|
Post by Liinu on May 8, 2022 19:27:02 GMT 2
Hannaby Hanami Week ... Suomesta käsin
Olin ollut ihan hitsin pahalla päällä koko viikon! Tai no, oikeastaan jo pari viikkoa. Enkä mä ollut ihminen, joka kiukutteli.. Yleensä. Evgeni oli kiukutellut jo pääsiäisleirillä, etten viettänyt sen kanssa aikaa vaan hylkäsin sen jonkun leirin takia. Sitten se oli suutahtanut, kun olin kertonut lähteväni Kultasaareen kilpailemaan. "Taas jotain muuta menoa. Milloin me vietetään oikein yhdessä aikaa?" Olin yrittänyt lepytellä sitä pyytämällä, et lähtisi mukaan sinne Kultasaareen henkiseksi tueksi, mutta kun oli kuullut Mistelin tulevan mukaan myös, oli vastaus ollut: "Ei kiinnosta lähteä mihinkään exän ja nyxän kanssa." Olin ehkä vähän pöllämystynyt siitä toteamuksesta, koska minulta oli ihan mennyt ohi tieto Mistelin olevan Evgen exä!
Olin toivonut, että oltais Whinnyn kanssa voitettu meidän luokan, jotta oltais saatu palkinnoksi lahjakortti kartanon majoitukseen, mihin olisin voinut sitten joskus Evgeniin kanssa paeta viikonlopuksi. Mutta aina sai toivoa, ei todellakaan voitettu. Harmitti vietävästi, mutta samalla olin helpottunut etten ollut meitä Hanameille ilmoittanut. Enkä ollut ilmottautunut sinne edes apukädeksi, koska ajattelin et muiden reissatessa ehdittäisiin Evgen kanssa keskittymään paremmin vain toisiimme.
... Mutta vielä mitä! Sen jälkeen kun herra itse oli kiukutellut minun reissaavan siellä täällä, "lirkuttelevan" muille miehille (oli urputtanut Antonista sekä The Taksikuskista jo aiemmin) ja siitä kuinka en antanut sille huomiota, se itse lähti Ruotsiin muiden mukana! "Mistelin kanssa", olin nurissut tyynyyni itkua pidätellen. "Selvä." Minun oli tehnyt mieli kostaa tää jotenkin. Esimerkiksi laittaa taksikuskille viestiä ja ohimennen ihan viattomasti siitä poikaystävälleni mainita, mutten mä halunnut haastaa riitaa. Saati olla yhteydessä siihen limaiseen taksikuskiin!
Mä olin koko viikon saanut keskittyä lähinnä itseeni sekä tietenkin Whinnyyn, samalla vilkuillen tuloslistoja toivoen näkeväni tuttuja nimiä kärkipäässä. Ehkä olin hieman jopa säikähtänyt haavekuvaani siitä, että Mistel hylättäisiin sen tiputtua ratsunsa selässä kesken radan... Kimon tamman läsnäolo kyllä rauhoitti kummasti ja pahin kiukku laantui sen kanssa touhutessa. Olihan se sellainen mussukka, ettei toista todellakaan vastaan koskaan tulisi. Ajatella, että tamma oli kohta ollut minulla jo kaksi vuotta! Aika todellakin tuntui lentävän kuin siivillä, mutta niinhän siinä aina kävi, kun oli kivaa! Toivottavasti meillä olisi monen monta vuotta vielä edessä.
Kesäkin oli vielä edessä ja sitä mä odotin kaikkein eniten. Huolettomia päiviä sekä iltoja Whinnyn kanssa ja yöttömiä öitä Evgenin kanssa. Sitä ennen pitäisi selvitä hengissä Seppele Cupin ensimmäisestä osakilpailusta.
|
|
|
Post by Liinu on Jun 10, 2022 23:18:41 GMT 2
10.06.2022
Whinny ravaili reippaasti eteenpäin maneesin suojissa ja mä annoin sen mennä aikalailla sitä tahtia kuin se itse tahtoi. Satulan olin jättänyt narikkaan heti kättelyssä. Alkuperäinen suunnitelmani oli ollut lähteä maastoilemaan tänään, mutta kun Eedi oli sitten whatsapp-ryhmässä kysellyt seuraa maastoon huomiselle, oli omiin suunnitelmiin tullut muutos heti kun olin lupautunut lähtemään Whinnyn kanssa mukaan.
Päivän maastolenkki oli siis vaihtunut kevyeen humputteluun ilman satulaa maneesissa. Olin viritellyt oman puhelimeni kuvaamaan meidän hommia katsomon laidalle, mutta eihän se nyt kaikkea videolle saanut - tietenkään. Jossain mielenhäiriössä olin ilmoittanut mut ja Whinnyt taas Kultasaaren kisoihin, mitkä pidettäisiin juhannuksen jälkeen, joten ehkä ois niihinkin pitänyt treenata ottaen huomioon edelliskerran huonon suorituksen, mutten jaksanut stressata asiaa sillä hetkellä. Kisoja tuli ja meni, treenattiin jos treenattiin. Ei ollut niin vakavaa! Eihän?
Paitsi kun ratsastelun jälkeen olin hoitanut kauniin tammani ja katsoin niitä pieniä videopätkiä, mitä kameran rullasta löytyi, otsani kurtistui. Aika kamalan näköistä menoa... Tai ei nyt niin kamalan, mutta silti! Whinny kulki kauniisti niin kuin aina ja itsekin istuin selässä lähes ammattilaisen elkein, mutta oliko tuossa yhdessä kuvakulmassa nähtävissä vatsamakkara? Ja miksi mun naama näytti siltä kuin olisin juossut puolimaratonin? Näytinkö mä aina noin kamalalta selässä?
Whinny hörpiskeli mash-vettä selkäni takana sillä välin kun itse kriittisena katselin videota. Kun tamma oli saanut sankonsa tyhjennettyä, se painoi kastuneen turpansa niskaani ja pärskähti sen merkiksi, että valmista tuli. Pyörähdin ympäri ja suukotin sen turpaa siitäkin huolimatta, että se oli aivan märkä. Paras hevonen ikinä.
Neiti pääsi takaisin tarhailemaan kavereidensa sekaan ja mä lähdin syömään eväsleipääni taukotiloihin. Yritin siinä sivussa leikellä pitkästä ratsastusvideosta sellaisia pätkiä, joissa meno ei aivan hirveän näköistä ratsastajan toimesta ollut, jotta saisin niitä laiteltua someen sekä vanhemmille. Se oli aika vaikeaa, koska kaikesta löysin jotain negatiivista! Ei niitä voinut mihinkään instaan tai tiktokiin laittaa, koska anonyymit haukkujat hyökkäisivät kimppuun välittömästi. Se oli varma!
Miten ihmeessä mä ikinä enää kehtaisin kisoihin lähteä? Voisin perua sen Kultasaaren osallistumisenkin... Taukotilan ovi kävi ja yllättävän iloisesti mä tervehdin Antonia, joka oli juuri kompastellut sisään. Mies moikkasi takaisin ystävälliseen tapaansa, muttei sanonut mitään sen enempää. Enkä kyllä minäkään hetkeen. "Sä varmaan lähdet tonne Norjaan kisailemaan?" kysyin kun en muutakaan keksinyt. Seppeleessä ei oikein muusta tällä hetkellä puhuttukaan kuin Norjan Sommersolvervista. "Jos et kilpailemaan niin... Muuten vain.." Anton nyökkäsi ja sen jokseenkin kireä ilme vaihtui toviksi sellaiseksi rakastuneen pehmeän suloiseksi. Kyllä mä tiesin mitä se mietti: sitä sen pientä norjalaista tyttökaveria ja ehkä tunsin pienen katkeruuden pistoksen sisälläni. En siksi, että Antonilla oli joku, mutta eittämättä tulin pohtineeksi pehmenikö Evgenin ilme samalla tavalla silloin, kun joku edes vähän puheissaan viittaisi minun suuntaan.
Blondi kuitenkin nopeasti kääriytyi takaisin jonkinasteiseen mökötys-kuoreensa. "Oletko sinä lähdössä?" se kysyi ja pudistin päätäni. "Mulla on tämä kuukausi vain kesälomaa ja kirjasto auki myös viikonloppuisin, joten työvuorohan se mulla silloin olis", totesin. Selitin kyllä, kuinka olisi ollut kiva ja niin edelleen, mutta en mä sinne ois lähtenyt muutenkaan. "Ai... Oisin tarvinnut sinne groomin, mutta kun ei oo oikein varaa mitään vaivanpalkkaa maksaa niin ei oo oikein vapaaehtoisia", mies huokaisi pettyneen oloisena. "Etköhän sä jonkun löydä!" nyökyttelin päättäväisesti.
Anton hymyili jokseenkin surumielisesti ja kääntyi kaivelemaan kaapistaan jotain. Mä tuijotin pysäytyskuvaa videosta puhelimeni ruudulla ja edelleen näytin ihan hirveältä omasta mielestäni. Ei ollut Riiniksen naamaa, ei Pirren (feikki)tissejä eikä edes Julin persettä, josta Evgeni vissiin tykkäsi. Siis siitä persestä... Ainakin Aleksanterin kandijuhlien pullonpyörityksessä se oli niin sanotusti merkannut Julin perseen parhaimmaksi takapuoleksi. "Anton!" ähkäisin kun mies teki lähtöä huoneesta. Se katsahti mua kysyvästi. "Onko sulla mun mielestä hyvä perse vai ihan hyvä vain?" uskaltauduin kysymään. Mies näytti siltä, että kävelisi ovenkarmia päin ja meni ihan hiton hämilleen. "En mä..." se mutisi nolostuneena. "... Oo katsonut, joten.. En tiiä.." Kai se näytti jopa helpottuneelta, kun puhelin sen taskussa alkoi soimaan ja mutisi mulle vain soripakkovastata. "Hey you!" se henkäisi puhelimeensa ja meni menojaan jättäen mut istumaan pyhään yksinäisyyteni sinne taukohuoneeseen.
Niin... Ehkä mulla oli sellainen takapuoli, ettei sille uhrattu edes pientä vilkaisua. Olihan talli täynnä parempiakin katseltavia. Vähän meinasi jo itkettää.
|
|
|
Post by Liinu on Jun 26, 2022 19:53:30 GMT 2
21.06.2022
Mieleni oli yhtä tumma kuin horisontissa nousevat ukkospilvet. Eilen oli ollut todella kiva ilta Pitkärannassa, mutta myllyä kohti ratsastaessamme sekin hyvä fiilis kaikkosi. Olin jakamassa telttani Kristerin kanssa. Hieroin tuskaisena otsaani grillimakkaran tahraamalla nokisella kädellä. Miksi juuri hän, kun sydänystäväkin olisi ollut vaihtoehto. Mutta Hanneksen käsky kävi.
En nyt tiedä, oliko minulla mitään sydänystäviäkään, mutta viime öinen telttaseurani oli ollut huomattavasti parempi. Lyyti oli aivan ihana tyyppi ja Inkerikin menetteli, vaikkei jälkimmäistä ollut koko yönä siellä teltassa näkynytkään. Hannes oli pakottanut minut Muurin Kyläkaupallakin samaan huoneeseen Kristerin kanssa. "Näin tutustumme paremmin toisiimme. Niin vanhat kuin uudet ystävät ovat tärkeitä elämässä ja kaikille täytyy antaa mahdollisuus" oli ollut Hanneksen selitys, kun kovin moni ei ollut oikein samaa mieltä tästä sen mielivaltaisesta huonetoverijakelusta. Olisi sitten jakanut nukkujat niin, ettei olisi kahteen kertaa sama naama nukkumassa vieressä. Hotellihuoneessa nyt onneksi oli ollut erilliset sängyt, mutta teltta oli niin pieni sekä ahdas, etten pystyisi pakenemaan paljasperseistä miestä kovin kauas.
Vaellus oli kyllä ollut muuten ihan hauska. Mitä nyt vähän olin ottanut yhteen Vilin (ja Julin) kanssa, kun Antonin tarjoamat oluet olivat kilahtaneet liikaa hattuun. Whinny vaikutti pitävän tästä reissusta huomattavasti enemmän kuin minä. Letkeästi se eteni jonossa, nautiskeli maisemista eikä ottanut stressiä, vaikka jotkut hevoset välillä vähän temppuilikin. Rapsutin tamman vaaleaa kaulaa hymyillen, se hevonen oli parempi kuin mikään lottovoitto.
Tamma pääsisi kesälomalle laitumelle heti, kun Kultasaaren kisat olisi kisaltu. Lomansa se oli todellakin ansainnut! Eedi höpötti kauempana jotain Ledistä ja sen tulevasta varsasta enkä voinut olla miettimättä, pitäisikö Whinnykin joskus astuttaa? Se olisi varmasti aivan mahtava emä ja sen varsa tulisi olemaan kaikkein söpöin varsa ikinä. Mutten minä uskaltanut sitä varsottaa. Tiedä vaikka jompikumpi menehtyisi siihen synnytykseen... Tai molemmat.
Ehkä me nautittaisiin tamman kanssa yhteisistä hetkistä ilman paisuvia mahoja. Vaikka olisihan se pikku-Liinu tai pikku-Evgen aika kiva juttu...
|
|
|
Post by Liinu on Jul 24, 2022 20:21:52 GMT 2
21.07.2022
Olin aikaisemmin päivällä kysellyt Seppeleen whatsapp-ryhmässä seuraa mulle sekä Whinnylle maastoon enkä ollut uskonut, että kukaan siihen mitään vastais. Mutta vielä mitä! Anna, Sisu ja Salma olivat lupautuneet lähtemään mukaan ja olin kieltämättä aika yllättynyt, mutta myös todella onnellinen. Mitä enemmän porukkaa, sen hauskempaa se olisi!
Ja kun vielä saimme "tarkoituksen" koko maastolenkille, oli vielä hauskempaa. Ada nimittäin oli aikeissa ratsastaa Tonttunsa Seppeleeseen, joten lähdettiin neljästään naista ja sen hevosta vastaan jottei toisen tarvitsisi täysin yksin taivaltaa koko matkaa. Salma oli ainoa, joka suurinpiirtein tiesi, mistä suunnasta Ada ja Tonttu tulisivat, joten mieluusti me muut annettiin hänelle sekä Bonnielle vetovastuu tästä heppaletkasta.
Mulla oli niiiin hauskaa! Vaikken mä oikeastaan yhtäkään heistä kunnolla tuntenut, juttua riitti silti ja iloinen puheensorina sekä naureskelu kantautui varmasti jo kauas. Olin pitkästä aikaa onnellinen sekä helpottunut! Yleensä nämä tällaiset yhteiset reissut tallilaisten kesken olivat täynnä jotain aivan jonninjoutavaa draamaa ja sekoilua, mutta tällä reissulla suurimman draamanpoikasen aiheutti Sisun korvaan lentänyt paarma. Jopa Whinny vähän säikähti sitä kiljuntaa, mutta rauhoittui yhtä nopeasti kuin oli säikähtänytkin.
Myös Muhku meinasi laukkapätkän aikana vähän hermostua, kun raskasjalkaisena hevosena ei meinannut pysyä muiden ketterämpien kaviokkaiden perässä. Hienosti se kuitenkin pisteli tupsujalkoihinsa vauhtia ja melkein rynni hänniltä jonon ensimmäiseksi. Kaikkia nauratti!
Jonkin matkaa taivallettuamme jokainen tamma tuntui terästäytyvän. Korvat sojottivat eteenpäin jokaisella ja Bonnie päästi kimeän hirnahduksen ensimmäisenä, jonka jälkeen myös Whinny huikkasi tervehdyksensä jollekin. Ja se jokin vastasi tammoille takaisin. Pian mutkan takaa ilmestyikin kimo puoliveriori ja sen selässä keikkui iloisesti meille kättään heilutteleva Ada. "Semmonen Tonttu", hymyilin leveästi. Olipahan komea ori!
Eikä mikään oikea tonttu, niin kuin Vili oli luullut aiemmin päivällä. Olin tuhahdellut sen viesteille silmiäni pyöritellen. Käviköhän se jätkä aivan täysillä? Aivan varmasti Ada jonkun oikean tontun toisi talliin... Eihän tonttuja oikeasti ollut edes olemassa! Laidunkauden loppumisen aikoihinkin Vili oli jotain ääliöinyt whatsappissa ja tuntunut olevan ulapalla aivan kaikesta, mitä tallilla tapahtui!
Ihme tyyppi, enkä todellakaan tiennyt miksi se jätkä mun mieltä niin usein vaivasi. Ehkä Juli oli sen pään pehmittänyt? Käsittääkseni niillä kahdella oli jotain sutinaa, koska yllättävän paljon ne viettivät aikaa yhdessä. Se oli aika selvä homma varmaan kaikkien mielestä. Kuten myös se, ettei Riinis ehkä ollutkaan se Liekkiksen yhteinen polkupyörä vaan Inkeri! Tuohtuneena olin tuijottanut whatsapp-videota siitä ja Mannysta suutelemassa. Kuinkahan monta miestä se aikoi vielä itselleen vampata? Viime aikoina se oli jo pyöritellyt niin Kristeriä, Antonia ja nyt sitten Mannyakin.
Onneksi mulla oli Evge. Joka oli.. Omanlaisensa tapaus. Jos kiukuttelin jotain, se muistutti saavansa ihan kenet tahansa muunkin sänkyään lämmittämään jos mä en sitä haluaisi enää katsella. Tietenkin mä halusin sitä katsella nyt ja aina. Ihan jo senkin takia, etten mä saanut ketään muuta JOS olisin edes halunnut. Mä en kelvannut kenellekään muulle, paitsi Evgelle.
|
|
|
Post by Liinu on Aug 3, 2022 14:16:54 GMT 2
03.08.2022
Istua nökötin Whinnyn karsinan nurkassa kyyneleitä poskiltani pyyhkien. Kaikki oli aivan pilalla! Evgen oli jättänyt minut eikä mulla ollu enää edes kavereita. Kaikki olivat varmasti suuttuneita mulle siitä, että Evge oli hakannut Vilin (ja lyönyt myös Lyytiä), koska olin antanut Vilin pussata mua Tapin huoneen sängyllä. Kiri myös siitä, että olin vahingossa paljastanut sen ja Hanneksen jutun kaikille. Kukaan muu, paitsi Vili, ei ollut vaivautunut kysymään miten mä voin. Tuskin sitäkään edes oikeasti kiinnosti, ei ketään kiinnostanut.
Mulla olisi ollut töitä tiistaina ja tänään, mutta olin soittanut eilen aamulla ja ilmoittanut olevani flunssassa. En tykännyt valehdella, mutta jo pelkästään krapulan takia en olisi ollut työkunnossa. "Kuulostatkin kyllä todella räkäiseltä", työkaverini Pirkko oli todennut. Ei se räkäisyys mistään flunssasta johtunut vaan siitä, että olin itkenyt itseni aivan tukkoon.
Vili oli eilen kysellyt seuraa maastokävelylle whatsappin ryhmässä, joten olin ajatellut ehtiväni niiden reissun aikana käydä hoitamassa Whinnyn ja ehkä pikaisesti vaikka juoksuttaakin sen, mutta heti tamman sisälle haettuani olin romahtanut sinne karsinaan ja siinäpä se aika sitten menikin. Kuulin puheensorinaa tallikäytäviltä ja tiesin, että joutuisin istumaan täällä karsinassa vielä tovin jos toisenkin. En todellakaan halunnut nähdä Vilin murjottua naamaa tai ketään muutakaan sillä hetkellä.
Miksi Vili oli edes suudellut mua?! Sen täytyi olla joku sen sairas pila, jotta pääsisi muiden kanssa pitämään mua pilkkanaan. Typerä jätkä. Tiesi ihan hyvin mun seurustelevan! Muttei se poistanut sitä faktaa, että ehkä sekunnin sadasosan verran, ennen Evgenin saapumista, musta oli tuntunut kivalta, kun se oli painanut huulensa mun huulia vasten.
Yritin hillitä nyyhkäisyjäni, jotten paljastaisi piilopaikkaani. Whinny solidaarisuuttaan laskeutui makuulleen viereeni ja painoi päänsä syliini, mikä sai kyynelten vain virtaamaan entistä kovemmin.
Jos mulla ei olisi Whinnya, olisin aivan yksin. En kyllä osallistuisi enää ikinä mihinkään tallilaisten yhteisiin iltoihin. Ei mua sinne kukaan kaivannut muutenkaan, ei aikaisemmin eikä tulevaisuudessakaan. Kaikilla oli ne paremmat kaverit ja seurustelukumppanit, mitä yhdestä Liinusta.
|
|
|
Post by Liinu on Aug 19, 2022 21:24:46 GMT 2
19.08.2022Minusta tuntui, kuin olisin repeämässä liitoksistani! Tämä kuukausi oli ollut yhtä henkistä myllerrystä - eikä laisinkaan hyvällä tavalla - mutta nyt kasvoillani oli pitkästä aikaa oikein leveä hymy. Halasin tammani kaulaa ja melkein teki mieli itkeä, ilosta! Teki mieli myös halata eläinlääkäriä, mutta tämä oli jo ennättänyt pakkaamaan kamansa ja livahtanut pois paikalta ennen minun hellyydenosoituksia. "Kaikki hyvin?" Eedin ääni kysyi varovaisesti. Irrottauduin Whinnysta ja kierähdin silmäkulmaani pyyhkien katsomaan punatukkaista naista, joka tuntui olettavan eläinlääkärin läsnäolon tarkoittaneen jotain huonoja uutisia. "On!" kuiskasin, vilkuilin ympärilleni ja kumarruin vähän lähemmäs kaveriani- ainakin oletin, että Eedi oli kaverini. Olihan se tullut tarkistamaan, että olin kunnossa kun olin kännikiukuissani eronnut Seppeleen whatsapp-ryhmästä. "Whinny on tiineenä!" Eedin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen: "En tiennytkään, että olet astuttanut sen!" Seppeleeseen oli tänä keväänä ja kesänä tupsahdellut toinen toistaan suloisempaa varsaa ja niiden takia mun varsakuume oli käynyt aivan ylitsepääsemättömäksi. Oli miljoona syytä, miksei Whinnyn varsottaminen olisi järkevää, mutta myös miljoona syytä miksi se olisi järkevää. "En mä siitä ole kenellekään puhunutkaan", sanoin hiljaa. Olin halunnut pitää jutun salaisuutena, sillä jos Whinny ei olisi edes tiinehtynyt, niin ei olisi tarvinnut kenellekään selitellä mitään. Voisihan tässä vielä mennä yksi jos toinenkin asia pieleen, mutta en mä yksinkertaisesti voinut enää pitää suutani kiinni. Olin niin innoissani! Whinny saisi varsan!!!! Minun maailman kiltein ja suloisin hevoseni saisi maailman suloisimman varsan ensi vuonna! "Onnea", Eedi hymyili leveästi. "Kuka se isä on?" Siirsin nopeasti Whinnyn käytävältä karsinaltaan ja näytin sitten Eedille isäorin nettisivut. "Komea!" Eedi nyökytteli. Feuertaufe-ori kyllä aivan älyttömän komea, kiltti ja kisannut vähän kaikkia lajeja eli aivan täydellinen Whinnyn varsan isäksi! "Voi jos siitäkin varsasta tulisi kirjava!" toinen jatkoi hekumointiaan. Hymyilin punatukkaiselle. Kirjavia varsoja oli koko talli täynnä, joten yksi lisää tuskin haittaisi ketään! "Olisi kyllä aivan ihana kirjava Mini-Whinny", huokailin ajatukselle. Kimo väri taisi usein ottaa vallan hevosista, mikäli toinen vanhemmista sellainen olisi, mutta eihän sitä koskaan tiennyt! Ainakin alkuun varsa olisi EHKÄ kirjava, mistäs sitä ikinä tiesi. "Ihana se tulee joka tapauksessa olemaan, siitä mä olen varma!" "Aivan varmasti", Eedi komppasi ja silitti karsinan oven yli päänsä tunkeneen Whinnyn turpaa. Siinä me hyvä tovi juteltiin varsoista ja kaikesta muustakin. Eedi kertoili Ledin ja sen varsan kuulumisia, enkä voinut olla näkemättä kuinka sen kasvot loistivat onnellisuutta. Tuolta minäkin tulisin näyttämään ensi vuonna! Taisin näyttää siltä jo nyt, vaikkei varsaa vielä maailmassa ollutkaan. Vaikka olin uinut aika syvissä vesissä eron, Evgenin onnettomuuden ja Lyytille suuttumisen takia, niin nyt tuntui se aurinko pikkuhiljaa paistelevan tähän minunkin risukasaan. Minulla olisi jotain odotettavaa ja toivoin pystyväni matkustamaan ajassa eteenpäin, jotta olisi se toinen positiivinen asia elämässäni heti siinä. "Kai sinä sinne gaalajuhliin tulet?" Eedi kysyi varovaisesti. Ilmeeni latistui aavistuksen. En mä tiennyt, halusinko lähteä juhlimaan talliporukan kanssa yhtään mihinkään, viimeisinkin reissu oli johtanut eroon sekä turpakäräjiin. Olihan Salma minut viime viikonlopuksi kutsunut Savusalontielle bailaamaan ja olin jo vähän lämmennyt ajatukselle, mutta sitten toisesta ei ollut kuulunut mitään enää sen jälkeen, joten ei mua sinne kukaan halunnutkaan oikeasti. Huhujen mukaan oli ollut hyvät bileet... "En tiedä", tuhahdin. "Pitäähän sinun tulla juhlimaan Seppelettä. Ja tulevaa varsaa!" Eedi maanitteli. Hymyilin pikkuisen. Jos Eedi olisi siellä, kehtaisin ehkä itsekin saapua paikalle. "Minun pitää miettiä", lupasin.
|
|
|
Post by Liinu on Aug 25, 2022 21:08:07 GMT 2
25.08.2022
Seppeleen gaalaillasta aamyöllä lähtiessäni olin törmännyt tallipihalla siskoaan odottelevaan taksikuskiin, jonka kanssa olin jäänyt suustani kiinni. Markukseksi itsensä esitellyt nuori mies oli vaikuttanut minusta alkuun jotenkin lipevältä, mutta oli se ihan hauskakin eikä lainkaan yhtä limainen tyyppi kuin työkaverinsa (jonka käytöstä oli myös pahoitellut). Lopulta se oli siskonsa, Tiiun, kanssa minut kotiin heittänytkin ja pyytänyt puhelinnumeroani, jonka olin hetken empimisen jälkeen antanutkin. Ja se oli jopa laittanut päivemmällä sitten viestiäkin: "lupasitko eilen pitää meikälle kavioeläimey 101-yksityistunnin siellä teidän tallilla, vai näinkö vain hyvää unta" En muistanut luvanneeni, mutta sovittiin ettei se ollut unta ja niinpä me sitten tänään olimme Markuksen kanssa tallilla. Se oli ihan tavallisen näköinen nuori mies, ei ehkä mikään jokaisen naisen märkien päiväunien kohde, muttei mikään rumakaan. Mua jännitti aivan kamalasti koska nyt ei ollut alkoholin tuomaa itsevarmuutta veressä, olin huomattavasti hiljaisempi kuin ensitapaamisella ja poskeni helottivat punaisina melkein koko ajan. Markusta se ei tuntunut haittaavan ja pitkänhuiskea brunette piti huolen siitä puhepuolesta mun mutistessa vastauksia sen kysymyksiin.
Kyllä mä sen ilmeestä näin, ettei se oikeasti tainnut hevosista tykätä, mutta urhoollisesti se kuitenkin uskaltautui taputtamaan Whinnyn kaulaa kun olimme hakeneet sen sisälle talliin. Kuulema valtavan kokoinen kaak....hevonen ja mun piti vannoa, ettei Whinny todellakaan söisi miesrukkaa välipalakseen. "Okei, nyt harjataan se", totesin ja tyrkkäsin miehen käteen kumisuan. Itsepähän tänne oli halunnut! "Mitä tällä tehdään?" Markus ihmetteli tutkiessaan kapistusta kädessään. Pieni hymynkare kutitteli poskeani, kun Markus selitykseni kuultuaan tuijotti niin kumisukaa kuin Whinnyakin, joka seistä nökötti karsinassaan kärsivällisen näköisenä.
"Ei ku näytä sinä ensin", mies totesi ja tyrkkäsi kumisuan takaisin mulle. Huokaisin syvään ja astuin miehen ohi Whinnyn viereen. "Eli näin..." selitin pyörittäessäni kumisukaa Whinnyn kaulalla. Markus hymyili mulle leveästi ja pyysi näyttämään vielä uudestaan. Mua punastutti aivan kamalasti, kun se sitten tuli selkäni taa ja painoi oman kämmenensä mun kämmenen päälle. Markuksen käsi oli mukavan lämmin ja mua pelotti, että omani olisi aivan hikisen nihkeä kaikesta siitä hermoilusta. "Minua pitää opettaa kädestä pitäen", mies kuiskasi korvaani. Niinpä me pyöriteltiin kumisukaa pitkin Whinnya yhdessä. Mahanpohjaa kipristeli mukavasti ja toivoin, ettei kukaan sattuisi kurkkaamaan tamman karsinaan ohimennessään.
Whinny torkahteli meidän käydessä läpi sen harjapakin sisällön ja mua vain kikatutti, kun Markus päivitteli miksi yhdellä hevosella pitää olla harjoja joka lähtöön. Kavioita mies ei suostunut puhdistamaan vaan antoi minun hoitaa sen puolen ja kuulema nautiskelisi itse vain maisemista. Minulta kesti hetki tajuta, mitä se sillä tarkoitti, mutta hetken pyllisteltyäni Whinnyn kavioiden parissa, hoksasin. Pyöräytin silmiäni turhautuneena miehelle, mutta ujon hymyni piilotin siltä pyörähtämällä ympäri.
"No, haluatko ratsastaa?" utelin kun Whinny oli harjattu jokaista haituvaa myöten. Pienen hetken Markus näytti letkauttavan jotain aivan toisenlaisesta ratsastamisesta, mutta hänen onnekseen sai nielaistua sen vitsin. "Mä taluttaisin, tietenkin." "Tiiu kyllä kuolisi kateudesta kun kuulisi, että olen päässyt Whinnyn selkään, mutta.. Ehkä joku toinen kerta", mies naureskeli. "Okei", nyökkäsin. Enhän mä voinut toista pakottaakaan Whinnyn satulaan, vaikka olisihan se ollut aika hauska näky. "Mut voit sä ratsastaa jos sä haluat. Tietenkin. Minä voin vaikka ottaa kuvia!" Markus lupasi. "Olen mestarikuvaaja." "Okei... Kyllä se käy, täytyy vähän treenata koulujuttuja kun on ne kisatkin viikonloppuna", mutisin hymyillen ja livahdin karsinasta käytävän puolelle viittoillen toista seuraamaan mua varustehuoneeseen.
Totta kai tallilla oli muitakin kuin me ja todellakin jotkut kurkkivat meidän perään enemmän tai vähemmän salaa, mikä sai mut taas nolostumaan. Tietäähän sen, mitä he ajattelivat... Että mulla oli jo uusi mies kierroksessa tai jotain. "Oletteko te kilpailleet paljon?" Markus uteli. "Eii oikeastaan. Lähinnä vain täällä Seppeleessä ja joskus käydään muuallakin", vastasin. "Ensi vuonna ei kisata ollenkaan, koska Whinny on tiineenä." Markus ei näyttänyt tajuavan ollenkaan, mitä tarkoitin ja selostin sille Whinnyn olevan siis raskaana. "Milläs sä sitten ratsastat?" mies ihmetteli. "En minä tiedä, en kai millään", kohautin harteitani. Markuksen kasvoille oli ilmestynyt pervohko virne, mutten voinut olla tirskahtamatta. "Joopa joo", punastelin ja tuuppasin miehelle Whinnyn satulan.
Ratsastuksesta ei meinannut tulla mitään, koska kieltämättä kentän laidalla puhelin ojossa seisova Markus häiritsi keskittymistäni, mutta yritin silti parhaani. Pitihän meidän näyttää hyvältä niissä videoissa... Ja Markuksen silmissä. Oli se ihan hyviä kuvia sekä videonpätkiä saanut, mutta lempparikuvani oli ehdottomasti ratsastuksen jälkeen ikuistettu halihetki. Näytin aidosti onnelliselta ja Whinny söpö kuin mikä! "Kaksi kaunista", mies virkkoi. "Äh... Eikä", mutisin naama jälleen kerran punaisena. Muka kaunis.... "Joku päivä katsot minua samalla lailla kuin tuota hevostasi", Markus jatkoi juttuaan enkä voinut muuta kuin pudistaa päätäni sen höpinöille. Uskokoon unelmiinsa.
Mulla oli ollut kyllä tosi kiva tallipäivä Markuksen kanssa ja vähän harmittikin, kun sen auto lopulta kaartoi mun parkkipaikalle. "Seuraavan treffipaikan päätän minä", mies ilmoitti kun räpelsin turvavyötä auki. "Ai", hymyilin hämilläni. Oliko nämä olleet treffit? "Sopii mulle." Markus hymyili, minä hymyilin ja autoon laskeutui pieni hiljaisuus. Kai tässä vaiheessa kuului pussata tai jotain, mutta ujostus otti vallan ja liukenin pois autosta kiireen vilkkaan. "Ilmoita vain missä ja milloin", tajusin huikata ennen kuin läimäsin oven kiinni.
Kiireen vilkkaa omaan kotiin ja typerä virne loisti kasvoillani pitkälle iltaan. Kunnes tulin pohtineeksi, oliko RoihuTaksin kuljettajilla joku kilpailu minusta. Kuka saisi minut ensimmäiseksi sänkyynsä, voittaisi? Koska eihän ne nyt muuten mua vuoronperään vokottelisi...
|
|
|
Post by Liinu on May 11, 2023 7:56:38 GMT 2
10.05.2023Turo minut oli paikalle hälyttänyt aamupäivällä ilmoittaen, että Whinnyn varsominen oli alkanut. Ei siinä kauaa nokka tohissut, kun istuin jo Markuksen autossa jännityksestä jäykkänä, mutta myös vähän pahoillaan että mun ja Markuksen yhteisen (harvinaisen) vapaapäivän suunnitelmat muuttuivat. Make kyllä vannoi, ettei se haitannut ja muistutti, että mä olin odottanut varsan syntymää muutenkin jo melkein viikon aivan stressissä. Totta kai mä olin ollut stressissä! Whinnyn (ja minun) ensimmäinen varsa, pelotti että jotain menisi vikaa ja eläinlääkärin täytyisi tulla lopettamaan niin Whinny kuin varsakin ja niin edelleen. Kaikki tallilaiset, jotka tiesivät enemmän kuin jotain varsomisesta/varsoista, olivat lähteneet täksi viikoksi Ruotsiin kisareissulle, joten tuntui että olin aivan yksin asian kanssa. Olin toivonut, että Whinny malttaisi mielensä Hannabyn kisaviikon yli ja saisin Emmyn, Salman, Annen, Eedin ja/tai Allun henkiseksi tueksi siihen Whinnyn karsinalle, mutta ei niin ei. Markus oli tietenkin ollut henkisenä tukena koko ajan, mutta eihän mies mistään mitään tiennyt mitä hevosiin tuli. Mutta parhaansa se yritti ja lohdutteli, että kyllä sillä varsalla olisi varmasti kaikki jalat paikoillaan eikä siltä puuttuisi esimerkiksi päätä. Ei puuttunut! Karsinalle hiivittyämme näkyi jo etujalat sekä pää! Tartuin tiukasti Markusta kädestä kiinni jotten olisi sännännyt karsinaan häiritsemään Whinnya. "Katso nyt, sillä on läsi ja sukat", supatin hiljaa ja Markus vain nyökkäili pahoinvoivan näköisenä. Whinny osasi hommansa ilman minuakin. Pian karsinan pahnoilla makasi ruunikonkirjava varsa kaikki raajat paikoillaan, Whinny nousi seisomaan, Markus meinasi oksentaa kun huomasi tamman peräpäästä roikkuvat jälkeiset ja minua itketti silkasta ilosta. Tammavarsaa minä olin toivonut, mutta orivarsa sieltä tuli. Muttei se haitannut, mulle oli pääasia että niin emä kuin varsakin voivat hyvin.
|
|
|
Post by Liinu on Jun 19, 2023 9:22:22 GMT 2
19.06.2023Olin ollut jo kuukauden päivät ja vähän ylikin epämääräisessa varsakuplassa. Oripoika oli ristitty Waliantiksi, eli Walluksi, enkä voinut olla ylpeämpi pitkäjalkaisesta varsasta. Tietenkin olin ollut huolesta soikeana koko ajan, sillä pelkäsin edelleen että jotain vaivaa sille tai Whinnylle tulisi ja pitäisi päästää jompikumpi tai molemmat vihreämmille laitumille. Onneksi ei ollut tarvinnut, vihreälle laitumelle ne kyllä pian pääsisivätkin kun laidunkausi starttaisi Seppeleen hevosillakin. Muut reissasivat pitkin maita ja mantuja kisojensa perässä, mutta minä istua nökötin tallilla tai Markuksen kainalossa ja yritin olla stressaamatta turhista. Olihan nyt sentään kesä ja ilmatkin olivat hellineet. Vähän kyllä stressiä pukkasi, kun Anton oli kysynyt haluaisinko pitää Sylviä silmällä Norjan kisojen jälkeen sillä mies itse jäisi toiseen maahan siksi aikaa, että lapset syntyisi. Pohdin, miksei mies Jasmiinaa pyytänyt kun blondihan oli Sylvin hoitaja aina kisamatkoilla, mutta en kuitenkaan kehdannut kieltäytyä. "Ei sen kanssa kummempia tarvi tehdä. Kunhan ei paisu ihan muodottomaksi palloksi niin on iskussa Power Jumpeissa", Anton oli selventänyt minun nyökytellessä vieressä ymmärtämisen merkiksi. Toki minä voisin Sylvistä huolen pitää, Whinny saisi sillä välin keskittyä äitirooliinsa täysillä. Olinhan minä pärjännyt Noksunkin kanssa ihan hyvin silloin kerran, joten kyllä minä pärjäisin Sylvillekin. Se kun oli vissiin himpun verran helpompi tapaus kuin Eedin tulisieluinen ori. Mutta nyt saisin vielä kaikessa rauhassa ihastella "pientä" varsaani ja sen emää.
|
|
|
Post by Liinu on Aug 21, 2023 20:50:20 GMT 2
06.08.2023
Maken henki haisi yöunilta eli vähän tunkkaisen pahalta, mutta siitä huolimatta painoin huulet sen huulia vasten. Tuskin minunkaan aamuhönkä sen parempi oli. Make raotteli unisia silmiään, kaappasi minut käsivarsiensa väliin ja jäätiin peiton alle pussailemaan vähän lisää ennen kuin mun oli pakko nousta. Olin luvannut Lyytille tulevani tallille heti aamusta ja vaikka mä olisin halunnut jäädä Markuksen kanssa koko päiväksi sinne sänkyyn, Maken piti lähteä töihin (yllätys) ja mulla oli Lyytille Todella Tärkeää Asiaa.
Pusipusihalihaliheippa-hyvästelyjen jälkeen lähdettiin Markuksen kanssa molemmat omiin suuntiimme. Tallille päästyäni etsin käsiini Lyytin välittömästi, joka mua odottelikin oleskelutiloissa. Julikin oli siellä Vilin kanssa mutten heihin sen enempää huomiota kiinnittänyt, mitä nyt vähän mietin MITEN he olivat siellä sunnuntaiaamuna. Riensin Lyytin luo ja samantein nostin vasemman käteni sen naaman eteen: "KATSO!" Lyyti tuijotti ensin kasvojani, sitten kättäni ja sitten taas minua silmät lautsen kokoisina: "LIINU, MITÄ!? ONKO TUO..." Nyökyttelin innokkaana. Kyllä, vasenta nimetöntäni koristi sormus, koska Make oli kosinut minua perjantai-iltana. Lyyti jatkoi henkäilyään ja tutkaili simppelin korutonta sormusta melkein nenä kiinni kädessäni.
Juli haaskalintuna oli liihotellut myös paikalle katsomaan, mitä me kihistiin. Se tempaisi vasemman käteni omaansa ja nyrpisti nenäänsä. "Eihän tässä ole edes TIMANTTIA", se rääkyi ja Lyyti mulkaisi sitä erittäin murhaavasti. "Se onkin vasta kihlasormus. Ehkä sitten häissä..." mutisin naama punaisena. En mä tarvinnut saati halunnut mitään timanttisormusta, Markuksen ostama sormus oli mun silmissä kaikista kaunein ja ihanin! Olisin suostunut sen kosintaan vaikka se olisi pujottanut sormeeni jonkun limsatölkin rinkulan. "Mekin mennään Vilin kanssa NAIMISIIN", Juli ilmoitti isoon ääneen enkä voinut muuta kuin katsahtaa Vilin suuntaan hämmentyneenä. Se näytti ihan yhtä pöllämystyneeltä kuin minä ja Lyytikin. "Onnia teillekin sitten", Lyyti tuhahti nauruaan pidätellen. Kaikkihan sen taisi tietää, että Vilillä ja Julilla oli jotain säpinää meneillään - huhujen mukaan asuivatkin saman katon alla - joten en pahemmin edes kyseenalaistanut Julin horinoita naimisiin menosta. Ehkä silti vähän ihmettelin... Saatoin myös muistaa, miltä Vilin huulet mun huulilla oli tuntuneet...
"Mennään", totesin Lyytille, jonka jälkeen suorastaan lähdin puolijuoksulla Whinnyn ja Wallun luo. Orivarsa oli kasvanut aivan älyttömästi näiden kuukausien aikana ja tulisi varmasti kasvamaan yhtä nopeaan tahtiin jatkossakin. Whinny oli maailman paras emä sille ja onneksi Wallu oli varsamaisesta energiasta huolimatta yhtä ihanan ihmisystävällinen kuin emänsäkin. Lyyti rapsutti orin vaaleaa otsaa keskittyneen näköisenä ja Wallu nautti toisen huomionosoituksista. "Ootko sie miettinyt mitä sie tälle teet sit ku se on vieroitettu?" Lyyti kysäisi. "Kai mä sen myyn.. Ehkä", sain sanottua hetken mietinnän jälkeen. En tietenkään olisi halunnut luopua Whinnyn ensimmäisestä ja todennäköisesti viimeisestä varsasta, mutta ei mulla ollut varaa kahteen hevoseen. "Myyt?! Kenelle?" "En minä tiedä! En ole vielä miettinyt niin pitkälle. Ei se ainakaan tänne voi jäädä, ehkä, joten minne mä sen edes laittaisin?" "Artsilaan?" Lyyti lohkaisi. Ilmeestä näin että se oli puoliksi tosissaan ja puoliksi vitsaili. "Ei..." naurahdin. En todellakaan veisi Wallua mihinkään Artsilaan... Siellä oli liian suuri mahdollisuus törmätä Evgeniin. Pussailin Whinnyn pehmeää turpaa hetken ennen kuin käännyin takaisin Lyytin puoleen. "Sitä paitsi, pitäähän mun alkaa säästämään rahaa häihin niin Wallun myynnistä saisi hyvin ylimääräistä rahaa", virnistin pöhkön rakastuneen näköisenä. Tuskin tässä vuoden saati kahden sisällä alttarille Maken kanssa asteltaisi, mutta aina oli hyvä alkaa suunnittelemaan jo valmiiksi. "Ah, aivan! Kenet sie aijot pyytää kaasoksi?" Lyyti kysyi siirryttyään rapsuttamaan Wallun säkää. Orivarsa venytti kaulaansa ja sen alahuuli roikkui pitkänä. Taisi tehdä höpöä.. "Ehkä mä pyydän yhtä Lyytiä?" virnistin. Lyyti oli mun paras kaveri, joten se oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. "Ehkä se Lyyti suostuupi!"
Hihiteltiin hetki omille typerille jutuillemme siellä Whinnyn ja Wallun luona ennen kuin Lyyti halusi lähteä moikkaamaan Oilia. Olin luvannut kuvata Lyytin ja Oilin ratsastelua tänään. Ne oli kyllä söpö parivaljakko!
|
|
|
Post by Liinu on Aug 28, 2023 21:01:17 GMT 2
26.08. 2023 - Sänkikiiharit
Whinny oli nauttinut mammalomastaan Wallu kainalossaan koko kesän, mutta ilmoitin meidät tamman kanssa sänkikiihareihin. Kyllä se yhden laukkapätkän jaksaisi pyyhältää muiden mukana! Olihan kimo vähän päässyt paisumaan niin tiineyden kuin sen jälkeisen "laiskottelun" vuoksi, mutta oltiin me käyty kentällä/maneesissa sekä maastossa ratsastelemassa Wallun juoksennellessa vapaana tai riimunnarun päässä meidän mukana.
Vähän mua säälitti jättää Wallu karsinaan ilman emäänsä eikä Whinnykään täysin ilahtuneelta vaikuttanut, mutta hyvä heidän oli pikkuhiljaa harjoitella myös erossa oloa. Olin pyytänyt kaksostensa kanssa tallilla pyörivää Antonia kuitenkin katsomaan vähän Wallun perään. Mies oli lupautunut ja lykkinyt kaksoisrattaat kohti aittaa, jossa W&W majailivat edelleen. "Kyllä kai tähän nyt kolmaskin penska vahdittavien joukkoon mahtuu", mies oli mutissut mennessään. Sen Sonia kuitenkin osallistui Abriannan kanssa tämän päivän tapahtumiin.
Olin hieman hymyillen katsonut Antonia ja sen vauvoja. Olihan siinä jotain söpöä, kun mies kulki pitkin tallipihaa vauvojensa kanssa vaikkei piha ehkä kaikkein mukavin kuljettava ollut lastenrattaiden kanssa. Heidän vauvatkin olivat todella suloisia! Ehkä minäkin joskus saisin lapsia. Ehkä Markuskin joskus Antonin tavoin kulkisi vaunujen kanssa pitkin Seppeleen pihaa... Tietenkin mä halusin joskus lapsia! Muttei me Markuksen kanssa sellaisista oltu puhuttu. Vastahan me kihloihin mentiin joten nyt fokus oli häissä, milloin ne ikinä tapahtuisikaan. Lapset tulisivat sitten joskus...
Mammaloma, yleinen kunto ja aitassa äitinsä perään hirnuva Wallu ei Whinnya ja mua todellakaan sänkikiihareiden kärkeen siivittäneet. Enkä mä mitään voittoa todellakaan edes lähtenyt hakemaan. Oli vain ihanaa laukata pitkin sänkipeltoa muiden joukossa enkä todellakaan ollut mitenkään nolostunut, kun olimme Whinnyn kanssa toiseksi viimeisinä maalissa.
Koko laukkapätkä oli vain tommonen hyvän mielen repäisy ja hyvä mieli siitä todellakin jäi! Hyvällä mielellä olin koko loppupäivän. Niinkin hyvällä, että ihan ehdotin Markukselle pientä irtiotto-iltaa ja lähdettäisiin Liekkijärven venetsialaisiin illalla. Miehellä kun oli harvinainen vapaailta vaikka yleensä se istui töissä lähes 24/7 - varsinkin silloin kun Liekkiksellä tapahtui jotain ja jokainen mahdollinen taksi tarvittiin ajoon.
|
|
|
Post by Liinu on Nov 2, 2023 20:48:35 GMT 2
02.11.2023 - Hyvästit
Punertavatukkaisen naisen höpinät soljuivat läpi pääni epämääräisenä mutinana. Ihan niin kuin olisin kuunnellut sitä puhetta veden alla.
"Joo, olen täällä kerran käynytkin kilpailemassa mun tuntihevosten kanssa..." "Olen ihastellut tämän isäoria jo pitkään ja kun huomasin tämän myynti-ilmoituksen, oli pakko tarttua tilaisuuteen!" "Emäkin vaikuttaa todella ihanalta! Ja tää Waliant vielä ihanammalta, oikein reipas!" "Tosi kiva päästä rakentamaan suhdetta hevoseen ihan varsasta asti, olen haaveillut siitä jo niin pitkään! Pääsee kouluttamaan alusta asti ja niin edelleen." "Ruunaus varmaan edessä tässä vuoden sisään..." "Enhän mä nyt ihan satavarmaksi voi luvata, että meistä mitään kisaratojen tähtiä tulisi, mutta ei kai meistä tarvikaan tulla? Kunhan nyt saisin ihan oman harrastuskaverin noiden tuntiratsujen oheen..." "Mulla on jo tallissa yks Vallu, joten varmaan pitää tämän lempinimeä miettiä vielä hetki ellei sitten jää ihan vain Waliantiksi."
Olin vain nyökytellyt kyyneleitä nieleskellen ja pusutellut orivarsan turpaa kuin viimeistä päivää. Viimeinen päivä tämä olikin.... Niin, olin laittanut Wallun myyntiin joku tovi sitten. Vieroitusta Whinnysta oli aloitettu ajat sitten ja molemmat alun kankeuden jälkeen olivat ihan sopeutuneet siihen etteivät olleet 24/7 samassa karsinassa tai tarhassa. Hienosti oli Wallu myös pärjännyt Halloween-reissun ajankin yksin!
Ihanteellisessa tilanteessa olisin pitänyt Wallun itselläni, mutta en minä oikeasti tiennyt mitään varsan kouluttamisesta! Hoitotoimenpiteet Wallun kanssa onnistuivat todella hienosti, niitä oli sille opetettu silkan maalaisjärjen (sekä Eedin, Emmyn ja Salman) avulla, mutta kaikki muu.... Olisinhan minä varmaan saanut apua myös ratsukoulutukseen, mutta... Sitä paitsi, jos me Markuksen kanssa menisimme joskus naimisiin, niin Wallun myymisestä ropisevat eurot menivät sinne hääkassaan. Eihän puolivuotiaasta orivarsasta hirveästi euroja saanut, mutta sen verran kuitenkin että saatais edes pieni pesämuna sinne säästötilille.
Jos tässä nyt mitään häitä tanssittaisiin. Olin edelleen aivan yhdeksänkymmentä prosenttisesti varma, että Markuksella oli toinen nainen... Illat mies vietti edelleen jossain eikä vapaapäivinäänkään viihtynyt mun luona kovin pitkään.
Jippu Helmiaho talutti Wallun traileriin ja katsoi mua hieman kummissaan. Ehkä oli huomannut, ettei varsan myyminen ollut mulle mikään pikkujuttu. "Hei, sä voit tulla meitä moikkaamaan ihan milloin vain jos satut lähistöllä olemaan", se hymyili rohkaisevasti, mikä sai mut vain nieleskelemään kyyneleitä entistä enemmän. "Tai jos olet muuttamassa sinne suuntaan niin totta kai Wakandallekin löytyy aina yks karsina meidän tallista." Olin päästänyt vain epämääräisen pihahduksen.
Halloweenin kunniaksi järjestetyn Liekkisaaren-reissun jälkeen olin aivan varma, että kärräisin Whinnyn pois Seppeleestä, koska en todellakaan enää jaksanut tätä menoa. Enkä Hannesta... En tajua, miten Emmy tai kukaan muukaan hyväksyi tätä hevosten kustannuksella pelleilyä! Milloin ammuttiin raketteja suoraan tallin vierestä ja milloin "kaapattiin" hevosia ties minne. Todella hevosystävällistä toimintaa... Mutta minneppä mä täältä lähtisin. Täällä oli työt ja Markus... Sekä Lyyti. Kiri ja Eedi toki myös, mutta he tuskin edes huomaisivat jos mä häipyisin kuvioista.
"Pidä huoli siitä", sain mumistua Wallun ostaneelle naiselle. Jippu kaappasi mut halaukseen ja vannoi, että pitäisi erittäin hyvän huolen Wallusta. "Laitan sulle kuvia ja kaikkee!" se lupasi ennen kuin hypähti kuskin paikalle. Ajovalojen kaikotessa johonkin horisonttiin, pyyhin vimmatusti kyyneleitä poskiltani ja juoksin Whinnyn luo. Tamma tuskin tajusi, että sen lapsi oli lähtenyt juuri maailmalle eikä enää palaisi takaisin. Sen se tajusi, että omistaja oli surullinen ja painoi turpansa mun olkapäätä vasten enkä voinut muuta kuin antaa itkun tulla.
Jos Wallusta luopuminen tuntui näin pahalta, niin mitähän se olisi sitten kun Whinny lähtisi sinne vihreämmille laitumille? Sitä mä en tulisi kestämään.
|
|
|
Post by Liinu on Jan 30, 2024 23:15:33 GMT 2
30.01.2024
Annoin Whinnylle pitkät ohjat. Tamma venytteli kaulaansa pitkälle alas ja mä kumarruin rapsuttamaan sen harjamartoa tyytyväinen hymy kasvoillani. Tuntilaisten vallattua maneesin koko illaksi, oltiin Whinnyn kanssa käyty läpi Vaativan A:n koulurataa ihan kentällä hieman särisevien lamppujen valossa ja hienosti oli mennyt. Kyllä ne hommat ainakin näin kotikentällä muiden silmien ollessa kiinnittyneinä johonkin muihin kuin meihin, tuntuivat omasta mielestä sujuvan just eikä melkein nappiin.
Enhän mä muuten semmosia vaativan a:n juttuja olisi "vakavissani" treenannut, mutta kun olin ilmoittanut mut ja Whinnyn Rihtniemen koulukisoihin niin B:hen kuin A:hankin. Eedi oli kannustanut vähintään kokeilemaan sitä A:ta ja todennut, että jos menisi penkin alle niin voitais pysytellä B:ssä ja joskus myöhemmin sitten taas kokeilla tason nostoa mikäli siltä tuntui. Annekin oli ollut ihan samaa mieltä. En mä edelleenkään mikään kilparatsastaja ollut, mutta olihan sitä ihan kiva aina välillä kokeilla, miten kisoissa menisi. Ainakin Ilvessuolla joulukuun lopulla oli mennyt todella hyvin, sillä oltiin voitettu meidän luokka.
Vetäisin jalat pois jalustimista ja annoin Whinnyn kulkea pitkin kenttää omaa tahtiaan ja just sinne minne halusi. Tammahan kuuliaisesti kulki ihan perus kaviouraa pitkin ellen kevyesti pohkeillani käskenyt tehdä esimerkiksi volttia.
Tästä tulisi meidän - tai ainakin mun - vuosi. Kaikki oli taas aivan täydellisen hyvin! Mun vanha kämppä oli jo lähes tyhjä ja kaikki, mitä mä halusin säilyttää, oli kärrätty minun ja Maken taloon. Olin lahjottanut huonekalujani Facebookin roskalavalla hyvällä menestyksellä uusiin koteihin ja kaikki henkilökohtaiset tavarat oli pikkuhiljaa löytäneet tiensä mun uuteen kotiin. Sellainen perinteinen muuttokaaos siellä mun vanhassa asunnossa vallitsi silti, mutta Make oli mun tallireissun aikana luvannut raahata tänään kaikki jäljelle jääneet tavarat meidän kotiin. Mä menisin huomenna vapaapäivän turvin tekemään loppusiivouksen sinne mun pieneen kaksioon. Sitten voisin vain jättää avaimet tiskipöydälle, sulkea luhtitalonasunnon oven pysyvästi takanani ja kiirehtiä Markuksen kainaloon meidän täydelliseen taloon. Sanoinko jo, että se oli MEIDÄN talo?! Minun ja Markuksen... Meidän.
Mulla meni niin hyvin, että melkein jo itkettikin silkasta onnesta.
|
|
|
Post by Liinu on Feb 5, 2024 20:09:45 GMT 2
03.02.2024 - Saura Winter Dressage
Koska Sauran kylille ei ollut ketään muita Seppeleestä lähdössä, pyysin sinne henkiseksi tueksi Markuksen sekä Lyytin. Jälkimmäinen kuitenkin aamusella oli laittanut viestiä, missä oli pahoitellut ettei pääsisikään. Artsilla kuulema kuolemankrapula, joten lapsenvahtihommiksi menisi Lyytillä tämäkin päivä... Joskus mietin, pitäisikö siitä Armas-parasta tehdä lastensuojeluilmoitus tai jotain. Äiti viiletti ties missä ja Artsi... Oli Artsi. Onneksi pojalla oli Lyyti!
Onneksi Make sentään ei joutunut töihin lyhyellä varoitusajalla ja urhoollisesti oli mun kanssa tallilla aamuvarhain. Reippaasti se kantoi Whinnyn varusteita autoon ja teki jopa muutaman "kampauspompulan" Whinnyn harjaan oikein keskittyneen näköisenä. Ylpeäkin lopputuloksesta oli, mutta ei kerrota miehelle, että korjasin ne sen tekemät nutturat sillä välin, kun se kävi laittamassa trailerin auton perään kiinni.
Automatkalla en muuta miettinytkään kuin tulevien luokkien ohjelmia Markuksen höpötellessä niitä näitä kuskin penkillä. Havahduin sen juttuihin vasta sitten, kun se kertoi lähtevänsä Hanneksen kanssa Australiaan karjapaimeniksi Brokeback Mountain-tyyliin. "Täh?" "Niin. Nukutaan teltassa lusikassa.. Alasti. Hanneksen kanssa", Markus toisti nauraen. "Kuunteletko sä?" "Sori.. En... Sitä paitsi, Brokeback Mountain sijoittuu Yhdysvaltoihin, ei Australiaan." "No, melkein sama asia!" Make heitti ja mä vilkaisin sitä EtOoTosissas-ilmeellä. Ei se ollut. Toivottavasti. "Jännittääkö sua?" se kysy lopulta ja mä vain nyökkäsin. Mun hermot oli yksi syy, miksen hirveästi kilpailemisesta välittänyt. "Hyvin se menee. Mä kannustan ja huudan hirveästi kun ootte radalla", Markus lupaili. "Et huuda!" komensin.
Markus lupaili että me oltais varmasti koko kisojen kaunein ratsastaja ja Whinny hienoin hevonen, mutta tunsin kyllä aivan nukkavieruksi siellä muiden ratsastajien seassa. Oli Baskin Pilviä, Reyesin Sarahia, Misangin Majinaa ja muita sellaisen näköisiä kouluratsastajia, että ne oli revitty jostain muotilehtien kannesta satulaan. Whinny tietenkin olisi hienoin hevonen nyt ja aina. Jos ei muiden niin ainakin mun ja Markuksen mielestä.
Mua hermostutti aivan kamalasti kun oli Vaativan B:n luokan vuoro. Melkein olin jo vetäytymässä molemmista luokista pois, mutta Markus patisti mut satulaan ja onnentuomisiksi läpsäytti mua takapuolellekin siinä samalla. En tiedä toiko se onnea vai hermostuttiko entisestään, mutta radalle mä lopulta ratsastin jännityskohmelossa. Ja arvata saattaa ettei se nyt aivan nappiin mennyt.
54,492%! Huonoin prosentti mitä me ikinä Whinnyn kanssa oltiin saatu. Ei kai se nyt niiiiinkään aivan onneton tulos ollut, mutta silti... Hävetti ja melkein itkettikin, mutta kyllä ne vähäiset pisteet meni mun piikkiin. Whinny teki sen mitä pitikin, ratsastaja vaan oli aivan kuin alkeistuntilainen. "No, mut seuraava luokka paremmin sitten", Markus lohdutteli kun olin aivan valmis lähtemään kotiin. Jos me vedettiin noin perseelleen Vaativa B niin tuskin A sen kummoisemmin menisi. Markus kuitenkin lupaili mulle kokovartalohierontaa, roskaruokaa, viiniä, unisatuja, vaahtokylpyjä (missä, en tiedä), karsinan siivouksia ja ties mitä siitä, etten nyt luovuttaisi vaan starttaisin myös sen Vaativan A:n.
Niinpä mä sitten tein sen. Hengitin syvään ja päätin kokeilla. Sain jotenkin kasattua itseni ja ratsastettiin Whinnyn kanssa rata kunnialla alusta loppuun. Joo, tiesin kyllä, ettei todellakaan sijoituksille päästäisi, mutta 13.sija ja 66,176% ! Tulokset kuultuani mua vähän itketti - jälleen. Tällä kertaa onnesta. Joku voisi nillittää, että paremminkin olisi voinut mennä, mutta se oli meidän ensimmäinen Vaativan A:n startti, kunnialla läpi ja hienot prosentitkin!
"Tosta ilmeestä mä tykkään", Make nauroi kun loistin kuin Naantalin aurinko sen luokse päästyäni. "Minäkin. Ja siitä, että oot velkaa mulle hierontaa, kylpyjä ja kaikkee mitä nyt ikinä sanoitkaan!" Markus naurahti ja mutisi kuinka pitäisi ehkä sittenkin paeta sen Hanneksen kanssa johonkin Australiaan telttahomoksi. Nipistin sitä korvanlehdestä ja muiskautin sitten pusun toisen poskelle. "En mä päästä sua mihinkään."
|
|