|
Post by Pipsa on May 26, 2008 13:47:56 GMT 2
|
|
|
Post by Anne on May 28, 2008 13:59:40 GMT 2
30HM-kuva =)
|
|
|
Post by Pipsa on May 29, 2008 18:43:54 GMT 2
Torstai 29.5.2008 Aurinko paistaa täysiään saapuessani tallipihaan. - Tulethan sitten aikaisin kotiin, äitini sanoo vielä, minkä jälkeen paiskaan auton oven kiinni, ja lähden hyppelehtien tallirakennusta kohden. Kurkkaan sisälle talliin, joka on tyhjillään. Vihellellen nappaan riimunnarun hoitoponini karsinan edestä, ja se mukanani lähden takaisin ulos.
Poni piehtaroi tarhassaan ja hirnahtaa minut nähdessään. Vihellän tammalle, jolloin se höristää korviaan, ja lähtee käynnissä minua kohden. Pujahdan aidan välistä sisälle aitaukseen ja kehun luokseni tullutta tammaa taputtamalla sitä. Kiinnitän riimunnarun kiinni Pampulan riimuun ja avaan tarhan portin, jonka tarkasti suljen takaamme. Sen jälkeen lähdemme tallirakennukseen päin.
Talutan tamman karsinansa eteen, ja vien sen karsinaan, koska Siiri näyttää olevan ulkona. Annan tamman olla irtaillaan karsinassaan, ja kurkotan ottamaan harjapussia karsinan edestä. - Nyt paikoillas, rauhoittelen ponia, joka liikkuu innoissaan karsinassa. Harjaan reipasta vauhtia tamman läpikotaisin, minkä jälkeen kipaisen satulahuoneeseen. - Suitset.. Mihin ne nyt on häipänny… Haa! Tuossahan ne onkin, puhun itsekseni satulahuoneessa. - Moi, ilman satulaakos oot menossa ratsastamaan, Xeni kysyy tullessaan satulahuoneeseen ja alkaa, mitäpäs muutakaan kuin kiillottamaan satulaa. Hymyilen leveästi ja nyökkään. Otan suitset olkapäälleni ja lähden karsinoille takaisin.
- Hyvänen aika sentään.. Miten sä sieltä oot ulos päässyt? Päivittelen ponille, joka seisoo irtaillaan käytävällä Humun karsinan edessä. - Noniin, ei mitään hätää, puhelen tammalle lähestyessäni sitä rauhallisesti, minkä jälkeen vauhdilla tarraan kiinni sen riimusta. - Sainpas, huudahdan ja palautan tamman karsinaansa. - Nyt kuolaimet, jatkan puhumistani tammalla ja työnnän samalla kuolaimet sen suuhun. Laitan niskahihnan korvien yli ja kiinnitän remmit sopiviksi. Sen jälkeen lähden tamman kanssa kulkemaan ulos tallipihalle.
- Soo… Seis, komennan tammaa, joka lähtee liikkeelle minun vasta päästessä sen selkään, ja luiskahdan takaisin maahan. Pampula katsoo minuun ilkikurinen pilke silmäkulmassaan, mutta antautuu kiinni otettavaksi. Pomppaan tamman selkään hiukan vauhtia ottaen, ja yllätyn selän kovuudesta, johon ei auta kuin tottua. Otan parempaa asentoa ja komennan ponin käyntiin.
Kävelemme rauhallisesti, ei kovaa vauhtia, vaan rauhallista ja rentoa. - Hei Wear! Oota! Voisit sä pitää tätä hetken? Kysyn tytöltä, joka nyökkää hymyillen. Ojennan hänelle ohjat ja lähden hölkäten yläkertaan. - Että voikin olla kuuma, sanon pyyhkien otsaani. Kaivan repustani pienen Coca-Cola pullon, joka mukanani hyppelehdin takaisin Wearin ja Pampulan luo.
- Kiitti, mitäs aiot tehhä tänään Taigan kanssa? Kysyn Wearilta. - Mennään varmaan maastoon, hän vastaa, ja lähtee katsomaan hoitoponiansa. Hivuttaudun taas tamman selkään uudelleen ja alan nauttia täydellisestä kesäpäivästä. Mikä voisikaan olla paremmin, kun saa juoda viileää limpparia hoitoponinsa selässä auringon lämmittäessä ihanasti..
Poni katselee ympärilleen, ja hirnahtaa tarhassa olevalle Palmikolle. Silitän tamman kaulaa ja vaihdan asentoni sivuttain istumiseen, mikä tuntuu vaikealta tamman liukkaassa selässä, jossa ihme kyllä, kuitenkin pysyn. Pian poni alkaa tuntua hiukan kärsimättömältä, joten annan sen lähteä käyntiin. Yhä yritän pysyä selässä sivuttain, joka tuntui vaikealta ponin liikkuessa. Sen tultua liian vaikeaksi vaihdan asentoni normaaliin ja ohjaan ponin kulkemaan kohti leiriläisten mökkejä.
Ajatella pian minäkin saisin olla seppeleen ensimmäisellä leirillä. Hetken päästä poni pysähtyi eikä suostunut liikkumaan. Aivan kuin se olisi nähnyt jotain mitä minä en, mutta ei näyttänyt pelkäävän, vaan surulliselta. Katsahtaessani maahan näin jotain joka näytti aivan hevosen jouhelta. Kumarruin nostamaan sen käteeni, se oli kuin Kamun jouhi. - Ei se voi olla… mutisin hiljaa ja katsoin samaan suunta kuin Pampula.
Oliko siellä jokin, sitä en saa ikinä tietää, tai ainakin luulen niin.
|
|
|
Post by Pipsa on May 30, 2008 12:10:46 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on May 31, 2008 13:45:11 GMT 2
31.5.2008 Pikkusisko mukaan
- Muistakaa sitten olla kunnolla, ja Sonja, älä mene niitten hevosten taa, äläkä muutenkaan hirmu lähelle, ja onhan tarpeeksi vaatteita päällä? Äitini pälättää kovaan ääneen auton etupenkiltä. - Äiti! Sonja tuu, tuhahdan ja paiskaan auton oven kiinni. Pikkusiskoni lähtee perässäni marssimaan tallirakennusta kohden.
- Ja oot sitten kiltisti, etkä missään nimessä, et ikinä syötä niitä ilman lupaa. Onko selvä? Komennan siskoani, jonka olen jälleen kerran joutunut mukaan ottamaan. Tyttö nyökkää ja vetää syvään henkeen hevosen tuoksua. - Täällä haisee, hän tokaisee kovaan ääneen, ja punastun korviani myöten juuri silloin saapuvan Wearin virnistäessä. - Sonja, sanon yhä nolona ja vetäisen tytön Pampulan karsinan eteen.
- Tää on sitten Pampula, mun toinen hoitsu, eli hoitohevonen, kerron Sonjalle, joka katselee ympärilleen. - Ja sitten, tärkeä juttu. Et sano mitään tollasia noloja juttuja, tai nolaa mua talliporukan edessä, kuiskaan hiljempaa. - Pääsenks mä ratsastaa tolla söpöllä pikku karvapallolla? Hän sanoo kovaan ääneen. - Katsotaan, vastaan ja nappaan tamman riimunnarun, jossa riimu on kiinni.
- Moi tyttö, tervehdin tammaa ja silitän sen kaulaa. Pujotan riimunnarun sen päähän ja talutan tamman käytävälle, ja sidon sen jälleen ravuri tyyliin. - Ja tää on pehmeäharja, sä voit harjata sillä, vedät silleensä karvan suuntaisesti, selitän tytölle, joka alkaa innoissaan harjata. - Moi, Sonjakos sä oot? Wear kysyy tytön vierestä. Siskoni nyökkää ja katsoo hiukan ujona hymyilevää Wearia. - Ootkos sie nähnyt Taigan? Hän kysyy iloisena. - En, onks se toi söpö poni tuolla? Tyttö vastaa rohkeammin.
- Joo, tosin noita söpöjä on aika paljon, Wear naurahtaa, ja lähtee johdattamaan Sonjaa Taigan luo. Helpottuneena suon Weariin kiittävän katseen, ja hän virnistää ja alkaa selittää Seppeleen hevosia. Minä alan vauhdikkaampaan tahtiin harjata Pampulaa, joka nauttii siitä silmät kiinni. Nautin hetkestä, jonka saan olla ilman Sonjaa, tuota riiviötä jota joudun koko ajan vahtimaan.
- Sonja! Haluut sä käyvä hakemassa tuolta tän ratsastus kamppeet, kysyn tytöltä, joka ihailee parhaillaan Bladea, jota Dreamer harjaa karsinassa. - Juu, hän vastaa innokkaana ja lähtee iloisesti hyppelehtien satulahuoneeseen. Huokaisen syvään ja taputan tammaa kaulalle. - Onneks sun ei tarttee kestää tuota kun tää päivä, kuiskaan ponille ja pörrötän samalla sen harjaa.
- Pipsaa!! En mä jaksa enää kantaa tätä.. Mikä tää onkin! Pipsaa!! Kuulit sä!! Pipsaa!! Sonja uikuttaa kovaan ääneen ja reippaasti kävellen menen tytön luo. - Tallissa ei saa ikinä huuta, sihahdan painottaen ikinä sanaa. - Ja sitä paitsi se on satula toope, jatkan ja nostan satulan tytöltä. - Otit sä ne suitset? Kysyn. - Ai tää remmiläjäkö? Tyttö kysyy ihmetellen. - Sonja! Puhu vähän hiljempaa, sihahdan hampaitteni välistä ja nappaan suitset.
- Sonja, käy viemässä mun reppu, komennan tyttöä. - Ei kun älä vie sittenkään, perun sanani uutta nolausta peläten. Lasken satulan tamman selkään ja kiinnitän satulavyön. Sen jälkeen laitan vielä suitset, ja nappaan varmuuden varalta riimunnarun mukaan lähtiessämme kentälle, Sonja vierelläni höpöttäen.
- Tällä kertaa ratsastat vasta minun jälkeen, puhun tytölle vetäessäni jalustimia alas. - Tylsää, mä tahon ratsastaa eka ja enemmän kun sä! Tyttö inisee. Reippaasti nousen selkään ja pidennän yhdellä reiällä jalustimia, jotka sen jälkeen otan jalkaani. Komennan tamman liikkeelle käyntiin.
Etenemme reippaaseen raviin. Sonja istuu tylsistyneenä kentän laidalla saavin päällä. - Sonja! Laitatko tuon kavaletin korkeemmaks! komennan jälleen kerran tyttöä, joka pujahtaa aidan välistä laittamaan kavaletit haluamiini kohtiin. Kiitän tyttöä ja komennan tamman kohti esteitä. Hypimme kavaletit vauhdikkaasti, ja niiden jälkeen kehun tammaa, joka sen ansaitseekin.
Ja viimein koittaa laukan aika. Ohjaan ponin pääty-ympyrälle, jossa nostan sillä hallitun laukan. Poni tuntuu tottelevan ihmeen hyvin komentojani ja tekee kiltisti voltin, säilyttäen hyvin laukan. Kehun sitä ja ohjaan koko kentälle, pois pääty-ympyrälle. Onnistun yhä säilyttämään rauhallisen temmon. Hallitusti ylitämme pienen kavaletin, joka sujuu hyvin sekin. Lopuksi annan tamman laukata vapaammin, ja riemuitsen onnistumisesta, joka tuntuu kuin MM-mestaruuden voittamiselta.
Päätän käyttää Pampulan hyvää päivää hyväkseni, joten nostan uudelleen laukan, jossa lähestymme pientä ristikkoa. Pampula liitää esteen yli, ja saakin siitä palkinnoksi kunnon kehut ja taputuksen kaulalle. Hiljennän tamman raviin, sillä onnistumiseenhan on hyvä lopettaa.
Ravin kautta hiljennämme käyntiin, ja bongaan Sonjan katselemassa hevosia, jotka laiduntavat kauempana olevassa tarhassa. - Sonja! Haluut sä nyt ratsastaa? Kysyn tytöltä, joka nyökkää ja lähtee hymy korviin saakka yltäen hölkkäämään kentän luo. - Käyppäs hakemassa sieltä lainavarusteista iteles sopivan kokonen kypärä, hopi hopi, komennan tyttöä ja annan ratsulleni löysemmät ohjat.
Pian tyttö kipittääkin, ja on minun aika laskeutua tamman selästä. Otan jalustimet jaloistani, ja pian seisonkin maassa suitsista kiinni pitäen. Autan Sonjan selkään ja lyhennän jalustimia huomattavasti lyhemmiksi. - Ratsastetaanks me tässä? Tyttö kysyy minua selästä tapittaen. - Joo, saat jäähytellä tän vastaan hymyillen ja kiinnitän riimunnarun suitsiin. - Puristat sitä vähän jaloilla, jos se ei sitten lähe niin vähän kovempaa, neuvon siskoani, joka pian oppiikin kääntämisen, pysäyttämisen ja muut perus asiat.
- Noniin, pitäs muuten varata sulle tunti täältä, puhelen Sonjalle, jonka autan alas selästä. Näytän kuinka satulavyö löysätään ja jalustimet nostetaan ylös. Sen jälkeen lähdemmekin talliin päin. - Anne! Sonjalle pitäs varata tunti, huikkaan ohi kulkevalle Annelle. - Joo, sehän on kiva. Katon minä päiviä ois tunteja, tuu sitten kun oot Pampulan hoitanu niin tuonne toimistoon, nainen vastaa hymyillen iloisesti ja lähtee toimistoon päin.
Riisun reippaasti tammalta suitset, sillä aikaa kun Sonja väkertää satulan kimpussa. Ojennan suitset tytölle ja alan harjata tammaa sillä aikaa, kun siskoni vie varusteita satulahuoneeseen. Silitän tamman lyhyttä kaulaa mietteliäänä. Tyttö palaa pian ja auttaa minua tamman loppuun harjauksessa, minkä jälkeen palautamme tamman takaisin karsinaansa, ja lähdemme toimistoon päin.
- Käviskös huomenna kello kolmelta? Anne kysyy. - Ööö… Soitan äitille ja kysyn, vastaan ja kaivan kännykkäni taskusta. Kännykkä alkaa tuutata, minkä jälkeen äitini vastaa. - Niin moi, että käviskö sunnuntaina, eli huomenna tunti kolmelta? Kysyn, ennen kuin äitini ehtii sanaakaan sanoa. - Ai se Sonjan tunti? Hmm.. Joo, kyllä se käy. Muistakaa sitten syödä, hän kerkeää sanoa, ennen kuin suljen puhelun. - Joo, äiti sano että se käy, vastaan hymyillen. - Hyvä, nähdään sitten huomenna. Anne vastaa ja lähden Sonja perässäni kulkien Pampulan luo.
Kipaisen hakemassa tammalle heinäkasan, jonka kimppuun se heti käykin. - Äärh. Pitää lähtee jo nyt, sanon vilkaisten kännykkäni kelloon. - Hyvää yötä karvapallo, sanon vielä tammalle, ennen kuin lähden kotiin päin.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 2, 2008 9:48:39 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 5, 2008 11:55:12 GMT 2
5.6.2008 Huonoa onnea - Voi ei! Parkaisen muistaessani, etten ottanut saappaitani mukaan. Kuitenkin jos nyt käätyisin takaisin polkemaan kotiin, en kerkeäisi tehdä mitään, niimpä jatkan matkaa, luultavasti löytäisin Seppeleen lainatavaroista sopivat saappaat tai ratsastuskengät. - Eikä! Ei voi olla totta, ei tänään pitänyt sataa! Tuhahdan jo epätoivoisena, kuin luonto kiusaisi minua tahallaan. Kaartaessani tallin pihaan, puhkeaa sade täyteen kukoistukseensa, ja ennen kuin olen kerennyt sisälle talliin, olen jo litimärkä.
- No moi Pipsa! Kävitkös äsken uimassa, kun noin märkä olet? hyvän tuulinen Juuli kysyy virnistäen, siivotessaan karsinaa. - Hirmu hauskaa. Heko heko, vastaan ärtyneenä huonosta tuuristani ja pyöräytän silmiäni. Juuli naurahtaa ja jatkaa työtään rivakkaampaan tahtiin. - Hei, älä tunge siitä, ärähdän Pampulalle, joka yrittää tulla ulos karsinastaan työnnän sen takaisin karsinaan, ja alan etsimään tamman riimua. Riimunnarun löydänkin ovesta, mutta riimu näyttää hävinneen kuin tuhka tuuleen.
- Wear! Oot sä nähny tän riimua? Kysyn tytöltä, joka on parhaillaan taluttamassa Taigaa karsinasta. - Öö.. Se on varmaan satulahuoneessa, hän vastaa hetken mietinnän kuluttua. Nyökkään ja lähden kipittämään satulahuoneeseen. - Hmm… Haa! Tuossa… Ei kun toi onkin Siirin, puhun itsekseni. Pettyneenä palaan karsinoille, ja huomaan lattialla tuon tutun, etsimäni riimun, jonka nappaan. - Noniin tyttö, nyt pääset harjaukseen, puhun avatessani hoitoponini karsinan ovea. - Pampula! Huudahdan huomatessani karsinan olevan tyhjä. - Tämä tästä vielä puuttuikin, sanon yhä enemmän ärtyneenä.
- Pampulaa! Tänne tyttö! huudan jo epätoivoisena. - Pampulaa! Pampulaa! Huudan entistä kovemmin, ja olen törmätä Xeniin. - Ai moi, ootko sä nähny Pampulaa? Kysyn hätääntyneenä. - Harmi että en, kysyn muilta ja pidän silmät tarkkana, tyttö vastaa pahoitellen. Kiitän häntä ja jatkan matkaani. - Tätäkös sä etsit? Elli sanoo pirteästi taluttaen Pampulaa toisella kädellä, toisella Pellaa. - Pampula! Kiljaisen ja syöksyn halaamaan tamman lyhyttä kaulaa. - Ethän enää ikinä karkaa tuolleensa, puhun ponille, ja otan kiinni sen riimunnarusta. - Tulehan nyt tyttö, sanon sille ja vedän tamman perässäni sen karsinan luo, jonne sidon sen.
- Arvaa vaan paljonko aikaa sun ettimiseen meni, ei keretä mennä tänään maastolenkille, pälätän ponille, ja alan harjaamaan sitä reippain vedoin, harjapussin löytämisessä sentään ei ollut vaikeuksia. Ponin harjaukseen kuluu vielä lisää aikaa, se oli selvästi tahallaan käynyt likaamassa itsensä. Puhisten harjaan tamman niin pikaisesti kuin pystyn, ja vasta nyt tajuan sateen loppuneen. Hymähdän ja suljen karsinan oven tarkkaan lähtiessäni jälleen kerran satulahuoneelle. - Pipsa, tuntilistaan on tullut muutos ja Pampula menee kohta tunnille! Anne selittää. Voihkaisen, ja vauhdilla nappaan varusteet, aikaa ei olisi hukattavaksi.
Juoksujalkaa palaan tamman luo, ja vauhdilla alan laittamaan sille varusteita. Tamma ei paljoa kerkeä vastustella, kun satula pian on sen selässä ja kuolaimet suussa, sekä satulavyö kiinni. - Noniin, mennäänhän, sanon ponille, ja lähden Taigan ja Wearin perässä kulkemaan kohden maneesia, sillä ulkona on alkanut tihkuttaa. - Noniin, jaetaanpas nyt nämä hevoset. Eli Sofialle vaikkapa Taiga, Juuliahan toivoi Pellaa, Päiville Hensu, ja Tiinalle Pampula. Eli meitähän on.. neljä, ja tehän ette viimeksikään menneet taluttajalla? Juu, niinhän se oli. Anne puhuu hymyillen. - Ja tehän olette laukanneet? Hän jatkaa, johon hän saa vastaukseksi nyökkäyksiä.
- Okei, eli tää on Pampula, Shetlanninponi, vastaan tytön kysyvään ilmeeseen. - Ja mie oon tän hoitaja, Pipsa, tervehdin auttaessani tyttöä satulavyön kiristyksessä, lopun tyttö osaakin itse hoitaa, ja minä lähden kentän laidalle. - Pitäs siivota vielä Pampulan karsinakin, voivottelen Fiialle. - Eikös Wear ja Jaakko siivonnu tänään ne karsinat? Ainakin kuulin jotain sellasta ja Pellan karsina oli siivottu, tyttö vastaa mietteliäänä. - Jes! Huudahdan, jolloin kaikki katsahtavat minuun. Nolona käännän katseeni jalkoihini.
- Huisi paljon kello on, puhun ponille ja harjaan sitä vielä vähän. Pikainen halaus, ja pian olen jo kotona.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 12, 2008 11:00:03 GMT 2
Kesäinen maastoretki Painaa saan pääni karvaasi, ja kuiskata sanoja korvaasi. Sinä iloisesti hörähdät, vaikkei sinulle kukaan mörähdä. Lasket pääsi syliini, silittää saan sinun karvaasi. Suitset päähäsi pujotan, ja riimun välistä pois sujautan. Remmit pian saan kiinnittää, ja kohta me pihalla kiidetään.
Jokaisesta hetkestä saan nauttia, muistaen että kärsivällisyys on valttia. Kuljemme maastopolulla, ja nautimme joka solulla. Sun häntäs heiluu kuin tuuliviiri, ja kavionkopse kauas kiirii. Heinänkorsi heiluu hiljaa tuulessa, ja sä säpsähdät jotain kuullessas; “ Hyvä tyttö, ei hätää, toivottavasti sulle ei tuu kaviomätää.”
Kovempaa haluamme kulkea, ja silmämme nautinnosta sulkea. Kaviosi kopsuttelevat maata, ja sen voin taata. Pian pysähdymme ja minä maahan lysähdän. “Heko heko”, sulle lausahdan, ja ratsaille uudestaan ponnistan. Pian on ruuan paikka, jota ovat leivät vaikka.
Suitset riimuun vaihdan, ja itikoita kaihdan. Sä haukkaat heinätupsua, ja katsahdat lintua hupsua. Kaivan repusta evääni, jotka syötyäni jatkamme matkaamme. Heität pienen pukin, on niitty varustettu mehukkain kukin. Pian minä ilmassa liidän, ja sinä niityllä kiidät.
Laukaten kiidät pellolla, välillä haukaten ruohoa. Pian pysähdyt, ja selkääsi nousen. Hymyilen sinulle, ja sinä vaimeasti hirnahdat minulle. Pohkeitan annan, ja pian kohtaamme rannan. Aallot kastelevat rannan, hiekka sannan.
Sinun pääsi alas vetää annan, suurta vastuuta mukanani kannan. Ohjaan sinut syvemmälle, kohtaan kylmemmälle. “Ei noin syvälle!”, sinulle kiljaisen, minua ihmetellen vilkaiset. Onneks sulla ei oo satulaa, se voisi mennä pilalle, ja minun täytyisi ostaa uusi tilalle. Pois vedestä ravaan, ja nimeäsi tavaan.
Lähdemme kohti tallia, Anne ei voi liian pitkää matkaa sallia. Pian saavumme tallille, paikalle mahtavalle. Katselen kentällä kiitävää Cassua, hiukan hassua. Tallissa sinulta suitset riisun ja paikoilleen vien. Oot tosi ihana, poni ehkä hiukan lihava.
Minä pidän sinusta, toivottavasti sinäkin minusta.
Pipsa & Pampula
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 13, 2008 13:23:30 GMT 2
Ontumista ukkosen alla
- Tytöt! Nyt vauhdilla ottamaan noita hevosia pihalta tuolta sateesta ja ukkosesta, Anne komentaa karsinan ovelta, ja saa hoitajiin liikettä, myös minuun. Nappaan riimunnarun hoitohevoseni karsinan ovesta, ja syöksyn ulos sateeseen. Pujahdan aidan välistä sisälle tarhaan. - Pampulaa! Tänne tyttö! Kutsun tammaa, samalla vilkuillen taivaalla välähteleviä salamia, joita tulee melko harvakseen.
- Pampulaa! Tänne! Kutsun jo hätääntynyttä tammaa, ja lähden katselemaan tarhaa. Manaan sadetta, jonka ansiosta olen jo läpimärkä. - Pipsa, et sä oo vielä saanu Pampulaa kiinni? Ada kysyy ihmetellen. - En huomannut sitä missään, vaikka yleensähän se on Siirin seurassa, tyttö jatkaa. Nyökkään ja jatkan etsimistä. - Tartteetko apua? Ros kysyy hymyillen tarhan ovelta. Nyökkään vaitonaisena, ja yhdessä alamme huudella tammaa.
- Hei tuolla se on! Huudahdan huomatessani pienen ponin ison puun luona. Lähestymme varovaisesti Rosin kanssa tammaa, joka meidät nähdessään kohottaa hieman päätään ja hirnahtaa. Naksautan riimunnarun ponin riimuun ja lähden taluttamaan tammaa. - Se ontuu, Ross sanoo yhtäkkiä. Kumarrun katsomaan tamman jalkaa, joka tuntuu hiukan kuumottavalta. Hiljaa jatkamme matkaa tallille, Ros Pampulan takana kulkien.
- Anne, Pampula ontuu, huudahdan tallinomistajalle, joka kääntyy minuun päin. - Ontuu? Ross, soittaisitko eläinlääkärille, Anne sanoo kääntyen Rosiin päin. - Eläinlääkärinhän piti tulla neljältä tarkistamaan Rontti, tyttö vastaa reippaasti. - Ainiin, voisitko pyytää häntä katsomaan sen jälkeen Pampulan jalan? Anne kysyy, johon saa vastaukseksi nyökkäyksen. Talutan tamman karsinaansa, jonne sidon sen, ja alan kuivaamaan sen märkää karvaa.
Kuulen eläinlääkärin auton kaartavan pihaan, ja pian pitkähkö tummanruskea hiuksinen nainen astuu sisälle talliin. - Noniin, kukahan näistä mahtaa olla Roscoe, nainen kysyy iloisesti hymyillen. Ros ohjaa naisen Rontin karsinan luo, ja hellin, mutta päättävin ottein alkaa eläinlääkäri tutkia varsaa. Hymyillen käännyn takaisin tamman harjauksen pariin, minkä jälkeen pitäisi vielä selvittää tamman sotkeentunut häntä.
- Ja sitten se toinen. Pampula.. Haa, tuossahan se onkin, eläinlääkäri puhuu hymyillen, ja avaa Pampulan karsinan oven. - Jaahas, oletkos sinä tämän hoitaja? Nainen kysyy ystävällisesti. - Joo, vastaan hiukan ujosti. - Se satutti jalkansa vissiin tarhassa johonkin, kerron rohkeammin. Eläinlääkäri nyökkää, ja kumartuu tutkimaan jalkaa. - Joo, huominen lepoa, vähän talutusta, niin eiköhän se siinä parane, nainen vastaa hetken tutkimisen jälkeen, ja taputtaa tammaa kaulalle, ja lähtee hymyillen Annen luo.
- Reipas tyttö, kehun tammaa ja silitän sen kiiltävää karvaa. Säpsähdän ukkosen jyrähdystä, mutta tamma ei ole siitä moksiskaan, vaan sitä kiinnostaa vain ja ainoastaan mehevä heinäkasa. Päätän antaa tammalle ruokarauhan, ja vihellellen lähden ylös portaita, oleskelutilaan, mielessäni herkullinen kurkkuleipä, jonka kruunaa pieni Coca-Cola pullo.
Huoneessa istuu ainakin Oonan lisäksi Carkki ja Dreamer. - mitä se eläinlääkäri sano? Ada jota en huomannut kysyy. - se eläinlääkäri sanoi, että Pampula tarvii huomisen lepoo, ja vähän talutusta, alan kertomaan tytöille, eväideni lomasta. - mitäs mulla on taskussa, mutisen hiljaa. Tungen käteni taskuun, ja nostan sieltä esiin porkkananpalan. Päätän antaa sen ponille nopeasti ennen lähtöä. Heilautan kättäni moikaten tytöille, ja lähden nopeasti käymään vielä hoitoponini luona.
- Hei tyttö, puhun hiljaa nurkassa seisovalle ponille. Poni katsahtaa minuun, hiukan väsyneenä. Ojennan taskussani olleen palasen porkkanaa sille, jonka se rouskuttaa silmät loistaen. Halatessani ponin kaulaa, kuiskaan sen korvaan jotain, mitä kukaan ei kuule.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 15, 2008 13:20:10 GMT 2
15.6.2008 Sunnuntai Rauhallinen talutuslenkki Haikeana rapsutan ponin rautiasta turpaa. Kello ei ole paljoa, vilkaisulla huomaan sen olevan vasta 8.34. Vedän takkini vetoketjua tiukemmin ylös, sillä päivä on alkanut viileänä, ja taivaalla sadetta ennustavat tummat pilvet. - Että isosiskot sitten on ärsyttäviä, puran ärtymistäni ponille, joka katselee minua ymmärtäväisenä ruskeilla silmillään. - Sä oot kyllä sitten tosi viisas poni, sanon tammalle hymyillen, onnellisena päätöksestä, että olin ottanut sen hoitohevosekseni.
Pian alkaakin jo tihkuttaa, joten hölkäten lähden tallirakennukseen. - Pipsa! Sinähän olet täällä aikaseen, Anne tervehtii yllättyneenä. - Moi! Joo, en kestänyt ennää isosiskon jauhamisia, vastaan hymyillen. - Sä voisit varmaan auttaa ottamaan nuo hevoset ja ponit sisälle, kun tuolla ulkona on alkanut sataa, ja olin äsken kuulevinani jyrähdyksen, nainen kertoo hymyillen. Nyökkään, ja nappaan toiseen käteen Pampulan, toiseen Siirin riimunnarun ja riimun. - Pampulaa! Siirii! Kutsun poneja, joista Pampula lähtee ravaamaan luokseni, Siiri katselee minua epäröiden, mutta lähtee kuitenkin tulemaan luokseni. Nappaan molemmat tammat kiinni, ja niitä taluttaen lähden talliin päin, Henriettaa ja Palmikkoa taluttavan Annen perässä. Vien tammat karsinoihinsa, jonka huolellisesti suljen, ja vihellellen lähden hakemaan muita hevosia tarhoista.
Säpsähdän nähdessäni taivaalla salaman, jota jyrähdys tehostaa kovasti. Onneksi kaikki hevoset ovatkin jo sisällä, ja suljen tallirakennuksen oven, ennen kuin lähden lampsimaan Pampulan karsinan luo. Reippaasti sujautan riimunnarun tammalle, ja suljen oven sen perässä, ennen kuin Siiri kerkeää ulos karsinastaan. - Moi Anttu, moi Blade, moi Pipsa, Maikku tervehtii virnistäen. - Että voikin olla huono tuuri! Just kun lähin tallille polkemaan, puhkes hirmunen ukkonen ja sade, tyttö sanoo näyttäen litimärkiä vaatteitaan. Alan hihittää Maikun huvittavaa ilmettä. - Kuulehan! Maikku uhkailee leikillään, ja alamme hihittää. - Hei kuule, kannattaa kysyy jos jostain löytys hiustenkuivaaja, sanon hihittäen. - Tididididdadaa! Onneks mulla oli vedenkestävä takki ja housut, joten ei hätiä mitiä, tyttö naurahtaa, ja lähtee laukkuaan kantaen yläkertaan, minun alkaessa harjata ponia rivakkaan tahtiin.
Harjattuani tamman huolellisesti, ja tarkastettuani ettei se onnu, jalka oli selvästikin parantunut jo, huomenna tamma voisi jo käydä tunnilla. Taputan ponia kaulalle, ja selvittelen vielä sen harjaa ja häntää, ennen kuin palautan tamman karsinaansa. Tasainen pisaroiden ropina rummuttaa kattoa tahdikkaasti, istuutuessani nojatuolille. - Nälkä tais iskeä? Lilly virnistää kaivaessani repusta eväslaatikon, jonka täytteenä on leipiä. Nyökkään leveästi hymyillen. - Mites Sentillä menee? kysäisen hiljaa tytöltä, ajatellen Kamua. - Ihan hyvin, tyttö vastaa hymyillen. - Itse asiassa, taidankin mennä vilkaisemaan miten sillä sujuu, Lilly sanoo nousten sohvalta, ja lähtien tallustelemaan alakertaan.
Mussuttelen vielä eväsleivistäni toisen loppuun ja juon hiukan limppariani, ennen kuin vien evääni jääkaappiin. Kaivan repustani lehden, jonka totean lukeneeni varmaan miljoona kertaa. Viskaan lehden takaisin reppuuni, ja lähden alakertaan, karsinoiden luo. - Noniin tyttö, lähdetäänhän pienelle lenkille, puhelen tammalle laittaessani sille riimua. Ulkona sade on loppunut, ja lähdemme kulkemaan ulos tallista reippaasti ulos. Hiljalleen kuljemme pihalla, välillä vilkuilen tamman jalkoja, ontumista ei näy. - Noniin, nyt ravia, komennan tammaa, ja maiskautan sille. Tamma lähtee ravaamaan vierelläni reippaasti. Jälleen hiljennämme käyntiin. Pysäytän tamman, joka alkaakin heti syödä ruohoa.
Hymyillen katselen tammaa, joka yhtäkkiä alkaa piehtaroida ruohossa. - Nyt ylös, komennan tammaa maiskauttaen sillä. Ihmekyllä Pampula tottelee minua, ja nousee seisailleen. - Kato, tuollahan on Sentti ja Lilly kentällä, hihkaisen tammalla, joka vastahakoisesti lähtee ravaamaan vieressäni kentälle päin. - Äiti kato! Shettis!! Pieni tyttö hihkaisee kova äänisesti äidilleen, ja lähtee tulemaan meidän luo, äiti perässään. - Saakos tuota silittää? Tytön äiti kysyy hymyillen. - Joo, vastaan hiukan ujona. Tyttö alkaa innoissaan rapsutella ja taputella ponia, joka katsoo tyttöä ihmetellen. - Onkos tämä sinun ponisi? Tytön äiti kysäisee. - Ei, vaan tän tallin, Seppeleen, mut se on mun hoitohevonen, vastaan. - Mä haluun ton tunnille, tyttö sanoo ponia halaten. - Valitettavasti se ei oo nyt tunnilla, kun se on satuttanu jalkansa, vastaan jälleen.
- Missä muuten on tuo tallin toimisto? Tytön äiti kysyy. - Se on tuolla tallirakennuksessa… Wear voi varmaan näyttää sen teille, sanon hymyillen, viittoen samalla Wearia luoksemme, joka hetken kuluttua lähtee tallirakennukseen päin. Pian myös minä lähden heidän peräänsä.
Olen jo harjannut tamman, ja käynyt hakemassa reppuni satulahuoneesta, jäljellä on enää siis hyvien öitten sanominen. Pikaisesti halaan tammaa ja suukotan vielä sen otsaa. Sen jälkeen lähden tallustelemaan kotiin päin.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 16, 2008 22:09:17 GMT 2
Selityksiä
Vauhdilla juoksen kohti tallia, niin kovaa kuin jaloistani pääsen. - Mihis sulla on noin hoppu? Lilly kysyy ihmetellen, vilahtaessani tämän ohi. - Kamala kiire! Huudan taakse jääneelle Lillylle, ja ennen talliin menoa vaihdan askellukseni kävelyyn. - Moi tyttö, tervehdin karsinastaan kurkistelevaa Pampulaa, ja avaan karsinan oven vauhdilla. Nakkaan riimunnarun tammalla valmiiksi olleeseen riimuun, ja sidon sen vauhdilla karsinaan, ja pian pääsenkin aloittamaan harjauksen.
Hölkäten käväisen katsomassa tuntilistaa. - Pampula… Talutustunti… Maanantai kello… 17.00, luen ääneen tuntilistasta, ja vilkaisen kelloa, aikaa ei olisi hukattavaksi. Pikakävelyllä palaan Pampulan luo, ja alan harjaamaan sitä hurjaa vauhtia. - Tuota vauhtiahan sä tekisit harjauksen maailman ennätyksen, Brenna virnuilee karsinan suulta. - Onks Humukin tulossa? Kysyn, johon saan vastaukseksi nyökkäyksen. Taas pikapika vauhdilla tavoitan satulahuoneen, josta koukkaan varovaisesti mustan satulan syliini, ja suitset vielä.
Hiljaa lasken satulan ponin selkään, ja liikutan sitä oikeaan kohtaan. Pikaisesti kiinnitän satulavyön, ja alan tappelemaan suitsien avauksen kanssa, mikä tuntuukin erityisen ongelmalliselta tänään. Saatuani suitsista tehdyn paketin avattua, laitan ohjat tamman kaulalle. Saatuani suitset kokonaan tammalle päähän ja remmit kiinni. - Noniin tytöt! Tulkaahan niitten pollejen kanssa, Anne komentaa tallin ovelta, juuri sopivasti, kun olen saanut kaikki varusteet ponille.
Ohjaan ponin Pellan perässä kentälle, jossa ratsujaan odotteleekin jo paljon ratsastajia. - Mintulle vaikka Pikku, Saaralle Humu, Vilmalle Palmikko, Elsalle Siiri, ja Sonjalle Pampula, Anne jakaa hevosia. Käännyn katsomaan miltä Sonja näyttäisi, ja parkaisen kovaan ääneen. - Mikäs nyt Pipsa? Anne kysyy ihmetellen parkaisuani. - Öö heh hehh ei mitään… Sanon nolona punastuen.
- Pipsa! Eiks toi oo sun pikkusisko? Lilly kysyy kentän laidalta virnuillen. - Öö.. Joo, on niissä samaa näköä… Taitaa se ollakin, vastaan hihittäen. - No mutta! Sepäs sattui sopivasti! Anne huudahtaa. - Pipsa! Mitä sitä täällä? Kuulen äitini sanovan kentän laidalta. - Sinunhan piti olla vahtimassa pikkuserkkuasi, äitini jatkaa. - Hehehh… vastaan ja alan keksimään hyvää selitystä.
Nolona ryhdyn kiristämään satulavyötä ja vetelemään jalustimia alas. - Noniin, tosta sun pitäs päästä, puhelen siskolleni, joka helposti pääsee shetlanninponin selkään. - Ja puristatte niitä jaloilla, kunnolla jos ei ekalla kerralla lähde, hyvä, juuri noin Saara! Anne neuvoo kentän keskeltä. Entistä punaisempana nostamme viimein reippaan ravin. Ilma on mitä kuumin, ja olen läkähtyä kuumuuteen, kuten varmasti moni muukin taluttaja.
Heitän ohuen takkini kentän reunalle, ja jatkan matkaa. Kaikkien kauhuksi tunti onkin varsin ravitäytteinen, ja ilma on entistä kuumempi, minkä lisäksi joudun opettamaan hiukan niiin ärsyttävää ja rasittavaa puupää siskoani, ja tunnin loputtua kihisen kiukusta itserakkaan ja kaikkitietävän pikkusiskoni takia. Vihaisena lähden marssimaan Pampulaa vauhdilla taluttaen tallirakennukseen, jossa alan riisumaan siltä varusteita.
Pian olenkin jo täysin syventynyt sen hoitoon, riisuttuani varusteet lähden taluttamaan ponia pesuboksille, jonne onkin kertynyt jono. Karjaisen kovaäänisesti tuntiessani jonkun nykäisevän minua takaapäin. - Pipsa, et sä tiiä että hevoset voi säikähtää? Sonja kävelevä hevosguru sanoo minulle näsäviisaasti, ja saa melkein höyryn nousemaan minusta. - Tiesitkö että tallilla ei siedetä tuollaisia näsäviisaita ja nokkavia hevosguru pikkupentuja, sihahdan tytölle hampaitteni välistä, ja saan edessäni seisovan Carkin katsahtamaan minuun.
Odotteleminen palkitaan, ja viimein pääsen pesuboksille, jossa alan huolellisesti suihkuttamaan tamman jalkoja. Jalat suihkuteltuani, palaamme karsinoille, jossa vielä nopeasti sipaisen tammaa harjalla, ennen kuin palautan sen karsinaan ja pikavauhdilla sanon sille heipat miettien, keksien hyvää selitystä vanhemmilleni, miksi olin tallilla pikkuserkun vahtimisen sijaan…
Ongelmia tilittäen Pipsa & Pampula
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 22, 2008 16:11:51 GMT 2
Taluttelua ja tunnilla käymistä
- Pampulaa! Kutsun luokseni ravaavaa ponia. Rapsutan sitä aidan välistä, ja pujahdan itse sisälle tarhaan. - Mitäs Pikku Pampula? sanon ponille rapsutellen sitä. Kiinnitän vauhdilla riimunnarun riimuun, ja lähden ponia taluttaen kulkemaan portille, jonka avaan varovaisesti, ja suljen tarkasti perässämme. Sidon ponin harjauspuomille, josta löydänkin sen harjapussin, ja aloitan vauhdilla harjaamaan ponia. - Anne! Meneeks Pampula tänään tunnille? kysyn Ristoa taluttavalta naiselta. - Joo, kyllä se tais mennä, kannattaa käyvä tarkistamassa tuntilistasta, hän vastaa hymyillen. - Ada! Vahtisitko tätä hetken? Kysyn Siiriä puomiin sitovalta tytöltä, joka nyökkää vastaukseksi.
Vauhdilla kävellen lähden talliin, ja olen törmätä Rosiin ja Topiin. - Moi, voi kun sä oot söpö pikku karvapallo, lepertelen minua ihmetellen katselevalle varsalle vielä hetken, ennen kuin lähden tuntilistan luo, jonne onkin kertynyt porukkaa. - Hmm.. Pampula, Pampula… Haa, huudahdan huomatessani tamman nimen. - 18.00, ilman talutusta, jatkan. - Elli! Tiiätkö paljon kello on? hihkaisen ohi menevältä tallin toiselta omistajalta. - 14.56, hän vastaa hetken kuluttua. Kiitän tiedosta, ja vauhdilla palaan Pampulan luo.
- Me keretäänkin mennä tässä välissä vaikkapa pienelle lenkille, puhelen tammalle ja avaan riimunnarussa olevan solmun. - Valmista! Nyt liikkeelle, hihkaisen ponille ja hiljalleen lähdemme kävelemään metsäpolkua pitkin. Hiljaa vihellellen matka menee rattoisasti, ja pian huomaan jonkun hevosen kulkemassa taluttajan kanssa. Edellä näkyy myös toinen hevonen.
- Hei oottakaa! Huudan niin kovaa kun pystyn, jolloin taluttajat pysäyttävät hevoset. Juosten tavoitan viimein hevoset ja taluttajat. Taimmaisen parin tunnistan Adaksi ja Siiriksi, etummaiset Maikuksi ja Pikuksi. Tervehdin molempia, ja talutan Pampulan Siirin viereen. Tammat hirnahtavat hieman toisilleen. - Meneeks Siiri ja Pikkukin sille kuudelta olevalle ei talutustunnille, kysyn hiukan ujona. - Siiri ei mutta Pikku menee, tytöt vastaavat yhteen ääneen. - Hei mä keksin! Mennäänkö uittamaan näitä tuonne lammelle, Maikku ehdottaa hilpeänä. - Joo, hihkaisen pirteästi. Myös Ada nyökkää.
- Tule nyt, maanittelen ponia, joka seisoo kaikki neljä jalkaa harallaan. Yhtäkkiä se säntää veteen, ja kaadun istualleen veteen. - Pampula! Senkin ketku, tuhahdan Adan luo sännänneelle ponille. - Mitä te hihitätte, sanon muka loukkaantuneella äänellä pyöräytellen silmiä. Siiriä ja Pampulaa taluttaen Ada palaa luokseni. Kiitellen otan Adalta tämän ojentavan riimunnarun ja lähden heidän kanssa kulkemaan poispäin rannalta. Metsäpolun täyttää iloinen puheen sorina ja lintujen hiljainen laulu.
- Maikku, paljon kello on? Kysyn ensimmäisenä kulkevalta tytöltä. - 15.30, Maikku vastaa. Hetken kuluttua olemmekin jo tallilla, jossa käyn pikaisesti suihkuttamassa tamman, minkä jälkeen vien sen tarhaan. Itse lähden kaksi askelta kerrallaan pomppien kohti oleskelutilaa, jonka oven avaan. Lysähdän jääkaapin kautta, josta nappaan jälleen kerran Coca-Cola pulloni. - Moi Pipsa! Mariel tervehtii iloisesti hymyillen. - Pampulaa ja Bertiäkös sä hoidat? Tyttö kysyy yhä iloisesti hymyillen. - Joo, ja sä Cassua? Vastaan hiljaa. Tyttö nyökkää ja alkaa syödä rauhallisesti eväitään. - Tiiätkö paljon kello on? Kysyn ujosti hymyillen Marielilta. - Ootas kun katon… 17.25, hän vastaa iloisesti.
Sipaisen tammaa vielä pari kertaa pehmeällä harjalla, ennen kuin lähden hakemaan tamman satulaa ja suitsia. Nappaan varovaisesti satulan paikoiltaan ja suitset telineestä, ennen kuin lähden kantamaan niitä harjauspuomille. - Moi, oot sä menossa tällä sille kuuen tunnille? Kysyn hymyillen tumman ruskea hiuksiselta tytöltä. - Joo, mä oon muuten Laura, tämä vastaa vastaten hymyyni. - Mie oon Pipsa, tän eli Pampulan hoitaja. Haluut sä ite laittaa varusteet? Kysyn yhä hymyillen. - Mä testaan saanko laitettuu, tämä vastaa ja ottaa ojentamani satulan, jonka helposti saa nostettua Pampulan selkään.
Tytön perässä kuljen kentälle, jossa autan Lauraa kiristämään satulavyön, ja pidän innokasta ponia paikoillaan tämän noustessa selkään, minkä jälkeen lähden katselemaan kentän laidalle, kuinka ratsukot lähtevät hetken kuluttua liikkeelle rauhallisessa käynnissä löysin ohjin. Nojaan kentän aitaan ja kuuntelen Annen komentoja auringon lämmittäessä ihanasti….
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 24, 2008 12:06:21 GMT 2
Piirtelin Pampulasta kuvan //Magnet p.s. Kiva kun taas unohdin sen läsin, mutta enpä jaksa sitä lisätä, menee vaan kuva pilalle :DD
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 24, 2008 12:40:48 GMT 2
Ihana kuva Pampulasta Ongelmia vol. 1- Mä vihaan sua! Parkaisen itku kurkussani. Paiskaan auton oven kovaa kiinni, ja päätän, että kotiin en menisi, en tänään. Vikkelästi lähden juoksemaan tarhoille. Kaikista oli tullut ääliöitä, vanhempani aikoivat viedä minut jonnekin keskellä korpea sijaitsevaan mökkiin moneksi viikoksi. Pelkkä ajatuskin yökötti, en pääsisi moneen viikkoon tallille. Ei, sitä en antaisi tapahtua, ei ikimaailmassa. Päättäväisenä marssin sisälle talliin, jossa hoitajia on kertynyt Marin karsinan luo. Kiinnostuneena lähden hipsimään muiden luo, ja Juulin siirtyessä pujahdan tämän viereen. - Voi kun söpö, henkäisen ihastuneena nähdessäni pienen mustan orivarsan seisomassa huterasti pitkillä jaloillaan. - Sait sä kyllä tosi komean varsan, Maikku juttelee Marille. Käännyn ympäri, ja minut valtaa taas sama apea tunne, kaikki tuntui ärsyttävältä, paitsi eläimet. Tunnen kännykkäni alkavan täristä. Suljen puhelimen, ei huvita puhua kenenkään kanssa. Viskaan reppuni oleskelutilaan ja lähden tarhoille, napaten riimunnarun ja riimun matkaani. Ulkona ilma on entistä apeampi, tihkuttaa hiljaa ja taivas on synkkä, tänään olisi luultavasti sadetta luvassa. Shetlanninponi lähestyy hiljaa luokseni, ja hörähtää. Taputan tammaa kaulalle, ja päätän, että menen mökille vain kuolleen ruumiini yli. Naurahdan, enhän minä kuolleena voisi mennä mökille. Tamma katsoo minuun ihmetellen ja tönäisee minua turvallaan. Sujautan riimunnarun tammalle ja kiinnitän riimunnarun riimuun ja silittelen sitä hetken. - Joo joo, mennään sisälle, puhelen ponille, joka haluaisi olla jo sisällä. Kiltisti se lähtee kulkemaan vierelläni, ja pian saavumme talliin. Kuuntelen hiljaista kavioiden kopinaa ja hevosten vaimeita hirnahduksia. Hoitajia tallissa ei käytävällä harhaile, moni on luultavasti katselemassa tai taluttamassa pari minuuttia sitten alkaneella tunnilla. Karsinassa päästän Pampulan irti, ja nappaan karsinan oven vierestä sinisen harjapussin, josta nakkaan harjan, jolla alan rauhallisin vedoin harjata. Pian tamma olikin jo puhdas, ja nojaudun poniin hiukan. Halaan sitä, ja jälleen kerran totean sen ihanuuden. - Hyvä tyttö, kuiskaan hiljaa ponille - Mökillehän mä en niin pitkäks aikaa mene, jatkan suukottaen sen otsaa. Pian palaan karsinan luo satula ja suitset mukanani. - Pipsa! Tuntilistohin on tullu muutos, kun tuo Siiri ei tukkaan talutustunnille, joten Pampula tulee sen sijasta, Anne tiedottaa. Huokaisen syvään, nyt olisi ollut maastoreissu paikoillaan. - Anne! Monelta se tunti on? Huikkaan vielä kauemmas kerenneeltä naiselta. - 17.00, tämä vastaa hymyillen. - Ja kello on nyt 16.46, tämä lisää vielä. Lasken satulan tamman selkään ja liikutan sitä taaksepäin, jolloin satula on oikealla kohdalla. Lasken varovaisesti satulavyön alas, ja kiinnitän sen löysälle, mutta niin, että satula pysyy paikoillaan. Laitan vielä suitset, ja ihmettelen, miksi saan aina talutettavaksi tunnille ratsastajan, joka ei ikinä hoida ratsuaan, mutta toisaalta se oli hyvä juttu, sain hoitaa Pampulan usein kaikessa rauhassa. - Noniin, alkakaa tulla, Anne komentaa tallin ovelta, ja lähden taluttamaan ponia ulos muiden perässä, kohden kenttää. Käännän tamman kaartoon Pikun viereen, ja katselen kuinka Anne jakaa hevosia. Joillekkin saamansa poni tai hevonen oli pettymys, jonkun kasvot taas paistoivat ilosta saadessaan selvästikin haluamansa pollen. Pampulan ratsastaja oli ihminen, joka selvästikin kuului niihin onnellisiin hevosjaoista, ja poni olikin ratsastajalle sopiva, joka oli lyhyt. Neuvon tytölle, kuinka jalustimet vedetään alas ja satulavyö kiristetään, ennen kuin autan ratsastajan selkään. - Noniin tytöt, kävelkää siinä vieressä, riimunnaruu ei tarttee laittaa kiinni, Anne neuvoo, ja lähden hiljalleen kulkeman ponin vieressä. Tunti kuluu nopeasti, ilma on mukavan viileä. Tytön laskeuduttua ratsailta neuvon hänelle, kuinka jalustimet nostetaan ja satulavyö kiristetään, minkä jälkeen tyttö häipyy äitinsä kanssa jonnekin. Pikun perässä lähden taluttamaan tammaa kohden harjauspuomia, jossa alan riisumaan varusteita. Hoidettuani Pampulan teen päätöksen, en menisi kotiin, ei tänään.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 26, 2008 20:23:52 GMT 2
Ongelmia vol. 2
Säpsähdän hereille kuullessani läheltä kolinaa. - Missä hitsissä mä oon? Joudun hetken miettimään, ennen kuin välähtää, olen Seppeleen oleskelutilassa. Säpsähdän uudelleen kuullessani alakerrasta hiljaista mutinaa. - Murtovarkaita! Säikähdän ja alan etsimään puhelintani, mitä ei kuitenkaan löydy mistään. Kuulen oven aukenevan naristen, ja nappaan ensimmäisenä silmiini sattuneen tavaran, tyhjän Coca-Cola pullon.
- Täällä on joku, kuulen ovelta mutinaa, ja täysiä paukautan ovelle tullutta murtovarasta limpparipullolla. - Apuaa! Murtovaras! Kuulen tutun karjaisun ja räpsäytän valot päälle. - Lilly! Mitä sä täällä teet? Töllötän päätäänsä pitelevää tyttöä. - Pipsa! Elli sanoo ihmetellen. Luon virnistyksen. - Sori Lilly, luulin teitä murtovarkaiksi, pahoittelen tytölle, joka irvistää hassusti. - Millä sä oikein paukautit? Tyttö kysyy ihmetellen. - Limupullolla, alan hihittää. - Mulle tulee varmaan iso kuhmu, Lilly uikuttaa päätään pidellen, saaden minut ja Ellin nauramaan. - Mitä täällä tapahtuu? Vasta heränneen näköinen Anne kurkistaa oleskelutilan ovelta hiukset pörröllä. - Se on pitkä juttu, lausahdamme kaikki kolme yhtä aikaa. - No alkakaas kertoa, Tallin omistaja naurahtaa haukotellen, ja meidän ei auta kuin alkaa kertoa, mistä kaikki alkoi, ja mihin kaikki päättyi.
- Moi tyttö, tervehdin hiljaa hörähtävää shetlanninponia. Silitän haukotellen sen turpaa. - Ääh, pittää soittaa kottiin, jatkan puhellen ponille, ja kaivan äsken löytämäni kännykän taskustani, ja näppäilen siihen kotinumeron. - No moi, aloitan hiljalleen puhelun.
Saatuani puhelun viimein loppuun, käännyn hoitoponiini päin. Jatkan ponin silittelyä. Kiinnitän riimunnarun riimuun, jonka laitan reippaasti tammalle. Sen jälkeen lähden ponia taluttaen kohti tarhaa, jossa pari muuta ponia kirmaakin jo vihertävällä nurmikolla. Ruoho tuntuu viileältä paljaita jalkojani vasten, kylmältä, mutta silti mukavalta. Painan kasvoni ponin harjaan ja suukotan sen otsaa.
Ihaillen katson tarhassa pukittelevaa ponia, joka kääntyy minuun päin hirnahtaen. Vihellellen lähden riimunnarua pyöritellen kohti tallia, jossa laitan riimunnarun paikoilleen. Vauhdilla kipaisen käymässä hakemassa kottikärryt ja talikon, joilla käyn karsinan kimppuun.
Karsinan siivous sujuu hetkessä, sillä tamma on suurimman osan ollut tarhassa, kuten karsinakaverinsa, Siirikin. Pesen vielä juoma- ja ruoka-astiat, minkä jälkeen kaikki on valmista. Vielä puhtaat aluset, minkä jälkeen pääsenkin jo hakemaan Pampulaa tarhasta iloisesti hyräillen.
- Nyt mennään pienelle kävelylle tyttö, puhelen iloisesti hörähtävälle tammalle. - Voisin ostaa sulle uuden riimun, sanon tammalle mietiskellen. Tamma kuin vastaa kysymyksen pärskähtäen. Annan Pampulan hiukan syödä vaaleaa voikukanlehteä, ennen kuin jatkamme matkaa. Edessämme alkaa jo siintää liekkijärven ranta. Aurinko on alkanut laskea, saapuessamme rantaan.
Istahdan istumaan viilenevälle hiekalle katsomaan auringonlaskua, taputtamaan ponin kaulaa. Poni pärskähtää, auringonlaskuun ja katsoo taivaaseen. Mieleeni nousee vaikea kysymys, johon kukaan ei osaa vastata. Näkisinkö Sipen ja Kamun vielä?
Huokaisen syvään. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta en taida olla siitä itsekkään varma.
ps. Tämän piti olla vol. 1 seuraava päivä
|
|