Yleisleiri kesäkuu 2013

[Emmy]

Ponit innoissaan uimassa helteisen päivän jälkeen.

[anthon]

Poliisiasiaa!

- Jaajaa, oikein ilosta porukkaa tulleepi maastosta, Jaakko naurahtaa kävellessään meidän ohi. Maastoreissu ei ollutkaan niin ihana, kuin moni meistä oli kuvitellut sen olevan. Sadekuurot olivat pilanneet koko tunnin. Hevoset ja me olimme märkiä ja ainakin minä haisin kuin kuollut ruumis, koska sade ja hiki kuivuneena ei ollut mitenkään nannaa. Taputan ponia kaulalle ja hyppään alas selästä.
- No, vaikka maastoreissu ei mennytkään ihan putkeen, niin toivotaan, että loppupäivä olisi aurinkoisempi, Anne yrittää lohduttaa meitä. Säädän muiden mukana jalustimia ja lähden taluttamaan ponia karsinaan.

Riisun ponin varusteet, pesen jalat ja suojat kurasta, sekä kuivaan hikiviilalla märkää selkää. Taputan Taigaa kaulalle ja pusutan vielä turvalle. Tallin ovelta kurkkaa punapäinen Fiia. Katsahdan tyttöä kysyvästi ja tämä pyöräyttää päätään, koska selvästi kerkesi vaipua jo ajatuksiinsa. Fiia sanoo:
- Niii, siisjoo. Ruoka on valmista, mun piti tulla kertomaan sulle ku jäit tänne vähän pitemmäksi aikaa paijaamaan tota sun ponias, taino eihän se su noo, mutta sun hoitsua, naurahdan Fiian höpötyksille ja sanon tulevani heti. Suljen ponin karsinan ja suuntaan ruokatilaa kohti.

Pöydät olivatkin jo varattu, mutta kävelen ja änkäydyn istumaan Britan ja Emmyn väliin. Tytöt nyrpistävät nokkaansa ja sanovat yhteen ääneen:
- Et voinu suihkussa käyvä? Haiset ihan hielle.. Katson tyttöjä hetken muka vihaisesti ja vastaan sitten naurahtaen:
- Ah, eikö tää mun ihana miehekäs aromi kelpaa teille, voin mä tyytyä tuohon Jesseenki, sanon ja väännän huuleni mutrulle leikkimielisesti.
- Ei nuo tytöt taida ymmärtää tätä miesten parfyymia ratsastuksen jälkeen, Jesse naurahtaa ja tekee tilaa, jotta mahdun istumaan.
- Poliisiasiaa tuo on. Sietäisitte vankilaan ton hajun vuoksi, Emsku naurahtaa ja tytöt rupeavat nauramaan lähes jokainen. Katsomme Jessen kanssa toisiamme hölmistyneenä ja haemme itsellemme ruokaa lautaselle, jota rupeamme syömään.
- Vai poliisiasiaa, Salma hymähtää hymyillen ja ovelan näköisesti. Tytöllä on varmasti jotain mielessä.

Ruokailun jälkeen oli omaa aikaa, jolloin minä ja Jesse lähdimme omaan mökkiimme nukkumaan. Rojahdan sängylleni ja nauran vielä ruokapöydässä keskustelemalle aiheellemme. Sanon Jesselle:
- Leikitääks rosvoja. Nuohan sano, että meidän pitäs mennä vankilaan, Jesse katsoo minua hölmistyneen ja kysyvän näköisenä, joten päätän selventää epäselvää lausettani:
- Mennään säikäyttää tytöt illalla, kun ne on jo nukkumassa.
- Jooojooo, melkein parikymppinen poika innostuu ajatuksesta ja jatkaa: - Säikäytettään ne oikeen kunnolla.

Itsenäisen ratsastuksen vuoro ja katson listaa, kellä menen. Laila. Huh, en ole ikinä mennyt tammalla, joten kerta tämä on ensimmäinenkin. Käyn tervehtimässä tammaa karsinassa ja tämä vaikuttaa hieman varautuneelta minua kohtaan.
- Elä pelkää, mää oon iha mukava… mumisen hevoselle ja kosketan varovasti tämän kaulaa. Otan harjan ja rupean harjaamaan sievin ottein ja rauhallisin liikkein. Putsaan kaviot ja selvitän jouhet. Mukava kaveri näin hoitaessa. Silitän tamman kaulaa ja haen varusteet. Varustan hevosen rauhallisesti, niin kuin yleensä jokaisen hevosen. Katson kelloa ja viittä vaille tasan lähden muiden kanssa taluttamaan hevosia kentälle. Sadepilvet olivat hälventyneet ja aurinko paistoi valkoisten pilvien takaa.

Nousen tamman selkään ja aijon tunnin aikana ainoastaan keskittyä ratsastukseen, en höpötellä muille. Ratsastan käyntiä pitkin ohjin ja totuttelen ponin epävarmuuteen. Hetken ajan kuluttua kerään ohjat ja rupean taivuttelemaan volteille ja pääty-ympyröille. Taivuttelen myös ravissa. Vaihdan suunnan ja taivuttelen käynnissä, sekä ravissa tähänkin suuntaan. Yllätyn Lailan pehmeistä, mutta ilmavista askeleista. Annan laukka-avut pääty-ympyrälle, josta jatkan pitkälle sivulle ja teen voltin seuraavassa päädyssä. Vaihdan taas suuntaa ja teen saman tähän suuntaan. Siirryn käyntiin ja taputan Lailaa kaulalle. Kun verryttelyt on tehty, niin pitkillä sivuilla teen käynnissä, sekä ravissa pohkeenväistöjä ja tunnen, kuinka Laila alkaa rentoutumaan. Työstän Lailaa myös laukassa pohkeenväistöä. Tämä tuottaa jo hieman hankaluuksia, mutta tamma suoriutuu hienosti parin yrityksen jälkeen. Koko tunnin aikana tamma ei ole onneksi säikkynyt mitään, vaan on rentounut ja kulkee myös takapäästä hyvin ja kaula on pyöristyneenä. Taputan Lailaa ja otan loppuravit, jonka jälkeen siirryn käyntiin ja annan pitkät ohjat. Olen todella tyytyväinen tuntiini ja erityisesti Lailaan. Todella taitava hevonen.

Tunnin jälkeen vien ponin karsinaan, puran varusteet ja taputan vielä kaulalle. Loppuilta kuluu nopeasti ja oli aika mennä nukkumaan. Menimme Jessen kanssa omaan mökkiimme ja tytöt menivät omaan. Vaihdoimme Jessen kanssa vaatteet mustiin ja jesse peitti vielä omat vaaleat hiukset mustalla hupulla, minäkin viskasin hupun päähäni.
- Tehdään näin: supisupisupi, supitan Jessen korvaan niin, että kukaan muu ei varmasti. Tai, no kuka olisi voinut kuulla, kun ei meidän mökissämme muita ollut. Jesse nyökkää ja aukaisemme saunamökin oven hiljaa. Menemme yhtä aikaa keittiömökin lähelle, mutta erkaannumme eri puolille. Minä menen toiselle puolelle ikkunan taakse ja Jesse menee ovelle. Tytöt ovat nukkumassa jo. Lyön nyrkilläni lujaa ikkunaan, ei liikettä. Lyön pari kertaa uudestaan, kun huomaan liikettä ja painaudun seinää vasten, jotta minua ei huomata. Huomaan, kuinka Salma katsoo ikkunasta ja avaa ikkunan. Kuulen heidän puheensa selvästi ja pelkään, että jään kiinni, en onneksi.

- Ei täällä mitään ole, Salma sanoo ja yrittää rauhoittaa muita.
- Niin, Salma on oikeessa. Ehkä se oli vaa oksa tai jotain kova tuulihan tuolla on, Fiia jatkaa. Emmy, Emsku ja Britta ovat ehkä eniten peloissaan tästä porukasta. Minun ja Jessen naamat on sotkettu mudalla, joten meitä ei niin helposti tunnisteta. Juuri kun he ovat sulkemassa ikkunaa, ponnistan ja hyppään ylös, sekä päästän järkyttävän karjaisun. Kaikki tytöt juoksevat kiljuen ovelle ja kun he avaavat sen, niin Jesse päästää hirveän rääkäisyn ja tytöt kiljuvat kimeästi yhteen ääneen. Anne juoksee hätääntyneen näköisesti keittiömökille ja katsoo minua ja Jesseä nauraen. Kun tytöt tajuavat tilanteen, he lopettavat kiljumisen ja rupeavat valittamaan meille:
- Joooo, määä säikähin oikiasti. Että te ootte törkeitä, Britta sanoo ja nauraa.
- Ilkeeeeee, Emsku sanahtaa, mutta ei naura. Hän taisi oikeasti vähän suuttua. Kohta jokainen nauraa ja Anne vielä lisää:
- Sovitaan pojat, että ensi kerralla kerrotte minulle ensin, ennen kuin teette tämmöistä, koska en voinut tietää mitä täällä nyt tapahtuu. Anne jatkaa: - Menkääpäs nyt takaisin nukkumaan, kellohan on jo kaksi. Kävelemme Jessen kanssa nauraen saunamökkiimme ja läppäämme käsiämme yhteen. Onnistunut säikäytys. Tämä se vasta on sitä poliisiasiaa.

Päivitetty sivulle

[Jesse]

Sunnuntai: Joutavia jorinoita

Viikko oli mennyt niin nopsaan. Se, että en ollut koko viikkoon käynyt Mel Serenissä oli ennenkuulumatonta, mutta toisaalta tauko tallin ihmisistä teki hyvää. Viikon aikana olin tietysti päässyt kokeilemaan myös Seppeleen tuntihevosia. Elävimpänä mieleen oli jäänyt estetunti pulskanpuoleisella suomenhevostammalla Huiskalla. Tytöt olivat melkein kuolleet nauruun, kun olin kivunnut suomenhevosen satulaan. Ja sitten koitti viimeinen leiripäivä.

”Ylös Jesse NYT” Fiia komensi. Yritin vain vetää makuupussiani ylemmäs, mutta sitä revittiin pois. Nousin unentokkuraisena istumaan ja haroin hiuksiani. Viimeisenä iltana Salma oli saanut jäätävän idean siitä, että kaikki punkkaisivat saunamökissä ja kohta lattia olikin ollut patjojen peitossa. Olin kohteliaasti kieltäytynyt siskonpetistä ja kömpinyt illalla omaan sänkyyni. Tytöt olivat haukkuneet minua lällyksi, mutta mitäpä siitä. Sainpahan nukkua ilman, että joku oli kokoajan pyörimässä päälle.
Noustessani istumaan huomasin, että tytöt olivat jo siivonneet osan patjoista pois lattialta. Anthon oli ollut myös järkevä ja nukkunut omassa sängyssään. Mökissä oli illalla ollut pätsi, joten olin karannut ulos istuskelemaan. Salma oli seurakseni ja olimme jutelleet pitkään. Tyttö oli hyvin fiksu ja erittäin hyvää seuraa. Kello oli kuitenkin näyttänyt jo puoli neljää ja meidän oli ollut pakko hipsiä mökkiin nukkumaan.
”Miks te herätitte tähän aikaan jo..” mumisin ja kuulin naurahduksen.
”Eipä ollu Salmalla ongelmia herätä tunti sitten.” Emmy totesi kerätessään kamppeitaan lattialta.
”Mä tarviin unta.. eikä aamulla oo ees mitään ihmeellistä, miks te menitte herättämään..”
Kukaan ei kuitenkaan jaksanut kuunnella narinaani, vaan Fiia viskasi minua tyynyllä.
”Mitä te ees kuhertelitte illalla ulkona?” Anthon heitti väliin. Pudistin päätäni.
”Joutavia jorinoita tuollaiset juorut, juteltiin vaan.”
”Joojoo, tanssitte leiribileissäkin.” Emmy hihitti.
”Tanssinhan mä Fiiankin kans” tuhahdin ja kampesin itseni jaloilleni. Nappasin vaatteet mukaani ja menin vaihtamaan farkkushortsit jalkaani saunan puolelle tyttöjen herkkien silmien takia. Vedin päälleni myös valkoisen t-paidan ja laahustin sitten aamupalalle.

Aamupäivä istuskeltiin tallin edessä. Tytöt olivat reippaita ja puunasivat hevosten varusteita. Ulkolämpötila oli hitaasti nousemassa 20 paremmalle puolelle. Kiskaisin paidan pois päältäni ja heittäydyin selälleni.
”Jos teillä jää ylimäärästä aikaa, niin Tollon kamat vois kaivata vähän rasvaa.” totesin ohimennen. Salma vilkaisi minuun ja näytti kieltä.
”Lusmu” tyttö tokaisi.
”Enhän, mua vaan väsyttää.”
”Sä oisit voinu mennä nukkumaan kasilta, niin ei ois väsyttäny.” Salma naurahti. Pyöräytin silmiäni.
”Miten sä jaksat olla niin ahkera neljän tunnin unilla..”
”Paljon kahvia vaan.” Salma vastasi. Nousin istumaan.
”Joo, mä haen lisää kahvia. Voisitsä millään sillä välin hakee Tollon kamat..”
”En, sä voit ottaa ne mukaan matkalla.”
”Jookojookojooko, en mä voi niitä kahvimuki kädessä kantaa. Hei, voin letittää Bonnien sulle leirikisoihin, ok?”
Salma huokaisi ja myöntyi. Pääsin siis hakemaan kahvia. Kun tulin takaisin, niin Tollon varusteet odottivat minua ja jouduin puhdistamaan ne. Ryhdyin siis tuumasta toimeen, tosin hyvin pitkin hampain.

Iltapäivän leirikilpailut lähestyivät. Varustepuunauksen jälkeen kävimme vielä uimareissulla ja sen jälkeen saimme Annen tekemää Lihakeittoa. Sitten lähdettiin hakemaan leirikilpailun hevoset. Jokainen sai päättää itse millä meni, mutta kaikkihan tietysti valitsivat omat hoitohevosensa lähes poikkeuksetta.
Kaikki puunailivat hevosiaan ja niitä letitettiin ja kiillotettiin. Letitin Bonnien, koska olin niin luvannut, mutta Tollon harjaan en koskenut. Kynin siltä kuitenkin vuohiskarvat ja tein sille niskasiilin, sillä edellisestä siistimisestä oli jo aikaa. En vain ikinä ollut saanut aikaiseksi aloittaa hommaa.
Leirikisaa varten käytiin myös rakentamassa tehtävärata. Se koostui esteistä, kierrettävistä tynnyreistä, pujottelusta, kujasta, tavaroiden kuljetuksesta ja muusta. Osa tehtävistä oli oikeasti haastavia ja ison, energisen hevosen kanssa minulla tulisi olemaan paljon tekemistä.
”Oisit ottanu Huiskan” Emmy huikkasi. Kuulin naurahduksen takaani. Britta oli ilmeisesti muistanut miten huvittavalta olin pitkine koipineni näyttänyt suomenhevosen selässä.
”Joo en, Tollo on ihan hyvä. Se pesee teidän ratsut 6-0, niikö raviradallakin sillon.”
”Luule vaan.” Salma huikkasi kävellessään ohitseni.

Leirikisat aloitettiin kello 14.00. Starttaisin viimeisenä, sillä esteitä nostettiin pikkuhiljaa ratsukoiden toiveiden mukaan. Moni sai todella nopeita kierroksia, mutta joillakin virheillä. Jos teki tehtävät huolellisesti, niin sai yleensä hieman hitaamman ajan. Kaikki kuitenkin suoriutuivat radasta hyvin.
”Ja Jesse ottaa sitten satulan pois, ja antaa vähän tasoitusta.” Anne huikkasi tuomarin paikalta.
”Ai mitä, eikö tossa oo jo tasotusta kun esteet on 120 korkeita ja kavensitte tota kujaakin Tolloa varten?”
”Ei muttia.”
Niimpä jouduin radalle intopinkeällä hevosella ilman satulaa. Rata alkoi esteellä, joten jouduin keräämään hevosen kasaan ja ratsastamaan hieman isompaa laukkaa. Tollo otti valtavan hypyn ja tarrasin harjaan kiinni pysyäkseni kyydissä. Jatkoin tehtävältä tehtävälle ja tuntui että Tollo innostui vain entistä enemmän. Edessä häämötti viimeinen este ja innokas ratsuni loikkasi niin kaukaa ja korkealta, että laskeutuessamme esteeltä se kompuroi hieman, pompahti ylöspäin ja otin lentoa.
Putoaminen oli kuitenkin niin tyylipuhdas, että lensin (jossain ihan ihmeellisessä asennossa) noin kolme metriä hevosen etupuolelle ja laskeuduin jaloilleni. Tollo pysähtyi taaemmas kuin seinään ja seisoin siihen selin tuijottaen silmät suurina muihin leiriläisiin. Koko porukka repesi nauramaan samaan aikaan.
”Valitettavasti Jessen suoritus pitää hylätä, ette ylittäneet maalilinjaa yhdessä Tollon kanssa.”
En ymmärtänyt tilannetta vieläkään. Minä olin pudonnut juuri Tollon selästä. Miten se oli päässyt käymään.
”Nauhalla on!” Anthon huikkasi. ”Aivan mieletön lento.” poika nauroi.
”Hyvä Jesse, kyllä me tiedettiin että sä klaaraat tän!” Salma hihitti.
”Se oli ihan tarkotuksella, että saatte vähän viihdettä..” mutisin.
”Joutavaa jorinaa hei tommonen, aina ei vaan voi pärjätä.” Fiia kikatti.


Päivitetty sivulle

[Salma]

Lisämaksu (ke, pe tulossa)

[Fiia]

Keskiviikko: Kesäinen salarakas

Vaikka aurinko ei juurikaan paista ja lämpötila pyörii ehkä nippa nappa kahdessakymmenessä plusasteessa, niin hevoset kuin ratsastajatkin hikoilevat kävellessään loppukäyntejä estetunnin jälkeen. Kesän yleisleiri on edennyt jo keskiviikkoon, ja itse kunkin lihakset olivat hapoilla jo ennen kuin Anne laittoi meidät treenaamaan vieraiden hevosten selässä rankkaa ja monimutkaista estetehtävää. Vaikka oma ratsuni, pitkäjalkainen ja vauhdikas Eela, oli koko tunnin kaikkea muuta kuin eteenpäin potkittava, töitä sai silti tehdä. Ja niin saivat kaikki muutkin – Emmyn ja Emskun paitojen selkäpuolet ovat märät ja Jessenkin kasvot punoittavat kevyesti. Anthonin ratsastama Huijari kävelee turpa melkein maassa, eikä edes Venna jaksa yrittää mitään temppuja Britan alla. Vain Alex, jonka selässä Salma hymyilee kuin Naantalin aurinko, näyttää enää siltä, että se jaksaisi toisen samanlaisen tunnin heti perään.

”Huh huh”, Emmy kiteyttää, kun olemme kääntänet urheat ratsumme kaartoon ja valuneet alas satuloista. ”Onneks ei ihan lähiaikoina tarvi enää hypätä.”
”Niinpä, Annen koulutunnit kun on totutusti niin rentoa laiskottelua”, Anthon vastaa kuivasti. ”Onneksi silloin saa edes ratsastaa tutulla ponilla eikä tällaisella –”
”Älä sano, se voi loukkaantua”, Emsku nauraa. ”Tai Akku.”
Anthon vaikenee. Minä vedän jalustimet ylös, löysään satulavyön ja yritän leyhytellä raipalla kasvojani, jonka tiedän loistavan kirkuvanpunaisena.
”Voisi melkein lähteä uimaan”, Salma ehdottaa aikansa Alexia taputeltuaan.
”Mä voin kastella teidät letkulla”, Jesse vastaa avuliaasti ja lähtee taluttamaan Huiskaa tallia kohden – näky oli tunnillakin surrealistinen, tallin Vakavasti Otettava Esteratsastaja omanarvontietoisen suomenhevosen selässä yrittämässä nostaa laukkaa. ”Mutta ei kukaan jaksa kävellä järvelle saakka tän jälkeen, herranjestas.”
”Mut voi jättää välistä”, Britta huikkaa jonon periltä.
”Pieni lepotuokio tekisi kyllä terää”, pohdiskelen. ”Kokiksenjuontitauko etupihalla vartin päästä?”

Hoidettuamme parhaansa tehneet hevoset huolella ja laitettuamme litimärät satulahuovat ja suojat kuivumaan treffaamme suunnitellusti pihan nurmialueella. Nopeimmat ovat jo ehtineet vaihtamaan vaatteetkin, mutta hienot kypäräkampaukset koristavat vielä kaikkien päitä – siitä huolimatta, että Anthon on selvästi tehnyt parhaansa sutiakseen tukkaansa freesimpään malliin. Minä korkkaan puolentoista litran limsapullon ja pistän sen kiertämään. Juttelemme niitä näitä, lähinnä päivittelemme nuutunutta olotilaa ja yritämme arvailla, mitä on lounaaksi. Emsku liputtaa lihapullien puolesta, Salma on ollut haistavinaan makaronilaatikon. Sen jälkeen eksymme kertomaan hevostarinoita lapsuudestamme ja leireistä vuosia sitten. Vähän väliä jutustelun katkaisee niin kova naurunremakka, että oritarhassa Topi ja Tollo katsovat paremmaksi siirtyä takavasemmalle ja tallille tuleva Robert katsoo meitä kuin hulluja ennen livahtamistaan sisätiloihin. Olemme vuoron perään äänessä, joskus päällekkäinkin, mutta Britta tuntuu ihmeen hiljaiselta. Hän silppuaa voikukanlehtiä ja ratamoita ja näyttää hymyilevän pienesti itsekseen.

Hetken hiljaisuuden tullen tyttö nousee vikkelästi ylös, pudistaa kasvinkappaleet ratsastushousuistaan ja mutisee käyvänsä ”tuolla”. Me loput jäämme katsomaan Britan nopeasti loittonevaa selkää.
”Vai että tuolla”, Emmy kommentoi tytön hävittyä tallinovesta sisään. ”Missäköhän lie?”
”Ehkä sillä on joku salarakas?” ehdotan. ”Ainakin se hymyili ihan tyytyväisen oloisena tuossa äsken, eikä takuuvarmasti Jessen tarinalle pukittelevista shetlanninponeista.”
Jesse mulkaisee minua, mutta Salma näyttää miettivän jotakin kuumeisesti.
”Salarakas…” tyttö toistaa hitaasti. ”Voisiko se olla… Ei kai sentään… Britta…”
”Mitä!” Emsku kiljaisee kiihtyneenä. ”Kerro heti jos sä tiedät jotakin.”
”Enhän mä mitään tiedä”, Salma korjaa virnistäen. ”Mutta ajatelkaa nyt. Robert tuli just tallille ja meni sisään. Menikö Britta sen perässä?”
”Robertin?!” Anthon kuulostaa epäuskoiselta, mutta hymyilee sitten leveästi. ”No, mikäs siinä.”
”Nuorta rakkautta”, Jessekin huokaa teatraalisesti. ”Vuosisadan rakkaustarina. Kipinöitä tallilla.”
”Meidän pitää kyllä nyt ottaa tästä selvää”, Emsku sanoo päättäväisesti.
”Mitä sä ajattelit, mennä vakoilemaan niitä?” naurahdan.
”No just niin”, tyttö kuitenkin sanoo napakasti. ”Menoksi ennen kuin ne pääsee karkuun.”

Jesse ja Anthon päättävät yhdessä tuumin olla liittymättä seuraan ja jäävät makoilemaan nurmelle, kun me tytöt lähdemme tutkimusmatkalle.
”Hiljaa sitten, niin ne ei tajua pompata erilleen ennen kuin me nähdään ne itse teossa”, Salma nauraa hiljaa.
Kierrämme tallin taakse ja menemme sisään lainavarustehuoneen ovesta ollaksemme mahdollisimman huomaamattomia. Sitten me vaellamme toivon mukaan hiljaisina kuin aaveet pitkin tallia, kunnes saavumme toimiston kulmalle. Emmy kurkistaa ensimmäisenä.
”Siellä se on”, tyttö kuiskaa. ”Arvatkaapa kenen karsinan edessä.”
”Vennan”, Salma sanoo ääneen sen, minkä me kaikki tiedämme. ”Mennään nyt ihan muina naisina katsomaan, mitä siellä oikein tapahtuu.”

Astumme käytävälle yhtenä lössinä.
”Mitä sä Britta täällä teet?” Emmy tiedustelee välinpitämättömän kuuloisena.
”Missä Robert on?” Emsku kysyy, ei enää niin välinpitämättömänä.
Britta vilkaisee meitä kevyesti punehtuen ja työntää karsinan ovea kiinnemmäs, ettei Venna livahda käytävälle. ”En mä tiedä, ei ole näkynyt.”
Eikä poikaa ihan totta näykään mailla halmeilla. ”Ketä sä sitten tulit katsomaan?” Salma hymyilee kiusoitellen.
”No Vennaa”, Britta toteaa asian kuin itsestäänselvyyden ja osoittelee vaaleaa tammaa kohden. ”Se oli ihan tosi huippu tänään.”
Sanojensa vakuudeksi tyttö antaa ponille porkkananpalan ja taputtaa sen kaulaa, ennen kuin sulkee oven. ”Oliko teillä jotain asiaa?”

Tutkimuksemme veti siis sillä erää vesiperän. Vaikka salarakashan se on ponikin, kyllä todeta täytyy, että itse kukin taisi jäädä miettimään, missä mennään – puhtaasti Vennan takiako Britta oli livahtanut talliin? Ja miksi ihmeessä tyttö oli punastunut Robertissa kysyttäessä? Oliko jotain ihan oikeasti tekeillä?

[Britta]

Kehystarina: Sukkamehun arvoitus

Leirin viides päivä (pessimisti sanoisi kolmanneksiviimeinen). Paljon oli kerennyt tapahtua, mutta kuulemma edessäpäinkin olisi mahtavia juttuja. Aika oli mennyt turhankin nopeasti, ja itse jo nyt harmittelin leirin viimeisien päivien kolkuttelua. Emmy oli kyllä sanonut, että meidän täytyy muistaa elää hetkessä eikä vain kirota leirin loppumista tai miettiä menneitä. Niin minäkin yleensä tein, mutta jo nyt harmitti näin mukavan leirin loppuminen. Tänään olimme ehtineet jo maastoilla ja uittaa, jotka olivat molemmat ihania kokemuksia. Ilma oli todella kuuma, ja uitto oli piristänyt painostavaa tunnelmaa. Hypekin oli alun tanssahtelun jälkeen suostunut menemään veteen oikein mallikkaasti, ja pääsin itsekin uimaan sen vierellä. Pikkuhepasta paljastuikin oikea vesipeto!

Reissun jälkeen olimme hoitaneet hevoset mahdollisimman nopeasti pois, suoraan tarhoihin. Itse olimme lösähtäneet tallirakennuksen edustalle nurmikolle, tuskastelemaan hellettä. Ilma seisoi yllämme ja värähteli, kosteus oli käsinkosketeltavaa. Sää enteili ukkosta. Jesse ja Anthon olivat lähteneet käymään mökissään (mitä lie suunnittelivat meidän päidemme menoksi), ja me tytöt makasimme nurtsilla minishortseissa, topeissa (myös napapaidoiksi käärityissä), bikiniyläosissa ja kukin missäkin paitavaihtoehdossa. Kenellekään ei ollut tullut mieleenkään laittaa päälle mitään pidempää, vaan paljastelimme kroppiamme auringolle.
”Järkyttävän kuuma”, Salma tuskaili käärityssä, vihreässä topissaan. Emsku tyytyi vain nyökyttelemään ja hörppäsi lisää kokista pullosta, joka oli joskus ollut kylmä.
”Minnekköhän pojat meni?” Fiia heitti ilmoille kysymyksen, joka askarrutti varmasti osaltaan meitä kaikkia. Kohautin tyynesti olkapäitäni, nousten istumaan.
”Varmaan kohta tulevat”, Emmy totesi, osuen – näin kliseisesti ilmaisten – naulan kantaan. Näimme bruneten ja blondin (B&B!) kävelevän vierekkäin, jotenkin oudossa varustuksessa.

Emskun suu loksahti auki ja pian hän nauroi vatsa kippurassa. Me muut emme olleet vielä tajunneet mitään poikkeavaa pojissa, vaan katsoimme vuorotellen nauravaa Emskua, vuorotellen saapuvaa (wannabe)gangstakaksikkoa. Ja sitten minäkin tajusin, mitä oli tapahtunut.
”Tennissukat ja sandaalit!” älähdin osoittaen B&B-tiimin vaatetusta. Koko tyttöjoukko pamahti nauruun, kaikki eri suuntiin heiluen. Joku nauroi toisen olkapäätä vasten, toinen hakkasi nurmea avokämmenellä, jotkut heijasivat eteen ja taakse; joukkiomme sekalaiset naurutyylit olivat kyllä varmasti näkemisen arvoisia...

Jesse ja Anthon jäivät seisomaan eteemme, kuin poseeraten. Heillä oli päällä ne surullisenkuuluisat tennissukat ja sandaalit, mutta tämän lisäksi myös havaijipaita, bermudashortsit ja vyölaukut. Oikeasti, vyölaukut.
”Mitä ihmettä?!” Emmy sai suustaan tovin naurettuaan. Jesse kohotti pokkana kulmiaan.
”Ai mitä? Me Anthonin kanssa puettiin kesävaatetusta päälle!”
”Ja laitetaan nää ehkä discoonki”, Anthon täydensi vetäen Jessen kanssa identtisesti vaalean kalastajanlakin selkänsä takaa ja asetti sen näyttävästi päähänsä, Jesse vierellään.
”Toi kuvio oli varmasti harjoteltu”, Fiia virnisti kohentaen asentoansa nojaten nyt makuullaan kyynärpäihinsä.
”No ei todellakaan”, pojat toistelivat pudistellen päätään. Minä tirskuin vieläkin ja aina kääntäessäni katseeni uudelleen team B&B:en päästin suustani naurunpurskahduksen. Anthon katsoi minua ”pahasti”, istahtaen Emmyn ja minun keskelle.
”No niin, nytpä on hyvä paistatella päivää näin neitien keskellä”, poika tuumasi ja sivusilmällä näin Jessen istuvan Salman viereen. Pyöräytin silmiäni naurahtaen myötähäpeällisesti. Voi pojat.
”Mistä te ees saitte noi... vaatteet?” Salma esitti jatkokysymyksen. Pojat mumisivat epäselvästi osoitellen ilmansuuntia, eikä meistä kukaan jaksanut tivata tarkempaa vastausta.
”Näytätte kyllä aivan suomituristeilta”, Fiia naurahti kumartuen tarkastelemaan Jessen asua tarkemmin. Nappasin itse Anthonin päästä kalastajanlakin ja länttäsin sen päähäni. Brunette loi minuun paheksuneen katseen, antaen asian kuitenkin olla.

Katseeni jääti Anthonin valkoisissa tennissukissa. Pääni oli kallellaan, aivan kuin olisin jäänyt miettimään jotakin asiaa. Kaikki olivat hiljaa ja jokaisen rauhasista pukkasi varmasti hikeä.
”Onkohan sukkamehulegendat oikeesti totta?”
Lause ryöppysi suustani kuin oksennus, en voinut sille mitään. Toin juuri yhden typerimmistä ajatuksistani julki, kuin vahingossa. Sain osakseni hieman oudoksuvia katseita, mutta Emsku tarttui kysymykseen.
”Mehän voidaan kokeilla!” tyttö huudahti, jatkaen omaa ajatustani.
”Miten?” Fiia ihmetteli, nousten maasta ylös. Ajatus kaikessa ällöttävyydessään alkoi kiinnostaa. Lamppu syttyi päässäni.
”Laitetaan nuo kaksi” – tässä välissä osoitin Anthonia ja Jesseä – ”hikoilemaan tennissukissaan!”
Team B&B katsoi toisiaan sekavin ilmein. Lopulta he nyökkäsivät itsevarmoina ja kättelivät kuin yhteisestä sopimuksesta. Taisivat ottaa haasteen vastaan.

Käskimme Jessen ja Anthonin käydä vaihtamassa mahdollisimman hiostavat kengät (sukat olivatkin molemmilla jo huippuluokkaa...) ja pian he palasivatkin kengissään takaisin luoksemme. Emsku nauroi jo valmiiksi, enkä minäkään voinut olla virnuilematta.
”No niin”, Fiia aloitti hieroen käsiään yhteen, ”eiköhän aleta hommiin!”
Salma käski poikien käydä hölkkäämässä mökkejä ympäri alkulämpimiksi. Sillä aikaa me keksimme heille uusia tehtäviä. Ei mennyt aikaakaan kun hengästyneet Jesse ja Anthon palasivat mökkireissultaan (en tässä vaiheessa kyllä ollut aivan vakuuttunut siitä, olivatko he oikeasti juosseet vai esittivätkö he hengästyneitä). Seuraavana meillä oli heille matalat penkit, jonka päälle ja pois piti hypätä.
”Päälle, pois, ylös alas”, Emmy piti yllä tahtia kun B&B hyppivät tasajalkaa penkeillään.

Lukuisia kyykkyhyppyjä, yleisliikkeitä, pikajuoksuja, marsseja, steppiliikkeitä ja muita ihania hikeä kartuttavia muuvsseja myöhemmin pojat olivat läkähtyä. Kuuma ilma teki treenaamisesta raskaampaa, mutta olimme sentään huolehtineet koekaniinien tankkauksesta testin aikana; ”Vettä!”-huudon kaikuessa joku meistä tytöistä oli kiiruhtanut paikalle vesipullon kanssa. Palvelusta saimmekin kiitosta, haha. Käskimme hikiset miehenalut istumaan nurmelle riisumaan kenkiä jaloistaan.
”Te saatte kyllä ite puristaa sukistanne ne mehut”, Salma vannotti Fiian nyökytellessä suurieleisesti päätään vieressä.
”Kuitenki haluaisit puristaa ne sukat”, härnäsin Selman kyljessä kiinni kunnes tyttö tökkäsi minut naurahduksen saattelemana kauemmas.
”Hyi, aivan järkyttävä haju!” Emsku älähti aitiopaikaltaan.
”Uusi hajuvesimakuhan tästä saataisiin”, Anthon väitti yrittäen työntää kenkäänsä Emmyn naamaan, ”eau de Anthon!”
”Eau de Sukkahiki pikemminkin”, Emmy mutisi yrittäen työntää kenkää pois luotaan. Virnistin leveästi, ojentaen selkäni takaa kaksi lasia.
”Tässäpä teille, suoraan keittiöstä oikein puhtaat lasit”, esittelin asettaen lasit poikien eteen. ”Pistäkää parastanne!”
Jesse sai ensimmäisenä kengät ja sukat jalastaan, ojennellen varpaitaan. Blondi ojentui kohti lasia, aloittaen ensimmäisen sukan puristamisen. Hän väänsi sukkaa kaikin voimin, ja ehkä sieltä irtosikin muutama pisara. Toinen sukka perään, ja oli Anthonin vuoro.
”Kyllä... mä... tän... saan!” brunette ähki vääntäessään sukkiaan mutkalle. Me tytöt emme voineet muuta kuin nauraa, sen verran naamat punaisina olivat pojat sukkiaan vääntäneet. Salma nosti lasit ylös maasta ja peilasi ne taivasta kohden.
”Kyllä täällä vähän sukkamehua taitaa olla”, tyttö totesi. ”Ja kun se on mehua, niin jonkunhan se pitää juoda!”

Pähkäiltyämme, ketkä saisivat joutuisivat juomaan sukkamehut, päädyimme tyttöjen kesken siihen tulokseen, että pitihän poikien omat tuotoksensa juoda. Ensin heidän naamansa olivat epäileväisiä, mutta vähäisen yllyttämisen jälkeen molemmat päättivät nieleskellen juovansa lasienpohjat tyhjiksi. En voinut uskoa, että he oikeasti aikoivat tehdä sen, niin kamalalta sukatkin olivat haisseet.
”Ootte te kyllä aivan järkyttävän yllytyshulluja”, Fiia taivasteli pudistaen järkytyksestä päätään. En voinut olla tunnustamatta tuota tosiasiaa – hulluja nuo suomalaiset. Tai puoliksi suomalaiset.

Anthon ja Jesse nostivat lasit käsiinsä. Jesse pyöritteli pientä nestemäärää lasinsa pohjalla, Anthon näytti henkisesti valmistautuvan koitokseen.
”Jos sä et juo tota myös, nii turpiin tulee”, Anthon uhkasi leikillään, naurahtaen perään.
”Samat sanat pätkä”, Jesse toisti raapien päätään joisiko vai eikö joisi-tyyliin.
”Jesse, Anthon, Jesse, Anthon!” aloitin kannustushuudon kera taputusten, johon muutkin tytöt ryhtyivät. Ja sitten se tapahtui – B&B-tiimi otti laseista ryypyt ykösellä Pohjanmaan kautta. Hurrasimme uskalijaille koekaniineille ja he itse sylkivät. En voinut pidätellä nauruani ja jos vain katsoinkin Jesseen ja Anthoniin, nauruni lensi. Salma tarjosi pojille kokista, jotta he voisivat huuhtoa tuon sukkamehun maun suistansa.
”No oliko se kamalaa?” Emsku kysyi virnistäen.
”Vaikka sitä ei ollu paljo, ni ei se kyllä herkkuakaan ollu”, Jesse totesi otettuaan huikan Salman pullosta. Anthon nyökkäili vieressä.
”Kato suuvettä teille illan bileitä varten”, Emmy naurahti, ”ja hajuvettä samalla!”
Anthon ravisteli kehoaan, näemmä oli saanut kylmiä väreitä jo ajattelusta. Siivosimme jälkemme (tai lähinnä Anthon ja Jesse veivät hikiset vaatteensa pois) ja kuulimme pian kutsun syömään. Nyt oli ainakin sukkamehun arvoitus ratkaistu, ja leiridiscoon valmistautuminen odotti!

Lisämaksu linkkinä; päätettiin järjestää pieni näytös ja puettiin Jesse vintiltä löytyneisiin yli-isoihin lännenvaatteisiin. Miehenalku itse ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä, mutta painostuksesta hän suostui esittämään Monty Roberts-tyylistä hevosmiestaitoa Hypen kanssa. Hirmu rento kuva, skanneri kadotti varjot ja Hype näyttää epämuodostuneelta varsalta... Mutta no, kerrankos tuota!

[Fiia]

Lisämaksu, leirikisat

Takana on kuusi mahtavaa leiripäivää ja edessä vielä viimeinen koitos: leirikisat. Aamulla puunasimme koko porukka omien tai hoitohevostemme varusteet, minä jaksoin jopa vetäistä omat saappaani saippualla. Sittemmin olimme käyneet virkistäytymässä järvellä, vetäneet vatsat täyteen lihakeittoa ja hoitaneet ravintotasapainon kuntoon suklaalla ja kokiksella. Eipähän pitäisi ruveta huippaamaan kesken radan.

Elmo on piehtaroinut, mutta onneksi muta on kuivunut kevyeksi hiekkakerrokseksi sen karvaan. Harjaan ponia niin, että loppujen lopuksi kättä kivistää ja poni nuokkuu puoliunessa, alahuuli lerppuen. Se ei välitä, vaikka käytävällä ravaa ihmisiä vähän väliä edestakaisin.
”Letitkö sä sitä?” Emsku kurkkaa Elmon karsinaan. ”Olisihan tässä aikaa. Nauretaanko meidät pihalle jos vähän laittautuu?”
”Kyllä mä voisin häntään jonkun ranskalaisen taiteilla”, nyökkään ja sipaisen vaivalla setvittyjä mustia jouhia. ”Kisathan ne on leirikisatkin.”
”Mä ainakin aion letittää Bonskun”, Salma huikkaa käytävältä satulaa kantaen. ”Tai siis Jesse letittää.”
”Se on sitten päätetty”, Emsku naurahtaa. ”Ykköset päälle, poni täyteen tällinkiin ja menoksi. Jaetaankohan tyylipisteitä?”

Anne tulee hetken kuluttua kertomaan, että kahdelta aloitetaan ja että tyylipisteitä ei kuulemma ole jaossa.
”Tulkaa rakentelemaan rataa ennen kuin satuloitte”, nainen pyytää. ”Vartti?”
”Onnistuu”, Taigaa käytävällä kuntoon laittava Anthon ilmoittaa koko jengin puolesta.
Minä nappaan letityskamman käteen ja alan väkertää Elmolle lettiä häntään. Poni jaksaa seisoa kiltisti kolmanteen yritykseen saakka, mutta sen jälkeen minun on tyydyttävä esitykseen, joka on vähän sinne päin. Muutama jouhi sojottaa itsepintaisesti keskeltä lettiä, joten nyppäisen ne kylmästi pois. Lopputulos välttänee tämän luokan kisoissa. Treenata kyllä pitäisi, jos meinasin startata syksyllä jossain kotitallin ulkopuolella. Harjan kanssa ei onneksi tarvitse säätää – pystäri ei ehkä ole aina se tyylikkäin vaihtoehto, mutta ehdottomasti helppohoitoisin, kun sen pitää tarpeeksi lyhyenä.

Olen juuri saanut viime silaukset tehtyä, kun Emmy hoputtaa meidät kentälle. Anne antaa meidän heittäytyä luovaksi, ja mehän teemme työtä käskettyä. Britta raahaa kentälle tynnyreitä – ”vähän western-henkeä kattokaa” – ja Jesse alkaa luonnollisesti askarrella esteiden parissa. Salma ja Emmy visioivat suojansiirtotehtävää estekannattimelta toiselle, minä ja Anthon rakennamme perinteisen puomikujan ja lyhyen, mutta haastavan pujotteluradan. Koko hommassa on paljon tekemästä kokeneemmallakin kuskilla. Tehtävät tulevat eteen nopeasti, joten hevosen on oltava hallussa ja vauhdin maltillinen. Jesse lupaa naureskellen voittaa koko skaban, mutta tytöt huutavat hänet onneksi nopeasti kumoon. Kaikki ovat hyvällä tuulella. Viikko on ollut mahtava uittoineen, kiitolaukkoinen, leiribileineen, jälkiruokineen, koulu- ja estetunteineen… Vain Seppeleessä pääsee kokemaan niin paljon kaikkea kuudessa päivässä. Hevosiakin olen ehtinyt testaamaan joka lähtöön – erityisesti rennon lupsakka Reino oli jäänyt positiivisena mieleeni. Elmokin on onneksi ollut koko viikon harvinaisen hyvä ja tasainen, ja olen taas saanut monta ahaa-elämystä niin kuin varmasti kaikki muutkin.

Satuloimme ratsut reippaasti ja siirrymme sitten verryttelemään. Kukaan ei sentään ole jaksanut vaihtaa sen siistimpää ylle, housut ovat viikon leirin jälkeen itse kullakin hiukan ryvettyneet ja kypäristä löytyy hiekkalänttejä mitä komeimpien ilmalentojen jäljiltä. Hevoset sen sijaan kiiltävät ja kokonaisuus on oikein kelvollinen. Teemme lyhyen mutta tehokkaan verryttelyn, jotta ensimmäinen ratsukko pääsee aloittamaan tasan kahdelta. Otan Elmon kanssa erityisesti temmonvaihteluita – radalla se kun on saatava reagoimaan mahdollisimman nopeasti. Poni toimii hyvin, vaikka se vähän innoissaan onkin. Laukannostoissa on poweria vaikka muille jakaa ja ravilisäykset irtoavat niin hyvin, että kuka tahansa koulutuomari antaisi niistä satavarmasti kahdeksikon.

”Me ei olla koulukisoissa, Fiia”, Jessekin huomauttaa nauraen, kun jään fiilistelemään hyväntuntuista ravia.
”Täh, ai ei?” virnistän. ”Kouluratsastus on sentään kaiken perusta, sunhan se pitäisi tietää.”
Jesse tuhahtaa ohjatessaan Tollon pienelle verryttelyhypylle, joka ei tietenkään tuota ratsukolle mitään ongelmia. Salma ottaa samaisen hypyn parivaljakon perässä ja minä heidän jälkeensä. Elmo on toden teolla kouluratsastusmoodissa ja laukkaa ensimmäisellä kerralla tyynesti esteestä ohi. Sen mielestä näköjään joko hypätään kunnolla tai ei ollenkaan.
”Vähän tsemppiä nyt”, Anthonkin nauraa.
”Joo joo”, näytän pojalle kieltä, lyhennän ohjaa ja ratsastan napakalla pohkeella Elmoa ylöspäin. Ruuna tekee työtä käskettyä, kiskaisee päänsä korkeuksiin ja nostaa korvat tötterölle, ja sitten mennään. Hyppy on iso ja laakea, hyväntuntuinen, mutta suurin osa siitä kontrollista jonka olin saanut aluksi aikaan, häviää saman tien.

Vaan kivaahan me olemme menossa pitämään, joten en anna sen haitata. Emmy aloittaa radan, ja me muut menemme kävelemään kentän ulkopuolelle siksi aikaa. Patron on pienenä ja ketteränä hyvissä asemissa, mutta kovin nopeasti se ei taida edetä. Minä olen Elmon kanssa seuraavana, ennen kuin esteitä aletaan pikkuhiljaa kohottaa. Poni suunnilleen pomppii paikoillaan lähtölupaa odotellessaan, ja kun Anne viheltää pilliin, ruuna loikkaa matkaan häntäänsä pyöritellen. Puomikujaa se kolhaisee höseltäessään ja suojansiirtopisteellä Elmo laukkaa melkein kolme kierrosta kannattimen ympäri, ennen kuin onnistun nappaamaan suojan. Mistään pysähtymisestä on turha puhuakaan. Pujottelu on tarkka ja nopea ja este ylittyy siivosti. Maaliin päästyämme annan Elmon laukata vielä puoli kierrosta niin kovaa kuin sen kavioista lähtee, ennen kuin poistumme kentältä. Voitto ehkä meni sivu suun, mutta hauskaa ainakin oli.

Kävelemme sen aikaa, että muutkin suorittavat ratansa. Hyviä suorituksia on paljon, mutta kuten aavistelinkin, täytyy valita joko nopeus tai tarkkuus – molempia ei tällä radalla oikein voi saavuttaa. Viimeisenä ratsastava Jesse laitetaan Tollon selkään ilman satulaa. Poika pärjää vallan mainiosti ja on tekemässä ehkä voittorataakin, ennen kuin jotain tapahtuu ja Jesse ottaa yhtäkkiä mielettömän ilmalennon. Ketään ei satu, joten me muut vain nauramme vatsat kippurassa. Jo oli aikakin!

Loppupeleissä voittaja ei ikinä selviä. Anne oli säheltänyt sekuntikellon kanssa siihen malliin, että tarkkaa aikaa ei voi sanoa, eikä kukaan muista enää omia virhepisteitään.
”Tasapeli”, Britta päättää, ja se kelpaa kaikille.
”Eli periaatteessa mä voitin”, päättelen. ”Hullun hauskaa!”
Ja hullun hauska on koko leiri ollutkin. Viimeistään ensi kesänä taas!

Tähän asti päivitetty.