|
Post by Anne on Oct 4, 2011 18:18:26 GMT 2
--
|
|
|
Post by Anne on Oct 4, 2011 18:41:42 GMT 2
4.10.2011
Pitkä tyttö talutti ontuvaa Senttiä maneesiin. 'Now what?' käväisi mielessäni ja huusin tyttöä taluttamaan voikon oriin luokseni.
- Huomasitko, että Sentti ontuu? kysyin, en syyttävästi vaan peruskohteliaasti 15-vuotiaalta tytöltä. Tuntilainen pudisti päätään ja kumarruin Sentin oikean takasen puoleen. Kenkä repsotti irtonaisena. Kaviot oli putsaamatta, ei ihme, ettei tyttö ollut irtoavaa kenkää huomannut. Voi näitä nykyajan nuoria, ajattelin.
- Okei, laitetaan sulle Liinu tilalle. Sen hoitaja oli tallissa, joten saatte varmaan Liinun nopeasti valmiiksi.
Tyttö nyökkäsi ja lähti taluttamaan säälittävää Senttiä perässään talliin.
Huokaisin ja aloitin ohjeistamaan edistyneempiä junioriratsastajia.
Tunnin jälkeen kävelin pimeän pihan halki talliin. Viimeisen tunnin ratsastajat laittoivat hevosia yöpuulle, mutta muuten talli oli jo hiljentymään päin. Menin tervehtimään Topia, joka rouskutti iltaheiniään tyytyväisenä. Ovessa roikkui muutama herran loimi, jotka näyttivät kovin törkyisiltä, joten ajattelin viedä ne pesuun. Pesimme loimia Jaakon yksiöön sijoitetussa teollisuuskoneessa. Aikoinaan Jaakko ei ollut hihkunut riemusta, kun pesukone oli yksiön epämääräiseen kylmäkaappiin asennettu. Noh, kun oli käytännössä ilmainen työsuhdeasunto, kaikkea ei voinut saada. Nyt tiesin Jaakon kämpän olevan tyhjillään. Isukiksi tultuaan mies vietti aikaansa Chaon ja vauvan kanssa kaupunkiasunnossa viettäen Seppeleessä yönsä vain harvakseltaan.
Raahasin kuivunutta kuraa tiputtelevat loimet päärakennuksen eteiseen. Vastassa oli kotilökäreissä puuhasteleva Jossu.
- Ai moi, Jossu huikkasi ja vilkaisi loimipinoani. - Sainkin just Brisin loimet kuivumaan tallin vintille.
- Loputonta hommaa näin syksyisin, varsinkin noiden klipattujen kanssa, hymähdin.
Olin aukaisemassa Jaakon kämpän ovea, kun muistin:
- Sentiltä irtosi kenkä, en saannut kengittäjää enää kiinni.
- Voi simpuran simpura, Jossu sanoi. - Juttelin just tänään sen kanssa Januksen erikoiskengistä ja se sanoi pääsevänsä vasta loppuviikosta.
- No, mikset pyydä Artsia, eikös se osaa kengitää? kysyin.
Vikatikki, näin Jossun ilmeestä.
- Jos vaan ootellaan perjantaihin, Jossu hymyili teennäisesti ja jatkoi keittiöön.
Pääsin siirtymään Jaakon puolelle ja tungin loimet pesukoneeseen. Ilta oli jo viileä kävellessäni autolle. Huomenna minulla olisi yksi tunti pidettävänä, joten sitten tallille taas.
|
|
|
Post by Anne on Oct 15, 2011 15:59:52 GMT 2
15.10.
Avasin tallin vintille vievien portaiden alla olevan sinisen kaapin. Kaapissa roikkui vanha estetakkini, jonka olin suunnitellut laittavani huomenna hubertusratsastukseen. Kilpasaappani ja -housuni olivat autoni takakontissa PKK-cupin jäljiltä, ja pukisin ne ylleni jo aamulla kotona. Vanha, punainen villakankaasta valmistettu ratsastustakki oli hieman koinsyömä, mutta sopi oikein oivasti huomiseen tapahtumaan.
Portaat narisivat ja alas marssi muutama hoitaja.
- Moi! huudahdin teineille. - Onkos huomista varten kaikki jo valmiin? - Juu, putsattiin just Elmon ja Siken varusteet, Fiia hymyili. - Onkohan Elmolle muuten valkoista satulahuopaa? Näyttäisi vähän siistimmältä kuin siinä sinisessä. - Mä voin tulla antamaan, vastasin. - Ostin juuri muutaman uuden kisahuovan. Pari niistä taisi olla ponikokoa.
Marssimme toimistoon. Lattialla makasi suuri laatikko, joka oli täynnä muovikäärein suojattuja uusia hevosvarusteita. Kaivelin laatikkoa ja pian löysinkin sopivan satulahuovan Fiian hoitoponille.
- Kannattaa laittaa lämpimästi päälle. Käytiin just Jossun ja Jaakon kanssa virittelemässä tarjoilukojua pellon reunaan ja siellä tuuli aika hyisesti.
Fiia ja hänen takanaan lymyilevä Pipsa nyökkäsivät innokkaina.
- Mitä ruokaa siellä tarjoillaan? Pipsa kysyi.
- Ainakin lämmintä mehua. Ja katsotaan mitä Krister saa ostettua tukusta, se on just siellä.
- Kunhan ei hernekeittoa, niin kaikki kelpaa, Fiia virnisti.
- Eiköhän siellä jotain parempaa ole tarjolla, naurahdin.
Poistuin toimistosta, kun tytöt lähtivät vielä hypistelemään poniensa varsuteita. Riina ja Topi asuivat molemmat tallin pitkän käytävän perimmäisessä osassa. Jeccu harjaili juuriklipattua Riinaa karsinassa ja Topi nukkui vasenta takastaan lepuuttaen kevyt talliloimi päällä. Mietin, että tuntihevostenkin loimitusohjeet voisi päivittää ilmoitustaululle. Ilmat kun alkoivat olla jo sen verran hyisiä, että ainakin herkkäselkäisimmät otukset tarvitsivat yöksi jotain niskaansa. Ja muutama muukin paperihomma odotti toimistossa, olisi paras hoitaa ne alta ennen huomista hulabaloota.
|
|
|
Post by Anne on Oct 25, 2011 13:17:25 GMT 2
25.10.
Kiristin vielä kannuksen remmiä ja sitten maiskautin Riinan liikkeelle karsinasta. Kävelimme ulos tallista kentän puoleisesta ovesta. Ilma oli viileä ja taivas kirkas. Kentällä Josefiina juoksutti Toivoa, jonka sieraimista nousi kirpakkaa ilmaa uhmaavat höyrypilvet.
- Mahtuuko mukaan? huudahdin Jossulle. – Tällaisella ilmalla ei viitsisi maneesiin tunkea.
Jossu nyökkäsi hymyillen ja maiskautti ravaavaan suomenhevoseensa liikettä. Toivo oli kohtalaisen pulleassa kunnossa ja juoksutus teki sille epäilemättä hyvää. Jossu taisi pitää niin paljon tunteja, että ratsastukselle ei jäänyt aina aikaa. Oli aivan toista käydä pitämässä tallilla muutama tunti viikossa kuin miltei joka ilta hytistä useita tunteja maneesin tai kentän laidalla. Lisäksi tallissa ja hevosissa riitti hommaa muutoinkin, oli eläinlääkärin ja kengittäjän vierailuja, paikkojen sekä varusteiden kunnossapitoa ja tuntihevosten säännöllistä läpiratsastusta. Joten helppohan minun oli sanoa...
Hyppäsin jakkaran päältä Riinan selkään. Suuri, mutta rungostaan kapeahko hevonen viskoi päätään, kun kiristin vyötä pari pykälää. Nostin jalustimet kaulalle, joten niitä ei tarvinnut säätää. Annoin tammalle pohkeita ja se lähti reippaaseen käyntiin. Päätin tänään ratsastaa pitkin ohjin. Pitkät ohjat ja ei jalustimia treenasivat istuntaa kummasti. Varsinkin niin isoliikkeisellä hevosella kuin Riinalla. Kannustin hevosen pian raviin ja aloin keventää. Vaikka kevennys ilman jalustimia oli monen tuntilaisen painajainen, oli se minun salainen paheeni. Nautin kunnon vatsalihastreenistä. Riina nautti myös pitkistä ohjista ja vapaasta ravista. Se pärski ja ravasi korvat höröllä, sekä oli pelkäävinään Jossun juoksutuspiiskaa, kun menimme Jossun ja Toivon ohi.
Pyrin painoavuilla saamaan Riina taipumaan pääty-ympyrällä. Siirryin pikkuhiljaa harjoitusraviin ja istuntaa tiivistämällä yritin koota hevosta. Yritys oli aika turhaa, koska tamma oli niin innoissaan. Nostin laukan ja annoin Riinan purkaa energioitaan. Vapaista ohjista innoissaan se teki pari pukkia, mutta tölväisin kannukset sen vaaleisiin kylkiin, niin laukka sujui taas tasaisemmin.
Siirsin hevosen jälleen raviin ja tein muutaman pysähdyksen etuosakäännösten siivittämänä. Riina kuunteli istuntaa jo aika hyvin. Jossu lopetteli sessioitaan Toivon kanssa, kun päätin myöskin viedä Riinan takaisin talliin.
- Toivo näytti jo lopussa paremmalta, paino oli paremmin takasilla. - Joo, eikähön se siitä, pitää ottaa pari matalaa estettä huomenna, niin saa takaosa vielä harjoitusta, Jossu vastasi ja silitti Toivon pitkää harjaa. - Kuulostaa hyvälle. Pitäisi vielä liikuttaa Topikin. Onks sulla tietoa, onko Elli tulossa tänään? - Joo sanoi treenaavansa Lailaa ja sitten menevänsä Sentillä maastoon. Sentti on taas kiertänyt vaan kehää, joten sen pitää päästä irrottautumaan. - Totta. Nähdään taas, sanoin Jossulle, kun hän paineli Toivon kanssa tallin uuteen osaan.
Talutin Riinan takaisin talliin. Annoin sille porkkanan palkinnoksi ja heitin talliloimen sen selkään. Pitäisi pyytää Jeccu nyppimään tamman harjaa, jotta se olisi taas hienona tulevissa kisoissa.
|
|
|
Post by Anne on Feb 1, 2012 13:23:22 GMT 2
1.2.2012
- Jep jep, huokasin Jaakolle, joka roikotti käsissään jotain minulle käsittämätöntä osaa maneesin lämmityskoneesta. - Sanoivat sähköliikkeestä, että korvaava osa tulee ylihuomenna, Jaakko sanoi. - Ei kai sille sitten mitään voi. Pakkasta näyttää olevan yli kaksviis, tunnit on pakko perua, sanoin. Maneesi oli lämmitettynäkin kohtuu viileä kovilla pakkasilla, mutta ilman lämmitystä se muuttui jättikokoiseksi pakastimeksi. Muutama poni ja suokki siellä olisi voinut vielä rennon treeninkin tehdä, mutta suurin osa tuntihevosista oli puoliverisiä, jotka eivät kovaa pakkasta kestäneet. - Vapaapäivä sitten sulle ja Jossulle? Jaakko virnisti - No jos voit muutaman kymmenen tuntiperuutusviestin lähettämistä vapaudeksi kutsua, niin sitten.
|
|
|
Post by Anne on Mar 26, 2012 12:24:45 GMT 2
Tapin kertomaa:
26.3.2012 Työharjoittelija
Aurinko nousi ratsastuskoulun kattojen takaa, kun kaarsin Seppeleen pihaan autollani. Kyllä, kyllä, olin työharjoittelussa. Lantaa en ollut aiemmin lapannutkaan, enhän? Priiman hevosenhoitajakoulutus velvoitti minut tekemään päivän harjoittelun jollain ulkopuolisella tallilla. Jossun kanssa olimme saaneet näppärästi sovittua, että tulisin Jaakkoa auttamaan Seppeleeseen päiväksi. Kävi mulle. Itse asiassa päivä ratsastuskoululla tuntui lomalta verrattuna ravitallin 18-tuntisiin työpäiviin. Täällä ottaisin muutamat karsinat, heittäisin hepolle heiniä ja kiikuttaisin niitä ulos. Iltapäivällä tulisi talliin joukko tyttöjä, jotka harjaisivat kopukat ja tuntiratsastajat vielä liikuttaisivat heppaset. Ihmeellistä, mutta totta, että näinkin helpolla voi tallitöistä päästä. Lisäksi tekisin duunia Jaakon kanssa. Sekin olisi vaihtelua murahtelevaan Artsiin tai lievästi bipolaariseen Rosiin verrattuna.
Sammutin moottorin ja vetäisin käsijarrun päälle. Jaakon auto könötti pihalla myöskin. Astuin raikkaaseen pakkasilmaan. Maa oli vielä pienen lumikerroksen peitossa. Valkeankirjavan tallirakennuksen ikkunoissa kimmelsi huurre ja hengitykseni höyrysi. Avasin punaisen tallinoven. Lämmin ilmavirta pölähti kasvoilleni. Tallissa oli jo valot päällä, mutta hevoset eivät olleet selvästikään saaneet aamuruokiaan. Ne kurkkivat karsinoistaan kärsimättömästi ja kääntelivät korviaan epäileväisesti. Aivan eri vastaanotto kuin kotona: siellä tutut askeleeni olisivat saaneet hevoset hörähtelemään, jopa hirnumaan, aamuappeen toivossa.
- Huomenta! kuului Jaakon ääni oikealta. - Huomenia, vastasin. - Haha, vai että työharjoittelussa? Jaakko naurahti. - Jep, kaikkeen sitä joutuu, pudistelin päätäni. - Mut hei, vaihtelu virkistää. - Joo, kelpaa apu mullekin. Vois heittää heinät ensiksi ja sitten kaurat. Rehulassa on listat, mennään katsomaan.
Seurasin Jaakkoa käytävän päätyyn ja kulman taakse vasemmalle. Rehulan ovi oli raollaan ja Jaakko aukaisi sen kokonaan, kun astuimme huoneeseen sisään. Jaakko osoitti liitutaulua, jossa luki kaura- ja muut lisäainejaot.
- Heiniä heittelen hevosille koon mukaan. Isompi sylillinen oikeille hevosille ja pienempi poneille. Niillä on kuitenkin vapaa heinä tarhassa, joten ei se niin tarkkaa ole. Yleensä hepat ehtiii vetäistä kaurat ja heinät, kun niitä jo sitten kiikutetaankin ulos. Ne on ulkona melkein koko päivän, hoitajat tai ratsastajat hakee ne sisälle siinä kahden-kolmen aikoihin, Jaakko kertoi.
Nyökkäsin, kuulosti helpolta.
- Heinät on tuolla vintillä, Jaakko osoitti kohti kattoa. - Mennään tiputtamaan muutama paali.
Kiipesimme puiset portaat yläkertaan. Tulimme lokerikkohuoneeseen ja siitä jatkoimme oleskeluhuoneen kautta vinttiin. Olin käynyt oleskelutilassa aiemminkin, silloin Katin aikoina, joten paikat olivat tuttuja. Pieni haikeuden vihlaisu muljahti mahassani, mutta meni nopeasti ohi. Nyt oltiin töissä, eikä hempeilyille ollut sijaa.
Heinävintti oli kylmä. Tartuin paaliin ja heitin sen pudotusluukusta alas talliin.
- Aikaisemmin tänne vintille pääsi ulkokauttakin, Jaakko kertoi. - Mutta sitten luiska purettiin, kun tallia laajennettiin. Nyt heinät on täytynyt nostaa traktorilla tänne, mutta Jossu on puhunut jotain uuden luiskan rakentamisesta.
Jaakko osoitti suuria pariovia vintin toisessa päässä, josta varmaankin olisi muutaman metrin pudotus ulos. Heitimme vielä pari paalia ja lähdimme takaisin alas talliin.
- Mites baby muuten jakselee? kysyin. - Konttaa kovasti, onhan se kohta jo vuoden, Jaakko virnisti. - Vuoden... niin se aika rientää, mutisin häkeltyneenä. - Artsi kertoikin jotain, että Chaokin palailisi vähitellen töihin. - Joo, kai se aikoo tehdä alkuun osa-aikaista, iltatallia tai sellaista, niin ei tarvitse vielä muksua laitta hoitoon. - Kuulostaa järkevältä, sanoin. Lapsiasiat olivat minulle lievästi hepreaa, enkä oikein osannut kommata Jaakon puheita.
Tallissa aloitimme rivakan heinien jaon. Tämän jälkeen annostelimme hevosten syöttökuppeihin kauroja ja muutamalle kisahevoselle vähän hifimpiä mömmöjä.
- Ulkona on jo sen verran lämmin, että suurin osa hepoista on ilman loimia, mutta noita yksityisiä joutuu loimittelemaan.
En tietenkään tiennyt, ketkä olivat yksityisiä, mutta veikkasin, että Jaakko tarkoitti yöksi tiiviimpiin kääröihin puettuja hevosia.
- Eli yöloimia veke ja ovessa lukee tarhausloimitukset. Sä voit mennä uuteen osaan aloittamaan, Jaakko huikkasi ja painui pitkän tallikäytävän toiseen päähän.
Suunnistin rehulan ohi tallin lisäosaan. Ensimmäisenä kohtasin vaalean ponin, jonka kaulaa ja selkää peitti pinkki loimi. Hymähdin. Nyt oltiin ratsutallilla tosiaan.
Astuin varmoin askelin ponin tilavaan karsinaan ja riisuin vaalenapunaisen lämmikkeen kimon yltä. Poni heitteli päätään, se oli tuhonnut jo kaura-annoksena ja odotti selvästi ulospääsyä. Karsinan ovesta tenttasin mikä loimi tulisi ulos ja kaivoin kyseisen kuoriloimen oven loimikuorman alta. Että yhdellä ponskilla osasi olla tavaraa!
Kun olin saanut epäilemättä kalliin nahkariimun ponin päähän, kuulin takaani äänen:
- Täällähän sitä ollaan työn touhussa!
Jossu seisoi käytävällä virkeänä, pitkänä ja fressinä, kuten aina. Näytin varmastikin tyhmältä: ravikonkari puunaamassa valkoista pikkuponia.
- Moi, Jossu! hymyilin. - Tuttua hommaa, vaan eri hevoset ja ...varusteet.
Jossu hymähti.
- Apu on aina tervetullutta, ja vaihtelu ennen kaikkea. Tuutko kattomaan mun hevosta?
Suljin karsinan oven ja jätin vaalean ponin hermoilemaan sinne vielä hetkeksi. Seurasin Jossua käytävän toiseen päähän. Karsinasta kurkki suuri, tumma hevonen. Jopa Kopse näytti pieneltä sen rinnalla.
- Tämä on Bris, Jossu selosti ylpeänä. - Meen sillä kenttää. - Vau! huokaisin. - Kauan tää on sulla ollut? - Puolisentoista vuotta.
Nyökkäsin ja tajusin miten nopeasti pari viime vuotta olivat todellakin kuluneet. En ollut edes ehtinyt nähdä ystäväni hevosta. En Jossuakaan kuin muutaman hassun kerran. Vielä pari vuotta sitten olimme pitäneet tiiviisti yhteyttä, mutta sitten Artsi oli tullut väliin. Jossun ja Artsin välirikon jälkeen Jossun käynnit ravitallilla olivat harventuneet. Saattoi siinä tietenkin olla muitakin sytiä. Tytöllä, tai noh, naisella, riitti varmasti töitä ratsastuskoululla ja omien hevostensa kanssa. Jossu tuntui muutenkin aikuistuneen ja hieman vakavoituneen. Olimme saman ikäisiä, mutta Jossu vaikutti jotekin vanhemmalta. Kypsemmältä. Ähh, tiedä häntä..
- Lihaksikas kaveri. Ei ihme, jos et ehdi Svantea treenaamaan, tämä varmaan pitää sut kiireisenä? - Tämä ja koko tää talli, Jossu luikahti Brisin karsinaan ja alkoi riisua oriilta fleecistä yöloimea. - Ehkä taas kesällä sitten enemmän? kysyin sovittelevasti. Ja tyhmästi. Miten se muka mulle kuului, miten Jossu raviponiaan treenaili. - Toivottavasti, Jossu sanoi vältellen.
Tuli hiljaista ja vaivaantunutta. Miten en yhtäkkiä keksinyt mitään sanottavaa? Kun ennen oli ollut niin rentoa?
- Artsikin on skarpannut, mutisin vain sanoakseni jotain. - Ei enää ryyppää tai ördäile. - No sittenhän sinne teille on mukavempi tulla, Jossu sanoi hieman kylmästi ja diplomaattisesti.
Tyhmä minä. Mitä mä nyt tollaista menin sokeltamaan. Ääh, ei ollut enää vanhat taidot tallella. Mitä mullekin oli käynyt? Tai tiesinhän minä. Kat ja Ludwig van Homo, se oli käynyt. Mutta siitä alkoi olla jo kaksi vuotta. Ja olinhan mäkin muutamilla deiteillä käynyt ja enemmänkin, vaikka en ollut kenellekään niistä kertonut. Mutta ketään sykähdyttävää en ollut kohdannut. Ja olihan se Katin jälkeen vaikeaakin. Harva sitä kimulia paremmaksi pistäisi.
- Mihis tarhaan tuo poni viedään? vaihdoin puheenaihetta. - Ponit menee mun talon taakse, voit varmaan viedä Siken samalla, Jossu osoitti villihevosen näköistä ponia. - Okra pokra, sanoin reippaasti. - Päiväkahvit jossain vaiheessa? - Siis ihan oikeat kahvit, virnistin vielä tarkennukseksi. - Yritän ehtiä, Jossukin sanoi vapautuneemmin. - Käväisen kaupungilla ja tule iltapäivästä takaisin ennen tunteja. - Nähdään, hukkasin ja aloin kiikuttamaan poneja ulos.
Parinkymmenen minuutin kuluttua hevoset olivat onnellisesti ulkona, kaikki paitsi yksi. Seisoimme Jaakon kanssa Episode II-nimisen hevosen karsinan edessä.
- Eppu on tämmöinen vanhus. Sillä on vähän ollut jalkaongelmia ja nyt se on levossa. Pääsee pikkutarhaan myöhemmin, mutta sitä ennen sitä voisi talutella. - Mikäs niissä jaloissa? - Kuumeilee ja lievää ontumista. Ilmeisesti vaan kulumaa, käyttöä pitäisi vähentää tai päästää lomille kokonaan. - Harmi, muutenhan tää näyttää hienolta hevoselta, sanoin.
Läsipää oli lähes yhtä iso kuin Jossun Bris. Se oli todella hienon värinen ja massaakin näytti riittävän.
- Joo, ehkä siitä vielä saadaan kevyiden tuntien hevonen, Jaakko vastasi. - Mä menen aurailemaan kentän, jos sä viitsit talutella Eppua hetken? - Käyhän se.
Hevosen rento taluttelu kuulosti lähes paratiisilomalta.
Kipaisin satulahuoneesta Episoden suitset. Palasin takaisin hevosen luo. Tunnustelin suuren hevosen jalkoja ja kyllä vasen takanen oli lämmin ja hieman turvoksissa. Episode odotti miltei suu auki suitsia ja kun remelit olivat suhteellisen tiukassa, maiskautin ruunan liikenteeseen.
Tein pienen lenkin ohi sinisten mökkien. Ilma oli mitä mahtavin. Taustalta kuului Jaakon traktorin ääni ja kiva, keväinen lintujen viserrys.
Palailin talliin ja omatoimisesti hain kottarit. Lapoin turvetta ja lantaa akherasti ulos karsinoista ja lisää puhdasta turvetta tilalle. Olin tottunut puruun alukkeena ja siksi tumma turve tuntui hankalemmalta käsitellä. Lisäksi se pimensi tallia. Mutta täytyi myöntää, ettei se pölynnyt yhtä lailla kuin kutteri.
Jaakko tuli jossain vaiheessa avuksi ja karsinat oli puhdistettu pikapuolin. Vilkaisin kelloa ja se näytti yhtätoista.
- Onks sulla evästä? Jaakko kysyi. - Mennään tuonne mun yksiön puolelle ruokkikselle. - Sounds good! Haen autosta.
Pian astuimme Jaakon pimeään asuntoon. Asunto oli pölyinen ja likainen sekä asumattoman oloinen. Jaakon jääkääpissa oli kuitenkin hänelle lounasta. Lämmitin roiskeläppäpitsani ja kulautin vettä päälle.
- Mites täällä muuten? Teinityttöjä piisaa? kysyin Jaakolta pitsa suussa. - Röyh, niitä ja nyt vähän vanhempiakin, sellaisia muutaman vuoden meitä nuorempia. Sitten on miesratsastajia, yksi nuorempi poikahoitaja ja se Lynnin poikaystävä, Däni. - Onkse millainen? - Ihan ok, en ole pahemmin tutustunut. Miten niin? - Ei mitenkään, Lynn vaan pyysi mut johonkin pippaloihin ens perjantaina. Sittenhän sen näkee, sanoin.
En ollutkaan käynyt varsinaisissa bileissä aikoihin. Muutenkin olin jumittanut ravitilalla aivan liikaa. Tavallaan odotin perjantaita innolla, tavallaan mietin miten tulisin juttuun ratsastusporukoiden kanssa. Ja eihän mulla mitään juttua Lynskän kanssa ollut, mutta olin aika satavarma, että tämä kuuluisa Däni kyyläisi mua sillä silmällä, että olin nyt SE tyyppi, jonka ravuria hänen tyttöystävä puunasi.
- Jep, jep, takaisin hommiin, Jaakko sanoi ja nousi ylös. - Vietkö sen Epun ulkoloimi päällä pikkutarhaan, joka on siinä maneesin kupeessa. Sitten voisi annostella päiväkaurat valmiiksi. Hevoset syö ne, kun tulevat sisälle. - Oorrait.
Päivän hommat sujuivat leppoisaan tahtiin. Harjasin vielä tallin käytävänkin. Sitä hommaa harvemmin ehti tehdä kotipuolessa. Kahden aikoihin tallille alkoi valua tyttöjä. Sain uteiliaita katseita ja "kuka toi on?", "onks toi uus työntekijä?"-tyyppisiä kuiskauksia.
Kello läheni kahta ja Jaakko häipyi kaupungille ostamaan öljyä tai jotain muuta miehekästä. Oli aika hilata hevosia sisälle tunteja varten. Pyysin muutamia nuoria tyttöjä ja ruipeloa poikaa mukaan.
- Venna is mine! poika karjaisi äänenmurroksellisella äänellään, kun joku tyttö yritti houkutella liinaharjaista ponia mukanaan talliin.
Pääsimme ensimmäisen erän kanssa talliin, minulla oli kaksi tammaa riimunnarujen päässä, toinen lehmän näköinen ja toinen tummanruskea. Yhtäkkiä tajusin, etten tiennyt mihin kopukat täytyy roudata.
- Myntti, se tumma menee tuonne perälle ja se kirjava on tuo Ventetia jotain heti tallin keskellä.
Ventia ja Myntti löysivät paikoilleen ja seuraavalla hakukerralla tajusin jo tarhassa kysyä tytöltä, mikä hevonen oli kyseessä ja mihin sen veisin.
Pilviksi esittäytyvä pitempi tyttö kertoi minun taluttavan Riinaa ja Lailaa ja kysyi samalla, mitä tallilla hääräilen.
Selitin olevani työharjoittelussa, mutta jätin kertomatta, että olin tehnyt hevoshommia jo pienen ikäni. Newbie saisi helpommin apua.
Hevoset olivat sisällä ja ensimmäiset tuntilaiset saapuivat hyvissä ajoin tallille. Jossukin tuli, mutta sanoi olevansa kiireinen ennen tunteja ja kahvittelut saisivat jäädä toiseen kertaan.
- Ravitallilla sitten, huikkasin Jossulle. - Ok, tuon vaikka viinerit mukanani, Jossu hymyili.
Jaakkokin saapuili tallille.
- Yleensä hoitajat tai Jossu tai Anne auttaa ratsastajia. Joskus mäkin satuloin, jos joku hevonen on pahalla päällä, Jaakko sepusti. - Mutta näihin aikoihin työpäivä alkaa olla pulkassa ja mä hipsin himaan. Iltatallin tekee usein yksi Sastu tai sitten Jossu. Mutta se on helppo, heinät ja kaurat vaan hevosille ja yöloimet muutamille. Hoitajat usein vielä lakaisee käytäviä ja siivoillee.
- Helppoa, virnistin.
- Jep, Jaakko sanoi. - Nährään taas, päivä pulkassa!
Jaakko häipyi kotia kohti ja katselin vielä hetken tallin kuhinaa. Sitten päätin siirtyä rauhallisempiin maisemiin kotitallille. Olin vahvasti ravi-ihmisiä, mutta ratsastuskoulun tohinassa oli ollut jotain kiehtovaa Vai olisiko kiehtovuus johtunut muutamasta kelpo-näköisestä hoitajasta. Tiedä häntä. Sipaisin kohtalaisen uutta leukapartaani ja hyppäsin autoon. Tänne palaisin ehkä vielä myöhemmin. Ehkä joutuisin vielä suorittamaan koulutuksessa jotain ratsuhevosiin liittyvää.
Kello oli neljä, kun saavuin kotipihalle. Tallinpiha vaikutti autiolta äskeiseen hulinaan verrattuna. Artsi astui juuri ulos tallista.
- Mitäs ratsumestari? - He he. Leppoisaa oli, vastasin. - Ai leppoisaa? Sepäs kiva kuulla. Sitten jaksatkin varmaan vielä ajaa Kopseen, Harman, Minsan ja oman kaakkisi. Mä lähden Lotan kanssa Repolaan raveihin.
Damn.
|
|
|
Post by Anne on May 12, 2012 18:52:05 GMT 2
Löytöhevonen
- Mihin ajattelit tunkea sen? Jaakko kysyi haroen vaaleita hiuksiaan. - Meinaan, että talli on täynnä ja mitä Jossukin sanoo?
Pidin loimiettua hevosta kiinni riimunnarusta. Hevonen kaseli uutta maisemaa ja hörähteli epävarmasti tarhoissa seisoville hevosille.
- Soitin jo Jossulle ja sanoi, että on ok näin kesäksi ainakin. Epun tilanne on epävarma ja se saa olla varsapihatossa vaihtelevan kaverin kanssa. Eläinlääkäri tulee loppuviikosta antamaan tuomion. Jos Eppu lähtee, tarvitaan uusi tuntsari tilalle kuitenkin ja jos ei, tarvitsee tämä kuntoutusta joka tapauksessa.
Jossu pyrähti ulos ovesta. Pitelemäni ruuna hyppäsi heiman sivulle oven paiskautuessa kiinni.
- Tässäkö se on? Eihän se niin pahalta näytä mitä kerroit, Jossu sanoi. - Otetaan loimi pois, niin totuus paljastuu, sanoin.
Jossu riisui kuljetusloimen puoliverisen yltä. Päistärikkökarvan peittämä ruunikko paljastui kankaan alta. Ruuna oli laihassa kunnossa; sen kylkiluut paistoivat läpi ja nälkäkuoppa nousi ja laski hengityksen tahtiin.
- Kaviot ja hampaat jo asemalla oli tehty sekä madotukset ja muutkin, sanoin. - Eli kuntoutusta ja ruokaa, Jossu totesi. - Mikä sen nimi oli? - Rotterdam, hymähdin. - Rotta, Jaakko totesi ykskantaan. - Okei, eli laitetaan Epun boksiin. Eppu pihattoon vaikka Reinon kanssa täksi yöksi, Jossu sanoi. En oikein päässyt perille oliko nainen ärtynyt vai innoissaan uudesta tulokkaasta. - Selvä. - Soitin jo Ellille ja lupasi osallistua treenaamiseen, mutta tarvitaan kyllä auttavaa kättä tämän kanssa, Jossu sanoi. - Yritetään keksiä jotain, sanoin. Maiskautin Rotan liikkeelle. Jaakko jäi siistimään kuljetuskärryä.
Rotta käveli varovaisesti talliin. Ohjasin sen karsinaan ja riisuin vielä kuljetussuojat. Karsinassa ruunaa odotti heinäkasa, jota se nuuhki epäilevästi. Kävin vielä toimistossa kirjoittamassa lapun karsinan oveen: Rotterdam täytyisi jättää rauhaan tuijotteluilta ja ihqu-kiljahteluilta. Ehkä siistä saataisiin vielä kunnon tuntipolle?
|
|
|
Post by Anne on Jul 30, 2012 9:47:43 GMT 2
30.7.2012
Vasaran naputus ja sementtikoneen jyrinä velloivat pihamaalla. Uusi luiska vintille valmistui vauhdikkaasti. Hyvästi heinien nosto traktorin kauhalla sekä loimien raahaaminen oleskeluhuoneen läpi kuivaamoon!
Katsahdin haikeana puolipilviselle taivaalle. Remonttitalkoiden hoitajaosuus oli alkamassa ja pihalle virtasikin jo väkeä. Aamulla olimme pitäneet henkilökunnan kokouksen, jossa Seppeleen syksyä oli ollut tarkoitus suunnitella. Olihan se onnistunutkin osittain, mutta pakka oli uusien uutisen myötä mennyt totaalisen sekaisin.
- Harjoitteluun, mihin?! oli Elli huudahtanut. - Irlantiin, oli puolestaan Jossu vastannut hämmentyneenä. - Kauan? olin kysynyt. - Aika on joustava, ja saatan palata piankin takaisin, nyt vain tuli tämmöinen tilaisuus, Jossu oli selittänyt.. - Siis, onneksi olkoon, tosi hienoa, mutta --, olin änkyttänyt. - Mutta miten tallin toiminta ja tunnit? oli Jossu täydentänyt lauseeni. - Niin. - Jos sä vaikka ja Elli jatkatte tuntien pyöritystä ja hankitaan lisäapua tallihommiin? Jossu oli ehdottanut. - Ymmärrättehän, että mun on pakko mennä, ainakin kokeilemaan. Siellä kisausmahdollisuudetkin on aivan erit, Jossu oli jatkanut. - Meinasitko ottaa Brisin mukaan? Elli oli kysynyt silmät selällään. - En ainakaan alkuun, onhan se meidän yhteinen. Mutta jos se on lopulta parempi vaihtoehto, niin sitten.
Pieni hiljaisuus oli laskeutunut yllemme. Haikea ja epävarma tunnelma, että mitä tästä seuraisi.
- Ehkä saamme asiat järjestykseen ja tokihan sun täytyy tätä kokeilla, olin sanonut Jossulle.
Nyt kävelin kohti tallin pääovea. Yllättäen taakka tallin toiminnasta tuntui todella raskaalta. Vaikka se kestäisikin vain kuukauden tai pari. Ellillä ei ollut varsinaista kolutusta ratsastustuntien pitämiseen, mutta eiköhän hän joistakin tunneista selviäisi. Jaakon työtaakka oli aivan liian suuri, jotain täytyisi sillekin keksiä.
Avasin tallin oven ja jatkoin toimistolle. Lista päivän töistä odotti siellä. Jossu ja Elli olivat jääneet talolle valmistamaan talkooeväitä. Yritin valaa positiivista mieltä vielä ennen hoitajakaartin kohtaamista: kohti uutta ja ehkä erilaistakin ratsastuskoulua!
|
|
|
Post by Anne on Aug 20, 2012 16:09:40 GMT 2
Yllätysten päivä vol. miljoona
Aamu oli ollut hyvin mielenkiintoinen. Popparin koko kesän kadoksissa olleet röntgenkuvat olivat vihdoin löytäneet tiensä vaikioeläinlääkärillemme. Eivätkä uutiset olleet olleet hyvät. Kintereiden rustoissa oli pahoja vaurioita. Vaurioita, jotka oikeuttivat ponin kaupan purkuun. Popparin jaloilla ei vaan tehtäisi tuntiponin hommia, ainakaan kovin aktiivisesti.
Surullisin mielin olimme purkaneet kaupan. Poppari oli haettu myyntitallille takaisin heti puolilta päivin. Sääliksi kävi ponia, minne se nyt päätyisi. Toisaalta, sopimuksen mukaan se oli myyntitallin asia.
Elli oli saapunut tallille, heti kun oli päässyt. Punapää oli harmissaan Popparin kohtalosta. Onneksi Elli oli juuri katsellut myytäviä poneja ja oli huomannut ihastuttavan risteytysponin myynnissä, ei kovin kaukana Seppeleestä.
Olimme ajaa hurauttaneet katsomaan ponia. Patron. Upea, siro poni. Hopeanruunikko väritys, puoliksi hopeaan taittuva, puoliksi musta harja. Myyjän mukaan erinomainen poni, varsinkin lasten ja nuorten ratsuksi. Hennon rakenteensa vuoksi ehdoton painoraja oli 55kg ja nykyisen omistajan tytär oli kasvupyrähdyksessään ylittänyt tuon yllättäen. Siksi poni myytiin.
Sovimme kaupoista ja Patron saapuisi myöhemmin illalla Jaakon hakemana tallille.
Nyt istuin toimiston tuolissa. Säätelin tuntilistoja uusiksi Popparin lähdettyä. Huomenna Patron joutuisi jo töihin ja hoitajakin sille oli hankittava. Hommaa siisi riitti.
|
|
|
Post by Anne on Oct 15, 2012 10:56:54 GMT 2
15.10.2012
Brisin tavarat olivat kauniisti pakattu. Elli kaivoi pää painuksissa hevosen kuljetusvarusteita satulahuoneen kätköistä. Ymmärsin, olihan Bris puoliksi Ellin. Nyt ori kuitenkin lähtisi Irlantiin Jossun luo. Koska Jossun tilanne oli auki, oli myös hevosen. Elli ei tiennyt palaisiko tummanruunikko enää talliin.
- Milloin tulet takaisin? kysyin Elliltä. - Jään Irlantiin vielä viikoksi, kun ollaan Brisun kanssa sinne päästy. Nyökkäsin. - Kerro Jossulle terveisiä ja yritä nauttia lomasta, kaikesta huolimatta, sanoin. Elli hymyili ja jatkoi hommiaan.
Tallin hevoskaarti kokisi taas muutoksia. Pitkäaikainen asukki, Leevi, oli muuttanut toiseen talliin. Lisäksi olin saanut eilen huonoja uutisia eläinlääkäriltä. Scimmyn lähdettyä oli ollut tarkoitus aloittaa taas Riinan treenailut kisoja varten. Tamma oli kuitenkin artistellut jalkojaan, joten olin pyytänyt eläinlääkärin paikalle. Lääkärin tuomio oli ollut yllättävä: Riinalla oli tiineyden laukaisema nivelreuma, joka katkaisisi sen esteuran välittömästi. Hevosella voisi vielä puskailla ja ehkä varsankin teettää, mutta montaa vuotta sillä ei olisi enää edessä. Tiesin toki heti mitä oli tehtävä. Seppeleessä ei ollut varaa pitää eläkeläisiä, jokainen karsinapaikka tuli käyttää hyödyksi näinä vaikeina aikoina. Krister oli heti ehdottanut tuttavansa läheiseltä maalaistallista pihattopaikkaa Riinalle sen viimeisille vuosille. Siellä voisin käydä tammaa tervehtimässä ja hoitamassa. Riina siis muuttaisi huomenna pois. Miten kertoisin asian Britalle, olikin toinen juttu.
Tälle päivälle sattui myös yksityishevosen tallipaikan haun loppuminen. Yhtäkkiä tallissa olikin kolme paikkaa vapaana. Siirryin toimistoon ja katselin hakupapereiden pinkkaa läpi. Samalla mietin myös muita talousasioita. Seppeleen tunihintaa oli hieman korotettu. Ryhmäkoko pyrittiin pitämään kuudessa tai seitsemässä maksimissaan. Hevosille oli myös otettu kokeeksi hieman kevyempi työviikko vapaapäivien ansiosta. Näin sairastelut vähenisivät ja hevoset olisivat motivoituneempia. Lisäksi tallissa alkoi olla pari vanhempaa hevosta, jotka vähitellen siirtyisivät kevyemmälle käytölle. Laskelmieni mukaan tarvitsisimme uuden, nuoren tuntihevosen, nyt kun Liinukin oli tiineysvapaalla.
Homma oli siis selvä: ottaisin kaksi yksityistä ja yhden uuden tuntsarin. Yksityishakijoista erottui mukavasti kaksi selkää valintaa. Halusin turvallisuutta, pysyvyyttä sekä tuttuja ihmisiä. Tartuin luuriin ja soitin tallipaikan varmistumisesta ensin Reegalle ja sitten Jesselle. Susi ja Tollo saisivat tallipaikat Seppeleesstä.
Ryntäsin vielä satulahuoneeseen. Punapää oli vielä paikalla. Kerroin hänelle ideani ja näin ilon vilahtavan naisen kasvoilla.
- Mulla onkin yksi idea.., Elli sanoi salaperäisesti.
|
|
|
Post by Anne on Oct 20, 2012 19:12:33 GMT 2
20.10.2012
Huhuh! Leirin tunnit olivat ohi ja vihdoin olisi luvassa sitä omaa aikaa. Samaan aikaan piippasi puhelin: Sorry, en pääse tänään liikuttamaan Topia, remppa ja muut painaa päälle, D.
Huokaisten painoin puhelimeni takaisin tallitakin pohjalle. Ymmärsin toki, olihan Danielilla omatkin hevoset ja vielä talon ja tallin remonttia, joten hoitohevosen liikutus ei ihan listan kärkipäässä ollut.
Aukaisin satulahuoneen oven ja astuin sisään lämpimään huoneeseen. Miltei kaikki satulat olivat paikallaan, Sastun olin nähnyt juuri poistuvan Rensun kanssa kohti pimeneviä maastoja.
Nappasin Topin estesatulan sekä suitset ja jatkoin matkaa kohden Topsukan karsinaa. Tummanpunaruunikko ori mörisi omiaan minun lähestyessä sitä. Se oli kurainen, sadeloimi ei ollut juuri hevosta suojannut.
Minun olisi pitänyt valita kumisuka ja tapsuttaa pahimmat kurat sillä pois. Mutten tehnyt niin. Otin kovahkon harjan ja sudin pois päällimmäiset kurat. Satulan kohdalta toki harjasin vielä pehemämmällä harjalla. Satuloin ja suitsin Topin nopeasti ja kääräisin pintelit monen vuoden kokemuksella. Sitten talutin hevosen ulos tallista kohden maneesia.
Muutama matalahko este kökötti maneesissa. Topi kaipaisi lihasjumppaa, ja sitä se tulisi saamaan. En ollut ikinään ollut mikään esteihminen, mutta Riiana kanssa olin pakostakin siihen hieman kasvanut. Nyt kaipasin jo rentoa, vauhdikkaampaa hyppäämistä ja innosta puhkuvaa hevosta allani.
Verryttelin Topin reippaalla ravilla ja laukalla pyöreäksi. Hyvä puoli yksityishevosissa oli, että ne miltei automaattisesti hakeutuivat peräänantoon, toisin kuin tuntihevoset (joita todella piti ratsastaa). Otin Topin muotoa hieman korkeammaksi ja annoin sen hypätä esteiden yli rennossa laukassa. Topi pärski ja oli selväsit iloinen. Kun olin saanut hypyt tehtyä, avautui maneesin ovi.
Jesse ja Tollo astelivat maneesiin. Topi jähmettyi allani, uusi ori oli sille vielä uhka ja tuntematon tekijä.
- Täällä oli pari helppoa estettä valmiina, jumpattiin Topin kanssa, sanoin pojalle, joka oli tuttu minulle lähinnä Järnbyn ajoilta.
- Hienoa, voitaisiinkin Toljanderin kanssa vähän takaliston lihaksistoa treenata, Jesse virnisti.
Nyökkäsin. Tollo oli kaunis hevonen, mutta vielä hyvin puutteellinen lihaksistostaan.
- Juttelitko jo Jaakon kanssa lisäravinteista? kysyin. - Joo, sanoi, että paria Tollon juttua pitää tilata, mutta muuten oli kaikkea. - Ok. Kristerillä on se maahantuontifirma, niin me ollaan tilattu sen kautta, laita vaikka meili vielä mulle tai krisulle suoraan. - Jeps, Jesse sanoi ja haki Tollolle reippaan käynnin.
Ratsastin Topin ulos maneesista. Oli jo pimeää ja satoi. Annoin herran vaeltaa tutulle jäähdyttelyreitille tallin pohjoispuolelle. Huomenna olisi vielä leiripäivä ja sen jälkeen alkaisi taas arki. Onneksi arki koostui niinkin ihanista asioista kuin hevosista!
|
|
|
Post by Anne on Nov 11, 2012 18:50:49 GMT 2
11.11.2012
Elli pyyhki sienellä Liinun takaosaa. Jälkeiset olivat syntyneet hyvännäköisinä ja varsa seisoi jo terhakkaasti emänsä vieressä. Rautias läsipää näytti terveyden perikuvalta, voimakkaalta suomenhevoselta.
Onneksi Elli oli palannut Irlannista. Selvästi levänneenä ja pirtsakan Josefiinan seurassa terhakoituneena. Toivoin, etten nyt aivan onnistunut punapään mielialaa laskemaan omalla stressaantuneella ulkomuodollani.
- Eiköhän ne pärjäile, Elli sanoi ja taputti liinua ennen karsinasta poistumistaan. - Todella terveen oloinen hevonen. - Kyllä, Elli sanoi. - Jos pää vaan kestää, voidaan harkita sen pitämistä täällä. Olin samaa mieltä, mutten saanut valtavalta haukotuskohtaukselta sanottua mitään.
Käytävän toisella puolella puuhasteli Daniel Topin karsinassa.
- Ratsastamaan menossa? kysyin edelleen haukotusten saattelemina. - Jes, turvallisesti maneesiin. Räntäsade ei houkuta maastoon. - Tulenko valmentamaan? - Sori, mutta sä näytät niin zombielta, että jos vaan menisit nukkumaan, Daniel virnisti. - Hyvä ajatus, kohautin olkiani. - Paitsi, että ensi viikon tuntirungot on vielä tekemättä ja kaurat tilaamatta ja edelleen ne loimitusohjeet kirjoittamatta. - Ne kyllä ehtii, nyt nukkumaan, mars! Daniel sanoi ja livautti samalla kuolaimet Topin suuhun. - Selvä, selvä. Voisin pienet unoset ottaa Jaakon boksissa, vaikka se on leirin jäljiltä aika räjähtänyt. - Entäs Jossun kämppä? Daniel kysyi. - Onk se tulossa takaisin? - Ei vielä tietoa, mutta Ellin raporttien mukaan pahalta näyttää. Tai, Jossulle hyvältä, kuulemma päässeet Brisin kanssa johonkin mahtivalmennusryhmään. Ja siellä kun kenttäkisausmahdollisuudet on jotain aivan toista kuin täällä. - Todellakin. Suomi ei ole mikään kenttäkilpailun luvattu maa.
Heitin hyvästiti Danielille ja luikin hoitajien ohi ulos tallista. Märkä räntä iski ulkona kasvoihin. Marraskuu, pahin kaikista, mietin ja suuntasin kohti valkoista puutaloa.
|
|
|
Post by Anne on Jan 4, 2013 19:42:09 GMT 2
4.1.2013
Muuntamolta kuului sähköistä sirinää, kun pakkasta kohti hyvin nopeasti kylmenevä kostea ilma reagoi sähköhärpäkkeiden kanssa.
"On tämäkin paikka" ajattelin katsellessani maassiivisia sähköjohtoja, jotka viistivät kentän vierestä päätyen muuntamolle. Voimalinjan toisella puolella hurisi moottoritie ja lähiön korkeista betonibunkkereista paistoi kelmeitä valoja. Suuntasin kuitenkin katseeni pian kentällä ähertävään ratsukkoon. Paksukarvainen suomenhevostamma kulki kokeneen ratsastajan alla hyvässä muotissa. "Superterve tamma" oli Raija kehunut puhelimessa. "Näitä ei puokeissa näe. " Olin samaa mieltä. Suomenhevoset ja ponit olivat ratsastuskoululle erinomaisia hevosia terveytensä puolesta, jalostetummilla elukoilla oli yhtä sun toista tautia ja vaivaa, aina vuorotellen.
Syy miksi katselin ostomielessä suomenhevosta oli seuraava: talliltamme lähtisi samanrotuisia kaksi pois. Liinun oli aika jäädä hyväsukuisena yksilönä tuottamaan muutama varsa ja Toivon oli ottanut ylläpitoon kilpailusta innostunut nuori aikuinen. Toivo oli niin pehmeä ja toimiva, että Jossu oli toivonut minun löytävän sille ylläpitäjän. Ja nyt olin. Molemmat hevoset muuttaisivat läheiseen, uudehkoon pihattoon. Siellä Riinakin oleili tällä hetkellä. Saisi ainakin tutusta tammasta seuraa. Ylläpitäjä puolestaan pääsisi käyttämään Seppeleen tai Ruolammen maneeseja halutessaan.
Raija pysäytti tamman portille ja kysäisi tupakan käheyttämällä äänellä, haluaisinko kokeilla. No, totta kai halusin. Hyppäsin karvaturrin selkään ja työnsin sen istunnallani käyntiin.
Käynti oli rivakkaa ja tamma oli herkkä pohkeelle. Keräilin pian ohjia ja tunsin hevosen jännittyvän niskasta. Oli kuulemma kovasuinen, mutta nyt kähinnä tunsin hevosen olevan selväsi niskastaan jäykkä, etenkin oikealle kädelle painava.
Tein muutaman käyntivoltin ja ratsastin hevosen peräänantoon. Hevonen pehmeni hetkellisesti, mutta siirtymisessä raviin, se jännittyi. Pää nousi ylös ja selkä vääntyi mutkalle. "Ravitaustaa" ajattelin hiljentäen ravia miltei käytniin. Kevensin hiljaa ja kokosin hevosen taas pyöreäksi. Pohkeesta hevonen lähti eteen, vetäytyi pois muodosta ja kiihdytti. Kokosin uudelleen ja yritin aktivoida takasia enemmän pelkän vaihdin sijaan. Pari askelta Huiska ymmärsi, mutta sitten sen kärsivällisyys petti ja se karkasi taas pitkäksi, kovasuiseksi itsekseen.
Laukka oli noston jälkeen miellyttävää, vaikka itse nosto olikin pitkä ja hevonen oli ilmeisesti tottunut, että se ajetaan raviin. Väistöt sujuivat hyvin, hitaassa ravissa muotti pysyi kasassa.
Palasin Raijan luo. - Eiköhän me tämä oteta. Perusvarma, vaikka takaosan kanssa saadaankin treenata. Raija nyökkäsi. - Harmittaa hieman myydä se. Mutta minkäs teet, vuokraustoiminta on mitä on tällä hetkellä. Ja Huiska ei ole se myyvin hevonen tällaiseen hommaan. Ymmärsin täysin. Tallissa näkyi olevan kimoa suokkia, söpöjä poneja ja trakeheneria ja muuta mukavaa. Huiska oli sellainen perushevonen, joka ei laajaa ihailijakuntaa välttämättä keräisi. Mutta ratsastuskoulussa ei tarvitsisikaan, koska päätin itse hevosjaot, myhäilin mielessäni.
Annoin Huiskan Raijan käsiin. Sovimme nopeasti vielä ell-tarkistuksen ja sitten siirryinkin jo parrkipaikkaa kohti. Katsahdin vielä ympärilleni. Seppele vaikutti tähän paikkaa verrattuna upealta maalaisidylliltä. Tallin sijainti Terälän urheilukeskuksen kupeessa, lähiön ja teollisuusalueen välissä ei ollut houkuttelevin. Onneksi hevosilla näytti olevan kuitenkin suurehkot tarhat ja hyvä talli, jossa asua.
Istahdin autoon ja käynnistin sen. Vilkaisin vielä nuorisojoukkoa, joka norkoili urheiluhallin ovella tupakkaa poltellen. Kaasutin tieheni Liekkijärven tunnelmalliset maisemat jo mielessäni.
|
|
|
Post by Anne on Apr 25, 2013 19:12:12 GMT 2
25.4.2013
Ilmoitustaulu oli täyttynyt keltaisista post it-lapuista. VappuVaihtarien (Ellin keksimä nimi) ilmoituksen tultua seinälle oli ilmoitustaululla käynyt kova kuhina ja säätö. Olihan nyt mahdollisuus päästä kokeilemaan jotain toista heppaa ja vielä ihan itsenäisen ratsastuksen parissa.
Siirtelin parit laput sivummalle ja kiinnitin päivän tuntihevosjaon taululle. Kohta taas mentäisiin, ohjattaisiin ratsastajia seuraavat neljä tuntia hyisellä kentällä. Toki maneesikin olisi ollut vaihtoehto, mutta kentän kuivuttua olin alkanut pitää tunteja siellä. Maneesikausi oli ollut poikkeuksellisen pitkä. Yli puoli vuotta oli ratsastettu katon alla ja hevosetkin jo kaipasivat työskentelyä raittiissa ulkoilmassa.
Käännyin kohti toimistoa ja samassa uusi opparisopimuksella työskentelevä hh, Kasper, käveli minua vastaan.
- Heii, mihin mä laitan nää? kalpea punapää kysyi ja mulkaisi kantamiaan suoja- ja pintelipakkauksia. - Vie vaikka toimistoon, sortteerataan ne sitten myöhemmin. - Ok.
Kävelin Kasperin perässä toimistolle ja katselin hänen laskevan upouudet varusteet kirjahyllyn alimmalle hyllylle.
- Kiitti, sanoin ja Kasper poistui hommiinsa.
Hiljaisesta ja kalpeasta ulkomuodostaan huolimatta Kasper oli osoittautunut hyväksi avuksi Jaakolle. Ja toki muutenkin, hoiti hommat sen suurempia ongelmoimatta. Aluksi olimme Ellin kanssa olleet hieman epäileväisiä. Tapin mainostama "rento ja repee, mutta ahkera" serkkupoika ei ollu aivan vastannut odotuksia. Kellarinkalpea, pisamanaamainen, pahimmissa hormonikuohuksissa painiskeleva poika oli saanut minun ja Ellin kulmat kohoamaan sekä silmät pyörähtämään useammankin kerran. Mutta oikeastaan turhaan, lähinnä omien ennakkoluulojemme vuoksi. Työpanoksen lisäksi Kasper oli saanut Jaakkoonkin hieman elämää. Iso-J oli kaivannut mieheistä seuraa ja oli sitä saanut.
Toinen suuri muutos oli muuttaminen takaisin tilalle. Olimme siitä Kriden kanssa keskustelleet, emmekä aina niin rakentavaan sävyyn. Olisin halunnut asua kaupungissa, mutta työ tallilla oli niin täysivaltaista, että ajelu edestakaisin kaupungin ja tallin väliä oli käynyt hermoille. Nyt kun asuimme taas tilan päärakennuksessa, saatoin välillä käydä kotona relaamassa ja jatkaa taas töitä myöhemmin. Krister pystyi verkkokauppaansa hoitamaan mistä vaan ja näin näimme toisiamme edes joskus. Ja tuntuihan tilakin taas asutulta, kun valkea päärakennus ei kummitellut tyhjyyttään.
Ennen tunteja soitin vielä uusimman tuntiponimme myyjälle. Kyllä, tamma lähtisi matkaan pian ja saisimme sen talliin vielä tänään. Ensin kuitenkin tunnit. Ja olisihan täällä tallipojat ottamassa tammukkaa vastaan.
|
|
|
Post by Anne on Jun 29, 2013 19:04:04 GMT 2
29.6.2013
Istuin pelkääjänpaikalla ja kuulostelin koko ajan toisella korvalla kuuluisiko hevoskuljetusautosta kolinaa. Epäilyttäviltä ääniltä oli säästytty tähän asti ja toivoin, että myös loppumatka jatkuisi samaan tahtiin.
Daniel istui ratin takana ja höpötteli niitä näitä. Omat silmäni alkoivat pikkuhiljaa luppaamaan, päivä oli alkanut jo viideltä ja nyt kello oli lähemmäs kahdeksan illalla. Leiriviikot eivät olleet minun juttuni, ainakaan aamupalaan ja muuhun ruuanlaittoon liittyvät velvollisuudet. Päivän maastotunnillekin oli lähdetty jo heti aamukasteessa. Nyt iltapäivällä oli itsenäisen ratsastuksen tunti ja olin päässyt liukenemaan paikalta: hakemaan kahta uutta tuntihevosta riveihimme.
Olin houkutellut Dänin mukaan. Tarvitsin vielä kriittisen silmäparin mukaan. Sen verran väsymystä oli kauden loppuhetkillä, ettei luotto omaan arviointikykyyn ollut täysillä. Kride oli matkoilla ja Ellikin oli sopivasti ottanut äkkilähdön Alanyaan, joten Daniel oli lähin asiantuntija (sekä kuski), jonka reisulle mukaa pystyin repimään.
Vaunussa oli kaksi nuorta hevosta. Punarautias angloarabiruuna sekä musta shetlanninponitamma. Uutta ja nuorta verta tuntsaririvistöömme. Varsinkin anglon, Aristoteleksen, kohdalla olin pelännyt tulevani hämätyksi. En tuntenut maahantuojaa, hevonen oli kaunis ja hurmaava, juuri sellainen äkkiostos, jota saattaisi joutua katumaan. Toivoin kuitenkin ettei ei. Nykyajan ratsastuskouluissa oli hyvä olla nopeatempoisempiakin hevosia. Kehänkiertäminen turtuneilla, peruslaiskoilla kaakeilla oli ohi. Ja hyvä niin. Se oli ollut myös yksi syy, miksi Alma lähti. Varsinkin viime vuoden aikana muhkea pohjoisruotsalainen oli saanut raippaa ja aivan liikaa. Ennestään jäyhä hevonen oli muuttunut pökkelöksi suolapatsaaksi, jota tuskin itsekään sain kunnolla liikkeelle, oli jaloissa mitkä tahansa kannukset ja raipassa pituutta vaikka miten paljon. Mutta kun tamman valjasti kärryjen eteen, muuttui se täysin. Sen korvat sojottivat eteen ja silmiin syttyi kirkas pilke. Alman katse tähyili jo pihassa metsäteille ja ohjilla sai vain sipaista tamman selkää, kun se jo irtonaisin askelin lähti kohti maastoja. Niin se vain oli, kaikista hevosista ei ollut kehää kiertämään. Nyt Alma asui pihatossa, astutettuna lähiravitallin norskioriilla.
Huokaisin. Tuttu maantie kierteli vehmaiden peltojen ja metsien läpi. Kohta olisimme kotona. Palkinnoksi Dänille avusta olin luvannut pitää hänelle pari hiostavaa treeniä Topilla ja ehkä jollain tuntsarilla. Kunhan maanantaina olisi saatu osa hevosista laitumelle, alkaisi loma. Tallia hoitaisi jonkin verran Jaakko, mutta jo suurempaa vastuuta tallitöistä saisi Kasper, kun Jaakko lomailisi osan heinäkuusta. Lisäksi muutama hoitaja oli ilmoittautunut tallien tekoon.
Kaarsimme pihaan ja Daniel kohotteli kulmiaan. Leiriläiset ja muutama muukin tallilainen kärkkyivät pihalla.
- Joudutaan hätistelemään, Daniel virnisti. - Mä voin tehdä sen, jos sä viet ensin ruunan talliin. Walma voi mennä pikkuponien kanssa yöksi ponitarhaan.
Daniel nyökkäsi ja sammutti moottorin.
|
|