Lailalle hoitajaa

[Josefiina]

virmavesi.com/hevoset/lashay.htm

Herkkä, herttainen Laila etsii ymmärtäväistä ja osaavaa ihmistä rinnalleen. Vapaamuotoiset hakemukset tänne.

Tutustuthan ennen hakemista Seppeleen toimintaan; selaa itse sivusto lävitse ja lue Tallipostista ainakin seuraavat topicit:
seppele.proboards.com/index.cgi?board=general&action=display&thread=1740
seppele.proboards.com/index.cgi?board=hoito&action=display&thread=1817

Onnea hakuun!

[Deleted]

"Eikä, etsitäänkö LAILALLE todella hoitajaa?" oli ensimmäinen kysymys joka mieleeni pilkahti. Olen siis jo Seppeleen suurikin ihailija, ja olisi loistavaa päästä mukaan hoitajaporukkaan...

No mutta aloitetaas.
[shadow=red,left,300]
Miksi haluankaan juuri Lailan?[/shadow]

Kova kysymys. No joo, aloin selailemaan Seppeleen sivuja about vuosi sitten. Alussa ihastuin kovin Pellaan, tuohon pieneen gotlanninrussiin. Vähän ajan kuluttua kuitenkin kiinnyin Pampulaan, joka vaikutti minulle loistavalta. Pari kuukautta sitten katselin tarkkana Lailaa, joka niin sirona tammana olisi minulle kuin vasara naulan päälle.

Nojoo, sitten tuli tuo hoitajien valinta. En ollut, krhm, tajunnut sitä tietenkään joten hakemus jäi täyttämättä. Lopulta hoitajat oli valittu, ja ilmeisesti samana päivänä tulin sinne hakemusta täyttämässä. Huono tuuri. Aloin kahta ahkerammin sitten selata Tallipostia, ihan päivittäin, vaikka "Hoitajaa haetaan" -ilmoitusten varalta. Katsoin joulukalenteria ja tutkin hevosia. Nyt ollaankin tässä, iloisena kirjoitan ja toivon saavani Lailan hoitsuksi. Tamma sopisi minulle varmasti, sen uskon.

[shadow=red,left,300]URL Tepa[/shadow]

Kai mua ihan normaaliks sanotaan. Tummanruskeilla hiuksilla ja sinisillä silmillä minusta saa usein aika suloisen vaikutteen. Hah, suloinenko? Olen mielestäni aika riehakas, ja saatan innostua pienestäkin. Hevosten kanssa olen rauhallinen ja pitkähermoinen, enkä harvemmin pelkää minkäänlaista hevosta, joka potkii ja puree hirmuisesti. Rakastan kaikenlaisia herkkuja, vaikka olenkin melkein alipainoinen. Tutustun helposti uusiin ihmisiin.
- Moi, oon Tepa, 14-vuotias, mennäänkö hoitaan hevosia? kuuluu usein suustani ihmisiä tavatessani. Tallilla siis tietysti. Hoidan mielelläni hevosia, ja mielestäni karsinan siivous on vain hauskaa. Puuhastelen mielelläni ponien ja hevosten kanssa, harjaus ja rapsuttelu saa mieleni rauhoittumaan. Eli kai minua melkein räjähtäväksi dynamiittipakkaukseksi voisi kutsua.

[shadow=red,left,300]IRL Tepa[/shadow]
Sanotaanko etten ihan hirveästi poikkea edellisestä. Olen 13-vuotias, hoikahko ja minulla on tummanruskeat, keskipitkät hiukset. Olen hoitanut nyt IRL vuoden rakasta hoitoponiani, Jestiä. Ratsastusta olen kerran viikossa harrastanut 4½ vuotta. Olen etsimässä vuokrahevosta, ja semmoisen löysinkin vähän aikaa sitten. Harrastan muuten korista, jota on tullut pelattua kaksi vuotta. Pirteä olen lähes aina. URL olen virtuaalitalleilla pyörinyt vuodesta 2007. Hoidankin tällä hetkelle toisellakin tallilla, Ponihaassa. Siellä hoitelen pari kertaa viikossa hoitsuani Fränkkiä. Kirjoitan usein pitkiä tarinoita, ja rakastan yli kaiken kirjoittamista. Tekstiäni on kehuttu virheettömäksi, mistä ilahduin kovin.

[shadow=red,left,300]Miksi minut pitäisi valita?[/shadow]
Niin, teidän päätettävissähän se on. Olen kuitenkin pirteä ja iloinen, reipas ja aktiivinen tallilainen. Kirjoittaisin pari kertaa viikossa, ja pitäisin varmasti Lailasta hyvää huolta. Keksin tarinoihin aina jotain uutta, enkä varmaan tuottaisi pettymystä. Rakastan piirtämistä, ja kehityn siinä kokoajan. Minulla on myös kokemusta hevosten hoidosta niin IRL, kuin URL elämässäkin.

Tässä olisi vielä pieni näyte turinastani:

Hengästyneenä juoksin bussipysäkiltä kohti tallia. Kello oli varmasti jo yli neljä, sillä maisemat olivat jo hieman hämärtyviä. Onnekseni pian Ponihaka rupesi näkymään, ja hölkkäsin loppumatkan. Tallipihassa huomasin maastoon lähtevän ryhmän.
- Moi Tepa, viitsitkö tänään liikuttaa Ponia vähän kun se ei muuten pääse liikumaan? Saara kysyi Vertin selästä ja lähti kävelemään muu joukko takanaan. Avasin tallin oven ja pujahdin sisään. Kävelin kaapilleni, joka oli oikeastaan aika siistissä kunnossa. Laitoin laukkuni kaappiin ja avasin sen. Sain hetken aikaa tonkia, ennen kuin löysin mustikkapiirakkarasiani. Olin tehnyt jokaiselle hoitajalle oman, joten astelin hymyillen kerhahiin ja avasin oven. Mari, Anni ja Veera istuivat penkillä.
- Hei Tepa toi jotain! Mari sanoi ahneena ja ryntäsi luokseni tutkimaan rasiaani.
- Joo, se on mustikkapiirakkaa.. mumisin ja avasin rasian.
- Nami! Anni sanoi haukatessaan omasta palastaan. Jätin rasian pöydälle ja istuin penkille.
- Mitäs tääl tänään? kysyin ja haukkasin lisää piirakkaa.
- No Fränk oli leikkitunnilla, sen ratsastaja tippu aika.. no helposti, Veera sanoi. Nyökkäsin ja söin loputkin omasta mustikkapiiraastani.
- Mua jännittää jo nyt ne talvimestaruudet, Anni naurahti.
- Älä mitään, hyvä ku en viel tunne Verttii kunnol ja meen sil, köh köh, yli metrin luokkaan, naurahdin ja nousin penkiltä. Menin tallikäytävälle ja katsoin kelloon, joka oli vähän yli neljä. Menin Fränkin karsinalle, jossa ruuna kurkkasi innokkaasti jo ovelta. Avasin karsinan oven ja tervehdin ruunaa.
- Moikka poju, tervehdin ja rapsutin Fränkkiä korvan takaa. Ruuna näytti vähän hikiseltä, eikä sillä ollut loimea. Ajattelin laittaa sille sen, joten nappasin loimen käytävästä ja laitoin sen Fränkille. Laittaessani solkia ruuna olisi mielellään lähtenyt jo karsinastaan.
- Noniin, oot päässy tänään jo liikkumaan! sanoin ja pistin loputkin soljet kiinni. Taputin vielä Fränkkiä, ennen kuin laitoin oven kiinni ja lähdin yksäreiden puolelle. Mari harjasi steppailevaa Elliä käytävällä.
- Mitä sä täällä teet? Mari ihmetteli ja heitti harjan pakkiin.
- Ööm.. Ainiin joo, liikutan Ponin! vastasin hajamielisesti ja menin tamman karsinalle.
- No onnee sit vaan, se veti äsken kiito- ja pukkilaukan sekotusta tarhoilla, Mari sanoi ja rupesi putsaamaan tammansa kavioita. Huokaisin ja lähdin tarhoja kohti.
- Ja mä kun ajattelin tänään ottaa rennosti.. mumisin. Asiaani ei yhtään auttanut se, että Poni tuli kiitolaukalla tarhan ovelle ja hörähteli innoissaan. Tamma varmasti halusi jo talliin kylmyydestä, joten otin riimunnarun ja kliksautin sen Ponin riimuun. Avasin portin, ja pienimmästäkin raosta tamma sai ängettyä itsensä ja lähti steppaillen kohti tallia.
- Noniin.. mumisin ja menin reippaasti vierellä.

Sain Ponin karsinaan asti, jossa riisuin siltä loimen. Tamma katseli kiinnostuneena tallikäytävälle, jossa Mari laittoi Ellille satulaa.
- Meeksä maneesiin? kysyin änkiessäni Ponin toppaloimea paikoilleen.
- Joo, hyppään tänään yli metriä.. tyttö vastasi, ja nyökkäsin. Hain Ponin harjat ja rupesin harjaamaan tammaa pölärillä. Poni steppaili hermostuneena paikoillaan.
- Hypätään vaan pienii sit tänään, keskityn enemmän istuntaan ja sun hallittemiseen, sanoin ja heitin harjan takaisin. Putsattuani kaviotkin kävin satlarissa hakemassa tamman satulan, suitset ja suojat. Aluksi pujotin suojat jalkaan, jonka jälkeen pistin satulan. Vyö ei millään meinannut mennä kiinni Ponin pullistelun takia. Ähkin ja puhkin, ja lopulta vyö meni ensimmäiseen reikään. Huokaisin helpotuksesta, ja otin Ponilta riimun pois. Lämmitin kuolaimet ja pujotin kuolaimet suuhun. Pian koko ratsu oli valmis, joten suljin karsinan oven ja kävin hakemassa varusteeni. Sujautin ne vikkelästi päälleni ja jätin raipan kaappiini; en uskoisi, että sitä tänään tarvitaan.

Taluttaessani Ponia maneesiin tamma meni reippaasti korvat hörössä. Huomasin kaukaa tulevan hevosjonon, joka ravasi maastossa. Maastoryhmä oli siis saapumassa.
- Kello on siis viisi.. mumisin ja vein Ponin maneesiin. Mari kokoili ohjia ja teki ravi-käynti siirtymisiä. Vein Ponin kaartoon ja kiristin vyön. Laskin jalustimet alas ja ponnistin selkään, jolloin tamma lähti jo kävelemään. Jalustimet tuntuivat sopivilta, joten annoin Ponille pitkät ohjat. Tamma käveli ihan nätisti, joten taputin sitä pari kertaa kaulalle.
Käveltyämme kymmenisen minuuttia kokosin ohjat ja annoin Ponille varovasti pohkeita, jolloin tamma lähes syöksähti matkaan. Istuin harjoitusravia, joka tuntui suoraansanoen pompottavalta niin kovassa vauhdissa. Tein paljon pidätteitä ja voltteja, jolloin Poni rauhottui vähäsen ja jaksoi jopa kuunnella. Katselin aina vähän sivusilmällä Maria ja Elliä, joka ravasi kuvankauniisti kaula kaarella.
- Mulle riittää kyl tämmönen pullaponikin, naurahdin ja jatkoin tamman työstämistä. Istuin kokoajan pehmeässä harjotusravissa, ja Ponikin rupesi jo kokoilemaan hyvin itseään. Tein paljon volttejä ja pääty-ympyröitä, joilla seurasin eniten asetusta. Olin oikeastaan unohtanut mennä esteiden ohella koulua, joten tänään voisimme varmaan keskittyä enimmäkseen siihen.

Ravailtuamme molempiin suuntiin Poni vaikutti edelleen aika vauhdikkaalta ja virkeältä, joten siirsin tamman käyntiin pitäen kuitenkin ohjat tuntumalla. Tein pidätteiden avulla pysähdyksen, joka meni odotettua paremmin. Poni astui hyvin pysähdykseen ja odotti kärsivällisesti lupaani lähteä liikkeelle. Lopulta puristin pohkeet hellästi kiinni ja tamma lähti käyntiin. Kehuin sitä sisäkädellä ja tein voltin. Sitten annoin laukka-avut, jolloin Poni ampaisi matkaan. Istuin tarkasti satulassa ja tein pidätteitä ja pääty-ympyrän. Tamma pärskähti ja vaihtoi huomaamattaan laukan. Otin ravin kautta uuden noston, joka sujui huomattavasti paremmin. Tarkkailin omaa istuntaani hieman, joka oli kai ihan jees. Vilkaisin laukan aikana nopeasti Maria, joka suunnitteli itsekseen rataa. Poni laukkasi reippaasti vielä yhden pitkän sivun, jonka jälkeen siirsin sen käyntiin ja taputin kaulalle.
- Hyyvä tyttö, puhelin ja tein pysähdyksen. Poni kuunteli ihan hyvin, mutta oli jo heti lähdössä liikkeelle.
- Ptruu, puhelin ja tein pidätteitä. Poni kuunteli paremmin, joten puristin hellästi sisäpohkeen kiinni ja tamma nosti reippaan laukan. Pidin kädet suht pehmeinä, vaikkakin sain vähän hallita vauhtia. Tein pääty-ympyrän, jolla hidastin tempoa ja sitten annoin mennä reippaammin pitkän sivun. Poni pärskähteli ja meni ehkä pari sekuntia muodossa. Tein yhden pääty-ympyrän hallitussa laukassa vielä toisessa päässä, jonka jälkeen siirsin Ponin käyntiin ja taputin sitä. Vaihdoin suuntaa ja annoin tamman hetken kävellä pitkin ohjin.

Mari hyppäsi aika isoa rataa jo Ellillä, kun itse kokoilin vielä ohjia. Poni reipastui heti ja heitti pari pukkia. En ollut varautunut moiseen, joten horjahdin hieman. Sain pain tasapainoni takaisin, joten tein Ponilla pohkeenväistöä vähän uralta poispäin ja takaisin. Tamma totteli hyvin, joten painoin sisäpohkeen taas kiinni. Poni nosti pitkänsivun alusta laukan ja laukkasin aluksi pääty-ympyrän. Sen jälkeen painoin pohkeet kiinni ja annoin Ponin mennä reippaasti pitkän sivun. Kokosin sen taas päädyssä ja tein ravisiirtymisen. Menin Ponia asettaen sisäänpäin pääty-ympyrän, jolloin tamma meinasi jo nostella laukkaa. Sain pidätteet hyvin kuitenkin läpi, joten nostin taas laukan. Marin ratsastama Elli pelästyi ennen estettä, joten tamma kielsi ja Mari lensi komeassa kaaressa esteen yli. Sain Ponin jarrutettua seinään.
- Miten kävi? kysyin. Mari puhdisti itseään.
- Eipä kummemmin, hyvä tyttö, Mari kehui kun Elli oli jäänyt odottamaan paikoilleen. Jatkoin laukkatyöskentelyä, ja otin kohta jo raviin. Ravailimme Ponin kanssa muutaman kierroksen pitkin ohjin, jonka jälkeen siirsin tamman käyntiin ja annoin sen kävellä.
- Hyvä tyttö, sanoin ja taputin Ponia kaulalle. Tamma pärskähti.

Loppukäynnit käveltyämme kaarsin Ponin keskelle ja laskeuduin selästä. Poni hinkkasi päätänsä minuun nostessani jalustimia ylös.
- Joko sä lähet? Mari kysyi reippaan Ellin selästä.
- Joo, kai sä täällä nyt pärjäät, virnistin ja lähdin taluttamaan Ponia. Suljin maneesin oven perässämme ja kävelin kohti yksäreiden tallia. Lunta tuli pikkuhiljaa taivaalta, vaikkakin pakkanen oli kiristymässä. Erotin hämärässä isompaan maneesiin meneviä ratsuja, joita hytisevät ratsastajat taluttivat. Saara tuli hieman perässä ja huomasi minut.
- Kiva kun liikutit Ponin! nainen huusi ja näytin peukkua. Vein Ponin talliin, jossa talutin sen karsinaan. Tamma pärskähteli riisuessani siltä satulan ja suitset. Vein ne heti paikoilleen ja palailin Ponin karsinalle. Otin suojat pois ja heitin ne käytävään. Harjailin tammaa jonkin aikaa, jonka jälkeen heitin sille fleeceloimen selkään. Poni pyöri paikoillaan jonkin aikaa, samalla kun kiinnitin solkia kiinni.
- Noniin, se oli sit tässä, mumisin ja taputtelin Ponia. Tamma puuskaisi käsiini. Taputin sitä vielä kerran, jonka jälkeen laitoin oven huolellisesti kiinni ja otin suojat käytävästä. Kävelin hyräillen yksäreiden satlariin ja heitin suojat paikoilleen. Tanssahtelin takaisin tuntsareiden talliin ja vein omat varusteeni kaappiin. Hymyilin hieman Fränkin kuvan nähdessäni, voi että se oli söpö! Suljin kaapin oven huolellisesti ja kävelin kerhariin. Anni oli ottanut jo toisen palan mustikkapiirakkaa ja mussutti sitä tyytyväisenä.
- Anni! Niitä oli vaan yks per nenä! naurahdin, mutten voinut olla itsekin ottamatta toista palaa. Kävelin suu täynnä mustikkapiirakkaa reharille, josta nappasin puolikkaan porkkanan. Pilkoin sitä samalla, kun kävelin Fränkin karsinalle. Ruuna hörähti karsinan perältä hellästi, muttei viitsinyt kuitenkaan koipiaan kiikuttaa ovelle. Avasin hymyillen oven ja menin ruunan luo.
- Tässä sulle.. sanoin ja tarjosin porkkananpalaa. Fränk haukkasi sen nopeasti suihinsa, ja rupesi tutkimaan taskujani lisäherkkujen varalta.
- No okei, naurahdin ja annoin sille toisenkin. Rapsuttelin ja taputtelin Fränkkiä jonkin aikaa, kunnes otin riimunnarun ovesta ja kliksautin sen Fränkin riimuun.
- Tuus sit! sanoin ja raahasin Fränkin pois karsinasta.
- Camoon, kävellään vaan vähän aikaa lähimaastos, sanoin ja vein Fränkin pihalle. Ruuna katseli korvat hörössä tarhoille päin, jossa Kusti ja Rillo vetivät hurjaa pukkilaukkaa. Fränk hirnahti kuuluvasti, ja pari vastausta tuli takaisin. Lähdin kävelemään pois tallilta Fränk vierelläni. Ilma oli jo aika pimeä, joten en tekisi mitään pitkää lenkkiä.

Kävelimme rauhassa lumen peittämää tietä pitkin. Fränk hätkähti paria lintua matkalla. Pian pääsimme jo tallille johtavalle tielle, jossa Fränk hieman innostui ja sain vähän pidellä sitä. Menimme reippaasti loppumatkan tallille, emme olleet edes viipyneet kauaa. Talutin ruunan hiljalleen karsinaan, jossa otin siltä riimun ja riimunnarun pois. Rapsuttelin Fränkkiä vielä hetken, ennen kuin palasin hevosia selaillen satlariin. Veera puhdisti Curren suitsia, jotka olivat jo aiemminkin olleet kiiltävät.
- Pidän kuule varusteista hyvää huolta, tyttö hymähti hymyillen ja tarkisteli tulostaan. Itsekin katselin Fränkin suitsia, joihin oli jo vähän kerääntynyt pölyä.
- Puhdistan nää vaikka huomenna jos kerkeen, sanoin. Marikin tuli rättiväsyneenä satlariin ja läsähti penkille.
- Elli tekee mut vielä hulluks! Se tallas mun varpaille ja lähti viemään pihalla niin et kaaduin lumihankeen, tyttö ähähti. Veera ja minä tirskahdimme.
- Mä meen nyt kuitenkin, huomenna on matikan tukari jo kasilta.. sanoin tylsistyneenä ja kävelin sanomaan moikat Fränkille. Ruuna tuppaisi turvallaan minua hyvästeiksi.
- Moikka nyt, sanoin ja silitin vielä Fränkin silkinpehmeää turpaa. Suljin karsinan oven ja kävelin pihalle. Anni tuli tarhoilta päin.
- Moikka! huikkasin ja tyttö heilutti. Lähdin kävellen kohti bussipysäkkiä.

Loppu.

(tarinassa sitten ton ponin, jolla ratsastin, nimi oli ihan Poni )

Kuvia ei nyt ole mahdollista saada, yritän niitäkin tänne saada pian. Tän tekemisessä menikin ihmeen kauan, mutta kyl se sen arvoista on, jos saan Lailan hoitsuksi. ^^

Onnea muille kisaan ja onnellista Uutta Vuotta 2011!

[Cecilia]

Lailalle hoitajaksi ?

Mitä miusta ?

URL olen 15-vuotias, alunperin Ruotsalainen tyttö. Hevostellut olen sen yhdeksän - kymmenen vuotta, joten kokemusta löytyy jonkun verran. Virtuaaliheposia olen harrastellut sen nelisen - viitisen vuotta. Piirretyillä talleilla olen käynyt noin kolmisen vuotta. Kokemusta on kaikenlaisista hevosista, niin isoista kuin pienistäkin =)

IRL olen 12-vuotias, semmoiset viitisen ja puoli vuotta heppapiireissä pyörinyt tyttö. Ratsastastan tällä hetkellä tunneilla, sekä erästä yksityistä russ-ruunaa. Rakastan piirtämistä ja tarinointia ! <3 Luonteeltani olen pirteä, positiivinen, ja sosiaalinen. Mutta välillä kun sattuu huono päivä päälle, niin saattaapi olla hieman toinen meininki. Minuun on monen mielestä helppo tutustua, ja muhun kun hiukan tutustuu, niin voi olla että saat elinikäisen uuden kaverin

Miks justiinsa Laila ?

Hmmm.... Noo, ehkäpä siksi; olen rauhallinen ja pitkäjänteinen hevosten kanssa. Kokemusta on juuri Lailan kaltaisista herkistä hevosista, sekä sitten myös patalaiskoista. Myös tamman ulkonäkö on kyllä... nam (; <3 Hoiteluni tulisi olemaan suht aktiivista - riippuen tietenkin inspiraatiosta. Seppeleen toimintaan olisi mahtava päästä mukaan, sillä talli on kyllä aivan upea piirretyksi talliksi ! ;o <3

Tässä nyt vielä pienimuotoista näyttöä :

Hieraisin silmiäni unenpöpperössä kun automme vihdoin kaarsi aamulla Tuupasuon pihaan. Tarhoissa telmivät vaalea ja ruskea poni kiinnittivät ensimmäiseksi huomioni. Ruskea poni yritti tunkea päätänsä koko ajan rapsutettavaksi, mutta naurahdin vain sille ja suuntasin kohti isoa, punaista rakennusta, joka oletettavasti oli talli.

- Kukas sä olet ? yhtäkkiä kuului ääni takaani. Pomppasin varmasti kymmenen senttiä ylöspäin säikähdyksissäni, ja käännyin katsomaan. Siinä nauroi nainen, jonka oletin olevan Anja Hukkanen.
- Ööö, ööö. Oon Linda Kuusikangas ja tulin kattoon mun uutta hoitsua Jöröä, änkytin vastaukseksi, ja puristin naisen tarjoamaa kättä. Tämä hymyili minulle sydämmellisesti, ja sanoi :
- No tules sitten. Näytän sulle sen mörököllin niin pääsetkin vähän tutustumaan siihen meijän jätkään.

Vihdoin päädyimmekin karsinan ovelle jossa luki Jylinä.
- Avaa vaan se ovi ! Anja sanoi. Varovasti avasin karsinan oven. Siellä minua pälyili jurosti, ison tumman otsatukan alta ruunikko suomenhevonen. Oikea Jöröjukka, pitäisikö sanoa. Varovasti ojensin käteni eteenpäin. Ruuna puhalsi siihen lämpimästi. Kutsuin sitä hiljaa, ja ihme kyllä, se kääntyi ja tuli luokseni. Annoin sen haistella rauhassa ensin minua, ja sitten siirsin käteni sen kaulalle, jotta sain silitettyä sitä.
- Jöröhän on lauhkealla päällä näköjään vaihteeks, Anja totesi, ja tempaisi jostain vihreä-mustan riimunnarun. Hänen käskystään napsautin lukon kiinni riimuun, ja talutin Jörön pihalle. Siellä se veti ilmaa syvälle sisään ja ulos moonta kertaa. Se näytti myös nauttivan ulkoilmasta tosi paljon.
- Voit viiä sen vielä sisälle ja harjata, pestä sitä ei kyllä nyt tarvii välttämättä ku semmosella tosi lämpösellä vedellä ku on näin kylmä. Nykäse hihasta jos on asiaa ! Anja huusi ja hävisi jonnekkin.
Talutin Jörön takaisin karsinaansa, ja pujahdin käytävälle hakemaan harjoja. Pujahdin takaisin karsinaan, ja laitoin ruunan kiinni. Minua oli varoitettu, että se yrittäisi uhitella ja vaikka mitä muuta, ja niinhän se kyllä yrittikin. Yksi kavionjälki tuli polveen, mutta mikäs siinä (kirpaisi kyllä aika kivasti). Lopulta sain urakan hoidettua, ja sitten olikin vielä sonnan lappaminen edessä. Joten ei muuta kuin kuskaamaan poika tarhaan, ja sitten etsimään kottikärryt.

En meinannut löytää kärrejä mistään, mutta onneksi nuori tyttö tuli apuun ja esitteli itsensä Ellaksi. Hän haki minulle kärrit, ja pääsin aloittamaan sonnanlappamisen. Se homma meni nopeasti, ja kuskasin vielä kakat lantalaan.
- Hei, etsä viittis vähän harjata tätä käytävää ? ku tuntsarit ei oo taas näköjään jaksanu siivota tätä, huusi minulle nuori nainen. Nyökkäsin, ja kävin hakemassa harjan. Siinä sitten huiskin koko lattian puhtaaksi. Näin oli ensimmäisen kerran Jöröjukkakin hoidettu.

20.10 Ensikerta(rakastuminen)

Erikoinen päivä. Se tunne minulla oli aamulla herätessäni. Tänään olisi "Mallaspuro - päivä". Uuden hoidokkini Villen kanssa. Ponista olin kuullut sen verran, että se oli hieman arempi, Aimielta jonkin aika sitten Mallaspuroon tullut connemararuuna. Olin onneksi ennenkin hoitanut vaikeampi tapauksia, joskin tämä vaikutti olevan poni siitä helpoimmasta päästä ajatellen entisiä hoidokkejani. Niitä oli ollut monenmoisia. Mutta nyt pitäisi keskittyä tulevaan ja siihen tärkeimpään - Villeen. Finding Neverland - maistelin nimeä suussani. Kuulosti hienolta.

Vihdoin isäni suostui lähtemään ajamaan minua tallille. Onneksi saisin skootterin ensi keväänä niin sitten saisin kulkea kaikki matkani tallille itse. Mutta talvi olisi vielä tyydyttävä vanhempien kyyteihin.

Meiltä ei onneksi ajanut kuin kymmenen minuuttia Mallaspuroon, mutta lunta tuprusi, joten isäni joutui ajamaan hiljempaa mitä normaalisti. Saavuimme Mallaspuroon tasan viittä vajaa yksitoista. Vaikka oli aamu, niin silti tallin pihassa näkyi muutama auto. En tunnistanut niistä yhtäkään, paitsi sitten Lynnin skootterin(oliks sul skoba vai auto?) tunsin. Yhtäkkiä havahduin siihen että ohitseni kipitteli shetlanninponi. Se pysähtyi erään puun alle syömään. Nopeasti sen perässä tuli vaaleatukkainen tyttö puuskuttaen. Lynn ! hoksasin ja kiirehdin tämän luokse.
- Mikäs pieni otus tämmönen on ? kysyin yäneltä nauraen samalla kun rapsutin ponia korvan takaa.
- Lovetta Fin, tutummille Lellu ja tämmönen tosi röyhkee elukka shettikseksi, Lynn sanoi, ja lähti taluttamaan ponia kohti tallia.

Seurasin heitä talliin sisälle. Ja paikka vei sanat suustani...
- Täähän on... IHANA ! huudahdin ja Lynn nyökkäsi. Tosi kodikkaan ja lämminhenkisen oloinen paikka. Jokapuolella näkyi jos jonkilaista hevosta. Kulkiessamme käytävää eteenpäin huomioni kahteen shettikseen karsinassa. Toinen niistä oli Lellu, näkemäni karannut shettis. Toinen oli sen kaveri. Lynn esitteli minulle kaikki hevoset, ja sen jälkeen lähdimmekin metsätallille.

Saavuttuamme sinne Lynn esitteli minulle pikaisesti muut hevoset. Sitten olikin Villeen tutustumisen vuoro. Päädyimme karsinan eteen, jossa luki Finding Neverland. Sieltä kurkisti yksi aran ja epäileväisen näköinen silmäpari.
- Villee, tuus tänne poikaaa, Lynn maanitteli. Ja saikin maanitella pitkään, sillä hyvin hitaasti ja arasti se asteli lähemmäs meitä.
- Tän kanssa ei sais tehä mitään äkkinäisiä liikkeitä, niitä se varsinkin säikkyy. Ja sitä pitää tutustuttaa pikkuhiljaa kaikenlaisiin uusiin asioihin. Just hetki sitten se oppi että kaviokoukku ei ole paha asia, nimittäin sitäkin se pelkäs, Lynn sanoi, ja antoi minulle harjan käteen. Rauhassa ja varovasti astuin Villen karsinaan. Ruunan epäileväisen katseen alla lähestyin sitä. Varovasti laskin harjan ja käteni sen silkinpehmeälle karvalle. Tunsin, kuinka se värähti ja astui sivuun.
- Rauhassa jätkä, enmä tee sulle mitään pahaa, sanoin ja silitin sitä kaulalta. Aloitin harjaamaan pitkin, rauhallisin vedoin. Lopulta poni alkoi kun alkoikin rentoutua. Se puhalsi syvään ulos, ja nuuhkaisi karsinan oven raosta ulkoilmaa. Heti huomattuaan että ulkona tuli vettä kuin aisaa se sittenkin päätti vetäistä turpansa sisälle takaisin. Harjattuani ponin hain karsinan ulkopuolelta kaviokoukun, ja lähestyin sen kanssa Villeä. Näki kuinka se rupesi puhisemaan sille ja painui toiseen nurkkaan.
- Hei poika, mä puhdistan sun kaviot vaan. Pienen hetken jälkeen se nosti jalkansa ihan nätisti. Taputin sitä kiitokseksi kaulalle, ja lukitsin karsinan oven. Samassa Lynn saapui jakamaan päiväheiniä.
- No, miten sä pärjäsit sen arkajalan kanssa ? hän kysyi.
- Ihan hyvin, anto se mun puhdistaa kaviotkin kun toimin vaan tarpeeks rauhallisesti, sanoin, ja hymyilin ensimmäistä kertaa tänään. Tiesin että tämä ei jäisi tähän. Ville oli kiinnostava poni, ja aika näyttäisi miten tämä tottuisi johonkin asioihin.

Celia ja Ville eka hooämmä ~

Onnea muillekkin hakijoille toivoen,

Linda

[sanna]

Hei! Tällä hetkellä mulla ei oo hoitsua, kun Flien lopettaa hoitajatoimintansa. Eli oon siis sama kun Jemppu. Laila olisi mukava saada, ponien jälkeen.
Eli;
Sanna 16 vuotias likka. Ratsastanut 6 vuotta. VaC ja esteet menee ratana metriä. Eli Lailan tasolla.Minulla on vaaleat pitkät hiukset ja olen pituudeltani 169 cm.
Laila on kaunis puoliverinen. Piirrän PALJON ja tarinoitakin tulee paljon. En lupaa mitään, mutta yrittäisin olla hyvä hoitaja. Laila vaikuttaa hyvältä minulle. Ja Seppeleessä on tullut pyörittyä sellaset kaks vuotta, joten paikka on tuttu. Tykkään maastoilla. Ilmeisesti tarinoistra tulisi milloin vauhdikkaita maasto retkiä, milloin rapsuttelu tarinoita. Mitäs tässä enenpää kertoisi... Vastauksia odotelellen:
~ Sanna ♥

[Meeri]

Suuri harmaankimo tamma seisoo ylväästi karsinassaan. Sen lihakset ovat jännittyneet ja sieraimet nuuhkivat ilmaa. Sirot korvat kuuntelevat tarkkaavaisesti ja pelokkaista silmistä paistaa uteliaisuus. Onko minulla tosiaan mahdollisuus päästä tuon unelmahevosen hoitajaksi?!?

Uusien hevosten tullessa iskin silmäni ensimmäisenä herkkään Lailaan ja sitten juroon Elmoon. Molemmat olivat niin erilaisia, mutta silti samanlaisia ja oli vaikea päättää kumman hoitajaksi hakisin. Kuinkas kävikään jäin lopulta ilman hoitohevosta ja sain juuri tietää, että Flien lopettaa hoitajatoiminnan. Nyt olen täysin ilman hoitohevosta. Toivoisin kovasti rakastettavaa, persoonallista ja vaihteeksi suurikokoisempaa pollea. Lailan kanssa pärjäisin varmasti mainiosti, sillä hellyyttä, taitoa ja aikaa minulla riittää.

Olen hevosten kanssa puuhaillut n. viitisen vuotta. Ratsastus harrastuksen aloitin hieman myöhemmin. Ensin ahkerasti ratsastustunneilla, myöhemmin ne vähenivät ja kavereiden hevosilla ratsastus lisääntyi. Nyt olen ollut kahdella yleisleirillä ja aktiivisesti tuttuni kolmea pollea liikuttamassa. Kärryajeluakin olen päässyt kokeilemaan, samoin vikellystä ja uittoa. Hyppään ratana 80-90cm ja yksittäisenä olen pari kertaa ylittänyt metrin. Koulupuolta olen harrastanut enemmän, kuin esteitä. Kilpaillut olen vain HeB:ssä, mutta vaativanpiakin ratoja osaan. En välitä hirveästi kilpailuista, sillä monet ottavat ne liian tosissaan. Minusta ratsastuksesta kuuluu nauttia niin ratsastajan, kuin hevosenkin.

Ikää löytyy 13vuotta ja pituutta n. 155cm. Oon aika hoikka ja urheilullinen. Harrastan ratsastuksen lisäksi, Team Gymiä (voimistelua) ja jalkapalloa. Minulla on vaaleanruskeat, aika lyhyet hiukset ja etutukka. Pukeudun aika rennosti, tallilla yleensä ratsastuskamppeet päällä. Joskus, kun tekee mieli pukeutua hienommin, ne vaatteet eivät välttämättä aivan tallille sovi.. Meikkaan tallillle vähemmän, kuin muuten. Yleensä vain sipaus puuteria ja ripsiväriä.

Olen sosiaalinen tyyppi ja viihdyn suuressa porukassa, mutta arvostan myös yksinäisiä hetkiä. Minun on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja toisinpäin. Hevosten kanssa olen pitkäjänteinen ja pidän haasteellisista ratsuista. Herkät hevoset ovat mieleeni, sillä minusta on mukava ratsastaa "kevyin avuin", eikä siis tarvitse paukuttaa pohkeita vähän väliä. Olen saanut kehuja pehmeästä kädestä ja ratsastusasennostani. Voisin antaa Lailalle myös paljon sen tarvitsemaa hellyyttä ja rakkautta.

LOMAKE

------------------------------------------
Aurinko paistoi ja pari harmaata pilvenhattaraa leijaili taivaalla. Viileä syystuuli puhalsi ja sai vilunväreet kulkemaan seässäni. Astuin nopeasti talliin ja läimäytin hiljaa oven kiinni. Kävelin kohti Riston karsinaa ja pari uteliasta päätä kurkisti karsinoista. Rapsutin jokaista vuorollaan, kunnes saavuin Riston karsinalle. Pujahdin karsinaan ja annoin pojalle ison halin.
- Heissuli kulta! Tänään mennään maastoon, kerroin ruunalle, joka kuunteli tarkasti. Se hörähti vastaukseksi ja käväisin hakemassa pojan harjapakin. Harjasin vaaleanrautiaan karvan kiiltäväksi ja putsasin kaviot hyvin. Selvittelin hetken Riston harjaa, mutta jätin sen sitten kesken. Astuin ulos karsinasta ja lähdin hakemaan Riston varusteita. Hyräilin hiljaa yhtä biisiä.

Baby you're all that I want
When you're lying here in my arms
I'm finding it hard to believe
We're in heaven..

Suustani pääsi pieni kiljahdus, kun törmäsin vauhdilla johonkin. Nousin pystyyn ja pyyhin pölyn vaatteistani.
- Öh.. sori, mumisin ja huomasin edessäni seisovan Wican.
- Ei mitää, mun olis pitäny kattoo eteeni, tyttö sanoi ja kasvoilleni ilmestyi pieni hymynpoikanen.
- Ootko menos ratsastamaan? kysyin ja katsoin Wican päällä olevia ratsastusvaatteita.
- Juu, aattelin mennä Janella maastoon, tyttö vastasi hymyillen.
- Mäki aattelin. Tuutko mun ja Riston kans? kysyin ja menin satulahuoneeseen.
- Joo voidaanhan me, Wicca vastasi ja lähti laittamaan Janea valmiiksi. Nappasin Riston varusteet ja kävelin reipaasti takaisin karsinalle. Menin sisään ja heitin satulan ruunan selkään. Suoristin huovan ja kiristin vyön.
Sitten kieputin hallitusti pintelit Riston jalkoihin ja taputin ruunaan lihaksikasta lapaa. Poika katseli puuhiani ja huomasin innostuneen pilkkeen sen ruskeissa silmissä.
- Me mennäänkin maastoon Wican ja Janen kanssa. Saat vähän seuraa. Ja vaikka Jane onkin pieni niin kyllä se perässä pysyy, huomautin Ristolle ja laitoin sille suitset.

Talutin ruunan ulos ja aloin kiristää satulavyötä. Samassa Wicca ja Janekin tulivat tallista. Hymyilin tytölle ja laskin Riston jalustimet. Ponnistin ketterästi ruunan selkään ja odotin Wiccaa.
- Noniin. Mihin ratsastetaan? kysyin, kun molemmat olivat valmiita.
- Mennäänkö tuota metsäpolkua ja tullaan takaisi hiekkatietä missä ei liiku paljoa autoja? Wicca ehdotti.
- Joo mennään vaan, vastasin ja käänsin Riston metsää kohti. Ruuna pärskähti innostuneesti ja lähti reippaasti matkaan.
- Pruut poika! Ei tää oo mikään kilpailu, toruin Ristoa ja pidätin sen rauhalliseen askellukseen. Vilkaisin Wiccaa vieressäni ja hän näytti oudon pieneltä. Sitten muistin, että oma ratsuni oli paljon korkeampi, kuin Jane ja naurahdin.
- Mitä sä naurat? Wicca kysyi ja katsoi minua oudosti.
- Ei mitään, vastasin ja hymyilin leveästi.

Polku oli sen verran leveä, että mahduimme hyvin ratsastamaan vierekkäin. Metsä oli hiljaisempi, kuin kesällä, mutta kyllä siellä silti eloa oli. Risto hidasti ja jäi tuijottamaan pusikkoon.
- No mikä sielä nyt on, kysyin hevoselta ja katsoin mitä se pelkäsi. Samassa iso jänis loikkasi pensaasta ja Risto hypähti taaksepäin. Wicca rauhoitteli Janea, joka katsoi epäluuloisesti jäniksen perään. Ratsastin Riston rauhallisesti toisten vierelle ja hymyilin pienesti Wicalle.
- Tää Risto on välillä aika hölmö, sanoin hiljaa. Hetken hiljaisuuden jälkeen Wicca kysyi:
- Ravataanko?
Hymyilin ja kannustin Riston reippaaseen raviin. Jane kiristi tahtiaan ja pysyi vieressämme. Wicca pomppi ponin tikitysravissa ja tunsin naurun kuplivan sisälläni. Tiesin kyllä, että shettiksen tikitys on erilaista, kuin suokin ravi, mutta en voinut olla nauramatta. Wiccakin yhtyi nauruun ja pian me molemmat pompimme ratsujen selässä holtittomasti.
Kun naurukohtaus vihdoin loppu ryhdistäydyin ja jatkoin kevennystä.

Pian pidätimme ratsut käyntiin ja jatkoimme matkaa puhellen ja naureskellen.

Sitten saavuimme hiekkatielle, josta ol ivain lyhyt matka tallille.
- Otetaanko laukkakisa? kysyin Wicalta ja virnistin.
- Okei, tyttö vastasi ja kannusti Janen laukkaan. Vasta pian tajusin, että kisa oli jo alkanut!
Kannustin Riston nopeaan raviin ja tartuin sen harjaan. Annoin ruunalle lisää ohjaa ja aloimme saavuttaa toisia. Talli häämötti jo edessä ja Jane johti vain puolella hevosen mitalla. Kirimme aivan heidän vierelleen, mutta sitten täytyi jo hidastaa.
- Sä otit varaslähdon! huudahdin Wicalle. Risto ja Jane olivat uupuneita lenkistä ja liu'uin alas selästä.
- Se oli ihan reilua! Huomioi, että Ristolla on kakskertaa pidemmät jalat, kuin Janella, tyttö paasasi ja nauroi. Tiesin kyllä tuon, mutta silti.

Hymyillen talutin Riston karsinaan ja riisuin siltä varusteet. Ruunan toffeenvärinen karva oli hikinen, joten aloin kuivatta sitä pyyhkeellä. Sitten harjasin sen hyvin. Pyyhkäisin otsaltani hikinoron, joka oli tiukan kisan aikaansaannos. Tarkistin Riston jalat ja kaikki oli kunnossa. Annoin ruunan turvalle pusun ja vein varusteet putsauksen kautta pois.
Sitten menin katselemaan Janen karsinalle Wican hoitopuuhia.

[Pihla]

Lailalle hoitajaksi?

Olen siis Suuva, 15 vuotias tyttö, joka rakastaa: hevosia, ratsastusta, eläimiä ja luontoa. Hiukseni ulottuvat hartioille asti, yleensä hiukseni ovat auki. Näin talviaikaan minulla on tummansininen ratsastustakki ja ruskeat talviratsastushousut, tai millä nimellä niitä nyt kutsutaankaan. Kypärää käytän aina kun ratsastan tai pyöräilen. Luonteeltani olen: rauhallinen ja kiltti. Seppeleen löysin pollux-lehden kautta. En ole hoitanut vielä täällä.

Miksi juuri minä? Haluaisin todella paljon jonkun hevosen hoitajaksi. En ole saanut vaikka olen hakenut jo noin viisi kertaa. Laila on hienon värinen ja sen arka luone ei haittaa. Jos menen maastossa käännän sen pään vain pois tai menen jonnekkin muualle. Pidän tarinoiden kirjoituksesta hurjasti ja pidän eläntarinoiden teosta.

Vähän näyttöä, keksin vain tarinan itse:
Tulin tallille melko aikaisin tallille. Talli oli melko tyhjä kun menin sinne. Muutama kaverini oli jo paikalla ja tietysti hevoset. Menin rakkaan vuonohevoseni luo, Sandyn luo. Sandy oli melko villi muta paras. Silitin sitä hetken, sitten hain harjan. Harjasin Sandyn huolellisesti puuharjalla. kaviotkin puhdistin aikani kuluksi. Päätin mennä ratsastamaan. Hain satulan ja suitset. Puin ne Sandylle, talutin sen ulos ja painoin pohkeita. Sandyn askeleen olivat keveät ja tahdikkaat. Menimme metsään. Huomasin tienlaidassa muovipussin. Sandy säikyi sellaisia. Käänsin sen pään pois muovipussista ja jatkoin matkaa. Metsä oli hieman kostea, yöllä oli satanut. Kun olimme ratsastaneet tovin lähdimme tallille päin. Kun tulimme tallille otin Sandylta varusteet pois ja harjasin sen huolellisesti.

Onnea muille hakijoille! Toivottavasti tämä riitti minulla ja saisin alkaa hoitaa.

[Pihla]

Niin ja olen itsekkin hieman säikky. Tuli vain mieleen, ja kun en kertonut sitä vielä.

[emppu99]

Moikka!! Eli etsin siis hoitajan paikkaa, tässä tietoja minusta

Olen rehti ja hyvä sydämminen tyttö. Kohtelen toisia hyvin ja yritän aina parhaani. Minä en ikinä satuttaisi hevosia ja ihmisiä!! Rakastan Lailaa, koska hän on juuri sitä mitä olen kaivannut. Laila on upea kaunotar, jonka ihanat silmät loistavat suloisesti.

URL: Olen 14-vuotias tempperamenttinen tyttö, joka auttaa kaikkia, joka tilanteessa. Usein haluan mielelläni auttaa muita, taas joskus olen hyvin omaperäinen, mutta innostunut kaikesta. Siivoilen mielelläni, sekä minulla on ratsastuksen lisäksi raviurheilu. Olen luotettava ja kävisin täällä vaikka joka toinen päivä!! Oikeasti olen sellainen myös (: Kuljeskelen netissä nimellä: Emppu. Ei tuota 99 juttua, koska se tuli siihen vain jostai nimimerkiksi Pidän kirjoittamisesta, usein tarinoita kirjoittelen, joten toivon teidän pitävän hieman tästäkin tarinasta Tarinani:

Tassuttelin bussipysäkiltä tallille. Päästyäni tallin ovelle, avasin sen ja kuulin kuinka hevoset ottivat minut vastaan. Vein reppuni kaappiin ja näin Lailan, tuon ihanan hevosen.
- Moikka tamma, mitä kuuluu? silittelin Lailan kaulaa, hänen rouskuttaessaan heinää. Heinänsä syötyään Laila vain höristeli.
- Moi Emppu! kuului yhtäkkiä, se oli onneksi vain Elli.
- Moi vaan ,vastasin iloisesti.
- Mitä pidät mun uusista ratsastushousuistani?
- Vau! Ne on todella hienot, mistä sait ne?
- Arvaaa..
- Älä jaksa, höpöttelin Ellille.
- No, ihan sama, niistä housuista, tuutko hakemaan heppoja tarhoista?
- Joo, ketä siellä on vielä?
- No ainakin Aksu ja Blade... Mä otan Aksun!
- No ok.
Lähdin hakemaa Bladea. Se vain piehtaroi lumessa toppaloimi yllään, se nousi ripeästi ylös ja tuli minua kohti. Otin siitä kiinni ja talutin talliin. Laitoin Bladen pesupaikalle kiinni ja otin loimen pois. Laitoin sen takaisin karsiinaansa ja vein loimen omalle paikalleen. Harjasin käytävää hetken ja sitten hain Lailan käytävälle harjattavaksi. Kiinnitin Lailan siihen ja hain sen harjat, rupesin harjaamaan Lailaa, Ellin jatkaessa käytävän harjaamista.
- Ootko ikinä ratsastanu Siirillä? kysyin kiinnostuneena.
- Joo, oonhan mää pari kertaa, tietty sillo ku olin lhyempi ja sillai.
- Jaa, no mä vien nää harjat.
Vietyäni harjat, laitoin Lailalle fleece-loimen ja lähdin juoksuttamaan sitä kentälle. Se tuntui niin reippaalta aluksi, päästyään ulos. Kävelytin ensin sitä hyvässä ympyrän muodossa. Hänen käveltyessään vähän aikaan siirsin hepan rentoon raviin. Kehuin heppaa ja vaihdoin suunnan. Laitoin hieman puomeja ja siirsin hepan reippaaseen raviin. Sen ravatessa, niitä hetken, minun kännykkäni soi.
- Emppu.
- Moi! Tääl Josefiina, sellasta asiaa vaan, että tuutko siihen palveriin huomenna? Mulla olis kato sulle hieman asiaa myös.
- Juu, voin mä tulla.
Suljin puhelimen ja vein Lailan talliin, kiinnitin sen taas käytävälle. Riisuin fleece-loimen ja laitoin Lailan oveen, harjasin Lailaa vielä hiukan. Lähdin hakemaan reppuani ja lähdin takaisin bussipysäkille. - Loppu - Huom! Ei parhaimmasta päästä! Kiitos ja kumarrus sekä hyvän onnen toivotus kaikille muille!!

[bambi]

Köpöttelin pikkuista tietä kohti Seppelettä. En hoitanut ketään, mutta silti tykkäsin viettää aikaani siellä. Kaikki Seppeleen hevoset olivat jotenkin megapersoonallisia, eikä talli jättäisi yhtäkään hevosihmistä varmasti kylmäksi. Ajatuksissani olin jo kävelemässä Seppeleen tienhaarasta ohi, mutta kimeä hirnahdus poksautti ajatuskuplani rikki ja käännyin 90 asteen kulman tallipihaan.

Sisällä tallissa kävi melkoinen kuhina. Kaikki hälisivät ja kurkkivat epätoivoisesti ihmisjoukon takaa ilmoitustaululle. Odottelin hetken kauempana rapsutellen lähimmässä karsinassa olevaa Reinoa, kunnes ihmislauma alkoi hajaantua kukin omiin hommiinsa. Pääsin siis vihdoin katsomaan, mikä ihme oli niin siistiä. No mutta siistiähän se olikin! Leila etsii hoitajaa!

Jälleen yksi mahdollisuus päästä jollain tavalla Seppeleen toimintaan sisälle! Tämä mahdollisuus kuitenkin on jotain paljon parempaa, sillä juuri Lailaa olen katsellut jo pidemmän aikaa ja nyt haaveesta voisi todella tulla totta!

Olen aktiivinen, vapaa-ajalla tarinoita kirjoittava, piirtämistä rakastava 16-kesäinen tyttö. Hevosia olen harrastanut IRL aika monta vuotta, huonolla matematiikalla nopeasti laskettuna suunnilleen 6 vuotta. Nettiheppoja on tullutkin sitten harrastettua vuodesta 2005.

Tykkään _paljon_ piirtämisestä ja voisin ehkä tähän jotain esimerkkiäkin laittaa:


Bambista enemmän...
Olen hoitanut IRL melko samantapaista hevosta, kuin Leila. Hiukan epävarma, mutta kiltti tapaus sekin. Osaan siis toimia erilaisten kaakkien kanssa ja imen itseeni kaiken ympäriltäni saatavissa olevan informaation kuin pesusieni. Uutta on siis opittava, ja paljon. Hevosten kanssa toimin rauhallisesti, mutta tarvittaessa osaan olla tiukka. Ihmisten seurassa olen sosiaalinen ja pirteä, vaikka kaikillahan on huonot päivänsä. Olen hoitanut aiemmin useilla talleilla, mutta mikään niistä ei oikein napannut. Parhaissa paikoissa juuri minun hoitohevoseni on myyty tai talli on lopettanut.

En nyt tiedä mitä tähän vielä lisäisin... Toivottavasti tämä antaa teille edes jonkinlaisen kuvan.

-Bambi

[fredrika]

Ja niin minulle kerrottiin Lailasta...Katsoin ilmoitustaulua vielä kerran ja näin valkoisen paperilapun seinällä. Se oli totta : Laila todella etsi hoitajaa!

Minusta tietoja
URL olen 15 vuotta oleva tyttö Rovaniemen seuduilta. Minulla on vuokraponi ja hoitoponi ratsastuskoululta. Olen ratsastanut yhdeksän vuotta ja olen ihan tarpeeksi taitava käsittelemään vaikeampiakin tapauksia. Rakastan Russponeja, mutta olen niille jo hieman iso. Ratsastan vuokraponillani 2 kertaa viikossa ja tunneilla käyn kahdesti viikossa. Menen useimmiten Helillä, tallin vilkkaimmalla tapauksella. Olen aina ihaillut Seppeleen tallia, ja pääsenkin hoitamaan aina kerranviikossa virtuaalitalleilla. Tykkään putsailla karsinoita. harjata hevosia ja puhdistaa varusteita, koska ne hommat tulevat minulle luonnostaan, minutkun tunnetaan ahertajana.

IRL olen 15 vuotias, noin 158 senttimetriä pitkä, hoikka tyttö. Työskentelen oman ponini Lassen kanssa hyvin paljon esteillä että koulussa monipuolisesti, vaikka Lasse onkin estepainotteinen. Tykkään Seppeleen tallista, koska se on viihtyisä ja tallista puhkuu hyvä yhteishenki. Hevosia on mielestäni oikein riittävästi ja tykkään niistä ihan älyttömästi. Lempihevosiini on kuulunut Laila ja Pella sekä ikiihana Palmikko. Seppleen tallissa on myös mukava viettää aikaa ja oleskella vaikkei olisikaan hoitaja. Laila on mielestäni minulle sopiva hevonen, koska rakastan herkkiä, ja tunteellsia hevosia ja poneja.

Lomake
Astelin talliin ja huomasin luudan lattialla. Otin askeleen kohti luutaa, ja nostin sen maasta. Asetin luudan nojaamaan seinää vasten. Talsin ilmoitustaululle.
- "Ei mitään erityistä tänään" sanoin hiljaa. Käännyin ympäri ilmoitustaulua hetken tutkittuani. Edessäni minua töykkäisi turvallaan mustaponi. Se katsoi minua tummilla, pohjattomilla silmillään.
- "Lasse..." Kuiskasin. "Minä tässä." Poni töykki minua ja valutin käteni pitkin sysimustan, lempeän ponin karvaa. Se sulki silmänsä. Käännyin ympäri ja nojasin poniin. Avasin karsinan salvan ja Lassen pussi roikkui siinä minun vieressäni.
- "Harjataankos sua?" Kysyin ruunalta ja se katsoi minua ja tuntui vastaavaan kysymykseen myönteisesti. Hymyilin.

Hetken kuluttua Lasse oli harjattu, ja sen tummakarva kiilsi. Suojat rapisivat, kun laitoin viimeisenkin suojan paikalleen. Suljin karsinan oven, ja olin törmätä Siuffia taluttavaan Isaan. Isa katsoi minua hetken pelästyneenä, ja huokaisi sitten helpotuksesta.
- "Miten tässä näin kävi?" Blondi kysyi tajuamatta tilannetta.
- " Siuff taisi vain johdattaa meidän puhelemaan." Vastasin kimon tamman turpaa rapsuttaen.
- "Siuff on välillä jopa liiankin rakastunut tuohon japanilaiseen ruunaasi." Isa sanoi osoittaen sormellaan Lassea.
- "Niin, japanilaista. Ei sille saa nauraa, vaikka nämä rakastavaiset ovatkin ihan sen korun värisii!" Puolustin Lassea ja Siuffia nauraen.
Kävelin eteenpäin ja avasin satulahuoneen oven. Nappasin telineestä Lassen suitset ja avasin siitä telineen vierestä kaappini. Nappasin kypäräni ja raippani ja kävelin sitten reipaasti tallin puolelle. Tallin puolella Siuff oli pesukarsinassa ja kengittäjä paukutteli tamman kavioita sen höristessä Lasselle. Avasin tottuneesti ruunani karsinan oven, ja tarjosin sille kuolaimia. Se otti ne nopeasti ja halukkaasti ja niin minä asetin niskahihnankin ponin korvien yli. Kiinnitin remmit ja asetin kypärän päähäni. Talutin ruunan ulos. Pihalla oli valoisaa. ja tiesin tämän olevan viimeinen päivä, kun Lasse astuisi tuohon kentälle. Viimeinen ratsastus, viimeinen muisto tästä tallista. Nousin yhdeltä penkiltä selkään. Ruuna lähti liikkeelle minun napauttaessani sitä kylkiin. Kentällä ravautin ponia. Verkkasimme ja piakkoin Lasse alkoi värkkäämään. Yhtäkkiä se nousi kahdelle jalalle.
- "LASSE!" Kiljaisin mustalle ruunalle.
Se laskeutui taas neljälle jalalla ja heilutti päätään. Sitten se nousi uudestaan taivasta kohti. Hermoni kiihtyivät kerran, tätä poni teki aina!
- "Katsokin ettei näin enää tapahdu!" Toruin ponia. Annoi sille pitkä ohjan. Muutama noin kuusikymppinen este oli pystytetty keskihalkaisijalle. Pysäytin. Annoin varovaiset ja hellät laukka-avut ja poni nosti keinuvan ja kauniin laukan. Se laukkasin häntä soihtuna ja pää kaarella. Ohjasin esteelle. Ruunan lihaksen jännittyivät yksitoisensa jälkeen kun se ponnisti hyppyyn.
- "WOWDY!" Kuulin ihailevan huudon kentän ulkopuolelta. Se torkoitti vaan yhtä asiaa : Joni oli palannut lomaltaan!
Ruuna laukksi kiitoa jo kohti seuraavaa estettä, kun tasapainoni heitti. Heittäydyin vasemalle. Poni vaihtoi tietysti laukan, koska se oli herkkä vaihto-avuille.
- "Apua!" Huusin hätääntyneenä, kunnes tunsin olevani maassa. Kentän ohut lumikerros vetäytyi ohueen ratsastustakkiini. Huokaisin. Joni heitti itsensä kohti Lassea. Hän tarttui voimakkaasti sen ohjaksiin ja ruuna tiesi jo kenen käsiin se oli joutunut.
- "Sattuiko?" Nuori mies kysyi minulta.
- "Ei. Ei kovinkaan paljon." Vastasin. Joni ponnisti minut uudestaan ponini selkään ja otin uudestaan. Nostin laukan. Poni kiihdytti ja me liitelimme esteen yli.


Pian poni oli tallissa. Se söi tyytyväisenä heiniänsä kun riisuin sen suojia ja suitsia.
- "Hienosti se meni." Kehuin Lassea.
Harjasin vielä pikaisesti, mutta tarkasti ponin. Sitten hävisin satulahuoneeseen. Pesin kuolaimet ja asetin suojat paikoilleen. Sitten laitoin kypärän kaappiini ja raippani myös. Sitten lähdin kotiin


En tiedä mitä kerron enää, mutta tässä on minun lomakkeeni. Toivon todella että pääsen mukaan tähän upeaan poppooseen.

- Fredrika

[Deleted]

Miksi haluaisin Lailan hoitajaksi?

- Olen nyt pitemmä aikaa katsellut teidän upeita hevosia ja hoitajahakuja. En ole vielä löytänyt hyvää, mutta nyt luin lailan tiedot varmaan 100 kertaa ja ajattelin että olisipa kiva hoitaa tätä hevosta. Olen 15 vuotias ja 165cm pitkä joten olisin lailalle juuri sopivan pituinen ratsastaja. Olen hoitanut ennenkin eri talleila hevosia, mutta minusta rippumattomien syiden takia on pitänyt lopettaa.Useimmat hoitohevoseni ovat olleet temperamenttisia, kuumia tai äkäisiä. Olisi kiva kokeilla hoitaa jotain Lailan tyyppistä hevosta. Laila vaikuttaa ihanalta ratsastettavalta ja olen ratsastanut 7 vuotta, joten uskoisin pärjääväni sen kanssa.

Itse en ole kovin hyvä piirtämään, koulussa kuvisnumero aina ollut 8. Jos aloitan piirtämään jotain piirrän sitä huolella ja siihen saattaa mennä max.5 päivää
Enemmän olen siis kirjoittaja tyyppiä.

Miksi minut pitäisi valita?
Olen nyt siis hoitsua vailla ja etsiskelen uutta hoitsua joka olisi juuri saman tyyppinen kuin Laila. Minulla olisi mahdollisuus hoitaa 1-2krt viikossa. Laila on juuri sopivankokoinen minulle.
Ja ennen kaikkea haluaisin myös hoitaksi juuri tänne tallille, koska talli on aivan ihana ja haluaisin tutustua siihe paremmin =)

[emi]

Hakisin Lailalle koska:

• Pt Flienissä kaikkien hoitajanurat päättyivät
  
• Olen osaava ja melkoisen aktiivinen
  
• Monen vuoden hoitajakokemus sydämessä
  
• Laila on kuin flienin Indi
  
• Olen kuolannut hoitajanuraa täällä, mutta haut ovat menneen pöpelikköön
  
• Laila on yli ihana! <3
  

IRL olen 13v näppärä ja pienikokoinen tyttö. Asun Itä-Suomessa ja olen ratsastanut n. 4v. Harrastan ratsastusta ja virtuaalihevosia.

URL olen 16v. Emi. Pitkä ja laiha tyttö, joka liikkuu mopoporukassa usein. Tallilla ahkera käynti ja ratsastus ovat tytön mielipuuhaa. Tyttö on monen pojan unelma kohde, mutta eipä tää huolikkaan ketä tahansa, vaan oman poikaystävänsä Valtterin. Brunetet hiukset jotka yltävät lapoihin, ovat melkein aina pörröllään. Emi hyppää mielellään metrisiä ja tarvitsee melko osaavan hevosen alleen, koulupuolikin sujuu hyvin.

TARINA NÄYTÖT

6.12 METRIÄ

Kuulin takkini taskusta puhelimeni soittoäänen, kukahan se nyt soittaa? Ajattelin mielessäni, vastasin jälleen katsomatta soittajaa.
" Emi "
" Pipsa tääl, tuutsie millon tallille? "
" Öö, kaiketi aika pian, mie hei laitan nää tavarat hyllyyn ja vaihan vaatteet. Onko siulla jotain suunnitelmia? "
" Okei, oikeestaan onkin. " Pipsa vastasi.
" Millasta meinasit, kunnon koulurääkkiä vai vauhikasta esteridaa? " Tiedustelin ja laitoin viimeisiä koristeita kaappiin.
" Esteitä vois pompata, mie voin opettaa samalla. "
" Jaaha, no mie tuun pian, moikka! " Hyvästelin pipsan ja länttäsin luuria. Huokaisin ja katsoin Valtteriin, joka latoi kirjoja kaappiin. Poika katsahti minuun ja hymyili.
" Tuutko kattoo kun meen hyppää? " Kysyin poikaystävältäni.
" Voin mie tullakki, ei taida enää olla muuta tekemistä, kaikki tavarat alkaa olla pikku hiljaa paikoillaan. " Valtteri myönsi ja antoi minun mennä vaihtamaan vaatteita.
" Vaiha sieki huonommat vaatteet! " Huusin vaatekomerosta ja ängin topparatsastushousuja jalkaan. Valu talsi huoneen poikki komeroon ja laittoi tuulipuvunhousut. Kävelimme ulos sammuttaen valot ja jättäen koirani vinkumaan kotiin. Käynnistimme mopomme ja ajoimme tiehemme.

" Tulithan sie, ai siulla on seuraaki! " Pipsa tervehti vihjailevaan sävyyn. Valtteri riisui kypäränsä ja tuli meidän luokse.
" Valtteri " Poika ojensi kätensä Pipsaa kohti, tyttö vastasi
" Pipsa " Tyttö sanoi ja meni talliin.
" Meetsie Pipsa nytten kellää? " Kysyin kun lähdin hakemaan Indin harjoja varustehuoneesta.
" Mie vähän meinasin, et vois ottaa ton Riston maneesiin ja kokeilla rikkoo sen hyppy enkkaa. " Tyttö kertoi ja otti ruunan tavarat.
" Laita sit Indille hivarit! " Tyttö huikkasi ovelta ja kaappasin rusehtavat suojat mukaan.

Harjasin tyttöni pikaisesti, kun se oli muutenkin tullut äskettäin tunnilta. Otin kaviokoukun ja pyysin Indiä nostamaan jalkaansa.
" Hyvä.." Kehuin sitä ja katsoin kaviota, se oli puhdas. Päätin kuitenkin tarkistaa muutkin kaviot.

Otin satulan ja kurotin laittamaan sen tamman selkään. Oioin huovan ja laskin vyön alas. Kiristin sitä molemmin puolin kakkosiin. Nappasin koukusta suitset ja pujotin ohjat Indin kaulalle. Tarjotin tammalle kuolaimia, mutta tämä, vasten tapojaan nosti päänsä ylös. Toruin sitä ja tartuin turvasta kiinni. Hetken päästä Indi laski päänsä alas ja antoi laittaa suitset loppuun.

Talutimme hevoset maneesiin, jonne Pipsa oli aikaisemmin rakentanut esteitä, ne olivat tuskin puoltametriäkään. Hymyilin ja laskin jalustimet alas. Kiristin vielä vyötä ja ponnistin selkään. Valtteri asettui katsomon puolelle ja katsoi ällistyneenä, miten kapusin isokokoisen hevosen selkään.

Lämmittelimme käynnissä hevosemme ja teimme paljon voltteja ja taivutuksia, jotka nopeuttaisivat lämmittelyä. Ohjasin tamman voltille, mutta yllättäen tuo sahasi kuolaimelle ja pukitteli hetken. Istuin tiiviisti satulassa ja tein pidätä-myötää-liikettä, se rauhoitti tamman.
" Hyvä Emi! Just noin! " Pipsa kehaisi ja ohjasi Riston ravissa puomeille. Odotin että ratsukko oli mennyt puomit ja ohjasin kuumana käyvän Indin puomeille. Tamma räjähti ja nosti laukan. Hiljensin sen kuitenkin pian raviin.
" Kilpavietti tais taas tulla takasin " Pipsa sanoi ja nosti laukkaa.
" Jep.. " Mumisin ja rauhoittelin tammaa useilla volteilla.
" Tuu tuo viiskymppinen laukassa, jos se räjähtää, niin anna laukata " Pipsa ohjasi ja hyppäsi Riston kanssa esteen.
Tein Indin kanssa pari volttia ja nostin sitten laukan, Indin hyppäsi esteen hyvin, eikä hirveästi kuumunut. Kehuin sitä ja ohjasin tamman puomeille ravissa.

" Hyvinhän se nyt menee! " Pipsa kehui kun olimme menneet estettä hetken laukassa.
" Valtsu, tuu nostaa tuota estettä seittemään kymppiin! " Komensin poikaystävääni, joka hyppäsi katsomosta pois ja nosti esteen. Poika jäi vielä itse notkumaan maneesin keskelle ja kaivoi kameransa esille. Hymyilin tuolle ja kannustin Indin esteelle.
Tamma nosti pyynnöstäni laukan ja innostui sille sopivasta esteestä. Indi loikkasi esteen sulavasti ja jätti esteen ja mahan välille varmaan vielä puolimertiä. Pipsa katseli meitä tyytyväisinä ja tuli itsekin Riston kanssa pian perästä. Kehuin hoitsuani tyytyväisenä ja ohjasin tamman pääty-ympyrälle käyntiin. Käynnin aikana laitoin jalustimet kaarelle satulan eteen ja kannustin Indin raviin. Hetken päästä komensinjättiläisen laukkaan. Tamman jalat liikkuivat irtonaisesti ja laukka oli kuin keinuhevosella.
Ohjasin tamman puomien yli ja kaarsin loivasti nelikymppiselle.

Kehuin tammaa muutaman kierroksen jälkeen ja laitoin jalustimet takaisin. Pipsa oli pyytänyt kasikymppiseen korotusta, sillä korkeus alkoi jo hipoa Riston omaa ennätystään.
Hypimme pystyä muutaman kerran, ja taas Valtteri sai korottaa estettä, este oli jo yhdeksän kymmentä senttiä.
Pipsa kannusti ruunansa esteelle, mutta poika kieltäytyi. Tyttö selässään ohjasi Riston ravissa toisellepuolelle kenttää ja sieltä nosti laukan ja kaarteli uudestaan. Nyt ruuna hyppäsi hienosti esteen yli, ja Valtteri sai napsattua upean kuvan ratsukosta.

" Jätetään toinen este vähän pienemmäks ja nostetaan toista estettä metriin. " Pipsa ehdotti kun olimme vaihtaneet ratsujamme. Menin Ristolla, joka tuntui pieneltä suureen Indiin verrattuna.

Pipsa laukkasi Indillä maneesissa ja hyppäsi korkean esteen. Menin Ristolla pienemmän ja ruuna hyppäsi hyvin, sillä oli hyvä tekniikka, eikä se yrittänyt ryöstää.

Puolen tunnin päästä lopetimme loppu käynteihin tallipihalla. Talutimme hevoset sisälle ja hoidimme ne. Annoin Indille ja Riselle porkkanat. Vietin hetken tammani kanssa karsinassa ja menin sitten oleskelu tilaan, missä tuoksui glögi ja joulutortut. Joululaulut soivat taustalla ja loivat jouluisaa tunnelmaa. Katsoin ikkunasta ulos, ulkona oli alkanut sataa lunta ja taivas oli tumman sininen ja täynnä tähtiä. Valtteri oli mennyt kaverinsa luokse, joten voisin olla vielä hetken tallilla. Jemppu, Meeri ja Anni juttelivat sohvalla ja menin tyttöjen seuraksi. Pipsa hoiteli joitakin tallin paperi asioita ja Elli oli luultavasti luomassa paskaa.

Jouluisin odotuksin
~ Emi

JA TOINEN

24.10 Jotain niin rasittavaa, silti ihanaa

" Et jumankauta tuu mukaan tallille, mie en jaksa vahtii sinuu!! "
" Tuunnn! Ei minnuu tarvii vahtii!! "
" Prääähh!! Et tuu, ja piste!! "
Taas riita meneillään siskollani Sandralla ja minulla. Olin juuri lähdossä ja olin muutenkin jo myöhässä lenkiltämme Jempun ja Hermannin kanssa.
" No okei, tuu sit. Äiti sano et sillä on jotain asiaa sulle, se on yläkerrassa! " Huudahdin lopuksi ja laitoin moponi moottorin kehräämään. Että pikku tyttöjä oli helppo huijata!

Kaasuttelin nopeasti pois pihasta ja naurahdin iloisesti. Laitoin kypäräni visiirin kiinni, kun tuuli piiskasi naamaani. Ulkona oli -2 astetta, ja tuntui kylmältä, vaikka todellisuudessa olikin melko lämmin päivä. Näin viimeisien muuttolintujenkin katoavan näköpiiristä. Hymyilin ja vihelsin jotain. Äänen rikkoi kuitenkin traktorin ääni. Hiljensin vauhtiani ja vilkaisin taaksepäin. Isänihän se. Joku muukin oli kyydissä, pieni ja punapaitainen - Sandra! EI! Huusin mielessäni ja pysähdyin, kun isäni rupesi viittomaan.

" Et sitten odottanut Sandraa?! "
" No en, en mie jaksa vahtii sitä! Ja sitä paitsi myö mennään Jempun kaa varmaan Hirvijärvelle ratsastaen. "
" Otat Sandran mukaan. "
" Ei onnistu, ei se pysy esteillä kyydissä, eikä laukassakaan! "
" Pysyy pysyy, tai sit lasket sen maahan siks aikaa. "
" EI onnistu! " Huudahdin kovaan ääneen.
" No sit saat viikon kotiarestia. Ja eikä teidän oo pakko mennä sinne lenkille. "
" Phyhh, ei me voija mennä sinne lenkille muulloin, koska alkaa taas koulu ja ei oo aikaa olla montaa tuntii. Joku muu päivä. "
" Okei, joku muu päivä sitten. " Isäni myöntyi ja Sandrakin nyökytteli sitten.

Viuhh, vihdoin tallilla. Jemppu verrytteli jo Hermannin kanssa kentällä. Tytön ilme näytti kireältä.
" Moi! " Huikkasin tuolle.
" No moi, päätit sit vihdoin tulla? "
" Joo hei sori, kesti ku Sandra meinas tunkee mukaan. " Selitin nopeasti.
" Laitan Indin valmiiks ja tuun! " Sanoin tuolle nopeasti ja painelin talliin. Onneksi Indi oli tallissa.

Nappasin muutaman harjan ja kaviokoukun mukaani. Tervehdin hoitsuani halimalla ja pienellä porkkanan tyngällä. Tamma hörähti ja polki jalkaa odottaen. Naurahdin ja rupesin sukimaan reippaasti.

Pian pääsin jo satuloimaan. Hyräilin jotain sooloja ja sain siinä välissä suitsetkin tamman niskaan.

Talutin rakkaan hoitsuni ulkoilmaan ulkoilemaan. Indi hörähti Hermannille, mutta pysähtyi käskettyäni. Otin penkin ja ponnistin selkään. Tamma liikahti sivulle, mutta asettui kun pääsin kunnolla selkään.

Käyntäilimme jutellen niitä näitä pitkin hiekka tietä.
" Ravataanko hetki? "
" Joo! "
Painoin pohkeita hoitsuni kylkiin, se lähti reippaaseen raviin ja meni Hermannin ohi reilusti. Taputtelin sitä kaulalle pitkän ravi pätkän jälkeen, kun olimme siirtyneet käyntiin.
" Indihän on tänään reipas! " Jemppu sanoi kun tuli hetken jälkeen takaisin vierelleni.
" No melkein ainahan tää on, jos vaan saa sen liikkumaan. " Sanoin nopeasti ja mietin taas hetken ikä eroa. Olin tallin vanhimpia kävijöitä, muut olivat vuosia nuorempia. Ei se kylläkään haitannut, muualla kuin isoissa kaveri piireissä.

Käyntäilimme aika pitkään, kun huomasimme että olimme pian maastoesteradalla.
" Nyt laukataan esteille asti! " Kiljaisin ja kannustin Indin kevyeen laukkaan. Tamma heitti päätään ja nosti nopeasti keinuvan ja helposti istuttavan laukkansa. Päätin kuitenkin että nousen pieneen kevyeen istuntaan.

Indi ponnisti nopeasti ja helposti noin 60cm korkean esteen yli. Painauduin hopsuni kaulaan ja tarrasin hieman harjakseen. Olin tottunut että Indi pomppii välillä kuin kenguru. Naurahdin ja taputtelin sen kaulaa samalla, kun nautin reippaasta laukasta. Kuulin kovan kiljaisun takaani. Hiljensin hoitsuni vauhdin pysähdykseen saakka ja käännyin katsomaan. Hermannin hoitaja makasi esteen päällä mahallaan ja naurahteli hieman. Hermanni taas seisoi patsaana tytön vierellä.

Ravuutin Indin heidän luokseen. Jemppu nousi esteen päältä ja otti Hermannin kiinni.
" Mitä se teki? "
" Kieltäyty tuon esteen, olin jo noussu kevyeen istuntaan ja sillee, sit toi ukkeli vaan kieltää kunnolla, siitä vaan kaulan yli vedin. " Jemppu nauroi.
" Sulla on muuten hirmusen hyvä istunta " Hän jatkoi vielä.
" Ahaa, no kiitos, mutta en nyt tiijä. " Naurahdin ja käänsin Indin esteiden suuntaan. Nostin hiljalleen laukan, hetken ravien jälkeen.

Suuntasin uusille esteille, Jemppu ja Hermanni perässä. Tällä kertaa toinenkin ratsukko selvitti esteen helposti. Indi sai lisää virtaa ja jouduin pidättelemään sitä paljon. Tamma pukitteli hetken, mutta rauhoittui sitten kun hiljensimme käyntiin. Minua kiinnosti seuraavat isot esteet mitkä näkyivät edessä päin.

Nostin taas laukkaa, esteen vieressä näkyi että este oli metrin korkuinen. Indi ponnisti kaarevaan ja isoon hyppyyn. Pysyin hyvin mukana esteen ja hiljensin sitten raviin, kun olimme selvittäneet esteen. Jemppu oli tullut esteen vierestä, sillä eihän Hermannilla niin isoja hypitty. Se oli viimeinen este ja loppu matka tallille mentäisiin vain ravia tai käyntiä.

" Eihän sua muuten sattunu ku vedit sen esteen päälle? "
" Ei yhtään, ku valun vaan siihen sillee hellästi. "
" Nii, joo. Hermanni hyppäs sen yhen esteen tosi nätisti ku menit mun eelle. "
" Huomasin, mut Indi meni kyllä ihan siiiiiiika ihanasti sen vikan esteen! "
Juttelimme käyntäillessämme jo melkein tallin pihalla.
" Oho, mehän ollaan jo tallilla! " Jemppu sanoi hieman yllättyneenä matkan nopeudesta. Vaikka olihan matkaamme uponnut lähes pari tuntia!

Nousin hetkeä myöhemmin rakkaan hoitsuni selästä. Nostin jalustimet ylös ja otin ohjat pois kaulalta. Talutin tuon veturini talliin omaan karsinaansa.

Riisuin lämpimältä Indiltä varusteet pois ja tyydyin vaan loimittamaan sen, kun pitäisi joka tapauksessa laittaa ulos tarhaan.

Talutin hoitsuni ulos ja käännyin heti vasempaan tarhalle päin. Avasin portin ja raahasin tuon väsyneen kimon perässäni tuonne. Poistuin pieneltä laitumelta. Heipaksi Indi hörähti suloisesti.

E<3I

KUVANÄYTÖT





Suurensuuret kiitokset, jos saan Lailaa ruveta hoitamaan! : )) <3

[Cimilla]

Tervehdys,

Eli täällä hakee Lailalle hoitajaksi 14vee tyttönen nimimerkillä Cimilla. V-heppoja oon harrastanu n. 5 vuotta ja kokemusta löytyy jos jonkinmoista. Valitettavasti en ole GP tason ratsastaja, enkä osaa lentää tai muuta yhtä kivaa, vaan osaan ja ennenkaikkea nautin hevosten hoitamisesta. Luonteeltani olen reipas ja huumorintajuinen, ja äärettömän utelias. Ulkonäöstä voin kertoa sen verran että omaan puolipitkät mustat hiukset + otsatukan, sekä todella kalpean ihon ja alati nauravan naaman. Pituutta löytyy vaivaiset 165cm ja ratsastustasoa joku Helppo C ja esteillä n. 90cm... : )

Miksi minä?

Voi olla, että olen aikaisemminkin Seppeleeseen hoitajaksi hakenut joillekkin muille hevosille (en muista... : D), mutta muuten tämä on minulle melko uusi paikka. Siitä huolimatta, olen kuitenkin todella innokas oppimaan uutta ja odotan innolla että pääsen tutustumaan niin kovasti kehuttuun Seppeleen iloisen ilmapiiriin! En voi luvata rehellisesti, että hoitaisin joka päivä (kuten ei varmaan kukaan muukaan normaali ihminen jolla on koulua ja kavereita?), mutta kuitenkin vähintään kerran viikossa, ehkä kaksi, jopa kolmekin, mutta niinkuin sanottu, minäkään en ihmeisiin pysty... : ) Tarinoita tykkään raapustella - joskus vähän pitempiä, joskus lyhyempiä, ihan inspiksestä riippuu ja varsinkin piirtäminen on mielestäni ihanaa ajanvietettä, joten ainakin kuvia tulisi paljon.

Miksi Laila?

Tämänhetkisistä Seppeleen hevosista juuri Laila pisti silmään, koska sen luonne on aivan samanlainen kuin IRL lempihevoseni luonne, eli arvatenkin se miellyttää minua suuresti. Uskon myös että meistä tulisi tamman kanssa hyviä ystäviä (tai ainakin toivoisin... : D) ja että tulisimme loistavasti toimeen, minä kun olen tottunut käsittelemään juuri Lailan tapaisia hevosia. Myös tamman suloinen ulkomuoto sai minut heti pauloihinsa, sekä sen koko, ihan pikkuponeista minä kun en hirveästi tykkää. Ja myös se, että tamma näkee kuulemma mörköjä nurkissa, vaikutti päätökseeni, koska olen sitä mieltä, että kaikista kilteimmissäkin hevosissa täytyy olla vähän säpinää! ; )

Tarinanäyttöä:

" Näin laulain työtäs tee... ! " viheltelin heilutellessani ahkeraan tahtiin talikkoa Jeren karsinassa.
" Etkö säkään oo sit hetkeäkää hiljaa? " karsinan viereen ilmestynyt Daniel virnisti ja vilkaisi kottareihin.
" Njää, se on tylsää ", totesin ykskantaan ja kohautin olkiani. Poika pyöräytti silmiään, mutta antoi asian olla ja katosi satulahuoneeseen. Pyyhkäisin hikipisaran poskeltani ja heitin viimeisest lantakikkareet kottareihin. Sitten heitin talikon sinne myös ja tartuin työntökahvoihin.
" Hii-op! " ähkäisin ja lähdin kärräämään lastia lantalaan.

Päästessäni eroon lannanluonti hommista, lähdin käppäilemään takatarhalle. Siellähän se minun kultani käyskentelikin! Kiristin kävelytahtiani ja olin pian päässyt tarhan portille. Nappasin portinpielestä Jeren riimunarun ja luikahdin aitojen ali tarhaan. Jere ja Manki käyskentelivät säyseästi hieman kauempana.
" Jeree! " kutsuin mustaa ruunaa, mutta se ei tehnyt elettäkään tullakseen lähemmäs, joten lähdin hiljaa itsekseni jupisten tarpomaan paksussa hangessa poikien luo.
" Terve pojat, mitäs te...? " jutustelin hiljaksiin riimunaru selkäni takana. Jere antoi kuitenkin ihan kiltisti kiinni, vaikka Manki jotain vähän sähläsikin siinä vieressä. Lähdin taluttamaan Jereä portille, mutta sitkeä risteytysponi seurasi meitä. Lopulta minulta paloi käämit ja käänsin Jeren ympäri. Heilautin pari kertaa riimunarua Mankin takamusta kohden, jolloin ruuna kääntyi äkisti ja laukkasi korskuen tarhan toiseen päähän. Tyytyväisenä livahdimme Jeren kanssa portista ulos ja lähdimme talliin.

Tallissa Daniel ilmestyi jälleen Jeren karsinan luo kun harjasin parhaillaan ruunan jalkoja.
" Joten, mitäs Jerellä on tänään ohjelmassa? " kysäisin nostaen Jeren toista etukaviota.
" Hmm, en mä tiiä. Ihan peruskouluharkat kai. Melko kevyet varmaa mut kumminki. Tuutko kattoo? " Daniel kysäisi silittäen mustan ruunan päätä. Päästin irti Jeren jalasta ja oikaisin selkäni miettien.
" Noo, mä varmaan putsaan Jeren harjoja ja silleen, mutta voin mä sit loppupuolella tulla kattoo ", vastasin olkiani kohauttaen ja siirryin seuraavaan jalkaan. Koputin sinnikkäästi kaviossa olevaa tilsaa kaviokoukulla, mutta se mokoma pysyi kiinni siellä kuin takiainen! Ähkäisin ja pyysin Danielia puhdistamaan kavion. Poika huokaisi ja otti kaviokoukun kädestäni. Katselin miten Daniel väänsi naama punaisena jääkokkareen irti ja nousi sitten ylös.
" Kröhöm, nyt se on hoidettu ", poika tokaisi irvistäen tuskallisesti ja ojensi minulla aivan mutkalle menneen kaviokoukun. Katsoin koukkua huvittuneena, mutta annoin asian olla. En minä sitä kumminkaan takaisin käyräksi saisi. Pitäisi pyytää Ilpolta apua myöhemmin.

Kun Daniel oli lähtenyt Jeren kanssa maneesiin koulua vääntämään, menin satulahuoneeseen. Istahdin seinän viereen mahdollisimman mukavasti ja otin Jeren harjapakin viereeni. Tartuin kumisukaan ja aloin putsata harjoja sinnikkäästi mustista karvoista ja muusta irtoliasta. Lopuksi nypin vielä Jeren jouhia metallisesta harjakammasta ja laitoin kaiken paikoilleen. Sitten muistin kaviokoukun jonka Daniel oli onnistunut suoristamaan. Kaivoin koukun pakista ja lähdin pihalle etsimään Ilpoa.
" Voi ei, mitäköhän Ilpo ja Aikku tuumaavat tästä? " puhisin itsekseni käännellessäni suoraa kavio"koukkua" käsissäni ja repesin nauruun.

Juu tuossa^^ nyt yksi tarina näytöksi, lisää voi lueskella täältä.

Kuvanäyttöä;
i56.tinypic.com/2jcydsh.jpg
i827.photobucket.com/albums/zz198/Caramellin/solvhest/img055.jpg

Eli tämmöstä, ihanaa talvea kaikille Seppeleen kävijöille! : )

- Cimilla kiittää ja kumartaa

[Karoliina]

Oijoij! Tälläinen mahis kun kerran on, niin kai siihen on sitten myös pakko tarttua. ( = Olen jo pitkään haikaillut ihan kunnolla takaisin virtuaalipiireihin, muulla tavalla kuin omia hevosiani kilpailuttamalla ja hoitamalla. Aivojen perällä on ollut pieni haikeus takaisin kunnolla hoitamaan omaa hoitohevosta, sitä jolle voisi antaa lämpöä ja rakkautta. Koska asiani ovat nyt täysin selvät, kouluun on tullut aikaa keskittyä jo useamman kuukauden ja elämä on ruvennut luistamaan omalla mallillaan, tuntui kuitenkin siltä, että jotain puuttui. Olenhan jo pyörinyt virtuaalipiireissä ja tietenkin siinä sivussa Seppeleessä jo useamman vuoden, oli vaikea päästää kokonaan irti virtuaalihoitamisesta. (=

Vaikka lopetinkin Seppeleessä jo kertaalleen hoitamisen, jotenkin tuntui kaipuu palata takaisin. Ensiksi tietenkin vain pienesti hengaillen ja uusia viestejä lukien, lopulta ihan kunnolla seuraamaan taas tallin toimintaa ja sen uusia päivityksiä. Vasta muutama kuukausi sitten tuntui aidosti siltä, että nyt on pakko saada hoitohevonen, jonka kanssa voisi viettää talven purevat pakkaset, kylmät viimat, hikiset koulutunnit ja ihan vain rakkauden täytteiset rapsutteluhetket. En tietenkään ajatellut saman tien, että hevosen täytyisi olla jokin Seppeleestä, mutta nyt vasta heräsin siihen totuuteen, etten ole löytänyt sellaista hoitohevosta, kuin toivoisin. Vasta huomattuani, että Laila etsiskelee itselleen uudestaan hoitajaa, oli pakko ruveta miettimään, uskaltaisiko sitä hakea. (: Ja siinä sivussa toki toivon, ettei jo kertaalleen lopettamiseni vaikuta tähän hakuun (=

Olen siis Karoliina, yleensä pelkästään haukuttuna Karo, joka on siis teille jo entuudestaan tuttu. Toisille enemmän, toisille ehkä hiukan vähemmän. IRL-iältänihän olen siis vasta pikkuinen (okei, en kyllä enään niin pieni kuin aloittaessani ), mutta monesti olen kuullut, että vaikutan tuplasti vanhemmalta kuin mitä olen. Ikäänihän en siis tyrkyttele ihan joka hetki, aina pikkuisen siinä sivussa tulee jotakin lohkaistua, jos joku uskaltaa kysäistä (= Olen siis pyörinyt jo aikaisemmin parisen vuotta Seppeleessä hoitajana, aluksi Marin ja sitten muutaman muun. Viimeisempänähän oli tietenkin Aksu, jolle olisin aikaisemmassakin haussa hakenut, ellei ruuna olisi mennyt jo (= URL ikäähän minulta löytyy se 16 vuotta, ihan vain sen takia, että tämä on jäänyt vanhoista tavoista, kun aikoinani aloittelin virtuaalipuuhia, niin pari vuotta tullut siihen sitten lisää. Ja tottakai, pitäähän sitä varmaan luonnetta tyrkytellä, vaikka varmaan tiedättekin jo aika paljon minusta ; D
Karoliinahan siis on aikamoinen pakkaus, joka ei anna tietyissä tilanteissa lainkaan periksi. Jos tyttösen kanssa riitautuu, joutuu aikamoiseen sanatulvaan, kun tämä rupeaa puhumaan asioista. Karoliinahan on myös persoonallinen ja todella kiltti ihminen, viihtyy erillaisten ihmisten ja erityisesti eläinten kanssa mainiosti. Sosiaalisuudeltaan tyttö on aika erikoinen, sillä viihtyy ja ymmärtää enemmän nelijalkaisia nisäkkäitä enemmän kuin ihmistovereitaan. Ja kuten varmaan moni tietää, Karoliinahan omistautuu täysin maastoiluun, eli puskaratsastaja henkeen ja vereen (: Ulkonäöltähän Karoliina on siis normaalin näköinen nuori, keskipitkät, syvän mustat (edelleenkin) hiukset ja vihreät silmät. Pituudeltaan jäänyt about 157 senttimetriseksi, joten todellinen ponien, erityisesti hiukan isompien, kanssa työskentelvä immeinen. Pukeutumiskoodiltaanhan Karoliina on normityylinen, päällä yleensä lila huppari, beiget ratsastushousut, joissa tummahtavan ruskeat kokopaikat, mustat raatsastussaappaat ja talvella päällään musta toppaliivi hupparin päällä. Kesällä pukeutuu sitten peru t-paitoihin, farkkuihin tai ratsastushousuihin. Kesällä yleensä hiukset korkealla ponnarilla, sivulle kasvanut otsis rennosti vedetty pinnillä korkealle päälaelle. (=

Mietin pitkään, kannattaisiko minun uskaltautua hakemaan Lailan hoitajaksi, olinhan kuolannut sitä jo aikaisemmin, kun näin sen saapuneen talliin. En kuitenkaan aikaisemmassa hoitajahaussa hakenut Lailan hoitajaksi, mutta oli lähellä, etten kallistunut tämän upean tamman puoleen. Kun hetken aikaa katson Lailan sivuja, valtaa sisääni lämmin ja pehmeä kaipuu. Tämä samantyyppinen hevonen muistuttaa jotenkin hirmuisesti Maria, vaikka rotu, väri ja luonne ovat täysin erillaiset kuin tuolla kimolla, jo edesmenneellä puoliverisellä. Lailan herkkä ja sympaattinen luonne oli ihastumisen arvoinen, ulkonäöllä ei paljon ollut merkitystä, vaikka onhan tamma toki todella kaunis ja upea. Pidin Lailaa jo heti ensisilmäyksellä suurena muistojen arkkuna. Hetki tamman katselua sai mieleeni sen, kuinka ekan kerran saavuin Seppeleeseen ja aloitin virtuaaliharrastukseni pääsääntöisesti Marin avulla. Vaikka aina sanotaan, ei virtuaalihevonen ole elävä, ei siihen voi kiintyä niin paljon kuin elävään eläimeen. Minulle Mari on ollut aina lähellä sydäntä, ehkä sen takia, että tämän avulla pääsin virtuaaliharrastuksen pariin. Ehkäpä Lailastakin tulisi joskus minulle yhtä tärkeä, niinkuin sen kanssa sisarestaankin...

Ja vielä nopeasti, miksi juuri minä Seppeleen hoitajaksi. Vaikka tuossa aikaisemmin olenkin jo viitannut useammassa lauseessa, pienissä pätkissä tai siivuissa, uuteen innostukseeni virtuaalitouhuja kohtaan, olihan se toki pakko etsiä joku söpöläinen, jota todella jaksaisin hoitaa pidemmän aikaan. Ei mitään viikkoja tai kuukausia, vaan ehkäpä, jos uskaltaisi varovaisesti toivoa, niin ehkä jopa vuoden verran. Jos ei tietenkin enemmänkin (;

Piirrustusnäyttöä ja kirjoitustyyliänihän näkee aika paljolti (useamman sivun verran) Aksun hoitokirjasta, mutta voin toki liittää tähän erään parhaimmista tarinoista, joita omasta mielestäni olen kirjoittanut. :---)

17.08.09. Marin muistolle

Lampsin surullisesti hiekkatietä kohti tuttua tallia, josta on tullut minulle toinen koti. Olisin toki tahtonut mielummin maata koko päivän sängyssä, märehtien kaikkea järkevää ja ahminut levyn suklaata, mutta vanhempani käskivät minun ryhdistäytyä. He suorastaan pakottivat minut kohtaamaan suruni Seppeleessä. Huolestunein ilmein he olivatkin jääneet kotiovelle, kun minä olin painunut ärähdellen ulos. Olin kuitenkin liikuttunut siitä, että vanhempani muistivat, mikä päivä tänään oli. Nielaisin ikävän tuntuisen palan alas kurkustani, ja vilkaisin taivaalle. Mustat pilvimassat lipuivat huolettomasti taivaalla, enteillen rankkasadetta. Linnut olivat hiljentyneet, ja tuulikin kuljetti puiden lehtiä tien reunassa. Kännykkäni toitotti siihen ladattujaa biisejä jo toista tuntia, pääaiheena suurimmaksi osaksi kaipuu ja surullisuus.

"Karo, ajattele muuta..kuten vaikka, voileipiä", mumisin itsekseni, ajatuksieni lipuessa pikkuhiljaa arkaan aiheeseen. Koko päivän olin vältellyt sen ajattelemista tai puhumista, mutta nyt oli aika ottaa se käsiteltäväksi. Seisoin nimittäin viiden metrin päässä Seppeleen tallipihasta.

Kun kukaan tai mikään ei ollut pihalla, ja lukuisten vilkuilujen jälkeen, luikin tallin kulmalle. Siitä lähti kiemurteleva polku tärkeälle paikalle. Puristin käteni nyrkkiin, suljin nyyhkymusiikin kännykästäni, ja pidättelin hengitystäni. Nyt seisoin siinä, tuulen heilutellessa mustia hiuksiani ympärilläni, kehoni värähdellessä kylmästä. Astuin askeleen ateenpäin, ja lopulta kävelin muhkuraista polkua eteenpäin. Olisin voinut minä hetkenä kiljua tuskani ulos ja paeta paikalta, mutta tahdoin hoitaa tämän alta pois. Vanhempieni mukaan olin alkanut käyttäytyä oudosti siitä asti, kun se oli tapahtunut. Äidin mielestä heidän pikkutyttö oli tullut masentuneeksi ja katkeraksi nuoren naisenaluksi, mutta todellisuus oli mikä oli. He tukivat sen minkä pystyivät, ja antoivat minunkin olla välillä yksin.

"Tässä sitä ollaan", kuiskasin tuuleen, seistessäni niityn reunalla, katseeni kiertäessä ympäristössä. Näin kauempana sen, mitä tosiaankaan en tahtonut nähdä.

Astelin varmoin askelin eteenpäin, ja pikkuhiljaa lähenin määränpäätäni. Kestäisin tämän kuin mies. Siis nainen. En tahtonut luovuttaa nyt, kun olin jo täällä. Voi kunpa äiti ja isä olisivat antaneet minun jäädä omaan sänkyyni, ja murehtia maailman suruja. Voi kunpa voisin vain paeta maan alle, ja vaipua uneen. Voi kunpa en olisi ollut niin tyhmä. Pääsin kuin pääsinkin sinne, minne tarkoitukseni olikin mennä. Olin ohittanut muutaman muunkin koskettavan asian, kuten Kamun ja Celen haudan. Sipenkin hauta oli jäänyt taakse. Seisoin nyt tuoreimmalla merkillä. Nimittäin Marin haudalla. Ensimmäistä kertaa tänään ajattelin koko asiaa. En voinut. Murruin täysin, rysähdin polvilleni ja painoin kasvoni kämmeniini. Aloin itkemään niin vuolaasti, kuin vain pystyin. Taivaskin repesi, ja itkimme yhdessä.

Kun vihdoin kykenin puhumaan, olin täysin märkä ja punaiset silmät omaava henkilö. Tuijotin märkien hiusteni takaa muistomerkkiä, joka oli tehty rakkaalle hoidokilleni, sen kuoltua. Puisen ristin vieressä oli useampi, nuukahtanut kukkanen, joka sai minut hiukan hymyilemään. Hymyni hälveni kuitenkin nopeasti, jäädessäni ajattelemaan surullisia asioita.

"Mari, muistatko, kuinka hauskaa aikoinaan meillä oli? Ratsastimme usein maastossa, kohtasimme vaarat silmästä silmään ja rakastimme toisiamme aidosti? Muistatko, kuinka upeita varsoja sait, ja sen, kuinka aina hörisit minulle, saavuttuani Seppeleen pihaan? Entä sen, kuinka onnellisia olimme vielä viimeisenä päivänä, ennen kuin kohtalo puuttui peliin ja sinun oli aika jättää tämä julma maailma? Olisin niin tahtonut lähteä mukaasi, mutten voinut. En millään. Rakastan sinua vielä, ja näen unta sinusta ja niistä ajoista, kuinka me vielä olimme tiimi ja saimme olla yhdessä. Rakastan sinua ikuisesti, Merryhoof" Puhetulva vyöryi suustani, kuin koulusta lapsia koulupäivän jälkeen. Olisin itkenyt, mutta olin valuttanut kyyneleeni jo aikoja sitten kokonaan.

Hetken murehdittuani, kohottauduin ylös. Tuijotin silmät sumeina puista ristiä, johon oli kaiverettu puukolla "Merryhoof 15.06.1996 - 17.08.2008." Hitaasti laskeuduin nyppäisemään päivänkakkaran haudan kulmalta, kaivaen taskustani mustan jouhitupon. Tämä oli ainoa asia, mikä oli minulla muistona Marista. Nyt sidoin sitä kädet täristen surusta ja kylmästä päivänkakkareen varteen, laskien sen sitten muiden kukkien joukkoon. Suljin silmäni pieneksi hetkeksi, ja näin hirnuvan, puhtaankimon hevosen edessäni. Hevonen painoi päänsä syliini, ja puhalsi lämmintä ilmaa kasvoilleni. Se oli Mari.

Päästyäni oleskeluhuoneeseen asti, huomasin lukuisat silmäparit joka suunnassa. Kaikki tuijottivat minua kuin mörköä konsanaan. Jostakin kuului supatusta. Syvään huokaisten aukaisin kaappini oven, kaivaen sieltä vaihtovaatteeni. Puin ne nopeasti ylleni, heittäen märät vaatteet yhtenä myttynä ratsastussaappaiden viereen. Suin hetken hiuksiani, ennen kuin kuljin muiden joukkoon. Supina oli vain yltynyt, ja kuulinkin jonkun sanovan "onpa masentuneen oloinen tyyppi". Luultavasti tämä supisija oli jonkin asteen tuntilainen. Pipsa istui lähellä mölyttäjää ja tämän kaveria, kuullen kaiken. Pampulan hoitaja ja Siken omistaja mulkaisi tyttöjä ilkeästi, ja selitti hiljaa, miksi olin tälläinen. Rysähdin oleskeluhuoneen sohvalle, Lynnin ja Nanan väliin. Tytöt vilkaisivat minua huolestuneena, mutta viestin katseellani olevani kunnossa. Hymyilin pienesti, ja oleskelutilaan laskeutui hiljaisuus.

"Hei, ei teidän minun takia tarvitse hiljentyä", hymähdin, vilkaisten ympärilleni. Jokainen tapitti minua vuorollaan, kunnes jännitys laukesi. Kaappasin hevoslehden käteeni, jääden kuuntelemaan puolella korvalla iloista puhetta. Kukaan ei onneksi kysellyt sen enempää, ja hyvä niin.

Riimunnaru kädessäni heiluen, ja vesisateessa kulkien lähennyin kohti takatarhaa ja sen poneja. Aksu oli mutainen, niinkuin aina, pyörittyään tarhan mutaisemmassa lätäkössä. Takkuaharjaista Siiriäkään ei erottanut kunnolla, saati ruskeaksi muuttunutta Pikku-ponia. Hymähtäen stoppauduin tarhan portille, antaen tihkusateen kastella minut taas uudestaan. Seurasin shettiksien rajua menoa tarhassa, joka muistutti enemmän mutalampea, kuin ponien syömäpaikkaa. Huokaisten raskaasti, kutsuin vihdoin nimeltä welshiä, joka hinkutti turpaansa Pikun kaulaa vasten. Aksu kohotti korvansa pystyyn, ja jätti Pikun seisomaan oman onnensa nojaan. Rautiaankimo poni - joka tosin oli nyt suuremmaksi osaksi ruskea - kirmasi kunnon kyydillä luokseni, niin että muta ryöppysi ympäriinsä. Inhottava litinä kaikui korviini, kun pujottauduin aidan lomasta tarhaan. Rapsuttelin suloisuuden perikuvaa tovin, ennen kuin naksautin sinisen riimunnarun sen repaleiseen riimuun.

"Kultani, en voisi päästää sinusta ikinä irti" Inahdin surulliseen sävyyn, rutistaen hoidokkiani oikein urakalla. Aksu piti siitä, kun se sai olla huomioni keskipiste. Shettikset lähestyivät uhkaavasti mutaisina lähemmäs minua, joten koin parhaaksi luikahtaa nopeasti pois paikalta.

Suihkuttelin Aksusta pahimmat mudat pois, josta poni tosin ei tykännyt. Rautiaankimo yritti livistää koko ajan käsittelystäni, ja uhkaili luimien minua.
En kuitenkaan antanut sen lähteä, kun jo näin pitkällä urakkani oli. Viimeistenkin mutien valuessa viemäristä alas, suljin vesihanan ja talutin läpensä märän ponin käytävälle. Kaivoin harjapakista hikiviilan, jolla vetelin vedet pois. Aksu kuitenkin keksi, että parempi keinohan ne on pudistella pilaamasta kaunista karvaa, ja poni ryhtyi ravistelemaan itseensä. Vesipisarat lätsähtivät naamalleni, saaden minut tänään ensimmäistä kertaa nauramaan.

Heitettyäni loimen Aksun selkään, ja saatuani ponin karsinaan kuivattelemaan, päätin tehdä jotakin kovin erikoista. Kapusin nimittäin nyt kovaa vauhtia heinävintille, jossa tiesin olevan todella tärkeän aarteen. Heinävintin ovi narahti ikävästi, raottaessani ovea. Luikahdin sisälle, vetäen keuhkoni täyteen heinien raikasta tuoksua. Hapuilin kätteni ulottuville valokatkaisijan, ja napsautin valot päälle. Himmeä valo syttyi rätsähtäen, ja kömmin vintin perälle. Pölyisen ikkunan alle oli kasattu kuolleiden hevosten varusteet, joista ei oltu hennottu luopua. Niillä oli tunnearvoa, ja tärkeätä sellaista. Ajattelematta aukaisin ruskean, puisen arkun, joka oli pinon päälimmäisenä. Erotin himmeässä valossa loimen, johon oli kirjoitettu kullalla 'Merryhoof'. Arvasin heti osuneeni oikeaan.

"Voih, kunpa olisit nyt täällä", huokaisin, ääni väristen itselleni. Sivelin loimea hellästi etusormellani, vuodattaen muutaman kyyneleen. Sumein silmin laskin loimen syliini, tarttuen valokuviin, jotka oli asteltu arkun kulmaan.

Mari loisti puunattuna tallipihassa, vierellään tietysti minä. Tuo kuva oli taidettu ottaa viime kesänä, kun olin ollut uittamassa Maria. Kuvan ottajaa en muistanut tarkkaan, mutta olin kiitollinen sille, joka meidät tuohon ikuisti. Toisessa kuvassa oli Mari, vierellään tämän kuopus, Reeve. Tuohon komeaan oripoikaan en viime vuonna kerennyt tutustua, kun olin reissailemassa. Kuva muistutti, kuinka hieno tamma Mari oli. Hevosena ja emänä. En voinut katsella kuvia sen enempää, vaan laskin ne hellästi loimen kanssa arkkuun. Vilaukselta näin myös Marin harjat ja tamman jouhitupon.

"Elät sydämessäni, ainiaan" Lausahdin, ennen kuin painoin arkun kannen kiinni. Nurkassa roikkui myös telineillä kuolleiden hevosten satulat ja suojat, tietysti suojattuina. Tuijotin ikkunasta ulos, katsoen suoraan sateen lomasta valoisuuteen. En voinut sille mitään, se vain tuli.

I'm waking up to see that everything is ok
The first time in my life and now it's so great
Slowing down I look around and I am so amazed
I think about the little things that make life great
I wouldn't change a thing about it
This is the best feeling
-------
Ja syvät kiitokset vielä, jos edes harkitsette minua takaisin Seppeleen hoitajakastiin Lailan myötä (=

- Karoliina áka Karo

Ohhoh, tulipa tästä valtaisa romaani ;o Tarkoitukseni ei kyllä ihan ollut se ; D Noo, taitaa tulla ainakin asiat tässä hakemuksessa aika selväksi x))

(Törkeästi kopioin aikaisemman viestini, laiska mikä laiska uusimaan hakemuksia :DD)

[Jeccu]

Kun päätin etsiä toistakin hoitsua täältä, kerran kun jo nyt tiedän yksityishaun menevän päin metikköä, ajauduin tänne Lailan hoitohakuun. Jännittää jo nyt tämä kirjoittaminen, ja jähmetyin lukiessani Lailan luonnetta ja katsoin kuvia. Mulle tuli sellanen fiilis, että olisi niin mahtavaa päästä hoitamaan Lailaa, ihanaa heppaa, ja nyt sitä onneaan pitää koittaa kerran kun mahis on näin ajautunut rantaan.

Kukas tää Jeccu sitten on?

Lyhyesti sanottuna Jeccu on yksitoista vuotta vanha, IRL, kun taas kuusitoista vuotta vanha URL. Ratsastus kokemusta löytyy huimat neljä vuotta, URL hoitokokemusta löytyy vuoden. Kouluratsastuksesta en tiedä höläyksen pöläystäkään, esteratsatus mua enemmän kiinnostaa.
Jos multa kysyttäisiin että mikä on mun lempijuttu, valitsisin ehdottomasti nämä kolme asiaa: ratsastus, hevoset ja kirjoittaminen. Kesäkuussa tulee hepostelussa huimat viisi vuotta täyteen!
Piirtää en omasta mielestäni osaa, eikä minulla ole aina siihen kykyä keskittyä. Mutta joo, kyllä sitä joskus tulee vääsättyä jonkinlaista kuvaa, tai sarjakuvaa, vaikka en osaa sarjakuvia tehdäkään.
Mulle ei kannata syöttää liikaa informaatiota parissa minuutissa, koska kuitenkin en ymmärrä asioista mitään. Tuttu kysymys tulee kaikumaan korvissasi hetken kuluttua, nimittäin: Häh?
Mikään huippukirjoittajakaan mä en ole, mutta rakastan sitä yli kaiken. Jos joskus näitä mun kirjoittamia juttuja jaksaisi myös ihan laskeakin, niin joo-o, tulee ihan kiva määrä niitä kokoon... Mulla on sellainen kamala juttu, että mun pitää kirjoittaa yhtä tarinaa todella kauan, ennen kuin saan sitä kirjoitettua loppuun. Sanotaanko, että ihan pitkän tarinan mihin lataudun täysillä, kirjoittelen noin... neljässä päivässä? En ole tarkkaan laskenut, ja joo-o, Jecullahan on ihan oma elämäkin, johon kuuluu koulu, läksyt, ja dataaminen. Sekä, ei unohdeta, Jecun oma virtuaalitalli, sekä muut hoitotallit.
Jos ihan suoria nyt ollaan, niin en osaa lähes mitään vaativaa tai hankalempaa hevosten kanssa. Mua ne kyllä tottelevat jos vaan päästän savua korvistani, ja naama muuttuu punaiseksi, nimittäin Jeculla ei aina ole tosi hankalien hevosten kanssa ihan hermoja. Mutta säikyt hepat.... ne on ihania. :-)

No miksi Laila sitten?

Niin kuin jo mainitsin möläyttää, lueskelin tamman luonnetta ja rakastuin tähän ihan korviani myöten, ja myös sen takia, että rakastan säikkyjä hevosia, ja varsinkin Laila kuullostaa todella kivalta, kun siihen vähän enemmän tutustuu.
En ole ollut Seppeleessä hoitajana, enkä varmasti edes saa sellaista onnea koskaan, nimittäin nämä muut hakiat ovat minua monta kertaa parempia. Mun mielestä vaan olisi kiva tulla tänne Seppeleeseen, suosittuun tallipaikkaan hoitamaan ihanaa virtuaaliheppaa, ja toivottavasti myös pitkään.

Jeccu ei hyppää hevosen selkään (nykyään enää) ennen kuin on siihen tutustunut parin hoitotarinan aikaan. Eihän heppa mua opi tuntemaan jos alan heti sillä ratsastamaan ja riehumaan, eiei, ensin pitää ottaa rauhallisesti. Ja teitä varmasti kiinnostaisi tällainen hoitonäyte, mikä tulee tässä seuraakaksi (nimet ovat väärennetyt, tämä on vanha hoitotarina toiselta virtuaalitallilta, ei kai haittaa?):

Halusin skootterillani kaasuttaa niin, että lumi pöllysi takanani. Mulla oli aivan kamala ikävä Diivaa, ja Ayannaa, ja koko Pientalli Koivuniemeä.
Kumminkin en saanut kaasuttaa. Äitinikin tiesi että olin aivan liian innoissani nyt, joten oli kotona minua kieltänyt kaasuttamasta. "Äidit..." mutisin vain.

Mutta pian. Vihdoin asfalttitie vaihtui jo hiekkatieksi (joka tällä hetkellä oli “lumitie“). Tiesin, että pian olisin jo perillä Koivuniemessä. Kun huomasin ettei lumista hiekkatietä pitkin ajanut ketään, eikä takananikaan ketään ollut, niin lähdin tietysti kaasuttamaan. Lumet pöllysivät takanani, ja muodostivat jonkinlaisen muodon, mutta en voinut sille mitään.
Halusin tätä ja sen tein, halusin vain pian Koivuniemen pihaan.
Pian jo alkoi piha näkyä. Se kaunis, aika suurehko tallirakennus alkoi näkyä. Diivaa en nähnyt, mutta arvelin tamman olevan tarhassaan taikka sitten karsinassaan.
Kaasuttelin pihalle, käänsin pikaisen käännöksen niin että sain skootterilleni oman parkkiruudun, ja sammutin skootterini. Nousin pois sen kyydistä ja laitoin kypäräni pikaisesti roikkumaan ohjaustangolle. Nostin skootterin istuimen ja otin sieltä pois laukkuni.
Vihdoin, ajattelin, ja riensin jo tallia kohti.

Tallinovi oli kiinni, mutta sen sain helposti avattua. Voimakas hevosen haju levisi sieraimiini. Unelmoiden haistelin ilmaa, sulkien silmäni.
"Päiviä Jeccu!"
Avasin silmäni ja katselin eteenpäin. Ayannahan se siinä seisoi.
"Terve Ayanna! Ihanaa kun Koivuniemi on taas auki, on niin ikävä Diivaa..."
Ayanna nauroi.
"Niin, no, Diiva on tarhassaan."
"Juu, okei! Menen hakemaan tamman kunhan olen saanut välipalani jääkaappiin", sanoin ja aloin jo kävellä hoitajien huonetta kohti.
Näin miten Ayanna nyökkäsi ja jatkoi sitten hoitajan auttamista.

Avasin hoitajienhuoneen oven. Siellä ei istunut ketään, joten sain olla ihan rauhassa nyt. Otin laukustani välipalat - pussi jossa oli kaksi omenaa, pussi jossa oli kaksi leipää, vesipullo - ja laitoin ne jääkaappiin. Jokaisen pussin ja vesipullon päälle oli kirjoitettu: "JECCU, uskallakin ottaa" niin ettei kukaan niitä ottaisi. Tai se ihminen jotka ne ottaisivat saisivat tämän pikkumonsterin kimppuunsa...

Astelin sohvan luokse ja laitoin laukkuni sohvalle, tiukasti sen sulkien. Otin kännykkäni, avaimeni ja kaikki arvokkaat esineet sieltä pois, ja sujautin ne takkini taskuun.
Astelin ulos hoitajienhuoneesta, ja ulos koko tallista. Olin jo matkalla tarhoja kohti.
Matkan varrella otin Diivan riimun käteeni. Riimunnarua ei vieläkään ollut, ja kun sen taas muistin niin huokaisin hiljaa. "Pitääpi mennä ostamaan yksi pian..."
Kävelin riimu kädessäni Diivan tarhalle. Diiva ja Gimma laukkasivat tarhassaan, pienesti hyppien pystyyn ja hirnuen. Vihelsin hiljaa jolloin kaikkien kolmen hevosten huomio kääntyi minuun. Yksi hevosista, jonka päättelin olevan Juli, tassutteli hiljaa aitaa kohti luokseni. Tamma haistoi kättäni ja perääntyi sitten.
Takanani kuului haukuntaa, ja pian tunsin miten neljä tassua nojasi selkääni vasten. Käännyin ympäri ja silittelin kahta innokasta koiraa, yhtä shetlanninlammaskoiran pentua ja bordercollie pentua.
"Voi miten söpöjä te olette!" sanoin ja istahdin kyykkyyn, jatkaen hullusti silittää koiria. Lia meni makuulle tassut ilmassa, ja silittelin koiran mahaa. Saku taas vain seisoskeli ja nuolaisi kättäni hullunlailla.
Hellä vihellys kuului tallinovelta. Ayanna siellä seisoi, ja kutsui koiriaan. Molemmat koirat pinkaisivat juoksuun ja katosivat pian innokkaasti Ayannan luokse. Naurahdin vain ja seisahdin pystyyn. Sujahdin tarhanaidan ali sisään tarhaan, kävellen aidan vieressä.
Diiva seisoi pää korkealla ja uljaana mua katsoen. Gimma teki samoin, ja Juli vain seisoskeli kauniin arabin tavoin.
Gimmalla ja Julilla oli häntä korkealla yläilmoissa. Pian molemmat arabit alkoivat heitellä päätään pienesti, ja kaikki kolme heppaa lähtivät laukkaan tarhan toiselle puolelle. Mutta ei kauankaan niin kaikki tulivat taas takaisin.
Astelin pieni hymy naamallani Diivan luokse, otin pikaisesti kiinni tamman harjasta, ja sujautin tammalle riimun päälle.
"Näin sitä pitää", sanoin hymyillen ja laitoin riimun kunnolla kiinni. Huomasin että turparemmin pehmuste riimussa oli hiukan vinona.
"Mennään talliin niin korjaan sen", sanoin ja otin tukevan otteen Diivan riimusta. Astelin ulos tarhasta Diiva perässäni, suljin portin ja talutin tamman sisään talliin.

Diivan karsinanovi oli auki. Talutin tamman sisään omaan karsinaansa, ja aloin laittamaan turparemmin pehmustetta hyvin. Jouduin ensin kokonaan ottaa sen pois, ja laitoin sen tämän jälkeen kunnolla kiinni. Diiva ei ihan tykännyt asiasta vaan heitteli ja ravisteli päätään, peruutteli ja käveli vähän eteenpäin.
"Jyräätkö mut?"
Annoin tamman kumminkin pelleillä. Kun pelleily alkoi päästin irti riimusta ja seisoin vain paikallani, ja kun tamma vihdoin taas seisoi paikallaan jatkoin.
"Jos olet prinsessa, niin pitää sun tietää että kärsivällisyyttä niiltä vaaditaan."
Oli vähän hauskaa kiusotella Diivaa, mutta ei sitä kumminkin kamalasti saanut kiusata. Ja sitä paitsi! Vain Jeculla oli lupa tähän, eikö?

Linnut lentelivät sisään talliin lauleskellen omia talvisia biisejään. Ne istahtivat karsinaovien päälle, ja saivat nopeasti ainakin Diivan huomion. Mutta kun astelin ulos Diivan karsinasta yksi lintu lähti lentoon. Diivan turpa osoitti suoraan mua kohti.
"No mitä?" kysyin, mutta en voinut olla hymyilemättä.
"No ei se ollut tarkoitus, että se lintu lähtee lentoon."
Otin harjapussista piikkisuan, ja kävelin Diivan luokse seisomaan. Aloin pienin vedoin harjaamaan Diivaa. Tunnustelin Diivan turkkia kahdella sormella. Diivalla oli jo pieni talviturkki alkanut kasvaa. Jatkoin harjaamista rauhallisesti. Diiva seisoi paikallaan hienosti, vähän väliä tassutteli johonkin, mutta pysähtyi sitten hetkeksi taas.
Piikkisuan jälkeen otin Boby- harjan ja harjasin Diivan tälläkin, molemmin puolin. Diiva haisteli välillä mua vähän, mutta antoi mun harjata. Kun siirryin toiselle puolelle harjaamaan niin tuli se odotettu näykkäisy. Diiva kumminkaan ei hampailla osunut ihan käteeni, kiitos paksun takkini. Näykkäisyn jälkeen Diiva näykki ilmaa, mikä ei minua haitannut kerran kun ei turpa mua kohti ollut.

Harjaus jatkui rauhallisesti. Pian oli enää kaviot putsaamatta, ja pää harjaamatta. Kävelin karsinan ulkopuolelle harjapussin luokse, upotin mun käden sinne, ja tunnustelin missä pääharja oli. Otin pääharjasta otteen ja vedin sen ulos harjapussista.
Astelin pieni hymy suullani takaisin Diivan viereen seisomaan, otin hellän otteen riimusta ja harjasin Diivan pään. Tamma halusi hiukan päätään viskoa välillä, mutta kun se ei sujunut niin Diiva sen jo lopetti.
"Hyvä, ei tämä kauan kestä..." mutisin tammalle hiljaa, ja jatkoin harjausta, kunnes pää oli harjattu.
Ja niin, pian olinkin jo harjannut Diivan pään. Kävelin ulos Diivan karsinasta harjapussin luokse, laitoin pääharjan sinne, ja otin seuraavaksi kaviokoukun. Ja takaisin mä tassuttelin Diivan luokse, ojennuin alas maahan nappaamaan Diivan kaviota, ja...
"AU", muraisin vihaisesti. "Olet kuin joku nelivuotias lapsi", sanoin, mutten voinut olla nauramatta. "Hömppä."
Ja ei kun uusi yritys. Tällä kertaa sain jopa otteen Diivan kaviosta, ja sain sen puoliväliin ilmaan, mutta tunsin sitten jo että joku rapsutteli selkääni hampaillaan. Vaikka se olikin kamalan inhottava tunne niin piti sen antaa tapahtua, saisinpahan ainakin kaviot putsattua.
Putsasin puolet kaviosta ja olin aikeissa jatkaa. Ei ollut enää paljon jäljellä niin kavio olisi puhdas... mutta selkään sattui niin, kun Diiva alkoi jo voimalla sitä raapia ja näykkiä.
Laskin kavion alas maahan ja astelin pois Diivan kidutuspaikalta. Tunnustelin mun selkää, mutta ei siinä mitään jälkiä ollut. Ainakaan ei siltä tuntunut. Onneksi.
"Mun tekee mieli kostaa, mutta en ole yhtä vihamielinen kun sä. Saisinko mä nyt saattaa mun työn loppuun, niin että joskus päästäisiin ulos tästä karsinasta?"
Diiva käänsi päänsä pois. Kävelin Diivan takakaviolle, tarrasin siitä kiinni kädelläni ja hellästi aloin sitä nostaa. Diiva protestoi vähän, mutta pian nosti kavionsa sekä samalla myös häntänsä. Ja mitäs muutakaan sieltä tulikaan kuin kaasupommitus?
Mä lopetin hengittämisen hetkeksi ja puhdistin kaikessa rauhassa takakavion. Nämä kaasuttimet voisi kyllä napsauttaa pois päältä, nimittäin ne eivät ole mitään hyvänhajuisia.
Kun olin puhdistanut Diivan takakavion siirryin toiselle puolelle seuraavalle takakaviolle. Nostin takakavion, ja koitin putsata sen mahdollisen hyvin. Mutta Diiva teki asiasta hiukan hankalaa, koska tamma nosti kavionsa aivan häntänsä alle. Mutta sain sen kyllä aika hyvin putsattua kaikesta huolimatta. Takakavion kun olin putsannut siirryin etukaviolle, ja sain sen helposti putsattua ilman mitään ongelmaa.
Menin laittamaan kaviokoukun harjapussiin, ja seisoskelin karsinanoven pielessä katsellen Diivaa.
“Mitäs tänään tehdään?” kysyin Diivalta miettien. “Ei juoksutusta. Ratsastusta? Kentällä? Ehkä voitaisiin vähän hypätä esteitä. Vain vähän. Niin että jos Ayanna menee kilpailuihin kanssasi, estekilpailuihin, niin olisit vähän varautunut. Tai osaathan sinä hypätä, varmastikin, ja sähän et ymmärrä mun höpötyksistä mitään.”
Mä nauroin. Päätin siis mennä ratsastamaan, kentälle, ja esteitä. Näillä mennään!
Kävelin varustehuoneeseen ripein askelin. Varustehuoneessa ei ollut paljonkaan vipinää ja vilskettä, siellä oli rauhallista ja hiljaista. Laitoin satulan roikkumaan käsivarrelleni. Siinä se pysyi tukevasti. Suitset otin olkapäälleni roikkumaan, ja astelin ulos varustehuoneesta, takaisin Diivan luokse. Tamma oli kävellyt karsinanoven aukkoon ja siellä hän katseli käytävän hälinöitä. Oli tullut hiukan enemmän ihmisiä talliin, en ollut huomannut sitä. Tallikäytävällä vilisi ihmisiä, jotkut joilla ei hevosta hoidossa ollut tulivat Diivan karsinalle tuijottelemaan Diivaa, kuiskasivat toisilleen jotain ja halusivat silittää Diivaa.
“Saako tota silittää?” yksi tytöistä kysyi nolona multa ja kääntyi sitten ystävänsä taakse.
Mietiskelin hetken katsoen tyttöjä epäröiden. No, toisaalta…
“Voittehan te tulla. Mutta ei niin että Diiva luule että niin sanotusti hyökkäätte”, vastasin, otin kiinni tytön kädestä ja ohjasin sitä Diivan turpaa päin.
Pysäytin tytön käden pienen matkan päähän Diivan turvasta. Diiva peruutti, asteli pari askelta taas eteenpäin ja laski turpansa tytön kämmenelle. Diiva nuolaisi sitä hellästi, ja tuuppasi kättä turvallaan. Tyttö naurahti ja silitti sitten Diivaa, ja toinenkin tyttö halusi kokeilla. Tein saman asian taas, ja ystävällisenä Diiva teki saman asian kuin toisellekin tytölle.
Kikatellen tytöt lähtivät Diivan karsinasta. Hymyilin pienesti ja laitoin satulan Diivan kaulalle. Liu’utin satulan alas selälle, laitoin satulavyön alas maahan päin roikkumaan ja laitoin ohjat Diivan kaulalle. Tekisin tämän nyt näin pikaisesti, että sitten pääsisin ratsastamaan Diivalla.
Laitoin suitset kunnolla Diivan päähän, kun tamma oli nätisti ottanut kuolaimet suuhunsa. En laittanut vielä remmejä kiinni, vaan jätin ne myöhemmäksi. Menin satulan viereen, sille puolelle missä satulavyö roikkui alas maahan. Menin toiselle puolelle, suoristin satulavyön ja kiristin sen. En kumminkaan kiristänyt kamalan tiukalle, vaan siirtelin vielä satulaa hyvälle paikalle. Diiva pullisteli niin että satulan siirtely oli hiukan vaikeata. Avasin satulavyön huokaisten, hymähdin ja jatkoin siirtelyä. Menin Diivan taakse, aivan Diivan pepun taakse. Siirsin satulaa aivan vähän vielä… vasempaan… ei vaan… oikeaan… näin!
Satula oli mielestäni hyvällä paikalla. Kiristin satulavyötä kolme reikää, loput kiristäisin sitten pihalla. Kävelin Diivan pään luokse, ja laitoin kaikki remmit kiinni suitsissa.
“Noniin. Nyt ollaan valmiita. Enää mulle kypärä päähän, ja let’s GO.”
Kävelin ulos Diivan karsinasta, suljin karsinanoven pienesti tönäisen ja astelin hoitajienhuoneeseen nopeasti. Menin mun laukulle, avasin sen pikaisesti ja otin mun kypärän sieltä. Asetin kypärän päähäni, suljin laukun ja menin juoksukävelyä takaisin Diivan luokse. Diiva onnekseni kyllä seisoi edelleen paikallaan nätisti.
“Tules”, sanoin ja avasin karsinanoven. Napsautin mun kypärän kiinni, ja katselin Diivaa. “No tule.”
Kävelin pari askelta eteenpäin, katsoin taakseni ja huomasin että Diiva seurasi mua. Kävelin pari askelta eteenpäin, mutta Diiva ei enää seurannut.
Naureskelin pienesti ja kävelin Diivan luokse. Otin kiinni ohjista ja aloimme yhdessä tassutella ulos pihalle, pienen auringon valoon.
“Oho, täällä paistaa aurinko”, mutisin Diivalle siristäen silmiäni.
Auringon valo oli tosiaan aika voimakas tänään. Kumminkin se siirtyi pilven taakse jo pian, ja pienesti lähetteli valon voimaansa maahan. Pysäytin Diivan keskellä tallinpihaa, pari metriä pois tallinovesta. Pujotin mun käden sisään ohjaan ja aloin kiristää satulaa. Rauhallisesti mä sen kiristin niin ettei Diiva turhia hermostunut. Ja lähes huomaamattomasti satula oli kiristetty, ilman että Diiva oli edes reagoinut. “Hyvä tyttö”, sanoin Diivalle ja taputin tamman kaulaa. Päästin käteni ohjasta ja aloin laskea jalustimia. Paljon hommaa ja väsäämistä siinä ei ollut, koska jalustimet olivat mun jalkojeni pituudessa. Ei kukaan ollut mun jälkeen ratsastanut Diivalla, tai mun jalustimilla. Kai. Luulisin.
Kasasin ohjat mun käteeni, laitoin käteni Diivan säkän yläpuolelle. Nostin jalkani jalustimeen, ja hypin pari kertaa maassa hellästi. Ja… ponnistus! Olinkin ylhäällä Diivan selässä. Mua hiukan jännitti mitä Diiva nyt keksisi seuraavaksi. Joko laiskotella aivan täydellisesti tai sitten pukitella, tai jopa mennä makuulle maahan ja litistää mut. Sitä ei koskaan tiennyt.
“Moi leidit”, Ayanna sanoi ja käveli meidän ohitse Diivaa taputellen.
“Moro”, mä hymyilin.
Diiva vaan käänsi päänsä katsoen kuka tätä taputti.
“Ai niin”, mutisin vihaisesti. “Ei me voida esteitä hypätä, kerran kun mä älypäänä unohdin kasata ne esteet.”
Diiva pärskähti pienesti. Aivan niin kuin olisi ymmärtänyt mitä tarkoitin.
“No mennään nyt kumminkin kentälle.”
Annoin Diivalle pohkeita, ja tamma lähti reippaaseen käyntiin. Lumi narskui tamman kavioiden alla. Pian tamma astelikin jo uraa pitkin kentällä oikein nätisti.
Diivalle annoin pitkät ohjat millä kävellä. Tamma pureskeli kuolaimia suussaan kamalasti ja myös pärskähteli tavalliseen tapaansa.
Ulkona ei ollut kamalan hyytävää, mutta tottahan toki oli hitusen kylmä kerran kuin oli “kevyet” -8 astetta pakkasta. Mua ei kylmyys kumminkaan haitannut, eikä näyttänyt haittaavan Diivaakaan.

Hetken käynnin jälkeen tunsin että Diiva jo pursui intoa ja puhkua! Vai olikohan se sittenkin minä?
Napauttelin tammalle pohkeita reippaaseen tahtiin, ja pian Diiva jo ymmärsi nostaa ravin. Ensin tamman korvat liimautuivat ihan nopeasti niskaan, mutta pian ne jo kuuntelivat hörössä maailman tapahtumia. Joku tai jotain kiinnosti Diivaa nyt äänellään kovasti, koska korvat liikkuivat sivulta toiselle, edestä taakse, ja tamman pää oli korkealla ilmassa.
Taputin tammaa aina välillä keventäessäni. Koitin saada tamman enemmän keskittymään tähän, eikä siihen jännään ääneen, tai mörköön, tai mitä lie tamma nyt katseli/kuuntelikaan. Hetken keventämisen ja ravaamisen jälkeen Diiva rauhoitti niskaansa, eikä enää kuunnellut niin aktiivisesti. Tempo hidastui hidastumistaan askel askeleelta, ja huomasin sen. Annoin kerran pohkeita Diivalle, ja ravin tempo yltyi taas.
Annoin Diivan ravata noin neljä tai viisi kierrosta. En roikkunut niin kovasti kiinni laskemisessa, vaan kuuntelin jos Diivan hengitys salpaantuisi. Kun se vähänkin salpaantui hidastin Diivan takaisin käyntiin, ja istuin kyydissä kaikessa rauhassa.
Otin jo ohjat hiukan tuntumalle, ja harjasin kädelläni Diivan harjan yhdelle puolelle.
“Näin se kuuluu olla, luulisin”, mutisin hiljaa itsekseni.
Taputin Diivaa hyvästä suorituksesta, ja jatkoin sitten eteen katsomista. Katselin uraa mitä pitkin Diiva käveli. Mutta… ei tuo ollut ura. Urahan alkoi vasta tuolla pitkällä vasemmalla.
“Voi Diiva!” nauroin hellästi, ja pohkeellani käänsin Diivan suoraan uralle. “Senkin… pieni… öm… mitäs nyt sanoisi? Tuota… Äh, saa olla. Kumminkaan et oikaise enää!”
Diiva hörähti hiljaa ja jatkoi tassutteluaan uraa pitkin.

Taas hetken kävelyn jälkeen Diiva sai pari kierrosta ravata. Ja ravin jälkeen takaisin käyntiin. Aloin miettiä niin että pääni meinasi alkaa höyrytä. Halusin tehdä jonkinlaisen kouluradan, jonkun ihan helpon ja pienen vaan.
Kuvitin kentän ulkopuolelle kouluratsastuksen kirjaimet. C, M, R, B, L, E, S, H ja sisäpuolelle G, I ja X.
“Hmm”, mutisin hiljaa, ja huomasin että Diivan korvat seurasivat mun ääntä.
Diiva pysähtyi uralle ja katsoi ympärilleen. Tamma katseli ihmeissään maailman tapahtumia. Päästin yhden ohjan, pitäen kovasti kiinni ohjista yhdellä kädellä.
“Jos mennään vaikka ensin kerros C kirjaimesta M:ään ja sieltä rata poikkisuuntaa leikkaa ja…”
Mun suuni pysäytti kamala pukki, ja hirnuva hevonen mun alla. Se hörisi ja pukitteli pari kertaa uudelleen, lähti sivultaan kävellä kentän poikki.
Otin kiinni ohjista molemmilla käsillä ja mietin hetken.
“No mitä jos mennään kierros ensin kaikessa rauhassa käyntiä, sitten H kirjaimesta kokorata leikkaa, ja voltti M kirjaimesta!” sanoin kovaan ääneen, ja Diiva lopulta lopetti pelleilyn.
“Mitäs mun toisessa radassa oli vikana?!” kysyin nauraen.
Diiva oli ihan hiljaa. Käänsin Diivan pohkeen avulla uralle, ja annoin Diivan kävellä kierroksen uraa pitkin. Otin ohjat tuntumalle, ja kun saavutimme H kirjaimen käänsin Diivan pohkeellani kokorata leikkaa liikkeen. Diiva sai lähteä kokorata leikkaan jälkeen B kirjaimen kautta M kirjaimen luokse, missä sitten käänsin Diivan voltille. Tamma tuntui jo jonkin verran kääntyilevän.
Annoin pohkeita Diivalle, ja pian tamma nosti ravin. Annoin Diivan ravata M kirjaimesta suoraan E kirjaimeen, missä sitten käänsin Diivan pääty-ympyrälle. Hidastin hiukan ravitempon tahtia, koska Diiva meni hirmu kovaa - ravatakseen. Kun tempo oli hidastettu jatkoimme pääty-ympyrän jälkeen R kirjaimelle, missä käänsin diivan rata poikkisuuntaan leikkaa kuviolle. Diiva ravasi nätisti H kirjaimelle, missä vaihdoin ravin käyntiin. Kävelimme H kirjaimesta C kirjaimelle, missä käänsin Diivan kävelemään Rata pituussuuntaan leikkaa. Diiva käveli nätisti L kirjaimelle suoraa linjaa, ja vaihdoimme suunnan. B kirjaimen kun saavutimme käänsin Diivan voltille, ja tamma tassutteli sitten M kirjaimelle. M kirjaimesta käänsin Diivan täyskaartoon. Diiva käveli nätisti ja reippaasti E kirjaimelle.
Annoin tammalle laukkapohkeet, ja Diiva nosti nätisti laukan. Tamma laukkasi uraa pitkin nätisti. Olisin tässä välissä halunnut tehdä laukan vaihtoja, mutta valitettavasti en tiennyt miten. Teimme vielä lopussa voltin, ja lopetimme laukkaamisen. Diiva ravasi kierroksen loppuravit, ja käänsin tamman lopulta kaartoon keskelle kenttää.
Otin jalat pois jalustimista ja hyppäsin alas selästä. Nostin jalustimet, ja avasin satulavyön, ja kiristin sen ensimmäiselle reiälle. Otin ohjat tamman kaulan ylitse ja astelimme sitten yhdessä sisään talliin.
“Hyvä tyttö, Diiva”, sanoin taputtaen tamman kaulaa.

Olin jo ottanut satulan ja suitset pois Diivalta. Ne olivat nyt karsinan ulkopuolella, ja odottivat että veisin ne varustehuoneeseen. Otin tamman harjapussista pölyharjan, ja nopean kierroksen harjasin Diivan. Tarjosin tammalle vielä vähän vettä, ja tyytyväisenä tamma sen joi.
Koska tammalla ei ollut loimea, en voinut sitä laittaa tälle. Talutin Diivan ylös tallista ja suoraan tarhoja kohti. Jill seisoskeli yksinään tarhassa ja hirnui Diivalle kun astelimme tarhaa lähemmäs. Avasin tarhan portin ja päästin Diivan sisään tarhaan. Otin tammalta riimun ja riimunnarun pois, ja annoin tamman kävellä tarhaan. Suljin portin Diivan perässä, ja vein riimun ja riimunnarun paikoilleen.
Astelin sitten takaisin sisään talliin, ja siivosin varusteet pois varustehuoneeseen omalle paikalleen. Vielä lopuksi putsasin Diivan karsinan pikaisesti, ja kun lopulta olin valmis kävelin hoitajienhuoneeseen ja otin laukkuni. Kävelin ulos tallista suoraan skootterini luokse, laitoin kypärän päähäni ja väänsin skootterin päälle avaimesta. Istahdin sen kyytiin ja ajelin kotia kohti.

HUOMHUOMHUOM. Tossa näkyy että mä jonkinlaista juttua kouluradalla osaan, mutta en tosiaankaan paljon! :-D
Noniin, ja nyt Jeccu laittaa sormet ristiin ja valvoo seuraavan viikon toivoen että onnistuisi. :'D