|
Post by LottaH on Mar 2, 2019 10:12:48 GMT 2
Lotta - Milk's Favorite Cookie helppo C
Käteni vapisivat pukiessani Oreolle suitsia. Matka tänne oli ollut yksi kaaos - Oreo kammosi traileria, Google Maps ajoi meidät väärälle reitille ja kello tikitti koko ajan eteenpäin kuin sanoen: hahaa, myöhästyt! Ja ties kuinka monta kertaa sain kuulla äidiltäni, miten valmennuksia ei kuulunut sijoittaa sunnuntaiaamuun. Pysyin vaiti auton takapenkillä, sillä kuskia tulisi tarvitsemaan tulevaisuudessakin.
Ponkaisin Oreon satulaan ja lähdin muutaman käyntikierroksen jälkeen verryttelemään ravissa. “Uusi paikka, uudet pelottavat nurkat” Oreo tuumi varmaankin, sillä tahdikkaat ravipätkät päättyivät useimmiten sivuloikkaan tai Oreon täydelliseen jännittymiseen.
Hetken kestäneen ravityöskentelyn jälkeen yhteistyö alkoi kuitenkin sujua paremmin ja niissä muutamissa volteissa, jotka ehdin tekemään, ei ollut oikeastaan mitään moitittavaa. Tein vielä parit laukannostot kumpaankin kierrokseen ja jäin kuuntelemaan Annea, joka selosti jo tulevaa tehtävää.
Käynnistä raviin siirtymiset. Istunnalla, tätä sanaa Anne oli painottanut. Oreo oli onneksi verryttelyn jäljeltä hyvin avuilla, ja pienikin muutos istunnassani sai jo paljon aikaan. Olin punainen korviani myöten Annen kehuessa menoamme. No, nekin ilot päättyivät tehtävän vaihtuessa harjoitusravi-keskiravi-siirtymisiin. Kun kannustin Oreoa enemmän eteen, tulin samanaikaisesti myös tarrautuneeni kaksin käsin ohjiin. Oreo heitteli takapäätään ilmaan vähän väliä lopen kyllästyneenä epäselviin apuihin.
No, Annen antamien ohjeiden myötä tämä alkoi sujumaan jollakin tasolla, vaikka palan itsevarmuudestani tehtävä oli juuri syönyt. Kulmien ratsastus onnistui ja Oreo taipui nätisti. Mutta se hevosen suoristaminen jäikin sitten puolitiehen, voi eiii…
Laukannostoja harjoittelimme ensin kulman jälkeen ja lopuksi myös muualla kenttää. Sain tehtyä täsmällisiä nostoja ja Oreo lähti reippaasti pohkeesta liikkeelle. Ehkä vähän liiankin reippaasti, ei tässä esteradalla oltu. Onnekseni tai epäonnekseni ne räjähdysmäiset laukkaan siirtymiset jäivät Annelta huomaamatta. Loppuraveissa kutosvaihde oli edelleen päällä ja välimatkoista huolehtiminen oli tärkeässä asemassa. Satulaan ei voinut vaan istua lysähtää, se tapahtui vasta sitten automatkalla. Sitten, kun tämä ihana ratsuni suostuisi sinne traileriin asti.
279 sanaa
|
|
Nita
Uusi ihmettelijä
Posts: 7
|
Post by Nita on Mar 2, 2019 22:57:27 GMT 2
Nita - Kallan Vermilion, vaB"Pysyppäs nyt hetki paikoillas", kehoitin tanssahtelevalle Leeville. Ruunalla oli taas show pystyssä, kun oltiin valmennusmatkalla. Kun Leevi seisahtui hetkeksi paikoilleen, mä kävelin sen eteen puhelimen kamera valmiina. "Yritä edes poseerata, ois kiva saada sustakin taas joku kuva", huokaisin kun ruunan pää kääntyili puolelta toiselle tai se oli korvat luimussa. Mun puhelin täyttyi kuvista tummanpunaruunikosta ruunasta, joka patsasteli vielä loimi päällään ja kanget päässä. Mutta mä en luovuttanut, ennen kuin sain jonkun kuvista onnistumaan. Mä luulen, ettei Amanda arvostaisi, jos mä jakaisin instassa kuvan sen hienosta koulupuoliverisestä joka näyttää laamalta. "Me lähdetään kävelemään heti, kun pistät ne korvat höröön", tokaisin ja kokeilin maiskuttaa, kaivella taskuja ja kaikkea. Oli haastavaa yrittää pitää kahtia ohjia ja puhelinta samaan aikaan sekä yrittää vielä ottaa kuvaa. Hitsit kun muhun oli tartutettu tämä instahömpötys, en mä aiemmin jaksanut mitään kuvia ottaa ja sinne laittaa. Mutta vähän yhdellä sun toisella alkoi olemaan niin kivoja kuvia, että munkin oli pakko yrittää. "Noniin, saa kelvata", hymähdin kun sain kuvan, jossa sen korvat oli hörössä. Toinen kyllä osoitti muualle ruunan pään mukana, mutta ne ei sentään ollut luimussa. Ei ollut mun vuokrahevonen tänään kamalan kuvauksellisella tuulella. Mä vilkaisin Leevin jaloissa olevia vihreitä, vähän tylsiä pinteleitä. Toissa päivänä järjestetyissä Sokka Luxuries lanseeraustilaisuudessa mä olin ihastellut aivan ihania pinteleitä ja koulusuojia. Ehkä pitäisi ostaa Leeville niitä, jotta me voitaisiin edustaa Auburnin ulkopuolella. Mä kapusin Leevin selkään kun valmennuksen alku lähestyi ja me oltiin kävelty jo jonkin aikaa. Seppele oli onneksi paikkana tuttu, joten mun oli helppo Leevin kanssa kulkea siellä. Ja ei tarvinnut keskittyä ettei eksy tai jotain, vaan pystyin keskittymään pitämään ratsuni aisoissa. Alkuverryttely tehtiin aika perinteisesti ja Leevi tuntuikin ihan hyvältä, oltiinhan me nyt treenattu aika lailla. Mä aloin saamaan siitä kiinni, miten sillä mennään. Ja oltiinhan me kisoissa jo vedetty ihan kohtuullisella menestyksellä. Ruunan kanssa työskentely alkoi olla ilo, siis selästä käsin. Maastakäsin me taisteltiin joka kerta, kumpi päättää mitä tehdään. Nyt kuitenkin koottu ravi tuli ihan sujuvasti, siirtymisetkin onnistuivat. Peruutukset nyt menivät välillä vinoon ja siitä siirtyminen koottuun raviin ei sitten tullut ihan niin sujuvasti. Mutta kyllä ne parani pikkuhiljaa. Mä rakastin laukanvaihto tehtäviä ja Leevi ilmeisesti tykkäsi kanssa. Me tehtiin aika kivoja laukanvaihtoja, vaikak itse sanonkin. Vähän oli hakemista siirtymisissä laukan sisällä, mutta kyllä ne sieltä tuli. Rento loppuhölkkä vaan ei meinannut sujua rennosti, kun mä jouduin taas pitämään putkiaivon työn touhussa, ettei se aloittaisi pelleilyä. Mä tykkäsin kuitenkin valmennuksesta ja se oli meille sopiva. Samaa tehtävää ei jankattu kerta toisensa jälkeen, joten Leevikään ei päässyt tylsistymään. 410 sanaaNitan ja Leevin kuvaussession paras kuva. Sasu - Damiaan v.d. Lodewijk, heA
Tämä olisi alkusoittoa meidän valmentautumiselle ja kilpailu-uralle. Ensimmäisistä Tie tähtiin osakilpailuista me napattiin kolmas sija, joka oli ihan hyvin, kun me ei keretty oikein valmentautua ennen niitä. Treenattiin me tietenkin itsenäisesti, Kotona se mitä kenttä antoi periksi ja maastoiltiin, tai no Rita maastoili. Auburnissa me käytiin käyttämässä maneesivuorot hyväksi, aina kun kerettiin. Ei tosin ihan sitä kahta kertaa viikossa, mutta ainakin kerran. Nyt luvassa oli kuitenkin lisää kisoja ja läjäpäin valmennuksia. Toivottavasti väsymys ei iskisi jossain vaiheessa tätä rupeamaa.
Daim oli oma utelias itsensä, kun me hengailtiin Seppeleessä odottelemassa omaa valmennustamme. Me oltiin tultu jo ajoissa, koska jo ensimmäisessä valmennuksessa oli meidän porukkaa. Me oltaisiin vasta toiseksi viimeisessä valmennuksessa ja viimeisessäkin olisi yksi. Noh, siinä kerkeäisi hyvin purkaa ja jäähdytellä kimon. Ei tarvitsisi heti pakata nuorukaista autoon ja lähteä kotimatkalle. Vaikka ei sekään olisi ollut ongelma. Onneksi Daim oli näppärä matkustaja, se helpottaisi jatkossa valmennusreissuja ja kisamatkoja. Ja tietysti oli tullut tässä todettua se, että se kulki niin yksin kuin kavereidenkin kanssa.
Mä hoidin ruunani itse ja olinkin enemmän omissa oloissani, kun muut viilettivät keskenään tai yksin. Me pärjättiin Daimin kanssa hyvin kahdestaan ja lähdettiinkin ajoissa kävelemään. Vähän ennen valmennusta mä kiipesin hollantilaisen selkään ja me suunnattiin kohti maneesia. Ruunaa ei juurikaan hetkauttanut taas uusi vieras maneesi, vaan se oli heti valmis hommiin. Meille sopi vapaa alkuverryttely, jossa vain käytiin askellajit läpi. Vähän nuorikko pörisi ja heilutteli päätään, mutta muuten se vaikutti käyttäytyvän hyvin. Loikkailuvaihe oli mennyt jo ohi ja hyvä niin.
Daimilla oli hieman ongelmia tajuta, että kootusta ravista piti pysähtyä suoraan, siitä peruuttaa ja sitten siirtyä takaisin koottuun raviin. Se veteli vähän omiaan ja mä jouduin tekemään lopulta paljon töitä, että sain ruunan keskittymään tehtäviin ja tekemään ne kunnolla. Kyllä lopulta se sitten keskittyikin ja teki ihan kohtalaisia siirtymisiä. Ravilisäykset lävistäjillä tuli taas hyvin, taisi tulla jopa meidän parhaat lisäykset. Ei se muistaakseni ikinä noin hyvin ollut vielä lisännyt, joten suunta alkoi olla oikea. Olihan meillä vielä pitkä matka, että saataisiin helppoA vakiinnutettua meidän tasoksi oikeasti ja tason nosto oli vielä kauempana. Mutta kyllä se päivä vielä koittaisi, kun me vedettäisiin vaativia luokkia. Ja toki mentäisiin niin pitkälle kuin rahkeet riittäisi. Ei me jäätäisi vaativiin pyörimään, jos kantti riittäisi ylemmäs.
Laukanvaihdot täyskaarrossa meinasi alkuun olla Daimin keskittymiskyvylle liikaa, mutta kyllä se sitten alkoi taas sujua, kun saatiin se ensimmäinen onnistunut kerta. Daim ei oikein älynnyt, miksi siinä piti kaartaa. Eikö vain voisi mennä suoraan ja vaihtaa sen laukan siinä? Valmennuksen lopuksi mä olin kuitenkin ihan tyytyväinen meidän suoritukseen valmennuksessa, vaikka valmentaja oli joutunut komentamaan useampaan kertaan. Ei nuoren hevosen kanssa aina voinut mennä täydellisesti. Tai ylipäätään minkään hevosen kanssa. Joten hyvillä mielin me päästäisiin kotiin. Kun tuli sopiva hetki, mä laitoin lyhyesti Ritalle, miten meillä oli mennyt. Sitä kiinnosti kuitenkin. 452 sanaa
|
|
|
Post by avaminea on Mar 3, 2019 9:33:19 GMT 2
Sarah - No Worries, Helppo A
Ajatukseni olivat jossain tuhannen kilometrin päässä. Tai ei ehkä ihan niin kaukana, sillä Kalla sijaitsi paljon lähempänä, joten kilometrit olivat laskettavissa melkein kymmenillä. Sokan siskosten malliston lanseeraustilaisuus oli aiheuttanut pahanpäiväisen krapulan eiliselle ja sen juomisen oli ehdottomasti laittanut alulle ahdistuksen kaltainen innostus. Thomas oli ottanut valtavan askeleen eteenpäin meidän suhteessa ja oli yhtäkkiä ehdottanut, että jos katsoisimme yhdessä uutta asuntoa, johon me molemmat muuttaisimme. Edes rakkaudentunnustus ei ollut ahdistanut niin paljoa, mutta samalla olin ihan mielettömän innoissani asiasta. Juominen oli toki helpottanut jännitystä huomattavasti ja siksi alkoholia oli kaadettu ihan reilulla otteella kurkusta alas.
Krapulaan palatakseni, en ollut hetkeen keskittynyt niin kovin alkuverryttelyissä pelkästään suoraan ratsastamiseen. Riepu tanssahteli allani, kuin mikäkin showhevonen konsanaan, ruuna pärski ja nosti kaulaansa vieläkin ryhdikkäämmäksi. Sen takaosa taipui sivulle ja painoin ulkopohkeen kanssa sitä takaisin suoraksi. Laukan nostaminen oli helppoa, mutta sen hallitseminen ei niinkään. Riepu oli hevonen, joka nautti vauhdista ja vaarallisista tilanteista, sen mielestä esteradallakin selvisi parhaiten, kun pisti silmät kiinni ja pidensi laukka-askelta tarpeeksi. "Parempi kontrolli Riepulla", Anne huomautti ja tein valtavasti puolipidätteitä saadakseni pääty-ympyrällä laukkaavan kimon hillitsemään vauhtiaan. Daniel Susineva oli melkein kuukausi sitten sanonut valmennuksessaan, että ratsastin eleettömästi, joka tietysti olisi pitänyt olla kehu, mutta miehen mielestä juuri minun eleettömyyteni oli pikkusievää ja sitä kautta voimatonta. Riepulla oli voimaa, mutta ei pikkusievyyttä, joten kai me oltiin oikea tehoduo. Me oltiin voitettu Hukkasuossa Helppo A ja mä tunsin miten muiden ratsukoiden silmät olivat meidän selässä. Pikkusievästä raivokkaaseen kilpailuratsastukseen ihan millipelillä.
Ravilisäys lävistäjällä läväytti katsojille kunnon esityksen. Riepu lähti lennokkaasti eteen, sen etukaviot nousivat nykien ylös ja mä tiesin miten hienolta se näytti. Ruunan kuolaintuntuma väheni joka askeleella, vaikka kuinka tein töitä ja pidin paketin näennäisesti kasassa, tiesin olevani kusessa lisäyksen toisessa päässä. Anne oli painottanut ratsastamaan siistit kulmat ja saamaan hevonen tasapainoon, jouduin pusertamaan kaiken taitoni, jotta sain Riepun kokoamaan itsensä takaisin suoran toisessa päässä. Hannover osasi näyttää valtavan hienolta, mutta tajusin, ettei sitä millään pikkusievällä ratsastettu siinä mielentilassa. Mä opin pikkuhiljaa saamaan sen voiman ja taidon sinne eleettömän ratsastuksen taustalle.
Loppuverryttelyssä pyyhin huolettoman näköisesti hikikarpaloita otsaltani. Jos joku kehtaisi väittää, että olin ratsastanut luokan voittoon helpolla hevosella, saattaisin keskustella asiasta lisää tallin takana, poissa uteliailta silmiltä. Riepu oli saanut mut hikoilemaan ensimmäisestä ratsastuskerrasta alkaen, eikä intensiivisestä kuntosali- ja ratsastustreenistä huolimatta ollut vielä kertaakaan päästänyt mua vähemmällä. Se ei todella ollut hevonen, joka antaisi kaiken ilmaiseksi ratsastajalleen.
Vaativan ryhmän alkaessa riisuin Riepulta kaikki varusteet ja loimitin sen huolellisesti. Vaikka talvi oli antamassa tilaa keväälle, ilma oli edelleen pakkasen puolella ja kimon kylmettäminen ei kuulunut suunnitelmiini. Saisin ratsastaa sillä vielä muutaman valmennuksen verran, kunnes Effi olisi takaisin kunnossa varsaloman jäljiltä. Sen jälkeen en ainakaan saisi ruusukkeita kilpailuista ihan vain hevosen takia. Effin kanssa jokainen ruusuke olisi tahtojen taiston takana. "Kiitos Riepu tästä päivästä", kuiskasin ruunan korvaan ja lähdin kävelyttämään sitä pitkin Seppeleen tallipihaa. Nitan valmennus kestäisi vielä ainakin puoli tuntia ja meillä olisi hyvin aikaa vähän kierrellä maisemareittiä.
466 sanaa
|
|
|
Post by avaminea on Mar 3, 2019 14:12:47 GMT 2
Ava - Sysivalkee Helppo C Eilinen estevalmennus oli ehdottomasti väsyttänyt meidät molemmat. Seppo oli vaisu ja sen silmät tuntuivat olevan puoliummessa koko ajan. Onneksi tänään kavioiden alla ei ollut puisia estepuomeja, sillä Seppo olisi kompastunut niihin jokaiseen. Mä yritin saada ruunaan jotain eloa, mutta se oli taas kuin puuhevonen pohkeideni alla. Mä vähän pelkäsin, että olisin rasittanut suomenpienhevosta liikaa, mutta kyllähän sen nyt pari treenipäivää peräkkäin olisi pitänyt jaksaa. Olihan sen sairaslomasta jo aikaa, nyt oli sentään jo maaliskuu. "Mene nyt", ärähdin hieman ja katsahdin sivusilmälläni katsomon puolelle. Pietu näytti vähän tylsistyneenä ja napsi kuvia mun iPhonella. Miten se olikin sattunut paikalle juuri tänään, kun Seppo oli ihan kamala ja tallusteli eteenpäin kuin tervassa konsanaan? Katsoin vähän tarkemmin ja näin miten sen vieressä oleva tyttö hymyili ja osoitteli mua sormellaan. Se platinablondi nojautui mun poikaystävääni vasten ja selitti jotain punaiseksi maalatuilla huulillaan ja mä näin, miten Pietu hymyili sille. Mun väsymys poistui kiehuvan veren tilalta, mutta edes se ei muuttanut Sepon ryhdittömyyttä ja puolivillaista askellusta. "Varo vähän", joku ärähti, kun olin meinannut lähteä voltille sen päälle. "Jos vaikka itse katsoisit mihin ratsastat", kivahdin ja purin kieltäni, etten olisi kuvittanut sanojani terävillä kirosanoilla. Mä yritin muistaa miten mä olin siellä edustamassa Auburnia, enkä mitään nimetöntä ratsastuskoulua. Isabella murhaisi mut ja kieltäisi maneesin käytön, jos saisi kuulla miten olin räjähtänyt valmennuksessa kanssakilpailijalle. Se kaikki oli tietenkin Pietun ja Sepon vika, koska mähän itse olin täydellinen. Mä kyllä nirhaisin Pietun, jos se ei saisi hyviä kuvia meidän ratsastuksesta. 240 sanaa
|
|
|
Post by Lydia on Mar 4, 2019 14:48:29 GMT 2
Taitotaso expert, Vaativa B Lydia - Kheops (641 sanaa)
Toista päivää putkeen ajoin Kertun kanssa kohti Seppelettä. Eilen meillä oli ollut estevalmennus, joka oli ollut oikein onnistunut. Tänään edessä olisi kouluvalmennus, joka toivottavasti sujuisi yhtä hyvin. Saavuin Seppeleen pihaan hieman turhan kiireisellä aikataululla, joten nappasin vain äkkiä Kertun ulos trailerista, sidoin sen trailerin seinässä olevaan koukkuun kiinni ja avasin takaluukun, josta nappasin ensimmäisenä käsiini Kertun koulusatulan. Avasin orin villaloimea sen verran, että sain sen käännettyä pyllyn päälle ja satuloin orin reippain ottein. Heitin villaloimen satulan päälle ja viritin Kertun jalkoihin upouudet karvaiset koulusuojat, jotka olin ostanut valmennuskäyttöä varten. Suitsin vielä orin, tällä kertaa varustukseen kuului ihan perus englantilaiset suitset, vaikka kisaradalla menemmekin kangilla. Valmentautumista on kuitenkin nyt edessä niin paljon, etten viitsi joka kerta kankia käyttää.
Kun Kerttu oli täysissä varusteissa, vedin saappaat ja kannukset jalkoihini, vedin hanskat käsiini ja tajusin, että en näe kypärääni missään. Pengoin koko auton läpi niin huolella kuin pystyin säheltävän Kertun nykiessä naruni päässä ja lopulta minun oli pakko vain todeta, että kypärä oli jäänyt Yläkokkoon, luultavasti Kertun karsinan eteen. Kirosin hiljaa mielessäni, mutta suuntasin sitten rohkeasti tallirakennuksen ovelle. Huhuilin sisälle ja lopulta jostain saapui arviolta ikäiseni nuori mies, joka katsoi minuun hieman ujosti. "Moi, oon Lydia, tulin tänne valmennukseen. Tajusin vaan tos just, että mä unohdin mun kypärän kotiin, oiskohan täällä jossain lainakypäriä?" kysyin nopeasti ja samalla huiskaisin pienesti takkini hihaa nyppivää Kerttua. "Aa, joo... oon Pyry. Joo, kun käännyt tosta oikealle ja sit vasemmalle ja meet vessan ohi, niin siel on lainavarusteit", Pyryksi esittäytynyt silmälasipää sanoi hätäiseen sävyyn. "Kiitos. Hei voisiks sä pitää tätä ihan hetken, jos käyn hakemas sopivan. Se on ihan kiltti, vähän vaan sählä", naurahdin. Pyry nyökkäsi ja ojensin Kertun narun tälle.
Löysin sopivan kypärän ja palasin noutamaan hevoseni. Pyry näytti helpottuneelta päästyään eroon säheltävästä kirjavasta. Suuntasin Kertun kanssa vihdoin kypärä päässäni maneesin edustalle, jossa hyppäsin jakkaralta ratsaille. Kiristin satulavyötä kertaalleen ja aloitin jo alkukäyntien kävelemisen pihalla. Aikaa ei kulunut kauaa, kun jo pääsimme sisälle maneesiin. Maneesissa aloitimme itsenäisiä alkuverryttelyitä, jonka aikana otin paljon siirtymisiä käynnin ja ravin välillä, sekä laukkailimme parit kierrokset ihan uraa pitkin, jotta Kerttu vertyi. Ori oli tänään paljon leppoisamman oloinen, kuin eilisessä estevalmennuksessa ja se tuntui helpolta työstää.
Kun varsinainen kunnolla ohjattu osuus valmennuksesta alkoi, siirryimme harjoitusraviin ja otimme kootusta ravista suoraan pysähdyksiä, peruutuksia ja siitä taas takaisin koottuun raviin. Kerttu pysähtyy omasta ratsastuksestani riippuen todella hyvin, tai hieman kiemurrellen. Se on todella herkkä istunnalle, joten minunkin tulee keskittyä omaan istumiseeni todella tarkkaan. Jos jännitän itseni, pysähdykset eivät suju. Jos kuitenkin keskityn pysäyttämiseen liikaa, alan myös yrittämään liikaa, jolloin se rentous juurikin katoaa. Vähitellen pysähdyksiin taas löytyi se kultainen keskitie ja saimme hyvää palautetta erityisesti siitä, että Kerttu pysähtyy luonnostaan hyvin tasajaloin.
Otimme parit ravilisäykset, jotka ovat Kertulle helppoja. Sillä on luonnostaan suuret liikkeet ja sille on aina ollut helpompaa lisätä, kuin koota. Itselleni lisäykset ovat kuitenkin vaikeita, sillä Kertun massiiviset askeleet eivät todellakaan ole helppoja istua. Otinkin ensin yhden lisäyksen keventäen, jotta en turhaan jarruttele Kerttua, jonka jälkeen vielä toistin harjoituksen alas istuen.
Laukkaharjoituksia teimme aika paljon, josta Kerttu alkoi innostua aika reilusti. Kenttähevosena se helposti lähtee liioittelemaan erityisesti laukanvaihtoja, joita jonkin verran teimme. Se tekee helposti isoja ja lennokkaita vaihtoja, kun kouluradalla niiden tulisi olla rauhallisempia ja tyylikkäämpiä. Kun sain taas rentoutettua oman istuntani ja lakkasin itse liioittelemasta, Kerttukin tuntui muistavan, että nyt treenataan kouluratsastusta. Siirtymiset laukan sisällä sujuivat parin sähellyksen jälkeen hyvin ja tajusin itsekin, miten paljon Kertun koottu laukka on kehittynyt. Ori on selvästi saanut paljon lisää voimaa takaosaansa kouluradalla. Lisäyksissä Kerttu helposti menettää laukan tahdin, jolloin sitä joutuu auttamaan aika paljon, jotta meno ei mene ihan epämääräiseksi.
Loppuverryttelyissä annoin Kertun venyttää kaulaansa pidempään muotoon ja ori pärskähteli tyytyväisesti. Sille selvästi sopii tällainen aktiivinen treenaaminen vallan mainiosti, sillä vaikka valmennuksia on ollut todella tiheään tahtiin, ori tuntuu kokoajan vain tyytyväisemmälle, eikä tunnu väsyvän millään. Nyt edessä olisi kuitenkin yksi välipäivä, jonka Kerttu saa viettää rennommin, ylihuomenna matkaamme taas Auburn Estateen kouluvalmennukseen.
OK lisäarvat tähän asti
|
|
|
Post by Pyry on Mar 8, 2019 17:40:03 GMT 2
Tiukka keskittyminen kulmien ratsastukseen. Kummasti lähti lisäyksetkin paranemaan, kun Pyry muisti ratsastaa aktiivisesti jokaista askelta.
|
|
Stella
Uusi ihmettelijä
Posts: 48
Oma heppa: Pancho
Koulutaso: Vaativa B
Estetaso: maahankaivetut
|
Post by Stella on Mar 9, 2019 14:40:37 GMT 2
Helppo A Stella - Betume (443 sanaa)
Vaikka mun ja Panchon osalta Tie Tähtiin kisoihin valmistautuminen oli lähtenyt sujumaan uskomattoman hyvin ja olin ihan varma, että eka osakilpailu olisi mennyt nappiin, niin Pancho päätti selkeästi palauttaa mut maan pinnalle. Verkka oli mennyt superhyvin ja rata oli lähtenyt liikkeelle tosi hyvin, mutta ihan yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, Pancho oli saanut hepulin. Ruuna oli suorittanut komean köyrypukkilaukan radan halki ja itse olin vain kuullut päässäni, kuinka pisteemme ropisivat alaspäin.
Loppurata oli siis mennyt hyvin katastrofaalisesti ja Pancho oli vain juossut alta pois. Ei siis mikään yllätys että olimme hävinneet komeasti koko luokan. Kotona olimme tietenkin heti tarkastaneet varusteiden sopivuuden ja sen, ettei ruuna ole mistään kipeä, mutta emme löytäneet kerta kaikkiaan mitään selitystä ruunikon käytökselle kisoissa. Seuraavana päivänä Pancho oli taas täysin normaali itsensä.
Nyt sitten sitä suuremmalla syyllä meidän on treenattava, jotta tuollaisilta yllättäviltä tilanteilta vältyttäisiin. Tänään edessä oli Annen pitämä kouluvalmennus ja viikon päästä lähtisimme muiden Seppeleläisten kilpailijoiden kanssa Saariston hevosopistolla järjetettäviin valmennuksiin, joten pääsisin kahteen kertaan valvovan silmän alle.
Tämän päivän valmennusta ennen olin suurinpiirtein meditoinut saavuttaakseni hyvin rauhallisen mielentilan. Valmennuksen alussa sekä minä, että ratsuni olimme hyvin seesteisissä tunnelmissa ja alkuverryttelyt sujuivat todella kivasti. Pancho on alkanut aktiivisemman treenijakson ansiosta venyttämään paremmin muotoaan pidemmälle ja saimmekin tästä Annelta hyvää palautetta. "Tosi hyvä, Stella! Se on alkanut löytää perusliikkumiseen helpommin rentoutta ja malttaa venyttää selkäänsä rauhassa ilman turhaa kiirehtimistä", nainen oli todennut.
Ravissa pääsääntöisesti keskityimme koottuun raviin ja pysähdyksiin, sekä peruutuksiin ja erityisesti sieltä suoraan raviin siirtymisiin. Koottu ravi on Pancholle todella helppoa ja se kokoaa itseään luontevasti, mutta kokoamisissakin sain erityisesti keskittyä siihen, että ruuna pysyy rennolla kaulalla, eikä lähde jännittämään niskaansa. Parin toiston jälkeen Pancho taas malttoi suorittaa rauhassa, mutta rauhallisuuden myötä siirtymiset peruutuksista suoraan raviin hieman kärsivät, kun ruuna tuli melkein turhan rennoksi. Kultaisen keskitien löytäminen on meiltä vielä hieman hakusessa, yleensä meno on joko turhan säpäkkää ja vauhdikasta, tai aivan liian rentoa.
Laukassa keskityttiin temponvaihteluihin, suoruuteen ja otimme täyskaartojen kautta muutamia vaihtoja. Näistä meille suurin haaste oli suoruus, sillä kuumuessaan Pancho vetää helposti koko kroppansa mutkalle, kaulan lyhyeksi ja lähtee kiemurtelemaan oikein huolella. Kunhan uskalsin Annen komennosta alkaa itse ratsastamaan tosissani ruunaa pohkeiden väliin, parani meno huomattavasti ja turha kiemurtelu lakkasi. Laukanvaihdot Pancho teki lennokkaasti ja todella pienistä avuista, mutta erityisesti laukan kokoaminen vauhdikkaamman pätkän jäljiltä vei aikansa.
Rentoja loppuraveja suorittaessamme Anne vielä kertasi kaikille kotiläksyjä. Panchon kanssa meidän tulisi keskittyä edelleen siihen pidempään muotoon, eteenkin Panchon kuumuessa. Omassa ratsastuksessani minun pitäisi kiinnittää huomiota siihen, etten unohdu matkustelemaan, vaan tosissani ratsastan jokaisen askeleen. Pancho on sellainen hevonen, että sen komeat liikkeet näyttävät komeilta vaikka selässä vain istuskelisi, mutta jos tahtoo että ruuna tekee tosissaan töitä ja näyttää kouluratsulta, siellä selässä pitää olla todella tarkkana.
|
|