Tinjan päiväkirja

[Nella]

Tinyela



tummanruunikko exmoorponitamma, 128cm, s. 2005
omistaja: Nella

Tinja on hoitajan unelma – pieni, pörröinen, kiltti ja rauhallinen. Tuntiratsastajan unelma se ei ole, vaikka jokainen siihen ihastuu ensinäkemällä. Tamma on vaativa ratsastaa, sillä se koittaa oikoa ja laiskotella tai säntäillä ympäriinsä, se saattaa säikkyä maastossa tai kieltäytyä viime hetkellä hyppäämästä. Vaatii päättäväisen ratsastajan ja antaa mahdollisuuden kehittyä hevosen hallinnassa, ja ajan kanssa tomera ratsastaja saa Tinjasta luottoratsun – pienellä ponimausteella.

varusteet vaaleanruskeita ja joulunpunaisia
asuu ja tarhaa pihatossa (?)

» omat sivut «

[Nella]

✿ Oma kauramopo

Kun toisille teineille luvattiin neljätoistavuotislahjaksi mopokortti ja viisitoistavuotislahjaksi oma mopo, tahtoi Nella oman ponin. Nella oli haaveillut omasta ponista jo alle kouluikäisenä, ja kinunnut ratsastustunneille eskari-ikäisestä lähtien. Kolmosluokan alussa vanhemmat olivat viimein heltyneet, ja Nella sai aloittaa ratsastuksen. Nyt hän oli jo iso kasiluokkalainen, ja kinunnut omaa ponia useamman vuoden. Hän oli lenkittänyt naapureiden koiria ja pessyt mummojen ikkunoita jo kaksi kesää kerätäkseen rahaa omaan poniin, jonka hän oli uhannut ostaa heti, kun olisi täysi-ikäinen. Siihen oli vain niin hirveän pitkä aika, vielä neljä vuotta! Nella oli hoitanut Gekkoa kolme vuotta, kilpaillut Sintalla ja tehnyt vaikka mitä ratsastusleireillä. Hän pärjäsi isompienkin hevosten kanssa, vaikka vanhemmat eivät sitä ihan aina uskoneet noin hentoisesta tytöstä. Nella kuitenkin keksi aina uusia perusteluja vakuuttelemaan, että hän olisi hyvä ponin omistaja, ja että oman ponin kanssa pääsisi tekemään vapaammin juttuja, kuin tuntiponien. Hän huomautti vanhemmilleen, että oma poni olisi heidän mielestä varmasti parempi toive, kuin oma mopo, ainakin heppatytöt olivat varmasti parempaa seuraa, kuin kylällä chillaavat mopopojat. Eipä Nella olisi siellä hengannut muutenkaan, mutta hän esitti kaikki näkökannat ja perustelut vanhemmilleen. Ja hän oli aloittanut ajoissa – menisihän siihen yli vuosi, että hän täyttäisi viidentoista.

Ilmeisesti mankuminen ja vaatiminen saivat ainokaisen lapsensa vanhemmat heltymään, ja yhtenä alkusyksyn iltana ruokapöydässä he totesivat ajatelleensa yhtä asiaa. Ensin Nellaa ei tahtonut kiinnostaa – hän oli jo vähän teini ja pisti hanttiin vanhemmilleen.
”Siitä omasta ponista –”, Nellan äiti ehti aloittaa, mutta Nella hihkaisi heti innosta. Vahemmat eivät koskaan ottaneet asiaa puheeksi, joten nyt oli tosi kyseessä.
”No, kuuntelehan. Isän kanssa mietittiin, että olet kyllä näyttänyt, että jaksat käydä säännöllisesti tallilla. Ja tehnyt töitäkin säästääksesi. Niin, että voitaisiinhan sitä harkita.”
”Eli saan oman ponin!?” Nella hihkaisi.
”Niin me ajateltiin”, isä sanoi, ja äiti nyökkäsi.
”Ihanaa! Ihan parasta! Saan oman ponin! Mun on pakko kertoa Saagalle HETI!” Nella sanoi ja lähti hyppelehtimään riemusta hihkuen, etsimään puhelintaan. Kun se löytyi, Nella palasi kuitenkin ensin keittiöön.
”Kiitos kiitos kiitooos!” hän sanoi. ”Lupaan tehdä kesätöitä ensi vuonnakin ja vaikka talvellakin ja voin laittaa kaikki pyykit kuivumaan aina!”
”Noh, varohan mitä vielä lupaat”, äiti toppuutteli, ja hymyili vienosti ollen salaa tyytyväinen tyttärestään. Niin se oli kasvanut taaperosta tulevaksi ponin omistajaksi.

Nella kirjoitti nopeasti Saagalle viestiä, ja jatkoi sitten syömistään, vaikkei oikein malttanut enää keskittyä siihen. Vanhemmat sanoivat ehdoiksi budjetin niin hevosen hinnalle kuin tallivuokralle, ja vaativat, että Nella pyytää ratsastuksenopettajaansa auttamaan sopivan ponin löytämisessä. Nellan vanhemmat kun eivät ymmärtäneet hevosista paljoa mitään.
”Voin pyytää Tuuliaa, sillä on oma poni, ja sillä on ollut nuoreakin toinen, eri poni! Se osaa auttaa”, Nella vakuutteli. Tuulia olikin Nellan vanhemmille tuttu, koska Nella oli hoitanut Tuulian kotona asuvia poneja ja aasia, ja kävi siellä edelleen harvakseltaan.

Saaga vastasi Nellalle pian, ja kysyi, millainen poni hänelle tulee. Nella vastasi, ettei vielä tiedä. Hän juuttui kuitenkin koko loppuillaksi selaamaan hötölän, torin ja facebookin myynti-ilmoituksia. Hän laittoi myös heti Tuulialle viestiä, että voiko hän lähteä mukaan koeratsastuksiin, ja Emmylle kysymystä, että olisiko Seppeleessä tilaa yhdelle ponille. Nyt ainakin uusia hoitajia oli tullut talliin useita, niin luulisi, että pian tulisi uusia hevosen omistajiakin. Jospa Nella olisi yksi niistä. Hän toivoi sitä erittäin paljon. Seppeleestä oli tullut kuin hänen toinen kotinsa, ja lähes kaikki vapaa-aika kului tallilla. Pian hän kävisi siellä lähtökohtaisesti joka päivä, kun hänellä olisi viimein oma poni. Ikioma.

[Nella]

✿ Tinja

Nella oli viikon ajan seurannut kaikkia myytäviä poneja ja hevosia ja viestitellyt Tuulian kanssa niihin liittyen. Viikonloppuna he olivat käyneet usealla tallilla koeratsastamassa poneja ja paria hevostakin, mutta yksi poni oli sulattanut Nellan sydämen. Se oli lähes yhtä pieni kuin Gekko, mutta sillä oli paksut, pitkät jouhet ja iloisina tuikkivat silmät. Tamma oli todella kaunis tummanruunikko exmoorponi, joka oli kuulemma kiertänyt näyttelyitä mallikkaasti. Se oli kiltti ja rauhallinen, aivan kuin unelma! Ensin yksi ratsastuskoulun oppilaista oli ratsastanut ponilla ja näyttänyt, mitä se osaa, hypännyt vähän esteitäkin.

Sitten oli Nellan vuoro. Hän patisti tammaa liikkumaan, mutta se vain laahusti, eikä meinannut pysyä uralla. Pohkeita antaessa tamma vain kiemurteli ja koitti näykkäistä Nellan saappaasta. Tallin omistaja toi Nellalle raipan, joka sai poniin vauhtia – se nosti suoraan kipittävän laukan! Nella hidasti ja rauhoitteli ponin takaisin uralle. Hän keräsi ohjia ja hienovaraisesti pyysi tamman raviin. Nätisti ja puhtaasti se ravasi, ja homma tuntui olevan taas hetken hallinnassa.

“Poni aina testaa uusia ratsastajia, mutta tyttö vaikuttaa topakalta”, ratsastuskoulun omistaja totesi Tuulialle. “Me ollaan päädytty siihen, että tämä poni sopisi yksityisratsuksi paremmin, kuin tuntiponiksi. Onhan se kiltti tallissa, mutta uusia ratsastajia on päivittäin, niin se testaa niitä joka kerta”, nainen jatkoi. “Pidempään sillä ratsastaneet ja kilpailleet oppilaat saavat ponin kuitenkin näyttämään parhaat puolensa”, hän kehui.

Tuulia uskoi häntä, sillä ensin ratsastanut oppilas oli saanut ponin kulkemaan oikein mallikkaasti. Tuulia myös tunsi, että Nella on rauhallinen, mutta jämäkkä ratsastaja, joka varmasti saisi ponin ruotuun. Mukana ollut Nellan äiti oli hieman kauhistunut, sillä meno näytti hurjalta, mutta poni oli perusterve ja budjettiin sopiva, sitä paitsi sillä voisi olla jalostusarvoa näyttelymenestyksen perusteella.

Nella koitti vielä hypätä esteitä, mutta vauhti hyytyi tai Tinja kielsi juuri ennen hyppyä. Pari kertaa Nella onnistui saamaan ponin esteen yli mallikkaasti, ja ratsastuksen jälkeen Nella oli sitä mieltä, että poni toisi hänelle sopivaa haastetta ja vaihtelua verkkaisen ja hitaasti käynnistyvän Gekon jälkeen. Hän meinasi, ettei tämän tamman kanssa ainakaan tulisi tylsää!

Niinpä eläinlääkärin myyntitarkastus oli tilattu tammalle ja alkuviikosta selvisi, että poni on terve ja hyvässä kunnossa. Ikää ponilla on 15 vuotta, niin oli helpottavaa kuulla, ettei sillä ole ainakaan vielä mitään suurempia vaivoja. Seppeleestä myös vastattiin, että ainakin alkuun poni mahtuisi asumaan pihattoon, mikä sopi Nellalle ja myös hänen vanhemmilleen – Nella piti pihatoista, ja vanhemmille pihattopaikka oli karsinapaikkaa edukkaampi kustantaa.

Niinpä kaupat oli tehty. Tällä viikolla Tuulia ja Nella lähtisivät hakemaan ponia uuteen kotiinsa. Nella oli ilmoittanut, ettei jatkaisi Gekon hoitajana, vaan keskittyisi tutustumaan omaan poniinsa. Poniin, jonka nimi oli Tinyela, tuttavallisemmin Tinja. Nella piti nimestä, hänen mielestään se oli kaunis. Hän ei voinut malttaa odottaa, että Tinja muuttaisi Seppeleeseen, ja että Saaga pääsisi näkemään hänen suloisen, ikioman ponin.

[Nella]

✿ Viimeinen kesäpäivä

Oli Tinjan kolmas päivä Seppeleessä. Sinta ja Peck olivat ottaneet Tinjan hyvin ponilaumaansa, ja ne kävelivätkin peräkanaa pihattotarhassa Nellan saapuessa tallille. Oli yllättävän lämmintä ja aurinkoista siihen nähden, että oli jo syyskuun loppupuoli. Ihan kuin viimeinen kesäpäivä ei olisikaan ollut silloin pari viikkoa sitten, vaan tänään.

Toissapäivänä Nella oli ratsastanut Tinjalla kentällä koulupäivän jälkeen. Saaga oli ollut katsomassa, ja sen mielestä Tinja oli tosi suloinen. Nellan tietämättä Saagaa kuitenkin ärsytti, kun Nella hehkutti omaa ponia koko ajan. Koulussa, bussissa, ja etenkin tallilla. Ja viesteillä. Nella oli kuitenkin vain innoissaan, että hänen unelmansa toteutui.
“Haluatko kokeilla Tinjaa?” punatukka kysyi, mutta Saaga pyöritti päätään. “Ehkä joku toinen kerta, lähden kohta Abriannalla maastoon, kunhan sen tunti loppuu”, Saaga oli vain sanonut.

Niin Nella oli jäänyt yksin kentälle taistelemaan poninsa kanssa. Se oli juuri sellainen, kuin koeratsastuksessa – joko tahmea ja vaikea saada liikkumaan eteenpäin, tai sitten äkkipikainen. Se nyki päätään ja koitti näykkäistä Nellan jalkaa, mutta Nella lyhensi ohjia ja patisti ponia ensin pohkeella, sitten raipalla. Hypähdyksen jälkeen Tinja ravasi lopulta ihan nätisti.

Eilen Nella oli mennyt treeniaukiolla, koska tunnit pidettiin kentällä. Tinja oli ollut ihan rauhallinen hoitaa ja taluttaa aukiolle, mutta heti selkään noustessa se koitti juosta alta. Nella sai jälleen olla topakka, mutta sivusta seurannut Saaga totesi, että Tinjalla kannattaisi osallistua tunneille tai pyytää jotakuta kokenutta neuvomaan, sillä poni oli ilmeisesti hieman kyllästynyt ratsastuskoulussa koko touhuun. Tai sitten se oli vain oppinut huonoja tapoja siellä, joista kukaan ei ollut opettanut sitä pois.

Tänään Saaga sai jälleen ratsastaa Abriannalla, ja tytöt lähti maastoon. Siellä Tinjakin käyttäytyi ja kulki välillä jopa korvat hörössä eeenpäin. Tamma ravasi reippaasti, ja laukkasuoralla se suorastaan innostui, eikä jäänyt juurikaan pitkäjalkaisesta Abriannasta jälkeen.

Lämmin päivä oli mukava maastoilla, ja tytöt kiersivät lähialueen metsäpolkuja pitkän aikaa. Tinja säikkyi välillä oksia, jotka Abrianna taivutti kulkiessaan ja jotka sitten räpsähti takana kulkevan Tinjan turvan eteen. Myös silmän ohi putoava, keltainen haavanlehti sai ponin säpsähtämään, mutta se ei onneksi kertaakaan ampaissut karkuun, säpsähti vain Nellan alla. Onneksi poni ei ollut kovin tarkka jaloistaan, sillä Nella piti metsäpoluista paljon, ja olisi sääli, jos oma poni ei tykkäisi kulkea niitä vaan varoisi jalkojaan ja kompuroisi. Ehkä Tinjasta tulee vielä oikea metsäponi, tuumi Nella. Ainakin maastoilu voisi piristää tammaa, ja ehkä se löytäisi vielä motivaation kentällä työskentelyyn.

[Nella]

✿ Auringonlasku

Lämpimät, aurinkoiset poutapäivät kruunaa kaunis auringonlasku. Niin myös maanantai-iltana, kun Nella oli hoitanut ja ratsastanut Tinjan, ja jätti sen pihattotarhaan kaveeraamaan Sintan ja Peckin kanssa.