Rosan päivis

[Tuulia]

Rosa, kaunis, valkea ja ystävällinen ponitamma, jota Tuulia, -98 syntynyt tyttönen käy hoitelemassa Liekkijärven pihatossa.

[Tuulia]

Silloin rakastaa sua aloin kun sä katsoit minuun ~ 1 ~

Niin, äiti lupasi minulle ponin jo jonkin aikaa sitten, vähän niinkun synttärilahjaksi kun täytin 16. Kävin katsomassa pienhevosta ja muutamaa ponia, mutta ne eivät olleet sopivia ensimmäiseksi poniksi. Lopulta päädyimme erään perheen pieneen talliin, jossa asusti suokin lisäksi lumivalkea ponitammaristeytys.

"Katso äiti, tuolla se talo jo näkyy! Jospa tämä tamma olisi viimein hyvä minulle", huokaisen ja nojaan takaisin pelkääjän paikan selkänojaan. Siinä olikin tullut lähiviikkoina istuttua jopa hieman liikaa, kun käytiin katsomassa pukittelevaa piensuokkia, jonka myynti-ilmoituksessa luki vain "kaunis, tammamainen liinaharja, terve". Oleellisimmat viat jätetään aina kertomatta. Ja käytiin katsomassa mustaa pientä ponia, joka olikin liian pieni ja elämään kyllästynyt. Nyt kuitenkin keskitytään tähän koeratsastukseen, eikä murehdita menneitä.
"Sitä minäkin toivon", äiti sanoo ja alkaa hiljalleen hidastaa vauhtia. Hän pysäköi saabin hieman kauemmas pihasta, ja nousemme autosta reippaina ja odottavin mielin. Pihassa meitä odottaa lyhythiuksinen nainen tyttärensä kanssa, joka saattaa olla minua vanhempikin.
"Tervetuloa, minä olen Lahden Päivi", nainen tervehtii ja kättelee äitiäni joka vastaa tervehdykseen. "Tässä on tyttäreni Katri", nainen jatkaa ja molemmat hymyilevät minulle.
"Moikka, olen Tuulia", vastaan hymyillen. Päivi kehottaa meitä hakemaan tamma laitumelta, joka näkyy olevan tallirakennuksen takana pienen hiekkakentän vieressä. Kuljemme laitumen portille ja Katri viheltää ja kutsuu hevosia nimeltä, ja suokki nostaa päänsä heinistä ensimmäisenä ja lähtee tallustamaan portille. Silloin huomaan valkoisen ponin, joka rauhallisesti nostaa päänsä ja katsoo meitä suloiin, ystävällisin silmin. Silloin tiedän, että tämä poni on ihana, todella kaunis ja kiltti - se ei lainkaan kerjää herkkuja Katrilta, nauttii vaan rapsutuksista.




"Noniin, Tuulia, tässä on riimu ja naru - otahan Rosa kiinni. Saat talutaa sen karsinaan", Päivi sanoo ja teen työtä käskettyä. Rosa laskee hieman päätään ja sujautan riimun sen päähän.
"Tule, tyttö", kutsun ja vien ponin ulos laitumelta. Rosa seuraa minua innokkaasti.
"Tamma on todella hyväkäytöksinen, se tulee laitsalta helposti, koska tietää pääsevänsä harjaukseen. Harvoin se jää jumittamaan heinätuppojen ääreen. Meidän Jaakko, Katrin pikkuveikka ei ole hevosista kiinnostunut ja Katri lähtee kauemmas opiskelemaan, niin ei ole oikein ketään kuka huolehtisi Rosasta vaikka se meille kaikille onkin rakas", Päivi kertoo ja osoittaa tallissa Rosan karsinan. "Sinun ei tarvitse sitoa sitä kiinni, ja tässä on harjat. Se on jo tänään harjattu, ei tarvitse paljoa harjailla."
Harjaan vaan niistä kohdista, mistä hevoset yleensä saattavat hieman aristaa - mahan alta ja jaloista, pästä ja korvien takaa. Yllärikseni otsasta harjailusta Rosa nauttii todella, sen huomaa selkeästi.
"On tämä kyllä kiltti", sanon. "Piehtaroiko se yleensä kuraisella säällä?"
"Ei pahemmin, ehkä joskus. Muta se rakastaa vettä ja siksi sen voi pestä useamminkin, ja kesäisin se nauttii uimisesta."
"Okei kiva", vastaan hymyillen ja putsaan vielä kaviot, ei ongelmia siinäkään. Sillä aikaa Katri on tuonut karsinan ovelle satulan ja suitset, ja saan pukea ne Rosalle. Ehkä se vähän pullisti, mutta ei pahemmin, ja kiristän muutenkin satulavyön tiukaksi vasta selässä.

Sitten siirrymme kentälle, ja nousen satulaan. Se on helppoa kun Rosa on poni, ison hevosen selkään kiipeämiseen tarvitsisi penkin. Kokeilen Rosalla helppoja koulujuttuja ja sivusilmällä katselen äidin tarkkaa katsetta. Rosa liikkuu mukavan pienillä avuilla, vaikka vähän se koittaa nurkissa jumittaa. Saan kokeilla myös pientä estettä, joka menee helposti hyvin. Rosa tuntuu lähes täydelliseltä, viimeinkin löytyy kiva poni!
Tulen kentän portille ja laskeudun satulasta, ja hetimiten Päivi alkaa taas puhua Rosasta.
"Se on ehkä hieman tylsistynyt kenttätyöskentelyyn, nauttisi maastoista varmaan enemmän, mutta meidän Katrin mielestä esteet ja koulu on kivempaa ja haasteellisempaa. Rosa kyllä tekee parhaansa kentälläkin."
"Minä taas nautin maastoilusta", vastaan silmät ilosta ja tyytyväisyydestä loistaen. "Onko Rosa sairastellut kumemmin?"
"Ei ole, välillä on ollut jotain pientä flunssaa ja ontumista kun oli kivi kengän alla, mutta nyt kesällä sillä ei ole ollut kenkiäkään laitumella", Katri vastaa. Huomaan hänen silmissään haikeuden, kun hän katsoo hymyileviin silmiini - Rosa on varmasti hänelle rakas.
"Mitäs sanot, äiti?" kysyn ja hän nyökkäilee hyväksyvästi. "Kyllä tämä Rosa vaikuttaa juuri sopivalle.
Minä ja Katri menemme talliin Rosan kanssa, kun äiti jää keskustelemaan Päivin kanssa raha-asioista, eläinlääkärin tarkastuksesta ja kuljetuksesta.
"Minne Rosa on nyt muuttamassa?" Katri kysyy minulta.
"En ole vielä kysynyt tallipaikkaa, mutta suunnittelin soittavani jo kotimatkalla läheisen ratsastuskoulun omistajalle. Lähellä on monia talleja, ja ainakin joissakin on tilaa. Tiedän myös yhden pienen pihaton läheltä", kerron ja Katri näyttää tyytyväiseltä.

Niin lopulta saatiin kaikki sovittua ja veimme Rosan laitumelle. "Eiköhän me vielä nähdä", sanon Rosalle kun päästän sen laitumelle juoksemaan.



Ja niin siinä kävi, että eläinlääkäri totesi Rosan täysin terveeksi. Sain myös pihatosta paikan Rosalle, ja se muuttaa sinne ihan lähipäivinä. Jippii, oma poni!

[Tuulia]

Haikea päivä toivoa täynnä ~ 2 ~

Kesäaamu, niin viileä, niin kaunis. Odottava, jännittynyt tunnelma, kuin saippuakuplia vatsanpohjassa. Lintu visertää, haavan lehdet havisee hennon tuulen mukana. Käsivarsia paleltaa, hellekeliin ehti jo tottua. Pihakoivu on kauniin vihreän sävyinen, ja siitä lähtee tuulen mukana keltaisia siemeniä siipiensä varassa lentoon, matkalle tuntemattomaan maailmaan, tietämättä määränpäätään. Yksi päätyy kalliolle, eikä kasva koskaan, toinen veteen kellumaan, joku takertuu hiuksiini. Täytyy paljon olla siemeniä, jotta edes yksi pääsee hyvään maahan ja itää.
Minä seison kotipihallani ajatuksiin uppoutuneena odottamassa, että äiti saa haettua kuljetuskopin lähitallilta lainaksi. En jaksanut lähteä hänen mukaansa, kun kerrankin olen näin aikaseen ulkona. Olisi nimittäin aika hakea oma ponini nimeltä Rosa. Se ihana valkoinen unelmaponi, ai että.. Niin, oma poni. Miksi se on niin vaikeaa käsittää, ennenkun se seisoo tuossa edessä riimunnarun päässä, ennenkun ymmärrän, ettei mun tarvitse kysyä, saanko lähteä ratsastamaan, kun menee vain? Ehkäpä sen ymmärrän ja totun ajatukseen vielä. Aivan varmasti.

Pian äiti tulee, me molemmat ollaan hieman vaitonaisia, mutta innostus ja odotus paistaa katseista. Odottavan aika on pitkä, miksi sen pitääkin olla niin, mutta käytän automatkan päiväkirjan kirjoittamiseen.
"Nyt ollaan autossa matkalla hakemaan mun ponia! Muutama vuosi sitten, kun ensimmäisen kerran mut nostettiin ponin selkään, en olisi millään uskonut tätä todeksi. Mutta se on nyt totta!"
Pitää myös selailla puhelinta, tätä vanhaa ja hidasta, vaikkei kukaan ole tähän aikaan vielä hereillä. Lopulta päädyn taas sulkemaan sen.
"Paljonkas meillä on vielä matkaa?" kysäisen, mutta äiti ei tarkkaa aikaa tiedä.
"Kai puoli tuntia."

~~~~

Rosa katsoo minua laitumeltaan samalla tavalla kun noin viikko sitten. Uteliaana, reippaana, iloisena. Isoilla, tummilla silmillään. Mutta Katri ja Päivi eivät katso yhtä innokkaina, vaan haikeus ja ikävä kuultavat hieman surullisista katseista.
"Noniin, koppi on lastattu. Enää puuttuu itse poni...", Päivi aloittaa, mutta Katri huokaisee rokeasti väliin:
"Minä haen sen. Viimeisen kerran..."
Hitaasti muta varmasti Katri liikkuu heinikossa kohti lumivalkeaa ponia. Hänen hiuksensa hulmuavat vähäsen tuulen puhaltaessa. En näe tytön kasvoja, kun hän puhuu hiljaa ponilleen. Minutkin valtaa surullinen haikeus, myötätunto Katria kohtaan, vaikka ilolla odotankin yhteisiä maastoretkiä lumipallon kanssa. Hetki on kaunis, mutta lyhyt, ja lopulta Katri taluttaa vaitonaisena Rosan kuljetuskoppiin.
"Hei hei, lumiponi. Pidä hauskaa, ja kiitos kaikesta."
Katri halaa vielä poniaan, ja laskeutuu sitten siltaa pitkin. Minäkin halaan häntä ja lupaan, että pidän ponista hyvän huolen.

~~~~

Paluumatka Liekkijärven kumpuileviin havumetsiin on paljon rivakamman tuntuinen, niinkuin kotimatkat aina. Toivottavasti Rosakin tuntee saapuvansa kotiin. Ajaa körryttelemme kapeaa metsätietä pihaton lähelle, ja pujahdan onnea huokuen autosta ulos. Rupean avaamaan siltaa alas ja Rosa katsoo minua mielenkiinto silmissään. Talutan ponin ulos.
Edessä näkyy vanha maatilan varastorakennus punaisine seinineen, kaksi tarhaa sen ympärillä. Heppapojat hirnuvat nähdessään uuden tamman, mutta musta puoliveritamma tarhailee ihan rauhassa omassa aitauksessaan. Sinne talutan lumivalkean ponin, ja riimua riisuessa kuiskaan sen korvaan:
"Tervetuloa kotiin."


(miten tääkin kuva näytti kivemmalta ennen värejä... Maalit tuntuu suttaavan kuvan c': )

[Tuulia]

Eka kerran ratsaille ~ 3 ~

// Joo, mun väritysjälki on aika öh laatua mutta en jaksa värittää etenkää A-kolmosta =D Näköjää Rosan mahan altakin puuttuu vihree tausta mut joo.

[Tuulia]

Ennen kuin kukat lakastuu ~ 4 ~

Syksy hiljalleen luoksemme saapuu, vettä niskaan taivaalta kaatuu
Ei aurinkoa näy, ei tuuli hiljaa käy
Vaan kuivuneita lehtiä puuskittain vimmalla repii vain
Vaan nyt metsän varjossa, lumiponin kanssa
Löytyi vielä kukkanen, ja myös toinen
Niistä lumiponi seppeleen sai, ja kesän viimeinen tuulahdus vain
Pois terälehden vei, se palannut ei

[Tuulia]

Varusteostoksilla ~ 5 ~

Käytiin kaupungissa ostamassa Rosalle puuttuvat varusteet - satula, loimi, jalkaheijastimet ja sellaista. Nyt on tammulilla kaikki tarvittava! Testasin pikaseen uutta satulaa pienellä maastolenkillä, ja kyllähän se mukavalle tuntui. Kauan en ehtinyt heppailemaan - lukiolaisen elämään kuuluu paljon läksyjä..

[Tuulia]

Illan hämärässä ~ 6 ~

Illan hämärässä taivahalle nousee kuu
Tähdet taivaankannel loistaa
Katsetta vangitse ei muu

Sumuverho niityt peittää, niille laskeutuu
Taivas sinipunaisena silmiin heijastuu
Ja kultainen on kuu

Lumiponi aaveen vaalee, utu silmissään
Usvan läpi niittyy vaeltelee itsestään
Minä selässään

Iltasella tähdenlennon Linnunradalla nähdä voi
Siellä tuhatkunta tähteä nytkin unelmoi
Tänne Luoja meidät loi

Linnunradan lapsosia kaikki ollaan vaan
Eikä meitä muuksi ole tarkoitettukaan
Täällä me loistetaan

Aurinko on horisontin tuolla puolella
Säteet vienyt mennessään jälleen huolella
Mukanansa

Vaan aaveponi udun seasta kauas hohtaa saa
Minä sen annan niityllä taivaltaa
On kylmä vienyt kukat maan

Tän kauniinpaa ei varmaan voisi ollakaan
Kyynelsilmin katson niittymaisemaa
Mä ilolla Linnunradalla






(Harjottelin padilla piirtämistä.. =D)

[Tuulia]

Syksyn hurmaa maastoillessa ~ 7 ~

Olin eilen chattaillut Helgen kanssa ja sopinut maastoretken tälle lauantaille. Pyöräni hurisi tavalliseen tapaan polkiessani kohti pihattoa. Tie oli vähän kuoppainen, mutta ihan hyvä ajaa.
Koivut ovat jo kellastuneet ja osa lehdistä tipahteli kuivuneina maahan. Sää on viilennyt ja tuuli kääntynyt pohjoiseen, mutta se ei haittaa. Lämpöset hanskat käteen ja takinkaulus kaulan suojaksi niin terveenä pysyy.

Pihatolla Helge jo harjaili Bladetammaa.
"En malttanut pysyä kotona tän pidempään, on niin kiva sääkin", hän selitti. "Otin Rosankin harjat jo ylisiltä."
"Aa, kiitti", sanoin ja huhuilin Rosaa aidan luo. Kauaa ei mullakaan mennyt harjaamiseen, ei ollut valkea Rosa onneksi piehtaroinut missään mudassa.

Kun olimme valmiita, kiipesimme hämyiselle heinävintille.
"Onks täällä valokatkasijaa?" kysyin, mutta Helge oli jo hiippaillut sen luo ja räpsäytti vanhan kattolampun päälle. Hymyilin hänelle ja etsimme ratsujemme suitset.
"Jätetää satulat pois", Helge ehotti. "Voitas muute ratsastaa Seppeleesee Vennaa ja Hestiaa ratsastamaan", hän oivalsi ja minä suostuin.

Minun idea oli jättää riimut suitsien alle ja niin teimmekin. Päätimme heittää pidemmän lenkin ennen Seppeleeseen menoa. Niinpä hyppäsimme aidan päältä ratsujemme selkään ja käänsimme ne kohti tietä. Pienen metsätien, joka pihatolle kulki, jälkeen oli parempi hiekkatie. Se jota tallille aina poljin.
"Mennään tätä vaan eteenpäin, voidaan käydä kattoo Seben maastoesteitä", ehdotin.

Kuljimme peräkanaa tien oikeaa laitaa ja nautimme hiljaisuudesta ja syksystä, keltaisista koivuista ja viimeisiään havisevista haavoista. Ratsut hörähtelivät välillä ja katselivat valppaina puskiin, kuitenkin rennosti ja reippaasti eteenpäin taivaltaen. Noin varttitunnin jälkeen kannustin Rosan raviin ja Blade seurasi perässä.

Esteistä päätimme hypätä vain yhtä pikkutukkia ja kiertää loput, ja sen jälkeen ravasimme taasen. Seppeleen lähestyessä hidastimme ja annoimme ohjaa.
"Tuolla se Seppele jo näkyy", sanoi Helge innoissaan.
"Joo niin näkyy", vastasin, mutta tuuli taisi viedä puheeni mukanani.
Tallilla saimme jättää tammat tarhailemaan lähes tyhjään tarhaan. Seppeleen hoitsujemme kanssa käytiin kentällä koulua vääntämässä, kunnes palasimme pihatolle rennossa käynnissä.


Minä ja Helge Bladen kanssa pihatolla maastoilun jälkeen.

[Tuulia]

Voiko kiltti poni säikähtää? ~ 8 ~

Pyöräilin Seppeleestä suoraan pihatolle peläten koko ajan ujelluksen kuulumista. Onneksi ei, se taisi liittyä enemmän Sebeen ja sen pihattoon.. Rosa oli tavalliseen tapaan pirteä, iloinen ja rauhallinen kun hoidin sen.

***

Maastoretkemme oli hieman säpsy, koska jotenkin pelkäsin koko ajan vihellystä tai jotain. Viime päivinä oli tapahtunut niin paljon kaikkea pelottavaa, mutta myös hauskaa. Nyt minäkin sain osani siitä, sillä takaapäin kuulin lähestyvien moottoripyörien äänet. Rosa aisti pelkoni ja jumittui aloilleen enkä saanut sitä ojaan.. Eikä, tuleeko ne päälle! Kiihyttääkö ne vaan? Hullut!



En ehtinyt nähdä kun vilaukselta kaksi pyörää, en mitään tarkemmin, kun Rosa ponnahti pystyy. Tipahdin kauhalle mutta pysyin tukevasti selässä. Ei, ei, Rosa nosti valtaisan laukan! Se vain laukkasi ja huohotti raskaasti, minä kömmin jotenkin selkään. Kylmä ilmavirta nosti kyyneleet valumaan silmistä suoraan tuulten mukaan.

Kun vihdoin Rosa hiljensi, valuin selästä jaloilleni maahan. Ne eivät kantaneet, tuntuivat vain tärisevän. Sydämeni löi kuin mikä, ja kaikki tuntui ihan kamalalle. Voiko näin tapahtua? Onneksi olin sentäs tallin pihassa enkä keskellä metsää! Rosa pälyili hermostuneena ympärilleen, mutta rauhottui minuuttien kuluessa. Se tuli luokseni ja tartuin ohjiin kiinni. Rosa, minun rakas lumiponi, mihin oikein jouduitkaan.. Poni laski päänsä syliini.

"Tuikku?" Kuulin matalan äänen sanovan. Hitaasti käännyin katsomaan puhujaa, joka tapitti tallin pihalla ensimmöisten sadepisaroiden tipahdellessa maahan.


// kuvassa on ilmiselvästi moottoripyöriä eikä kahta lelu-skobaa, eiks je? :D //

[Tuulia]

Koulua maneesissa
Torstaina 25. syyskuuta

"Äiti tuu kattoo Rosaa!" sanoin mutsille kun olin lähdössä tallille syötyäni välipalan. "Kyllä sun on jo aika tulla kattoo mun lumiponia", jatkoin. Sismmässäni kuitenkin kaipasin vain seuraa matkalle, sillä mopopoikien kaahailu kummitteli yhä mielessäni.
"Eääh mieluummin laitan meille pitsaa täällä", äiti vastasi.
"Onks sul joku tallikammo? Heppakammo? Rosa on ihana poni", höpöttelin. "Vai pelkäätkö et Kassu pölähtää pihatolle, ei sil oo mitään syytä siihen."
Äiti katto mua murhaavasti, mutta tiesin että katse oli vain leikkiä.

Niin jouduin ajamaan pyörällä yksin pihatolle. Ehkä äitikin pelkäsi hurjastelijoita. Nomut periaattees hyvä ettei se roikkunu mun perässä sillee Tyttörakas et saa lähtee yksin sinne mettää etkä ratsastamaan kysy a i n a joku mukaan! ja kuskannu pihatollekin autolla. Se vasta olis noloa.

Rosa tarhaili Bladen, Pampun ja Sipen kanssa aitojen sisällä missä ruoho vielä vähän vihersi. Jätin pyörän metsän reunaan. Kapusin vintille ja kiskoin jämäkän puuoven sivuun. Oviaukko oli matala ja katon reuna vielä matalammalla. Kumarrellen puikkelehdin lumiponin kamojen luo. Hehe, ratsastuskypärä oli näköjään hyödyllinen muuallakin - menee pyöräillessä tallille ja suojaa päätä erittäin turvallisen vintin kattoparruilta.

Pian olin Rosan kanssa valmis. Mutta - ne mopilijat - enhän mä maastoon oikeestivoi ja haluu mennä. Hmm.. Seben maanesi olkoon määränpää. Sinne lähdettiin. Matkalla kuulin, kuinka oksat räsähti metsässä. H-hui, mikä se oli... Pistin vauhtia lumiponiin ja suoran lopussa vilkaisin taakse. Joku ukko hypähti polulle, pelittava partaveikko. Onneksi ravasin pian mutkan taa eikä minun tarvinut kuin koittaa pyyhkiä ukkelinrähjä myistista pois.

Maneesissa ei ollut ketään, joten siirryin sinne valkean ponin kanssa. Kokosin ohjia ja istuin muka syvemmälle ponin satulattomaan selkään. Menimme voltteja ja kiemurauria, taivutin Rosan molempiin suuntiin ja koitin nopeilla avuilla herätellä sitä. Siirtymät saivat sen vihdoin kulkemaan nätisti takaosaansa käyttäen lähes peräänannossa.

Ravikiemuraurat ja pohkeenväistössä siirtymät ravista käyntiin saivat Rosankin jo hieman hengästymään. Minua oli hengästyttänyt jo alussa, koska satulatta ei saanut kovinkaan paljoa tukea. Koitin keventää parhaani mukaan ja antaa haastetta Rosalle. Laukkakahdeksikon jälkeen hiljensin taas ja teimme siirtymiä laukan ja käynnin välillä, myös peruutuksista suoraan laukkaan.

Vihdoin olin valmis antamaan pitkät ohjat ja ohjasin Rosaponin kohti maneesin ovea. Ulkona huhuilin Rosaihmisen perään - en halunnut ratsastaa enää yksin maastossa. Sen kanssa pääsin turvallisesti takaisin ihanan pihaton luo, ja sain myöhemmin tietää, että mopoilijat oli saatu kiinni. Ihanaa!

Tuulia&Rosa 9hm

[Tuulia]

Auringon laskuun, lumiponi
Perjantaina 26. syyskuuta

Ei pelkoa, kauhua, järjetöntä tyhjyyttä
Ei lumiponi ennää laukkaan riistä
On poissa huolet ja tuskaiset murheet
On saapunut ilo ja pelot on kuolleet

Päivä hiljaa iltaan taittuu
Suunta kohti kotia vaihtuu
Pellon ylle sumu laskeutuu
Jäljelle jää valon kaipuu

Vaan ystävä kallis mulla on
Oma poni, ihana ja verraton
Sen tuoksua ihanaa unohda en
Kun sitä laskus auringon halailen.

Tuulia&Rosa 10hm

[Tuulia]

Haamu vai lumiponi
Lauantaina 27. syyskuuta

Kävin Rosaponin kanssa maastossa ennen maastoestetuntia Seppeleessä. Hestiakin pitäs sitten liikuttaa kun en sitä tunnille saanut. Noh, paljon ratsastusta <3

Nyt padilla piirtäminen jo sujuupi, mutta kun tein pohjaväriä ponille, laitoin taustan vihreeks jotta erotan mihin piirrän ponia. Kun otin vihreen pois, jäi taustan tasolle vihree haamuponi =D Hassua.



Tässä tää itse piirustus maastoilusta (:

Tuulia&Rosa 11hm

[Tuulia]

Koulutunti Terälässä
Keskiviikkona 10. syyskuuta

Olin päättänyt käydä vaihtelun vuoksi toisella tallilla tunnilla. Saimme Seppeleestä kuljetusboksin lainaan ja äiti lähti viemään meitä Terälän tallille. Mulla ei ollut paljoa mitään hajua tallista, ja kaartaessamme urheilukeskuksen pihaan keskellä lähiötä hämmennyin hieman. Olin niin tottunut talleihin keskellä mettää. Rosan olin harjannut jo pihatolla, joten heitin vaan satulan selkään ja suitset päähän ja talutin sen hiekkakentälle, jota ei tarvinut kauaa ettiä. Sinne tuli hiljalleen muitakin, äiti katseli kentän laidalta meitä.
"Tulisit joskus pihatolle", sanoin.
"Njääh, nytkin vois mennä ettii kaupan ja ostaa ruokaa", äiti naurahti.
"Pöllö, eiks sua yhtää kiinnosta mun oma poni?"

Minuutin yli tasan paikalle saapui jotenkin kärttyisä, vanhempi nainen. Huh, mitähän tästäkin tunnista tulisi.. Näin nuoren, suuren miehen taluttavan poneja tarhoihin. Pienen näköinen talli juu, onkohan täällä ees ketään muita.. Nainen esitteli itsensä Raijaksi ja pyysi kiertämään kenttää myötäpäivään. Alkukäyntien jälkeen ravailimme hieman ja teimme siirtymisiä, voltteja ja kiemurauria. Rosa oli tavallista kiinnostuneempi ympäristöstä, mutta keskittyi suht hyvin hommiin. Raija huomautteli milloin mistäkin ja koitin pistää parhaani peliin.

Teimme myös pohkeenväistöä ja peruutuksia, tuntiin mahtui vähän kaikkea. Laukkakaseja ja siirtymisiä pääty-ympyröillä. Ihan perusmenoa, tuttua puuhaa. Minua hieman häiritsi tiellä kiitävien autojen äänet ja vieressä oleva parkkipaikka, jolla autot vaihtui tiuhaan. Tunnin puolessa välissä liikehdintä oli suurinta kun sählymailoja roudaavat pojat häipyivät ja hoikat voimistelijatytöt tulivat tilalle.
Olin tyytyväinen tuntiin ja loppukäyntien aikana taputtelin ja rapsuttelin Rosaa. Harjailin ponin vielä ennen kun lastasin sen boksiin. Äiti oli katsonut koko tunnin ja kiirehti jo pois.
"Oot sä melkone tyyppi", sanoin ja jatkoin: "Mä voisin olla koko päivän tallilla hoitamassa Rosaa. Se on nii sulonen!"

rentalring.proboards.com/thread/62/

Tuulia&Rosa 12hm

[Tuulia]

Meidän ihana lumiponi
Sunnuntaina 12. lokakuuta

Olin miettinyt koko eilisillan Rosaa. Ja Emskua. Nähnyt unia läpi yön valkeasta ponista pitkä tyttö selässään. Todella pitkän, mutta hoikan tytön lumiponi kyllä jaksaa. Nyt mä olin tullut päätökseeni, aikas kummallisen äkkiä Emskun mielestä varmaan. Päätin siis soittaa samantein tytölle.

"Emma täällä", kuului vastaus tarpeeksi monen tuuttuutin jälkeen.
"Tuulia täällä moi. Pohdiskelin tossa yön yli ja kyllähän mä sain päätöksen aikaan", sanoin ja mietin kuinka Emsku varmasti jännäisi nyt linjan päässä.
"No? Kerro nyt jo!" naurahti Emsku täpinöissään.
"Nojoojoo kyllä sulla onnasi", vastasin. "Haluuks tulla heti tallille? Mä ainakin voisin pyöräillä sinne."
"Tullaan!"

Eikä mennyt aikaakaan niin oltiin tallilla. Emsku loisti iloisena, niin minäkin. Pihatolla ei ollut nyt muita, ja saatiin ihan rauhassa harjailla Rosaa.
"Tosiaan tosiaan. Tässä ponissa riittää sulle puuhaa aika mukavasti, ehkä enemmän kun mulle. Mulla kun on se Hestia tuolla Sebessä, mitä hoidan joka päivä ja koulukiireet on aikamoiset", naurahin.
"Mullakin, ysiluokka on aika moista koulutyötä."
"No lukiossa sitä on paljon. Joo eli huomenna aatelin ratsastaa Hestialla, tiistain ja keskiviikon oon reissussa ja perjantaina on tunti Sebessä. Voisit noina päivinä käyä ratsastaa tän kaa, maastossa tai Sebessä. Hei mennääks huomen yhes maastoon?" kysyin lampun syttyessä ajatuksissani.
"Joo! Mihin aikaan?" kysyi Emsku innostuneena.
"Joskus kolmelta kun Hestial on sitte tunti", vastasin. "Mutniin, kävisin torstaina hyppäämäs Rosalla, että sillon ei tarvi välttämättä. Saahan tää liikkua enemmänkin, pitää vaa huomioida ruokinnassa."

Kerroin Emskulle ponia harjatessamme, että näillä on heinää vapaasti verkoissa tarjolla pihaton puolella. Vettä saa lisätä kuka vaan ja heiniäkin.
"Kauroi hepat saa vähän vaihteleviin aikoihin, äsken annoin tälle kun odotin sua", kerroin. "Voi antaa vaikka sitten kun tullaan takasin. Eihän tää paljoa kauraa ees syökkään."
"Ponilla on varusteiden luona hyllyllä sininen vihko, mihin aletaan kirjaamaan mitä on tehnyt, niin ei saa liikaa ruokaa ja liikuntaa", kerroin.
"Paljonhan tässä on muistettavaa, mutta tavallaan saa kokeilla millasta on omistaa oma poni", Emsku sanoi iloisena. "Kyllä tämä tästä alkaa luistamaan, vai mitä lumiponi?"

Rosa hörähti hönkäisten lämmintä ilmaa meitä päin. Laitoimme sille suitset ja haimme heijastinliivit vintiltä. Eikun kohti Seben kenttää! Emsku sai ratsastaa, minä katselin sivusta. Illan alkaessa hämärtää lähdin loppuverryttelemään Hestiaa estereenin jälkeen, ja Emsku lähti lumiponin kanssa pihatolle. Siellä hän hoitaisi mussukkani kuntoon ja tekisi sille iltamuonat. Olin onnellinen Emskun ja Rosan puoletsa, koska nyt se saisi enemmän huomiota.

Tuulia&Rosa 13hm

[Emsku]

Hyvässä seurassa

Maanantai 13.10.2014

Käytiin tekemässä rento maastolenkki ilman satulaa Tuulian ja Hestian kanssa. Ponit käyttäytyivät asiallisesti, vaikka ruskan sävyttämiä lehtiä kieppui ympäriinsä.

1HM