|
|
Post by Aleksanteri on Jan 20, 2023 20:16:25 GMT 2
22.1.2023 - Se, jossa mä oon yökylässäMä heräsin Pyryn huoneen lattialla siihen, ku Pyry ruokki Matu-Liiniä mun yli ja astu vahingossa mun käden päälle. Sekä mä et Pyry pelästyttiin ja kavahdettiin vastakkaisiin suuntiin, mä Matu-Liinin terraarion alla olevaa kaappia vasten ja Pyry patjan reunalle niin et se melkein kaatu. Matu-Liini ei pelästyny, koska se oli terraariossa eikä tajunnu mitä tapahtu. Mä vetäsin käden pois Pyryn sukan alta ja toivoin, et se ei tiputtais käärmeenruokaa mun päälle. "Anteeks", Pyry sano. Mä tuijotin alakulmasta patjalta sen naamaa ja Star Wars -yöpaitaa ja yritin a) herätä, b) rauhottua ja c) muistaa, mitä mä tein sen lattialla. Se näytti eriltä ilman silmälaseja. Vähä vähältä mä muistin eilisen illan ja talviriehan tallilla. "Ei haittaa", mä sanoin ja nousin istumaan. Pyry nyökkäs, siirty patjan jalkopäähän ja jatko Matu-Liinin ruokkimista eikä me enää puhuttu sit mitään. Mä olin ilonen, et Pyry oli ottanu mut sen huoneeseen nukkuun, ku mä olin tullu talviriehasta neljän aikaan kotiin. Mulla oli ollu paha mieli vaik mitään erikoista ei ollu tapahtunu. Mä olin toivonu jotenki ihan hirveesti et Cella olis ollu tallilla, mut ehkä se ei ollu halunnu tulla taluttaan poneja tai hiihtoratsastaan, ku sen käsi oli murtunu. Ku mä olin noussu ylös, vein patjan takas kodinhoitohuoneen kaappiin mistä olin kantanu sen yöllä. Sit mä kävin syömässä aamupalaa ja etin mun kuivakaapista lakupatukan. Sen mä jätin Pyryn teekupin viereen tiskipöydälle ennen ku lähin tallille. *Tallilla ei ollu paljon ketään, koska eilen oli ollu rieha. Mä satuloin Rutun ja ootin vähän aikaa pihalla jos joku ois tullu paikalle, mut koska ei tullu, lähin Rutun kaa kahestaan maastoon. Ruttu tarpo hangessa ja näytti et se oli ilonen.
Ku me tultiin takas, hoidin Rutun ja menin yläkertaan vaihtaan vaatteita. Just kun olin vaihtamassa sukkaa, mä kuulin et toimiston ovi aukes alakerrassa.
"Hannes", Emmyn ääni huus jostain. Mä vedin sukan kunnolla jalkaan ja yritin olla kuuntelematta, kun Hanneksen ääni vastas:
"Niin?"
"Miks Maagin nimi on viivattu yli listasta? Onks joku hakenu sille?"
Mä tiesin heti mitä listaa Emmy tarkotti ja mun niskassa kulki kylmä häpeän väre. Mä olin se, joka oli viivannu Maagin nimen yli.
"Niin, en tiedä", Hanneksen ääni vastas jostain.
"Mä palautan sen hakuihin", Emmy jatko.
Mä istuin lokerikkojen eessä ilman toista kenkää, tuijotin pölystä lattiaa mitään näkemättä ja tajusin, että en halunnu et kukaan tallilla sais hoitais Maagia.
|
|
petra
Uusi ihmettelijä
Posts: 4
|
Post by petra on Feb 4, 2023 19:44:00 GMT 2
Tuntui oudolta vetää ratsastuskengät jalkaan. Musta tuntui siltä kun en olisi nähnyt niitä vuosiin. Ne näytti täysin samalta mutta tuntui erillaiselta. Ne ei tuntunut enää jännitykseltä, adrenaliinilta ja työltä. Nyt ne tuntui rennolta ja harrastukselta. Tuntui myös vähän huijakselta. Isä nauraisi kaksin kerroin jos näkisi mut valmistautumassa ratsastuskouluun katsomaan hoitohevosta. Sen lisäksi isä saarnaisi mulle kenkien kunnossa, niitä ei oltu rasvattu varmaan vuoteen. Mun oli pakko vetää henkeä ja vilkaista Brunon kuvaa vielä kerran ennen lähtöä, ajatus siitä että esteradat on lopullisesti vaihtunut harjakasseihin tuntui helpottavalta.
Sen lisäksi ennen lähtöä piti kerätä paholaisen karjalauma sisälle suojaan, lähimetsissä pyöri ilves ja mun ääliöt olisi sille kun halpa buffet.
"Kaaos! Metka! Mennään keräämään kutut!" Hihkaisin ulko-ovelta ja samalla sekunnilla kaksi paimenkoiraa viuhahti mun ohi pakkaseen.
Koirat työskenteli rauhallisesti ja järkevästi, tai niin rauhallisesti ja järkevästi kun 17 sinkoilevan vuohen kanssa vain voi, eikä mun tarvinnut kun sulkea valtava liukuovi otusten perässä. Mun vuohet asui käytännössä vapaana aidatulla pihalla ja pihattotyyppisessä asumuksessa. Kun koko porukka oli sisällä mun ei tarvinnut kun lisätä vähän lämmintä vettä, lisää olkia pehmeään pehkuun ja heinää tyypeille natustettavaksi. Koirat sai tietysti suuret kiitokset hyvästä työstä sekä herkkuluut vielä sisälle syötäväksi siksi aikaa kun mä olen pois.
Autossa vasta mä tajusin miten paljon mua jännitti. Mä olin käynyt Seppeleessä kerran aiemmin ja sillon ihana nainen nimeltä Emmy oli esitellyt tallia, sen tapoja ja kertonut vapaana olevista hoitohevosista. Mä en kuitenkaan ollut koskaan tavannut Ruttua. Tiesin että se oli kiltti ja tamma. Muuta en tiennyt. Tänään se kuitenkin juoksisi tunnilla jonkun naisen kanssa joka ei kuulemma ehtinyt hoitaa sitä pois itse niin tänään olisi hyvä päivä aloittaa hoitaminen. Ja kyllähän mä hevosten kanssa pärjäsin, en vaan ollut ikinä käynyt ratsastuskoululla.
Tallilla mä suuntasin suoraan maneesiin, paloin halusta nähdä Rutun ja vielä enemmän nähdä sen töissä. Mikään ei piristä niinkun liikkuva hevonen. Maneesissa työskenteli kuusi ratsukkoa, minun käsityksen mukaan joku sennuryhmä. Ja näki sen ratsastuksestakin ettei kyseessä ollut ihan vasta-alkajat, kaikki hevoset liikkui todella kauniisti. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota mustaan tammaan jolla oli suuret kauniit merkit. Se liikkui isolla energialla mutta hallitusti hymyilevän ratsastajan alla. Sen jälkeen huomioni kiinnittyi toiseen mustaan hevoseen. Sillä oli myös kaunis mutta paljon pienempi merkki päässä ja se teki myös töitä todella kivasti.
Sitten kiinnitin huomioni vihdoin Ruttuun. Ja jos elämä olisi Merja Jalon kirjoittama ja me oltaisiin Nummelan ponitallilla niin mun leuka olisi pudonnut lattiaan Rutun uskomattomasta upeudesta mutta nyt oli todettava että Ruttu oli todella tavallisen näköinen hevonen. Ruttu näytti siltä että sanakirjassa sanan "hevonen" kohdalla on sen kuva. Tamma oli kuitenkin todella tasapainoisen näköinen ja ratsastaja sai sen kulkemaan todella hyvin. Näytti siltä kun Ruttu olisi toiminut kaksi sekuntia ennne kuin nainen edes pyysi mitään. He tekivät niin täsmällisiä laukan nostoja etten mä voinut kuin jäädä katsomaan lumoutuneena. Seppele oli viidessä minuutissa romuttanut mun ennakkoluulot ratsastuskouluja ja niiden hevosia kohtaan. Maneesi oli täynnä hevosia jotka liikkuivat mielellään, joita ratsastettiin hyvin ja joiden karva kiilsi vaikka ne oli talvikarvassa. Yhtäkkiä mä olin varma että tulisin viihtymään hyvin.
Tunnin jälkeen mä hipsin Rutun karsinalle vastaan naista ja hevosta. Ajattelin että voisin vihdoin tutustua tammaan vähän.
"Kukas sä olet?" Nainen kysyi ensimmäisenä epäilevänä.
"Mä oon Petra, hoidan Ruttua jos neiti vaan hyväksyy mut hoviinsa" Selitin naiselle hymyillen.
"Eikö se ole aleksanterin homma?" Nainen kysyi vähän jopa tylysti.
"voi olla mutta jos mä hoidan tämän kerran?" Ehdotin naiselle. En kehdannut myöntää etten tiennyt kuka on Aleksanteri, tai kuuluuko hän edelleen #teamruttuun, enkä halunnut alkaa väittelemään tuntilaisen kanssa varsinkaan kun hän on käynyt täällä pidempään kun minä.
"No selvä, en nyt ehdi kyllä asiaa selvittämäänkään, moikka Ruttu" Nainen vastasi ja hävisi ennnekun ehdin reagoida.
Olin vihdoin kahden Rutun kanssa. Tamma ei vierastanut pätkääkään vaan alkoi saman tien hangata päätään mun olkapäähän, kutitti ilmeisesti.
"Muistuta mua että selvitän kuka ihme on Aleksanteri ja pitäiskö mun tuntea hänet. Jooko?" Höpöttelin tammalle samalla kun riisuin siltä varusteita.
Ruttu seisoi paikallaan ja tuntui nauttivan huomiosta. Se ei vaikuttanut yhtään kiireiseltä tai tylsistyneeltä.
"Mä käyn viemässä sun kamat paikalleen, tuun pian takaisin" Huikkasin tammalle.
Satulahuoneeseen päästyäni mun huomio kiinnittyi ensimmäisenä nuoreen blondiin naiseen. Tai se ei voinut olla kiinnittymättä sillä nainen kävi jotain tulikiven katkuista monologia samalla kun nutturapäinen mies kuunteli hiljaa
"SE ON IHAN USKOMATONTA MITEN SE EDES KEHTAA TEHDÄ NIIN....." Nainen tykitti niin että heikompaa hirvittäisi.
"Anteeks, mä en tiedä mistä tai kenestä sä puhut mutta äänensävystä päätellen mun täytyy jakaa vinkki. Jos se asuu kerrostalossa niin laita sen postiluukusta heinäsirkkoja. Järjettömän ärsyttävää muttei rikollista. Luultavasti se ei ikinä löydä niitä mutta sen varalta jos löytää niin laita niitä kahdeksan. Kun se on löytänyt viisi niin se luulee että ne oli siinä. Sen jälkeen se löytää niitä lisää mutta luulee etsivänsä kymmentä. Vaikka se ihmeen kaupalla löytäisi kaikki kahdeksan niin se jää vainoharhaiseksi." Selitin pöyristyneen näköiselle blondille. Kipitin ulos äkkiä ennen kun hän ehti vastata.
Tiesin että aikataulut painaa päälle mutta harjasin silti Rutun oikeen pitkän kaavan mukaan kumisualla hieroen. Se ynähteli tyytyväisenä ja tuntui melkein nukahtavan. Mun oli kuitenkin pakko lähteä kotiin, koirien treeni painoi pahasti päälle. Rapsutin Ruttua vielä hetken otsaharjan tyvestä.
"Mä uskon että meillä tulee olevaan kivaa yhdessä"
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Feb 8, 2023 22:35:05 GMT 2
23.1.2023 - Se, jossa mä talutan RuttuaMulla oli ihan helvetin huono omatunto siitä, et olin irtojuoksuttanu Isaa väärin. Mä en ollu tajunnu et olis huono asia antaa sen olla vapaana, koska se oli juoksennellu ympäri maneesia ja vaihtanu pari kertaa kierrosta, ku olin kävelly sen lähelle. Mun oli ollu vähän vaikeeta saada sitä lopuksi kiinni, mut olin sillon maneesissa aatellu, et mun ei ehkä tarvis sanoa siitä Riinikselle. Ku se oli laittanu vikan viestin ja mä makasin kotona sängyllä häpeeämässä ja tuijottamassa kattoo, mun teki mieli soittaa sille ja tunnustaa vielä sekin, et se tietäis kaiken siitä miten meillä oli oikeesti menny. Jos Riinis olis ollu tänään tallilla, mä oisin varmaan jättäny menemättä. Mua kuitenki pelotti, et ehkä Salma ei ollu tajunnu et sen pitäis hoitaa Isaa, ja Isa rikkois karsinan kun sillä olis liikaa energiaa. Niinpä mä istuin Isan karsinan edessä oottamassa, ku Salma puol viiden aikaan tuli tallikäytävää pitkin Isan harjalaatikon kanssa. Se näytti yllättyneeltä ku huomas mut. "Hei", Salma sano ja laski pakin mun jalkojen viereen. "En tienny että säkin oot täällä! Laittoko Riinis sulle viestiä?" Mä vilkasin Salmaa kulmien alta ja mumisin: "Joo." Salma hymyili. Se katto mua hetken hiusten takaa, sipas ne sit korvan taakse ja alko ettii pakista sopivaa harjaa. Sillä kesti musta jotenki epäilyttävän pitkään valita sitä. "Haluutko sä tulla mukaan juoksuttaan Isaa", se kysy, ku lopulta suoristautu harja kädessä ja alko avata Isan karsinan ovea. Isa nosti päätä ja luimisti korvia. Mä en tienny mitä mä oisin tehny maneesissa sillä aikaa, ku Salma juoksutti. Mä kohautin olkia, nousin ja mumisin: "En." Sit mä menin Rutun luo. *Mä olin toivonu monta päivää, et oisin nähny Robertin tallilla. Se ei ollu kutsunu mua sen luo, ku olin antanu sille mun vanhan puhelimen. Mulle oli tullu siitä paha mieli, vaik en toisaalta tienny mistä me oltais sen kanssa puhuttu. Nyt mä kävelin tarkotuksella Kosmoksen karsinan kautta ja kurkkasin sisään, mut siellä ei ollu ketään eikä Kosmos ees höristäny mulle korvia. Mä vedin hupun päähän ja kiedoin sormet takintaskussa olevan röökiaskin ympärille. Rutun karsinassa ei ollu kovin kiva istua talvella, koska oli kylmä ja aika pimeetä. Anni oli kerran ehottanu, et mä taluttaisin Rutun pesariin ja esittäisin et tekisin sen kanssa jotain, et saatais olla lämpimässä. Se ei tuntunu musta hyvältä idealta. Mä en tienny mitä oisin sanonu, jos joku ois tullu kysyyn miks mä ja Ruttu oltiin pesarissa. Ku mä tulin karsinaan, Ruttu haisteli vähän aikaa mun hiuksia ja tunki sit pään mun syliin. Mä työnsin sormet sen harjan alle ja rapsutin sitä. Mua hymyilytti, kun sen alahuuli alko lerpattaa ja veny kun mä jatkoin rapsutusta. Siirtotalleilla oli hiljasta, mä kuulin ku joku hevosista liikahti viereisessä karsinassa. Ruttu menis puomitunnille vasta myöhemmin, joten mä kurotin riimun sen ovesta ja talutin Rutun ulos. Aurinko oli just laskenu. Ruttu piti ekaks päätä vähän koholla ja haisteli ilmaa ja näytti sit tajuavan, et kaikki oli ihan samanlaista niinku kaikkina muinaki päivinä. Se seuras mua kaula pitkällä, kun mä lähin taluttaan sitä kohti metsää. Kun me päästiin polulle mun teki mieli polttaa yks rööki, mut en halunnu koska mun piti kävellä lumen takia ihan Rutun vieressä ja haju ois varmaan menny sen sieraimiin. Sen sijaan mä taputin Rutun kaulaa. Ku me oltiin päästy pikkutielle, jonka molemmilla puolilla valot oli just syttyny, mä aloin miettiä talviriehaa. Mulla oli vieläki huono omatunto siitä, et en ollu repiny Kiriä pois Julin päältä ku ne oli tapellu. Mä en ollu uskaltanu ees pyytää Julilta anteeks, koska pelkäsin et se suuttuis ku tajuais mitä olin tehny. Mä en ollu vaan jotenki fyysisesti pystyny tekemään mitään, koska mä olin kattonu Kiriä ja tajunnu hämärästi, et se näytti ihan samalta ku viime pääsiäisenä ku me oltiin oltu leirimökeillä. Ruttu laski päätä ja huokas. Mä vilkasin sitä ja taputin sen kaulaa. Se kääns toisen korvan mua kohti, ja jatko kävelyä. * Ku me tultiin takas tallille, mä riisuin Rutulta riimun ja jätin sen karsinaan, koska mulle oli tullu kylmä. Ku mä avasin oleskeluhuoneen oven mä yllätyin, ku huomasin et siellä oli vaan Iiris vaikka kello oli jo melkein kuus. Mä nyökkäsin Iirikselle ja menin sit tupapöydän luo selaan ystäväkirjaa, jonka joku oli jättäny sinne. Iiris makas sohvalla ja katto jotain sen puhelimelta eikä näyttäny siltä, et ois halunnu jutella mulle. Mä en ollu aikasemmin huomannu, et Pyrykin oli kirjottanu ystäväkirjaan. Mä nojasin leukaa toiseen käteen, vilkasin Iiristä salaa ja aloin sit lukee Pyryn vastauksia. Se oli laittanu sen perheeseen ja parhaiksi ystäviksi Inkerin ja mut. Mä käänsin päätä nopeesti kohti ikkunaa, koska en halunnu et Iiris huomais et mun kurkkuun oli yhtäkkiä tullu joku outo pala. Mä rutistin vihkoo toisella kädellä, tuijotin lumihiutaleita jotka tippu hitaasti ikkunan takana ja purin huulia yhteen. Vasta ku mä olin hengittäny monta kertaa sisään ja ulos, pystyin kääntään pään ja lukeen Pyryn vastaukset loppuun. Kotimatkalla mä menin kauppaan ja ostin Pyrylle halvinta kokista, jota löysin.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Feb 16, 2023 20:17:07 GMT 2
12.2.2023 - Se, jossa on violettialiittyy tähänRobertin poskipää oli niin tumman violetti, et pihalla kaupan kalseissa ulkovaloissa näytti siltä ku sillä olis ollu ylimääränen hymykuoppa, liian iso ja liian korkeella. Mustelma oli reunoilta vihree ja vähän keltanen ja se oli sellasessa kohtaa, et Robert varmaan tuns sen sillonki kun se puhu. Mä en ollu edelleenkään varma valehteliko Robert mulle ku se sano, et se oli tullu Inkerin sokeripaketista. Me seisottiin selkä tuulta vasten kaupan pihalla ja yritettiin sytyttää röökejä. Mä olin vetäny hupun päähän ja kupersin sormia sytkärin tulenliekin ympärille, mut se lepatti ja lepatti eikä rööki syttyny. Mun sormia paleli. Robert siirs painoa mun vierellä ja hiekotushiekka rasahti sen kengän alla. Se nosti päätä ja puhals savua kohti tummenevaa taivasta. Katulamput oli syttyny vähän aikaa sitten ja Robertin hiukset, tai se mitä niistä pysty näkeen hupun alta, näytti jotenki oudon oransseilta niiden valossa. Robert ei auttanu mua sytyttään röökiä. Se katto mua kädet puuskassa ja ehti puhaltaa ilmaan monta kertaa, ennen ku sytkärin liekki palo suoraan ylöspäin niin pitkään et mä sain röökin syttymään. Mä niiskasin. Mulla oli jotenki epämääräisen vihanen olo siitä, et se ei ollu sanonu mitään. Vähän aikaa me poltettiin röökejä hiljaa. Mä tuijotin Robertin kenkiä ja yritin olla aattelematta, miks me oltiin taas päädytty puhuun kaupassa siitä pususta vaik mä olin luullu, et se ois jo menny. Lopulta hiljasuus alko ahdistaa mua. "Sä olit juhlissa", mä sanoin Robertille ja niiskasin. Robert kääns päätä ihan vähän, niin et meidän katseet kohtas nopeesti, päästi pienen hymähdyksen ja nyökkäs. Sen takin vetoketju sojotti suoraan kohti leukaa niin et melkein pisti siihen, mut Robert ei varmaan huomannu koska ei kääntäny sitä alas. Mä tuijotin sitä ja ootin et se vastais jotain, mut se vaan katto takas kulmat vähän koholla niinku ois oottanu, et mä oisin tehny jotain. Mun vatsaa puristi. Rööki palo sormien välissä ja mä olisin halunnu sammuttaa sen, koska tuntu et se oli joku aikaraja ja Robert lähtis heti kun se olis palanu loppuun. "Tuutko ystävänpäivänä", mä kysyin ku hiljasuutta oli jatkunu vähän aikaa. Robertin toiseen poskeen tuli kuoppa enkä mä osannu sanoo hymyiliks se vai puriks posken sisäpintaa. "Mihin?" "Tallille. Juhliin." Robert kohautti toista olkaa, anto röökin tippua sormien välistä ja tumppas sen lumisella kengänpohjalla. "A lot of parties, you have", se sano. Sit se keräs yks kerrallaan ostokset lämmitystolpan päältä, veti suupieltä vähän ylöspäin ja kysy: "Voitko heittää mut kotiin?" *Autossa mulla oli ontto olo, niinku mun ois pitäny sanoa jotaki mut en ois itekään tienny ees mistä aiheesta. Tavallaan mä olin iloinen koska Robert halus olla mun kanssa, mut mä en tajunnu miks se ei puhunu normaalisti, vaan naputteli nytki sormia parsakaalin muovipintaa vasten ja tuijotti ulos ikkunasta. Se oli kääntäny radion päälle heti ku oli istunu autoon. Mä olisin halunnu tyrkätä sen pois ja huutaa et mikä sillä on, mut sen sijaan tuijotin tuulilasin läpi ja yritin olla aattelematta sitä aamua, ku ajoin sen uudenvuoden jälkeen kotiin.Ku Robert nous autosta niiden pihalla ja käänty kattoon mua mä toivoin hetken, et se kysyis haluaisinko tulla sen luo. Se jätti käden nojaan auton oveen, käänty kattoon mua ja pyyhkäs nenää kämmenselällä niinku se ois vuotanu. Sit se sano thanks, sulki oven ja meni sisään.*Mä ajoin suoraan Seppeleeseen. Mulla oli kuuma ja outo olo enkä mä tienny mitä mun ois pitäny tehdä, joten mä menin satulahuoneeseen hakeen Rutun suitsia vaik en oikeestaan halunnu ratsastaa. Mä olin unohtanu kypärän kotiin ja ku menin hakeen lainakypärää, huomasin et joku oli kirjottanu hoitajahakulistaan Maagin nimen uudelleen, vaik mä olin viivannu sen yli pari viikkoa sitten.
Mä käännyin ilmoitustaululta, kävelin suitset kädessä toimiston ovelle ja koputin sille. Kun kukaan ei avannu, mä menin pimeen pihan poikki talolle ja soitin Emmyn ovikelloa. Se avas ovea ehkä kolme senttiä ja tuijotti mua raosta sen näkösenä ku ei ois tienny pitäiskö sen pelästyä vai ei.
"Onks kaikki hyvin", se kysy.
"Joo", mä sanoin jotenki hengästyneenä ja tajusin hämärästi et mulla oli edelleen suitset mukana. Oli alkanu sataa lunta. Emmy laitto kädet puuskaan ja työns ovea vähän lisää auki, sillä oli violetti huppari ja yöhousut ja mä tajusin hämärästi, et se ei varmaan ollu töissä. Mä vedin henkee.
"Mä en haluu et Maagi on listassa." Mä tuijotin Emmyä ja nieleskelin kyyneliä vaik en tienny, miks mua itketti. "Kun haluun alkaa hoitaa sitä."
|
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!