|
Post by Karoliina on May 10, 2008 14:03:09 GMT 2
10.05.2008. 'Mä tahtoo juoksuttaa, mä tahtoo ratsastaa!'
Tuuli puhalsi puissa, polkiessani Seppeleen pihaan. Tyrkkäsin pyöräni nojaamaan tallin seinustaa vasten, lähtien sitten pomppimaan laitumille päin. Oli kaunis ilma, joten hevoset olivat kaikki ulkona. Hyräilin hiljaa jotai itse väsäämääni säveltä, lähestyessäni laidunta. Lopetin hyräilemisen, huutaen vuorostaan Maria nimeltä. Kimo hevonen kyykki laitumen nurkassa, muiden lajitovereidensa kanssa. Mari käänteli korviaan, ennen kuin kohotti vihreästä ruohosta päänsä. Tamma hirnahti kimeästi, lähtien ravaamaan, hiukan töksähtelevällä ravilla kohti minua. Hymyilin, sillä Marin näkeminen toi minulle aina hymynkaaren kasvoille. Tamman päästessä portille, tartuin sitä riimusta.
- Tänäänpäs juostaan liinassa, kerroin Marille päivänohjelman, johon tamma vastasi hörähdyksellä. Avasin portin, taluttaen Marin laitumelta. Suljin portin, lähtien kohti tallia. Talutin tamman sisälle talliin, suoraan sen karsinan eteen. Nappasin karsun ovessa olevan narun, naksauttaen sen riimuun. Sidoin sitten riimunnarun kiinni renkaaseen, lähtien pomppimaan satulahuonetta kohti.
Pyörittelin kumisukaa Marin kimossa karvassa, jonka seurauksena harja pöllytti pölyä. Pyöritin vielä viimeisen kerran, kunnes vaihdoin toisessa kädessäni olevaan pölyharjaan. Tiputin kumisuan käytävälle, alkaen vetelemään ripein liikkein Marin karvaa. Kun koko tamma kiilteli puhtauttaan, pistin pölyharjan ja käytävällä makaavan kumisuan pakkiin. Pengoin käteeni kaviokoukun, josta oli tullut minulle hyvä ystävä kavioiden putsaamisessa. Siirryin tamman vasemman etusen viereen, liu'ttaen käteni jalkaa pitkin. Tamma nosti unenpöpperöisenä jalan, niin että minä ja kaviokoukku pääsisimme hommiin. Puhdistin kavion, siirtyen toiseen jalkaan. Liutin käden jalkaa pitkin, jatkaen samaa tapaa kuin äskeisessäkin jalassa. Putsattuani kaikki neljä kaviota, viskasin koukun pakkiin. Sitä ei nyt tarvittu, paitsi seuraavalla kerralla. Olin tuonnut satulahuoneesta juokstusliinan, joka olisi ehkä seuraava ystäväni. Naksautin liinassa olevan lukon Marin riimuun, irrottaen narun riimusta. Keräsin liinan käteeni, lähtien taluttamaan tammaa ulos. Suunistimme suoraan kentälle, joka helotti tyhjyyttään. Tuntia eikä muitakaan ratsastajia näkynnyt. Kävelin kentän keskelle, maiskauttaen Marin käyntiin. Annoin liinan valua löysemmälle, Marin kävelessä ympyrää. Tamma ei ollut laiskalla päällä, vaan halusi heti lähteä ravaamaan. Yritin tyydytellä Marin käyntiin, mutta tamma ei suostunnut yhteispeliin. Joten päätin antaa sen ravata oman mielensä mukaan, kunhan itse saisin päättää myös asioista. Wear oli tullut Xenin kanssa kentän laidalle, ja katseli juoksutusta. Huomasin tytöt, hymyillen heille pienesti. Siirsin innokkaan puoliverisen laukkaan, jota se viiletti ympyrällä mielensä mukaan. Naurahdin, Marin heittäessä iloiset pukit kesken laukan. Tamma nautti selvästi juoksutuksesta, sillä se nopensi laukkatahtiaan. Ihan kuin se oli nelistänyt - tai pikenmiten lentännyt! Huokaisin ihailevasti, Marin heittäytyessä kouluratsastuksen pariin. Tamma taivutti kaulansa kaarelle, ja jarrutti itsensä raviin. Se ravasi kuin kouluratsu konsanaan. Xeni ja Wear hihittivät huvittuneina, Marin tepastelessa ylväästi liinan päässä. Itsekkään en voinnut pidätellä naurua, joten aloin kikattamaan. Mari alkoi steppaamaan, jotta voisi esitellä taitojaan enemmän.
- Tytöt, tuokaa Marin suitset ja minun kypärä!, huikkasin, sillä halusin päästä kokeilemaan Marin taitoja. Tamma ylvästeli edelleen taidoillaan, vielä silloinkin, kun Wear kiirehti tuomaan minulle suitset ja kypärän. Heitin suitset nopeasti tamman päähän, Xenin raahatessa liinaa ja riimua kentän laidalle. Loikkasin tamman selkään, joka oli lopettanut ylvästelemisen ja steppaamisen. Painoin kypärän päähäni, antaen Marille pohkeita, jolloin se innostui kerta kaikkiaan. Minun ei pitännyt kuin hiukan taivuttaa tamman kaulaa, kun se teki sen jo itse. Napautin pohkeita hiukan enemmän, jolloin kimo hevonen siirtyi lentävään raviin. Selässä pysymyinen oli haaste minulle, koska tammalla ei ollut koko satulaa selässä. Huokaisin, tuntiessani Marin suorastaan lentävän allani. Käänsin tamman voltille, sen ravatessa eteenpäin tarmokkaasti. Voltista tuli melkein täydellinen, sillä Mari oli yrittänyt oikaista. En voinnut muuta kuin haukkoa ällistykseltäni henkeä, luisutessani tamman selästä alas kentän keskellä. Taputin sitä hirmuisesti, taluttaen tamman suoraan laitumelle. Nappasin tammalta suitset päästä, supattaen sen korvaan kuinka hyvä se oli tänään ollut. Mari tönäisi minua turvallaan, ennen kuin laukkasi muiden tammojen luokse - ihan kuin se ei ikinä olisi esitellyt taitojaan minulle, Wearille ja Xenille. Wear ja Xeni olivat kiikuttaneet liinan satulahuoneeseen, ennen kuin kerkesin viedä pakin ja suitset itse satulahuoneeseen. Tässä olisi kotona kerrottavaa, kuinka ihan tavallinen tuntipolle - nimeltä Mari alkoi esittelemään taitojaan.
|
|
|
Post by Karoliina on May 11, 2008 9:30:55 GMT 2
11.05.2008. Rauhallista äitienpäivää
Kun poljin tallille, olin suunitellut että en tekisi mitään muutakuin hoitaisi Marin kiiltävän puhtaaksi. Loikkasin isolla loikalla pyörän satulasta, kirmaten talliin. Pyöräni kellahti kumoon, mutten välittänyt siitä. Kello oli jo kymmenen aamulla, joten kaikki hevoset olivat ulkona, mutta Maria ei laitumella näkynnyt. Suunistin suoraan Marin karsinalle, jossa tamma seisokseli energisenä.
- Hei tyttö, lepertelin tammalle, kun se jolkotti karsinan oven eteen. Tartuin riimun, avaten karsun oven. Pujotin karsinassa riimun tamman päähän, taluttaen sen käytävälle. Tartuin ovessa roikkuvaan naruun, naksauttaen sen riimuun kiinni. Sidoin narun renkaaseen, lähtien loikkimaan kohti satulahuonetta. Huoneessa kaappasin kouraani harjapakin, suunistaen sitten suoraan takaisin Marin luokse. Aloin harjailemaan hyräillen tammaa, joka nautti siitä sydämmensä kyllyydestä. Koska tänään oli äitienpäivä, piti minun olla ajoissa kotona, eikä aika riittäisi ratsastusretkeen maastossa. Putsasin vauhdilla tamman kaviot, ennen kuin lähdin viemään pakkia takaisin satulahuoneeseen. Palasin sitten toistamiseen Marin luokse, avaten narun solmun. Lähdin kävelemään ulos, Mari perässä pärskien. Päästin tamman laitumelle, sujaauttaen sille muutaman porkkanan palasen.
- Ai niin, hyvää äitienpäivää, kuiskasin tammalle, ennen kuin vein narun takaisin talliin. Palasin sitten takaisin ulos, suoraan kaatuneen pyörän luokse. Vilkutin Marille, lähtiessäni polkemaan pois pihasta. Mari saatteli minut kotiin omalla tavallaan - kimeällä hörähdyksellä.
|
|
|
Post by Karoliina on May 11, 2008 19:19:08 GMT 2
8.05.2008. Estetunti
Ponnistin Marin kimon selkään, tunnin alkaessa. Kuuntelin toisella korvalla Kukan 'tervetuloa tunnille' asiaa, lähtiessäni kiertelemään uraa pitkin. Noin kymmenen minuutin kuluttua, keräsin ohjat, siirtäen Marin raviin. Aloin keventelmään, ja tuli sitä mentyä muutama puomikin. Sitten siirryimme käyntiin, lähtien kulkemaan ympyrällä. Pukstuimme Mankin edessä, mutta Mari ei välittänyt siitä. Pian aloimme hyppäämään, ja minä ja Mari ensimmäisinä. Lähestyimme estettä reippaassa temmossa, ja loikkasimme sen ylitse. Hyppy onnistui hyvin, mutta Mari ei meinannut pysähtyä raviin. Toinenkin hyppy onnistui, ja kuuntelin tarkoin Kukan antamia ohjeita. Taputin tammaa kaulalle, siirtäen sen käyntiin. Katselin muiden hevosten hyppelyä esteiden ylitse. Lopuksi tuli loppuverryttelyt ravissa, minkä jälkeen lähdin hoitamaan Marin laitumelle.
|
|
|
Post by Karoliina on May 12, 2008 11:35:03 GMT 2
12.05.2008. Maastoesteitä ja puskaratsukoita
Aukaisin hyväntuulisena oven, astuen sisälle talliin. Olin päättännyt mennä maastoilemaan taas kerran Marin kanssa. Mutta tällä kertaa hyppelehtisimme maastoesteitä. Hymyilin itsekseni, kaapatessa kimon hoitohevoseni riimunnarun käteeni. Loikin sen jälkeen ulos, kuin mikäkin jänis. Vihelsin, huutaen Maria nimeltä, jolloin tamma lähti ravaamaan lennokkaalla ravilla kohti porttia. Marin näkeminen sai minut vielä hyväntuulisemmaksi kuin olin tallille tullessani ollut. Naksautin narun kiinni riimuun, ja lähdin taluttelemaan pölyistä hevosta kohti tallia. Sen harjaaminen kiiltäväksi oli parasta mitä olisin voinnut kuvitella. Sidoin tallissa Marin käytävälle, porhaltaen hakemaan pakin. Palasin sitten kiireen vilkaa takaisin tamman luokse, joka höristeli uteliaana korviaan. Harjasin nopeasti Marin, koikkelehdin takaisin satulahuoneeseen, suitset ja satulat käteen ja takaisin Marin luokse. Satula selkään ja suitset päähän, eikun menoks! Taluttin tamman ulos, jalustimet sopiviksi ja vyön kiristys ennen selkään nousua ja kohti maastoesteitä. Olimme loikkineet niitä vasta kerran, mutta sekin oli tunnilla. Mari puhkusi energiaa, ja porhalsi tarmokkaasti läpi puskien. Kannustin hevosen raviin, jotta se saisi purkaa ylimääräiset energiat pihalle. Suuntasin Marin pienelle polulle, josta se sitten päätti hypätä puskaan. Päästin muutaman sammakon suustani, kun tamma loikki ja hyppi allani.
- Yritän nyt pysyä kunnolla, tiuskaisin tammalle, joka ei ollut edes kuulevinaanakaan. Sitten taas puskaan, siitä melkein päin puuta ja loikkimista edes takaisin minne sattui. Tamma riepotteli minua selässään kuin räsynukkea. Ärisin ja murisin, Marin loikkiessa taas kerran puskan läpi. Sitten tamma kiihdytti yllättäen laukkaan, eikä meinannut pysähtyä millään. Suoraan pellon keskikohtaan, kurvi maastoesteille ja nelistystä kuin päätön kana. Puhisin, yrittäen pysyä temppuilevan tamman selässä. Tiuskaisin sille, mutta taaskaan tamma ei ollut kuulevinaankaan. Nipistin silmäni viiruiksi, kun hevonen porhalsi puskan lävitse takaisin polulle. Silmäni aukesivat, temppuilevan tamman loikkiessa esteen toiseensa jälkeen. Kaikki temppuilevasta jukuripäisestä hevosesta olivat kadonneet ja tilalla oli esteitä loikkiva hevonen. Kaikki ei kuitenkaan sujunut suunitelmien mukaan, kun puoliverinen jysähti esteen eteen ja kieltäytyi. Niinpä minä lensin komeassa kaaressa esteen päälle, satuttaen selkäni. Onneksi vakavampaa ei käynnyt, lukuun ottamatta mustelmia joita luultavasti olisi tulossa, ja pääsin uudestaan selkään. Tamma vallan riemastui, heittäen pukit. Sitten siitä suoraan estettä päin, kolahdus ja uuden esteen loikkaus. Huokaisin, antaen tamman viedä. Mitäpä sitä estelemään, kun se kerran loikki esteen toisensa perään kieltäytymättä. Autonrengas esteen jälkeen, tamma jarrutti, mutta hyppäsi esteen kuitenkin. Viimeinen este näköpiirissä, loikkaus yli ja päin puskaa. Ärisin, kääntäen piruilevan tamman ympäri. Loikkaus esteen yli yksi toisensa jälkeen, viimeisen esteen jälkeen käännös pellolle, porhallusta eteenpäin, tiukka kurvi, polulle toittarointia, puskan läpi ja siitä samaa rataa jatkui matka takaisin tallille.
Harjasin hikisen tamman, pakki suitset ja satula satulahuoneeseen ja hevonen laitumelle. Sujautin muutaman porkkanan sen suuhun, ennen kuin loikin pyörälleni. Vaikka Mari oli loikkinnut maastossa miten sattui, ei se ollut pilannut minun hyvää tuultani - ei sitten ikinä.
|
|
|
Post by Karoliina on May 17, 2008 19:47:38 GMT 2
17.05.2008. Ystävyyttä, rakkautta ja hellyyttä.
Tartuin Marin riimusta kiinni, aukaisten portin. Talutin kimon hevosen laitumelta, auringonsäteiden kisailessa sen karvan ympärillä. Siitä oli muutama pitkä päivä, kun olin tullut tammaa katsomaan. Tänään aijoimme vain viettää yhteistä hetkeä, eikä mitään muuta. Tamma tuuppaisi turvalla minua olkapäähän, aivan kuin sanoisi 'missä oikein olet ollut? Olitko unohtanut minut kokonaan yksin?' Silitin hellyydenkipeää Maria kaulalle, taluttaen sen sitten sisälle talliin. Vein hevosen sen omaan karsinaan, tarttuen ulkopuolella olevaan harjapakkiin. Aloin harjailemaan tammaa pitkin vedoin, putsaten sitten lopuksi kaviot. Viskasin kaviokoukun pakkiin, silittäen sitten rakasta hotohevostani kaulalle. Aloin ajattelemaan meidän yhteisiä hetkiämme, siitä kun Mari pärskähteli laitumen pielessä, tai katseli minua veitikkamaisesti karsinasta. Tai siitä, kun loikimme esteitä ensimmäistä kertaa. Huokaisin, painaen pääni tamman silkkistä kaulaa vasten. Mari hörähti hiljaa, joka olisi voinnut vaivuttaa minut uneen juuri siihen paikkaan. Mari käänsi päätään, puhaltaen lämmintä ilmaa hiuksiini. Halasin tamman kaulaa - joka tuntui minusta ikuisuudesta. En olisi koskaan päästännyt siitä irti, ellei minun olisi pitännyt lähteä. Tartuin tamman riimuun, lähtien viemään sitä laitumelle. Auringonsäteet kutsuivat meidät ulos. Hymyilin, päästäen puoliverisen muiden lajitovereiden seuraan. Ummistin silmäni, ajatellen Marin laukkaamassa minua kohti - auringonsdäteiden leikkiessä ympärillämme. Huokaisin, lähtien takaisin talliin. Vein pakin satulahuoneeseen, palaten ulos jossa aurinko helotti edelleen. Ponkaisin pyörän selkään, painaen mieleeni Marin katseen, kun lähdin pois pihasta - iäksi.
|
|
|
Post by Karoliina on May 20, 2008 17:30:30 GMT 2
20.05.2008. Tiistai
Puuskuttaen ja hikisenä tönäisin pyörän tallin seunustaa vasten. Aurinko porotti kuin viimeistä päivää ja lämpötila oli kohonnut jo 24 asteeseen. Annoin katseeni kiertää pihassa, kunnes huomasin kentällä hevosia ja ratsastajia. Tuumin, ettei Mari voinnut olla tunnilla, joten livahdin talliin. Talli oli huomattavasti viileämpi kuin minun tukalan kuuma olotilani. Huomasin Oonan, heilauttaen tälle kättäni vaisusti. Lähdin käppäilemään oleskelutilaan vieviä portaita kohti, kun jo hetken päästä kiipesin niitä ylös. Huomasin huoneessa myös muitakin tyttöjä, joista kukaan ei vaikuttanut tutulta. Vein evääni jääkaappiin, ja vaihdoin farkut ratsastushousuihin ja lenkkarit saappaihin. Lähdin sitten takaisin alas, kiirehtien Marin karsinalle, joka ammotti tyhjyttään. Karsinaa ei oltu putsattu, joten jouduin varmasti putsaamaan sen. Mutta missä olisi tamma?, heräsi ensimmäinen kysymys päässäni. Kiirehdin kovalla vauhdilla toimiston ovelle, avaten sen. Vaikutin varmasti tyhmältä, kun olin pöllähtänyt paikalle kesken tuntiratsujen jakamisen. Onneksi minun tuleminen paikalle ei häirinnyt, ja ratsujen jako jatkui. Lyhyt jono odotteli pöydän edessä, kun Anne luetteli jokaiselle tuntilaiselle ratsut.
- Ota sinä vaikka Risto, ja Sinä Taiga. Mene sinä vaikka Piccololla ja tahtoisitkos sinä ottaa Marin?, kuului Annen ääni. Hento tytön ääni vastasi myöntävästi, ja tarjoiduin heti auttamaan. Onneksi satuin kysymään Annelta, että missä tamma nyt oli.
- Vilkaiseppas tuntilistaa, kuului Annen ääni, johon oli sotkeutunut pieni naurun tyrskähdys. Käännyin tutkailemaan listaa, johon oli kirjustettu tunteja. Blade, Kamu, Palmikko...Mari. Voihkaisin pienesti, kun tamma joutuisi urastamaan kahdella tunnilla. Vilkaisin kelloa, joka osoitteli puolta kolmea iltapäivällä. Tunti loppuisi puolen tunnin kuluttua, joten voisin rauhassa touhuilla. Anne jäi juttelemaan tuntilaisten kanssa, livahtaessani ulos toimistosta. Olin jo suunitellut ratsastusta kentällä, mutta se taitaa siirtyä toiselle kerralle. Enhän halunnut väsyttää tammaa sen enempää. Käppäilin kottareiden luokse, nostaen talikon kyytiin. Lähdin sitten hyräillen tyrkkimään niitä kohti tamman sotkuista karsinaa.
Nostelin tarmokkaasti lantaa kottareihin, niin että osa lennähti ylikin. Ärisin pienesti, lykkiessäni lannat käytävältä takaisin kärryihin. Vaikka karsinan putsaus ei kuulunnut mielipuuhiini, oli se siltikin erittäin mukavaa puuhaa, jos ei ollut muuta tekemistä. Nostin viimeisetkin lannat kärryihin, ja homma oli valmis. Lähdin kiikuttamaan kottareita ulos. Auringonsäteet olivat vähällä sokaista minut, kun astuin ulos. Tunti kentällä oli juuri loppumassa, ja uudet ratsastajat porhalsivat kentälle - joillakin hevonen mukanaan. Myös pari hoitajaa kiirehtivät auttelemaan hevosten kanssa, jotka pääsivät tunneilta. Lykkäsin kottarit tallin kulmalle, kipaten lannat lantakasan eteen. Lähdin sitten työntämään kottareita kohti tallia. Matkalla huomasin Wearin, joka tuli luokseni kasvot punaisina.
- Sinäkö ne kottarit sitten veit? Arvaa, etsinkö niitä ympäri maita ja mantuja?, Wear puuskutti minulle hengästyneenä, kasvot tulipunaisina. En voinnut muuta kuin tirksahtaa, ja ojentaa kottareiden kahvat tytölle. - Taisinpa viedä. Ole hyvä, saat ne, tokaisin tytölle, yrittäen pidätellä nauruani. Wear tuijotti minua, ihmetellen mikä sai minut tirskahtamaan. Selvitin kuitenkin asian hänelle, joka sai myös tytönkin nauramaan. Kikatellen astelimme talliin, kunnes Wear kiirehti Taigan karsinalle. Eihän sitä koskaan voisi tietää, jos Wear kävelisi vaikka vastaan säkkiin kietoutuneena. Tirskahdin ajatukselleni, kiiruhtaen Marin karsinalle. Raotin ovea, livahtaen tamman karsinaan. Aloin puhdistamaan ruokakippoa, joka pian kiilteli puhtauttaan. Noukin myös heinän korret juomaautomaatista, kunnes sekin oli puhdas. Huomasin Marin jouhen ruokakipon yläpuolella, tarttuen siihen hellästi. Katselin sitä hetken, ennen kuin painoin sen ratsastushousujeni taskun pohjalle. Sielä se ainakin säilyisi, eikä hukkuisi heti. Katsahdin kelloon, joka näytti viittätoista yli kolme. Huokaisin, pähkäillen mitä nyt tekisin. Lähdin suunistamaan satuahuonetta kohti, uusi päähänpisto päässäni. Ovelle päästyäni, avasin sen rauhallisesti. Ketään muuta ei näkynnyt huoneessa, joten sain ihan rauhassa puuhailla. Nostin Marin harjapakin käteeni, ja istahdin kylmälle lattialle. Pakki aukesi minun näperöidessä sitä, ja kaivoin sieltä muutaman harjan. Aloin nyppimään niistä jouihia ja välillä hankasin niitä toisia harjoja vasten. Pian käteni olivat ihan uuvuksissa, kun olin nyppinnyt jouhia harjojen pikku kolosista. Pistin viimeisenkin harjan pakkiin, ja vilkaisin kelloa. Se näytti jo viittä vaille neljä, joten lähdin satulahuoneesta pakin kanssa. Vein sen Marin karsinan viereen, pinkaisten sitten ulos. Oli alkannut hiukan synkistymään, eikä aurinko enään paistannut. Tummat pilvet olivat kerääntyneet taivaalle, olisko alkamassa satamaan?. Pyyhälsin kentän laidalle, jossa ratsukot olivat lopettamassa. Kiiruhdin Marin luokse, alkaen hellimään hevosta. Kävelin tamman vierellä, pienemmän tytön taluttaessa sitä sisälle.
Tyttö oli väkisin halunnut harjata tamman yksinään, joten olin tyytynnyt vain nojailemaan karsinan oveen ja katsomaan tytön harjaamista. Minua suututti, kun en saisikaan olla Marin seurassa. Tyttö mulkaisi minua halveksuvasti, joten koin parhaaksi häipyä paikalta. Huomasin käytävällä kävelevän Wearin, kiirehtien tämän luokse.
- Taigaako hoitelemaan olet menossa?, kysyin tytöltä, joka ei ollut vielä nähnyt minua. Wear kiljaisi säikähdyksestä, kuulessaan ääneni. Tyttö sai muutaman oudoksuvan katseen, kun taas minulta naurahduksen. - Hui hitsi! Ei saa säikytellä, Wear sanoi hiukan moittivasti. - Juu, tietysti, Wear vastasi vielä kysymykseeni. - Mikset ole hoitamassa Maria?, Wear kyseli uteliaana. - Eräs hyvin koppava tuntilainen meni sillä, ja halusi ihan yksikseen hoitaa sitä, vastasin hiukan ärtyneenä. Wear nyökkäsi, ymmärtäessäni tunteen. - Tuu katsomaan Taigaa, tyttö sanoi hetken päästä iloisesti. Nyökkäsin, lähtien Wearin rinnalla Taigan karsinalle. Ponin karsinasta kajahti hirnahdus, kun se huomasi Wearin ja minut. Rapsutin tammaa, joka selvästi nautti siitä. Vilkaisin Marin karsinalle, josta sitä hoitavan tytön pää pisti ulos. Sanoin nopeasti Wearille, että joutuisin nyt menemään. Inhottavan epämielyttävä olo kaiveli sisälläni, kun harpoin isoin askelin kohti hoitohevoseni karsinaa. Kurkistin nopeasti karsinaan, ja huomasin tytön tarjoavan Marille kilokaupalla porkkanoita.
- Hei, ei sille saa antaa makupaloja!, tiuskaisin hiukan ärtyneenä, astahtaen karsinaan. Tyttö pelästyi, käänähti ympäri ja tuijotti minua jäätävästi. Tyttö puuskahti, lähtien koppavan näköisenä karsinasta. Kiiruhdin ruokakipolle, jossa oli kamala määrä porkkanoita ja omenan lohkoja. Mari hamusi herkkuja kiposta, ja yritin noukkia niitä sen turvan edestä.
- Mari, äläpäs nyt herkuttele, sanoin tammalle, joka kohotti päänsä kiposta. Kahmin omenat ja porkkanat syliini, survoen suuremman osan herkuista taskuuni ja muutaman tarjosin Marille. Loput laskin karsinan ulkopuolelle, siinä toivossa ettei niitä syötäisi. Pistin karsinan oven rakosalle, ettei Mari tajuaisi lähteä karkuretkelle. Tyttö ei ollut näköjään harjannut hevosta hyvin, sillä Marin selässä ja kummassakin kyljessä koristivat hikitahrat. Tartuin kumisukaan, alkaen pyörittelemään sillä tamman selkää. Mari uinahti pikkuhiljaa, sillä sen silmät lurpsahtelivat kiinni. Vaihdoin toiselle kyljelle, jonka harjasin hujauksessa. Toinenkin kylki oli pian kumisuan jäljiltä hiukan möhkyräinen. Otin käteeni pölyharjan, jolla harjasin ripein ottein Marin kokonaan.
- Jambooo! Ei!, kuului Oonan ääni. Kurkistin käytävälle, ja huomasin Jambon ahmimassa käytävälle jättämiäni herkkuja. Naurahdin, huomatessani Oonan kiskovan hikihatussa ruunaa pois ruoka apajilta. Kahmin herkut ruunan turvan edestä, sujauttaen ne taskussani olevaan pussiin. Laskin pussin sitten karsinan ovessa olevaan koukkuun ja livahdin karsinaan. Siirryin putsaamaan tamman kaviot, jotka olivat hetkessä puhtaat. Tartuin riimuun, lähtien viemään tammaa ulos.
Mari kirmasi iloisena laitumella, vaikka ilma oli synkistynyt kertaheitolla. Olin viennyt pakin satulahuoneeseen sekä suitset ja satulan. Kampesin pyöräni selkään, vilkuttaen Marille. Kääntyessäni mutkan, mietin mitä kaikkea kamalaa olisi voinnut käydä, jos Mari olisi popsinnut kaikki ne lukemattomat herkut. Onneksi se oli nyt turvassa, ja edelleen minulle vieläkin rakkaampi.
|
|
|
Post by Anne on May 21, 2008 8:56:17 GMT 2
Mari on nyt asutettu Reimarilla ja varsa syntyy juhannukseksi. Rauhallista ratsastelua siis tästä eteen päin.
|
|
|
Post by Karoliina on May 21, 2008 10:12:52 GMT 2
Ui<3 Selvä, ratsastelemme erittäin rauhallisesti.
|
|
|
Post by Karoliina on May 22, 2008 15:37:39 GMT 2
22.05.2008. Ihania uutisia
Pyöräilin kovaa vauhtia tallille, tuulen kisailessa hiuksillani. Tallipihassa tönäisin pyöräni kumoon, ja huomasin eriskummallista hälinää. Huomasin Xenin kiiruhtavan talliin, ja päätin seurata tyttöä. Xeni kiiruhti Celen karsinalle, ja yritin pysyä tytön perässä. Moni muukin oli kerääntynyt tamman karsinan ympärille. Kurkistin karsinaan, ja näin suloisen varsan. Se oli mahdottoman söpö seistessään huterilla jaloillaan. Cele hoivasi sitä äidillisesti, ja varsa nautti. Xeni katseli hoitohevosensa varsaa silmät kyynelistä täynnä. Astahdin tytön viereen, kysyen oliko kaikki hyvin.
- E-ei tässä mitään. Se saa minut vain niin onnelliseksi, Xeni sanoi ja katseli onnellisena Celen varsaa. Kunpa Marikin saisi varsan, ajattelin. Kiiruhdin hässäkän loputtua tamman karsinalle, jossa ei ollut ketään. Heppaa ei ollut myöskään näkynnyt laitumella, kun olin porhaltanut tallille. Joten sen piti olla sitten tunnilla. Huomasin Oonan viemässä Rensua ulos, ja tarjoiduin seuraan.
- Näitkö Celen varsan?, Oona kysyi aurinkoisesti. Nyökkäsin tarmokkaasti. - Rensustakin tulee isä, Oona kertoi minulle, joka sai minut melkein hypähtämään ilmaan. - Kenet se on astunnut?, kysyin ihan tietämättömänä. - Marin tietysti. Etkö tiennyt?, Oona kysyi, huomatessani ilmeeni. - Siis...Taisin kyllä kuulla Annelta jotain sinnepäin suuntautuvaa, mutten tiennyt että se olisi totta, sanoin edelleen hiukan hämilläni. - No, pääasia että nyt tiedät, Oona sanoi naurahtaen. - Voi että, huokaisin hiljaa. Oona vei Rensun laitumelle, kun minä suunistin kentän laidalle. Mari oli kuin olikin työskentelemässä tunnilla. Pian sillä olisi hoidettavana hoiperteleva varsa, ja ratsastusretket lyhentyisivät. Huokaisin, suunistaen talliin. Tänään olin tullut vain tervehtimään tammaa, sillä minun piti pian kiirehtiä läksyjen ääreen. Pystyin kuvittelemaan Marin ja sen suloistakin suloisemman varsan yhdessä laitumella. Ponkaisin pyörän selkään, jatkaen ikuista haaveilemistani.
|
|
|
Post by Karoliina on May 24, 2008 15:57:02 GMT 2
24.05.2008. Marttakerhoa maastossa.
- Kuule, nytpäs mennään maastoon, puhelin reippaasti tammalle, joka odotti minua portin pielessä. Naksautin narun tamman riimuun, lykäten portin auki. Muutama muukin yliinnokas hevonen lähti ravailemaan porttia kohti - resskuat kai luulivat pääsevänsä vapaiksi. Talutin tamman pois laitumelta, pistäen portin viime tingassa kiinni. Blade ja Hensu huokaisivat syvään, laahustaen takaisin muiden tammojen luokse. Lähdin kävelemään Mari vierelläni kohti maastoa, jossa meidän oli nyt määrä käydä. Tuuli suhisi puissaan, ja muutama lintukin sirkutteli iloisesti. Aurinkokin porotti taivaalla, varjostaen säteensä puiden sekaan. Kesä oli selvästikkin tullut, ja koulu loppuisi! Silloin minulla olisi ainakin aikaa käydä katsomassa Maria, jos ei tulisi mitään muita menoja kesän varrella. Hevonen pysähtyi puskan luokse, alkaen nyhtämään ruohoa suuhunsa. Maiskautin, jolloin Mari lähti liikkeelle. Tamma huokaisi syvään, kun ei saanutkaan jäädä musuttamaan onnellisena ruohoa tien varteen. Käännyimme polulle, jonka varrella kasvoi voikukkia ja leskenlehtiä. Muutama muukin kukka varjosti polun kulmaa, kun minä ja tamma kävelimme eteenpäin. Oli tullut paljon varjoisampaa, kuin metsätiellä - mutta oli edelleenkin yhtä kuuma. Olin kompastua kantoon, mutta sain tasapainoni hallintaan. Tietysti Mari oli huomannut asian, ja tönäisi minua pehmeällä turvallaan selkään. Säikähdin, rojahtaen polun varrelle. Ihmetyksestäni en tajunnut nousta pystyyn, joten istua möllötin siinä sitten. Pian Marin äänekäs pärskähdys sai minut takaisin jaloilleni, ja tartuin tamman vapaana roikkuvaan naruun. Lähdin kävelemään hitain askelin eteenpäin, huomatessani pienen aukion lähestyvän meitä. Mari lönkytti vierelläni kuin uskollinen koira, kun kävelimme aukiolle. Auringonsäteet pilkottivat puiden oksien välistä, kun istahdin ruohikolle. Annoin Marin nyhtää ruohoa suuhunsa niin paljon kuin jaksaisi ahmia. En tiedä kauanko istuin siinä, mutta noustessani pystyyn oli ahterini ihan kostea. Koska varsa oli vasta ihan aluillaan, voisin ihan hyvin ratsastaa takaisin tallille omilla konsteillani. Sidoin riimunarun ei-lukkopään riimun toiselle puolelle, niin että niistä muodostui ohjien tapaiset hökötykset. Talutin Marin kiven eteen, josta ponkaisin tamman selkään. Vaikka kypärää ei päästäni löytynnyt, ei sitä koskaan kukaan saisi tietää.
Lähestyimme leppoisassa käynnissä Seppelettä. Pian piha häämötti edessämme, ja minun piti nopeasti liukua tamman selästä. Enhän haluaisi minun ja Marin salaisuuden paljastuvan. Purkasin 'suitsihökötyksen', taluttaen ihan normaalisti hevosen tallipihaan. Huomasin Wearin hyppäämässä Taigalla esteitä, kun vein Marin laitumelle. Olin päättännyt hoitaa tamman vasta, kun sen karsina kimmeltäisi puhtauttaan. Suunistin talliin, kipaisten hakemaan kottarit ja talikon. Lykkäsin hökötyksen Marin karsinan eteen, alkaen nostelemaan lantaa kärryihin. Hyräilin hiljaa, sillä saisin työt nopeammin tehtyä. Pian olikin jo viimeinen lantakasa kärryssä, ja lähdin kuskaamaan kottareita lantalaan.
Kippasin lannat niille tarkoitettuun paikkaan, kirmaten vauhdilla talliin - jopa niin kovaa että kottarit rämisivät kuin ukkonen. Asetin ne omalle paikalle, kipaisten hakemaan Marin harjapakin. Roudasin pakin tamman karsinalle, kiepsauttaen riimunnarun olalleni. Lähdin loikkimaan hyräillen laidunta kohti, jossa tamma laidunsi. Mari ei ollut kuitenkaan matkustanut pitkälle, ja norkkui portin pielessä. Naksautin narun sen riimuun, jolloin tamma luulisi pääsevänsä takaisin maastoon.
- Ei nyt, rouvaseni, puhelin puoliveriselle, kun talutin sen talliin. Sidoin Marin käytävälle, kaivaen kumisuan harjapakista. Aloin harjailemaan tammaa reippain ja pyörivien liikkein. Pian hevosen karva oli ihan muhkurainen, jonka tasoitti sitten pölyharja. Selvitin vielä Marin hännä ja harjan. Se oli yhtä tuskaa, ja sormiani särki ikävästi. Putsasin myös tamman kaviot - rakkaalla ystävälläni, kaviokoukulla. Taputin kavioiden putsaamisen jälkeen Maria kaulalle, avaten narun solmun. Lähdin viemään kiiltelevää Maria ulos, jonne se mielellään halusi päästä itsensä likaamaan totaalisesti. Naurahdin, kun Mari lähti reippaasti ravaamaan Bladen luokse. Ihastelessani tulevaa tammaa, unohdin narun roikkumaan portin pieleen. Siihen se sitten jäikin, kun matkasin talliin. Kuskasin pakin satulahuoneeseen, jossa päätin puhdistaa tamman suitset ja satulan. Kaivoin jostain satulasaippuaa, nostaen satulan syliini. Aloin levittelemään satulalle niin sanottua 'voidetta', kunnes se oli pian kokonaan hoidettu päiväjärjestyksestä. Siirryin suitsiin, purkaen ne osiin. Onneksi tiesin, mihin kukin remmi sitten menisi. Voitelin suitsetkin niille tarkoitetulla voiteella, ja pistin ne kokonaan kasaan. Asetin satulan ja suitset paikoilleen, kunnes oli minun jo aika lähteä. Livahdin ulos tallista, ja ulkona hyppäsin pyörän selkään. Vilkutin vielä perääni hirnuvalle Marille, joka olisi vielä kaipaillut hellimistä. Toiseen kertaan, mussukkani, ajattelin puoliääneen - joka ei minua järrin haitannut.
|
|
|
Post by Karoliina on May 25, 2008 13:03:53 GMT 2
25.05.2008. Kesää kohti kouluväännöllä.
Pyyhkäisin hikeä otsaltani, porhaltaessani talliin. Oli melkin 26 astetta lämmintä, ja tietysti oli erittäin kivaa polkea hikihatussa tallille. Suunistin ensimmäisenä oleskeluhuoneeseen, jossa sitten vaihdoin farkut ratsastushousuihin ja kengät saappaisiin. Nappasin sitten käteeni mustan kypäräni. Survoin sitten vielä evääni jääkaappiin, ennen kuin rymistelin portaat alas. Lähdin sitten hyvän tuulisena hyppimään satulahuonetta kohti, jossa kaappasin vasempaan käteeni Marin harjapakin ja suitset ja oikeaan käteeni satulan. Ähisten raahauduin tamman karsinalle, josta työntyi silkkinen turpa. Turvan työntymisen perään kuului pehmeä hörähdys, joka toivotteli miunt tervetulleeksi hoitamaan. Laskin suitset, pakin ja satulan käytävälle, silittäen sitten Maria. Pujahdin karsinaan, pistäen tamman päähän riimun, johon sitten naksautin riimunnarun kiinni.
Olin harjannut tamman kiiltäväksi, sekä putsannut kaviot. Asettelin satulahuovan suoraksi, iskien satulan tamman selkään. Kirsitin vyön, pistäen sitten suitset tamman kimoon päähän. Omaan päähäni upposi kypärä, ennen kuin lähdin taluttamaan Maria kohti kenttää - jossa vääntelisimme koulua. Astelimme nopeasti kentälle, jossa mittasin jalustimet sopiviksi ja kiristin vyön. Kampesin sitten tamman selkään - ilman mitään kiviä tai ämpäreitä. Juuri ja juuri istuin satulaan, kun Mari lähti puksuttamaan eteenpäin. Sillä oli virtaa kuin sähköantennissa, kun se paineli uralla. Yritin hidastaa Maria hiukan, mutta se oli päättännyt mennä miten tahtoi. Hetken köpötelessämme käyntiä, siirsin Marin raviin. Väänsin sen sitten pienelle voltille, jossa tamma yritti lähteä toiseen suuntaan. Onneksi selvisimme voltin, ilman mitään vastoinkäymisiä. Sitten kolmikaarista kiemurauraa, joka oli täysi fiasko. Tamma ei suorastaan tahtonnut mennä eteenpäin, vaan poukkoili miten sattui. Onneksi sinnikkäästi vääntäessäni jukuripäistä hevosta voltille ja siitä kolmikaariselle kiemurauralle, tuotti tulosta. Päätin että energinen hevonen saisi purkaa kaikki höyryt ulos pienellä laukkapätkällä. Kannustin puoliverisen laukkaan, jolloin se viskaisi innostuneensa päätään ja puksutti eteenpäin. Olimme vähällä törmätä kentän kulmaan, kun Mari päätti oikaista. Onneksi emme kuitenkaan siihen paiskaantuneet, vaan jatkoimme matkaamme - joka sattui olemaan uralla poukkoilu.
Pysäytin hikisen ja puuskuttavan Marin kentän keskelle, jossa sitten li'uin alas sen selästä. Löysäsin vyön ja nostin jalustimet ylös, ennen kuin annoin Marille isot taputukset. Lähdin viemään hevosta talliin, jossa se saisi kunnollisen hoidon. Tallissa otin tammalta suitset ja satulan selästä, pujottaen riimun sen päähän. Otin kumisuan, harjaten sillä Marin kokonaan. Sitten vuoron sai pölyharja ja lopuksi kaviokoukku. Roudasin suitset, satulan ja harjapakin satulahuoneeseen. Palasin sitten Marin luokse, jonka olin päättännyt viilentää pienellä suihkulla. Talutin edelleen hikisen hevosen pesupaikalle, jossa aloin ruiskuttamaan letkulla sen jalkoja ja vatsaa. Mari suorastaan nautti, kun sai ihanan viileän vesisuihkun päälleen. Suihkutuksen jälkeen, vein Marin laitumelle, jonka jälkeen könysin oleskeluhuoneeseen. Kaivoin evääni jääkaapista, alkaen mutustelemaan niitä huoletta. Pian Oona ja Wear tulivat seuraani, ja juttelimme niitä näitä.
|
|
|
Post by Karoliina on May 26, 2008 16:39:44 GMT 2
26.05.2008. Maanantai
Huokaisten talsin kohti Seppelettä. Ilta oli laskeutunut, ja tuuli suhisi puissa. Olin maannut eilisestä illasta asti sängyn pohjalla, kun korvatulehdus oli haastannut minut otteluun - sekä tietysti voittannut. Olin kuitenkin tympääntynyt oleskelemaan tyhjänpanttina kotona, ja heti kun vanhemmat olivat kummatkin porhaltaneet asioille, olin livahtanut ulos. Kukapa sitä nyt oleskelisi kotona, kun ei ole heppaystävää vieressä? Pian olin jo tallipihalla, ja vilkuilin laitumille - siinä toivossa että Mari olisi sielä. Kirmasin kuitenkin laitumen portille, jonka toisella puolella nuokkui pari hevosta. Yksi hevosista oli Mari, joka ilahtui kovasti näkemisestäni. Rapsutin hetkisen tammaa, tarttuen sen riimuun. Hätistelin muut hevoset hiukan kauemmas, ettei minun pitäisi paimentaa niitä ympäriinsä. Muutama hevonen huokaisi raskaasti ja toiset taas mulkoilivat minua. Avasin nopeasti portin, taluttaen Marin ulos. Sen vatsasta näkyi hiukan, että uusi tulokas tulisi maailmaan. Suljin portin perässäni, ennen kuin talsimme talliin. Tallissa oli mahdottoman hiljaista - aivan kuin ikuinen usva olisi peittännyt sen. Huomasin jopa muutaman sisällä olevan hevosen hiljentyneen, kun talutin Marin sen karsinaan. Äkkäsin Wearin käytävällä, kiirehtien kysymään miksi oli niin hiljaista.
- Kamu lähti äskettäin vihreimmille niityille, Wear kuiskasi hiljaa, äänessä pieni värähtely. Wearin sanat iskivät päin kasvojani, joka sai minut hiljentymään totaalisesti. En voinnut muuta kuin seisoa paikallani, aivan kuin olisin juurtunut siihen paikkaan. Näin, kuinka Wearin ohitse käveli tyttö, jonka kasvot helottivat punaisina.
- Lilly, olen niin pahoillani, Wear kiirehti sanomaan tytölle, joka yritti hymyillä väkisin. - Ei se sinun syysi ollut, Lillyksi sanottu tyttö vastasi Wearille, ennen kuin kiirehti toimistoa kohti. En voinnut muutakuin katsoa tytön perään, säälien häntä. Päättelin, että hän oli hoidellut Kamua, joka oli äkillisesti kuollut. Pian tajusin lähteä kävelemään satulahuonetta kohti, hitain askelin. Satulahuoneessa sain vaivoin nostettua Marin harjapakin käteeni, ja laahustaen tamman luokse. Aloin harjailemaan sitä ensin kumisualla, ja sitten pölyharjalla. Olin niin surullinen, vaikken edes ollut tuntennut Kamua hyvin. Mutta silti se oli tärkeä osa Seppelettä, joka oli nyt poissa. Putsasin vauhdikkaasti kaviot, kietoutuen sitten Marin kaulaan. Supatin sille, että se ei saisi lähteä vielä pois, varsinkaan nyt. Tamma tuntui ymmärtävän, ja hörähti unettavasti. Pystyin kuvittelemaan, miten reagoisin Marin menettämisestä. Ajatteleminenkin siitä, että tammaa ei enää olisi, sai minut itkemään. Kyyneleet valuivat tamman kimoa kaulaa pitkin, kunnes tipahtivat karsinan pohjalle. Pyyhkäisin nopeasti kyyneleet, lähtien viemään harjapakkia satulahuoneeseen.
Ilta oli jo pitkällä, ja Jaakko raahasi muutamia yksityisiä sisälle. Jaakko oli pyytännyt, että tuleva mamma saisi jäädä sisälle. Toivotin tammalle hyvät yöt, johon se vastasi hörähdyksellä. Lähdin sitten haparoivin askelin ulos, jossa oli säkkipimeää. Olin juuri lähdössä kotia kohti, kun joku laski kätensä minun olkapäälleni. Säikähdyksestäni käännyin ympäri, ja huomasin Wearin seisomassa ihan edessäni.
- Lähdetkö käymään kanssani Kamun karsinalla?, Wear kysyi hiljaa, johon nyökkäsin. Tuskin tyttö sitä näki, mutta lähdin kävelemään hänen perässään. Muutamat hevoset nostivat päänsä ylös, kun lähestyimme aittaa. Pian olimme jo Kamun karsinalla, joka oli ihan tyhjä - lukuunottamatta kuivikkeita. Wear asetti jäähyväiskortin ruunan karsinan oveen, minun katselessani karsinaan surullisesti. Miten joku niin ihana yksilö voi yllättäen häipyä, sanomatta jäähyväisiä? Kysyin tuota itseltäni monta kertaa, ennen kuin lähdimme Wearin kanssa karsinalta. Rensu katsoi peräämme, aivan kuin ymmärtäen että sekin oli pahoillaan. Vilkutin haikeasti Wearin perään, lähtien kävelemään synkkää tietä pitkin kohti kotia. Vilkaistessani taivaalle, näin voikon hevosen pilven reunalla - joka oli hetkessä poissa. Se oli Kamu - kuka muukaan?
|
|
|
Post by Karoliina on May 27, 2008 12:04:46 GMT 2
27.05.2008. Synkkiä tunnelmia.
Vaikka kesää kohti porhallettiin, oli ilma sitäkin synkempi. Olin murtanut käteni eilen, kaatuessani pyörällä. Kannattaisikos minun opetella ajamaan, ennen kuin istun pyörän satulaan? Pian tietysti sataisi, ja kastuisin läpimäräksi. Olin päättännyt että koulussa en kolmeen asti tänään olisi, vaan olin esittänyt opettajalle sairastuneeni. Tietysti opettaja ja terkkari uskoivat, ja niin tämä tyttö kiirehti kotiin. Olin kuitenkin kirmannut kaupungille, ja ostannut viimeisillä viikkorahoillani Marille uuden riimun. Harpoin isoja askelia, sillä halusin päästä nopeasti tammani luokse. Pian Seppele ilmestyi mutkan takaa, ja huokaisin helpotuksesta. En kerennyt edes silmiäni räpäyttää, kun jo alkoi ripsuttelemaan vettä ja ukkonen jyrähti. Huokaisin toistamiseen, pistäen juoksuksi. Pingoin niin kovaa kuin jaloistani pääsin, ja pian olin jo tallipihassa. Tähyilin laitumille päin, joissa laidunteli hevosia ja poneja. Äkkäsin Marin laitumella, ja kiirehdin portille. Vislasin, huutaen kovalla äänellä Maria. Pian tuleva äiti jo ravasi luokseni, ja tunki päänsä syliin. Alkoi tuulemaan ja sade senkuin yltyi. Kaivoin nopeasti repustani uuden riimun, jonka pujottelin sitten puoliverisen päähän. Avasin puisen portin, jotta kimon hevosen ei tarvitsisi loikata sen ylitse. Talutin Marin laitumelta, sulkien nopeasti portin. Ukkonen jyrähti ja taivas mustui koko ajan enemmän ja enemmän. Lähdin kiireesti astelemaan talliin, johon purjehti myös ulos tuntilaisia. Onneksi minun ei tarvitsisi mennä kentällä tässä säässä, tuumin helpottuneena. Koikkelehdin tamman kanssa sen omaan karsinaan, jättäen sen sinne. Käsipaketissa lähdin kohti oleskelutilaa - hiljaisuuden saattelemana. Kamun kuolemasta ei oltu vielä päästy ylitse, ja siksi talli uinusi hiljaisuuden piirittämänä. Kiipesin narisevat portaat ylös oleskeluhuoneeseen, jossa istui Oona ja Xeni. Tytöt eivät huomanneet minua, mutta vasta lappaessnai eväät jääkaappiin sain muutaman katseen. Oonan kädessä oleva muki ja lehti olivat valahtaa maahan, samoin Xeninkin muki löytyi melkein lattialta.
- Herran lettas! Mitäs sulle on käynnyt?, Oona kiiruhti kysymään huolestuneena. Kohautin olkiani, aivan kuin en tietäisi koko asiasta mitään. - Kerro nyt!, Xeni puolestaan kiihtyi, tyttö ei kai kerta kaikkiaan pystynnyt hillitsemään uteliaisuuttaan. - Sanotaanko nyt näin, että minun kannattaa hommata vielä muutamaksi vuodeksi apupyörät, tokaisin kylmän rauhallisesti, vaihtaessani farkut ratsastushousuihin ja kengät saappaisiin. - Eli kaaduit pyörällä?, Oona puolestaan kysyi hiukan rauhallisempana. - Miten sen nyt ottaa, vastasin, lähtien kohti portaita. Tytöt jäivät sanattomina katsomaan perääni, kun laskeuduin rappusia alas. - Odota!, kuului kuoro takaani - joka sai minut väkisinkin virnistämään.
Talsin satulahuoneeseen, jossa kaappasin harjapakin terveeseen käteeni. Ratsastuksesta oli edes turha haaveilla, joten tyytyisin vain hoitamaan Marin muuten. Kävelessäni Taigan karsinan ohitse, Wear loikkasi eteeni. Säikähdin niin hirveästi, että meinasin löytää itseni makaamasta tallin käytävältä. Tyttö pahoitteli äskeistä, kysyen mitä kädelleni oli käynnyt. Vastasin samalla tavalla kuin Oonalle ja Xenille, joka sai Wearin mietteliääksi.
- Kaaduin pyörällä, tokaisin tytölle, kun näin tämän pähkäilevän kysymystä. Wear säpsähti, vilkaisten minua oudosti. - Hä?, tyttö kysyi, johon vastasin saman kysymyksen kuin olin sen hänelle äsken kertonnutkin. - Voi ei! Sittenhän et voi ratsastaa pitkään aikaan!, Wear huudahti, johon kohautin vain toista olkaani. Wear sepitti minulle jotain, että voisin unohtaa tyystin ratsastamisen, jos en pääsisi ratsimaan ja kuinka Marista tulisi pulska kun se ei pääsisi hoitajansa kanssa maastolenkeille tai saati hyppäämään esteitä. Seisoin siinä sitten, kuunellen Wearin terapeuttineuvoja, joista kaikki kuulostivat keksityiltä. Pian tajusin, että mitäpä minä siinä kyyhöttäisin ja kuuntelisin korvat tarkkana tytön selittelemistä. Huikkasin Wearille heipat, livistäen nopeasti paikalta. Jätin tytön siihen seisomaan, hämmästynyt ilme kasvoillaan. Pyyhälsin vauhdilla Marin karsinalle, jossa tamma oli ihmetellyt missä oikein viivyin. Esitin syvimmät anteeksipyyntöni kimolle hevoselle, luikahtaessani sen luokse. Mari huomasi vasemman käteni, joka oli kipsissä. Sekin tajusi, että yhteiset ratsastusretket saisivat jäädä hetkiseksi. Tamma hörähti ymmärtäväisesti, ja tuuppasi minua olkapäähän. Kyykistyessäni ottamaan pakista kumisukaa, yliinnokas puheterapeutti nimeltä Wear pyyhälsi tamman karsinan ovelle. Noustessani ylös, katseeni osui tuohon vaaleahiuksiseen tyttöön. Huokaisin raskaasti, Wearin aukaistessa suunsa. Wearin pälättäessä taukoamatta kaikista suurista riskeistä ja sun muusta, harjailin vihellellen Maria. Annoin tytön sanojen pujahtaa toisesta korvasta sisään ja valua toisesta korvasta ulos. Kuka nyt jaksaisi kuunnella tuollaisia jaaritteluja?
- Ja sitten sinä voit vaikka unohtaa Marin kokonaan..., Wear selitti taukoamatta. Välillä vastailin tytön kysymyksiin pelkillä olan kohautuksella tai katsahduksella. Mariakaan ei järrin kiinostanut vaaleahiuksisen terapeuttimme löpinät, sillä se talsi ruokakipolle ja hamusi sieltä vanhoja kauranjyviä. Otin esille pölyharjan, vedellen ripein mutta rauhallisen ottein hevosen kimoa karvaa. Wear oli lopettanut hetkeksi, jotta saisi vetää henkeä, mutta aloittanut taas. Tuntui kuin pää olisi posahtanut, Wearin laukoessa kaikkia höpötyksiä suustaan, mutta olin liian hyväsydämminen tiuskaisemaan Wearille suorat sanat. Onneksi Jaakko käveli käytävällä, ja huusin miestä nimeltä. Mies pyyhälsi heti Wearin ohitse tamman karsinaan.
- Toi papupata ei sitten millään lopeta, kuiskasin Jaakolle, joka nyökkäsi ymmärtävästi. Wear selitti edelleen juttujaan, sotkien välillä Jaakonkin asiaan. - Jaakko, joko sitä on opittu ratsastamaan? Osaatko varustaa hevoset..., Wear kyseli mieheltä joka oli ihan ulallaa. Kaivaessani pakista kaviokoukun, astuin tarkoitetusi Jaakon jalalle. Eihän hän voisi seistä siinä kuin mikäkin tatti, ja kuunellta Wearin hölötyksiä. Jaakko katsahti minua ihmettelevästi, mutt antoi katseni ymmärtää asian. - Wear, mitä sinä oikein selität?, Jaakko kysäisi tytöltä lopetti hölöttämisen. - Kerron Karolle kaikkia vaarallisia asioita kipsin kanssa olelemisesta...Äh, Wear vastasi nolona, johon Jaakko ei vastannut. Mies pyysi että veisin sitten Marin ulos kun olisin hoitannut sen, ja pyyhälsi paikalta. Wearikin oli lähdössä Taigan karsinalle, kasvot punaisina. - Stop siihen paikkaan, komensin hiukan ankaralla äänellä nuoremmalle tytölle. Wear kääntyi pelästyneenä ympäri, ja katsoi minua. Naurahdin tytön ilmeelle, pyytäen että hän tulisi luokseni. - Pitelisitkös Marin koipea, kun putsaan sen?, Kysyin luokseni tulleelta tytöltä. Wear vastasi myöntävästi, ja piteli Marin jalkaa ylhäällä minun putsatessani sen. Pian tamman kaviot olivat puhtaat, ja Wear tarjoutui viemään Marin pakin satulahuoneeseen. En voinut kieltäytyä. Kuulin ukkosen jyrähtävän, ja huomasin Jaakon tuovan kopukoita sisälle.
- Jätä se sittenkin karsinaan. Risto, ei minulla ole sulle herkkuja!, Jaakko sanoi minulle, ennen kuin komensi Ristoa. Nyökkäsin, huikaten heipat Jaakolle. Ulos luikkiessani, sinisen auton valot heijastuivat eteeni. Tiesin auton olevan isäni, joten pistin juoksuksi. Käsipaketissa.
|
|
|
Post by Karoliina on May 28, 2008 7:48:16 GMT 2
28.05.2008. Keskiviikko
Istuin auton etupenkillä, äitini autossa. Olisin halunnut kiljaista äidille, että ajaisi nopeammin. Eikö hän muuta osaa, kuin jurrutella rauhallisesti eteenpäin? Enpä sitten tehnyt siinä mitään, paitsi istuin. Pian auto kaartoi mutkan takaa, ja olimme hetkessä tallipihalla. Säntäsin ulos autosta, tiuskaisten sitten hiukan äänekkäästi ettei tarvitse tulla hakemaan ennen kuin kello on puoli seitsemän.
- Entä käsi...., äiti kerkesi aloittaa, ennen kuin pamautin oven kiinni. Huokaisin helpottuneena, lähtien loikkimaan kohti tallia. Aurinko oli pilvessä, ja siksi ilma oli hiukan tuulinen ja kylmä. Avatessani oven ja astuessani talliin, Wear kirmasi luokseni. - Blondi sai varsan!, tyttö kailotti äänekkäästi, minun seistessä siinä hämmästyksestä. - Oi..., pystyin sanomaan, ennen kuin Wear lähti kiskomaan minua käytävän päähän. Vihdoin tyttö pysähtyi erään karsinan eteen, jonka ovessa luki isoilla kirjaimilla BLONDE Q. - Ros, voiko varsaa käydä katsomassa?, Wear kysyi paljon vanhemmalta tytöltä, joka luultavasti omisti Blondin. Ros nyökkäsi, ja Wear kiskoi minut rajusti karsinaan. Varsa makasi karsinan perällä, Blondin tullessa tervehtimään meitä. Varsakin könysi jaloilleen, hoiperellen minun ja Wearin luokse. Ojensin käteni, jotta suloinen varsuliini pystyisi haistelemaan.
- Onko se tamma vai ori?, sain hetken kuluttua kysyttä. - Ori, Ros vastasi ylpeänä, katselessaan varsaa. Hetken kuluttua minä ja Wear luikimme ulos karsinasta. Lähdin suunistamaan Marin karsinalle, joka ammotti tyhjyyttään. Tietenkään karsinaa ei oltu putsattu, enkä voisi puhdistaa sitä käteni kanssa. Huokaisten laskin reppuni karsinan viereen, tarttuen tamman riimunnaruun. Olin säikähtää kuoliaaksi, kun Oonan pää kurkisti Bladen karsinasta. Kysyin hetken päästä, mitä hän sielä tekee.
- Hoidan nykyään tätä kaunokaista, Oona kertoi, samalla kun taputti Bladea kaulalle. - Entäs Jambo?, kysyin hiukan hämmästyneenä. - Ruuna sai uuden hoitajan. Oikein mukava tyttö, Oona vastasi, pienesti hymyillen. Katsahdin Jambon karsinalle, jossa uusi hoitaja nosteli lantaa kottareihin. Vilkaisin sitten Oonaan, joka antoi katseeni ymmärtää asian. - Tarvitsin vian hiukan vaihtelua. Olihan Jambo mukava, mutta hiukan liian kiltti minulle, Oona selitti, jatkaen Bladen harjausta. - Ai, no sitten, tokaisin, lähtien porhaltamaan ulos. Aurinko oli edelleen pilvessä, ja oli tullut kylmä. Tuuli värisytti minua, kun kävelin takatarhalle. Olin huomannut Marin laiduntamassa sielä, ja tamma hirnahti iloisesti nähtyään minut. Portille saapuessani, tamma hörähti minulle. Se kirmasi luokseni, tökkäisten sitten turvallaan minua vatsaan. Nakasutin narun kiinni riimuun, aukasiten portin. Tamman seurana oli ollut Hensu ja Palmi. Tammat hörisivät ystävänsä perään, kun lähdin viemään Maria kohti tallia. Kävelessämme aitan ohitse, muistin Kamun kuoleman. Jotenkin ruuna oli onnistunut kummittelemaan - aina tallilla olessani - mieleeni. Marikin aavisti, että jotain surullista oli tapahtunut muutama päivä sitten. Päätin hoitaa Marin puomilla, joten sidoin sen siihen kiinni. Kirmasin sitten nopeasti satulahuoneeseen hakemaan tamman harjapakin ja suitset. Kiiruhdin sitten takaisin tamman luokse, pakkia ja suitsia samassa kädessä raahaten. Vaikka vasemman puoleinen käsi oli kipsissä, päätin silti ratsastaa kentällä hetken. Enhän halunnut odottaa kuukausia, että voisin taas loikata tamman korkeaan selkään. Pakista kaivettuani kumisuan, aloin pyörittelemään sillä tamman selkää. Tuuli suhisi, leikitellen Marin yönmustassa harjassa. Se sotkeutui tanssimaan jopa minunkin tukkaani, joka sattui olemaan yhtä musta kuin Marin harja. Pian olin harjannut tamman kumisualla, ja kaivoin esille pölyharjan. Karva kiilteli pian puhtauttaan, mutta eipä Mari siitä hirveästi välittänyt. Jotenkin sain putsattua myös puoliverisen kaviot - käsipuolikun olin. Vaikka oli tullut hiukan usvaista ja tuuli oli jäätävän kylmä, olin minä hiukan kuumissani. En kuitenkaan aikonnut heittää fleeceetäni pois, sill äsittenhän olisin jäätynnyt siihen paikkaan. Sujautin nopeasti suitset hevosen päähän, iskien kypärän myös omaan päähäni. Lähdin sitten yhdellä kädellä taluttamaan innokasta tammaa kentälle.
Kiersimme käynnissä uraa, sillä enhän olisi halunnut murjoa toistakin kättä. Jouduin pitelemään ohjista yhdellä kädellä, mikä sattui olemaan kamalan vaikeata. Onneksi Mari tajusi, että sen selässä istuisi käsipaketissa oleva tyttö, joka ei kaipaisi lisää murtumia. Vanhempani olivat kieltäneet, etten saisi ratsastaa ennen kuin käsi olisi täysin kunnossa. Mutta minä viis veisasin heidän jaaritteluistaan, eihän tämä nyt niin vaarallista ole? Olin päättännyt köpötellä vain käyntiä, sillä ravissa voisi käydä erittäin huonosti. Joko tippuisin, tai Mari keksisi uuden leikin nimeltä: tiputa ratsastaja, jolla on käsi paketissa. Huokaisten käänsin tamman voltille, joka ei onnistunut ihan odotusten mukaan. Siitä tuli ihan käärmeen näköinen, joka oli jäännyt jumiin kiven väliin. Katselin ohi matelevia maisemia, ja tunsin Marin huokasievan raskaasti. Se kai odotti paljon villimpää menoa, esimerkiksi pukkilaukkaa kentän keskelle tai aidan läpi ruohikolle. Kyllä minäkin toivoin laukkapätkää, mutta en viitsinnyt - ihan vain vanhempieni varoituksien takia. Ja olihan Marilla pieni varsan alku mahassa, joten eipä sitä sitten muuta kuin rauhallista käyntiä. Köpötelessämme siinä hiukan yli vartin, pysäytin tamman ja li'uin alas sen kimosta selästä. Hyräillen lähdin taluttamaan tammaa puomille, jonka edessä pian seisoimme. Otin suitset Marin päästä ja pujotin riimun sen päähän. Eilen ostamani riimu oli ihan lian peitossa, olikohan tamma hiukan retuttanut sitä vaiko leikkinnyt mutasotaa? Harjasin puoliverisen vauhdilla, ja kuljetin sen sitten tarhaan. Kipaisin viemässä pakin ja suitset satulahuoneeseen ja hakemaan reppuni. Lähdin sitten pikaisesti kotia kohti. Äiti olisi hermona, jos myöhästyisin.
|
|
|
Post by Karoliina on May 28, 2008 17:15:41 GMT 2
Löysin kuvan jostain 'arkistojeni' uumenista. Päätin käydä tervehtimässä vielä näin ilalla Maria
|
|