Lytyn hoitokirja

[Salma]

Lytty

omistaja Adalind Larsson

[Adalind]

Paluu uusin kuvioin
09. kesäkuuta 2020

Huokaisin syvään. Olin päättänyt jättää Matiaksen kesäksi miettimään mitä hän haluaisi elämältään. Minusta hänen piti valita olinko minä vai hänen veljensä Mikael hänelle arvokkaampi asia. Reine ja Araminta voisivat olla yhä kotonaan Matiaksen huollettavina, mutta Lysithean halusin matkaani. Se kaipasi treenejä ja oppia, jotta siitä kasvaisi kiva aikuinen hevonen. Niinpä palasin sinne mistä kaikki oli alunperin alkanut: Seppeleeseen. 

Tiesin, että moni asia Seppeleessä oli muuttunut ja esimerkiksi entinen sponsorihevoseni Solttu ei asunut tallilla enää. Minustakin oli tullut kouluratsastajan sijaan esteratsastaja. Sitä ei olisi varmaan moni uskonut silloin joskus. Viisi vuotta sitten olin aloittanut tuolla kyseisellä ratsastuskoululla ja siitä oli kolme vuotta aikaa kun olin siellä käynyt viimeksi. Nyt palasin kesäksi takaisin. Tarvitsin aikaa miettiä asioitani, suhdettani ja kaikkea mahdollista mitä elämään pystyi nyt kuulumaan. Siinä ohella Lysitheaa piti kouluttaa ja näyttää kaikille, että kasvatistani olisi ehkä johonkin.

Olin jutellut paljon Salman kanssa ja hän oli tarjonnut minulle tallipaikan kesäksi. Se oli minusta aivan huippua päästä takaisin omille juurilleen ja olikin todella levollista katsella siirtotallissa käyskentelevää tammaa. Seppeleessä oli aina niin kotoista olla ja jopa säikky prinsessa hevoseni osasi hetken olla rauhassa. 

Päätin lähteä maneesiin katsomaan tunteja. Oli niin nostalgista olla juuri täällä, joten halusin mennä katsomaan miltä meno tunneilla näytti nykyään. Vihellellen saavuin maneesin puolelle ja olin kiipeämässä katsomoon, kunnes tunnistin yhdet kasvot.

"Tuulia!" Henkäisin aavistuksen ehkä liian kovaa, sillä tunnin opettaja mulkaisi minua nopeasti. En kuitenkaan antanut sen häiritä ja kiipesin vanhan ystäväni viereen istumaan. "Ihana suakin nähdä täällä. Siitä on jo liian pitkä aika kun viimeksi nähtiin. Mites sulla nykyään menee?"

Alkuhämmennyksestä toivuttuaan Tuulia kertoi miten hän asui edelleen Sumulahdessa Mikun kanssa ja että heillä oli jopa yhteinen poika nykyään.

".. ja tosiaan hän on nimeltään Luka", Tuulia kertoi lopuksi ja minä hymyilin säteilevänä. 

"Tosi ihana juttu kuulla, että sulla menee noinkin hyvin", sanoin vilpittömän rehellisesti. "Pitää varmaan joskus itsekin kertoa tarkemmin miten itsellä menee, mutta lyhyesti: muutin pois Liekkijärveltä, menin kihloihin erään Matiaksen kanssa ja nyt ollaan asumuserossa. Mulla on kolme omaa hevosta, joista nuorimman otin tänne Seppeleeseen mukaan. Se on mun oma kasvatti ja kuulin Salmalta, että sen isä Iisikin on täällä!" 

Kuulumiset vaihdettuamme Tuulialla alkoikin jo oma tunti ja minä hipsin takaisin Lytyn luokse. Tamma hörähti minulle heti tuttavallisesti ja rapsutin sitä poskesta. Lytty oli aina tottunut olemaan ainoastaan Aramintan seurassa ja maisemanvaihdos tekisi tammalle hyvää. Jospa sekin siedättyisi kesän aikana erilaisiin ääniin kun ratsastuskoulussa ei ollut niin hiljaista mitä omalla tallillani. 

[Adalind]

Kauhea maneesi
25. Kesäkuuta 2020

Me oltiin käyty maneesissa, vaikka ihan omalla pihallani ei sellaista koskaan ollut. Matias oli kuitenkin neuvotellut läheisen yksityistallin maneesin käytöstä ja olin käynyt siellä treenailemassa vuorotellen Lytyn ja Aramintan kanssa. Siitä huolimatta, että tammani tiesi, mikä maneesi oli niin silti se jumittui.

Minä yritin painostaa sitä jalalla eteenpäin ja annoin sille löysää ohjaa, mutta silti Lytty ainoastaan steppaili paikoillaan. Se katsoi maneesin auki olevaa ovea kauhuissaan ja annoinkin sen hetken totuttautua hämärään. Ehkä se luuli, että maneesin pimeydestä joku hyökkäisi sen kimppuun?

Edes hetken päästä se ei halunnut mennä sinne.

"Olisitko sä tarvinnut apua?", nuori nainen käveli minua kohti ojentaakseen auttavan kätensä ja totta kai otin kaiken avun vastaan, vaikka joskus tuntuikin, että olisi pitänyt pärjätä yksin. Kilpailinhan kahdella hevosella 120cm esteluokkia ihan kansainvälisesti. Lytty nyt tosin oli kuitenkin vain Lytty ja se kaipasi joskus useamman ihmisen rohkaisua.

"Joo auta vaan!" Vastasin onnellisena kun tyttö tarttui ohjiin ja maiskutellen sai Lytyn ottamaan ensin yhden askeleen eteenpäin ja sitten vielä toisenkin. Sen jälkeen se kävelikin tottunein askelin sisälle asti.
"Kiitos. Tää on välillä tällainen arkajalka, mutta jospa se tästä rohkaistuisi", taputin tammaa kaulalle. "Mä oon muuten Adalind", kerroin.

"Lydia", toinen vastasi ja olinkin iloinen kun sain vasta jälkikäteen kuulla, että juuri hän omisti Lytyn isän. Olisin muuten jäänyt liiaksi suustani kiinni kun olisi pitänyt hevosta treenailla.

Maneesissa ei ollut ketään. Muut ratsastivat ulkona ja annoinkin tammani kävellä löysin ohjin ympäri maneesia. Me harvemmin käytettiin maneesia, sillä kävin yleensä aina tämän hevosen kanssa maastossa, koska sen piti kehittää paljon omaa voimaa ja tasapainoaan tullakseen hyväksi aikuiseksi estehevoseksi. Olin kuitenkin tätä päivää varten kasannut pienen estelinjan, jota voisin hyödyntää päivän treeneissä.

Linjalla oli ensin kaksi ristikkoa, joiden väliin mahtui ainoastaan yksi askel ja niiden jälkeen tuli pieni pysty, joka oli aavistuksen edellisiä korkeampi. Halusin pitää estekorkeudet pieninä ja lähinnä jumppailla nuorta innarin avulla.

Aluksi kuitenkin annoin Lytyn mennä kaikki askellajit läpi pidemmällä ohjalla ennen kuin lähdin hakemaan siltä kootumpaa askellusta. Sillä oli varsin iso laukka ja halusin, että se olisi varmasti lihaksistoltaan lämmin ennen kuin sen pitäisi hyödyntää niitä paremmin. Niinpä kun olin tyytyväinen alkuverryttelyyn niin lyhensin ohjaa ja hain siltä todella jämäkkää laukkaa: ei liian nopeaa, mutta takajalkojen piti olla hyvin aktiiviset. Sitten annoinkin sen tulla estelinjalle.

Jouduin pitämään jalan todella lähellä, sillä Lytty alkoi jarruttamaan ennen ristikkoa. Se oli vielä vähän epävarma hyppääjä, vaikka tekniikka sillä olikin todella hyvä. Nytkin se hyppäsi kolme estettä oikein näppärästi, kunhan vain sain sen ensin ensimmäisen esteen ylitse.

Jokainen uusinta kasvatti tamman itsevarmuutta ja se alkoi pikkuhiljaa jopa itse imemään esteitä kohden. Jalalla painostus muuttui pidätteiden antamiseksi ja huomasin kuinka hevonen alkoi aavistuksen kuumumaan. Sen takia kävin nostamassa pystyn korkeutta hieman, koska tällainen innokkuus oli hyvä hyödyntää. Lytty suorittikin tältä päivältä ihan kaiken mitä pyysin niin todella hienosti. Tiesin, että tällainen tehtävä oli sille helppo, mutta jännitti, että millainen tamma olisi sitten kun esteet muuttuisivat radoiksi tai vielä kauheammiksi erikoisesteiksi. Silloin ei välttämättä menisi enää niin sujuvasti.

[Adalind]

Matka vei Sumulahteen
14. heinäkuuta 2020

Olin nähnyt lukemattomia varsoja. Niin Seppeleessä aikoinaan kuin muualla maailmassakin. Lytty oli ensimmäinen oma varsani, joka oli ennättänyt kasvaa jo aikuiseksi asti. Tamma ei kuitenkaan ollut valmis ratsuna ja mietinkin kovasti olisiko ollut aika astuttaa Lytty. En kaivannut neljättä hevosta, koska se olisi jo ihan liikaa, mutta olisihan se hienoa jos joku saisi kivan kilpaesteratsun sitten joskus tulevaisuudessa. Jollain tosin olisi varmaan pari sanaa sanottavana Lytyn hermoista.. Tosin varmempi ori voisi mahdollistaa myös hyvähermoisen varsan.

"Moi Ada! Ootko menossa ratsastamaan?", Salma oli kävelemässä ohitseni, kunnes pysähtyikin kohdalleni hymyilevänä. Nainen rapsutti Lyttyä otsasta, mutta tamma nosti päänsä ylös.

"Moi, ja joo olen. Nyt kun on niin ihana sää niin ajattelin käydä uittamassa Lyttyä! Olisitko halunnut mukaan?" Ehdotin jatkaessani tamman harjaamista, mutta Salma pudisti päätään harmillisena.

"Ihana ehdotus, mutta en kyllä juuri nyt ehdi. Muutama asia vielä hoidettavana, mutta jospa sitä joku muu päivä ehtisi", Salma totesi ja kertoi mitä kaikkea hänen arkeensa kuului. Kuuntelin innokkaana vanhaa kaveriani siihen asti, että sain suitset hevoseni päähän. Sen jälkeen jouduinkin jo hyvästelemään tämän, koska parin tunnin päästä olin luvannut nähdä Matiaksen. Kuulemma asiat pitäisi puhua halki ennen kesän päättymistä. Asumiserossa jatkuminen ei hänelle sopisi enää ja pitäisikin päättää haluaisimmeko jatkaa yhdessä vai erikseen.

Kiipesin aidalta Lytyn kapeahkoon paljaaseen selkään ja jouduin heti pidättämään tammaa ohjista kun se yritti lähteä eteenpäin. Siinä hetkessä päätin, etten miettisi varsoja tai Matiasta ratsastuksen aikana, koska Lytty vaati liian paljon keskittymistä. Se näki siellä sun täällä aina mörköjä ja piti olla koko ajan tarkkana, ettei katoaisi hevonen alta. Sen takia menin tammalla harvoin ilman satulaa. Nyt oli kuitenkin sen aika.
Annoinkin Lytyn kävellä ainoastaan puolipitkin ohjin, koska siitä ei voinut ikinä tietää.

Ennen uittopaikalle menoa päätin käydä moikkaamassa Tuuliaa, sillä hän asui Sumulahdessa Liekkijärven rannalla. Maastossa samoilu teki hyvää nuorelle hevoselle ja hyvällä tuurilla saisin Tuuliasta seuraa.

Saavuttuani hänen pihaansa meitä vastaan juoksi minulle tuttu koira iloisesti häntäänsä heiluttaen. Lytylle koira ei kuitenkaan ollut tuttu ja tamma yritti livistää paluu suuntaan. Pidin kuitenkin hevosen suurinpiirtein aloillaan.

"Aleu, tule pois sieltä", Tuulia huudahtikin pian ja koira palasi tottelevaisesti omistajansa luokse. Tammakin rauhoittui välittömästi.
"Ai moi Adalind", ystäväni tervehti minua samalla yllättyneen oloisena.

Annoin Lytyn kävellä hieman lähemmäs ja hymyillen katsoin Tuuliaa, sekä hänen Luka-poikaansa.
"Moikka! Aattelin tulla vaan ohimennen kysymään olisitko halunnut lähteä uittamaan hevosia kun tässä on rantakin ihan hollilla?"

Tuuliankin ilme muuttui hieman harmilliseksi, kuten Salmallakin oli muuttunut ja tiesin vastauksen ennen kuin kaverini ehti sanoa mitään:
"Sori en kyllä tänään ehdi. Miku tulee kohta kotiin niin me pidetään yhteinen koti-ilta. Joku toinen päivä?"

"Joo sekin käy!" Hymyilin, vaikka hieman harmitti etten saanut kenestäkään tänään seuraa rannalle.
Tuulia kuitenkin pyysi jäämään hetkeksi hänen luokse kylään ja totta kai suostuin. Pääsisin viimein tutustumaan hänen poikaansa ja vaihtamaan paremmin kuulumisia!