|
Post by Sophie on Apr 13, 2008 16:52:22 GMT 2
Kirjoitan hyvästejä, ei pitäis haitata? Palmikon pikaisen hoidon jälkeen kävelin Sipen karsinalle. silittelin sitä ja availin suutani koko ajan, yritin sanoa jotain, mutten saanut suustani mitään ulos. Olisin voinut huutaa epäreilusta elämästä joidenkin hevosten kohdalla, juuri nyt Sipen. Sain surrullisesti änkyttäen sanat ulos suustani: "Sipe.. Vaikkei olla paremmin tutustuttu, sä et voi noin vain lähteä pois!". Halasin tammaa ja annoin porkkanan lohkon sille. Halasin vielä uudestaan Sipeä ja tunsin lämpimät kyyneleet kasvoillani. Sipen ilme oli kuin se yrittäisi sanoa: "Mitä nyt, mitä pahaa olen tehnyt?". Itkin vielä niin kovaa, etten nähnyt mitään, kyyneleet olivat peittäneet näkökenttäni. "Hyvästi, Sipe, en.. en.. tajua tätä!" sanoin turhan lujaa tyhjään käytävään. Ja totta se olikin.. En tajunnut, vaikka tiesin sen, miksi Sipen oli lähdettävä.. ainiaaksi.
|
|
|
Post by Chao on Apr 16, 2008 19:57:00 GMT 2
'añoranza' on espanjaa ja tarkoittaa kaipuuta... 16/04/2008 - Chao & Sipe... viimeistä kertaa. Nojaan laitumen porttiin ja katselen rakkaan ruunikkoni laiduntamista tarhassaan, hiirenkorvia puhkeilleen koivun alla. Kaikki näyttää niin normaalilta, aivan liian normaalilta. Siirrään katseeni tamman vierellä käyskentelevään nuoreen tammaan, vanhemman tamman tyttäreen. Nuori tamma saa ihmeellisen sätkykohtauksen ja ryntää kiitolaukkaan ympäri tarhaa. Pieni hevonen on täynnä elämää ja elämisen riemua. Vanhempi tamma katselee nuorempaa haikeana, jopa kateellisena.
Vanhempaa tammaa sattui jokainen askel. Pienikin jalan liikautus teki kipeää ja sen huomasi. Vanha tamma oli joskus taipunut hienosti kouluratsastuksessa ja liitänyt korkeimpien esteiden yli. Nyt se oli kangistunut, sillä oli kulumia jaloissa ja selässä. Se ei ollut enää "menossa mukana". Mutta sen imago ei antanut sen antaa periksi, se ei saanut luovuttaa, se oli liian itsepäinen antaakseen periksi.
Vanhempi tamma nuuhki hetken uutta kevätruohoa, koukisti sitten etujalkansa ja rojahti raskaasti makuulle. Sen korvat liikahtivat taaksepäin ja se inahti kivusta. Nuorempi tamma ravasi vanhemman vierelle ja kävi sulavasti makuulle sen kylkeen kiinni, kuin lohdutukseksi.
Käännyn kannoillani ja kävelen talliin. Radio soi ja ihmiset juttelevat leppoisasti niistä näistä. Yritän saada itseni hymyilemään, vaikka ihmiset luulevat minun irvistelevän. Noudan satulahuoneesta muutaman porkkanan ja jään vielä kuuntelemaan hyvän kappaleen talliradiosta. Biisi kirvoittaa kyyneleet silmiini, räpsyttelen niitä itsepäisesti kauemmas, ja huomaan, etten ole ainut, johon kappale vaikuttaa.
Kävelen reippaasti ulos ja takaisin tammojeni tarhalle.
Vanha tamma ei ole vieläkään noussut ylös. Päinvastoin se on kääntynyt kyljelleen ja hengittää raskaammin, kuin koskaan ennen. Sen suuret kyljet kohoilevat ja laskevat tiuhaan tahtiin ja sen puuskutus kuuluu tarhan portille asti. Hetken viheltelen tammoja, kumpikaan ei tule luokseni. Ruunikko ei nouse, rautias nousee, mutta jää ruunikon viereen.
Jotain on vialla. Se iskee kuin salama. Porkkanat putoavat maahan ja minä juoksen ruunikkoni luo niin lujaa kuin koivistani pääsen.
"ANNE! ADA! ELLI! JAAKKO! ELLI! KUKA TAHANSA! APUA!"
Huudan pakokauhuun juuttuneena lähestyessäni ruunikkoa. Kymmenet ihmiset tölväisevät päänsä ulos tallista, katsovat hetken minua, sitten ruunikkoa, sitten taas minua ja lähtevät rynnimään paniikissa ruunikon tarhaa kohti.
Olen päässyt vanhan tamman luo. Näky saa kyyneleet valumaan poskilleni.
Ruunikon silmät ovat väsyneet. Ensimmäistä kertaa elämässään se on valmis luovuttamaan. Annan kyynelten tippua leualtani tamman punaiselle karvalle. Ja tiedän, että nyt on aika päästää irti.
Ihmiset kävelevät tarhan läpi tamman luo. Itse istun tamman vierelle, sen pää sylissäni. Muut käyvät rinkiin ympärillemme ja kuuntelemme tamman raskasta hengitystä. Itken. Ja niin itkevät muutkin. Ne jotka eivät itke, nyyhkivät ja seisovat vakavina tuijottaen tammaa.
Ryhdyin värisevällä äänellä hyräilemään tammalle tallissa kuuntelemaani kappaletta; "lopussa kiitos seisoo, matkan varrella. kadotitte musta kaiken heikon, mä en tahdo paeta. oon pahoillani kaikesta, jokaisesta arvesta. yhdessä pitkään käveltiin, kiitos, anteeks, näkemiin." (kymppilinja - kiitos, anteeks & näkemiin)
Muut yhtyvät lauluun ja pian hoilaamme kaikki yhdessä kyseisen kappaleen kertosäettä. Lakkaan yhtäkkiä laulamasta. Muidenkin laulu lakkaa, kuin seinään. Nuori tamma kävelee pois vanhan tamman luota. Vanhan tamman kylki ei enää kohoile. Sen silmistä on sammunut elämän liekki. Painan ruunikon silmäluomet alas ja lasken sen pään tuoreeseen, kirkkaanvihreään kevätruohoon. "Mä käyn lainaa kaivurin." Jaakko tokaisee ja lähtee juoksemaan kohti naapurinsedän kartanoa. "Saadaanhan me haudata se tohon tallin taakse?" Kysyn Annelta kyyneleet silmissä ja poskissa ja Anne nyökkää minulle kevyesti. Elli häätää ihmiset takaisin talliin.
Minä jään vielä hetkeksi. Kosketan tamman yönmustaa, silkkistä harjaa, samettista turpaa ja kuiskaan kylmään kevättuuleen, joka leikittelee hiuksillani, hiljaa yhden ainoan sanan: 'kiitos.'
R.I.P. dwb-t. Ancietn Spirit "Sipe / Anni" s. 1995 k. 16.4.2008
"Ei ikävä ikinä mee, se pysyy se syvenee." -Kaija Koo
|
|
|
Post by Chao on Apr 16, 2008 19:57:29 GMT 2
Tämän topicin voi täten sulkea.
|
|