|
Post by Anne on May 11, 2013 14:46:15 GMT 2
Mustikkapolku järjetää harjoitusestekilpailut 25.5. Valmennus kilpailuihin osallistuville 19.4. Ilmoita tähän samaan, mihin luokkaan kisoissa haluat osallistua: 1. puomiluokka 2. 40cm 3. 60cm 4. 80cm 5. 100cm Valmennukseen osallistuminen ei ole välttämätöntä, eli pelkkiin kisoihinkin voi hoitaja/y-om seben hevosella osallistua. Mutta merkki tulossa valmennuksen suorituksesta! =) 1. puomiluokka Akku - Seppeleen Huijari Inkeri - Ilolan Eliksiiri 2. 40cm Inkeri - Ilolan Eliksiiri 3. 60cm Akku - Seppeleen Huijari Britta - Hyperion Fiia - Elmer Emmy - Patron 4. 80cm Linnea - Sel ZEL Britta - Hyperion Odelie - Edmund Salma - Bonnie 5. 100cm Linnea - Sel ZEL Odelie - Good Enough Is Good Enough Salma - Bonnie Pipsa - Solsikke ----- ( Huups, tullut kaksi 6:sta. Ristikko hypätään viimeisenä eli numero 7. Näkyy pikkukuvassa suttuna.. jees!) Olimme Ellin, Jaakon ja Kasperin kanssa rakentaneet viiden esteen radan kentälle. Pari pystyä, yksi ristikko, okseri ja portti sekä törppö merkkaamassa voltin paikkaa. Lämmittelyravien jälkeen aloitettiin hyppäämällä pystyä, joka oli 40 cm:n korkeudessa. Hevoset saivat verrytellä. Sen jälkeen hypättiin okseria pari kertaa. Viimein päästiin itse harjoitukseen eli radan ratastukseen. Rata säädettiin jokaiselle ratsukolle korkeimman osallistumisluokkansa mukaan. Radalla oli myös tehtävä lakkavoltti kontrolliharjoitukseksi. Rata tultiin kaksi kertaa, kommentin alhaalla ensimmäisestä kerrasta. Inkeri - Siiri Siiri lähti vauhdikkaaseen laukkaan ja Inkeri yritti pysytellä mukana. Poni lähestyi pystyä hurjalla vauhdilla eikä Inkerin pidätteet menneet läpi. Inkeri jäi hyvpyssä jälkeen, mutta matka jatkui silti. Kehotin Inkeriä tekemään raviin siirtymisen ennen toista estettä ja nostamaan hallitumman laukan. Loppuradan Siiri paineli vieläkin läpi, mutta aavistuksen rauhallisemmin. Neuvoin Inkeriä radalla ottamaan poni tarvittaessa raviin ja vaihdotkin voi tehdä pidemmän ravin kautta, jos Sirppa vaikka vähän rauhoittuisi. Akku - Huijari Huijarilla oli hypätty vielä hyvin vähän ja neuvoin tulemaan ensimmäiselle esteelle ravissa. Sen jälkeen Akku voisi nostaa oikean laukan. Huijarin kanssa Akku sai tehdä isot tietä ja antaa hevoselle tilaa hakea ponnistuspaikkaa. Onneksi esteiden hyppääminen Huijarille oli mieluisaa puuhaa; nuori hevonen pörhälsi radan läpi korvat hörössä ja Akulla oli hyvä jaksaminen ja tasapaino kevyeeseen istuntaan, jotta Huijari sai käyttää koko selkäänsä työskentelyyn. Fiia - Elmo Fiia oli ratsastanut Elmon hyvään pakettiin, joten radalle lähdettäessä kontrolli oli hyvä. Elmo liikkui hyvin pohkeen edessä. Esteillä kehotin Fiia katsomaan eteen ja ylös ja seuraavalle esteelle, kun se oli mahdollista. Nyt tytön katse jäi helposti laskeutumispaikkaan. Laukkavoltilla Fiia sai hyvin Elmoa kuulolle ja loput estet menivät sujuvasti, joskin okserille tarvitaan lisää vauhtia ja laakeampi hyppy. Emmy - Patron
Kuudenkympin luokassa ei pitäisi olla Patukalle haastetta, olihan tosi esteponi kyseessä. Pyysin heti alkuun isompaa laukkaa, Patron kyllä kipittäisi radan läpi, mutta kunnon tempo parantaisi suoritusta huimasti. Emmyllä oli hallittu istunta ja hän pysyi hypyissä hyvin mukana. Ristikolla tuli hyvä laukannvaihto ja lopun radan saattoikin mennä vasemmassa laukassa. Pitkillä pätkillä laukka saa olla isoa, onhan esteratsatus myös nopeuskilpailu. Britta - Hype Hyperionilla oli selvästi enemmänkin potentiaalia kuin 80 sentin luokat. Jo ensimmäisen esteen hype hyppäsi roimalla ilmavaralla ja Britalla oli kyydissä pitelemistä. Kaarteessa Britta sai kuitenkin ruunan kiinni ja tuli siististi ristikolle. Voltille kääntäminen oli haasteellista, kun Hype olisi halunnut kaahata suoraan portille. Kehotin Brittaa pitämään ulkoavut todella voimakkaina, muuten Hype sinkoilisi mihin sitä huvittaa. Ensimmäinen yritys oli vauhdikas ja reippailla hypyillä maustettu. Odelie - Edi Voikko poni oli taas pistänyt kohmelovaihteen päälle ja Odelie pungersi kentän sivustassa jähemää ravia. Pyysin herättämään ponin eloon ottamalla reipasta kiitolaukkaa pari pätkää ennen radalle lähtö. Tämä vähän pörhäköittikin Ediä ja ratsukko lähti radalle. Radalla Ode sai hyvän rytmin laukkaan ja rata meni viidennelle esteelle asti mallikkaasti. Vitosella tuli pudotus, kun ponnistuspaikka tuli liian lähelle estettä. Kutosen okserilta tippui myös jälkimmäinen puomi, kun vauhtia ei ollut tarpeeksi. Pudotuksista huolimatta hallittu rata! Linnea - Sentti Oli aika korottaa estekorkeus metriin. Linnea sai esteitä rakastavan orin kuopimaan maata ennen lähtölupaa. Kun Linnea antoi pohkeet, ori pyrähti letkeään laukkaan ja todella imi esteille. Se katseellaan haki seuraavaa ja kuunteli hyvin ratsastajan apuja. Estekorkeus ei tuottanut vaikeuksia Sentille. Linnea jäi okserilla ja portilla pahasti hypystä jälkeen ja portin jälkeen olikin tippua kyydistä. Enemmän mukana oloa ja reagointia esteautomaatin liikkeisiin, niin hyvää tulee! Salma - Bonnie salma ravaili Bonniella kauniissa peräänannossa ennen radan suoritusta. Bonnie oli lämmittelyesteillä ja saanut esimakua tulevasta ja nautti selvästi tunnin aiheesta. Ensimmäinen pysty ja toisena esteenä oleva ristikko menivät hyvin. Laukannvaihto ei onnistunut kuitenkaan ristikon päällä ja ennen volttia Salma teki hienon vaihdon. Voltilla Bonnie kaahasi takaosansa uran ulkopuolelle ja ei pysynyt kontrollissa, mutta kun pääsi taas estettä kohden laukkaamaan, asettui hyvin ulkoavuille. Lisää kontrollia, vauhti ja into on hyvä! Pipsa - Sikke Sikkeä en ollutkaan pitkään aikaan nähnyt hyppäämässä. Ennen rataa tamma näytti rennolta, mutta kun Pipsa aloitti tehtävän, Sikke alkoi selvästi painamaan kädelle ja lähti pois kuulolta. Sikke kyllä hyppäsi varmasti ja Pipsa pysyi helposti kyydissä, kuitenkin kontrolli ratsastajalta oli puolitiessä. Laukanvaihto ei onnistunut ristikolla eikä tasamaalla ensimmäisellä kerralla. Vasta voltille kääntäessä Sikke nosti vasemman laukan. Viimeisen esteen Sikke pudotti. Jatkossa enemmän puolipidätteitä ja rauhallisuutta myös ratsastajalta.
|
|
|
Post by Salma on May 23, 2013 22:55:59 GMT 2
Mustikkapolun kisoihin valmentava tunti järjestettiin kentällä sunnuntai-iltapäivänä. Aurinko nakotti muutaman pilvenhahtuvan takaa, kun yhdeksän ratsukkoa kokoontui keskihalkaisijalle kiristämään satulavöitä ja mittamaan estepituisia jalustimia. Ilmassa tuntui väreilevän jännitys ja odotus, valmennukset olivat haluttua herkkua. Bonnie tuntui keräilleen itseensä jännitystä. Se vaihtoi painoa jalalta toiselle, kun ponnistin selkään ja kokosin samalla ohjia, jotta se pysyisi paikoillaan. Olin satuloinut sen tyylikkäällä, mustalla estesatulalla jota tavallisesti emme käyttäneet, jotta saisin istuntaani enemmän tukevuutta – meinasinhan sentään käyttää satulaa kisoissakin. Elli, Jaakko ja hukassa olevan näköinen Kasper olivat rakentaneet kentälle viiden esteen radan, joka oli järjestetty melko tiiviisti kentän keskelle. Kirkkaiden puomien värejä mukaili oranssi muovitörppö, joka oli asetettu kahden esteen väliin.
Lämmittelyravien jälkeen aloitimme hyppäämällä neljänkymmenen sentin punapuomista pystyä. Bonnie oli ravien aikana kaahotellut sinne tänne, tuijottanut taivasta ja nostellut jalkojaan miten sattuu, ja olisi mielellään astunut silmät kiinni pystynkin ylitse. Jättäydyin pari kertaa hyppyvuorosta ja ratsastin ponin volteilla ja pidätteillä kuuliaiseksi, ennen kuin edes kokeilin lähestymistä. Oli hankalaa istua hiljaa harjoitusravissa pidättämättä liikaa, vaikka tamma kaahasikin, sillä silloin se olisi vain painanut kuolaimelle ja koventanut tahtia. ”Hidasta hiukkasen!” Anne neuvoi, kun Bonnie ensimmäisen kerran pinkoi pystyn yli hypäten tuskin lainkaan. Siiri sen perässä sai ponnistaa kunnolla ja olisi päänsä viskomisesta päätellen halunnut myös liittyä pikajuoksijoiden kerhoon. Jäin hetkeksi tekemään puolipidätteitä pääty-ympyrälle ja keskityin hidastamaan Bonnien tempoa, ennen kuin hyppäsimme lämmittelyesteen uudelleen. Tällä kertaa se sujui paremmin. Okserilla jouduimme Hypen perään. Nuori ruuna oli tainnut myös kuumua esteillä jonkin verran ja päästeli hyvää vauhtia, mutta Britta istui liimattuna satulassa ja sai sen alleen ennen ponnistusta. Minä pääsin melkein samaan, mutta tila loppui kesken ja lennähdimme kaksiosaisen esteen ylitse yhtenä suihkauksena. Hieno ja vauhdikas hyppyhän se oli, mutta ennen kaikkea aivan liian kovatempoinen. Hype huiskautti mustaa häntäänsä ja Bonsku käänsi korvansa kysyvänä minua kohti, kun ohjasin sen uudelleen estettä kohti. Ai oliko hyppytyylissä jotain vikaa, se tuntui kysyvän. Lopulta pääsimme itse harjoitukseen. Jokainen ratsukko hyppäsi radan vuorollaan, muut saivat kulkea käyntiä tai rauhallista ravia ympyrällä toisessa päässä kenttää. Minä päätin pysyä käynnissä, jotta voisin seurata muiden suoritusta ja estää kimoani kuumumasta liikaa. Ensimmäisenä radalle porhalsi Inkku Siirillä. Esteet olivat näpsäkät neljäkymmentä senttiä, täysin sopiva korkeus töppöjalkaiselle shettikselle. Siiri nosti laukan ja viskasi päätään valkea harja puuhkana lennähtäen, kun Inkeri ohjasi sen ensimmäiselle esteelle. Vauhti oli melko hurja ja Anne neuvoi Inkkua hidastamaan poninsa raviin, jottei rata menisi kaahotukseksi. Siiri suoriutui esteistä puhtaasti, valtavalla vaudilla tosin, ihan kuin sillä olisi ollut kiire takaisin muiden hevosten luokse. Se palasi punaposkinen Inkeri selässään takaisin ympyrälle vain pari punaista sekuntia myöhemmin. ”Kivaa, vaikka Siiri olikin aika nopea!” Inkku hengähti minulle ratsastaessaan ohitsemme.
Meidän vuoromme oli toiseksi viimeisenä Linnean ja Sentin jälkeen. Esteet oli nostettu jo täyteen metriin. Odelien suorituksen aikana kannustin Bonnien raviin ja taivuttelin sitä sillä aikaa, kun Edi ja Sentti olivat radalla. Vaalean orin tullessa takaisin ympyrälle oli Bonniekin jo taipunut siistiin peränantoon. Selästä käsin tunsin, että vahva moottori jylläsi edelleen jossakin, mutta nyt se oli valjastettu oikeaan käyttöön. Lämmittelyesteenä ollut pysty sujui hyvin, vaikka olinkin odottanut täyttä ryntäystä sille. Bonsku kuitenkin nosti laukan siististi pyynnöstäni, kokosi itsensä kasaan ennen ponnistusta ja liisi tasapainoisesti esteen ylitse. Hämmästyksen keskellä käänsin katseeni oikealle ristikkoa kohti, tein tasaisen kaaren ja ohjasin ponin uuteen pyöreään hyppyyn. Ilo läikähti vatsassani. Vasta esteen jälkeen kuitenkin muistin, että Anne oli pyytänyt sillä laukanvaihtoa. Äsh, nyt se jäi – ennen volttia merkitsevää törppöä tein huolellisen puolipidätteen, vaihdoin pohkeet ja toivoin parasta. Kaikeksi onneksi Bonnie pelasi nyt samaa peliä kuin minä ja vaihtoi laukan näppärästi ennen kaarrosta. Saimme kaikki ratsastaa välikäyntien jälkeen esteet toiseen kertaan, nyt Sikestä ja Pipsasta aloittaen. Me olimme siis toisina. Tein muutaman seis-ravi-seis-peruutus –harjoituksen odotellessamme omaa vuoroamme, joten Bonsku tuntui jälleen olevan hyvin kuulolla tehtävän alkaessa. Pysty sujui jälleen ongelmitta, samoin ristikko. Olin oikein ylpeä sille tekemästäni kauniista kaaresta. Tällä kertaa muistin myös laukanvaihdon. Voltilla ponin peräpää tuntui liiraavan, kuten ensimmäiselläkin kerralla, mutta ulkopohkeella pyrin nakuttelemaan sen takaisin asemaansa. Sisäohjaan en uskaltanut tukeutua kovinkaan paljoa, ettei Bonnie olisi vetänyt siitä hernettä nenuunsa. Portin tamma hyppäsi mielellään. Erikoisemmat esteet olivat osoittautuneet meidän suosikeiksemme, niitä Bonsku ei pelännyt useinkaan, vaan laukkasi korvat hörössä kohti uteliaana kuin pieni kärppä. Nyt se solahti vitosesteeltä kutosesteelle niin reippaasti, että en meinannut pysyä kärppäni perässä ollenkaan. Intoa piisasi, se oli selvä! Seiskaeste, eli jo aiemminkin hypätty ristikko, tuntui olevan vain maapuomi, kun Bonnie ponkaisi sen ylitse. Hieno poni!
Muiden hypättyä saimme tehdä rennot loppulaukat pidemmin ohjin, ennen kuin läksimme kävelemään maastoon. Olisivatpa kisat jo pian!
|
|
|
Post by Inkeri on May 24, 2013 16:36:51 GMT 2
Musta oli pikkuhiljaa alkanut tuntua, että mä aloin päästä irti mun hirmuisesta kilpailukammosta. Olin aivan viimetingassa kerinnyt ilmoittautua Annen kautta Mustikkapolun kisoihin, jotka olisivat mun ja Siirin kolmannet kisat. Ja toiset estekisat. Olin ehdottomasti sitä mieltä - jo nyt, mun huiman kisaputken jälkeen - , että estekilpailuissa oli paljon helpompi ja rennompi olla kuin koulukisoissa. Ehkä siksi, että meitsillä oli muisti kuin dementoituneella kanalla, ja pohkeenväistöjen paikat helpossa ceessä oli inasen verran loogista esteratajärkkää vaikeampi muistaa.
Eniveis, meitsi oli nyt makkaransa selässä kentällä. Oltiin jälleen kerran ehdottomasti pienimmät osanottajat tunnilla - joskus mietin, kuinka vaikeaa niiden katsojien ja tuomarien on kilpailuissa pidätellä nauruaan, kun metrin korkuinen shettis melkoisella mahalla kipittää radalle. Sillä vain, kun joskus itseäkin alkaa lähes naurattaa, ja rata sujuu läpi kieltä purren.
Pian kaikki siirtyivät rentoon verryttelyraviin. Siiri tuntui kohtuulämpimästä päivästä huolimatta olevan varsin reippaalla moodilla liikenteessä; sain tehdä ahkerasti puolipidätteitä pitääkseni ponin edes jonkinlaisessa hallinnassa. Kaikki hyppäsivät pari kertaa nelikymppistä pystyä, ja Makkara muuttui kuitenkin koko ajan kovemmaksi edestä, ja vauhtikin kiihtyi yhtälailla. Huokaisin helpotuksesta, kun Anne käski siirtää käyntiin, mutta huokaisu jäi puolitiehen, kun se alkoi samantien selittää, että mä ja Sirppa oltaisiin ensimmäisinä vuorossa.
Patistin Siirin liikkeelle, ensin raviin ja lopulta laukkaan. Silloin se koko poni sekosi täysin. Makkara paineli taatusti ainakin kahtasataa - tai ainakin niin lujaa kuin sen töppöjaloista pääsi - kohti ensimmäistä estettä ja hyppäsi. Mä en ollut valmistautunut siihen ponkaisuun ollenkaan, luulin että se hyppäisi sivuun tai rymistelisi läpi. Tulin sitten pomppien perässä, jonka jälkeen mun aivot viimein tajusi, että me oltiin jo matkalla kohti seuraavaa. Koetin tehdä vahvoja puolipidätteitä ja sainkin Siirin sitten rauhoittamaan vauhtiaan sataanyhdeksäänkymppiin. Ohjeistukseksi Anne käski siirtää reilusti raviin - jos vaan pystyy - ja tehdä vaikka laukanvaihdotkin ravin kautta. ”Kivaa, vaikka Siiri olikin aika nopea!” , huokaisin Salmalle radan jälkeen.
Rata hypättiin vielä toistamiseen, aloittaen Pipsasta ja Sikestä. "Eiihh", sihahdin. Siirihän kerkeisi odotteluaikanaan ladata akkuihinsa virtaa vielä kaksi kertaa kovempaan vauhtiin. Päätin siis hieman väsyttää sitä. Ravailin melko reippaasti toisessa päädyssä, johon oli jäänyt pieni tila. En viitsinyt nostaa laukkaa, jos Siiri vaikka olisi saanut kohtauksen tai jotain.
Kun viimein tuli meidän vuoromme, nostin melko itsevarmasti laukan, pidättäen samalla hieman. Siiri oli selvästi rauhallisempi, kuin edellisellä kierroksella, ja saimme Annelta kehuja onnistuneesta radasta, joskin vauhtia olisi kuulemma voinut olla vieläkin vähemmän. Taputin kuitenkin ponia kaulalle radan jälkeen ja toivoin hiljaa mielessäni, että Siiri ehtisi rauhoittaa pahimmat energiansa kisapäivään mennessä.
|
|
|
Post by Fiia on May 27, 2013 22:54:24 GMT 2
Kaikkeen sitä joutuukin, kun on tarpeeksi sekopäinen/yllytyshullu/Fiia. Sillä huolimatta siitä, että olen hypännyt rataa viimeksi luoja tietää milloin - lukuun ottamatta Jessen estetuntia, mutta silloin allani oli Hyperion eikä Elmo - ja siitä, että olen vannonut olevani tätä nykyä kouluratsastaja, olen ilmoittautunut estevalmennukseen. Eikä siinä vielä kaikki! Jos selviän valmennuksesta hengissä, on seuraavalla viikolla luvassa estekilpailut Mustikkapolussa. Estekilpailut. Jo pelkkä sanakin saa minut värähtämään kauhusta.
Tiedän kuitenkin, että Elmo on rutinoitunut, kokenut ja hyvä hyppääjä, joka aivan varmasti selviämme sellaisesti pikkuluokasta kuin kuusikymmentä senttimetriä. Poni hyppää tasaisen varmasti metrinkin ratoja, jos kuskin paikalla on napakka ihminen. Minä taas… no, olen parhaina päivinäni hypännyt ties mitä. Vähän yli puolimetriset esteet aliarvioivat nykyistä tasoani kuitenkin vain hiukan ja tuntuvat tällä hetkellä ihan tarpeeksi suurilta.
”Mennään sitten”, Anne kailottaa tallin ovelta. Vedän ohjat Elmon kaulalta, nappaan raipan mukaani ja lähden Emmyn ja Patronin perässä kentälle. Kasper, Elli ja Jaakko ahertavat radan parissa, aurinko paistaa pilvien lomasta ja ilma tuntuu hyvin keväiseltä. Parkkeerattuani ponin keskelle kenttää kiristän satulavyötä ja ponnista sitten satulaan. Lyhennän jalustimia estemittaan. Tuntuu vähän hassulta, mutta enköhän tunnin mittaan totu lyhyempiin jalustimiin ja kevyeen istuntaan.
Alkuverryttelyssä Elmo tuntuu pirteältä ja ehkä vähän turhankin sähäkältä. Se tuijottelee kulmia, juoksee alta ja painaa ulkoapuja vastaan, vaikka taipuukin kohtalaisesti. Minä saan tehdä tosissani töitä, ennen kuin poni tulee oikeasti avuille. Yritän unohtaa edessä olevat esteet ja ratsastaa kuten aina koulutunnilla, reilusti kohti ohjaa ja sitten pidätteistä takaisin. Elmo alkaa reagoida yllättävän nopeasti, se unohtaa häsläämisen ja keskittyy yhtäkkiä kunnolla. Saan venyteltyä sen hyvin molempiin suuntiin ja ratsastettua sitten hiukan lyhyemmäksi ja terävämmäksi ohjan ja pohkeen väliin, ennen kuin aloitamme verryttelyhypyt.
Ensimmäinen nelikymmensenttinen pysty näyttää pieneltä ja tietysti onkin sitä, mutta tuntuu vuoren kokoiselta. Elmo kuitenkin tietää, mikä on homman nimi: korvat tötterölle, laukkaa alle ja kevyt, liioittelematon tiikerinloikka ylitse. Minäkin alan muistaa, mitä pitää tehdä. Esteistunta tulee luonnostaan vaikka käykin selkään ja pohkeisiin, käsi venyy harjaa pitkin kohti ponin korvia aivan kuin kyseessä olisi isompikin este. Muutaman hypyn jälkeen siirrymme okserille. Otamme sille muutamat onnistuneet hypyt, minkä jälkeen Anne selittää radan. Se ei ole vaikea, tiet saavat olla isoja ja laukka sujua, mutta silti kontrollin pitää olla ratsastajalla.
Elmo alkaa käydä vähän kuumana, joten ravailen sen kanssa rauhassa toisessa päädyssä keksiäkseni sille muuta tekemistä sillä aikaa, kun ensimmäiset ratsukot suorittavat ratansa. Meidän vuoromme on kolmantena. Siihen mennessä olen saanut ponin ja itseni jälleen kouluratsastusmoodiin, ja radalle lähtiessämme laukka pyöriikin hyvin, Elmo polkee napakasti alleen ja ottaa pidätteet tosissaan. Ensimmäinen hyppy tuntuu hyvältä, ja toiselta se laskeutuu alas halutussa laukassa. Ruuna on energinen, muttei liian kuuma, eikä minulle siten tuota ongelmia saada sitä toisen hypyn jälkeen pidätteistä takaisin ja käännettyä voltille.
Voltin aikana ehdin ratsastaa sitä vielä vähän paremmaksi, laukan vielä kontrolloidummaksi, eivätkä loput esteet tuota meille ongelmia. Radan jälkeen taputtelen Elmoa tyytyväisenä ja mietin, mitä ihmettä ajattelin – tätäkö minä jännitin niin paljon? Hyppääminen tuntuu hyvältä, samalta kuin palaisi kotiin pitkän reissun jälkeen. ”Hyvä, Fiia”, Anne kommentoi. ”Okserille tuli vähän juureen, kuten huomasit. Vaikka on hyvä, että se kuuntelee ja laukka polkee, Elmo saa liikkua hypätessä vähän reilummin eteenkin. Etenkin noille oksereille se tarvitsee enemmän sujuvuutta, että poni saa rytmitettyä laukan ja hypyn kunnolla. Ja sun pitäisi katsoa eteenpäin eikä maahan.”
Prosessoin kommentteja tauon aikana, ja toiselle kierrokselle ratsastankin Elmoa hitusen enemmän eteen – en niin paljon, että ruuna lähtee kaahottamaan tai muuttuu etupainoiseksi, mutta sen verran kuitenkin, että hypyt ovat laakeampia. Yritän myös olla tuijottamatta maata, vaikka katseen paikaan korjaamiseen tarvittaisiin vielä treeniä. Onneksi kisat Mustikkapolussa eivät kuitenkaan ole tyyliarvostelulla. Niin kauan kun pysyn selässä, Elmon pitäisi hoitaa homma siististi kotiin.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 9, 2013 17:13:55 GMT 2
Pakko myöntää, että minua jännitti. Mistä asti kotitallilla pidetyt valmennuksetkin olivat saaneet vatsakaluni vääntymään ja käteni lähes värisemään kuin ohi leijailevan perhosen keltaiset siivet? Ilmeisesti olin suuntautumassa kouluratsastukseen, sillä vanha kunnon Pipsa olisi vaan nauranut kentälle kasatuille esteille ja ohjannut uhkarohkeasti ratsunsa niiden yli pienintäkään hermostuneisuuttakaan tuntematta. Olin selvästi tulossa vanhaksi.
Kuvankaunis puolikuupäinen Sentti ja punaisena auringossa hehkuva Alex tuntuivat Siken rinnalla vuorilta. Sentään kimo ponitamma, Bonnie, oli poniani vain seitsemisen senttiä korkeampi. “Älä huoli, hyvin se menee”, Salma hymyilee rauhoittavasti tammansa selästä. “Eihän nuo oo kun metrisiä, oottehan työ niitä kisannu ja hypänny valmennuksissa ennenkin.” “Niin no”, hymähdän olkapäitäni kohottaen. Silti pieni nipistys mahanpohjalla säilyi.
Lämmittelyissä Sikke tuntui ihan hyvältä. Ei mitenkään erikoisen loistavalta, mutta sellaiselta perus Sikeltä. Lämmitellessä hain siltä rauhallista vauhtia ja hyvää kontrollia, sillä esteillä ponilla oli tapana kuumua ja rynniä. Silloin unohdin itse helposti pohkeet irti ja jäin vain kiskomaan ohjasta, jolloin vuonohevosesta tuli vahva suustaan. Lämmittelyhypyiksi hypimme noin 40cm korkeaa pystyä, jossa Anne kiinnitti jo tarkasti huomiota istuntaani. Puristin helposti polvillani, mutta pian sain sen jo hyvin irti ja painon jalustimille. Kaiken kaikkiaan verryttelyhypyt tuntuivat menevän hyvin ja sain pidettyä Siken hyvin hanskassa. Silti ei jännitykseni ollut lauennut, kun oli viimein aika siirtyä hyppäämään rataa.
Annen selitettyä radan lähestyi meidän vuoromme jo pikajunan kaltaisella vauhdilla. Kovasti pyrin psyykkaamaan itseäni ja valamaan uskoa onnistuneesta suorituksesta. “Hei, me ollaan jopa sijoituttu neljä kertaa niistä muutamasta hupsusta kerrasta kun ollaan metriä kisattu ja Sikke hyppäisi yli vaikka vallihaudasta jossa väijyisi nälkäisiä krokotiilia suu ammollaan”, puhisen mielessäni. Juuri kun olen onnistunut saamaan itseäni hieman kuriin, kutsuu Anne meidät radalle. Henkäisen syvään ja nielaisen, pyytäen ponin reippaaseen raviin. Se olisi menoa nyt.
Nostettuani laukan ohjaan rohkean ratsuni kohti ensimmäistä estettä, vihreävalkeaa pystyä. Sikke heittää päätään rajusti ja hetken pelkäsin katsovani sitä pian silmiin yläkautta. Pitäisi kenties harkita martingaalin hankkimista. “Tasainen käsi, pohje lähellä kylkeä”, Anne ohjeistaa meidän lähestyessä estettä. “Ja hengitä!” Vedän jälleen syvään henkeä, teen muutamia pidätteitä ja mukaudun parhaani mukaan hyppyyn. Alastulossa Sikke ampaisee komeetan lailla eteenpäin, minun joutuessa ottamaan tukea sen harjasta. Parhaani mukaan pyrin saamaan ponia takaisin hallintaan, mutta kakkosesteelle saavumme väärässä laukassa. Myöskään esteen jälkeen ei laukka vaihdu millään. Vasta voltille saapuessa saan ponia hidastettua sen verran, että laukanvaihto onnistuu. Mikään kaunokainen ei sekään ole, mutta saanpahan sen edes tehtyä. Värikkään nelosesteen hyppäämme edes jonkinlaisessa kontrollissa, mutta muurille tamma kerää taas kunnolla vauhtia. Mahani tuntuu muljahtavan kokonaan ympäri, sillä tummanpunertava muuri näyttää valtavalta seinältä edessämme. Korskuen Sikke ponkaisee senkin yli, matkan jatkuessa kutosesteelle hieman rauhoittuneella vauhdilla. Sillä poni ajautuu kuitenkin liian lähelle, työntäen ylimmän puomin alas voimakkailla etusillaan. Vielä uuden kerran ylitämme ristikon.
Huojentuneena hengitän jälleen, hidastaen ponin alas käyntiin. Olimme edelleen elossa.
Toivuttuani suorituksestamme analysoin nopeasti omat kokemukseni ja Annen jakamat neuvot. Pudotuksia oli tullut vain yksi ja nopeudellamme olisimme kyllä pärjänneet missä tahansa aikaratsastusluokassa, mutta tyylistä ei voisi puhua samana päivänäkään meidän suorituksemme kanssa. Olimme näyttäneet ties miltä aloittelevalta poniratsukolta kaahatessamme hippulat vinkuen esteeltä toiselle. Tiet ja hyppypaikat olivat olleet kelvottomat, mutta onneksi minulla sattui olemaan niin rehellinen poni kuin Sakke - muuten olisin todennäköisesti syönyt hiekkaa jo ensimmäiseltä esteeltä lähtien.
Kahden meitä seuraavan ratsukon ajan vedämme henkeä, minun valmistautuessa jo henkisesti seuraavaan rataamme.
Toinen kerta meni selkeästi ensimmäistä paremmin. Itse olin jo selkeästi rennompi ja pystyin jopa nauttimaan hyppäämisestä. Annen ohjeilla sain pidettyä Siken paljon paremmin kontrollissa, vaikka vielä paljon korjattavaa löytyikin. Toisesta kerrasta jäi kuitenkin hyvä maku suuhun ja pystyin hymyssä huulin ratsastamaan loppuverryttelyä.
|
|
|
Post by Britta on Jun 10, 2013 19:20:31 GMT 2
Maksu
Estekilpailut. Esteet ja kilpailut. Minkä ihmeen täyskäännöksen olin tehnyt, takaisin vanhaan intohimooni? Pienempänä (nassikkana) olin aivan innoissani hyppäämisestä, hyppäämään oli aina päästävä ja kouluratsastus oli niiiiiiin tylsää. Asetelma oli jossakin vaiheessa kääntynyt päälaelleen, ja ratsastinkin lähinnä koulua, viilasin kaikkia pieniä yksityiskohtia. Ja nyt olin menossa estekisoihin, joissa olin käynyt luoja ties milloin viimeksi. Esteradatkin olivat todella pelottavia opetella – ne tulivat nokan eteen niin nopeasti, että pää menisi sekaisin niitä harjoitellessa. Kouluratsastuksessa sai sentään harjoitella rataa kauemmin, itse asiassa niin kauan, kun se kutsussa kerrottiin. Hui kamala.
Hypen hoitaminen ja varustaminen sujuivat ripeästi ja oli aika ryhtyä hommiin. Kävelimme kahdeksanhenkisen joukkiomme kanssa kentälle ja käännyimme oikeaoppisesti kaartoon. Kiristin satulavyötä molemmilta puolilta ja pyysin Kasperia (joka juuri sopivasti oli laiskasti kävelemässä poispäin) roikkumaan oikean puolen jalustimessa sen aikaa, kun nousisin selkään, ettei satula keikkaisi ympäri. Pyysin pisamanaamaa kiristämään avukseni myös satulavyötä, ja miehenalku teki työtä käskettyä minun huhkiessa vastinhihnojen vetämisen kanssa. Kun satulavyö oli tarpeeksi kireä, lyhensin vielä jalustimia ja lähdimme hevosen kanssa kävelemään uraa pitkin rauhalliseen tahtiin.
Ravilämmittelyn jälkeen oli aika aloittaa totistakin totisempi toiminta. Ensimmäisenä esteenä oli neljänkymmenen senttimetrin korkeudessa killuva pysty, jonka ajattelin sujuvan leikiten. Katselin muiden suoritusta esteelle ja kun oli oma vuoroni, nostin laukan. Laukka meinasi ensin olla hieman hätäistä, mutta tehtyäni ympyrän laukassa sain hevoseen parempaa kontaktia. Liisimme esteen yli hienoisella ilmavaralla, ja minä jäin jälkeen. En edes halunnut kuvitella, minkä näköinen olin siinä hetkessä… Osasin vain toivoa, etteivät kentän laidalla kihertäneet pikkutytöt saaneet pokkareillaan hyvää kuvaa hypystämme. En halunnut saada kuvaa koskaan nokkani eteen, ainakaan katseltavaksi…
Pienen pystyn jälkeen hyppäsimme okseria. Tunsin Hypen kuumuneen allani ja päätinkin siinä odotellessamme vuoroamme tehdä hieman voltteja käynnissä ja ravissa höyryjen päästelemiseksi. Vuoromme tultua nostin laukan suoraan käynnistä, ettei hevonen pääsisi yrittämään kuskaamistani. Annoin hevoselle pieniä puolipidätteitä kunnes tunsin vauhdin sopivaksi. Kevensin hieman istuntaa ja pääsin esteellä hyvin mukaan. Siirsin ratsuni laukasta ravin kautta käyntiin ja taputin sen kaulaa. Kyllä me jotenkin (ainakin Hyperion) koikkelehtisimme radankin läpi. Toisella kerralla rytmi oli rauhallisempi ja samoin hyppykin. Minun piti vain muistaa pitää tällä kertaa jättölinja suorassa, ennen kuin kääntäisin meidät omalle paikallemme jonoon.
Viimeisenä oli koko radan ratsastamisen vuoro. Esteet korotettiin jokaiselle ratsukolle yksilöllisesti heidän korkeimman osallistumisluokkansa mukaan, joka tarkoitti meillä 80 senttimetriä. Olimme Hypen kanssa lähtövuorossa viidensinä, ja kun Anne kertoi meille radan, meinasivat perhoset vatsassani muuttua söpöiksi, lentäviksi dumboiksi. Miten ikinä voisin muistaa radan näin nopeasti, kun siihen sisältyi joku voltti ja viisi estettä?! Okei okei, ehkä vähän liioittelin – olinhan hypännyt pidempää ja haastavampaa rataa aikaisemminkin, eikä siinä ollut hämminkiä. Minun oli vain koottava itseni ja katsottava, miten se menisi. Kehoni paistui turvaliivini sisällä kuin keittokattila, eikä hikoamista helpottanut hetkellinen stressini.
Kun oli minun vuoroni, hengitin syvään ja nostin laukan. Otin laukkaa ympyrällä pari kierrosta, kunnes ohjasin Hypen okserin ohi aidan puolelta. Käänsin ruunan portilta kohti ykkösestettä ja tunsin hevosen kiihdyttävän allani. Ensimmäisessä hypyssä oli jo roimasti ilmavaraa ja näytin taas sammakolta, sisiliskolta tai sohvaperunalta. Vaihdoin kaarteessa laukan ja otin hevosta kiinni, joten saavuimmekin siististi ristikolle, jossa sain itseni kunnolla mukaan. Hype ennakoi portin ja yritti kaahottaa suoraan sille. ”Britta, pidä ulkoavut todella voimakkaina, muuten Hype sinkoilee mihin sitä huvittaa”, Anne ohjeisti ja minä painoin ulkopohkeen kiinni. Sain kuin sainkin ruunan (paisuneelle) voltille ja sieltä pois ja liisimme nyt hieman rauhallisemmin portin yli. Laukka vaihtui esteen päällä ja lähestyimme vauhdilla muuria. Hetken kimo kyttäsi estettä, mutta topakat pohkeet saivat sen unohtamaan turhan haahuilun ja traksu keskittyikin hyppyynsä. Okseri ylittyi pienellä ilmavaralla ja vauhtiakin riitti. Viimeinen ristikko ylittyi siistimmin ja sitten rata olikin jo ohi. Hidastin vauhtiamme ravin kautta käyntiin ja kehuin hieman puuskuttavaa ruunaa ylenpalttisesti. Hienosti se loppujenlopuksi meni, eikä toinenkaan kerta jättänyt ketään kylmäksi – se oli tarkempi, siistimpi ja parempirytmikkäämpi.
Ehkä, mahdollisesti, kisat sujuisivat hyvin. Sen näkisi kuuden päivän päästä, jolloin minulla olisi varmastikin löysät housussa ja dumbot vatsassa. Täytyisi kyllä psyykata itseäni nämä kuusi päivää, etten aivan turhaan hätäilisi. Kyllä se siitä. Nehän olivat vain yhdet kisat. Vain ensimmäiset pitkiin aikoihin.
Kiitos valmennuksesta! =)
|
|
|
Post by Emmy on Jun 12, 2013 20:15:08 GMT 2
Patronin kanssa verkkalaukkoja. Poni oli vähän tahmea, mutta vertyi lopulta ja oli oikein mainio.
|
|
|
Post by Odelie on Jul 30, 2013 17:23:56 GMT 2
Esteiden yli pääseminen loppuvalmennuksesta oli helppoa ja innoissaan Edi niitä tuntui ylittävän, korvat visusti hörössä. Viimeisillä hypyillä saatiin aikaiseksi sievä ja oikenlainen hyppy, johon itsekkin sain olla tyytyväinen, kun vauhtiakin oli tarpeaksi alun tahmeudesta huolimatta. Kiitos valmennuksesta (:
|
|
|
Post by Akku on Aug 16, 2013 19:01:59 GMT 2
tyytyväinen ratsastaja valmennuksen jälkeen jee, tajusin, että tinypicin kautta pystyy lataan kännykästä suoraan, joten piirros-maksuja tulossa, ja pari tarinaa, varmaankin viikon sisällä.
|
|
Linnea
Perustallilainen
Posts: 137
Koulutaso: VaA
Estetaso: 140cm
|
Post by Linnea on Sept 13, 2013 14:45:09 GMT 2
Vähän myöhässä, kun unohdin kokonaan. Tästä on aika kauan, mutta toivottavasti pystyttäisiin vielä kuittaamaan suorittaneeksi. =)
Tänään oli sitten valmennuspäivä. Oltiin osallistuttu Sentin kanssa Mustikkapolun estekilpailuihin ja samalla mitalla Seppeleen pitämään valmennukseen. Hypättäisiin tänään metriä ja kahdeksaakymppiä, ja olin oikein onnessani kävellessämme kentälle. Muut odottivat myös ratsujensa kanssa valmennuksen alkamista.
Lämmittelyiden jälkeen päästiin itse asiaan ja hyppimään kokonaista rataa. Sentti oli innoissaan ja mä olin samalla mitalla kanssa. Me tartutimme innostusta lisää koko ajan toisiimme, olimmehan me molemmat aikamoisia estefriikkejä. Kun vuoromme tuli niin vain pienet heiveröiset avut riittivät uljaalle, intoa pursuvalle ratsulleni kun se säntäsi reippaassa laukassa liikkeelle. Kokeneena esteratsastajana sain laukan hallintaan heti ja esteistunnassa ohjasin orin ensimmäiselle esteelle.
Tunsin kuinka suuri puoliverinen imi esteille oikein kunnolla ja heti tuli itsellekin mahtava fiilis. Ihan kuin oltaisiin jo kisoissa, vaikka oltiin vasta valmennuksessa! Sel ZEL hyppäsi pystyn ilmavasti ja pian ohjasin herran oikealle ja kaarteen läpi seuraavalle esteelle. Hyppypaikka löytyi hyvin ja matka jatkuu toisen esteen jälkeen tötterön ympäri ja neljännelle esteelle. Portilla en kerennyt hyppyyn ihan mukaan ja alastulossa oli hieman ongelmia. Jatkettiin kuitenkin reippaasti eteenpäin.
Hypyt olivat puhtaita ja nopeasti ohitse. Energia virtasi lävitsemme ja olimme kuin yhtä. Kuitenkin parin päivän takaiset rankat päivät ottivat omansa takaisin juuri ennen toiseksi viimeistä estettä ja tunsin jalkojeni menevän turtanaksi. Ajatukseni pääsi harhailemaan kiroessani jalkojeni väsymystä, sillä ikinä näin ei ollut käynyt. Ei koskaan kuusitoistavuotisen hevosteluni aikana. Noh, ehkä en ollut ikinä harrastellut liikuntaa niin rajusti ennen ratojen hyppimistä, joten se varmaan vaikutti.
Metrin okseri lähestyi uhkaavasti ja pian tunsin Sentin lähtevän hyppyyn. Jäin hypystä ikävästi jälkeen kun tuntui että en vain jaksa kantaa jaloillani enää kunnolla kroppaani. Alastullessa tunnen tasapinoni järkkyvän, sillä alastulo itselläni oli huono. En päässyt mukaan hyppyyn ollenkaan. Olen ollut kuitenkin viimeiset vuodet aikamoinen pysymään hevosten selässä, joten nytkin tippumiselta vältyttiin, vaikka lähellä oli. Viimeinen ristikko ylittyy sitten paremmin kuin portti ja okseri.
Taputan Senttiä kaulalle hienosta suorituksesta. Se hyppäsi hienosti ja kuunteli apuja, vaikka itse en ollut parhaassa vireessä. Siirrän voikon ravin kautta käyntiin ja jään katsomaan seuraavien suorituksia silitellen ratsuani "salaa" aina kaulasta. Minun rakas upea orhi poikani.
"Kiitos valmennuksesta!"
|
|