|
Post by Jusu on Jun 27, 2023 12:09:41 GMT 2
Ruskamäellä vierailevien ratsutettavien ja myytävien hevosten päiväkirja
|
|
|
Post by Jusu on Jun 27, 2023 15:51:26 GMT 2
trakehnertamma Go-GetterMAAILMAN FIKSUIN NELIVUOTIAS Gigi on maailman fiksuin nelivuotias. Niin Jusu tammasta ajattelee. Kun he keväällä koeratsastivat hevosia Saksassa ja Latviassa, vain pari jäi Jusun mieleen sillä tavalla: kuin ne olisi tuntenut jo pitkään, vaikka on vasta kavunnut kyytiin ensimmäistä kertaa. Siksi Jusu uskaltaa empimättä sanoa Rasmukselle joo-tietty, kun puoliso kysyy, starttaisiko hän ehkä Gigillä Seppele Cupissa, vaikka tamma on vasta Hanami Weekin myötä kulkeutunut Suomeen ja ollut Liekkijärvellä. Jusu itse on vielä Kallassa. Mutta koska hevonen on mutkaton, tasainen, rohkea ja helppo, ja koska pieniä luokkakorkeuksia on tarjolla, mikäs siinä on kummempia treenaamatta letittää tamman harja ja lähteä hyppäämään kisarataa. Kyllä Jusu tietää, miten Rasmus on hevosta väliajalla ratsastanut: tarkasti, niin kuin Rasmus aina ratsastaa hevosiaan. Gigin ratsastettavuus on varmasti vähintäänkin yhtä mukava kuin koeratsastuskerralla. Sitä paitsi, Jusu ajattelee etukäteen, nehän ovat ratsastuskoululla järjestettävät kisat. Todennäköisesti luvassa on lämmin tunnelma, vaikka kisat suuret ovatkin. Tuskin kukaan siellä katselee pahalla silmällä, jos nuori ja uraansa aloitteleva ratsu vähän spookailee tai muuten haparoi. Perjantaina hän saapuu Merikantojen kyydissä Liekkijärvelle. Hän ehtii esitellä Ruskamäen kummitytölleen Sofialle ja tämän äidille. Enemmän on esiteltävänä suunnitelmia: kuinka tähän tulee vähän isompi talli sitten joskus, mutta ensin rakennetaan asuintalo naapuritontille, ja miten ehkä joskus voitaisiin harkita maneesinkin rakentamista, vaikka siihen tietysti menee aikaa. Sitten hän ehtii nauttia puolisonsa halauksesta muutamien viikkojen etäyhteyksillä olon jälkeen. Ja mikä viikonlopun kisakoitoksen kannalta tärkeintä: on aikaa myös kokeilla, vieläkö Gigi on sellainen kuin hän muistaa. Hevonen ei petä odotuksia. Se on yhä pieni ja sievä, kiltti ja virkeä, ja kun Jusu ratsastaa sillä, hänet valtaa tyytyväisyys. Vau. Miten hienon hevosen he ovat osanneet valita ensimmäisellä myyntihevosten etsintäreissullaan! Nuori puoliverinen tuskin on hankala myydä (tosin, Jusu miettii, luopuminen voi ollakin hankalaa). Se on niin mukava. Nuoreksi hevoseksi se on ihmeellisen turvallinen ja järkevä. Jos Jusu vain osaa esittää sen edukseen kilpailuissa, kuka tietää, miten se ehkä jo siellä herättää kiinnostusta mahdollisessa ostajassa. Koeratsastuksessa hevonen tekee takuuvarmasti esittelytyöt ihan itse omasta puolestaan: Jusun ja Rasmuksen tarvitsee vain varmistaa, että kokeilijat löytävät sen. Silloin Jusua alkaa jännittää. Seppele Cupin avoin sarja ei ehkä ole hänelle näytön paikka kilparatsastajana, ei siinä mielessä kuin Power Jump tai muut jo koetut suuret kansainväliset arvokilpailut ovat olleet, mutta hevosalan ammattilaisena kyllä. Monipuoliset luokat houkuttelevat paikalle monenlaisia kanssakilpailijoita ja yleisöä. Siellä Josefina Rosengård ratsastaa ensimmäistä kertaa Ruskamäen talliyrittäjänä ja esittelee heidän itse valitsemaansa myyntihevosta. Olisiko sittenkin pitänyt valita pienempi luokka, häilähtää hänen mielessään. Mutta ei. Olisi maailman fiksuimman nelivuotiaan alimarkkinointia juoksuttaa sitä miniluokassa. Erinomaisen luonteen lisäksi on syytä näyttää myös, että Gigissä on paljon muutakin hyvää: sillä on hyppykykyä ja pieteetillä tehdyt pohjatyöt, ja kaiken sen turvin se kyllä voi suoriutua 90 senttimetrin kisaradasta aivan hyvin. Jusu rapsuttaa mustanruunikon silkkistä kesäkarvaa. "Kyllä vaan", hän hymähtää hevoselle. "Kyllä sä pääset näyttämään, mitä osaat. Hieno tyttö."
|
|
|
Post by Jusu on Oct 8, 2023 10:33:45 GMT 2
zangersheidetamma Sweet Saccharine ZPIHANPERUKAN HELMI Josefina ei osaa olla miettimättä, mitä Helmistä olisi voinut tulla, jos sen elämä olisi mennyt eri tavalla. Tallin ja tarhan perukoille unohdettu tamma on kovasukuinen, korrektisti rakentunut ja yhteistyöhaluinen hevonen. Enimmäkseen se luottaa ihmiseen kuin kallioon. Silloinkin, kun Helmi pelästyy, se seuraa sitä käsittelevän ihmisen elekieltä aina vähintään puolella korvalla. Jos käsittelijä on tyyni ja rauhallinen, ei Helmikään ensimmäisen säpsähdysreaktion jälkeen lähde karkuun. Se on säikähdellyt vähä kaikkea. Rapiseva heinäkassi, navakka tuulenpuuska, Artun vieraannäköinen auto tallin parkkipaikalla - Helmi pistää kaiken merkille ja vähintäänkin hieman huolestuu. Mutta kentällä se on kuin eri hevonen. Ei Josefina sitä rohkeaksi kutsuisi. Pikemminkin hevonen on työskentelyorientoitunut ja keskittynyt. Kun ratsastaja antaa Helmille tehtäviä, se tekee mielellään. Yrittää ainakin. Tamma on osaamaton ja vaatii runsaasti ohjausta ja johdonmukaista palautetta. Sille ei ehkä ole helppo löytää oikeaa omistajaa. Helmi ei ole sellainen hevonen, jonka monikaan kilparatsastaja haluaisi: kahdeksanvuotias, joka on valmis korkeintaan pikkuluokkiin ja jonka tie oikeisiin kilpailuihin on pidempi kuin lähes millä tahansa muulla ikätoverillaan. Helmi ei myöskään kaikessa herkkyydessään ja kouluttamattomuudessaan sovellu jokaisen harrastelijan käsiin. Josefina ja Rasmus ovat puhuneet Helmin kohtalosta. Jos ei se kevääseen mennessä löydä kotia, he astuttavat tamman. Sille on kutkuttavaa pohtia sopivia orivaihtoehtoja, ja kun varasuunnitelma on olemassa, tamman myyntipyrkimykset eivät herätä epätoivoisia tunteita. Mutta kyllä Josefina silti kovasti toivoo, että Helmi saisi ihan oman ja arvoisensa kodin: sellaisen, jossa se saa olla silmäterä, keskipiste, ei enää yksi monesta eikä ainakaan koskaan enää unohduksissa.
|
|
|
Post by Jusu on Oct 8, 2023 16:22:18 GMT 2
hollantilainen puoliveritamma Cremella de VilKERMAKARAMELLI "Se on niin kaunis", Josefina sanoo pehmeästi. Se ei ole kuiskaus, mutta voimakkuudeltaan hädin tuskin sellaista kummoisempi. Talliin on laskeutunut illan rauha, eikä Josefina henno sitä rikkoa. "Barbihevonen", Rasmus tuomaroi. "Menee varmasti helposti kaupaksi." "Vaikka toivottavasti kukaan nyt ei ihan pelkän ulkonäön takia sitä kuitenkaan osta", Josefina sanoo hivenen huolestuneena. "Kun se on kuitenkin niin nuori. Tai että toivottavasti se kuka sen ikinä ostaakaan, osaa ainakin arvioida omat taitonsa niin että tietää pystyvänsä myös kouluttamaan sitä." "Jos siitä tuleekin jollekin vaan pihankoriste", ehdottaa Arttu, joka viipyy vielä yhden yön heidän vieraanaan ennen kotimatkaa. "Ei sitä sitten tarvitse kamalasti osata kouluttaa. Kunhan on käsiteltävissä. Se on tollanen kiltti lemmikkihevonen kuitenkin." "No joo", Josefina sanoo, kuulostamatta kovinkaan vakuuttuneelta. "Voisihan se olla sellaiseen elämään tyytyväinen." "En mä usko, että se pahastuisi", Rasmus arvelee. "Harvassa on ne hevoset, joita jää harmittamaan kisat, joihin ne eivät saaneet osallistua", Arttu sanoo. Josefinasta se on mielenkiintoinen lausunto sellaisen miehen, joka kuitenkin on henkeen ja vereen kilpailunhenkinen ja tahtoo yhä omien hevostensa etenevän vauhdilla tasolta toiselle, suusta. Ehkä nimi hevosen papereissa omistajan viivalla sokeuttaa häntä tavallaan, unhoituttaa moiset pehmeitä arvoja henkivät ajatukset. "Se on varmasti ihan totta", Josefina sanoo diplomaattisesti ja ajattelee hiljaa mielessään, että Arttu on varmasti oikeassa. Tuskinpa Kermiskään, niin kuin he ovat Cremellaa alkaneet kutsua, oikeasti olisi moksiskaan lemmikkihevosen roolista. Kun vain siitä pidettäisiin hyvää huolta - muuta ei Josefina toivo. Vaikka hevoset nyt ovatkin heille bisnes, hän ei kuollakseenkaan tahdo tehdä rahaa sen kustannuksella, että hevosia heiltä lähdön jälkeen laiminlyötäisiin tai kaltoinkohdeltaisiin. Mutta Kermiksen tulevaisuus on epäilemättä hyvä. Se on ihastuttava hevonen. On varsin todennäköistä, että hän ja Rasmus pääsevät valitsemaan kodin usean tarjokkaan joukosta eivätkä suinkaan joudu tyytymään ainoaan tarjoukseen hinnalla millä hyvänsä.
|
|
|
Post by Jusu on Oct 21, 2023 14:30:49 GMT 2
ruotsalainen puoliveritamma Ring of FireIdeassa oli kaikki katastrofin ainekset. Rasmusta hirvitti, kun hän katseli avopuolisonsa loittonevaa selkämystä. Josefinan alla nimittäin ravasi kaikista tallin hevosista Ringa, jolla oli arveluttava maine, mitä tuli ratsuna oloon. Niin kiva kuin tamma olikin tallissa, satulan alla se saattoi reagoida yllättäviin asioihin valtavan nopeasti ja mainittavan suurieleisesti. Ehkä, Rasmus ajatteli ja rentoutti leukaansa, jota oli huomaamattaan alkanut purra tiukasti yhteen, ehkä Ringa pitäisi peltolaukasta. Ehkä, kun se keskittyisi etenemään nopeasti eteenpäin, se jättäisi näyttävät sivuttaisliikkeet, yllättävät äkkipysähdykset ja vauhdikkaat ympärikäännähdykset tekemättä. Ehkä hevonen toisi Josefinan turvallisesti pellon päädystä päätyyn. Lähtö oli Ringamainen suoritus: Rasmus näki kaukaa, kuinka Josefina teki töitä kääntääkseen tamman juuri haluamaansa suuntaan ja saadakseen sen pideltyä nahoissaan. Ringalla kesti hetken aikaa, ennen kuin se sai jutun juonesta kiinni. Sillä oli lupa juosta! Se sai juosta täyttä vauhtia eteenpäin niin pitkälle kuin peltoa riitti! Ja sehän juoksi! Tamman laukka kiihtyi kiitolaukaksi. Josefina nojasi sen kyydissä vähän eteenpäin, tunnusteli hevosta ja nauroi. Tätä tämä tamma tahtoi tehdä. Ilman aikomustakaan tehdä muuta kuin nelistää suoraan kohti pellonlaidalla kameran kanssa odottavaa Rasmusta Ringa kiihdytti kiihdyttämistään, kunnes saavutti tasaisen huippunopeuden. Vaivattomasti se ylläpiti vauhtiaan. Jarruttamisen aika koitti aivan liian pian. Josefina olisi voinut jatkaa laukkaamista maailman ääriin, ja niin Ringakin. Pelto loppui kuitenkin kesken. Josefinan ja Rasmuksen suureksi yllätykseksi tamma hidasti vauhtiaan lähes hallitusti ja sopuisasti, ilman ylimääräisiä toimintoja. Seuraavan spurtin lähtö oli jo hallitumpi kuin edellisen. Tulinen tamma oli löytänyt elementtinsä. Syksyinen sänkipelto vailla nopeusrajoituksia oli hauskinta, mitä Josefina oli hetkeen minkään hevosen kanssa tehnyt. "Tullaan huomenna toisten hevosten kanssa", Josefina ehdotti Rasmukselle, kun he kävelivät takaisin kotia kohti. "Pitäisi olla hyvä sää." "Joo. Teddy ja Carri voisi päästä irroittelemaan", Rasmus suunnitteli. "Tai Piki ja Vivani." "Jos ehditään valoisan aikaan, niin tehdään sänkkärilenkit vaikka kaikkien niiden kanssa", Josefina innostui. "Sä voisit ratsastaa Ringan kyllä huomennakin", Rasmus jatkoi hevosten liikutuskalentereiden suunnittelua. "Sillä on sileänpäivä. Teillä synkkaa sata kertaa paremmin kuin mulla ja sillä. Mä luulen, että Ringa puhuu ruotsia." Josefina naurahti. "Se on hyvin mahdollista", hän hymähti, vaikkei itsekään aina ollut Ringan kanssa samalla aaltopituudella, oli tamman äidinkieli sitten mikä hyvänsä.
|
|
|
Post by Jusu on Nov 5, 2023 12:46:56 GMT 2
suomalainen puoliveriruuna Pioneer Spirit Ion
ULJAS MUSTA "Ne sano sitä Nestoriks", Mai kertoo. Niillä tyttö tarkoittaa ensimmäisen oman hevosensa edellistä tiimiä, omistajaa ja ratsuttajaa. Ajatus saa tytön yhä irvistämään. "Musta Nestori ei ollut yhtään hyvä nimi, siitä tuli mieleen vaan pieruiset kalsarit. Niin mä sitten aloin kutsua sitä Pandaksi."
Josefina kuuntelee tyttöä ja katselee valtavaa mustaa ruunaa, jonka selässä Rasmuskin näyttää lyhyemmältä ja hontelommalta kuin onkaan. Rasmus ei ole tehnyt vielä muuta kuin ravaillut keventäen ja hevosta käännellen. Hevonen — Panda — näyttää siltä, ettei se ole vielä edes käynnistänyt kunnolla moottoreitaan. Kun ratsukko ravaa läheltä heidän ohitseen, Josefina tarkkailee puolisonsa ilmettä. Hevoseen sointuvasti mustaan poolopaitaan ja mustiin ratsastushousuihin pukeutunut Rasmus on keskittynyt ja mietteliäs. Kasvojen vakavassa ilmeessä on jotakin uskomattoman puoleensavetävää, Josefina ajattelee ja tuntee helpottuneen ailahduksen mielessään: hän pystyy yhä uupumuksensa keskellä pistämään sellaisia asioita merkille, hän osaa ihailla mustan ruunan satulassa istuvaa miestä ja tämän päättäväistä omistautuneisuutta hevosurheilulle. Kaikkea ei ole menetetty synkkyydelle.
"Siitä piti tulla mulle kilpahevonen", Mai sanoo huolellisen välinpitämättömän oloisena ja kohauttaa olkiaan niin kuin ei välittäisi asiasta lainkaan, vaikka mieltä kaihertaa pisteliäs harmi. "Mutta ei siitä sitten tullut mitään. Mä en tykkää ratsastaa tolla. Meidän, niinku, kemiat ei vaan kohtaa. Mulla pitäis olla nopeempi ja herkempi hevonen, pienempi, ei tollanen valtamerilaiva joka junttaa voimalla kuolaimeen eikä meinaa kääntyä edes. Se ei vaan sovi mulle."
Siihen asti Josefina on ajatellut, että Mai Pietilä muistuttaa kovasti Ava Pulkkasta. Ava ei kuitenkaan laittaisi omaa osaamattomuuttaan hevosen luonteenpiirteiden ja ominaisuuksien taakse piiloon, ainakaan enää. Josefina on lähes varma, että Ava myöntäisi tarvitsevansa enemmän treeniä ja sisuuntuisi kehittämään omaa tekemistään, jotta saisi haastavan hevosen arvoitukset ratkottua.
Rasmus on alkanut tehdä laukannostoja. Pandassa on voimaa, älytön määrä voimaa, ja se alkaa vähitellen herätä. Josefina katselee hevosta ja näkee siinä karismaa. Ruuna on kiinnostava.
Yhä kiinnostavammaksi se käy, kun ratsukko aloittaa hyppäämisen. Carrin voimakkaisiin hyppyihin tottunut Rasmuskin yllättyy. Ensimmäisen valtavalla voimalla laukaistun hypyn jälkeen Josefina kuulee hämmästyneenä päätään pudistelevan Rasmuksen sanovan: "Jumalauta se hyppää!"
Sellaista korkeutta, jonka Panda kokisi työlääksi, ei tule. Yksittäisten hyppyjen ja simppelien linjojen kohdalla rajaa ei ole.
"Okei, kyllä siinä on hyppyä vaikka muille jakaa", Rasmus sanoo lopetellessaan. "Mutta en sano, että ihan heti näkisin sitä kyllä teknisillä radoilla. Ratsastettavuudessa on työnsarkaa."
Mai näyttää ohikiitävän hetken ajan synkältä. Josefina ymmärtää häntä hiljaa. Tyttö on ostatuttanut itselleen liian vaikean ensimmäisen ratsun hevosen potentiaalin sokaisemana, eivätkä hänen hevosista mitään tietämättömät vanhempansa ole ymmärtäneet sanoa vastaan. Grannin kanssa itsekin ajoittain ongelmia kohdannut Josefina osaa samaistua Main kokemaan riittämättömyyteen.
Sitten tyttö siivoaa tunteet kasvoiltaan.
"Joo, no, se on vähän semmoinen. Mutta varmaan te saatte sen, emmätiiä, ratsastettua edes sellaiseksi että sen saa myytyä." "Eiköhän", Rasmus toteaa varmana asiasta. "No hyvä sitten", Mai sanoo ja paljastaa: "Mun kaverilla on kiva tamma. Se ehkä myisi sen mulle. Sitten kun mulla ei ole Pandaa enää."
Äänessä särisee kärsimättömyyden rahtunen. Josefina ja Rasmus katsovat toisiaan. He tietävät ääneen sopimattakin, etteivät he Main kärsimättömyydestä huolimatta aio antaa tälle lupausta hevosen nopeasta myynnistä. Sopivan ostajan löytyminen voi viedä kaksi päivää, kolme viikkoa tai pidempään, eikä sellaisia lupauksia pidä antaa, joita ei pysty pitämään.
Panda on nyt joka tapauksessa heidän päänvaivansa, eikä Main tarvitse kuin odottaa, että he saavat sen myytyä hänen puolestaan.
|
|
|
Post by Jusu on Dec 7, 2023 20:53:43 GMT 2
connemaratamma Corrymór Grá5.12. RAKKAUS Grá on ollut tallissa kuusi päivää. Niiden kuuden päivän aikana se on tehnyt lämpöisen kotipesän Josefinan sydämeen. Josefina ymmärtää, miksi tamman nimi on Grá, rakkaus, sillä niin valtavan helposti rakastettava yksilö se on ettei mikään muu nimi tunnu käyvän kuuloonkaan. Valkearipsinen tamma on niin herttainen, ettei toista moista tule tuon tuostakaan vastaan. Kaunis, tasaluontoinen, sievästi liikkuva ja, kuten he ovat eilen oppineet, myös kuuliaisesti ja rohkeasti hyppäävä poni on oikea unelmien täyttymys. Sille käy kaikki yhteinen tekeminen, ja jokaisen käsittelijän se tuntuu ottavan avosylin vastaan. “Tosta ponista tulee mulle niin hyvä mieli”, Josefina huokaa. “Sitä kehtaa todella markkinoida täydellisenä lastenratsuna. Se on ihan huippu.” Rasmus vilkaisee talvikarvassaan pullealta näyttävää matalaa pikkuhevosta. Hänelläkään ei ole pahaa sanottavaa pienestä harmaasta, ei yhden yhtä moitteen sanaa. “Jos vaan pidetään se”, Rasmus ehdottaa, eikä kuulosta pilailevalta oikeastaan lainkaa. Josefina katsahtaa puolisoaan sydän yllättyneesti hypähtäen. Sehän kuulostaa — tarkoittaakohan Rasmus sanoa, että — “Vaikka ei kai siinä ole järkeä. Tonkaan pitäminen ei ole ilmaista, eikä me kuitenkaan tarvita ponia”, mies jatkaa olkiaan kohauttaen ja hymähtää sitten: “Ja ties vaikka sitten joskus meidän lapset inhoaisikin hevosia.” Josefina ryövää itselleen halauksen ja sööttejä suukkoja kesken iltatallin. Niin onnelliseksi hänet tekee kuulla puolisonsa puhuvan, edes hypoteettisesti sitten-joskus, heidän lapsistaan ja ponihankinnasta sellaisia varten. Aihe on aina ollut olemassa kaukaisena tulevaisuudenmahdollisuutena, mutta yhtäkkiä Josefinasta tuntuu, että ehkä tulevaisuus alkaa tulla lähemmäksi Rasmustakin, joka siihen asti on usein vaikuttanut unohtavan, etteivät he tai heidän ikäisensä ihmiset ole enää suoraan koulunpenkeiltä päässeitä teinejä. Josefina rapsuttelee connemaratamman pehmeänpörheää kaulaa jo valmiiksi haikeana. Poni on niin täydellisen ihana. mutta myytävä se on. Onneksi sentään niin ihanille poneille on helppo löytää ihania koteja muualtakin kuin omasta tallista.
|
|
Rasmus
Uusi ihmettelijä
Posts: 29
|
Post by Rasmus on Apr 3, 2024 20:36:59 GMT 2
Huhtikuun alku
Veivi juoksee liinassa pää pystyssä ja häntä soihtuna. Se on kerta kaikkiaan kivasti liikkuva hevonen, mä mietin, vaikka sen askelta kirittääkin viimeisten tallinpurkutöiden aiheuttama meteli. Siksi mä olin sen ostanutkin. Tamma on kiltti mutta herkkä ja tarvitsee vielä aikaa kypsyäkseen kilparatsuksi, siitäkin huolimatta että sillä on jo takanaan yksi ura laukkahevosena. Joka tapauksessa mä kykenen helposti kuvittelemaan sen isoihinkin kenttäluokkiin, niin hieno laukka ja puhdas hyppytekniikka sillä on – ja siksi se on nyt Sopotin laukkaradan sijaan juoksemassa meidän kuraisella kentällä. Yhteistyössä Josefinan kanssa Arttu ja mun vanhat kaverit Samu ja Joona olivat onnistuneet huijaamaan mut lentokentälle ilman, että mulla oli mitään tietoa polttareista. Tai pikemminkin – mä olin luullut että alkamassa olivat Josefinan polttarit. Lento Gdanskiin oli ollut lyhyt, ja perillä oli odottanut tietysti kukas muu kuin Joachim. Se oli ohjannut meidät matkaoppaan elkein karaokebussiin ja vetänyt Abbaa, vaikka kello ei ollut vielä edes yksitoista aamulla. Lounaan jälkeen me oltiin suunnattu Hipodrom Sopotiin, jonne Joe oli puolituttujensa kautta järjestänyt meille risuestelaukkahevoset testattaviksi. Samu ei ratsasta, joten se oli jäänyt kalja kädessä kuvaamaan meitä aidalle, kun me muut oltiin kiivetty täysiveristen selkään ja annettu palaa pitkin laukkarataa. Se oli ollut epätodellinen kokemus: melkein kahden kilometrin laukkarata törkeän kauniissa jo vehreässä ympäristössä, mun ratsuna sympaattinen punaruunikko pelkkää liike-energiaa ja vauhti, joka sai maiseman muuttumaan silmissä sumeaksi. Jos mun jalkoja, käsiä, selkää, takalistoa ja vatsalihaksia ei olisi ensimmäisen sadan metrin jälkeen alkanut poltella oikeassa ratsastusasennossa pysyttelemisestä, mä olisin saattanut kuvitella olevani unessa. Joachim oli tiukasti kieltänyt mua putoamasta, koska Josefinalta ei oltu kysytty sellaiseen lupaa, enkä mä ollut pudonnutkaan. Sen sijaan mä olin nauttinut jokaisesta hevosen laukan nielemästä metristä ja miettinyt, että vieläkö voisin vaihtaa uraa ja alkaa jockeyksi. Se ei Joen mukaan ollut mahdollista, mutta sen sijaan meitä opastanut paikallinen laukkavalmentaja oli kertonut, että mun ratsuni etsi uralleen uutta suuntaa. Se oli kuulemma laukkastarttinsa juossut ja koska sen suku ei ollut ihmeellinen tai tulokset päätä huimaavia, ei se jäisi siitokseenkaan. Ja koska se oli ollut niin kiltti, tahdikas, terve, nopea, ja myönnettäköön että halpa, mä olin tehnyt kaupat siinä ja silloin. Loppuilta oli sujunut kosteissa, kovaäänisissä, hämärissä ja tahmeissa merkeissä jollain puolalaisella klubilla, mutta kun mä lauantaina olin herännyt päänsärkyyn ja janoon, oli hevosen osto edelleen tuntunut hyvältä idealta. Ja niin Veivi oli muuttanut meille. Todennäköisesti se olisi meillä vielä jonkun aikaa, mä arvelen, kun hevonen rakennustyömaalta kolahduksen kuultuaan ampaisee laukkaan ja pysyy vain vaivoin ympyrällä. Onhan se vielä raaka, mutta mä luotan, että kevään edetessä siitä kuoriutuu kiva kenttäpelin alku.
|
|