Bonnien ja Blisin Hoitokirja

[Cella]

Salma , tänään on sun ja Bonnien päivä.

Muutama vuosi sitten me naureskeltiin sille, että meidän Seppele-vuosipäivät on ihan peräkkäin. Silloin mietittiin, että ehkä joku päivä juhlistetaan sitä yhdessä - esimerkiksi silloin, kun toisella tulee kymppi täyteen. Sitten naurettiin metaforisiin partoihimme, koska kymmenen vuotta kuulosti niin absurdin isolta vuosipäivälukemalta, siihen oli silloin vielä niin pitkä aika.

Virtuaalimaailma laajalti tuntee Salman ja Bonnien teidän uskomattomasta kisamenestyksestä. Moni tuntee, tietää ja muistaa sut sun kirjoittajan lahjoista; uniikista kertojanäänestä, soljuvasta ja uusia maailmoja maalaavasta tekstistä. Me Seppeleessä tiedetään sut niin monesta muustakin. Sun kyvystä tuoda uskomattomia hahmoja eloon, sun kyvystä puhkua elämää maailman moninaisimpiin pikselisiin hetkiin, ja ennen kaikkea sun kyvystä saada kaikki tuntemaan olonsa nähdyiksi, huomioiduiksi ja tervetulleiksi.

Me ollaan ihan valtavan onnekkaita, kun kymmenen (!!) vuotta sitten rantauduit hervoton luovuus- ja lahjakkuusnyssäkkä selässäsi just Seppeleeseen. Jos et olisi rantautunut, meiltä olisi jäänyt uupumaan käsittämätön määrä inspiroivia tapahtumia, yllätyskäänteitä ja upeita kirjoittelukumppanuuden hetkiä. Jos et olisi rantautunut, mulla ei olisi yhtä upeaa ystävää. 

Kiitos että olet täällä.




Salma & Bonnie yhdessä 10 vuotta (8.10.); Cella & Windi yhdessä 8 vuotta (10.10.) ♥

[Salma]

SEPPELEEN SYYSKILPAILUT
15.-16.10.2022

Lauantain kisapäivä valkeni kirkkaana ja tuulisena. Olin tallilla jo puoli kahdeksan aikaan: Blisin helppo C jännitti minua ja halusin ehtiä ratsastaa nuoren hevosen nopeasti maneesissa ennen luokkien alkua. Tallille tullessani huomasin, etten kuitenkaan ollut ainoa aamuvirkku. Saagakin oli jo hääräilemässä Abriannan karsinassa ja heilautti minulle valkoisen hansikkaan peittämää kättään, kun toin Blisiä talliin. 

Ehdin kuin ehdinkin ratsastaa Blisin ennen kuin maneesi suljettiin luokkavalmisteluja varten. Bliss oli pirteä ja näytti syötävän söpöltä lohenpunaisessa satulahuovassaan. Blisin harja oli niin kuriton ja lyhyt etten ollut letittänyt sitä, mutta hännän olin palmikoinut. Poni tarkasteli kiinnostuneena Akkaa ja paria vierasta hevosta, jotka lähestyivät juuri tallin suunnalta. Krista näytti valtavan pätevältä tummansinisessä kisatakissa poninsa vierellä seistessään.

Helpossa C:ssä oli kahdeksan ratsukkoa. Minua alkoi jännittää kovasti kun yleisö alkoi valua maneesin katsomoon. Vaikka kyseessä oli tallikisat, oli väkeä saapunut yllättävän paljon. Olin yllättynyt siitä, kuinka iso osa hoitajistakin oli paikalla, vaikka kello oli hädin tuskin kymmentä. Gia vilkutti minulle ohimennessään ja näytti peukkua. 

Starttasimme Sisun ja Susun jälkeen. Maneesin tyhjässä päädyssä lämmitellessäni en voinut hyvällä tahdollakaan väittää olevani täysin rauhallinen. Vaikka Bliss tuntui hyvältä ja ohjelma oli helppo, minua huoletti miten ponin hermot kestäisivät kisatunnelman. Olisin luottanut siihen huomattavasti enemmän jos kyseessä olisi ollut puomiluokka, mutta kouluohjelma - en ollut aivan varma malttaisiko Bliss suorittaa niin siististi kuin olisi tarpeen.

Loppujen lopuksi kävi kuten olin arvellut: Bliss kyllä viihtyi radalla oikein hyvin, mutta kovin siistiä ohjelmasta ei tullut. Ravi oli vähällä muuttua laukaksi ja useampi kaarre venyi niin pitkäksi, että pelkäsin Blisin jo hyppäävän kouluaitojen yli. Minusta tuntui, että tuomaripöydän takana ymmärrettiin nuorta hevosta ja pyöristettiin joitakin prosentteja vähän parempaan suuntaan, mutta siitä huolimatta olimme toiseksi viimeisiä.

Se ei minua tosin juurikaan haitannut, olivathan nämä ensimmäiset koulukisamme. Kristan puolesta minua tosin harmitti, hän kun oli ratsastanut valtavan hienosti ja olisi mielestäni ansainnut paremmat prosentit. Sisu ja Saaga sen sijaan olivat selvästi tyytyväisiä tulokseensa. Koska kukaan meistä ei startannut helpossa B:ssä, kävimme nopeasti taluttelemassa hevosia syksyisessä metsässä ennen kuin veimme ne takaisin talliin. Sisu ja Saaga kiiruhtivat katsomaan luokkaa, mutta minä vietin vielä hetken Blisin kanssa taputellen sen kaulaa ja kyhnyttäen lämmintä harjamartoa. 

Taluttaessani innokkaan Blisin punaisessa loimessaan tarhaan näin selvästi, että se todellakin oli vielä nuori hömelö hevosenalku - vielä kaukana kilparatsusta.

Minulla oli koululuokkien ajan aikaa, joten kiipesin katsomoon seuraamaan helppoa A:ta ja vaativaa B:tä. Oli ihanaa päästä katsomaan, miten hyvin kaikki ratsastivat. Läiskytin käteni aivan punaisiksi Annin ratsastaessa helpon A:n toiseksi ja Mistelin vaativan B:n kärkeen. Kurt ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä kymmenenteen sijaansa, joten kävin taputtamassa Karia luokan jälkeen ja juttelemassa hetken hänen kanssaan. Liinun tultua oman luokkansa viimeiseksi minä, Ada ja Lyyti odotimme häntä Whinnyn karsinalla kokispullon ja kannustavien sanojen kanssa.

Metrin luokassa oli useampi vieras ratsastaja, mikä oli minusta valtavan hauskaa. Kotikisojen kunniaksi päätin ratsastaa aikaa.

Se ei tänään toiminut. Bonnie oli kotitreenituulella ja iski korvat luimuun saman tien, kun yritin kannustaa sitä nopeampaan tahtiin. Tunsin ponin niin hyvin että tiesin, ettei se tulisi muuttamaan mieltään - tällä mielentilalla se kulkisi tismalleen sitä vauhtia kuin itse halusi. Vaihdoin lennosta taktiikkaa ja päätin ratsastaa niin nopeat tiet kuin siinä laukassa olisi mahdollista.

Paketti oli kuitenkin päässyt jo hajoamaan. Bonnie tiputti neljällä esteellä ja kielsi yhdellä niin yllättäen, että yleisö kohahti. Onnistuin pysymään satulassa, mutta jo siinä vaiheessa tiesin, että luokassa ei olisi odotettavissa sen suurempaa menestystä. Heti radan jälkeen ratsastin Bonnien maastoon ja annoin sen laukata hyvän matkaa kevyttä päästelylaukkaa ruskapuiden välissä.

Se toimi. Kahdenkympin luokassa poni tuntui huomattavasti yhteistyöhaluisemmalta ja kuunteli minua mielellään. Päätin olla ottamatta niin isoja riskejä kuin metrin luokassa ja ratsastaa hyvän, tasaisen radan, josta molemmille jäisi hyvä mieli.

Ja se toimi! Kunniakierroksella Frans Kaskimaan ja Sonian takana en osannut kuin hymyillä. 

Oli ihanaa päästä lepäämään pitkän kisapäivän jälkeen. Sunnuntain maastoesteluokat olisivat meille lähinnä hauskanpitoa, joten lauantai-iltana istuin pitkään oleskeluhuoneessa muiden kanssa ja työnsin sisuksiini niin monta pöydälle jätettyä buffettidonitsia kuin pystyin.

Sunnuntaina oli täydellinen maastoestesää: puolipilvinen ja yllättävän lämmin ottaen huomioon, että elettiin jo lokakuun puoltaväliä. Olin ilmoittautunut neljänkymmenen sentin luokkaan Agilla sillä arvelin, että maastoilu voisi olla sen mieleen.

Agi suretti minua: olin jo jollain tasolla hyväksynyt sen, ettei siitä tulisi kilpahevosta. Kun nousin sen selkään tallipihalla kimo hevonen hyöri tavalla, jota se ei ollut tehnyt pitkiin aikoihin niinä rauhallisina talli-iltapäivinä, joina olin käynyt ratsastamassa sitä. Se ei selvästi pitänyt ympärillä pyörivistä ihmisistä eikä hevosista, joita se ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin.

Niinpä ratsastin Agia kaikessa rauhassa. Puolivälissä maastorataa ymmärsin, että jos Agi olisi tiennyt mitä oli edessä, se olisi luultavasti pyytänyt ettei sijoittuisi. Tiesin, että se hermostuisi ja stressaantuisi siitä, että joku tulisi kiinnittämään rusettia sen poskihihnaan ja että sen pitäisi seisoa vieraiden hevosten lähellä ihmisten tuijottaessa sitä. 

Pienen tukin jälkeen puhalsin keuhkoni tyhjiksi, istuin satulaan ja annoin Agin hidastaa laukan tempoa. Loppuradan kuljimme oranssinkeltaisen syysmetsän poikki rauhallista keinuhevoslaukkaa - sellaista Agille sopivaa.

Bonnien kanssa metrin maastoesteluokassa minulla sen sijaan oli niin hauskaa, että nauroin ääneen syyslehtien täplittämällä vene-esteellä. Bonnie tuntui muuttuvan hetken ajaksi pieneksi risuesteponiksi, joka sinkosi esteiden yli niin lujaa ettei minun tarvinnut tehdä juuri mitään, istua vain kyydissä. Tuuli piiskasi hiuksia kasvoilleni niin, että vesi valui silmistä kun kyyristyin ponini niskaan ja annoin sen kiitää pitkin pehmeää metsäpolkua.

Miten loistava lopetus kisaviikonlopulle!

[Salma]

Linnanneito valkoisine satuponeineen Halloween-maastossa

[Salma]

ENSILUMI
26.10.2022

Ensilumi satoi keskiviikkoisena iltana, kun olin taluttelemassa Bonnieta ja Blisiä pitkin laukkasuoraa. Bliss pysähtyi ihmettelemään, ja niin me seisoimme pitkään kaikki kolme ensilumen tuoksua haistelemassa: minä, Bliss ja Bonnie.

[Salma]

Kun mopoilijoista oli selvitty, oli seuraava ongelma jo käsillä: jäästä kuului ääniä eikä Bliss voinut sietää sitä. Ailen oli jo rannalla opettanut Blisille mallikkaasti, että jäälle menosta kieltäytyminen oli paras keino olla tippumatta jäihin. Kun lopulta olimme saaneet hevosemme kutakuinkin rauhallisina Liekkijärven jäälle ja laukkasimme reippaasti, alkoi Bliss hytkyä allani. Kakkasiko se? Ei suinkaan - jää oli luultavasti risahtanut mikä oli ponilleni merkki siitä, että oli aika lähteä kotiin. Pitkän maanittelun ja Oilin henkisen vetoavun avulla sain lopulta Blisin rauhoittumaan ja jatkamaan matkaa.

Jäämaasto 22.1.2022

[Salma]

JOULU SAAPUU
4.12.2022

Talli alkoi olla jo joulukunnossa. Minä ja Lyyti olimme käyneet sytyttämässä lyhdyt tallin eteen toisen adventin kunniaksi. Pyry ja Aleksanteri olivat eräänä iltapäivänä käyneet Emmyn pyynnöstä hakemassa metsänreunasta kuusenoksia, jotka toivat tallikäytävälle nyt huumaavaa tuoksua. Yksi jos toinenkin hevonen yritti hamuilla kaltereihin kiinnitettyjä oksia, samoin kuin karsinoiden oviin kiinnitettyjä joulukransseja. Pikkuponien karsinalle oli ilmestynyt piparisydänkin. Yhä useampana iltana oleskeluhuoneen mikro oli kilahdellut alkuyöhön asti, kun olimme kerääntyneet sohvalle ja tupapöydän ääreen juomaan glögiä. Hanneskin oli asetellut muutaman tummanvihreän kiven koristeeksi pesarin ikkunalle.

Olin kaivanut esiin molempien ponieni punaiset loimet ja aloittanut samalla joulusiivouksen Bonnien varustekaapissa. Blisin varustemäärä oli vielä toistaiseksi pysynyt kohtuullisena, vaikka minua kutkutti päästä tuhlaamaan Power Jumpista voittamaani 30 000 euroa. Ennen varusteita olin kuitenkin ajatellut ostaa sillä muutamia joululahjoja, mietin nyt seistessäni Bonnien karsinassa ponia harjaten.

Sunnuntai-ilta oli jo pimentynyt tallin ikkunoiden takana. Yläkerrasta raikui Cellan missä tahansa tunnistettava nauru. Iiris astui ulos satulahuoneesta ja heilautti kättään, ennen kuin lähti nousemaan portaita oleskeluhuoneeseen. Portaikossa pinteleitä rullaava Ada väisti niin, että Iiris mahtui hänen ohitseen. Juli ja Vili puhuivat kovaan ääneen pesarissa, jossa Charlie oli seisonut letkutettavana jo hyvän tovin. Manny kulki puhelintaan näperrellen odotteluhuoneen kokisautomaatille. Jasmiina kurkisti satulahuoneesta tallin puolelle, mutta ei tullutkaan ulos, vaan veti päänsä takaisin ja sulki oven. Antonia ei ollut näkynyt koko viikonloppuna.

Työnsin harjan Bonnien harjakassiin ja seurasin Iiristä yläkertaan. 

[Salma]

ITSENÄISYYSPÄIVÄ



Itsenäisyyspäivän maastolenkillä Bonnie ja pari päivää sitten talliin muuttanut Koopa pääsivät irrottelemaan. Minä ja Koopan selkään hypännyt Lyyti keskityimme kyydissä pysymiseen. 

[Salma]

30.12.2022

Välipäivinä talli oli niin tyhjillään, että tuntui välillä suorastaan aavemaiselta. Vaikka oli mitä parhain talvisää, tuntiratsastajat olivat kadonneet joulunviettoon. Agikin oli suorastaan tyytyväinen lauhassa pakkasilmassa.

Minun oli pitänyt jo pidempään irtohypyttää Blisiä saadakseni jonkinlainen tuntuma sen hyppykapasiteetista. Raahasin tallilla olleen Pyryn kanssa estekujan valmiiksi ja päästin Blisin irti maneesin keskellä. Se seisoi korvat hörössä keskihalkaisijalla ja pärskähteli, ennen kuin lähti liitelevässä ravissa kiertämään uraa.

Puomit kohosivat ja kohosivat. Kun viimein hilasin ylimmän puomin 125 senttiin, jopa maneesin laidalla siivoillut Pyry pysähtyi katsomaan. Bliss leiskautti esteen yli kevyesti, kuin olisi ollut siipiään vasta verryttelevä lintu.

Minä ja Pyry vaihdoimme katseen. En voinut estää vatsanpohjassani tuntuvaa lämmintä lehahdusta. Tätä olin toivonut - ponia, jonka kanssa voisin jatkaa sitä, minkä Bonnien kanssa olin aloittanut.

Ainoa ikävä sattumus oli, että vaaleanpunaiseksi maalattu apupuomi, jonka avulla olin Blisin kanssa harjoitellut lähestymisiä (puomi oli muita paksumpi ja siksi erottui maneesin hiekasta hyvin), lojui katkenneena estevarastossa. Kuka ihme sen oli katkaissut, ja miten, mietin taluttaessani poniani talliin…

[Salma]

Olimme Emmyn kanssa ratsastamassa Pupulla ja Blisillä, kun kentälle lensi tallin kulmalta yksinäinen sipsipussi. Ja ihmeitä tapahtuu: Pupun luonteenlaatuun jo hieman tutustuneena siltä oli odotettavissa jäniksenloikkia, mutta Bliss sen sijaan vain vaihtoi hämmentyneenä painoa jalalta toiselle. Pupukin rauhoittui leimahduksensa jälkeen ja yritti nuolla sipsipussin sisäpintaa, kun jalkauduttuani kävin esittelemässä tammalle kauhistuttavaa rapisevaa lentelijää. Blisin suupielestä livautin hevosnamin, sillä näin tasapainoista reaktioita - etenkään toisen hevosen seurass - ei meistä vielä kukaan ollut siltä nähnyt. 

[Salma]

Marraskuussa kävin Blisin kanssa maastotaitokilpailuissa Nuppulanharjulla. Kisat olivat loistava tilaisuus totuttaa Blisiä vieraaseen paikkaan ja matkustamiseen. Otin Aginkin mukaan, sillä mielessäni oli jo pitkään pyörinyt, että se voisi kaivata estetreenien sijaan muunlaista puuhaa. Se ei edelleenkään juuri nauttinut hyppäämisestä, enkä minä edelleenkään tiennyt, pitäisikö vielä yrittää saada sitä innostumaan.

Bliss sen sijaan oli innoissaan. Ratsastusluokassa oli kymmenkunta ratsukkoa, mikä riitti selvästi siihen, että Blisin moottori käynnistyi. Varsinainen ratamme meni vähän penkin alle, koska poni ei malttanut keskittyä suorittamiseen, vaan tuijotteli muiden hevosten perään ja yritti pyörähtää pois reitiltä. Hapsukujan läpi se ravasi niin nopeasti, että ehdin itse tuskin huomata missä menimme. 

Kaiken kaikkiaan päivä oli kuitenkin hauska. Mielialaani varjosti hieman se, että Agi kieltäytyi kulkemasta, kun kannoin kädessäni seivästä ja melkein nousi pystyyn, kun ratsastin sen banketille. Bliss vaikutti kuitenkin hyväntuuliselta ja innostuneelta. Kotimatkalla mietin, että kaiken järjen mukaan minun olisi pian tehtävä päätös, mitä tekisin suurelle herkkäluontoiselle estehevoselleni, joka ei selvästikään halunnut olla estehevonen. 

[Salma]

27.3.2023

Tuntui ihanalta olla taas Seppeleessä Hallamaan jälkeen.

Istuin aitan vierustalla mietiskelemässä kevään kisasuunnitelmia ja nojasin päätäni seinähirteen, jota aurinko oli viimein alkanut lämmittää niin, että sen saattoi tuntea. Kauempana tammatarhassa sekä Bonnie että Bliss paistattelivat päivää heinäkasan luona ohuissa ulkoloimissaan. Tallin räystäältä tiputti vettä niin, että Iiris, joka talutti Vapun ulos hoitopuomille, taisi saada kiljahduksesta päätellen melkoisen ripauksen niskaansa. Vappu ei sävähtänytkään, vaan asettui hoitopuomille ja alkoi hamuta siltä lunta ylähuulellaan. Olin kuulevinani, miten Iiris käski Vappua olemaan syömättä lunta. 

Suljin silmät ja käänsin kasvot nautiskellen kohti aurinkoa. Olin ilahtunut valtavasti, kun Lionel oli täysin yllättäen soittanut ja ilmoittanut olevansa Suomessa. Kun hän oli muutaman tunnin kuluttua astunut Hallamaa-Helsinki-bussista pienen matkalaukkunsa kanssa, olin halannut Lionelia niin lujaa, että hän oli ähkäissyt ja pyytänyt irrottamaan. Oli kyse sitten lasketteluinnosta tai halusta nähdä minut, olin onnellinen siitä, että sain viettää Lionelin kanssa kokonaisen päivän.

Yöllä olin tosin yllättynyt hieman löydettyäni Lionelin ja Matthiaksen yhteentyönnetyistä sängyistä ja melkein hipsinyt takaisin hotellin alakertaan kysyäkseni, pääsisinkö nukkumaan jonkun huoneeseen. En pimeän keskeltä ollut ollut varma, kuinka lähekkäin kaksi unisesti tuhisevaa miestä oli nukkunut. Aamulla Matthias oli lähtenyt liukkaasti huoneesta jo ennen kuin Lionel heräsi ja mutissut jotakin unohtuneista avaimista. 

Talli oli ollut tänään rauhallinen (mitä en lainkaan ihmetellyt rinneviikonlopun jäljiltä) ja mietiskelin raukeasti, kuinka kauan kestäisi, ennen kuin Raven Crossing -kuume valtaisi kisaporukan. Olin etsinyt Bonnien kisatarvikkeet valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen Hallamaata, sillä olin arvellut, että rinneretken jälkeen itsekin haluaisin keskittyä vain rentoon treenailuun passin ja varasuitsien etsimisen sijaan. Nyt minulla oli koko alkuviikko aikaa ratsastaa kaikessa rauhassa ennen viikonlopun kisoja. 

Pääsiäinenkin lähestyi, samoin toukokuun maastoestetuntirypäs. Annoin katseeni levätä Blisin kapealla selällä, jonka takaa aurinko leppoisasti paistoi. Tuleva kevät kertoisi varmasti paljon senkin kisatulevaisuudesta.