|
Post by Saana Talvilehto on Dec 2, 2019 23:24:01 GMT 2
Kuva: Anne
SHARAZADEN PÄIVÄKIRJA3-vuotias angloarabialainen täysiveritamma ratsukoulutus aloitetaan om. Saana Talvilehto
Asuu Seppeleen pihattotallissa. Tarkemmat hoito-ohjeet Sateen omilla sivuilla.
Päiväkirjamerkinnöissä välillä mukana myös Heljän Runoliini, Saanan satunnainen liikutushevonen Seppeleessä.
|
|
|
Post by Saana Talvilehto on Dec 27, 2019 21:58:35 GMT 2
TAPAHTUMAMERKINNÄT 13.12.2019 Lucia-kulkue, ratsuna Laila Merkintä aiheesta: "Metsiin jo Pohjolan vaipan luo hanki ja maa on valkean verhonsa vanki"
2.-5.1.2020 Seppeleen tutustumisleiri, ratsuna ? Merkintä aiheesta: "Lumimyrsky ja leirille saapuminen. Tällaistako täällä on?"
|
|
|
Post by Saana Talvilehto on Dec 29, 2019 0:10:36 GMT 2
- Lue Saanan ja Sateen koko taustatarina Sateen omasta päiväkirjasta!
Uudessa kodissa - 08.10.2019
Kun kelloni oli tänä aamuna pärähtänyt soimaan klo 6.30 aamulla, olin hypännyt sängystä ylös harvinaisella vauhdilla, varsinkin siihen nähden, että takana oli vain muutama tunti unta ja en yleensä ollut myöskään tunnettu aamuvirkkuudestani. Mutta tänään oli erikoislaatuinen päivä: tänään minusta tulisi virallisesti hevosenomistaja! Ajatus oli kutkutellut vatsassa jo kauan, vaatinut yöunetkin, mutta nyt toiveeni vihdoin toteutui, allekirjoittaessani viimeisetkin sopimuspaperit kahvintuoksuisessa toimistossa. Olisin voinut kiljaista riemusta, kun se oli lopultakin mustaa paperilla: Sharazade. Omistaja Saana Talvilehto. Saattoiko tätä uskoakaan!
Uskomatonta kyllä, viikko sen jälkeen kun olimme käyneet katsomassa nuorta angloarabitammaa, Sharazadetta, puhelimeni oli soinut ja vastatessani Sateen kasvattaja oli kertonut valinneensa minut kaikkien ostajaehdokkaiden joukosta, että kuulemma voisin ostaa Sateen, jos vielä tamma kiinnostaisi. En ollut uskoa korviani ja onnistuin lopulta takeltelemaan hänelle vastaukseksi jotain sen tyyppistä, että miettisin vielä hetken asiaa ja soittaisin takaisin piakoin. Yhden parhaalle ystävälleni, Tiinalle, soitetun kiljuntapuhelun jälkeen pystyin jo soittamaan rauhallisemman puhelun vanhemmilleni konsultoidakseni myös heitä päätöksestä, olivathan he hekin tukemassa minua tässä hevosenostoprojektissa muutamalla tonnilla. Vanhempani, niin rakkaita kuin he ovatkin, eivät kuitenkaan ymmärtäneet yhtään mitään hevosista ja jättivät päätöksen minulle, kunhan vain sitten pystyisin jatkossa huolehtimaan hevosesta aiheutuvista kuluista itse. Soitin vielä kerran Tiinalle ja ystäväni rohkaisemana soitin lopulta takaisin Sharazaden kasvattajalle: "Kyllä tässä taisivat kaupat syntyä."
Ostopäätöksen jälkeen seuraavaksi olikin alkanut kuumeinen tallipaikan etsintä. Halusin löytää Sateelle pihattopaikan, jossa se pääsisi viettämään aikaansa pienessä hevoslaumassa, koska arvelin sen sopivan parhaiten nuorelle, kehittyvälle täysiveritammalle kasvuympäristöksi. Karsinassa nuori hevonen saattaisi turhautua ja toisekseen sille tekisi hyvää liikkua mahdollisimman paljon sekä kehittää sosiaalisia taitojaan myös lajitovereiden seurassa. Yllättävää kyllä, tallipaikan suhteen meinasi iskeä jopa pieni valinnanvaikeus, mutta lopulta sain uskomattoman tilaisuuden vuokrata pihattopaikan Sateelle suositusta ratsastustalli Seppeeleestä! Viehättävä maalaistalli oli juuri täydellinen paikka meille ja sovimmekin heti käytännön asioista Seppeleen omistajan, Salman, kanssa. Sateelle varattaisiin oma pihattopaikka ja se pääsisi tarhaamaan näillä näkymin kahden vilkkaan russponin ja lempeän suomenhevostamman kanssa. Lisäksi pihatossa tarhaisi päivisin myös kaksi ponia sekä FWB-tamma, joilla kaikilla on karsinapaikat tallissa.
Näin ollen, kahvittelun ja paperien allekirjoittamisten jälkeen sain kunnian varustaa oman hevoseni valmiiksi automatkaa varten. Tätä hetkeä varten jo hankkimani tummanharmaa talliloimi ja punaiset kuljetussuojat kiiltelivät uutuuttaan, kun puin ne Sateen ylle karsinan suojissa. Tamma nuuhki uusia varusteitaan (ja uutta omistajaansa!) uteliaana, arvaamatta varmaan vielä ollenkaan kuinka sen elämä tulisi muuttumaan. Taakse jäisi vanha kotitalli ja tuttu kasvattaja ja uusi elämä alkaisi Seppeleessä uuden omistajan kanssa. Luottavaisin mielin tamma kuitenkin seurasi minua ja kaurasankoa, astellen kuljetusautoon häntä koholla. Viimeinen suukko turvalle, kasvattajan taputtelut kaulalle ja lastaussillan sulkeminen, viimeiset kättelyt, hymyt ja sulkeutuvien autonovien paukahdukset. Ilmaan jäi vain kaikumaan hevosen kimeä hirnahdus, hevosauton rullatessa viimein liikkeelle.
Kun lopulta saavuimme Seppeleen tallipihaan, meitä oli vastassa iloinen tallinomistaja ja jo myöskin paikalle omalla autollaan saapunut Tiina, jonka hymy ylettyi myös korvasta korvaan. Halausten ja onnittelun jälkeen tämä tyytyväinen hevosenomistaja pääsi puolestaan taluttamaan hevosensa uuteen kotitalliinsa - tai pitäisikö sanoa tarhaansa, heti kun vain saimme riisuttua siltä kuljetussuojat ja loimen pois. Aurikoinen lokakuinen päivä loi täydelliset puitteet nuoren angloarabin ihailulle tarhan aitaa vasten nojaillen, tamman ravaillessa ympäri tarhaa paikanmuutoksesta innostuneena. Sen uteliaisiin hirnahduksiin kantautui useampikin vastaus ja pääsimmekin jo juttelemaan Salman kanssa Sateen tutustuttamisesta sen tuleviin tarhakavereihin. Nyt tamma kuitenkin saisi rauhassa tutustua ensin uuteen kotiinsa, syysauringonsäteet samettisella tummalla karvalla kiillellen, täysiverisen siirtyessä lennokkaaseen laukkaan hirnahdusten säestämänä. Tervetuloa uuteen kotiisi, Sade!
|
|
|
Post by Saana Talvilehto on Jan 4, 2020 23:26:03 GMT 2
Joulutunnelmissa - 22.12.2019
"Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.", hyräilin kun paukautin autonoven perässäni kiinni Seppeleen tallipihassa, napattuani ensin takakontista kainalooni Sateelle joululahjaksi ostamani porkkanapussin ja uuden punaisen toppaloimen. Kentällä näkyi joku ratsastamassa ja tallin puolella soi hiljaisella jouluradio. Moikkasin ohimennen toimistossa notkuvia tallityttöjä, mutta itse en malttanut nyt jäädä nauttimaan pöydälle tarjolle jätetyistä pipareista (tosin nappasin niitäkin muutaman taskuuni) vaan sen sijaan jatkoin matkaani suoraan varustehuoneeseen. Harjakoppa vielä mukaan, tarvitsisikohan suojia ... äh, tuskin ... ainiin se liina ... Kun käteni olivat lopulta täynnä tavaraa, lähdin vaappumaan kantamuksieni kera takaisin ulos ja suoraan pihattotarhaa kohti, missä voisin laskea tavarakasan viimein käsistäni hoitopuomin luo. Paitsi puolivälissä matkaa tajusin, että saisin käydä tekemässä vielä toisen tavarakierroksen, tästähän puuttui nimittäin vielä kokonaan Oilin harja ja varusteet.
Pihattotarhalla oli rauhallista, ponit näkyivät hamuilevan viimeisiä löytämiään aamuheinien korsia maasta ja rautias suomenhevostamma lepuutteli takastaan koivun alla, höristäen korviaan kuitenkin kuullessaan portin avautuvan. Näkyipä suomenhevosen takana tutkailevan maaperää ruuan toivossa myös eräs tumma nuori täysiveritamma, joka kohotti päänsä nopeasti ylös kuullessaan vislaukseni. Sirot korvat höristyivät, kääntyilivät, mutta vasta Oilin lähtiessä minua kohti, myös Sade astui liikkeelle. Olin kuitenkin tyytyväinen jo siitä, että nuori tammani ylipäätään oli alkanut tulla vapaaehtoisesti luokseni, tässä välillä kun oli ollut pitkä vaihe, että olin saanut houkutella sitä herkuin luokseni ja silloinkin Sade oli herkkä väistämään kosketusta. Luottamus rakentui hiljalleen, askel askeleelta, tässä tapauksessa ei oikotietä onneen ollut. Oililla ei ollut sen sijaan mitään epäluuloja minua kohtaan, suomenhevostamma senkun vain kurotteli turpaansa minua kohti ja hamuili ensitöikseen porkkananpalan kämmeneltäni. Tämä herätti lopulta myös Sateen kiinnostuksen ja varovaisesti senkin silkkiset huulet hamuilivat ensin takkini helmaa, kunnes tavoittivat viimein tarjoamani porkkananpalan.
Päätin ottaa ensin Sateen hoitopuomille, saadessani tamman nyt kiinni. Oili seurasi meitä kuitenkin jo portille, jolloin sekin oli helppo ottaa Sateen seuraksi puomille. Olin erittäin iloinen siitä, että Oili ja Sade tulivat hienosti toimeen: vanhemman ja viisaamman suomenhevostamman seura kun selkeästi rauhoitti nuorta, arempaa täysiveristä. Riisuin ensin molemmilta loimet ja taittelin ne puomille odottamaan ennen kuin aloitin tammojen harjauksen. Sade pääsi ensin käsittelyyn, Oili kun oli kärsivällisempää sorttia ja malttoi odottaa vuoroaan. Sade hamuili vähän väliä harjakoppansa sisältöä ja nyhti takkini helmaa aina tilaisuuden saadessaan, kun harjasin tamman tottunein ottein läpi. Kavioidenkin putsaus onnistui, vaikka Sadetta toimenpide vähän jännittikin ja se meinasi kertaalleen menettää tasapainonsa. Annoin kuitenkin tammalle kiitokseksi muutaman lisäporkkanapalan, koska se kuitenkin antoi nostaa kavionsa ylös. Mustanruunikko sai uuden tummanpunaisen toppaloimen ylleen ja sen jälkeen pääsin vielä harjaamaan ripeästi Oilin. Lopuksi vielä satula ja suitset suomenhevostamman ylle, sekä kypärä omaan päähän ja Sateen riimunnarun tilalle juoksutusliina ja olimme valmiita lähtemään.
Tämä oli kolmas maastoilukertamme näin, että minä ratsastin Oililla ja Sade seurasi perässämme liinan päässä. Olin todennut tämän parhaaksi tavaksi tarjota Sateelle paitsi liikuntaa, myös totuttaa tammaa hiljalleen muuttuviin ympäristöihin. Toki pysyimme kaukana yleisiltä teiltä ja lenkit olivat vielä suht lyhyitä, mutta oli hienoa nähdä, miten jo tässä ajassa Sade kehittyi: tamma oli jo selkeästi rennompi kuin ensimmäisellä kerralla ja vaikka se joskus vähän pörisikin ja tanssahteli jännittyneesti, rauhoittui mustanruunikko nopeasti kun Oili vaan jatkoi rauhallista eteenpäin tarpomistaan. Kun Sade huomasi, ettei lajitoverikaan reagoinut raksahtaneeseen oksanpätkään mitenkään, saattoi hänkin rentoutua uudelleen. Tuntui uskomattomalta, että vasta reilu pari kuukautta sitten Sade oli ylipäätään saapunut Seppeleeseen ja minusta oli tullut hevosenomistaja. Välillä sitä oli vieläkin vaikea uskoa, mutta niin se vain oli!
Lumihiutaleet alkoivat leijailla ympärillämme maahan ja saatoin vain huokaista onnesta syvään. Vaikka meillä oli vielä yhteinen taival Sateen kanssa alussa ja luottamusside oli vasta kehittymässä, olin silti jo nyt iloinen huomatessani toisaalta miten älykäs ja kaunis nuori tammani oli. Toki, kun kyse oli vasta 3-vuotiaasta hevosesta, elämä oli välillä haastavaa ja Sadekin osasi olla hankala juurikin varovaisuutensa ja epäluuloisuutensa myötä. Mutta kun tamman sai rentoutumaan, se oli hyvinkin oppivainen ja utelias tapaus. Silti, täytyi olla tyytyväinen, että apua oli tarjolla sekä kokeneempien ratsastajakollegojen taholta että näin hevostenkin maailmasta katsottuna. Taputinkin hymyillen Oilia kaulalle, se oli tosiaan iso apu: opetti omalla tavallaan Sateelle miten missäkin tilanteessa kuului toimia. Nytkin, kun lumet humahtivat alas kuusen oksalta, suomenhevonen vaan höristi korviaan, kun taas Sade syöksähti eteenpäin, rinnallemme, stopaten rauhoittelevaan ääneeni ja lajitoverinsa rinnalle. "Ptruu, sooh ... hyvä tyttö.", kehuin ja annoin liinan jälleen hieman löysentyä välillämme, jotta Sade tajuaisi, ettei mitään hätää ollut.
Valkoinen metsämaisema oli kaunis ja omalla tavallaan hauraan hiljaisuuden rikkoi vain lumen narskuna hevosten kavioissa ja Oilin tasaiset pärskähdykset. Sade kurotteli hamuilla muutaman kuusenoksan suuhunsa, mistä tulikin mieleeni, että hevosille pitäisi muistaa viedä muutama kuusi - tai ainakin kuusenoksia - tarhaan syötäväksi. Kohtahan olisi joulu! Tänään pitäisikin siivota myös tarha, tallille palatessa voisinkin oikeastaan jakaa pihattohevosille päiväheinät ja Sade voisi syödä kauransa vaikka hoitopuomilla ennen kuin hakisin talikon ja kottikärryt ... Loimetkin pitäisi ripustaa kuivamaan ja pihattoon voisi viedä yhden uuden olkipaalin. Työlista alkoikin muistua mieleen satulassa istuessa, mutta nyt aioin vielä hetken nauttia silti tästä joulumaastosta; yhdessä oman hevoseni kanssa. Ja Oilin, jota Salma oli niin kernaasti minulle lainannut opetushevoseksi Sadetta ajatellen. Seppele oli kyllä huippupaikka huippuhevosineen. Tallipihaan palatessani ja laskeutuessani Oilin satulasta, en malttanutkaan olla rutistamatta suomenhevostammaa kaulalta, nauttien sen lämmöstä ja ihanasta hevosentuoksusta. Sateen tyrkätessä minua pehmeästi turvallaan irrottauduin lopulta nauraen Oilin kaulalta. "Joojoo, mennään sitten.", hymähdin, mutta ensin tarjosin molemmille tammoille taskuni pohjalle murentuneet piparinpalat. Olihan sentään joulu.
|
|