|
|
Post by Pyry on Mar 30, 2015 20:28:04 GMT 2
Maaliskuun seikkailut
|
|
|
|
Post by Pyry on May 5, 2015 20:37:46 GMT 2
5.5.2015
 Reino ei ollut ihan täysin vakuuttunut siitä, kuinka hauska Ariston riimuleikki oikeastaan olikaan...
|
|
|
|
Post by Pyry on May 16, 2015 21:24:03 GMT 2
3.5.2015
”Västäräkki!”
Kentän yli kuului iloinen huudahdus. Pyry ja Rosa käänsivät katseensa kentän toisella laidalla hevosen selässä istuvaan Brittaan, joka osoitteli sormellaan innokkaasti kentän aidalla istuvaa mustavalkoista lintua.
”Oho!”
”Västäräkistä vähäsen”, Rosa sanoi hymyillen ja nosti kätensä suojaamaan kirkkaalta auringolta. Päivä oli uskomattoman keväinen, aurinko lämmitti, kentän hiekka pöllähteli hieman ja nyt yksi varma kesän merkki lennähti hiekalle ja tutki sitä nokallaan.
Britta hymyili leveästi vielä ottaessaan ohjat käsiinsä ja pyytäessään kimon ratsunsa raviin. Rosa seurasi esimerkkiä ja matalasti örähtäen Kössi nosti ravin. Pyry katseli muita ratsukoita hetken ja nosti hänkin ravin. Tai ainakin yritti.
Pohje, pohje, pohje. Reino heilautti päätään ärtyneenä, häntä heilahti huiskahtaen. Maiskautus ja uusi pohje ja lopulta ruuna valui löysään raviin. Pyry tunsi käsissään kuinka hevonen valui etupainoiseksi ja nojautui kuolainta kohden. Takajalat tuntuivat polkevan siirapissa ja koko hevonen tuntui haluttomalta liikkumaan eteenpäin. Sivusilmästä Pyry huomasi Hyperionin tanssahtelevan joustavin askelin heidän ohitseen. Turhautumisen hiki alkoi muodostua nopeasti Pyryn kypärän alle. Miksei tämä homma toimi?
Hetken ravailtuaan epäsäännöllisen muotoisilla pääty-ympyröillä Pyry siirsi ratsunsa käyntiin ja jäi katselemaan muita. Hän katseli vuorotellen sekä Kössiä että Hypeä. Hän ei ikimaailmassa uskaltaisi kummankaan selkään. Hypen herkkä luonne ja nopeasti räjähtävä energia saisi pojan linkoutumaan selästä sekunnin murto-osassa. Kun Kössi taas saisi kuskata ratsastajaansa ympäri kenttää ihan mihin suuntaan ja millä vauhdilla vain haluaisi. Ja silti molempien hevosten selässä istui rauhalliset ratsastajat, jotka hymyillen ja toisilleen jutellen siirtelivät hevosiaan käyntiin. Kateus tuntui ikävältä, sai olkapäät nousemaan korviin ja katseen laskeutumaan maahan.
Västäräkki hypähti ilmaan ja hurjalla syöksyllä palasi takaisin maan pintaa kohden, nousten taas viime hetkellä siivilleen ilmaan. Reino tuntui katselevan lintua tarkkaavaisena eikä vaikuttanut välittävän ratsastajansa mielialasta. Se nosteli jalkojaan rennosti ja venytti kaulaansa alas. Siitä oli varmaan mukavaa päästä näin helpolla välillä. Tytötkin lopettelivat kevyttä treeniään ja puhuivat lähtevänsä kävelemään loppukäynnit maastoon. Tallin pihalla Bonnien selkään nouseva Salma huikkasi lähtevänsä mukaan, mutta Pyry sai vain kieltävän vastauksen aikaiseksi. Reino katseli kuinka kolme ratsukkoa katosi pihapiiristä Pyryn laskeutuessa sen selästä kentällä. Hän silitti kirjavaa kaulaa ja matalaenergisin askelin lähti kohti tallia. Hän tiesi tekevänsä olonsa vain huonommaksi jättäytymällä porukasta ulkopuolelle mutta toisten iloinen seura ja kaunis ilma tuntuivat vain pahentavan mielialaa. Elämä tuntui liian monimutkaiselta, jotta lämmittävästä kevätpäivästä voisi nauttia.
Ajatuksissaan Pyry riisui Reinolta varusteita. Reilun viikon takainen Helsingin reissu painoi mieltä. Siskon hevosen näkeminen pitkästä aikaa ja pitkä sekä turhauttava keskustelu vanhempien kanssa siitä, miten Pyry saattoi niin vastuuttomasti jättäytyä opinnoista pois. ”Mitä ihmettä sä sitten elämälläsi meinaat tehdä?” Äidin lause nousi elävänä mieleen ja sai voimallaan Pyryn puristamaan silmänsä kiinni ja painautumaan karsinan seinää vasten. Siihen hän olisi mieluusti jäänytkin, ellei Reino olisi kärsimättömänä alkanut vaatia takaisin pihalle pääsyä. Hevonen repäisi ajatukset taas nykyhetkeen, niin kuin niillä ihanana tapana aina olikin.
”Mennään, mennään”, Pyry hymähti ja nappasi ruunan narun päähän.
Aurinko paistoi häikäisevästi tallin ovesta ulos astuttaessa. Hento vihreys alkoi levitä maisemaan. Tallin arki jatkui keskeytymättömänä, mitä nyt välillä joku saattoi seisahtua pihalle nauttimaan kasvot käännettynä kohti aurinkoa. Reino käveli reippain askelin tarhalleen ja portista sisään päästyään lähti kulkemaan tuttua laumaa kohden. Ponit nostivat päätään ja höristivät sieraimiaan tervehdykseksi. Pyry jäi nojailemaan aitaan ja mieleen putkahti tuttu haave olla jotain muuta kuin ihminen. Hevoset keskittyivät täysillä nykyhetkeen eivätkä turhia murehtineet, eivät menneitä eivätkä tulevia. Huokaisten poika irrottautui aidalta ja käveli takaisin tallin pihalle. Hetken aikaa pihalla oli täysin hiljaista. Kentällä tanssiva västäräkki lensi kiemurtelevalla tyylillään pihan poikki. Laiska sunnuntai eteni omalla painollaan kohti iltapäivää. Kohti seuraavaa viikkoa ja seuraavaa arkipäivää. Toukokuun lämpö alkoi maalata koivuja hennon vihreiksi, ei menisi pitkään kun ne muuttuisivat syvän vihreiksi ja ilma olisi täynnä pienten ja suurempienkin lentävien otuksien surinaa ja laulua. Puut alkaisivat havista uudella tavalla kun tuuli tarttuisi niiden lehtiin kiinni. Sama tuuli viilentäisi hikisiä päitä kun ratsastuksen päätteeksi saisi ottaa kypärän pois ja tuntuisi puhaltavan auringon liian kuumat säteet iholta. Vielä tuuli oli hiljainen, eikä aurinkokaan päässyt polttamaan. Pääskysten äänet puuttuivat taivaalta kun ensimmäiset voikukat vasta heräilivät. Tallikengät tuntuivat sopivan lämpimiltä eikä takkikaan ollut liikaa päällä. Hetken Pyry tunsi pääsevänsä sisälle hevosten maailmaan ja malttoi jäädä nykyhetkeen kiinni. Tulevaisuus tulisi ajallaan, odottaisi sitä kärsimättömänä kauhuissaan tai ei. Kenties se toisi mukanaan jotain hyvääkin?
|
|
|
|
Post by Anne on Jun 5, 2015 21:31:58 GMT 2
Flashbäkkiä kevään tunteihin Reiska kävi pyörähtämässä helppo B/A -tasoisella ilman satulaa -tunnilla. Ja esiintyi Rosan kanssa niin hienona! Spessu Rosalle! |
|
|
|
Post by Pyry on Aug 3, 2015 11:27:24 GMT 2
31.7.2015
Sadepisarat iskeytyivät linja-auton suureen tuulilasiin. Ne jättivät jälkeensä kolikonkokoisia pyöreitä renkaita, jotka katosivat pyyhkimien sulkien osuessa niiden kohdalle. Pyry nojasi otsaansa ikkunaan ja seurasi pisaroiden liikettä. Lasin takaa kuului veden kohina renkaissa. Ulkona tuoksuisi pian hyvältä ja raikkaalta, kesältä.
Pyry astui alas autosta tallin pysäkillä ja avasi tumman sateenvarjonsa. Sadepisaroiden ropina pään päällä ja märän hiekan ropina jaloissa. Taivas oli harmaa, mutta oli silti kesäisen valoisaa. Heinät ja kukat nuokkuivat raskaina veden painosta ja aina välillä tuulenpuuska sai pisarat tippumaan raskaasti ja kovaäänisesti joukolla sateenvarjon päälle. Kohta vasemman jalan sukka alkaisi kostua pikkuvarpaan kohdalta, tallikengät kaipaisivat huoltoa, tai sitten eläkkeelle pääsyn. Tallipiha oli tyhjä ja hiljainen, kello ei ollut vielä paljoa eikä sateinen ilma houkuttanut paikalle liiaksi väkeä. Pyry viskasi olaltaan kassinsa tallin ovesta sisään ja jatkoi suoraan matkaansa laidunten suuntaan.
Osa hevosista oli kerääntynyt metsän laitaan sateelta pakoon, mutta osa nautti viileistä pisaroista ihoillaan ja kostean ruohon mausta laiduntaessaan päät maahan painettuina. Muuten niin levottomat hännät roikkuivat sateella rentoina eikä korvissakaan kutittaneet kärpäset. Äkkiä päät alkoivat nousta ruohon seasta, jauhavat leuat pysähtyivät ja jotkut hevosista pörähtivät äänekkäästi. Ne seurasivat katseellaan sateenvarjon kanssa kulkevaa poikaa. Herkimmät hevoset alkoivat liikkua levottomasti, mutta osa malttoi seistä paikallaan. Ilmassa kuului vihellys. Jokin rapisi.
”Tule kiltti Reino tänne, mun jalat kastuu siellä”, Pyry mutisi itsekseen ja rapisteli uudestaan suklaapatukan käärettä.
Ahneimmat ponit katselivat portin luona seisovaa ihmistä harkiten ja haistelivat ilmaa. Tämä saattoi olla hämäystä, ne tuntuivat ajattelevan ja yksi kerrallaan laskivat päänsä takaisin herkullisen ja vaivatta saatavilla olevan vihreän sekaan. Tuuli ei kuljettanut portilta kuuluvaa huokausta niiden luokse.
Pyry sulki sateenvarjonsa ja puikkelehti sähkölankojen välistä. Hän koetti kulkea hevosten tekemiä polkuja pitkin, mutta nopeasti märkä ruoho kasteli jalat miltei polviin asti. Punainen naru selkänsä taakse piilotettuna hän lähestyi Reinoa, jonka kirjava karva näytti entistä värikkäämmältä veden valuttaessa rantujaan sen selkää ja kylkiä pitkin. Narun lukko kilahti kiinni ja pienen maanittelun jälkeen ruuna jaksoi jättää ruohotupot rauhaan ja seurasi taluttajaansa portille.
Napsuva sähkö sai hevosen puhaltamaan sieraimistaan ilmaa, mutta se kulki rauhallisesti portista ulos väistäen Pyryä kohteliaasti. Hetken pohdittuaan poika päätti avata sateenvarjonsa hiljaa ja muutaman kaukana kuljetun epäluuloisen askeleen jälkeen Reino päätteli, ettei valtavan suuri musta lepakko pojan pään päällä ollut käymässä sen kimppuun. Itse asiassa sen alle oli ihan mukava laittaa pää sateelta suojaan.
~~~
Maneesissa oli hämärää ja viileää. Sadepisarat hakkasivat kattoon, mutta hevonen ei tuntunut välittävän niistä. Pyry oli pakottanut itsensä pitkästä aikaa yksin satulaan. Reinolla hän oli toki ratsastanut, niin leirillä kuin muissakin tapahtumissa, mutta yksin ratsastaminen oli ollut pelottava ajatus. Tänä aamuna talli oli kuitenkin ammottanut tyhjyyttään, eikä ilma houkuttanut ulos. Joten tämäkin mörkö piti vain kohdata. Hän oli satuloinut hoidokkinsa ja hölkännyt sateen alta maneesin suojiin. Nyt he kävelivät alkukäyntejä pitkin ohjin, tosin aina välillä käsi eksyi satulan etukaareen. Rentoudu. Hengitä. Rauhassa. Ensimmäinen raviin siirtyminen venyi venymistään, seuraavan pitkän suoran alussa sitten. Tai ehkä seuraavan.
Vihellys. Pyry jännittyi satulassa, Reinon korva käännähti hitaasti ovelle päin. Oliko hän sittenkin onnistunut olemaan huomaamatta jotakuta tallilaisista? Maneesin ovi avautui jyristen ja Topin siluetti piirtyi näkyviin. Pyry nielaisi. Hän ei ollut ainakaan tietoisesti ratsastanut Danielin nähden eikä odottanut tapahtumaa innolla. Taitavan ratsastajan silmien alla oma ratsastelu tuntui auttamattomalta tunaroinnilta. Mutta hetkinen, eihän Daniel edes ollut Suomessa..? Pyryn olo ei hirveästi helpottanut hänen tunnistaessaan Annen oriin viereltä. Nainen tervehti iloisesti ja veti oven takaisin kiinni.
”Varsinainen kesäsää tämäkin”, hän sanoi ja nousi kepeästi Topin selkään. Ori kalisutti kuolaintaan ja siirtyi innokkaasti reippaaseen käyntiin. Sen askellus näytti alusta asti huomattavan erilaiselta Reinon tasaisen rentoihin askeliin verrattuna.
Takasten yliastunta oli selkeä ja rytmi näytti kellomaisen tarkalta.
”Ymh”, vastasi Pyry ja koetti saada hermonsa kuriin. Hän oli toki ratsastanut Annen opetuksessa, mutta itsenäinen ratsastus tuntui olevan ihan eri asia. Entä jos Anne tajuaisikin kuinka huono hän on?
Maneesin hiljaisuus alkoi tuntua Pyrystä painostavalta. Miksei hän osannut olla kepeän sosiaalinen, kysellä reippaasti kuulumisia tai valitella säästä? Kysymyksiä pyöri kyllä koko pää täynnä, mutta poika ei keksinyt miten esittää niitä kuulostamatta liian suorasukaiselta. Minne Hype oli mennyt, tuleeko Tollo oikeasti tuntikäyttöön, millä orilla Eela oli astutettu? Hän vilkaisi toista ratsukkoa ja totesi ettei hiljaisuus näyttänyt häiritsevän Annea mitenkään. Nainen tuntui vajonneen omiin ajatuksiinsa myötäillen samalla pehmeästi ratsunsa liikkeitä. Pikkuhiljaa hän kokosi ohjat käsiinsä ja Pyry päätti seurata esimerkkiä. Kaikesta tekemisestä tuli liioitellun itsetietoista. Oliko ohjastuntuma liian löysä? Tai ehkä hänen kätensä olikin liian kova? Maneesin peileistä vilkuili takaisin hermostuneen näköinen alkeisratsastaja, jonka samettipotta oli kadonnut muodista jo aikoja sitten. Reino kulki selättömän ja tylsistyneen näköisenä, toisella puolella maneesia puoliverinen ruunikko ravasi kevyen näköisesti. Annen pohje näytti olevan taianomaisesti liimaantunut paikoilleen, kun taas Pyry oli piinaavan tietoinen omasta kevennyksen mukana heiluvasta jalastaan.
Lähes itse sitä huomaamatta Pyry tarkkaili koko ajan Annen menoa ja peilasi itseään toiseen ratsukkoon. Hän ravasi kun Annekin ravasi ja nosti räpeltäen laukan Topin siirtyessä lennokkaasti toiseen askellajiin. Aina Annen kadotessa hänen näköpiiristään hän oli täysin varma siitä, että ratsastuksenopettajan tarkat silmät seuraisivat häntä tuomitsevasti. Silti joka kerran Anneen vilkaistessaan nainen näytti olevan täysin keskittynyt omaan ratsuunsa. Pyry ei osannut enää sanoa kumpi oli pelottavampaa, se ettei Anne kommentoinut Pyryn ratsastusta mitenkään vai se, että hän olisi alkanut neuvoa poikaa.
Anne ratsasti Topia tehokkaasti ja oli äkkiä saanut hevoselle hien pintaan. Reino samoili löysän spagetin lailla pitkin uraa ja jos olisi pystynyt, se varmasti pyörittelisi silmiään turhautuneena ja kohauttelisi olkiaan. Pyry päätti antaa sille ohjaa loppukäyntien merkiksi ja huomasi Annen tekevän samoin.
”Siellä taisi sade lakata”, Anne keskeytti hiljaisuuden.
Pyry vilkaisi kattoa. Totta tosiaan, hän ei ollut edes huomannut sadepisaroiden äänen katoamista keskittyessään, no ei valitettavasti ainakaan ratsastukseensa.
”Lähdetkö meidän kanssa loppukäynneille pihalle?” Anne kysyi kääntäen päätänsä Pyryn suuntaan avaten samalla tottuneesti maneesin ovea selästä käsin.
”Mm-hjuuh.”
Miten mahtavaa kommunikointia.
~~~
Pyryn täytyi vähän väliä muistuttaa Reinolle pohkeellaan eteen kulkemisesta. Sitä ei haitannut lainkaan Topin reippaampi askellus ja se, että hitaalla matelullaan se jäisi auttamattoman kauas toisesta ratsukosta. Sateen lupaama raikas tuoksu täytti ympäristön ja kaviot jättivät jälkensä pehmentyneeseen hiekkaan. Hiljaisuus tuntui aina sopivan maastoon ja Pyry saattoi jo hieman rentoutua tallissa.
”Mites teillä on Reinon kanssa mennyt?”
Anne päätti keskeyttää hiljaisuuden ja Pyry hätkähti hereille ajatuksistaan.
”Tota, ihan ok. Kait. Aika paljon mä oon sillä ajanut nyt”, Pyry takelteli kannustettuaan ensin Reinon lähemmäs Topia.
Anne nyökytteli.
Pyry nielaisi syvään ja päätti kerätä rohkeuttaan. ”Mitä mieltä sä oot?”
Anne katseli hetken mietteliäänä horisonttia kohden.
”Hyvinhän teillä on mennyt”, hän sitten aloitti ja soi Pyrylle lämpimän hymyn. ”Ja on tosi kiva, että Reino on päässyt kärryttelemään, se tuntuu tekevän sille hyvää. Se niin helposti urautuu tähän tuntihevosen rooliin ja alkaa laiskistua.”
Pyry nyökytteli ja uskalsi hengittää jälleen.
”Ette meinanneet harkkakisoihin vielä osallistua?” nainen sitten kysyi ja katsahti Pyryyn kiinnostuneena.
Pyryllä meinasi mennä sanat sekaisin. Kisoihin? Hän?
”Eeei me. En mä tiedä pärjäisinkö mä ja… No, en nyt vielä ainakaan.”
Anne naurahti hiljaa.
”Kyllähän sä nyt ceetä voisit hyvin kokeilla. Reino kyllä kuljettaa maaliin asti. Eikä harkkakisoista kannata jännittää.”
”Niin…” Pyry hiljeni jälleen. ”Mun pitää pohdiskella.”
Hiljaisuus laskeutui kaksikon välille, mutta se ei enää tuntunut vaivaantuneelta. Pyry vajosi omiin ajatuksiinsa, hevoset kävelivät rennosti ja Anne tuntui ajautuneen myös omiin pohdintoihinsa. Pilvien välistä kurkkiva aurinko alkoi kuivattaa sateen kastamaa maata ja muistutteli, että kesää oli vielä sateista huolimatta jäljellä. Vielä ennen syksyä ehtisi tapahtua yhtä ja toista.
|
|
|
|
Post by Pyry on Nov 8, 2015 20:51:45 GMT 2
Heinähattu-retki 18.7.2015Laukkakisat
Nauravaisia ilmeitä, väriseviä turpakarvoja Jännitys kutkuttaa vatsassa Lentelee kuin perhoset vihreän heinän yllä Tunnelma on odottava Kavioiden rytmi korvissa, puhaltava tuuli silmissä Vauhti tuntuu jo miltei liialta Kuin kiertoradalleen lähtevä raketti, liekehtien Tunnelma on huumaava Viimeiset askeleet, riemunkiljahdukset ilmassa Jaloissa tuntuu vapina Kuin pitkän matkan jäljiltä väsyneinä Tunnelma on helpottunut Sininen järvi ja sininen taivas
|
|
|
|
Post by Pyry on Nov 8, 2015 20:55:57 GMT 2
Elomaasto 29.8.2015 Laukkapätkän alussa Pyry hengitti syvään ja keräsi Reinon karheaa harjaa hanskojen peittämien sormien väliin. Laukkapohkeet olivat kömpelöt, mutta seurasta innostuneena ruuna nosti reippaan laukan. Ohjat jäivät roikkumaan pitkinä, kun Pyry keskittyi pitämään katseensa pitkällä horisontissa. Kömpelösti hän nousi huojuvaan kevyeen istuntaan, pohkeissa alkoi tuntua polte jo lyhyen ajan päästä. Hevosen hengitys ja korvissa ujeltava tuuli täyttivät ilman. Nopea ajatus täytti pään, "Entä jos Reino säpsähtää ja ottaa sivuaskeleen", kauhukuva ilmalennosta välähti silmissä ja poika tarrasi kovemmin harjaa sormiinsa. Ruunan kaula venyi askelten tahdissa ja sen korvat sojottivat terävässä hörössä eteenpäin. Se nautti viilenevästä ilmasta ja vauhdista kavioidensa alla. Aivan liian nopeasti, sen mieleen, kärkiratsukot alkoivat hidastaa ja selässä istuva ratsastaja tuntui rentoutuvan. Lämmin käsi kaulalla taputti lempeästi, hevosen korvat kääntyivät kuuntelemaan pojan puhetta. Ruuna pärskähti tyytyväisenä elämäänsä. Pyryä hymyilytti.
|
|
|
|
Post by Pyry on Nov 8, 2015 20:57:47 GMT 2
Halloween 31.10.2015 "Jos on mahdollisuus ottaa inspiraatiota Mad Maxistä, niin se on tehtävä. Keskinkertaisuus sikseen!" Pyry pohdiskeli. Ponille sotapoikameikit naamaan, kromit turpaan ja öljyinen menossa ränsistynyt rotsi omaan niskaan. Witness us!
|
|
|
|
Post by Pyry on Nov 8, 2015 21:03:19 GMT 2
Perjantai 6.11.2015”No! Mikä on?” Pyry kivahti kirjavalle hoitohevoselleen. Se nosti vastaukseksi päänsä korkealle, otti muutaman hermostuneen steppiaskeleen sivulle, pärisytteli sieraimiaan. Käyttäytyi, no, erittäin epä-Reinomaisesti. Pyry heilautti riimunarua ja sai ruunan yleensä niin levolliset silmät muljahtamaan. ”Rauhotu, eläin”, poika mutisi ja jatkoi päättäväisesti matkaansa. Hevonen sipsutti perässä kuin mikäkin pikkuarabi. Valaistun maastolenkin ulkopuolella oli tuskastuttavan pimeää. Aina välillä pienet valkoiset lumihiutaleet yrittivät laskeutua valaisemaan maata, mutta lämpömittarin nollan yläpuolelle noussut elohopea piti toistaiseksi huolta siitä, että maisema pysyi tasaisen harmaana ja mustana. Pyry jauhoi purukumiaan ja nosteli väsyneenä jalkojaan hiekkatiellä. Reino oli polkaissut tarhassa toisen etujalkansa kengän siististi irti ja Anne oli ohjeistanut ulos lähtevän Pyryn kävelylenkille ennen kuin kengittäjä ehtisi lauantaiaamuna paikalle. ”Perjantai-illaksi kengittäjiä on jostain syystä hankala saada paikalle”, Anne oli tokaissut naurahtaen ja sitten katsellut kulmat hieman kurtussa Reinon jalkojen parissa hääräävää Pyryä. Ystävälliseksi tarkoitettu huomautus siitä, että Reinon jaloissa harvemmin oli yhtään mitään vikaa, sai kyykyssä istuvan Pyryn heikosti punastumaan. Jalat, niiden jänteet ja kaikki mahdolliset sekä mahdottomat turvotukset olivat muodostuneet pojalle jonkinasteiseksi pakkomielteeksi. Ei ole hevosta ilman jalkoja, junnasi päättäväisesti mielessä, mutta Pyry nousi pystyyn luoden vaivautuneen hymyn tapaisen Annelle. Ja niinpä, kello kuuden synkeässä pimeydessä parivaljakko oli sonnustautunut heijastimiin ja lähtenyt tyypillisen rauhalliselle iltakävelylleen. Pyry oli tottumuksen mukaan antanut Reinon kulkea sivullaan pitkällä narulla ja oli valmistautunut vajoamaan ajatuksiinsa, joista valtaosa käsitteli Seppeleen alati niin vauhdikkaasti uusiutuvia juoruja ja ihmissuhdekiemuroita. Niinpä hän ei ollut laisinkaan varautunut ensimmäiseen voimakkaaseen nykäisyyn käsipielessään. Poika horjahti tasapainosta ja tunsi riimunnarun valuvan kämmenensä läpi kunnes tajusi napata siitä tiukemmin kiinni. Narun toisessa päässä seisoi jännittynyt ruuna silmät päässä pyörien. ”Ihan oikeasti nyt…” Pyry mutisi ärsyyntyneenä ja nappasi narusta paremman otteen ja maiskautti hevosen takaisin liikkeeseen. Kuluneen vuoden aikana Reino ei ollut vielä kertaakaan ollut näyttänyt tällaista puolta itsestään. Pyryä ei niinkään huolestuttanut itsensä puolesta, hän tiesi pärjäävänsä pienen pöllöilyn ja hötkyilyn kanssa, mutta ei kai Reinolla ollut jokin hätänä? Villit skenaariot pyörähtivät liikkeelle, aina käyttäytymiseen vaikuttavista hermostokivuista ratsastuskoulutyöhön kyllästyneisiin tuntiponeihin päätyen lopulta epäilyyn siitä että Reino olikin salannut tammamaisuutensa ja kummalliset tiineyshormonit olivat ilman kautta kulkeutuneet ponitarhalta maneesin taakse. ”Reinoseni, ei täällä ole mitään mörköjä”, Pyry yritti leperrellä kiristyneiden huulien välistä. ”Kato nyt vaikka…” Lause katkeutui Pyryn kurkkuun tämän kääntyessä näyttämään rauhallista ja hiljaista hiekkatietä ruunalle. Lauseen seuraksi kurkkuun hypähti sydän ja ensimmäinen epärationaalinen ajatus käsitteli sitä, miten Pyry ei ollut muka voinut huomata tai kuulla tuota aikaisemmin. Seuraava ajatus oli huomattavasti lyhyempi. Voi paska.
Ihana syksyinen merkintä! Tunnelmallinen ja mielikuvituksekas piirros! 
|
|
|
|
Post by Pyry on Nov 14, 2015 0:24:10 GMT 2
RKM kouluvalmennus - 7.11.2015Pyry ihmetteli vielä tallin ovea avatessaankin, miten oli onnistunut heräämään ajoissa aamukahdeksan valmennusta varten. Illalla sänkyynmeno ja nukahtaminen oli muuttunut hermostuneeksi pyörimiseksi ja yö oli täyttynyt kauhukuvilla puuttuneista varusteista, riehakkaasti pillastuvasta Reinosta ja punajuuren punaisena kirkuvasta Annesta. Ja silti, herätyskellon soidessa Pyry heräsi pirteänä ja pomppasi ylös sängystä. Anne oli vannonut ja luvannut järjestävänsä vaikka taikomalla Reinolle puuttuvan kengän valmennukseen mennessä seurattuaan ensin kummallisilla telepaatikon voimillaan Pyryn kauhistelua vielä iltamyöhään. Iltaiset hirviseikkailut saivat päälle pahemman hermostuneisuustärinän kuin lähikaupan energiajuomat ja lopulta Salman oli talutettava Pyry Reinon karsinalle tarkistamaan että tosiasiassa ruuna nuokkui jo puoliunisena, eikä suinkaan pyörinyt hepulipierupukkilaukkaa karsinaansa pitkin. Käytävällä kajahteli viimeiset vasaraniskut kun Pyry käveli molemmilta puolilta riimunaruista kiinnitetyn hoitohevosensa luo. Pyry oli odottanut jonkunlaista kaapin kokoista ja vanhaa kengittäjäsetää ja joutui hetken miettimään miksi kengittäjäsetä oli muuttunut puolta pienemmäksi ja nuoremmaksi naiseksi. Reinon jalkaa nakutteleva hahmo pyyhkäisi hiuksiaan hikiseltä otsaltaan ja Pyry hoksasi katselevansa Rosan takapuolta. Järkyttyneenä hän äkkiä siirsi ajatuksissaan paikoilleen jääneen katseensa Reinon korviin ja moikkaisi hiljaisesti Rosaa. ”Ai moi. Sain tällaisen kivan aamuherätyksen Annelta, kun seppää ei alkanut kuulua”, Rosa mutisi uutuuttaan kiiltävä kengitysnaula hampaidensa välissä. Pyry naurahti hermostuneena ja mutisi vastaukseksi jotain huonosta tuurista. ”Mut tää on ihan kohta valmis niin pääsette valkkuun”, Rosa tokaisi ja laski jalan käytävän betonilattialle. Hän tarkasteli kättensä jälkeä hetken ja nosti jalan uudestaan ylös katkoakseen naulojen päät. ”Jookivakiitti”, Pyry vastasi ja kääntyi äkisti ympäri noutaakseen Reinon tavarat. Satulahuoneessa oli vielä toistaiseksi hiljaista, Simonan vieläkin unihiekasta muuraantuneet silmät eivät tuntuneet löytävän Walman suitsia kunnes Pyry vinkkasi katsomaan suitsitelineistä suojalaatikon sijasta. Claraa ei vielä näkynyt paikalla, sen sijaan Tuulia hinkkasi hermostuneen oloisena Ruusan suitsia nahkasaippualla. ”Sähän oot ajoissa”, Pyry tervehti toista ja sai vastaukseksi Tuulian selityksen siitä, kuinka oli koko yön nähnyt painajaisia siitä, että Anne ei päästäisi häntä valmennukseen noin likaisten suitsien kanssa. Pyry naurahti ja totesi voivansa samaistua olotilaan. Valmennus tuntui paljon vakavammalta ja virallisemmalta kuin perusratsastustunnit. Pyryäkin stressasi melkein enemmän kuin ensimmäisten osakilpailujen alla. Menneistä virheistä olisi pitänyt oppia ja tänään olla superterässä viime hetken viilailuja varten, eikä pyöriä puoliunisena maneesin seiniä väistellen... ~~~ ”Ja tuntuma säilyy läpi siirtymisen! Uudestaan”, Annen ääni kaikui maneesissa. Pyry nosti ravin uudelleen ja yritti ajatella tuntumaa. Tasainen, säilyy, ohja ei roiku, ei liikaa myötäystä. Reinon pää tuntui painavan satoja kiloja ja hauikset tuntuivat tulikuumilta. ”Se ei voi vaan nojata sun ohjaa kohden, tuntuman pitää olla elävä”, Anne opasti ja käski ottamaan siirtymisen uudestaan. Elävä tuntuma? Sitten kun joku vielä kääntäisi nämä ohjeet suomeksi… Pyry tuskasteli ja yritti punkea Reinon takaisin raviin. ”Paremmin, Reinon pitää tulla tuntumaa vasten eikä todeta, että se on merkki pysähtymisestä”, Anne selitti ja jatkoi: ”Ohjat määrää raamin etuosalle, siellä pitää olla vastassa jotain, jota kohti hevonen voi edetä.” Pyry nyökytteli ja yritti esittää sisäistävänsä kaiken. Kyllähän hän nämäkin asiat teoriassa tiesi, mutta… ”Lonkka rennoksi, jalka venyy piiiitkäksi alas, paino takaosalle. Takaosalle. Satulaan! Istu Pyry satulaan! ALAS!” Annen ääni kohosi asteittain ja pääsi nousemaan jo huolestuttavasti. Taisi olla parasta vain istua sinne satulaan ja laittaa olemattomat vatsalihakset töihin. ”Rento, rento, rento”, Pyry mutisi askelten tahtiin ja kuunteli samalla Annen selitystä lantion asennon vaikutuksesta hevoseen. Joo, okei, ihan selvää kaikki taas.
”Ja tahti säilyy läpi siirtymisen! Hevonen ei voi valahtaa käynnille, viimeisten raviaskelten pitää olla laadukkaita ja tahdikkaita ja ensimmäisten käyntiaskelten myös. Käyntiin ei voi vaan laiskasti tippua”, Anne jatkoi monologiaan tiukkana. ”Rytmirytmirytmi, käynnissä myös.” Reino oli kovasti sitä mieltä että työt voisivat olla jo tässä, käynti oli sille selkeä merkki tunnin loppumisesta. Kohta mennään kaartoon, kohta tyyppi pois selästä, kohta saa ruokaa. ”Eteen myös käynnissä! Jos rikkoo raville”, ( epätodennäköistä, Pyry pohti), ”niin ei haittaa. Kunhan ajatus on eteen.” Eteen eteen eteen. Rentona. Lonkka rennoksi. Pitkä jalka. Eteen. Pohje rytmittää. Eteen!
Pyry oli varma, että tämän mantran mielestä katoamiseen saattaisi kulua hetki, jos toinenkin.  No, ei se nyt ihan niin lennokkaasti mennytkään...
|
|
|
|
Post by Pyry on Nov 14, 2015 0:24:29 GMT 2
RKM estevalmennus - 8.11.2015
Kaksi valmennuspäivää peräkkäin. Jos lauantain aamuherätys ja koulurääkki ei vienyt kaikkia voimia, tulisi tämän päivän puomitreeni viemään loputkin mehut jo valmiiksi kipeistä lihaksista. Pyry oli herännyt jännittyneenä tasan kello viisi aamulla ja istunut aamusta asti maneesissa tuijottaen muiden valmennuksia. Esteiden ylittäminen näytti niin vaivattomalta monille. Pyry olisi ehkä ehtinyt vajota tavalliseen ” miksi mä en ole noin hyvä, miksi muut on niin lahjakkaita” –ajatuskierteeseensä, ellei Clara olisi tullut repimään poikaa ulos maneesista papattaen samalla siitä, kuinka paljon kello oli ja kuinka kauan hevosten valmennuskuntoon viemiseen uhrautuisi aikaa. Puolen tunnin päästä rivakasta harjauksesta vieläkin hikinen Pyry käveli huultaan hermostuneesti mutustaen pitkin ohjin hoidokkinsa selässä. Onneksi monikaan tallilainen, varsinkaan tuntiratsastajat, eivät olleet liian kiinnostuneita puomiluokan treeneistä, mutta silti maneesiin ilmestyi koko ajan enemmän muita hoitajia. Pyry bongasi ainakin Cellan haukottelemassa, Salman hymyilemässä rohkaisevasti ja Fiian vielä haromassa kypärän sisällä hikoutuneita hiuksiaan. Pyry oli onnessaan siitä, että päivän viimeinen valmennusryhmä koostui vain kolmesta puomiryhmäläisestä, joiden osallistujat jaksoivat tsempata toisiaan. Annen aloittaessa tehorääkkinsä Pyry ehti kuitenkin jo kirota pientä ryhmäkokoaan, sillä Annen silmät tuntuivat seuraavan äärimmäisen tarkasti joka ikistä ratsastettua askelta. ”Puomiluokka on arvosteluluokka, joten istunta, tasaisuus ja harkitut tiet vaikuttavat arvosteluun”, Anne luennoi seuraten samalla ratsukoiden keventelyä. Reino lönkytteli korvat iloisesti pystyssä löysää raviaan. Anne sai olla huomauttelemassa reippaammasta temmosta vähän väliä. ”Kevennys määrää ravin rytmin, jos ratsastaja on hidas, pysyy hevonenkin hitaana!” Puomeja lähestyessä Pyry tunsi itsensä jännittyvän. Hänen teki mieli heittää ohjat käsistään ja tarrata satulan etukaareen. Sen sijaan hän vastusti kiusausta ja keräsi ohjiensa seuraksi käsiinsä tupon Reinon karheita jouhia. Kevyt istunta katosi herkästi askelten noustessa korkeammiksi Reinon ylittäessä puomeja kadottaen samalla oman rytminsä.  ”Reippaammin Pyry! Puomien ylitys muuttuu sitä epätasaisemmaksi, mitä hitaampi tempo on”, Anne opasti ja pyysi ratsukkoa tulemaan puomit heti perään uudestaan, tällä kertaa ihan pystyssä istuen. Polven ja lonkan jousto löytyi vähän paremmin ja Anne päästi Pyryn hetkeksi kävelemään pitkin ohjin ja hengittelemään syvään. Reisilihakset huusivat hoosiannaa ja Pyryn posket tuntuivat palavan kuumilta. Kävellessään hän tarkasteli Claran ja Simonan menoa ja yritti imeä mahdollisimman paljon Annen ohjeistuksesta myös itselleen. Aivan liian nopeasti, vasta oman hengityksensä tasaisesti saatuaan, Anne jo käskytti Pyryn kavaletteja kohden. Reino lähestyi uneliaasti kavaletteja ja vasta lähestyessään esteitä tajusi tehtävän vaihtuneen. Se yritti asetella itsenäisesti jalkojaan oikeille kohdille ja päätyi hypähtelemään puomien yli epätasaisilla loikilla. Pyry tarttui kauhuissaan tiukemmin harjasta kiinni ja unohti kaikki Annen aikaisemmat ohjeet. ”Katse eteen ja paino kantapäille! Ja heti perään uudestaan, paljon reippaammin.” Kavaletit ylittyivät nyt vähän tasaisemmin Reinon saadessa rytmilleen paremmin tukea, kolmannella yrityksellä Pyry muisti jo hengittää ja hymy nousi jännittyneille kasvoille samalla kun Reinon askel alkoi tuntua jo tutummalta. Kolme ratsukkoa sai tehtävänsä lopulta kunnialla suoritettua ja Anne ohjeisti ratsastajia itsenäiseen loppuverryttelyyn. Viimeisten keventelyjen jälkeen Reino siirtyi pärskähdellen käyntiin ja Claran ehdotuksesta kolmikko päätyi kävelemään loppukäyntinsä maastolenkille. Turvaliivi kiristi ja selkää pitkin juoksi jatkuva hikivana, kädet ja jalat tuntuivat spagetilta. Silti, jostain ihmeen syystä, mieli oli yllättävän kevyt ja hevonen alla tuntui rennolta ja tyytyväiseltä.
|
|
|
|
Post by Pyry on Nov 14, 2015 0:26:17 GMT 2
Torstai 12.11.2015
Kuka hullu lähtee aloittamaan kilpailu-uransa suoraan ratsastuskoulumestaruuksiin osallistumalla? No, tämä hullu kai, Pyry totesi tuijottaessaan itseään auton takapeilistä. Sama ajatus oli ehtinyt pyöriä päässä jo useampaan kertaan, ja aamulla astetta väsyneempi ja huomattavasti hermostuneempi naama oli tuijottanut samaisesta peililasista takaisin. Mutta nyt sen hullun kilpailu-ura oli korkattu käyntiin.
Pyry puristi käsissään jo huolestuttavasti rutistumaan päässeitä ruusukkeita ja arviointipaperia. Autossa lämmittimen kanssa kilpaili äänekäs ja iloinen puheensorina ja Pyryn pään sisällä kävi lähes yhtä äänekäs raksutus. Hän vilkaisi käsissään olevia ruusukkeita jälleen ja ylpeä hymynkare karkasi huulille. Tokaksi ja kolmanneksi! Eli siis tokavikaksi ja vikaksi ja muistahan kaikille myös mainita että niitä osallistujia oli hurjat kolme kappaletta, särähti heti seuraava ajatus päähän. Toisena hetkenä ajatus olisi saanut varmasti suuremmat voimat, mutta onneksi etupenkillä istuvan Sandran nauru nujersi synkemmät pohdinnat.
”Ei mut ihan oikeesti, musta tuntu välillä, että Loeke yritti vetää esteiden väliin ennenaikaista kunniakierrosta. Sillä meni ajoittain hieeman kovaa”, Pihla kertasi omaa rataansa kädet hurjasti viuhtoen.
”Kai te kaikki näitte Fiian ja Elmon radan? Niillä meni superhyvin”, alkumatkasta kovin hiljaisena pysynyt Tuulia kysyi väistellen samalla Pihlan helikopterimaisesti pörrääviä käsiä.
Pyry nyökytteli ja yhtyi kehuihin. Yleensä niin, öh, yrmeähkö Elmo oli kuljettanut kauniisti istuvan Fiian keskittyneesti helpon A:n voittoon ja saanut varmasti päivän kovimmat aplodit Seppeleen tiimiltä.
”Aurinko ratsasti kanssa hienosti ja Cella ja…” Sandra aloitti tarjoten samalla takapenkkiläisille avaamaansa karkkipussia.
”Ja kaikki! Meillä on niin paras Sebe-joukkue”, Pihla jatkoi keskenjäänyttä lausetta tutkien samalla karkkipussin sisältöä.
”Et vie kaikkia parhaita sieltä”, Pyry sanoi katsellen huolestuneena Pihlan käteensä keräämiä karkkeja. Auton ratissa istuva Krister vilkaisi äänekästä takapenkkiä peilin kautta toisen suupielen vääntyessä pieneen virneeseen. Auton desibeliraja huitoi varmasti ajoittain melkoisissa lukemissa mutta toistaiseksi Krister tuntui laittavan metelin kisahuuman piikkiin.
Kaikki kävivät vuorollaan omia ratojaan läpi, suut enemmän tai vähemmän täynnä karkkia.
”Ne mun keskiravit eivät olleet kyllä keskiravia nähneetkään!”
Naurua.
”Mulla alkoi mennä jo ihan totaalisesti toivo Ruusun kanssa…”
Kannustavia sanoja ja rohkaisevia hymyjä.
”Heii, me saatiinkin seiska oikeasta laukasta!”
Innostuneita huudahduksia.
”Mä meinasin alkaa kirota kun kuulin sen puomin kolahtavan maahan!”
Myötämielisiä murahteluja.
Ja vielä paljon naurua kaiken päälle.
|
|
|
|
Post by Pyry on Dec 19, 2015 19:54:23 GMT 2
RKM estevalmennus II - 21.11.2015
Pirre oli jäänyt Pyrylle vähän vieraammaksi opettajaksi. Sen takia esteopettajan tunnit jännittivät aina jotenkin erityisesti vaikka nainen tälläkin hetkellä vain hymyili lämpimästi Pyryn ja Reinon menoa katsoessaan. Pyrylle tuli vähän nolostunut olo siitä tunteesta, että Pirre tuntui katselevan ratsukkoa sympatisoivin silmin. Mutta se ei suinkaan tarkoittanut sitä, että hän ei meinannut laittaa ratsukkoa töihin.
Lämmittelypuomien jälkeen alkoivat pienen kauhunsekaiset lähestymiset matalille ristikoille. Ohjat lensivät taas olemattomalle tuntumalle, koko kroppa jäykistyi ja Reinon kaviot kolahtelivat puomeihin. Ravi oli vaan tahdiltaan raviksi tunnistettavaa ja Reino tuntui notkealta kuin lantalan vieressä maahan jäätyneeltä rautalapiolta. ”Eteen” oli edelleen se eniten kuultu kehotus. Pohkeen käyttäminen jännitti koko jalan ja asetuksiin sekä tahtiin keskittyminen vei lopunkin rentoutumisen esteiden ylittämiseen. Pirre seurasi katseellaan menoa hetken ja pyysi sitten Pyryä käyntiin.
”Pyöräytäpä Pyry päätäsi pari kertaa ja huljuttele hartioitasi”, Pirre neuvoi.
Pyry ei ehtinyt jäädä ihmettelemään miten niitä hartioita huljutellaan ja jumppasi sitten esteopettajan ohjeiden mukaisesti. Hengitys tuntui vähän tasaantuvan ja muuttuvan syvemmäksi ja unohdetut jalkalihaksetkin alkoivat taas reagoida.
”Voi tuntua hölmöltä, mutta jos kisaverryttelyssä jännittää kamalasti, toista tämä.”
Pyry nyökytteli ja pyöräytti hartioitaan vielä kerran ympäri ja hengähti syvään. Kyllä tämä tästä.
”Ja nyt tulet radan uudestaan – ja ei muuta kuin hanaa hanaa!” Pirre kannusti ja jatkoi, ”Reippaasti ja rennosti eteenpäin vaan, Reinon kanssa sä olet ihan turvassa.”
Hanaa, eli eteen edelleenkin. Ohjien sekaan keräytyi turvallinen jouhituppo ja vieläkin vähän huojuva kevyt istunta löytyi. Eteen, eteen, eteen, Pyry ajatteli ja voimisti pohjettaan maiskutuksella. Muiden raviluokkalaisten huoli laukkojen nousemisesta ei onneksi ollut Reinon kanssa ongelmana, kaviot kolahtelivat edelleen muutamiin puomeihin. Eteen, eteen, eteen.
Radan toisiksi viimeisimmällä esteellä Reino kadotti askeleensa ja joutui ottamaan pidemmän askeleen päästääkseen puomin yli ja Pyry menetti tasapainonsa. Sydän hyppäsi kurkkuun, mutta Pirren rauhoittava muistutus katseen nostamisesta hiekasta pelasti tilanteen. Viimeiselle kavaletille tultiinkin sitten ekstrahuolellisesti ja Pyry pääsi rentoutumaan. Hän antoi ratsulleen pitkät ohjat ja silitti sitä sään viereltä. Reinon kanssa sä olet ihan turvassa, Pirren lausahdus palasi mieleen. Ruuna pärskähti tyytyväisenä ja heilautti korviaan. Se oli kyllä hyvinkin totta.
Pyry potkaisi jalustimet jaloistaan ja jäi katselemaan Sussun ratsastusta. Pirre nosti puomeja Pyryn mielestä jo ison kokoisiksi, puolimetristen esteiden yli joutuisi ehkä pahimmillaan vähän ponnistamaan. Rokki ponnisti kuitenkin helpon ja tasaisen näköisesti esteiden yli ja salaa Pyry huomasi pohdiskelevansa kuinka monta estetuntia vaadittaisiin estekorkeuden nostamiseen hänellekin…
|
|
|
|
Post by Pyry on Dec 19, 2015 23:03:14 GMT 2
Danielin kouluvalmennuspäivä 16.12.2015 – Ajatusten sekasortoa
10.14. Mitä kello on? Mitä kello on! Missä mun kello on! Puhelin! Kello! Jokin auringon varjoa näyttävä tikku! 10.14. Aa, jes, ihanaa, kiitos universumi, mä en ole myöhässä.
10.27. Ja mitä hiton unta mä oikein näin… Pirre oli siinä ja… pelasti mut puumahyökkäykseltä… ei hitto, valkkujännitys aiheuttaa ihan levottomia öitä.
10.47. Danielin kouluvalkku. DANIELIN kouluvalkku. Kuka hullu idiootti menee treenaamaan jotain raviluokkaa jonkun Danielin silmien alle? Mä niin tulen kuolemaan tänään. Häpeästä. Tai nestehukasta, kiitos hikoilu.
12.30. Missä mun tallivillasukat on? Ne, jotka pysyy itsekseen pystyssä ja jotka on täynnä turvetta plus Reinon karvoja.
12.34. Sukat! MISSÄ MUN SUKAT ON!
12.41. Miksi ne oli tietokoneen takana? Miksi universumi on niin selittämätön?
12.57. Kiitos sukkaepisode 16.12.2015. Nyt sitten ihanassa hikituskakiireessä tallille.
13.10. Lauantaiaikataulut… voi helvetti nyt sentään.
13.23. Mä en ikinä pääse ajoissa tallille. Hyvä jos ees elossa. Miten olis talvirenkaat, rakas pyöräseni?
13.35. Mummot pois alta, minä ajan tästä nyt!
13.41. Tallilla!
13.53. Ja hevonen sisään! Ja harjat käteen! Ja maailman nopein harjaus!
14.10. JA MISSÄ ON PINTELIT!
14.21. Selässä, mestariolo. No niin, nyt pitäis vaan tietää miten lämmitellään Danielin valkkua varten!
14.34. Miksei tää hevonen toimi? Miksen mä toimi? Miksi mä olen menossa Danielin valkkuun?!
14.40. … (Paniikki tyhjentää pään.)
14.45. ”Tai vaihtoehtoisesti menetätte niitä pojoja, jos huitelette menemään vähän sinne päin.” Kattoko se muhun päin sanoessaan ton? Kattooko se nyt tännepäin? Ää, miten ratsastetaan?!
14.49. Pohje, toimi nopeammin. Pohje, herää! Ää, taas se katto tännepäin!
14.53. Mulla ei ole vatsalihaksia. Tai ehkä mulla oli, mutta ne räjähti juuri kappaleiksi eikä niitä enää siis ole. ”Reino niin reippaaksi, ettei mun tarvitse koko ajan pelätä sen nukahtavan kesken kaiken.” Milläs liikutat eläintä kun lihakset on valumassa hyytelönä maneesin hiekkaan?
14.54. Mitä? Kehuko se mua just äsken? Hajoaako universumi nyt tomuksi?
15.01. Pysähdy. Eikun nyt. Tai kohta. No mennään sit tällaisen löysän käynnin kautta. No nyt se Daniel kattoo pahasti. Pysähdy eläin! Oho, se toimi.
15.03. Ja sit jos sais sen ravin. Ravin. Ravi. Terävä ravi pysähdyksestä. Tai sitten löysän käynnin kautta. Saadaan huippupisteet löysästä käynnistä. Eiku pitiks sen olla keskikäynti?
15.09. Joo ja peruutustehtävä tehdään väännellen ja haparoivin askelin. Hyvähyvä. Mitä? Tahtia, rytmiä? Ulkopohje, ei mulla oo semmosta. Joo, nyt ei enää vaan toimi.
15.20. Mitä, nytkö se loppuu? Ja mä olen vielä elossa! Ja taas niiiin paljon parempi ratsastaja!
|
|
|
|
Post by Pyry on Dec 22, 2015 19:49:52 GMT 2
22.12.2015
”Pyry! PYRY! Ala tulla tänne!”
Tallin käytävällä kaikui kummallinen huuto. Pyry nosti katseensa jaloistaan ja yritti paikantaa äänen lähdettä. Cella roikkui yläkertaan vievien portaiden kaiteesta ja huitoi Pyrylle.
”Ala tulla nyt, me ollaan etitty sua”, Cella jatkoi maanista huitomistaan. Pyryn typertynyt ilme ja hämmennyksestä auki jäänyt suu ei selkeästikään vakuuttaneet Cellaa.
”Miksi?”
Cella huokaisi tuskastuneena.
”Älä kysele, vaan ala nyt jo tulla!”
Huolestuneena ja hämillään Pyry lähestyi varovaisesti portaita ja katseli kuinka Cella loikki rappusia kaksi kerrallaan hänen edessään. Tallissa oli hiljaista, kuten nyt lomalla voisi olettaakin tuntiratsastajien puuttuessa hälisemästä, mutta missä kaikki kaiken vapaa-aikansa tallilla lorvailuun tuhlailevat hoitajat olivat? Ja sitä paitsi, tallin asioista ei tarvinnut olla kovinkaan tarkasti perillä tietääkseen, ettei Cellalla ollut viime aikoina ollut tapana loikkia pitkin tallia kuin vailla huolia oleva kevätvarsa. Paitsi jos se sattui olemaan Windin geenit perinyt jälkeläinen, joka keskittyi kirmailun sijasta potkimiseen ja puremiseen.
Cella oli jo ehtinyt oleskeluhuoneen ovelle ja piti sitä auki, huitoen edelleen Pyryä sisälle. Tämä alkoi vaikuttaa huolestuttavalta. Huolestuneisuus vaihtui nousevaan paniikkiin Pyryn astuessa oleskeluhuoneen sisälle ja tajuavan suurimman osan tallin väestä olevan paikalla. Hoitajien lisäksi huoneeseen olivat ahtautuneet myös Anne sekä Pirre ja olipa joku käskyttänyt Kasperinkin paikalle. Ajatukset alkoivat juosta hengästyttävää tahtia Pyryn päässä. Oliko hän unohtanut jotain megalomaanisen tärkeää, kuten vaikkapa Reinon Susikallioon? Housut jalastaan? Päänsä bussin penkille?
Pyry yritti lukea tilannetta tallikavereidensa kasvoilta (joista monesta Pyry onnistui lukemaan, että tilanne oli yhtä hämmentävä myös heille) ja toivoi kammottavan hiljaisuuden loppuvan ja kaikkien paljastavan mitä hirveää oli tapahtunut. Lopulta Anne päätti katkaista hiljaisuuden.
”No niin, hyvä että saatiin Pyry paikalle. Olen saanut juuri tietooni…”
Apuaapuaapua jotain on tapahtunut, apuaapuaapua.
”…että Pyry on sijoittunut toiseksi ratsastuskoulumestaruuksien kokonaiskilpailuissa”, Anne sai lauseensa loppuun ja hänen kasvonsa sulivat ylpeään hymyyn.
Yhtäkkiä oleskeluhuone oli täynnä ääntä. Clara kiljahti innostuksesta, Salma ja Aurinko olivat onnittelemassa kuin yhdestä suusta, Kuura taputti innoissaan ja Tuulia hypähti halaamaan Pyryä, jonka päässä pyöri vähintään yhtä vauhdikkaasti kuin vielä hetki sitten. Kaikkeen tähän hälinään sotkeutui Pyryn hämmentynyt ”Mitä?!” –huudahdus. Jännityksestä pidättynyt hengitys purkautui samalla ja jätti alaleuan roikkumaan koomisen alhaalla.
Anne korotti ääntään, jotta se kantaisi metelin yli.
”Pyryn hienon suorituksen lisäksi menestystä keräsivät muiden ohella Aurinko ja Sandra, jotka kaikki nappasivat pikkumestaruus –tittelit itselleen. Ja kokonaistuloksissa Seppele voitti ratsastuskoulujen mestaruuden hurjalla 49 pisteellä!”
Pikku hiljaa veren kohina alkoi Pyryn korvissa laantua sen verran, että hän tajusi yhtyä muiden aplodeihin ja onnen toivotuksiin. Ilmassa leijailivat ”Hyvä Sebe!” –huudahdukset ja Cellan kurkusta pääsi ei-niin-kovin vieno ”MAHTAVAA SEPPELE!” –kiljaisu, joka sai vieressä varomattomana seisseen Fiian hypähtämään ilmaan. Syksyn draamat ja kisajännitykset tuntuivat laukeavan edes pieneksi hetkeksi Annen jakaessa Pommac-laseja Kasperin avustuksella tallilaisille. Kertakäyttömukit ja pinttyneet kahvikupit kilisivät Pyryn korvissa kuin hienoimmatkin kristallit ja kasvoille noussut kuumottava puna alkoi hiljalleen viilentyä.
Pirre avasi ääntään köhähtämällä. Onneksi ratsastuksenopettajien vakiokalustukseen kuului kaiken metelin ylittävä ääni.
”Mestaruuksien tuomaristo tahtoi antaa erityistä kiitosta Seppeleelle ansioituneesta, sitoutuneesta ja pitkäjänteisestä ratsastuksenopetuksesta, jonka jäljet näkyivät myös mestaruuksien valmennuksissa eli suuri kiitos ja onnittelut kuuluvat luonnollisesti myös Annelle sekä Danielille, jotka valmensi meidän hienoja ratsukoita.”
”Ja sulle myös tietenkin, Pirre!” Anne kiiruhti huomauttamaan. Pyry bongasi Danielin huoneen nurkasta, jossa Lynn hymyili ja hellästi tönäisi Danielia kyynärpäällään. Danielin kasvoille nousi jokin hennon melkein-hymyntapainen ja hän kohotti pienesti omaa mukiaan Annen ja Pirren suuntaan. Joku oli alkanut veisata nuotin vierestä mahtipontisesti ”Me ollaan sankareita kaikki” –kappaletta.
”Me ollaan sankareita SEPPELEEEEEN”, Inksu rääkyi pienten keuhkojensa pohjalta ja Annen kasvoilla välähti pienoinen katumuksenpoikanen siitä, että koko porukka oli ahtautunut suljettuun ja melko pieneen tilaan, mutta muuttui nauruksi nähdessään Wenlan ja Sussun pitelevän korviaan kärsivän näköisinä.
”KIITOS INKERI RIITTÄÄ”, Jason lopulta parkaisi kaikkien muiden ajatukset julki ja sai palkinnoksi ilman halki lentävän paperimukin.
Pikku hiljaa porukka alkoi hajaantua hapettomaksi ja melko lämpimäksi muuttuneesta oleskeluhuoneesta, Piritta ohi mennessään tarrasi Pyryä olkapäästä ja hymyillen onnitteli tätä saaden Pyryn uudestaan punastumaan ja joku suunnitteli juhlamaastoa juhlavan pilvisessä maisemassa. Pyry huikkasi tulevansa perässä kunhan oli saanut Pommac-lasinsa tyhjennettyä. Äkkiä huone oli tyhjentynyt, jättäen jäljelle Pyryn lisäksi vain Annen, joka korjaili paperimukeja käsiinsä. Pyry yritti saada jonkunlaista lauserakennetta päässään aikaiseksi.
”Hei tota Anne”, hän aloitti hiljaa väännellen mukia käsissään vaivaantuneena.
”Mä vaan halusin… kiittää. Tai siis. No, kun oot jaksanut kannustaa mua Reinon kanssa”, hän mutisi vaikeana uskaltamatta kohottaa katsettaan takaisin Anneen. Hämmästyksekseen Pyry tunsi pienen palan nousevan kurkkuun ja hengityksen värähtävän. Anne oli lopettanut astioiden järjestelyn ja jäi kuuntelemaan hiljaa.
”Kun mun on ollut oikeasti aika vaikea välillä tulla tallille tai ees ajatella ratsastusta tai mitään muutakaan. Ja… musta on ollut tosi hienoa, että mä oon saanut tehdä asioita omaan tahtiini.”
Paperimuki oli muuttunut melko tunnistamattomaksi Pyryn käsissä, mutta nyt se oli sanottu. Anne oli hiljaa ja Pyryn päässä alkoi jo muotoutua pelko siitä, että hänen mutinansa oli jäänyt huomiotta.
”Kuule Pyry”, Anne lopulta aloitti hiljaa. ”Sä olet tehnyt todella paljon töitä ansaitaksesi tämän ja edennyt todella paljon. Siitä sun kannattaisi onnitella ja kiittää myös itseäsi”, hän sitten sanoi ja Pyryn uskaltaessa nostaa katseensa hän näki lämpimän hymyn naisen kasvoilla. Sellaiseen hymyyn uskalsi myös vastata.
|
|
Apr 30, 2022 23:14:52 GMT 2
Apr 30, 2022 23:14:52 GMT 2
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!
May 1, 2022 15:32:48 GMT 2
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!
May 1, 2022 15:32:48 GMT 2
Dec 11, 2022 14:02:46 GMT 2
Dec 11, 2022 14:02:46 GMT 2