|
Post by Anne on Mar 5, 2012 22:20:32 GMT 2
Treenattaven hevosten päivyri
>>
|
|
|
Post by Anne on Mar 5, 2012 22:20:58 GMT 2
by Artsi:
Vierastalli kiilteli uututtaan. Heitin vielä viimeisen lapiollisen puruja toiseen katsinaan, joka tulisi käyttöön. Kyllä vain: saisimme pari treenattavaa hevosta talliin. Tai no, saisimme ja saisimme. Lisähomma ei välttämättä ollut tervetullutta, mutta lisätienistit sitäkin enemmän. Ja kun enää ei kulunut aikaa eikä voimia ryypiskelyyn, saattoi keskittyä täysillä ajohommiin.
Kuulin kuljetusauton kaahaavan paikalle. Tänään talliin tulisivat molemmat hevoset, mutten tiennyt, kumpi ensin. Astelin ulos rakennuksesta ja näin maasturin pysäköivän konehallin eteen.
Nuorehko miespuolinen ihminen hyppäsi ulos kieltämättä hienosta menopelistään.
- Päiviä, tyyppi huikkasi. - Oikea paikka? Artsin talli? - Jep, nyökkäsin. - Onko sulla ori vai tamma? - Suomalainen ori näytti olevan. Mutta mä olen vaan kuski, en tiedä sen enempää. Täällä piti jonkun olla ottamassa sitä ulos. - Puhut oikealla miehelle.
Kävelin kuljetusvaunun luo ja avasin oven. Loimitettu hevosen persus otti minut vastaan. Menin kärryn sivuovesta ja iskin riimunnarun hevosen päitsiin kiinni. Hevonen luimisteli hetken, mutta sain nuoren konin ulos kärrystä vaivatta.
- Nuori näyttää olevan, sanoin juipille, joka sulki kulketuskärryä perässäni. Tyyppi kohottu harteitaan, moikkasi ja hyppäsi autoon.
- Muut tavarat ja omistaja tulevat perässä, kuski sanoi.
Katselin voikon kanssa poistuvaa autoa. Sitten talutin suomenhevosen talliin ja jäin odottamaan joko uutta hevosta tai tämän hevosen omistajaa.
|
|
|
Post by Britta on Mar 6, 2012 21:59:27 GMT 2
06.03.2012 Huristelin autollani Artsin ravitallin pihaan. "Tämä sen pitäisi olla", totesin vieressäni istuvalle enolleni, Vesalle, tutummin Veskulle. "Mikä mörskä tämä luulee olevansa?" hän kysyi ja nousi ylös autosta. Löin enoani hellästi olkapäähän, ja tuo vain hymyili. "Ei vaineskaan, hyvännäköinen talli." Katselin ympärilleni ja sieraimiini tunkeutui vieno hevosenhaju. Huomasin tummahiuksisen nuorehkon miehen, joka katseli tutkiskellen ympärilleen. "Artsi, oletan?" sanoin miehelle ja ojensin kättäni. Mies tarttui siihen ja ravisti. "Olen Eleonora Kiviniemi, sano Nora vaan", esittäydyin, "Omistan sen toisen treenattavan, suokkipojan." Vesku selvitti kurkkuaan ja ojensi itsekin kättään Artsille. "Vesa Kiviniemi. Veskuksikin sanovat", hän esittäytyi ja kohensi samettilakkinsa asentoa. Artsi nyökkäsi hyväksyvästi ja neuvoi meille tien vierastalliin. Itse hän jäi odottelemaan seuraavaksi saapuvaa, toista koulittavaansa. "Moikka Nuotta!" huudahdin oripojan nähdessäni. Vaikkei Nuotta ollut hirveän pitkään luonani ollut, siitä oli tullut jo yksi suosikkipolleistani juurikin sen ihanan luonteen takia. Vesku lähti tutustumaan muihin ravitallin osiin minun jäädessä hellimään Nuottaa. Tarkastelin itse vierastallin muita osia - talli oli pieni, mutta se näytti hyvinkin siistiltä. Olin Veskun avustuksella tuonut kaikki Nuotan roinat sisään ja järjestellyt ne. Vesku taisi tulla hyvin juttuun Artsin kanssa, samoja miehiähän nuo olivat - ohjastajia kumpainenkin, ja taisi herroilla olla muutenkin samanlainen luonne, ainakin osittain. Voi vain kuvitella, mistä he puhuivat... Jäimme vielä pullakahveille kahvioon sekä odottelemaan toisen hevosen saapumista. Pitihän sekin nähdä, millainen treenikaveri meidän oripojallemme tulisi.
|
|
wjeera
Uusi ihmettelijä
Posts: 4
|
Post by wjeera on Mar 10, 2012 11:38:57 GMT 2
"Olette saapunut määränpäähän" Navigaattorin ärsyttävä naisääni informoi ajaessani tallin pihaan. Niin kuin aina, minua vähän jännitti uuteen talliin tutustuminen. Ja tietenkin se, osaisiko Laia käyttäytyä edes melkein normaalin hevosen oloisesti. Pysäytin auton, ja nappasin reppuni hanttikuskin paikalta.
Tavalliseen tapaani olin myöhässä. Hyppäsin ulos autosta ja heilautin repun selkääni. Kolme muuta ihmistä oli kävelemässä autoani kohden. Kaksi miestä, yksi nainen. Tervehdin heitä, ja suoritimme muodolliset käsipäivää-esittelyt, joissa selvisi että kyseessä oli Artsi ja toisen treenattavan hevosen omistaja Eleonora ja tämän eno Vesa. Muille kerroin olevani Veera.
”Viedäänkö tamma talliin?” Artsi kysyi. "Joo, turha kai meidän on tässä seistä" vastasin ja hymyilin Artsille samalla kun aloin laskea trailerin ramppia alas. Sujahdin sisään traileriin hakemaan Laiaa ulos, ja Artsi avasi Laian takapuolen edessä olleen puomin, jotta pääsisimme nopeasti ulos.
Ruunikko döletamma tervehti minua tuttiin tapaansa höntisti höristen. Hymyilin sille ja taputin sitä ohimennen samalla kun valmistelin sitä peruuttamaan ulos trailerista. Tamma oli joutunut matkustamaan ilman mitään viihdykettä (toisin sanoen palloaan, joka jätetään matkoilla pois turvallisuussyistä) ja oli tylsistyksissään onnistunut repimään kuljetusloimensa hajalle.
Asetin kämmeneni tamman ryntäille ja painoin kevyesti. Laia lähti peruuttamaan ulos trailerista. Se liukasteli hieman rampilla mutta pääsi pian maan kamaralle tyylikkäällä takajalat mahdollisimman leveällä-tyylillään. En olisi yllättynyt, jos se olisi rampilta päästyään pyllähtänyt ahterilleen ja jäänyt siihen ihmettelemään mihin on tullut.
”Mihin voin viedä tämän?” Kysyin Artsilta. "Mä näytän, tänne päin" Mies lähti näyttämään minulle tietä, ja Vesa ja Eleonora seurasivat meidän perässä.
|
|
|
Post by Anne on Mar 28, 2012 14:11:50 GMT 2
by Artsi:
28.3.2012
Kiristin döleläisen sekin ja hyppäsin kärryille. Vilkaisin kelloa, se näytti ajaksi 12:56. Ennätyksellistä, olin jo ajanut tänään 6 hevosta ja tämä treenattava olisi seitsemäs.
Olimme edistyneet Laian kanssa kohtalaisesti. Tammalla oli ikävä tapa painaa kädelle ja ahrtiani olivatkin leventyneet viimeisen kuukauden aikana varmaankin viitisen senttiä. Sen verran voimakkaita otteita sai käyttää. Tammahan ei vielä nopea ollut ja kestäisi aikansa, että lihaksia saataisiin kehitettyä siihen mallille, että voiman saisi kanavoitua nopeudeksi. Uudella ruokintasuunnitelmalla olimme lähteneet liikenteeseen. Race Poweria, kauraa ja Mineral Mixiä aamuin illoin kera heinän, päivällä vapaa heinä ja mahdollisesti Soft Mealia.
Maiskautin hevosen liikenteeseen. Se lähti kävelemään kohti rataa. Siirsin sen raviin ja annoin sen jolkotella yhden kierroksen rennosti. Sen jälkeen kannustin ravia suuremmaksi. Tamma rikkoi pari kertaa laukkaan ja otin sen kiinni. Ai, perskule, kun se puri kuolaimeen ja painoi kädelle. Nojasin koko painollani taakse. Laia hidasti vastahakoisesti raviin. Ravasin samalla tahdilla pari sataa metriä, kunnes taas pyrin saamaan kovaa, tasaista askellusta. Tällä kertaa homma meni paremmin, ilman rikkoja.
Pian pysäytin ja hyppäsin kärryiltä. Talsin hevosen vierellä märällä radalla ja pistin tupakiksi.
|
|
|
Post by Britta on Apr 9, 2012 16:47:03 GMT 2
09.04.2012 Ajelin rauhallisesti kohti Artsin ravitallia. Tänään tulee kuluneeksi reilut kaksi viikkoa siitä, kun Nuotta otettiin Arselaan treeneihin. Pojan kanssa ei oltu vielä oikein edistytty, ja sen ratsunomaiset piirteet huomaa herkästi. 16. päivä Nuotta kävi ensimmäisissä kunnon raveissaan, jotka olivat suunnattu nuorille hevosille. Orin matka alkoi hyvin, mutta sitten se ei oikein tiennyt mitä siltä pyydetään ja rikkoi pitkällä laukalla. Voitte vain kuvitella Veskun ilmeen, kun ori oli ryöstänyt laukalle ja saanut heidät ulos kisasta. Veskulla meni joku aika sulatella sitä, miten orilla oli mennyt, mutta siitä hän sisuuntui vielä enemmän ja on treenannut nyt itse Nuottaa, kovaa. Artsin valmennukset eivät ole vielä kunnolla alkaneet, koska aikaa on mennyt vasta kuitenkin kaksi viikkoa ja Artsilla on ollut omia menoja. Toivottavasti Artsi voi kuitenkin aloittaa Nuotan treenaamisen kunnolla, että se pääsisi raviuran makuun. Käänsin auton rattia ja huristelin Arselan parkkipaikalle. Parkkeerasin autoni tyhjään parkkiruutuun, tai voiko sitä edes ruuduksi kutsua. Astuin ulos autosta ja sieraimiini pelmahti tuttu ja turvallinen hevosen tuoksu. Nostin auton takapenkiltä lisäravinnesäkin ja lukitsin auton. Lisäravinnesäkki olkapäälläni lähdin lompsimaan kohti kauempana siintävää vierastallia. Astuin sisään vierastalliin ja kuulin talikon suihkinnan ääntä. Kuka täällä voisi olla? Artsi tekemässä tallitöitä? Tuskin. Laskin lisäravinnesäkin Nuotan karsinan eteen ja kurkkasin tyhjään karsinaan. Karsina ei kylläkään aivan tyhjä ollut; siellä huhki tummahiuksinen, lippispäinen nuori mies. ”Hei, mitäs sä siellä?” kysyin tavalliseen tapaani ja sipaisin tummanruskean hiussuortuvan pois kasvojeni edestä korvani taakse. Mies kohottautui talikonvarresta ja katsoi minua hieman kummeksuen. ”Siivoan karsinaa, ettei arvon leidin tarvitsisi liata käsiään raskaissa tallihommissa”, mies vastasi ja aiheutti minussa sisäistä tirskuntaa. ”Vai niin. No, jatka sinä sitten töitäsi, öö –” sanoin, ja jätin lauseen lopun vastattavaksi minulle vielä tuntemattomalle miehelle. ”Tappi”, mies vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi. Nyökkäsin ja Tappi nojasi talikonvarteen ja katsoi minua kysyvästi. ”Ai, joo, anteeksi. Eleonora, sano Nora vain”, esittelin itseni ja ojensin kättäni. Tappi tarttui siihen ja heilautti kättään. Irrotin käteni hänen lämpimästä kädestään ja katsoin miestä virnistäen. Taitaa olla näitä naistenvikittelijämiehiä. Tappi oli puhdistanut myös Nuotan karsinan, joten minulle ei jäänyt paljon tekemistä. Ajattelin kuitenkin puhdistaa Nuotan valjaat, nimittäin milloin lie viimeksi puhdistetut. Etsin Nuotan valjaat käsiini ja kaivoin kaapistani valjasrasvan ja saippuan sekä sienen. Kävin kostuttamassa sienen vedellä ja jäin istumaan orin karsinan eteen pesemään valjaita. Ne eivät todellakaan olleet pitkään aikaan nähneet saippuaa joten kuvitella saattaa, kuinka hirveässä kunnossa ne olivat. ”Hei, Norako sinä olit?” kuulin etäisesti tutun äänen käytävältä. Se oli Veera, toisen treenattavan hevosen omistaja. ”Et haluais tulla ajamaan mun kanssa? Sais Laiakin vähän seuraa, kun se siitä niin kovin pitää, ja kiritysapua kans”, Veera kertoili ja katselin häntä hieman mietteissäni. ”Kohta, putsaan nämä varusteet ensin”, vastasin Veeralle joka lähti hakemaan Laiaa tarhasta. Onneksi olin jo puhdistuksessa loppusuoralla. Talutin korskahtelevaa oria sohjoista tietä pitkin tarhoilta. Se oli innoissaan päästessään taas liikkeelle, tällä kertaa minun ohjastamanani. Se jättäytyi minusta hieman jälkeen katselemaan osittain sulanutta maata, eikä olisi ihme ollut, jos se olisi nähnyt perhosen ja ruvennut sen kanssa tanssahtelemaan. Nykäisin Nuotan riimunarusta yrittäen saada oria liikkumaan, mutta turhaan. Se oli jättäytynyt katselemaan jonkun toisen hevosen sontakasaa ja jouduin kiskomaan voimalla orinpökelöä että saisin sen liikkumaan. Lopulta se suostui hieman apaattisena lähtemään liikkeelle perässäni. Välillä Nuotta sai minut miettimään minkälaisen pösilön olin ostanut, mutta aina olin tullut uudelleen siihen tulokseen, että hyvä siitä tulisi. Avasin vierastallin oven ja näin pelkän hevosenpersuksen. Ah, tämä ihana näköala. Huomasin Laian olevan kiinnitettynä käytävän keskelle, ja pyysin Veeraa siirtämään tammaa hieman peremmälle että mahtuisin Nuotan kanssa siihen myös. Veera käänsi Laian ja kiinnitti sen hieman kauemmas Nuotasta ja minusta, jolloin minäkin sain kiinnitettyä Nuotan riimuilla kiinni käytävälle. Hain Nuotan kopasta kovan harjan ja kumisuan. Aloitin harjaamisen kumisualla pyörivin liikkein, jonka jälkeen vetäisin irtokarvat pois kovalla harjalla. Huomasi, että kevät oli tulossa – Nuotasta olisi lähtenyt varmaan kilo karvaa, jos sitä olisi jaksanut harjata. ”Mites Nuotalla menee reenit?” Veera kysyi minulta ohimennen valjastaessaan samalla Laiaa. ”Ei kovin hyvin. Entä Laialla?” ”Laia on kyllä kehittynyt siitä bimbosta mikä se aikaisemmin oli”, Veera naurahti ja valjasti tamman loppuun. Nuotasta tippui paljon karvaa, ja jossakin välissä harkitsin niiden talteenottamista ja langaksi kerimistä – vitsillä kuitenkin. Ovi narahti, ja sieltä astui joku sisään kohdaten Nuotan persuksen. ”Mitä helvettiä?!” Tuota ääntä ei voisi olla tunnistamatta. Se oli Artsi. ”Kiva yllätys”, hän sanoi sarkastisella äänensävyllä ja hivuttautui Nuotan ohi peremmälle talliin. ”Miten on mennyt reenien välillä?” Artsi kysyi ja hieraisi käsiään yhteen. Hänestä haisi tupakka. Veera kertoi Laian kuulumiset ja minä Nuotan, jotka eivät olleet hirmu hohdokkaita. ”Minne nyt?” hän esitti uuden kysymyksen nyökkäiltyään meidän vastauksillemme. ”Ajateltiin mennä radalle”, vastasin hänelle ja hain Nuotan vastarasvatut valjaat ja muut romppeet. Artsi nyökkäsi tyytyväisenä vastaukseen ja kääntyi lähteäkseen. ”Jossakin vaiheessa meidän pitäisi järjestää noille kahdelle hiitti”, hän mutisi itsekseen ja katosi tallin ovesta ulos. Minne lie meni, uudelle sätkälle? Kiristin Nuotan välineistä loput remelit ja irroitin sen lopullisesti käytävältä. Maiskautin orille ja ohjasin sen lähimpään karsinaan kääntymään. Kävelin ovelle ja avasin sen kokonaan, että mahduimme Veeran ja kauramoottoreiden kanssa tallista ulos. Nuotta hölkytteli edessäni rauhallista tahtia. Oli orilla vielä paljon oppimista, mutta hyvät askellajit sillä ainakin oli. Veera ravasi Laian kanssa vierelläni. Laia hölkytti hitaasti Nuotan vierellä, hitaasti syttyvä kun oli. Se oli kuitenkin jo lämmennyt. ”Otettaisko vähän kovempaa?” Veera huusi vierelläni ja nyökkäsin. Maiskautin Nuotalle ja annoin sille hieman ohjaa. Ori tajusi mistä oli kyse ja nopeutti tempoaan. Laia ja Nuotta olivat rinta rinnan menossa kohti ”loppusuoraa”, ja Nuotta alkoi vielä kiristää tahtiaan. Laia kiri Nuotan rinnalle ja pian ohi. Tamma voitti Nuotan päänmitalla, mutta se ei minua haitannut. Kyllä se ori tästä vielä paranisi, ainakin Artsi ja Vesku olivat kovasti niin väittäneet. Tiesin kuitenkin että Vesku oli hieman pettynyt oriin ja kirosi sen ratsuhaluja. Olin ratsastanut sillä parisen kertaa ihan vaihtelun vuoksi ja ori oli pitänyt siitä. Artsi oli tuhahdellut jotain ”tuokinko alistuu, treenata pitäisi kärryillä..”-tapaista, mutta en välittänyt hänen mielipiteestään. Kuulimme Veeran kanssa radan reunalta vislausta – Tappi. ”Hyvä tytöt, kyllä nuo teidän kaakit tuosta kehittyy!” Mulkaisin Tappia lasieni alta ja tuo vaikeni hetkeksi. Hiljensin Nuotan käyntiin ja lopulta pysähdykseen. Nousin kärryiltä ja näin kun Tappi lähestyi meitä. ”En minä sitä sillälailla tarkottanu, onhan ne nytkin hyviä”, miehenalku korjaili ja selvitti kurkkuaan: ”Oliko karsinat arvon daameille hyvät?” Veera katsoi Tappia hieman epäuskoisena. ”Eihän me siellä nukuta, vaan nää konit”, hän sanoi ja nousi itsekin kärryiltä. Tässäkin asiassa hän oli aivan oikeassa. Sinä iltana Artsi kutsui meidän kotiinsa kahville. Liekö itse sekoittanut omaan kahviinsa tilkan vahvempaa vai jatkoiko tipatonta, sitä ei koskaan tiedä. Keskustelimme kahvipöydässä loppukevään valmennussuunnitelmista, ja ikäväkseni tätä sessiota ei ollut enää kuin reilu kuukausi jäljellä. Olisin mieluusti jäänyt tänne pidemmäksikin aikaa. Ehkä minun täytyy suostutella Artsi majoittamaan uusi shetlanninponini, tai jättää Nuotta tänne pidemmäksikin aikaa? Niin, sitä ei tiedä, miten pääjehu siihen ajattelisi, mutta täytyisihän sitä kokeilla – joskus, joskus hyvän aikaa myöhemmin. edit - Noran ja Veskun esittelyt löytää täältä.
|
|
wjeera
Uusi ihmettelijä
Posts: 4
|
Post by wjeera on May 15, 2012 14:39:50 GMT 2
“...I brought her here just before you arrived. Yeah, she is a bit strange, but I bet you will love her when you see her” puhuin puhelimessa australiasta saapuneelle tallipojalle Justinille. Justin ei ollut koskaan ennen edes nähnyt ravuria, mutta kun poika tuli minulle töihin, niin asiaanhan tuli muutos. Kääntelin rattia yhdellä kädellä. “I have to go now. Could you maybe take Ron or Coro out for a ride?” Parkkeerasin autoa varovasti tallin pihalle. En ollut päässyt katsomaan tammaa pitkään aikaan, joten odotin sen näkemistä. “Ok, thank you lovely. Bye Justin” Laskin puhelimen korvaltani, ja viskasin sen pelkääjän paikalla olevaan mustaan kangaskassiin, jonka sitten heilautin olalleni kun lähdin autosta.
“Hei hömppä! Mitä kuuluu, tyttö?” Katselin tammaa, joka kohotti päänsä kuultuaan ääneni. Se hörähti, ja lähti jolkottelemaan luokseni tarhan portille. “Haluaisitko lähteä vähän lenkille? Jos ei mennä radalle, vaan ihan kuljetaan ristiin rastiin?” Kiinnitin riimunnarun Laian riimuun, ja avasin tarhan portin. Kun olin taluttamassa tammaa talliin harjattavaksi, Eleonora, tai siis Nora tuli ulos tallin ovesta. “Hei Nora! Mitä kuuluu?” “Moi! Hyvää vain. Ootteko menossa treenaamaan?” “Ei oikeastaan, me mennään ihan vaan mettälenkille. Haluutko tulla Nuotan kanssa mukaan?” “Kyllä me oikeastaan voitais tulla...”
Harjailin Laiaa sen omassa karsinassa kaikessa rauhassa. Karvaa sen kuin irtosi ja irtosi,näytti pahasti siltä että se oli päättänyt muuttua mammutiksi talven aikana. Sain puhista aivan rauhassa sen koipien parissa, ennen kuin se suostui nostamaan kavion kerrallaan ylös, jotta pääsin puhdistamaan sen kaviot. Kun kumartelin tamman etujalkojen parissa, se kiinnostui takataskujani pitelevistä napeista. “AI!” Käännähdin ympäri ja katsoin tammaa vihaisesti kädet puuskassa. “Oot säkin reilu, mä vaan hoidan sua ja sä päätät iskeä hampaasi mun ahteriin?” Sain huvittuneen hymyn Artsilta tämän kävellessä karsinan ohi. “Menossa ulos?” mies kysyi. “Joo, ihan mettälenkille vaan... Ehkä sidon tän riiviön puuhun kiinni ja jätän sinne” “Se ei aamulla edes yrittänyt ottaa palloaan mukaan tarhailemaan...” Artsi kertoi. Olin todella ylpeä tammasta. Se oli jostain syystä naurettavan kiintynyt kumiseen palloonsa, ja usein uloslähtiessä se koitti ottaa sen mukaansa. “Hienoa! Siitä vois tulla tapa!” “Veera, me oltais pian valmiita!” Nora huikkasi minulle. Katsoin mammuttiani. “Joo, mä pistän vauhtia”
Laia oli melko eteenpäinpyrkiväinen kun me kävelimme metsätiellä peräkkäin Noran ja Nuotan kanssa. “Miten Nuotan treenit on mennyt?” kysyin Noralta. “Edistytään koko ajan, vähän kerrallaan” Nainen hymyili hieman. “Laia on myös edistynyt, ja se oli kuulemma lähtenyt aamulla tarhaan ilman sitä palloansa” kerroin Noralle meidän edistymisen. Nainen näytti hetkisen hieman hämmentyneeltä. “Mitäs Veskulle kuuluu?” jatkoin Noran pommittamista kysymyksilläni. “Kotona vuoteenomana. Se on saanut näin kevään kunniaksi kunnon flunssan” Rypistin otsaani hieman. “Siirrytäänkö raviin, tässä olis nyt hyvä suora pätkä?” Nora kysyi. Nyökkäsin, ja melkein samantien hevoset olivatkin ravissa.
Kun tein myöhemmin lähtöä tallilta kotiin, hartioita jomotti vietävästi. Aurinko laski, ja taivas oli paikoitellen vaaleanpunainen. Pelkkä ajatuskin siitä, että kotona minua odottaisi rutkasti tallitöitä ja sitten vielä remontin suunnittelu Erkin kanssa, sai minut melkein pahoinvointiseksi. Kännykkäni piippasi tekstiviestin saapumisen merkiksi. Viestin lähettäjän kohdalla komeili serkkuni Oskarin nimi. “Aussi on ratsuttanut tänään sen uuden suokin sekä Ronin. Mira ja mä käytiin Neftanolin ja Yldan kanssa maastossa. Se koira-tyttö toi työsopparin täytettäväksi. Iltatalli tehty.” Hymyilin leveästi. Poikahan tarvitsisi melkeinpä palkankorotuksen.
// Anteeksi kun kirjoittamisessa on kestänyt. Mulla on ollut IRL-kiireitä ja matkustelua.
|
|