|
Post by Luna on Sept 6, 2015 9:55:18 GMT 2
Kaikki loppuu aikanaan…
Viimeisen kerran hain Humun tarhasta, tänään oli meidän vuosipäivä mutta myös viimeinen päivä. Halasin ruskeaa ponia hakiessa sitä tarhasta. Tunsin sen pehmeän karvan joka oli alkanut kerätä paksuutta talven varalle. ”Muista aina että rakastan sua” kuiskasin hiljaa ponin korvaan. Vein ponin mukanani aittaan. Sidoin sen kiinni punaisella narulla ja lähdin talliin hakemaan Humun harjat ja suitset. Harjasin Humua rennoilla vedoilla. Humbe rentoutui minun harjatessa ja rapsuttaessa sitä. Letitin hitaasti myös Humun harjaa, sain jopa aikaan melko huolellisen letin ponin harjaan. Syksyn kylmyyden tultua koin tarpeelliseksi lämmittää kuolaimia hetken käsissäni ennen kun edes yritin laittaa ne Humulle. Humu avasi suunsa helposti ja nosti samalla hieman päätänsä. Kevyesti pujotin kuolaimet ponin suuhun. Varmaan viimeistä kertaa suljin nahkaiset soljet ponin suitsissa. Otin karsinan ulkopuolelta kypäräni ja laitoin sen päähän. Laitoin vielä hanskani käteen ja olin valmis. Humun käynti oli pehmeää ja istuin mukavasti sen satulattomassa selässä. Tunsin ponin liikkeet allani. Ohjien annoin yhä roikkua pitkänä, luotin siihen että Humu ei saisi mitään hullu hepuli kohtausta. "Moi poni, ehkä olenkin sinun hoitajasi" kuiskasin sille ja menin sisälle karsinaan, en olisi ehkä saanut mutta jos olin hoitaja niin ei se olisi kiellettyä. Halasin ponia ja tunsin sen lämmön itseäni vasten. Pian kuulin askelia, ne olivat niin lähellä etten ehtisi pois. Sisään astui toinen tyttö jonka tunnistin Pellan hoitajaksi. "Oot varmaan Luna, onnea!" tyttö sanoi minulle eikä syytellyt Humu karsinassa olemisesta. Olinko Humun hoitaja? Muistelin ensimmäistä hoitopäivääni, sitä intoa ja iloa. Oliko se nyt lopussa? Keräsin ohjaa hieman käsiini ja annoin ponille pienen pohkeen jotta se liikkuisi eteenpäin nopeammassa askellajissa. Humun ravi oli hieman pomputtavaa mutta rentouduin ja keskityin istumaan rauhassa niin tiesin tottuvani raviin nopeasti. Annoin jalkojen roikkua rentoina Humun kyljissä. Katselin ympärilleni, syksy alkoi jo näkyä seppeleen mastopoluilla. Tästä olisi voinut tulla elämäni toinen Humu-syksy. Oli mukava kulkea syksyn värittämässä viileässä metsässä, ei ollut kylmä muttakesäkuumat oli ohi. Saatoin kulkea pitkähihaisessa paidassa palelematta ja Helgelläkin oli vaan vihreä huppari. Kuljimme Helgen kanssa vierekkäin pitäen poneja hieman erossa toisistaan, Humu ja Venna eivät välttämättä olisi alkaneet tappelemaan mutta emme halunnut ottaa riskiä kahden vahvatahtoisen tamman kanssa. "Mimmonen hoitsu Humu on?" Helge uteli. "Kiltti, tosi kiltti, söpö ja rauhallinen" vastasin. Vielä demostoidaksen kilttiä laitoin narun Humun kaulalle ja taputtelin sitä. Tamma nuusiki kasvojani ja käsiäni. Laukka oli nopeaa keinuvaa liikettä johon oli helppo mukautua. Nautin Humun ihanan tuntuisesta laukasta vielä hetken ennen kun hidastin ponin ravin kautta käyntiin ja päästin ruskeat ohjat valumaan sormieni välistä. Humu käveli rennosti lopun matkaa tallin pihaan. Hitaasti liu´uin alas Humun selästä. Riisuin suitset Humulta ja laitoin ne karsinan oveen, en jaksanut laittaa Humua kiinni. Se ei ollut ikinä lähtenyt. Otin nopeasti harjan pakista ja harjasin Humun läpi yhdellä harjalla. Purin letin rauhallisesti ja välttelin näiden kauniiden jouhien katkaisua. Kaikki valmista, tässä se sitten taisi olla… mutta miksi koko tallilla ei ollut ketään muuta. Tarhoissa ei ollut hevosia, en tainnutakaan olla tallilla. Heräsin, näin unta siitä että olin Humun hoitaja ja niin olenkin, enkä aio lopettaa vaikka olen ollut epäaktiivinen kuin mikä. Mutta tänään oli meidän vuosipäivä. Luna ja Humu yhden vuoden verran …Mutta se aika ei ole nyt
|
|
|
Post by Inkeri on Sept 13, 2015 12:10:00 GMT 2
Älkää tappako mua, et koristelen Humun päiväkirjaa näin, mut huomasin mun tilaisuuden tulleen, kun bongattiin tää kuva kaverin kanssa Seben galleriasta! #luovuuskukkii2015 #oonvissiivuodentaiteilija
|
|
|
Post by Luna on Sept 21, 2015 16:16:05 GMT 2
Arkitunnelmaa...
Harmaassa syyssäässä seisoivat hepat tarhoissaan, puettuina sadeloimiinsa. Humu joka oli tarhassa pienin poni seisoi rauhassa portin tuntumassa. Humun vieressä seisoi selvästi sisään haluava Gitta joka tuli jopa minun pyydystettäväksi minun hakiessa kaunis hoitohevoseni tarhasta. ”Sori Gitta, kyllä se Wenla tulee sut vielä noutamaan” sanoin sulkiessani portin ponin turvan edessä. Talutin rauhassa Humua kohti aittaa. Lähestyässemme aitaa saattoi kuulla Tuulian pikku myyn hirnauksen kun Ruusu huomasi meidän tulevan. Tervehdin Ruusua hoitavaa Tuuliaa ja laitoin Humun kiinni karsinassa.
Nätti hoitoponiini oli kiltti harjattava minulle ja ujolle tuntiratsastajalle. Lyhyt, noin kymmenen vanha vaaleat letit omaava Elsi harjasi Humua kanssani. Elsiä selvästi hermostutti Humun koko Elsin itse ollessa Humun säkää lyhyempi. Pikkuisen tytön jännitys rupesi kuitenkin lieventymään Humun seisoessa rauhassa paikallaan ilman mitään pyörimistä tai sekoilua. Elsi uskalsi jopa osallistua kavioiden puhdistukseen. Humu alkoi olla valmis varusteiden laittoon joten laitoin viimeisen harjan pakkiin ja suljin pakin. ”Haluatko auttaa satulan kanssa?” kysyin pikku Elsiltä. ”en mä ylettäis… ja mun pitäisi hakea kypärä tallista” Elsi vastasi hiljaa piippittäen. Siispä satuloin Humua itsekseni. Minun laskiessa ruskea satula punaisen huovan kanssa Humun selkään ponin korvat luimistuivat ja Humu nosti jännittyneenä päätänsä. ”Mikä hätänä, eikö ole työmotia?”
Autoin pikkuisen Elsin turvallisesti Humun pehmeään selkään. Elsi oli taas jännittynyt istuessaan korkealla Humun selässä. Autoin Elsiä lyhentämään jalustinhihnoja. Katsoin kuinka jännittynyt pikku blondi ohjasi Humun rauhassa uralle. Lähdin talliin ja tallissa yläkertaan. Otin kumpparini pois ja tassuttelin villasukissa sisälle oleskeluhuoneeseen.
Istuin tuolilla pöydän ääressä hörppien kaakaota sinisestä mukista. Kuuntelin sohvalla istuvien ihmisten äänekästä juttelua mutta en varsinaisesti osallistunut keskusteluun, mitä nyt nauroin muiden jutuille ja kommentoin välillä jotakin keskustelunaihetta. Vilkaisin puhelinta, 103 uutta watsapp viestiä ja joku instagram ilmoitus. Huomattuani kellon olevan minuuttia vaille kiirehdin laittamaa vaaleanpunaiset hai-saappaat takaisin jalkaan ja kiirehtimään maneesiin.
Nostin Elsin kanssa Humulta jalustimet ja päästin vyötä. ”Luna, Humulla taitaa olla jotkut lihakset jumissa että taluttelisitko sitä hetken ja laittaisin Humulle vielä loimen” Anne pyysi meidän poistuessa ponien kanssa maneesista. ”Juu” vastasin Annelle. Elsi talutti Humun aittaan ja sidoimme tamman riimulla ja narulla kiinni. Elsi riisui Humulta suitset ja pintelit jotka olin vaiheen vuoksi kierittänyt Humun etujalkoihin. Humu jäykistyi taas minun nostaessa satulan pois sen selästä. Autoin Elsiä rullaamaan Humun pintelit näteiksi rulliksi ja kantamaan Humun kamppeet satulahuoneeseen. Palasin tallista vielä aitaan mukanani Humun villaloimi.
Varovasti painelin Humun selkää. Tiesin että Humu ei tykkää tästä mutta siitä on apua Humun saadessa selkänsä kipeäksi. Pienen selän hieronnan jälkeen venyttelin Humua porkkanan palojen avulla. Venytin vielä Humun jalat ja heitin loimen ponin karvaiseen selkään ja laitoin loimen soljet kiinni. Talutin Humun ulos aittiakarsinastansa pimenevään iltaan. Seikkailimme ympäri tallipihaa, läpi muutaman lätäkön ja yli ruohikon jossa olin kesällä antanut Humun syödä ruohoa, mutta nyt ruoho oli märkää ja hieman kuollutta. Ei ollut enää kesä, oli syksy.
Alkoi oikeasti tulla myöhä ja ulkona oli jo pimeää. Keräsin siis tavarani ja lähdin vielä sanomaan heippa Humulle. Avasin karsinan ja hiivin sisälle sulkien oven perässäni. Rapsuttelin Humua hiljalleen otsasta. Oli pimeää ja kohta kuului askelia matkalla aitalle. Viheltelystä päätellen se oli Kasper jonka tietäisin häätävän minut tullessaan ruokkimaan poneja. Kokemuksesta tiesin että menemällä aivan karsinan takaseinään kiinni Kasper ei näkisi minua. Siispä vetäydyin istumaan kiinni seinään. Kasper ruokki heposia rauhassa aavistamatta mitään. Siitä oli kauan kun olin viimeksi istunut tällä tavalla piilossa Kasperia mutta viime vuonna minä, Pihla ja Nadja teimme tätä usein ja sitten rapsuttelimme Humua, Pellaa ja Taigaa vielä jonkin aikaa ennen kotiin lähtöä. Näin minä tein mutta olin tällä kertaa yksin. H ja L 21HM
|
|
|
Post by Luna on Sept 22, 2015 19:03:58 GMT 2
|
|
|
Post by Luna on Oct 11, 2015 18:12:07 GMT 2
Metsäretkellä...
Vaalea nainen pussasi isääni poskelle ja sulki oven. Isä katsoi minuun joka seisoi asiallisesti hieman kauempana. ”No, mitä pidit Katriinasta?” Isä kysyi naisen suljettua ovi. ”Ihan kiva” vastasin. ”mutta?” Isä jatkoi. Katsoin isään hämmästyneenä. ”Ei mitään muttia, Katariina on oikeasti kiva ja mukava” sanoin. ”Okei, hyvä luulin hetken että et pitäisi Katariinastani” isä huokaisi lievää helpotusta äänessään. ”Ei mitään sellaista” naurahdin. Isä hymyili ja lupautui vielä ajamaan minut tallille. Kiitin kyydistä ja kiiruhdin vaihtamaan farkut ja neuleen pois ja tallikamat päälle.
”Moikka” ja suljin harmaan auton oven. Menin suoraan taukohuoneeseen joka oli tavalliseen tapaansa melko täynnä. Menin kaapilleni kaivelemaan jotain takkia kun huomasin kaapin oven sisäpuolella olevan kuvan minusta ja Humusta upeissa prinsessa asuissa. Se oli viime halloweenistä. ”Eikö kohta oo muuten halloween?” ihmettelin. ”Oi, jes on” hihkaisi Inksu mutta tietenkin joku ilonpilaaja tajusi että siihen on yli kuukausi koska se on vasta lokakuun lopussa.
”Haluuko joku lähteä maastoon?” Tuulia kysyi. ”Minä, jos tällainen pikkuihminen kelpaa” ilmoittauduin. Tällä hetkellä suurin osa porukasta oli jo poistunut taukohuoneesta ja siellä istuvat Clara ja Pihla eivät olleet yhtä innokkaita vaikka lupautuivat lievällä suostuttelulla mukaan metsäretkelle.
Varustimme Humua ja Ruusua aitassa. ”Laitatko sä Ruusulle satulan?” Kysyin Tuulialta. ”Kyllä varmaan, entä sä?” Tuikku vastasi. ”Kai, voisin kokeilla sitä westernsatulaa kun sen pitäisi olla hyväksi Humun kipeytyneelle selälle” sanoin. Niin minä sitten tein että laitoin Humun selkään raskaan westernsatulan ja päähän ihan ponin perus ruskeat suitset.
”Voi kun näitä jalustimia voisi lyhentää” valitin Humun selästä saatuani jalkani melkein suorina Humun jalustimiin. ”Mulla ei ole jalustimia ollenkaan” hymähti Clara joka meni Netalla ilman satulaa. Tuulialla ja Pihlalla oli puolestaan käytössä ihan perus satulat. Asetuimme jonkinlaiseen parijonoon kun lähdimme käynnissä menemään. Jouduimme Humun kanssa johtamaan koska tamman johtajanvaistot olivat vahvoja ja se halusi ehdottomasti tunkea vieressä kävelevän Loeken eteen. Sinisilmäiselle ruunalle sillä ei ollut väliä että ponimummo tunki itsensä sen eteen.
”Otetaanko pätkä ravia?” kysäisi Tuulia. Kaikkien suostumuksesta siirsimme ratsumme raville. Istuin mahdollisimman rentona koska en westernsatulassa pystynyt keventämään. Clara oli minun lisäkseni ainoa joka ei kevennellyt mutta tytöllä näytti olevan helppo istua Netan pehmoisissa askeleissa. Humu joutui luopumaan paikastaan jonon johtajana koska Loeke ravasi selvästi nopeammin. Pikku tammaseni kiihdytteli yrittäessä ohittaa Loekea mutta luopui onneksi yrityksistään melko pian ja sain sen rentoutumaan.
Aloimme lähestyä laukkasuoraa poniemme kanssa. Olimme juuri siirtyneet uudelleen raviin ja suunnittelin ainakin laukkaavani jonkin matkaa Humun kanssa. ”Me tullaan laukkasuoralle kohta” huikkasi Pihla joka ravasi Loeken kanssa ensimmäisenä. ”Odottakaa sitten mua” ilmoitti Clara jonka poni oli kaikista pienin. ”Ja mua jos Humulla ei ole turbo fiilis” lisäsin vaikka minulla oli sellainen tunne että Humu ottaisi ja pinkaisi matkaan sellaisella vauhdilla että siinä jäisivät laukkaratsutkin toisiksi. Olin oikeassa, kokeneena maastoiliana Humu kyllä tiesi mitä tällä pätkällä tehtiin, siinä laukattiin ja kovaa. Vanhasta ponista irtosi melkoiset vauhdit sen kiitäessä laukkaa.
Palasimme maastosta takaisin iloisina ja hieman kylmettyneinäkin, syksyn viileyden saattoi tuntea. Pihla ja Clara veivät hevosensa talliin ja minä ja Tuulia veimme suokit aitalle. Humu käppäili tyytyväisenä omaan karsinaan jossa päiväheinien jämät odottivat sitä. Otin ensimmäisenä Humun suitset pois jotta se pääsisi niiden heinien kimppuun. Seuraavana oli satulan vuoro. Westernsatula oli melko painava mutta sain sen kuitenkin pois Humun selästä. Humbeliini oli satulan kohdalta hieman hikinen niin hain tamman villaloimen ja laitoin sen sille, ihan varmuuden vuoksi.
Isä soitti minulle minun rapsuttaessa Humua vielä kerran. ”Moi” ”odotan sua parkkiksella” ”Ok, tuun ihan just, moi, nähää” Sanoin heipat Humulle (kun ei muita kavereita ole) ja otin ja häippäisin kohti parkkipaikkaa. Avasin auton etupenkin oven ja istahdin siihen. ”Eiks mun pitäis mennä äidille ku se asuu lähempänä kouluu” ”Äitisi tullee Helsingistä vasta keskiviikkona” Isä vastasi. ”Aa, okei”. Ajoimme jonkin matkaa kohti kotia kun isä päätti kysyä minulta jotain. ”Luna, olimme Katriinan kanssa miettineet että Katriina muuttaisi meille, tänne Liekkijärvelle” isä aloitti. ”Öö, käy. Mut etteks te oo seurustellut vast aika vähän aikaa?” ”Ei oikeastaan mutta olen vain enimmäkseen käynyt Turussa jossa Katriina asuu mutta nyt Katriina sai työt järjestettyä ja muuttaisi tänne jo ensi viikolla” Isä jatkoi. ”Okei, ei se mua haittaa” sanoin. ”Mutta tässä on vielä se että saisit veljen, Katriinan pojan Leevin joka on sinua vuotta vanhempi” Isä totesi. ”En mä voi teitä estääkään” totesin vaikka en ollut niin innoissani, olin ollut koko elämäni ainut lapsi ja nyt saisin sisaruksen joka oli ihan ok mutta en kyllä mieluiten olisi halunnut isoveljeä… Luna ja Humbe 23HM
|
|
|
Post by Luna on Nov 4, 2015 15:02:41 GMT 2
Löllöillään...
Humu ja minä mentiin rennosti ilman satulaa kentällä Humu ja Lunz 24HM
|
|
|
Post by Luna on Nov 8, 2015 18:27:46 GMT 2
Tapahtuma maksuja...
Heinähatturetki 18.7.2015 Halloween 2015 Luna sekä Humbe 25HM
|
|
|
Post by Luna on Nov 11, 2015 14:13:41 GMT 2
Perhettä...
Olin tuntenut Leevin vasta hyvin lyhyen aikaa ja huomasin jo muutaman asian. Leevi oli noussut yhdeksi suosituista pojista hyvin nopeasti ja Leevi oli hurjan ärsyttävä ja hieman röyhkeäkin todetessaan että en tiennyt mistään mitään tai olin vain vähän jäljessä elämän kanssa, meillä oli herran jestas hieman yli vuoden ikäero!
Minä ja minun ärsyyntynyt minäni otimme ja lähdimme kohti tallia. Ovesta ulos päästyäni muistin että minulla ei ollut tallikamoja. No kyllä kaapista löytyisi ratsastushousut ja joku ponikuvioinen paita, ehkä jopa takkikin. Niin kävikin ja tallille päästyäni löysin itselleni kaapin uumenista vaatteita.
Siitä sitten suuntasin aitalle joka oli aivan tallia vastapäätä. Siellä aitassa, omassa karsinassaan seisoi pörröinen Humu. ”Moi kulta” tervehdin. Humu hörähti kevyesti, oi, tunnistikohan se minut. Olinhan sentään pyörinyt sen ympärillä jonkin verran yli vuoden. Oli keskiviikko ja Humun vapaa. Päätin että en ratsastaisi Humulla ettei sen selkä ei pahenisi koska se oli ollut hyvinkin kireä viime aikoina, voi mun pikku parkaa!
Olin harjannut jo Humun suurimmaksi osaksi, otin vielä ponilta kaviot ja venyttelin Humun karvaiset koipeliinit. Humu oli tottunut jalkojen venyttelyyn, se oli jotain jota tein ainakin muutaman kerran viikossa ja olen tehnyt hoitajakokouksesta asti jolloin Anne sitä kehotti. Otin taskusta pienen porkkanan palan ja katkoin sen, ahne Humu yritti syödä sen jo käsistäni. ”Et saa” sanoin ponille joka halusi herkkuja ja heti.
Kultainen pikku Humu lopetti kerjäämisen muutaman kiellon jälkeen. Käytin sitä porkkanaa Humun selän venytyksiin. Houkuttelin Humun venyttämään päätään vasemmalle herkun avulla. Humu kaarsi kaulaansa ja venytti selkäänsä niin kun oli tarkoitus, sitten sama toiselle puolelle. Vielä venytys jalkojen väliin. Otin sitten Humun harjapakin ja nousin sen päälle että saisin käden tarpeeksi korkealle että voisin venyttää Humun selkää ylöspäin, siinä Humun kurkottaessa se sai selkävenytystä. Lopuksi syötin loput porkkanasta Humulle.
Olin pistänyt Humulle suitset, koska niihin sai heijastimet kiinni, ja heittänyt heijastinliivin itselleni. Olimme valmiita ilta kävelylle. Kello oli lähemmäs kuutta mutta ulkona oli säkkipimeää jonka vuoksi raahasin Humun mukanani valaistulle maastolenkille. Kävelimme hiljaa ja rauhassa. Humun kengitettyjen kavioiden kopina kuului omien viimeisiin syyslehtiin rapisevien askelten rinnalla. Oli todella rauhallista, kukaan muu ei tainnut olla valaistulla maastolenkillä meidän kanssa.
Yhtäkkiä takaapäin alkoi kuulua kopinaa, kun joku eläin hölkkäisi. Eläin se olikin, hevonen, kovasti Humun kaltainen. Se oli Solttu jolla Adalind ratsasti. Adalind hidasti Soltun käyntiin meidän kohdalla. Solttu käveli Humun vierelle ja siinä kävellessään ne haistelivat toistensa turpia. Mietin tunnistiko Humu oman varsansa. Hetken toisiaan tutkittua Humu ja Solttu käänsivät päänsä taas omiin suuntiinsa. ”Onpa ne söpöjä” huokaisin Soltun yrittäessä tehdä lisää kontaktia emäänsä. ”Niin ovat” Adalind vastasi hymyillen Soltun selästä. Soltusta ja Humusta näki niiden olevan sukua, saman muotoiset päät ja samanlaiset lämpimät ja sympaattiset silmät.
Kuljimme suokkien kanssa samaa matkaa tallille jossa Adalind talutti Soltun talliin jonka jälkeen varmaan veisi sen pihattoon. Itse talutin Humun aittaan, aitasta kuului juttelua. Ratsastajia, hymyileviä pieniä tyttöjä jotka ihastelivat Rokkia joka oli kuitenkin kaikkein uusin asukas Sebessä. Talutin Humun tyttölauman ohi. ”kattokaa Humu” yksi hihkaisi. Muut katsoivat Humua hetken kunnes palasivat Rokin tarkkailemiseen.
Onneksi aitalla rauhoittui pian kun pienille tytöille rupesi tulemaan kylmä viileässä syysillassa. Sain siis ottaa Humulta suitset pois kaikessa rauhassa ja harjailla sitä hieman vaikka harjasin sen jo ennen taluttelua. Pitihän vielä antaa hali ponille ennen isälle kyydistä soittoa.
Pyydä Leeviä, se oli Katariinan loistava idea. Leevi oli kuitenkin jossain moponsa (ja kaveriporukkansa kanssa). Olin hieman huolestunut valitessa Leevin numeron. Odotin kunnes Leevi vastasi. ”Asiaa Luna?” Leevi mörähti. ”Sun pitäis hakee mut tallilta” piipitin ”Älä ees kuvittele, mul on parempaaki” Leevi totesi. Puhelun taustalta kuului naurua. Nyt Leevin kaverit nauravat mulle, kiva. ”Aha mut Katariina sano et sun pitäis, voit heittää mut mun äidille se on ihan lähel tallia” vastasin. Leevi kirosi hieman mutta ilmoitti olevansa noin vartin päästä parkikksella ja minä en saisi olla myöhässä.
Luna ja Humu 26HM
|
|
|
Post by Luna on Nov 25, 2015 22:01:32 GMT 2
Pihalla kun lumiukko ja pikkasen perässä...
Tänään oli se päivä jolloin hokasin ihan oikeasti ihan pihalla kaikesta, pihalla kun lumiukko. Se alkoi kun olin aivan fyysisesti pihalla, matkalla kouluun. Kasien tyttöjen wappi ryhmä teki kuolemaa satojen ja taas satojen viestien tunkiessa sinne. Meitä ei ollut kun muutama sata oppilasta yläasteella ja vain kolmasosa oli kaseja joista vain puolet oli tyttöjä silti se aiheutti sellaisen paniikkihäiriön värinällä olevalle puhelimelle joka värisi taukoamatta. Avasin ryhmään jossa oli menossa jotkut jymyjuorut Tuomaksesta ja Minnistä, mä olin nähnyt ne yhessä, eikö muut ollut tietänyt… tästä se alkoi, en tiennyt jymyjuorun olevan mitään erityistä. Olin melko pihalla ainakin koulun jutuista.
Ihan sama vaikka olin vähän jäljessä, koulu meni muuten hyvin. Olihan mulla tallilla käynti ja sinnehän mä olin matkalla. Talille jossa mun karvainen hoitoponi asusti. Tallilla raahasin itseni ensimmäiseksi aitalla moikkaamaan Humbea. Ponilla olisi vielä tänään tuntitöitä edessä.
Tietenkin mä olin jäänyt lässyttämään Humulle, se oli niin ihanainen. Sitten paikalle ilmestyi ratsastaja kantaen Humun satulaa ja suitsia, tasapainotellen pakkia satulan päällä sylissään. ”Tarviitko apua?” kysyin brunetelta. ”No otatko ton pakin, saan kyllä Humun kuntoon itsekin” ratsastaja vastasi. ”Okei” sanoin ja taputin Humua viimeisen kerran ja astuin vähäsen kylmempään jossa aitta ei enää suojannut tuulelta. Autoin Humun ratsastajaa ponin pakin kanssa ja lähdin kohti seppeleen varsinaista tallia.
Talliin saapuessa vastaan tulevat Pihla ja Wenla moikkasivat minua nopsasti ja jatkoivat kiihkeää juttelua ratsastuskoulumestaruuksista, aiheesta josta minulla ei ollut mitään sanottavaa ja josta en voisi olla enemmän pihalla. Tässä oli lisää näytettä siitä kuinka hirvittävän pihalla olin tämän elämän kanssa.
Taukohuoneesta kaikui kotoisa nauru ja äänekäs juttelu kun kiipesin portaita yläkertaan. Jätin kengät ovella ja tassuttelin villasukissani sohvalle istumaan. Tyydyin kuuntelemaan tätä menossa olevaa tarinaa kun joku poni oli joskus karannut heitettyä jonkun lumihankeen, oliko se tapahtunut eilen vai viime vuonna? Mä olin niin pihalla, olisinhan voinut kysyä ja olisi mulle varmaan vastattu mutta en ujoudeltani kehdannut. Olin tosi ujo myös ihmisten jotka tunsin seurassa. Niin ja mainitsinko että olin ihan pihalla porukan puheenaiheesta.
Ihmiset tulivat ja menivät taukotuvasta mutta keskustelu ei laantunut, mä en taaskaan tiennyt mistä puhuttiin mutta mulla oli aika kotoisa olo sohvalla glögimuki kädessä kuuntelemassa tallillisten juttuja siitä mitä oli tapahtunut yöllä kun kaikki olivat yöpyneet hotellissa ratsastuskoulumestaruuksien vaahterapolussa pidettävien osakilpailujen aikana. Mulle vieraita nimiä olivat Grace ja Oona josta puhuttiin paljon. En mä tajunnut sitä mistä puhuttiin tai edes kenestä koska en osannut yhdistää edes naamaa nimeen kaikkien Sebeläisten kohdalla ja soppaan oli sekoitettu Pappilasta kotoisin oleva porukka.
Mulle rupesi loppujen lopuksi riittämään se keskustelu josta en tajunnut sanaakaan tai oikeastaan mun glögi loppui ja sitä ei ollut lisää tarjolla joten päätin laittaa kengät jalkaan ja mennä maneesiin palelemaan. Maneesiin päästyäni otin ja kääriydyin katsomosta löytyneeseen vilttiin. Nousin katsomon yläriville jossa nojasin seinään. Alempana istui kaksi minulle täysin vierasta tyttöä kuiskimassa ja hihittelemässä. En kiinnittänyt niihin tyttöihin huomiota nojasin vaan seinään, että väsytti. Suljin silmäni, ihan vain hetkeksi.
Kovaääninen nauru ja Annen napakka käsky olla hiljaa herätti mut päikkäreiltä. Toisessa päässä maneesin katsomoa istui kourallinen hoitajia juttelemassa, niillä oli kaikesta päätellen tosi hauskaa. Olisin voinut mennä mukaan joukkoon mutta olin kaikkia nuorempi, tai en ollut ihan varma ton yhden uuden hoitajan iästä mutta vaikka tummahiuksinen tyttö olisi ollut neljäntoista olisi hän silti ollut minua tavallaan vanhempi, ei tällainen 10v näköinen lievästi perässä oleva ponilapsi. Okei, olisi ne kaikki siellä istujat olleet mukavia mutta päätin silti ottaa ja hiippailla aittaan jonne ratsastaja oli varmaankin vienyt Humun minun torkkuessa, siis oikeesti kuka nukahtaa maneesin katsomoon, kuinka perässä sä olet Luna?
Aitassa mua odotti pörröinen Humu. Se hörähti kevyesti mun tullessa. Pieni hymy nousi huulille kun näin ponin katsomassa minuun nappisilmillään. Se moikkasi mua iloisesti, sitä ei kiinnostanut vaikka mä olin kuinka perässä ja pihalla kun lumiukko. Se ei välittänyt nukuinko maneesin katsomossa, ainoa josta se välitti oli että mä tulin moikkaamaan sitä ja toin mieluiten herkkuja mukanani.
Luna ja Humu 27HM
Keskiviikot onkin Humun vapaapäivä, huomisesta sitten kertonee.
|
|
|
Post by Luna on Feb 19, 2016 16:13:04 GMT 2
Viimeisen kerran
Me muutettaisi äidin kanssa takaisin Helsinkiin, Helsinkiin! Se oli kaukana enkä mä halunnut palata, mä halusin jäädä Liekkijärvelle asumaan mutta ei sitä voinut muuttaa, muuttolaatikot oli melkeen pakatut ja hiihtoloman jälkeen saisin aloittaa koulun Helsingissä. Enitine tulisi ikävä Humua, minun kaunista, rakasta hoitoponia tai entistä hoitoponia. Toivottavasti se saisi hyvän uuden hoitajan tai mukavat eläkepäivät, se oli kuitenkin jo kevyemmissä töissä ikänsä vuoksi. Luna ja Humu 531 päivää 28HM 1,45 vuotta♥ Kiitos kaikesta.
// tää oli nyt paras vaihtoehto mun inspiksen puutteelle vaikka Humusta luopuminen sattuu kovin niin mun on saatava taukoa, ehkä minä vielä palaan, joku päivä.
|
|
|
Post by Anne on Mar 25, 2016 18:14:17 GMT 2
25.3.2016 Surullinen pitkäperjantaiPyry sen oli huomannut. Humu oli makoillut aittaboksissaan apaattisena ja näykkinyt kylkiään. Hädissään aamutallintekijä oli tullut kolkuttelemaan tilan päärakennuksen ovea ja herättänyt Kasperin. Kasper oli käynyt tarkistamassa tilanteen ja yhteistuumin pjat olivat pakottaneet Humun ylös. Pyry oli aloittanut taluttelun ja Elli oli saatu myös hereille. - Yleensä nämä menee ohi kävelyttämällä. Eikä ähky ole Humulla ensimmäinen kerta, Elli oli lohdutellut. Ponin olo ei kuitenkaan parantunut parin tunnin aikana, joten eläinlääkäri hälytettiin paikalle. Minerva Putkosen tutki Humun ja oli sitä mieltä, että klinikalle oli lähdettävä. Tässä vaiheessa Elli joutui soittamaan häämäatkalaisille, jotka eivät kuitenkaan vastanneet. Elli ja Kassu lähtivät klinikalle Humun kanssa, Pyry jäi tekemään hommansa loppuun. Matkan aikana saatiin tallinomistajapariskunta kiinni ja he lähtivätkin saman tien klinikalle. Humun olo ei parantunut ja klinikalla kuvissa huomattiin paha suolenkääntymä ja -tukos, joka vaati leikkausta. - Humu on jo niin vanha, Anne totesi surullisena. - Parasta olisi antaa sen mennä pois. Ja niin Humu sai viimeisen porkkanan ja pääsi vihreämmille niityille. --- Kiitokset kaikille Humua hoitaneille näiden lähemmäs 9 vuoden aikana <3 Ja kaikille tuntilaisille ja tallilaisille, jotka ovat Humun elämään osallistuneet!
|
|