"Heippa", lausahdan pikaisesti ja katsoin ehkä jokseenkin orvon näköisenä isän perään, kun tuo huristelee mustalla autollaan pois. Kello oli vasta neljä - olin siis ajoissa tallilla ottaen huomioon, että nämä olivat Halloween kisat ja ne alkaisivat vasta illemmalla. Seistyäni siinä jonkin aikaa käännyin tallin puoleen ja henkäisin ihastuksesta. Talli oli suuri ja ihastuttava näky! Olin jo pitkään hakenut Seppeleeseen hoitajaksi, tosin toistaiseksi tuloksetta. Tänään voisin ehkä kuvitella olevani yksi hoitajista. Paitsi etten juurikaan tuntenut paikkoja..
Avasin hieman ujon oloisesi Seppeleen tallin punaisen oven. Astuin sisään ja vedin syvään ihanaa, hevosentuoksuista ilmaa. Kävelin hiljaa eteenpäin tallikäytävällä kunnes pysähdyin erään supersöpön ponin karsinan kohdalle. "Edi", luein ääneti ponin nimen ja ojensin käteni tuon haisteltavaksi. Yhtäkkiä ponin viereen nousi poika, joka oli ilmeisesti äsken putsannut Edin kavioita. Säikähdin hieman, mutta nolostuin sitten. Kuinka osasinkaan olla niiiin tyhmä!
"Hei! Toivottavasti en säikäyttänyt sinua hengiltä", poika naurahti virnistäen.
"Moi. Ja et säikäyttänyt; yllätyin vain hieman", sopersin nopeasti ja hymyilin hieman.
"Mun nimi on muuten Eetu, mä ratsastan Edillä - kuten varmaan huomaat-", poika naurahti ennen kuin jatkoi: "Kellä sä muuten meet?"
"Sandra", esittelin itseni jo hieman rentoutuneena. "Itseasiassa.. En oikeastaan tiedä kellä meen. En oo käynyt täällä ennen enkä oikein tiedä mistä löytäisin sen ilmoitustaulut tai vastaavan", selitän. Kirosin mielessäni tapaa miten hermostuneesti puhuin - mutta niin tein aina uusille ihmisille, en voinut sille mitän.
"Sitten on onnenpäiväsi; minulla on tässä aikaa, joten voin näyttää sulle vähä paikkoi", Eetu ehdotti iloisesti.
"Se olis tosi kivaa. Kiitti", sanoin hymyillen ja nyökäten ponnekkaasti. Ehkä olin saanut jo ensimmäisen ystävän Seppeleestä.
Eetu vei minut ensin ilmoitustaulun luokse, juteltuaan aina muiden hoitajien kanssa tovin. Täällä oli todellakin tänään vilkasta, ajatelin pojan jutellessa - ilmeisesti, Kirsikan kanssa. Seisoin aina hieman sivummalla ja annoin toisten jutella, sillä en halunnut tuppautua mukaan; kun kukaan ei edes tuntenut minua. Ei sillä, että odottelu olisi haitannut – päinvastoin! Oli mukavaa katsella ympärille, ja Eetu oli avulias edes tarjoutuessaan auttamaan. Kun sitten pääsimme ilmoitustaulun luo, Eetu etsi nopeasti nimeni listasta.
”Sandra – Reino”, Eetu luki taululta ja virnisti jälleen hupaisasti.
”Voin näyttää missä poika asustaa, vaikkakin Reino saattaa olla vielä pihalla. Voimme käydä myös vintillä – johon siirrymme kisojen jälkeen. Myös oleskelutilat ovat näkemisen arvoiset ja voitkin käydä heittään sinne kamat”, poika jatkoi iloista rupatteluaan ja minä tyydyin nyökkäämään vähän väliä iloisesti.
Perusteellisen esittelykierroksen jälkeen Eetu pahoitteli ja kiirehti viimeistelemään Edin varustuksen. Menin itse pihalle, koska Reino oli tarhassa. En kuitenkaan keksinyt vielä pienenkään tovin tuumailun jälkeen, mistä löytäisin hevosen. Onneksi Anne äkkäsi minut.
”Hei! Olet ilmeisesti yksi kisaan osallistujista. Mun nimi on Anne, kuten ehkä tiedätkin jo”, Anne puhui Eetun tapaan reippaasti ja pirteästi.
”Joo. Oon Sandra ja itse asiassa, mun pitäs hakee Reino tarhasta, mutta en tiiä mis se on”, selitän taas-liian-nopealla-puhetyylilläni, mikä ei kuitenkaan näytä haittaavan Seppeleen osaomistajaa.
”Reino asuu tuolla takatarhassa, mutta mä voin tulla kattoon et löydät sinne”, Anne ilmoitti ja ruskeat hiukset heilahtaen tuo kääntyy ja minä seurasin perässä. Nainen käveli päättäväisesti ohi isojen tarhojen sekä maneesin, ennen kuin tulimme vankan tarhan luokse. Tarhassa oli sillä hetkellä kolme heppaa
”Tarhassa asustaa viisi heppaa, joskin kaikki eivät nyt ole siellä. Reino on tuo heppa tuolla”, Anne viittoi säkältään minua hieman lyhyempää, tiikerinkirjavaa hevosta jolla oli sininen ohut loimi ja joka oli taatusti tarhan kauimmaisimmassa nurkassa..
Kun Reino oli saatu karsinaan ilman sen suurempia kommelluksia, laitoin tuon varmuuden vuoksi kiinni karsinan oveen – en tuntenut lainkaan Seppeleen tapoja. Riisuin hepalta loimen ja aloin harjaamaan tuota pehmeällä harjalla, koska Reinon kirjava karva ei ollut juurikaan loimen ansiosta kurainen. Reino oli kiltti koko harjauksen ajan, mitä nyt hieman nuuhki ja tarkisti oliko minulla namuja. Vasta kun tuli kavioiden puhdistuksen aika, hevonen pisti hanttiin. Olin jopa saada kaviosta selkääni, Reinon osoittaessa mieltä. Hetken taisteltuani karsinan ovelle tuli tyttö joka oli ilmeisesti Reinon hoitaja, Ansqu.
”Sinuna en yrittäisi enää. Reino osaa olla joskus jästi”, tyttö varoitti ja niinpä kavioiden putsaaminen sai jäädä. Tiesin kyllä ettei hevoselle pitäisi antaa periksi, mutta tappelussa saattaisi vierähtää pitkäkin tovi.
”Noin!” Virkoin ääneen tyytyväisenä, kun olin saanut Reinon varustetuksi ja koristelluksi teeman mukaisesti. Enempää ongelmia ei ollut ilmennyt kavioiden jälkeen. Katsoin kokonaisuutta tyytyväisenä; Reinolla oli ratsastusviltti/loimi päällään jonka molempia puolia koristi hyytävän oranssi kurpitsa, sekä koko väritys oli valkoisten hämähäkin seittien peittämä mustalla taustalla. Olin itse ”askarrellut” loimen vanhasta ja rikkinäisesti. Hevosen hännän olin sukinut kauniiksi ja kiinnittänyt siihen mustia muovihämähäkkejä. Pitkän yrityksen jälkeen olin saanut jopa harjan letitettyä ja osaan sykeröistä olin sitonut oranssin silkkinauhan. Etujaloissa oli vielä oranssit pintelit ja takajaloissa mustat suojat. Jopa satula oli musta ja sen karva oranssi. Olin siis onnistunut täydellisesti teemassa: musta ja oranssi!
Jonkun tovin päästä talutin Reinon kentän eteen, mutta koska kenttä oli suurin piirtein jo täynnä ja starttaisimme vasta loppupuolella, päätin lämmitellä minitarhassa – jossa ei ollut poneja ja Anne oli tietysti antanut siihen luvan kysyttyäni ensin. Ensiksi talutin virkeää hevosta kunnes tuo rauhoittui. Sitten kiristin satulavyötä kolme reikää, mihin ratsuni vastasi pienesti luimistaen. Sen jälkeen mittasin jalustinhihnat sopivan pituisiksi ja tarkistin, että kaikki oli okei. Reino malttoi pysyä paikallaan kun nousin ratsaille ja laitoin otsalampun päälle. Kiitin ruunaa siitä pienellä taputuksella ja annoin hieman pohkeita. Kävelin hetken aikaa pitkin ohjin minkä jälkeen keräsin ohjat ja aloin tekemään paljon voltteja jossa yritin taivutella Reinoa. Reino oli melko jäykkä vielä siinäkin vaiheessa kun siirryin raviin. Jatkoin volteilla kunnes sain hevosen hieman paremmin avuille, vaikkakin melko jäykkä tuo oli.
Hieman ennen omaa vuoroani siirryin takaisin kentälle ja nostin toisessa päädyssä lämmittely laukan. Reino nosti laukan helposti, mutta siihen mukautuminen vei hetken aikaa. Olin saanut ruunan jo hieman rennommaksi, ja laukattuani molempiin suuntiin pari kertaa, siirsin Reinon käyntiin ja annoin tuon kävellä pitkin ohjin. Keräsin ohjat vasta sitten, kun meitä edeltävä lähtijä siirtyi lähtövuoroon. Kirjava hevonen hermostui hieman aistiessaan muiden jännityksen, mutta kun annoin tuon kävellä, se meni onneksi ohi. Jännitys iski minuun vasta, kun siirryimme lähtövuoroon.
”Hieno asu sinulla”, Anne kommentoi vierelläni.
”Kiitos”, vastasin saaden tuskin jännitykseltäni hymyä huulille. Päälläni oli melko perinteinen noidan asu; hattu ja tarpeeksi lyhyt viitta ratsastukseen. Vaikka se olikin tavallinen, olin siihen tyytyväinen sillä olin tehnyt viitan itse.
”Okei, nyt voit lähteä. Onnea!” Anne ilmoitti ja minä painoin pohkeet ratsuni kylkiin jolloin tuo siirtyi hieman tikittävään raviin.
Ensimmäisellä (tai oikeastaan toisella) rastilla, maneesissa, pujottelu sujui hyvin. Reino oli varmajalkainen eikä pelännyt ulkotulia. Maneesin päädyssä Reino innostui kun tuo näki esteet, mutta sain tuon silti helposti pidettyä käsissä. Nostin laukan, joka kuitenkin osoittautui vääräksi laukaksi. Siirsin takaisin raviin ja tein noston tällä kertaa huolellisemmin. Nyt oikealaukka nousi. Reinolla oli ilmeisesti aikaisemminkin hypätty, sillä tuo hyppäsi todella hyvin ja innokkaasti. Minun oli helppo mukautua tasaisiin hyppyihin, vaikkakin vauhtia piti esteiden välissä hieman hiljentää. Esteiden jälkeen, maneesin ovella hiljensin takaisin raviin.
Ravasin Reinolla aina kolmannelle rastille saakka, vaikka ruuna yrittikin välillä hiljentää. Kun näin vihreän padan ja Kasperin, aloin aavistella pahaa. Pysäytin Reinon suoraa ravista, joskin pysähdys meni hieman ohi padan. Peruutin sitten pari askelta, aivan padan viereen. Taputin Reinoa joka otti kaiken ilon irti tauosta, sillä välin kun Kasper antoi minulle lasipullon ja selitti mitä piti tehdä. Kumarruin satulasta täyttämään pulloa, jolloin Reino lähti laiskasti kävelemään. Horjahdin ja olin vähällä pudota.
”Ei Reino!” Äyskäisin selvitessäni täpärältä putoamiselta. Vedin ohjista ja pistin Reinon jälleen peruuttamaan padan viereen. Päätin yrittää vielä selästä täyttämistä, ja tällä kertaa se onnistui; sain pullon piripintaan.
Siirsin Reinon välittömästi raviin ja hämärässä – liki pelottavassa, metsästä yritin laukkata. En kuitenkaan pysynyt kunnolla tasapainossa ja vihreää nestettä läikkyi melko paljon. Siispä päätin ravata, sillä sekin oli jo kyllin vaikeaa – ehkä osittain huonon tyylini takia. Toisella kädellä pidin hyvin ohjia ja raippaa, ja toisella pidin pulloa, joten toisella puolella ei ollut juurikaan ohjastukea vaikka yritin parhaani. Jouduin siis paljon käyttämään sen puolen pohjetta, jotta Reino olisi kulkenut suoraan. Mikä oli liki mahdoton, ja taas nestettä loiskui!
aijaa.com/xGCnVQSandra ja Reino "maasto-osuudella".
anteeksi kuvan laatu ja kun en saanut kuvaa 'tekstiin upotettuna'!!Päästyäni viimein seuraavalle rastille, rastille numero neljä, vihreää nestettä on jäljellä vielä hieman alle puolet. Eli ihan hyvin siis, ottaen huomioon tohelointini. Kiitin pikaisesti Reino ja kun olin varmistanut, että tuo pysyisi tällä kertaa paikallaan, kaadoin Ellin neuvojen mukaan vihreän nesteen dekantteriin. Vaikka Reino oli tällä kertaa hyvin paikallaan, käteni tärisivät niin, että suurin osa nesteestä valui maahan. Elli virnisti ja lausui pitkän numerosarjan, jonka painoin mahdollisimman hyvin mieleeni. Onneksi minulla oli hyvä muisti! Ja asiaa ehkä auttoi se, että numerosarjassa oli jonkin verran kahta onnennumeroani: kakkosta ja kasia. En tulisi kuitenkaan muistamaan koko numerosarjaa.
Jatkoin matkaa reippaassa laukassa, joka tällä kertaa onnistui hyvin ilman lasipulloa. Nautin täysin siemauksin laukasta metsän läpi. Metsän jälkeen piti ratsastaa tarhojen välistä, joten päätin varmuuden vuoksi mennä sen ravissa. Heppatarhaan päästyämme kuitenkin jatkoin laukassa, joka oli tällä kertaa metsän villimpään laukkaan verrattuna kootumpaa, että selviytyisimme tehtävistä mahdollisimman huolellisesti. Eli kokosin laukkaa jonkin verran, jolloin laukka automaattisesti hiljeni hieman. Välillä kun Reino hiljensi liikaa, muistutin tuota naputtamalla sisäpohkeella paremmin tahtia, tai napauttamalla aavistuksen raipalla, jos hidastelu sattui useamman kerran.
Radan jälkeen Anne kysyi numerosarjaa, joka oli kaikesta huolimatta jotenkin painunut mieleeni.
”Kaksi kuusi kahdeksan kaksi yhdeksän..”, luettelin muististani numeroita kunnes pysähdyin miettimään. Loppuja numeroita en muistanut niin tarkasti, mutta jokin hämärä mielikuva minulla oli, joten jatkoin: ”yksi neljä kahdeksan nolla”, lopetin ja vilkaisin Annea.
”Hyvä! Hoida Reino sitten ja tule viettämään iltaa vintille”, Anne sanoi ja nyökkäsin. Päätin mennä jäähdyttelemään Reinon maneesiin, josta viimeisetkin osallistujat olivat jo lähteneet.
Kun Reino oli taas karsinassa, Eetu tuli luokseni.
”Moi!”
”Hei, miten sulla meni?” Kysyin ja riisuin ratsultani satulan.
”Tosi hyvin; olin kahdestoista”, Eetu vastaa iloisesti hymyillen.
”Apua! Onks ne tulokset tullu jo? Näin nopeesti?” Hätkähdin. Eero varmisti asian nyökkäämällä ja kertomalla sitten: ”Olit kahdeskymmenesneljäs ja osallistujia oli kolmekymmentä”, hän kertoi.
Katsoin poikaa kuin haamua. Enkö ollut viimeinen? Enkä edes toiseksi tai kolmanneksi viimeinen. Uskomatonta! Taputin Reinoa ja lupasin harjata tuon kunnolla. Olin todella tyytyväinen, koska en ollut kisannut paljoa – vaikka nämä olivatkin leikkimieliset kisat, ja tämä oli eka kerta kun menin Reinolla. Enkä ollut todellakaan mikään mestari ratsastajakaan.
Nopeasti riisuin hevoselta kaikki varusteet ja vein ne satulahuoneeseen. Sitten palasin takaisin ruunan luokse ja pudotin tuon ruokakippoon oikein ison ja herkullisen porkkanan. Kun Reino oli sen syönyt, vein sen pesuboksiin, joka oli miltei Reinon karsinaa vastapäätä. Hevonen ei enää puuskuttanut, mutta hikinen ja väsynyt tuo todellakin oli. Virutin viileällä vedellä Reinon jalat ja pesin hikisimmän kohdat. Sen jälkeen harjasin hienon ruunan oikein superkunnolla ja avasin harjan sykeröt. Kun Reino näytti miltei tylsistyneeltä ja turhautuneelta - minun puunattuani sitä jo pitkän tovin, vein sen takaisin karsinaan ja laitoin sille takaisin ohuen, sinisen loimen joka imi myös loput karvan kosteudesta. Sujautin vielä ruokakuppiin yhden porkkanan minkä jälkeen taputin Reinoa kunnolla ja kiitin sitä tästä päivästä. Sitten vein tuon tarhaan ja kuiskasin vielä ennen kuin päästin hevosen menemään kavereiden luokse: ”
Olet ihana hevonen, Reino”, ja painon huuleni tuon turpaa vasten. Reino hörähti ja kuopaisi maata kuin sanoen: ”Äkkiä nyt, haluan jo tarhaan!” Naurahtaen päästän Reinon tarhaan ja jään vielä hetkeksi katselemaan tuota.
Loppu illan vietämme vintiltä kummitustarinoita kertoen ja herkuista nauttien. Jään kaiken lisäksi yöpymään tallille. Sain myös Eetun lisäksi paljon muita tuttuja ja ainakin siitä olen varma:
tämä oli ja tulisi aina olemaan paras Halloweenini. Kiitos tästä mahdollisuudesta Seppele!
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!