8.-10.3.2013 Koulukurssi

[Anne]

Viikonlopun kestävä koulukurssi pälähtää käyntiin. Luvassa koulupainotteisia tunteja, hieman eri tyyleillä. Kurssilta vaaditaan kaksi rentoa ja vapaamuotoista (tuntimaksu tai keksittyä vapaa-ajan toimintaa) maksua merkkiin:



Yöpyminen kotona tai mökeissä. Mukaan mahtuu 12 osallistujaa sebeläisistä!

(Huom, myös estekurssi meneillään, osallistuminen joko sinne tai tänne, niin kaikki halukkaat pääsee =))

Osallistujat 8/12:
Ode
Britta
Däni
Pipsa
Fiia
Anthon
Taru
Akku


Perjantai 8.3.2013

Ensimmäinen tunti - irrottelua kentällä

Ode - Alex
Britta - Hype
Däni - Topi
Pipsa - Sikke
Fiia - Elmo
Anthon - Taiga
Taru - Humu
Akku - Huijari

- Tervetuloa koulukurssille. Ratsastamme kokonaisuudessaan kurssilla viisi tuntia sekä kurssin lopuksi koulukilpailut, aloitin. - Joka päivän toinen tunti ratsastetaan omilla tai hoitohevosilla ja toisen tunnin hevoset määrrään minä. Tänään aloitetaan omilla hevosilla irroittelevalla tehtävällä kentällä. Tavoitteena saada hevonen rennoksi ja työstämään selän läpi.

- Haetaan hyvä käynti ja ohjastuntuma. Käynnissä aletaan ratsastamaan hevosta pohkeella eteen-alas. Istunta, etenkin pakarat ja reidet, säilyvät rentona, jotta hevosella on selässä tilaa liikuttaa lihaksia. Ajatus on saada hevosen pää alas, kuitenkin niin, että ohjastuntuma säilyy koko ajan.

- Tämä tehtävä on niitä, jossa saa ottaa huomioon hevosen luonteen ja koulutusasteen. Hypelle vaikea tehtävä, kun se harvoin pystyy ennen ravityöskentelyä kunnolla rentoutumaan. Huijarille vieläkin vaikeampi, koska sillä ei yksinkertaisesti vielä riitä lihakset täysin tähän tehtävään. Kuitenkin tärkeintä on rentous ja eteenpäinpyrkimys.

- Fiia voi pyytä pitempää käyntiä ja varo, ettei nyrkit käänny vaakaan, kun annat ohjaa. Taru saa antaa Humulle enemmän tilaa ohjalla.

- Hyvä! Tästä asennosta siirrätte hevoset raviin. Sama eteen-alas muoto säilyy. Hevoset joutuvat lumessa nostelemaan jalkoja enemmän, joten välillä voi olla kevyessä istunnassa, että ne tosiaan saavat selän lihakset lämpimiksi.

- Alexilla hyvä ravi. Odelie korjaa ryhti ja katse eteen, ei hevosen niskaan!

- Daniel voi tehdä ulko-ohjasta puolipidätteitä, jos Topi alkaa liian kuumua. Lisäksi muistat pohkeella ajaa tarpeeksi eteen, ettei se Topi painu kuolaimen taakse.

- Vaihdetaan suuntaa ja kerätään hevosia vähän ylemmäs, mutta niin, että ravi pysyy miellyttävänä.

- Akku voi pitää löysähkön tuntuman, jotta Huijari ei jännity. Nuorilla hevosilla on tosi tärkeää, että ei kiskota suusta. Nuoret hevoset ovat niin etupainoisia, että helposti ratsastaja pyrkii ohjalla nostamaan etuosaa ylös. Kuitenkaan hevosella ei ole vielä takan lihaksia, joihin se voisi tukea.

- Kun hevonen liikkuu rentona, haetaan asetusta sisään. Samalla tarkastetaan oma istunta ja etenkin käsien asento. Kyynärpäät kylkien vieressä ja asettava käsi siirrtyy kohti kentän keskustaa.

- Hyvä, Anthon, pehmeä asetus tässä!

- Kun hevonen asettuu, myödätkää sisäohjasta. Jos hevonen on onnistuneesti ratsastettu rennoksi alussa, sen pitäisi hakeutua peräänantoon. Sikellä, Topilla ja Elmolla nyt aika hyvältä näyttää. Taru saa rauhoittaa kättä ja hakea suoralla hevosella taas uudestaan rennon eteen-alas ravin ja sitten uudelleen kokoaminen.

- Se mitä juuri sanoin peräänannosta on tietenkin vain teoriaa ja toimii hevosilla, jotka valmiiksi kulkevat oikein päin. Toiset hevoset vaativat enemmän vastusta ohjasta tai lisää voltteja ja taivutteluja.

- Valmistellaan laukannosto! Akku voi tulla laukkaamaan ympyrälle kentän keskelle, muut uraa pitkin. Britta, istu rauhassa alas ja myötää liikettä, hyvä!

- Haetaan laukassa asetus sisään. Odelie, irrottele enemmän sisältä, ulko-ohjan tuki! Nyt on hyvä Alex siinä. Ulko-pohjetta vähän eteen, ettei Alex työnnä takaosaa sisälle.

- Anton renoutuu ja vähennä nykimistä hartioista laukan tahtiin. Lantioon, rento, avaava liike, joka antaa hevoselle tilaa laukata.

- Daniel, nyt on hyvä laukka! Voit välillä koota sitä ja venyttää pitkillä sivuilla. Niin, että Topi pysyy irtonaisena ja hereillä.

- Taru, enemmän sisäpohjetta ja aseta sisälle. Ulkokäsi ei lähde vetämään, vaan pysyy paikallaan ja antaa hevoselle tuen, johon nojata.

- Siirretään käytniin ja pidetään asetus. Pipsa, enemmän pohjetta, ettei Sikke painu alas. Sikellä on hyvä muoto ja kokoamisaste, mutta saisi enemmän olla aktiivinen kuolaimelle. Herättele sitä puolipidätteillä ja vaihda asetus välillä ulos.

- Akku, nyt hyvä asetus. Pidä Huijarin kaula edelleen pitkänä ja ratasta pohkeella. Tämä lumikentällä työskenteleminen on sille jo tosi kovaa treeniä, enempää ei tarvitse pyytää.

- Vaihdetaan etuosakäännöksen kautta suuntaa.

- Fiia, ratsasta koko käännöksen ajan eteen. Rentous säilyy ja ei haittaa vaikka menisitte isommankin kaaren kautta. Käännöksen aikana yritetään pitää asetus sisään ja ulkoavut kääntävät hevosen.

- Sitten uudessa kierroksessa valmistellaan laukka. hevosen kokoamisaste ja rentous pysyy koko noston ajan. Hyvä nosto, Britta!

- Asetus sisään ja sisäpohje vahvana. Voitte vaikka naputtaa sitä sisäpohjetta normaalia enemmän. Tärkeintä, että saatte reaktion hevoseen.

Kun laukkaa oli kestänyt jonkin aikaa ja kaikki näyttivät hyviltä, oli aika siirtää raviin.

- Nyt on rentoa porukkaa, hyvännäköisiä hevosia teillä! Tällä tuntumalla lähdetään sitten kurssin aikana työstämään hevosia. Rennosti eteen pyrkien. Hienoa! Voitte tehsä loppukäynnit maastossa, Topi kärkenä, Taiga viimeiseksi ja Huijari keskivaiheille.

Akku ja Huijari

Toinen tunti - Hevonen rennoksi ja peräänantoon käänteisellä hevosella.

Ode - Janus
Britta - Edi
Däni - Reino
Pipsa - Eela
Fiia - Alma
Anthon - Myntti
Taru - Frank
Akku - Blade

- No niin, päivällä ratsastitte kentällä vakihevosianne rennoksi ja tavoitteena peräänanto. Nyt olen määrännyt teille hevoset, jotka ovat jossain määrin vastakohtia edellisille ratsuillenne. Tehtävänä onkin omalla tyylillä ja lämmittelyllä saada tämä hevonen yhtä luontevasti kulkemaan kuin edellinenkin edellisellä tunnilla. Aloitetaan!

- Odelie, sulla on nyt Janus, joka on ollut todella kuuma aikoinaan ja on sitä osittain vieläkin. Se vaatii ratsastajalta paljon taitoa ja rauhallisuutta, jos meinaat saada sen rennoksi. Kannattaa aloittaa rauhassa, siirtymisten kautta hakea tuntumaa.

- Britta, siinä missä Hype on herkkis, on Edi jähmeä lahna sen rinnalla. Tarvitset vahvaa nopeaa pohjetta ja selkeitä ohjasotteita, kun taas Hypellä lähinnä pohkeilla rauhoitetaan hevosen ryhtmiä.

- Daniel, vaikka Reino vaikuttaa peruspuskailuratsulta, on se hevonen siinä missä muutkin. Täysin mahdollista saada se kulkemaan hyvässä, kootussa muodossa. Olen useamman kerran kokeillut. Tarpeeksi pohkeita ja todella vahva ukopohje, joka pitää sen takaosan kurissa. Ohjilla voit ottaa hyvän tuntuman, jota kohti ajat. Ensin reipasta menoa, sitten alat kokoamaan.

- Pipsa, Eela on herkkä ja helposti kuumuvaa sorttia, mutta vaatii kunnolla pohkeen tukea, väliä johon asettua. Eela harvemmin puree kiinni kuolaimeen, mutta helposti painaa kuolaimen alle. Joten tasainen pohjetuntuma ajaa hevosta ylös ja eteen, koti myötäävä ohjaa.

- Fiia, vaikka Elmo osaa olla laiska tai kuumuva, Alma osaa olla lähinnä lauhkea. Sen on hevonen, jota täytyy hieman ärsyttää. Toisin kuin Elmoa, jolla saat silloin aikaan vain kaoottisia tilanteita. Eli pyydät siltä paljon, kokamista, venymistä, väistöjä. Sitten kun se herää ja lopettaa sen kuolaimeen nojaamisen, Alma on varsin mukava.

- Anthon, Taiga on tosi pehmeä yleisolemukseltaan ja liikkuu helposti eteen. Myntti taas vaatii todella paljon pohjetta ja taivutteluja, jonkin verran jopa ylitaivutteluja, että alkaa lämpenemään. Eli paljon jumppaa myöskin kehiin.

- Taru, Humu on yksi sisäpohjetta vasten nojaava pomppupallo. Frank sen sijaan on aika tasainen ja pehmeä. Molempia yhdistää omalaatuinen ja vaikea ravi, mutta Frank on tosi mukava suusta ja toimii kuin unelma väistöissä verrattuna Humuun. Frankille voi ensin hakea hyvää ravia, jota sitten alat pienentämään ja tekemään pieniä väistöpätkiä ja siitä laukannostoja.

- Akku, siinä missä Huijari on raakile, on Blade todella osava ja vaativa hevonen. Herkkä suustaan, mutta tarpeeksi tasaisella ratsastuksella helposti koottava. Volteilla ja selkeillä asetuksilla Blade on helppo saada alle. Myös laukannostoja ja pieniä laukkapätkiä kannattaa hyödyntää.


Maksussa voi kertoa vapaasti miltä hevonen tuntui ja mitä teitte tai vertailla edellisen tunnin ratsuun.

---

Lauantai 9.3.2013

Ensimmäinen tunti - Koulukiemuroita kerrakseen

Oli jälleen vakiohevostunti. Lämmittelyjen jälkeen aloitimme tiukan kouluväännön. Tarkoituksena oli ratsastaa haastavampaa tehtävää, jota olin hionut koko edellisen viikon. Olin jo ennen tuntia jakanut ratsastajille kaavakuvan tehtävästä, jotta se olisi helpompi tunnilla suorittaa:

Lämmittelyn jälkeen teimme tehtävää molempiin suuntiin, sekä käynnissä että ravissa.

Kertoessasi tästä tunnista lyhyesti (tai pitkästikin) saat vastakommentin.

Fiia ja Elmo tallissa tunnin jälkeen. Spessu Fiialle!

Toinen tunti - Hevosen venytys ja vanutus

Ode - Frank
Britta - Eela
Däni - Rotta
Pipsa - Gitta
Fiia - Venna
Anthon - Pella
Taru - Huiska
Akku - Patron

Päivän toisella tunnilla oli aika kasata hevosia. Lämmittelyjen jälkeen join porukan kahdelle pääty-ympyrälle:

Pipsa - Gitta
Fiia - Venna
Anthon - Pella
Akku - Patron

Taru - Huiska
Ode - Frank
Britta - Eela
Däni - Rotta

Teimme ympyrätyöskentelyä ja siinä askeleen pidennystä ja lyhennystä kaikissa askellajeissa.

Kerro tai piirrä vapaasti tunnista.
Tästä tunnista kertoessasi saat vastakommentin!

---

Sunnuntai 10.3.2013

Ensimmäinen tunti - Kaarevia uria ja takaosakäännöksiä

Ode - Myntti
Britta - Frank
Däni - Laila
Pipsa - Venna
Fiia - Huiska
Anthon - Reino
Taru - Eela
Akku - Rotta

Tunnilla teimme loivia sekä jyrkempiä kaarevia uria. Lisäksi harjoittelimme takaosakäännöksiä.

Tunnista voi kertoa vapaasti!



Leikkimieliset koulukisat

Kisat ratsastettiin omalla vakkarihevosella. Ratana toimi K.N. Special ja arvoisa tuomaristo (Anne, Elli ja Kride) painottivat teiden seuraamista ja hevosen rentoutta arvostelussa. Tulokset olivat seuraavanlaiset:

1. Fiia - Elmo 73.28%
2. Britta - Hype 71.197%
3. Odelie - Alex 67.504%
4. Akku - Huju 64.285%
5. Anthon - Taiga 62.542%
6. Däni - Topi 57.472%
7. Pipsa - Sikke 57.384%
8. Taru - Humu 54.997%

(arvottu koulukoneella)

Kisoista voi kertoa vapaana tarinana tai lyhyesti kertoa, miksi saitte radalta juuri nämä pisteet.

[Pipsa]

Lauantai 9.3 - Koulukiemuroita kerrakseen

“Tää näyttää kyllä aika haastavalta”, Fiia analysoi Annen jakamaa monistetta. “Ainakin riittää hommia kyllä tässä”
“Tosiaan”, nyökkään kiristäessäni samalla Siken satulavyötä. “Ainakin nuo sulkutaivutuspätkät on meille tosi hyvää treeniä, miulla itelläni on siinä ainakin paljon kehittymistä, kisoissakin tulee yleensä just suluista ne huonoimmat pisteet”

Kiristettyäni satulavyön, nousen kevyesti ponini selkään. Jalustimet ovatkin jo eilisen jäljiltä sopivat, joten pääsemme heti suuntaamaan uralle kävelemään.

“Muistaahan kaikki sen jakamani monisteen sisällön? Hyvä. Nyt ensin tietysti verkkaillaan hevoset hyvin”, maneesiin saapunut Anne selittää. “Yrittäkää löytää samanlainen rentous kun eilenkin. Jokainen voi lämmitellä melko itsenäisesti, käyttäen niitä keinoja mitkä sille omalle ratsulle parhaiten sopii”

Käveltyämme Siken kanssa suht kauan ensin pitkillä ohjilla. Kuten eilenkin olimme tehneet, alan ratsastaa ponia ensin hyväksi käynnissä. Käynnin alettua tunnuttua hyvältä, pyydän tamman reippaaseen raviin. Ympyröillä asettelen Sikkeä hyvin kumpaankin suuntaan, sekä väistäen takapäätä sisään sekä ulos. Laukassa teen myös erikokoisia ympyröitä.

“Noniin, nyt alkaa näyttää hyvältä!”, Anne huikkaa. “Ottakaas kaikki hetkeksi käyntiin, niin voidaan kohta aloitella tämän tunnin tehtävä”
“Tehtävä on tosiaan melko haastava, joten jokainen tekee sitä toki omalla tasollaan. Ensin aloitetaan tekemään sitä käynnissä. Jos tuntuu liian ahtaalta, päätyihin voi tehdä ympyröitä. Muistakaa hyvä ja reipas käynti, sekä huolelliset valmistelut. Noniin, Ode ja Alex voi aloittaa sieltä H:sta väistämään!”

Ratsastettuani Siken kanssa huolellisen kulman, on aika aloittaa tehtävä. Herkästi poni väistää pohjettani, mutta liikkuu hieman tahmeasti.
“Pipsa, rento ja pitkä jalka. Nyt istunnalla jarrutat sitä vähän. Istut myös hieman vinossa oikealle”, Anne kommentoi. Nämä virheet korjaamalla sujuu uralle väistäminen hyvin; Sikke liikkuu kivasti eteenpäin ja pysyy hyvin suorana.

Laukannostosta tulee hyvä, mutta käyntiin siirtymä ennen avotaivutusta on turhan hätäinen. Avon alkupätkässä Sikke on liian hätäinen, mutta lopussa se jo taipuu paremmin. Siirtymä avosta sulkutaivutukseen on kömpelö, mutta muuten sulkutaivutus on ihan ok. Kun Anne kehottaa minua ihan rohkeasti asettamaan enemmän, tuntuu sulkuväistökin menemän selvästi paremmin.

Tehtävässä riittää paljon hiottavaa ja kerta kerralta se tuntuu sujuvan paremmin meidän osaltamme. Etenkin laukkapätkällä Sikke alkaa kulkea tosi kivasti, samoin avotaivutuksessa.

“Hyvää työtä tänään kaikilta”, Anne kehaisee meitä. Jokaiselle ryhmäläiselle hän antaa vielä kommentin tunnista, ennen kuin suuntaamme porukalla maastoon jäähdyttelemään.

Sunnuntai 10.03 - Koulukisat
Ratsumme kiilsivät kilpaa seisoessaan nätissä rivissä keskellä maneesia. Me kaikki kurssilaiset olimme pukeutuneet siististi ja kisoihin sopivasti ja myös hevosten puunaamiseen oltiin käytetty runsaasti aikaa.

“Tänään on sitten viimein se kurssin kohokohta, kisat nimittäin”, Anne selittää tuomarinpöydän takaa. “Kisat on tosin ihan vaan leikkimieliset, joten älkää ottako mitään stressiä. Tuomaroidessa painotamme teiden seuraamista ja hevosen rentoutta. Ohjelmanhan te kaikki olette tietysti huolellisesti opetelleet ja muistatte varmaan lähtöjärjestyksen?”
Kaikki nyökyttelevät vastaukseksi.
“Hyvä. Sitten vaan verkkailemaan hevosia!”

“Monensia työ ootte?”, Odelie vilkaisee minuun korkealta Alexin selästä.
“Kolmansia”, henkäisen. Vaikka olimme Siken kanssa kisanneet paljon ja menestyneetkin kisoissa, saivat ne aina perhoset läpyttelemään ympäriinsä mahassa. “Sinäänsä hyvä kun ei tarttee hirmu kauaa odottaa omaa vuoroa”
“Jep, myö kun ollaan vasta vikoja”, nainen hymyilee. “Alex tuntu tänään kyllä onneks tosi kivalta tuossa aiemmin”
“Sikke taas oli jotenkin hirmu tahmea, vaikka yleensä se on kyllä ennemmin reipas kun hidas”, selitän ottaen ohjaa hieman paremmin tuntumalle, kääntäen tamman voltille. “Saa sitten nähdä miten menee”

Lämmittelyksi menemme Siken kanssa ensin ravia pitkin ohjin, sitten tehden muutama siirtymää. Siirtymissä tamma tuntuu vetelältä ja painaa kädelle, minun yrittäessä saada siihen edes jonkinlaista vauhtia. Nostoissa vuonohevonen on edelleen tahmea eikä oikein kuuntele pohkeitani, mutta alkaa kuitenkin lämmetä reippaan laukkapätkän jälkeen. Oma suorituksemme kuitenkin läheni uhkaavasti, joten oli aika siirtyä maneesille.

Minua ja Sikkeä ennen menevän Britan ja nuoren Hypen työskentely näytti varsin kivalta. Yhtä hyvännäköiseen rataan pitäisi minun ja Sikenkin pystyä, vaikka mitään superprosentteja tulisimmekaan tänään saamaan.

Radalla kuitenkin alku oli lähes totaalisen surkea. Sikke sipsutti tervehdykseen mennessä mummoravia ja kiemurteli kuin käärme. Pysähdys oli sentään ihan ok, mutta siirtymä harjoitusraviin oli tahmeaakin tahmeampi, aivan kuin Sikke olisi liikkunut polviaan myöten tervassa. Kaikenlisäksi omat kätenikin seilasivat aivan missä sattuu. Ero harjoitus- ja keskiravin välillä oli lähes olematon. Volteillakin sain lähes potkia ponia eteenpäin ja oma turhautumiseni alkoi selvästi vaikuttaa siihen. Kaikki alussa ollut edes jonkinlainen pyöreys ja rentous katosi, enkä voinut syyttää siitä kuin itseäni. Laukannostoissa sain kuitenkin koottua itseni ja nostot menivät itse asiassa melko nappiin. Laukkapätkissä Siken kadonnut liike tuntui löytyvän ja ero alkuun oli valtava. Valitettavasti pian oli kuitenkin jo lopputervehdyksen vuoro.

Radalta poistuessa taputan Siken paksua kaulaa, antaen ohjan valua pitkäksi. Pihalla katsomossa katsomassa ollut Kirsikka pinkaisee heittämään ohuen loimen hikeentyneen ponin selkään.
“Ihan kivastihan teillä meni”, ponini hoitaja hymyilee.
“No jaa, alku nyt oli mitä oli mutta loppuun oon kyllä tosi tyytyväinen”, henkäisen. Ulkona oli alkanut tuulemaan viiltävästi. Kirsikan pidellessä tammaa puen itselleni paksumman takin, suunnaten sen jälkeen kentälle jäähdyttelemään.

Kuten olin arvannutkin, voiton kisoista oli kahmaissut viime aikaisia kisoja hallinneet Fiia ja Elmo. Minä ja Sikke olimme sijoittuneet toisiksi viimeisiksi, kuten olin osannut odottaakin. Prosentteihin olin kuitenkin ihan tyytyväinen, olihan niitä tullut jopa 57.384%. Emmekä me onneksi Siken kanssa olleet ainoat alisuoriutuneet…

Kisojen jälkeen puimme vielä kisasuoritukset läpi, Annen antaessa vielä jokaiselle lisää palautetta suorituksesta. Myös Emmyn kuvaamat videot radoista olivat mielenkiintoista ja antoisaa katseltavaa.

[Anne]

Tein loput tunnit hieman laiskasti, kirjoitus tökkä sen verran. Maksuvaatimuksia vähennetty kolmesta kahteen ja tosiaan saa olla rentoja maksuja ja myös vapaa-ajalta ihan keksittyjä tapahtumiakin =)

[Odelie]

Maksu 1 - Venyttelyä ja vanuttelua lauantaina

Frank oli yksi niistä hevosista, joiden selkään olin unelmoinut pääseväni joku päivä ja siksi pienet perhoset pyörähtivät kiusallisesti vatsassani. Pyristelin kuitenkin ajatukset pois päästäni ja asetin Frankille satulaa selkään. Ruuna katseli minua rauhallisila silmillään ja tuuppasi herkkujen toivossa. Naurahdin kevysti ja rapsutin kimon jättiläisen turpaa. Turhaan jännitin, kun Frank tuntui olevan rauhallisuuden perikuva. Sujautin Frankille kuolaimet suuhun ja kiinnitin remmit huolellisesti. Tästä se lähtee, ajattelin ja maiskautin Frankin liikkeelle, kohti maneesia.

Vilkaisin muita maneesiin tulleita ja hymähdin hievan huvittuneena. Frankkiin verrattuna jokainen poni ja hevonen tuntui pieneltä. Kiristin Frankin satulavyötä ja kevyesti nousin sen selkään. Selässä istuminen tuntui, kun olisi spagattia tehnyt, ainakin verrattuna omaan laiheliini Alexiini, mutta kaikkiin tuli tottua. Hetken istuin satulassa hieman jännittyneenä, ennen kuin maiskautin Frankin liikkeelle. Yllätyin positiivisesti ruunan pehmeästä käynnistä, tuntui kun olisi liikkuvien pilvien päällä istunut. Taivaallista.

Alkukäyntien jälkeen lähdin hakemaan parempaa tuntumaa hevoseen ja lähteä työskentelemään sen kanssa. Frank oli hieman raskas ratsastaa eteen, mutta kannustuksen avulla sain kulkemaan sen yllättävän reippaasti. Tyytyväisenä taputin sitä, kun se haki eteen ja alas ja pian Anne käskikin meidät työskentelemään ympyröille. Aluksi Frank hangoitteli hiemn vastaan, kun pyysin sitä asettumaan ja myötäämään kunnossa, joten pieni napautus raipalla lavalle, teki sille terää. Raviin siirtyessä reipas työskentely jatkui vauhdikkaasti ja jättiläinen sai pikku hiljaa koottua itseänsä parempaan suuntaan. Se vaati vain tilaa ja kärsivällisyyttä minulta.

Ravityöskentely sujui hienosti meiltä ja askeleiden pidennykset toimivat huomattavasti paremmin meidän kohdalla, kuin lyhennykset. Frankillä oli kuitenkin ajoittain hieman vaikeuksia mahtua ympyrälle sen kiihdyttäessä tahtia ja minulla oli täysi työ pitää se omassa kohdassaan, ettemme olisi jyräneet edessä kulkevaa Hiuskaa. Eela pärskähti takanamme innokkaana ja se antoi taas merkin, että menimme hieman liian hitaasti. Tasapainoa raviin oli hieman vaikea löytää, mutta lopulta löytyi hyvä tahti, johon oli helppo palata pidennyksien ja lyhemmyksien jälkeen. Epäonnistuneet lyhennykset jäivät kuitenkin vain muutamaan kertaan, sillä olin pikku hiljaa alkanut saada kuvaa, kuinka Frankkia tuli ratsastaa.

Laukka oli taivaallista. Olisin voinut nukahtaa Frankin tuudittavaan laukkaan, joka oli kuin parhaalla keinuhevosella. Unohdin hetkeksi Annen määräykset, mitä piti tehdä, sillä en osannut muuta kuin nauttia jättiläisen laukasta. Pian oli kuitenkin pakko palata maan pinnalle ja suorittaa määrätyt tehtävät. Frank tuntui saavan laukasta virtaa itselleen ja siksi työskentely sujui muitta mutkitta, vaikka se muutaman kerran hangoitteli taas vastaan, kun tuli siirtyä takaisin raviin tai käyntiin laukasta. Se olisi halunnut jatkaa menojaan, olin tainnut kannustaa sen liiankin hereille tällä tunnilla, mutta kokemus oli mitä uskomattomin.

Loppukäynneissä taputtelin tyytyväisenä Frankkiä, joka pärski vielä reippaana ja sillä tuntui löytyvän vielä virtaa vaikka mihin. Kaulasta se oli kuitenkin hikoillut kiitettävästi, joten liikuntaa se oli saanut, ja minä myös. Hymy ei hyytynyt millään huuliltani, kun käänsimme hevoset kaartoon ja hyppäsimme alas selästä. Löysäsin ruunan vyötä ja lepertelin sille kiitoksia. Frankillä ratsastaminen ei ollut todellakaan jättänyt kylmäksi ja olin sataprosentisen varma, että haluaisin mennä sillä vielä monet kerrat uudestaan.

Maksu 2 - Kisat
Kannustin Alexia liikkumaan reippaammin eteen ja kokosin sitä hieman paremmin kasaan. Alex tuntui taas tänään erityisen reippaalta, joka kauhistutti minua itseäni, kouluradasta ei tulisi mitään, jos Alex rallattelisi pitkin maita ja mantuja, minä tietysti syömässä hiekkaa. Hidastin Alexin käyntiin ja hengitin. Oli vielä yritettävä. Vielä oli mahdollisuus saada se toimimaan paremmin. Napautin Alexin takaisin raviin ja reippaasti se lähti johkottelemaan pitkää sivua pitkin. Kokoa, rentoudu, hengitä. Pikku hiljaa Alex antoi minulle periksi ja alkoi toimimaan. Siirsin ruunan taas takaisin käyntiin ja taputin sitä, radalla tuskin tulisi menemään yhtä hyvin, mutta tärkeintä oli, että me molemmat yrittäisimme parhaamme.

Ratsastin Alexin kanssa alkutervehdykseen ja pysäytin sen. Huokaisin syvään, samalla kun tervehdin tuomareita, kiitin luojaa siitä, että Alex tajusi jäädä seisomaan paikoilleen ja oikeaan asentoon. Sitten vain liikkeelle. Ruuna tuntui hieman jännittyneeltä meidän jolkottaessa eteenpäin, mutta siitä huolimatta kannustin sitä liikkumaan. yritin pitää hartioitani rentona, sillä Alex reagoi jostain syystä omaan jännityineisyyteeni vahvasti. Käynnit menivät hienosti ja silloin tajusin itsekkin olla hieman varmempi ratsastaja. Ravissa kaikki tuntui menevän pieleen ja silloin aloin taas jännittämään aivan turhaan. Laukat sujuivat kuitenkin mittakaavassa parhaiten. Alex oli rento, työskenteli, taipui ja asettui parhaiten ja kuunteli apujani hyvin. Jotain hyvää löysin siis suorituksestani.

Puuskahdin ja maiskautin Alexin raviin, kun tulimme pois radalta. Jännitys tosiaan vei puolessa rataa voiton ja minusta tuntui, että olin kuin perunasäkki Alexin selässä. Ruuna kuitenkin oli kulkenut upeasti eteenpäin, joten sain olla enemmän kuin tyytyväinen yleensä pelleilevään Alexiin. Ratsastelin vielä hetken ulkona käynnissä Alexilla, ennen kuin ohjasin sen tallin ovelle. Laskeuduin alas satulasta ja jäin seisomaan paikalleni. Jännitys värisi edelleen kehossani ja pyrin peittämään sen halaamalla innokkaasti puuskuttavaa punaista jättiläistäni. Alex tuuppasi minua tuttavallisesti. Vain hetki ja saisimme tietää tulokset. Sääli, etten kerennyt näkemään muiden ratoja.

Katselin tuloksia hieman hämmentyneenä ja rapsutin niskaani. Olin luullut, että Alex oli sipsutellut radalla aivan omiaan, mutta tulosten mukaan meillä oli mennyt suhteellisen hyvin. Pieni hymy ilmestyi kasvoilleni ja katsahdin hieman epäuskoisesti Brittaa, joka virnisti minulle pirteästi.
- Onneks olkoon kakkossijasta, sanoin tytölle.
- Eikä mennyt Alexilla niin pahasti kun väitit, Britta tuuppasi minua kylkeen ja minä hymyilin. Olin tainnut aliarvioida hevoseni jossakin suhteessa. Kisat oli nyt käyty ja paikat suhteellisen siivottu, joten kokoonnuimme vielä pohdiskelemaan tuloksiamme.

Emmy oli kuvannut suorituksia kamerallaan ja katselin menoani järkyttyneenä. Nojasin hieman eteen ajoittain, olin oikeassa, että Alex oli sipsutellut menemään joissain kohdissa ja tunsin, kuinka puna levisi kasvoilleni. Kaikki ajatukset, jotka olivat harhaillut päässäni, saivat minut tosiaankin näyttämään hirvittävältä selässä ja jännitys, varsinkin hartioissani näkyi selvästi.
- Laukka teillä kyllä meni erityisen hyvin, Anne kommentoi ja oli ilmeisesti huomannut järkyttyneen ilmeeni. Mistä lähtien minä olin oikein kärsivyt näin rakavasta kisajännityksestä, vai johtuiko se vain siitä, että niin monta tuttua oli seuraamassa ja arvioimassa.

- Mä oon kyllä aika ylpeä Hypestä, se meni yllättävän hienosti tänään, Britta huokaisi pehmeä hymy huulillaan ja kutitteli Alexin turpaa.
- Hype meni kyllä tosi hienosti, sen osan mitä minä ehdin nähdä. Jotenkin tuntuu vain oudolta, että saan itsekkin olla tyytyväinen Alexin suoritukseen. Se oli jotain, jota en osannut odottaa, virnistin ja Britta nauroi pehmeästi. Annoin Alexille makupalan suuhun ja tyytyväisenä se rouskutteli porkkananpalaa suussaan.
- Tämä on ollut kyllä harvinaisen ihmeellinen koulukurssi, Britta hymähti ja Alex tuuppasi tuttavallisesti tyttöä kylkeen. - Hei hei, älä anna sitä sille, mä haluan antaa tän leivänkannikan.

[Daniel]

Maksu 1
Uusi hevonen, uudet nappulat (lauantain toinen tunti)

Rottaan oli hauska päästä tutustumaan. Loksahdin sen kanssa samalle aaltopituudelle melkoisen sukkelasti, mikä oli varsin ilahduttavaa. Välillä uuden hevosen selässä on vähän eksyksissä, mutta Rotan kanssa me tultiin hyvin juttuun ihan melkein ensimmäisestä yhteisestä henkäyksestä lähtien. Muutamia pieniä kommunikaatiokatkoksia tuli välillä, mutta ne eivät olleet mitään maata kaatavia tapauksia. Pienellä neuvottelulla päästiin aina jatkamaan työskentelyä ihan ongelmitta.

Välillä Rotta tuntui kuumuvan ja pyrkivän alta karkuun. Silloin rauhoitin omaa ratsastusta ja ruuna asettui. Enimmäkseen se tuntui kyllä aika tyytyväiseltä ja olisi sitä voinut sanoa muovailuvahaksikin, niin muokattavaksi ja nöyräksi se parhaimmillaan rupesi.

Tyytyväinen olin mäkin. Oli kiva päästä testailemaan uuden ratsun toimivuutta ja huomata, että nappulat löytyivät niinkin nopeasti kuin nyt. Ehkäpä Rotta sattui olemaan mun tyylinen hevonen, vaikka etukäteen vähän mietinkin, että mitähän tästä mahtaa tulla. Hyvä siitä tuli. Tuntui, kuin oltaisiin oltu tiimi, ja sehän se ratsastuksessa parasta on. Tuntiin mahtui jokunen ahaa-elämys, paljon hyvää fiilistä ja vain ihan pari hassua kömmähdystä.

Maksu 2
Katastrofikisat?

Hahaha. 57.472%. Mulle ja Topille... K.N. Specialista. Nauratti kun sain paperin käteeni ja nauratti kieltämättä vähän jo radallakin. Olihan se lähellä kuuttakymmentä, mutta reilusti alle meidän kummankaan tason - milloinhan mä olen kooännää kisannut, Topista puhumattakaan? On siitä molempien kohdalla aikaa. Topi, kilpahevonen, oli kaikkea muuta kuin sellainen, mihin mä olen tottunut, ja mä hämmennyin moisesta käytöksestä. Enpä sitten saanut sitä käyttäytymään, vaikka yritys oli kova. Häpeämisen paikka, paitsi että lähinnä tilanne oli koominen.

Kouluratsastus on mulle se juttu. Totta kai vauhdin hurma on aina hauskaa; mikäs sen rentouttavampaa kuin karauttaa laukkaan halki kukkaniityn tai leiskautella yli hurjasta esteestä, mutta mikään ei voita sitä flow-tilaa, jonka voi saavuttaa, kun pääsee todella ratsastamaan. Hoitamaan suuret jutut kuntoon ja sitten hiomaan pikkuasioita, kokeilemaan mielekkäitä, haastavia tehtäviä tai ratkomaan pieniä tai suurempia pulmia hevosen perusratsastettavuudessa.

Niin suurpiirteiseltä kuin mä usein vaikutankin, yksityiskohdilla on mulle väliä. Oli sitten kyse ratsastuksesta, pukeutumisesta tai mistä nyt hyvänsä, kyllä pienten asioiden täytyy toimia, jotta kokonaisuus voi olla parempi kuin "ihan ok, menettelee".

Vaan milläs keskityt pikkuasioihin, kun isompi paketti on ihan levällään ja homma uhkaa mennä läskiksi.

Luulin, että suoritus olisi meille vähän niin kuin sellainen back to basics -juttu. Että mentäisiin vaan ja suoritettaisiin rutiiniluontoinen rataharjoitus, joka koostuu sen verran helpoista perustehtävistä, että mulle jää aikaa ratsastaa hevosta oikein tosi hyväksi. Nåååh. Väärin luultu, tällä kertaa. Ei meistä oikein irronnut nyt ihan semmoista suoritusta kuin mä oletin, että tulisi kaiken järjen mukaan irrota. Tämä taas osoitti, että ei se taso, vaan se senhetkinen suoritus. Perusasiat voi olla niin pirun hankalia!

Suuri saavutus oli jo saada ihmeen niskoittelevaksi heittäytynyt Topi radalle. Se oli tahmea kuin mikä, eivätkä kannuksienkaan olemassaolo saanut siihen eloa. Radalla sen piti kiljahdella välillä lajitovereille, että The Ori on Täällä. Siinä meni varmaankin noin puoli suoritusta, ennen kuin heppa alkoi vähääkään keskittyä. Ei se verkatessakaan hyvä ollut, mutta parempi kuin radan alkuosissa.

Positiivista oli kuitenkin se, että suoritus oli nousujohteinen. Lopusta saatiin jo kivoja pätkiä ja näkyyhän se numeroissakin. Ei niillä numeroilla kuitenkaan väliä ole, pääasia on se, että mä sain kuin sainkin Topiin lopulta vähän otetta. Ei niillä lopun hyvillä, rennon näyttävillä pätkillä kyllä koko suoritusta pelastettu, mutta olipahan jotain, mihin olla tyytyväinen. Yleisesti ottaen suoritus oli meille vähän sunnuntairatsastelua, alisuoriutuminen ehkä mutta entäs sitten. Ens kerralla osataan sitten paremmin - ja hyväksytty suoritus on aina hyväksytty suoritus!

Muille naureskelin vaan, että olin herrasmies ja ajattelin vähän antaa niille tasoitusta. Kyllähän me nyt tietysti muuten oltaisiin voitettu mennen tullen... Vai ehe, oltaisiinko sittenkään?

[Fiia]

lauantai - koulukiemuroita kerrakseen

Lauantai-aamu on aurinkoinen, mutta kylmä. Ei varmasti kuitenkaan pitkään – Elmon hoitamisen lomassa olen tutustunut Annen meille jakamaan monisteeseen, jolla on koulukurssin toisen päivän ensimmäisen tunnin tehtävä. Väistöä, laukkaa, avo- ja sulkutaivutuksia… Yksittäiset tehtävät eivät ole ylitsepääsemättömiä, mutta vaikeaksi homman tekee se, että kaikki tapahtuu niin nopealla rytmillä. Ihmettelyyn ei jää aikaa, vaan apujen on oltava täsmällisiä ja hevosen hyvin kuulolla. Laitan jalkaan lyhyet pallopäiset kannukset ja valmistaudun henkisesti kouluvääntöön, jossa Anne ei varmasti tule päästämään meitä helpolla.

Itse tunti aloitetaan kuitenkin verryttelyllä. Koska kaikki tietävät, mitä tuleman pitää, saamme ratsastaa aika lailla omaan tahtiin eilisiä ohjeita hyödyntäen. Anne pistää pieniä korjausehdotuksia väliin, jos tarvetta on. Minä aloitan kävelemällä ensin kunnolla ja ravaamalla sitten isoja ympyröitä ja voltteja. Elmo on edellispäivän jäljiltä tavallista notkeampi, mutta tiedän kuitenkin, että avot ja eritoten sulut vaativat ihan eri taivutus- ja kokoamisastetta kuin tavallinen jumppailu ja irrottelu. Lähden hakemaan ponille voimaa alle tekemällä ympyröiden lomaan suoria pätkiä, joilla otan vuoron perään lisäyksiä ja kokoamisia.

Pikkuhiljaa Elmo alkaa tulla nopeammaksi ja ravata enemmän alleen, jolloin sen peräänantokin syvenee.
”Ratsasta Fiia sitä Elmoa aktiivisesti ryhdikkäämmäksi”, Anne huutaa. ”Se on rento ja taipuu hyvin, mutta nyt pitäisi saada turpaa vähän ylemmäs ja etuosaa kevyemmäksi. Kanna käsi!”
Nostan kättä hitusen ylemmäs ja yritän ratsastaa jalalla ohjaa kohden. Elmo tuntuu ehkä pikkiriikkisen paremmalta, mutta minä olen jo hiestä märkä. Varmasti hyvä merkki, etenkin kun emme ole vielä edes päässet varsinaiseen tehtävään.

Laukassa jatkan temponvaihteluja hetken molempiin suuntiin. Sitten annamme ratsujemme Annen komennosta kävellä muutaman kierroksen pitkin ohjin, ennen kuin aloitamme kiemurakimaran. Tulemme ensin taivutukset ja väistöt käynnissä, mutta kuulemma ravissakin pitää yrittää, sujui tai ei. Joskus esimerkiksi avot voivat olla ravissa jopa helpompiakin, kun yksinkertaisesti ei vain ehdi tehdä niin paljon. Elmo tosin ei taida kuulua niihin hevosiin, jotka kulkevat sitä paremmin, mitä vähemmän niihin yritetään vaikuttaa.

Käyntiväistö on meille helppoa kauraa. Poni astuu siististi ristiin, eikä myöskään kaadu apuja vastaan vaan kantaa itsensä hyvin ja keskittyy tehtävään korvat tötteröllä. Elmo suoristuu hyvin ja väistää takaisin uralle päin yhtä kauniisti, vaikka itse hienoisen puolieron huomaankin. Laukannoston valmistelu on huono ja laukka siksi vähän tasapainotonta kaahotusta, jota poni ei anna kiinni kuin vasta hyvän matkaa kulman jälkeen. Avoon se ei tunnu yhtäkkisen innostuneena taipuvan sitten millään, joten jätän tällä kierroksella tehtävän välistä ja keskityn tulevaan sulkutaivutukseen. Se onkin hallittu ja hyvä molempiin suuntiin. Lyhyen sivun ravaan, ja sitten sama homma alkaa alusta.

Anne neuvoo meitä kaikkia tasaisesti pitkin matkaa. Elmo kulkee kuulemma väistössä hiukan takaosa edellä, laukannosto saisi olla terävämpi, avotaivutuksessa sen pitäisi venyttää ulkokylkeään enemmän eikä poikittaa niin paljon, sulku on vähän hätäinen ja takaosa laahaa… Pientä korjattavaa on paljon, mutta toki parempi, että saamme korjausehdotuksia kuin pelkkiä ”hyvä”-kommentteja. Poni kuitenkin petraa joka kierroksella ja siinä vaiheessa, kun siirrymme tekemään tehtävää ravissa, erityisesti käynti-laukka-käynti –siirtymiset toimivat kuin junan vessa.

Ravissa en saa väistöihin sitä irtonaisuutta, jota kouluratsukoissa itse niin arvostan, mutta muuten olen suorituksiin tyytyväinen. Joskin töitä saa tehdä – mutta ahkera ratsastaminen kyllä palkitaan. Elmo kokoaa ravia avotaivutuksiin todella hyvin, kun taas sulut ovat mukavan letkeitä. Laukka ei varmaan koskaan ole ollut parempi. Loppuverryttelyssä ruuna venyy kuin kuminauha, sen liike tuntuu elastiselta ja minä en voi lopettaa hymyilemistä.

Loppukäynneissä niin minä kuin ratsunikin puhallamme kuin viimeistä päivää, mutta kaikki rääkki oli ehdottomasti saavutetun ahaa-elämyksen arvoista. Odotan innolla, miltä Elmo tuntuu huomenna koulukisoissa!

maksu 2 tulossa!

[Britta]

Maksu 1 - Koulukiemuroita kerrakseen

Koulukurssi, huh huh. Ensimmäinen päivä oli ylittänyt odotukseni (hyvällä tavalla!) enkä malttanut odottaa, mitä toinen päivä toisi tullessaan. Olin eilen saanut ratsastaa sekä Hypellä että Edillä, jota olin joskus toivonut hoitsukseni. Edi oli niin eri tuntuinen kuin Hype, tahmea lahna. Lopputunnista sekin kulki ihan hyvin, mutta tänään olikin aika ratsastaa Hypellä. Anne oli jakanut meille lappuset siitä, mitä tekisimme tänään. Lapun mukaan tunnista tulisi rankka, enkä ollut muuta odottanutkaan kun ilmoittauduin juuri koulukurssille.

Hain Hypen tarhasta ja se tuli tällä kertaa ihan mielellään. Se oli ravannut loimensa ilmeisesti piehtaroidessaan mutatarhassa, ah sitä likaa. Talutin Hypen tallin ovista sisään ohjaten sitä kohti pesupaikkaa. Kävelin sinne itse edellä, kääntäen ruunan sitten ympäri. Kiinnitin Hypen molemmin puolin päitsiin ja irrotin riimunarun pois päitsien renkaasta. Avasin loimen remmit ja vedin sen inhoten alas kimon selästä. Rapaa, likaa, lokaa. Velvoitin ohikulkevan, viattoman pikkutytön katsomaan Hypen perään sen aikaa, kun minä kävin viemässä sen loimen kuivumaan. Loimi oli kyllä myös kopistelun ja pesun tarpeessa, mutta ensin sen oli kuivettava. Palasin takaisin pesupaikalle mahdollisimman nopeasti vapauttaen pikkutytön tehtävästään. Pikkuinen lähtikin ehkä hieman huojentuneen näköisenä lampsimaan pois, kun minä otin vesiletkun käteeni ja avasin hanan. Suihkutin ratsuni jalat pikaisesti puhtaiksi ja kuivasin ne satulahuoneesta tuomallani pyyhkeellä niin kuivaksi, kuin ne sain. Riimunaru löysi piakkoin oman paikkansa, ja irrotin sivuilla olevat narut irti päitsistä lähtien tämän jälkeen kävelemään (ravasta masentuneen) hevosen kanssa kohti sen omaa karsinaa.

Harjasin Hypeä pitkin ja rauhallisin vedoin. Välillä se työnsi vaalean turpansa poskeani vasten, hengitteli siinä rauhallisesti ja hiljaa saaden minutkin rentoutumaan läpikotaisin. Lopetin touhuamiseni ja nautin vain hetkestä. Niin pian kuin se lähelleni tuli, osasi se myös viedä päänsä pois. Jatkoin tämän jälkeen harjaamista, jota ei loimen alueella kovin paljon ollut – kaula, jalat ja mahanalus olivat suurimmat ongelmakohdat. Kova harja viuhui läpi rapaisten kohtien, saaden entisen mutamöykyn näyttämään pikkuhiljaa hevoselta. Hymähdin hiljaa ja päädyin miettimään, kuinka ihanaa olikaan saada tällainen höpönassu hoitohevoseksi. Riina ja Hype olivat niin erilaisia. Olivathan ne toki samanlaisiakin ja aivan yhtä tärkeitä, mutta niin. En kärsinyt ajatella Riinaa sen enempää, vaan jatkoin kimon karvan puunaamista kuntoon.

Selvitin harjan ja hännän takut ensin sormin ja tämän jälkeen piikkisualla varovasti sukien. Käytin tässä apunani selvitysainetta; ajattelin nimittäin, etteivät ne takut lähtisi koskaan ilman sitä… Pian jouhet kiilsivät puhtauttaan, ja sain olla oikein ylpeä lopputuloksesta. Takkujen jälkeen hoitovuorossa olivat kaviot. Otinkin harjapakista esiin harjallisen kaviokoukun, (jota oikeasti rakastan,) jonka avustuksella rupesin puhdistamaan Hypen kavioita. Juoksutin kättäni ruunan jalkaa pitkin ja laitoiin samalla hieman painoani lapaa vasten, jolloin Hype nosti jalkansa. Tarrasin kiinni mustaan möykkyyn(, kavioksikin kutsuttuun,) ja laitoin kaviokoukun viuhumaan. Puhdistin säteen vierustat ja muut irtotöhnät koukulla ja harjasin kavion muuten puhtaaksi, enkä malttanut pitää käpäliäni irti myöskään päkiäisestä – harjasin senkin nimittäin puhtaaksi. Sama juttu toistui kolmelle muulle kaviolle, ja vielä kavioiden päälliset siistittyäni nakkasin kaviokoukun harjakoppaan odottamaan seuraavaa käyttöä.

Harjapakin poisvientimatkalla mukaan tarttuivat koulusatula ja nivelsuitset. Suojat olivat jo näppärästi odottamassa Hypen jaloissa, eikä minulla tällä kertaa tulisi kiire varustamisessa. Tottuneesti jätin suitset karsinanovessa nököttävään koukkuun ja astuin satulan kanssa sisään karsinaan. Hype kierähti ympäri, ja minä menin sen kaulan alta toiselle puolelle. Nostin satulan kaulalle ja liu’utin sen siitä paikoilleen, testaten vielä, olihan se oikeassa kohdassa. Jees. Suoristin satulahuovan molemmilta puolilta ja löysäsin oikealta puolelta satulavyötä. Palasin takaisin vasemmalle puolelle laittamaan vyötä lopullisesti kiinni. Se meni helposti, Hypen nakatessa päätään tuntiessaan mahansa ympärillä jonkin kiristyvän. Kiristettyäni vyön niin, että satula pysyisi selässä, taputin kimoa kaulalle. Se pörähti kuuluvasti, ja olin onnekas, etten saanut mitään shittiä päälleni – toisinkuin pahaa-aavistamaton juomakuppi.

Suitset käsissäni tuntuivat ja näyttivät hieman likaisilta, joten ajattelin pestä ne mahdollisimman pian. Nyt en kuitenkaan kerinnyt ajatella moista, vaan nappasin kimosta päästä päitset pois ja nakkasin ne karsinan ulkopuolelle. Otin napakan otteen suitsista ja Hypen päästä, jolloin saatoin sujauttaa kuolaimet helposti sen suuhun. Suitset istuivat päähän aina yhtä hyvin kuin yleensä, ja muutenkin kaikki vaikutti niin normaalilta. Mutta sitä se ei todellakaan ollut, ehei – silloin en vielä tiennyt, että minulla oli edessäni elämäni (varmaankin) kovin koulurääkki ikinä.

Seisoimme pian maneesissa, kaarrossa kuin alkeistunneilla. Kiristin Hypen vyötä molemmilta puolilta ja säädin jalustinhihnat sopivan mittaisiksi. Edellisellä kerralla ratsastaessani ne olivat olleet hitusen liian pitkät ja hölskyneet jaloissa. En halunnut sen toistuvan nyt. Nostin jalan jalustimeen ja kampesin itseni selkään. Taputin ruunaa kaulalle ja annoin sille luvan lähteä kävelemään monttua pitkin ympäri maneesia.

Alkuverryttelyssä Hype tuntui hieman vastentahtoiselta. Liekö sillä mennyt joku hieman osaamattomampi vai oliko se muuten vain huonommalla tuulella (hey c’mon, se ei ollut sentään tamma), mutta onnekseni laukan jälkeen se (ihme kyllä) tuntui paremmalta, saatuaan purkaa höyryjään. Otin paljon laukkaa ja sainkin koottua Hypeä mukavasti, vaikka aina hitaampaan askellajiin siirryttäessä pää nousi ylös. Sain kuitenkin ruunan koottua uudelleen todella nopeasti, ja siitä rytmistä oli helppo aloittaa kunnon rääkki.

”Tasoittakaa välimatkat, niin millekään tehtävälle ei tule ruuhkaa ja kokonaisuus etenee sujuvasti”, Anne ohjeisti, ja pian olimmekin asettuneet sopivasti toisiimme nähden. Tämän jälkeen Anne kertoi meidän aloittavan tehtävän käynnissä, C-päädyn käynti/raviosuudesta lähtien. Katsoin ensimmäisten tehtäväntekoa tarkkaan, ja huomasin pian itsekin kääntäväni ratsuani C:n ja H:n väliseen kulmaan, josta tehtävien teko oli aloitettava. Kulman jälkeen suoristin Hypen huolella ja lähdin pyytämään väistöä. Jouduin vahtimaan, että pitäisin kaulan vain asetuksen verran pienesti taivutettuna, ettei se taipuisi liikaa. Myös puolipidätteet olivat kova sana ensimmäisissä väistöissä, tuntui nimittäin, ettei Hype meinannut astua sivulle ollenkaan. Minun oli pidettävä huoli myös siitä, ettei takapää jäänyt seilaamaan perään vaan pysyisi etupään mukana. Paljon mietittävää.

Väistöjen jälkeen täytyi suoristaa hevonen nopeasti ja nostaa laukka. Sain ensimmäisellä kerralla antaa Hypelle hieman topakammat avut, että sain sen kunnolla nostamaan laukan. Annoin laukan rullata sen pienen pätkän, mitä laukkaa oli tarkoitus mennä, ja siirryin takaisin käyntiin. En ollut pitkään aikaan mennyt avotaivutusta, mutta ajateltuani sen voltin aluksi sain itseni avomoodiin ja pystyin keskittymään apuihin – niihin samoihin, kuin voltille lähdettäessä. Hype kokosi itsensä kauniisti ja se olikin merkki siitä, että olimme oikeilla jäljillä – kunnolla tehtynä hevonen hakeutuu kunnolla peräänantoon avossa. Sain pyytää Hypeä etenemään paremmin, koska sen käynnistä meinasi tulla yhtä laahaamista.

Sulkutaivus sujui minulta huonommin kuin avo, mutta varsinkin jälkimmäisellä puoliskolla hoksasin ja muistin kunnolla sulun jujun. Sekin oli vain ajattelemisesta kiinni, oli niin monta liikkuvaa osaa joita piti kontrolloida – pitää niiden naruja käsissään. Olin todella helpottunut, kun pääsin ”vapaalle” käyntiosuudelle, hengähtämään hetkeksi. Anne muistuttelikin, ettei pitänyt jäädä matkustamaan vaan koko ajan piti tehdä töitä, ja minä nyökkäsin hänelle. Tietenkin tiesin sen, mutten voinut vastustaa hetken huoahdustaukoa.

Jo toisen suorituskierroksen jälkeen hiki valui noroina selkääni ja otsaani pitkin. Olin pukenut liikaa vaatteita, ja jouduinkin riisumaan niitä päältäni vaate vaatteelta, hiljalleen. Hype oli alkanut toimia paremmin ja se keskittyi tekemiseensä, samoin kuin minä omaani. Tuntui, kuin olisimme olleet yhtä, samaa lihaa, luuta ja verta. Tunsin ratsuni jokaisen askeleen, pienenkin liikkeen. Tehtävien suoritus vain parani paranemistaan, meidän molempien osalta. Pyrinkin käyttämään mahdollisimman huomaamattomia apuja, koska minun ei tarvinnut miettiä, tottelisiko Hype minua. Totta kai se tottelisi. Siltä se tuntui, aivan uskomattomalta. Tältä tuntui varmasti kaikista kouluratsastajista heidän ratsastaessaan Grand Prixiä hienoine hevosineen. Minulle riitti vähempi, joka saattoi olla myös parempi.

Ravissa tehtävien teko oli aluksi taas hieman hakusessa, mutta se parantui kerta kerralta. Lopulta kumpikaan suunta ei tuottanut sen suurempia ongelmia, vaan sain taas keskittyä pieniin liikkeisiin ja mahdollisimman hyviin teihin, myötäyksiin ja muuhun hinkkaukseen. Hype näytti peileistä aivan eri hevoselta, ja tämännäköisenä olisin voinut uskoa sen menevän niitä GP-ratoja. Se oli rehellisesti peräänannossa, liikkui elastisesti ja tahdikkaasti eikä varmaankaan jättänyt myöskään katsojia kylmäksi.

En olisi koskaan halunnut lopettaa sitä tuntia, niin mahtavan yhteyden löysin Hyperioniin. Vastaisuudessa oli kai ruvettava puhumaan Bripestä, Britan ja Hypen yhdistelmästä eikä meistä erikseen. Onneksi minulle oli annettu näin mahtava hoitohevonen.

Maksu 2 - Tyytyväinen ratsastaja

Suurenee täysikokoiseksi klikkaamalla.

Tosi rennolla tyylillä tehty kuva, en oo tosiaan pikkuvirheisiin kajonnut jne. Jospa kelpaa nämä! + Kiitos ihanasta kurssista (♥) ja anteeksi kun näin myöhässä tulevat maksut.

[Fiia]

lauantai-ilta

”Mä olen sitten tuomari”, Daniel päättää ja istuu kentän lumiselle aidalle C-päätyyn.
”Et sä nyt koko aikaa voi siellä istua”, Taru protestoi, mutta antaa sitten olla. ”Mistä tää alkaa?”
”Radan unohdus, hylätty”, Däni huutaa.
”On meillä siinä tuomari”, Britta marmattaa. ”Ei ensimmäisestä unohduksesta hylätä.”
Ode keskeyttää sanailun. ”C-päädystä ravia sisään, mars!”

On hyvin myöhäinen lauantai-ilta, taivaskin on jo täysin tumma. Me koulukurssilaiset olimme varttia aiemmin havahtuneet siihen, ettemme osaa huomisen kisarataa, K.N. Specialia. Vuoden 2009 helppo B menisi minultakin vaikka unissani, mutta tämä rata ei. Mökissä ei mahtunut kunnolla juoksemaan rataa eikä paperipänttäys auttanut ketään, joten olimme koko kööri raahautuneet kentälle ja päättäneet opetella radan tänä iltana, kesti siinä miten kauan tahansa.

Lähdemme radalle yhtenä lössinä, mutta hajaannumme alkutervehdyksen jälkeen suorittamaan niitä osia, joita emme muista.
”Mitä tapahtuu tokan kiemurauran jälkeen?” Anthon pohtii puoliääneen.
Pipsa tulee takaa samaan kirjaimeen. ”Lävistäjälle, käyntiinsiirtymä, hop!”
Minä menen vasta ensimmäisessä loivassa kiemurassa, jonka jälkeen hölkkään lyhyen sivun läpi ja lävistäjälle. Keskiravia, lunttaan kädessä pitelemästäni paperista.
”Hanaa, Fiia!” Daniel huutaa päädystä. ”Kaksi pistettä, ei riittävää eroa harjoitusraviin.”
Mulkaisen poikaa. ”Sä voit tulla tänne ihan ite näyttämään mallia kunnon ravista!”

Daniel hiljenee hetkeksi, ennen kuin alkaa jaella lisää ohjeita. ”Akku, sun voltti ei ole pyöreää nähnytkään… Ja Taru, kolme askelta olis niinko kolme askelta eikä puoli lävistäjää.”
”Joo nonni”, Anthon tokaisee hölkättyään keskihalkaisijalle ja suoritettuaan herrasmiesmäisen lopputervehdyksen. ”Mäkin haluan olla tuomari.”
Poika nykäisee Dänin aidalta lumihankeen ja istuu vuorostaan aidalle. Minä siirryn Oden perässä laukkaohjelmaan, mutta saamme saman tien kuulla, kuinka laukka ei polje eikä sillä heruisi kisoissa pisteen pistettä. Posket punertuvat itse kullakin, kun tankkaamme rataa edestakaisin.

Lopulta Britta kyllästyy Anthonin jakelemiin ohjeisiin ja nakkaa poikaa lumipallolla keskivartaloon juuri sen verran kovaa, että tasapaino järkkyy ja Anthon joutuu hyppäämään maahan. Sitten Britta, Akku ja Taru tekevät yhteishyökkäyksen kohti poikaa – lumi pöllyää suuntaan jos toiseenkin, kun tytöt suorittavat perusteellisen lumipesun saaden samalla osansa Anthonin puolelta. Minä pysähdyn nojaamaan käsiä polviini. Pakkasilma käy keuhkoihin ja sukat ovat litimärät.

”Vähän löysä toi sun lopputervehdys”, Pipsa nauraa kävellessään viereeni ja tervehtiessään kuvitteellista tuomaria korealla niiauksella.
”Kyllä se huomenna sujuu”, lupaan virnistäen ja vilkaisen sitten taakseni. ”Mites siellä veteraaniosastolla sujuu?”
Odelie ja Däni keskeyttävät aitaan nojailun ja juttelemisen vilkaistakseen minua pahasti. ”Kuulo ainakin vielä pelaa”, Daniel murjaisee kuivasti. ”Kyllä mä tän radan osaan.”
”Huomenna nähdään”, Pipsa virnistää iloisesti.

Ilmeisen pahansisuisen koston kohteeksi joutunut Anthon ja niin ikään kastuneet Britta, Akku jaTaru liittyvät seuraan.
”Done”, Britta sanoo reippaasti. ”Mennäänks sisälle?”
”Rata on nyt hallussa kaikilla?” Odelie varmistaa. ”Hyvä! Huomenna on varmasti kiskottava kaikkien yli seittemääkymmentä prosenttia!”

[anthon]

Koulutunti Taigalla

Kävelen pitkin ohjin ja mietin kulunutta tuntia. Tunti sujui ihan kohtalaisesti, mutta on niitä parempiakin kertoja ollut. Taiga jäi useaan otteeseen ehkä hieman löysäksi, mutta ainakin tietää parantaa ensi kertaan. Taputan tammaa kaulalle ja kävelen vielä pari minuuttia, kunnes käännyn kaartoon muiden mukana. Taputan tammaa oikein kunnolla kaulalle ja hyppään alas selästä. Nostan jalustimet ja löysään vyön. Otan ohjat kaulalta, pusutan tammaa turvalle ja kiitän tunnista, jonka jälkeen lähden kävelemään tallille poni perässäni.




Myntillä

Loppuakohden parani, mutta alkutunnista Myntti oli yhtä tuskaa. Paljon limaisempi ja laiskempi kuin Taiga. Piti taivutella oikein kunnolla ja antaa paljon pohkeita. En pitänyt tunnista, enkä Myntistä. Ehkä ensikerta kuitenkin sujuisi paremmin. Huokaan samalla pohtien tuntia. Ojennan jalat pois jalustimista ja venyttelen käsiä, sekä jalkoja kunnolla. Anne tulee juttelemaan tunnista ja kerron oman kantani. Anne naurahtaa ja kertoo, että tunti meni ihan hyvin, sillä Myntti on erillainen kuin Taiga. Annen puhe saa minulle hieman mielenrauhaa ja nyökkään siirtyen kaartoon muiden mukana. Taputan Mynttiä ja nousen alas selästä. Pari tyttöä takanani kihertelevät, sillä näkevät, etten ole tyytyväinen tuntiin.



~ Anthon

[Akku]

Sunnuntain eka tunti.

toinen maksu tulossa!