|
Post by Fiia on Mar 15, 2008 20:44:43 GMT 2
Lauantai 15.3.08, Maastoon! Pella oli tehnyt huipputyön jokunen aika sitten kenttäkisoissa ja voittanut pelkäävään, jännittyneen, jäykän ja huonoryhtisenkin ratsastajan eli minun kanssa. Koin velvollisuudekseni tulla tallille sateellakin ja käydä vielä näyttämässä sille sitä vesiestettä, joka meitä molempia mietitytti silloin ja minua yhä.
Tamma oli kaikeksi onneksi sisällä, kuiva ja hyvällä tuulella, vaikka ulkona vihmoi räntää, vettä ja jopa hiukan luntakin, maa oli kurainen ja tuuli kolisutti irtaimistoa. Vaihdoin jokusen sanan muiden hoitajien kanssa ja raaputin hajamielisesti harjausta odottavan Humun turpaa, mutta sitten kävin hakemassa Pellan harjat ja menin tervehtimään sitä. Tamma hinkkasi iloisena päätään selkääni ja olin sen yllättävästä huomionosoituksesta niin pöllämistynyt, etten osannut hetkeen muuta kuin iloita. Kun poni taas vaelsi heiniensä ääreen, havahduin ja ryhdyin harjauspuuhiin. Jalat olivat oletettavastikin kuivuneen mudan kuorruttamat, mutta muuten poni oli siisti ja karvat suorassa, kiitos loimen... Kun rapaan ei harjakaan enää tehonnut, otin Pellan pesupaikalle ja pesin neidin koivet. Pella oli innoissaan letkusta ja osoitti sen ylettömällä hyörinällä, mutta sain kuin sainkin mudat pois ja vieläpä jalat kuivaksi.
Harjasin Pellan vielä hoitaja-hoitoponi -suhteemme parantamiseksi kertaalleen läpi, vaikkei tarvetta ollutkaan, ja setvin jouhet kerrankin ajan kanssa, kun pimeäkään ei enää painanut päälle. Poni söi hitaasti mutta hyvällä ruokahalulla jäljellä olevat heinät ja jäi sitten seuraamaan kaula kurvilla touhuilujani sen hännän kimpussa. Aikani ähellettyäni laskin viimein silkkisen harmaan hännän käsistäni ja lähdin hakemaan varusteita. Into nipisti mahassa, mutta minua ei kovin jännittänyt, olinhan hypännyt vesiestettä monen monituista kertaan, joskaan en kuin kerran Pellalla. Mutta jotenkin luotin neitiin jo täysin. Satuloin ja suitsin Pellan nopsasti ja kävin sitten hakemassa turvaliivini ja kypäräni, jotka odottivat karsinan ulkopuolella. Sen jälkeen talutin tamman kosteaan ulkoilmaan.
Noustuani selkään ohjasin Pellan leveälle polulle, jonka tiesin kiertävän vesiesteelle pienen mutkan kautta. Tamma käveli vauhdikkaasti pää pystyssä ja imeskeli kuolainta. Pidin ohjat puolipitkinä, mutta polun levetessä keräilen ne ja aloin ratsastamaan ponia taipuisaksi. Neiti liikkui hyvin kauniisti ja nosti ravin, kun pyysin, joskin muutaman päänheilautuksen kera. Tahti oli pirtsakka, ja kun viimein polku leveni kunnon tieksi saatoin nostaa laukkaa. Pella säntäsi iloisena matkaan, pyöräytti kerran häntäänä hörisi hyvillään vauhdista, vaikka yleensä se oli jokseenkin tahmea. Laukkapätkän jälkeen otin käyntiin ja annoin ohjaa, Pella venytti kaulaansa ja pärskähti tyytyväisenä.
Vesieste oli aika äkkiä edessä. Pella jatkoi pää alhaalla pitkää käyntiä lähes veden äärelle saakka, pysähtyi sitten ja jäi katsomaan ja haistamaan vettä. Annoin sen rauhassa tutkailla tuota jännittävää elementtiä, ja kun se oli saanut tarpeekseen, käänsin sen ympäri ja ratsastin käynnissä veteen. Pella epäröi, mutta kun sai tukea pohkeilta, marssi rohkeasti veteen. "Hieno tyttö!" hihkaisin ja tulin uudemman kerran ravissa, ponin askelissa oli selvästi enemmän varmuutta. Hieno, pieni Pella!
|
|
|
Post by Fiia on Apr 16, 2008 18:45:17 GMT 2
Vanhat tunnit Este 21.2. Pella oli koko porukan pienin ja siksi selkäännoustessani päätin, että vaikka minulla on pienin poni, mehän pystymme tähän! Valutin ohjaa sormieni lomasta löysemmälle ja ohjasin Pellan uralle heiluvan ruskean hännän perään. Alkukäyntien jälkeen keräsin ohjat ja aloin ratsastaa ponia aktiivisemmin eteenpäin. Pella pureskeli mietteliäänä kuolainta, mutta käveli hyvin kauniisti eteenpäin, kuitenkaan turhia kiirehtimättä. Raviin siirtyminen oli laiskahko, mutta kyllä tamma kulki, kun hiukan patisteli ja imutti selässä. Verryttelyn jälkeen otin käyntiin, kun Lilly selosti tunnin ohjelman ja opasti ensimmäisiä ratsukoita. Sivusilmällä vilkuillessa näin monen hevosen hyppäävän varsin mallikkaasti. Pella oli vaipunut omiin ajatuksiinsa ja laiskistunut olemattomiin. Kun meidät kutsuttiin hyppämään, tamma ei korvaansa lotkauttanut vaan jatkoi matasvaa käyntiään. Pohkeilla paukuttelu ja maiskuttaminen eivät saaneet mitään reagtioita aikaan ja olin jo luovuttamassa, kun Lilly tuli viimein tuomaan minulle raipan. Siitä Pella sähäköityi sen verran että kulki ristikoiden yli varmassa ravissa, mutta hitaammanpuoleisesti. Laukassa neiti intoutui silminnähden ja hyppäsi hyvällä ilmavaralla esteet. Loppuverryttely sujui innostuneissa merkeissä, kun Pella oli viimein päässyt jyvälle liikkumisesta. Käänsin paljon voltteja ja kun siirryimme käyntiin, poni oli hiukan kostunut ja puhalsi tyytyväisenä. Tallissa venyttelyopin parissa selostin sille hankalasta mantsan esitelmästä koskien Afrikan ruokakulttuuria, ponia ei tosin pahemmin kiinnostanut. Koulu 9.4. www.freewebs.com/fjallu/024.JPGKoulu 17.3. Kiristin satulavyötä ja katsoin ympärilleni hiukan kummissani – vain kolme tunnilla! Meille se tosin sopi erittäin hyvin, parempi vähän kuin paljon. Jalustimet kouluratsastuspituudelle, ohjasin Pella uralle käyntiä ja päästin ohjat löysiksi. Adan huutaessa ohjeita keräilin ohjat ja autoin raipan kanssa ponia liikkeelle, se kun oli tapansa mukaan alkuun tahmea ja olisi tahtonut vain laiskotella… Jokusen kierroksen ja raipannapautuksen jälkeen Pella huokaisi ja lisäsi tahtia, se näköjään oli tullut siihen tulokseen, että voisi miettiä tekevänsä hommia. Takajalat olivat edelleenkin tallissa, mutta sitten aloitimme pysähdysharjoittelun, jolloin poni alkoi hiukan lyhentää itseään. Pyrin välttämään tasaista vetoa ohjista ja tekemään puolipidätteitä, mutta siltikin askelia meni enemmän kuin neljä, joka oli siis tarkoitus. Viimeinen pysähdys oli tasapainoinen ja onnistunut. ”Hieno Pella!” kehaisin tammaa ja pyysin sitten ravia, joka tuli pienen kaivelun jälkeen. Pella taipui ympyränkaaren mukaan ja oli muutenkin mukava ratsastaa, vaikkakin tempo oli aika verkkainen. Raviverryttelyn päätteeksi siitä irtosi kuitenkin kiitettävä lisäys. Laukka nousi toisella yrittämällä ja pysyi jokusen askeleen, mutta uuden noston ja Adan kannustuksen myötä liikettä tuli lisää ja Pella selkeästi innostui laukkaamisesta. Välikäynnit tapahtuivat neliössä samaan aikaan kun Ada selitti uutta tehtävää. Kyse oli puomin mittaisesta käynnin lyhentämisestä, joka kuitenkin oli yllättävän haasteellista. Pella tuppasi hiukan vetämään ohjasta vastaan ja menemään liian reippaasti, mutta lopulta myötäsi vähän niskasta ja tepsutti puominmitallisen pieniä käyntiaskelia. Kiitin sisältä ja kuuntelin sitten Adan seuraavia ohjeita; nyt aloitettaisiin takaosakäännökset! Ensimmäiset yritykset menivät mönkään, mutta lopulta tunsin kuinka lavat liikkuivat kunnolla sivuun kahden askeleen verran. ”Hieno poni”, taputin Pellaa kaulalle ja annoin sen ravata hetken ennen neljän askeleen koetusta. Askel kerrallaan sain sen kääntymään takajalkojensa ympäri ensin neljän, sitten kuuden askeleen verran. Lopulta olimme edenneet koko käännökseen. Ensimmäinen kiekko meni hutiloidessa, mutta toisella keskityin ratsastamaan aina kaksi askelta kerrallaan, ja tamma kääntyi kuuliaisesti ympäri. Suunnanmuutoksen jälkeen aloitimme alusta, joskin etenimme nyt hiukan nopeammin. Pellalle tämä vasen suunta oli helpompi ja minäkin osasin ajoittaa apuni jotenkin paremmin, ja tietenkin meillä oli jo treeniä alla. Koko käännös onnistui ja Adankin loppukommentit olivat kannustavia. Loppuraveissa poni venytti niskaansa ja pärski tyytyväisenä, se taisi olla kurkkuaan myöten täynnä takaosakäännöksiä nyt muutamaksi viikoksi! Maastoeste 2.3. Kiristin ähkien turvaliivini napakalle, henkäisin syvään ja käväisin hakemassa Pellan ulos. Tamma nuokkui ja pärskähti innoissaan, kun talutin sen pihamaalle. Jalustimet alas, satulavyö kireämmälle ja selkään! Näin ympärilläni peräti seitsemät innokkaat kasvot lähdössä matkaan sekä tietenkin Annen Ristoineen, joka muuten on varsin hurmaava hevonen. Jouduin toiseksi viimeiseksi jonoon Pellan pienen koon takia, mutta se ei kyllä menoa haitannut. Mutkitteleva metsäpolku kallioilla ei ollut haaste ponille, joka sitkeästi pysyi turvallisen välimatkan päässä Jambosta. Peltotiellä siirryimme raviin. Pellaa piti hiukan herätellä, mutta lopulta sekin innostui liikkumaan ja porhalsi muiden perässä harmaa pää pystyssä ja harja heiluen. Pian saavuimmekin paikalle, jossa viisi estettä odotteliat hyppäjäänsä. Annoin ponille ohjaa ja keskityin kuuntelemaan ohjeita. Kun meidän vuoromme tuli, Pella oli tahmea ja minun piti sitä napakasti kerran raipalla auttaa, ennen kuin pääsimme laukalle. Esteet huomatessaan tamma intoutui silminnähden ja kiihtyi huimaan vauhtiin. Ensimmäiselle tukille Pella tuli aika pirtsakasti, mutta Annen ohjeiden mukaan sain sen tuettua toiselle esteelle niin, että hypystä tuli ilmava ja sujuva. Runkoesteelle hypy meinasi lähteä liian kauaa, mutta sain kuin sainkin yhden askeleen mahdotettua vielä väliin. Autonrenkaita Pella katsoi pitkään ja hidastelikin jo, mutta maiskutuksella neiti hyppäsi korkealta yli ja jatkoi samaa matkaa ison hypyn yli veneen. Radan jälkeen puhetta piisasi samalla kun ravuutimme ratsujamme hitaasti edestakaisin. Pella nyökkäili päällään, pureskeli kuolainta ja roiskutti vaahtoa ryntäilleen, jotka olivat jo hiukan kostuneet ponnistuksesta. Paljon oli vielä kuitenkin tekemistä! Kaikkien suoritettua radan käännyimme uudelle kierrokselle. Pella tiesi jo mistä oli kyse, joten se ei enää vilkuillut esteitä ollenkaan, hyppäsi vain isoja kauniita hyppyjä yli esteiden. Sen jälkeen Annen johdolla jatkoimme laukkaa noin kilometrin verran. Pella oli hyvin kuulolla mutta kulki reippaasti, ja kun viimein hidastimme käyntiin, olin oikein tyytyväinen tuntiin ja poniin. Kisoissahan se nähtäisiin, miten homma hoituu!
|
|
|
Post by Fiia on Apr 22, 2008 15:53:50 GMT 2
Tiistai 22.4. Kuka lohduttaisi Jaakkoa Täydellinen päivä tallireissulle! Karkkipussi painoi repussa, aurinko lämmitti selkää ja värjäsi oranssit hiukseni aivan uuteen loistoon. Lunta oli vielä paikoittain maassa ihan reilustikin, mutta linnut jo lauloivat ja jokunen kärpänenkin lenteli leppeässä tuulessa.
Tallilla huomasin ensimmäiseksi Jaakon, jolla oli määrä olla tänään ensimmäinen ravitunti. Hän talutti jotakuta ruunikoista talliin, mutta tarkemmin en ehtinyt tutkailla, kun kuulin Pellan kutsuvan hirnahduksen. Kiirehdin ponin luo, rapsutin sitä poskesta ja ujutin riimun niskahihnan sen korvien ylitse. ”Mennäänpä talliin”, sanoin lempeästi ja ohjasin jokseenkin kuraisen ponin sisälle ja omaan karsinaan. Harjaussessio oli lyhyt mutta ytimekäs, ponista lähti tukoittain harmaata karvaa ja pieni kasa mutaa ja hiekkaa.
Laskin satulan Pellan nyt jo puhtaaseen selkään, oioin huovan ja laitoin vyön kiinni. Tamma luimisti korviaan mutta ei tehnyt mitään sen kummempaa. Seuraavaksi nappasin suitset naulakosta ja virittelin ne Pellan päähän nopsasti rutiinilla. Jaakko odotti jo ovella kypärä päässään ja näytti aika epävarmalta. Annoin hänen taluttaa ratsunsa maneesiin, jossa autoin hänet selkään ja laitoin jalustimet sopivan mittaisiksi ja suoristin liinan, jonka toinen pää oli Pellan kuolainrenkaassa kiinni. Jaakon istunta oli aloittelijaksi hyvä ja käsi vakaa, edellinen opettaja oli tehnyt tehtävänsä ja saanut Jaakon luottamaan itseensä ja ratsuun käynnissä. ”Okei, ratsasta vähän eteen… Vielä vähän! Pohkeella, polvi rentona, kantapää alas. Katse eteen… No niin, nyt näyttää hyvältä!”
Juttelin Jaakolle niitä näitä kokeillessamme ensin kumpaankin suuntaan käyntiä, pysähdyksen ja liikkeellelähdön. Pella oli laiskalla päällä, siitä huomasi selvästi, että se tiesi aloittelijan olevan selässä. ”Nyt kokeillaan sitä ravia. Tulen aluksi siihen viereen juoksemaan. Pohkeen kanssa saat olla määrätietoinen, mutta asento täysin sama kuin käynnissäkin, käsi hiljaa ja kantapäät alhaalla. Istu rentona ja nauti liikkeestä”, selitin ja autoin ponin raville. Jaakko kellahti välittömästi etukenoon, tarrautui harjaan ja päästi jalustimet jaloistaan. Hiljensin Pellan heti käyntiin hymynkare kasvoillani. ”Otahan nyt ohjat ja jalustimet takaisin, kyllä se siitä!” Jaakko teki työtä käskettyä ja seuraava yritys sujuikin paljon paremmin, ei tietenkään mitenkään täydellisesti vielä. Otin Pellan takaisin ympyrälle ja selitin, mitä seuraavaksi otettaisiin. ”Nyt tarkkana, sillä mennään muutama kierros putkeen ravilla. Istu syvällä satulassa, älä jännitä, pohje kiinni, käsi alhaalla, ei polvipuristusta, katse eteen, leukaa ylemmäs, kyynärkulma”, luettelin ulkomuistista ja komensin sitten ponin ja pojan liikkeelle.
Alku näytti oikein hyvältä, Pellan tasainen ravi sai Jaakon hitusen rentoutumaan. Seuraavassa hetkessä Pella kaartoi hiukan tavallista jyrkemmin, Jaakon ote ohjista lipsui, jalustimet valahtivat pois ja Jaakko tömpsähti pehmeästi maneesin hiekkaan. ”Prr, Pella! Sattuiko?” kyselin ja kävelin ponin luo, joka oli jäänyt aloilleen Jaakon tipahdettua. Jaakko irvisti mutta oli kunnossa, kolauksen oli saanut vain pojan itsetunto! Autoin Jaakon vielä takaisin selkään ja Jaakko ravasi kierroksen kuin vanha tekijä, pitäen nyt asentonsa vakaana. ”Se mikä ei tapa, vahvistaa”, runoilin tunnin päätteeksi ja halasin erittäin hyvää opettajaa, Pellaa, antaumuksella.
|
|
|
Post by Fiia on Apr 24, 2008 20:24:48 GMT 2
|
|
|
Post by Fiia on May 17, 2008 20:05:44 GMT 2
|
|
|
Post by Fiia on May 18, 2008 19:01:27 GMT 2
10.5. kevätmaasto Katselin kädet puuskassa rankan työni jälkiä. Pella kiilsi metallinhohtoisen harmaana, musta harja oli takuton ja voimissaan, häntä valui puhtaana ja paksuna vesiputouksena vuohisille. Tamman ilme oli kyllä näkemisen arvoinen - se räpytteli silmiään korvat lurpallaan ja halusi selvästikin vain nukkua! "Pella-kulta, pakko lähteä lenkille", sanoin pirtsakasti ja sain ponin huokaisemaan raskaasti. Alistuneena kohtaloonsa se tallusti Bladen jäljessä ulos raikkaaseen kevätilmaan. "Retki alkakoon", julistin Dreamerille.
Jaakko aloitti riekkuvasta Mankista ja tuli sitten kiskaisemaan minut selkään aika tiukkailmeisenä, liekkö miesparkaa hermostuttanut valtaisa tyttö- ja hevosjoukkio! Kiltisti hän kuitenkin piti Pellan päätä etsiessäni hyvän asennon, ja pisteeksi iin päälle sain hänen ilmeensä kalpenemaan sähäkällä huomautuksella; "Huomenna menet sitten ravia ilman liinaa..." Pellakin oli herännyt vihdoin ja virnisti varsin pahansuovasti, se oli juonessa mukana. Yhdestätoista kulkijasta meidät laitettiin viimeisiksi, eikä ihme, sillä Pellahan oli porukan pienin ja varmasti lyhytaskelisin - vatsalihastreeniä tulossa... Murheet unohtuivat, kun letka suuntasi Seppeleen metsiin Adan viimeisten ohjeiden kaikuessa - pitäkää välimatkat, ei saa ohitella, ei saa päästää hevosia syömään ja sitä rataa - suurimmalle osalle ohjeiden noudattaminen kuitenkin tuntui olevan hankalaa, sillä hevoset käyttäytyivät jokseenkin kyseenalaisesti ja poukkoilivat innoissaan, niilläkin oli kevättä rinnassa.
Mäissä Pella joutui työskentelemään ankarasti, jotta se pysyi muiden mukana. Alamäissä annoin sen edetä omaa tahtiaan ihan hiljaa, jotta selässä pysyminen oli helpompaa, mutta ylämäessä kannustin sitä jalkalihasten käyttöön ja pyysin aika reipasta liikettä. Ja poni kyllä meni! Mäkiä ylös ja alas... Pellan ponnistelessa nautin maisemista ja kuulostelin, josko joku jo tippuisi - Oona ja Carkki joutuivat kovimmalle koetukselle mutta pysyivät selässä harjassa kiinni roikkuen. Kauhulla ja innolla odotettu raviin! -käsky tuli suoralla hiekkatiellä. Pella puski kuolainta vastaan ja pisteli menemään koko russiponin voimallaan pysyen loistavasti joukon mukana. Aluksi nautin siitä mutta sitten iski paniikki - missä jarrut, missä jarrut... Blade, Rensu, Leevi, Mari ja Pella kuumuivat kaikki viisi tasaista tahtia, mutta minun onnekseni edessäni oli leveä ja hidas Jambon takamus, jonka takana sain tammani pidettyä, vaikka kovin se laittoi vastaan! Hammasta purren roikuin harjassa, ohjassa tai kaulassa tai kaikissa yhtä aikaa, mutta vieläkään en selästä tippunut ja siitä olin aika ylpeä, kun viimein hidastimme käyntiin.
Tuskin olin ehtinyt huokaista helpotuksesta, kun Ada alkoi selittelemään ihmeellisyyksiä, joita en ymmärtänyt huohotukseni lomasta. Taikasana laukka sai minut valahtamaan voimattomaksi selässä ja Pellan steppaamaan pienen foxtrottiesityksen. Kovasti varmisteltiin, ettei kukaan vain lentäisi, tehtiin ravivoltteja ja käännöksiä. Pella tikutti niin lujaa kuin pääsi eikä minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa mennä. Tamma venytti kaulansa eteenpäin ohjien mitalta ja huiskasi hännällään - ja kiihdytti sitten kuin laukkahevonen. Hevoset ja maisevat vilistivät, Pellan laukka oli holtitonta ja tuntui kaikkea muuta kuin ihanalta. Yhtäkkiä näin silmäkulmastani Hensun, joka pisti päätä polvien väliin ja takajalkoja taivaisiin, juulin kierähtäessä heti maahan. Vierestäni lähti Blade häntä pyörien ja silmät lautasina, josta säikähdin minä ja humpsahdin nurmikkoon. Pella teki liukupysähdyksen ja tuijotti minua hämmentyneenä, minua, joka nauroin ja itkin yhtä aikaa.
Jatkoimme muiden luokse käynnissä, juttukin alkoi luistaa ja laukkasuoran päättyessä pulputimme kuin keväiset purot. Tämän episodin jälkeen matka jatkui toisaalla väsyneiden, toisaalla juuri vauhtiin päässeiden ratsujen kanssa kotiin pitkin umpimetsää. Pella painoi ja painoi ja hellitti sitten, laski päänsä ja siirtyi ruokailuun, vihreän kuolan tahratessa ryntäät ja etujalat... Kotiin selvittiin kuitenkin, vaikka joukko oli aika väsynyttä!
|
|
|
Post by Sophie on May 27, 2008 19:40:26 GMT 2
Alan varmaan hoitamaan myös tänne, käykö Fiia?
|
|
|
Post by Sophie on May 28, 2008 14:33:47 GMT 2
28. toukokuuta 2008 Tutustumista
Blondi oli saanut varsan, ja vielä ihanan! Nyt kuitenkin nojailin kentän aitaan kun hevoset hyppelivät esteitä. Pella ei ollut tunnilla, mutta ei myöskään karsinassaan. Kai Fiia oli sillä ratsastamassa, ajattelin vähän haikeasti, sillä joutuisin tarttumaan talikkoon ja kottikärryihin. Kävin hakemassa ne ja kuljetin ne Pellan karsinaan. Ponin karsina oli likainen mutta ruokakupit olivat puhtaat. Tartuin hitaasti mutta varmasti - ja huokaisten - talikkoon ja aloitin lannan luonnin.
Karsina oli nyt lantakasaton. Kuulin kavion kopsetta ja arvasin heti ketkä ovat tulossa. Vein niin nopeasti kuin pystyin lannat lantalaan ja tavarat paikoilleen. Tallin edustalla seisoikin nyt Pella-poni ja Fiia laittamassa jalustimia ylös. "Moikka, Kismet!" Fiia moikkasi ja nyökytin. "Haluatko harjata Pellan?" Fiia kysyi. "No voisin - mut mieluiten sun kanssa". Fiia talutti Pellan karsinaan ja riisui siltä kamat. "Voit aloittaa jo harjauksen, voit kanssa lainata minun harjojani", Fiia neuvoi ja kiitin. Pella seisoi rauhallisesti paikoillaan ja hamusi heiniä kun harjasin sitä kohta Fiian kanssa. "Pella on ihana", totesin ja naurahdimme. "Yllätyyys..".
Pellan karva oli kahden tytön jäljiltä nyt kiiltävä eikä se muuta harjatessa tehnyt, kuin astui varpaitteni päälle, mutta se ei ollut vakavaa. "Seuraavan kerran ois kiva jos voisit kokeilla Pellalla ratsastusta", Fiia sanoi. "Oikeesti? No okei, lauantaina kahdelta täällä!" sanoin innostuneesti Fiialle. Jätimme yhteisen hoitsumme rauhaan ja häippäsimme oleskeluhuoneeseen.
- Kismet ja Pella <3 -
|
|
|
Post by Fiia on May 29, 2008 17:11:14 GMT 2
Torstai 29.5.08, Jaakon toinen oppitunti Keskiviikko oli ollut kakin puolin mukava päivä, Pellan uusi hoitaja kismet oli tullut mukaan harjailutouhuihin ja meillä oli ollut oikein mukavaa yhdessä. Velvollisuus - Jaakko - kuitenkin kutsui! Hänhän oli jo yhden ratsastustunnin saanut ja nyt viimein oli toisen aika. Tallilla oli myös kismet, joka oli juuri taluttamassa Pellaa talliin. "Moi!" hihkaisin ja kipaisin harjat jo valmiiksi karsinalle. Aurinko oli lämmittänyt sen harmaan selän kuumaksi, jalkojen mutapaakut kertoivat tosin karua kieltään vielä märistä lammikoista. Poni lepuutti takasiaan vuoron perään ja nautti selvästi hieronnasta. Me kismetin kanssa huhkimme posket punaisina...
Jätin kismetin satuloimaan Pellaa ja lähdin etsimään Jaakkoa, mokoma lymyili pihalla perimmäisessä nurkassa ja poltteli hiljakseen. Mulkaisin häntä pahansuovasti ja henkäisin syvään; "Tupakanpoltto on varma tapa kuolla monta vuotta - joskus jopa montakymmentä vuotta - ennen oletettua kuolinaikaa enkä kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi joku haluaisi elää lyhyen elämän! Etkä varmaankaan ole koskaan kuullutkaan passiivisesta tupakoinnista? Ja nyt sinulla alkaa toinen ratsastustunti ja voit olla varma, että tunnin lopussa sinä kevennät." Jaakko näytti myrkyn nielleeltä ja tumppasi tupakan maahan. "Luonnon roskaaminen ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää", kähähdin kuivasti ja marssin takaisin Pellan luo. Jaakko seurasi perässäni ja haki samalla kypärän päähänsä. Tamma oli satuloitu ja suitsittu, sillä oli liina kuolainrenkaasta niskan yli toiseen kuolainrenkaaseen vedettynä ja kismetillä oli pitkä koulupiiska kädessä. "Tässäpä poni", hän tarjosi Pellan ohjia Jaakolle. Mies tarttu niihin epäröiden mutta rohkaistui sitten ja talutti tamman kentälle kuin sudenkesyttäjä konsanaan.
Jaakko istui itse asiassa aika kauniisti hieman pienenkin ponin selässä, panin merkille ja pyysin häntä käskemään Pellan askeltamaan käyntiä. "Kantapäät", muistutin ja kerin liinaa hiukan lyhyemmälle. "Reippaampaa", komensin, "ja ohjat tuntumalle. Pohkeet kiinni. Katse eteen." Jaakko teki työtä käskettyä ja sai ponin liikkumaan kaunista käyntiä ympyräuralla. "Ja sitten ravia", käskin ja katselin Jaakon epätoivoisia yrityksiä saada Pella raville. "Pohkeet, pohkeet... Nyt!" avitin ponin rauhalliseen raviin pienellä raipan heilautuksella. Jaakko keskittyi selvästi istuntaan, mutta jännitti tamman liikkeitä vastaan. "Rentoudu!" huikkasin.
Kolmen, neljän ravikierroksen jälkeen Jaakko selvästi rentoutui, mutta muisti käsien, jalkojen ja katseen paikan hyvin. "Erinomaista", kiittelin hymyssä suin, "oletkos treenannut salaa vai mitä?!" Mies karahti punaiseksi ja valahti saman tien Pellan kyljelle. Poni seisahtui kärsivän näköisenä. Hihitellen autoin Jaakon takaisin selkään mietiskellen, kuinka lähelle totuutta olin osunut! Tämän jälkeen aloitimme kevyen ravin harjoittelun. "Joka toisella askeleella nouset ylös, joka toisella istut alas. Nyt keskity vain siihen, mutta jos pystyt, muista hyvä ryhdikäs asento!" Jaakko nyökkäsi ja rutisti kulmia kurttuun. Pella siirtyi siististi raville ja Jaakko yritti kevennystä, joka tosin oli aika hankalan näköistä. "Ylös alas ylös alas ylös alas", hoin rytmissä. Lopulta muutama kevennys onnistui ja päästin Jaakon kärsimyksestä. "Jäähdyttelen sen itse, jos annat kypärän", lupasin ja seurasin, kuinka mies luikki tallin taakse tupakka-askin tapainen laatikko kädessään. "Toivoton tapaus", huokaisin ja taputin Pellaa, joka sekin näytti pyöristyneeltä.
|
|
|
Post by Sophie on May 30, 2008 13:08:28 GMT 2
30.toukokuuta 2008 Yhteyden luomista
Tallilla oli niin kuuma, että meinasin grillaantua siinä auringonpaahteessa. Hevoset joivat vettä ja hikoilivat nekin. Jätin pyöräni telineeseen ja menin moikkaamaan Pellaa. Se katseli hiukan ihmetellen minua, mutta tuli luokseni. Sen vihreähköt riimut olivat juuri putsattu - oliko Fiia käynyt täällä jo? Kun menin sisälle, sain nähdä vastauksen. Tallissa oli hipihiljaista. Vain Anne oli putsailemassa Kamun entistä karsinaa, en tosin tiennyt miksi. Menin moikkaamaan Annea. "Ai hei. Olin juuri putsaamassa Kamun entistä karsinaa kun tulit.. Ajattelin, jos joku uusi hevonen tulisi tänne..",Anne sanoi haikeasti. Nyökkäsin, ja päätin heti tarttua tilaisuuteen: "Saisinko käyttää pyörötarhaa?" kysyin uteliaasti. Anne katsoi minua kysyvästi, mutta vastasi: "Tietenkin! Mihin aiot sitä käyttää?". "Ajattelin luoda yhteyttä Pellaan ennen ratsaille menoa - huomenna Fiian pitäisi tulla ns. valmentamaan minua kun istun Pellan selässä. Kentällä varmaan katsellaan vähän miten poni kulkee..", vastasin ja hymyilin. Anne sanoi vielä kerran, että kyllä se käy, ja menin hakemaan kottikärryt ja talikon. Kuljetin talikon ja kotsut Pellan karsinaan, joka oli aika puhdas jo. Kun Anne kulki ohi, huikkasin: "Onko tää karsina jo puhdistettu?". Anne pudisti mykästi päätään ja aloitin karsinan putsauksen.
Jouduin viemään kuitenkin kaksi kottikärryllistä täyttä lantaa lantalaan ja tuomaan kottikärryllisen turvetta takaisin. Pellan karsinan siivoamiseen oli mennyt aika kauan, jtn 20-30 minuuttia. Nyt kottikärryt ja talikko pääsivät hetkeksi lepäämään ja menin hakemaan narkin. Hain Pellan ja talutin sen pyöröaitaukseen. Pella ihmetteli vähän, että miksi se sellaisessa on, mutta ehtisin päästää sen narkista vapaaksi. Hätistin Pellan kauemmas. Sen ilme oli kuin se yrittäisi sanoa 'haluatko oikesti minut pois?'. Hätistin kuitenkin Pellan pois ja kehtoin sen laukkaan. Kun tamma laukkasi rytmikkäästi aidan viertä, käänsin sille selkäni ja odotin tulosta. Vähän aikaa tamma irrotteli, mutta alkoi sitten "maiskuttaa", hiljensi ravin kautta käyntiin ja tuli takaani hengittämään lämpimästi olkapääni yli. Käännyin antamaan Pellalle namun. Pella hörähti lämpimästi kasvoilleni. "Kuules tyttö, sinähän olit kiltisti!" kerroin Pellalle. Silitin ja taputtelin sitä samalla kun kiinnitin narkin sen riimuihin. Talutin Pellan tallille sen karsinaan ja otin siltä riimut pois. Kävin hakemassa harjapakkini. Pella oli syömässä ruokiaan, mutta ajattelin nopeasti vain ottaa sen kaviot ja harjata sen hikeä vähän. Tartuin heti kaviokoukkuun ja putsasin nopeasti sen kaviot. Ne eivät olleet mitenkään likaiset, mutta tarkistin kaikki. Harjasin Pellan vielä nopeasti kovaharjalla ja jätin sen syömään heiniään. Anne oli sanonut minulle, että voisin huuhtoa Pellan kun se olisi syönyt heinänsä. Olin vastannut myöntyvästi. "Miksei ketään muu ole täällä?" kysyin Annelta. "Koska.. nooh, kello ei ole vielä paljoa, tulit tallille puoli yksi. Kohta uskoisin hevostenomistajien tulevan..", Anne vastasi vähän haikeasti. Sitten hän vilkaisi Kamun karsinaa. Varmaan aika vaikeaa selviytyä sellaisesta menetyksestä.
Vihdoin Pella oli syönyt. Talutin sen pesarille. Pella kulki erittäin vastentahtoisesti, ja tiesin miksi - ponit ovat aina tosi itsepäisiä eivätkä halua liikkua joka toinen sekunti eri paikkaan.. Kuitenkin sain Pellan liikutettua pesuboxille. Otin letkun käteeni ja aika viileällä vedellä aloitin Pellan huuhtelun. Pella nautti kun se sai jäähtyä eikä grillaantua ulkona kuumassa. Pikkuhiljaa Pella oli puhdas ja sen karva tuntui tarpeeksi viileältä. Jätin letkun siihen minne kuuluikin ja kuivasin Pellaa pyyhkeillä ja hikiviiloilla. Vihdoin tamma näytti sädehtivältä. Se jopa oli piristynyt pesemisestä. Talutin sen kuitenkin pois pesarilta kun Carkki tuli Palmikon kanssa sinne. Huokaisin syvään katsahtaessani Palmikkoon, mutta talutin Pellan karsinaan. "Voi itku, mitä sä täällä teet?" kysyin hiljaa Pellalta. Talutin sen sittenkin ulos. Se sai laiduntaa Taigan kanssa ulkona. Annoin tammoille molemmille tasapuolisesti porkkanaa. Ihailin puhdasta Pellaa vielä hetken, kunnes päätin mennä.
- Kismet ja Pella -
|
|
|
Post by Sophie on May 31, 2008 9:57:20 GMT 2
31.5.2008 Kesälomaaaa!! Pyöräilin tallille. Saisin tänään ratsastella Pellalla kun Fiia tulisi vähän jelppaamaan. Jätin mahtavan liian pienen pyöräni pyörätelineeseen ja menin tallille. Pian Fiia tuli olkkarista minua vastaan: "Heis! Miten nyt sitten, mennäänkö ratsastamaan? Voin laittaa kamat Pellalle jos lähdemme pian.. Olen harjannut sen jo ja ottanut sen karsinan..", Fiia selitti tohkeissaan. Naurahdin ja kerroin: "Mennään sitten. Hyvä, että säästit lannan luonnin minulta! Voit laittaa kyllä Pellan kuntoon, itse laitan itseni kuntoon". Fiia nyökkäsi ja meni hoitsunsa luo. Oli mukavaa, kun ei tarvinnut olla niin aktiivinen kuitenkaan, kun oli toinen kaveri . Menin satulahuoneeseen ja laitoin kypärän päähäni ja nappasin raipan. "Hei!", kuului takaatani, "hoidatko tänään Blondin?". Arvasin jo, että nainen oli Ros, ja kun käännyin, näin, että olin arvannut oikein. "Joo", vastasin, "mutta ekaksi käyn ratsastelemassa Pellalla. Tehtiin yhteyden luomista eilen". Kävelin Pellan karsinalle. Fiia laittoi häntäremmin kiinni ja sanoi sitten pirteästi: "Haa, valmis!". Talutin Pellan kentälle. Tunnit alkaisivat tänään vasta kolmelta, ainakin olin kuullut niin, tai sitten niitä ei ollut tänään. Fiia meni ystävällisesti avaamaan kentän oven ja talutin Pellan keskelle kaartoon. Laskin jalustimet ja kiristin satulavyön vielä kerran. Hyppäsin selkään ja huudahdin aidan vieressä olevalle Fiialle: "Ääh, tä on hirveen pieni!". Fiia vain nyökkäsi. Annoin Pellalle pitkää ohjaa. Kohta Fiia huudahti käskyn raviin. Kokosin ohjat ja annoin avut raviin. Pellan ravi ei ollut sen hääppöisempi kuin yleensä pienillä poneilla, vähän töksähtelevä ja piti keventää nopeasti. Fiia nauroi kun yritin nousta ylös, hetimiten laskeutua ja taas nousta ylös. Näytin hälle kieltä leikkimielisesti. "Hei, kokeile laukkaa!" Fiia ehdotti ja hymyli. Istuin alas satulaan ja annoin laukka-avut. Pella melkein kuin loikkasi ennen ensimmäistä laukka-askelta, mutta sulautui sitten ja sen askel tuntuikin pehmeältä. Näytin peukkua kun menin Fiian ohi. Hän iski silmää ja annoin ponin laukata hetki vielä. Sitten hiljensin ravin kautta käyntiin ja jäähdyttelin. Talutin Fiian kanssa Pellan sisälle. Fiia tarjoutui ottamaan satulan ja suitset pois ja pesemään kuolaimet. Hain harjapakkini ja aloitin Pellan harjaamisen. Koneille oli tuotu ruokaa, ja nyt Pella ruoskutti sitä. Puhdistin vielä sen kaviot ja lähdin pois häiritsemästä sitä. Kun Fiia tuli takaisin, katselimme tovin Pellaa. "Eikö sen kanssa ole kiva ratsastaa?" Fiia kysyi ja virnisti. "No onhan sillä", vastasin ja hipsimme olkkariin. - Kismet ja Pella -
|
|
|
Post by Sophie on Jun 13, 2008 12:37:28 GMT 2
Täälläkin ollaan sitten lomalla.. Loma-/taukotopiikissa minut löytää huomattavan usein ja nyt olen ns. KESÄLOMALLA Seppeleestä :3.
|
|
|
Post by Fiia on Jun 15, 2008 17:58:09 GMT 2
16.6. Ensimmäinen leiripäivä Pellan käynti oli tahmeaa sen laahustaessa uralla, eikä ihme - aurinko porotti, kenttä pöllysi ja tytöt hikoilivat, eli plussa-asteita taisi olla aika kiitettävä määrä! Hetken käveltyämme Anne komensi ottamaan ohjat ja siirtymään raviin sekä verryttelytehtävien pariin. Pellan ravi oli jo tuudittaa minut hiljaiseen tyytyväisyyteen, mutta viime hetkellä ryhdistäydyin ja komensin sitä tahdikkaampaan liikkeeseen. Taipumisesta ei kuitenkaan näkynyt merkkiäkään ja poskeni alkoivat punehtua, kypärä päässä aurinko tuntui oikein grillaavan meitä.
Laukan Pella kuitenkin nosti vaivattomasti ja lähti yllättävän lujaa viipotusta pitkin epämääräisen muotoista ympyrää. "Hieman enemmän pieniä pidätteitä, että poni pysyy kuosissa, yritä saada laukasta hieman hallitumpaa, voit ottaa välillä tietoisesti raviin ja nostaa laukan uudelleen ja hallitummin... juuri noin, Fiia!" Anne opasti. Noudatin hänen neuvojaan ja sain kuin sainkin tamman rauhoittumaan tasaiseen, letkeään laukkaan. Laukan loputtua nauroin ja taputin Pellan kosteaa kaulaa - tämä se vasta on elämää!
Seuraava tehtävä veti suut taas hymyistä viivoiksi. Raviväistöissä piti muistaa niin monta asiaa yhtä aikaa, katse ja istunta, tahti ja tempo, pohkeet ja ohjat ja poikitus, ja kaikki ne tuli laittaa kauniiksi harmoniseksi kokonaisuudeksi. Muutama ihan nätti väistökin löytyi. Seuraavaksi oli vuorossa pahaenteisen kuuloisia ravilisäyksiä laukasta, mutta Pella ylitti itsensä ja taapersi yllättävän pehmeästi mitenkuten lisättyä ravia, laukka onnistui nyt paremmin kuin alussa. Hieno aloitus leiriviikolle!
Tallissa oli kentän auringonporotuksen jälkeen ihanan viileää ja hevosetkin olivat tyytyväisiä päästessään varjoon. Pella pyrki heti piehtaroimaan puruihin, mutta sain sen pidettyä ylhäällä ja hyvä niin - mitenköhän satulallekin olisi muuten käynyt! Riisuin satulan nopeasti ja vaihdoin suitset päitsiin ja talutin Pellan sitten pesujonoon. Edessäni oli Humun leveä takamus, mutta leiriläiset pitivät onneksi kiirettä eikä aikaakaan, kun oli meidän vuoromme. Aloitin jaloista, joita letkutin hetken kuuman tunnin päätteeksi ja siirryin sitten kaulaan, ryntäisiin ja kylkiin. Viileä vesi vallui Pellan selältä kylkien kautta maahan, tamma urisi tyytyväisenä ja ravisteli lopulta itsensä. Menin ulos varjoon kuivaamaan ponista pahimmat vedet pois ja annoin sen samalla syödä hiukan vihreätä, maltillisesti niin, ettei tullut ahmittua liikaa kerralla. Tarhassaan Pella kellahti mahalleen ja pyöri ympäri, ympäri, ympäri.
(Laitoin jo nyt, etten unohda. Tuntikertomus siis + lisäkappale.)
|
|
|
Post by Fiia on Jun 17, 2008 16:14:48 GMT 2
17.6. Toinen leiripäivä Vedin kypärän päähäni ja talutin Pellan kentälle. Nostalginen leirifiilis valtasi minut - esteitä, jipii! Pella käveli halukkaasti eteenpäin ja odotti raviin -käskyä. Sen tullen poni lähti taapertamaan vauhdikasta ravia eteenpäin pienestä merkistäni. "Mikäs sinulla on", juttelin sille ja taputin sen kaulaa. Verryttely alkoi puomisarjalla, jonka välit olivat pikku-Pellalla vähän pitkät, joten ajoin sitä hiukan eteen, nousin sitten kevyeeseen istuntaan ja annoin ponin hoitaa työt vähän löysemmällä ohjalla. Tamma sai äkkiä rytmistä kiinni ja kulki sitten todella hienosti.
Anne saneli nopeaan tahtiin ohjeita; etuosakäännös, voltteja, puomisarja, temponlisäys! Pella oli aika kankea, mutta notkistui muutaman pääty-ympyrän jälkdeen ja lisäsi sitten halukkaasti puomeille. Pellan ravi oli niin mukava, ettei minulla ollut mitään hankaluuksia istua alhaalla ja keskittyä kaikkeen muuhunkin samaan aikaan. Laukkatyöskentely alkoi rivakasti, vastalaukka tuotti minulle päänvaivaa, mutta Pella äkkäsi homman nimen nopeasti ja laukkasi tyytyväisenä milloin oikeaa, milloin vastalaukkaa; päädyissä sitä oli melkein hankala saada raville!
Pella innostui suunnattomasti, kun pääsimme hyppäämään. 40 cm pikkuesteen se vielä suostui ylittämään rauhassa, mutta puolimetriselle sen vauhti kiihtyi kiihtymistään ja hyppy oli tasapainoton. Uusintayrityksellä kaikki täsmäsi, kun tein lukuisia pieniä puolipidätteitä. "Huippua, Pella!" kuiskasin sille ja vähän ohjasin sen koko uralle loppuverryttelyyn. Pella tuntui jopa vähän pettyneeltä, kun hypyt olivatkin jo ohi!
Samaa kaavaa kuin eilenkin; varusteet pois, riimu päähän ja pesujonoon. Anne oli käskenyt huuhdella hevoset kunnolla, joten odotteluaika oli nyt pidempi. Huuhtelin jalkoja kunnolla, sitten kaulan, ryntäät ja kyljet ja talutin sitten tamman ulos auringonpaisteeseen kuivumaan. Juttelin Juulin kanssa niitä näitä hevosten syödessä. "Lauantain kisat vähä jännittää", myönsin ja Juuli mietti samaa. Luotin kuitenkin Pellaan sataprosenttisesti, vaikka rata olikin meille aika hankala... No, mutta lauantai näyttäkööt!
|
|
|
Post by Fiia on Jun 18, 2008 19:26:48 GMT 2
18.6.08 Kolmas leiripäivä Seppeleen leiri oli kyllä jo keskiviikkoon mennessä täyttänyt odotukseni täysin! Maastotunnille lähtiessä vatsanpohjassa kihelmöi ilosta ja jännityksestä, sillä Pella tuntui todella reippaalta ja ennustin vauhdikasta laukkasuoraa... Anne asetti meidät jonoon kolmanneksi viimeisiksi, mikä oli mukavaa vaihtelua viimeisenä taapertamiselle; Pella puri kuolainta ja olisi ollut jo pitkällä, ellen olisi pidellyt sitä. Anne kailotti ohjien löysänä pitämisestä ja ohjasi letkan kinttupolulle, jossa tuli luonnollinen käyntiverryttely hevosten tasapainoillessa. Keli ei ollut mikään mainio ja ensimmäiset sadepisarat tipahtelivat jo, kun siirryimme reippaaseen raviin metsätiellä.
Reippaan ravipätkän jälkeen edessä aukeni lammen ranta, jonka rannassa saisimme kahluuttaa hevosia. Otin tiukan otteen raipasta ja ohjista, mutta Pella ponnistikin suureen loikkaan kohti järveä ja kasteli minut läpimäräksi. "Hullu Pella!" henkäisin, mutta nauroin sitten ja kaavin vedet kasvoiltani. "Kesä kuivaa, minkä kastelee", runoilin ja annoin Pellan tutustua veteen vähän lähemmin. Se potki etujalallaan hiekkaa ja hörisi innoissaan, olisi varmasti jäänyt sinne iäksi, mutta Anne ohjasi meidät taas pikkupolkua pitkin isommalle hiekkatielle ja aavistelin, että olimme nyt laukkasuoralla. Aivan oikein; Oona ja Ros karauttivat horisonttiin.
Pellan ja Pikun vuoron tullessa puristin napakasti pohkeeni tamman harmaille kupeille. Pella säntäsi täyttä vauhtia eteenpäin, pää selkälinjan jatkona. Kuuntelin onnessani sen yhä kiihtyvää laukan rytmiä, johon pian sekoittui myös Pikun askeleet. Suoran lopussa nousin paremmin seisomaan jalustimille, jarrutin ja nauroin, että se olikin ihanaa! Loppumatka taittui käynnissä ja ravissa pienessä sateessa, Pella pyrki Pikun ohi koko ajan ja kävi aika kuumana, se olisi varmasti jaksanut vielä toisenkin maastoreissun!
|
|