|
|
Post by Aleksanteri on Apr 7, 2022 17:45:35 GMT 2
7.4.2022 - Se, jossa mä kohtaan Picasson(liittyy tähän) Jos ois ollu vähemmän liukasta, Robert ois varmaan ehtiny autolle ja ajanu pois ennen ku mä sain sen kiinni (ja mä oisin saanu lukea LiekkiSanomista et se ois törmänny viereisessä korttelissa johonki helvetin lyhtypylvääseen ja muussannu loputki sen aivosoluista). Mut koska sää oli mitä oli, sen ison talvitakin sisään hautautunu kulmikas hahmo ehti luistella vaan puoliväliin pihatietä, jota me oltiin joskus tylsinä aamuina vakoiltu Robertin kanssa naapuritontilta. Piha oli just sillä lailla kalteva, et liukkaalla säällä ihmiset valu sitä pitkin niinku ois kulkenu sutivalla liukuhihnalla. Kerran me oltiin nähty, kun meidän entinen naapuri oli yrittäny juosta sen irti päässeen koiran perässä niinku ku Robert nyt ja kaatunu minuutin sisään kolme kertaa. Robert oli nauranu sillon niin että sen silmistä oli vuotanu vettä ja mä olin vähän aikaa luullu et se itki. Robert oli jo ottanu autonavaimet taskusta kun mä sain sen kiinni. Mun vatsassa tuntu kylmä humahdus kun mä tarrasin sen hartiaan ja käsi kohtas pyöreen olkapään sijaan paksun kerroksen kahisevaa takkikangasta ja sen sisällä jotain etäisen luisevaa, ei mitään sellasta miltä mun keho muisti Robertin tuntuvan. Robert pyörähti mun käden alla, vetäs itsensä poispäin ja jäi seisoon auton konepellin viereen. Avaimet roikku sen sormien välistä ja rintakehä kohoili terävästi avonaisen takin alla. Mä olisin halunnu väistää sitä hirveetä, tuntematonta katsetta joka sen silmissä oli. "What the hell are you doing here?" Mun päässä välähti, et jos Robert enää koskaan käyttäytyis niinku se oli ennen käyttäytyny - niinku paras ystävä käyttäytyy - mä kysyisin siltä, miten se pysty kovettaan itsensä ja puhuun mulle äänellä joka oli niin kylmä ja halveksiva, et se sai mut tunteen olon joksikin joka oli jääny kiinni sen saappaanpohjaan. Mä tunsin miten mun leukapielet kiristy. Ääni tuntu tulevan jostain kaukaa mun selän takaa, ihan niinku joku muu ois puhunu mun suulla. "Sun äiti kutsu mut." Robertin tumma katse vaipu loskaiseen maahan, ei sillä lailla ku ihmisellä joka luovuttaa vaan niinku sellasella joka tajuaa, et vihollisia on ollu muuallaki ku siellä mistä se oli tajunnu katsoa. Mä tuijotin itsepintaisesti sen kalvakoita kasvoja, joista harvat pisamat loisti nyt niinku nuppineulanpään kokoset nyrkit ois hakannu poskipäät täyteen minikokoisia mustelmia. Mä oisin ollu valmis antaan melkein mitä tahansa, jos Robert olis nostanu katseen ja nauranu räkäsesti niinku se oli aina nauranu kun se voitti mut Fifassa. Sen naurun puolesta mä oisin valvonu ikuisesti sen rinnalla. Nauramisen sijaan Robert käänsi sen levottomat silmät takas muhun. Se veti hupun päähän niin, et luisevat poskipäät hukku varjoihin ja käänty avaamaan auton oven. Se ei sanonu mitään kun se ajo pois. Mä jollain tasolla melkein toivoin et se olis sanonu fuck off tai näyttäny keskaria auton tuulilasin läpi, mut se yksinkertaisesti käynnisti auton ja ajo pois niinku mulla ei olis ollu sen elämässä mitään merkitystä. * Robertin äiti oli törmänny muhun kun mä olin ollu ostamassa makaronilaatikkoa ja leipää. Mä en ollu tunnistanu sitä koska sillä oli hiton paljon meikkiä ja kärry, jonka ruokamäärän perusteella se oli kuuslapsisen perheen äiti ja jollaki oli synttärit. Se ehti hiippailla kärryn kaa ihan mun taakse ja veti mut niin yllättäen halaukseen, et mä meinasin tiputtaa leipäpussin lattialle.
"Aleksanteri!" Se kieku samalla ku pusers mua sen takin rintamusta vasten. Jotenki oudosti mä tunnistin sen tuoksun perusteella (ei siks että olisin haistellu Robertin äitiä, vaan siks et Robert käytti samaa pyykinpesuainetta ja siitä tuulahtanut puhtaiden vaatteiden tuoksu sai mut hetkeksi tunteen että olin kotona). Mä vetäydyin irti ja yritin järjestellä mun sylissä yhä jotenkuten keikkuvat ostokset niin et Robertin äiti ei pystyis kahmaseen mua saman tien uuteen halaukseen. Se oli jättäny käden mun olkapäälle ja tuijotti mua punatut huulet maireessa hymyssä niinku mä olisin kauan kadoksissa ollu Harry Potter.
"Miksi et oo tullu käymään kylässä? Oon ihmetelly kun susta ei oo kuulunu mitään, onko eläinlääkiksessä kiireitä?"
"Ei nyt niin paljon", mä vastasin heikosti. Näin sen olan yli, miten joku mummo yritti päästä banaaniosastolle jättikärryn ohi, mut ei voinu tehä muuta ku jumittaa paikoillaan ja mulkoilla äänettömästi Robertin äidin takinselkämystä. Äiti kurtisti kulmia.
"Kai sä kuitenki vielä siellä yliopistolla oot?"
"Joo."
Äkkiä Robertin äiti läimäisi mun käsivartta siitä, mistä oli äsken puristanu, ja kajautti:
"Nyt kun mietin, niin mitä jos sä tulisit nyt kylään! Robert varmaan tulee kohta kotiin. Voin keittää kahvit! Sähän juot kahvia eikö niin?"
Mun mielessä välähti se kerta, kun mä olin nähny Robertin viimeksi tallilla: se miten se oli sanonu että mitään ei ollu tapahtunu ja kulkenu mun ohi niinku haamu, aivan ku meidän välistä ystävyyttä ei ois koskaan ollu olemassa.
"En mä -"
"Tuut nyt! Mäkin mielelläni kuulen mitä tallilla on tapahtunu." Robertin äiti taputti mua olkapäälle ja jätti mun kärsivän katseen huomiotta niin ammattimaisesti, et mun ei tarvinnu miettiä mistä tää lumoava taito oli ilmestyny sen pojalle. Se viitto täyttä kärryä kohti. "Heitä sun ostokset sinne, mä maksan ne."
Nyt kun mä kahta tuntia myöhemmin kävin hakeen mun surullisesti puolityhjänä lepattavan ruokakassin Robertin eteisestä (ja vaan kohautin olkia kun Robertin äiti tuli kysymään mitä oli tapahtunu), mä mietin oliks edes se tyytyväinen siihen miten kaikki oli menny.
Hyvä puoli oli se, et Robert ei ollu ajanu Seppeleeseen. Mä istuin kymmenen minuuttia parkkipaikalla potien päänsärkyä ja turvonneiden silmien takana jomottavaa tylppää janoisuuden tunnetta ennen ku kykenin kömpimään viileälle pihalle. Ruttu oli vielä tarhassa, alkeistuntilaiset taapersi ponien kanssa just kohti maneesia. Muhkun ja sen ratsastajan vierellä kulkeva Anna nosti mulle kättä.
Mulla oli ontto olo kun mä liukastelin autolta kohti Mussun tarhaa. Ihan niinku multa olis katkaistu käsi ja haamukipu ei ois tajunnu lähteä, vaan jomotti päivä päivältä pahemmin vähän mun rintalastan yläpuolella.
Mä ehdin viedä Mussun sisään ja painua satulahuoneeseen hakemaan sen harjoja, kun hikoileva ponilapsi kieri tyhjästä mun eteen. Se oli sitä mallia, joka oli viimeisen kuukauden aikana venähtäny kymmenen senttiä ja kulki kyyryssä koska halus yhä esittää et mahtu jonku Gekon selkään ilman ongelmia. Mä seisahduin keskelle satulahuonetta ku tajusin, et se ei tuijottanu mua vahingossa.
"Joo?" Mä rukoilin sisäisesti et se ei haluais multa apua johonki pikku ongelmaan esim. Windin kanssa.
Ponilapsi oli punakka ja vaihto painoa jalalta toiselle niin et kumisaappaat naris lattiaa vasten. Vasta nyt mä näin et se piteli käsissä jotain paperia. Mä päätin, et jos se aikois a) pitää puheen, b) lukea runon tai c) toimittaa jonkun Cellan paperilappukirjeen nro 2 niin mä muuttaisin asumaan Rutun koppiin enkä enää tulis ulos.
"Sähän tunnet Millan?" Ponilapsi kysy kimeellä äänellä. Se oli niin hermostunu et paperi tutis sen sormien välissä.
"Häh?"
"Sen yksityisen omistajan Millan?"
Äkkiä ponilapsi alko säälittää mua. Se katto mua niinku oisin ollu about Annen suora sukuperillinen eikä ollu ees uskaltanu astua kunnolla sisään satulahuoneen ovensuulta. Se väänteli toista jalkaa niin et kumisaapas meni klenkkaan, ihan silleen vähän et ois voinu luulla etten mä huomais. Se vaikutti luulevan et mä olin Seppeleen kruununprinssi, syystä jota mä en todellakaan tienny.
Mä en kestäny ajatella, et jos mä sanoisin etten tuntis tätä MILLAA se painais pään, kääntyis ja poistuis paperinsa kanssa iäksi.
"Tunnen tietty", mä valehtelin. Ponilapsi nyökkäs varovasti.
"Meidän piti tehdä kuvistunnilla tällanen työ ja aattelin..." Ponilapsi epäröi. "Kun en oo törmänny siihen ite täällä eikä sen kaapin ovenraosta mah-... tai siis kun sä tunnet sen? Niin oisitko voinu antaa tän sille?"
Mä tuijotin paperia, jonka se oli kääntäny nyt niin et siinä näky vähän haparoiva piirustus toffeenvärisestä hepasta ja ratsastajasta, jossa ei ollu oikeestaan muuta mainitsemisen arvosta ku helvetin iso punainen tukka. Paperi väris vähän ponilapsen sormien puristuksessa.
"Mä annan tän sille heti", mä mutisin samalla ku tuijotin mestariteosta joka oli todellaki niin hiton isolle paperille tehty ettei sitä mistään lokerikon ovenraosta ois mahtunukaan tunkemaan.
Kun ponilapsi livahti takas tallikäytävälle mä en voinu olla miettimättä minkä hiton sekasotkun takia se luuli, et Riiniksen nimi olis kaikista maailman nimistä joku niin viaton ja tyyni ku MILLA.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Apr 15, 2022 21:47:55 GMT 2
13.4.2022 - Se, jossa kilisee
Musta tuntu et mun ja muiden ihmisten suhtautumisessa Cellaan oli jotain lähtökohtaisesti erilaista, koska aika moni oli ollu sille vihanen kun se oli unohtanu lehmän tallille.
Mulle oli tullu lehmän takia sitä ihan helvetin kova ikävä. Kaikesta pettämispaskasta huolimatta mä olin ihaillu sitä, et se toi ilman lupaa jonku helkatin maitoeläimen tallille ja jätti sen sinne ku lähti ulkomaille. Mä olin seisonu jo monta minuuttia käsi Kleopatran lehmäturvalla ja sivelly sen märkiä (vähän ällöttäviä) sieraimia, jotka näytti jotenki kieroutuneella mut nätillä tavalla siltä et se oli juossu päin seinää.
Pyry tuli lehmän tarhalle kun mä olin salaa pyyhkimässä lehmänkuolaa karheisiin aitalankkuihin. Se imeskeli huulikorua ja kilisytti auton avaimia ilmassa.
"Oon menossa kotiin. Tuutko?"
Mä pudistin päätä.
"Mun pitää heittää Juli kotiin."
Pyry vetas hupun päähän ja ynähti ymmärtäväisesti sen hämäristä. Se oli jo kääntymässä pois, mut kurkkas vielä hupun reunan alta ja livautti:
"En ollu huomannu muuten että Anni on tulossa leirille."
Mä tunsin miten mun kulmat kurtistu ja suu avautu niinku maailmassa olis ollu montaki Seppeleeseen yhtäkkiä tulevaa Annia jota Pyry ois voinu tarkottaa. Pyry ei ollu ehtiny ottaa kolmeakaan askelta kun mä olin jo kääntyny pinkoon kohti tallia.
Mulla ei ollu mitään hajua miten oli mahdollista, et en ollu tähän mennessä huomannu Annin nimeä osallistujalistassa. Se oli ihan listan alimmaisena ja kirjotettu niin oudolla käsialalla et mä päättelin, et todennäköisesti Anni oli soittanu tallille ja joku muu (Hannes) oli kirjottanu sen nimen ylös. Mun sormet ei meinannu ees osuu näppäimille kun mä avasin puhelimen ja etin Annin ja mun keskustelun Whatsapista. Tuntu hiton oudolta että edellisistä viesteistä oli niin monta vuotta.
Listasta mä huomasin et Fiiaki oli tulossa leirille ja hetken mä aattelin et oisin laittanu viestin myös sille, mut en sit lopulta uskaltanut. Ehkä mä hymyilisin sille tai jotain kun se tulis niin se tajuais, et musta oli kiva nähä sitäkin pitkästä aikaa.
Mä olin arvannu et Juli olis oleskeluhuoneessa. Ei ollu kovin vaikeeta seurata sen logiikkaa, kun vaihtoehdot oli olla alhaalla tallissa oottamassa et joku alkeistuntilainen tulis pyytään apua (eihän Juli ois ees osannu auttaa? ??) tai mennä yläkertaan piiloon. Viime viikolla se oli ollu normaalia enemmän tallilla nyt ku Cella oli ulkomailla. Jotenki musta kuitenki tuntu et se ei ollu yhtään sen paremmalla tuulella, vaan vaelteli pitkin tallikäytävää ja jopa nuohos Windin karsinassa vaikka kaikki järkevät ihmiset ois tehny mieluummin mitä tahansa muuta.
"Oota, katon just yhtä videota", Juli sano nostamatta katsetta kun mä tulin oleskeluhuoneeseen. Se makas sohvalla jalat käsinojan yli roikkuen ja oli vääntäny sen niskan tyynyjä vasten niin et sen päähän ei tod.näk. kulkenu yhtään verta. Mä potkin kengät ovensuuhun ja luikin Julin ohi kahvinkeittimelle. Musta oli outoa et se onnistu aina valtaan oleskeluhuoneen niin et siellä ei ollu samaan aikaan ketään muuta.
"Mä juon yhen kupin ja lähen sit kotiin", sanoin samalla ku aloin kaivaa kuppeja alakaapista. "Otatko sä?"
"En mä juo enää kahvia", vastas Julin epämääränen ääni sohvannurkasta.
"Okei."
"Mut laita mulle teetä jooko."
Melkein kaikki kupit oli likaisia vaik ne oli puhtaiden astioiden kaapissa, enkä mä halunnu käyttää ainoota ""puhdasta"" vihreetä kukkakuppia, koska olin kerran nähny ku Inkeri sekotti siinä jotku Siiri ykkösen matolääkkeet. Huokaisten mä nostin kaks puolipuhdasta kuppia tiskialtaaseen ja tökkäsin vesihanan päälle. Julin videolta kuulu niin kovaa vinkuvaa naurua et videon pointin täyty olla se et nauraja pyörtyis.
"Söiks koko kakun?" Mä kysyin kovaan ääneen altaaseen kohisevan tiskiveden yli. Juli ynähti.
"Jäi siitä joku kaks palaa mut meinaan syödä ne ku meen kotiin." Se alko heilutella jalkaa käsinojaa vasten. "Reetta on niin helvetin hyvä leipomaan."
"Älä kiroile."
Juli tyrskähti ja katto mua puhelimen näytön yli.
"Sanoo Aleksanteri helvetin saakelin paskahelvetin Holma."
Mä irvistin sille olan yli ja käännyin sit taas tiskialtaan puoleen. Kupit kilis hiljaa toisiaan vasten mun tiskiharjahinkkauksen tahdissa.
"Sä kiroilet tunnissa enemmän ku mä viikossa."
"Käyttäydy", mä tokaisin Julia katsomatta ja nostin vettä valuvat kupit altaasta yhdellä kädellä.
Juli oli sanomassa jotain mut sit mä käännyin ja kuppien liukkaat korvat jotenki valahti mun etusormen ja peukalon otteesta. Teräväreunaset posliininpalat levis kilahtaen mun jalkojen juureen kun kupit särky, mut mä en katsonu niitä vaan Julia, joka oli älähtäny ja ponnahtanu ylös karmeesta sohva-asennosta. Puhelin oli valahtanu Julin sormien lomasta tyynylle.
Mä harppasin huoneen poikki, kompuroin sohvalle niin et puhelimen näyttö paino mua kipeästi polveen ja kiedoin kädet Julin ympärille. Mä ehdin nähdä sen kauhunsekaiseen itkuun vääntyneet kasvot just ennen ku vedin pehmeesti sen pään mun olkaa vasten ja rutistin kapeet hartiat mun syliin.
"Anteeks anteeks anteeks", mä sopersin ku tunsin miten Julin hartiat alko vavahdella. Mun oli pakko pusertaa silmät kiinni ja irvistää tyhjälle seinälle Julin takana. Miks mä en ollu pitäny niistä helkatin kupeista paremmin kiinni? ?? ?
Mä silitin Julin hiuslakasta kankeita hiuksia ja yritin suhista hiljaa niinku meidän äiti teki, mut Juli nyyhkytti ja lepäs keho sykkyrälle kiertyneenä sohvannurkassa puoliks mun halauksessa.
Oli yks juttu minkä kaikki meidän perheen jäsenet oli kaks vuotta sitten opetellu ja se oli se, et Julia piti suojella.
Musta tuntu ihan helvetin paskalta et mä en osannu tehdä sitä.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Apr 18, 2022 12:47:41 GMT 2
17.4.2022 - Se, jossa on taikasalvaa
Mä etsin Riiniksen käsiini sillä sekunnilla kun (kahen ja puolen tunnin ei-virkistävien yöunien jälkeen) Salman herätyskello soi ja sai koko parvimökin hyppään pystyyn. Leukaperässä tuntu kipee vihlasu, kun mä kolautin ranteen yön aikana kohoneeseen mustelmaan ku kiskoin paitaa päälle. Mun oli pakko juosta hetkeks mökin koirankokoiseen vessaan tutkimaan mun naamaa.
Mä olin valmis palaan heti peiton alle ku kohtasin peilistä mun väsyneen katseen. Huulessa oli iso vekki ja mustelma hohkas koko matkan suupielestä leuan alle. Näytti siltä ku Kiri ois lyöny mua jollain saakelin moukarilla.
Mä ravasin mustelmaa surren ulos mökistä ennen ku ees parven kakarat oli ehtiny nousta ylös. Ilma oli edelleen samanlainen ku aamuyöllä, viilee ja aurinkoinen. Joku oli jättäny kaljatölkin portaille niin et mä meinasin kompastuu siihen ku kiskoin kenkää jalkaan.
Keittiömökin likaisen ikkunan läpi mä näin, et kaikeks onneks Riinis oli hereillä ja seiso keskellä mökkiä harjaamassa tukkaa. Se käänty yllättyneenä kun mä koputin lasiin, veti nahkatakin harteille ja kurkisti ovenraosta kylmään aamuilmaan niin et siitä näky vaan nenänpää.
"Moi." Jostain syystä mä kuiskasin.
"Tiiätkö yhtään miks Hannes nukkuu -" Riinis alotti, mut sit sen katse singahti mun suupieleen. Se tökkäs oven auki niin et mä meinasin jäädä alle ja jouduin hyppään turvaan kaks porrasta alemmas.
"Mistä toi on tullu?" Riinis kysy kovaan ääneen samalla ku astu terassille ja paukautti oven kiinni. Mä loin siihen hyvin selkeän ei niin lujaa -katseen.
"Kiri löi mua", mä jatkoin kuiskaamalla. "Sä olit varmaan jo menny nukkuun."
"LÖI?"
Riinis näytti siltä ku mä oisin just sanonu et Kiri olis yöllä yrittäny syödä itsensä ja käyttää Paahtista lautasena. Sen (mussa vallitsevaa olotilaa huomattavasti paremmin levännyt) olemus näytti niin raivonsekaisen järkyttyneeltä et jos mulla ei ois ollu niin paska olo, mä oisin ollu salaa tyytyväinen sen reaktiosta. Se mietti hetken, astu lähemmäs mua ja nosti sormenpäät kevyesti mustelmalle joka pisteli ja kivisti mun leualla. Mä nielaisin.
"Miks se sua löi?"
Riiniksen ääni oli hillitympi ku äsken. Se paino peukalon hetkeks mustelman reunalle ja katso mua silmiin ennen ku laski käden ja kaivo nahkatakin taskusta punaisen Marlboro-askin. Mä pudistin päätä kun se tarjos avattua askia mulle.
"En mäkään sit ota", Riinis sano kevyesti ja työns askin takas taskuun. Mä niiskaisin.
"Yritin kysyy mikä sillä on mua ja Julia vastaan." Mä käännyin katseleen nuotiopaikkaa. Penkeillä lepatti grillikeppien alle nalkkiin jääneitä makkarapakettien muoveja, ne räpisteli auringossa kiilteleviä puolityhjiä lonkerotölkkejä vasten. "Mut en saanu selville. Sanoin et Cella on pettäny mua ja sit se vaan löi."
Värähdys kulki mun niskasta alaselkään asti. Tuntu ihan helvetin oudolta sanoa et joku oli oikeesti LYÖNY mua. Ei kai ihmiset lyöny toisiaan ku jossain elokuvissa? ?? ? Mä olin jotenki huolestuneella tavalla varma et Kirin aivot oli vaan menny hetkeks sekaisin ja se oli yrittäny esim. kävellä mun ohi tai pyytää anteeks eikä todellakaan tarkotuksella lyödä mua niin et sen rystyset halkas mun huulen (tarkoituksella?? ?) ja sai leukapielet jomottaan niin et sattu puhua.
Mä käänsin varovasti katseen Riinikseen, joka tuijotteli myös mietteliäästi johonki nuotiopaikan suuntaan.
"Mietin et ku silloin, öö, Artsilassa sanoit et sulla on jotain voidetta mustelmiin", mä sanoin kokeilevasti. "Et jos oisin voinu saada sitä? Ku tänään otetaan ne leirikisakuvat." Käännyin tuijotteleen taivaalle ja jostain syystä mun oli pakko räpytellä silmiä. "Enkä haluis näyttää siltä et mulla on puoli naamaa mustelmilla."
Riinis hymähti hiljaa ja tuuppas mua hellästi kylkeen.
"Ei mulla oo sitä just nyt mukana", se vastas. "Mut voin lainata yhtä toista rasvaa. Oota."
Mä istuin terassin rappuselle kun Riinis katos mökkiin. Raaputin hiljalleen terassin kaiteesta maaliviirua irti ku parvimökin ovi aukes ja Anni tuli Eedin kanssa ulos takkia päälle kiskoen. Molemmat haukotteli. Kun ne huomas mut, Anni vilkutti ja oli lähdössä tuleen mua kohti, mut ku Riinis palas voidepurkin kanssa se hidasti, irvisti ja heilautti kättä uudestaan merkiks et me nähtäis myöhemmin. Eedi seiso hetken aikaa mökin eessä niinku orpo punatukkanen metsäntonttu ja lähti sit seuraan Annia kohti tallia.
Riinis istahti mun viereen ja kääns mut polvesta vetämällä kohti itseään. Se struuttas sormenpäähän nokareen vaaleenruskeeta tytisevää voidetta.
"Tää auttaa ainaki hetkellisesti", se lupas samalla ku alko sivellä voidetta varovasti mun suupieleen. "Älä sit pyyhi tätä pois."
"En tietenkään", mä vastasin koska tajusin tietysti et ei mikään rasva voinu auttaa jos sen poisti heti.
Sillä aikaa ku Riinis siveli kylmää mönjää mun mustelmalle, mä katselin miten kättä ohimolla pitelevä Valtteri ilmaantu saunamökistä, irvisti ja lähti kohti tallia. Vähän ajan päästä sen perässä tuli Liinu ja ilman takkia värisevä Evgeni, joka jostain syystä hyppeli jalalta toiselle niinku ei ois enää muistanu miten kävellään (en ollu jostain syystä yhtään ihmeissäni siitä et se oli paikalla). Mä olin sisäisesti ihan helkatin kiitollinen et Kiriä ei näkyny.
Mökin ovi kävi meidän takana ja terassin laudat narahti kevyesti ku Hannes liuku mun ja Riiniksen ohi.
"Anteeksi", se luikautti kohteliaasti. "Ja hyvää huomenta. Olin suorittamassa tehtävää."
Mun ja Riiniksen katseet kohtas kun Hannes paineli pitkin yön jäljiltä kasteista pihaa ja huus HUOMENTA Salmalle ja Adalle, jotka ilmesty silmät sirrissä parvimökistä. Me molemmat tyrskähdettiin hiljaa. Riinis kumartu mun korvan juureen ja kuiskas niin hiljaa et mä just ja just kuulin:
"Mitä täällä on tapahtunu?"
Mä kohautin olkia enkä voinu estää toista tyrskähdystä. Riiniksen suupieli oli vetäytyny puoliks peiteltyyn hymyyn, kun se kieritti voidepullon korkin kiinni.
"Kiitos", mä mumisin.
Riinis ei sanonu mitään, vaan työnsi voideputkilon nahkatakin taskuun ja paino pään hetkeks mun olalle. Sen hiukset tuoksu hyvältä ja kutitti mun nenää kun mä käänsin päätä ja rutistin toisella kädellä kevyesti sen hartiaa. Nahkatakin olkapää oli aamuauringosta huolimatta viilee.
Ainakaan mun ei tarvis muistella mun tummanpuhuvaa leukaa joka kerta ku kattoisin myöhemmin valokuvaa, jossa mä ja Mussu oltais voitettu leirikisoissa SEKÄ koulu- ETTÄ esteluokka. Mua ei ees hävettäny toivoa et Kiri ois viimeinen.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Apr 22, 2022 20:24:49 GMT 2
23.4.2022 - Se, jota mä en pystyny estään osa 1Musta tuntu aika siedettävältä tuoda Filppu ja Tommi tallille koska Cella oli ulkomailla, ja kun olin sattumalta tekstannu Riinikselle se oli sanonu et oli jossain Julin kanssa. Ja Julilla oli porttikielto tallille. Filppu halus käydä siiderillä ennen ku me mentiin Seppeleeseen. Käytännössä se tarkottu et mä, Tommi ja kokikset nökötettiin Kaljakulman terassilla sillä aikaa ku Filppu tappeli baarimikon kaa, koska Liekkijärvellä ei vaivauduttu myymään jotain sen helvetin erikoislitkusiideriä (ylläri). Lopulta se suostu ottaan jotaki mikä maistu (ja näytti) mädältä omenalta. Ne rattoisat puol tuntia mitkä me istuttiin terassilla, se kälätti Liekkijärven ihanuudesta ja yritti juottaa siideriä mulle ja Tommille. Tommi suostu mikä tarkotti, et mä olin kuskina. Oli niin lämmintä et meidän piti ajaa auton ikkunat auki ja tuuletus täysillä. Filppu riisu takin kun me tultiin tallipihalle, sillä oli t-paita ja se näytti yhtä innostuneelta ku silloin kun koko meidän kurssi oli päässy katsomaan ku lehmä poiki. Mä epäilin et se pitäis pitää kaukana kaikista hevosista tai se liimautuis tänne loppuviikoks ja se pitäis kammeta pihdeillä irti jonku Lailan kaulasta. "Mä käyn nopeesti tallissa", ilmoitin kun Tommi oli saanu kameran kaulalle ja me talsittiin kohti hiljaista tallia. Filppu oli käskeny mua pukeen hihattoman mustan paidan jonka se oli OSTANU mulle kuvauksia varten (?? ööö) ja jostain syystä se hävetti mua niin, et mun oli pakko päästä kattoon vessan peilistä miltä näytin ennen ku hakisin Mussun. Filppu oli näyttäny mulle pari meidän muiden kurssilaisten kuvaa (ne käytännössä katsoen piilotteli alasti joidenki vuohipukkien ja kesyrottien takana), ja mä olin yhä enemmän ja enemmän miettiny miks helvetissä en vaan kieltäytyny koko hommasta. Filppu ois voinu mun puolesta ihan hyvin kuvata vaikka itseään. Tommi meni sääteleen kameran asetuksia samalle kuvauspaikalle jossa me oltiin oltu viimeksikin, mut Filppu seuras mun perässä talliin koska mä en kehdannu kieltääkään. Eedi käveli meitä vastaan heti kun me oltiin astuttu sisään. Mä ilahduin ja helpotuin todella paljon ku tajusin kuka se oli. Jostain syystä koko viikon pääsiäisleirin jälkeen oli sattunu käymään niin, et mä tulin tallille ja törmäsin ekan kolmen minuutin aikana Eediin. Joka kerta se oli lopettanu sen mitä se oli tekemässä, kattonu mua vähän vinosti ja sanonu: "En oo ainakaan nähny et Kiri ois tallilla." Musta tuntu et mun pitäis ostaa sille joku pääsiäislahja siks et se oli vapaaehtoisesti päättäny toimia mun henkivartijana. Nytki Eedi laski harjan, jolla se oli sutinu tallikäytävää, ja määkäs sovitut repliikit. Mä nostin käden Filpun takin hihalle. "Ette oo varmaan nähny ennen", mä tokaisin ja pidin tarkkaan huolta et mun naama oli peruslukemilla eikä Filppu ikinä tajuais, että mä olin puhunu siitä Eedille pääsiäisleirillä, "mut tää on mun kurssikaveri Filippa. Me tultiin ottaan yksiä kuvia." Filippa työnty mun ohi silee tukka heilahtaen ja ojens käden Eedille niinku hyväkäytöksisen rikkaan perheen lapsen kuulu. Mä tiesin millä ilmeellä se hymyili vaikka en pystyny näkeen sen naamaa harmaanruskean tukkapehkon läpi. Eedi, joka pilkisti Filpun kevättakin olan yli, näytti aika kauhistuneelta. Tai sit se oli sen tapa esittää neutraalia. "Eedi", se mumis harjaa puristaen. Se vilkas mua Filpun olan yli niin nopeesti että silmämunat liikku nopeemmin ku salama. Filppu lehahti ympäri, tarras mua käsivarteen ja hymyili Eedille samalla tavalla ku oli hymyilly meidän äidille ku oli ekan kerran nähny sen. "Pääsisitkö sä auttaan kuvauksissa, Eedi?" * Mua nolotti vielä normaalia enemmän olla kuvattavana ku kuvaamaan kyyristyneen Tommin takana oli sekä Filppu että Eedi. Mä olin harjannu Mussua niin pitkään ku kehtasin ja toivonu et Eedille tulis joku pakottava tarve sulkeutua esim. Ledin karsinaan niin pitkäks aikaa, et Tommi ois ehtiny räpsiä kuvat ja Filppu kuolla tylsyyteen. Mä tuijotin päättäväisesti vähän Filpun ja Eedin ohi ja tarrasin Mussun ohjiin sormet niin hikisinä et se varmaan näky kamerassa. Tommi kuvas huomaavaisesti Rutun naamaa koska maailman kaikista ihmisistä se tajus että mä en todellakaan ollu vielä valmis mihinkään oikeisiin kuviin. Vähän ajan päästä se alko näyttää siltä et ei enää keksiny mitä nappuloita se vois vielä säätää kamerasta. Se suoristu hetkeks, pyyhki mullan ja loskan samettihousujen polvista ja nyökkäs Filpulle. "Sit aloitetaan." Mä tuijotin johonki auringon suuntaan ku Tommi alko räpsiä ja yritin samaan aikaan olla liikkumatta senttiäkään ja estää Ruttua laskemasta päätä liian alas. Ruttu lepuutti toista takajalkaa silmät puolitangossa eikä näyttäny yhtään hevoshuippumallilta vaan lastenponilta, joka oli ollu kolmevuotiaan synttäreillä liian pitkään. Mä purin takahampaita yhteen. Onneks leukaa ei enää särkeny siitä mihin Kiri oli lyöny.. "Rentoudu, Allu", epäluonnollisen rento Filppu neuvo. Se tunki kädet syvälle takintaskuihin ja irvisti """salaa""" Eedille ihan niinku mä oisin ollu niiden lapsi joka ei osannu olla söpö koulukuvassa. Mä mulkaisin sitä, Filppu vaan huokas ja hymähti. Sen silmät käänty hymyyn ja sit se kumartu Eedin puoleen. "Voisitko sä kertoa Allulle jotain juttuja", se kuiskas niin kovaan ääneen et mä kuulin. "Mitä juttuja?" Eedi mumisi. Tommin kamera räpsy. "Aivan mitä haluat", vastas Filppu, nyt se puhu normaalilla äänellä. "Vaikka jotain hevosten ruokintaohjeita."Ja uskokaa tai älkää, mut seuraavat kymmenen minuuttia Tommi kykki maassa toinen polvi sohjosta märkänä, mä tuijotin Eediä joka sopotti mulle Röstin kaura-annoksia ja Filppu hymyili maireesti taka-alalla niinku ois hyvin iloinen siitä että oli tullu suorittaan tätä ensiluokkasen TÄRKEETÄ tehtävää Seppeleeseen asti. Mun niska oli niin tuskaisen hikinen et en voinu ees koskee siihen.Niistä kuvista olis paras tulla ihan helvetin hyviä. *
Kuvien jälkeen mä palautin Mussun karsinaan ja sillä aikaa Filppu oli ehtiny mankua Eediltä jonku tallikierroksen. Mä vilkaisin Tommia, jonka naamasta näky et sekin olis paljon mieluummin lähteny jo Helsinkiin, mut suostuin kuitenki tallustamaan Eedin ja Filpun perässä sisään tallin keskiovista. Hiki oli viilenny mun niskaan ja mua oli alkanu palella takista huolimatta.
Heti ku me astuttiin talliin oli selvää, et me oltiin kävelty suoraan keskelle jotain saakelin show'ta. Joku puhu toimiston ovella niin kovaan ääneen et ääni kaiku tallikäytävän päästä - kun mä luikahdin karsinoiden väliin luulin ekaks et se oli Riinis, jonka punanen letti loisti kauas oville asti. Vasta sit mä tajusin et ääni kuulu toimiston ovella seisovasta Emmystä.
Me kaikki jäätiin epävarmoina kuunteleen karsinoiden väliin.
"Mitä Riinis on tehny", mä mumisin mun vieressä seisovalle Eedille, mut ilme jonka se heitti sai mut hiljeneen. Sen naama oli ihan outo, niinku se ois haistanu jotain palanutta ja sääliny mua jo valmiiks koska tiesi et liekit tulis käräyttään mun niskavillat.
"Sulla ei oo lupaa olla täällä", Emmy toitotti käytävän päädystä tukka hapsuilla ja naama niin tiukkana et se näytti melkein Annelta.
Se käänty ja mä näin et se ei puhunukaan Riinikselle vaan Julille, joka seiso sitä vastapäätä nahkatakki harteilla ja nenäkoru kattovaloissa loistaen. Se oli meikannu enemmän ku normaalisti ja kannatteli olalla isoa kangaskassia johon oli puoliks tungettu jotain, ihan niinku sille ois tullu yhtäkkiä kova kiire.
Kesken Emmyn lauseen Juli nosti katseen meihin. Sen suu aukes. Mä tajusin vaan etäisesti et olin ottanu pari hätästä askelta kohti meidän pikku porukan kärkeä.
Juli katso Filppua.
Filppu katso Julia.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Apr 22, 2022 20:41:31 GMT 2
23.4.2022 - Se, jota mä en pystyny estään osa 2Lue ensin f l a s h b a c k Julin päiväkirjasta Mä astuin Filpun selän takaa sen ja Julin väliin. En ollu koskaan ennen toivonu niin pyhästi et oisin voinu täyttää koko tallikäytävän mun selällä. Julin silmät oli singahtaneet muhun. Monen metrin päästäkin mä näin et se täris raivosta. "Mitä sä teet täällä?" Kysyin siltä niin rauhallisesti ku pystyin. Toivoin ihan helkatin paljon että se tajuais mun äänensävystä et sen pitäis lähteä. Kaikki oli hiljentyny, ihan niinku hevosetki ois aistinu et tunnelma tallikäytävällä oli muuttunu sähköiseksi ja raskaaksi. Julin leuka oli kohonnu pystyyn ja sen silmissä oli kipee ilme. "Miksi sä oot tuonu ton tänne?" Se kysy mun ohi tuijottaen. Mä tunsin miten mun syke kiihty, ihan ku mua olis alkanu yhtäkkiä pelottaa. Mun katse kohtas Riiniksen kanssa - vasta nyt mä tajusin et sillä oli sylissä jotain Julin paitoja ja maiharit, joita Juli oli säilyttäny ylhäällä sen kaapissa - enkä mä osannu vastata mitään. Emmyn naama oli menny kurttuun ja se tuijotti Julista muhun ja mun selän taa Filppuun ja taas muhun. Ku Tommi astu etummaiseksi ja laski käden panokarsinan puoliovelle mä olin niin helpottunu et tuntu ku jalat ois tippunu kaks metriä betonilattiasta läpi. "Tultiin ottaan vaan kuvia", se sano rauhottelevasti ei suoraan kellekään. "Mä oon Tommi Mäkinen ja tossa on Filippa Petersen, me ollaan Aleksanterin kurssikavereita. Toivottavasti ei olla oltu häiriöksi." "Ootte ollu", Juli kirahti toimiston ovelta mut ei ehtiny sanoo enempää ku Riinis tuuppa sitä kevyesti olkavarteen. Se napsautti suun kiinni. "Ei mitään ongelmaa", Emmy sano hitaasti. "Jatkakaa vaan mitä olitte tekemässä. Mullakin oli Julin kanssa yks juttu kesken." Se käänty, avas toimiston oven ja viittas Julille et se menis sisään. Juli ei katsonu mua eikä Filppua, se oli painanu leuan nyt alas ja puristi toista kättä nyrkkiin niin et sen rystyset oli pingottunu ihan vaaleiksi. Kun se astu sisään toimistoon Emmy ei sulkenukaan ovea vaan käänty katsoon mua. "Allu?" Se sano hiljaa. "Tuu säkin?" Mä avasin suun häkeltyneenä mut mun pää hakkas tyhjää, vaikka musta ei tuntunu lainkaan hyvältä idealta jättää Filppua käytävälle ja seurata mun räjähtämispisteessä olevaa siskoa toimistoon. Tommi liikahti mun rinnalla kun mä otin haparoivan askeleen kohti avointa ovea (Juli oli istunu toimiston sohvalle ja tuijotti poispäin). "Hei Allu", Tommi mumisi. "Haluutko että me mennään autoon oottaan?" Mä kohautin olkia ja vilkaisin olan yli Filppua, joka seiso just niin viattoman ja rauhallisen näköisenä kuin olin oottanutki. "Ei hätää", Filppu sano. "Tällasta sattuu. Mehän voidaan mennä yläkertaan ja keittää kahvit." Se näytti niin eriltä ku kasvot kalpeina tärisevä Juli et oli mahdoton ymmärtää mistä se sai sellasen mielenrauhan. Se oli kuitenki se jota oli petetty. *Toimistossa kävi aika nopeesti ilmi, et mun tehtävä oli istua Julin vieressä sohvalla ja toimia Emmyn henkilökohtaisena henkivartijana. Emmy nökötti toimistotuolissa ikkunan edessä ja luikautti mulle jonku oudon ja anteeksipyytävän katseen ennen ku alotti:
"Oliks siinä sun porttikiellossa jotain epäselvää?"
Julin nauru oli niinku haukahdus. Sen polvi täris sohvaa vasten ja se pusersi kämmeniä polvien väliin niinku se ois sen ainoo keino pysyä kasassa. Mä oisin halunnu nostaa käden sen olalle mut en uskaltanu. Juli näytti siltä et se ei hengittäny ollenkaan.
"Mä tulin hakeen mun kamoja", se kärähti.
"Oisit voinu pyytää vaikka Riinistä -"
Juli pomppas ylös sohvalta niin nopeesti et mun vatsanpohjassa läikähti ällöttävästi. Emmy vilkas mua nopeesti ja varottavasti, ihan niinku ois yrittäny viestiä salaa et mun pitäis olla valmiina kamppaamaan Juli lattiaan jos se vaikka päättäis heitellä Emmyn arvokkaat kansiot lattialle ja talloa niiden päälle. Henkeä ees kunnolla vetämättä Juli huus:
"Mä lopetan!"
Sen koko vartalo täris ja se puri hampaita yhteen, mut kykeni silti jatkamaan:
"Painu perseeseen sen porttikiellon kanssa, mä en tulis tänne vaikka rukoilisitte!"
Sit, ennen ku mä tai Emmy ehdittiin sanoo mitään, se romahti takas sohvalle. Se paino pään käsiin, valahti sohvatyynyjen väliin ja itki niin pitkään, et Tommi tuli koputtaan ovelle ja ehdottaan et se ja Filppu ottais taksin ja lähtis kotiin.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Apr 26, 2022 14:50:45 GMT 2
26.4.2022 - Se, jossa alkaa myrskyMä en ollu jotenki tajunnu, et Cella olis ulkomailla niin helkatin pitkään. Musta tuntu et oli neljä vuotta siitä, kun mä olin viimeks nähny sen haamunkalpeen ihon (joka ei kyl muuttunu auringossa yhtään vähemmän kalpeeks) ja valkosen tukan, ja siks mä varmaan pelästyinki kun se paineli punanen pipo päässä mua vastaan tallikäytävällä. Se kanto Windin lännensatulaa ja puski kohti karsinaa niin nopeesti et ponilapset kirjaimellisesti haihtu sen tieltä niinku kumisaappaisiin puetut leivänmurut. Se ei kattonu mua, vaan puhu olan yli Kirille joka oli tunkenu sen typerän tukkapehkon ovenraosta. Kiri vilkas mua ja katos. Mun vatsanpohjassa kouras lujaa kun Cella hidasti ehkä kolme prosenttia valonnopeudesta ja seuras Kirin katsetta muhun. Mun teki mieli pusertaa silmät kiinni ja nieleskellä pari kertaa. Se oli saanu pisamia ja sen suupielessä oli sellanen pieni voitonriemuinen ryppy, ihan ku se ois just voittanu jotain. Sen levee suu vetäyty ilmeettömäksi, ku meidän katseet kohtas. Ryppy katos. Mä oisin halunnu a) painaa kädet sen poskille ja suudella sitä tai b) repiä satulan sen sylistä ja talloa sen päälle et se tajuais miltä musta tuntu ku se oli helvetin Olkinuoran kanssa, mut koska en osannu päättää kumman tekisin niin kävelin vaan pois. Musta oli hyvä asia, et vaikka jotku tuntilaisetki poltti tupakkaa niin ne ei uskaltanu ikinä tulla autotallin kulmalle (en tiiä pelkäskö ne et Hanski näkis ne kentältä ja pakottais ratsastaan ikuisesti Akalla). Mä sain seisoa kaikessa rauhassa katoksen kulman alla ja tuijottaa mitäännäkemättömin silmin pöllyävää kenttää, jolla kopukat pyöri puomitunnilla. Arktik potki takajalat ilmaan kavaletin jälkeen enkä mä voinu olla miettimättä missä Manny oli. Mulla oli ikävä sitä. Taivaalla oli isoja violetteja pilvikasoja ja mä unohduin tuijottaan niitä pään autotallin seinää vasten nojaten. Rööki palo hiljalleen mun sormien lomassa. Autotallin seinän läpi kuuli miten estekakarat kälätti samalla ku varusti poneja tuntia varten. Robertin silmät oli näyttäny siltä ku se ois kaivettu maan alta eikä se ois ollu enää ihan varma, oliks se kuollu vai jotenki tosi tuskaisesti elossa. Kun se eilen oli koskenu mun käsivartta mun oli tehny mieli painaa sormi sen silmänaluselle ja yrittää hinkata siitä pois violetintumma kaari, ihan ku se ois sillä muuttunu siksi ihmiseksi jonka mä tunsin. Mut mä olin ollu niin helvetin vihainen et en ollu voinu ees nostaa sormea vaan ainoastaan kääntyä ja painua pois, ihan ku se ois ollu joku säälittävä kosto siitä ku Robert oli juossu mua pakoon sen omalla kotipihalla. Pilvet alko ripotella vettä kentälle ja autotallin katolle. Mä vetäydyin syvemmälle katoksen alle ja kaivoin puhelimen taskusta. Olin oottanu eilen yöllä kolmeen et Robert ois laittanu mulle viestiä (jos sillä niin helvetin kovasti kiinnosti mitä mulle oli tapahtunu) ja meidän keskustelu oli siks jo valmiiks auki.
Mä olin jo laittamassa puhelinta pois ku huomasin et Juli (josta ei ollu kuulunu mitään pariin päivään, Madde oli kertonu et se oli linnottautunu meidän porukoille sen Filppu-asian jälkeen) oli laittanu mulle viestin.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Apr 30, 2022 20:34:10 GMT 2
30.4.2022 - Se, jossa on järjestelyä ja piilottelua"Mä pakotan Riiniksen groomaan mua cupissa." Indin 42 miljoonaa suojaa, korvahuppua ja vitamiinipötköä loju satulahuoneen nurkassa pinoina, joka näytti epämuodostuneelta Sensen pesältä johon oli raahattu kaikki turha mitä tallista löyty. Mä pusersin kännykkää (johon Riinis oli lähettäny kuuden viestin mittasen listan kaikista asioista, joita mun pitäis kerätä ENNEN ku se tulis tallille pakkaamaan) ja yritin olla huomioimatta hikeä, joka pisteli niskassa takin alla. Mä olin suostunu etsiin Indin kamat koska olin aatellu et ne olis sen karsinalla tai hyllyssä, mut ku varapintelit oli löytyny Hilpan varaharjakorista olin alkanu epäillä, et Riinis oli jostain syystä päättäny järjestää jonku vappuisen piilotusleikin mun iloksi ja huviksi. Mä vilkaisin tuskaisena Annia, joka nojas Lailan satulatelineeseen ja pyöritteli neljättä Indi-merkittyä kaviokoukkua, jonka mä olin löytäny. Mua kiinnosti hyvin paljon oliks Riinis a) salainen kroisos vai b) salainen ja hyvin törkeä varas, joka ei välittäny vaik joutuis viemään jonku satunnaisen tuntikopukan ylimääräisen heinäverkon ja kirjottaan siihen INDI. "Groomaan?" Anni vilkas mua kulmat koholla. "Et oo sanonu että meinaat kisata." Mä puuskahdin ja tuuppasin jalalla Indin valkoset/mustat/turkoosit/punaset/ pintelit pinoon. Mulla oli samaan aikaan hyvä ja paha olo, kun Anni tuns mut edelleen niin hyvin että ties, et en ollu kisannu moneen vuoteen. "Allu?" Työnsin puhelimen taskuun ja kumarruin nyperteleen heinäverkkoa joka oli menny jotenki solmuun. Anni heitti mua selkään Indin pintelillä. Ähkäisten mä käännyin katsoon sitä. "Kyl mä aattelin mennä parissa luokassa. Jotku hiton helppo B ja 70 senttiä." Mä nytkäytin olkapäitä niin et takki kahahti. "Tai en tiiä. Jotain sellasta." Annin virnistys sai mut kirjaimellisesti tunteen miten puna kohos mun poskille. "No niin! Hyvä homma!" Se kiekas. "Seppele Cupin tuleva voittaja siis! Jätä noi kamat, tarjoon sulle kokiksen." Se nauro mun ilmeelle ja jatko: "En tiiä onks se hyvä vai paha asia, mut musta tuntuu et jotku asiat ei tuu IKINÄ muuttuun täällä." Kun mä seurasin Annia pois satulahuoneesta en voinu olla miettimättä, et oli jotenki koomista olla lähdössä groomiksi joihinki vuosisadan hevoskekkereihin ja saada Annilta suitsutusta siks, et kisaisin ratsastuskouluhepalla pari seuraluokkaa et saisin jotaki muuta ajateltavaa ku mun sekava elämä. *Puolen tunnin päästä me istuttiin Annin kanssa autossa jossain helkatin kylätien varrella ja juotiin samaa kokista. Mun oli pitäny heittää Anni kotiin, mut se oli pyytäny mua pysäyttään ennen niiden kotipihaa et se vois kävellä loppumatkan. Mä olin pysähtyny siihen mihin se oli pyytäny, mut se ei ollu lähteny autosta vaik me oltiin seisottu pusikossa jo melkeen vartti. Me tuijoteltiin sateen jäljiltä märkiä kuusenhavuja ja jotenki lohdullisella tavalla tasasen ajan välein ojennettiin kokistölkki vaihdekepin yli. "Varmistan nyt vielä", Anni sano vähän ajan päästä. "Mut toi Kiri ei siis oo se kenen kaa Cella on pettäny sua?" Mä vilkaisin Annia kulmat kurtussa samalla ku otin sen ojentaman tölkin. "Ei ku se on se joku helvetin Otto. En oo nähny sitä." "Okei." Anni ei katsonu mua, vaan näperteli toisella kädellä sormea, jossa näky vaalee kohta siinä missä se oli pääsiäisleirillä pitäny kihlasormusta. Mun teki jotenki mieli tarttuu sen käteen et se rauhottuis, mut en uskaltanu. Käänsin katseen ulos sivuikkunasta ja hörppäsin kokista. "Mut siis kyl mua pelottaa et se on rakastunu Kiriin tai jotain." Annista kuulu outo hymähdys. "En yhtään ihmettele." Me oltiin ehditty juoda kokis loppuun ja kuunnella radiosta kolmet vapputerveiset ennen ku Anni lopulta huokas ja avas auton oven. Se työns jalat ulos, mut ei noussu vaan sano mua katsomatta: "Kivaa et ehdittiin hengailla nyt." Sen ääni oli hiljasempi ku äsken. "Ku on vappu ja kaikkea." Mä vein käden penkin selkänojalle ja käännähdin turvavöissä niin et pystyin katsoon sitä kunnolla. "Oon menossa Julille ku lähen tallilta, siellä on mun siskot ja jotain ruokaa. Sä voit kyllä tulla sinne jos haluut." Anni silitti käden sen hiusten läpi, sit se nousi ja käänty hymyileen käsi auton ovella. "En mä nyt pääse", se sano. "Pitää mennä hoitaan hevoset. Kivaa reissua, nähään ku tuutte takas. Ja soitellaan." Mä jäin kattoon kun se käveli hartiat kyyryssä kohti sen ja Jirin pihaa enkä jotenki saanu karistettua pois sitä ajatusta, et sen pienenevä selkä näytti ihan helkatin surulliselta. *Filppu soitti mulle kun mä olin puolimatkassa takas Seppeleeseen. Mä tökkäsin kaiuttimen päälle ja näpytin sen täysille ihan ku hiljasella pikkutiellä olis ollu se riski etten ois kuullu puhelua autojen jyrinän yli.
"Moi", Filpun huoleton ääni kajautti. "Ne kuvat on nyt valmiit!"
"Kiva."
Uskokaa tai älkää, mä olin yllättyny siitä et Filppu ei sanallakaan kommentoinu sitä, et se ja Juli oli käytännössä katsoen eristetty toisistaan ku ne oli törmänny tallikäytävällä. Mä olin oottanu et se olis sanonu ees JOTAIN, tyyliin pyytäny anteeksi tai haukkunu Julin tai vaatinu selitystä siihen miks Juli oli ollu tallilla. Mulla ei ollu hajuakaan olinko ees kertonu sille et Juli oli hoitanu Windiä.
"Laitan ne sulle sähköpostissa niin näät. Niistä tuli hyviä."
"Okei."
Moottorin jyrinä peitti sellaset normaalit äänet joita puhelimesta yleensä kuulu ja mun oli pakko vilkasta näytöstä et Filppu ei ollu lyöny mulle luuria. Sen koko nimi hohteli edelleen kirkkaasti näytöltä alkuillan hämärässä. Mä vedin henkeä.
"Oliks se muuten ihan ok ku sä ja Juli-"
"Ei siinä nyt ollu mitään", Filpun ääni hymähti. "Mentiin juomaan kahvit yläkertaan ja sit näytin Tommille Gaian. Se ei ollu ennen nähny varsaa."
"Okei. No hyvä."
Mä naksautin vilkun päälle ja käänsin hiekkatielle joka oikas melkein kaks kilometriä. Filppu ei sanonu vähän aikaan mitään.
"Tuu käymään ku tuut Helsinkiin", se tokas lopulta.
"Joo", mä ynähdin. "Tai oon Ruotsissa nyt kymmenen päivää."
"Ai?" Filpun äänestä kuulu huonosti peitetty paheksunta joka oli musta aika turhaa ottaen huomioon, et meillä oli kolme luentoa ens viikolla ja neki oli kaikki vapaaehtoisia. "Okei. No. Kommentoi niitä kuvia ku oot ehtiny katsoo ne. Ja nähään ku tuut takas."
Mä olin ehtiny ajaa takas Seppeleeseen, etsiä Riiniksen ja pakata sen kaa puolet Indin kamoista ennen ku mun vatsassa jumahti lujaa. Mä jähmetyin puolikumartuneeseen asentoon Indin vastapesty satula sylissä enkä pystyny ku toljottaan eteeni vaik en nähny mitään.
"No?" Riiniksen etäisesti turhautunu ääni kuulu jostain kaukaa mun selän takaa.
Mä olin valmis lyömään mistä tahansa vetoa et en ollu kertonu Filpulle et tallilla oli varsa.
Etenkään sellanen joka nökötti pihaton nurkassa Hestian leveän läikkäperän takana ja oli mahollista löytää vaan jos ties, mitä etsi.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Jun 13, 2022 9:05:03 GMT 2
 Se, jossa me sovittiin puhelimella et mennään uimaan |
|
|
|
Post by Aleksanteri on Jul 17, 2022 20:46:15 GMT 2
17.7.2022 - Se, jossa Ruttu lihoo
Me ei puhuttu koko viikkona laitumella tyyliin mitään muuta ku MOI ja ONPA RUTTU LIHONNU (ja Cella puhu vähän yhestä pukkivideosta). Me nojailtiin vierekkäin laitumen aitaan ja katottiin ku kopukat jauho ruohoa. Cella piti stetsonia (sillonki ku sato) ja mä roikotin autonavaimia sormien välissä. Windi ei suostunu päästään ketään sen lähelle ja kumautti Cellaa yhtenä päivänä naamaan sen leukaluulla (älkää kysykö miten). Cella piti mun vesipulloa poskea vasten ku me ajettiin takas tallille. Ennen ku lähin kotiin, mä kävin ostaan Cellalle hampurilaisen sillä aikaa ku se istu yläkerrassa ja tarkisti, oliks Windi saanu jonku sen hampaista irtoon. Musta tuntu oikeesti siltä, ku me oltais tutustuttu ekaa kertaa.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Jul 29, 2022 0:03:49 GMT 2
22.7.2022 - Se, jossa on kesäyöRiiniksen skootterikypärä hais oikeesti ihan helvetin pahalta. Kello oli ehkä yks yöllä. Me oltiin pysäköity Riiniksen skootteri hiekkatien reunaan et saatais hengitettyä eikä normaali pellonlaita ollu varmaan koskaan tuoksunu musta niin hyvältä ku nyt kypärän jälkeen. Ku Riinis oli laittanu mulle viestii pari tuntia sitten ja kysyny haluaisinko lähtee sen kaa ajeleen, olin aatellu et TOTTA KAI SE LIIOTTELI kun se sano et sen lainakypärä haisis ihan hirveeltä. Mä olin kuitenki muuttanu mieltä ja olin aika varma et siellä kasvo oikeeta hometta. Mua pelotti et se jotenki tarttuis mun naamaan niin, et mun iho alkais haista sieniltä. Se ei ois hyvä. Riinis nojas skootteriin kädet puuskassa ja tuijotteli pellon yli taivaanrantaa. Mä en tajunnu, miten sen hiukset pysty näyttään niin punasilta keskellä yötä hämärää peltoo ja vaaleenviolettia taivasta vasten. Mä seisoin polttamassa röökiä vähän matkan päässä ja vilkuilin sitä salaa. Riinis oli kääntäny katseen pois, se näytti rauhalliselta vaik se oli sanonu et sitä ahdisti. Musta tuntu et sen ahdistus oli jotenki siirtyny muhun. Koko sen ajan ku me oltiin ajettu tyhjiä peltoteitä pitkin, mä olin miettiny sitä ku mä ja Cella oltiin monta vuotta sitten lainattu Julin skootteria ja ajettu kattoon kesälaidunta. Ku Riinis oli puristanu käsiä mun vatsan ympärillä, mun oli ollu pakko niellä kurkusta pala ja räpytellä silmiä helkatin pahalta haisevan kypärän sisällä. Mä olisin halunnu et Riiniksen kädet ois tuntunu samalta ku jonku helkatin Lyytin, silleen et en nyt varsinaisesti haluis työntää niitä pois mut ekan kolmen minuutin jälkeen vähän niinku unohtais, et joku piti susta kiinni. Riiniksen sormet mun hupparia vasten oli tuntunu enemmän siltä, et olin halunnu pysäyttää skootterin ja juosta pois. Mut seki ois varmaan ollu huono idea. Riinis käänty kattoon mua kun mä tumppasin tupakan maahan. Sen suupieli nous vähän. "Jatketaaks matkaa?" "Joo." Mä kurotin ottaan kypärän penkin päältä ja ootin et Riinis oli pukenu oman ennen ku kiskoin sen päähän. Mä en nauranu vaik Riiniksen posket meni kypärän sisällä ruttuun niinku oravalla. "Mitä Eedi muuten sano", Riinis kysy ku asettu mun taakse ja kieto kädet taas mun ympärille. Se piti molemman käden sormenpäillä toisista kii ja paino kypärän leuan mun olalle. Mä ränkläsin jarrua ja laskin katseen hiekkatiehen. Oli niin pimeetä et hiekkaa ei erottanu paitsi siinä, mihin skootterin valo osu. "Kai se oli ihan ok", mä mumisin. "Mä lupasin antaa sille jonku lahjan tai jotain." Mua oli hävettäny ihan helvetisti ku Eedi oli ajanu Seppeleeseen siks et mä en saanu satulahuoneen oven lukkoo kiinni (vaik vika oli ollu kyllä lukossa!!). Ois ollu helpompaa jos Riinis ei ois tullu tallille, mut se oli ehtiny sinne about samalla sekunnilla ku Eedi sai oven lukkoon. Me oltiin raahattu Indin kamat tallista keskikäytävän oven kautta enkä mä ollu kehdannu kysyä oliks Indi siis oikeesti jääny Norjaan. Just ennen ku mä painoin kaasua, Riinis työns sormenpäät mun hupparin hihan sisään ja puristi mua nopeesti ranteesta. Mun vatsanpohjassa kouras. *Kello oli puol kolme ku Riinis ajo meidän kotipihaan ja pysäytti skootterin. Mun oli pakko pyöritellä niskaa ku nousin skootterin kyydistä ja kiskoin kypärän päästä. Oli aika varmaa et en ollu hengittäny n. puoleen tuntiin, ku olin kykkiny Riiniksen takana ja miettiny oliks ok et pidin käsiä sen vatsalla siinä kohtaa missä pidin, vai oliks ne liian ylhäällä / alhaalla.
Riinis huitas kättä ku mä kiskoin kypärän päästä ja ojensin sitä sille.
"Sä voit säilyttää sitä. Voidaan käydä joskus toisteki."
Mä vilkasin meidän taloa. Inkerin huoneessa oli valot (ikävä kyllä) mut mä toivoin, et ainaki Pyry ois nukkumassa. Mun tuurilla Inkerin naama pällistelis sekunnin päästä verhojen raossa vaik Riinis oli ajanu niin hiljaa, et mun oli pitäny loppumatkasta roikottaa jalkoja maassa et skootteri ei kaatuis.
Riinis liikahti skootterin päällä, vilkas kans talon suuntaan ja alko sit availla kypärän lukkoa.
"Sä meet kai sit nukkuun", se totes ku oli saanu vedettyä kypärän päästä.
"Joo", mä vastasin. Mun teki mieli röökiä. "Ootko sä, tai? Ootko vielä, öö, niinku? Ahdistunu?"
Mun kurkkuun nous pala ku Riinis hymyili pehmeesti.
"En oo", se kuiskas. "Mee vaan."
Se nous skootterin selästä ja tuli kosteen nurmikon poikki mun luo. Mun niskavillat nous pystyyn ku Riinis kieto kädet mun ympärille ja nous varpaille.
"Hyvää yötä, Allu", se sano niin et sen hengitys kutitti mun korvaa. Mä ehin vaan nostaa käden Riiniksen vyötärölle ku se jo vetäyty kauemmas, silitti nopeesti hiukset mun otsalta ja alko vetää kypärää takas päähän. Se oli kääntyny niin et mä en nähny enää sen ilmettä. *Mä makasin ihan helkatin pitkään sängyllä X-asennossa tuijottamassa kattoo. Mä puristin toisessa kädessä puhelinta ja yritin päättää pitäiskö mun laittaa viestiä a) Riinikselle ja tunnustaa sittenki et olin ihastunu siihen, b) Cellalle ja tunnustaa et olin YLIPÄÄTÄÄN ajanu skootterilla Riiniksen kaa, c) Annille koska se osas aina auttaa mua vai d) Hannekselle, koska se nyt vaan ties kaikesta kaiken. Mä käänsin päätä ja huokasin. Vaik mun huoneessa oli pimeetä, näki kesäverhojen välistä tulevassa valossa Pullervon, jonka mä olin laittanu joskus aikasemmin kesällä tavarahyllyn päälle seisomaan. Se hymyili hyljenaamalla hämärän läpi. Pullervon takaa näky just ja just puisessa kuopassa oleva lasipisara, jonka mä olin ostanu Mannylle ystävänpäivälahjaks n. 40 vuotta sitten. Se oli edelleen mulla koska en ollu varma halusko Manny enää olla mun kaveri. Puoliunisena mä käänsin katseen takas kattoon ja mietiskelin vähän aikaa aika huolestuneesti Kristerin Sin City -laatikkoa (jonka se oli antanu mulle ku mä olin valmistunu ja jota mä en ollu TODELLAKAAN ees avannu). Mä yritin päättää oliks todennäköisempää vai epätodennäköisempää, et kaikki tavarat oli uusia vai oliks Krister käyttäny niitä jonku kaa ennen mua. Mä olin piilottanu laatikon vaatekaappiin ja toivoin et esim. Pyry ei koskaan haluais lainata multa vaatteita. Puhelin väris mun sormissa ja mä pelästyin niin paljon, et tajusin vasta sillon et olin ollu nukahtamassa. Mä siristelin silmiä näytön valossa ja tiputin puhelimen kerran otsaan ennen ku sain viestin auki. Mun oli pakko hieroa silmiä ja haukotella ennen ku mä kierähdin mahalle et pystyin kirjottaan. Mä kokeilin n. kahtatoista emojia viestin loppuun mut en osannu valita niistä mitään niin jätin sit kaikki pois. Pyry herätyskello soi seinän takana. Sen huoneen ovi narahti ja mä kuulin ku se huokas ja käveli aulan poikki yläkerran vessaan. Mä tuijotin vähän aikaa puhelimen pimennyttä näyttöä. Sit mä heitin sen yöpöydälle, kiskoin t-paidan päälle ja menin alakertaan laittaan kahvinkeittimen päälle Pyryä varten. Se oli vielä vessassa ku mä tömistelin portaat takas yläkertaan, kaaduin sängylle ja työnsin jalat peiton alle. Mä olin melkein nukahtanu ku tajusin keltä mun pitäis pyytää apua.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Aug 3, 2022 20:33:57 GMT 2
2.8.2022 - Se, jossa Hannes kertoo totuudenMä olin pitäny salassa mun ja Hanneksen keskustelua KAKS VIIKKOA koska a) mua hävetti et olin puhunu sille ja b) vielä enemmän mua hävetti mitä se oli sanonu mulle. Olis ollu kiva jos mulla olis ollu esim. ihan kuka tahansa muu kelle puhua, mut kaikki mun vaihtoehdot ois luultavasti sanonu et mun pitäis PUHUA SUORAAN RIINIKSELLE ja mä en halunnu tehdä niin. Joten mä olin jutellu Hannekselle yhtenä päivänä ku olin ollu menossa kesälaitumelle Cellan kaa. Mua oli hävettäny jo valmiiks ku olin seisonu toimiston ovella. Olin ottanu mukaan varmuuden vuoksi Mussun riimun et näyttäis siltä, että aikosin esim. valittaa siitä et Ruttu ei syöny laitumella ruohoa vaan pelkkiä kukkia. Hannes avas oven ja otti silmälasit naamalta ku päästi mut toimistoon. Se laitto tietokoneen näytön ohimennessä kii enkä mä osannu aatella mitään muuta ku sitä, et en ollu koskaan ennen nähny sillä varmaan ees älypuhelinta. "Mikä sinua mietityttää, Aleksanteri", se sano ku istu pyörivään tuoliin ja risti kädet. Mä istuin sohvalle niin jännittyneenä et hyvä ku mun alle sohvaan tuli ees painaumaa. Avasin suun et oisin saanu kerrottua kaiken, mut kesti aika kauan ennen ku mun huulien välistä pihahti: "Miten pääsee eroon jos on, niinku, ihastunu?" Hanneksen ilme muuttu niin, et mun teki mieli mennä sohvatyynyjen alle makaamaan ja jäädä sinne. Se nyki tuolia liian touhukkaasti lähemmäs ja nyökytteli aivan ku ois tajunnu mistä mä puhuin. Mä toivoin et oisin sittenki sanonu vaan jotain Rutusta. "Olet varmaan koettanut puhua hänelle tunteistasi", Hannes hönki. Mä vilkaisin petettynä Hannesta mut se ei selvästi tajunnu mitään. "En mä halua." Hanneksen hymy särähti vähäsen. Se mietti vähän aikaa, sit se käänty ja meni kaiveleen toimistopöydän laatikoita. Kun se rullas tuolilla takas se sysäs mun kädelle keltasen kiven. "Tää on jaspis", Hannes sano niin hellästi et sen ääni oli about pelkkää uloshengitystä. Mä tuijotin sileetä keltasta kivenpalasta enkä sanonu mitään. "Aleksanteri, voit luulla olevasi jonkinlainen, mutta jaspis kertoo kuka todellisuudessa olet", Hannes sano niinku me oltais oltu mun ristiäisissä. Mua alko pelottaa et se haluis halata mua. "Se voimistaa itsetuntoasi ja auttaa sinua kohtaamaan itsesi. Pidä sitä mukanasi, niin löydät voimaa kohdata tilanteesi." Mä tuijotin Hannesta ja yritin päättää, oliks tää just sitä mitä mä olin halunnu vai joku kauhee pila, jonka tehtävä oli kertoa mulle et kukaan ei vois auttaa mua ihastuksen kaa. Kivi tuntu kylmältä ja melkeen painottomalta mun kädellä. Mä mietin oliks sen tarkotus imeä ihastus pois ihon kautta vai pitäiskö mun esim. niellä se. Mut ei mulla oikein ollu muita vaihtoehtoja ku ottaa Hannekselta keltanen kivi ja laittaa se takintaskuun. Ja nyt kertoo Cellalle et olin pyytäny kiveltä voimia etten ois enää ihastunu Riinikseen.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Oct 9, 2022 17:19:29 GMT 2
10.10.2022 - Se, jossa on syysmyrskyMulla oli sellanen kuva et jos oisin saanu hoitaa viel Mynttiä mun ei ois tarvinu tehä tänään tallilla mitään, koska tuuli niin paljon et Myntti ei ois suostunu käveleen ulos karsinasta (mikä oli älykästä). Mut koska Ruttu oli normaali hevonen toisin ku Myntti, mä en ollu sisällä vaan tarvoin sen ratsastajan perässä kohti maneesia. Mä tuijotin hevosletkaa joka käveli vinossa, koska metrin korkuset ratsastajat oli hevosten takana piilossa et tuuli ei nostais niitä ilmaan, ja mietin et mulla oli ihan helkatin kova ikävä Mynttiä. Mä en ollu ehtiny käydä tallilla vähään aikaan koska olin ollu Helsingissä. Ku mä kiipesin istuun maneesin katsomoon Mannyn viereen olin ilonen et olin täällä, vaik Seppeleessä aina oliki riski et pitäis istuu kasiin asti siirtelemässä puomeja jos Anne ja Hanski tahto. Mä olin joutunu pyytään Helsingissä Tommia tekeen mun kaa yhtä näytetyötä puol kolmeen yöllä, koska Filppu oli ollu mun pari mut se oli ollu pois koulusta kohta kaks viikkoa. Mikä oli toisaalta hyvä, koska Juli ois suuttunu jos ois saanu tietää et ees katoin Filppua joskus silmiin. Manny teki mulle tilaa penkillä. Alemmalla rivillä istu seuraavan jatkotunnin junnuja (mä en tajunnu miks ne oli tullu jo tuntii ennen maneesiin oottaan??), jotka tuijotti meitä ja kumartu sit kuiskiin keskenään. Sense istu yhen sylissä ja kehräs niin et se kuulu mun ja Mannyn riville asti. Mä nojasin jalat alempaan penkkiin ja katoin ku Rutun ratsastaja yritti tehä ympyrää mut meinas törmätä Abriannaan. "Mä näin susta sellasen videon", mä sanoin Mannylle ku tunti oli alkanu kunnolla. Anne seiso kentän keskellä ja osotteli puomeja, joitten yli kopukat ravas aika kömpelösti. "Tanssivideon." Manny vaihto asentoa ja vähän niinku urahti. "Mistä sä sait sen", se kysy. Mä kohautin olkia. "Juli laitto sen mulle. Se oli hieno." Manny huokas, ja sit se huokas uudestaan ku se huomas et alarivin tuntiratsastajat oli alkanu taas tuijottaa meitä. Mä aloin hinkata likaa housujen polvesta. "Se oli letkajenkkaa", Manny sano. "Okei." Me ei puhuttu mitään koko lopputunnin aikana, mut ku Manny lähti hakeen Arktikia se anto mulle yhen kurkkupastillin. Mä en ollu osannu oottaa et Cella tulis maneesiin koska Windi ei ollu tunneilla, mut ku seuraavat hepat tuli sisään mä tunnistin sen vaaleet hiukset nopeemmin ku oisin osannu esim. nielasta. Cellalla oli iso keltanen syystakki ja se talutti Peckiä, jonka ratsastaja käveli perässä ja näytti siltä et itkis jos joutuis ees koskeen hevoseen. Mä imeskelin Mannyn pastillia ja katoin ku Cella työns Peckin ratsastajan selkään. Ku Cella oli lähössä se huomas mut, heilautti kättä ja lähtiki tuleen kohti katsomoo. Älkää kysykö miks, mut jostain syystä mun vatsanpohjassa kouras. Mä tuijotin Cellaa ja yritin näyttää normaalilta ku se käveli maneesin hiekan poikki, avas takin vetoketjun ja kisko pipon päästä niinku aikois about muuttaa asuun maneesiin. Mun oli pakko nielasta ku se istu mun viereen ja työns takin meidän väliin. Se tuoksu kylmältä ilmalta. "Ootko oikeesti istunu täällä koko illan", se kumartu kysyyn multa hiljaa. Mun niskassa meni kylmät väreet ku sen hengitys kutitti mun korvaa. "Joo", mä vastasin ja vilkasin Cellaa. Sen poskeen tuli hymykuoppa. Mä aloin taas hinkata likaa housuista ja yritin keskittyy kattoon ku hevoset käveli pitkin ohjin ympäri uraa. Jotenki se tuntu aika vaikeelta. "Miks? Ootko piilossa?" "En", mä mumisin. "Haluun kattoo tunteja." Mä loukkaannuin vähän ku Cella nauro mulle koska OIKEESTI halusin kattoo joskus tunteja (ainaki joitain), mut sit Sense tuli alemmalta penkiltä ja hyppäs mun syliin istuun. Mä työnsin sormet sen karvaan ja aloin rapsuttaa sitä rinnasta. Se kehräs. "Mä muuten sanoin Riinikselle", mä sanoin vähän ajan päästä niin hiljaa et ykskään tuntilainen (tai Anne) ei kuulis, "et haluun olla vaan sen kaveri." Mä nielasin ja painoin nenän Sensen niskaan. Se ei tuoksunu melkeen miltään. "Et nyt se tietää." Mä kuuntelin ku tuuli vinku maneesin katossa ja puristin sormet yhteen Sensen kapeeta rintaa vasten. Cella oli hiljaa ja katto ku hevoset kolis puomien yli.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Nov 19, 2022 14:04:02 GMT 2
19.11.2022 - Se, joka on lyhyt
Sato räntää. Oli lauantai eikä ollu tunteja, eli mä olin käyny ratsastamassa Rutulla maastossa. Me oltiin ehditty kävellä ehkä neljä minuuttia ennen ku räntäsade oli alkanu. Nyt, ku mä kannoin tallipihan poikki Rutun märkää satulaa siirtotalleilta satulahuoneeseen, mä mietin miks ulkoilman piti ees olla olemassa.
Mulla oli ihan helkatin kylmä. Mä heitin Rutun satulan telineeseen ja pyyhin sitä vähän pyyhkeeseen, mut koska mun sormet meinas edelleen jäätyä irti, jätin satulan ja lähin tallikäytävälle. Maagi oli karsinassa ja paino pään alas ku mä työnsin sormet sen otsatukan alle.
Maagin harja oli musta outo, koska Myntillä oli ollu ehkä neljä ohutta harjakarvaa korvien välissä, mut Maagin otsatukka oli oikeesti aika paksu. Mä en ollu vieläkään menny sen karsinaan koska en ollu sen hoitaja, mut olin miettiny et Maagi oli ehkä yksinäinen ku sitä ei käyny kattoon kukaan muu ku tuntilaiset. Se puhals ilmaa mun takille ja laitto silmät kii.
Ovi kolahti mun selän takana ku Emmy tuli sisään. Mä vilkasin sivusilmällä Lulua jota se piti kädestä. Ne käveli mun ohi käytävän päätyyn ja Emmy vilkas Maagin karsinaan ku meni ohi.
"Onpa se piehtaroinu", se huokas. "Pitää varmaan pyytää tolle hoitajaks joku niistä tuntilaisista, jotka rakastaa sitä ku se on uus heppa. Harjattavaa löytyis."
Mun vatsanpohjassa kouras, mut mä en sanonu mitään.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Dec 8, 2022 14:53:32 GMT 2
7.12.2022 - Se, jossa on LiekkiRaceMua ei haitannu et a) Emmy oli pakottanu mut taluttaan ponia Liekkijärven jäälle, b) mun jalat oli polviin asti märät ja c) olin unohtanu hanskat nii et tunto oli lähteny sekä mun pikkurillistä että etusormesta. Mä olin aika varma et keksisin jotaki, millä pelastaisin mun sormet. Mua ei haitannu tuuli, joka puhals Liekkijärven yli, eikä ees se et ponien selkään työnnettiin pino lapsia, joista kaikki halus puhua mun kaa JOULUPUKISTA JA PONIEN ELÄMÄSTÄ. Mä työnsin käden takin hihojen sisään ja pyyhin välillä hiuksia ku niiden päälle tuli liian iso kerros lunta. Kun Anna talutti mun ohi n. kuuteen toppatakkiin puettua lasta, mä hymyilin sille. Ja kolmen minuutin ruokatauolla mä annoin Mannylle keksin, jonka olin löytäny mun taskunpohjalta. Ponit pelkäs sekä joulupukkia et pulkkamäkeä. Mä olin aika varma et mun saappaissa oli n. kymmenen pienten hokkien tekemää reikää, ku karvanen poni oli yrittäny toista kertaa kiivetä mun päälle pulkan / joulupukin takia. Se ei haitannu mua. Mä olin valmis ostaan vaikka kolmet saappaat heti huomenna. Uskokaa tai älkää, mut mä ja Cella oltiin taas yhdessä. Kiri ja Lyyti tuijotti mua jotenki oudosti, ku me talutettiin poneja LiekkiRacen jälkeen takas Seppeleeseen. Mä tuijotin mun oikeesti vähän reikäsiä kengänkärkiä ja yritin olla normaali, vaik mun teki juosta tallille Cellan luo. Mä näin silmäkulmasta et ne vilkas toisiaan ja näytti siltä et aiko sanoo jotain, mut me oltiin kaikki niin märkiä ja lumisia, et ehkä ne ei jaksanu enää puhuu. Mä taputin hajamielisesti ponin naamaa ja laskin katseen lumiseen polkuun et ne ei näkis, ku mä hymyilin. Mun ois tehny mieli lähtee jo tallilta Cellan kaa, mut Windin karsina oli tyhjä. Niinpä mä kävin hakeen Mannyn perässä satulahuoneesta loimen ja menin heinävintille. Lyyti seiso keskellä vinttiä kädet lanteilla ja vilkutti, ku me tultiin. Mä en ymmärtäny, miten se ei enää ollu yhtään niin märkä ja luminen ku mä ja Manny. Joku oli siirrelly heinäpaaleja niin et niistä tuli pieni sohva, jolla me kaikki pystyttiin istuun. Kiri oli jo paalilla ja teki jotain sen puhelimella. Se vilkas meitä kulmien alta mut jatko sit näpyttelyä. "Mie tiskasin kuppeja", Lyyti sano, meni Mannyn luo ovensuuhun ja otti sen kantamukset. Mä kaivoin puhelimen taskusta ja avasin Cellan ja mun keskustelun. Mun sydän alko hakata nii, et mun oli pakko nostaa katse kattoon ja hymyillä, ku Cella parin minuutin päästä vastas.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Jan 6, 2023 23:22:04 GMT 2
1.1.2023 - Se, jossa Robert on käyny(liittyy tähän) Heti, ku mä tulin mun huoneeseen huomasin, et pussi loju tyynyllä. Vaik se oli aika pieni ja ruttaantunu, keltanen väri loisti hämärän huoneen poikki ihan ku se ois huutanut et Robert oli käyny. Pussin suu oli jääny puoliks auki ja valkosta jauhetta oli rapissu tyynylle. Mä jähmetyin ovensuuhun. Mua ällötti, vaik mä tiesin et olin ite täyttäny pussin jauholla aiemmin tänään. Robertia ei näkyny missään. Kesti hetken ennen ku mä jotenki tajusin, et Robert ei oikeesti enää ollu mun huoneessa. Mä työnsin sen jättämän hupparin sängyltä pesukoriin samalla ku yritin soittaa Robertille, mut muistin puolivälissä tuuttauksia et sillä ei ollu puhelinta. Vähän aikaa mä seisoin puhelin korvalla ja tuijotin ikkunan läpi pimeeseen tietämättä mitä ois pitäny tehä. Sit mä käännyin, menin portaat alas ja huusin Pyrylle samalla ku otin takkia: "Tuun kohta!" Se keitti teetä eikä varmaan kuullu, koska ei sanonu mitään. *Lunta sato suoraan auton tuulilasiin, ku mä ajoin Robertin pihaan. Oli pimeetä, kaikissa taloissa oli valot ja joku tarpo just kolaamassa mun ja Robertin vanhan kodin pihaa. Mä en tienny paljon kello oli.
Mä istuin vähän aikaa autossa ja tuijotin taloo. Mä toivoin et Robert ois ilmestyny ikkunaan, niin et oisin nähny näyttiks se vihaselta, mut talossa ei liikkunu kukaan. Mä nousin vasta ku lumisade ylty. Olin unohtanu hanskat kotiin ja mun käsii alko palella heti, ku olin soittanu ovikelloa.Robertin äiti avas oven. "No hei Aleksanteri", se sano ilosena. Sillä oli nuttura ja vihree paita, jossa oli sellasia pieniä nyppyjä, ja sen naama näytti jotenki vaaleemmalta ku yleensä. Se näytti yllättyneeltä ja otti sellasen puoliaskeleen rappuselle, niinku ois halunnu halata mua. Mä nyökkäsin sille kädet takintaskuissa.
"Moi."Robertin äiti avas ovee vähän lisää ja katto mun ohi niinku ois oottanu, et joku ois seisonu rappusilla mun kanssa. Se hymyili kulmat koholla. Vähään aikaan se ei sanonu mitään ja vasta ku mä seurasin sen katsetta mä tajusin, et se tuijotti mun autoa. "Eikö Robert tullukaan sun kanssa", se kysy ja vetäyty vähän peremmälle takas eteiseen. Mä en tienny miks katoin autoo vielä uudelleen vaik todellakin tiesin, et Robert ei ollu siellä. "Ei", mumisin enkä tienny mitä muuta ois pitäny sanoa, koska ois tuntunu tyhmältä kysyy enää oliks Robert kotona."Ai jaa", Robertin äiti sano. Se laitto kädet puuskaan ja musta tuntu oudolta, et se hymyili vieläki. Mun teki mieli kysyä tieskö se, mitä Robert oli pitäny taskussa viime yönä ja miten se oli pussannu mua, mut en kysyny."Mä meen kattoon onkse tallilla", mä sen sijaan sanoin. Robertin äiti nyökkäs ja alko sulkeen ovee."Haluutko, että sanon sille jotain terveisiä?"Mä pudistin päätä.*Robert ei ollu tallilla. Mä kävin kattoon heinävintiltä ja meinasin soittaa Emmyn ovikelloa, mut sit tajusin et kello oli varmaan niin paljon et sen vauva nukku.Musta tuntu tyhmältä, et olin aatellu että Robert ois tallilla, koska olin nähny sen siellä ehkä kolme kertaa koko syksyn aikana. Mulla ei ollu kuitenkaan mitään hajua miten oisin voinu löytää sen muuten ilman, et kävisin soittamassa sen ovikelloo joka päivä. Niinpä mä kävin hakeen kynän yläkerrasta ja menin ilmotustaululle ettiin paperii.Siellä mä huomasin, et uudet hoitajahaut oli auennu.Hoitajahakupaperi oli tulostettu niin, et alhaalle oli jääny tosi paljon tyhjää tilaa. Mä olin just repimässä sen alakulmasta pientä palasta, ku aloin lukeen listaa ja tajusin, et Maagin nimi oli siinä toisiks alimpana. Mä lopetin repimisen vaik paperinpala oli vasta puoliks irti.Mulla ei ollu mitään hajua miks mulle tuli outo olo, koska totta kai mä olin tienny alusta asti, et Maagille otettais hoitaja. Jostain syystä mä kuitenkin vilkasin ympärilleni, kohotin kynää ja viivasin Maagin nimen yli.*hei robert toivottavasti lyödät tän. en keksiny muuta paikkaa kuintämä hoito kassi. jos haluut jutella niin tuu meille. tai voin tulla sun luo. sano vaikka jonkun puhelimella jos haluat että tuun. toivottavasti et oo vihanen mulle. mä en oo vihanen sulle. aleksanteri
|
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!