|
Post by Anne on Nov 4, 2014 9:53:17 GMT 2
Hoitajakokous järjestetään joulukuun lopulla, 21.12., klo 12-14 odottelutilassa. Kokous on vapaaehtoinen, mutta ilmoittautuessa sitoudut tekemään kokouksesta maksun tuntimaksun tapaan. Kokouksen suorittamisesta saa merkin: Kokouksessa käydään läpi osallistuneiden kanssa hoitohevosen hoidon yksityiskohtia sekä liikutusta, myös joululoman ajan liikuntatarve, sekä kevään tuntisuunnitelma. Tunnelmia menneeltä syksyltä kertaillaan =) Tervetuloa! Tarjolla glögiä ja pipareita. www.seppele.piirroshevoset.com/hoitajakokous.php?sivu=1
|
|
|
Post by Britta on Jan 7, 2015 11:21:50 GMT 2
Vaaleat hiutaleet leijailivat hiljalleen vasten vaaleaa taivasta. Pakkanen kipristeli poskipäitä, kun vedin huivin suojaamaan punastunutta nenänpäätäni. Punatulkkuparvi hyppeli kiireisen oloisena maata pitkin etsien ruokaa – olisikohan joku vahingossa kaatanut kauraa maahan? Olisikohan tallin kulmalla lyhde, josta pörröiset linnut saisivat noukkia murua rintansa alle? Kuultuaan lähestyvät askeleeni parvi lehahti salamana lentoon, laskeutuen vaappuen puiden oksille. Hymynkare leikitteli suupielelläni, kun punatulkkujen pyöreät päät kääntyilivät katsellen kulkijaa. Lumi narskui kenkieni alla, ja loimikasoihin vuoratut hevoset näyttivät kotoisilta. Vedin lapasen kädestäni ja hapuilin puhelimen hyppysiini vilkaisten kelloa nopeasti. Pakkanen puri käsiini, joten päästin sormeni uudelleen villan suojaan. En vielä ollut myöhässä, tapojeni vastaisesti. Tosin, ehtisihän tässä vielä.
Niin, kohta olisi joulukin. Kuinka nopeasti tämä aika olikaan kulunut? Vasta olin voivotellut unohtaneeni vuosipäivämme Hypen kanssa, vasta olin hypännyt esteitä ilman satulaa. Lunta oli tullut ja mennyt, mutta nyt näytti vahvasti siltä, että saisimme pitää valkean joulun. Toisaalta, ehtisihän keli vielä muuttua sen kaksikymmentä kertaa, mutta pidin sormia tiukasti ristissä lumen puolesta. Eihän aattoratsastus olisi ollenkaan niin taianomainen, jos maisemanamme olisi kimmeltävän lumen sijasta paljas nurmi, pellot sänkeä sohjon läpi työntäen.
Avasin satulahuoneen oven ja lämpö hulmahti päin minua. Hyppäsin sisäpuolelle ja suljin oven äkkiä perässäni, kuin peläten kylmyyden leviämistä koko talliin. Talli ikijäässä, sehän se vasta olisikin. Kiiltävä ja klipattu Topi saisi kasvattaa kymmensenttisen mammuttikarvan suojakseen, eikä sekään edes riittäisi – loimet tekisivät vielä hyvää, mutta auta armias kuinka jalat paleltuisivat. Villasukkiahan silloin saisi kutoa, vähemmästäkin. Mietteilleni ääneen naurahtaen istahdin lähimmälle tyhjälle penkille Emmyn viereen. Tyttö hymyili minulle ja vilkaisi hytisevää ulkomuotoani tarjoten viltin suojaa. Kaksin käperryimme enkkuviltin alle odottamaan muiden parinkymmenen ihmisen saapumista hoitajakokoukseen. Tämä oli ensimmäiseni, koska edellinen oli jouduttu Annen kiireiden takia perumaan. Eihän sitä kaikkeen ehdi mitenkään revetä, kun on kokonainen talli hoidettavanaan.
”No niin, tervetuloa vain kaikille syksyn 2014 hoitajakokoukseen”, Anne toivotti sylissään pinkka papereita. ”Tarkoituksena olisi siis kerrata jokaisen kokoukseen osallistuvan kohdalla puunattavan hevosen tuntisuunnitelma, liikutus, joululoman vietto, muut hoitotoimet ja se, kuinka parivaljakolla on oikein sujunut.” Lista tuntui loputtomalta, kun vilkuilin muita satulahuoneeseen kokoontuneita. Huone oli seiniään myöten täynnä, ja minusta tuntui, kuin olisimme idolinsa nimikirjoitusta jonottavia faneja. Suuri fanityttölauma, joka kuunteli innokkaana idoliaan. Kuinkakohan kauan menisi, kun oma vuoroni tulisi?
”Ja aloitetaan Britasta ja Hypestä”, Anne totesi kääntyen minuun päin. Loin naiselle kiitollisen hymyn ja kääriydyin tiukemmin vilttiin ja Emmyn kylkeen. Kuuntelin tarkasti Hypen tuntisuunnitelmaa, joka kuulosti tavallista rankemmalta – niinhän Anne sanoikin, vaativuutensa takia ruuna kävisi rankemmilla tunneilla. Minun tehtävänäni olisi siis liikuttaa Hype pari kertaa viikossa, joten yksi päivä jäisi täysin vapaaksi. ”Hypelle tekee hyvää rento maastoilu, jossa se saa kävellä ja ravailla pitkänä. Toisena liikutuspäivänä voi ottaa tiukemman treenin joko esteillä tai sileällä”, Anne selosti vilkaisten muistiinpanojaan. ”Erityisesti sileällä Hypen ravia kannattaa treenata: takajalkoja alle ja liikkeeseen pituutta. Hevonen on herkkä suustaan, ja sitä on hyvä ajaa tasaista ohjastuntumaa kohti kaikissa kokoamisasteissa.” Nyökkäsin tomerasti, jotta Anne näkisi ymmärtäneeni asian. Pirrekin kuulemma Hypellä ajoittain treenaa, mikä on minusta todella hyvä juttu – saisipa nuori hevonen vielä lisää harjoitusta ja vielä paremmat edellytykset kehittymiseen kuin tällaisen teinitytön käsissä. Joululoma kuulosti rennolta sekä minulle että hevoselle – kerran kunnolla koulua, kerran esteitä, muuten rentoa lönkyttelyä. Kelpaa minulle, ainakin saadaan molemmat lomaa arjen pyörityksestä.
”Koska Hype klipataan talvisin, on sen loimituksesta huolehdittava erityisen hyvin”, Anne ohjeisti katsoen minua silmiin. Muistelin sitä loimituksen määrää, mihin olin kiinnittänyt huomiota aiemmin Topin kohdalla – Hypestä tulisi siis samanlainen loimivuori. No, ei siinä mitään, olipahan mahdollista pitää hevosella kaikkia niitä söpöjä loimia! ”Jalat ovat olleet hyvät, mutta estepäivien jälkeen ne olisi hyvä kylmätä”, Anne jatkoi. ”Hypen kaupan mukana tuli hevoselle sopivat satulat sekä kouluun että esteille, joten nämä on hyvä tarkistaa viikoittain, että kaikki on kunnossa ja löydettävissä tuntilaisten jäljiltä.” Nyökkäsin topakasti, kuin pieni alkeistuntilainen saatuaan ohjeen nousta selkään. Kohensin asentoani Emmyn kyljessä, kun Anne soi minulle viimeisen hymynsä, muutaman kehun kera. Huulenpielet vetäytyivät korkealle, kun lämmin tunne valtasi rintani ja Anne siirtyi seuraavan hoitajan puoleen.
Kun haukotus karkasi huuliltani, oli viimeisen hoitajan vuoro. Kokous oli lopuillaan, ja vain pari satunnaista kaksijalkaista oli poistunut huoneesta ennen aikojaan. Emmy nojasi päätään olkapäähäni ja veti vilttiä tiukemmin ympärilleen. Pakkanen maalasi kuuraa ikkunanpieliin, kun Anne lopetti puheensa. ”Ja te loput, jotka jaksoitte kuunnella papatukseni loppuun asti – olette vapaat!” Nostin viltin päältäni ja ojensin sen Emmylle, jolta sain vastaukseksi hymyn. Minulla ei ollut mitään ajatusta, mitä tekisin vielä tänään – ehkä aloittaisin kouluratsastuksella. Tai puomeilla, ehkä esteillä. Entäpä jos lähtisin vaan maastoon?
Satulahuoneesta poistuva ihmismassa työnsi minut mukaansa kohti tallin lämpöä, enkä pistänyt vastaan. Joskaan en kauan ehtinyt siellä viipyä, kun jo viipotin ulkona kohti takatarhaa, jossa kimo hevonen käyskenteli muiden joukossa. Huhuilin ruunaa nimeltä, vislaten kevyesti perään. Hyperionin pää nousi äkisti, kun se jäi tiiviisti tuijottamaan tulijaa. Hieraisin käsiäni pari kertaa yhteen, ennen kuin avasin tarhan portin ja livahdin sisään riimunaru käsissäni. Hype otti muutaman askeleen minua vastaan – se taisi todellakin haluta sisälle. Kävelin trakehneria vastaan ja painoin käden sen otsalle, hieraisten pari kertaa pyörteen kohdalta. Ruuna painoi päänsä syliini, helpottaen omaa työtäni sen kiinniottamisessa. Tänään meillä ei ollut mitään ongelmaa.
Hokit painautuivat lumiseen maahan, kun hoitohevoseni käveli rennosti, naru pitkällä perässäni. Välillä se kuikuili ympärilleen, mutta suurimman osan se kulki pää menosuuntaan vierelläni. Tallin ovi läheni hetki hetkeltä, ja tartuin jäätyvään ovenkahvaan vetäen raskaan tuntuisen oven edestämme syrjään. Talli oli täynnä elämää, kun hoitajakokoukseen osallistuneet hoitajat saapastelivat kuka missäkin. Jostakin korviini kantautui naurunremakka, kun samalla kuulin harjan huiskintaa karvapeitettä vasten.
Avasin tottuneesti loimien soljet ja vedin vuoren helpottuneen Hypen päältä. Ruuna ravisteli itseään, haukotellen sitten maireasti. Naurahduksen säestämänä poistuin karsinasta, ja lähdin viemään loimia kuivumaan. Samalla reissulla matkaan tarttui harjapakki, joka seuranani palasin jo ovella odottavan hoitohevoseni luokse.
”Höpsö”, hymähdin, kun työnnyin sisään karsinaan. Hype haisteli minut läpi, yrittäen nyplätä takin taskun vetoketjua auki. Toruin ruunaa, pukaten sen päätä kauemmas ja tartuin pehmeään harjaan, jolla aloin sukia Hypen ohutta karvaa. Ruuna pukkasi minua vaativasti, mutta jätin sen huomiotta, ja keskityin sukimaan karvapeitteen rippeitä pitkin vedoin. Ei Hypessä paljoa harjaamista ollut, joten suosiolla nakkasin harjan takaisin pakkiin ja siirryin kavioiden pariin.
Ei aikaakaan, kun siniseen fleeceloimeen puettu hevonen seisoi suitsittuna ja suojat jalassaan keskellä maneesia, kun itse yritin vääntäytyä penkiltä sen selkään. Taustalla kuului hiljainen musiikki, ovesta sisään lentäneet hiutaleet laskeutuivat tomuun. Maneesin peilien reunat olivat huurussa. Ponnistin itseni loimen alla paljaaseen selkään, nostaen kroppani lopulta pystyasentoon. Taputin kimoa pari kertaa – aiemmin paikallaan seisominen selkäännousun aikana ei ollut ollut itsestäänselvyys. Painoin pohkeet kiinni pienen hevosen kylkiin, ja se lähti rentona seuraamaan kaviouraa.
Kun keräsin ohjat ja annoin hevoselle pohkeita, tunsin, kuinka hevonen allani kokosi itseään. Tämäkään ei aina ollut ollut itsestäänselvyys – vihdoin olimme alkaneet löytää pysyvän yhteisen sävelen, vaikka omia epävireyksiä jokaiselle taipaleelle eksyikin. Kun hevonen allani siirtyi raviin ja tunsin, kuinka se polki takajaloilla alleen, minun oli helppo istua. En pomppinut, olin kuin selkään liimattu. Hymy hiipi huulilleni, kun käänsin hevosen pääty-ympyrälle. Tähän meidät oli luotu.
Kiitos kivasta kokouksesta ja ihanasta kommentista! :--)
|
|
|
Post by Daniel on Jan 7, 2015 19:41:56 GMT 2
Mä en tiennyt, että satulahuoneeseen ylipäänsä mahtui niin paljon porukkaa kuin hoitajakokoukseen oli tulijoita. Tila olikin täpöten täynnä, kun me livahdettiin Lynnin kanssa sisään ehkä himpun verran myöhässä, ja saimme niin ollen jäädä norkoilemaan oven tuntumaan. Huomasin, että tarjolla oli kuumaa glögiä, ja luovin tieni populan läpi hakemaan yhden pahvimukillisen. Palatessani takaisin paikalleni sain Lynniltä mitä merkitsevimmän katseen ja multa meni hetki ymmärtää, miten siihen kuului reagoida. Alistuneen huvittuneesti hymyillen annoin pahvimukin arvon neidille ja kävin hakemassa itselleni uuden. Ei herrasmiehenä aina helppoa ole.
Viimeksi, kun nökötin hoitajakokouksessa, annoin muiden paitsi itseäni koskevien asioiden mennä ohi korvieni. En edes yritä kiistää sitä, että tein niin nytkin. Jos multa sattuikin menemään ohi jotakin tärkeetä, luotin siihen, että tunnollinen tyttöystävä kyllä pelastaisi mut pulasta.
Topin ja mun asioihin ei oikeastaan tullut suuriakaan muutoksia. Nyt oli talvikausi, mikä tarkoitti hevosen kehittämistä ja fysiikan rakentamista. En uskonut, että Anne oli aikeissa tehdä orin kanssa luokkanousua seuraavalla kisakaudella, mutta tulostasoa saattoi aina nostaa ja vakiinnuttaa. Iso osa siitä työstä tehtäisiin nyt. Kisakaudella sitten nähtäisiin, miten hyvin yhdessä onnistuisimme. Mulla ei ollut Annen vuosien kokemusta, mutta uskoakseni otin työtunteja jatkuvasti kiinni kouluttautuessani ja työskennellessäni valmentajani tallissa. Musta tuntui, että olin ajan kuluessa koko ajan vain enemmän hyödyksi, mitä tuli Topin eteenpäinviemiseen. Alkuaikoina Topi oli kiidättänyt mua eteenpäin kovalla vauhdilla ja tiesin, etten olisi ryhtynyt haaveilemaan ammatikseni ratsastamisesta ilman orin satulaan pääsyä.
Juteltuani asiat selväksi Annen kanssa naisen huomio siirtyi jo seuraavaan hoitajaan ja mä ryhdyin taas poissaolevaksi. Kaivoin älypuhelimen esiin ja ryhdyin selailemaan talven kisakalenteria. Ehkä löytäisin jotkut kivat kisat käytäväksi konkari-Topin kanssa nyt, kun töissäkään ei riittänyt kisakomennuksia viikonlopuille. Syksyn mittaan Petri oli juoksuttanut mua kilpailuissa tekemässä kymmeniä ratoja pääasiassa nuorten hevostensa kanssa sen lisäksi, että paiskin tietysti rutosti hommia niiden kanssa ihan kotioloissa. Se oli ollut opettavaista. Olisi kuitenkin mukavaa päästä nautiskelemaan kisapäivän tunnelmasta kokeneen hevosen kanssa, joka ei turhia hätkähtelisi.
Pian Lynnkin kurkki olkanu yli kisalöydöksiäni. Lynnillä ei nyt pitkästä aikaa ollut omaa hevosta eikä se juurikaan kilpaillut, mutta se ei estänyt tyttöä olemasta kiinnostunut. Uumoilin, että olisi vain ajan kysymys, ennen kuin Lynn löytäisi itselleen kisaratsun. Jos veri veti kilpakentille, sitä keksi keinot päästä sinne. Tiesinhän mäkin sen.
"Eikö sun pitänyt kuunnella meidän molempien puolesta", supatin kuitenkin tytölle ja naurahdin, kun blondi tuhahti ja pyöräytti silmiään. "Kuuntele ihan itse kuule vaan. Damn, mä haluaisin kisaamaan." "Uskon." Olimme hetken vaiti. "Muistatko, miten huonot sun kisahermot ennen oli?" kysyin piruuttani ja sain toppatakin pehmustamasta kyynerpäästä ihan yhtä lailla toppatakin suojaamaan kylkeeni. "Hys nyt", Lynn tuhahti, eikä osannut arvatakaan, miten viihdyttävää katseltavaa sen silmien pyörittely mun mielestäni oli. "Hys itelles." Lynn ei vaivautunut vastaamaan enää mitään.
Muiden hoitajien alkaessa valua omille teilleen ymmärsin, että tilaisuus taisi olla päättynyt. Menin Annen luo ja mainitsin muutaman päivämäärän, joina lähistöllä järjestettäisiin kisoja, joissa olisi tarjolla myös mulle ja Topille sopivia luokkia. Sellaisia ei näin talvella kovin monia ollut, mutta eipä tarvinnutkaan olla. Kisat tai kahdet, niin tietäisin taas, missä mentiin tuomareilta satelevien pisteiden skaalan suhteen.
|
|
|
Post by Clara on Jan 9, 2015 21:17:35 GMT 2
Satulahuone oli tupaten täynnä porukkaa. Istuin penkillä Elinan ja Sandran välissä höyryävää glögiä täynnä oleva pahvimuki kädessäni. Oli jälleen hoitajakokouksen aika. Kokous oli mulle viimevuodelta tuttu ja mielestäni tosi hyödyllinen, kun sain tietää, mitä Walman kanssa kannattaisi tehdä. ”Clara, Walmaa saa kouluttaa ja treenata monipuolisesti, lisäksi voisit juoksuttaa sitä. Kouluratsastuksessa kannattaa hioa laukannostoja, taipumista ja kuuliaisuutta.” Anne aloitti. Kirjasin kaiken ylös Walman päiväkirjaan, jonne päivitin lyhyesti aina, mitä olin milloinkin tehnyt. Anne kehui vielä, että Walma oli kehittynyt vuodessa paljon, ja selviäisi jo juuri ja juuri Helppo C-tunneista. Syksyllä tammalta oli vähennetty yksi vapaapäivä, mutta torstaisin liikutus oli yhä minun vastuullani, sekä tietysti viikonloppuina.
”Joululomalla sun kannattaa treenata myös esteitä, erityisesti lähestymistä, koeta saada turhat kiellot pois”, Anne jatkoi. ”Hoitaessa sama juttu kuin viimevuonnakin.” ”Okei”, nyökkäsin ja kirjasin loputkin asiat vihkoseeni ylös. Kokouksen jälkeen mulla oli itsevarma fiilis – nyt tiesin, mitä Walman kanssa kannatti tehdä, mitkä asiat sujuivat ja mihin pitäisi kiinnittää huomiota ja mitä tapoja yrittää kitkeä pois. Hymyilin tyytyväisenä ja suuntasin hoitoponini karsinalle.
Kiitos kokouksesta ja ihanasta kommentista!♥ Tästä maksusta tuli nyt järkyttävän lyhyt, pahoittelen :/
|
|
|
Post by Pihla on Jan 10, 2015 19:27:14 GMT 2
Hoitajahuone oli täynnä naurua ja pulinaa. Hetken kuluttua Anne hiljensi kaikki korotetulla äänellään. Tuli ihan hiljaista. Anne toivotti meidän kaikki tervetulleiksi vuoden 2014 hoitajakokoukseen. Paransin hiukan istuma-asentoani. Jakkara allani oli kovin huteran oloinen. Toivoin jakkaran kestävän kuitenkin tarvittavan ajan. Anne alkoi pian kertoa eri hoidokeista. Join hieman käsissäni olevasta glögimukista. Juoma lämmitti mukavasti. Sää olikin melko kylmä pihalla. Anne selitti kuuluvalla äänellä eri hevosten ja ponien tuntisuunnitelmia ja hoitajien tehtäviä. Kului hetki, ennenkö Pellan nimi mainittiin. Havahduin heti ja suoristin selkäni. Anne alkoi lukea seuraavan vuoden tuntisuunnitelmaa. Pellalla olisi taas keskiviikko ja perjantai vapaata. Sopihan se minulle, ne olivat hyviä päiviä. Anne kertoi, että minua tarvittaisiin maanantaisin ja tiistaisin avustajana talutustunneilla. Lisäksi Pellan piti antaa olla mahdollisimman paljon tarhassa. ”Voit harrastaa joululomalla Pellan kanssa kaikenlaista monipuolista liikutusta, kuten hiihtoratsastusta ja sellaista,” Anne selitti. Innostuin kuullessani sanan hiihtoratsastus. Sitä pitäisikin päästä koittamaan! Uskoin Pellan olevan hommaan kuin luotu, olihan sitä myös ohjasajettu. Pian Anne lopetti puheensa Pellasta. Olin saanut kehuja hoitajana olemisesta, niin kuin jokainen muukin hoitaja oli saanut. Kiitin vielä Annea ja nappasin sitten pöydällä olevasta korista piparia. Aloin miettiä puheita tarkemmin. Esteitä mielenvirkistykseksi ja enemmän koulutreeniä, jotta Pella ei laiskottelisi muilla tunneilla. Lisäksi olin saanut luvan koittaa maastoesteitäkin, sitten joskus. Olin todella tyytyväinen saadessani hoitaa niin ihanaa hevosta kuin Pella! Kiitos vielä ihanasta kommentista!
|
|
Nadja
Perustallilainen
Avatar © Anne L
Posts: 191
Hoitoheppa: Edi ja Taiga
Koulutaso: HeC
Estetaso: 60-70 cm
|
Post by Nadja on Jan 18, 2015 16:01:07 GMT 2
Pyyhin pikaisesti lumihiutaleet takkini hihoista ja vapaina hulmuavista hiuksistani astuessani tallin lämpöön. Enää muutama päivä jouluun, ja sen huomasi tallissakin. Monet olivat koristelleet hoitsujensa ovia erilaisilla joulukoristeilla, nauhoilla, pipareilla, joulupalloilla, ja näkyipä muutamassa ovessa olevan kuvakalenteritkin. Kävellessäni satulahuonetta kohti pysähdyin nopeasti moikkaamaan Ediä, joka kurkisteli karsinastaan korvat suloisesti hörössä. - Nadja! Tuu, kokous alkaa parin minuutin päästä! Käännyin katsomaan kohti satulahuonetta ja huomasin huutajaksi vaaleatukkaisen Emmyn, joka katsoi minua odottavasti käsi satulahuoneen ovenkahvalla. Jätin Edin tuijottamaan perääni ja astuin hymyillen satulahuoneeseen Emmyn perässä. - Tuolla keskellä on glögiä, menkää ottamaan, kuulin Claran kehottavan korvani juuresta. Niinpä luovimme Emmyn kanssa tiemme keskelle huonetta, jossa Anne oli juuri kaatamassa glögiä Inkerille. Lykkäsimme kertakäyttömukit naisen eteen ja pian glögi jo lämmittikin käsiämme mukin läpi. Nappasin käteeni myös pari piparia ja puikkelehdin ihmismassan keskelle, niin että kuitenkin näin ja kuulin Annen. Emmy asettui toiselle puolelleni ja Pihla ilmestyi jostakin toiselle. - Noniin, tervetuloa kaikki syksyn hoitajakokoukseen. Nyt käydään siis läpi jokaisen parivaljakon kohdalta hevosen joululoman aikainen liikutus sekä hoitotoimet ynnä muut tälle talvelle. Ja tietysti kerrataan vähän, miten syksy on mennyt. Aloitetaan Britasta ja Hypestä. Jaksoin kuunnella Annen selostuksen Britalle, mutta sen jälkeen jokin maaginen voima sai käteni eksymään taskulleni ja keskityin puhelimeeni kunnes kuulin Lynnin nimen mainittavan. Tiesin hänen olevan aakkosjärjestyksessä juuri ennen minua, joten tungin Samsungin taskuuni ja nostin katseeni Anneen. Lynnille ei Annella ollut paljonkaan asiaa, joten pian tallin pomo käänsi katseensa minuun. - Okei Nadja, aloitetaanpa sun kanssa vaikka Edistä. Nyt joululomalla saisit treenata sitä erityisen paljon koulussa ja katsoa että se liikkuu terävänä. Ennen tuntien alkua voit antaa sille muutaman päivän loman. - Kahden ponin hoitamisessa tosiaan on hommaa, mutta hyvin olet ehtinyt ja jaksanut molempien kanssa treenailla ja hoidella ponskeja. Hienosti on mennyt! Anne päätti puheensa hymyillen, kun oli saanut puhuttua kanssani läpi kaiken sekä Taigan että Edin hoidosta. Aikaa oli tosiaan mennyt minuun tuplasti enemmän kuin muihin, olihan minulla myös tuplasti enemmän hoidettavaa kuin muilla. Kuuntelin vielä Annen sanat parille seuraavalle hoitajalle, mutta sen jälkeen puhelimeni värisi taskussani. Tsekkasin äidiltä tulleen viestin, jossa minua vaadittiin kotiin siivoamaan, jippii. Kuiskasin Emmylle lähteväni ja hiippailin mahdollisimman huomaamattomasti satulahuoneen ovesta ulos. Kiitti hoitajakokouksesta!
|
|
|
Post by Cella on Jan 22, 2015 19:55:58 GMT 2
Kokoustamassa Pureskelin jännittyneenä Britalta pihistämäni pinkin stabilo-tussin päätä, ja seurailin kuinka ovelta valui aina vain väkeä kansoitettuun satulahuoneeseen. En tiennyt yhtään mitä oli luvassa, enhän ollut koskaan tällaiseen kokousideaan törmännyt, ja olin nyt iloinen että olin siirtänyt iltavuoroani ja ilmoittautunut mukaan. Tämmöinen väenpaljous vaikutti siltä, että aikas tärkeä ja hyvä juttu oli kyseessä. "Heei ollaaksme myöhässä?" Nadja ja Tuulia ihmetteli kun ne pujotteli meidän lähelle etsimään istumapaikkaa. "Ette, kaikki on vaan ajoissa. Missähän Anne -" Siellä paha missä mainitaan, ei kerinnyt edes ajatus loppuun kun pääpiru tallasi paikalle paksu vihko käsissään. Puheensorina hiljeni odottavaksi muminaksi, eikä Anne kelloa vilkaistuaan vienyt meidän aikaa turhiin alkuhöpinöihin: "Hienosti on tullut osallistuja, ja paljon puhuttavaa pariin tuntiin. Aloitetaan." Mä lopetin kynän nakertamisen, ja piirrustelin vuoroani odotellen vihon marginaaleihin pieniä paksuja Windejä. Mulla oli tämä pieni vihkonen omistettu ihan kokonaan tamman jutuille - tälläinen airhead unohtaisi kaikki etäisestikään tärkeät asiat, jos ne ei olisi kirjoitettuna ylös. "Sitten Cella ja Windi. Mites on omasta mielestä lähtenyt rullaamaan?" Mä yllättyin todella, kun Annen katse kääntyi muhun heti toisena. Mä olin kaikista uusin seppeleläinen, joten olin ajatellut sijoittuvani porukan häntäpäähän. "No... oikeen hyvin", mä sain suustani, ja hymyilin sitten vinosti vihkooni nojaten. "Mustelmakokoelma on ainakin kasvanut mukavasti parissa kuukaudessa." Olin ihan hämmentynyt, kuinka paljon Annella oli sanottavaa musta ja Windistä - eihän me oltu puhuttu meidän yhteiselosta kuin ohimennen huikaten. Silti naisella tuntui olevan hyvä käry mitä meillä oli meneillään. Ehkä näin isoa tallia pyörittäessä kasvattaa väkisinkin lisäaisteja ja ekstrapareja silmiä. Me käsiteltiin niin talven loimitusasioita kuin arkisia tunneilla pyörimistäkin, talutusjutuista joululoman liikutukseen. Vaaleiden varusteiden huolenpito mulle oli onneksi tuttua, kiitos vuosikausien kokemuksen valkoisten kisakamppeiden puunauksesessa esiintymiskuntoon. Mulle kaikkein hyödyllisintä oli ehdottomasti vapaapäivän liikutuksesta juttelu, ja sainkin siitä aika monta kysymystä aikaan. Viikonloppuina olin ottanut aina rennommin, mutta torstain välipäivänä en ollut koskaan ollut varma mitä pitäisi tehdä - antaa vapaapäivä, vai treenata kovaa. Oli mukava saada vapaat kädet rankempaankin treeniin. Annen tykitettyä konekivääritahdilla sanoja suustaan, ja mun yritettyä pysyä parhaani mukaan kynäni kanssa perässä, me saatiin meidän osuus napakasti pakettiin. Loppuun Anne kehaisi meidän taipaleen alkua, ja se jos jokin lämmitti. Windin tapaisten hankalien hevosten kanssa ei ollut aina satavarma, menikö tässä sittenkään niin kovin hyvin. Ja meillä meni. Ajattelin ensin kerätä tavaroitani hiljalleen ja poistua tallin puolelle, mutta päädyinkin kuuntelemaan jok'ikisen hoitajan keskustelut. Niin moni tallin tyypeistä, ja etenkin hevosista, oli mulle edelleen niin vieraita, että kuunnellessa niiden kisailu- ja hoitosuunnitelmia tuntui, että oppi kaikista hiukan lisää. Annen saadessa viimeisenkin parin pakettiin oli ulkona jo joulukuiseen tapaan säkkipimeää. Osa lähti puunailemaan ponejaan, osa jäi hörppimään vielä ylijäänyttä glögiä, ja nouseva puheensorina täytti taas äsken niin keskittyneen hiljaisen huoneen. "Hei, kiitos lainasta!" mä ojensin Britalle sen pinkkiä tussia kun pistelin tallikassiani kiinni. Tyttö katsoi hiukkasen kieroon aiemmin niin siistin kynänsä hampaanreikäistä korkkia, ja nosti sitten katseensa mun anteeksipyytävään hymyyn. "Jooh öö... voit pitää sen." Sneakpeak mun kiireisiin muistiinpanoihin (huomatkaa iloinen mini-Windi) Kiitos kovasti kokouksesta, mukavista kommenteista, ja kovasta vaivannäöstä kun jokaiselle jaksoit väkertää henkilökohtaiset jutut!
|
|
|
Post by Emmy on Jan 23, 2015 17:08:13 GMT 2
Britta tuli Emmyn viereen istumaan ja käpertyi viltin alle odottamaan kokouksen alkamista. Kiitos ihanasta kommentista ja muutenkin kokouksesta ja ohjeista! ;)
|
|
|
Post by Anne on Jan 25, 2015 12:23:11 GMT 2
Kaikki hoitajakokousten kommentit tulleet! Vähän myöhässä, mutta sainpahan kasaan! =D
|
|
|
Post by Wenla on Jan 29, 2015 19:36:30 GMT 2
Hoitajakokous 21.12.2014
Oli kirpeä ilma kun kiiruhdin koivukujaa pitkin kohti Seppeleen pihaa. Olin vaihteeksi myöhässä, kello oli viisi yli kaksitoista ja kokous alkoi jo kahdeltatoista. Okei, Anne tuskin vetäisi herneenpalkoa nenään vähäisestä myöhästymisestä, mutta olisin halunnut vaikuttaa hieman enemmän tarkalta ja hyvältä hoitajalta. Vetäisin odotushuoneen oven auki ja vilkaisin hoitajien edessä seisovaa Annea, joka näytti tomeralta vihko ja kynä kädessään. "Tervetuloa Wenla, vielä kerkeää mukaan," hän toivotti hymyillen. Kiiruhdin nopeasti Rosan viereen istumaan ja otin vastaan Annelta saamani glögimukin. Mulla oli vihko ja pikkurillin mittainen lyijykynä mukanani, jos olisi joitain muistiinpantavaksi. Anne puheli muille hoitajille about tunnin verran, kunnes oli vihdoin mun vuoro. Muutama hoitaja astelikin jo pois odotushuoneesta ilmeisesti kyllästyneinä tai jotain sinneppäin. "Eli Wenla ja tuo meidän Gitta..." Anne sanoi hetken mietintätauon jälkeen ja selasi vihkonsa äkkiä oikeaan kohtaan. "Tosiaan, Gitallahan on monipuolinen ja sopivan rankka tuntisuunnitelma, joten olisi hyvä jos poni saisi vähintään yhden vapaapäivän viikkon. Keskiviikko olisi hyvä päivä, mutta myös viikonlopulle voi sujauttaa vapaapäivän." Kirjoitin ripeästi käsialasta välittämättä kaiken mieleenpainuneen vihkooni, kun Anne peti hengähdystauon. "Ehdottomasti yksi maasto per viikko, vaikka treenin alku- tai loppuverkkaan. Esteitä ja koulua vaihtelevasti, maastakäsittelykin on suotavaa. Sileällä muista pitää huoli eteenpäinpyrkimyksestä ja reagoinnista pohkeeseen. Tunneilla poni tuppaa näet vähän jumittelemaan," Anne jatkoi. Nyökyttelin minkä kerkesin ja kirjoitin kynä savuten vihkoon. "Ja sitten hoitamispuoli... Aina kun pääset, niin tiistaisin tarvitaan terapiatunnilla ja alkeistunnilla talutusapua. Myös karsinassa pitää pienempien kanssa katsoa ponin perään, kun ei sitä teidä milloin draamapäivä koittaa." Anne selosti. "Gittaa ei klipata, harja pysyy lyhyenä. Hyvä perushoito riittää, perusterve poni kyseessä." Annen siirtyessä seuraavaan kirjoitin nopeasti loputkin kohdat vihkooni ja aloin käymään listaa läpi. - Maastoilua kerran viikkoon, sileällä eteenpäinpyrkimys ja reagointi pohkeeseen. - Monipuolista liikuntaa, maastakäsittely suotavaa. Yks vp per viikko. - Tiistaisin taluttamaan. - Karsina-apua pienempien kanssa ja muutenkin. - Ei klipata, harja lyhyenä, perushoito riittää. Ei järin vaikeata.
|
|
|
Post by Fiia on Feb 24, 2015 14:56:31 GMT 2
Tuskin koskaan on satulahuone ollut niin täynnä kuin hoitajakokouksen alkaessa. Minä istun varustearkun päällä jalat ja hoitopäiväkirja sylissä ja pureskelen mustekynäni päätä mietteliäänä. Edessä on varmasti informatiiviset pari tuntia. Vaikka maalaisjärjellä ja rohkeasti kysymällä pääsee pitkälle, on mukava saada kuulla, miltä minun ja Elmon yhteistyö Annesta vaikuttaa. Erityisesti minua kiinnostaa, millaisia ohjeita saan joululomaa varten. Joulutaukoni yliopistosta on jo alkanut ja likipitäen kuukauden mittainen, joten ehdin hyvin viettämään paljon aikaa Elmon kanssa.
”Tervetuloa kaikille! Aloitellaan sitten hoitajakokousta”, Anne rykäisee ja puheensorina alkaa vaimeta. ”Heitä mulle vielä pipari”, kuiskaan nopeasti jalkoihini nojailevalle Rosalle. Tyttö nakkaa minulle kaksikin kappaletta, joita mussutan Annen pohjustusta kuunnellessani. Nainen alkaa käydä hoitajia ja hevosia läpi aakkosjärjestyksessä, Britta ensimmäisenä. Pidän korvat auki. Hoitajana ja vakiokävijänä sitä välillä pääsee huolehtimaan muistakin hevosista kuin omasta silmäterästään, ja on hyvä tietää, jos jonkun hevosen kanssa on jotain erityistä. Puoliakaan en tietenkään enää minuutin jälkeen muista, mutta ehkä jotain jää päähänkin.
Annen kerrottua ohjeensa Patronin hoidosta Emmylle vuorossa on minä ja Elmo. ”Viikonlopputauon aikana sun olisi hyvä ratsastaa Elmolla pari kertaa”, nainen kertoo. Nyökäytän päätäni – asiasta on ollut puhetta ennenkin, eikä tietysti vaadita hevoskuiskaajaa huomaamaan, että Elmo kerää energiaa kolmesta perättäisestä vapaasta. Viikonloppuisin ja alkuviikosta minulla useimmiten onkin aikaa ratsastaa Elmo useamman kerran, joten järjestely sopii minulle hyvin. Tiistaista perjantaihin poni saa keskittyä kaurojensa ansaitsemiseen ja minä opiskeluihini.
”Maastoilu pitää Elmon virkeänä, se on sille hyvin tärkeää”, Anne jatkaa. ”Kunnon maastolenkki kerran viikkoon ja mielellään myös alku- ja loppukäynnit treenin yhteydessä maastossa.” Kirjoitan sen nopeasti ylös. Yleensä olenkin päässyt kerran viikossa lähtemään maastoon, mutta täytyy ehdottomasti muistaa lisätä maastokävelyt mukaan ohjelmaan. ”Kerran viikkoon voisit treenata sen kanssa kunnolla koulua, se pitää ponin parempana”, Anne hymyilee. Hymyilen takaisin – on mukava kuulla, ettei yhteisistä koulutuokiostamme Elmon kanssa ole ollut ainakaan haittaa tuntilaisia ajatellen.
”Sitten joululoma. Sen voi ottaa oikein rennosti, vapaata, vähän juoksutusta ja irtohypytystä. Lähempänä tuntien alkua sitten maastoilua ja koulua.” Suunnitelma kuulostaa erittäin hyvältä. Niin minusta kuin varmasti myös Elmosta on mukavaa päästä nauttimaan hetki ihan vain pelkästä olemisesta ja maasta käsin työskentelystä. ”Loma rennosti, IRTOHYPYTÄ, maastoilua&koulua myöhemmin”, kirjoitan kynä sauhuten paperille. Toivottavasti saisin omista merkinnöistäni selvää vielä myöhemminkin.
”Terapia- ja alkeistunneille jos pääset avuksi, niin olisi hyvä”, Anne kertoo. ”Muuten ei mitään ihmeellistä, järkevä loimitus. Suupeliä voi rasvata jos pakkasella kuivaa.” Taluttamisessa minun kyllä pitäisi tosissaan kunnostautua. Täytyisi yrittää ehtiä entistä aikaisemmin tallille tiistaisin tai keskiviikkoisin, niin pääsisin avuksi. Taluttaminen ja ylipäätänsä lasten kanssa touhuaminen on minusta hauskaa, ajankohta vain on nykyään hiukan hankala. Suupielien rasvauksen kirjoitan ylös – siihenkin pitäisi kiinnittää huomiota, kunhan pakkaset tästä alkavat kiristymään. Jos alkavat.
”Muutenhan teillä menee hyvin”, Anne hymyilee vielä ennen siirtymistään Inkeriin ja Siiriin. Kommentti tuntuu hyvältä. Suunnilleen entiseen tahtiin saan siis jatkaa Elmon hoitajana!
|
|
|
Post by Sandra on Feb 25, 2015 13:49:19 GMT 2
tuossa pikku kurkkaus, mitä sain kokouksen aikana tuherettua..
Kiitos ihanasta kokouksesta Anne!
|
|
|
Post by Pyry on Mar 4, 2015 7:56:03 GMT 2
Pyry nuokkui hieman heiluvalla tuolillaan. Unen ja valveen rajamailla häilyi yksittäisiä lauseita: ”Koska Hype klipataan talvisin, on sen loimituksesta huolehdittava erityisen hyvin”, ”Clara, Walmaa saa kouluttaa ja treenata monipuolisesti, lisäksi voisit juoksuttaa sitä.”, ”Myntti on varma maastoilukaveri ja vapaapäiville voikin lisätä reippaasti maastoa.”, ” Humulle kuivatusloimi, jos on vähääkin hikinen.”
Joku tökkäisi Pyryä kylkeen. ”Herätys, sä oot seuraavana”, Inkeri supatti.
Pyry havahtui ja räpytteli silmiään. Anne käänteli vihkonsa sivuja ja nosti sitten katseensa poikaan.
”Pyry ja Reino, mites teillä on sujunut?”
”Öhm, tota, ihan kivasti?”
Anne ei selkeästi jäänyt odottamaan laajasanaisempaa analyysiä vaan aloitti ohjeistuksensa. Pyry kaivoi äkkiä kynän taskustaan ja alkoi raapustaa rypistyneen paperinpalan kulmaan kuulemiaan neuvoja.
”Niin kuin ollaan jo puhuttukin, niin ajoa voi harrastaa joko kärryjen kanssa tai ilman, Reino tykkää ja herkistyy siitä myös tunneille.”
AJOA, Pyry raapusti nyökkäillen.
”Ja varsinkin viikonloppuisin yksi maasto tekee hyvää.”
Maasto, väh. 1 krt. Viikonloppuisin, esim!
”Muuten rentoa työskentelyä kentällä omien taitojen mukaan.”
Kentällä rennosti, mitä nyt osaat.
Alkeistunneilla apuna!
Varmat otteet hoitaessa.
Pintelien puunaus!
Annen lopetettua Pyry vihdoin nosti katseensa tekemästään listasta.
”Teillähän on mennyt tosi kivasti ja rauhallisesti, monipuolista tekemistä paljon. Etteköhän te kehity hyväksi parivaljakoksi”, Anne totesi loppuun hymyillen.
Pyrykin uskalsi rentoutua ja hymyillä takaisin. Ennen kokousta (ja ennen nukahtamistaan) satulahuoneessa tuolilla oli istunut hyvin hermostunut hoitaja. Eikö hän ollut ihan liian huono ratsastaja hoitajaksi? Tai mitä jos ajohommat on mennyt ihan pieleen? Tai entä jos Reinon kaikki varusteet ovat mystisesti tuhoutuneet käyttökelvottomiksi Pyryn hoidossa?
Pyry taitteli paperinsa huolellisesti taskuun ja saattoi pikkuhiljaa alkaa rentoutua. Tai ehkä hän hallitsikin tekemisensä, jos nyt ei täydellisesti, niin ihan kohtuullisen hyvin? Hoitohevosen verran ainakin. Ajatus hymyilytti.
Anne kävi läpi papereitaan loppujen hoitajien kanssa, mutta Pyryn päähän niistä ohjeistuksista ei jäänyt paljoakaan. Sen sijaan päässä pyörivät erilaiset suunnitelmat hoidokkinsa pään menoksi kevättä varten. Ajamista ainakin treenataan, ohjasajoa kanssa. Entä jos joskus rakentelisi jonkun valjakkotyyppisen radan kentälle, pujotteluja ja tarkkuustehtäviä… Ja keväämmällä voisi tehdä pidempiä reissuja kavereiden kanssa, ottaa vaikka eväät mukaan ja lähteä maastoon. Ja niitä laukannostojakin voisi joskus treenata…
Vatsassa muljahti. Onneksi kevääseen mahtui monta kuukautta. Eikä niillä laukoilla nyt niin kiire ollut…
~~~ Kiitos kokouksesta ja kivoista kommenteista! :>
|
|
|
Post by Salma on Mar 6, 2015 23:02:13 GMT 2
Nyt oli joulu.
Ajatus iski tajuntaani, kun kopistelin lumet satulahuoneen ovella kengistäni ja jätin pimeän tallipihan taakseni. Nenänpään punaiseksi sipaissut pakkanen oli saanut minut kiskomaan ylleni villapaidan lisäksi toppatakin ja vetämään karvaisen hupun päähäni. Sisään astuttuani jouduin siis sysäämään hupun pois silmiltäni ennen kuin saatoin nähdä ikkunalle vedetyn himmeän punakultaisen valonauhan ja nurkassa kuivuvan uhkean kuusen.
Joulun kuitenkin haistoin jo ennen sitä. Punaisen hyllykön päälle oli tuotu kaunis ruskeasta pajusta tehty kori, jossa makasi iso pino siirapilta, kardemummalta ja inkivääriltä tuoksuvia pipareita. Korin vierellä, patalapun päällä, oli iso kiiltävä kattilallinen tummaa glögiä. Sen pistävän marjainen tuoksu peitti kylmän viiman alleen.
Meitä oli paljon. Tuntui melkein, kuin olisi tullut tallin pikkujouluihin. Ihmisiä seisoskeli siellä täällä piparinmuruja suupielissä ja puheensorina pysytteli turvallisen tasaisena mattona. Minun perässäni jo ennestään täyteen huoneeseen lappasi vielä Clara, Elina ja Luna. Heidän hiuksillaan oli pientä kevyttä lumihöttöä.
Annen tultua paikalle huone hiljeni vähä vähältä. Hoitajat kuhisivat etsiessään sopivaa istumapaikkaa. Inkeri ja Eetu kehittivät kovaäänisen naljailun tunkiessaan samaan penkinpäätyyn ja vaikenivat vasta, kun Anne uhkasi lähettää heidät taluttamaan jokaiselle alkeistunnille ensi lokakuuhun asti. Minä löysin mukavan sopen Edin satulatelineen alta ja istuin kylki Pyryn kylkeä vasten. Hän katseli tumman, venähtäneen otsatukkansa alta hiljaisena ja vakavana. Siitä minä pidin Pyryssä, hän tajusi olla hiljaa oikeassa paikassa, mietin hyväntuulisena.
Oli vaikea saada kihertävä ja innostunut porukka istumaan hiljaa koko hoitajakokouksen ajan. Anne kävi vuorollaan hoitosuunnitelmat jokaisen hoitajan kanssa – ja sen aikaa Inksukin jaksoi istua kärppänä ja kirjoittaa muistiinpanoja Sirpansa tuntikuvioista. Kokouksen jatkuessa siellä täällä alkoi näkyä pälyileviä katseita, jotka hakivat kiintopistettä joko toisista silmistä tai puhelimen ruudusta. Vaimea sipinä nousi puolen tunnin jälkeen Annen uutteran puheen taustalle.
”Sit Salma ja Bonnie”, Annen ääni herätti minut yllättäen. Pelasin juuri neljättä erää ristinollaa Pyryn kanssa vihkoni kulmaan ja hätkähdin niin, että vedin lyijykynällä pitkän graffitikiiltoisen jäljen peliruudukon ylitse. Pyry sulkeutui oman vihkonsa puoleen ja minä kohotin katseeni Anneen. En ollut ihan varma oliko hänen silmissään huvittuneisuutta vai näinkö omiani.
Annen käydessä läpi Bonnien hoitosuunnitelmaa kirjoitin seuraavat muistiinpanot hätäisellä käsialalla vihkooni. Tunsin Pyryn kurkkivan silloin tällöin olkani ylitse ja nytkähtelevän naurusta.
- Hae rentoutta, pehmeyttä ja kuuliaisuutta. Ei siis mitään sekoiluja maastossa viis kertaa viikossa! Tai, itse asiassa, mä haluaisin nähdä sen Bonnien, joka vilistää silmät ummessa ja hampaat irvessä sänkkäillä PEHMEÄNÄ ja KUULIAISENA. Etenkin, kun se samalla a) säikkyy jänistä ja b) yrittää kiriä välimatkaa Tolloon tai muuhun tasaväkiseen kilpakumppaniin. - Keväämmällä lisää maastoesteitä!! Anne on paras!! - Heppahierojaa voi soittaa satunnaisesti katsomaan Bonnieta. Satunnaisesti = kerran viikkoon? Pitää kysyä Annelta saanko sponsoriratsastajasopimukseen myös satunnaisia ratsastajan hierontoja. Miten poni voi loistaa radalla jos sen selässä on jähmeälihaksinen tukki! - Bonnien sukuselvityksessä on epäselvyyttä. Lue: tarvitaan uutta ulkomaanmatkaa! Missä niitä lahjakkaita ratsuponeja kasvatetaankaan, varmaan Irlannissa tai Uudessa-Seelannissa tai muualla, missä on makeita maisemia ja kilometritolkulla tilaa treenata… - Oma muistiinpano: paljon uusia suunnitelmia! Ensi vuonna kisataan lisää ja maastoköpötellään vähintään yhtä paljon kuin tänäkin vuonna!
PÄIVITETTY
|
|
|
Post by Rosa on Mar 29, 2015 17:57:48 GMT 2
Minä olin myöhässä, siis todella todella myöhässä ja kun tiesin Annen olevan poissa puolihölkkäsin tallin käytävän läpi paikalle, jossa muut istuskelivat jo kuuntelemassa Annen puhetta. Hymyilin pahoittelevasti, kun kaikkien katse kääntyi minuun ja hyväksyvästi Anne nyökkäsi minulle istumapaikan Pyryn vierestä. Tervehdin Pyryä aurinkoisesti istahtaessani hänen viereensä ja käännyin sitten kuuntelemaan Annea, joka oli selvästi onneksi vasta aloittanut puheensa, ketään ei oltu vielä eritelty. Kieltämättä minua hieman jännitti mitä kaikkea oikeasti minun olisi kuulunut tähän mennessä Kössin kanssa tehdä. Tunsin itseni saamattomaksi laiskuriksi. Heh. Kaivoin jo valmiiksi muistiinpanovälineet vaikka minun vuoroni ei ollut vielä lähelläkään. Yleensä minä olin se levoton sielu, joka höpötteli menemään kaikkien kanssa, mutta jostain syystä olin oppinut aikuisten maailmassa kunnolliseksi opiskelijaksi ja yritin keksiä jotain hyödyllistä Annen ohjeistuksista muille hevosille. Oli ihana huomata, kuinka perillä nainen oikeasti oli meidän hoitajienkin menosta. Sivusilmällä näin kuinka vaaleaverikkö lähestyi minua sivusta ja lopulta tunsin laihat sormet kyljessäni. "Mitä me tehään viikonloppuna?" kuului supatus korvaani ja sitten vaaleaverikön, Cellani, naamalle ilmestyi juoniva virne. "Mä en tee sun kanssa yhtään mitään, jos sä saat Annen tuohtumaan kun me supatelllaan", kuiskutin ja Cedlla hihitti iloisesti. Hän taisi todella nauttia mun häiritsemisestä. Koulupäivinäkin saatoin saada viisitoista hyvin häiritsevää viestiä, joihin oli pakko vastata jos halusi pitää nahkansa. Miten pelottava pieni ihminen osasikaan olla. "Mä ajattelin että tulisit mukaan kun mennään Tat...", Cellan ääni hiljentyi inahdukseksi kun Anne katseli meitä pistävällä katseellaan. Hän ei lopettanut puhettaan, mutta se katse. Huh. "Ja sitten Cellan vuoro", kuului Annen suusta ja hetkessä me muutuimme tytön kanssa kunnolliseksi. Myös muut hiljenivät kunnioittavasti, ainoastaan Inskun puhelin pirahti viestejä kahdeksan kertaa putkeen ja syyllisen näköisenä tyttö hiljensi saman tein puhelimensa. Mahtavaa. "Ja Rosa", kuului Annen ääni ja säpsähdin jostain haavemaailmasta. En ollut eläessäni tehnyt niin paljon muistiinpanoja edes kolmen kurssilla yhteensä. Muistin kaikki aina ulkoa, mutta silkasta kunnioituksesta ja siitä, että otin Kössin hoitamisen oikeasti tosissani, raapustin ja raapustin. - Kerran viikkoon maasto, oikea maasto, älä köpöttele - Kaksi treenipäivää viikossa - Hyppää niitä pirun esteitä - Kössi on möhköfantti, tee siitä vähemmän möhköfantti - Etupainoisuutta pois - Auta ratsastajia, ettei ne saa samoja arpia kuin minä - Muista pysyä tasalla puhvelin lääkkeistä - Hoitovoiteet, antibioottivoiteet ja muista aina desinfioida - Muista aina loimi, ei fleeceä' - Musita puhvelin hygienia Lopulta sain laskea kynän kädestäni ja irvistin. Olin kyllä kuunnellut Annen ohjeita tarkkaan, mutta ulosantini oli taas niin naurettavaa, että Cella nauroi vieressäni muistiinpanoilleni. Hymyilin kuitenkin kiitollisesti Annelle ja seurasin hoitajakokouksen loppuun. Suu täynnä pipareita ja glögiä tietysti. Hoitajakokous sai minuuun kuitenkin uutta puhtia, halusin nyt suhtautua Kössiin paljon vakavammin ja tehdä oikeasti ruunasta vähän vähemmän möhköfantti. Tilaisuuden loputtua valuimme Cellan ja Inskun ja Britan kanssa ulos satulahuoneesta. "Niin että Tatun kanssa baariin vai?" kohotin kulmiani Cellalle. "Joo ja sen kavereiden, me kaivataan vähän maisemanvaihdosta", Cella nyökytteli. "Otetaan Fiiakin mukaan, se on lukenu taas aivan liian kauan niitä kirjojansa", mietiskelin ja meidän hommamme oli sillä sovittu. Annen ja Cellan kanssa.
|
|