|
Post by Meeri on Sept 11, 2011 11:03:58 GMT 2
11.9.2011
Täällä sitä ollaan ensimmäistä kertaa kesän jälkeen, huokaisin syvään ja katselin ympärilleni. Eilisten sateiden jälkeen oli paikoittain pieniä vesilammikoita, ja puun lehdiltä putoili piskoja. Taivas oli kirkas, eikä sadetta enteileviä tummia pilviä näkynyt missään. Kävelin pihan poikki tallille ja astuin sisään.
Kesän aikana olin ehtinyt tottua tallin tapoihin ja yllätyin kun sain pyynnön jatkaa tallilla. Koulun takia käynnit vähentyivät, mutta silti ehdin hyvin tallille viikonloppuna ja muutamina päivinä koulun jälkeen. Tallissa hitaimmat syömärit rouskuttivat viimmeisiä kauroja, mutta suurin osa oli ahmaissut ruokansa jo aikoja sitten.
- Moro, tervehdin Rosia, joka puuhaili jotakin varustehuoneessa.
Nainen mumisi jotain vastaukseksi ja päätin jättää hänet töidensä pariin.
Tartuin siinä vaiheessa harjan varteen ja aloin lakaista käytävää. Mietin samalla miten paljon olin oppinut ravureista ja ajamisesta kesän aikana. Josko tänään olisi jotain sopivaa pollea ajettavaksi, tuumailin ja päätin kysyä Rosilta, kunhan nainen saisi - mitä ikinä tekikään -työnsä tehtyä.
Ros laahusti ulos varustehuoneesta ja vilkaisi minua yllättyneenä.
- Terve vaan, nainen nyökkäsi ja hymyilin vastaukseksi. - Tuota, tarvisko jotaki hevosta laittaa juoksemaa? kysyin ja laitoin harjan nojaamaan seinää. - Kyllähän niitä aina löytyy, mutta ota vaikka Rolli. Siinä on aika järkevä hevonen, tosin se voi painaa kovaa kädelle, mutta kyllähä sä oot kesän aikana hankalemmillaki ajanu. - Ookoo, vastasin Rosille, osasin jo jollakin lailla odottaa Rollia, se taisi olla Artsilan ensimmäisiä koneja Artsilassa millä pääsin kunnolla vauhtiin. - Mutta ensi saat tulla viemää hevosia pihalle, Ros lisäsi vielä ja ojensi riimunnarun minulle. Nyökkäsin, ja menin ottamaan ensimmäisen konin narun varteen.
Talli oli tyhjä, lukuun ottamatta Rollia, jonka olin kiinnittänyt käytävälle. Aloin sukia rentoa pohjoisruotsalaista. Se oli aika siisti jo valmiiksi, joten hommassa ei mennyt kauvaa. Tosin tuuheaa harjaa ei kovin usein taidettu selvittää, sen verran takkuinen se oli. Laitoin näppärästi varusteet orille ja käväisin hakemassa varusteet myös itselleni. Tartuin ohjaksiin ja talutin Rollin pois tallista kärryjen luo. Kärryjen kiinnytys onnistui myös hyvin, ja sitten olimmekin jo valmiita.
Nousin kärryihin ja maiskautin orin liikkeelle. Rolli lähti reippaaseen tahtiin askeltamaan kohti ravirataa. Vatsanpohjassani leijaili perhosia, kuten aina kärryissä, varsinkin kun vetojuhtana oli oikea ravihevonen. Pian oltiinkin jo päämäärässä ja ohjasin Rollin radalle. Päätin ottaa verkat vastapäivään, ja laitoin Rollin raviin. Ori ravasi reippaastu, mutta kuuliaisena. Tiesin, että se odotti lupaa lähteä.
Käänsin Rollin ja kannustin sitä kovempaa. Löysäsin ohjaa, jolloin ori lähti. Tuuli tarttui heti hiuksiini ja hulmutti Rollin harjaa. Tunsin käsissäni miten ori alkoi painaa kädelle. Se on ärsyttävä tapa, mutta en jaksanut välittää. Välillä hidastan vauhtia ja annoin Rollin juosta välillä muutamaman spurtin.
Vauhti pysähtyi ja kuulin orin puuskutuksen. Suupieleni kohosivat hymyyn ja kiersimme vielä yhden kierroksen hengitystä tasaten. Sitten suuntasimme kohti tallia, jossa riisuin orin varusteista ja harjailin sitä rauhallisesti. Ilma oli viileä, joten heitin viltin orin päälle ja laitoin sen karsinaan. Tallissa ei näkynyt muita, ja karsinat oli putsattava, joten paskaa lappomaan.
// Sori, tuli vähän tönkkö kun on ollut vähän taukoa kirjottamisesta.
|
|
|
Post by Ros on Sept 15, 2011 21:13:23 GMT 2
15.09.2011
- Voi vit..si..., nurisin päästessäni likomärkänä viimein tallin suojaan.
Ulkona tuli vettä kuin esterin persvärkistä ja vieressäni oleva suomenhevonenkin haisi kuin vanha koira. Pimu loi minuun lehmämäisen katseen ja tuhahti. Mulkaisin tammaa, joka näytti enemmän kuin tyytyväiseltä kylmään kyytiin. Kuran peitossa se oli jopa inhimillisen värinenkin.
Raahasin tamman kamojen riisunnan ja pesu paikan kautta boksiin. Ja tietenkin päästäessäni sen viimenään karsinaansa tamma päätti kiittää läväyttämällä suoraan päin pläsiä hiuksia hulmauttavan törinän.
- AHHAHAAA..*snork*... ehheheee...
Just.. Noin kaunis nauru saattoi olla vain tilan omistajalla, jonka torstaipullo oli jo auennut. Käännyin hitaasti höröttävää miekkosta kohti ja katsoin häntä niin murhaavasti kuin suinkin vaan osasin. Nauru loppui, mutta älyvapaa tyrskiminen jatkui..
- Mitä sä noille koneille oikeen syötät? Nehän leijuu kohta kaikki ilmassa!
- No kuule ihan sitä herran ostamaa halpaa tarjouspaskaa jota piti tällä kertaa sekottaa rehun sekaan antamaan vähän "dynamiittia". Saatana siitä oo dynamiitista jälellä ku äänet ja paineaalto!, kihisin takaisin.
Tässä vaiheessa Artsikin kai huomasi olevansa sieto kyvyn äärirajoilla ja pian kädessäni oli yksi kylmä nalle.
- Rommikaakao ois kyl lämmittän enemmän..., mutisin särpiessäni kurkunkin jäädyttävää karhua.
- Jaa että täällä vaaditaan vaan jotain vitun prinsessakohtelua. Koitahan säkin piika vaan löytää paikkas.., mies mutisi.
Mieleni olisi tehnyt heittää miestä pullolla päähän. Itse puunasin täällä niskalimassa, että herra koneilla oisi hyvä olla. Haravoin pihamaan lehdet. Siirtelin heinäpaaleja. Täytin rehulaareja. Hoidin kirjanpitoa. Huolsin ja ajoin jopa Traktoria kun herraa ei näyttänyt kiinnostavan muu kuin ryyppääminen ja naiset. Ja sitäkin piti räksyttää kuin rakkikoira kun ei eukkoa löytyn..
Kiukusta kihisten hiivin ulos hermosavuille. Kiukun kyyneleet kihosivat silmiin, mutta räsyttelin ne kiivaasti pois. Tunsin itseni satavuotiaaksi, rumaksi ja nuhjuiseksi akaksi, jonka ainoa elämäntehtävä oli lappaa paskaa paskan perään. Tumppasin natsan ja jätin oluen penkille. Nyt ei maistunut.
Piristääkseni itseäni valjastin Börjen ja lähdin sen kanssa maastoon ihanan syksyiseen ilmaan.
|
|
|
Post by Chao on Sept 20, 2011 17:47:25 GMT 2
20.9.2011 - back in action!
"Hei körmyseni!" Huudahdin Artsille tuvan ovelta joka murahti hitusen hämmentyneen vastauksen pöydän ääreltä. "Mitä hiivattia sä täällä teet? Missä sun ipana on? Mistä lähtien sä oot mua "sun körmyksi" kutsunut?" "Aika kauheesti sulla noita kysymyksiä... No, tulin kattomaan että missä täällä mennään, eli josko kertoisit missä mennään ja kenellä saa mennä ja mitä tehdä, kun meinasin taas alkaa täälläkin kyräilemään kuules aika aktiivisesti. Ipana on mummolassa - siirsin sen velliruokintaan, kun on niin vanha poika jo" naurahdin kevyesti "ja tollanen kaikkien körmyniskahan sä oot aina ollut..." Vinkkasin äijälle silmää.
"Sä oot lihonut." Mies tokaisi vaisusti ja ryysti kahviaan. "Ai tänään on koottujen kohteliaisuuksien päivä? Mä oon synnyttänyt viis kuukautta sitten, tai ootas, en ees synnyttänyt vaan käynyt leikkauttamassa vatsani halki viis kuukautta takaperin. Tästä palautuminen kestää hetken. Sä sitä vastoin oot yhtä alkoholisoitunut ku ennenkin..." "Mä oon vaan väsynyt." "Seliseli." "Ota kahvia." "Kiitos." "Kessu?" "Kyllä kiitos." "Thaijai, pahoja tapoja." "Niitähän sulla riittää." Nappasin Artsin ojentaman tupakan ja poistuin kahvikuppi kädessä rappusille äijä perässä.
"Se on sitten syksy tullut." Tokaisin sytyttäessäni nortin. Artsi nyökkäsi. "No niin, kerrohan kaikki..." Otin henkoset tupaskista ja ryhdyin kuuntelemaan...
___
[ Anneeee, mitä täällä on tapahtunut ööh, puolen vuoden aikana? : DD Sillai lyhennetysti, mitä saan tehdä, kenellä ajaa, mikä on meininki nykyään? ]
|
|
|
Post by Anne on Oct 11, 2011 19:46:43 GMT 2
by Artsi:10.10.2011- Perkele, Artsi! Nyt ylös siitä, Tapin vihainen ääni herätti minut. - Mitä, mitä... mitä mä nyt oon tehnyt? murisin aukaisten toista silmääni. Näemmä makasin kahvion lattialla. - Et mitään ja siinä se pulma onkin, Tappi motkotti. – Mitä helvettiä sä muuten täällä makoilet? Minulla ei ollut aavistustakaan ja ponnistin kaikki voimani peliin, että sain toisenkin silmäni auki. - Mitä mä nyt en ole tehny? huokaisin. - Mitä helvetin järkeä asentaa varsakamera karsinaan, jos ei edes sitä valvo? Tappi sanoi syyllistävästi. – Voit vaan arvata mitä et ole tehnyt. - Varsa? - Jep. - Elossa. - Kyl. - Kumpi? - Tamma. - Perkele. Olin toivonut oria. Sillä tienaisi enemmän: jos koni joskus juoksisi kunnolla, siittiöitä voisi levittää maailmalle tukevia setelinippuja vastaan. Tamma taas tekisi varsoja hyvässä lykyssä muutaman ja niitäkin päästäisiin tehtailemaan aikaisintaan puolen vuosikymmenen päästä. Toisaalta voisihan tammastakin tulla hyvä juoksija, joka tienaisi elantonsa sillä. Pikkuhiljaa muistikuvani siitä, miten olin kahvioon päätynyt, alkoivat palailla. Varsakameran yhteys tietokoneeseeni oli pätkinyt ja olin läppäri kainalossa talsinut kahviolle katsomaan, josko yhteys toimisi siellä paremmin. Ja olihan se toiminut, kuva oli ollut häiriötön. Mutta, oli taas pahasti näyttänyt siltä, että Lotta ei tänä yönäkään varsoisi. Se oli syönyt hyvin ja nukahdellut korvat lurpassa. Noh, tieni netin ihmeellisessä maailmassa oli vienyt johonkin eroottissävyiselle tsättipalstalle, jossa olin kirjoitellut jonkin (ainakin omissa kuvitelmissani) hemaisevan misukan kanssa. Koska juttua oli riittänyt, oli alkanut tehdä mieli jotain tiukempaa juomaa. Onneksi kahvion kaapissa oli taas kesän jäljiltä mittavat pirtuvarastot, jota saattoi ammentaa. Lopun voikin arvata, ja tässä makoiltiin. Kampesin itseni ylös. - Mennään, sanoin Tapille. Ulkona vihelsi hyytävä tuuli, kun astuimme ulos kahviosta. Onneksi Lotan boksille oli matkaa vain muutama harppaus. Painoin oven kiinni perässämme. - Kas siinä, Tappi osoitti mustaa tammaa, joka oli seisoi jalat harallaan ja ihmetteli meitä pistävillä silmillään. – Onkos sulla nimi jo valmiina? - Hmm... Voisi olla Tarantula Arz, maistelin nimeä suussani. - No, sehän on jees. Otat Simon hämähäkki-nimen huomioon ja silleen. - Häh? Ajattelin nimeä kyllä yhden leffan mukaan, jonka katsoin pari päivää sitten. - Pitihän se arvata...
|
|
|
Post by Anne on Nov 20, 2011 19:32:49 GMT 2
by Artsi:
20.11.2011
Hokit, ne ihanat rautapalat, jotka tarhassa raatelevat omistajiensa jalat vereslihalle.
- Hyvät neidot, kuten olen lapulla ilmoittanut, Harmalle, Kopseelle ja Minsalle laitetaan suojat tarhatessa, luennoin edessäni seisoville Rosille ja Meerille. – On se nyt kumma, kun Tappi tämän tajuaa, mutta ämmäin aivoihin tieto ei tunnu soljuvan.
- Soljumista voi vaikeuttaa nämä sun laput, Ros osoitti sanomalehden reunasta repäistyä paperia. – Kaksi kertaa kaksi senttimetriin ei hirveän informatiivista tekstiä saa kirjoitettua, varsinkaan kännissä.
- Tsot tsot, eukko. Kirjoitin sen ihan selvin päin, toruin.
- Vielä huolestuttavampaa.., piikkipää kommentoi.
- Hei, näytänkö mä mieheltä, jolla on aikaa jouksennella tiimareissa papereita metsästämässä? Täällä on kaakit puolihoidolla ja –reenauksella, ei ihan ole mun prioreteeteissa .
- No, et näytä mieheltä, Ros huokaisi. – Haisevalta paskakasalta mielummin.
- No, jos niin häiritsee, lähde pesuavuksi tuonne saunan puolelle, ärähdin, vaikka samalla kiero mielihyvä lauseen sisällöstä täyttikin otsalohkoni.
- Taidan jättää väliin, kuului tylsistynyt vastaus.
- Jaaps. Enivei, suojia konien kinttuihin, niin ne mahdollisesti juoksisivat teidän palkkanne tulevaisuudessakin.
- Mun palkan eteen ei kyllä tarvitse hirveästi juosta, Meeri piipitti.
- Jos tekisit töitä joskus, asianlaita voisi olla toinen, sanoin kovan ivallisesti.
Meeri meni mykäksi ja Roskin katsoi minua paheksuen.
- Okei, tungemme suojat hepoille, muuta?? Ros kysyi.
- Voitte poistua, asia käsitelyt, huitaisin laiskasti kohti tyttöjä.
Orjakaksikko katosi ulos tallista, orastavaan pakkaseen.
Huokaisin. Ei ollut helppoa nuorenmiehen elämä, ei. Tara-hirviön lisäksi tallissa ei ollut enää yhtään laiduntavaa ’helppoa’ varsaa. Pari vuotta sitten syntynyt Hummakin kaipasi jo ajo-opetusta ja Myrskykin oli liittynyt hyväksytyn koelähdön jälkeen trailerilla kisapaikoille kuskattavien kopukoiden joukkoon. Eikä se kisaaminen, vaan se treenaus. Tällä haavaa pelkkä hiittaaminen ja pitempien lenkkien ajo verotti päivästäni kuutisen tuntia. Siihen päälle vielä ruokinnat, hoidot, paskanlappo, tilanhoidolliset ja raha-asiat. Ros teki minkä pystyi, Meeri lähinnä viikonloppuisin, ja osa siitäkin ajasta kului Foxin monte-hommiin. Samperin sameri. Lisäksi tämä mies oli parhaassa lisääntymiskyvyssä, mutta ei mitään sutinaa missään. Tällä hetkellä lakanoita heilutti lähinnä Tontun kehräys, ja sekin vähenevissä määrin, kun talven tullen uunin pankko tarjosi kisuparalle enemmän lämpöä kuin oma, nääntynyt kylkeni.
Suoristauduin kuin mies. Tappi asteli talliin.
- Löylytit sitten jälleen tallitytön itkun partaalle? serkku kysyi tasaisesti, ilman sen enempiä tunteita. Olihan tämä jo tavallista.
- Mervin?
- Meerin.
- Oukei. Kait mä sitten.
- Paras varoa, kohta se lentää täältä pois ja sitten me ollaan kahdestaan tuo yhden kaksisuuntaisen kanssa.
- Ei Ros mikään lepakko ole, jos sitä tarkoitat, vastasin.
- Mistäs tiedät? Tapin silmät vääntyivät mielenkiintoiseen virneeseen.
- Tiedänpähän vaan, sanoin ykskantaan.
- Jaah, Tapani kohotti kulmiaan. – No, jos vakavasti otetaan, ei meillä kovin hyvin taida mennä, pitäisi joku ilta lähteä miehissä kylille.
- Ai, kuulit, että SE on muuttanut takaisin?
- Se? Tappi oli äimistynyt.
- Se, joka nimeä ei saa ääneen mainita, vastasin möreän tasaisella äänellä.
- Kuka? Voldemort? Sauron? Torak? Hirviöt the Village-leffan metsissä?
- Kat.
Tappi vaikeni. Hetkeksi:
- Okei, jätetään miehinen reissu väliin. Hevoset kaipaavat intensiivisempää treeniä.
Tappi häipyi tallista vähin äänin. Nappasin linimenttipullon ja siirryin Kopseen karsinaan. Suomenhevosen jalat tarvitsivat hoitoa. Arki saisi jatkua.
|
|
|
Post by Ros on Nov 20, 2011 23:54:07 GMT 2
20.11.2011
- Helvetin helvetti.. Paska tää on.. Yhtä iso Paska ku omistajansakin!!, kiljuin vanhan Valmetin vieressä ja tehosteeksi potkaisin vielä rengasta.
Meeri killitti vieressäni tumput suorina, kai "mahtavan ulosantini" hiljentämänä.
- Olikohan se Artsi ihan oikeesti vihanen..., hän sitten viimein mutisi.
- No en tiiä.. Sillä on varmaan taas joku vuosittaisista kiima-ajoista päällä.. Haaroissa kutisee siihen malliin.. Samanlainen ku nuo tallin kollitki hormonihirviöissää keväällä.. Käyp päälle ku yleiset syyttäjät.. Niin.. Muista sitten keväällä tuokin ku alkaa tyttökissoilla menojalkaa vipattaan... Muminaamuminaa..., sanat hukkuivat kurkkiessani taskulampulla traktori-raukan nokkapellin alle ruuvari ja jakoavain suupielistä törrötteän.
Kuulin vaimeaa hihitystä jorinoideni päälle. Vilkaisin olkani yli Meeriä, joka vaikutti jo hiukan vähemmän säikähtäneeltä. Huokaisin helpotuksesta. Saakeli miulle herra Iso Herra saattoi kyllä suoltaa paskaa niskaan, ku minä sille osasin jotain sanoa vastaankin. Mutta tarviiko sitä viattoman tyttö-raukan kimppuu käydä kuin yleinen syyttäjä..
Tovin rassailtuani passitin Meerin traktorin kapiiniin. Selitin käynnistysohjeet.
- Starttaa!, kailotin.
Pari kertaa startti pyöräytti laiskasti, mutta alkoi sitten vinguttaa sitkeästi vanhusta käyntiin. Pienen yskimisen ja köhinän saattelemana se viimein hörähti käyntiin massiivisten voima-savujen saattelemana.
- JES!!, kiljaisin kuin pikkupoika ja löin nokkapellin kiinni niin että kajahti.
Meeri näytti voitonriemuisen hymyn ja nosti peukalonsa pystyyn.
- Ja ny koeajolle!, julistin.
Artsin ilme oli näkemisen arvoinen, kun köröttelimme tallipihaan kunniakierrokselle. Vanha rakkine kun oli jo hetken reistannut ja saanut mököttää yksin katoksessa.. Kun eihän herra itse voinut vaivautua käsiään likaamaan.. Ois voinu mennä vaikka pullon suu siinä samalla.
- Tässä sulle saakeli! Herra Arse voi moiskauttaa ison pusun suoraan mun paljaalle, kiinteälle ja ihanalle persposkelle tästä hyvästä!, raakuin ikkunasta ja kaasutin Meeri penkin kupeessa keikkuen pois pihasta.
Kun rakkine oli kiltisti katoksessa lähdimme tallille päin. Ilta oli jo pitkälle pimeän puolella. Taskulampun pätkivässä valossa saattoi vain toivoa lunta maahan lisävaloa tuomaan. Kaivoin askin taskusta ja sytyin tupakan matkaevääksi.
- Aika rapsakka keli.. Taitaa tulla kunnon pakkasyö..., heitin hiljaisuuden katkaistakseni.
- Niih.. Ja mun pitäs olla tunnin päästä jo tekees lähtöä kotiin.. Meeri totesi hiukan anteeksi pyytävällä äänellä.
- Juu ei mitään.. Sullahan se on koulut ja kaikki.. Kyllä miä ton munapään aisoissa pidän.., julistin ja sain Meerin tirskumaan.
Kerkesimme mittailla vielä kopukoiden ilta-appeet valmiiksi, ennen kuin Meeri kyyteinen kaasutti pihasta pois. Itse lähdin tupaan odottelemaan iltaruokintaa ja huilimaan hetkeksi.
Artsi mulkoili minua lehtensä takaa. Kahvikuppi höyrysi pöydällä. Tappi sentään moikkasi ennen kuin paineli huoneeseensa. Viskasin takin eteisen naulaan ja istahdin Arsea vastapäätä.
- No ottiko nyt ihan egon päälle?
- Turpa kiinni..., kuului murahdus lehden takaa.
- No voi.., heitin ja hain ääneeni tahallista pehmeyttä.. - Mitenkäs sitä meidän Artsia nyt sitten voisi piristää?, heitin ja jäin tuijottamaan miestä haastavasti silmiin....
|
|
|
Post by Ros on Nov 28, 2011 15:25:19 GMT 2
28.11.2011
Tuuli vihmoi vaativana ympärilläni ja tempaisi kaulahuivin kaulastani. Kiroten nappasin liehuvan kapistuksen kiinni ja juoksin pää kolmantena jalkana talliin. Ovella jätti-kokoiset vesipisarat alkoivat loiskahdella päähäni. Lukko temppuili. Kirosin lisää, ihan vaan varmuuden vuoksi. Viimein lukko antoi periksi ja ovi aukesi valittaen. Napsautin valot päälle ja sain palkaksi muutaman laiskan hörähdyksen.
Huh. Maanantait olivat aina yhtä kamalia ja viikonlopun jäljiltä olin löytänyt itseni Arselan sohvalta haisevaa sohvatyynyä halailemasta. Edellinen ilta oli taas mennyt varsin railakkaasti ja nyt sen kyllä huomasi puristuksena pään ympärillä.
Istahdin heinäpaalin päälle hengähtämään. Onneksi olin mitannut appeet valmiiksi ja eilen illalla. Hevoset tuijottivat yhä vaativammin, joten ei auttanut muu kuin nostaa ahterinsa paalilta ja suunnata kohti rehulaa.
Jotain sentään näissä aamuissa rakastin. Rauhallisuutta ja hiljaisuutta, jonka miesväki soi minulle vetämällä krapulassa sikeitä. Onneksi piika oli hereillä aina ennen kukon pierua..
Lähdin lappamaan hevosille apetta nokan eteen. Kopse oli normaaliin tapaan the man ja kolisutti oveaan vaativasti.
- Kuules tolla pelillä sä saat odottaa apettas koko aamun.., tiuskaisin isolle oriille.
Pian Kopse rauhottui ja sain kipata murkinat nokan eteen. Iso suomenhevonen näytti valtavalta. Säkä killui 10cm oman pääni yläpuolella. Jostain syystä olin kuitenkin saanut kunnian alkaa treenaamaan ja kisaamaan tätäkin jättiläistä ja isännän silmäterää..
Fox oli lungisti ja tylsästi kuten aina. Harma vähän luimisti korviaan, mutta heltyi sitten hellien silitysten alla. Mokomakin hapannaama. Aamupala turvan alla orin sydän suli entisestään ja se jopa hörähti kiitokseksi. Taputin sen tiukkaa ja loppuun trimmattua (köh-köh) lautasta ..
Loput menivät rutiinilla. Pimu oli oma lehmämäinen itsensä. Rolli nukkui pää karsinan seinää vasten, mutta havahtui hereille murkinan kolistessa kuppiin.
Pikkutallin elukat olivat Börjeä lukuunottamatta kiltisti. Pieni ori kun taas osoitti rakkautensa järsimällä palan pois toppatakkini kyynerpäästä. Mokomakin paskiainen...
Kun muut tallit olivat kunnossa saattoi matka radanviereen alkaa. Kuu oli jo kadonnut taivaalta, mutta aurinkokin antoi vielä odottaa itseään. Piemässä ratisevat oksat saivat ihoni kananlihalle ja nopeuttamaan askeliani.
Perillä saattoi vain huokaista helpotuksesta. Svante ja Humma olivat kumpikin kuin viikon nälässä pidettyjä petoja, jotka kolistelivat oviaan mielipuolisesti. Pari ärräpäätä sai pojat kuitenkin ruotuunsa ja saatoin nakata Minsalle omat appeensa.
Suorastaan juoksin takaisin tuvan lämpöön. Viskoin ylimääräiset vaatteet pois ja käperryin tuvan sohvalle kauhtuneen viltin alle. Pari tuntia kerkeäisi nukkua, ennenkuin olisi aika alkaa kahvin keittoon ja viedä sitten kopukat tarhoihin.
|
|
|
Post by Anne on Dec 25, 2011 0:06:38 GMT 2
by Artsi:
24.12.2011 Aatto.
Pirttipöydällä könötti pari tyhjää Koff-tölkkiä, puoliksi tyhjennetty kaupan porkkanalaatikko sekä pullo omatekoistani kirkasta. Kyllä se joulu tästä lähtisi, vakuuttelin itselleni.
Oli se kumma, että vaikka Tappi oli serkkuni, ja luisti kotipuoleensa aina joulun tullen, ei minua sinne kutsuttu. Sukulaispaikka sentään. Muu perhe oli jo mullan alla, joten se tarkoitti sitten sitä, että vietin joulupyhäni aivan yksin. Tai ainakin ilman ihmisseuraa, kyllähän tiluksilta nelijalkaista ystävää löytyi.
Kampesin itseni ylös ja lurautin pontikkaa Marlin mehuglögin sekaan. Juoma oli kylmää. Suuntasin ulos lumiselle pihalle. Maa oli ollut musta ja jäinen viimeiset pari viikkoa, mutta nyt aatonvastaisena yönä maa oli saanut valkean peitteen.
Hätkähdin, kun Surkun karsinan suunnalta kajasti valoa. Reega talutti liinaharjansa ulos ja hyppäsi ravurin selkään. Mitä, oliko Surkimuskin alentunut jo ratsuksi.
- Minnes matka? Teinityttöjen romantisoimaan joulumaastoon, vaihs? puheeni suhisi jo omiinkin korviini.
- Jeps, Seppeleessä on perinteiset aaton ratsastukset. Ja mulla ei ole siellä ratsua, joten päätin käyttää Surkua, Reega sanoi. Tyttö oli suuntaani aina hieman etäinen ja virallinen, mutta mikäs siinä. Kunhan vuokra tallipaikasta kilahti tasaisesti tililleni, tyttö sai pukeutua vaikka nunnan kaapuun, jos huvitti. Ja toisaalta, osasivat ne nunnatkin revitellä, ainakin Anna Abreun uusimman musiikkivideon mukaan, jota olin juuri tiheästi replayannyt tintatessani pari litraa glögiä.
- Pidä hauskaa ja kerro terveisiä vaalealle pääjehulle, vastasin. - Tai, jos jättäisit sittenkin kertomatta, mutisin heti perään tajutessani, että Jossua eivät varmasti terveiseni kiinnostaneet.
Alla päin katselin liinakon jolkotusta kohden pohjoista. Käännyin navetalle päin. Juoksiaoriiden katseleminen piristäisi varmasti minua.
Yllätyksekseni tallissa hääräsi vielä myös Ros.
- Merih Cristhmast! kiekaisin. - Sitä samaa, Ros huudahti Rambon karsinan perukoilta. - Mitäs sää täällä vielä, eikö sulla ollut joulunaika vapaata? - Kyllä, mutta tulin vielä tarkkaamaan Rambon jalat, olivat eilen kuumenemaan päin, Ros sanoi, posket selvästi lämmikkeistä punottaen. - En huomannut sun autoa? - Joo, en ollut ihan ajokunnossa, mutta onneksi yks tuttu taksikuski jelppas ja antoi kyydin.
Taksikuski. Mies. Hmm.
Ihmettelin omaa vihlaisua palleassani. Ehkä vain glögin aiheuttamaa närästystä?
- Ai jaa, vastasin ja sytytin tapojeni vastaisesti tallissa tupakan. - Jaa jaa, Ros virnisti kuin lukien ajatukseni. – Yksinäinen joulu? - Ei enää, virnistin takaisin. - Pian on, Ros pyyhki linimettisiä käsiään jo ennestään tahmaisiin tallihousuihinsa. - Älä nyt jätä miestä yksin, anelin jo aavistuksen oikeastikin alakuloisesti. - Valitettavasti sukulaiskööri kutsuu. Mutta älä sure, joudun kuuntelemaan kuuskymppisen humaltuneen enon rivoja vitsejä koko illan. Täälläkin pääsisi helpommalla.
Hymähdin. Epäilemättä, koska sammuisin pian sekä sanaseppo sisälläni myös.
Ihailin vielä hetken Ramboa. Ja niin teki Roskin. Tummanruunikko oli lunastanut odotuksensa ja ravannut erinomaisella statistiikalla. Ja herra oli vasta nelivuotias. Käännyimme Rosin kanssa yhteistuumin kohden tallin ulko-ovea.
- Taksikuskiko sut hakee? - Ei, sellainen kiltti serkkutyttö, Ros sanoi hiljaa ja haisteli raikasta maalaisilmaa. - Kiltti serkkutyttö kuulostaa lupaavalta... - Naama kiinni! Sä alat kyllä olemaan yks kunnon juntti peräkammarin poika, Ros tiuskaisi.
En vastannut mitään, vaan jatkoin North Staten imeskelyä. Kiltin serkkutytön auton valokeila kelmeili mäen takana ja päätin poistua paikalta ennen kun visioni herkästä eloveenatytöstä romuttuisi. Rosin serkku olisi kuitenkin joku itsensä omenaksi syönyt, näppyläinen yksilö.
Heiluttelin vielä Rosille hyvästit ja tallustin kohti taloa. Ensi vuonna muuttuisin. Minun olisi pakko.
|
|