|
|
Post by Anne on Jul 24, 2020 9:23:52 GMT 2
Peck ilman satulaa -leirillä Nella ja Peck ilman satulaa -leirin maastoestetunnilla. Spessu Nellalle! |
|
Annika
Uusi ihmettelijä
Posts: 9 
Hoitoheppa: Peck
Koulutaso: HeC
Estetaso: 80cm
|
Post by Annika on Sept 12, 2020 22:58:35 GMT 2
12. syyskuuta 2020 Sade piiskasi bussipysäkin katosta taivaan näyttäessä niin harmaalta ja ankealta, kuin vain suinkin oli mahdollista. Musta tuntui, ettei aurinkoa ollut näkynyt pitkiin aikoihin, kuin korkeintaan nopeana vilauksena. Odottelin bussia saapuvaksi, jotta pääsisin viimein tallille. Se oli tietysti myöhässä. Sateiset päivät saivat odottamaan entistä enemmän sitä päivää, kun täyttäisin kahdeksantoista. Omalla autolla olisi niin paljon kätevämpää käydä tallilla, eikä tarvitsisi kävellä säiden armoilla. Kohta tulisi jo talvikin, pakkasessa paleleminen oli vihoviimeinen asia, mitä kaipasin. Viimein bussi tuli, ja pääsin matkaan kohti Seppelettä. Seppele. Olin käynyt siellä pari kertaa, irtotunneilla ja sitä rataa. Mutta sitten olin ostanut oman hevosen ja siirtynyt yksityistalleille. Ruusuiset kuvat olivat romuttuneet sillä hetkellä, kun ensimmäiset vaikeudet iskivät todellisuuteen. Mistä mä olisin voinut tietää, että hevosen omistaminen vei niin paljon rahaa ja aikaa? No joo, kyllähän siitä varoiteltiin, mutta enhän mä tietenkään kuunnellut. Nyt Risto oli sitten ylläpidossa muualla ja mä halusin palata takaisin ratsastustunneille ja hoitaa siinä sivussa jotain kivaa ponia. Seppeleestä löytyikin mulle sopiva vakiotunti ja hoitoponejakin oli vapaana. Mä olin valinnut hoidokiksi Peckin, se näytti hauskalta ja sellaiselta, että sen kanssa olisi kiva viilettää pitkin maastoja. Tällä ilmalla en kyllä maastoon lähtisi, tuskin kukaan niin hullu olisi. Bussi jätti mut pysäkille, josta kävelin sitten hetken aikaa Seppeleeseen. Vesi ehti mennä läpi tennareista, olisi varmaan pitänyt valita jalkoihin vaikka kumisaappaat. Onneksi tallissa oli sentään kuivaa ja lämmintä. Katselin hetken aikaa ympärilleni ja päätin sitten etsiä käsiini Peckin. Sitä ei näkynyt tallissa. Niinpä mä nykäisin hihasta lähintä tyyppiä, ja kysyin ponin sijaintia. ”Se asuu pihatossa”, vaaleahiuksinen nainen vastasi ystävällisesti. ”Pihatossa?!” Mun ei ollut tarkoitus sanoa sitä ääneen sillä tavalla. Huudahdus vain tuli ulos suustani, ennen kuin ehdin ajatella sen enempää. Hitsi, tätä mä en ollut ottanut lainkaan huomioon. En siis pääsisikään viihtymään lämpimissä sisätiloissa. ”Sen voi ottaa hoitamisen ajaksi sisälle joko käytävälle tai pesukarsinaan”, nainen tokaisi aavistaen ajatukseni. Nyökkäsin ja väläytin ystävällisen hymyn naiselle. ”Hei Emmy…”, takaani kuului. Tallikäytävää pitkin asteli joku, joka kiinnitti vaaleahiuksisen naisen huomion. Tulkitsin siis meidän lyhyehkön keskustelumme päättyneen ja lähdin tarpomaan kohti pihattotarhaa, joka olisi epäilemättä kurainen. Aavistukseni osoittautui oikeaksi. Jatkuva sade ei tehnyt hyvää millekään pohjalle, ja nyt se myös pilasi mun kenkäni. Pihatossa seisoi kuitenkin tyynen rauhallisesti ruskea karvainen poni. Peck, siitä ei ollut epäilystäkään. Lähestyin sitä riimunnaru kädessäni, tuttavallisesti jutellen, mutta ruuna painoi korvansa tiukasti luimuun. Okei, ei kaikista lupaavin aloitus. Sain kuitenkin ponin pyydystettyä, vaikka se ei näyttänytkään siltä, että olisi vapaaehtoisesti lähdössä mukaani. Ohjeiden mukaan talutin ponin talliin. Pesukarsinassa oli tilaa, joten Peck pyörähti sujuvasti sellaiseen. Harjasin ponin melko pikaisesti, sillä Peck ei vaikuttanut siltä, että sitä juuri huvittaisi seisoa kenen tahansa lääpittävänä. Kävin sen nopeasti läpi kumisualla ja pölyharjalla, kunnes palautin sen takaisin pihattoon. Alku ei ollut kummoinen, mutta ehkä välimme lämpiäisivät ajan mittaan. Reipas maastolenkki voisi tehdä hyvää, kaikki ponithan sellaisista pitivät. Kunhan sade siis joku päivä lakkaisi. Palasin takaisin talliin ja kaivoin laukustani termosmukin täynnä kahvia. Kuulemma täällä oli joku oleskeluhuone, mutta enhän mä tiennyt saako sieltä kahvia, kun en ollut koskaan käynyt. Avasin mukin ja hörppäsin nestettä. Se oli jo aika haaleaa. Täytyisi siis ehdottomasti löytää se oleskeluhuone, jos sieltä vaikka saisikin kahvia. Astelin tallikäytävää satunnaiseen suuntaan, josta mä sitten löysinkin ylös vievät portaat. Portaita alas pyyhälsi kuitenkin pitkä tyttö hapan ilme kasvoillaan niin nopeasti etten ehtinyt alta pois. Sitten me törmättiin – ihan kirjaimellisesti. Mun avonaisesta termosmukista läikkyi vähän (tai aika paljonkin) haaleaa kahvia sen paidalle. ”Katsoisit vähän eteesi”, se älähti. Suuttumus vaikutti musta hivenen yliampuvalta, ottaen huomioon, että mä olin lähinnä vain seissyt paikallani. Taisi olla huono päivä, mä arvelin, mutta peruutin varmuuden vuoksi pari askelta. ”Sinähän tässä törmäilit”, tokaisin, olinhan vain tutkinut viattomana paikkoja. Kahviläikkä oli levinnyt paidalla vaaleaksi tahraksi, joka kiinnitti nyt myös toisen huomion. Sen siniset silmät levisivät ja kasvot punehtuivat entisestään. Sitten se marssi tiehensä. Jäin tuijottamaan hölmistyneenä sen perään. Toivuttuani välikohtauksen aiheuttamasta hämmennyksestä kipusin portaat ylös. Ylhäältä löytyi pitkä liuta kaappeja ja lokeroita, ilmeisesti hevosten omistajille, mahdollisesti myös hoitajille. Kuuluisikohan mullekin oma kaappi? Pitäisi muistaa kysyä. Astuin lopulta oleskeluhuoneeseen, jossa olikin jo porukkaa istumassa kuka missäkin. Huone näytti kotoisalta tilalta, jossa viihtyisi varmasti tallikavereiden kanssa. Toivottavasti täältä löytyisi mukavia tyyppejä. ”Moikka, mä oon Annika”, kajautin kuuluvasti ja harpoin sitten istumaan. Annoin katseeni kiertää tilaa, josta löytyi nopealla vilkaisulla ainakin vedenkeitin. Teetä sentään saisi, jos ei kahvia. Salma, Lyyti, Eedi ja Jassu esittäytyivät kaikki vuorotellen, ja oli mukavaa kerrankin tietää kanssakeskustelijoiden nimet – sen törmäilijän kanssa kun ei oikein ehtinyt esittäytyä. ”Sinäkö olit Peckin uusi hoitaja?” Lyyti uteli kiinnostuneena. Nyökkäsin, ja kerroin virnuillen siitä, miten ”iloisesti” ruuna oli ottanut minut vastaan. ”Se osaa olla vähän äkäinen, mutta kyllä se siitä”, Salma vakuutti hymyillen. Ilmeisesti en ollut siis ainoa, jota kohtaan Peck suhtautui epäluuloisesti. Oleskeluhuoneen tunnelma oli lämmin ja hyväntuulinen, sellainen kuin hevoskirjoissa oli. Keskustelu soljui kevyen rentona, kun valmistin kupin höyryävää teetä ja asetuin sohvalle mukavasti. En epäillyt hetkeäkään, ettenkö solahtaisi mukaan Seppeleen porukkaan tuossa tuokiossa. |
|
Annika
Uusi ihmettelijä
Posts: 9
Hoitoheppa: Peck
Koulutaso: HeC
Estetaso: 80cm
|
Post by Annika on Sept 15, 2020 14:08:58 GMT 2
14. syyskuuta 2020 Kävelin toista kertaa uuden hoitoponini tarhalle. Edellisellä kerralla yhteistä säveltä ei oikein ollut löytynyt, mutta ehkä tämän päivän poutainen sää olisi saanut Peckinkin paremmalle tuulelle. Peck tuli kuitenkin vastaan pihaton portilla korvat tiukasti niskaa vasten painettuna. Pyydystin ponin pään riimuun ja se nappasi kiinni takkini taskusta, ilmeisesti herkkujen toivossa. ”Kiva nähdä suakin”, naurahdin. Muutosta ei siis tainnut olla havaittavissa. Lähdin taluttamaan ponia talliin, jossa varustaisin sen ensi kertaa. Olin innokkaana ilmoittautunut myös mukaan maastoilemaan Eedin kanssa, koska Nella lupasi lähteä esittelemään reittejä. Peckin vilauttaessa hampaita satulavyötä kiristäessä mä pohdin, olisiko sittenkin pitänyt rauhassa ensin tutustua poniin. Äh, mitä turhia – paloin jo halusta tietää millainen poni olisi ratsastaa. Me lähdettiin sitten tallin pihasta kohti maastoja. Oli vähän hassun näköistä, miten Eedi ratsasti perässä varmaan tuplasti ponien kokoisella kirjavalla hevosellaan. Se oli hauskan näköinen, mutta niin korkea, että mä olisin näyttänyt ihan naurettavalta sen selässä. Peckin selkään mä sen sijaan sovin aikaa hyvin, vaikka se olikin tosi pieni. ”Tonne vasemmalle kun kääntyy, pääsee Liekkijärven rantaan, siellä kannattaa joskus käydä”, Nella selosti. Vilkaisin ruunan selästä tytön osoittamaan suuntaan. Peck päätti käyttää tilaisuuden hyväksi ja pysähtyä nyhtämään viereisestä pensaasta lehtiä. Ilmeisesti tämän kanssa sai olla koko ajan hereillä. Patistin ruunan takaisin liikkeelle ja se jatkoi tyynesti matkaa, nyt kun oli saanut matkaevästä suuhunsa. Peck oli oikeastaan aika kiva ratsastaa. Sillä oli tavanomainen ponimainen lyhyt ravi, mutta keventämällä pysyi kyydissä ja ohjattavuus oli kohtalainen. Eteenpäinkään ei tarvinnut liikaa patistella ainakaan näin maastossa, vaan poni kulki reippaasti eteenpäin. ”Valmistautukaa laukkaan, tuolla edessäpäin on hyvä suora”, Nella hymyili Gekon selästä. Keräsin ohjaa tiukemmalle ja valmistauduin siihen, mitä sitten olikaan edessä. Myös Peck tuntui innostuvan, aivan kuin tietäen, että kohta ralliteltaisiin. ”Pysytkö varmasti mukana?” mä virnistin vitsaillen Eedille. Sen hevonen taatusti pesisi ponit missä tahansa laukkakilvassa, todennäköisesti se joutuisi miettimään pikemminkin miten saisi pidettyä ratsunsa joukon viimeisenä. Peck nosti laukan itsestään Gekon perässä, eikä mun tarvinnut muuta kuin nauttia menosta. Aluksi yritin vähän testata, pelittivätkö ohjaus ja jarrut edelleen, mutta lopulta annoin ruunan päästellä reippaasti höyryjä. Viileä tuulenvire tuiversi hiuksissa ja molemmat nauttivat vauhdin hurmasta. |
|
Annika
Uusi ihmettelijä
Posts: 9
Hoitoheppa: Peck
Koulutaso: HeC
Estetaso: 80cm
|
Post by Annika on Sept 16, 2020 20:27:36 GMT 2
15. syyskuuta 2020 Eilinen maastoreissu oli ollut niin kiva, että mun oli ihan pakko tulla tallille tänäänkin. Ei ehkä maastoilemaan, mutta harjailemaan ja viettämään muuten aikaa. Sitä paitsi, Peck menisi tänään tunneille, joten mun velvollisuuteni hoitajana oli hakea se sisälle ja katsoa, tarvitsisiko tuntilainen apua. Innoissani siitä, että pääsin toteuttamaan hoitajanpestiäni, en edes huomannut, kuinka Peckin korvat olivat taas kääntyneet tuttuun luimuun. Ruunikko meni tänään kahdella tunnilla. Ensimmäisen tunnin ratsastaja näytti vanhempineen siltä, että otti mieluusti vastaan avun ponin varustamisessa. Eikä ihme, Peck ei näyttänyt kovinkaan ystävälliseltä. ”Ei se mitään tee, se on kiinni molemmilta puolilta”, kerroin ja heilautin kättäni ponin suuntaan. Se nappasi hampaillaan kiinni hihastani. Sen jälkeen tyttö ei halunnut enää koskeakaan ruunaan, eikä ihme – olihan se aika kiukkuisen näköinen. Mua ei kuitenkaan sen näykkimisyritykset hämänneet, vaan varustin ponin varmoin ottein. Turha luulla, että se voisi pelotella mut pois. Mä jäin katsomaan vähäksi aikaa miniponituntia, jossa viisi pientä nelijalkaista karvapalloa kipitti ympäri kenttää. Se oli oikeastaan aika huvittavan näköistä. Sitten mä lähdin kohti oleskeluhuonetta. Kahvia ja kavereita, eikös se ollut parasta tallilla? Niin, olivathan ne ponitkin tietysti ihan kivoja. Oleskeluhuoneessa oli aika hiljaista, mutta ei ihme – olihan kello vasta aika vähän. Moni oli vielä varmasti töissä tai koulussa. Laitoin kahvin keittymään ja uppouduin lukemaan vanhaa Hevoshullua, jonka joku oli jättänyt pöydälle lojumaan. Siinä olevan testin mukaan mä olin shetlanninponi. Kahvi oli tippunut jo aikaa sitten, mutta mä havahduin takaisin maan pinnalle vasta sitten, kun oleskeluhuoneen ovi kävi. Paikalle oli ilmestynyt poika, joka katseli ympäriinsä siihen malliin, kuin olisi odottanut paikalla olevan muitakin. Varmaan yleensä olikin, mutta ehkä hyvä ilma oli saanut ihmiset lähtemään ratsastamaan. Mä en tuntenut tuota poikaa, mutta se ei kyllä ollut mikään ihme, enhän mä tuntenut täältä juuri ketään. Olikohan se käynyt Seppeleessä pitkäänkin? ”Moikka”, tervehdin iloisesti lehden takaa. ”Tuolla on kahvia valmiina, jos maistuu. Keitin juuri.” Poika vastasi myöntyvästi ja vaikutti tyytyväiseltä astellessaan kahvikoneen luokse. Sitten mä muistin, etten ollut hakenut vielä itsellenikään kahvia. ”Voisitko tuoda samalla mullekin? Maitoa ja sokeria, kiitti”, huikkasin ja väläytin iloisen hymyn. ”Tietty. Me ei olla taidettu vielä tavata, mä oon Valtteri, Susun hoitaja.” Valtteri kaatoi kahteen kuppiin kahvia ja ojensi kupin mulle hurmaavan hymyn kera. Sen silmät olivat jopa vihreämmät kuin omani. ”Mä oon Annika. Aloitin kyllä vasta suunnilleen viikko sitten Peckin hoitajana, että oon aika uusi vielä. Mutta hyvin olen päässyt mukaan, täällä on hirmu mukavaa porukkaa”, kerroin innokkaana. Maistoin kahvia, jossa oli juuri sopiva määrä maitoa. Sokeria olisi voinut kyllä olla enemmän. ”Mikä sattuma, mä alotin tänään. Mä en taida tuntea muita vielä, kuin Salman ja Emmyn. Ja nyt sut tietysti”, Valtteri hymähti ja mä yllätyin. Olin ollut ihan varma, että se kuului jo vakioporukkaan. ”No kappas, siinä tapauksessa mä olen jo aika perillä asioista. Kävin eilen maastossa Nellan ja Eedin kanssa – sillä on se valtava kirjava ori. Oli varmaan aika työ pidellä sitä, kun me Nellan kanssa mentiin edellä pienillä poneilla. No, joka tapauksessa, osaan nyt vähän navigoida jopa tuolla maastoissakin.” ”Mulla ei ole hajuakaan mistään valtavasta kirjavasta orista, mutta kuulostaa hauskalta. Ehkä sä saat joskus näyttää maastoja mullekin?” se naurahti. ”Tai katsotaan nyt miten mun ja Susun yhteistyö lähtee rullaamaan.” Mä innostuin heti: ”Ehdottomasti! Millainen se Susu on? Mä en varmaan edes tiedä miltä se näyttää.” Leveä virne nousi huulilleni. ”Mä ratsastin eilen siis vasta ensimmäistä kertaa, vaikka meillä ei Peckin kanssa ole vielä yhteistyöstä tietoakaan. Se on aika äkäinen.” ”Äsken sillä ainakin pyöri silmät päässä ja Emmy sanoi sen olevan aika herkkä. Se on tummanruunikko arabitamma – ymmärsin, että sekin on aika uusi täällä.” Muistin nähneeni jonkun arabia muistuttavan hevosen tallissa, mutta saattoihan täällä olla sellaisia useampi. En ollut perehtynyt vielä kovin hyvin kaikkiin hevosiin saati tunnistanut niistä ulkonäöltä kuin muutaman. ”Peck kuulostaa hauskalta. Mä olen tottunut äkäsiin, vähän kurittomiin poneihin edellisellä tallilla.” Valtteri virnisti ja haroi toisella kädellään hiuksiaan. Sen tummanruskeat kutrit olivat jotenkin todella kuohkeana kampauksena – mahtoikohan se käyttää valtavasti jotain muotoiluaineita? ”Niin Susukin. Sehän olisi tosi tylsää, jos meidän hoitohevoset olisivat kilttejä ja rauhallisia”, mä tokaisin sitten virnistäen. ”Käytkö sä muuten lukiota?” Katselin arvioiden Valtteria, joka ei näyttänyt ainakaan kovin vanhalta. Mutta iän arvioiminen oli aina hankalaa, joten olisi riskiä sanoa mitään ääneen. ”No se on kyllä totta. Joo, toista vuotta Liekkijärvellä”, se vastasi. ”Hei, niin mäkin, tosin kolmatta vuotta. Vaikka ei kovin yllättävää, eihän täällä muita lukioita ole”, hymähdin. Olin muuttanut paikkakunnalle vasta tänä syksynä, joten mitään suurta kaveripiiriä mulle ei ollut ehtinyt vielä muodostua. Ehkä mä voisin lyöttäytyä Valtterin seuraan joskus myös koulussa. ”Niimpä. Joko sä oot päätänyt mikä susta tulee isona?” ”En mä tiedä, varmaan työtön. Tai sitten mä päädyn puhelinmyyjäksi kaupittelemaan liittymätarjouksia”, nauroin, sillä mulla ei tosiaan ollut aavistustakaan mitä tulevaisuudella oli suunnitteilla mun varalle. ”Varmaan pidän ainakin välivuoden lukion jälkeen ja haen johonkin kauppaan töihin, niin saa vähän lisäaikaa miettiä. Entä susta?” ”Kuulostaa hyvältä”, Valtteri naurahti ja siemaisi kahviaan. ”Mä jatkan varmaan yliopistoon. Vaikka vähän houkuttelisi lähteä reilaamaan vuodeksi”, se jatkoi mietteliäänä. Musta sen suunnitelmat kuulostivat paljon paremmilta kuin omani. ”Aijaa, mitä opiskelemaan? Matkustelukin kuulostaa kivalta, mä en ole käynyt missään ruotsia kauempana”, hymähdin vähän nolona. Olikohan Valtteri matkustellut paljon? ”On mulla parikin mietinnässä, katotaan nyt mihin päädyn. Me ollaan reissattu porukoiden kanssa kyllä jonkin verran, Italia on ehdottomasti mun ykkössuosikki.” Italia kuulosti kyllä hienolta. Me jutusteltiin rennosti vielä matkustelusta ja pohdittiin toisillemme sopivia opiskelualoja. En tosin ollut kovinkaan vakuuttunut, että metsätalousinsinööri olisi ihan mun juttu. Vilkaisin oleskeluhuoneen seinällä roikkuvaa kelloa. Minitunti olisi jo ohi ja ratsastajat varmaan taluttivat poneja talliin. Mun olisi paras mennä auttamaan Peckin kanssa, vaikka ehkä se olisi vähän ystävällisempi näin tunnin jälkeen. ”Mun pitää nyt lähteä, hoitajan velvollisuudet kutsuvat”, virnistin Valtterille. ”Mutta törmäillään taas, täällä tai koulussa!” |
|
marja
Uusi ihmettelijä
Hoitoheppa: Peck
Posts: 11
Koulutaso: He B
Estetaso: 1m
|
Post by marja on Mar 17, 2021 19:20:45 GMT 2
|
|
marja
Uusi ihmettelijä
Hoitoheppa: Peck
Posts: 11
Koulutaso: He B
Estetaso: 1m
|
Post by marja on Mar 17, 2021 20:02:39 GMT 2
Ensi kohtaaminen
Tänään on ensimmäinen hoitopäivä, minä ajattelin. En tiennyt jännitinkö peckillä ratsastamista vai ylipäänsä sen kanssa touhuaminen. Nousin pyöräni satulaan ja lähdin polkemaan kohti tallia. Mielessäni pyöri vain kauhukuvia ratsastuksesta ja siitä kuinka tulisin lentämään alas selästä. Saavuin jo pian kaverini talolle. Hän oli luvannut tulla auttamaan minua tallilla. Karoliina oli paras kaverini ja luottettavin henkilö jonka tunsin. Kun saavuimme tallin pihaan, hämmästelin tallin suuruutta. Olin ajatellut mennä Peckin kanssa kentällä mutta siellä olikin tunti menossa joten se haave sai nyt odottaa. Katsoin karsina järjestelyä ja lähdin sen perusteella hakemaan Peckin pihatosta. Peck seisoskeli pihaton perällä sen oloisena ettei halunnut minua luokseen. Lähdin kuitenkin harppomaan reippaasti kohti Peckiä. Kun pääsin ponin luokse, se näytti todella tahdottomalta lähteä ulos. Muut ponit tulivat katsomaan, että mitä oikein tein ja oliko minulla herkkuja. Talutin kuitenkin Peckin ulos reippaasti eikä poni vastustellut yhtään. Se seurasi kiltisti, mutta nyrpeänä perässä. Karoliina oli sillävälin hakenut jo varusteet ja harjat. Kiinnitin Peckin käytävälle ja aloimme hoitamaan sitä. Peck ei näyttänyt kovin rennolta ja iloiselta kuin muut ponit.Kun laitoin satulan selkään niin Peck meinasi näykkäistä minua. Komensin ponia tomerasti ja se taas seisoi kiltisti paikoillaan. Suitsien laitossa ei ollut mitään ongelmaa. Lähdin taluttamaan Peckiä kentälle jossa tunti oli juuri loppunut. Nousin selkään ja huokaisin. Olin päässyt jo selkään asti enää pitäisi saada poni liikkeelle. Annoin kevyet pohkeet ja Peck siirtyi rauhalliseen käyntiin. ”Ehkä Peck ei olekaan niin paka” ajattelin itsekseni. Teimme ympyröitä ja väistöjä ja poni liikkui täydellisesti allani. Siirsin ponin raviin ja Peck siirtyi raviin. Hetken ravailun jälkeen Peck kyllästyi ja päätti laittaa vähän vauhtia peliin. Se pysähtyi kuin seinään, kääntyi ympäri ja lähti täyttä pukkikiitolaukkaa kenttää ympäri. Juuri kun olin saanut tasapainoni hyväksi niin Peck teki U-käännöksen ja jatkoi eri suuntaan. Minä tietysti jatkoin eteempäin eli siis lensin hienosti naamalleni jäisen oloiseen kenttään. Päättin talutella Peckin loppu käynnit ja vein sen talliin. Riisuimme siltä varusteet täydellisessä hiljaisuudessa, kunnes Karoliina uskaltautui kesymään. ”Eikai sinuun sattunut kun lensit?”
”ei vähän vain pelästyin” minä vastasin hiukan valehdellen. Lähdin viemään Peckin takaisin pihatoon ja kuiskasin sen korvaan ”sinä olet mailmaan paras poni” ja aloin rapsutella sen kaulaa poni rentoutui ja nautti seurastani. Lähdin pihatosta ja sanoin sille hyvää yötä. Lähdimme illan hämärtyessä polkemaan kohti kotia.
|
|
marja
Uusi ihmettelijä
Hoitoheppa: Peck
Posts: 11
Koulutaso: He B
Estetaso: 1m
|
Post by marja on Mar 21, 2021 15:09:27 GMT 2
Toinen hoitokerta  Ensimmäinen kerta kun Peck innostuu ja juoksee pihatossa. |
|
Silva
Uusi ihmettelijä
Posts: 6
Hoitoheppa: Peck
Koulutaso: heB
Estetaso: 80cm
|
Post by Silva on Aug 4, 2021 17:34:07 GMT 2
Oma hoitoponi#1, 4.8.2021Mä saavuin tallipihaan joskus kolmen maissa, ja ekaksi meinasin kääntyä takaisin. Ensin hoitajaksi pääsy oli tuntunut ihan mahtavalta, mutta sitten mua oli alkanut jännittää ja vähän pelottaakin; entä jos mä en pärjäisikään Peckin hoitajana? Jos poni karkaisi multa heti alkuun? Mä en kuitenkaan aikonut luovuttaa ennen kuin olisi ihan pakko, joten jatkoin matkaa talliin. Siellä mä sitten etsiskelin Peckiä, mutten löytänyt sitä. Ilmoitustaululla kyllä luki, että oli sen vapaapäivä, joten se oli ehkä ulkona. Mä etsin jonkun, joka näytti siltä että tietää mitä tekee ja kysyin siltä varovasti Peckin olinpaikkaa. Poni asusteli kuulemma pihatossa, joten kysyin vielä sen sijainnin. Pihattoon oli tallilta pikkuisen matkaa, ei kuitenkaan älyttömän paljon. Multa meni vain muutama minuutti kävellä sinne tarhojen ohi. Tuolla Peck näyttikin olevan, se seisoi jonkun ruskean hevosen vieressä, pihattotarhan perimmäisessä nurkassa. Mä kävin nopeasti hakemassa ponin riimun, ja menin portille huhuilemaan sitä. ”Peck! Tuu tänne!” mä huusin mahdollisimman houkuttelevasti. Peck ja se toinen hevonen vilkaisivat mua kerran, ja käänsivät sitten häntänsä muhun päin. Peck vielä vähän huiskaisi hännällään, kuin lakaistakseen mut tieheni. Mä vain naurahdin ja pujahdin portista tarhaan. Ruoho oli vähän märkää, vaikkei ollut satanut ja mun kengät muuttui heti märiksi ja kiiltäviksi. Mä arvelin että se märkyys oli aamukastetta. ”Peck!” mä huhuilin taas, kun olin melkein hoitoponini luona. Se oli virhe, Peck vilkaisi muhun kerran ja lähti sitten tyynesti kävelemään poispäin. Mä mulkaisin sen häntää mahdollisimman murhaavasti ja lähdin perään. Sitä me sitten jatkettiin seuraavat viisi minuuttia, ja mietin jo pitäisikö mun hakea kauraämpäri ropisteltavaksi. Kun Peck taas kerran lähti karkuun mun tullessa lähelle, mä repäisin maasta pienen ruohotupon ja heiluttelin sitä mahdollisimman näkyvästi ilmassa. Peckin korvat meni höröön ja se suuntasi mun luokse aika varovasti, mutta suuntasi kuitenkin. Mä ojensin ruohot Peckille, joka ei tajunnut tulleensa huijatuksi ja rouskutti onnellisen näköisenä kaikki korret suuhunsa. ”Hyvä poika”, mä sanoin ja pujotin päitset ponin päähän. Se seurasi mua kiltisti, kun mä talutin sen hoitopuomille. Oli niin hyvä ilma, että mun mielestä olisi silkkaa auringon tuhlausta hoitaa poni tallissa. Peckin mielestä pelkkä hoitaminen taisi olla ponin tuhlausta, sillä ruuna luimi mulle koko ajan, vaikka mä yritin harjata sitä mahdollisimman hyvin. Kun mä putsasin Peckin etukavioita, mun ihana ja enkelimäinen hoitoponini haukkasi mua pepusta niin kovaa, että tipautin kavion ja kaviokoukun maahan. Mä en oikein tiennyt, pitäisikö mun vain talutella Peckiä vai ratsastaa. Olin miettinyt sitä jo aamulla, kun mä olin (turhaan) yrittänyt jännitykseltäni syödä aamupalaa. ”Mentäisiinkö vähän kokeilemaan millainen sä oot selästä käsin?” mä kysyin Peckiltä, joka näytti siltä että antaisi toisen etukavionsa päästäkseen takaisin pihattoon. Mä päätin silti ratsastaa, ja kävin hakemassa Peckin varusteet hoitopuomille. Annoin ruunalle yhden porkkanan takin taskusta, vähän niin kuin hyvitykseksi ja aloin sitten varustamaan ponia. Peck luimi mulle koko ajan, mutta ei protestoinut sen enempää, kun kiristin satulavyön ja puin suitset. Kun mä olin hakenut vielä oman kypäräni ja ratsastushanskani, mä talutin Peckin maneesiin. Mieluummin olisin kentällä ratsastanut, mutta siellä oli juuri menossa tunti. En mä voinut lähteä maastoonkaan, kun oli uusi poni alla, reitit vieraita eikä edes maastokaveria saatavilla. Peckin selkään pääsi aika helposti ilman korokettakin, ja pian huomasinkin istuvani hoitohevoseni selässä ekaa kertaa. Mä päätin etten ratsastaisi kauaa, ja ohjasin Peckin uralle. Se poninhöppänä kiemurteli ja kipitteli ja pyörähteli ja ties mitä, ennen kuin mä huokaisin alkukäyntien olevan ohi ja keräsin ohjat. Ei Peck siitä rauhoittunut, vaan lähti ravaamaan. Mä olin luullut sitä laiskaksi, mutta tähän mennessä ruuna oli tehnyt aika hyvin selväksi, ettei se ollut mikään hidas ja laiska ponivanhus, vaikka äreä olikin. Mä pidätin ruunaa ja se siirtyi takaisin käyntiin, korviaan luimistaen. Loppukäyntejä kävellessä mun kärsivällisyys tuntui venyneen äärimmilleen. Lopuksi Peck oli kulkenut ihan hyvin, mutta muuten se oli vain venkoillut ja tehnyt ratsastuksen mahdottomaksi, vaikken mä ollut edes laukannut! Tämän ponin kanssa pitäisi todellakin keskittyä. Ohjasin Peckin kentän keskelle ja nousin alas selästä. Poni irvisti mulle, kun mä löysäsin satulavyötä ja nostin jalustimet. Mä irvistin takaisin. Hoitopuomilla mä riisuin Peckin ja harjasin ponin huolellisesti. Se ei viitsinyt enää äksyillä mulle, vaan nuokkui rentona auringonpaisteessa. Mä halasin sitä vähän sään kohdalta, ja se raotti pikkuisen silmiään, muttei väläyttänyt hampaitaan tai mitään. Hain sille vielä yhden porkkanan, jonka jälkeen talutin ruunan pihattoon. Mun ihana hoitoponi alkoi heti syödä kuin henkensä hädässä, vaikka se ei ollut poissa tarhasta kuin hädin tuskin tunnin.  Innokas hoitaja - ja vähemmän innokas hoitoponi PS. en tiedä mitä tolle kuvalle kävi mutta laatu meni päin puuta kun lisäsin sen tänne 
|
|
Silva
Uusi ihmettelijä
Posts: 6
Hoitoheppa: Peck
Koulutaso: heB
Estetaso: 80cm
|
Post by Silva on Aug 5, 2021 17:49:18 GMT 2
Tilannekuva
#2, 5.8.2021Kun mä talutin Peckiä talliin tuntilaisia varten, se töykkäsi mua tosi söpösti olkapäästä. Kun vilkaisin taaksepäin, poni katseli mua ihan hirveän suloisesti ja räpäytti vähän silmäripsiään. Mulle tuli pakottava tarve ottaa siitä kuva, mutta Peckistä kuvaushetki taisi olla huono idea. Kun mä olin saanut puhelimen esille taskusta ja tähtäilin kameralla hoitoponiani, ruuna töykkäisi mua uudelleen, ja aika kovaa. Mä kaaduin nurmikolle ja sormi osui puhelimen näyttöön vahingossa. Ja tietenkin Peck työnsi just silloin kielensä ulos. Että sellainen söpöstelykuva sitten.  Vähän erikoisempi kuvakulma
|
|
|
|
Post by Anne on Nov 29, 2021 8:58:24 GMT 2
Joulutalutteluja Nella auttoi iloisesti talutusratsastuksessa Seppele Cupissa. |
|
Tiiu
Uusi ihmettelijä
Posts: 10
|
Post by Tiiu on Jan 23, 2023 22:30:59 GMT 2
Maanantai, 23.1.2023 200 sanaa
Peckin hoitovihko on kateissa. Tiiu epäilee ettei ponilla edes ole sellaista, kunnes viimein tajuaa katsoa autotallitallin nurkkaan pesiytyneestä romuhyllystä. Vihko on koristeltu kauniisti, se on täynnä tarroja ja piirustuksia ja rakkautta – vuosien takaa. Viimeisin merkintä? 2021. Vihkon kunto? Puhki ryvettynyt. Se sopii. Tiiu päättää, ettei voi alkaa hoitamaan Peckiä kunnolla, ennen kuin sillä on käyttökelpoinen vihko Joululahjamuistikirja on ollut liian uutuudenkarhea korvatakseen Tiiun viimeisimmän päiväkirjan, mutta Peckille se on täydellinen. Se heiluu koululaukussa, kun matka tallille käy suoraan viimeisen tunnin jälkeen (valinnaista köksää). Avattuaan muovipussillisen juustoisenjauhoisia teeleipiä tyhjän oleskeluhuoneen pöydälle Tiiu ryhtyy taiteilemaan Peckin nimeä muistikirjan kanteen. Ensimmäiselle sivulle tulee ponin tiedot, toiselle tuntikalenteri. Neljältä Peckillä on alkeistunti, Tiiu tajuaa. Se muistaa liian hyvin, kun vielä itse keikkui selässä talutettavana. Jännitys kylmää niskaa, villapaidan hiha saa uuden repsottavan narunpätkän. Oikeastaan Tiiun pitäisi myös valita ja vallata oma lokerikko, ennen kuin se voi todella kantaa hoitajan valtuuksiaan. Siihen menee varmaan aikaa – ainoat vapaana olleet hoitajien kaapit on siinä kunnossa, että jos takkinsa nyt heittäisi sekaan, tuoksuisi se kotiin lähtiessä ruosteelta, märältä hevoselta ja vanhoilta eväspusseilta. Varmasti joku muu pistää Peckin kuntoon vielä tänään, Pyry tai Inkeri tai Eedi tai opettaja – ihan tottumuksesta. Eihän ponilla ole ollut hoitajaa aikoihin. |
|
Tiiu
Uusi ihmettelijä
Posts: 10
|
Post by Tiiu on Feb 7, 2023 2:34:05 GMT 2
Maanantai, 6.2.2023 350 sanaa
Tiiu pääsee tallille koska vain haluaa. Se haaveilee käyvänsä miltei päivittäin, kuten kaikki tosissaan harrastavat, mutta silti ajatus Seppeleen pihasta on alkanut kipristelemään vatsaa vielä enemmän kuin silloin, kun rohkeutta keräsi vain yhtä ratsastustuntia varten. Nyt Tiiulla on vastuita. Autotallitallin nurkassa Peck mulkoilee sitä joka kerta ihan yhtä äkäisenä. Tiiu muistaa Fiian neuvot. Tärkeintä on, ettet ala väistellä ja säikkyä sitä – yritetty on, mutta alkaa tuntua varteenotettavammalta vaihtoehdolta todella valella tallivaatteet Tabascolla ja toivoa, ettei Peck tykkää pureskella mitään niin tulista. Pari kertaa Tiiu on saanut pistettyä ponin kuntoon itse. Pari kertaa Hanski on marssinut autotallitalliin, jupissut muiden jo lähteneen maneesille, läpsinyt näykkivää turpaa ja varustanut ponin äkäisellä kiireellä loppuun. Ehkä sekä Tiiua että vieressä odottelevaa alkeiskurssilaista on itkettänyt. Tiistaina se yritti jäädä istuskelemaan Peckin karsinaan. Viettäkää paljon aikaa yhdessä, Fiia oli kehottanut. Peck ei kuitenkaan välittänyt kuulla Tiiun huolista ja murheista, vaan tarrasi sen päiväkirjaan hampaillaan. Kaikki raajat spagettina Tiiu oli kompuroinut ylös ja ulos karsinasta, saanut oven juuri ja juuri kiinni, ennen kuin Peck tunki sen perässä. "Miks se on kii", tämän päivän tuntilainen kysyy, kun Tiiu yrittää sydän kurkussa kiristää satulavyötä. Tuntilainen on Tiiun rinnakkaisluokkalaisen pikkusisko, eikä ehkä tiedä Tiiun maanitellen takasiaan esitellyttä Peckiä ääni täristen karsinan nurkasta melkein vartin, tänäänkin, ennen kun sai riimun pujotettua ponin päähän ja narun solmittua seinärenkaaseen. Nolottaa. Solmukin oli vääränlainen. Kello neljän alkeistunti. Maneesissa Peck ei possuile ihan yhtä pahasti, tai ainakin possuilu menee myös ratsastajan piikkiin. Tiiu taluttaa ponia hiljaa, eikä halua ajatella mitä kävisi, jos Peck päättäisi lähteä ryöstämään. Uskaltaisiko Tiiu pitää kiinni? Jäisikö se alle, raahautuisiko perässä? Kaartoon. Vieressä Rösti ja Aino. Tiiu tietää sen koulusta ja tallilta, onhan se Röstin uusi hoitaja. Vaitonaisina ne on välillä pistäneet poneja samaan aikaan kuntoon. Tiiu on tavallaan huojentunut, ettei väliseinän toiselta puolelta ole kuulunut sellaisia umpirakastuneita lepertelyitä, kuten monien muiden hoitajien suusta. Ehkä Ainokaan ei hoida unelmaponiaan? Jos Tiiu ei olisi Tiiu, se menisi juttelemaan enemmän, yrittäisi– Ehkä on aika olla joku muu, rohkeampi? "Moi tota hei miten sä ja Rösti muuten ootte..." Aino ei letkauta korvaansakaan, se vilkuilee päättäväisesti Röstin yli maneesin päätyyn. Apeankitkerä tunne lehahtaa Tiiun kurkussa. Selvä. |
|
Feb 25, 2022 12:14:01 GMT 2
*
Feb 25, 2022 12:14:01 GMT 2
*
Apr 30, 2022 23:14:52 GMT 2
Apr 30, 2022 23:14:52 GMT 2
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!
May 1, 2022 15:32:48 GMT 2
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!
May 1, 2022 15:32:48 GMT 2