Post by Anni on May 28, 2017 8:54:57 GMT 2
Anni & Lashay helppo A
Mä olin rustannut nimeni osallistujalistaan sen enempää miettimättä: ratsastuskoulumestaruuksien jälkeinen kilpailutauko oli tehnyt hyvää ja nyt uutta intoa löytyi taas. Laila oli saanut kevään tehdä työnsä enimmäkseen tunneilla ja mä olin keskittynyt tarjoamaan tammalle lähinnä maastoilua, josta me molemmat oltiinkin opittu nauttimaan edes vähän enemmän.
"Hieno", mä kehaisin mustankimoa, joka oli malttanut pitää päänsä paikallaan sen aikaa, että mä olin saanut kasattua viimeiset sykeröt. Vaikka nämä olivat vain harjoituskisat, mä olin aamulla nähnyt Danielin letittämässä Zodiacia ja ottanut mallia. Ainakin Laila näytti kouluhevoselta siltä varalta, että tamma olisi jo unohtanut kuinka kouluaitojen sisäpuolella kuului käyttäytyä.
Koulusatula kiilsi pilvien takaa välkehtivän auringon valossa, kun talutin Lailan tallipihan poikki. Tamma höristeli korviaan satunnaisille vastaantulijoille, joita oli Seppeleen vilkkauteen nähden vähän. Mä olin ollut hieman yllättynyt, etteivät harjoituskisat olleet keränneet enempää osallistujia.
"Maltahan nyt", mutisin Lailalle tamman nyhtäessä käsipuoleen sujauttamiani ohjia kiristäessäni satulavyötä treeniaukion reunalla. Tamma säpsähti jalustimen kolahdusta yrittäessäni ponnistaa itseäni satulaan matalalta jakkaralta.
"Tarviitko apua?" vaitonainen ääni hymähti takaamme. Vilkaisin olkani yli Almaa, joka törötti parin metrin päässä kädet ohuen takin taskuihin sullottuina.
"No jos viitit", irvistin puolittain hymyillen, pyytäen päätään viskovaa Lailaa peruuttamaan takaisin jakkaran eteen. Alma oli tamman luona parilla askeleella ja tarttui ohjiin päättäväisenä, pukaten puoliveritamman ryntäitä. Laila pärskähti äänekkäästi, kun sain kuin sainkin itseni satulaan.
"Kiitti", hymyilin antaessani Lailalle luvan kävellä.
Treeniaukio oli multa laskelmoitu veto: Laila oli näyttänyt loppuviikon tunneilla ajoittain tahmealta, joten mä olin taktikoinut ja tuonut tamman aitojen ulkopuolelle saadakseni siihen vähän lisää säpäkkyyttä.
"Oho", Emmy virnisti Kurbuksen satulasta, kun Laila tarjosi säpäkkyyttä pienellä sivuloikalla tuulen havisuttaessa lähimmän puun vaatimattomia lehtiä. Korjasin painoni keskelle satulaa, vilkaisten Emmyä hymyttömänä.
"Alma piti mun tasapainon kunnossa, mutta nyt kun se on paksuna, mä olen ihan hukassa", puuskahdin ohjia kooten. Emmy naurahti, mutta mä tajusin kauempana Myntin satulavyötä kiristäneen Alviinan katseen rävähtäneen muhun.
Multa meni hetki laskea yhteen yksi plus yksi, mutta ohjatessani Lailan verryttelyn päätteeksi kohti kentälle rajattua kisa-areenaa mä kuulin sen.
"Alma on raskaana."
Mä siristin silmiäni Myntin selästä laskeutuneen Alviinan suuntaan, seuraten Aleksanterin hitaan varmasti muuttuvaa ilmettä. Yksi, nuoren miehen silmät pyöristyivät. Kaksi, sen kulmakarvat tavoittelivat hiusrajaa. Kolme, suu raottui hämmennyksestä. Ja sitten mä tajusin kentän aitaan nojaavan Alman kauhistuneen ilmeen.
"Ei", mä ähkäisin saatuani puhekykyni takaisin. Jarrutin turhautuneena steppailevaa Lailaa Alviinan ja Mynttiä pitävän Aleksanterin katseiden kääntyessä muhun.
"Mun - Jirin - Alma on tiineenä. Poni."
Alviinan kasvoille kummastus ilmestyi nopeammin kuin Aleksanterin. Mä loin Almaan anteeksipyytävän katseen väistättäessäni Lailan kentältä tulleen Soltun ohi ja yritin kääntää ajatukseni takaisin kouluohjelmaan.
Mä olin rustannut nimeni osallistujalistaan sen enempää miettimättä: ratsastuskoulumestaruuksien jälkeinen kilpailutauko oli tehnyt hyvää ja nyt uutta intoa löytyi taas. Laila oli saanut kevään tehdä työnsä enimmäkseen tunneilla ja mä olin keskittynyt tarjoamaan tammalle lähinnä maastoilua, josta me molemmat oltiinkin opittu nauttimaan edes vähän enemmän.
"Hieno", mä kehaisin mustankimoa, joka oli malttanut pitää päänsä paikallaan sen aikaa, että mä olin saanut kasattua viimeiset sykeröt. Vaikka nämä olivat vain harjoituskisat, mä olin aamulla nähnyt Danielin letittämässä Zodiacia ja ottanut mallia. Ainakin Laila näytti kouluhevoselta siltä varalta, että tamma olisi jo unohtanut kuinka kouluaitojen sisäpuolella kuului käyttäytyä.
Koulusatula kiilsi pilvien takaa välkehtivän auringon valossa, kun talutin Lailan tallipihan poikki. Tamma höristeli korviaan satunnaisille vastaantulijoille, joita oli Seppeleen vilkkauteen nähden vähän. Mä olin ollut hieman yllättynyt, etteivät harjoituskisat olleet keränneet enempää osallistujia.
"Maltahan nyt", mutisin Lailalle tamman nyhtäessä käsipuoleen sujauttamiani ohjia kiristäessäni satulavyötä treeniaukion reunalla. Tamma säpsähti jalustimen kolahdusta yrittäessäni ponnistaa itseäni satulaan matalalta jakkaralta.
"Tarviitko apua?" vaitonainen ääni hymähti takaamme. Vilkaisin olkani yli Almaa, joka törötti parin metrin päässä kädet ohuen takin taskuihin sullottuina.
"No jos viitit", irvistin puolittain hymyillen, pyytäen päätään viskovaa Lailaa peruuttamaan takaisin jakkaran eteen. Alma oli tamman luona parilla askeleella ja tarttui ohjiin päättäväisenä, pukaten puoliveritamman ryntäitä. Laila pärskähti äänekkäästi, kun sain kuin sainkin itseni satulaan.
"Kiitti", hymyilin antaessani Lailalle luvan kävellä.
Treeniaukio oli multa laskelmoitu veto: Laila oli näyttänyt loppuviikon tunneilla ajoittain tahmealta, joten mä olin taktikoinut ja tuonut tamman aitojen ulkopuolelle saadakseni siihen vähän lisää säpäkkyyttä.
"Oho", Emmy virnisti Kurbuksen satulasta, kun Laila tarjosi säpäkkyyttä pienellä sivuloikalla tuulen havisuttaessa lähimmän puun vaatimattomia lehtiä. Korjasin painoni keskelle satulaa, vilkaisten Emmyä hymyttömänä.
"Alma piti mun tasapainon kunnossa, mutta nyt kun se on paksuna, mä olen ihan hukassa", puuskahdin ohjia kooten. Emmy naurahti, mutta mä tajusin kauempana Myntin satulavyötä kiristäneen Alviinan katseen rävähtäneen muhun.
Multa meni hetki laskea yhteen yksi plus yksi, mutta ohjatessani Lailan verryttelyn päätteeksi kohti kentälle rajattua kisa-areenaa mä kuulin sen.
"Alma on raskaana."
Mä siristin silmiäni Myntin selästä laskeutuneen Alviinan suuntaan, seuraten Aleksanterin hitaan varmasti muuttuvaa ilmettä. Yksi, nuoren miehen silmät pyöristyivät. Kaksi, sen kulmakarvat tavoittelivat hiusrajaa. Kolme, suu raottui hämmennyksestä. Ja sitten mä tajusin kentän aitaan nojaavan Alman kauhistuneen ilmeen.
"Ei", mä ähkäisin saatuani puhekykyni takaisin. Jarrutin turhautuneena steppailevaa Lailaa Alviinan ja Mynttiä pitävän Aleksanterin katseiden kääntyessä muhun.
"Mun - Jirin - Alma on tiineenä. Poni."
Alviinan kasvoille kummastus ilmestyi nopeammin kuin Aleksanterin. Mä loin Almaan anteeksipyytävän katseen väistättäessäni Lailan kentältä tulleen Soltun ohi ja yritin kääntää ajatukseni takaisin kouluohjelmaan.
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!