Bonnien ja Blisin Hoitokirja

[Cella]

Salma , tänään on sun ja Bonnien päivä.

Muutama vuosi sitten me naureskeltiin sille, että meidän Seppele-vuosipäivät on ihan peräkkäin. Silloin mietittiin, että ehkä joku päivä juhlistetaan sitä yhdessä - esimerkiksi silloin, kun toisella tulee kymppi täyteen. Sitten naurettiin metaforisiin partoihimme, koska kymmenen vuotta kuulosti niin absurdin isolta vuosipäivälukemalta, siihen oli silloin vielä niin pitkä aika.

Virtuaalimaailma laajalti tuntee Salman ja Bonnien teidän uskomattomasta kisamenestyksestä. Moni tuntee, tietää ja muistaa sut sun kirjoittajan lahjoista; uniikista kertojanäänestä, soljuvasta ja uusia maailmoja maalaavasta tekstistä. Me Seppeleessä tiedetään sut niin monesta muustakin. Sun kyvystä tuoda uskomattomia hahmoja eloon, sun kyvystä puhkua elämää maailman moninaisimpiin pikselisiin hetkiin, ja ennen kaikkea sun kyvystä saada kaikki tuntemaan olonsa nähdyiksi, huomioiduiksi ja tervetulleiksi.

Me ollaan ihan valtavan onnekkaita, kun kymmenen (!!) vuotta sitten rantauduit hervoton luovuus- ja lahjakkuusnyssäkkä selässäsi just Seppeleeseen. Jos et olisi rantautunut, meiltä olisi jäänyt uupumaan käsittämätön määrä inspiroivia tapahtumia, yllätyskäänteitä ja upeita kirjoittelukumppanuuden hetkiä. Jos et olisi rantautunut, mulla ei olisi yhtä upeaa ystävää. 

Kiitos että olet täällä.




Salma & Bonnie yhdessä 10 vuotta (8.10.); Cella & Windi yhdessä 8 vuotta (10.10.) ♥

[Salma]

SEPPELEEN SYYSKILPAILUT
15.-16.10.2022

Lauantain kisapäivä valkeni kirkkaana ja tuulisena. Olin tallilla jo puoli kahdeksan aikaan: Blisin helppo C jännitti minua ja halusin ehtiä ratsastaa nuoren hevosen nopeasti maneesissa ennen luokkien alkua. Tallille tullessani huomasin, etten kuitenkaan ollut ainoa aamuvirkku. Saagakin oli jo hääräilemässä Abriannan karsinassa ja heilautti minulle valkoisen hansikkaan peittämää kättään, kun toin Blisiä talliin. 

Ehdin kuin ehdinkin ratsastaa Blisin ennen kuin maneesi suljettiin luokkavalmisteluja varten. Bliss oli pirteä ja näytti syötävän söpöltä lohenpunaisessa satulahuovassaan. Blisin harja oli niin kuriton ja lyhyt etten ollut letittänyt sitä, mutta hännän olin palmikoinut. Poni tarkasteli kiinnostuneena Akkaa ja paria vierasta hevosta, jotka lähestyivät juuri tallin suunnalta. Krista näytti valtavan pätevältä tummansinisessä kisatakissa poninsa vierellä seistessään.

Helpossa C:ssä oli kahdeksan ratsukkoa. Minua alkoi jännittää kovasti kun yleisö alkoi valua maneesin katsomoon. Vaikka kyseessä oli tallikisat, oli väkeä saapunut yllättävän paljon. Olin yllättynyt siitä, kuinka iso osa hoitajistakin oli paikalla, vaikka kello oli hädin tuskin kymmentä. Gia vilkutti minulle ohimennessään ja näytti peukkua. 

Starttasimme Sisun ja Susun jälkeen. Maneesin tyhjässä päädyssä lämmitellessäni en voinut hyvällä tahdollakaan väittää olevani täysin rauhallinen. Vaikka Bliss tuntui hyvältä ja ohjelma oli helppo, minua huoletti miten ponin hermot kestäisivät kisatunnelman. Olisin luottanut siihen huomattavasti enemmän jos kyseessä olisi ollut puomiluokka, mutta kouluohjelma - en ollut aivan varma malttaisiko Bliss suorittaa niin siististi kuin olisi tarpeen.

Loppujen lopuksi kävi kuten olin arvellut: Bliss kyllä viihtyi radalla oikein hyvin, mutta kovin siistiä ohjelmasta ei tullut. Ravi oli vähällä muuttua laukaksi ja useampi kaarre venyi niin pitkäksi, että pelkäsin Blisin jo hyppäävän kouluaitojen yli. Minusta tuntui, että tuomaripöydän takana ymmärrettiin nuorta hevosta ja pyöristettiin joitakin prosentteja vähän parempaan suuntaan, mutta siitä huolimatta olimme toiseksi viimeisiä.

Se ei minua tosin juurikaan haitannut, olivathan nämä ensimmäiset koulukisamme. Kristan puolesta minua tosin harmitti, hän kun oli ratsastanut valtavan hienosti ja olisi mielestäni ansainnut paremmat prosentit. Sisu ja Saaga sen sijaan olivat selvästi tyytyväisiä tulokseensa. Koska kukaan meistä ei startannut helpossa B:ssä, kävimme nopeasti taluttelemassa hevosia syksyisessä metsässä ennen kuin veimme ne takaisin talliin. Sisu ja Saaga kiiruhtivat katsomaan luokkaa, mutta minä vietin vielä hetken Blisin kanssa taputellen sen kaulaa ja kyhnyttäen lämmintä harjamartoa. 

Taluttaessani innokkaan Blisin punaisessa loimessaan tarhaan näin selvästi, että se todellakin oli vielä nuori hömelö hevosenalku - vielä kaukana kilparatsusta.

Minulla oli koululuokkien ajan aikaa, joten kiipesin katsomoon seuraamaan helppoa A:ta ja vaativaa B:tä. Oli ihanaa päästä katsomaan, miten hyvin kaikki ratsastivat. Läiskytin käteni aivan punaisiksi Annin ratsastaessa helpon A:n toiseksi ja Mistelin vaativan B:n kärkeen. Kurt ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä kymmenenteen sijaansa, joten kävin taputtamassa Karia luokan jälkeen ja juttelemassa hetken hänen kanssaan. Liinun tultua oman luokkansa viimeiseksi minä, Ada ja Lyyti odotimme häntä Whinnyn karsinalla kokispullon ja kannustavien sanojen kanssa.

Metrin luokassa oli useampi vieras ratsastaja, mikä oli minusta valtavan hauskaa. Kotikisojen kunniaksi päätin ratsastaa aikaa.

Se ei tänään toiminut. Bonnie oli kotitreenituulella ja iski korvat luimuun saman tien, kun yritin kannustaa sitä nopeampaan tahtiin. Tunsin ponin niin hyvin että tiesin, ettei se tulisi muuttamaan mieltään - tällä mielentilalla se kulkisi tismalleen sitä vauhtia kuin itse halusi. Vaihdoin lennosta taktiikkaa ja päätin ratsastaa niin nopeat tiet kuin siinä laukassa olisi mahdollista.

Paketti oli kuitenkin päässyt jo hajoamaan. Bonnie tiputti neljällä esteellä ja kielsi yhdellä niin yllättäen, että yleisö kohahti. Onnistuin pysymään satulassa, mutta jo siinä vaiheessa tiesin, että luokassa ei olisi odotettavissa sen suurempaa menestystä. Heti radan jälkeen ratsastin Bonnien maastoon ja annoin sen laukata hyvän matkaa kevyttä päästelylaukkaa ruskapuiden välissä.

Se toimi. Kahdenkympin luokassa poni tuntui huomattavasti yhteistyöhaluisemmalta ja kuunteli minua mielellään. Päätin olla ottamatta niin isoja riskejä kuin metrin luokassa ja ratsastaa hyvän, tasaisen radan, josta molemmille jäisi hyvä mieli.

Ja se toimi! Kunniakierroksella Frans Kaskimaan ja Sonian takana en osannut kuin hymyillä. 

Oli ihanaa päästä lepäämään pitkän kisapäivän jälkeen. Sunnuntain maastoesteluokat olisivat meille lähinnä hauskanpitoa, joten lauantai-iltana istuin pitkään oleskeluhuoneessa muiden kanssa ja työnsin sisuksiini niin monta pöydälle jätettyä buffettidonitsia kuin pystyin.

Sunnuntaina oli täydellinen maastoestesää: puolipilvinen ja yllättävän lämmin ottaen huomioon, että elettiin jo lokakuun puoltaväliä. Olin ilmoittautunut neljänkymmenen sentin luokkaan Agilla sillä arvelin, että maastoilu voisi olla sen mieleen.

Agi suretti minua: olin jo jollain tasolla hyväksynyt sen, ettei siitä tulisi kilpahevosta. Kun nousin sen selkään tallipihalla kimo hevonen hyöri tavalla, jota se ei ollut tehnyt pitkiin aikoihin niinä rauhallisina talli-iltapäivinä, joina olin käynyt ratsastamassa sitä. Se ei selvästi pitänyt ympärillä pyörivistä ihmisistä eikä hevosista, joita se ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin.

Niinpä ratsastin Agia kaikessa rauhassa. Puolivälissä maastorataa ymmärsin, että jos Agi olisi tiennyt mitä oli edessä, se olisi luultavasti pyytänyt ettei sijoittuisi. Tiesin, että se hermostuisi ja stressaantuisi siitä, että joku tulisi kiinnittämään rusettia sen poskihihnaan ja että sen pitäisi seisoa vieraiden hevosten lähellä ihmisten tuijottaessa sitä. 

Pienen tukin jälkeen puhalsin keuhkoni tyhjiksi, istuin satulaan ja annoin Agin hidastaa laukan tempoa. Loppuradan kuljimme oranssinkeltaisen syysmetsän poikki rauhallista keinuhevoslaukkaa - sellaista Agille sopivaa.

Bonnien kanssa metrin maastoesteluokassa minulla sen sijaan oli niin hauskaa, että nauroin ääneen syyslehtien täplittämällä vene-esteellä. Bonnie tuntui muuttuvan hetken ajaksi pieneksi risuesteponiksi, joka sinkosi esteiden yli niin lujaa ettei minun tarvinnut tehdä juuri mitään, istua vain kyydissä. Tuuli piiskasi hiuksia kasvoilleni niin, että vesi valui silmistä kun kyyristyin ponini niskaan ja annoin sen kiitää pitkin pehmeää metsäpolkua.

Miten loistava lopetus kisaviikonlopulle!

[Salma]

Linnanneito valkoisine satuponeineen Halloween-maastossa

[Salma]

ENSILUMI
26.10.2022

Ensilumi satoi keskiviikkoisena iltana, kun olin taluttelemassa Bonnieta ja Blisiä pitkin laukkasuoraa. Bliss pysähtyi ihmettelemään, ja niin me seisoimme pitkään kaikki kolme ensilumen tuoksua haistelemassa: minä, Bliss ja Bonnie.

[Salma]

Kun mopoilijoista oli selvitty, oli seuraava ongelma jo käsillä: jäästä kuului ääniä eikä Bliss voinut sietää sitä. Ailen oli jo rannalla opettanut Blisille mallikkaasti, että jäälle menosta kieltäytyminen oli paras keino olla tippumatta jäihin. Kun lopulta olimme saaneet hevosemme kutakuinkin rauhallisina Liekkijärven jäälle ja laukkasimme reippaasti, alkoi Bliss hytkyä allani. Kakkasiko se? Ei suinkaan - jää oli luultavasti risahtanut mikä oli ponilleni merkki siitä, että oli aika lähteä kotiin. Pitkän maanittelun ja Oilin henkisen vetoavun avulla sain lopulta Blisin rauhoittumaan ja jatkamaan matkaa.

Jäämaasto 22.1.2022

[Salma]

JOULU SAAPUU
4.12.2022

Talli alkoi olla jo joulukunnossa. Minä ja Lyyti olimme käyneet sytyttämässä lyhdyt tallin eteen toisen adventin kunniaksi. Pyry ja Aleksanteri olivat eräänä iltapäivänä käyneet Emmyn pyynnöstä hakemassa metsänreunasta kuusenoksia, jotka toivat tallikäytävälle nyt huumaavaa tuoksua. Yksi jos toinenkin hevonen yritti hamuilla kaltereihin kiinnitettyjä oksia, samoin kuin karsinoiden oviin kiinnitettyjä joulukransseja. Pikkuponien karsinalle oli ilmestynyt piparisydänkin. Yhä useampana iltana oleskeluhuoneen mikro oli kilahdellut alkuyöhön asti, kun olimme kerääntyneet sohvalle ja tupapöydän ääreen juomaan glögiä. Hanneskin oli asetellut muutaman tummanvihreän kiven koristeeksi pesarin ikkunalle.

Olin kaivanut esiin molempien ponieni punaiset loimet ja aloittanut samalla joulusiivouksen Bonnien varustekaapissa. Blisin varustemäärä oli vielä toistaiseksi pysynyt kohtuullisena, vaikka minua kutkutti päästä tuhlaamaan Power Jumpista voittamaani 30 000 euroa. Ennen varusteita olin kuitenkin ajatellut ostaa sillä muutamia joululahjoja, mietin nyt seistessäni Bonnien karsinassa ponia harjaten.

Sunnuntai-ilta oli jo pimentynyt tallin ikkunoiden takana. Yläkerrasta raikui Cellan missä tahansa tunnistettava nauru. Iiris astui ulos satulahuoneesta ja heilautti kättään, ennen kuin lähti nousemaan portaita oleskeluhuoneeseen. Portaikossa pinteleitä rullaava Ada väisti niin, että Iiris mahtui hänen ohitseen. Juli ja Vili puhuivat kovaan ääneen pesarissa, jossa Charlie oli seisonut letkutettavana jo hyvän tovin. Manny kulki puhelintaan näperrellen odotteluhuoneen kokisautomaatille. Jasmiina kurkisti satulahuoneesta tallin puolelle, mutta ei tullutkaan ulos, vaan veti päänsä takaisin ja sulki oven. Antonia ei ollut näkynyt koko viikonloppuna.

Työnsin harjan Bonnien harjakassiin ja seurasin Iiristä yläkertaan. 

[Salma]

ITSENÄISYYSPÄIVÄ



Itsenäisyyspäivän maastolenkillä Bonnie ja pari päivää sitten talliin muuttanut Koopa pääsivät irrottelemaan. Minä ja Koopan selkään hypännyt Lyyti keskityimme kyydissä pysymiseen. 

[Salma]

30.12.2022

Välipäivinä talli oli niin tyhjillään, että tuntui välillä suorastaan aavemaiselta. Vaikka oli mitä parhain talvisää, tuntiratsastajat olivat kadonneet joulunviettoon. Agikin oli suorastaan tyytyväinen lauhassa pakkasilmassa.

Minun oli pitänyt jo pidempään irtohypyttää Blisiä saadakseni jonkinlainen tuntuma sen hyppykapasiteetista. Raahasin tallilla olleen Pyryn kanssa estekujan valmiiksi ja päästin Blisin irti maneesin keskellä. Se seisoi korvat hörössä keskihalkaisijalla ja pärskähteli, ennen kuin lähti liitelevässä ravissa kiertämään uraa.

Puomit kohosivat ja kohosivat. Kun viimein hilasin ylimmän puomin 125 senttiin, jopa maneesin laidalla siivoillut Pyry pysähtyi katsomaan. Bliss leiskautti esteen yli kevyesti, kuin olisi ollut siipiään vasta verryttelevä lintu.

Minä ja Pyry vaihdoimme katseen. En voinut estää vatsanpohjassani tuntuvaa lämmintä lehahdusta. Tätä olin toivonut - ponia, jonka kanssa voisin jatkaa sitä, minkä Bonnien kanssa olin aloittanut.

Ainoa ikävä sattumus oli, että vaaleanpunaiseksi maalattu apupuomi, jonka avulla olin Blisin kanssa harjoitellut lähestymisiä (puomi oli muita paksumpi ja siksi erottui maneesin hiekasta hyvin), lojui katkenneena estevarastossa. Kuka ihme sen oli katkaissut, ja miten, mietin taluttaessani poniani talliin…

[Salma]

Olimme Emmyn kanssa ratsastamassa Pupulla ja Blisillä, kun kentälle lensi tallin kulmalta yksinäinen sipsipussi. Ja ihmeitä tapahtuu: Pupun luonteenlaatuun jo hieman tutustuneena siltä oli odotettavissa jäniksenloikkia, mutta Bliss sen sijaan vain vaihtoi hämmentyneenä painoa jalalta toiselle. Pupukin rauhoittui leimahduksensa jälkeen ja yritti nuolla sipsipussin sisäpintaa, kun jalkauduttuani kävin esittelemässä tammalle kauhistuttavaa rapisevaa lentelijää. Blisin suupielestä livautin hevosnamin, sillä näin tasapainoista reaktioita - etenkään toisen hevosen seurass - ei meistä vielä kukaan ollut siltä nähnyt. 

[Salma]

Marraskuussa kävin Blisin kanssa maastotaitokilpailuissa Nuppulanharjulla. Kisat olivat loistava tilaisuus totuttaa Blisiä vieraaseen paikkaan ja matkustamiseen. Otin Aginkin mukaan, sillä mielessäni oli jo pitkään pyörinyt, että se voisi kaivata estetreenien sijaan muunlaista puuhaa. Se ei edelleenkään juuri nauttinut hyppäämisestä, enkä minä edelleenkään tiennyt, pitäisikö vielä yrittää saada sitä innostumaan.

Bliss sen sijaan oli innoissaan. Ratsastusluokassa oli kymmenkunta ratsukkoa, mikä riitti selvästi siihen, että Blisin moottori käynnistyi. Varsinainen ratamme meni vähän penkin alle, koska poni ei malttanut keskittyä suorittamiseen, vaan tuijotteli muiden hevosten perään ja yritti pyörähtää pois reitiltä. Hapsukujan läpi se ravasi niin nopeasti, että ehdin itse tuskin huomata missä menimme. 

Kaiken kaikkiaan päivä oli kuitenkin hauska. Mielialaani varjosti hieman se, että Agi kieltäytyi kulkemasta, kun kannoin kädessäni seivästä ja melkein nousi pystyyn, kun ratsastin sen banketille. Bliss vaikutti kuitenkin hyväntuuliselta ja innostuneelta. Kotimatkalla mietin, että kaiken järjen mukaan minun olisi pian tehtävä päätös, mitä tekisin suurelle herkkäluontoiselle estehevoselleni, joka ei selvästikään halunnut olla estehevonen. 

[Salma]

27.3.2023

Tuntui ihanalta olla taas Seppeleessä Hallamaan jälkeen.

Istuin aitan vierustalla mietiskelemässä kevään kisasuunnitelmia ja nojasin päätäni seinähirteen, jota aurinko oli viimein alkanut lämmittää niin, että sen saattoi tuntea. Kauempana tammatarhassa sekä Bonnie että Bliss paistattelivat päivää heinäkasan luona ohuissa ulkoloimissaan. Tallin räystäältä tiputti vettä niin, että Iiris, joka talutti Vapun ulos hoitopuomille, taisi saada kiljahduksesta päätellen melkoisen ripauksen niskaansa. Vappu ei sävähtänytkään, vaan asettui hoitopuomille ja alkoi hamuta siltä lunta ylähuulellaan. Olin kuulevinani, miten Iiris käski Vappua olemaan syömättä lunta. 

Suljin silmät ja käänsin kasvot nautiskellen kohti aurinkoa. Olin ilahtunut valtavasti, kun Lionel oli täysin yllättäen soittanut ja ilmoittanut olevansa Suomessa. Kun hän oli muutaman tunnin kuluttua astunut Hallamaa-Helsinki-bussista pienen matkalaukkunsa kanssa, olin halannut Lionelia niin lujaa, että hän oli ähkäissyt ja pyytänyt irrottamaan. Oli kyse sitten lasketteluinnosta tai halusta nähdä minut, olin onnellinen siitä, että sain viettää Lionelin kanssa kokonaisen päivän.

Yöllä olin tosin yllättynyt hieman löydettyäni Lionelin ja Matthiaksen yhteentyönnetyistä sängyistä ja melkein hipsinyt takaisin hotellin alakertaan kysyäkseni, pääsisinkö nukkumaan jonkun huoneeseen. En pimeän keskeltä ollut ollut varma, kuinka lähekkäin kaksi unisesti tuhisevaa miestä oli nukkunut. Aamulla Matthias oli lähtenyt liukkaasti huoneesta jo ennen kuin Lionel heräsi ja mutissut jotakin unohtuneista avaimista. 

Talli oli ollut tänään rauhallinen (mitä en lainkaan ihmetellyt rinneviikonlopun jäljiltä) ja mietiskelin raukeasti, kuinka kauan kestäisi, ennen kuin Raven Crossing -kuume valtaisi kisaporukan. Olin etsinyt Bonnien kisatarvikkeet valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen Hallamaata, sillä olin arvellut, että rinneretken jälkeen itsekin haluaisin keskittyä vain rentoon treenailuun passin ja varasuitsien etsimisen sijaan. Nyt minulla oli koko alkuviikko aikaa ratsastaa kaikessa rauhassa ennen viikonlopun kisoja. 

Pääsiäinenkin lähestyi, samoin toukokuun maastoestetuntirypäs. Annoin katseeni levätä Blisin kapealla selällä, jonka takaa aurinko leppoisasti paistoi. Tuleva kevät kertoisi varmasti paljon senkin kisatulevaisuudesta. 

[Salma]

8.5. Hanami
Ruotsissa on kaunista, huomattavasti lämpimämpää kuin Liekkijärvellä. Bonnie on laivamatkan jäljiltä energinen -- en tiedä muistaako se Markarydin tuoksua, mutta ainakin se seisoo pää korkealla ja tuijottelee pitkään ympärilleen, kun olen noussut satulaan ja yritän patistella sitä käyntiin. Viimein se nytkähtää liikkeelle. Sen askel on joustava ja karva kiiltää, vain pari yksittäistä jouhta on irronnut eilisiltana tarkkaan kiinnitetyistä leteistä. Suussani maistuu hiuslakka. Valtteri juttelee Antonille kauempana, Bonnie ottaa sivuaskeleen, aurinko paistaa kirkkaana kuin kesäkuuaamuina, ja sitten olemmekin jo kympin radalla.

Rata menee kohtalaisesti. Bonnie pudottaa toiseksi viimeisellä esteellä, mikä on täysin minun vikani. Aika itsessään olisi ollut hyvä (riittänyt toiseen sijaan, kuten mietin vähän harmissani radan jälkeen availlessani vesipullon korkkia), ja jos olisin malttanut ratsastaa edes vähän pidemmän tien, pudotusta ei ehkä olisi tullut ja olisimme voineet sijoittua. Jusulta luokka menee hyvin, ja Majinalta, joka tuntuu pärjäävän kauniin hevosensa kanssa melkein minne meneekin. Erityisen ylpeä olen kuitenkin Kurresta, jonka posket loistavat peiteltyä ylpeyden punaa kymmenennen sijan -- isossa luokassa sijoittumisen -- takia. 


9.5. Hanami
Tiistaina pääluokkamme, 120 senttiä, menee huonommin. Ensimmäinen pudotus  tulee jo kolmannella esteellä ja se saa Bonnien hermostumaan. Loppuajan yritän saada ratsastettua edes siistiä, kunhan-Bonniella-on-mukavaa-rataa, mutta juuri nyt mukava rata ei kiinnosta Bonnieta. Se hyppää haluttomasti ja potkaisee takajalat ilmaan sarjaesteen jälkeen, ja hetken ajan jo huolestun, että se on jotenkin kipeä. Radan jälkeen taluttelen sitä pitkään, tarkkailen jalkoja ja tunnustelen ovatko ne kuumuneet, ja vasta pitkän ajan kuluttua tulen siihen tulokseen, että Bonnie oli vain yksinkertaisesti haluton. Kahdeksan virhepistettä ei juurikaan harmita minua, pääasia että poni on terve. Mielessäni häivähtää, että jos starttaisin kahdella hevosella, ei Bonnien huono päivä -- tai kipeys -- tarkoittaisi koko kisojen menevän meidän osaltamme penkin alle. Tunnen etäistä harmitusta siitä, ettei Bliss ole edistynyt niin nopeasti kuin olisin toivonut, mutta harmitus katoaa nopeasti Antonin sijoittuessa koko luokassa seitsemänneksi. Käymme drinkeillä luokan jälkeen, Anton ja minä ja Riinis, ja törmään lähestyvään iloon tajutessani, että voin käyttää koko loppuviikon Markarydissä pelkkään nauttimiseen. 


13.5. Kultasaari (Power Jumpin kvaalikilpailu)
Epämääräinen kisaonni jatkuu. Olemme Power Jumpin kvaalikilpailuissa Kultasaaressa, enkä ole varma otanko vain turhia riskejä vai tuntuuko Bonnie jotenkin kummalliselta. Starttaamme kahdessa warm up -luokassa, ja molemmissa olemme tasaisen, vastaansanomattoman, muuksimuuttamattoman puolivälissä. Toisessa luokassa ratsastan selvästi liian kiireellä (8 virhepistettä ja yksi luokan nopeimmista ajoista), ja suurella todennäköisyydellä toisenkin luokan pudotus johtuu vain omasta huolimattomuudestani. Onneksi Kultasaaressa on kaunista ja kesäistä. Taluttelen Bonnieta illansuussa pitkään ja annan sen nyhtää ruohoa hiekkatien viereltä samalla kun toivon, että huominen osoittautuisi paremmaksi kisapäiväksi. 


14.5. Kultasaari (Power Jumpin kvaalikilpailu)
Huominen toden totta on parempi -- ei paljoa (olemme sijalla 14/64), mutta sen verran, että mielialani nousee huomattavasti. Varsinaisessa kvaaliluokassa teemme puhtaan radan, ja vaikka se on vähän hidas emmekä kvaalaudu suoraan Power Jumpiin, olen hyvällä tuulella koko loppupäivän. Tuntuu, että olen saanut jälleen kiinni siitä, miten Bonnie toimii. Ajelemme Adan kanssa Seppeleeseen kaikessa rauhassa pitkin hiljaisia teitä, kuuntelemme musiikkia ja avaamme auton kaikki ikkunat niin, että tuuli humisee emmekä kuule muuta kuin sen. 


2.6. Kozlov Estate
Kisamatka Venäjälle tulee yllättäen. En itse edes huomaa kutsua, vaan ilmoittaudun mukaan vasta, kun Valtteri luulee minun olevan lähdössä ja puolivahingossa puhuu minut mukaan. Olen vähän huolissani Bonnien jaksamisesta: en sen takia, että pelkäisin varsinaisen kisaamisen olevan liian raskasta, mutta arvelin, että poni saattaisi arvostaa rauhallisia päiviä Seppeleessä ainaisen toiseen maahan matkustamisen sijaan. Kozlov Estatessa Bonnie kuitenkin vaikuttaa olevan mitä parhaimmalla tuulella. Metri menee hurjastellessa (ja muistona siitä keräämme neljä virhepistettä), mutta kahdessakympissä tulemme yhdeksänneksi ja sijoitumme. Rata on vaikea, vain kaksi ratsukkoa ratsastaa puhtaasti sekä perusradan että uusinnan. Valtterin ja Riiniksen radat eivät mene yhtä hyvin. Yritän etsiä heitä luokkien jälkeen, mutta ehdin nähdä pitkänhuiskean parivaljakon katoavan tallin taakse enkä sitten jostain syystä haluakaan seurata. Päätän sen sijaan talutella Bonnieta ja Anton liittyy Sylvin kanssa seuraani, hiljaisena ja vähän jurona, mutta kuitenkin. 


9.6. Seppele Cup
Bliss on hermostunut, niin terävä ja jäykkä, että ihmettelen kun saan edes ratsastettua sen kohtalaisen siististi helpon C:n ohjelman läpi. Olen yrittänyt olla ottamatta paineita Seppele Cupista onnistumatta siinä kuitenkaan täysin. Tunnen tuntiratsastajien katseet niskassani -- kentän laidalle on kokoontunut yllättävän iso yleisö, enkä aivan osaa sanoa, ovatko kaikki vain kannustamassa kavereitaan. Kun ratsastan Blisin ulos kentältä, olen kuulevinani lisääntynyttä kuiskuttelua katsomon suunnalta. Bliss ei välitä, ja minäkin yritän olla välittämättä, mutta en onnistu täysin. 

Puomiluokka ei mene senkään paremmin, olemme toiseksi viimeisiä. Yritän niellä huoleni hoitaessani Blisin talliin ja suunnatessani kentän laidalle katsomaan viidenkymmenen sentin luokkaa. Olen ollut varma siitä, että Blisistä tulisi loistava esteratsu, yhtä vaivattomasti ja huomaamatta kuin Bonniestakin oli aikoinaan tullut. Epäilys on kuitenkin nostanut uteliasta päätään ja kohottanut minulle kulmiaan. Ensin Agi, nyt Bliss -- mitä jos se, mitä minun ja Bonnien kohdalla on tapahtunut, on ainut tilaisuuteni? 


10.-11.6. Seppele Cup
Bonnien luokat sujuvat nousujohteisesti. Lauantaina hyppäämme kympissä vähän puolivälin alapuolelle, ja käytän loppupäivän istumalla katsomossa katselemassa muita ratsukoita. Sunnuntain Trophyn kahdessakympissä tulemme kolmansiksi, mistä olen hyvin iloinen. Annan sekä Bonnielle että Blisille pitkän viikonlopun, jonka aikana käyn maastoilemassa ilman satulaa Adan kanssa enkä edes ajattele kilpailemista. 


21.6.
En ole viettänyt vielä erityisen paljon aikaa Lucian kanssa kaksin. Kun jäämme oleskeluhuoneen tupapöydän ääreen kaksin, minua jännittää sekunnin, kaksi -- mutta sitten päädymme puhumaan hevosista ja jännitys raukeaa. Lucia esittelee minulle Doomista, Ilvessuon hevosta, jolla on alkanut kisata jokin aika sitten. Katselen hajamielisesti videota, jossa Doomis kaartaa Lucian alla sarjaesteelle parin viikon takaisessa Seppele Cup -osakilpailussa, enkä ole aivan varma miksi, mutta silloin tapahtuu jotakin.

Mielessäni herää ajatus.  

[Salma]

30.6. Raven Crossing: Bronze
Lähdemme jälleen kisaamaan Raven Crossingiin: minä, Sisu, Iiris, Eedi, Lucia, Riinis, Kurre, Valtteri, Krista ja Mistel. Matkalla on kuuma, autot ovat täynnä, sekä hevoset että kisaväki hikoilevat ja joudumme pysähtelemään monta kertaa juomaan ja jaloittelemaan. Kun viimein olemme päässeet perille ja kisa-aamu valkenee, on minulla juuripestyissä kisahousuissa, hiukset nutturalla, hiukan epäuskoinen olo. Missä on kaikki se hiki ja väsymys, johon juuri ehdin tottua?

Perjantai alkaa Open Dressagella, joten ehdin nukkua pitkään ja Bonnien hoidettuani asettua kisakatsomoon aamupalani kanssa vasta kymmenen aikoihin. Minua kaduttaa, etten ollut katsomassa Sisun ensimmäistä luokkaa, mutta lohduttaudun ajattelemalla syvää untani ja luokkia, joissa hän myöhemmin tulee starttaamaan. Olen lähettänyt heti herättyäni Sisulle anteeksipyyntötekstiviestin ja toivottanut kisaonnea, vaikka luulenkin, että hän viestin lukiessaan on jo ehtinyt ratsastaa ohjelmansa. Helposta C:stäkin minulta jää puolet näkemättä, mutta ehdin kuitenkin hyvin taputtamaan palkintojenjaossa Iirikselle ja Sisulle, jotka molemmat sijoittuvat. Iiriksen kasvot hehkuvat niin, ettei hän näytä malttavan istua satulassa, kun ruusuke kiinnitetään Vapun poskihihnaan. Eedi on ratsastanut viimeiseksi ruunikonkimolla puoliverisellä, jonka nimeksi muistelen Reiska, mutta ei näytä olevan niin pahoillaan.

Helpon B:n aikana yhä unisen näköiset Kurre ja Valtteri valuvat katsomoon. Mutustelemme viinirypäleitä ja keksejä katsellessamme luokkaa ja taputtaessamme kätemme kipeiksi aina, kun tuttu ratsukko poistuu kentältä. Lucian alla on kauniisti liikkuva Doomis, jonka pitkiä askelia hiljenen seuraamaan koko ohjelman ajaksi. Sisu ratsastaa Susulla luokan toiseksi. Olen hänestä niin ylpeä, että nousen seisomaan ja kuvaan koko palkintojenjaon. Iiris on toiseksi viimeinen, mutta hänestä näen luokan jälkeen vain vilauksen, kun hän taluttaa Vappua kohti tallia. 

Käymme lounaalla helpon A:n aikana. Kaikki ovat heränneet ja kisavaatteissaan, Riiniskin, joka jäi vielä valvomaan siinä vaiheessa kun itse illalla livahdin hotellihuoneeseeni. Riinis hymyilee minulle vaisusti, kun katseemme kohtaavat, ja alkaa pyörittää spagettia haarukan ympärille. 

Osa kisaporukasta juoruilee, että vaativassa B:ssä on Linnéa Roos -niminen ratsastaja, jonka arvellaan nimen perusteella olevan Matthiaksen sisko. En tiedä, onko huhuilla perää, mutta tulen kuitenkin mukaan katsomaan kuinka tämä nimenomainen vaaleatukkainen ratsastaja liitelee kahden voimakkaasti liikkuvan puoliverisen selässä. Minua hieman nolottaa, kun istumme katsomossa Linnéaa tuijottaen kuin joukko erityisen uteliaita pöllöjä, mutta Linnéa ei kiinnitä meihin mitään huomiota. Ohjelmansa ratsastettuaan hän katoaa tallin suuntaan, enkä ainakaan minä törmää häneen enää koko kisapäivän aikana. 

Katson vielä 50-90 sentin luokan ennen kuin lähden valmistautumaan omiin luokkiini. Rata on vaikea, kolme parastakin saavat neljä virhepistettä. Lucia ratsastaa loistavasti (ja nopeasti!) Doomiksella, vaikka puomeja tuleekin kaksi. Krista saa 16 virhepistettä ja minua harmittaa hänen puolestaan, vaikka tallialueella törmätessämme Krista hymyileekin urheasti. 

Bonnie tuntuu lämmittelyssä hyvältä. Metrin luokassa on paljon kisatuttuja -- Disa ja Sofia, ja tietysti Valtteri -- ja koska starttaamme toiseksi viimeisinä, ehdin kaikessa rauhassa lämmitellä Bonnieta ja jutella kiireettömimpien kanssa. 

Rata on tekninen ja sillä tavalla ahdas, etten oikein uskalla ratsastaa niin nopeasti kuin haluaisin. Aika on hidas, eikä riittäisi sijoitukseen siitäkään huolimatta, ettei Bonnie kompuroisi viimeisellä esteellä ja ottaisi puomia. Valtteri sen sijaan ratsastaa Siriuksella kultaa niin nopeasti ja pelottomasti, etten voi jälkeenpäin kuin katsoa kerta toisensa jälkeen ihaillen ratavideota. Olen Bonnien kanssa yhdestoista, vähän puolenvälin yläpuolella ja vaikka keskinkertainen tulos hieman harmittaa, olen ylpeä Valtterista.

Metrikympissä kisaa minun ja Valtterin lisäksi Kurre. Muistan vieläkin Kurren ylpeät kasvot Hanamissa sijoittumisen jälkeen ja lähetän nopean toiveen maailmalle siitä, että hän sijoittuisi. Rata on minusta vähän helpompi kuin metrissä;  tilaa on enemmän ja ratsastajalle on jätetty mahdollisuuksia arvioida, tekeekö pitkän vai lyhyen tien. Bonnie on innokas ja liikkuu hyvin, mutta yhden puomin jälkeen alan ratsastaa varman päälle ja jäämme luokan puoliväliin. Valtterin menestys sen sijaan jatkuu. Hän ratsastaa neljänneksi ja hymyilee kunniakierroksella niin leveästi, että en ihmettelisi, vaikka jokunen kamera ylivalottuisi hänen hymystään. Kurre on viidenneksi viimeinen. Onneksi starttaan seuraavassakin luokassa vasta aivan loppupäässä ja ehdin käydä -- ikään kuin muuten vain -- taluttelemassa Bonnieta ja Karia pienen hetken vihreällä hänen kanssaan.

Kahdenkympin luokkakin on visainen. Arvon nopeuden ja varovaisen tien välillä, ja pari ratsukkoa nähtyäni päätän kokeilla vauhtia. Se sekä kostautuu että palkitsee. Kaarteessa yksi puomi tippuu, mutta aika on niin nopea, että olemme seitsemänsiä. Olen vähän harmissani siitä, että sekuntiakin nopeammalla ajalla olisimme sijoittuneet, mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen suoritukseen. Kaiken lisäksi seppeleläisten voittokulku jatkuu tässäkin luokassa: Riinis ratsastaa huolellisen radan ja tulee Isalla kolmanneksi.

Jäähdyttelen Bonnien ja hoidan sen talliin kolmenkympin aikana. Juuri kun olen vaihtamassa kisavaatteita pois soittaa Valtteri minulle, että Riinis on sijoittunut jälleen, tällä kertaa toiseksi. He ovat jo lähdössä mitalijuhliin eivätkä löydä minua -- kiiruhdan ulos tallista ja hyppään autoon iloisena siitä, että omat luokkani ovat nyt ohi ja tulevat päivät Latviassa saisin vain nauttia. 



2.7. Raven Crossing: Bronze
Lauantai on ollut vapaapäivä koko kisaporukalle. Olemme levänneet, talutelleet hevosia, syöneet hienossa rantaravintolassa ja käyneet tanssimassakin hetken pienellä klubilla hotellin alakerrassa. Tänään minä olen ainoastaan kannustajan roolissa. Kello on vasta kahdeksan aamulla, mutta istun jo kesämekossani katsomon ensimmäisellä rivillä ja katselen, miten Eedi lämmittelee Doomista kauempana. Ponissa on minusta jotakin taianomaista. 

Mistel, joka on eilen illalla väläytellyt hotellihuoneessa järjestetyissä Trivial Pursuitin maailmanmestaruuksissa ällistyttäviä tietomääriä, ratsastaa Tellalla toiseksi vaativassa B:ssä. Eedillä ei suju aivan niin hyvin -- liekö syynä ollut varhainen aamu vai lämpötila, joka on jo tässä vaiheessa kohonnut melkein kahteenkymmeneenviiteen. Käyn ostamassa limsaa ja pienen viuhkan sillä aikaa, kun vaativa A alkaa. Mistel uusii sijoituksensa -- tarkemmin sanottuna hän on tällä kertaa Tellalla kolmas -- ja Kallan kautta minulle tuttu Sarah Reyeskin ratsastaa hyvin. Eedi näyttää irvistävän itsekseen nähdessään, että hänen sijansa voikolla Samaralla jää luokan viimeiseen kolmannekseen. 

Ja se onkin kisaporukkamme viimeinen luokka. Keräämme tavaramme kasaan, katsomme vielä miten Veera Riekonkoski voittaa Intermediate I:n ja lähdemme sitten pitkälle kotimatkalle -- mukanamme kaiken kaikkiaan kymmenen ruusuketta.



20.7. Heinähyppy
Muutaman viikon kuluttua käymme estekisoissa pienemmällä porukalla: päivämatkalle Heinähyppyyn lähtevät minun lisäkseni Lucia, Tiiu ja Liinu. Bonnie tuntuu vähän haluttomalta lastatessa, mutta toivon kisojen olevan rennot ja sen piristyvän päivän mittaan. 

Matka ei ole onneksi pitkä. Helmipurossa on hyvät puitteet ja jätän Bonnien hyvillä mielin syömään matkaheiniään, kun menen katsomaan 50-60 sentin luokkaa. Lucialla on allaan taas Doomis, ja vaikka luokka on pieni, hyppää poni nopeasti ja ketterästi kuin tietäisi kisaavansa aikaa vastaan. On hauska nähdä se koululuokkien jälkeen esteilläkin. En ole nähnyt Doomiksen juuri hyppäävän enkä ollut arvannut, että sen tekniikka olisi niin hyvä. 

Tiiu ratsastaa Peckillä kolmanneksi, parilla sekunnin sadasosalla Lucian ja Ponin edelle. Taputan Tiiulle kentän laidalta radan jälkeen ja hän katsoo minua kulmiensa ja mitenkuten siististi letitetyn tukkansa alta, kuin olisi puolittain iloinen ja puolittain ärsyyntynyt siitä, että hurraan hänelle. Lasken käteni kentän laidalle ja hymyilen, ja vastahymynä saan kevyen poskipään värähdyksen ennen kuin hän kääntyy ja taluttaa Peckin pois.

Ehdin juuri ja juuri katsoa 80-100 sentin luokan, jossa Liinu ratsastaa vauhdikkaasti, mutta vähän epäonnisesti Rutulla. Heilautan hänelle kannustavasti ennen kuin livahdan katsomosta ja lähden talliin varustamaan Bonnieta. Liinu olisi mielestäni ansainnut sijoittua paremmin, koko rata oli näyttänyt hirvittävän hyvältä ennen pudotusta katsomopäädyn okserilla. 

Bonnie tuntuu olevan vähän jumissa. Se toimii radalla ihan hyvin, mutta jo puolivälissä tiedän, ettei sijoituksista kannata haaveilla. Kahden huonosta tiestä johtuneen pudotuksen jälkeen keskityn ratsastamaan loppuradan niin, että poni saa liikkua mahdollisimman rennosti ja estelemättä. Se keveneekin vähän, mutta heikkoon sijoitukseemme se ei tietenkään enää vaikuta. Marjaana Helén, jonka tunnistan tallilta Eedin -- niin, miksi? --, ratsastaa toiseksi ja poseeraa hetken kuluttua ihailevien kisaturistien kuvissa niin tottuneesti, että mietin, onko hän ollut joskus malli.



21.7. Misangien tallin avajaiskilpailut
Seuraavana päivänä lähdemme Misangien tallin avajaiskisoihin. Näihin kisoihin eivät Seppeleestä osallistu kuin minä ja Ada, joka on tarkistanut Bonnien kisakaapin ja pessyt puolestani kultakanttisen kisahuovan. Paikalla on paljon tuttuja kansainvälisistä kisoista. Minulla on yhtä aikaa sekä kodikas että vähän tarkkailtu olo: poneineni minusta on aina tuntunut, että meidän yllämme on tietynlainen katse. Toivon kovasti katseen olevan hyväntahtoinen. 

Bonnie sijoittuu kahdessakympissä toiseksi, mistä olen oikein tyytyväinen eilisen radan jälkeen. Jään haaveillen katsomaan etenkin 135 luokkaa. Salaa toivon, että minulla olisi ratsu, jolla voisin osallistua kolmenkympin luokkiin, ehkä jopa neljäänkymmeneen. Bliss on kuitenkin jäänyt vähän pieneksi ja tiedän, että vaikka siitä tulisi miten hyvä, ei ponikokoisella eläimellä kolmenkympin ylittäminen juuri onnistu. 

Illalla on pienet illanistujaiset, mutta ehdin olla paikalla vain pienen hetken ennen kotimatkalle lähtöä. Huomenna tapaisin taas osan seppeleläisistä, kun kisaputki jatkuisi Ahvenanmaalla...

[Salma]

22.7. Åland Weekend II
Sitten onkin jo lauantai ja olemme Åland Weekendeillä. Meitä on jälleen kerran paljon: minä, Aleksanteri, Riinis, Iiris, Matthias, Valtteri, Saaga, Emmy, Lola ja Gia. Kisaan vasta huomenna, joten pääsen nauttimaan turistin asemasta koko päivän. Minä ja Emmy majoitumme yhdessä, ja kun olemme jättäneet tavaramme sievään niitymaisemaiseen  hotellihuoneeseen (jossa on valtavan somat ruusutapetit), on meillä jo kiire kisa-autoon. Emmyn kanssa majoittuminen tuntuu mukavalta, vaikka tallinomistajuudesta luopuminen taitaa edelleen hiertää vähän välejämme. Tai sitten vain kuvittelen? 

Luokkakoot ovat valtavia. Helpossa B:ssäkin on yli neljäkymmentä ratsukkoa, enkä voi kuin pureskella kynsiäni katsellessani miten hieno hevonen toisensa jälkeen astelee kouluaitojen sisään. Doomis, johon olen iskenyt silmäni, on tässäkin luokassa, mutta sen selässä on Lucian sijaan ilvessuolainen ratsastaja, jota en tunne. Aleksanteri sijoittuu kolmanneksitoista ja näyttää ohjelmansa jälkeen niin hämmästyneeltä, että jättää ohjat groomina toimineelle Matthiakselle ja kävelee talliin ilman hevostaan. Sarah Reyes ratsastaa ykkössijalle hirvittävän hienolla mustalla sinevalaisella, jota en ole ennen nähnyt. Toivon salaa, että Daniel olisi jossakin päin kisa-aluetta, ihan muuten  vain katsomassa miten hänen kasvateillaan menee. Aina silloin tällöin minulla on kova ikävä häntä. 

Helpossa A 1:ssä Iiris on ainoa starttaava seppeleläinen. En voi olla irvistämättä salaa, kun hän jää 43. sijalle -- en siksi, että olisin pettynyt Iirikseen, vaan siksi, että tiedän hänen saattavan ottaa asian raskaasti. Iiris on ollut aika pahantuulinen koko päivän, ja jos olen aivan rehellinen, olen tehnyt parhaani pysyäkseni pienen etäisyyden päässä hänestä. Riiniksen ja Iiriksen hotellihuoneesta oli Matthiaksen mukaan aiemmin kuulunut kovaäänistä keskustelua, eikä minulle ollut selvinnyt, oliko kyseessä ollut iloinen vai vihainen keskustelu. 

Onneksi Iiris voittaa helppo A 7:n! Minä, Saaga, Emmy, Riinis ja Gia istumme jännittämässä koko ison luokan, ja melkein kiljahdan ilosta, kun tajuan että Iiris ohitti toiseksi tulleen ratsukon muutamalla sadasosalla. Iiris näyttää paljon rentoutuneemmalta, oikeastaan melkein itkeneen näköiseltä, kun vaativan B:n alkaessa kiipeää katsomoon meidän luoksemme. Aleksanterikin on ilmestynyt kisakatsomoon. Luokassa starttaavat niin Eedi kuin Matthias ja minusta tuntuu, etten juurikaan hengitä kummankaan ratsastuksen aikana.  Molemmat ovat luokan puolivälissä tai vähän sen alapuolella, mutta taputamme silti villisti kummankin ohjelman jälkeen. Tässä vaiheessa päivän pituus ja takana oleva kisaputki saa minut jo nuokkumaan.

Piristyn kuitenkin huomattavasti, kun Lola ratsastaa Poemilla järjettömän hienon ohjelman ja tulee vaativassa A:ssa kolmanneksi. Otan palkintojenjaon aikana niin monta kuvaa, että hetken aikaa puhelimeni kameran rulla näyttää olevan kimojen ponien sijaan täynnä yhtä ja samaa kiiltävänmustaa ratsua. Eedi ja Matthiaskin ratsastavat hyvin. Luokan jälkeen käyn katsomassa, että jabassa heinäänsä syövä Bonnie on kunnossa, ja palaan kentän laidalle katsomaan vielä Eedin viimeiset startit. Osa meistä haluaa jäädä katsomaan GP:n, jossa totta puhuen on uskomattoman hienoja hevosia, mutta itse olen niin väsynyt, että lähden hotellille ja nukahdan jo kahdeksalta.



23.7. Åland Weekend II
Meidän varsinainen kisapäivämme on tuulinen, mutta ei onneksi sateinen. Kieputan kisanutturan hotellin pienessä vessassa ja tuhlaan muutaman pinnin putkistolle kumotessani pinnipussini vahingossa lavuaariin. Kisa-autossa haukotellaan. Yksi jos toinenkin on kuulemma viettänyt viime yöstä isomman osan kahdella jalalla kuin sängyssä.

Hoidettuani Bonnien katson puolikkaan luokan ennen kuin aloitan lämmittelyn. Ehdin juuri ja juuri seurata Saagan radan: kaikki näyttää menevän hyvin, ennen kuin kaksi pudotusta seuraa toisiaan nopeasti ja arvaamatta. Minun tekisi mieli jäädä kysymään Saagalta, miltä rata oli tuntunut, mutta en ehdi. Metrin luokka menee minulta ohi (kuulen jälkikäteen, ettei suurta menestystä seppeleläisille ollut tullut), kun ravailen Bonniella ja yritän tunnustella, millä tuulella se on tänään. 

Valtteri osoittautuu jälleen kerran kovaksi vastukseksi. Kympissä hän ratsastaa Siriuksella aivan ilmiömäisesti toiselle sijalle, eikä minulla melkein kymmenen sekuntia hitaamalla ajalla ole juuri mahdollisuuksia hänelle. Rata on hauska ja sillä olisi ollut mahdollisuus mennä kovaa, ja minua pikkuisen kaduttaa jälkikäteen, että olen ratsastanut niin varman päälle. Kahdessakympissä vaihdan kuitenkin taktiikkaa. Painaudun Bonnien niskaan ja annan sille niin paljon ohjaa, että vähän pelottaa, ja se hyppää hienon puhtaan radan. En edes meinaa uskoa, että aika riittää, ennen kuin tulostaululta näen että olemme todella toisella sijalla. Seison koko loppuluokan kentän reunalla jännittämässä Gia vierelläni, ja vaikka Neea Lahdenperä ratsastaakin nopeamman ajan ja tiputtaa meidät kolmansiksi, ei se minua haittaa. Emmykin on viidentoista parhaan joukossa. Riinis saa pari harmillista puomia, mutta toteaa minulle luokan jälkeen olkiaan kohauttaen (ja tyylikkäitä ratsastushanskoja käsistään vetäen), että keskittyikin enemmän kolmeenkymppiin. 

Luokan jälkeen hoidan Bonnien talliin. Meidät on laitettu Juuso Shermanin ja Rosengårds Pickettin naapurikarsinaan ja melkein punastun, kun Juuso tulee varustamaan hevostaan ja tervehtii minua. Juttelemme muutaman minuutin hevosista ja hän kysyy ohimennen missä on se varsa, jonka takia Bonnie oli pois kisakentiltä. Puren poskeani kun vastaan, ettei Blisiä vielä varmaan ainakaan hetkeen nähtäisi Åland Weekendeillä. 

Vaikka sanonkin Juusolle syyksi Blisin iän, on minun pakko myöntää ainakin itselleni, että todellisuudessa taustalla on jotakin muutakin. 

Kisamatka on kaiken kaikkiaan mukava. Istumme iltaa rannalla, katselemme auringonlaskua ja lepäämme. Minä tosin en voi olla miettimättä, että kisaputki jatkuu vielä.



25.-26.7. Stall Haze Field Cup
Rotterdamissa on aurinkoista. En ole käynyt Haze Fieldissä aikaisemmin, ja heti tallialueelle päästyäni jään ihailemaan ennen kaikkea taivasta, joka kaartuu niin sinisenä ja kirkkaana, että näyttää melkein värjätyltä. Bonnie tuntuu hyväntuuliselta, vaikkakin vähän väsyneeltä. Olen iloinen siitä, että kisat kokonaisuudessaan ovat vähän pienemmät kuin ne, joissa olemme parina viime viikkona olleet.

Bonnie taitaa ottaa kisat lomailun kannalta. Kympissä se ottaa puomin ensimmäiseltä esteeltä, ja vaikka aika on oikein hyvä, jäämme luokan puoliväliin. Yritän pitää sen hyvässä vireessä ja ravailen Rotterdamin kirkkaan taivaan alla odottaessani kahdenkympin alkua. Se sujuukin paremmin: kolmestakymmenestä ratsukosta tulemme kuudensiksi, juuri ja juuri sijoitusten alle. Joudun radalla pidättämään Bonnieta paljon, etteivät puomit kolisisi ponin yllättävästä kesäpäivähuolimattomuudesta, mutta se tepsii. Aika on vähän huono, mutta rata puhdas.

Seuraavana päivänä starttaamme ponimestaruusluokassa 120 senttiä. Luokka on pieni, vain viiden ratsukon kokoinen. Aikomuksenani on kokeilla ratsastaa vähän tavallista tiukempia teitä, mutta heti ensimmäisellä esteellä Bonnie tekee selväksi, ettei sitä tänään huvita. Se potkaisee takajalkansa ilmaan, on vähällä kieltäytyä, tiputtaa kaikki kolmoissarjan osat ja nostaa päätään niin, että hetken pelkään sen kumauttavan minua niskallaan nenään. Jäämme viimeiseksi, ja vaikka katsojia ei ole juurikaan, jostain syystä minua nolottaa. Illan pitkä maastolenkki piristää vähän, vaikka rehellisesti sanottuna toivon sillä hetkellä olevani mieluummin kotona kuin maailmalla kisoissa.



29.7. Power Jump
Power Jumpissa on jotakin, joka saa minut sähköiseksi. En ole aivan varma, ovatko paineemme nousseet liian korkealle: nuorena Bonnie sijoittui luokissa loistavasti, ja siitä olen saanut päähäni, että vain paras tulos estäisi meitä menettämästä kasvojamme. Nytkin sormeilin kisaohjelman reunaa melkein ahdistuneena, vaikka paikalla on tuttuja ratsukoita, juuri niitä ihmisiä, joiden kanssa tiedän aina viihtyväni hyvin.

Onneksi saan katsoa luokkia alkuiltaan asti. Jos ei ota huomioon sitä, etten juuri malta hengittää ystävieni ratsastusta seuratessani, on katsomon puolella helpompi olla. Rasmus sijoittuu Jumbo-luokassa ja Riinis jää sekunnin erotuksella arvoluokasta. Yritän jäädä katsomaan myös luokkia, joissa ei ole niin paljoa tuttuja ratsastajia, mutta en malta. Kuljen monta kertaa kisa-alueen päästä päähän ja lopulta lähden lämmittelemään Bonniella, vaikka se tuntuukin hieman liian aikaiselta. 

Luokassamme on kaksitoista ratsastajaa, joista tunnen enemmän tai vähemmän ainakin seitsemän. Odottaessani omaa vuoroani sydämeni hakkaa rajusti kylkiluuta vasten enkä voi olla miettimättä, miten paljon helpommalta tuntuisi, jos en tuntisi ketään. Starttaamme Asher Byrnen puhtaan radan jälkeen, ja yleisön eteen ratsastaessani minusta -- ensimmäistä kertaa vuosiin -- tuntuu siltä kuin pyörtyisin.

Radan alku menee hyvin. Bonnie on hyväntuulinen ja innokas, mutta yhtäkkiä (johtuiko se ratsastuksestani? Harhautuivatko ajatukseni? Vai loppuiko Bonnien mielenkiinto vain yhtäkkiä?) se heittää päänsä ylös, painaa kuolaimelle ja lähestyy estettä niin vinosti, että en voi kuin kahmaista sen kaulasta ja toivoa parasta. Ensimmäisen puomin kolahdus ei ensin tunnu juuri miltään, mutta sitten taka-alalta mieleeni luikertelee ajatus, jota en saa lähtemään vaikka yritän: Asher Byrnen lisäksi puhtaan radan ovat ratsastaneet Jusu ja Alexander, mikä tarkoittaa, että neljällä virhepisteellä me emme enää sijoittuisi tässä luokassa.

Normaalisti se ei tuntuisi minusta juuri miltään, mutta täällä -- vilkaisen ympärilleni nähdäkseni, ovatko katsojat kääntyneet poispäin koska neljän virhepisteen poniratsukko ei enää herätä mielenkiintoa -- se saa vatsanpohjani kouraisemaan. Ja sitten olemmekin jo esteellä, ja Bonnie ponnistaa jälleen vinosti, ja pudotamme kaksoissarjan molemmat osat.

Radan jälkeen minua itkettää. Ada tulee perässäni talliin eikä onneksi kysy mitään, kun riisun Bonnien varusteet, harjaan sen huolellisesti ja istun sitten karsinan kynnykselle riisumaan kisahanskojani. En halua mennä katsomaan tuloksia. Ada käy hakemassa minulle voileivän ja Bonnielle heinää, ja syötyäni ajamme takaisin hotellille. En juttele muille kuin vasta yhdeksältä illalla, kun kokoonnumme hotellin ravintolaan nostamaan maljat hyvälle ratsastukselle. Minun maljani maistuu vähän kitkerältä.



30.7. Power Jump
En aamullakaan katso, monenneksi olen luokassani tullut. Hotellin aamupalalla Anton kuitenkin sattuu murjaisemaan jotakin siitä, miten voitin hänet tällä kertaa siinä versiossa, jossa tuloksia luetaan alhaalta ylöspäin. Yritän hymyillä vaikka tunnen oloni vähän satutetuksi aina siihen asti, että Anton paljastaa itse tulleensa luokassaan toiseksi viimeiseksi. Ajamme kisapaikalle yhtä matkaa, onhan kumpikin meistä kaikesta huolimatta kvaalautunut arvoluokkaan.

Tänäänkin minua jännittää niin paljon, että tekee pahaa, mutta nyt tunteeseen on sekoittunut jotakin muutakin -- häpeää. En uskalla katsoa yhtään suoritusta yli seitsemänkymmenen ratsukon luokassa, vaan odotan visusti Bonnien karsinassa ja lämmittelykentällä, kunnes meidän vuoromme tulee. 

Lopullisissa tuloksissa olemme arvoluokan sijalla 36. Tasaisella, keskinkertaisella sijalla 36. (vaikkakin ei-keskinkertaisessa joukossa), ja tänään se tuntuu yhtä aikaa hyvältä ja pahalta. Rata on puhdas eikä siinä ole mitään muuta vikaa kuin se, että ratsastan liian varovaisesti eilisten puomien pelästyttämänä.

Törmään Rasmukseen luokan jälkeen. Hänelläkin näyttää olevan kaksijakoiset tunnelmat, jos osaan lainkaan tulkita hänen hiukkasen vaivaantunutta olemustaan. Keskustelun lomassa saan selville, että hän on tullut toisella ratsullaan yhdeksänneksi ja toisella viimeiseksi. Juttelemme hetken, ja sitten käyn Rasmuksen ja Jusun kanssa onnittelemassa luokan voittanutta Dochas Misangia. Vaikka olen tänään hieman iloisempi kuin eilen, vietän voitonjuhlissa vain reilun tunnin ja lähden sen jälkeen tarkistamaan, että Bonniella on kaikki kunnossa.



5.8. Kalopsian avajaiskilpailut
Haze Fieldistä ja Power Jumpista jää valju olo. En ole ihan varma, missä on vika: Bonnien pitäisi olla parhaassa kisakunnossa, ja vaikka se välillä hyppääkin kuin unelma, puuttuu siltä samanlainen tasaisuus kuin vuosi pari sitten. Kisojen jälkeen soittelen molempien valmentajieni kanssa ja varaan Bonnielle ajan hevosfysioterapeutille tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.

Koska Bonnie kuitenkin liikkuu puhtaasti ja näyttää hyppäävän mielellään, en peru ilmoittautumistamme Kalopsian avajaiskisoihin. Kympissä olemme luokan puolivälissä (Bonnie hyppää mielellään, mutta pudottaa) ja kahdessakympissä vähän puolivälin yläpuolella (Riinis voittaa luokan kirkkaasti Isalla). 

Kaikki tuntuu sujuvan hyvin, eikä Bonnie näytä ulospäin minkäänlaisia kipeyden merkkejä lukuun ottamatta sitä pientä ärtymystä, jota siinä aina silloin tällöin on. Päätän silti jättää kisat välistä siihen asti, että fysioterapeutti ehtii tehdä vierailunsa talliin.

[Salma]

Throwback-kisoja: 26.8.2022 Seppele Cup (kesän osakilpailu)
En ole varma, jännittääkö minua enemmän Blisin vai itseni puolesta. Olen ehtinyt ratsastaa pientä tammaa huomattavasti vähemmän kuin olisin tahtonut. Se on elänyt hevoslapsen elämää Artsilan laitumilla ja käynyt vain muutamassa hassussa valmennuksessa, kun olen ensin panostanut Bonnien kanssa Power Jumpiin ja sitten palautunut huikaisevan hyvin menneistä kisoista useamman viikon ajan -- ainakin henkisesti.

Nyt tallipihalla kuitenkin kuhisee. Bliss näyttää sykeröt harjassaan melkein oikealta kisaratsulta, vaikka onkin vielä aika lihakseton ja tuijottelee muita hevosia korvat eri suuntiin sojottaen. On jo alkuiltapäivä. Puomiluokassa on yllättävän paljon vieraita osallistujia, Seppeleestä meitä on vain minä ja Vili. Sofia Kultasaari, joka osallistuu kahdella nuorella hevosella, nostaa minulle kohteliaasti kättään pihan toiselta laidalta.

Kotikisoissa on aina erikoinen tunnelma. En taida koskaan tottua siihen, että Seppeleen piha kuhisee ulkomailta tuttuja ratsukoita, ja että satulahuoneeseen mennessäni on vastassa tuntiratsastajien sijaan kymmenkunta groomia satula-arkkujen ja maahan levinneiden pintelien kanssa. Bliskin näyttää olevan hämillään. Radalla se kääntyy melkein piruetin huomatessaan ison, hienon mustanruunikon puoliverisen aidan toisella puolella, ja tämä ponin omakeksimä lisäke rataan kostautuu meille neljänä virhepisteenä. Sofia kiilaa edellemme molemmilla hevosillaan, mutta en ole kovinkaan pahoillani. Bliss saa paljon anteeksi iällään.

Kisapäivä on meidän osaltamme kevyt ja helppo. En jää tällä kertaa katsomaan 50 sentin rataa, vaan riisun Blisiltä satulan ja käyn sen kanssa verkkaisella maastolenkillä. Sartsu lähtee Perlellä mukaan. Iso ja pieni valkoinen hevonen kulkevat sopuisasti hiekkatien laitaa, ja ainakin minun sieluni lepää loppukesän kultaisessa illassa kaukana kaiuttimista ja paikasta toiseen juoksevista kisavieraista. Bliskin rentoutuu ja venyttää kaulaansa. Vasta nyt toden teolla ymmärrän, miten raskas päivä taisi olla sille, ja miten nuori se loppujen lopuksi vielä on.



Throwback: 27.-28.8.2022 Seppele Cup (kesän osakilpailu)
Lauantaina nukun vähän pidempään ja ehdin tallille juuri parahiksi nähdäkseni, miten Liinu sijoittuu Whinnyllä vaativassa B:ssä. Olen heistä hurjan ylpeä, ja ennen Bonnien karsinalle suuntaamista käyn ostamassa kokisautomaatista Jaffan, jonka vien Whinnyn karsinalle. Kuuntelen Bonnieta harjatessani tallin avoimesta ovesta puolella korvalla luokkien etenemistä. Mistel sijoittuu vaativassa A:ssa, ja Eedi kahdella hevosella. Ehdin tarkistaa lettien pitävyyden, vaihtaa kisavaatteet ja lämmitellä Bonnieta kaikessa rauhassa ennen kympin luokan alkamista. Siinä vaiheessa auringon pahin porotus on jo mennyt ohi ja ilma alkaa olla miellyttävän elokuinen.

Rata on aika vaikea. Starttaamme kolmanneksi viimeisinä, ja siihen mennessä vain kolme ratsukkoa on saanut puhtaan radan. Bonnie kuitenkin tuntuu valtavan hyvältä jo lämmittelyssä, enkä ole suunnattoman yllättynyt, kun mekin selviämme radasta puhtaasti. Ennen uusintaa Valtteri virnistää minulle Siriuksen selästä ja, jos en näe aivan väärin, iskee silmää. Olen jo alkanut tottua näkemään heitä uusinnassa kanssani. 

Tänään Bonnie toimii kuin unelma. Saamme täpärästi kultaa, ja kunniakierroksella Bonnie villiintyy niin, että pukittaa monta kertaa ja meinaa lähteä käsistä. Joudun istumaan syvälle satulaan ja pidättämään poniani, vaikka oikeastaan sen into vain naurattaa minua. Tänäänkin lähdemme maastolenkille. Metsäpolulla Valtteri heiluttelee jalkojaan Siriuksen kyljillä ja Ada antaa Tontun kiskoa puunlehtiä polunreunasta. Minä ja Liinu ratsastamme edellä ja vain nautimme kesästä.

Seuraavana päivänä Trophy ja 120 senttiäkin sujuu meidän osaltamme hyvin. Perusradan aika on suorastaan loistava, ja vaikka uusinnassa tulee yksi puomi, olemme silti sijalla kahdeksan. Taputan Bonnieta ja päästän sen hetkeksi syömään vihreää Artsilan pihaan ennen kuin lähdemme kohti kotia. 

Mielessäni häivähtää miete siitä, koska Bliss pääsee samanlaisiin luokkiin. Ja kestäisikö se kisamatkojen painetta yhtä hyvin kuin Bonnie on kestänyt? 



Throwback: 16.12.2022 Seppele Cup (talven osakilpailu)
Bliss on kasvanut ja saanut lisää lihasta. Se on liikkunut treeneissä viime aikoina suorastaan pelottavan hyvin. Olen ilmoittanut sen esteluokkien lisäksi myös helppoon C:hen, koska Bliss selvästi pitää koulusta ja minua kiinnostaa nähdä, pitävätkö myös koulutuomarit siitä. 

Luokka on iso, eikä minulla ole juurikaan odotuksia. Sen vuoksi yllätynkin kovasti, kun maneesista talvipakkaseen ratsastettuani näen prosentit: 66.511! Olen niin häkeltynyt, että vasta palkintojenjaossa ymmärrän meidän todella sijoittuneen kolmansiksi. Bliss pörisee ja kaartaa kaulaansa. Ruusuke poskihihnassa selvästi jännittää sitä vähän. Irrotan ruusukkeen melko pian maneesista päästyämme ja käyn kiinnittämässä sen Blisin karsinan oveen. 

Puomiluokka ei mene yhtään niin hyvin. En ollut edes  arvannut, että pikkuluokassa voisi tehdä niin paljon virheitä -- Bliss possuilee, peruuttaa esteiden väliin ja mieluummin pukittaa kuin hyppää. Poistumme kentältä 12 virhepisteen ja (sanalla sanoen) kammottavan ajan kanssa. Olemme luokan viimeisiä, ja jos olen ihan rehellinen, minua pikkuisen hävettää ja harmittaa. 



Throwback: 17.-18.12.2022 Seppele Cup (talven osakilpailu)
Metrikymppi seuraavana päivänä menee ihan hyvin. Rata on vaikea, mutta ei niin vaikea, ettei sillä uskaltaisi ratsastaa lujaa. Teen uusinnassa sen virheen, että oikaisen kahden esteen välistä mutta alan epäröidä valintaani juuri ennen ponnistusta. Bonnie kyllä hyppää, vaikka jo esteen päällä tiedän, että puomi  tulee kolahtamaan. Loppuradan otan hitaammin välttääkseni toista puomia, ja sijoitumme lopulta sijalle yksitoista, viimeiseksi uusintaan päässeistä. Kahdenkymmenenviiden ratsukon joukossa se on kuitenkin ihan kelpo suoritus. 

Kuplahallissa on hauska ratsastaa. Sunnuntaina seuraan hetken aikaa GP:tä, jonka Karina Kultasaari voittaa upealla Gold Caramel Billionaire -tammallaan. He ratsastavat luokan ensimmäisinä ja saavat niin hyvät prosentit, että koko loppuluokan henkinen kilpailuinto taitaa notkahtaa sinä samaisena hetkenä kuin pisteet julkaistaan. Jään ehkä katselemaan luokkaa hieman liian pitkäksi aikaa, koska Bonnien lämmittely jää vähän hätäiseksi. 

Vaikka mielialani on korkea, radalla huomaan nopeasti, ettei tämä ole menestyksemme kirkkain päivä. Bonnie ottaa puomin ensimmäisellä esteellä ja tuntuu muutenkin vähän hätäiseltä. En tiedä arveluttaako kuplahalli sitä, vai onko sen vire muuten vain vähän väärä tähän luokkaan. Ratsastan niin hyvin kuin pystyn, mutta saamme silti yhteensä kolme puomia. En ole aivan varma mitä mieltä olen siitä, että napsin kummankin hevoseni kanssa pääluokista 12 virhepistettä. Toisaalta, 12 plus 12 on kaksikymmentäneljä, ja joulu tosiaan on jo melkein ovella. Ehkä minun kuuluisi ottaa virhepisteet vain jonkinlaisena hyvän onnen merkkinä.