Miku & Indy

[Miku]

Mikael "Miku" Laine (os. Hellberg)

Miku on nuori punapää, joka ihastuttaa hauskoilla vitseillään ja suloisella olemuksellaan. Alkuvuodesta 1998 syntynyt nuorukainen asuu Sumulahden tilalla vaimonsa Tuulian, poikansa Lukan ja Tuulian mummun Essin kanssa. Aiemmin Miku asui äitinsä kanssa Liekkijärven keskustassa kaksiossa, eikä hän tunne alkoholisoitunutta isäänsä. Ratsastajana Miku yrittää aina parhaansa, eikä suoritus jää koskaan puolitiehen. Yritteliäs nuorimies on tasoltaan vahva heA, mutta esteet ovat Mikun bravuurilaji, ja niitä tuo ylittää aina 120 cm asti. Vaikeat ja kuumat hevoset ovat se juttu, varsinkin täysiveriset.

Miku aloitti syksyllä 2020 ratsastuksenohjaajan ja ratsuttajan opinnot Saariston opistossa. Hän opiskelee oppisopimuksella valmentaen ja valmentautuen Ruskamäen tallilla. Siellä hän oli teinivuosinaan kaikkien tallityttöjen ihastus, mutta hän on rauhoittunut ja aikuistunut noista ajoista. Pojan söpö salaisuus on kitaran soittaminen. Tuulia on opettanut hänet tanssimaan, ja he käyvätkin kesäiltaisin tansseissa. Miku haaveilee omasta tallista.

Tulossa: Seppele Cup -kilpailut Indyllä ja Ruskamäen Biancalla

Cayenne Wind "Indy" 

Indy on 167cm suuri, siro, musta tilastotamma, jonka valkea häntä liehuaa soihtuna tamman kiitäessä. Tammalta löytyy luonnetta ja tahdonvoimaa, eikä se Suomeen tullessaan ollut ihan ratsastuskelpoinen. Se oli muille kelpaamaton löytö myyntitallin takatarhasta, musta paholainen meren takaa. Rodun puhtaudesta ei ole tietoa, mutta erikoisen fox trot -askellajin ansiosta suvussa tiedetään olevan missourin fox trot -hevosia. Fox trotissa takajalat ravaavat ja etujalat menevät pitkää käyntiä ja pää nyökkää joka askeleella.

Indy on asunut Suomessa jo useita vuosia ja sitä on koulutettu ratsuksi. Työ alkaa tuottaa viimein tulosta, ja Indy on hyvinä päivinä tasainen ja omaan ihmiseensä luottava hevonen. Se syttyy etenkin esteistä, kouluratsastuskin sujuu tamman turhautumiseen asti. Tammaa tuskin tullaan näkemään kouluradoilla erikoisen ketunravin vuoksi, mutta esteillä sen kanssa voisi kokeilla kilpailla. Tammamaisina päivinä yhteistyö Indyn kanssa on enemmän tai vähemmän haasteellista.

Sivut: kompsu.net/t/h/indy.php

Beau Bianca "Bianca"
trakehner, tamma, 11 vuotta, 155 cm, yleispainotus
musta, tähti
vaB / 110 cm

Pieni ja siro, puoliksi täysiverinen Bianca on hieman kiukkuinen luonne. Tallissa se osaa uhitella aloittelijoille, mutta käyttäytyy kyllä, kun sen tammamaisista oikuista ei ota itseensä. Ratsastettaessa Bianca on kuitenkin helppo ja mukava – etenkin sileällä kokemattomampikin pääsee nautiskelemaan sen lennokkaista liikkeistä ja palvelualttiudesta. Isommilla esteillä tamma on hieman kieltoherkkä ja vaatii ratsastajalta paljon tukea, mutta pienemmät radat se painelee menemään kokemuksen tuomalla varmuudella, vaikka ratsastaja toisi sen esteille takaperin. Opettavainen ratsu - toimii täydellä potentiaalillaan vain, kun ratsastaja antaa oikeaoppiset avut ja istuu kauniisti. Maastossa Bianca on jokseenkin lennokas eikä se suosituin tapaus, mutta päättäväisellä kuskilla tamma pysyy kuitenkin jonossa.

Bianca on syntynyt Ranskassa ja kilpaillut siellä nuoruusvuotensa. Ruskamäkeen se on tullut välittäjän kautta Etelä-Suomesta. Biancan varusteet ovat pääosin ruskeita tai vihreitä. Tamma on ohutkarvainen ja herkkä palelemaan, joten loimitus on usein tarpeen. Suojat joka jalkaan ratsastettaessa.

[Miku]

21. elokuuta

Viikon päästä lauantaina olisi Seppele Cup. Ensimmäiset kilpailut omalla hevosella. Siksi se varmaan salaa jännittikin, vaikka olin tottunut kilpailemaan jopa puoli metriä korkeammissa luokissa. Silloin allani oli kuitenkin Ruskamäen taitavat luottoratsut, joilla oli vuosien kokemus erilaisista tilanteista.

Indy oli kaikkea muuta. Pari vuotta sitten se saapui meille tallilta, jossa sitä oltiin alettu kouluttamaan ratsuksi. Se oli jo silloin esitellyt hienoja hyppyjä reilun metrin esteillä irtohypyttäessä, mutta hevonen oli ollut ennalta-arvaamaton ja säikky. Suuri ja vahva tamma ei ollut vieläkään tasoittunut ratsastuskouluhevosten tasolle, mutta siksi se varmasti kiehtoikin minua niin kovin.

Siksi olin päättänyt osallistua 70 sentin luokkaan. Indylle esteet olisivat pieniä, mutta kilpailutilanne olisi hevoselle täysin uusi. Se oli pari vuotta saanut viettää meillä muutaman hevosen pihattolaumassa, ja se oli lauman kookkain yksilö. Miten se reagoisi Seppeleen isolla tallilla, jolle kokoontuisi kymmenten tallilla asuvien hevosten lisäksi kymmeniä vierailevia ratsukoita, valtavasti ihmisiä ja ajoneuvoja? Miten se suhtautuisi orihevosiin, ja isoihin kilparatsuihin meidän tallin ponin ja pienhevosen jälkeen? Se kaikki oli vielä arvoitus, mutta ainakin pyrkisin olemaan Seppeleessä Indyn kanssa mahdollisimman vähän aikaa, jottei tilanne muutu liian stressaavaksi hevoselle. Se kun oli edelleen hieman arvaamaton.

Tänään reenaisimme esteitä. Meidän pienellä kentällä ei isoja ratoja rakenneta, eikä meillä kovin montaa tai korkeaa estettä nyt ollutkaan. Niinpä Tuulia oli soittanut Odelielle ja kysynyt, saisinko mennä Simoran maneesiin reenaamaan. Toki se oli käynyt, joten olin hakenut Indyn pihattotarhasta, harjannut sen ja laittanut oranssin huovan ja ruskean estepenkin sen selkään. Kilpailuihin ajattelin laittaa Indylle tavalliset kuolaimelliset suitset, mutta tänään päätin kokeilla vaihteeksi sen toisia suitsia, micklem multibridlejä. Indy kuumui vähemmän kuolaimettomalla, mutta toki jarrutkin oli silloin tehottomammat. Olin kuitenkin todennut sen toimivan maastossa, ja maneesin seinät pitäisivät tamman kyllä sisällään.

Matka Simoraan toimi sopivasti alku- ja loppukäynteinä. Maneesissa laskin Indyn siksi aikaa vapaasti juoksemaan, kun rakensin meille rataa. Tein yhden yksittäisen esteen kilpailuluokkaa korkeammaksi, kun kerrankin oli korkeampi estekalusto käytössä. Sitten reenasimme erilaisia teitä esteille ja ylipäänsä rataa. Kotona rataharjoitukset koostui muutamasta esteestä, mutta nyt pääsimme menemään pidempää rataa, ja välillä otin joitain esteitä vielä tuplasti. Indyn kanssa sai olla tarkka laukka-askelien sovittamisessa, kun askeleet olivat pitkiä. Toisaalta esteet olisivat kisoissa niin matalia, että Indy voisi ylittää ne, vaikka ponnistuspaikka sattuisi liian kauas tai lähelle. Näistä treeneistä jäi ainakin mielikuva, että Indy yrittää kyllä, kun osaa sopivasti kannustaa hevosta, mutta ettei liikaa painosta sitä. Eikä tamma treenin jälkeen tuntunut edes kovin hikiseltä, eli hyvin se näyttäisi jaksavan. Lopussa sen keskittyminen alkoi herpaantua, joten otin enää pari pienempää estettä ennen loppuraveja.

404 sanaa

[Miku]

29. elokuuta


Bianca aamupäivällä kotitallin pihassa valmiina lähtemään Seppeleeseen.


Miku ja Indy esteradalla, vauhtia riitti!

[Miku]

26. syyskuuta – KallaCup

Koulu ei ollut vahvuuteni. Viime viikonlopun kenttäkisoissa se oli ollut minun ja Biancan heikoin lenkki, mutta esteet olivatkin sujuneet todella hyvin. Olin ilmoittautunut helppoon kenttäluokkaan, sillä tieto kisoista tuli yllättäen, eikä meillä jäänyt aikaa alkaa treenaamaan maastoesteitä sen kummemmin. Ehdin yhdet kahdet treenit käydä maastoesteillä, joilla varmistuin, että se sujuu Biancalta yhtä lailla kuin rataesteet, ja viimeisenä ilmoittautumispäivänä ilmoittauduin mukaan.

Sitten olimme matkanneet Emmyn ja hänen hienon hevosen kanssa saman traikun kera Kallaan kenttäkisoihin. Emmy oli tulokasluokassa hypännyt rataesteet upeasti, mutta muuten ei ollut vielä hänen vuoro loistaa. Ehkä hänkin oli tutustumismielessä mukana, kenttäkisoja kun ei lähialueella kovin usein järjestetty.

Bianca oli hypännyt maastoesteillä kolmannelle sijalle ja rataesteillä toiselle sijalle, mikä ei ollut kovin yllättävää, hyppäsihän tamma tavallisesti parikymmentä senttiä korkeampia esteitä. En ollut kuitenkaan tohtinut ilmoittautua tamman tason luokkaan maastokokeen takia, joista meillä ei vielä ollut kokemusta. Tamma oli pärjännyt maastossakin loistavasti, ja vauhtia oli riittänyt tavoittelemaan ihanneaikaa. Olin erittäin ylpeä tammasta, kun rataesteiden tulosten jälkeen meidät kuulutettiin oman luokkamme kokonaiskisan voittajiksi. Se tuntui niin hienolta!

Olin antanut Biancan vähän levätä kisaviikonlopun jälkeen, mutta ennen seuraavaa viikonloppua olimme jälleen treenanneet, ja lauantaina oli rataesteiden vuoro. Olimme Biancalle tavallisessa 110 sentin luokassa, mutta luokasta parikymentä ratsasti puhtaan radan ja pääsi uusintaan. Uusinnassa ratsastin mielummin huolellisesti kuin vauhdilla, ja saimmekin puhtaan radan, mutta vauhti ei riittänyt. Olimme viimeisiä kahdesti puhtaan radan ratsastaneista ja kaukana sioituksista.

Sunnuntain kouluratsastusluokasta ei tekisi mieli edes puhua. Koulupäivään osallistui paljon enemmän seppeleläisiä kuin aiempiin kisapäiviin, ja se tuntui lähes nöyryyttävältä jäädä 20. sijalle kaikkien tallilaisten nähden. Koulu ei vain ollut vahvuuteni, en harjoitellut sitä tarpeeksi, eikä helppo A edes ollut niin vaikea taso, mutta laji ei vain sytyttänyt. Mutta pitihän sitä osallistua, kun kerran tänne asti lähti. Ja ehkä sitä tulee kokeiltua vielä, mutta ensin voisin harjoitella paremmin. Unohtamatta kuitenkaan esteitä, jotka kiehtoivat minua vuodesta toiseen.

Tappioikkaan päivän jälkeen lähdin mielummin kotiin Lydian ja Iisin kanssa, jotka eivät myöskään halunneet jäädä after rideille. Lydia oli sattumalta ollut myös 20. sijalla omassa luokassaan, eikä kumpaakaan juuri huvittanut puhua kisasuorituksista ajomatkalla Liekkijärvelle. Onneksi matka ei ollut pitkä, eikä hiljaisuus tuntunut vaivaavan meitä kumpaakaan. Hiljaisuus kuitenkin päättyi kotiin päästyä – siellä oli Lukan iltakiukut meneillään, mitkä palauttivat minut maan tasalle kisahuumasta, ja vasta pojan nukahdettua Tuulia ehti kysyä, kuinka tänään meni. Hän osasi onneksi tsempata ja piristää, ja muistuttaa voitokkaasta viime viikonlopusta, joka sai minut taas paremmalle tuulelle.

[Miku]

7. joulukuuta

Tulevana viikonloppuna olisi Seppele Cup, kuin myös Kalla Cupin kenttäkisat. Samana viikonloppuna! Kyllä piti nyt olla kotikisojen kannattaja, vaikka kenttäluokan voitimmekin viime osakilpailussa Biancan kanssa. Hieman harmitti, etten päässyt kokeilemaan uudestaan. Koululuokkaan en lähtisi ensiviikolla, ja lopulta jätin ilmoittautumatta myös esteisiin. Jouluhan olisi kohta, miksi lähtisin reissuun juuri nyt. Oli ihana olla kotona, jota jouluvalot ja somisteet koristivat, ja pian hakisimme kuusen sisään. Luka oli innoissaan, etenkin Tuulian askartelemasta kalenterista, jonka joka luukusta paljastui maalaus tontusta, josta kertova satu eteni päivä päivältä. Se oli vähän kuin kotitontusta kertova runo, mutta omin sanoin ja omin kuvituksin, meidän oman tilan eläimin. Tuulia meinasi koota maalaukset ja sadun tekstit albumiin kirjaksi, niin satua voisi lukea ensivuonnakin.

Olin innoissani myös tulevasta perhelomasta Pohjois-Lapin kaamoksessa. Emme olleet olleet aikoihin lomalla, ja oli ihana ottaa Haiku ja Indy mukaan! Indy oli hienon näköinen, olin klipannut tamman, niin treenit ja tulevat kisat olisivat tammalle miellyttävämmät. Toki sitä sai nyt olla loimittamassa päivittäin, pihatossa kun asui, mutta tamma tuntui pärjäävän ihan hyvin. Haiku ja Theia saivat pitää turkkinsa, niillä ratsastettiin lähinnä maastossa näin talvisin. Indyn kanssa kävin Simoran maneesilla treenaamassa, ja Biancan toin huonolla säällä Seppeleen maneesiin treeneihin. Muuten ratsastin Ruskamäen kentällä, ja ratsastin myös muita hevosia ja valmensin. Oppisopimuskoulutus on sujunut hyvin, mutta en ollut ihan varma, haluaisinko jäädä juuri Ruskamäkeen, siellä oli aika pienet piirit ja muiden tallien menoa katseltiin kitsastellen.

Olin silti reenannut Biancalla ahkerasti. Voitimme viimeksi oman luokkamme, ja olisi mukava sijoittua tälläkin kertaa. Toki Bianca oli tamma, eikä sen mielenlaadusta ollut mitään takeita. Tai ehkä joulukoristeet tai sponsoriesteet eivät miellyttäisi tammaa. Toivoin kuitenkin, että tamma ottaisi kisat tasaseen, ettei suoritus kaatuisi ratsastukseen liittymättömiin asioihin. Sen näkisi sitten viikonloppuna!