|
Post by Anne on Apr 27, 2009 9:33:15 GMT 2
Ponimaastossa: Spesiaali Pipsalle, Nanalle, Fionalle, Fiialle ja Sannille.
|
|
|
Post by Nana on May 9, 2009 22:27:53 GMT 2
Painohuolia ~ 9.5.09 (älkää lukeko jos ette halua teinitytölle tavallista kielenkäyttöä)
''Voi kulta mulla on ollu sua niiiiiiin ikävä!'' sanon pikkuponille, joka katsoo minua kummastuneena ja tekee päällään 90 asteen kulmakäännöksen. Rapsutan ponia varovasti korvan takaa, ikään kuin tämä olisi ensimmäinen kerta kun tapaamme. Kaikki oli niin täydellistä; kunnes mahani alkoi murista äänekkäästi. ''Hemmetti. Tuun ihan just, rakas..'' lirkutin ja hiippailin oleskeluhuoneelle. Matkalla törmäsin Miroon, joka oli tulossa alas. ''Ketäs etit..?'' kysyin ujosti ja välttelin pojan läpitunkevaa katsetta.
''Tota, Siirin hoitajaa..'' poika hymyili, selvästi tietäen, että olin tulossa edellämainitun shetlanninponin karsinalta. ''Ja mitäs asiaa sinulla oli hänelle?'' jatkoin leikittelevään sävyyn. ''Niin sitä vaan, että Kristianilla on bileet huomenna ja mut on kutsuttu ja kutsu on avec..'' poika yritti selittää. ''Hae mut seitsämältä.'' pamautin takaisin. ''Ok...'' Miro vastasi.
''Dasududududaaaaadududusaaa, kuka menee bileisiin hottiksen kaa-aa..?'' lauleskelin käytävällä pyöräyttäen samalla harjan muutaman kerran tanssiin mukaan. ''Mie. Kristianin kaa.'' Pipsa naureskeli. Onneksi kukaan muu ei ollut nähnyt varmasti järkyttävää, melkeimpä lattiaa täräyttelevää norsun tanssia..
Juoksin viimein oleskeluhuoneeseen, nappasin eväspussini ja kipitin Siirin ja Pampulan karsinan edustalle, ja istahdin heinäpaalille. Pussista löytyi perinteisesti fantapullo joka oli ahdettu niin täyteen kuin suinkin, kuiva pizzanpala sekä kirkkaanoranssi appelsiini. Pohdiskelin mitä laittaisin päälleni juhliin, tämä oli sentään tärkeä tilaisuus, minulle.
''Vittu. sekin paita kävi lyhyeks.. MIKS MÄ OON TÄLLANEN LÄSKIKASA!'' karjaisin itselleni ja purskahdin vuolaaseen, tyhjentävään itkuun. Puristin läskejäni, jotka olivat oikeastaan olemattomia; miltei pelkkää luuta ja nahkaa. ''P-pitää laihduttaa, kohta painan liikaa sullekkin, kulta.. en ikinä antais itelleni anteeks jos joutuisit rehkimään.'' tilitin itselleni.
Eväspussi tyhjeni yhdessä hujauksessa, ja sen jälkeen aloin harjata takkuista Siiriä. ''Miksi.. oon.. läski.'' surkuttelin vasten lämpöistä karvaa, joka oli jo suurimmaksi osaksi irronnut. Kotona olin mitannut painavani vähän päälle 40, mutta jotenkin sisimmässäni halusin sen olevan vähemmän. Jotta Miro ja kaikki muut näkisivät minut edes sopivana.
Yllättäen Wear avasi narisevan karsinanoven ja rutisti minua oikein olan takaa. ''Mikäs nyt surettaa?'' hän kysyi varovasti, yrittäen saada minua kertomaan itselleen syvimmät huoleni, siirtämään taakkani hänelle. ''No kato mua. Oon niin läski, ei Miro mua sinne bileisiin haluu..'' sönkötin Wearille. ''HERÄÄ TYTTÖKULTA! Tuosta et kyllä laihduta yhtään, päin vastoin. Ja vaikka olisit satakiloinen, kaikki tykkää susta. Omana itsenäsi.'' tyttö korotti ääntään. Sanojen jälkeen sisimmästäni pulpahti ilon kyyneleet. Olin Nana. Tulin aina olemaan Nana.
Harjattuani myöskin huolellisesti Siirin mammutinjalat sekä takkuisen harjan ja hännän siirryin varustuspuoleen. Hitaasti mutta varmasti yritin viritellä Siirin päälle juuri rasvattuja ajovarusteita. ''Mutta siehän se vasta kaunis tamma ootkin!'' kehuin kovan työni tulosta. Saatuani varustuksen valmiiksi istuin kärryihin mahdollisimman mukavaan asentoon ja maiskutin lähdön merkiksi. Viellä nuori ja raaka tamma ampaisi kiitävään raviin, ja vaikka kuinka yritin, shetlanninponi ei vauhtiaan hidastanut. Viimein sen nähdessä puiden viiltävät varjot poni pysähtyi kun seinään. Sen kulorautiaan karvan alla piileksivät lihakset olivat jähmettyneet kuin kivipatsaat.
Jokin rasahti. ''Onko siellä ketään?'' pelokas ääneni kaikui kovalla voluumilla pitkin metsää. ''Perkeleen perkele..'' jokin tummatukkainen mieshahmo kirosi noustessaan nokkospensaasta. ''Tappi!'' kiljaisin helpotuksesta. Hän selitti olleensa vain pienellä energianpäästelylenkillä, mutta ei, hevonen oli ottanut jalat alleen ja pinkonut pakoon metsän vaaroja.
Tappi sai kävellä vierellä ja rauhoitella panikoitunutta Siiriä. Vaunut kirskahtelivat harvinaisen pimeässä illassa, kun Tapin päästyä Artsin ravitallille annoin tamman kiihdyttää reippaaseen, liitoaskeliseen raviin. Tämä se vasta oli elämää. Piti nauttia niistä ihanista hetkistä, joita elämässä oli vain harvassa.
Nana & Siirimän
58 hm
|
|
|
Post by Nana on Jun 4, 2009 11:00:01 GMT 2
Ilon aiheet 4.6.09 yhteishoito
Oli lämmin kesäpäivä, aurinko paistoi täydeltä taivaalta painostavasti. Seisoin hiiren hiljaa harjauspuomin luona nojaten Siirin pehmeää karvaa vasten. Kello lähenteli vasta aamuseitsemää, tänään olin ollut virkku ja herännyt näinkin aikaisin.
Nappasin taskusta purkkaa ja heitin ne suuhuni yhdellä suunavauksella. ''On kyllä kaunis päivä.. hypättäiskö vähän?'' kysyin hiukan hermostuneen näköiseltä tammalta. ''Jaa-a, sinäkin huomasit sen nyt, kesä on tullut kun hyttyset lentelevät.'' juttelin sille hiljaa. ''Tai jos mentäskin maastoesteille, niitä ei olla menty sitten syksyn.. kai?'' yritin muistella yhteistä taivaltamme. Siirin ilkikurinen ilme paljasti kaiken. 'Jos haluat lentää sammalikkoon', se tuntui viestittävän.
''Ai moi parkkonen'', huudahdin talliin painelevalle Katille. Tyttö tuhahti, ja nosti hiuspehkostaan etummaisia kiharia, nähdäkseen kuka asialla oli. Naurahdin hiljaa itsekseni ja nostin satulan Siirin selkään. Ruskeassa satulassa oli hiukan kuraa, tosin sain ne pois vain hiukan raaputtamalla.
Kuulin kaukaisesti kun bussi pysähtyi. Linnut lehahtivat puskasta muodostaen kurkiauran. Hiljaisuus. Viimein Pipsa saapui pitkää asvalttitietä pitkin jutellen puhelimessa – ilmeisesti Kristianin kanssa.
I don't wanna be the girl who do every dirty things I don't wanna be the girl, who is the evil of the world Who anybody hating anybody hating me always i'm the only bad person
Pipsa käveli ohi vilkaisematta. Olin vähällä purskahtaa itkuun kun hän puhui kaupunkiin lähdöstä kavereiden kanssa. Muiden kavereiden. Käänsin katseeni pois, hitaasti, hankalasti, mutta silti käänsin. ''Pakko päästä sinne hyppäämään ja vähän äkkiä kanssa.'' kuiskasin Siirin korvaan.
Paikalle ilmestyi hymy korvissa oleva mustanruskeahiuksinen tyttö. Shetlanninponi hätkähti ja peruutti hätääntyneesti. ''Ai hei, olen Jassu. Olen kuullut että olet Nana?'' tyttö hymyili ystävälliseen sävyyn, ujostelematta lainkaan. ''No, sitten, olet kuullut aivan oikein.'' luikautin sanat suustani nopeasti päästäkseni kiusallisesta tilanteesta ohi. ''Minne matka? Sitä vaan, että jos maastoon menossa, niin minä tulisin mieluusti Siken kanssa mukaan – taluttaen tosin.'' Jassu jatkoi yhä juttuaan. ''No kaipa se käy. Ole ripeä!'' huusin vielä reippaasti kävelevän uuden hoitajan perään.
Hiljaa mielessäni hymyilin, vaikka olinkin nähnyt Pipsan menevän muiden kavereiden luokse. Olin tullut mustasukkaiseksi, vain koska tyttö oli halunnut sosiaalisempaan ja järkevämpään seuraan..
''Nanaa, lähetäänkö me nyt siis?'' Jassu herätteli minua. Nyökkäsin iloisesti, ja heilautin jalkani Siirin selkään. Istuin satulassa mahdollisimman rentona, kuin lösähtäneenä perunasäkkinä, joka taipui liikkeiden mukaan. Siiri heitteli päätään valmiina pukittamaan, mutta pidin ohjia yhä löysällä. ''Herranjumala Nana miten sää oot noin rauhallinen, oot kohta jossai pusikossa!'' Jassu hätäili. ''Tottumiskysymys'' vastasin äänettömästi kuin mikäkin itikka, jotta keskittymiseni ei herpaantuisi Siirin vahtimisesta.
Laukkasuora alkoi yllättäen ja Siiri pomppasi vireään laukkaan. Sikke yritti tehdä samoin, mutta Jassu hallitsi vuonista hienosti. Nojauduin kaulalle melkein pudoten, mutta ihmeen kaupalla pysyin kyydissä.
''Wou!'' tyttö huusi räkättäen. Maastoesteet päätimmekin kiertää suosiolla; ihan sen varalta että Sikkekin oli hyppytuulella.
''Kiitos päiväni pelastamisesta.'' huokaisin Jassulle.
|
|
|
Post by Nana on Jun 6, 2009 14:37:58 GMT 2
laatu, :s
|
|
|
Post by Nana on Jun 16, 2009 13:59:41 GMT 2
Siirit on tehty
Innokkaista hoitajista Lennokkaista hypyistä Omenasta Lepsuista tuntilaisista Auringosta Nanasta
Elämän ilosta Leivästä Inhottavista päivistä Kaurasta Satuloist Inttämisestä Iloisuudesta Ruuasta Imppaamisesta
|
|
|
Post by Nana on Jun 23, 2009 20:26:48 GMT 2
I don't wanna lose you 22.6.09
''Arvaa mitä..'' kuiskaan hiljaa ponin mahdottoman karvaiseen korvaan. ''Mä uhrasin sun takia mun toisen hoitohevosen, Solsiken. Koska keskityn nyt vain ja ainoastaan suhun, kulta..'' huoahdan pidätellen itkuani. Puristan silmäni kiinni ja heristän nyrkkiäni – nyt ET itke. Siiri pukkaisee minua turvallaan hellästi, esittäen maailman kilteintä ponia. Sitä se ei todellakaan ole, mutta hetkittäin se ymmärtää, milloin ei voi olla kauhukakara.
Harhailen pitkin tuttua tallikäytävää himoiten kaapissani olevaa kylmää Fantaa. Löydettyäni sen ravaan täysin samoja askelmia Siirin karsinalle – minne muuallekkaan. ''Sulla alkaa sitten talutustunti ihan kohta, miss perfecto, ja koska mulla on hitusen kiire laittaa sut sinne, saat olla keksimättä mitään.'' supisen shetlanninponille. Liu'utan satulan hitaasti paikalleen ja suitset menevätkin päähän käden kääntessä – bravo!
''Mene, Maisa rohkeasti vain tuonne Siirin vierelle, kyllä Nana neuvoo, ja heppa ei pure..'' Veronica huokaisi nuorelle pellavapäälle. ''Hei, olen Nana, Siirin hoitaja. Siiri on kiltti heppa.'' hymyilin tytölle; hän näytti niin suloiselta liian isossa kypärässään ja harvahampaisessa hymyssään.
''Sitten eikun kävelemään uralle, taluttajat sisäpuolelle!'' Veronica neuvoi. Maiskautin reippaasti Siirin liikkeelle. Ensin tamma yritti rimpuilla, mutta sitten myöntyi olemaan kiltisti. Maisan jännittynyt ilme kertoi kaiken – tiesin että hän ratsastaa ensimmäistä kertaa.
''Sitten voitte harjoitella pysähdyksiä, taluttajat auttavat alkuun.'' opettajamme huusi kentän laidalta. ''Elikkäs keräile ohjia, sitten huokaiset oooooooiiikeein syvään ja jos Siiri ei viellä sittenkään pysähdy nykäiset ihan pikkuisen ohjista.'' opetin pää kallellaan minua katsovalle nelikesäiselle.
Hyvin Maisa saikin (ikä ja ratsastuksen määrä huomioonottaen) pysäytettyä allaan olevan ratsun, joskin avustuksellani. Vilkuilin ympärilleni, kaikkien pikkuratsastajien kasvoilta välttyi iloinen hymy,- voin vain kuvitella heidät minun ikäisenäni heppatyttönä.
Vaihdoimme suuntaa, ja pääsimme taas liikkeelle. Siiri rentoutuneena köpötteli juuri Maisalle sopivaa vauhtia hänen allaan. Veronica katseli tyytyväisenä oppilaitaan. ''Hienoa!'' hän huudahti. ''Nyt ravia pitkillä sivuilla, hop!'' tyttö jatkoi. ''Elikkä päästä vaan kokonaan ohjista irti, ja ota satulasta kiinni, yritä rentoutua..'' neuvoin hätääntyneenä.
Tikitysravipätkän jälkeen Maisa näytti yhä iloiselta. Hymyilin itsekseni ja käännyin jatkamaan matkaa.
''Onko tämä tinun heppa?'', kysyi Maisa avaten viimein suunsa ujosti. Hymyilin vienosti, ja sanoin: ''Ei, vaikka sitä toivoisinkin kovasti.''
''Sitten tooosi pitkät ohjat, kaikilla meni hyvin!'' blondi hymyili nousten tuoliltaan avaamaan maneesin painavia ovia. Nostin maisan käyntikierroksen jälkeen Siirin selästä ja tyttö ryntäsi innoissaan kertomaan tuntia katselleelle äidilleen Siiristä.
''Hieno tyttö'' piipersin ponille, ennen kuin oli meidän aikamme lähteä talliin.
|
|
|
Post by Nana on Jul 2, 2009 20:42:21 GMT 2
Kun minä menen ratsaille, niin hevosetkin nauraa 02/06/09
CHEEK – JOS MÄ OISIN SÄ remix
“Jos mä oisin sä, kyl mäkin ratsastaisin mun kaa, kyl mäki, kyl mäki ridaisin mun kaa. Jos mä oisin sä, kyl mäkin ratsastaisin mun kaa, kyl mäki, kyl mäki ridaisin mun kaa. Jos mä oisin sä, mä nostaisin puomeja Jos mä oisin sä, mä ratsastaisin vierellä Tässä on sulle sitä uutta ja tuoretta, uut uut uutta ja tuoretta Jos et jaksa, mä suosittelen lähtemään maneesista, Koska mä oon kaikessa mukana myös tänä kesänä, Toiset sanoo et pitäis välillä vähän taukoilla Mut ei ei, se ei mulle käy Mul on pakkomielle vaan duunata Siirin kaa Harjaan rauhassa, se on mun tapa hidastaa Tätä janoo ei voi fantalla sammuttaa
Jos mä oisin sä hoitaisin Siirin mun puolesta, tai muuten alkeistuntilaisten raivot saat huomenna Iloisesti all in ja sillä mennään Omin Siirin, pyytämättä mitään keltään Eli a) yhtään, b) mitään Näytin miten tahdonvoimalla selvitään Jos mä oisin sä, kyl mäkin ratsastaisin mun kaa, kyl mäki, kyl mäki ridaisin mun kaa. Jos mä oisin sä, kyl mäkin ratsastaisin mun kaa, kyl mäki, kyl mäki ridaisin mun kaa. Jos mä oisin sä, mä nostaisin puomeja Jos mä oisin sä, mä ratsastaisin vierellä
Jos mä oisin sä mä tarttuisin mun harjapakkiin, Koska ei nää muut tallitytöt tee niinku mä teen Jos oot kentällä, voit ratsastella toisten kaa Silti hädän tullen mulle sit aina tekstaillaan Jos haluut nähdä putoamisia, pysyisit mun vierellä
Koska ei me muuta tehdä nykysin kun uraa kierretä Mun vieres lisää, ponin tempuist joista sä et tiedä mitään Sen jälkeenkään et saa olla tietävinään Elämä on kuin leffa, tallitöitä ja ratsastusta Tällä menolla ei pitkään pysy elos kukaan
Pitäs kai pidättää, ennen kuin meen tipahtaa Mut maastot kutsuu ja pitää mut pois himast Oon viel hengissä, pitää muistaa ratsastaa Siiri mukana, minne ikinä mentiinkään (Seppele!) Liity tähän laukkaan tai sun on vaan nöyrästi siirryttävä jonon perälle
Nana & Siiri räppää kuudettakymmenettätoista (62) hoitomerkintää
|
|
|
Post by Nana on Jul 5, 2009 13:16:10 GMT 2
|
|
|
Post by Nana on Aug 9, 2009 17:20:09 GMT 2
Ikävä – sunnuntai 9.8.09
Kävelin haikeasti runsas valkovuokkokimppu käsissäni pitkin kapeaa hiekkatietä. Sitä olin kulkenut monesti aikaisemminkin, surun ja ilon päivinä. Niin päättäväisenä, masentuneena, tuskaisena kuin iloisenakin. Aina niin iloinen Lynn hyppeli tasajalkaa minut äkkiä kiinni. “Heeiii! Mites olis maasto tänään?“ Lynn säikäytti. “Ei.. tänään... minulla on muuta.“ sanoin valahtaen lakananvalkeaksi.
Pyörittelen sormeni ympärille hupparini pitkän narun, ja jatkan säntäillen matkaa. En vain pysty olemaan paikallani; sinkoilen tien puolelta toiselle ja potkin kiviä ympäri ämpäri. Lämpimän auringon säteet kutittelevat selkää mutta en kertakaikkiaan suostu riisumaan huppariani.
Normaalisti olisin jo hidastanut juoksua punaisen tallirakennuksen vilkahtaessa puiden takaa, mutta tällä kertaa juoksin ohi. Näin kummastelevien tallityttöjen ilmeet, kun kiihdytin vauhtiani. Päästessäni Seppeleen taakse juoksin vielä hetken kohti niittyä.
Niityllä näin vanhasta kuusesta tehdyn ristin, jonka vieressä oli kaksi uudempaa ristiä. Näin metsän lähellä tuoksui raikkaalle, uudehkolle kasvistolle, joka oli kevyessä huurteessa yön jäljiltä. “Celebrity, k. 2008“ lausahdin hiljaa, pudottaen osan valkovuokoista ristin äärelle.
“Merryhoof, k....“ yritin lausua, tuntiessani kurkussa suuren, painavan palan. Se ei lähtenyt pois, vaikka kuinka änkytin. Uusien puiden lomasta saapui yllättäen tumma hahmo hiukset moitteettoman tiukalla pompulalla ja punainen silitetty paita päällä.
“Nana? siis tuota, hautoja tulin huoltamaan. Täytyyhän niitäkin, tota.. eh..“ mulkaisin Annea epämääräisesti. “Minäkin ikävöin näytä kaikkia upeita yksilöitä. Ikävöin todella“ nainen huoahti. “Cele oli kaunis... Maria en voi unohtaa leirin takia. Painajainen, joka skriivaa minua ikuisesti. Kamu.. hänestä en muista juuri mitään, mutta näin jälkeenpäin.. Olisin rakastanut sitä hevosta.“ yritin avautua, pitäen äänessäni herkän, tärisevän sävyn.
“Mutta, ei kai se auta itkeä – karsina ja poni puhdistettavana!“ ilahduin, ja tipautin viimeiset valkovuokot hautoja koristamaan. Tänä kesänä kukkia oli tuotu harvinaisen vähän; oli myös arvattavaa keneltä ne oli tuotu. Pirteä Karo oli antanut Marille suuren ja runsaan kimpun verenpunaisia ruusuja, Pipsa oli tuonut Celelle muutaman pahaisen orvokin yhdessä Lynnin kanssa, ja Kamun hauta oli täynnä monenmoista kukkasta vanhemmilta; kuten Johannalta, Marielilta, Carkilta ja Chaolta.
Jätin nyt selvästi rauhaa kaipaavan Annen yksin ja kävelin kumisevin askelin kohti tallia. “Missä hemmetissä se Nana on, Siiri on suatanan kiukkunen poni ja se on vaarallinen kun....!“ Jaakko pauhasi, pitäen kylmäpussia jalallaan. “Tääääälläää!“ karjaisin niin kovaa kuin ikinä lähti.
“Pirkatti, antaa olla viimenen kerta kun lähet huitelemaan jonnekkin, tuo poni potkasee kovaa!“ Jaakko murehti. “Kiitos, mutta oisit jättänyt koskematta siihen sitten. Mulla on jo tarpeeks huono päivä.“ räyhäsin. “Millonkahan sulla ei olis..“ mies ärähti ja tallusti sitten pois. Nuo ilkeät, viiltävät sanat kirvoittivat kyyneleet vihreille silmilleni.
Aloitin stressaantuneena Siirin harjaamisen. Joka vedolla lähti monen monta karvaa, joka vedolla poistui vihaisuus kehostani. Joka vedolla suupieleni nousivat yhä ylemmäksi, tavoitteenaan hymy kasvoilla. Tamma huitaisi päätään hermostuneena. “Mikä on, en kai minä ärsytä sinuakin?“ tiuskaisin shetlanninponille. Tämä mökötti korvat luimussa kiinni sidottuna. “Ai.. olin vain niin ajatuksissani – nyt vaihdan harjauskohtaa!“ huokaisin, ja siirsin harjaa ensi kertaa koko tuokion aikana.
Kulorautias karva hohti puhtauttaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Jouhet oli selvitetty jättimäisistä tappuroista. Häntä, joka oli muuten karmeassa kunnossa, oli nyt siisti. “Long time no see.“ joku huikkasi karsinan oven yli. Tunnistin äänen hyväksi ystäväkseni, tallinpitäjäksi, Hillan omistajaksi – tai yksinkertaisesti vain Josefiinaksi. Sydämeni sykähti kattoon asti ja riensin halaamaan blondia.
“Ä-ää, älä yritä, kerro kaikki sun ja Artsin jutusta!“ huusi ryhmä aktiivihengailijoita keskustelumme välistä. “M-mitä?“ Josefiina kummasteli, punastuen samalla. Vinkkasin vaisusti silmää ja mennessäni takaisin Siirin luokse huomasin kuin huomasinkin hymyn nousseen suupielilleni.
“Hei Jose!“ huusin vielä nuoren naisen perään. “Irtohypytys kello seitsämäntoista nolla nolla.“
Josefiina vilkaisi olkansa yli taaksensa, nyökkäsi iloisesti, ja jatkoi matkaansa. Onnellisuuden tunne pulpahti rinnassa, syrjäyttäen pistävän ikävän ja surun tunteen. Nappasin heti taskustani palan tuoretta, kirkkaanpunaista omenaa ja ojensin sen ponille, joka naukkasi sen kertaheitolla suuhunsa. “Ethän sie ees maistellu, nielasit vaan!“ nauroin. “Mutta, koska olin niin kiltti tyttö, että harjasin sut huolella, täytyy mennä harjatkin puhdistamaan.“ ylpistelin, röyhistäen rintaani.
Ulkona oli melkoinen meteli ja hälinä, sillä uusi heinäkuorma oli juuri tuotu paikalle. Päätin hiipiä vähin äänin tallin taakse, jossa ei olisi ketään, ei mitään. Vain minä ja hoitoponini harjat.
“Miten kenestäkään *köh köh* elikosta voi irrota näin paljon karvaa?“ röhkin yhtä äänekkäästi kuin sika konsanaan. “Ollaankos sitä valmiina?“ Artsin heila täräytti säikäyttäen minut. “Kyllä, ready to rock!“
Nappasin Siirin päitsistä kiinni, juosten jo maneesin menevän Josefiinan perään. “Mitäköhän tästäkin tulee.“ tirkahdin, nähden vielä kerran silmissäni ohi kiitävän Celen kuvan. “Pidän susta kiinni niin kauan kuin voin.“ sanoin suukottaen tammaa otsalle.
|
|
|
Post by Nana on Aug 14, 2009 22:15:35 GMT 2
14.08.09
Rutistin poikaa kaikin voimin. Tunsin kuinka hänen kätensä tarrautuivat lantiolleni ja huulet koskettivat omiani. Hänen lämmin olemuksensa sitoi minut kiinni hänen vartaloonsa. “Miro, meidän on mentävä nyt!“ huusi topakka nainen autosta. “Joo joo mutsi, oota nyt hetki..“ poika vastaa hermostuneesti. “Oon siellä vaan yhen viikon.“
Hänen nimettömänsä siirtyy huulilleni vaikenemisen merkiksi. Vedän syvään henkeä ja suutelen häntä viellä kerran. “Kai mä selviän..“ ähkäisen vaivalloisesti. Siirryn tallin puolelle, jossa minua odottaa mukillinen jääkylmää fantaa. “Mikäs kesti, siehän olit siellä Jaakkoa hakemassa? Limsa-automaatti ei toimi“ Veronica paapatti. “Niin.. tuota... Jaakkoa olin hakemassa.“ hymähdin, haroen hiuksiani hermostuneesti.
“Kyl me nähtii sun jaakon hakemiset!“ Lynn tokaisee pitkän huiskea Jusa kainalossaan. “Pikku-Nanalle onkin poikaystävä!“ Josefiina kiusoittelee. “No mun poikaystävä ei ainakaan haise viinalle.“ nälväisen takaisin. Hiljaisuus valtaa huoneen, kunnes yksi naurua pidättelevistä repeää. “Artsilla ei ole mitään tekemistä mun kanssa!“ blondi kivahtaa ja marssii suutahtaneena oleskeluhuoneesta ulos.
Lähden juotuani juotavani perään. Matkalla poikkean satulahuoneessa, josta matkaani tarttuu satula, suitset ja jännesuojat. “Hmm.. huovan voisin ostaa uuden kisoja varten.. täähän hajoo käsiin!“ parahdan.
Varustettuani ongelmien kera ratsuni, talutan tamman kentälle. Aurinko paistaa, kun kiipeän selkään. Kiristän vielä satulavyön, ja eikun liikkeelle!
“Susta on tullu ihan sika tahmea..“ vingun. Napautan pari kertaa pohkeilla, kerran Siiri pukittaa, mutta sitten se alkaa käydä myönteisemmäksi avuille. Ravivolttejen ja muiden jälkeen shetlanninponi alkaa kulkea pikkuhiljaa kaula avuttomasti kaarella.
“Laukkaa nyt jo välillä, ei kukaan jaksa mitään taivutuksia koko aikaa tällasella helteellä!“ Veronica paimentaa. “Okeeiii..“ naurahdan ja nostan laukan pitkällä sivulla. Tunnen, kuinka poni pinkoo minkä jaloistaan pääsee ympäri kenttää.
Random pätkä.
Nana ja Siiri 65hm
|
|
|
Post by Nana on Sept 6, 2009 12:17:49 GMT 2
anteeksi lyhyt, mutta mielestäni ei joka kerta tarvitse olla kovin pitkä, kun en halua ottaa paineita. niin ja ps. ei kaikilla aina oo pitkiä, kaikki aina sillee “sry lyhyt“.. let's start the show..
Älä ikinä luota hevoseen
Rypistin otsaani. Hymykuoppani olivat häipyneet, kuten kala atlanttiin. “Miten kukaan poni voi olla näin siivoton?“ sanoin osoittaen Siirin suuria kuraläikkiä, jotka olivat muodostaneet jo kurapanssarin.
“Toisaalta... miten kukaan poni voi olla näin söpö?“ pohdin. “Hoida nyt se poni alkeistunnille, ja lakkaa pohtimasta!“ Jaakko karjaisi. “En vielä, harjaan tän, mut en laita varusteita, ettei joudu olemaan tuntia varusteissa!“ huudahdin pirteästi takaisin. En aikonut pilata päivääni Jaakon älyttömillä kommenteilla.
Kun poni oli harjattu, tallustelin oleskeluhuoneeseen. Lihaksia särki eilisen jäljiltä, mutta päättäväisenä en luovuttanut. “Viellä.. kolme.. askelta.. sohvalle“ huohotin. Rojahdin kuluneelle vihreälle löhölinnalle ja huokaisin. Tämä oli elämää.
Josefiina repäisi oven vaivattomasti auki. “Vartti aikaa, laittakaa hevosille kamat päälle.“ nainen hymähti. “Vois vääntäytyä laittaa Siirille suittet ja satulan..“ vastasin.
Kampesin itseni sohvalta ylös, napaten suuhuni uunituoreen kanelipullan. Iloiten hyppelin alas, väsymys oli poissaan, lihaskramppikin ohi. Ja mikä parasta, Siirillä menijä ei tarvinnut talutusta. Mutta juuri kun aukaisin karsinan oven..
“Poni! fuck..“ suustani pääsi välittömästi. “Olisi pitänyt arvata että juuri kun harjaan sinut kiiltäväksi, piehtaroit karsinassa ja sitten minulla on vain pari minuuttia aikaa laittaa sinut.“ huusin matkalla, juostessani jo satulahuoneelle. Mukaan otin suitset ja satulan, joiden päällä kannoin harjakoria.
Onneksi Siiri oli piehtaroinut kevyesti, joten muutamalla raskaalla vedolla lian sai pois. Sipaisin myös harjaan tarttuneet purut pois. Kirjaimellisesti heitin kamat päälle, ja juuri, kun olin saanut leukahihnan kiinni, tuntilainen saapui.
“Ette kai ootelleet pitkään?“ hieman puuskuttava blondi sanoi. “Kyllä me jonkun aikaa.“ sanoin ruveten sitten kikattamaan.
Kun ovesta näkyi enään Siirin keikkuva pylly, sanoin: “Oli siinäkin päivä.“
|
|
|
Post by Nana on Sept 7, 2009 16:33:14 GMT 2
shettiskatrillin maksu (: suomennos touchitekstistä: Tuota en päälleni laita
|
|
|
Post by Nana on Oct 7, 2009 20:33:51 GMT 2
jep olen toki aktiivisin
|
|
|
Post by Nana on Dec 10, 2009 17:30:29 GMT 2
Mä haluun mun ja Siirin taipaleen päättyvän haikean huumorintajuisesti. Joten huutakaa; taustamusiikiksi laittakaa EMPPE JA JONTTU (http://www.youtube.com/watch?v=3g1BK_YXRg8) Ikävä sua mul on ikävä sua, ikävä sua/ mut ikävä lähtee pois, mä tiiän sen/ ikävä on surullinen asia, mut se ei voi tappaa ketään/ ikävää ei voi peittää meikillä eikä puuterilla/ ikävä lähtee pois älä pelkää sitä kyl se lähtee pois/ mul on ikävä sua, ikävä sua/ mut ikävä lähtee pois, mä tiiän sen/ Tirahdin itkuun. Painoin pääni tuuhean harjan sekaan. Hetkessä ruskeat hiukseni olivat sulautuneet harmaaharjan sekaan. Kyyneleet valuivat kuin Niagaran putouksesta. En olisi halunnut luopua ponista, mutta... katsoin haikeasti hiukan likaista ponia. Kukaan ei ollut taaskaan harjannut sitä huolella viikkoihin. Istuin turpeelle. Pampula oli jossain ulkona. En edes välittänyt, missä. Toivoin oikeastaan, että Pampula ei tulisi nyt ollenkaa. Ei edes Pipsa, joka oli paras ystäväni. Oikeastaan olisi ollut hyvä juttu, jos tallissa ei olisi ketään. Siiri haisteli minua ymmärtäväisen näköisenä. Sen mantelinmuotoiset silmät olivat tänään isommat kun ennen. Ruskeat, kuin suklaasta tehdyt. Nostin sen pitkän, roikkuvan harjan ylös, niin että tamma näytti Elvikseltä. Se ei naurattanut enään. “Treenaamaan lähdössä?“ Anne yllätti takaapäin. “Sä et varmaan oo viellä kuullu..“ vastasin. “Kuulin kyllä.“ “Ja puhut treenistä?“ “Jos et ehdi hoitaa, ei se tarkoita, että saisit porttikiellon tänne. Tule toki käymään ja ratsastamaan jatkossakin.“ Hymyilin hiukan. Sitten niiskautin, ja halasin ponia. “Anne?“ aloitin. Kun nainen käänsi päänsä, jatkoin: “Onko irtipäästäminen aina näin vaikeaa?“ Anne nyökkäsi vaitonaisesti. Cele. Kamu. Mari. Risto.. lista oli pitkä. Mutta kuolleet hevoset eivät olleet Annen päätös. Tämä oli minun päätökseni. Harjasin ponin kiiltäväksi (jossa meni muuten aikaa), ja laitoin pienillä timanteilla koristellut suitset päähän. Pihalla istuin eleettömästi selkään, ja Siiri lähti heti kävelemään tutulle lenkillemme. Käänsin ponin kuitenkin ympäri, tänään mentäisiin vauhdilla ympäri maita ja mantuja. Pitkälle lenkille. Silmäni sumenivat hiukan. Niitä peitti kyynelkukkulat, joissa virtasi suolainen vesi. Kun keräsin ohjia, poni pukitti leikkisästi. En jaksanut edes nauraa temppuilulle. Ravasimme pitkin maanteitä, minun hytkyen hiukan. Liukkaan tien kivet lentelivät vaikka mihin suuntaan. Siiri teki työnsä taas täysillä, vaikka en edes jaksanut ratsastaa mitenkään erityisesti. Poni tunnisti minut niin ratsastajana kuin ihmisenä, ja alkoi viipymättä hakea muotoa. Hölläsin ohjasta ilmottaakseni, ettei tänään tarvitse työskennellä. Kulorautias liikkui rentona reippaassa ravissa. Oli tämä elämää. Ajatukseni kuitenkin mylläsivät samaan aikaan: Oliko tämä nyt oikea päätös? Mutta oliko oikein, ettei poni saanut kunnon harjausta tai kärsi liikunnan puutteesta, kun tunteja ei ollut? Ei. Mieluummin Siiri oli minulle vain valmennus- ja lempiponi. “Laukataan“ komensin melkein eleettömään, haamumaiseen sävyyn. Siirsin laukkapohkeet, ja poni otti reippaan ja pomppivan laukan. Harja hulmusi samaan tahtiin askeleiden kanssa, ottaen mukaansa oman poninhäntänikin. Siiri ei ollut koskaan laukannut näin kovaa. Myötäsin hiukan ohjaa, antaakseni neidin painella kaikki energiansa pois. Niin minun, kuin Siirinkin energian. “Katoaako rakkaus?“ KUUSYSI<69 loveUponiforeva
|
|
|
Post by Maiss on Jan 16, 2010 18:18:26 GMT 2
Ensimmäistä kertaa, 16.1.-10
Eilen olin saanut tekstiviestin Annelta jossa oli lukenut että olin nyt Siirin hoitaja. En vieläkään uskonut sitä todeksi, ei se voinut olla totta. “Heippa”, isäni sanoi ja pysäytti auton. Avasin auton oven ja hyppäsin ulos Seppeleen tallipihaan. En katsonut minne kävelin, olin niin omissa ajatuksissa. Kyllä se oli mahdollista, mietin lopulta. Olin jonkun muun tytön kanssa Siirin hoitaja, en muistanut tytön nimeä vaikka Anne sen kyllä oli kirjoittanut viestiin. Astuin sisään talliin ja näin heti Siirin katsomassa karsinan kalterien välistä. Pysähdyin katsomaan tammaa hymyillen, oli se sitten pakkaus. “MAISSI!” kuulin äänen jostain karsinasta. “Näin ton ilmotustaulun lapun, onnee Siiristä!” Katsoin äänen suuntaan ja huomasin sen tulevan Cassun karsinasta, joten sen täytyi olla Liisa. “Moi Liisa. Kiitti!” vastasin ja kävelin Siirin boksille. Avasin karsinan oven ja katsoin Siiriä joka katsoi minuun kauniilla silmillään. Se halusi luultavasti porkkanaa, olinhan lellinyt sitä kun se oli ollut leirihoitoponini. “Siiri, mä en lihota sua enää”, nauroin ja otin lapaseni pois oikeasta kädestäni. “Mä hoidan sua nykyään…” Silitin Siirin turpaa. Muistikohan se minut? Kaivoin taskustani kameran, minun oli ihan pakko ikuistaa ensimmäinen hoitokerta. Pampulakin näköjään halusi kuvaan sillä poni käveli juuri Siirin eteen. “Väistä nyt, Pampu, lopeta, apua!” sanoin, Pampula oli nimittäin alkanut syödä taskuani, ahne poni. “Tarttetko sä apua?” Pipsa kysyi astuen karsinaan. Katsoin maahan nolona, ensimmäinen päivä ja hoitajat saivat minusta jo nyt huonon kuvan. “Öö, no joo… Yritin ottaa kuvaa Siiristä mut Pampu tuli tohon eteen”, sanoin ja näytin kameraani. Pipsa naurahti, otti Pampulan otsatukasta kiinni ja veti ponin Siirin edestä. Nappasin kuvan nopeasti ja kiitin sitten Pipsaa. “Kiitti! Oli pakko ikuistaa eka hoitokerta”, sanoin ja silitin Siirin kaulaa. “Joo. Onnee muute!” Pipsa sanoi, taputti rautiasta Pampulaa ja lähti sitten Siken luo. Lähdin hakemaan Siirin hoitopakkia varustehuoneesta ja matkalla poikkesin toimistossa katsomassa ilmoitustaulua. Ilmoitustaululle oli laitettu lappu johon oli kirjoitettu kaikkien hoitajaa hakeneiden hevosten nimet ja niiden perään hoitajien nimet. “Juli ja Maiss”, luin lapusta ja huomasin myös että Topille oli otettu kaks hoitajaa. Jatkoin sitten matkaani satulahuoneeseen ja nostin Siiri-nimellä varustetun pakin hyllyltä. Kävelin takaisin shetlanninponien karsinan luo ja avasin karsinan oven. Minua oli todellakin onnistanut! Ei vain sen suhteen että olin saanut Seppeleestä hoitoponin, vaan myös sen suhteen että olin saanut aivan järjettömän ihanan sellaisen. Ja vaikka olinkin vähän pienempi, osasin pitää ponin kurissa, useimmiten. Siiri katsoi minua taas kauniilla silmillään, minun teki mieli antaa suukko sen silmien väliin joten kurottauduin sen lähelle ja kosketin sen otsaa huulillani. Tamma oli huomannut takkini vetoketjun joten se pisti vetoketjun renkaan suuhunsa ja vetäisi takkiani vähän matkaa auki. “Hassu poni”, nauroin ja vedin vetoketjun takaisin ylös. Otin kumisuan harjapakista ja aloin sukimaan Siirin likaista karvaa sualla. Minkäköhän lainen Juli oli? Olikohan tyttö minua vanhempi, vai nuorempi? Minulla ei ollut mitään hajua tamman toisesta hoitajasta, ja se vähän ärsytti. Mutta parempi se kuin että minä tietäisin tytön kaikki hyvät ja huonot puolet jonkun huhun perusteella, minun piti ensin itse nähdä ihminen ennen kuin alkaisin arviomaan. Siirryin pölyharjaan jonka avulla pöly ja irtonainen lika lähtisi pois, tai ainakin sen pitäisi. Sillä hetkellä minusta tuntui etten koskaan ikinä päästäisi Siiriä menemään, en koskaan. En lopettaisi sen hoitamista ikinä. Mutta todellisuudessa tiesin että matka yhdessä joskus päättyisi, mutta ei pian.
Kohta Siiri oli jo valmiiksi harjattu. Harjaustuokio oli kestänyt noin puoli tuntia, joka ei itse asiassa ollut mikään pitkä aika, mutta ainakin Siiri oli puhdas. Moni oli tullut onnittelemaan minua ja tallille oli tullut pari muutakin tuoretta hoitajaa, Sirppa ja Lauren. Julia ei ollut näkynyt missään. Ehkä tyttö tulisi huomenna tallille, ajattelin kun seisoin Siirin vieressä katsomassa tallin touhuja. Tunsin jo tallin tavat joten mitään esittelykierrosta minun ei tarvinnut tehdä, ellei sitten talliin ollut eilisestä tehty jotain remonttia, joka oli todella epätodennäköistä miltei mahdotonta. “Mites on menny?” Jassu kysyi herättäen minut haaveilustani. “Onkos Siiri ollu kiltisti?” “Hyvin, on ollu kiltisti”, vastasin. “Tää on ihan mahtavan pakkaus!” Jassu naurahti ja silitti Siiriä, mutta tamma yritti näykkäistä Jassun takin hihasta. “Oon huomannu et tää tykkää vähän takeista”, sanoin ja kielsin ponia syömästä Jassua. “Hah! “ tyttö sanoi ja lähti takaisin Siken karsinalle. Ajattelin huomista. Ehkä voisin huomenna Siirin ulkona, jos ei ollut hirveän kylmä. Ratsastamaan en vielä ajatellut mennä, ehkä ensiviikon lopussa. Sitä ennen voisin vaikka juoksuttaa ponia, tai mennä taluttaen lenkille. Minulla oli monta mahdollisuutta, ja paljon aikaa.
Maissi ja Siiri
|
|