Talutin Siken karsinaan, riisuin ohjat ja moikkasin. "Nähdään!" Vilkutan karsinan ovella halaamisen jälkeen.



"Eikä, mä haluisin vajota maan alle!" Puuskahdan Maissille ja Siirille, jotka saattavat minua vähän matkaa hiekkatielle. "No ei se haittaa, kaikille sattuu virheitä, Metta!" Maiss nauraa. "No eikai sattunu?" Maiss kysyy, ja vastaan: "EI HITOSSA!"


13 hm!

Sikke och Metta

[Metta]

Juoksutusta huomiselle 8) Sikke kulki hyvin, ainoa mikä häiritsi oli se, että tamma veti aina pari alkupukkia laukkaan nostaessaan.


14 hm

[Metta]

Rakas perjantaimme ~ 17♥9♥2010


"Hei et ala tätä hommaa taas!" Joudun torumaan Sikkeä, joka alkaa stepata ja pukitella heti kun homma alkaa tuntua tamman mielestä hankalalta. "Noo, lopeta toi möksmöks!" Puuskahdan Sikelle, joka tarpoo tallipihan poikki murjottaen. "Kuules nyt, ihan tosi, Sikke. Nyt lopetat." Katson jo vähän vakavemmin, mutta silti huvittuneena Sikkeä, joka ottaa vähän väliä yllättäviä sivuaskeleita. "Jaa ootteko maastoon menossa?" Se oli Pipsa ja Pampu. "Juu, kyllä! Tuuttekste?" Virnistän ja pysäytän Siken, joka kääntyy onnellisena Pipsaan päin. "Joo, voitais myö tullakkin." Pipsa hymyilee, ja maiskuttaa löntystelevän Pampun reippaampaan käyntiin. "Mie nyt taluttelen tän kerran, jos käy, Pampu?" Pipsa kysyy ja rapsuttaa tammaa otsasta.


Hiekkatielle päästässemme Sikke alkaa olla jo vetreämpi ja luotettavampi. "Se oli tossa vähä aikaa sitte möksmöks, eikä viittiny alkuunkaa totella." Mutisin Pipsalle, ja kiristin ohjia Siken tehdessä jälleen omiaan. "Oho!" Pipsa kattoo yllättyneesti Sikkeä. "No, Sikke. Sie oot jo iso tyttö. Kyllä sä tammuska-hyvä ossaat olla kunnolla." Pipsa nauraa hekottaa ja taputtaa Sikkeä kaulalle. Pipsa kulauttaa vähän väliä täydestä kokispullosta limsaa kurkkuunsa. "Oho, onpa täällä kosteeta." Totean ja kosketan yhden puun lehtiin tuumien. "Jep, näin syksyisin Seppeleessä on aika kosteet kelit.. riippuu vähän miten sateita tullee." Pipsa katsoo minuun totisesti, ja jatkaa, "usvaa täällä on aika harvoin.. paitsi, ofkoors, syksyisin." Tyttö naurahtaa. Sikke vetää päänsä ylös ja heilauttaa häntäänsä toiselle puolelle. "Onko Sikke temppuillut siun kanssa?" Pipsa kysyy ja kutsuu Pampulaa liikkeelle mukaansa. "Joskus.. mutta kyllä me pärjäillään. Sikke on tosi ihana!" Hymyilen ja taputan tammaa kaulalle. Ratsastamme, tai siis minä ratsastan, Pipsa kävelee, vähän matkaa, ja sitten käännymme takaisin.

Tallinpihassa kuulemme ainoastaan hevosten hirnahduksia ja rouskutusta. "Hahahaa, Seppeleen hepat taitaakin olla aikamoisia ahmatteja!" Nauraa hekotan Siken pärskähtäessä loukkaantuneena. "Noo, Sikke, en välttämättä tarkottanut sua." Hymähdän tammalle, joka tarpoo reippaasti tallinpihaan takasin omistajansa ja hoitajansa rinnalla. "Njoo, Pampu on aikamoinen ahmatti ainakin. Kato nyt!" Pipsa osottaa ruohoa ahmivaa Pampulaa, jolloin me molemmat repeemme nauruun. "Tuu nyt, senkin ponipallero!" Pipsa murahtaa matkaevästä napanneelle Pampulle, joka taapertaa pää ylhäällä ylväästi takaisin talleille. "Tää retki oli tosi kiva, Pipsa. Sä ja Pampu ootte tosi mukavii." Kehun toisia, ja Pipsa vastaa takaisin: "Siekin oot mukava." Katsomme sateenkaarelle, joka on muodostunut vedestä taivaalle.

15 hm!!!!

[Pipsa]

Oi kiitos Anne, ihana kuva!

19.9.2010 - Syksyn tuulet

[Metta]

Pipsa, ihana kuva! Ihastuin noihin väreihin täysin! <3
__________________________________________

Eli taas tein läpällä Siken päivyriä. Tässä osa 2, sivu 1
sivu 2
sivu 3


Lollimus pollimus. Noniin, 16 hm

[Metta]

7 days a week, 7 nights in a row...

Ahdan pari suklaakarkkia suuhuni ja nousen viimein oleskelutilan sohvalle. Kulautan jaffaa kurkkuuni ja lähden käppäilemään alas talleille. "Meen liikuttaa Sikkeä maastoon. Tuleeko joku mukaan?" Kysybn parilta tytöltä, jotka pudistaa päätänsä. Minä nyökkään vastaukseksi. Mustat hiukseni hulmuavat sihisevässä tuulessa, joka ei yllätä minua laisinkaan kun astun ulos hakemaan Sikkepalloa tarhasta. Heilutan tamman riimua vähän väliä. Tarhoilla huomaan Siken piehtaroivan. "Noniin ihan kiva vaan!" Puuskahdan. "Ei sinulla sitten voisi olla yhtään enemmän järkeä päässä?" Kysyn sarkastisesti tammalta, joka nousee jaloilleen ja askeltaa luokseni aidalle. "Pönttö tyttö." Rapsutan hörisevää vuonista, joka kihnaa päätänsä minuun. "Lähdetääs sisälle, tammuska", sanon ja sujautan riimun toisen päähän, avaan portin ja talutan tämän sisälle talliin. "Harjaan susta putipuhtaan!" Virnistän. Sidon tamman aitaan ja haen harjapakin.

Nostan ensin pölärin, jolla harjaan turhat pölyt pois neidin loistokkaasta karvapeitteestä. Pian voin vaihtaa harjan kumisukaan. Sikke lörpöttää huuliaan minun harjaillessa tätä kumisualla, pyörein liikkein. Tamma rentoutui pian. Kura ja paakkuuntunut muta irtoi sittenkin kovin helposti. Se ei tainnut ollut olla kauaa toisen turkissa, lika ja muta siis. Onneksi hain Siken tarhasta ajoissa. Taputin tammaa, kun olin puunannut toisen huippukuntoon. "Tadaa, putipuhdas tammaseni", hehkutan. Haen suitset, mutten satulaa. Ratsastaisin ilman satulaa. Pian, kun olen suitsettanut tamman, talutan toisen ulos. Nousen pian selkään, ja maiskutan tuon metsäpoluille. "Ihanaa päästä taas vähän maastoilemaan!" Juttelen inahtelevalle tammalle, joka kulkee laiskasti, häntä keinahdellen hiljaa metsäpolulle. Pian nostan ravin. Kevennän yläilmoissa selkä suorana, pohkeet pitäen tamman kyljissä. Sikke kulkee allani vauhdikasta ravia kuolainta pureskellen ja välillä pärskähdellen. Ihailen samalla kauniita maisemia - mutta enemmin minun pitää keskittyä pitämään Sikkeä hereillä. Tätä tammaa ei välttämättä ole ihan helppo saada suostumaan ihan mihin vaan... huokaisen, mutta nautin täysin siemauksin kauniista maisemista ja Siken kanssa olemisesta. On se ihmeellistä, että minä saan edes ratsastaa tällä kaunokaisella, upealla persoonalla omaavalla hevosella. Sikellä. Solsikellä. Solsikke. Niin. Minun hoitohevoseni! Taputan tammaa kaulalle ja huomaan suuren puron kulkevan polun yli. Ensimmäinen este, ajattelin. Nostin laukan, jossa pysyin juuri ja juuri kyydissä. Sikke nelisti niin hurjaa vauhtia, että jouduin tarttumaan harjasta kiinni kun hyppäsimme. "Hienoa!" Kehun tammaa, kun laskeudumme hieman huonossa tasapainossa, kuitenkin turvallisesti maankamaralle. Pikkulinnut visertävät korvissamme, ja kuulen välillä tuon saman puron lorisevan. Pidättelen Sikkeä, ja pidättelen itseäni puhumasta kun näemme molemmat ketun. "Prr..." Kuiskaan ja vedän ohjista hiljaa. Tamma innostui, mutta kuitenkin pysyi paikoillaan. "Annetaan niitten mennä." Kuiskaan Sikelle, joka haluaisi jo tallustaa eteenpäin. Pian kettu pomppi pellolle, ja me saatoimme jatkaa matkaamme. Käynnissä. "Pian taitaa tulla seuraavat esteet... siellähän je", osoitan kulman taakse asetettua kaatuneita puunrunkoja. Kolme kappaletta, tiukissa mutkissa. "Kyllä sä nää osaat. Olithan sä Pipsan kanssa maastoestekurssilla", tokaisin maata kuopivalle tammalle. Sikke alkoi vetää ohjista, nykiä. Minä katsoin tammaa. Silloin painoin pohkeeni toiseen kiinni, ja VZUUUMM! Olimme laukassa. Ensimmäinen puunrungon ylittäminen sujui loistavasti. Sikke hyppäsi ilmavasti ja pehmeästi, taipuen allani hyvin mutkassa. Laukkasimme kohti muita esteitä, haaveissa. Kohti uusia seikkailuja... se taitaakin olla minun mottoni.


17 hm!

[Pipsa]

Muoksin myös uuden kuvan päiväkirjan alkuun :>

[Pipsa]

31.lokakuuta 2010 Pelottava kurpitsa

[Pipsa]

14.marraskuuta 2010 - Pientä treeniä

- Ulkona on ihana keli! Ilu hihkaisee lumisen Tiian vierestä.
- Näyttävästi siellä sataa taas lunta? virnistän kiskoen vuonohevosen satulavyötä kiinni.
- Jep, jos meet ulos ratsastamaan, niin kannattaa ottaa kaviokoukku mukaan, tyttö muistuttaa kadoten Tiian karsinaan. Itsekseni nyökkäillen vilkaisen tyytyväisesti varusteet päällä seisovaa Sikkeä, - onhan se varsin komea otus. Jo näin alkutalvesta olin alkanut hieman katua päätöstäni antaa tamman kasvattaa pitkä talvikarva, vaikka toisaalta säästyisin loimittamiselta.

- Tuuppas nyt, mumisen tammalle, joka lähtee seuraamaan minua pitkin käytävää. Kaviot kopisevat vaimeasti vasten lattiaa, minun kipittäessä reippaasti kävelevän ponin vierellä.

- Maastoon menossa vai? Sastu utelee puhdistaen samaan aikaan Rensun suojia.
- Sinne mie ajattelin ensin mennä hieman köpöttelemään, mutta muutin sitten mieleni parin liukastumisen jälkeen, selvennän suoristan selkääni.
- Jep, melko jäistähän tuolla ulkona on, nuorukainen hymyilee vaimeasti. Nyökäten talutan Siken ulos hyiseen talvi-ilmaan. Varovaisesti kiemurtelen ohi pienten jäätiköiden, sipsuttaen eteenpäin pienin askelin. Tamma nostelee päätään tylsistyneesti, tyytyen kuitenkin matelemaan perässäni.

- Onks siellä ketään? huikkaan raottaen hieman valoisan maneesin ovea.
- Mie ja Floora vaan, tuttu punapää hihkaisee iloisesti. Hymyillen sujahdan pystyharjan kanssa sisään maneesiin, kiskoen oven kiinni perässäni. Sikke hirnahtaa hiljaa lämminveriselle, joka ravaa parhaillaan reippaasti pitkin uraa. Sivusilmällä katselen ratsukon perään, kiskoessani yhtä aikaa jalustimia alas. Hymy nousee estämättäkin huulilleni, jalustimet ovat sopivan mittaiset jäljeltäni, eipä tarvitse niitäkään alkaa säätelemään. Nopeasti kiskon satulavyötä hieman tiukemmalle, ponin vilkaistessa minua tympeä ilme turvallaan. Ponin pienen koon vuoksi pääsen hyppäämään helposti selkään, ilman sen suurempia vaivoja. Aivan pienestä kosketuksesta tamma lähes hyppää eteenpäin, minun ohjatessa sitä kohti uraa.

Floorakin liikkuu rauhallisessa käynnissä, vilkuillen hieman epäröivästi kohti ovea. Annan vuonohevosen kulkea aivan löysin ohjin eteenpäin, itse en juuri tänään jaksaisi sen suurempia vääntelyjä, vaan perus pullailu saisi luvan riittää. Kypärän päälle kiskomani kauppojen alennusmyynneistä löytämäni tupsupipo keikkuu kypärän päällä, luiskahtaen välillä lähes silmilleni.

Vähitellen alan kokoaman ohjaa, hoputtaen tammaa hieman eteenpäin. Volteilla poni tuntuu varsin hyvin taipuvalta, jälleen vilkaistessani Flooraa ja Jokeria. Tamma oli selvästi kehittynyt alkuajoistaan, ja eikä laukannostaminenkaan näyttänyt olevan sille kovin hankalaa. Katonraosta sujahtama lintu saa Siken säpsähtämään, minun vain tyytyessä rauhoittamaan ponia. Raviin siirtyessä tamma yrittää porhaltaa eteenpäin kuin mikäkin pikajuna, minun pidättäessäni sitä varovaisesti. Ajatukseni suuntautuvat jouluun päin, eihän jouluunkaan ollut aikaa kuin parisen viikkoa. Pian aloittasin jo lahjojen oston ja joulutorttujen leipomisen. Pelkkä ajatuskin saa suuhuni tulemaan maukkaiden piparkakkujen maun, hätkähtäessäni Siken pysähtyessä.

Päätäni pudistellen hoputan vuonohevosen takaisin raviin, aloittaessani keventää askelten tahtiin. Taivuttelen tammaa suuntaan jos toiseenkin, keskittyen nyt enemmän ratsastukseen. Väistötkin poni suorittaa varsin mallikkaasti, ilman sen suurempia ongelmia.

- Hei mie ja Floora poistutaan nyt, heippa! Jokeri virnistää kiskoen narisevan maneesinoven auki, Siken kääntyessä katsomaan ovelle.
- Hei oota hetki! viitsisitkö tuoda Siken siniruskean fleeceloimen? huikkaan parivaljakon perään. Ovenraosta tyttö huikkaa vielä myöntävän vastauksen, minun pidättäessäni tamman käyntiin. Muutamalla puolipidätteellä valmistelen hevosen laukkaan, siirtäen pohkeet paikoilleen. Hetkessä se siirtyy laukkaan, minun ohjatessani se pääty-ympyrälle. Siken laukka on energistä ja saan tehdä paljon pidätteitä pitääkseni laukan temmon tasaisena. Pikkuhiljaa tamman laukasta muotoutuu rauhallisempaa ja hallitumpaa, se alkaa mennä jo jotenkuten oikeinpäin. Huolellisesti käännän pystyharjan kokorataleikalle, jonka keskivaiheilla pyydän Siken tekemään laukanvaihdon, jonka se tekeekin hyvin. Työskentelen Siken kanssa vielä hetken laukassa, kunnes otan sen raviin. Ravissa teemme paljon temmon muutoksia, sekä väistöjä. Nyt tamma on todella mukava ratsastaa - se vastaa herkästi pyyntöihini, kulkee peräänannossa ja on yhteistyöhaluinen, tähän on siis hyvä lopettaa. Annan ohjan valua hieman pidemmäksi ja annan ponin venyttää itseään hetkisen ravissa, kunnes otan sen alas rauhalliseen käyntiin.

[Pipsa]

15.11.2010 - Vapaapäivä

Sikke pomppii vierelläni virkeänä, minun pyrkien säilyttämään tasapainoni liukkaalla tiellä.
- Iisisti, soo-oo, rauhoittelen ylienergisen oloista tammaa, joka kiskoo minua intopiukeena menemään. Happamasti kiskaisen napakasti riimunnarusta, ärähtäen vuonohevoselle. Vieläkin pää ylhäällä tarhojen hevosille hirnuen poni ottaa raviaskelia vierelläni, lähtemättä kuitenkaan sen suurempia kiskomaan. Tallin ovelta matka karsinaan sujuu reippaalla tahdilla, minun melkein törmätessä uusien hevosten ihastelijoihin, joita Siken karsinan luona parveili yllättävän paljon - olihan lisäsiipeen muuttanut kaksi uutta hevosta, toinen vastapäätä kullanmuruani. Luotuani parit äkäiset mulkaisut parveilevalle tyttöporukalle ohjaan ponini karsinaan, sitoen sen kaltereihin kiinni napakalla vetosolmulla.

Karsinan ovelta nappaan mukaani kuluneen harjapakin, kaivaen sieltä esille kaviokoukun, jolla reippain ottein puhdistan tamman likaantuneet kaviot. Sekin oli viimein saanut hokit jalkoihinsa, joten maastoilu olisi turvallista, vaikka pieniä jääkohtia löytyisikin. Puhdistettuani kaviot huolella, suin pystyharjan kermanvaalean karvapeitteen siistiksi, joka ei vaadi paljoa vaivaa - poni kun on yllättävän siistissä kunnossa. Rankkojen treenien jälkeen sen sijaan putsaus vaatisi paljon enemmän, kun poni hikeentyisi oikein kunnolla, kiitos paksun talvikarvan. Talvikarva tosin pelastaisi ainaiselta loimittamisrumpalta, jota en sietänyt. Osa tallin ohutkarvaisimmista ja klipatuista puoliverisistä joutuisivat jo parin viikon päästä pukeutumaan toppaloimiin, kun taas pitkäkarvaiset ponit, Sikke mukaan lukien saisivat ulkoilla nakuna mahdollisimman pitkään. Ajatuksiani hymähtäen harjaan vielä pari vetoa, selvitän hännän sekä harjaan pään läpikotaisin, kunnes kiiruhdan taas karsinan nurkkaan unohtuneen harjapakin ääreen. Sieltä kaivan esille elämää nähneet, viininpunaiset pintelit. Hiljaa mielessäni teen itselleni lupauksen ostaa joululahjaksi uudet pintelit Sikelle. Toisaalta uusi kisahuopa ja korvahuppukin olisi tarpeen, tai ehkä pyytäisin joulupukilta kunnon nahkasuojia, tai niitä ratsastuskaupan ikkunassa kuolaamiani saappaita… Hieno, nahkainen riimukin olisi ihana, unohtamatta tietenkään uutta kypärää miljoonien tippumisieni jälkeen, tai ehkä kenties turvajalustimet.

Saatuani unelmoinnin keskellä muhkean vuonohevosen pintelöityä, kipaisen hakemassa suitset ja vilkaisen itseäni nopeasti peiliin. Pikaisesti sutaisen hiukset poninhännälle uppoan itserakkauteen ihastellessa uutta, tummanruskeaa ratsastustakkiani. Kun kuplani viimein puhkeaa, kiiruhdan suitset olkapäällä taas takaisin karsinalle, josta Sikke kurkkii innoissaan ulos.
- Onko kiva päästä maastoon Possu? virnistän sujahtaen sisälle karsinaan. Kuin vastaukseksi ponini päästää tyytyväisen pärskähdyksen. Yllättävän hyvin se nappaa kuolaimetkin suuhunsa, joten pian olemmekin jo tallipihalla, jossa tottunein ottein pomppaan sangon päältä tamman paljaaseen selkään. Sitä ei tarvitse paljon hoputtaa, vaan reippain askelin ja pystyharja keikkuen vuonohevonen lähtee liikkeelle, minun keinahdellessa sen selässä.

Tuntuu ihanalta olla vain siinä, hiljaisessa metsässä jossa tuntuu olevan vain minä ja Sikke kaikenlaisia pikkulintuja lukuun ottamatta. Ponin hengitys huuruaa sen kulkiessa pää alhaalla ohutta lumihangea nuuskien. Hyväntuulisesti hymyillen mietiskelen Pampulaa. Oli ollut kova paikka kertoa Annelleni lopettavani sen kanssa, eikä viimeinen hoitokerta hoitajanakaan ollut ollut helppo, mutta nyt jo tiesin tehneeni oikean ratkaisun. Nyt pieni tamma saisi nauttia Loviisan huomiosta, ja minullakin olisi enemmän aikaa panostaa täysillä Sikkeen. Toisaalta olin kertonut myös tallin ylläpidolle olevani kiinnostunut sponsoriponi Bonniesta, mutta oma ponini tulisi silti tulemaan ykkönen, nyt ja aina.

Vaikka normaalisti tässä vaiheessa ottaisin Siken kanssa jo reipasta ravia, annan sen mennä edelleen rauhallista tahtia pää alhaalla, sillä tämän päivän viettäisimme rennosti vapaapäivänä, jonka tamma on ehdottomasti ansainnut viikon kestäneen treeniputken jälkeen. Mukavia asioita ajatellen pyörittelen olkapäitä ja nilkkojani, inhoten niistä kuuluvia rusahduksia. Pitäisi kenties venytellä ja voimistella enemmän, eikä lenkkeilykään olisi pahitteeksi… Tyytyväisesti huokaisten uppoudun kuuntelemaan luonnonääniä, keskittyen samalla kaikessa rauhassa kävelevään poniin.

"Pidä lujasti kiinni unelmista, sillä jos unelmat kuolevat,
elämä on siipirikko lintu, joka ei pysty lentämään"
(Langston Hughes)

[Pipsa]

20.11.2010 Lumihankitreeniä

[Pipsa]

27.11.2010 - Piparipossu Sikke

Tohinaa tallilla, radiosta raikuvat joululaulut ja hyväntuuliset hoitajat. Henkäisen syvään, ihastellen koristeltua tallikäytävää - hevosten karsinoiden oviin oli viritelty kullan ja hopean väreissä hehkuvia joulunauhoja ja kaiken kruunasi suuri, syvänvihreä joulukuusi. Hymyillen nappaan käsiini Siken riimunnarun, hyppelehtien iloisesti ulos. Pakkasta on reilusti ja tuuli on viiltävä, mutta poni vain kirmaa iloisesti ympäri tarhaa komeita pukkia heittäen. Jään siihen aidalle ihastelemaan karvaista ponilaumaa, Pella ja Taiga kylkikyljessä syömässä, Aksu syömässä hieman kauempana ja Sikke piehtaroimassa puhtaanvalkeassa lumihangessa.
- Sikkee, kutsun poniani sujahtaen aidan raosta sisälle tarhaan. Reippaasti se nostaa päätään, löntystellen luokseni lumisena. Lapasten peittämillä käsilläni silitän paksuturkkista vuonohevosta. Se tuhisee tyytyväisesti, hangaten päätään kylkeeni. Sen hengitys huuruaa ja maisema on uskomattoman kaunis - lumiset tarhat hevosineen ja lumiset puut, jotka ovat kuin satukirjasta.

Tuntiessani sormissani pistävää kylmyyttä, kiinnitän viimein riimunnarun Siken riimuun. Tyytyväisesti pärskyen tamma seuraa minua ulos tarhasta, seisoen myöskin nätisti kiinnittäessäni portin. Ulkona alkaa jo hämärtymään meidän viimein tallustellessa sisään tallin ovesta. Sisällä huikkaan tervehdykset käytävällä touhuaville kolmikolle, Ilulle, Elkulle ja Jokerille. Ilmoitustaulun luona käy kuhina, kun jokainen käy tarkistamassa, oliko päässyt hoitamaan. On surullista nähdä, kuinka moni joutuu pettymään, mutta toisaalta taas ihanaa nähdä iloisia naamoja, kuten auringon lailla säteilevä Fiia.
- Tässä tulee Elmon uusi hoitaja, tyttö virnistää minulle rapsuttaen käytävälle karsinastaan kurkkivaa Elmoa. - On se vaan niiin ihana!
- Onhan se, naurahdan parkkeeraten Siken omaan karsinaansa. Poni änkeää heti syömään aikaisemmin sen ruokakippoon laittamiani kuivia leipäpaloja, minun pomppiessa portaat yläkertaan.

Yläkerrassa kaikki on kuten ennenkin, lukuun ottamatta joulukoristeita ja tuoreiden piparien jouluista tuoksua. Oleskelutilan joulukuusen homman hoiti pieni muovikuusi, jonka alle oli ängetty pieniä lahjapaketteja.
- Moi Pipsa! Aimie hihkaisee ovensuusta ojentaen piparilautasen minulle. - Maistuisko piparit?
- No toki, virnistän napaten suuren hevosenmuotoisen, valkoisella seoksella koristellun piparin.
- Arvasin että otat Tiian, Maiss toteaa tietäväisesti.
- Tiian? Täh? kysyn hämilläni. - Tän piparin vai? Hei, täähän näyttää muuten ihan Tiialta! Täplät ja kaikki, ilmeisesti Ilun tekemä kun on merkitkin näin kohallaan.
- Jep, Ilu ilmoittaa tyytyväisesti sohvalta. - Tiia-pipareja on monen monta, riittää kaikille halukkaille!
- Mikäs tää possun muotonen sitten on? Loviisa kysyy piparia mutustellen.
- Se on Sikke, Maiss toteaa saaden koko porukan hekottamaan. - Kato nyt, samaa ulkonäköäkin!

Piparimässäily ja glögi hetken jälkeen palaan alakertaan kaappini kautta. Kaapillani vedän ylleni vielä sinisen toppatakin alle paksun, ihanan turkoosin fleecen, jonka turvin pärjäisin kovassa viimassakin. Olin kaavaillut meneväni tänään Siken kanssa maastoon, mutta sen saisi korvata nyt normaali tepsuttelu maneesissa. Tuntui yllättävän rankalta käydä joka päivä liikuttamassa ja hoitamassa Sikke yksin, kun itselle jäi vain maksimissaan yksi vapaapäivä viikossa. Uutta hoitajaa en kuitenkaan ollut ajatellut tammalle ottaa, sillä halusin nyt tosissani panostaa siihen, enkä toisaalta jaksaisi taas uutta hoitajan etsimis-projektia, kun pitkäaikaisen hoitajan löytäminen tuntui nykypäivänä olevan melkoisen haastavaa. Hajamielisenä palaan takaisin alakertaan, lauleskellen hiljaa ääneen tyhjällä tallikäytävällä.

Last christmas I gave you my heart
But the very next day you gave it away
This year, to save me from tears
I'll give it to someone special

Olen onnellinen, etteivät kappaleen sanat kosketa minua. Minulla on nyt kaikki hyvin ja elämä kunnossa. Kuten aforismikin sanoo, onnen saavuttaa, kun pystyy hyväksymään sen, ettei kaikkia asioita voi muuttaa.

Pipsa & Sikke