29.12.2023 Miniponit/maasto/westernmaasto

[Anne]

Hyinen retki Liekki-Eukon suolle. Vapaavalintaisesti valittavissa maksun suoritus otsikon yhteen kategoriaan.

Tunnin pitää Krister.

Reitti:
Rantaa pitkin kyläkaupalle ja siitä Liekki-Eukon suolle ja Artsilaan pilttuutalleille taukoilemaan.
Ja takaisin Seppeleeseen.



Tunnelmakuvaa männiköstä:

Mistel - Dippi
Sulo - Peck
Tiiu - Fredi




Manny - Oili
Lyyti - Arktik
Pyry - Ailen
Emmy - Windi



Salma - Gekko
Sisu - Koopa

---

Sulo ja Peck sekä pieni laukkahetki!

[Anne]

Ilmoitattehan mihin osa-alueseen haluat merkkkisuorituksen, niin jaan pollet sen mukaan =)

[Anne]

Liekki-Eukon suo avuatuu hyisenä.

[Pyry]

Pyry laskeutuu varovaisesti Ailenin selästä. Vaikka matka maahan on lyhyt, iskeytyy kylmästä kankeat jalat silti kivuliaan vauhdikkaasti Artsilan pilttuutallin pihaan. Pyry joutuu hetken nojaamaan ratsuunsa samalla yrittäen herättää varpaidensa verenkiertoa. Pieni tamma haistelee vierasta pihaa sieraimet kiinnostuksesta valtavina. Lämpöä lämpöä lämpöä, Pyryn päässä pyörii pakonomaisesti hänen taluttaessaan Ailenia pihattotalliin. Sisätilat ovat pettymys, siis lämpötilan suhteen. On siellä toki lämpimämpi kuin ulkona, jossa täytyy olla vuosisadan pakkasennätys, vähintään. Hengitys huuruaa tallissa eikä tekisi yhtään mieli ottaa takkia pois. Lapaset ovat jäätyneet koviksi koppuroiksi käteen ja Pyry pakottaa ne käsistään pois. Ulkona hän bongasi jopa Kristerin irvistävän kylmyydelle jääpuikkopartansa takaa.

"Olis pitänyt jättää satula pois", Pyry valittaa Mistelille, jolla on hänen mielestään aivan liian vähän vaatetta päällään.

Manny ja Salma auttavat Kristeriä kaivamaan esiin termospullon ja pahvimukit, jotka täyttyvät kuumalla mehulla nopeasti. Kuuma mehumuki tuntuu taivaalliselta käsien välissä. Hevosille tarjotaan kädenlämpöistä vettä, Ailen puhaltelee omalla vuorollaan sankoon kuplia ennen kuin juo pitkiä kulauksia.

Sisu pörröttää kypärän tekemää kampaustaan enemmän itsensä näköiseksi ja rapsuttaa toisella kädellä haukoittelevan Koopan otsaharjaa. "Miten Ailenin kanssa on mennyt?" hän kysyy Pyryltä.

"Kivasti", Pyry vastaa ja hörppää mehuaan. "En vaan osannut arvata, että se lähtis ihan niin kovaa ekalla laukkasuoralla. Mut sen selässä tulee kiva fiilis, että senkun meet, ei tunnu tulevan mitään ylimääräisiä mutkia tai muuta pyllyilyä."

Ailen räpäyttää silmiään vastaukseksi. Sen jäiset turpakarvat alkavat hiljalleen sulaa, vaikka Pyry on edelleen sitä mieltä että tallissa ei voi olla montaa astetta ulkoilmaa lämpimämpää. Tamma on ollut ihanteellinen maastoratsu tasaisuudellaan, mutta siinä on myös sopivaa herkkyyttä ratsastajan pyynnöille. Pyry ei yhtään ihmettele, että se on monen tuntilaisen suosiossa. Sillä on myös varmat askeleet hankalammissakin paikoissa. Lännensatula on ollut erittäin mukava istua, vaikkakin hevosen lämmin selkä voisi olla tässä säässä vielä vähän mukavampi. Pilkukas tamma pureskelee kuolaintaan tyytyväisen oloisena, se eikä muutkaan hevoset tunnu panevan kylmää ilmaa pahakseen. Kasvaisipa itsellekin talviturkki, Pyry miettii rutistaessaan tyhjän pahvimukinsa.

"Ollaanko valmiita jatkamaan matkaa?" Krister huikkaa jo ovensuusta. Miehen suupielet ovat kosteat parran sulavasta huurteesta. Pyry pohtii pitäisikö talven ajaksi yrittää itsekin kasvattaa lisälämpökerrastoa parrasta. Tosin Kristerin partaa on taidettu kasvatella jo muutaman talven ajan.

"Mun pitää päästä vielä pissalle!" Emmy huudahtaa ja tarjoaa luimistavan Windin ohjia Pyryn pideltäviksi.

"Ja mun."

"Mä meen kans."

"Ja mä!"

Pilttuutallin niin kutsutussa lämmössä taitaa vierähtää vielä tovi jos toinenkin.

[Sisu]

Kylmä joulukuinen tuuli viiltää kasvoja, kun poniletka kiemurtelee käppyräisten puunrunkojen välissä kohti Liekki-Eukon suota. Paikka on osalle ratsastajista jo tuttua seutua, mutta uudemmille tulokkaille - kuten Sisulle - on se tuttu vain nimeltä. Maiseman päällä uinuva paksu hanki peittää kaiken alleen yhdeksi valkeaksi massaksi eikä rautiaan Koopan lämpimässä selässä istuva Sisu erota maasta yhtäkään merkkiä siitä, että kohta jalkojen alla olisi tutun ja tukevan metsäpolun sijasta upottavaa, vaarallista ja tahmeaa mutaa ja sen seassa mustaa, tummaa vettä, joka nielaisisi jokaisen sitä lähestyvän pahaa-aavistamattoman pikkuponin pohjattomaan kitaansa… tai siis sellaisen mielikuvan Sisu oli Liekki-Eukon suosta saanut, mutta ehkä kyläkaupan kulmalla saarnanneen kylähullun sanoihin oli ripoteltu hieman väriliidun purua. Koopan askel tuntuu reipastuvan metri metriltä ja jonon etupäässä vallitseva puheensorina pysyy rauhallisena ja tasaisena, joten Sisu huokaisee syvään ja päättää luottaa vetohevosen selässä keikkuvan Kristerin päätökseen siitä, että suolle on ihan turvallista mennä.

“Täällä on lumen alla pitkospuut, joita pitkin mennään sitten ihan rauhakseen”, kuuluu Kristerin möreä ääni jonon edestä. Ponijono pysähtyy hetkeksi paikoilleen ihailemaan hyistä Liekki-Eukon suota ympärillään. Pakkanen on kiristynyt matkan aikana monta astetta, ja Sisu tuntee poskipäidensä helottavan punaisina hänen vilkuillessaan ympärilleen. Koopan pää kääntyy laiskasti vasemmalle, kun yhden alapuolelta paljaaksi kalutun männynrungon oksalta lehahtaa ilmaan lintu. Krister lähtee viemään jonoa eteenpäin pitkin suon läpi tallattua lumista polkua ja painottaa, ettei kukaan astu jalallaankaan sen ulkopuolelle. Vaikka polun reunoja koristaakin kauniina kiiltävä hankikerros, sen alla on edelleen osittain sula ja upottava suomaa eikä hankikanto ole tarpeeksi hyvä kantamaan monta sataa kiloa painavaa eläintä. Sisu unohtaa hetkeksi sormenpäissä ja varpaissa hiljalleen alaa valtaavan kylmyyden, kun hän keskittyy ohjaamaan Koopan Ailenin perässä polulle. Sormet puristuvat automaattisesti ohjien ympärille ja suon reunoilla kohoavat kalliot tuntuvat sulkevan katalan suomaan ja sen retkeläiset kokonaan ulkomaailmalta. Niin hevosten kuin ihmistenkin hengitys höyrystyy ilmaan kymmeniksi pieniksi pilviksi, kun jono lähtee etenemään hitaassa käynnissä syvemmälle suon keskiöön.

“Onko tänne koskaan hukkunut ihmisiä?” kuuluu utelias piipittävä ääni jostain jonon takaa. Ääni kuuluu rautiaan Fredin selässä istuvalle Tiiulle, joka vilkuilee pelokkaasti ratsukoita ympäröivää suota ja korkeita kallioita.
“Ei ainakaan minun tietääkseni”, Krister vastaa, mutta sitten miehen ääni muuttuu yhtäkkiä salaperäiseksi. “Kylällä tosin joskus huhuttiin, että kauan ennen suon nimeämistä Liekki-Eukon suoksi erään neitokaisen silmätikku, kuunvalkea uljas hevonen, karkasi aitauksestaan säikähtäessään salamaniskua ja syöksyi pakokauhun vallassa suoraan upottavaan ja mustaan suohon. Hevosta ei nähty enää koskaan, ja myöhemmin neito hukuttautui itsekin samaiseen suohon, koska ei kestänyt olla erossa rakkaasta tammastaan.”
Sisun selkäpiitä karmaisee tämän kuvitellessa nyt niin viattomalta näyttävän, loputtoman valkeuden peittämän suon hiilenmustan veden imaisemassa kauhuissaan korskuvan valkean puoliverisen varmaan kuolemaansa pilkkopimeässä, kuuttomassa yössä. Vaikka kyseessä on ihan varmasti vain kylällä kiertävä urbaani legenda, tuntuu se iskeneen erityisesti Tiiuun sen verran pahasti, että Sisu voi kuulla tytön parkaisevan takanaan.
“Ku-kuoliko se hevonen?”
“Tuskin. Joku maantierosvo varmaan äkkäsi hienon hevosen ja myi hyvillä rahoilla eteenpäin jollekin rikkaalle aateliselle.”
Lyytin ääni tuntuu rauhoittavan Tiiua, vaikka tytön kasvot ovat yhä kalpeat ja sormet tuntuvat tärisevän niin, että ohjat ovat kirvota käsistä.
“Krister, ei nyt pelotella lapsia”, Emmy sanoo huolestuneena Kristerin takaa saaden miehen vain nauramaan.
“Se on vaan tarina, kaikki tietää että Liekki-Eukon suolla käy porukkaa kun turisteja konsanaan eikä täällä koskaan oo mitään sattunut paria suohon uponnutta kumisaapasta ja puhelinta lukuunottamatta. Eihän tähän suonpahaseen voi hukkua edes yrittämällä…"

Suon loppupäässä avautuu pieni aukio, johon pitkospuut loppuvat ja jossa mahtuu turvallisesti laukkaamaan yksi ratsukko kerrallaan. Sisu pysäyttää Koopan vuoroaan odottaakseen, ja vaihtaa pari sanasta edellä ratsastavan Pyryn kanssa. Samalla Sisu varmistaa, että takana tuleva Tiiu ei ole alkanut uudestaan parkumaan Kristerin kertoman kauhutarinan takia. Joku hevosista kuopii maata, kun ensimmäinen ratsukko siirtyy laukkaan ja kiitää kohti kallioiden välissä aukeavaa metsäaukiota.
Sisu, Pyry ja Tiiu ovat jonon viimeisiä. Muut odottavat parinsadan metrin päässä mutkan takana, ja pian Pyry alkaa valmistella Ailenia liikkeellelähtöön. Tamma on juuri nostanut ravin, kun heidän ylitseen lehahtaa toinen lintu ja suota ympäröivästä metsänreunasta kuuluu rääkäisy. Sisu hätkähtää ja kääntää katseensa äänen suuntaan, nähdäkseen samalla kuinka puiden ja hankien välissä vilahtaa jotakin valkoista. Saman näkee myös hänen takanaan oleva Tiiu, jonka pakkasen punanneet kasvot muuttuvat vitivalkoisiksi sadasosasekunnissa.
“Mikä ihme se ol-”, Sisu ehtii aloittaa ennen kuin Tiiun vapisevat, sinertävät huulet avautuvat viimein rääkäisyyn.
“Se on KUMMITUS”, Tiiu parkaisee.
“Kummitus? Mis-”, Ailenin ravissa pomppiva Pyry kysyy ennen kuin puiden välissä näkyy taas liikettä. Valkean hevosen siluetti kääntyy katsomaan heidän suuntaansa sierainten puskiessa pakkasilmaan höyryä. Miehen kasvoille vääntyy järkyttynyt ilme. “Herra siunatkoon, PAKOON!”
Ailen syöksähtää liikkeelle tuntiessaan terävän potkaisun kyljessään, kuten tekee myös Tiiun eteenpäin patistettu Fredi. Ponikaksikon lähtiessä kiihdyttämään ei myöskään Koopa aio jäädä yksin eikä Sisu ehdi hämmennykseltään pidättää ponia sen tehdessä täydellisen käynti-laukkasiirtymisen lähes paikaltaan. Kolme ponia laukkaavat nyt peräkanaa eteenpäin kohti tienmutkaa, jonka takana muut jo odottavat.

Koopa suostuu pysähtymään vasta muidenkin ponien ilmestyessä sen näkökenttään, ja Sisu hytisee sen satulassa tuntien kulmakarvoihinsa muodostuneiden jäähileiden kutittavan kasvojen ihoa. Tiiu tärisee Fredin selässä kuin haavanlehti, ja Pyryn kasvoja koristavat vinot silmälasit hämmentävät muuta porukkaa niin, että Kristerinkin on ratsastettava jonon etupäästä katsomaan tapahtunutta.
“Mitä ihmettä siellä tapahtuu?” Kristerin ääni on yhtä aikaa huolestunut ja närkästynyt. “Ei täällä suolla saa laukata kuin päättömät kanat, johan pääsin sanomasta että hanki on upottava ja sen alla vielä upottavampi suomaa.”
“M-me n-nähtiin kummitus”, Tiiu piipittää hukuttaessaan kasvonsa Fredin lämpimään harjaan kuin peittääkseen kyyneleitä.
“Siellä oli jotain”, Sisu puolustaa Tiiua, vaikka ei itse olekaan vakuuttunut kummituksesta. “En mä ehtinyt nähdä kun vilauksia ennen kuin ponit villiintyi.”
“Siis te villiinnyitte”, korjaa Krister huokaisten ja osoittaa paksulla sormellaan Sisun ja Pyryn taakseen. Sormen osoittamasta suunnasta kömpii esiin lumipesty Emmy vetäen perässään luimivaa Windiä. “Windi riehaantu laukkasuoran lopussa ja heitti Emmyn jorpakkoon, se ehti tehdä kierroksen tässä metsänreunassa ennen kun saatiin se kiinni.”
Tiiun pää nousee hitaasti ylös Fredin harjasta tämän vilkuillessa Windin ja Emmyn suuntaan. Pyryn suusta pääsee syvä huokaisu tämän tajutessa, että kyseessä olikin vain ollut vanha kunnon Windi-mummo jakamassa sydänkohtauksia avokätisesti niiden tarpeessa oleville ja niitä tarvitsemattomille. Sisu tuijottaa hämmentyneenä, kun Emmy pyyhkäisee lumet kypärästään ja nousee pilkullisen, kiukkuisen tamman selkään tyynenä ja rauhallisena. Voisiko hänellä tosiaan olla niin huono näkö, ettei hän erottanut tiikerinkirjavaa hevosta kimosta? Toisaalta, paksu valkoinen hanki ja kirkas päivänvalo sattuivat silmiin, ja saattoivat hyvinkin yhdessä sokaista näkökenttää hetkellisesti niin, että kirjava hevonen sulautui osaksi valkeaa loistoa. Joka tapauksessa Sisu on nyt onnellinen, että tilanne on ohi ja he pääsisivät jatkamaan matkaa. Krister antaa vielä tiukan muistutuksen siitä, että vaikka perässä juoksisivat koko Liekkijärven kummituspopulaatio ja kolmekymmentä karhua, ei tuntemattomalla maaperällä laukata täyttä häkää eteenpäin vaan hillitysti ja ympäristöä havainnoiden.

Sisu vilkaisee taakseen jäävää suota vielä kerran ennen kuin kääntää Koopan viimein muiden perään. Hän on päästänyt Tiiun ratsastamaan edellään, sillä tyttö vaikuttaa olevan yhä hieman järkyttynyt äskeisestä. Koopakin vaikuttaa oikeastaan pitävän roolistaan perähevosena, kun kaverit eivät säntäile joka ilmansuuntaan ilman sitä.

[Tiiu]

Okei. Ehkä EI ollut paras idea katsoa The Blair Witch Projectia juuri ennen retkeä Liekki-Eukon suolle? Fredillä oli kiva maastoilla, punkkaritukka keinui ponin askelten tahdissa hauskasti ja matkassa oli mukava porukka. Se ei kuitenkaan estänyt kylmiä väreitä hiipimästä Tiiun niskaan, kun kummitusjutut saivat mielikuvituksen laukkaamaan halki hämärtyvän metsän. Tallin lämmössä Tiiu kuitenkin alkoi jo suunnittelemaan, millaisen elokuvan suolta saisi tehtyä. Siis, sikälimikäli sinne koskaan uskaltautuisi uudelleen...