Seppeleen estevalmennusrengas / valmennuskatsastus 15.3.2020

[Janna Luhta]

Seppele käynnistää kevätkaudella 2020 estevalmennusrenkaan kilpaileville ja kilpailemisesta kiinnostuneille esteratsukoille. Valmennuksia vetää tallin estevalmentaja Janna Luhta, joka on kisannut itse kansainvälisesti 160 cm:n radoilla. 32-vuotias Janna Luhta painottaa valmennuksissaan hevosystävällistä ja tehokasta ratsastusta. Hänen aiemmat valmennettavansa ovat kisanneet menestyksekkäästi 140-150 cm:n radoilla Suomessa ja muissa pohjoismaissa.

Estevalmennusrenkaaseen haluavia varten järjestetään valmennuskatsastus 15.3.2020.

Valmennuksia järjestetään Seppeleen tiloissa noin kerran kuussa koko vuoden 2020. Lisäksi valmennukseen kuuluu kesäleiri. Renkaaseen kuuluvia kannustetaan osallistumaan vuoden aikana järjestettäviin kilpailuihin (esim. Power Jump), ja osa valmennuksista keskittyy nimen omaan kisavalmistautumiseen.

Valmennusrenkaaseen kuuluvat saavat halutessaan tarinoida valmennusten ulkopuolella Seppeleen tallikirjaan tai valmennushevosensa päiväkirjaan, minkä lisäksi he ovat tervetulleita Seppeleen Discord-kanavalle. Juonikehittelyt ja muiden tallin hahmojen käyttäminen valmennusmerkinnöissä tai niiden ulkopuolella on mahdollista, jopa toivottua. Tarkoituksena on tuoda valmennusrenkaan avulla inspaavaa sisältöä talliarkeen. 

Varsinaiset valmennukset (pois lukien tämä valmennuskatsastus) toimivat kannustinmaksuperiaatteella. Jokaisesta valmennuksesta tulee pohjatarina, jonka perusteella valmennettavat voivat kirjoittaa tai piirtää vapaaehtoisen maksun. Maksun tehneet saavat seuraavaan pohjatarinaan henkilökohtaisen osion kyseisen ratsukon kehittymisestä. Maksut ovat siis vapaaehtoisia, mutta niitä tekemällä on mahdollista saada vastavuoroista tarinointia omasta kehityksestä. Valmennusrenkaaseen toivotaan erityisesti ratsukoita, joita lyhyt tarinointi ratsukon edistymisestä noin kerran kuukaudessa inspiroi.

Valmennukset ovat avoinna sekä seppeleläisille että ulkopuolisille ratsastajille/ratsukoille!

---

Nyt starttaavat estevalmennusrenkaat ovat ponivalmennus (5 paikkaa) ja hevosvalmennus (5 paikkaa). 

• Renkaat on tarkoitettu ensisijaisesti ratsastajille, joilla on jo kisakokemusta. Valmennukseen on myös mahdollista hakeutua ilman aiempaa kisataustaa, mutta jo jonkin verran kisanneet ratsastajat ovat etusijalla.
• Renkaaseen on mahdollista hakeutua joko omalla hevosella tai Seppeleen valmennushevosella (alla). 
• Renkaissa ei ole ratsastajiin liittyviä ikävaatimuksia. Hevosten tulee olla terveitä, noin 6-15 -vuotiaita ja aktiiviseen treenaamiseen kuntonsa puolesta soveltuvia.
• Valmennus on yksilöllistä, eli mukaan voivat hakeutua kaikki ratsukot/ratsastajat, joiden taitotaso on väh. 70 cm (ponit) ja 90 cm (hevoset).   

Ringin tarkoituksena on kohottaa yksittäisen ratsukon/ratsastajan estetasoa ja parantaa ratsastuksen laatua. Tehtäviä muokataan ratsukoiden tarpeiden mukaisesti, mikäli ryhmän sisällä on suuria tasoeroja. 

Ponivalmennusrinki ratsastetaan joka kuukauden 1. perjantai klo 20-21 ja hevosvalmennusrinki joka kuukauden 3. perjantai klo 20-21. 

---

Valmennuskatsastuksen tarkoituksena on löytää renkaaseen sopivat poni- ja hevosratsukot. Katsastuksessa valitaan max. 5 ratsukkoa poni- ja max. 5 ratsukkoa hevosrenkaaseen. Renkaissa voi olla vaihteleva määrä Seppeleen hevosia ja yksityishevosia - eli ryhmä voi esimerkiksi koostua myös pelkästään yksityishevosista. 

Katsastukseen otetaan rajaton määrä ratsukoita ja tarpeen tullen katsastuksia suoritetaan myös seuraavana päivänä. Mikäli renkaisiin on paljon hakijoita, valmennettavat valitaan katsastusmaksun perusteella. Valinnassa painotetaan sitoutumista ja mielenkiintoa valmennusrinkiä kohtaan. 

Lisäinfoa katsastuksen kulusta tässä topikissa alemassa viestissä. 

---

Seppele tarjoaa valmennusrengasta varten viittä hevosta: 
welsh D-t. Halla
FWB-t. Pinja
SWB-t. Agi
sf-r. Perle
hann-r. Kari

Valmennukseen ja katsastukseen on mahdollista osallistua myös omalla hevosella. Renkaassa ratsastetaan aina vakiohevosella. 

---

Ilmoittaudu tähän topikiin seuraavasti:

• hahmosi nimi, ikä ja ratsastustaso
  
• hevonen, jolla ilmoittaudut katsastukseen (+ linkki, jos kyseessä on yksityishevonen) ja sen koulutustaso
• ratsastajan/ratsukon tavoitteet vuodelle 2020
• Kerro lyhyesti, miksi haluat mukaan valmennusrenkaaseen. Voit vastata sekä hahmosi näkökulmasta että omasta näkökulmastasi tarinoijana.

Seppeleen valmennushevosilla katsastukseen voi ilmoittautua useampi ratsastaja. 

Ilmoittautuessasi valmennuskatsastukseen ilmoittaudut myös automaattisesti valmennuksiin, mikäli sinut valitaan. 

VIP 14.3.2020.

---

Valmennuskatsastus maksetaan kirjoittamalla tai piirtämällä vapaamuotoisesti katsastuksesta. Mikäli renkaisiin on paljon hakijoita, valmennettavat valitaan katsastusmaksun perusteella. Valinnassa painotetaan sitoutumista ja mielenkiintoa valmennusrinkiä kohtaan.

---

[Janna Luhta]

Valmennuskatsastuksen kulku

Valmennuskatsastus aloitetaan ilmoittautumisella tallin toimistossa klo 10. Hakijat jaetaan kolmen ratsukon ryhmiin niin, että yhdessä ryhmässä on vain poni- tai hevosratsukoita.

Aikataulu
klo 10 ilmoittautuminen
klo 11:45 ryhmä 1 lämmittely
klo 12 ryhmä 1 katsastus
klo 12:30 ryhmä 1 jäähdyttely, ryhmä 2 lämmittely
klo 12:45 ryhmä 2 katsastus
klo 13:15 ryhmä 2 jäähdyttely, ryhmä 3 lämmittely
klo 13:30 ryhmä 3 lämmittely
jne. 

Sekä lämmittely että katsastus ratsastetaan Seppeleen maneesissa. Lämmittely on mahdollista myös Seppeleen kentällä. 

Seppele majoittaa päiväkarsinoissa vierailevia hevosia. Talli tarjoaa katsastuspäivänä pientä purtavaa ja kahvia. Lähimmät kaupat ovat noin 10 minuutin ajomatkan päässä. 

---

Valmennuskatsastukseen tullaan lämpimällä hevosella. Katsastuksessa ratsastetaan kuvanmukaista rataa: aluksi esteet ovat noin 50 cm:n korkeudessa, mutta valmennuksen edetessä yksittäisiä esteitä nostetaan poneilla 70 cm:n ja hevosilla 90 cm:n korkeuteen. 

Katsastus aloitetaan nopealla lämmönnostolla, jossa käydään reippaassa tahdissa kaikki askellajit läpi ja keskitytään kääntävien apujen läpiratsastukseen volteilla ja pääty-ympyröillä. Kun ratsukot liikkuvat hyvin, siirrytään tehtävälle. Lämmittelyhyppynä hypätään estettä nro 6 keskittyen hyvään, huomaamattomaan istuntaan. 

Tämän jälkeen esteet 1-3 hypätään peräkkäin keskittyen suoraan linjaan, minkä jälkeen kaarretaan loivasti oikealle ja jatketaan uraa pitkin. Muita esteitä ei tässä vaiheessa vielä hypätä. 

Kun tehtävät sujuvat, siirrytään hyppäämään lyhyttä rataa. Esteet 1-3 hypätään kuten aiemmin, minkä jälkeen kaarretaan vasemmalle ja tehdään voltti. Voltilta ratsastetaan esteelle 4 ja kaarevaa uraa pitkin esteet 5 ja 6. Tarkoituksena on ratsastaa hyvät, siistit tiet ja ylläpitää tasainen rytmi koko tehtävän ajan. 

Valmennuksen lopussa hypätään rennosti esteitä nro 1-3 niin, että kolmannen esteen korkeutta nostetaan 70 cm:in tai 90 cm:in. 

Jäähdyttelyt ratsastetaan samaan aikaan seuraavan ryhmän lämmittelyn kanssa. 

[Anne]

Kurre olisi kiinnostunut! Joko Hallalla tai Pöörlillä =)


No niin kunnon hakemus // edit

Kurre on noin 14-vuotias Seppeleen uusi tuntiratsastaja, joka on kiinnostunut erityisesti esteistä.

Tavoitteena Kurrella osallistua RKM tai vastaaviin mitteloihin syksyllä 2020 ja jos kesällä pikkukisoja, niin niihin myös mukaan. Kehittyminen esteillä inspaavat Kurrea ja hän on tiivispakettinen ratsastaja, jossa vielä kuitenkin näkyy vanhan ratsastuskoulun löysä treeni. Kunnon rääkkiä siis odotellaan, ja koska Kurrella ei omaa heppaa ole, varmaankin Halla tai perle olisivat Seppeleleen hevosista parhaita.

Valmennusrengas toimisi inspaavana piirrospohjana ja nämä kaksi ponskia erityisesti kiinnostavat piirreltävän. Lisäksi kurinalaisen nuoren pojan treenikuvion suunnittelu kiinnostaa. =)

[Inkeri]

Inkeri vois tulla Siirin kanssa, jos pääsee! Sen (ponin) kunto on tosin toistaiseksi aika huono, mutta eiköhän se lähde aktiivisella käytöllä paranemaan 8)

edit, jos vaikka lukis ohjeet//

Inkeri Johansen, 21. Kilpaillut esteitä 80-90 cm luokissa
Jay's Strix; hypellyt pieniä (50-60 cm) esteitä edellisessä elämässään ja on ikäisekseen raaka, mutta suvultaan hyvä, ja potentiaalia löytyy pitkällekin.
Tavoitteena olisi kauden lopussa tehdä tasaisia ratoja ainakin niissä 80-90 cm luokissa, nostaa ponin kuntoa ja saada rutiinia hyppäämiseen.
Miksi mukaan? Olisi kiva päästä pitkästä aikaa vauhtiin kilpailemisen kanssa. Omien treenien lisäksi valmentajan silmää tarvitaan ehdottomasti tämmöisen vihreän projektityyppisen hevosen kanssa, jolla on kuitenkin kaikki rahkeet olla hyvä kisaponi vielä joku päivä.

[Jusu]

Ratsastaja: Jusu, 22, vakiinnuttanut itsensä 120-130cm luokkiin (ja käynyt hyppäämässä hyvällä hevosella 140cm)
Ratsu: Belisa, 6-vuotias mutta kahdesti varsonut eli aika räpiköivä untuvikko kuitenkin. Hypännyt kisoissa muutamat 60-80cm radat, kotona vähitellen isompia.
Ratsukon tavoitteet: Tällä kaudella Jusu starttaa Belisalla metriä kisoissa, jos sujuu kivasti niin loppukaudesta myös 110cm. Mennään hevosen ehdoilla ja otetaan huomioon, että sen tehtävä on myös tutustuttaa nuorta omistajaansa Niiloa kisaamisen saloihin pienemmissä luokissa.
Miksi renkaaseen: Eri ympäristöjen ja tarinaporukoiden välillä hypähtely kiinnostaa ja Belisan kanssa olisi kiva saada lisää säännöllistä valmentautumista. Jusulla on käytössään hyvin rajalliset ratsastusmahdollisuudet Belisan suhteen, kun hevonen on ensisijaisesti Niilon käytössä + Jusun muut ratsastettavat vievät myös oman aikansa. Mikäs sitten sen parempaa kun käyttää yksi kuukausittainen ratsastus tehokkaasti hyödyksi hyvässä opetuksessa?

Virheineen päivineen - Jusu & Belisa
Katselen Janna Luhtaa. Se on ihan oikea kansainvälisen kilparatsastaja, ja ilokseni saan edes vähän nokitella mielessäni Alexanderia: Janna Luhta on ollut isoveljeäni tulosvarmempi. Alexander kun menee aina ääripäästä toiseen. Se joko kisaa hullun säntillisesti ja rempoo itseään askelmatolkulla ylöspäin ranking-listoilla, tai sitten se iskee suksensa solmuun työnantajiensa kanssa, joutuu pakkaamaan kamansa ja on viikkoja tai peräti kuukausia tyystin poissa kilpakentiltä, sillä isä ja äiti eivät sentään jakele hänelle valmiita hevosia vaan edellyttävät hänen ansaitsevansa ne omalla työllään. On minusta vähäsen levottomuutta herättävää, että he nyt ovat lähettäneet jalostusorinsa Coralin Rasmukselle, sillä yleensä minun vanhempieni lahjat eivät ole ilmaisia enkä vielä tiedä mikä koukku tässä piilee. Ja vaikkei muuta koukkua olisikaan, niin ainakin pelkään Alexanderin olevan tilanteeseen tyytymätön: miksi Coral minun poikaystävälläni eikä hänellä?

Nyt ei kuitenkaan ole sopiva hetki murehtia sitä, kuinka pisteliäs Alexander ehkä aikoo joskus Rasmus-paralle olla, jos he nyt siis ikinä kohtaavat (Rasmus saattaa hyvin kehittää perheeni välttelyyn tarvittavat superaistit ennen sitä). Nyt pitää miettiä Belisaa, Janna Luhtaa ja estetehtäviä, jotka hän on meille valmistellut.

Pikkuinen Belisa on niin kovin arkinen, että jollakin tapaa se tuntuu sopivan kauhean hyvin ratsastuskoulun maneesiin. Tietysti olen katsellut muita katsastukseen tulleita hevosia, ja oikeastaan jokainen niistä näyttää tavalla tai toisella paljon näyttävämmältä kuin minun hevoseni. Merkitön, matalaryhtinen ja -askeleinen ruunikkotamma tuntuu vähän jännittyneeltä, mutta se on niin kiltti etten oikeastaan usko sen räjähtävän mihinkään ilmansuuntaan. Se korkeintaan kyttäilee vähäsen ja puhisee hermostuneena.

Niilo Runolakin puhisee hermostuneena katsomossa, kun mä ratsastan sen ohi.

”Tsemppii”, se sanoo.

Tavallaan musta tuntuu vähän kuin mulla olisi oma ystävä katsomossa, vaikka ei se oikeasti kai ole ihan ystävä. Se on Niilo. Niilo on 17-vuotias ja minä taas en, ja juuri tässä vaiheessa sellainen asia kuin viiden vuoden ikäero on melko merkitsevä tekijä. Niilo on lukiossa ja minä en. Niilo asuu vanhempiensa luona ja minä en. Niilo tietää mikä on Tiktok ja, niin, minä en. Me ollaan vähän eri maailmoissa, mutta yksi asia meitä nyt sitten yhdistää: se, että hänen vanhempansa maksavat minulle rahaa siitä, että minä ratsastan hänen hevostaan.

Minä tekisin niin melkein ilmaiseksikin kahdesta syystä:
Belisa on vanhempieni kasvatti, jonka olen tuntenut pikkuvarsasta asti, ja se on yksi kaikkien aikojen lemppareistani.
En ole mikään ammattiammattiratsuttaja enkä usko että minulle olisi oikeasti syytä maksaa mitään.

B-kohdan vuoksi minä olen nyt täällä: koska en ole ammattilainen, tahdon ammentaa sellaisilta viisautta. Janna Luhta alkaa ohjeistaa ja minä ryhdyn ratsastamaan, ja minulla on hyvä tunne. Tahdon oppia ja tukea nuoren hevosen eteenpäinviemiseen. Oman hevoseni Grannin kanssa minulla on ollut hyvä valmentaja tukena, ja nyt tahdon päästä Belisan kanssa samaan tilanteeseen.

Jos minua etukäteen vähän hermostuttikin se, että tässä pitää nyt esittää nuori ja varsomisten takia koulutuksessaan ikätasoa huomattavasti jäljessä oleva hevonen edukseen, vähitellen jännitys sulaa pois. Janna on kyllä itsekin työskennellyt nuorten kanssa, ja sen huomaa hänen tavassaan ohjeistaa minua.

”Oikein hyvä, Josefina”, hän kommentoi, vaikka minusta tehtävämme ei ollut sujunut kaikin puolin hyvin. Olimme vähän haparoineet. ”Se on ihan ookoo, että se ratkaisi tilanteen noin. On tosi tärkeää, että se uskaltaa suorittaa myös silloin, kun homma ei mene aivan täydellisesti. Kisoissakaan ei aina pysty varmistelemaan. Pysyit itse tosi tyynenä ja sulla oli ylävartalo hyvin rauhallinen, mikä viestitti sille, ettei mitään hätää ole. Virheethän on just se mistä opitaan.”

Niinpä niin. Alan toden teolla ymmärtää, että jännitin aivan turhaan. Ei minun tehtäväni ole taikoa Belisasta valmista, kaiken kokenutta ja osaavaa hevosta tätä valmennuskatsastusta varten, vaan näyttää rehellisesti, missä tilanteessa me ollaan ja millaista apua tarvitaan.

[Rasmus]

Rasmus Alsila (23 vuotta) on kallalainen esteratsastaja, joka on hypännyt kisoissa toistaiseksi korkeimmillaan 140-ratoja. Rassella on tällä hetkellä ylläpidossa (ja nimellisen pienellä osuudella osaomistuksessa) 8-vuotiaaksi kääntyvä Coral-ori, jonka kanssa yhteistyö on alkanut vasta maaliskuun alusta. Coral on Rasmuksen tyttöystävän Jusun vanhempien tuleva jalostusori, joka on Rasmuksella ratsastettavana ja kilpailtavana, sillä miehellä itsellään ei ole tilaisuutta hankkia huippuhevosia omakseen.

Vaikka kaksikon matka on vasta alussa, Rasmus on kokenut ja nopeasti oppiva ratsastaja ja Coral ikäluokkatasoinen hevonen, joka on hypännyt sujuvasti 130cm ratoja kilpailuissa. Kaksikon tavoitteena on saada yhteistyö hyvin alulle, kisata säännöllisesti ja päästä hyppäämään 135-140cm ratoja jo tällä kaudella. Tavoitteena on erityisesti Ruunaan Malja -kilpailusarja, jossa hypätään 135cm luokkia.

Rasmus toivoo pääsevänsä valmennusrenkaaseen, sillä hän haluaa saada yhteistyön uuden ratsunsa kanssa alkamaan mahdollisimman sujuvasti ja toivoo siihen säännöllisesti ulkopuolisen valmentajan näkemystä. Hän on sitotunut renkaan toimintaan ja sekä hevosen taitotason että oman ratsastuksensa kehittämiseen monipuolisesti! Kirjoittajaa kiinnostaa päästä rinkiin, koska Coral asuu tallilla, joka on olemassa vain puheissa ja tarinoissa, ja siksi rinki innostaisi kirjoittamaan kaksikon kehittymisestä entistä enemmän ja yhteisöllisemmin.

Valmennuskatsastusmaksu: Rasmus kertoo
Carri oli ollut mulla vasta viikon ja kaksi päivää, kun me suunnattiin Seppeleeseen estevalmennusrenkaan katsastuksiin. Ihan joka hevosen kanssa se ei olisi onnistunut, tai pikemminkin en olisi lähtenyt edes kokeilemaan, mutta Carri oli niitä hevosia joiden kanssa onnistui kaikki. Se oli korrekti käsitellä, vaikka olikin vielä nuori ja kohtuullisen orimainen. Sunnuntaiaamunakin se lastautui suunnilleen kymmenessä sekunnissa meidän kotitallin Keinupuun pihassa. Me poimittiin Runiacista kyytiin Belisa, joka osallistui katsastuksiin mun tyttöystävän Josefinan kanssa, ja vaikka olisi voinut kuvitella että vieras tamma olisi hetkauttanut nuoren orin elämää johonkin suuntaan, Carri matkusti rauhallisesti koko matkan Seppeleeseen.

Seppele oli Carrille uusi paikka, mutta ei se siitäkään tuntunut hätkähtävän. Ori tarkkaili ympäristöä uteliaasti mutta tyynesti ja malttoi kävelläkin, kun me lämmiteltiin kentällä. Musta oli hauskaa päästä hyppäämään sen kanssa: tässä yhdeksän päivän aikana mä olin ehtinyt tehdä sen kanssa vasta yhden estetreenin. Ori oli ollut hyvä ja hypännyt huolellisesti, mutta sen verran erilainen se oli mun muihin ratsuihin verrattuna, että varmasti meillä hetki menisi siihen, että löydettäisiin sujuva yhteistyö isoillakin radoilla.

Carri ei nimittäin kiltteydestä huolimattaan ollut ihan helppo ratsastaa. Se oli ammattilaisten ratsuttama ja sitä oltiin viety laadukkaasti eteenpäin nuoruusvuosien aikana, joten se oli hyvin tasapainossa ja mukavan herkkä ja kevyt ratsastaa. Carrilla oli iso keinuhevosen laukka ja voimakas hyppy, joka meinasi vielä keikuttaa mua satulassa. Mitä isompia esteet olivat, sitä napakammin Carri ponnisti ja sitä vaikeampi sen hypyissä oli pysyä vähäeleisesti mukana, mikä hankaloitti tietysti myös välien ratsastamista. Mä uskoin, että oppisin kyllä pian ratsastamaan oria, mutta valmennuksia ja valvovaa silmää me kyllä tultaisiin kaipaamaan ennen kuin päästäisiin nousemaan kohti 140 senttimetrin luokkia.

Siksi olikin kiva, että katsastuksessa esteet pysyivät vielä kohtuullisen matalina ja tehtävät helppoina. Vajaa metri ei ollut Carrin kaltaiselle hyppykoneelle tehtävä eikä mitään, mutta kaarevat linjat olivat ensi alkuun vähän hankalia. Mä olin tottunut ratsastamaan aiemmilla estehevosillani aika voimakkaasti, kun taas Carri herkkänä hevosena kaipasi kevyempää jalkaa ja kättä ja tasaisempaa istuntaa. Kyllä se esteistä yli meni eikä tosiaankaan kolautellut puomeja, mutta esteiden välissä tapahtui välillä seilaamista ja laukanvaihtoja.

Siitäkin huolimatta, että meno olisi saanut olla vähän sujuvampaa, mulle jäi katsastuksesta hyvä fiilis. Janni Luhta, joka oli mulle vieras valmentaja, vaikutti mukavalta ja osaavalta, vaikka keskittyikin ensisijaisesti tarkkailuun. Carri oli mulle vielä niin uusi tuttavuus, että sen ratsastaminen oli aina nautinto. Ja kyllähän se oli ihan mielettömän laadukas hyppääjä – niin taitava, etten mä malttanut odottaa kevättä ja kisakauden avausta.

[Amelie]

Amelie Chaput, 20, on estetasoltaan 120 cm. Koulupuolelta ratsastaa työpaikkansa mukaisesti vain klassisin periaattein joten moderneilla kisatasoilla vertailu on vaikeaa. Taitaa valmiiksi osaavalla hevosella liikkeet levadeen saakka, itsenäisesti osaa kouluttaa avo- sulku- ja laukkapiruetit.
Ratsuna Ameliella toimii knn-tamma Vulst af Rid eli "Uula". Ratsukolla on vasta muutama kuukausi yhteistyötä takana, mutta Uulan myyntitaso oli 110 cm ja varmasti sen saa nopeasti hilattua 120 cm saakka: tämän vuoden tavoitteena Ameliella olisikin startata tammalla Power Jumpissa.

Juuri Power Jump-haave on suurimpana sysäyksenä hakea valmennusrenkaaseen: Amelie tahtoisi kovasti edetä esteurallaan, mutta Zenin kaltaisesta tallista on vaikea ponnistaa kansainvälisille estekentille kun muita esteratsastajia ei tontilta löydy. Vaikka ratsukko saapuisikin aina Latviasta saakka, ei se ole ongelma matkustamiseen tottuneelle parivaljakolle, varsinkin kun itse Vitaliya Dzelzain sponsoroi kustannuspuolella.

Kirjoittaja itse tahtoisi päästä tarinallisesti sukeltamaan Amelien estehaaveisiin syvemmin: nyt aihetta on käsitelty varsin pintapuolisesti sivujuonena. Valmennusrinki olisi loistava tilaisuus syventää kertomusta ja tuottaa lisää kuvia sekä tekstejä Zenin kouluratsujen keskellä liihottavasta esteparista.

Katsauksen kuittausteksti

Eihän tämä nyt niin huonosti voi mennä, eihän...?

Hiekka pöllysi kun kaviot iskivät rytmikästä kolmitahtia pääty-ymprällä. Yhteensä viisi hevosta ottivat alkulämpöjä esteradan lomassa, ja yksi noista ratsukoista oli tuttu yhdistelmä pilkukkaasta knabberitammasta ja suomalais-ranskalaisesta teinistä. 

Uula pärski ja kauhoi eteenpäin sellaista vauhtia ettei ollut puhettakaan edes yhdestä askeleesta ilman puolipidätettä. Tamma kävi kuumana: se ei normaalisti välittänyt muista hevosista tai vieraista paikoista, mutta selässä istuva Amelie jännitti niin paljon että se tarttui jo ratsuunkin. Jännitys oli toki ymmärrettävää, mutta nuori nainen ruoski itseään siitä silti: hän oli kisannut vaikka missä kaikenlaisilla hevosilla, ja nyt hän ratsasti käytännössä katsoen kotikulmilla - tai ainakin kansalaisuuden kantilta katsottuna. Amelien synnyinkoti oli muutaman tunnin ajomatkan päässä Seppeleestä, mutta valmennuskatsaukseen hän oli matkustanut kahden päivän verran Latviasta. Mikä kohtalon ironia vei hänet lähemmäs Keski-Eurooppaa etsimään kisauraa, johdattaen lopulta kuitenkin takaisin Suomeen etsimään reittiä estemaailmassa eteenpäin? Jostakin syystä paluu kotiseudulle nosti suorituspaineet maksimiin. Amelie oman elämänsä keittiöpsykologina päätteli pelkäävänsä tuttujen törmäämiseen, sellaisten ihmisten jotka olettivat hänen olevan jo ihan huippu vietettyään jo ainakin viisi vuotta Dzelzainissa. Totuus oli kuitenkin se, ettei Amelie ollut pahemmin päässyt etenemään esteratsastajana klassiseen kouluratsastukseen keskittyneessä työpaikassaan, ja juuri se oli syy miksi hän nyt kiersi Seppeleen maneesia toiveena päästä mukaan valmennusrinkiin. Nyt kaikki näkisivät kuinka huono hän oikeasti oli...

"Okei, aletaan siirtyä verkkaesteelle. Hypätään kutosta oikeassa kierroksessa" Janna, tulevan valkkarenkaan vetäjä, ilmoitti. Uula sättäsi odottaessaan omaa vuoroaan. Ei, ei tämä voisi onnistua... Amelie tunsi mahdollisuuksiensa valuvan kuin hiekka tuuleen hänen kärsiessä pienestä kommunikaatiokatkosta ratsunsa kanssa.
"Seuraava!" Janna totesi ja katsoi samalla Amelieta merkiksi siitä ketä haettiin. Nielaisu kuului varmaan toiselle puolelle hallia asti, kun brunette keräsi ohjat ja tyytyi kohtaloonsa. Clave oli kuskannut hänet tänne asti failaamaan. On varmaan ihan että kiitti vaan...
Vaan mitäpä sitten tapahtui, sitä ei Amelie osannut arvata. Uula toki ampaisi kuin nato-ohjus, mutta pysyi lapasessa, ohjautui hyvin ja jopa asettuikin käännöksessä. Hyppykin sujui suhteellisen tasapainoisesti siihen nähden, millainen tiikerinloikka se oli. Toinen loikka sujui jo paremmin, kolmas oikeastaan ihan hyvin. Kun siirryttiin katsomaan oikeaa rataa, oli Amelien itsevarmuus lähtenyt nousemaan takaisin omalle tolalleen. Uula oli samanlainen iloinen koheltaja kuin kotitreeneissäkin, ja jos jotakin hyvää Iivarin sotilaskurillisesta klassisen opetuksesta oli sanottava, niin istunnan sekä painoapujen hallinnassa ei Ameliella varmasti ollut moitetta. Jos Uulaa ei olisi pitänyt jarrutella niin ikävän paljon kädellä, olisi hänellä ollut tässä paikka esitellä taitojaan ja ratsastaa pitkin ohjin. No, ehtihän sitä myöhemminkin.

Katselmuksen jälkeen Amelie talutti Uulaa pihalla kuivaksi villaviltin alla: pilkkupylly höyrysi kuin saunakiuas, pärskien ja ravistellen päätään niin että kuolaimet kilisivät pikalukkoja vasten. Vielä loppuverkassa Uula olisi tahtonut pistää tossua toisen eteen, ja nytkin se tuntui odottavan että pääsisi vielä uudestaan revittämään. Ihme pärrääjä! Amelie rapsutti hikisen tamman otsaa, huomionosoitukset otettiin kiitollisilla kihnutuksilla vastaan.
"No, miltä vaikuttaa?" Clave ilmestyi kuin tyhjästä takavasemmalle utelemaan.
"En mä vielä tiedä pääsinkö mukaan, mutta ei ainakaan radalla ihan hirveen pahasti toilailtu. Muutama puomi kolahti kun ei osunut pomppu kohalleen, mut musta mentiin muuten ihan sujuvasti. Eeämtee."
"Toivottavasti pääsit, Iivari ei ilahdu jos tultiin tänne asti turhan takia."
"Kiitti kun et anna yhtään paineita" Amelie totesi kuivakasti takaisin, voimatta kuitenkaan kieltää toivovansa itse samaa. Tai siis, tietenkin hän tahtoi päästä mukaan ryhmään ja rankata itsensä kohti estehuippua, mutta olisihan se noloa mennä ilman valkkapaikkaa takaisin.

_____________

Illalla Amelie makasi hostellihuoneen sängyllä puhumassa maratonpuhelua äidilleen. Kasvoilla loisti leveä hymy, joka oli syntynyt läppärin näytöllä hehkuvasta valmennuslistasta. Kolmosryhmässä komeili nimipari Amelie Chaput & Vulst af Rid.

[Sussu]

Susanna Joutsjoki, 28, on ratsastustasoltaan suurinpiirtein 120cm tasolla. Ratsuna toimiva Rosegarden’s Tayanita on kuitenkin tällä hetkellä tasoltaan 110cm jonka vuoksi vielä mennään hieman pienemmissä luokissa. Ratsukon tavoitteena olisi edetä sen verran ylöspäin, että osallistuminen Power Jumpiin olisi realistista ja mahdollista. Tarkoituksena on saada myös ratsukolle enemmän kokemusta ja hioa yhteistyötä, sillä ratsu ja ratsastaja ovat edelleen hieman uusia tuttavuuksia toisilleen.

Tällä hetkellä Sussulla ei ole vakiovalmentajaa, joten hän kulkisi mielellään kerran kuukaudessa Seppeleeseen valmennettavaksi. Tämän kautta olisi mukavaa saada lisäintoa kirjoittamiseen ja palaute auttaisi myös pääsemään helpommin eteenpäin. Tällä hetkellä tamma ei asu oikein missään olemassa olevalla tallilla, joten vakiovalmentajan löytäminen on ollut haasteellista. Jos tämän avulla pääsisi entistä syvemmälle valmentautumisen ja kilpailemisen maailmaan.

[aaronnevanoja]

Aaron Nevanoja on 23-vuotias miehenalku. Hän on ratsastanut lapsuudesta asti aktiivisesti jopa kansallisella tasolla asti, mutta kaipaisi nyt treeniä uuden 5-vuotiaan puoliverisensä kanssa. Aaronin ratsuna valmennusrenkaaseen tulisi siis Henki, joka on ikäisekseen varsin korkeasti koulutettu (Va B, 130cm). Ratsukolla ei molempien osaamistasosta huolimatta ole vielä yhteistä taivalta takanaan kovin paljoa ja etenkin hyppäämiseen tarvitaan treeniä valvovan silmän alla.

Ratsukon tavoitteet kaudelle 2020 ovat melko simppelit: he lähtevät rakentamaan pohjaa yhteiselle taipaleelleen treenaten aktiivisesti esteitä ja koulua. Muutamiin kilpailuihinkin ratsukon on tarkoitus osallistua, kunhan yhteistyö alkaa sujumaan mutkattomasti. Valmennusrengas olisi ratsukolle oiva mahdollisuus treenata laadukkaasti valmentajan valvonnassa ja kehittää tekemistään. Itselleni kirjoittajana valmennusrengas toisi motivoivia kirjoitushetkiä ja inspiraatiota tarinointiin.


Valmennuskatsastus
Huristelin kohti Seppeleen tilaa Henki auton perässä traileriin pakattuna. Ori oli matkustanut reilut sata kilometriä hiirenhiljaa, enkä ollut enää varma oliko koko hevonen edes kyydissä. Seppeleen pihaan parkkeerattuani ja trailerin sivuoven varovasti avattuani sain kuitenkin varmistuksen siitä, että ratsu oli mukana. Kello alkoi lähennellä kymmentä, joten jätin orin toistaiseksi traileriin syömään heiniä ja suuntasin itse ilmoittautumaan tallin toimistoon. Paikalla oli jo muutama muukin estevalmennuskatsastukseen tuleva ja loput saapuivat melkein heti minun jälkeeni. Kansainvälisiltä kilpakentiltä tunnettu valmentaja Janna jakoi meidät ratsastusryhmiin ja antoi lyhyen ohjeistuksen jälkeen luvan lähteä valmistelemaan ratsuja. Minut ja Henki oli sijoitettu vasta kakkosryhmään, joten meillä olisi rutkasti aikaa valmistautua ihan rauhassa.

Sain Hengen ja sen varusteet trailerista Seppeleen talliin, jonne majoittuivat katsastuspäivän ajaksi valmennettavat hevoset. Nakkasin orille karsinan pohjalle nökäreen heinää ja menin itse metsästämään tallista tarjolla olevaa voileipää ja kahvia. Rupattelin syömisen lomassa muiden valmennuskatsastukseen tulevien kanssa ja aika kului rattoisasti. Kun kello alkoi tulla sen verran, että Henkeä oli aika lähteä varustamaan, hyvästelin muut valmennettavat ja palasin karsinoille. Henki seisoi karsinassa hiljaisena ja seurasi käytävän menoa. Riisuin orilta loimen, sukaisin nopeasti pölyharjalla läpi ja varustin. Lähdimme yhtä aikaa minun ratsastusryhmääni kuuluvien ratsukoiden kanssa maneesiin verryttelemään.

Henki tuntui alussa todella lupaavalta. Se ei kyttäillyt tuntemattoman maneesin nurkissa olevia mörköjä, eikä esitellyt kevätjuhlaliikkeitä. Verryttely sujui omasta mielestäni jopa yllättävän hyvin ja Hengen hieno käytös yllätti. Valmennuksen alkaessa Janna selitti meille tehtävät ja pääsimme tositoimiin. Verkkaesteenä oli suoralla uralla oleva pystyeste, jonka parissa pureuduttiin valmennettavien istuntaan ja saatiin hevoset hyppyvireeseen. Siirtyessämme tehtävälle, joka koostui kolmesta peräkkäisestä esteestä, meille tuli ensimmäiset ongelmat. Henki kävi kuumana, enkä saanut sitä pysymään tasaisessa rytmissä. Kolmen ensimmäisen esteen jälkeen tehtävä tiukempi kaarre ei sujunut ja neljännelle esteelle tulikin kielto. Uudella yrittämällä homma sujui jo paremmin Jannan antamia ohjeita noudattaen ja rata jatkui loppuun hyvin, vaikka Henki posottikin menemään melkoista kyytiä.

[Kristian Berg]

Kristian Berg (25) ja Kallan Verdigris (4)

Verdi ei ihan istu annettuun ikähaarukkaan, mutta kokeilen kepillä jäätä kuitenkin. Verdin kanssa on aloitettu 90cm radat ja tarkoitus on nostaa tasoa sitä mukaa kun nuori kehittyy. Verdi on rämäpäinen orinkoltiainen, jolta vauhtia ja rohkeutta ei puutu, ja josta leivotaan tulevaisuuden kenttätähteä. Orin omistaja Kristian on kokenut (ja itseään täynnä oleva) kilparatsastaja, joka hyppää omien nuorten ohessa myös 120-140cm ratoja lainahevosilla. Kotitalli Humina on keskittynyt enemmän kouluratsastukseen eikä omaa estevalmentajaa ratsukolla tällä hetkellä ole.

Kirjoittajan näkökulmasta tässä on upea tilaisuus päästä sisälle Seppeleen maailmaan - sitä kun on tullut sivusta ihailtua vuosikaudet. Lisäksi kutkuttelee mahdollisuudet erilaisiin kuvioihin muiden hahmojen kanssa.

[Elias Hilvan]

Elias Hilvan (23v)
Lynchburg Cablegram (taso 120cm, tällä hetkellä ratsukko startannut 80cm)

Eliaksen ja Töpselin kisaura on vasta aluillaan, ja tavoitteena vuodelle 2020 olisi päästä kunnolla kilpailun makuun. Ratsukko on aloittanut kilpailemisen 80cm tasolla ja ensimmäisiin kenttäkilpailuihin on osallistuttu. Tasoa ei ole kiire nostaa heti Töpselin maksimikapasiteettiin, vaan Elias haluaa rauhassa tutustua vielä uudehkoon hevoseensa ja luoda hyvän pohjan kilpailemiselle. Säännöllinen valmentautuminen tulisi enemmän kuin tarpeeseen, ja tämän Elias tiedostaa itsekin. Eliaksella on itsellään ratsastuskokemusta erilaisista hevosista ennen Töpseliä sekä jonkun verran kilpailukokemusta, mutta nyt vasta on miehelle iskenyt kiinnostus kilpailla tavoitteellisesti.

Valmennusrengas toisi mukavasti ns. säännöllistä sisältöä omaan tarinoimiseen, ja olisi mukava päästä tarinoimaan muuallakin kuin vain ratsukon omalla kotitallilla. Tässä olisi Eliaksellekin oiva mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja ehkä jopa luoda suhteita hevospiireissä.

[Lili]

Lili Lakkahalla, 25

Blueprint, 6

Lilillä on ratsuna melko nuori Blue tamma, jonka kanssa olisi tarkoitus aloittaa kilpaileminen isommissa kisoissa vuoden 2020 aikana. Blue sekä Lili ovat 130-140cm tasoisia ja startanneet sillä tasolla muutamia kertoja. Parivaljakko tulisi mukaan erityisesti siksi, että kilpaura saisi varmemman alun, jossa kaksikkoa tuettaisiin ja kaikki ylimääräinen hästäys saataisiin kuriin. Olisi myös hyvä, että tamma pääsisi ympäristöön josta se saisi uusia kokemuksia, ilman että kyseessä on - aina vähän jännittävä - kilpailutilanne. Seppele on myös ihana tarinaympäristö, jota käyttäisimme mielellämme. Myös muihin hahmoihin tutustuminen kiinnostaa.

Blue on osoittanut taituruuttaan monessa lajissa, joista eniten Liliä kiinnostavat maastoesteet. Tamma on kuitenkin tasainen ja vahva suorittaja myös esteillä, joten tavoitteena olisi osallistua Kalla Cupin kenttäosuuden lisäksi myös Ruunaan Malja osakilpailuun sekä mahdollisesti myöhemmin Power Jumpiin, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan ja tamma tuntuu hyvältä. Lili on tarkka ja nuoresta iästään huolimatta melko taitava ratsastaja, jolla on nyt allaan ensimmäinen oma nuori hevonen.

Bluella sopivasti lihasta ja sen verran päästään vinksahtanut, että menee yli mistä tahansa. Suurimmat haasteet parivaljakolla ovatkin keskittyneet lähinnä vauhtiin ja sen säätelyyn. Lilillä on pehmeä käsi, joten tamma pääsee välillä kiihdyttelemään turhankin kovaa, vieden voimat loppuradan esteiltä ja näin kaksikko ajautuu toisinaan hankaliin tilanteisiin lyhyillä esteväleillä. Blue on onneksi aina hyvin kuulolla ja pyrkii hakemaan lisäohjeita ratsastajalta.

Valmennuskatsastus 15.3

Peruutin tamman ulos kärrystä, sen värikäs karva kiilteli kauniisti auringossa. Oli jo ihan kevään tuntua, linnutkin lauloivat. Henkäisin syvään, ilma oli raikasta ja ulkoilma tuoksui hyvälle. Minua ei jännittänyt, ei vielä. Olin sitä tyyppiä, jolle jännitys iski vasta kun oltiin tositoimissa, eli kentällä. Tammalla oli suojat käärittynä valmiiksi, muuten se oli varustettava. Kello näytti sopivasti tasan yhtä, olin siis aikataulussa, kuten tapanani oli. 

Toivoin kovasti pääseväni mukaan rinkiin, jotta saisin neuvoja hyödynnettäväksi Kalla Cupin esteosuuksilla. Koin, että taitotasomme oli hyvä, mutta siinä oli myös paljon hiottavaa. Mitä olin tammalla hypännyt, se oli aina tasapainossa ja kuulolla, kuitenkin tästä huolimatta tuli hutiloitua. Tiedostin että virheet johtuivat lähes aina minusta itsestäni, lähdin joko ennakoimaan tai hätäännyin lyhyillä matkoilla.

Talutin tamman maneesiin, joka oli todella hyvin valaistu ja siisti. Kirrasin vyön ja hyppäsin ratsaille, ehtisimme hyvin lämmitellä ennen katsauksen alkua. Janna Luhta oli minulle tietysti tuttu nimi, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin hänet. Tunsin myös muutamia, joita nainen oli valmentanut ja tiesin tämän olevan niin taitava opettaja, kuin ratsastajakin. Jännitys alkoi jo tuntua.

Maneesissa hevosiaan pyöritteli usea ratsukko ja tunnelma siellä oli paljon virittyneempi. Saatoin huomata miten jotkut keskittyivät omiin juttuihinsa suu viivana, kun taas toiset juttelivat ja naureskelivat jo keskenään. Otin tamman tuntumalle ja kävin kaikki askellajit läpi rauhallisesti. Blue laski päätään kauniisti ravissa, joten taputin sitä ja annoin kävellä.

Katsastus alkoi ja siirryimme toiselle puolelle maneesia. Olin hyvillä mielin, tiesin mihin tamma pystyi, meidän olisi vain suoritettava rutiinin omaisesti, kuten kotona. Aloittelimme lämmittelyä ensin voltilla, jossa tamma meni hyvin, ehkä hieman hermostuneesti korviaan pyöritellen ja häntää huiskutellen, mutta hyvin kuitenkin. Tamma tuntui varsinkin selästä ja kaulasta rennolta. Siirryimme pienelle lämmittelyesteelle ja ensimmäiset kaksi hyppyä Blue veti ranttaliksi, se tuntui innostuvan liikaa ja loikki ihan turhan korkeita hyppyjä. Tämä oli alkuun hieman ärsyttävää, sillä tunsin Jannan katseen luissani, tässä seurattiin erityisesti huomaamatonta ja kevyttä istuntaa, joka meni miten meni, tamman pukki hypellessä esteen yli. Saatiin kuitenkin loppuun muutamia mielestäni todella hyviä hyppyjä, kun tamman innostus oli hieman lieventynyt ja se keskittyi paremmin.

Seuraavalla tehtävällä mentiin kolmen pystyn sarjaa, siinä tamma lähti taas tuttuun tapaansa kiihdyttämään ja viimeinen este tultiin aina turhan lähelle, puomi olisi tullut alas, ellei Blue loikkisi niin korkealle. Sain Jannalta kuitenkin hyviä ja selkeitä ohjeita, miten tamman saisi odottamaan paremmin ja sarja onnistui ainakin kerran todella "oikeaoppisesti" ja helposti.

Ratsastimme seuraavaksi lyhyttä rataa, joilla ongelmaksi ilmeni puskeminen esteille. Kaareissa tamma lähti oikomaan ja tuli niin sanotusti kylki edellä ja pää sivulle kaartuneena hyppyyn. Esteet eivät olleet korkeita, joten niistä pääsi yli vähän huonommassakin asennossa, mutta tämä harmitti itseäni hurjasti. Tilanne oli selvästi tammalle hankala, se keskittyi liikaa muihin tieltä pois kääntyileviin ratsukoihin ja melko kovaääniseen Jannaan. Yritin rauhoitella sitä taputtelemalla aina tilaisuuden tullen ja juttelemalla sille rauhallisesti, tuo konsti tuntui aina auttavan ja sain sen korvat kuuntelemaan minua. Hyppäsimme radan lopussa kerran ilman ongelmia ja saimme kehuja, mikä tuntui hurjan hyvältä kaahotuksen jälkeen. Tamma taisi tässä vaiheessa olla jo sen verta puhki, ettei tehnyt ylimääräistä.

Tulimme loppuun vielä samaa kolmen esteen sarjaa, jolla ei enää ilmennyt ongelmia ja suoritimme tasaisen varmasti. Hyvä lopetus katsaukselle, vaikka siellä muutamia inhottavia virheitä tulikin. Janna huomasi harmitukseni ja tuli vielä verryttelyssä juttelemaan. Olo helpottui, kun nainen sanoi Bluen olevan taitava, varmasti hyvä ja kyvykäs hevonen esteille, sekä sen, että sovimme hyvin yhteen ja tasapainotimme toisiamme minun ollessa todella rauhallinen ratsastaja ja Bluen ollessa reaktiivinen ja terävä. Nuo sanat tulen muistamaan ja käyttämään motivaationa, mehän ratsastaisimme jo tasan viikon kuluttua Kalla Cupin kenttäosuudella.

[Ansa Vaniala]

ANSA VANIALA, 23v.
ML Hustler

Tällä parivaljakolla on yhteistä taivalta kolmen vuoden takaa. Aikavälille on mahtunut paljon hikeä, verta ja itkua, mutta yhtälailla onnistumisia ja voittoja. Ratsukko on kerryttänyt kokemustaan kisakentillä hitaasti edeten mm. helpoissa kenttäluokissa, 120cm rataesteillä ja HeA kouluradoilla.Hevosen kapasiteetti ja ratsastajan kokemus kylläkin riittää myös korkeammalle.

Heidän piti startata viime vuoden kisakaudella isommissa luokissa, sillä tavoitteellinen treenaus oli tehnyt tehtävänsä ja he olivat loistokunnossaan. Takaisku tuntuikin sen takia lähinnä maailmankaikkeuden ivailulta, kun Ansa loukkaantui vakavasti keväällä juuri ennen kisakauden alkua. Kisaamiset jäivät siis koko vuodelta molempi parempi. Hevonen joutui jäämään pakkovapaalle ja se oli heikolla liikunnalla koko viime vuoden. Joulukuussa Ansa sai kuitenkin luvan nousta takaisin satulaan ja tavoitteena oli tottakai kisakunto vuodelle 2020.

Se ei kuitenkaan ollut niin helppoa, kuin nainen oli alun perin ajatellut, sillä hevosen kanssa oltiin palattu alkutekijöihin. Hyvän työmoraalin omaavasta hevosesta oli tullut lähinnä ruutitynnyri, joka sinkoili joka lähtöön vuorotellen eri ilmansuuntiin. Nuorempana Husu oli hyvin heikon keskittymiskyvyn omaava hevonen ja sen tekeminen oli ollut pelkkää holtitonta häsläämistä. Hyvien ratsukouluttajien ansiosta se kuitenkin saatiin kitkettyä pois ja Ansan ostettua Husun, niistä ajoista on nähty vain ajoittaisia välähdyksiä. Tauko luonnollisesti teki hevoselle hallat ja se palasi takaisin lähtöruutuun kerta rykäyksellä.

Kotivalmentajan kanssa he ovat keskittyneet ongelmakohtiin ja pyrkineet saamaan tekemiseen taas jonkinlaista rytmiä. Sileällä hevonen toimii jo hyvin, mutta heti kun on vuorossa esteet, niin pakka on vaarassa hajota käsiin. Hypyt ovat muotoutumassa jälleen hyviksi, eikä ne ole enää niin holtittomia kuin muutama kuukausi sitten. Tekeminen hypyn jälkeen on kuitenkin vielä enempi vähempi häsläämistä, kun Husu ei tahdo pysyä ratsastajan avuilla. Sen sijaan, että hevonen päättäisi laskea kierroksia ja kuunnella paremmin, niin sen pasmat menevät sekaisin jos ratsastaja käy kiinni siihen jarruttaakseen. Yhtälönä on siis avuton kuski ja hukassa oleva hevonen.

Tämän takia heidän olisi saatava nyt mahdollisimman hyvin rutiinia pelkkään radan ratsastamiseen, jonka takia Ansa on nyt etsinyt kokenutta estevalmentajaa. Seppeleen valmennusrinki olisi näin ollen juuri sopiva tälle kaksikolle kotitreenien ohessa, että rutiini säilyy ja maisemanvaihdos pitää homman mielenkiintoisena. Tavoitteisiin ei siis enää sisälly isommat luokat, vaan hevosen yleinen ratsastettavuus takaisin hyväksi ja sen mukaan kisaaminen esteillä sekä kentässä. 


VALMENNUSKATSASTUSMAKSU:

Vaniala oli päättänyt ottaa härkää sarvista valkoisen puoliverisensä kanssa ja lähteä kotikulmilta tuulettumaan muiden silmien alle. Tietenkään heti ensimmäisenä ei naisen ajatuksena ollut ratsastuskoulussa pidettävä valmennusrinki, mutta ajankohdaltaan sekä sisällöltään se oli osoittautunut parivaljakolle sopivaksi. Toisin sanoen Ansa pakkasi tavarat kärryyn myöhään edellisiltana ja liikutti vielä Husun liinassa varmistaakseen, ettei hevonen keräisi itseensä liiallista energiaa ennen huomista ratsastusta.

Sunnuntaiaamuna Seppeleen tallipihalla oli vilskettä kuin markkinoilla konsanaan. Ansa lähti ensitöikseen ilmoittautumaan toimistolle ja hetkessä hän oli jo kermanvalkoisen oriinsa selässä. Alkuverryttelyt nainen halusi tehdä huolellisesti saadakseen parhaimman lopputuloksen hevosen liikkuvuuden kannalta. Sileällä myös kermikseksi kutsutte hevonen liikkui jo pohkeen edessä ja oli kevyt kädelle. Laukassa ori sai sille tyypilliseen tapaan kuitenkin enemmän kipinää ja nakkeli vuoronperään sekä päätään että peräänsä. Punainen rusetti oli onneksi koristamassa hevosen peppua, että tulilinjalla ei ollut kukaan ottamassa osumaa vastaan.

Lopulta koitti h-hetki ja ulkokentällä lämmittelevät ratsukot kutsuttiin maneesiin. Ansan vatsassa alkoi vellomaan, kun pieni pilkahdus epäonnistumisen pelosta pääsi naisen positiivisen ajattelun läpi. Hän kuitenkin karisti sen mielestään nopeasti ja keskittyi satasella siihen mitä oli hevosensa kanssa tullut tekemään. 

***

Janna Luhta, tulevan valmennusringin valmentaja, ohjeisti kaikkia ratsastamaan askellajit läpi ennen varsinaisen katsastuksen alkua. Cremellon liikehdintä oli hyvin mahtipontista ja eteenpäinpyrkivää, että seinät tulivat turhankin nopeasti ratsukolla vastaan. Volteilla hevosen oli sitten haastavaa pitää tasapainoaan yllä reippaan askeltamisen takia, joten Ansa ratsasti hevosta lyhyemmäksi, että hevonen ei kaatuisi liikaa sisälle ympyröillä. Loppujen lopuksi asetukset sekä ympyrät luonnistuivat ratsukolta hyvin. 

Ensimmäinen verryttelyhyppy ei ollut naisen ajatteleman kauhu skenaarion mukainen, mutta vähintään yhtä mielenkiintoinen. Korkeutta pystyesteellä oli 50cm ja ilmavara hypyssä oli ainakin korkeus kerrottuna kahdella. Toisella hyppykerralla ylitys oli jo huomattavasti maltillisempi, mutta hevosen protestit esteen jälkeen alkoivat näkymään samalla tavalla kuin heidän kotitallillaan. 

Radan ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä oli kolmoissarja. Lähestyminen sarjalle meni penkin alle, kun Husu rykäisi naisen juuri ennen hyppyä satulasta ja näin ollen tasapaino heitti kummallakin. Hätääntyessään ori yritti hypätä kaksi viimeistä estettä innarina – siinä kuitenkaan onnistumatta. Ansa sai siis kynsin ja hampain pitää kiinni pysyäkseen orin rajuissa liikkeissä mukana, vaikka nainen niihin pääosin oli jo onneksi tottunut. Uusintakierroksella ennen sarjalle lähestymistä hän fokusoikin pitämään hevosen paremmin keskittyneenä pienien asetuksien sekä volttien avulla. Näin sisääntulo oli onnistuneempi ja kaikki kolme estettä hevonen hyppäsi yksitellen, vaikka ilmavara oli edelleen turhan iso.

Rata jatkui voltilla vasemmalle ja loivasti ratsastaminen seuraavalle pystylle oli heille kummallekin huomattavasti suoria linjoja helpompi. Siitä ratsastus lyhyen sivun okserille tuli kuitenkin nopeasti, jolloin Husu teki sille tyypillisen seis – jäniskoikkaloikkaa ylös - tasajalkaa alas. Silloin Vaniala ratsasti esteelle heti uudestaan onnistuneesti ja ohjasi hevosen radan viimeiselle esteelle, johon tuli parhain hyppy sillä ratsastuskerralla.

Korkeudet muuttuivat ja samat ongelmat toistuivat, mutta Ansalla oli silti hyvä tuntuma hevoseen koko ratsastuksen ajan. Hän pystyi lopulta näkemään tilanteet ennakkoon ja osasi ratsastaa hevosta enemmän. Viimeinen rata oli teknisesti sen päivän parhain tälle ratsukolle, kun hevonen malttoi odottaa hypyissään, eikä tällöin hypännyt niin isolla ilmavaralla.

[Janna Luhta]

Seppeleen estevalmennusrenkaan valinnat 2020

Hakijoiden korkeasta tasosta johtuen ollaan päädytty valitsemaan estevalmennusrenkaaseen kymmenen sijasta yhteensä 14 ratsukkoa. Alla valmennusrenkaaseen mukaan valitut ratsukot. 

Valmennukset alkavat huhtikuussa 2020. Valmennettaville järjestetään  maaliskuussa ryhmäkohtainen tutustumismaasto, jonka kuittaus on vapaaehtoinen. Tutustumismaaston tapahtuma Seppeleen foorumilla (täällä). 

Ryhmä 1 (poniryhmä) Blom, Kurt - Afterglow Johansen, Inkeri - Jay's Strix Stjärndahl, Salma - Bonnie KN  Rinne, Saaga - Abrianna J&K

Ryhmä 2 Alsila, Rasmus - Rosengårds Coral Berg, Kristian - Kallan Verdigris Hilvan, Elias - Lynchburg Cablegram Joutsjoki, Susanna - Rosegarden's Tayanita   Rosengård, Josefina - Rosengårds Belisa

Ryhmä 3 Chaput, Amelie - Vulst Af Rid Daukes, Emily - Cioccolato Lakkahalla, Lili - Blueprint Nevaoja, Aaron - Rawgabbit Breathplay   Vaniala, Ansa - ML Hustler

[Vivienne]

Vivienne Blankley & rp-ori Prontoponzio

Pontso oli ihan kakkapää lähdön hetkellä. Me oltiin maman kanssa varattu lastaamiseen tunti, mutta paskat se mihinkään riittänyt. Nyt oli aivan liian kaunis keli, eikä Pontusta kiinnostanut kiivetä trailerin suojiin. Me yritettiin taas kaikki keinot, aiemmin onnistuneet ja jopa ne joka kerta feilanneetkin, kun sitten alkoi jo tulla hiki ja ahdistus, että ehdittäisiinkö me ollenkaan. Äiti sitten soitti Seppeleeseen ja kysyi, voidaanko tulla myöhässä (ja kuinka paljon myöhässä saataisiin tulla), olettaen että poni nyt tämän päivän aikana koskaan lastautuisi.

Mulla oli taas kerran tukka tuhannen hiessä ja Pontso se vaan silmät ummessa otti aurinkoa parkkipaikalla eikä hievahtanutkaan. Silmien peittämisestä ei ollut tällä kertaa apua (pirulainen varmaan vaan ilahtui ”aurinkolaseista”) eikä juoksutusraipalla ollut minkään sortin vaikutusta. Tai okei, takajalat singahtivat välillä laiskasti, mutta muutoin herra ei edennyt.

Mama alkoi olla jo hurjassa stressissä – ei kehtaa mennä liian myöhään, ponikatsastukset ratsastetaan ensin, ethän voi mennä hyppäämään puoliveristen kanssa ja bla bla – mutta mä vaatimalla vaadin. Halusin Pontuksen kanssa esterinkiin, ja tätä hetkeä varten olin kypsytellyt ja maanitellut äitiä niiiin paljon, että itse Pontus ei tätä kyllä pilaisi.

”Okei. Nyt mä kyllä soitan Isbelle”, päätin, eikä äiti ehtinyt kaalinpäätä sanoa.
”Kuule – ciaaooo – mä tarvitsen jonkun houkutuslinnun Pontsolle. Se ei mee koppiin ja äiti on jo luovuttamassa. Mutta kun tänään on se Seppeleen estevalmennusrenkaan katsastus”, mä paukautin. Loppua kohden ääni jo vähän sortui: itku ei ollut kaukana. Tämä oli tärkeää ja Isbe oli mun estevalmentaja. Sen oli pakko ymmärtää, että tämä oli tärkeää – ei, tärkeintä – mulle pitkään aikaan. Onneksi kummi vastasi tavanomaisen nopeasti.

”Öö, hei Viivi-kulta. Houkutuslinnun? Jonkun tamman vai?” Isabellan ääni oli epäröivä, mutta mä aloin olla varma. Pontso oli loppuviimein ori, ja sillä oli alkanut olla kevättä rinnassa, sen olin saanut ratsastaessa huomata. Kunhan joku hemaiseva tamma (eli tamma) menisi edeltä koppiin, Pontus varmasti liitäisi perässä. Täytyisi vaan välttää tilanteen eskaloituminen entistä vääremmille urille eli ei oikeasti kiimassa olevia tammoja, pelkkä tamma saisi riittää. Joku konkari, joka matkustaisi hyvin, ja hah, ehkä joku valmiiksi vähän vammainen ettei Isbe pahasti suuttuisi jos lastauksessa vaikka potkittaisiin...
”Jos otan Eelan?” ehdotin innostuen. Jalkapuoli kilpamummu, kaikki kriteerit check!
”EI! Viivi ei missään nimessä!” kummin ääni oli oudon hätääntynyt, mutta tasaantui sitten. ”Älä sitä. Eelan jälkeen sulla ei olisi lastattavaa, se söisi tuollaiset pienet Pontukset hengiltä. Käytä Rillaa mielummin, se on sulle tuttu ja lastautuu kauniisti. Vaikka älä sitäkään herran tähden oikeasti lähelle päästä – kai sun äiti on siellä?”

Niin mun suunnitelmani sitten laitettiin toteutukseen, ja jälleen kerran saatoin todeta, että Vivienne Blankley tunsi oman poninsa. Pontus heräsi Rillan kiiltävän takamuksen nähdessään henkiin: auringonpalvonta oli ohitse ja sen maailmassa oli enää vain kaunis angloarabialainen. Kierosti käkättäen talutin poniorini Rillan viereen ja sillä siunaaman sekunnilla kun Pontso oli joka puolelta köytettynä, vein sen uuden rakkauden pois. Pontso aloitti tietty huudon, Rilla taas näytti vain miedosti ahdistuneelta, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Seppeleeseen meillä tuli tosin järkyttävä kiire, ja äiti oli koko matkan ajan niin kulmat kurtussa kuin vain tavanomaisesti säntillisesti ajavalla vakavalla naisella voi poikkeuksellisen (liian pienen) ylinopeuden takia olla. Se myös mutisi törkeyksiä (”olisi pitänyt syöttää Eelalle”) ja kun tivasin että ”mitä?!?” niin se vaan väitti että ”ei mitään.” Olisi nyt piru vaan sanonut mitä ajatteli, koska kyllähän tässä jo sauhusi tukkapehko itse kullakin.

***

Seppeleessä me sitten oltiin kuin oltiinkin hurjasti myöhässä. Me kurvattiin pihaan sillä hetkellä, kun maneesista poistuivat viimeiset ratsukot. Janna Luhta, se ihan-super-pro-kansainvälinen-huippuesteratsastaja oli jo sammuttamassa maneesista valoja, kun se hoksasi meidät Pontson kanssa pihassa möllöttämässä (ulos kopista se tuli onneksi tosi helposti). Janna oli vaivaantuneen oloinen, selkeästi nihkeä, koska me ei tosiaankaan oltu ehditty siihen myöhästymisvaraan, mikä meille oli annettu. Mama näytti jo vähän itkuiselta (noloa!!) ja vaimeasti se yritti änkyttää, että oltiin ajettu tämä matka ja maksettukin jo. Että lyhyempikin katsastus sopisi.

Mua taas ei itkettänyt, vaan raivostutti. Pidin suuta tiukkana viivana, etteivät mun puhkumiseni karkaisi ilmoille vihaisen härän lailla. Luulenkin, että se Janna vähän pelästyi mun ilmettä. Se nimittäin myöntyi pikkuhiljaa, ja lopulta meille oli myönnetty lupa tehokkaaseen lämmittelyyn, jonka aikana hän kävisi ”pikaisesti tallissa ja palaisi sitten katsomaan meidän katsastusradan”. Oli kuulemma onni, että esteitä ei ollut vielä kerätty, muuten tämä ei olisi onnistunut lainkaan (selkeä näpäytys myöhästymisestä, hoksasin).

Olin niin iloinen ja onnellinen mahdollisuudesta, että unohdin kokonaan muuttujan nimeltä Pontus. Pontusta ei nimittäin huvittanut. Meillä oli hyvin rajallinen verryttelyaika, eikä se pirulainen nostanut edes ravia. Jo Auburnin pihassa alkanut tukkahiki sen kun paheni ja mun naamani alkoi näyttää tomaattikastikkeelta. Äitikin oli vähän hädissään – se mm. neuvoi mua (kysymättä!!) ja ehdotti jopa, että hyppäisi nopeasti selkään ja ratsastaisi Pontson läpi. Sanomattakin selvää: ei käy.

Ravi ei koskaan noussut. Laukkaa me saatiin sentään tehtyä sellaiset älytyperät lyhyet pätkät, jotka loppuivat Pontuksen tyssähdyksiin joihin mulla ei ollut mitään sanavaltaa. Sitten Janna Luhta jo saapui maneesiin höyryävän termosmukin kanssa.
”Ootteko valmiita?” se kysyi vähän epäröiden.
”Joo!” mä sihautin ja huiskaisin Pontsoa niin tarmokkaasti esteraipalla että me saatiin laukkakierros loppuun asti (äiti tuuletti pienesti).

Janna kävi laskemassa esteet 50 senttiin (kuulemma kaikki aloitti alhaalta, toivottavasti niin) ja sitten me saatiin lupa ottaa lämmittelyhyppy. Käytin vuoropohkeita ja raippaa, ja niin me lähestyttiin estettä menevässä laukassa. Pontuksenpirulainen kuitenkin pysähtyi esteen eteen, muttei kieltänyt, vaan hyppäsi paikaltaan ja tasapainoni pääsi horjahtamaan niin, että kypärän alta valahti tukkaa silmille. Esteen jälkeen laukka kuitenkin säilyi, eikä mun tarvinnut enää rummuttaa vauhtia.

Meidän piti tulla uudestaan ja se menikin jo paremmin. Pontso alkoi lämmetä. Roiskaistiin yli vielä kaksi kertaa ja Janna Luhdan ilme alkoi olla rohkaiseva.
”Sitten suora linja ja esteet 1–3 peräjälkeen”, se käski.
Mä aloin innostua: laukka kulki kuin itsekseen, eikä Pontus ollut kieltänyt. Sitten kuitenkin sattui jotain, mitä vain Pontuksen kanssa voi sattua. Me lähestyttiin tosi hyvin; voimakkaassa, makeassa laukassa ja ihan suoraan estettä kohti. Eka hyppy oli hyvä. Esteen jälkeen vauhti vähän (paljon) kasvoi, mutta sain vielä ihan hyvin otettua kiinni ja tokaankin hyppyyn Janna totesi ”hyvä!” kun sitten sen jälkeen, siihen suhteutetun eli lähes sarjavälin mittaiseen pienehköön esteväliin Pontso vaan pysähtyi. Siis niin kuin seinään, ja mä muksahdin satulan etukaarta vasten. Läimäisin raipalla ja paukutin voimakkaasti pohkeilla, mutta se pirulainen jäi kakalle!!!!!

Ja Pontso tosiaankin otti aikansa. Ei kuuloakaan sellaisesta estepuoliverisestä, joka esteiden välejä liitäessään pudottaa vauhdista papanansa, vaan Pontus siinä tyynen rauhallisesti silmät ummessa oikein örisi kikkareen kerrallaan. Sen nolompaa mulle ei ole kuunaan sattunut – ja ajatus keskeytyi, sillä Pontso lähti suorittamaan tehtävää loppuun – kolmannelle esteelle ei ollut pitkä matka, joten kiihdytys oli nopea ja hurja, hyppy jäätävän korkea ja pitkä ja holtiton, ja tietenkin se päättyi pukitukseen. Mä keikuin kyydissä henkeni pitimiksi, vaan Pontuspa oli jo kehittänyt tasapainoni huippukuntoon. Siitä alkoikin sitten ralli: pukkilaukka jatkui kiitolaukalla, johon sisältyi vaarallisen kallistuvia kurveja ja äkkinäisiä käännöksiä, ja äiti ja Janna rääkyivät kilpaa että käännä voltille, vaan eipä Pontsoa tässä tilassa mihinkään mun voimillani käännetty. Mä tein niin kuin aina: ensin vähän pelkäsin, sitten aloin nauttia vauhdin hurmasta ja vaan mukauduin osaksi poniani.

Luulin jo, että oltiin selvillä vesillä, sillä tuntemukseni kertoivat kiitämisen hieman hiipuneen, kun sitten TAAS kävi se nolo juttu, että me ylitettiin rataan kuulumaton este. Keikuin kyydissä kuin takiainen ja yritin säilyä hengissä nolostumiseen kuolemiselta. Laukka vaan jatkui Pontson hupihypyn jälkeenkin, vaikka pidätin.
”PERKELE!” mä sitten karjaisin, ja Pontus tipautti lennokkaaseen loppuraviin kaulan venyttelyineen kaikkineen. (Onko se oppinut kuuntelemaan ääniapuja!! Loistavaa!)

Ja niin mä hymyilin, ravi oli meinaan hienoa ja ohjaus toimi taas loistavasti. Mama ja Janna Luhta olivat silti kalpeita kuin kuolinkääreet, mistä mulle tuli vähän huonoja aavistuksia. Ne jopa supattivat keskenään, mikä oli äärimmäisen epäkohteliasta ja loppukaneettiensa kanssa Janna oli oudon välttelevä.

Vasta seuraavana päivänä mä sain tekstiviestin jossa ilmoitettiin, että valitettavasti me ei mahduttu valmennusrenkaaseen. Poniryhmä oli täynnä, eikä meidän suoritus ollut vastannut ”eleettömän istunnan ja siistien ja huolellisten ratsastusteiden vaatimuksiin.”
Merda! (paska) mä kirosin kakkapääponilleni sopivasti, mutta annoin kuitenkin Pontukselle ekstraporkkanan tallille päästyäni. Eihän se ollut tiputtanut mua tai mitään.