|
Post by Anne on Mar 27, 2015 14:51:27 GMT 2
Pääsiäisleiri 3.-5.4.2015 Leiri on palkintoleiri (joulukalenterin Tehtävätonttu) Cellalle ja hänen kahdelle ystävälleen. Osallistujat, sekä ykkös-ja kakkoshoitsut: Cella - Windi ja Sentti Britta - Hype ja Venna Pyry - Reino ja Edi PerjantaiPitkänperjantain maastoEnsimmäiseksi leiriläiset pääsivät reippaalle maastolenkille keskenään. Aurinko paistoi ja pohjat olivat siinä kunnossa, että saattoi mennä kovempaakin. Windi ja Hype innoistuivat pariin otteeseen. Onneksi Pyry pysyi Reinolla mukana! (Ja kyydissä.) Spessu Cellalle! Koulutunti kakkoshoitsuillaBritta ja VennaBritta sai pieneen Vennaan heti oikein mukavan otteen. Venna oli ripeä, mutta vastaanottavainen ja kulki koko tunnin tasaisessa sekä hyvässä muodossa. Ravityöskentelyssä Britta sai käyttää pohjetta hitaasti, mutta vahvasti, jotta Venna olisi tullut paremmin vielä takasien päälle. Määrätietoinen ja rauhallinen ratsastus palkittiinkin ja ponin askeleeseen tuli uutta nostetta. Laukassa Venna toimi kuin unelma. Uskalsimme jopa kokeilla laukanvaihtoja askeleesta ja hyvin ne sujuivatkin, varsinkin kaarevalla uralla. Cella ja SenttiSentti oli tänään jäykkä. Se mateli kaula pitkänä ensimmäiset kymmenen minuuttia ja puri vasemmalle kiinni. Melkein jo luulin, että oriilla oli jotain vikaa, mutta mitään epäpuhdasta ei liikkeessä näkynyt. Ehkä se oli vaan ison hevosen satunnaista jäykkyyttä. Cella jumppasi Senttiä ympyröillä ja siirtymisillä, ja pikkuhiljaa voikko alkoi lämmetä. Ei kuitenkaan loppun asti. Sen laukka oli jähmeää ja puolitehoista, ravissa Cella sai liikkeestä enemmän irti. Cella otti avoja ja vastalaukkoja, mutta tänään huippusuoritukseen ei päästy. Tunnin jälkeen Sentti sai lämpimän loimen niskaansa. Täytyisi muistaa hierotuttaa herra läpi. Pyry ja EdiPyry näytti hauskalta karvaisen ja pienhkön Edin selässä. Pyryn avut olivat hieman hakusessa, niinpä lahnailijoiden kruunattu kuningas pyöritti ratsastajaansa ympäri maneesia miten halusi. Poni oli tahmea ja jäykkä. Olisin mieluusti huiskinut Ediä juoksutuspiiskalla takasille, mutta pelokas Pyry kielsi. Niinpä raivosin naama punaisena pojalle (ihana, rentouttava pääsiäisleiri eh heh), joka onnistui tekemään yhden hyvän pääty-ympyrän ravissa koko tunnin aikana. Voikko ei edes suostunut nostamaan laukkaa. Lohduttelin Pyryä kuitenkin, että ihan hyvin oli käyntityöskentely mennyt ja Pyryn asentoon oli tullut jo enemmän ryhtiä. IltaHevoset pääsivät vielä tarhoihin. Vaikka leiri oli kolmelle osallistujalle tarkoitettu, pitihän se arvata, että mökkeihin eksyi muutama muukin tuttu naama.. Illemmalla haettiin hevoset sisään. Pyry ja Reino tekivät pienen taluttelulenkin kuutamossa. Joskus Reinokin pörhistyy! Spessu + joulukalenteripalkinto Pyrylle! LauantaiEstetunti ykköshoitsuillaPirre piti estetunnin heti aamutuimaan maneesissa. Hypättiin helppoja sarjoja ja pystyjä ja keskityttiin erityisesti kontrolliin esteiden välillä. Esteet säädettiin jokaisille sopiviksi. Tunti oli tehokas, kun oli vain kolme osallistujaa ja hyppyjä päästiin tekemään paljon. Kuva tulossa.Iltamaasto kakkoshoitsuillaIllan hämärtäessä kahdeksan aikaan viritettiin otsalamput ja heijastimet käyttökuntoon. Oli hämärämaaston aika. Anne lähti vetämään joukkoa Frankin kanssa. Leirijengi samoili pääasiassa lähimetsien poluilla. Valaistulla osuudella otettiin ravia ja laukkaakin, mutta pimeämmillä osuuksilla pitäydyttiin käynnissä. Tallille palattiin puoli kymmenen aikaan, jonka jälkeen oli aika lämmittää sauna ja syödä iltapalaa. Sunnuntai
|
|
|
Post by Cella on Apr 19, 2015 14:10:12 GMT 2
”Työkalu jolla vedetään näin iiiinngg –” ”Sirkkeli!” ”Jes! Öö, tyyppi joka joikaa oikeen kovaa ja korkeelta lav – ” ”Oopperalaulaja!” ”Se jolla soitetaan kaverille, mut joka on johdolla kiinni sein –” ”AIKA!” ”LANKAPUHELIN!!” ”PYRY SANO ENSIN!!!!”
Mua nauratti niin paljon, että mä pelkäsin jo tarvitsevani vaipat loppupelistä selviämiseen. Eetu kävi kuumana viimeisen kortin taistelussa, ja Inksu kuiskutti mulle hiljaisen toteamuksen, että tän pelin loputtua kukaan meistä ei olis enää luultavasti kavereita. ”Ykstoista!” Tuulia huikkasi mun vierestä laskettuaan meidän selvittämät kortit, ja siirsi meidän iloisen punaista nappulaa eteenpäin Alias-lautaa pitkin. Me läimäistiin niin jämäkät ylävitoset, että niiden jälkikihelmöinti tuntui kämmenissä pitkään. Me oltiin aivan ylivoimainen parivaljakko tässä pelissä.
”Sit Eetun ja Britan vuoro”, Pyry totesi kihinän ja naurun yli, ja nosti tiimalasin lähemmäs. Britan pieni voihkaisu sai monet hihittämään. ”Ei kukaan haluis vaihtaa paria?” ”Älä ny, tällä kierroksella mä panostan! Mitä me selitetään…” ”Nelosia. Noni, tarkkana nyt Eetu…” ”Noniin, aika alkaa än… yy.. tee… NYT!”
Tiimalasi oli juuri ehtinyt kääntyä ja Britta nostaa ensimmäisen selitettävän kortin, kun Anne kopisteli iltahämärästä sisään lämpimään, meluisaan mökkiin. Pääpiru räpytteli silmiään valossa, varmaan koittaen laskea päässään miten mökkiin jätetystä kolmesta leiriläisestä oli yhtäkkiä jakaantunut kahdeksan. Eetu, Inksu, Rosa, Tuulia ja Luna kajauttivat niin iloisen tervehdyksen, ettei Anne voinut olla hymyilemättä. ”Hei vaan, jos te sortinsakki suvaitsisitte tulla auttamaan hevosten sisälleotossa, niin päästäisiin kaikki yöpuulle.” ”Voidaanko me sitten tulla vielä takasin tänne hengaamaan?” Luna kysyi varmasti kaikkien pohtiman kysymyksen hymyillen niin yltiösomasti, ettei siltä olisi voinut kieltää kukaan yhtään mitään. ”No kyllähän te voitte”, Anne vastasi suupieli pienesti nykien samalla kun kääntyi jo edeltä kohti ovea. ”Kunhan päästätte meidän leiriläiset ihmisten aikoihin nukkumaan, niillä alkaa touhu jo heti aamusta.”
Konit saatiin nopeasti sisään, kun taluttajia oli niin monta. Me lähdettiin Pyryn kanssa samaa matkaa tarhoille hakemaan viimeistä kierrosta, muiden laittaessa vielä tuomiaan hevosia yöpuulle. Mä olin seuraillut silmälasipäisen pojan toimintaa äsken, sen tuodessa sisälle mahtavaa, kevätfiiliksissään pörisevää Topia. En ollut halunnut kiusaannuttaa Pyryä joten en ollut sanonut mitään, mutta siinä tilanteessa oli nähnyt kuinka hyvä jätkä todella oli hevosten käsittelijänä. Se oli pitänyt ison macho-orin hanskassaan ilman mitään ongelmia. ”On kyllä mielettömän mukavaa ollut, en tiiä koska viimeksi oon ollut tämmöisessä leirielämässä”, Pyry huoahti hymyillen meidän astellessa hämärtyviä tarhoja kohti. Windin vaalea hahmo näkyi pompahtelevan tarhan portilla kärsimättömästi sen jäätyä ulos porukan viimeiseksi. ”Mietin äsken ihan samaa”, mä hymyilin, ja vilkaisin mun rinnalla kävelevää jätkää sivusilmällä. ”Vaikka on tuttua porukkaa ja tuttu talli, nii tää pieni leirifiilis tekee tästä niin ihanaa.”
Pyry jatkoi matkaa kohti takatarhaa ja siellä odottelevaa Reiskaansa, kun mä jäin nypertämään heppatarhan porttia auki kohmeisin sormin. Auringon laskettua teräksinen viileys tunki luihin ja ytimiin saakka. ”Hei tsubu, miten menee?” supatin tammalle hiljaa kun pujotin sille riimun päähän. Knabbi huiski hännällään tavallistakin lyhytpinnaisemman oloisena – sillä taisi olla jo nälkä.
Windi saisi odottaa iltakaurojaan vielä ihan pienen hetken pidempään. Mä nojasin otsaani tammani lämmintä, laskeneelta auringolta tuoksuvaa kaulaa vasten ja tunsin itseni niin käsittämättömän, sanattoman onnelliseksi. Poskissa ja vatsassa tuntui koko päivän nauramiset ystävien kanssa. Ilmassa saattoi jo kuulla kesän lähestymisen: ilta vihjaili lähestyviä, päättymättömiä kesäöitä. Öitä, jolloin kuului rakastua päättömästi, riehua parhaiden ystävien kanssa paljan jaloin ja laukata kasteisilla pelloilla niin että kyyneleet täytti silmät. Öitä, joina nukkumaan ei vain voinut mennä, koska oli niin onnellinen. Pehmeän kajottavalle taivaalle alkoi syttyä jo ensimmäiset tähdet. Windi pökki mua päällään kerta kerralta kovempaa, ja mua vaan hymyilytti. Rahnutin vaaleankirjavaa säkää, josta variseva karva oli viimeinen muisto voitetusta talvesta.
”Cella! Mitä sä jäit munimaan! Me mennään jo mökille, tuu nopeesti niin päästään todistaan Eetun ja Britan rökäletappiota”, Inksun naurava ääni poksautti mun onnellisen, haaveellisen kuplani kuin nuppineula. Näin hämäryydestä huolimatta, kuinka pienen blondin rinnalla kävellyt Eetu rankaisi tyttöystäväänsä kuittauksestaan rajulla painiotteella. Inkerin riehakas nauru hiljeni äkisti, kun pariskunnan varjot sulautui yhteen varsin antaumuksellisen pusun ajaksi. ”Juu, mä tuun”, huikkasin hiljaa päätä pudistellen, enkä ollut ihan varma kuuliko mua kukaan. Mä lähdin hiukan vastahakoisesti Windin lämpimästä kaulan mutkasta ja lähdin kävelemään kohti talleja neljän suuren kavion kumahtelun saattamana. Joku sammutteli tallista jo valoja, mutta meidän takana suurimmassa leirimökissä meteli yltyi kuin joidenkin vesikauhuisten viidakon eläinten konsertiksi. Alias taisi jatkua, mä hymähtelin, ja sain vahvistuksen Britan kimeästä ”EETU YRITÄ EDES!” –rääkäisystä, joka kantoi yli tilusten.
Mä nauroin hiljaa, ja nostin katseen vielä hetkeksi taivaalle. Ei ehkä tarvinnutkaan odottaa kesään saadakseen yön, jolloin ei nukuttu lainkaan, vaan riehuttiin ja oltiin niin onnellisia kuin ihmiset vaan voi. Se saattoi ihan hyvin olla tämäkin yö.
|
|