|
Post by Anne on Jul 22, 2008 19:59:37 GMT 2
Kansi © Pilvi - kannen kuva © Anne L
|
|
|
Post by Kat on Jul 26, 2008 20:26:02 GMT 2
Pitkästä aikaa hoitohevonen. Mitäköhän tästäkin tulisi? Vilkaisin ajaessani ikivanhalla mopollani sivulle, jossa ohitseni vilisivät vuoroin peltoja ja vuoroin metsää. Kunpa kesä jatkuisi ikuisuuden, eikä talvi tulisi milloinkaan. Syksy kyllä saisi tulla, rakastan kun luonnon vihreä muuttuu punaisen ja oranssin eri väreihin, ja sitä kun tuuleen ilmestyy pieni kirpakka vivahde. Unohduin niin vuodenaikojen mietiskelyyn, etten ollut huomata että saavuin tallipihalle. Parkkeerasin uskollisen peltiratsuni autojen viereen, ja nostin hiostavan kypärän pois päästäni. Pirun hiukset, murisin kun luonnolleen uskolliset hiukseni pysyivät sinnikkäänä joka ilman suuntaan sojottavina vaikka niitä kuinka yritin siloitella. Viimein lopetin turhautuneena siloittelemisen ja nostin mopon tavaratilasta ratsasuskassini. Heitin kassin olalleni ja läksin talsimaan tallia kohti. Huidoin ympärilläni viliseviä paarmoja pois, ja syöksyin kiitollisena viimeiset askeleet talliin. Tallissa vallitsi rauha, kuului vain välillä hevosten liikahtelua ja häntien viuhahduksia niiden koettaessa hätistää vähäisiä paarmoja ja kärpäsiä pois.
"Terve pörriäinen. Taidat olla uusi?" kuului käytävän toiselta puolelta mairea ääni. Nostin katseeni ja näin heinäpaaleilla noin parikymppisen, ilman paitaa olevan miehen. Miehen suussa oli korsi jota tämä pureskeli huvittuneen näköisenä silmäillessään minua. Vastasin katseeseen, huikaten samalla: "Uusipa uusi, mutten pörriäinen". Marssin miehen luo käsi ojossa, johon mies tarttui. "Kat Elo", esittäydyin. "Jaakko. Sievä nimi, pörriäinen", mies sanoi puristaessaan varsin rivakasti kättäni. En viitsinyt alkaa kinata nimestäni, vaan kysyin mahdollisimman herttaisella äänellä Jaakolta mistä löytäisin Sentin karsinan, lisäten vielä loppuun nimen heinämies. Jaakko pärskähti vastatessaan: "Et taidakkaan olla mikään ujo likka pörriäinen. Mutta Sentin löydät tuolta aitasta ulkoata". Kiitin Jaakkoa ja suunnistin ensin toimistoon jonka olin huomannut silmänurkastani. Toimistosta löysin Annen, jonka kanssa vaihdoin kuulumiset ja kysyin mistä löytäisin Sentin varusteet ja minne voisin tavarani jättää. Anne neuvoi tien yläkertaan, jonne painelin. Yläkerrassa huokaisin kerran syvään huomioidessani lokerot, joista jotkin näyttivät sangen sotkuisilta. Alistin kuitenkin haluni siivota lokerot ja valtasin yhden vapaan omille tavaroilleni. Asettelin tavarani; kypärän, hanskat, kannukset ynm. tarkkaan järjestykseen ja lähdin sitten takaisin alas Sentin harjoja hakemaan. Harjat löytyivät nopeasti, kiitos Annen neuvojen ja niin marssin takaisin ulos.
Ulkona huomasin heti aittarakennuksen, josta kurkisteli voikon hevosen pään. Tunnistin hevosen Sentiksi, joten suunnistin oria kohti. Saavuttuani karsinalle ojensin käteni hevosen haisteltavaksi. Sentti painoi samettisen turpansa käteeni ja puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan. "Minua joudutkin tästä lähin sietämään usein, olen nimittäin uusi hoitajasi. Me tullaan varmaan oikein hyvin juttuun?" puhelin orille siirtäessäni käteni kaulaa rapsuttaakseni. Sentti katsoi minua puhuessani korvat hörössä, enkä voinut olla kiinnittämättä huomiotani sen täydelliseen otsamerkkiin. Muistin sitten mitä minun oli pitänyt tehdä, ja otin maasta laskemastani harjapakista kumisuan. Avasin karsinan oven ja puikahdin sisään, sulkien oven huolellisesti perässäni. Aloitin pyörivät liikkeet orin kaulasta. Sentti ojensi lihaksikasta kaulaansa pitkäksi, selvästi nauttien harjaamisesta. Kumisualla harjattuani vaihdoin pölyharjaan. Selän kohdalla jouduin kurottamaan oikein kunnolla jotta yltäisin orin selkään, enkä kuitenkaan yltänyt niin että olisin nähnyt että jäikö selkään likaa. Millä saisin selän harjattua? Kurkistin karsinan oven yli, ja silmiini osui ilmeisesti selkään nousussa käytetty jakkara. Luikahdin ulos karsinasta. Palatessani käsissäni oli kyseinen jakkara, jota Sentti katsoi kummissaan laskiessani sen karsinan lattialle. Sentti haisteli jakkaraa hetken, mutta todettuaan sen tylsäksi jatkoi ulos katseluaan. Nousin jakkaralle. Voila, nyt pystyin harjaamaan selän kunnolla!
Noin puolen tunnin päästä olin saanut harjattua Sentin kokonaan usealla harjalla, käyttäen apuna jakkaraa. Pyyhin hikeä otsaltani, en ollut ennen tajunnut miten paljon ison hevosen harjaaminen täydellisesti vaati kuntoa. Otin vielä Sentin kaviot, jotka ori antoi kiltisti saaden kehuja. Kipaisin tallissa hakemassa Sentin suitset sekä raipan. Onneksi Sentti oli varsin hyvätapainen nuorimies, sillä jos Sentti ei olisi tajunnut laskea päätään olisin joutunut varmaankin käyttämään jakkaraa suitsienkin laitossa. Kiristin suitsien hihnat vielä sopivan kireiksi, ja otin karsinan ulkopuolella nojaavan raipan käteeni. Avasin oven ja maiskautin Sentille merkiksi tulla ulos. Sentti käveli kuuliaisesti vieressäni kentälle, jossa ensin kävelimme vierekkäin nelisen kierrosta. Testasin käynnissä Sentin tottelevaisuuden, joka yllätti minut täysin! Heti kun pysähdyin ja sanoin "ptruu", Senttikin pysähtyi ja maiskauttaessani Sentti lähti samantien liikkeelle. Kehuin nuorta mutta osaavaa oria useasti. Treenattuamme käynnissä pysähdyksiä, liikkeellelähtöjä ja tempomuutoksia pyysin hieman kovemmalla maiskutuksella Sentin raviin. Sentti lähti liitelemään pitkin askelein eteenpäin, minun hölkätessä vierellä. Teimme samoja harjoituksia ravissa kuin käynnissä. Vain pysähtyminen tuotti alkuun vaikeuksia suoraan ravista, mutta tajuttuaan mitä pyysin ori teki senkin moitteettomasti. Vilkaisin taskussa äänettömällä olevaa kännykkääni, ja huomasin meidän työskennelleen jo 45minuuttia. Annoin Sentin kävellä lopuksi vielä aivan vapaasti kierroksia kunnes orin hengitys oli aivan tasaantunut. Vein Sentin ensin talliin pesukarsinaan, jossa huuhtelin orin jalat kylmällä vedellä. Kysyin Annelta tulisiko orille jalkoihin jotakin, ja saatuani kieltävän vastauksen vein Sentin takaisin aittaan. Rupattelin karsinassa Sentin kanssa vielä kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen läksin urhealla mopollani kotia kohti.
|
|
|
Post by Kat on Jul 27, 2008 19:44:46 GMT 2
27.7.2008 sunnuntai
"Hei jätkä, oliko ikävä?" huikkasin Sentille marssiessani aitan ohi. Ori katsoi minua korvat hörössä, mutta ei sanonut juuta eikä jaata. Tai, no joo, eihän Sentti osaa puhua... Ainakaan ihmisten kielellä. Harpoin tallin läpi ja portaat ylös yläkertaan, olin tänään jotenkin erityisen energinen. Kaikki piti tehdä energisesti, kävellä en pystynyt, täytyi marssia enkä pystynyt vain menemään portaita kuin kunnon ihminen. Vauhtini kostautu kuitenkin, kun ylätasanteella törmäsin suoraan johonkin. Tai johonkuhun. Lensin törmäyksestä (varsin vauhdikkaasti) takapuolelleni, hyvä kun en sentään portaisiin. Törmäämäni henkilö, joka osoittautui minua hieman vanhemmaksi, mustahiuksiseksi tytöksi, tai naiseksi, oli kokenut saman kohtalon kuin minäkin. "Mikäs pyörremyrksy säkin olet?", tyttö kysyi nauraen. Virnistin tälle toispuoleisesti ja kömmin ylös auttaen tytön sitten lattialta. "Kat. Sentin uusi hoitaja", vastasin hymyillen ja päästin tytön kädestä irti. "Mä olen Ros, Blondin omistaja ja Topin hoitaja", tyttö joka siis osoittautui Ros nimiseksi esittäytyi. Rupattelimme hetken aikaa ylätasanteella, ja huomasin pitäväni Rosista, joka osoittautui ainakin ensikohtaamisella varsin samanlaiseksi kuin minä. Keskustelutuokiomme kuitenkin keskeytyi kun tallista kuului yhtäkkiä kova rääkäisy: "Ros! Oma Juliani, Romeosi odottelee täällä!" Kohotin toista kulmakarvaani Rosille pirullisesti, jonka silmät olivat hieman suurentuneet järkytyksestä (tai jostain muusta), joka mutisi jotain sen suuntaista kuin "Jaakko - - oma huumorintaju - - täytyy mennä nyt --" ja samassa Ros oli painellut Romeonsa (suom. Jaakkonsa) luokse. Edelleen hymyillen siirryin hakemaan ratsastustarvikkeeni, ja kohta olin itsekin matkalla alas, omaa Romeotani (Senttiä siis) kohti.
Harjasin varsin puhtaana pysyneen orin nopeasti, edelleen jakkaraa käyttäen. Kun olin saanut kaviotkin otetuksi siirryin suitsiin jotka menivät samalla tavalla kuin eilenkin helposti orin päähän. Satulaa laittaessa olin pari kertaa kaatua jakkaralla tasapainoillessani, mutta lopulta sain painavan koulusatulan laitettua orille ja satulavyön kiristettyä. Vaihdoin vielä lenkkarini kiilteleviin ruskeisiin nahkaratsastussaappaisiini, jotka sujautin jalkoihini ja vedin vetuketjun takaata ylös. Kiitin mielessäni sitä jota oli keksinyt että saappaiden edessä olevat narut olivat vain mukavuuden vuoksi, ja että vetoketju oli keksitty laittaa saappaisiin. Vielä kypärä päähän, ja läksimme sitten Sentin kanssa kenttää kohti.
Tässä vasta hevonen, mietin suorittaessani Sentin kanssa painon siirtämistä edestä taakse käynnissä, alkukäynnin ja ravin jälkeen. Harjoituksen lopussa Sentin kaula oli jo hieman pyöreämmässä muodossa ja etupää kevyempänä, joten annoin orille luvan siirtyä raviin. Osaava jo näin nuorena, pävittelin. Sentti lähti liitelemään upein askelin edelleen paino takapäällä työskentelyravia eteenpäin. Hetken päästä annoin orin siirtää painon tasaisesti ja siirryin pohkeenväistöihin. Sentti totteli pienintäkin istunnanmuutosta, ja pohkeenväistöt menivät lentäen radan poikki. Suoristin orin väistön jälkeen uralle, jonka jälkeen otin pienen asetuksen sisäänpäin ja sisäpohkeella annoin Sentille merkin nostaa laukan. Sentti nosti heti oikean laukan, ja kiitin oria vuolaasti äänellä. Laukassa lisäsin ja lyhensin laukkaa vuorotellen. Ensin otin itse hieman liikaa takaisin kun piti lisätystä siirtyä takaisin hiljaisempaan laukkaan, joka ilmeni Sentin siirtymisessä raviin mutta kun itse tajusin Sentin tarvitseman pidätteen toimivat tempovaihtelut loistavasti. Laukkatyöskentelyn jälkeen annoin orin ravata venyttäen eteen-alas ravissa, miettien itse hoitohevoseni upeutta. Jos ori on jo näin nuorena näin tottelevainen ja upea, minkähänlainen se on vanhempana? Loppuravien jälkeen siirsin orin takaisin käyntiin ja annoin Sentin kävellä reilusti.
"Sullepa tuli hiki", mutisin pestessäni Senttiä vesikarsinassa. Pestyäni orin otin turhat vedet pois ja talutin pojan karsinaansa. Rapsuttelin oria vielä karsinassa, kunnes nostin orin varusteet käsilleni ja marssin talliin niitä putsaamaan. Purin suitset osiin ja rasvasinkin nahkaosat vielä lopuksi. Vietyäni varusteet paikoilleen kävin sanomassa vielä yöt Sentille, ja lähdin taas kotia kohti.
|
|
|
Post by Kat on Jul 28, 2008 16:04:20 GMT 2
28.7.2008 maanantai
"On sulla muodot veenuksen, daa dillan dillan daa. Lanteet liikkuu keinuen, daa dillan dillan daa..." kailottelin omalla omasta mielestäni liian matalalla ja miehekkäällä äänelläni nuotin vierestä kävellessäni talliin. "Kiitti kiitti, kyllähän mä oon aina tiennyt että mua pidetään veistoksellisena mutta että lanteet keinuen, huhhuh pörriäinen!" kuului samassa yhdestä karsinasta. Suljin suuni kesken daa dillania, ja mulkaisin virnuilevaa Jaakkoa. "Ole sä siellä hiljaa heinämies, lantoja keräämässä olet niin ei paljoa ole naljailemisen varaa", äyskäisin huitaistessani ärsyttävän silmien edessä olevan hiussuortuvan pois. Karsinasta kuului vain pyrskähdys, ja viuh. Pääni yli lensi kaaressa kasa lantakikkareita, joista rapisi päähäni jotakin (mitä, sitä en edes halunnut tietää). Karjaisin, en ilmeisesti vain osaa olla naisellinen ja kiljaista, ja perään manasin vielä liudan ei-niin-kauniita-sanoja. Kuulin kuinka Jaakko hekotti karsinan ovea vasten, kuin parhaimmallekin vitsille. "Hehaa -- minkäs mä - hahha - sille voin -- ehehhe -- että -- hah -- seisot kottikärryjen -- hohheh -- edessä", mies sopersi naurunkyyneleitä pyyhkien. Olin juuri rykäisemässä pari valittua sanaa heinämiehelle, kun talliin ilmestyi mustat hiukset omaava, noin minun ikäinen tyttö. Jaakko käänsi huomionsa takaisin karsinaan, mutta minä jäin seisomaan erittäin fiksun ja filmaattisen näköisenä suu auki ja kädet lanteilla keskelle käytävää. Tyttö katsoi minua ihmeissään, ja vasta hänen esittäydyttyä Chaoksi tajusin sulkea suuni ja ottaa hieman vähemmän hyökkäävän asennon. Esittelin itseni, jonka jälkeen marssin satulahuoneeseen hakemaan Sentin juoksutusvyötä, suitsia, liinaa, juoksutusraippaa ja suojia. Suuren kantamukseni kanssa kävelin sitten Sentin luo.
"Hei jätkä taas! Tänään sä pääsetkin menemään liinassa", rupattelin orille laskiessani tavarat siististi maahan. "Ei hemmetti, harjat jäi!" parahdin kuitenkin ja hölkkäsin talliin niitä hakemaan. Tallissa en löytänyt harjoja niiden normaalipaikalta. En löytänyt niitä mistään, kunnes äkkäsin katsoa erään kaapin pohjalta joka näytti vastikään siivottuna. Kumarruin penkomaan harjoja, kun kuulin takaatani askeleet. Hätkähdin, ja nostin pääni. Klonk kuuuli vain, pääni osuessani ylläolevaan hyllyyn. Tunsin kuinka heikosti kiinni ollut hylly antoi periksi, ja seuraavassa hetkessä makasin suuri määrä harjoja, harjapakkeja ja hylly päälläni lattialla. Kuulin äänen takanani kysyvän, olenko kunnossa. "Totta hemmetissä olen kunnossa, muuten vain päätin leikkiä talviunille menevää siiliä kaatamalla harjat päälleni", sihahdin pihisevällä äänellä, sillä rojahtaminen oli vienyt ilmat pihalle keuhkoistani. Kohta tunsin kuinka päältäni nostettiin ensin hylly, ja sitten harjapakkeja ja harjoja. Kiitollisena mutisin jotain kiitoksen tapaista, ja annoin auttaa itseni pystyyn. Katsoin hetken silmiäni siristellen ympärilleni, kunnes silmäni tarkensivat vieressä olevaan tyttöön. "Olen Kat. Kiitti että autoit", sanoin hymyillen. Tyttö esittäytyi Adaksi, Ilolan Eliksiirin hoitajaksi. Siivosimme yhdessä aiheuttamani tuhot, ja kohta pääsin Sentin harjat sylissäni palaamaan orin luokse.
"Sori että kesti, sattui pikku tapaturma", kerroin orille harjatessani selkää kumisualla. Sentti pärskähti kuin antaen anteeksi. Hymähdin, ja siirryin jakkaralta alas. Pölyharjalla harjatessani huomasin orin oikeassa lavassa olevan pinttynyt likakohta. Harjasin sitä ensin pölärillä, mutta lika ei lähtenyt minnekkään. Hain hieman kovemman harjan, ja hinkkasin kohtaa monta minuuttia. Vieläkään ei lika lähtenyt, ja niin otin pakista sienen jonka kostutin. Sentti katsoi minua kummissaan, minun hinkatessa tahraa kieli keskellä suuta. Viimein lika suostui lähtemään. Olin tyytyväinen, vaikka Sentti vielä katsoikin minua kuin tarkistaakseen että kaikki oli okei. Harjasin vielä orin pään ja otin kaviot, kunnes nostin juoksutusvyön herran selkään jakkaralta. Sitten suitset, joihin kiinnitin löysästi sivuohjat. Napsautin vielä liinan deltan kiinni kuolaimiin ja otin juoksutusraipan käteeni.
Kentällä kiristin sivuohjat sopivan kireiksi ja pyysin orin ympyrälle ympärilleni. Sentti lähti kävelemään pitkin, rennoin askelin symmetristä ympyrää. Työskentelimme juoksuttaen noin puolisen tuntia, jonka aikana Sentti sai kerran ihmeellisen hyppykohtauksen laukannostossa mutta muuten ori totteli todella hienosti jokaista pyyntöäni, vaihtoi suunnankin heti. Loppukävelylle läksimme maastoon, joka osoittautui todella rauhalliseksi tyyssiaksi. Maastosta palattuamme riisuin Sentilä varusteet, tarkistin kaviot ja harjasin liat pois. Putsasin vielä kuolaimet ja vein tavarat paikalleen, jonka jälkeen läksin mopollani daa dillania laulellen kotia kohti.
|
|
|
Post by Kat on Jul 30, 2008 16:48:46 GMT 2
30.7.2008 keskiviikko -- Tahrojen sota & maastolenkki
Hinkkasin otsa mutrussa Sentin ruokakupissa olevaa tahraa murhanhimoisesti. Tahra oli juuri kupin pohjalla, ja se oikein ilkkui minulle huutaen "Tässäpä olen, pois et saa!" Sentti vilkuili välillä olkani yli, tai ei nyt yli, muuten vain vierestä sillä ori on korkea ja suuri verrattuna minuun. Tahran pysyessä ärsyttävästi vielä paikoillaan, päätin ottaa järeämmät aseet käyttöön. Otin juuresharjan taskustani (...) ja jatkoin iänikuista kamppailuani tahroja vastaan, tälläkertaa vastassani vain oli kupinpohjan tahra. Juuresharjalla tahra kuitenkin lähti. Huokaisin huitaistessani silmien eteeni tulleet hiukset pois, ja siirryin juomakupin kimppuun. Sieltä ei onnekseni löytynyt ainoatakaan sotaa tarvitsevaa tahraa, olivat varmaan pelästyneet ruokakupin tahran kohtaloa. "Katti, ooksä kohta valmis?" kuului tallista Adan karjaisu. Karjaisin vastaukseksi, että vielä varusteet niin valmiina oltaisiin. Nostin ulkona odottavan satulan syliini, ja toisella kädellä nappasin jakkaran mukaan. Karsinassa laskin jakkaran, jonka päälle kipusin ja nostin satulan Sentin selkään. Vein jakkaran takaisin ulos ja nappasin suitset, jotka sujautin nopeasti orin päähän. Vaihdoin vielä saappaat jalkaani ja vetäisin kypärän päähän ja hanskat käteen, ja karjaisin olevani valmis.
"Noniin, minne mentäisiin?" kysyin Adalta joka nousi juuri Siirin selkään. Otin itse kiinni Sentin harjasta ja ponnistin kiven päältä orin selkään. Olin kuitenkin pudota korkeuksista, kun Ada ratsasti viereeni Siirillä. He näyttivät aivan hiiriltä vieressämme, enkä voinut estää itseäni hekottamasta. Ada mulkaisi minua, mutta purskahti sitten myös nauruun. Hekottelimme hetken erikokoisten ratsujemme selässä, mutta ryhdistäydyimme sitten kun Sentti päätti esittää kerrankin oria pikkuneiti Siirin kanssa. Rauhoittelin tanssahtelevaa oria, jota ei ilmeiseisti kokoero olisi haitannut...
Läksimme peräjälkeen, Siiri ja Ada ensin maastoreitille. Sentillä oli kova kiire pörhistellä ja leikkiä kerrankin kunnon oria, etten kiinnittänyt juurikaan huomiota minne menimme. Hetken käveltyämme siirryimme raviin. Virnistelin mielipuolisesti Sentin selässä, jonka pitkä hevosaskel verrattuna Siirin pompoti askeleeseen tuli nyt ravissa erityisesti selville. Saavuimme pellolle, ja nostimme laukan. Ada päästi suosiolla meidät Sentin kanssa eteen, sillä Siiri parka joutui pinkomaan minkä jaloistaan pääsi pysyäkseen edes mukana. Annoin Sentille hieman pidemmät ohjat ja nojauduin itse alaspäin, ja Sentti vastasi innokkaasti lisäämällä vauhtia. Nautin vauhdintunteesta, mutta liian pian jouduin pidättämään vauhdin ensin kootumpaan laukkaan ja sitten raviin. Taputin Senttiä kaulalle, ja käännyin katsomaan missä Ada ja Siiri viipyivät. Näin heidät vielä kaukana, mutta erotin kuitenkin Siirin pukittelun ja pomput. Ada pysyi kuitenkin selässä kuin takiainen, ja parin päästyä viereemme tyttö vain hymyili suu virneessä. Loppumaaston menimme lähinnä ravia ja käyntiä, ja noin tunnin reissun kuluttua palasimme takaisin tallille.
Kat: 4HM
|
|
|
Post by Kat on Aug 7, 2008 10:29:37 GMT 2
7.8.2008 - Ei niin ihana aamu
Potkaisin turhautuneena mopoani, kiljaisten sitten kivusta jonka potku aiheutti varpaassani. Hypin yhdellä jalalla tien reunassa, käyttäen koko manailuvarastoni. Katsoin ympärilleni, mutta tiellä ei näkynyt muuta liikettä kuin iloisesti pomppiva jänis. Siis rusakko. Eihän kukaan täysjärkinen lähde tähän aikaan liikkeelle, viimeisellä lomaviikolla. Paitsi minä, puhisin lähtiessäni lenkkaamaan mopoa taluttaen Seppelettä kohti. Yleensä matkaan meni noin kymmenen minuuttia, mutta en vieläkään ollut perillä kun kännykkäni näytti että aikaa oli kulunut puolisen tuntia. Hiki alkoi valua niskastani, ja varpaaseeni jomotti kahta kauheammin. Aurinko oli nyt jo nousemassa, pitkästä kirkkaana, kuin ilkkuakseen minulle. Vihdoin viitisen minuutin kuluttua Seppeleen tutut tallit näkyivät, ja kohta jo päästin moponi kaatumaan muiden pyörien viereen. Potkaisin sitä vielä kiukkuisena, tietenkin juuri sillä kipeällä varpaalla ja saavuin talliin hyppien yhdellä jalalla taas manaten.
“Ihana aamu pörriäinen, eikös olekin?” Jaakko kysyi maireasti katsoessaan hienoa sisääntuloani suu virneessä. Irvistin tälle erittäin kauniisti, näyttäen ei niin kaunista kansainvälistä käsimerkkiä. Jaakko vain naurahti ja jatkoi ovensuussa röökin polttamista. Mulkaisin miestä vielä kerran, ja pompin portaat ylös yhdellä jalalla. Ylhäällä läsähdin tuolille istumaan ja kiskoin lenkkarini jalastani pois. Isovarpaani helotti suurena ja punaisena, erittäin turvonneena. Voihkaisin, mutta kaivoin kaapistani Icepowerin jota tungin varpaaseeni monta kerrosta ja päälle kietaisin vielä siteen. Mikään kaunis näky jalkani ei ollut, mutta geeli turrutti loistavasti tykyttävän kivun ja sain hypittyä ensin ratsastushousuihini, sitten sukkiini ja lopuksi vielä ratsastussaappaisiini. Kaivoin kaapistani vielä kypärän, hanskat sekä raipan ja marssin alas. Satulahuoneesta nappasin Sentin harjat ja varusteet.
“Hei jätkä pitkästä aikaa, sano mulle että sä oot tänään tosi kiltillä päällä?” rukoilin orilta joka näytti huolestuttavan energiseltä karsinassaan. Onneksi ori oli kuitenkin suhteellisen puhdas, ja jo vartin päästä olin laittamassa varusteita Sentille. Varustin vielä itseni ja kiristin satulavyön, jonka jälkeen talutin orin kentälle. Sentti ei olisi millään jaksanut seisoa aidan vieressä kun yritin jakkaran päältä selkään nousta, mutta lopulta pienen tiuskaisun jälkeen pääsin orin selkään. Säädin jalustimet orin tanssahdellessa, ja päästin orin käyntiin.
Alkukäynnit eivät oikein onnistuneet toivomallani tavalla, sillä Sentillä oli ilmeisesti pari vapaapäivää ollut käynnissä ori viskoi päätänsä ja kiihdytti koko ajan raville. Se siitä rennosta ratsastuksesta, huokaisin ja keräsin ohjat. Pyysin orin raviin, mutta Sentti pomppasikin jättiloikan ja lähti koottua laukkaa minun huokaistessa nyt uudelleen siirtäessäni orin raviin. Alkuverryttelyt menivät samaan putkeen, minun puhistessani selässä ja Sentin tanssahdellessa patoutuneiden energiavarojensa kanssa. Lopulta ori rauhoittui hieman, mutta siinä vaiheessa icepowerin vaikutus alkoi loppua enkä voinut kunnolla käyttää vasenta jalkaani. Huulta purren suoritin harjoituksen loppuun, jonka jälkeen nostin jalustimet ristiin kaulalle ja läksin maastoon. Maastossa annoin Sentin purkaa energiaansa pitkällä laukkapätkällä, jolla ori ei ehtinyt koettaa kuin viitisen kertaa heittää minut selästä.
“Mikäs sulla tänään oli, kultapoju?” kysyin Sentiltä hinkatessani orin ruokakuppia vimmaisesti. Sentti katsoi minuun ja hörähti, nyt jo aivan normaalina omana itsenä. Hymähdin, ja jatkoin kupin hinkkausta.
|
|
|
Post by Kat on Aug 11, 2008 17:40:02 GMT 2
|
|
|
Post by Kat on Aug 12, 2008 18:22:54 GMT 2
Kat: 7HM
|
|
|
Post by Kat on Aug 18, 2008 16:15:48 GMT 2
18.8.2008 - Hieman erilainen hoitokertomus
Maisema on muuttunut. Aivan ehdottomasti on, ei mitään epäilystäkään. Tuossa oli ennen naarmu, ja tuossa taas oli kesällä nirhimäni reikä. Minnes ne nyt on kadonnut? Hmm, täytyy alkaa pitää parempaa vahtia yöllä. Tai sitten se oli se uusi kirppu, joka aina vihastuu nähdessään epätäydellisyyttä. No, siinä syy miksi se on minun kanssani, minähän olen kaikin puolin täydellinen. Mutta hei, tuollahan kävelee upea neiti Tiia, täytyypä vähän moikata. “Mitäs teille tänään kuuluu? Kaunis ilma, eikö vain?” Höh, mitä se ei vastaa, on olevinaan joku vaikeastitavoiteltava. Mutta kyllä minä sen vielä sulatan, kuten kaikki muutkin Seppeleen neidit. Mitä nyt Taiga ei vieläkään ole näyttänyt vihreätä valoa, mutta siinä meillä onkin itse jääkuningatar.
Jaajaa, taisin olla oikeassa kirpun suhteessa, sehän se on naarmut ja reiät tukkinut. Mutta kirpulle minä kyllä annan ne anteeksi, sillä on semmoisia huolestuttavia siivousvimmoja mutta aina se minua jaksaa hoivata, vaikkakin sen oudon häkkyrän päältä. Ehkä kirppu ei saanut tarpeeksi ruokaa varsana, kun se on jäänyt noin pieneksi. Hyvä vaan, on kevyt kantaa vaikkakin osaa olla pirun vaativa. Oho, eihän noin sovi hienon herran ajatella. Upsista.
Aah, juuri siitä. Eiei, se toinen kohta… Juuri siitä! Pakko vähän venyttää kaulaa, se kun ollut hieman lukossa sen metsässä rämpimisen kanssa. Siellä oli kyllä hauskaa, pääsi vähän tuulettumaan. Mutta on se mukavaa olla taas täällä, en minä kyllä pidempään neitejä uskaltaisi jättää… Bert tai Reni saattaisivat varastaa minun tyttöni, ja sehän ei passaa sitten ollenkaan. Jaa nyt pitää nostaa jalka. Noin, ole hyvä vain, turhaan kiittelet. Ja toinen. Ja kolmas. Ja vielä viimeinen, ole hyvä edelleenkin. Ja sitten suu auki. Hmm, tänään nämä kalikat maistuvat erilaiselta. Taitaa olla eilen pesty kunnolla kun palattiin sieltä metsästä. Jaa sitten marssitaan ulos kodista, mitäköhän kohti. Selvä, kohti suurtakatollistakenttää!
Noh, milloinkohan se nyt hyppää selkään, nyt ei jaksaisi seistä paikoillaan. Nopeasti kirppu! No vihdoin. Ai eikö vielä saanut lähteä liikkeelle, anteeksi! No nyt, aa-askel. Ai ei vieläkään, mikäs siinä kest-. Nythän me mennään. Uraa pitkin, sitä on niin helppo kävellä kun kaverit on jo valmiiksi tallannut.
Daaadii, nythän se kiristää naruja. Täytyy vähän antaa myöten suusta, heti tulee mukavampi olo. Ai että oikeinko tein, no tuo täytyy muistaa tehdä aina. Ja sitten raviin, oikein reipasta ravia. Käsky oikealta kyljestä ja paine vasemmassa turvassa, eli siis vasemmalle mars. Sitten vähän taivutellaan päätä vasemmalle. Eikun oikealle. Hmm, tätä en olekkaan ennen tehnyt, että ulospäin pitää taivuttaa. Tuntuupa hassulta. Suunta vaihtuu, ja nythän se pyytää laukkaa. Hops, ja oikea laukka nousi. Taisi mennä oikein kun taas kiittää. On se mukavaa kun kiitellään, tuntee tekevänsä oikein.
Huhhuh, olipa rankka treeni. Tuntuu kyllä hyvältä, tuli rehkittyä tämän päivän kuntoilun edestä. Nyt voin vain rentoutua ja antaa kirpun hoivailla, saa jalat viilentyä kirkkaassajuoksevassa ja sitten kirppu vielää harjaa uudelleen. On tämä hevosenelämä lokoisaa!
|
|
|
Post by Johanna on Aug 18, 2008 21:21:50 GMT 2
livin' in a world without you 16.8 Iltapäivä oli kauniin aurinkoinen, kylmä tuuli puhalsi pohjoisesta, mutta aurinko silti ponnisteli ja lämmitti. Vesilätäkkö loiskahti tallikenkieni alla astuessani ulos autosta. Kaksi ponia torkkui lintujen viserryksen soidessa taustalla, ja tytöt harjailivat niitä ja rupattelivat keskenään. Kävellessäni ohitse kohti tallia, he tervehtivät ja moikkasin luonnollisesti takaisin. Kuulin tallin puolesta kaipaavan hirnunnan. Senttimäisen sellaisen.
Kipitin kiiresti talliin mietteissäni napata porkkanan ja näin käytävällä myös Pipsan hellimässä Pampulaa. Poni kurkisti suuntaani ja hymyilin Pipsalle tervehtiessäni tätä. Kyselin kuulumisia niin Pipsan kuin Bertinkin kesästä, enhän ollut koko kesänä kiireitteni vuoksi käynyt tallilla, ja Bert oli ollut ikään kuin Pipsan oma poni koko loman ajan. Pian jatkoi matkaani aittaan porkkanan kera. Sentin turpa kyllä hörisi siihen tahtiin, että oli pakko antaa kunnon rapsutukset pojalle! Avasin karsinan lukot ja astuin karsinaan. Otin piikkusuan käteeni ja aloin vetelemään kuivunutta rapaa pois orin karvasta rapsutellen toisella kädellä sen säkää. Yhtäkkiä iskin kämmenellä otsaani. En ollut tuonut omia ja Bertin varusteita tallille!
- Mariel hei, voikko harjata Sentin oikein kunnolla. Jätin kato omat ja Bertin kamat kotiin, manasin ja astuin ulos karsinasta heittäen suan takaisin harjapakkiin. - Selvä, Mariel vastasi iloisena ja katosi samassa karsinaan.
Karautin kotiin autollani ja vartin päästä tulin takaisin omien ja Bertin kamppeiden kera. Huutelin Marielia apuun ja tyttö kiirehti pihalle Kat mukanaan. Kat olikin uudempi tuttavuus, ja sain kuulla nuoremman tytön olevan myös Sentin hoitaja. Olin ollut liian kauan pois! Kyselin kukan perään, Istel oli saanut tammavarsan Bertistä ja porukka oli muuttamassa pian pois.
Pari minulle tuntematonta tyttöä katselivat harapuomilta hiukan kateellisen oloisina kun Mariel kantoi sylissään mustaa estesatulaa ja satulahuopakasaa, ja Katia, joka kiikutti olkapäällään Bertin kilpailusuitsia ja kantoi sylissään muutamia loimia ja martingaaleja. Pamautin takaboksin kiinni ja kävelin tyttöjen perään sylissäni yleissatula, olkapäällä kahdet suitset, pakki täynnä pinteleitä ja patjoja sekä kassi, joka sisälsi suojat, loimet ja satulahuovat. Autoon jäi vielä oma turvaliivini ja ratsastuskypärä, raippa oli hampaitteni välissä.
Vartin päästä olin Marielin ja Katin avustuksella saanut kaappini kuntoon, ja Bertin tavarat olivat siististi aseteltuna kaappiin. Yleissatula kiilteli telineessä muiden joukossa ja suitset roikkuivat toistaiseksi nimettömässä, tyhjässä koukussa. Kiittelin tyttöjä ja kysäisin, tahtoisivatko he tulla kokoamaan kentälle pari estettä. Kat suostui, mutta Mariel joutui kieltäytymään ajatellen pientä hoitohetkeä Cassun kanssa.
Kymmenen, viisitoista minuuttia myöhemmin, tulin takaisin aittatalliin päälläni palaturvaliivi ja ratsastusvarusteet. Pyyhkäisin käsiäni uusien, mustia kokonahkapaikkaisten ratsastushousujeni takapuoleen ja vedin vasemman jalan minichapsien vetoketjun kiinni. Kypärä roikkui vielä kädessäni kun avasin jo toistamiseen turvaliivin suoristaakseni t-paitani sen alta. Kat taputti Senttiä otettuaan orin karsinasta. Talutin Sentin kentälle päin Katin kävellessä vieressäni.
Nousin orin selkään Katin suljettua portin. Vastoin tapojaan Sentti pinkaisi raviin heti kun sain toisen jalkani vasempaan jalustimeen ja ponnistin. Pidätin ärähtäen ja nousin selkään. Se pysähtyi käynnin kautta ja sain kiristettyä satulavyötä. Käveltyäni muutaman kierroksen, pysähdyin Katin viereen, ja kerroin, minkälaisen radan hän voisi tehdä. Aluksi pitkälle sivulle kolme ristikkoa, kolmen metrin väleillä ja kaksi pystyä keskellä kenttää näin ikään kuin V -kirjaimen muodossa sekä yksi okseri vastakkaiselle pitkälle sivulle. Aloitin muutaman käyntikierroksen jälkeen lämmittelyt ja Kat alkoi koota esteitä. Myös Mariel saapui kentän laidalle ja avusti toista tyttöä tolppien ja puomien kantamisessa.
Kahdenkymmenen minuutin lämmittelyn jälkeen Mariel ja Kat olivat saaneet aidalle seurakseen Pipsan ja ilmeisimmin paljon kesän aikana muuttuneen Maikun. Olin taivutellut Senttiä volteilla ja mennyt yksittäisen ristikon lämmittelyesteenä. Ori toimi oikein hyvin ja pienen hangoittelun jälkeen alkoi kuunnella tarkemmin. Kat oli käynyt nostamassa kaksi ristikkoa paikalleen ja suuntasin hevosellani kohti sarjaa. Vastalaukassa ihme ja kumma, huokaisin huomatessani väärän laukan. Sain keskitettyä hevosen ensimmäisellä ristikolla, mutta loppua kohden kaarroimme voimakkaasti oikealle loikkien kahdeksankymmenen sentin päätyä.
Hetken päästä olin hypännyt kaikkia esteitä ja päätin aloittaa rataa. Kat kävivät korottamassa okseriin 60-70 cm ja pystyihin 70 cm ja 80 cm. Sarjassa kaikki muutettiin pystyiksi korkeuteen 60 cm. Sentti kulki armottoman hitaasti ja jouduin raipalla pamauttamaan lavalle pari kertaa. Pudotimme kahdeksankymmenen sentin pystyn ja Mariel kipaisi nostamaan sen. Uusi yritys, tiputtamatta! Onneksi puomit ovat painavampia, ei tippunut vaikka kolahti. Hyppäsin radan vielä muutamia kertoja, ja kuten aina, Sentin meno parani loppua kohti.
Olin aivan puhki verrytellessäni loppuraveilla. Hiki valui niskaa ja selkää pitkin. Huokaisten siirsin käyntiin ja pysähdyin aidalla istuskelevien tyttöjen eteen.
- Voitteko viedä tän mun kaappiin? kysyin tytöiltä ja aloin repimään turvaliiviä päältäni. - Ja jos sä Kat voisit ottaa Sentin satulan, voisin käydä loppuverkat maastossa ilman satulaa, hymyilin Katille. - Mä voin vaik putsata sen sit ko tullaan, jatkoin pikaisesti. Kat hyppäsi alas aidalta ja otti turvaliivin ojentaen sen saman tien Pipsalle. Peruutin yli satulan takakaaren Sentin lautasille istumaan ja odotin, että Kat sai satulan orin selästä. Sitten liu’uin takaisin sään taakse. Kiittelin tyttöjä, ja vihjasin Pipsalle, että tässä olisi sopiva rata Bertillekin ennen kuin lähdin kohti unholaan vaipuneita polkuja.
Annoin Sentille pitkää ohjaa. Nojauduin orin kaulalle ja rapsuttelin sitä korvan takaa leperrellen omia kesäkuulumisiani ja valitteluitani. Muutaman minuutin päästä selkäni kipeytyi liiallisesti etunojasta ja suoristauduin takaisin istuma-asentoon. Jatkoin selittelyäni Sentille. Aloitin kesäloman ensimmäisestä viikosta. Olin ruotsinristeilyllä poikaystäväni Danielin kanssa juhlistamassa jonkinlaista yksivuotista suhdettamme. Kerroin allani kuuliaisesti kävelevälle orille ummet ja lammet ihanasta kesästä.
- Sitten just toisiksviimenen lomapäivä, se.., henkäisin ja jatkoin hetken päästä. - .. jätti mut, huokaisin hiljaa ja kyynel vierähti poskelleni. Sentti kavahti äkkiä oikealle kuullessaan vasemmalle kaartuvalta polulta oksan murtumisen. Horjahdin vasemmalle ja kiepahdin maahan. Pidin ohjista kiinni tarkkaillessani lämminveristä ruunikkoa pitelevää poikaa. Istuin vain idioottina maassa tutkaillen poikaa.
- Kuka sä olet? töksäytin korjatessani kypärän asentoa ja pyyhkiessä housujani. Poika tuli lähemmäs ruunikkonsa kanssa ja Sentti hörähti. Nostin ohjia orin kaulalle odottaessani vastausta. Sentti oli yhä hermostunut ikävästä yllätyksestä ja se steppaili aloillaan. Yritin rauhoitella sitä puhumalla matalalla äänellä ja rapsutellen sen kaulaa.
- Mä olen Tappi, poika sanoi laittaessaan kädet taskuun. Ruunikko vetäisi päätään kohti Senttiä, mutta Tapiksi itsensä esitellyt poika palautti lähes huomaamatta sen takaisin ruotuun. Ilmeeni taisi olla varsin näkemisen arvoinen. Mikä ihmeen Tappi? pyöri mielessäni kun kummastelin pojan nimeä.
- Tappi? kysyin aidosti hämmästellen, kuulostaen varmasti melko töykeältä. Miten kukaan täysjärkinen antaa lapselleen nimeksi Tappi? Tai miten kukaan täysjärkinen tahtoisi lempinimekseen Tappi? Poika ei ollut edes erityisen lyhyt, joten tapista ei voinut puhua.
- No ei kun Happi, poika ärähti. Vedin t-paitaani alemmas ja Sentti perässäni kävelin pojan eteen tarjoten kättäni tälle. Syteen tai saveen, ajattelin ja päätin tutustua tähän poikaan - mielessäni tietenkin huoli äskeisestä vuodatuksestani.
- Mä olen Johanna, pyrin hymyilemään mahdollisimman ystävällisesti. Poika tarttui käteeni ja puristi sitä hennosti. - Ja tahtoisin tietää mitä sä kuulit mun äskeisestä vuodatuksesta? jatkoin vetäen käteni pois. Tappi kertoi kuulleensa lähes kaiken ja iskin kädellä otsaani.
- Joop, siit ei sitte tarttis muille puhuu, mainitsin ohimennen. Kysyin, voisiko poika puntata minut takaisin Sentin selkään, olihan hän aiheuttanut sieltä alastulonkin, jota pyynnössäni erityisesti korostin. Sentti tanssahteli ruunikon astuessa lähemmäs ja tarrasin orin harjasta kiinni Tapin tarttuessa vasempaan polveeni. Nousin kepeästi ylös ja heilautin kättäni pojalle jatkaen rauhallista matkantekoani Sentillä.
Laukkapätkän tullessa, kannustin jo ravissa tanssivan Sentin laukkaan ja annoin vauhdinhuuman viedä mukanaan. Vähitellen otin pystymmän, ja pystymmän asennon, päästin irti ohjista ja nostin käteni ilmaan. Miten hyvältä tuo tuntuikaan! Pian suora loppui ja keräsin Sentin taas rauhalliseen raviin. Kymmenen minuutin kuluttua saavuimmekin jo Seppeleen pihaan.
Johanna 3 HM
|
|
|
Post by Kat on Aug 19, 2008 17:37:54 GMT 2
Kat 9 HM
|
|
|
Post by Anne on Aug 20, 2008 13:54:32 GMT 2
Sentti osallistuu syyskuussa PKK-cupiin. Ratsastajana toimii Elli (vaikka osallistujaksi täytyy laittaa Anne.) Kilpailut: Allu Expressissä: 1.9 Este - 80cm 2.9 Kenttä - harrasteluokka
Seppeleessä: 8.9 Este - 80cm 9.9 Kenttä - harrasteluokka
Allu Expressissä: 15.9 Este - 80cm 16.9 Kenttä - harrasteluokka |
Tulee vielä lisää.
|
|
|
Post by Kat on Aug 20, 2008 14:41:33 GMT 2
20.8.2008 -- Viuh vain ja Kat lensi
Puut vilisivät kauniina, vielä aivan vihreinä ohitseni. Linnut lauloivat ja aurinko alkoi jo pilkistellä pilviverhojen takaa. Kylkeeni pisti, ja henkeä oli vaikea saada. Hemmetti, miksi ihmeessä olin päättänyt hölkätä, siis Hölkätä, Seppeleeseen? Syy taisi löytyä eilisestä Kyra Kyrklundin ratsastuksesta. Tai ei, miten hölkkä siihen liittyisi? Mutta joka tapauksessa juoksin Seppeleeseen, ja tallilla lysähdin voipuneena hetekalle. Ei enää, minusta ei hölkkääjää saa.
“Noni Senttiseni, ylös ulos ja lenkille!” rallattelin saapuessani Sentin karsinaan harjat ja suitset käsissäni. Sentti katsoi minua ihan kummissaan, kellohan on vasta aivan vähän. Hymähdin orin kummastuneelle ilmeelle ja harjasin orin nopeasti puhtaaksi, sillä Sentti ei ollut mitenkään erityisen likainen. Ulkona pomppasin jakkaralta orin paljaalle selälle. “Onpas täältä maisemat”, huokaisin ja maiskautin orin liikkeelle. Myötäilin Sentin suuria askelia, ja nautin luonnon kauneudesta. Poikkesimme Sentin kanssa tieltä, ja suunnistimme ylös metsään. Metsän sisällä oli vielä täysi kevät, enkä voinut muuta kuin vain huokailla ilosta. Senttikin höristi korviaan vähän väliä, milloin linnuille tai vain metsälle, kesälle ja meille. Tulimme lopulta ulos metsästä tielle.
Samassa vasemmalta kaahasi kaksi mustaa mopoa suoraan minua ja Senttiä kohti. Sentti korskui ja heitteli päätään steppaillen melkein ojaan. Keräsin ohjat ja rauhoittelin oria, mutta Sentti kohosi uhkaavasti takajalkojensa varaan. Takerruin Sentin harjaan takiaisena, ja onnekseni ori rauhoittui mopojen mentyä ohitse. “Hyvä poika, eivät ne olleet kuin peltikoneja” mutisi orin korvaan pyytäen orin samalla liikkumaan taas eteenpäin. Kävelimme hetken kunnes saavuimme pellonreunaan jonka toisessa päässä vilkkui jo Seppele. Kehotin Sentin laukkaan, ja seuraavassa hetkessä kiisimme jo orin kanssa.
Tallilla siirsin Sentin raviin ja ratsastin avonaiseen kenttään. Kentällä asettelin oria ja kokeilin keventämistä ilman satulaa. Toisella puolella pitkääsivua nökötti n. 60cm korkea vesieste. Kehotin Sentin laukkaan, ja ohjasin orin estettä kohti. Sentti eteni korvat hörössä esteelle, mutta juuri ennen estettä ori kuuli saman järjettömän ryminän kuin metsässä ja Sentti kaarsi tiukasti oikealle. Hetkeksi maailma kääntyi ympäri lentäessäni ilmassa, mutta kohta maa otti minut taas vastaan varsin epäpehmeästi. Ähkäisin, ja suljin silmäni.
“Ooksä okei?” Räpsäytin silmiäni, ja huomasin tuijottavani suoraan nuoren miehen kasvoihin. Yskäisin ja kohottauduin varovasti istualleen. Kokeilin jokaisen jäseneni yksitellen, pojan katsoessa vieressä huolestuneena. Viimein vastasin “Ei nyt ainakaan luita poikki”. Pojan kasvot sulivat hymyyn ja hän auttoi minut ylös. “Tultiin Artsin kanssa käymään eikä huomattu että oot hyppäämässä, sori kauheest. Niin ja oon Tappi.” Mumisin jotain kiukkuista “rauhoitetusta tallialueesta”, ja hyppäsin saman tien seisaalleen karjaisten “Missä Sentti?”. Sitä minun ei olisi kuitenkaan pitänyt tehdä, sillä päässäni heitti uudelleen. Horjahdin, ja vieressä seisova Tappi nappasi nopeasti kyynärpäästäni kiinni. “Ota ihan rauhallisesti, Artsi sai sen orin kiinni, siitähän sä varmaan puhut?” Tappi kysyi ja huokaisin helpotuksesta.
Tappi hoiti Sentin erittäin osaavasti pois, minun lepuuttaessa mustelmilla olevia raajojani hetekanreunalla Artsin tarjotessa mustaa kahvia. Tarkistettuani vielä Sentin kunnon lähdin parkkista kohti. Siellä kuitenkin mieleeni iski, että olin tullut tallille huomaten. Onneksi Tappi kuitenkin aitona herrasmiehenä tarjosi käsikynkkäänsä, siis moponsa takaistuinta ja matka kotiin taittui varsin mukavasti.
|
|
|
Post by Johanna on Aug 22, 2008 14:06:08 GMT 2
21.8Johanna: 4HM
|
|
|
Post by Kat on Aug 26, 2008 14:42:32 GMT 2
28.8.2008 - Koulukiemuroiden vääntämistä taas kerran Sentin kanssa (Sentti innostui oikein venyttämään askeliaan kunnolla) (pikapiirros ala Kat) Kat: 11HM
|
|