Reinon hoitopäiväkirja

[Pyry]

”No onpas oudon näköinen!”
Pyry havahtui karsinan ulkopuolelta kuuluvaan huudahdukseen ja nousi seisomaan saatuaan pintelin käärittyä loppuun. Käytävällä seisoi keski-ikäinen mies vieressään nuori kypärään ja kumisaappaisiin sonnustautunut tyttö.
”Miks toi hevonen näyttää tolta?” mies kysyi Pyryltä.
Pyry vilkaisi hoidokkiaan. Miehen vierellä seisova tyttö pureskeli huultaan vaivaantuneen näköisenä.
”Se on tiikerinkirjava, sen takia se on tämän värinen”, Pyry vastasi ja avasi karsinan ovea niin että mahtui nostamaan käytävällä olevan satulan syliinsä.
”Tiikerin? Näyttää enemmän leopardilta mun mielestä!”
Mies röhähti nauruun ja hento puna ratsastamaan tulleen tytön kasvoilla syveni tummemmaksi. Pyry hymyili vaivautuneesti miehelle. Tyttö luikahti nopeasti karsinaan ja Pyry antoi Reinon satulan tälle.
”Soitahan sitten kun pitää tulla hakemaan, äläkä tipu ton jaguaarin selästä”, mies naureskeli ja lähti kohti tallin ovea. Tyttö kiristi satulavyötä keskittyneenä ja vilkaisi sivusilmällä Pyryyn.
”Mun isä on niin nolo.”
”Sellaisia ne perheenjäsenet tuppaa olemaan”, Pyry vastasi sympaattisesti ja sai aikaiseksi hymyn tapaisen tytön huulille.

~~~

Puhelin värisi taskussa. Pyry käveli maneesilta takaisin tallille ja vilkaisi näyttöä. Perheenjäsenistä puheen ollen...
”Moi broidi, mitä landelle kuuluu?” puhelimesta kajahti.
Pyry ei ollut kuullut siskostaan muutamaan viikkoon. Veljen päätös muuttaa kaupungista pois häkellytti vanhempaa sisarusta edelleen. Eihän siellä ole... no hitto, mitään! Tuuli oli puuskahtanut kantaessaan muuttolaatikoita pakettiautoon kesän alussa. Tai jos hyvin käy, niin saatat muutamaan junttiin ja karhuun törmätä!
Pyry päivitti pikaisesti kuulumisensa ja jäi maleksimaan tallin edustalle. Hän ei halunnut alkaa selittää tallista mahdollisesti kuuluvia hevosten ääniä siskolleen, ei ainakaan vielä.
”Sua ei varmaan kiinnosta...” Tuuli aloitti, syyllistävään sävyyn. ”Mutta Marsu hyppäsi puhtaasti ekan metrikakskymppisensä lauantaina!”
Pyry kuuli hymyn siskonsa äänessä.
”Hieno homma”, poika vastasi. Hymy nousi tahtomattaan hänenkin huulilleen. Siskolle hän ei sitä myöntäisi, mutta hän oli seurannut ratsukon edesottamuksia aina silloin tällöin Facebookin ja siskon blogin välityksellä. Heti lauantaina siskon sivuille oli lävähtänyt kuvasarja viikonlopun kisoista.
Seuraavat viisi minuuttia Tuuli hehkutti estetykkiään, kertoi uusimmat sukujuorut (enon vaimo oli vaihteeksi lähdössä lätkimään) ja yritti tivata Pyryltä mehukkaita vastajuoruja. Jostain syystä selostus Pyryn uusimmasta pienoismallihankinnasta ei tarjonnut riittävää jännitystä. Sisko alkoi äänekkäästi huokailla Pyryn mainitessa sanat ”Battlestar” ja ”Galactica”.
”Mä en tajua miten sä kestät tota sun hurjaa elämääsi, rauhoitu nyt vähäsen ennen kuin menee liian hurjaksi”, Tuuli kommentoi tylsistyneenä.
”Mut nyt on pakko mennä ja hei pliis, soita joskus porukoille, ne piinaa mua liikaa valmistumiskyselyineen. Valehtele vaikka niille että oikeesti pidät hauskaa, niin ne saattaisi järkyttyä ja unohtaa mut”, sisko jatkoi innostuneemmalla äänellä.
”Just just, mäkin tykkään susta. Melkein”, Pyry vastasi lakonisesti ja sai siskonsa nauramaan.
”Älä anna junttinappiverkkarin syödä sua!” luurista kaikui ennen puhelun loppumista.

Pyry työnsi puhelimensa takaisin farkkujen taskuun ja avasi tallin oven. Kylmä sää sai nenän vuotamaan ja poika hapuili takin taskusta nenäliinaa. Niistettyään niin että silmistä alkoi vuotaa vettä, Pyry lähestyi roskakoria heittääkseen paperin pois. Rypistetty aa-nelonen korissa kiinnitti pojan huomion. Hän noukki paperin käsiinsä ja avasi sen rytystään. Kuvan nähdessään tallin käytävällä kaikui kovaääninen tyrskähdys. Kauaa Pyry ei ehtinyt hihitellä komealle tallikaverilleen, kun pihalta kuului mekastusta. Pyry työnsi epähuomiossaan tulostetun kuvan taskuunsa ja käveli takaisin ulkoilmaan. Hän katseli ihmetellen pihalle saapunutta joukkoa, kolmea nuorta teinipoikaa, joista kaksi raahautui kolmannen perässä. Keskimmäinen huomasi Pyryn ensimmäisenä.
"Uusi tyyppi!" tämä huudahti. "Kato mitä metsästin kiinni."
Pyryn hämmentynyt ilme ei muuttunut paljoakaan.
"Meidän mysteeriviheltelijät!" poika jatkoi ja katsoi Pyryä kuin vähäjärkistä.
Pyryn päässä alkoi raksuttaa. Oleskeluhuoneessa oli pidemmän aikaan supistu kummallisista viheltelyistä. Pyry oli pitänyt itsellään mielipiteensä siitä, että pimenevät syysillat taisivat vain tehdä tepposia muiden mielikuvitukselle, mutta näköjään viheltelijät olivatkin lihaa ja verta.
"Mitäs näille pitäisi tehdä?" pihalla seisova poika jatkoi virnuillen.
Pyry alkoi saada juonen päästä kiinni.
"Kaipaisivat varmaan opetusta", hän totesi ja mielikuvissaan kaappasi lanteellaan roikkuvan valomiekan jedi-ritarin elkein esiin.

Pyry&Reino 5 hm

[Pyry]

Oleskeluhuoneen sohva oli maailman pehmein ja mukavin. Pyry oli valahtanut puolimakaavaan asentoon sohvalle ja epäili, ettei enää pääsisi nousemaan ylös. Hän tuijotti kattoon ja oli iloinen siitä että sai hetken olla aloillaan. Viime viikkoinen motoristimetsästys ja puskissa kökkiminen oli aiheuttanut kaiken energian vievän flunssan. Onneksi tauti ei tuntunut iskevän liian rajusti päälle, Pyry alkoi olla jo elävien kirjoissa. Huomenna pitäisi olla ratsastuskunnossa, ajatus putkahti päähän. Miten yksi ratsastustunti saattoikin hermostuttaa näin paljon? Joutuisiko hän talutusratsastukseen kymmenvuotiaiden pikkutyttöjen kanssa muiden hoitajien hihitellessä katsomosta? Jos hän nyt edes jännitykseltään pääsisi tallille asti...
Oleskeluhuoneen ovi kävi päästäen sisälle Rosan ja Britan. Tallilaiset tervehtivät toisiaan. Pyry hörppi viilenevää teetään ja kuunteli tyttöjen puhetta seuduilla nähdystä kummallisesta hiipparista. Tallilla tuntui koko ajan sattuvan ja tapahtuvan. Ja minä kun luulin tulleeni rauhalliselle maalaistallille, Pyry hymähti ja hörppäsi kitkeräksi muuttuneen teen loppunsa kurkusta alas. Hän sanoi tytöille lähtevänsä pelastamaan Reinon koko ajan pahemmaksi yltyvän tuulen kynsistä sisälle talliin.

Ruuna tuli Pyryn yllätykseksi ravaten portille vastaan. Pyry vilkaisi hevosen jalkoja ja totesi hoitourakan alkavan kinttupesulla. Syksyn mutakelit oli yksi niistä asioista, joita hän ei ollut kaivannut harrastustaukonsa aikana. Mutta ei voi mitään, huonoja kelejä pelkäävän ei kannata lähteä harrastamaan hevosia. Reino seurasi poikaa sisälle ja pesukarsinaan yllättävänkin reippain askelin.
”Oletpas sinä hyvän tuulinen”, Pyry totesi ruunalle hymyillen.
Karsinaansa päästyään Reino alkoi nuohota lattiaa heinänkorsien toivossa. Pyry vilkaisi kelloa, tuntilaiset alkaisivat kohta saapua tallille. Reino oli menossa hölköttelemään alkeistunnille, joten Pyry jäi ruunan luo odottamaan sen ratsastajaa. Pisamanaamainen tyttö tulikin pian karsinalle ja kurkisti vilkuilemaan ratsuansa kalterien välistä.
”Sano vain jos tarvitset apua”, Pyry sanoi tytölle ja avasi karsinan oven tälle tarjoten harjapakkia mukaan.
Reinon ilme hapantui, mutta Pyry tiesi jo sen olevan vain esitystä pienemmille ratsastajille. Tosi asiassa Reino oli oikein leppoinen hoidettava ja Pyry oli alkanut voittaa ruunaa puolelleen, etenkin löydettyään parhaat rapsutuspaikat sään vierestä.
Nuori tyttö ei välittänyt hevosen ilmeilystä vaan harjasi tätä reippaasti. Kavioiden puhdistuksessa ja varustamisessa hän tarvitsi Pyryä apuun, mutta muuten pärjäsi itsekseen.
Annen johdolla ratsukot lähtivät maneesille, Pyry käveli hoidokkinsa vierellä ja avusti ratsastajan Reinon selkään. Hän jäi seuraamaan tuntia katsomoon. Vielä ei ollut liian viileää istuskella maneesissa tunteja seuraten, talvella tämä hupi varmasti vähenisi ja oleskeluhuoneessa istuskelu kuuman juotavan kanssa alkaisi kuulostaa mukavammalta vaihtoehdolta.
Pyry yritti keskittyä Annen opetukseen, mutta huominen tunti vaani koko ajan alitajunnassa. Entä jos minä en osaakaan mitään? Äh, miksi hänen pitäisikään osata, oppimaanhan hän oli tunnille menossa. Mutta entä jos jotain tapahtuu? Entä jos Reino säikähtää jotain ja... Kuin vastauksena kirjava ruuna käveli juuri katsomon ohi puoliunisen näköisenä korvat koomisesti sivuille lerputtaen. No jaa, ehkä Reino ei olisi tallin hurjin hevonen. Ruuna pärskähti ja siirtyi laiskasti raviin. Pyry vajosi jälleen ajatuksiinsa.
Miksei hän luottanut itseensä hevosten kanssa? Hän pelkäsi usein epäonnistumisia ja uusien asioiden kokeilemista. Ehkä hän ei vain ollut päässyt tekemään virheitä ja oppimaan rauhassa. Ympärillä olevat ihmiset olivat aina olleet kokeneita yksityis- ja kisahevosten omistajia, Pyry oli aina ollut se osaamattomin ja kokenemattomin. Pyryn sisko oli... No, Pyry ei halunnut ajatella pahaa siskostaan, mutta Tuulin täydellisyyden hakuisuus oli yltänyt myös hänen hevostensa hoitajiin. Sisko oli viimeksi hänen kanssa puhuessaan valittanut, että jälleen yksi hoitaja oli lyönyt hanskat naulaan ja jättänyt Tuulin vaille kisahoitajaa. Hoitajien vaihtuvuudesta voisi toki päätellä jotain, mutta sellaisia sisko ei ajatellut.
Pyry huokaisi syvään, oikean käden sormet räpläsivät korvan takaa kasvavaa lettiä, niin kuin aina pojan vaipuessa pohdintoihinsa. Reino hölkkäsi uudestaan katsomon ohi ja pärskähti mennessään. Sen vaalea häntä heilahteli puolelta toiselle askelteen tahdissa. Ruunan katselu sai Pyryn hymyilemään. Se ei ollut nopealiikkeinen kisahevonen tai voittoisa ruusukehai, suvukas siitosori tai koulukenttien liitelevä ihme. Sen sijaan se oli kovin tavallinen Reino, rauhallinen tuntihevonen, jonka selkään uskalsi laittaa nuoren aloittelijan ja jolla pystyi lähtemään kevyelle maastoestetreenille. Eikä Pyry, siskon odotuksista ja paineista huolimatta, ollut energinen kisahoitaja tai tavoitteellisesti treenaava kisakaveri. Hän oli totta puhuen kovin tavallinen tallipoika, jolle kelpasi ihan hyvin kovin tavallinen tuntihevonen hoidettavaksi. Kelpaa itse asiassa paljon paremmin kuin vain hyvin, Pyry ajatteli hymyillen.

Pyry&Reino 6 hm

[Pyry]

30.9.2014 Alkeistunnilla, viimeinkin

Pyry tuijotti avonaisen kaappinsa sisältöä. Puolityhjä vesipullo ja kasaan myllätty huppari. Poika nosti hupparia, ratsastuskypärä kurkisti sen alta. Pyryn yllätykseksi kypärä ei ollut kärsinyt kaapin pohjalla lojumisesta. Se näytti jopa melkein yhtä uudelta kuin mitä se oikeasti olikin, Pyry oli koettanut sitä päähänsä vain sovittaakseen sitä. Perinteinen samettipotta kaupungin tavaratalon urheiluosastolta. No, ei ainakaan harmittaisi liikaa, jos kypärä osoittautuisikin turhaksi ostokseksi. Pyry nappasi kypärän käteensä ja painoi kaapin oven kolahtaen kiinni.

~~~

Tallin puolella oli täysi tohina päällä, Kasper ja Salma yrittivät paimentaa pieniä ratsastajia ystävälliseen (Kasperin tapauksessa tosin 'ystävällinen' ei ollut ehkä kuvaavin sana) sävyyn. Pian kaikki tuntilaiset oltiin saatu oleskeluhuoneeseen. Pyry tunsi olevansa väärässä paikassa väärään aikaan. Onneksi Sentin ujohko hoitaja oli myös tulossa tunnille. Veri kohisi korvissa ja Pyry hätkähti kuullessaan äänensä. Anne katsoi häntä odottavana.
”Niin että sä olitkin aiemmin ratsastanut enemmän?”
”Öhm, joo. Tai siis... Joo”, Pyry takelteli.
Anne nyökkäsi pienesti hymyillen ja jatkoi gallupkierrostaan ja Pyry vannotti oppivansa vielä jonain päivänä vastaamaan muiden ihmisten kysymyksiin kokonaisilla lauseilla.
”Salma on luvannut auttaa Reinon kanssa”, Anne sanoi tuntilaiset haastateltuaan ja virnisti perään.
Tummatukkainen nainen heilautti kättään Pyrylle hymyillen. Pyry vastasi tervehdykseen hymyilemällä, tosin hymy tuntui vääntyvän jännittyneillä kasvoilla irvistykseksi.

Malliesimerkkipari Kasper ja Huiska demonstroivat hevosen hoitoa. Pyry jättäytyi nojailemaan karsinan seinään päästäen pienemmät ratsastajat seuraamaan toimitusta lähempää. Pian tuntilaiset hajaantuivat kukin ratsunsa luo, Pyry käveli Reinon karsinan luo Salman kanssa.
”Sä et varmaan tässä hoitamisessa hirveästi tarvitse apua?” Salma kysyi pojalta hymyillen.
Pyry pudisti päätään vastaukseksi ja alkoi harjata hoitohevostaan. Epämukavuutta lähentelevä hiljaisuus laskeutui karsinaan. Salman katse kaartoi karsinan seinillä ja Pyry oli varma että koko talli kuuli kuinka kovaa hänen oma sydämensä hakkasi. Hän tarvitsisi jotain muuta ajateltavaa, ja pian.
”Sähän ratsastatkin sillä kimolla ponilla”, hän katkaisi hiljaisuuden.
Salman kasvot sulivat hymyyn.
”Joo, Bonniella. Kaksi vuotta ollaan jo paiskittu hommia yhdessä.”
Painostava hiljaisuus katosi Salman päästessä puhumaan sponsoriponistaan ja Pyrykin innostui kyselemään tallikaveriltaan lisätietoja ponista.
”Se taitaakin olla vähän energisempi tapaus?”
Salma naurahti.
”No jos tahtoo vähätellen asian ilmaista niin joo!”
Yhdessä he hakivat Reinon varusteet Salman kertoillessa viimeisimmästä kisareissustaan Bonnien kanssa. Pyry nosti satulan hoidokkinsa selkään ja vatsasta vihlaisi jälleen. Salmakin huomasi tunnelman muuttuneen ja jäi hiljaisena katsomaan Pyryä, joka tuntui yhtäkkiä unohtaneen miten satulavyö kiristetään.
”Oletko sä ihan okei?” hän kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
Pyry pudisti päätään.
”Lievästi sanottuna mua pelottaa ihan törkeästi”, poika vastasi hiljaa.
Ja äkkiä Pyryn suusta purkautui ulos kaikki sisälle kertyneet ahdistuksen ja pelon aiheet. Se, miten vaikealta hevosen selkään nouseminen oli aina tuntunut, kun siskon terävä katse tuntui vain etsivän virheitä. Se, miten hermostuneen hevosen lihakset olivat pingottuneet Pyryn alla ennen kuin se päätti päästä ratsastajastaan eroon rajulla pukkisarjalla. Se, miten pahasti hän oli pelästynyt tajutessaan myöhemmin kuinka huonosti putoamisessa olisi voinutkaan käydä.
Vuodatuksen jälkeen karsinaan laskeutui jälleen hiljaisuus. Pyry huokaisi, häntä hävetti oma avautumisensa. Hän kiristi satulavyön ensimmäisiin reikiin ja tunsi punan nousevan kasvoilleen. Mitä Salmakin hänestä ajattelisi?
”Mä luulen, että pelkääminen on ihan normaalia”, Salma aloitti, kuin vastaukseksi Pyryn ajatuksille.
Pyry vilkaisi häneen ja alkoi suitsia Reinoa.
”Tässä hommassa ollaan kuitenkin tekemisissä ison eläimen kanssa ja riskit on sen mukaiset. Kyllä muakin joskus jännittää”, Salma myönsi ja hymyili pienesti Pyrylle. ”Ja se on varmaan pohjimmiltaan ihan hyvä asia, pysyypähän hereillä ja perillä tilanteesta. Kunhan se ei muutu liian hallitsevaksi tunteeksi.”
Pyry kiristi suitsien soljet kiinni ja katsoi Salmaan pohdiskelevasti.
”Ja usko vaan, Reinolla ei ole tapana lingota ratsastajia selästään. Vai mitä, Reinoska?” Salma jatkoi ja rapsutti ruunaa otsasta.
Pyry naurahti vastaukseksi.
”No joo, se ei vaikuta kaikkein hurjimmalta ratsulta!”
Poika katseli hoidokkiaan, joka siirsi painoaan toiselle takajalalleen ja narskautti kuolainta suussaan. Silmät puoliummessa ja korvat laiskasti sivuille roikkuen Reino näytti alkeisratsun malliesimerkiltä.
”Ehkä me selvitään”, Pyry sanoi puhaltaen jännityksen pois kehostaan. ”Eiköhän mennä sitten.”

~~~

”...ja vielä ravia aina pitkät sivut ja käyntiä lyhyet.”
Reino siirtyi keinuvaan raviin. Pyry nousi kevennykseen, jaloissa ei tuntunut olevan voimaa ja kädet karkasivat kumpikin omaan suuntaansa. Kypärän alla tuntui hiki, vaikka tunti oli ollut suurimmaksi osaksi käyntityöskentelyä. Huomenna lihakset olisivat jumissa ja sängystä nouseminen olisi tuskaa. Pyry yritti istua syvälle satulaan ja Reino siirtyi takaisin käyntiin. Selkään nouseminen oli ollut henkeä salpaavan pelottavaa, ensimmäiset kierrokset satulassa oli istunut jäykkä ja hevoseen tarrautunut stressikasa. Pyryn ihmetykseksi jännitys ei ollut siirtynyt Reinoon, se oli kävellyt tasaiseen tahtiinsa uraa pitkin. Salma käveli rauhassa kaksikon vierellä ja varmisteli välillä Pyryltä tuntemuksia. Ja kohta oltiinkin jo loppukäynneissä! Miten aika saattoi kulkea niin nopeasti ja miten ihmeessä Pyry oli pysynyt koko tunnin selässä?
Reino venytti kaulaansa Pyryn antaessa sille ohjaa. Hän irrotti kätensä epävarmasti ohjasta ja silitti täplikästä kaulaa. Salma katsahti ylös poikaan ja hymyili, sanoi muutaman kannustavan sanan. Satulasta alas tultuaan Pyry tajusi miten jännittynyt hän oli ollutkaan, jalat eivät tuntuneet tukevilta ja päässä tuntui huippaavan. Hän löysäsi voimattomin käsin satulavyötä ja talutti muun jonon jatkona Reinon kentältä pois.
”Miltäs tuntui?” Salma kysyi vierellä kävellen.
Pyryn kurkku tuntui kuivalta, otsalla valui kylmä hiki ja sormissa kihelmöi, kun veri alkoi jälleen kiertää niissä ohjista puristamisen jälkeen. Silti jostain syvältä alkoi kehoon levitä myös poreileva hyvän olon tunne.
”Ihan... hyvältä”, Pyry vastasi hetken pohdittuaan, omaksi yllätyksekseen.
Ratsukot kävelivät talliin, kaviot kopisivat lattiaa vasten. Pyry käänsi Reinon karsinaansa.
”Te varmaan pärjäätte tästä eteenpäin, jos mä lähden pelastamaan Bonnien sisälle?”
Pyry nyökkäsi vastaukseksi Salmalle. Nainen ehti jo kääntyä karsinalta pois, kun Pyry pysäytti tämän.
”Salma, hei”, hän aloitti epävarmasti. ”Kiitos, kun autoit... ja muutenkin.”
Nainen hymyili Pyrylle.
”Eipä kestä! Voidaan lähteä joskus maastolenkille yhdessä nyt kun olet päässyt selkään takaisin.”
”Kunhan ei mennä kovaa”, Pyry lisäsi huolestuneen kuuloisena ja sai Salman lupaamaan vauhdin pysyvän maltillisena.
Salman poistuttua Bonnieta hakemaan Pyry kääntyi Reinon puoleen ja varusteet riisuttuaan jäi hetkeksi rapsuttelemaan ruunaa sään kohdalta.
”Kiitos sinullekin, Reinoseni.”

Pyry&Reino 7 hm

[Pyry]

Reinon Pyryn päiväkirja

17.10.2014

En olekaan kirjoitellut pikään aikaan. Syksy tuntuu kuluvan aika vauhdilla, vaikka muuta aluksi vähän pelkäsin. Että päivät valuisivat samanlaisena puurona eteenpäin, yhtäkkiä tulisi talvi, olisi pimeää, istuisin kotona, pimeää, koneella istumista, pimeää. Eikä minkäänlaista sosialisointia. Mutta nyt sitten vietänkin aikaa tallilla, istun ihmisten kanssa keskustelemassa ja kertomassa huonoja vitsejä, olen ulkona päivittäin ja olen tyytyväinen. Tyytyväinen, melkeinpä jopa iloinen, jos hurjaksi ryhdytään. Reino on tosi rento tyyppi, sitä ei näytä ahdistavan mun sähellys ja eikä se edes hurjasti näyttänyt loukkaantuvan vaikka istuin perunasäkkinä sen selässä. Ehkä se on vaan alistunut kohtaloonsa. No toivottavasti ei, eilen sain jopa hörähdyksen. Tosin oli kylmää, ruoka-aika lähestymässä ja mulla taskussa ehkä jotain rapisevaa. No, hörinä kuin hörinä, iloista meininkiä joka tapauksessa.

Aa, ketunmetsästys lähestyy uhkaavasti, en todellakaan tiedä mitä siellä on tapahtumassa. Oon vähän niin kuin lupautunut lähteväni suunnistukseen, en tajua kyllä mikä aivopieru sekin oli. Toivottavasti löntystellään hitaalla tahdilla rastien perässä ja tullaan maaliin ensi viikolla. Tai otetaan pieni ravipätkä ja ollaan jo aamuyöstä valmiina. Hevosmiestaitokisat ei sentään stressaa ihan käsittämättömän paljon, mutta entäs kaikki iltasosialisointi ja aaa! Ehkä osaan olla nolaamatta itseäni täysin, koetan osata puhua kokonaisilla lauseilla ja näin edelleen. Ja Halloween-bileetkin! Hirveästi menoa ja meininkiä. Asu on onneksi jo valmiiksi ideoituna ja ratsastaminen ei ole ehkä niin vaativaa siellä.

Sosialisointi tallilla on ollut... mielenkiintoista. Mulle (kuulemma harvinaisen) mukava Kasper on ollut viime päivinä mutiseva pahan ilman eläin. Uusia hoitajiakin on ilmestynyt (jes, en ole enää yksi niistä ”uusista tyypeistä”), niihinkin voisi osata tutustua. Ehkä jossain vaiheessa törmään niihin käytävällä (mun tapauksessa kirjaimellisesti) ja osaan esittäytyä. Nadja ja... Cellako se oli? Toivottavasti kukaan ei ole vielä hirveän verisesti loukkaantunut huonon nimimuistini ansiosta. Kuulemma jotain romantiikkariitadraamaakin on ollut liikkeellä, mutta yritän pysyä semmoisista erossa. Toivottavasti ei ole tarttuvaa. Mitäs muuta tallilaisista? Tuulia on ottanut kontaktia, mikä on aina tosi kivaa, olenhan tunnetusti niin taitava tutustumaan uusiin ihmisiin. En ole ihan varma, mitä se ajattelee musta, kuvittelen(ko?) saavani siitä jotain jänniä viboja...

Eka ratsastus Reinolla on vielä toistaiseksi jäänyt ainoaksi, joku päivä pitäisi taas kivuta selkään, etten ala miettimään asiaa liiaksi. Tuntipuksuhan vaan puksuttaa tasaisesti eteenpäin, voisin varmaan saada hermoromahduksen ja parkua ääneen tai jäykistyä pökkelöksi eikä tyyppi edes huomaisi mitään. Monen mielestä tollaiset hevoset on kai aika tylsiä ja mitäänsanomattomia, mutta tykkään tykkään tykkään! Kohta varmaan rupean piirtelemään pieniä Reino-sydämiä seiniin ja vihkoihin, on vaan oikeasti tosi kivaa tykätä taas jostain hevosesta. Ja pitää koettaa muuten muistuttaa itseäni siitä joku päivä, että juttelisin Annen tai muun kanssa niistä ajohommista. Luulen että se voisi olla kiva juttu!

Jossain vaiheessa pitäisi taas raahautua etelään päin sukuloimaan. Ääh, ahdistaa jo valmiiksi tulevat puheenaiheet. Mistä me edes puhuttaisiin? Opiskelusta? No, ei oikein suju, en tiedä haluunko opiskella tietokoneen näpsyttelijäksi, opinnot tuntuu tosi turhauttavilta. Ehkä voisi koettaa sitä lukiota uudestaan. Joka tapauksessa, opiskelu on aihe, josta en jaksaisi nyt vääntää porukoiden kanssa. Mun kaveririntamasta? Opiskelukavereita ei oikeastaan ole tullut hankittua (luulen että siellä koulussa käyminen voisi auttaa) ja sosialisointi tapahtuu oikeastaan tallilla. Ja siitähän mä en tahdo niiden kanssa puhua. Etenkään Tuulin. Se repisi housunsa innosta tai ties mistä muusta tunteesta, jos saisi tietää että heppailen taas. Ja miksi ihmeessä mä hoidan jotain tuntipalleroa, kun hänellä olisi tarjottavana upeaa kisahevosta hienoissa puitteissa ja josko lähtisit kisareissulle ja josko hoitaisit ensi viikon liikuttelut ja olis kiva jos samassa opettelisit kenkäämään kun tää kullannuppu lennättelee poposia jalastaan vauhdilla... Joo, ei kiitos. Siinäpä mun puheenaiheet perheen kanssa olisikin. Jep jep, ehkä sairastun flunssaan enkä millään pääse lähtemään reissaamaan Helsinkiin asti...

Treenasin eilen salaa (niin kuin joku nyt hirveästi täällä kämpässä vakoilua harjoittaisikaan...) valjastusjuttuja Youtuben avulla. Ja joo, olen lukenut ja katsonut paljon ratsastusvideoitakin. Eilenkin unohduin niin hartaasti lukemaan yhden koulutuupparin blogia niin, etten ehtinyt avata konsolia koko illan aikana. Vakavaa! Tutkin myös rahatilannetta illalla sillä ajatuksella, että jotkut ratsastushousut ei olisi ehkä ihan turha ostos. Mitähän tästäkin vielä seuraa..?

Tänään kävin kävelemässä Reinoskan kanssa, oli ihmeellinen valoilmiö nimeltään aurinko näkyvissä pitkästä aikaa. Olen nyt pyrkinyt kirjottelemaan itselleni ylös tekemisiäni Reinon kanssa, harmittaa kun ei ole hirveästi mitään muistoja tallessa siskon entisistä hevosista. Yksi tallin hevosista muistuttaa ihan Tuulin ensimmäistä ponia, hauska kimo pippuripakkaus Bonnie nimeltään. Äh, ei pitäisi ajatella liikaa entisiä hevosjuttuja, alkaa vain ahdistaa.

Mutta onneksi talven tullen on yksi asia mikä ei ikinä ahdista! Yksi asia, jonka takia olen niin iloinen että saan asua poissa isommasta kaupungista. Kotiin kävellessä tähtitaivas oli nimittäin ihan törkeän upeana, tämän takia pidän talvesta ja kylmyydestä ja pimeästä. Tähdet tulevat kunnolla näkyviin, ihan kuin kesän ajan poissa ollut ystävä tulisi taas takaisin. Nyt menee herkäksi, mutta menkööt, toivon että ne tämän asunnon vakoojaninjat ei liikaa naureskele mun päiväkirjamerkinnöille.

Pyry&Reino 8 hm

[Pyry]

"Öh, näyttääkö hyvältä?"

Oleskeluhuoneessa alkoi kuulua hillitön hihittely.

"Aika hot!" Rosa nauroi.

"No, onneksi ei ole liian tiukkaa sentääs", Tuulia huomautti.

Pyry teki yllättävän sujuvan mallipyörähdyksen sohvan edessä, pöydältä tipahti vain tuorein Hippos ja Tuulian hanskat. Poika oli pukeutunut usean numeron liian suureen lainattuun mustaan kisatakkiin, vaaleat ratsastushousut pussittivat tyylikkäästi.

"Valmiina metsästämään?" Rosa kysyi kun sai hihityksensä kuriin.

"Joo, Salma lupautui mulle turvaksi", Pyry vastasi yrittäen samalla saada housuja istumaan päälleen paremmin. Vielä pitäisi tunkea numeron liian pienet saappaat jalkaan.
"En kyllä tiedä mitä tästäkin tulee..." hän mutisi mitatessaan saapasta jalkapohjaansa vasten.
"Kauneuden eteen tulee kärsiä", Rosa totesi tietävään sävyyn.
Pyry mulkaisi naista vähintäänkin murhaavasti. Rosa lähetti kannustavan lentosuukon ja oikoi samalla täydellisesti istuvaa kisatakkiaan.

~~~



"Kaikuu äänes sun, kun sen lausun. Tällä timanttia, hiiltä, kultaa. Tosiasiassa vaan multaa."

Salma pohdiskeli hetken.

"Voiskohan se tarkoittaa louhosta? Se olisi ainakin fiksusti metsästysmajankin lähellä."

Pyry kohotti olkiaan.

"Sä täällä olet pidempään pyörinyt, näytä tietä vain!"

Ratsukot lähtivät ravitallin pihalta.

"Sinne on muutama kilsa matkaa, siinä on pari hyvää suoraa, voidaan mennä vähän reippaammin", Salma iski silmää.

Pyry katsoi kimon ponin selässä istuvaa hieman jännittyneenä, mutta nyökkäsi sitten. Kaksikon (tai siis nelikon, eihän hevosia sovi unohtaa!) suunnistusreissuun oli kuulunut useampi ravipätkä, matkalla Artsilaan Bonnie oli innostunut laukkailemaankin. Salmaa nauratti ponin kiire ja Pyryn primitiivisen kauhistunut reaktio, toki vasta sen jälkeen kun tämä oli varmistanut pojalta, ettei hän ollut liiaksi pelästynyt vauhtia. Reino tuntui tietävän minne ratsukot olivat matkalla ja oli pidentänyt askeltaan kuin mikäkin tähtijuoksija. Aluksi vauhdin lisäys oli tuntunut selkään pahalta, mutta Reinon ravatessa tasaiseen tahtiin korvat hörössä eteenpäin, Pyrykin oli saattanut hetkeksi rentoutua ja nauttia kyydistä. Hän oli iloinen, että Salma oli lähtenyt seuraksi suunnistukseen. Bonnien ratsastajaa ei tuntunut haittaavan rauhallinen tahti eikä Pyryn alla hiljaa kävelevä Reino onneksi lähtenyt ponin ajoittaiseen apua-metsässä-rasahti-nyt-tulee-kuolo -sohellukseen. Nuoret olivat jutelleet koko matkan, molemmilla oli kokemusta kisakentistä, tosin eri vinkkelistä katsottuna. Rauhallisesta vauhdista huolimatta vaikutti siltä, että he ehtisivät hyvissä ajoin suunnistuksen loppuun. Viikonloppuun kuuluisi vielä ankaraa juhlintaa metsästysmajalla ja laukkakisojen seuraamista.

Salma keskeytti Pyryn pohdiskelut.

"Tässä on hyvä hiekkatie edessä, otetaanko vähän ravia?"

Pyry hymyili Reinon selästä.

"Mennään vain!"

~~~

Pyry huokaisi onnellisena saadessaan vetää sopivan kokoiset kengät jalkaansa. Muut epäsopivat vaatteet hän oli riisunut päältään niin pian kuin mahdollista.
Kupariset Gepardit (kas kun ei Kivettömät Rusinat) suoritti sound checkiään parhaillaan. Pyry kietoi kätensä lämpimän mukin ympärille ja puhalsi maustettuun teehensä. Inkeri toisteli juuri Siirin toilailuja metsissä ja männiköissä muiden nyppiessä havunneulasia tytön hiuksista.
"Mites Pyry, lähdetkö Halloweenina meidän kanssa baanalle?" Cella kysyi ilmestyen äkisti Pyryn viereen.
Kuuma tee livahti väärään kurkkuun ja hetken yskittyään poika sai aikaiseksi myöntävän vastauksen. Cella kohotti kulmiaan ja nauroi.
"Koeta nyt olla tukehtumatta ennen sitä!"
Baanalle. Liekkijärven baanalle. Huh huh, pikkukylän illan ihmeet olivat jääneet vielä kokeilematta, varmaan ihan syystäkin, Pyry mietti. No, ei pidä antaa ennakkoluulojen pilata mahdollisesti mukavaa iltaa. Kuka tietää, josko pääsisin kokemaan paikallista korttelirallia traktorin kyytiin...
Bändi alkoi olla esiintymisvalmiudessa, ohjelmistoon kuului ikisuosikkien lisäksi uudempaakin materiaalia, joka sai nuoremmat tallilaiset heilumaan tanssilattialle.
"Soittakaa Paranoid!" joku rääkäisi.
Maja räjähti aploodeihin tutun alkuriffin alkaessa soida.

~~~



"Mitä häh täh?"
"Te voititte!"
Pyry tuijotti typertyneenä Tuuliaa.
"Hevosmiestaidot, hölmö, voititte Reinon kanssa", tyttö selitti kärsivälliseen sävyyn.
"Ai. Oho. Tai siis jee", Pyry tuuletti lopulta hämmentyneenä.
Mitä tämä nyt sitten on, mähän osaan jotain? Pyry ajatteli hämmästellen ja heikosti punertaen otti taputukset ja onnittelut vastaan.
Viikonloppu alkoi olla ohitse, takana oli laukkakisat, joissa tallin väki oli kannustanut Siirin hienoon voittoon ääni kähisten ja Pyryn mieltä lämmitti Reinon lämpimien puhallusten lisäksi pieni kisavoittokin. Syksy oli lähtenyt hienosti käyntiin, eikä olisi enää pitkälti seuraaviin pippaloihin.

Pyry&Reino 9 hm

[Pyry]

Halloweenin kauhujutut

Mutainen Reino käveli Pyryä vastaan tarhan portille.
"Oletpa sä kauniina, näytät ihan ruttopotilaalta", Pyry kommentoi ruunan rupuista ulkonäköä. Siitä se ajatus sitten lähti...

Komeat ruttopojat!



~~~

”Pyry, muutkin tahtoo päästä vessaan!"
Oveen koputettiin vaativasti.
"Pyryyyy!”
Kyseinen Pyry hinkkasi naamaansa raivoisasti wc:n peilin edessä. Lopulta hän huokaisi ja avasi oven lukon. Cella läväytti oven auki.
”Mitä sä täällä kuppaat, hus hus hus”, blondi nainen huitoi ja koetti työntää Pyryä oviaukosta pois. Ovi paukahti kiinni pojan nenän edestä.
”Mulla on pieni ongelma”, hän aloitti oven takaa.
”Joo, just nyt ei ole aikaa ongelmille, odota pari minuuttia”, oven toiselta puolelta kuului. ”Sä et tiedäkään miten hankalaa on koettaa kuoriutua tästä asusta kiireessä!”
Pyry rapsutti nenänpäätään ja irvisti vihreäksi muuttuneelle sormelleen. Hetken päästä ovi aukeni, tällä kertaa rauhallisemmin. Cella koetti selvittää hiuksiaan ja pyyhki otsaltaan hikeä.
”Eikä sulla ole aavistustakaan miten kuuma tässä asussa tulee”, hän puhahti ja katsahti sitten takaisin Pyryyn. ”Mikä oli ongelman nimi?”
”Tää tota…” poika aloitti vaivaantuneena ja hinkkasi poskeaan. ”Tää väri ei taida olla vesiliukoista.”
Cella katseli toista hetken hölmistyneenä ja repesi sitten nauruun.

~~~

”Äh, mun puhelin sekoilee taas”, heikosti vihertävä Pyry mutisi itsekseen.
Jostain salamana ilmestyi Inkeri istumaan sohvalle Pyryn viereen kysellen pikanopeudella puhelimen merkin ja mallin ja muut tärkeät ominaisuudet.
”Äh, tää on tämmöinen vanha palikka”, Pyry vastasi näyttäen tytölle kärsinyttä (ja Inkerin ilmeestä päätellen iänikuista) puhelintaan.
”Pitäisi varmaan päivittää”, hän jatkoi hymyillen laimeasti.
”Joo”, Inkeri sai lopulta sanottua vaikka näyttikin järkytyksestä kauhistuneelta. Selkeästi lähes antiikkinen matkapuhelin oli liikaa joillekin.
”Jos vaikka hankkis semmosen missä olis kamera!” Pyry innostui.
”Miten sä… kestät?” Inkeri sanoi, lähes kuiskaten.
”No hö, ihan hyvin, tänkin mä hankin vasta viime vuonna, sain käytettynä kaverilta.”
Inkeri pyöräytti silmiään ja teeskenteli pyörtyvänsä.

~~~

”No entäs tämä. Maapallon viimeinen ihminen istui huoneessa. Yhtäkkiä oveen koputettiin.”
Pyry hiljeni dramaattisesti.
”Pfffttt”, Eetun suunnalta kuului. ”Mun päiväunetkin on pelottavampia.”
”Joo ei tarvitse kertoa enempää, kiitos Eetu”, Salma kommentoi nopeasti saaden muut nauramaan.
Eetu vilkaisi muihin närkästyneenä, hento punakin taisi kohota kasvoille.
”Unista puheen ollen, näin viime yönä ihan hirveetä painajaista”, Rosa aloitti.
”Esiintyikö siinä nimeltä mainitsemattomia ravimiehiä, eikun eihän se sitten olisikaan painajainen”, Cella keskeytti nopeasti ja sai Rosalta täysosuman ohimoonsa, aseena toimi viaton popkorni.
”Hyst hiljaa! Tallissa oli ihan liian paljon hevosia karsinamäärää kohden ja puolelta puuttui vasemmasta etusestä kenkä. Kaikilta samasta jalasta! Ja kahvinkeitinkin hajosi!”
”Ai hirveetä!”
”Rosan rankka elämä!”
Rosa mulkaisi kommentoijia. ”Yrittäkää itse levätä seuraavan päivän suuria pippaloita varten, kun poneja tunkee ovista ja ikkunoista sisään ja naulatkin katoaa!”
Tuulia taputti Rosaa päälaelle sympaattisena ja tarjosi popkornia.
Pyry katsoi miettiliäänä eteensä ja alkoi sitten kertoa omasta painajaisestaan.
”Mä näin yksi yö unta, että internet katosi koko maailmasta ihan yhtäkkisesti.”
Hiljaisuus laskeutui tupaan.
”Toi on ehkä maailman pelottavin ajatus”, Britta sitten sanoi hiljaa.
Muut nyökkäilivät vakavina.
"Pelottavampaa kuin Kasperin naama krapula-aamuna."
Kaikki vilkaisivat kommentin lausunutta Fiiaa.
"Siis kunhan nyt kuvittelin millainen näky se olisi!" hän lisäsi nopeasti.
Tuvassa heräsi henkiin uusi naurunremakka.

[Pyry]

21.11.2014

”Hopsis vaan ja sä olet jo kyydissä!”
Pyry mutisi jotain vastaukseksi ja ponnisti jakkaralta satulaan. Jalustin tuntui kylmältä jalassa.
Reino lähti laiskasti liikkeelle ja kulki uralle itsekseen.
”Ota vaan alusta asti oma asento haltuun, lihasmuisti kehittyy nopeasti”, ruunan vierellä kävelevä Tuulia neuvoi. Tyttö jättäytyi hienotunteisesti muutaman metrin päähän ratsukosta, mutta Pyryn salaisen toiveen mukaisesti ei jäänyt liian kauas kentän keskelle. Rentouta hartiat, kanna käsi, älä käännä alaselkää notkolle, anna jalan laskeutua pitkänä, polvi rennoksi, älä tuijota korviin…
”Tää vois olla ehkä helpompaa, jos ei muka tietäisi mitä pitäisi tehdä”, Pyry kommentoi Tuulialle. ”Sisäinen monologi pysyisi vähän hiljaisempana.”
Tuulia naurahti. ”Koeta vaan keskittyä rentouteen, kyllä se muu tulee ajallaan.”
Reinon rennot askeleet narskahtelivat lumen päällä, se sai kulkea melko pitkällä kaulalla.

”Ravaatteko vähän, niin saa tilsat pois kyydistä?”
Epämääräinen mutina ei auttanut ja poika painoi pohkeet ruunan kylkiin. Reino käänsi vasenta korvaansa taaksepäin, mutta päätti olla kuuntelematta apua.
”Pyydä uudestaan vaan ja päättäväisemmin.”
Tällä kertaa ruuna nosti hitaan jolkotteluravin, johon Pyry päätti tyytyvänsä. Hevonen pärskähteli ja Pyry yritti keskittyä omaan asentoonsa. Rentorentorentorento, ajatus kulki askelten mukana.
”Hyvä!” Tuulia hihkaisi ratsukon siirtyessä lopulta käyntiin.

”Pärjäätkö sä sekunnin itseksesi, jos mä haen meille heijastinliivit?”
Pyry nyökkäsi varovaisesti ja antoi Reinolle enemmän ohjaa. Se katseli korvat hörössä kentän laidalla pomppivaa punatulkkua. Älä pelästy älä pelästy älä pelästy. Tahtomattaan Pyry jännittyi ja tuttu mantra alkoi pyöriä päässä. Reinoon tällä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta ja hevosen lähestyessä lintu sai rauhassa lentää kauemmas. Tuulia käveli takaisin kenttää kohden pukien keltaista liiviä samalla päälleen.
”Mä voin pitää Reiskaa, niin saat tän päällesi”, hän sanoi ojentaessaan liiviä Pyrylle.
Reino nuuski tytön lapasia kiinnostuneena. Tuulia avasi kentän portin ja kolmikko lähti kävelemään kohti maastolenkkiä. Lamput eivät olleet vielä syttyneet ja päivän valo jaksoi jopa lämmittää hieman. Reinon askeleet keinahtelivat mukavassa rytmissä ja hiljalleen Pyry malttoi jälleen rentoutua satulaan. Tuulia käveli rinnalla reippain askelin puhuen koulustaan ja ponistaan.
”Olis joskus kiva nähdä sitä sun ponia”, Pyry vastasi ja sai Tuulian innostumaan.
”Joo, lähde joskus pihatolle mukaan, se olisi tosi kivaa!”
Pyry hymyili tytölle ja rapsutteli Reinoa kaulalta. Hevonen tuntui lämpimältä ja turvalliselta.

24.11.2014

Päivä oli päässyt jo hämärtymään, kun Pyry ehti tallille asti. Reino jolkotteli alkeistunnilla, jonne poika oli varustanut hoidokkinsa ratsastajan avustuksella. Hevosten jäädessä kiertämään uraa jatkotuntilaisten kanssa, Pyry luikahti maneesista ulos pimeälle tallipihalle. Onneksi lumi valaisi maisemaa. Pyry jatkoi matkaansa kohti tallia, silmäkulmassa näkyi pimeyden keskeltä kiiluva oranssi piste. Piste hehkui hetken ja laskeutui sitten alemmas, valkoisen savupilven leijaillessa sen yläpuolella. Kasper katseli ilman mukana ylemmäs nousevaa tupakansavua ja nyökkäsi Pyrylle tervehdykseksi. Muutaman haparoivan sivuaskeleen jälkeen Pyry kohdisti matkansa Kasperin seuraksi tallin nurkalle.
”Mitäpä sinä?”
”Samaa vanhaa”, Kasper vastasi ja katsoi Pyryä kysyvästi.
”Samaa vanhaa”, Pyry vastasi äänettömään kysymykseen.
Pojat hiljenivät ja jäivät katselemaan tallipihaa. Lumi kimalsi lamppujen valon osuessa siihen. Humu ja Eela hamuilivat vielä tarhassaan, turvat lumessa, toivoen löytävänsä muilta suun ohi karanneita heinänkorsia. Hiljaisuus ei tuntunut vaivaannuttavalta ja Pyry luotti siihen, että tallityöntekijä häätäisi pojan takaisin sisälle, jos seura ei kelpaisi. Pyryn päässä raksutti ajatukset kovalla vauhdilla, stressaavan aamupäivän jälkeen olo oli voipunut. Tänään, usean viikon vitkuttelun ja poissaolojen jälkeen, hän oli kävellyt koulunsa kansliaan ja jättänyt eropaperinsa. Vielä hän ei osannut sanoa oliko tämä vuoden pahin virhe, mutta koulussa turhanpäiväinen istuminen oli alkanut ahdistaa, päivä päivältä enemmän. Ajatukset tuntuivat ristiriitaisilta, toisaalta nyt hänellä oli rauhassa aikaa miettiä seuraavaa askeltaan, toisaalta takaraivossa stressasi opintotuen loppuminen, työpaikan hankkiminen, vanhemmille asian selittäminen… Väsynyt huokaus karkasi huulilta ja sai Kasperin vilkaisemaan sivusilmällä Pyryä.
”Mun pitäisi mennä töihin”, Pyry totesi lakonisesti.
”Aa, ymmärrän ahdistuksen”, Kasper totesi sihauttaen tupakkansa lumeen.
”Et sattuisi tietämään ketään, joka tarvitsee töihin ihmistä jolla ei ole mitään todistusta, eikä oikein tietoa siitä mitä itse osaa?”
Kasper naurahti Pyrylle.
”Toihan kuulostaa melko tutulta, varo vaan, kohta säkin päädyt Annen orjaksi”, Kasper jatkoi ja etsi hanskojaan takkinsa taskuista.
”Mut mä lupaan ilmottaa heti, jos näen työpaikkailmotuksen noilla kriteereillä.”
”Kiitti hei”, Pyry naurahti takaisin ja huiskautti kättään hyvästiksi tarhoille päin kulkevalle Kasperille.
Hän vilkaisi taivaalle, Otava tuikki pimeydessä ja hengitysilma nousi kiemurrellen sitä kohden.

Reino&Pyry 11 hm

[Pyry]

”No ei tästä tule mitään.”
”Älä nyt mutise mitään, kirjota kirjota.”
”Mitä mä osaan...” Pyry pohdiskeli puoliääneen pureskellen samalla lyijykynän päätä.
Rosa nousi sohvalta hänen viereltään ja ojeneli jalkojaan.
”Vielä kun on energiaa niin voisi vallata maneesin jumppailuun. Lähdetkö mukaan?”
Pyry pudisti päätään ja kieltäytyi kutsusta.
”En mä tänään, käytiin Reiskan kanssa jo metsäkävelyllä. Sain ihanasti lumet puista niskaan”, Pyry vastasi napsutellen kynällä sylissään olevan vihkon reunaa. Märkä takki oli jäänyt kuivumaan Reinon loimen kanssa.
”Pitäkää te hauskaa”, hän heilautti kättään vielä oleskeluhuoneen oven avanneelle Rosalle.

Pyry huokaisi ja katsahti jälleen käsissä olevaa paperia. Rosan neuvosta (sen jälkeen kun Pyry oli ensin vuodattanut työahdistustaan Rosaan ja lämpimään kaakaokuppiin) hän kirjasi ylös omia suunnitelmiaan ja tavotteitaan. Niiden paperille saaminen vain oli yllättävän vaikeaa.
Pari viime viikkoa oli mennyt lähikaupan kassalla istuessa, mutta työtunteja tuli vähän ja Pyry ei tuntenut olevansa varsinaisessa unelmatyössään piippaillessaan mehupurkkeja ja suklaapatukoita. Suurin osa päivän tunneista olikin kulunut viime aikoina tallissa. Kasper oli vaikuttanut jopa melkein ilahtuneelta saadessaan karsinoiden siivoukseen apua ja harvat aurinkoiset päivät olivat kuluneet ulkoilmassa.

Kynä raapusti hajanaisia viivoja paperin reunoja pitkin. Oleskeluhuoneen ovi kävi ja Pyry kurkisti paperinsa takaa. Tallin C:t, Clara ja Cella, astuivat sisään perässään Tuulia ja Pyrylle vielä vieraammaksi jäänyt Nadja.
"Helou!" Cella tervehti iloisesti, muiden yhtyessä tervehdyskuoroon. Vedenkeitin napsautettiin päälle ja jostain ilmestyi pöydälle puoliksi syöty piparipurkki. Pyry kastoi piparin jo jäähtyneeseen kaakaoseen ja irvisti piparin palan tippuessa mukiin.
"Uusia kuvia, näytä, näytä", Clara vaati ja naurahtaen Cella kaivoi puhelimensa esiin. Hetken selailtuaan hän laittoi puhelimen kiertämään ja yksi kerrallaan tytöt huokailivat ihastuksesta. Pyry ehti jo miettiä kuka elokuvatähti oli ihastelun kohteena kun puhelin kiersi hänelle. Pienellä näytöllä näkyi mustan hevosen profiili. Palaset loksahtelivat Pyryn päässä.
"Tää on se sun heppa!" hän huudahti ilahtuneena.
"Älä nyt väitä, ettet oo kuullut siitä", Cella sanoi ottaessaan puhelimensa takaisin.
"No kuulemiselta on ollut paha välttyä", (Cella nosti kulmaansa ja hymyili viattoman näköisenä) "mutta kuvia en ole ehtinyt nähdä", Pyry jatkoi loppuun.

Pehmeäksi muussautunut pipari löysi viimein tiensä lusikan kyytiin. Tytöt jatkoivat innostunutta keskusteluaan.
Tuulia siirtyi istumaan Pyryn viereen.
”Mitäs kirjoittelet?”
”Äh, koetan miettiä mitä osaan. Työnhakua ja vastaavaa varten. Toistaiseksi tää lista on ollut hieman suppea”, Pyry vastasi ja näytti lyhyttä listaansa. Tuulia otti paperin käsiinsä ja tutki sitä hetken hiljaa.
”Okei, tietokonehommia ja vähän koodausta, se on hyödyllistä”, hän kommentoi. ”…ja Paluu tulevaisuuteen –trilogian vuorosanat ulkoa.”
Pyry virnisti lammasmaisesti tytölle.
”Siitä voi olla hyötyä”, hän sitten vastasi vakavan oloisena. Tuulia kohotti kulmiaan.
”No mut kyllä sä enemmänkin osaat”, hän jatkoi sitten.
Pyry otti listan takaisin käsiinsä ja tuijotti sitä toivottoman näköisenä.
”Kuten mitä?”
Tuulia mietti hetken.
”No sä oot ollut kassalla töissä, vaikka se ei olisikaan kivaa, niin hei, asiakaspalvelutaidot hallussa. Laita se ylös.”
Pyry väänsi naamaansa tyytymättömänä, mutta tarttui kiltisti kynään.
”Noin, osaan kolme asiaa.”
”Höpö höpö, mites kaikki heppahommat?”
Pyry pohdiskeli hetken.
”Niin no joo, mä olen aika nopea letittäjä”, hän sanoi sitten varovasti.
”Ja talikko pysyy kädessä, eli tallityöt sujuu. Se ylös kanssa.”
Pyry kirjoitti jälleen.
”Neljä asiaa, hurjaa.”
”Mä ehkä ottaisin sieltä sen Paluu tulevaisuuteen –kässärit pois”, Tuulia ehdotti ystävällisesti.
Pyry mulkaisi tyttöä.
”Siitä voi olla vaikka mitä apua, se pysyy listalla”, hän vastasi sitten tomerasti saaden Tuulian nauramaan.

HM1

[Pyry]

13.12.2014

Patronin hopeinen häntä heilahteli Reinon turvan edellä. Täplikäs ruuna yritti kulkea pienempänsä hännässä kiinni ja Pyry yritti parhaansa mukaan saada ratsuaan ohjattua kauemmas ponista. Emmy kääntyi ponin selässä ympäri ja totesi hymyillen, että Patronia ei haittaa Reinon läheisyys, joten Pyry päätti rentoutua satulassaan. Kauaa poika ei ehtinyt pysyä rentona, kun takana kulkevan Ariston turpa ilmestyi käsipuoleen. Reinon korvat kääntyivät taaksepäin ja se nosti päätään ärtyneenä. Pyry taiteili hetken sylissään olevan lyhteen ja käsissä olevien ohjien kanssa. Ruunan selässä istuva Sandra naurahti ja ohjasi rautiaan kauemmas, jonne se jäi turpa pitkällä hamuilemaan kaurojen perään.

Metsässä kajahti laulu, Reinon ohjat saivat roikkua puolipitkinä. Rosalta saadut valoköynnökset valaisivat ohjia hauskasti. Alun ujoilun jälkeen Pyrykin uskalsi avata ääntään muiden mukana, Reino kuulosteli ympärillään leijuvia tallilaisten ääniä.

Kylään saapuessa ilmaan kaikuu monta ”hevosia!” –huutoa ja ilmassa välkähtää muutama salamavalo. Kaikkien saadessa hevosensa jonkunlaiseen järjestykseen Tuulia aloittaa laulun uudelleen. Tällä kertaa Pyry pääsee mukaan ensimmäisistä sävelistä. Laulu jatkuu sujuvasti ruotsiksi ja taustalle jää hiljainen hymäilykuoro. Laulun jälkeen Tuulia valuu valkoisen poninsa selästä ja jää vastailemaan innokkaiden lasten kyselyihin. Muutama lapsi osoittelee Reinoa ja rohkaistuttuaan lopulta lähestyy ratsukkoa.

”Mikä sen nimi on?”
”Onko se sun oma?”
”Onko se kiltti?”
”Minkä takia se on ton värinen?”
”Miks sulla on mekko?”

Pyry yrittää vastailla vauhdilla lauottuihin kysymyksiin parhaansa mukaan. Reino lepuuttaa takajalkaansa ja ottaa rauhallisesti vastaan lasten rapsuttelut ja ihmettelyt. Ruunan pärskähtäessä lapset hyppäävät kauemmas pelästyneinä, mutta Pyry vakuutteli hymyillen ettei hevonen aio syödä ketään.

Hevosille kerätään kasa herkkuja, ja ratsukot kääntyvät vilkutellen takaisin tallin suuntaan. Laulut ovat jääneet monen päähän ja jonosta kuuluu välillä hajanaisia rivejä sieltä täältä. Yksi kerrallaan lyhteenkantajat hyppäävät ratsujensa selästä ja asettavat tarjottavansa puhtaalle hangelle. Kylmenneet jalat tärähtävät ikävästi Pyryn valuessa Reinon selästä alas ja polvet tuntuvat kohmeisilta. Hetken paikallaan hyppimisen jälkeen veri alkaa kiertää jälleen jaloissa. Takaisin selkään päästyään matka jatkuu tallille, jossa maneesin valot odottavat katrilliratsukoita. Pyry odotteli innolla jo saunamökin lämpöä. Joku oli lupaillut tänään leivottuja torttuja ja lämpimiä juustoleipiä. Vatsassa kurni jo.



HM2

[Pyry]

24.12.2014

”Aisa nostetaan rahkeen päälle.”
”Ok.”
”Ja sitten luokin pää rahkeen lenkistä näin…”
”Joo.”
”Luokki kaulan yli, siirry vaan sinne toiselle puolelle.”
”Mjoo.”
”Nosta aisa tähän… ja rahkeen lenkistä kiinni, luokin takaa yli.”
”Öö…”
”Rahkeen pää luokin päähän.”
”Mistä..?”
”Ja sitten rinnustin kiinni, kiristä reilusti.”
”…”
”No niin, se on valmis. Ensi kerralla sä osaatkin tän jo itse.”
”…hjuu.”

Pyryn viimeinen vastaus tuli empien ja hämmentyneenä. Luokkivaljastus näytti ensikertalaisen silmiin mystilliseltä salatieteeltä. Krister taputti Reinoa kaulalle ja alkoi pakata reen takaosaan lyhtyjä.
”Pidähän nää tallessa”, hän huikkasi Pyrylle ojentaen tulitikkuaskia. ”Muuten tulee pimeä reissu”, mies jatkoi naurahtaen.
Pyrykin uskalsi jo hymyillä rennommin kun pääsi reen kyytiin.

Tallipiha oli täynnä hevosia, osa steppaili paikallaan hermostuneena, muutama katseli ympärilleen rauhallisemmin. Reino haukotteli venyttäen kaulaansa, se ei ollut laisinkaan vakuuttunut ympärillään tanssahtelevien ja pörisevien hevosten menosta. Anne huuteli ohjeita parhaansa mukaan, lyhyt epätoivoinen katse vilahti hänen kasvoillaan herkimpien puoliveristen (Eela vinkaisi loukkaantuneena Ariston osuessa liian lähelle) ja paukapäisimpien ponien (Gitta nappasi hampaillaan kiinni ilmasta yrittäessään osua Vennan takapuoleen) yrittäessä aiheuttaa yleistä kaaosta. Lopulta nelijalkaisten jono pääsi poistumaan tallipihalta.

~~~

Lumi pyrytti vasten kasvoja. Pyry puristi nahkarukkasillaan ohjien perästä kiinni ja heilutteli varpaitaan kenkien sisällä. Anne oli löytänyt jalkojen lämmikkeeksi ihkaoikean porontaljan, jonka Pyry oli ottanut kiitollisena vastaan. Reessä istuminen ei ollut kaikkein lämmintä hommaa.
Silmälasien linssit täyttyivät pienistä hiutaleista. Reinon edessä kävelevän Hestian selässä keikkuva Tuulia kääntyi katsomaan taakseen ja hymyili Pyrylle. Poika yritti hymyillä takaisin, mutta virne muuttui ennemminkin irvistykseksi tuulenpuuskan lyödessä lunta vasten kasvoja.
 
Hiljalleen tuuli laski ja lumisade muuttui lempeämmäksi. Aisakello kilkatti reessä Reinon ravatessa rennosti. Se päristeli, korvat olivat terhakkaasti hörössä. Ruuna selkeästi nautti hetkestä ja joustavan lumen tunnusta kavioidensa alla. Reen takana kulkevat isommat hevoset ravasivat nekin, Reinon edellä kulkevista poneista osa laukkaili reippaassa tahdissa. Osa ratsukoista oli pukeutunut jouluisasti, hevosetkin olivat saaneet punaista ylleen. Pyryn päässä oleva tonttulakki heilui tuulen mukana kilisyttäen pientä tiukuaan.

Vaikka päivät olivatkin jo alkaneet hiljalleen pidentyä, hämärä ehti laskeutua lenkin aikana. Krister ja Anne hyppäsivät satulasta alas ja tulivat Pyryn avuksi sytyttelemään lyhtyjä. Takaa jonosta kuului jännittynyttä päristelyä ratsastajien saadessa lepattavat lyhdyt käsiinsä. Pyry vilkaisi taakseen nähdäkseen kuinka Alex tuijotti selkeästi erittäin vaarallista lyhtyä sieraimet levällään. Sen selässä istuva Eela rauhoitteli kimoa. Ratsukot näyttivät kauniin jouluisilta kynttilöiden valossa vaikka Windi yrittikin rikkoa kaunista hetkeä irvistelemällä vierellään kävelevälle Hyperionille.

Reki liukui kevyen oloisesti hangella. Se tuntui paljon vakaammalta ja turvallisemmalta menopeliltä kuin Pyry oli uskaltanut ajatella. Vaikka Pyry olikin tuijotellut Reinon takapuolta muutamaan otteeseen ohjasajaen tai koppakärryjen kyydistä, ajaminen oli vielä vierasta ja poika meinasi rääkäistä kauhusta tajutessaan joutuessaan yksin reen kyytiin. Reino vaan ei pettänyt tälläkään kertaa ja vaikka se kulkikin innokkaasti, meno tuntui hallitulta ja hyvältä.

~~~

Tallin piha oli jo ehtinyt muuttua pimeässä eri näköiseksi jouluisen hevosletkan saapuessa takaisin. Pienet tuikut paloivat lyhdyissään seinillä ja pelkkä ikkunoista tulevan valon katsominen tuntui lämmittävän. Tallilaiset jalkautuivat, ympäriltä kuului ehkä liitoitellunkin kivuliaita parahduksia jäätyneiden varpaiden ja polvien tömähtäessä maahan. Krister lupasi jäädä auttamaan Pyryä Reinon valjastuksen purkamisessa. Apu kelpasi, kohmeisilla sormilla tiukkaan puristuneiden lenkkien auki saaminen ei ollut helpoin homma. Reinon vapauduttua valjastuksestaan se käveli tyytyväisenä tallin lämpöön, joka tuntui erittäin tervetulleelta, varmaan itse kunkin mielestä. Vielä iloisemmalta se vaikutti saadessaan heinäkasan eteensä ja jäi rouskuttamaan rauhallisesti suuria leukojaan. Reinon tavaroita pois viedessään Pyry eksyi tallin ovesta vielä hetkeksi pihalle. Pakkanen tuoksui kirpeältä ja sai pihan kimmeltämään. Tästä joulusta muotoitui erilainen kuin aikaisemmista. Pyry viettäisi joulua itsekseen, omassa asunnossaan, uudella paikkakunnalla. Ajatus tuntui pelottavalta ja jännittävältä. Silti hän ei tuntenut oloaan yksinäiseksi. Ympärillä oli sekä kaksi- että nelijalkaisia ystäviä.

Tähdet kimmelsivät pimeällä taivalla, ilman kaupungin valosaastetta näky oli lähes hyytävän kaunis. Taivaan kantta pitkin kulki yksinäisenä pisteenä satelliitti. Pyry hymyili ja päätti sen kelpaavan tähdenlennoksi. Hän lausui mielessään hiljaisen toiveen joulurauhasta ja onnesta tulevalle vuodelle.

Ovi narahti hänen takanaan.
”Hei siellä, alahan tulla sisälle, ettet jää ilman lämmintä mukillista”, Rosa huikkasi oven raosta ja katosi sitten takaisin sisälle nauraen. Pyry vilkaisi vielä kerran valkoista pihaa ja kääntyi sitten tallia kohden.


HM3

[Pyry]

25.12.2014

Ensimmäisen joulupäivän aamuna tallissa oli hiirenhiljaista. Pahin jouluhälinä oli asettunut uomiinsa ja hevoset saivat tarhailla rauhassa pakkasen purressa pienesti. Ruunalauma vietti aamuaan rauhassa toistensa lomassa ja Pyry päätti antaa hoidokkinsa viettää vielä lyhyen torkkuhetken ennen lenkille lähtöä.

Tallin lämpö tervehti ovelta, viimeisiä karsinoita siivoava Kasper vilkaisi sisälle tulijaa happamasti.
”Kiitti superisti lahjasta”, hän totesi lakonisesti.
Pyry ei voinut pidättää nauruaan. Joululahjaostoskierros oli tehty kirpputorilla. Levyjen seasta silmiin oli osunut varsinainen superlahja, Laineen Kasperin cd-levy.
”Sori, oli pakko”, Pyry virnisti mennessään.
Kasper tuhahti karsinassa.

Oleskeluhuoneen pöydälle oli kertynyt kasa joulukortteja, Pyry lueskeli niistä muutaman ennen kuin istahti alas pöydän ääreen katselemaan ikkunasta ulos.

Jouluna olo oli aina vähän haikea. On ikävä lapsuuden jouluja, odotusta, jännitystä, huolettomuutta. Perinteitä ja perheen läheisyyttä. Hyvää mieltä ja rauhaa. Tuntuu, että niitä asioita on vaikea löytää näin vanhempana. Pitäisi alkaa luoda omia perinteitä, omia tapoja viettää joulua.

Vanhemmat lähtivät viettämään uudenlaista joulua etelään, sisko meni poikaystävänsä perheen luo viettämään maalaisjoulua. Pyryäkin oli toki pyydetty mukaan, mutta vieraat ihmiset ja vieras paikka eivät houkuttaneet. Aatto oli talleilun jälkeen jatkunut kotona. Muutama laatikko oli lämmennyt mikrossa ja kalatiskiltä ostettu savukala niiden kanssa. Omalla tavallaan oli mukavaakin olla yksin, mutta jotain puuttui. Seuraa, lämpöä.

Pyry nousi ylös penkiltä ja venytellen siirtyi oleskeluhuoneen ovelle. Rappuset narisivat askelten alla ja tallista kuului puhetta. Daniel ja Lynn olivat lähdössä maastoon ja tervehtivät lämpimästi. Daniel näytti selkeästi kärsivän joulustressistä, maastoilu olisikin varmasti parasta lääkettä siihen.

Pihalla paistoi aurinko pitkästä aikaa. Lumi narskui askelten alla Pyryn kävellessä ruunatarhalle. Tuttu näky, Reino nuokkumassa puoliunessa muiden hevosten keskellä, odotti Pyryä. Korvat lopsahtivat eteenpäin ihmisen lähestyessä ja muutkin ruunat kiinnostuivat mahdollisista taskuissa piilevistä herkuista. Pyry joutui tuottamaan niille pettymyksen, vaikka joulu olikin. Riimunnarun lukko kilahti kiinni ja lumi heikosti pöllyten Reino lähti seuraamaan hoitajaansa tarhan portille.

~~~

Maneesin valot olivat vielä poissa päältä. Ne syttyivät välkähdellen katossa Pyryn vetäessä ovea kiinni. Oveen hän oli jättänyt kyltin varoittamaan vapaana olevista hevosista. Alkukävelyiden jälkeen hän napsautti narun pois Reinon suitsista. Se jäi hölmistyneen oloisena seisomaan keskelle maneesia, kuin ihmetellen kavereiden ja ratsastajien puutetta. Pyry yritti maiskauttaa ruunaa liikkeelle, mutta se tyytyi hiekan kuopimiseen ja haisteluun. Narun heilautus herätti lopulta hevosen, se nosti päätään vingahtaen ja nosti liitelevän ravin. Pyryä nauratti, Reino oli kuin eri eläin venytellessään jalkojaan hiekan päällä. Hevonen lopulta tajusi homman idean ja juoksi häntä tötteröllä pitkin pitkiä sivuja. Suunnanvaihto, muutama laukka-askel, pukki ja liukuva pysähdys maneesin toiseen päähän. Pää ylhäällä se korskahti kuulostaen lähinnä dinosaurukselta.

”Hiaaano”, Pyry totesi maanitellen äänellään ruunaa rauhoittumaan mutta kerran liikkeelle lähdettyään vauhtia oli tylsä hidastaa. Reino vaihtoi keskihalkaisijalla laukan, teki terävän suunnanvaihdoksen, heitti uuden pukin ja kiihdytti pitkälle sivulle.
”Soooo jaaaa…” maneesissa kaikui heikosti.

Pärskähtelevä ruuna laski päätään ja ravasi kaula pitkänä katsomon ohi. Jalkojen tasaisen symmetristä liikettä oli melkeinpä terapeuttista katsella, Pyrykin oli viettänyt useamman hetken kentän reunalla seuraamassa silmä kovana erinäisten hoitohevosten liikkeiden puhtautta. Reinon liikkeet eivät olleet mahtavan ilmavia tai näyttäviä, mutta ruuna kulki puhtaasti ja innokkaasti korvat höröllä. Vielä hetken ravailtuaan se antoi lopulta itsensä kiinni. Pyry heitti ohuen viltin sen selkään ja päätti lähteä jäähdyttelemään hevosta ulos.

Auringonvalo häikäisi silmiin. Hevosen hengitys alkoi hiljalleen tasaantua ja pää laskeutui alemmas. Reipas ravistelu sai viltin hangelle ja muka paheksuen Pyry heitti sen takaisin selkään. Kuolain kilahti suussa. Reino käveli tyytyväisenä hoitajansa rinnalla, hallittu riekkuminen työpaikalla tuntui kelpaavan sille. Pyry ajatteli kateellisena, miten hyvältä tuntuisi itsekin päästä joskus kunnolla revittelemään työpaikalla tai muussa hallittua ja hillittyä käytöstä vaativassa paikassa. Askeleet kääntyivät takaisin tallille vartin kävelyn jälkeen.

~~~

Suojat pois, nopea harjaus, venyttelyt porkkanan avulla, jalkojen tarkka läpikäynti. Mieleen painuivat automaattisesti kaikki mahdolliset pienetkin nesteturvottelut ja lämmöt. Kisa- ja yksityishevosten hoitajana toimiminen oli synnyttänyt selkeät ja tarkat rutiinit, joista oli helppo pitää kiinni pitkänkin ajan päästä. Reino sai loimen niskaansa ja pääsi huolellisen syynin jälkeen takaisin oman laumansa pariin. Pyry sen sijaan päätti pyhittää loppupäivänsä Reinon muulle omaisuudelle. Kiillotettua tuli karsinan kippojen lisäksi satula suitsineen ja eilen käytössä olleet valjaat. Myös harjaämpäri sisältöineen tuli käytyä läpi. Ahertamisen jälkeen Pyry etsi vielä kovasti lisätekemistä. Alitajuisesti hän tiesi haluavansa viivyttää kotiin lähtöä. Tallilla olo tuntui mielekkäältä, hän koki olevansa tarpeellinen ja aikaansaava. Kotona hetket muuttuivat toistensa kaltaisiksi, asiat jäivät levälleen ja tekemättä. Vatsasta kouraisi ilkeästi. Eikö hän vain voisi jäädä tänne?

~~~

Ilta alkoi jo pimetä Pyryn astuessa tallipihalle. Tuttu Orionin muodostelma tuikki horisontin yllä. Rigel, Betelgeuze, Bellatrix ja Saiph. Kolme kuningasta, Mintaka, Alnilam ja Alnitak niiden keskellä. Tällaisessa pimeässä illassa Pyry tunsi olonsa turvalliseksi, maisemaa valaisivat vain taivas sekä selän takana oleva talli. Moni muu asia menetti merkityksensä. Hetki kuitenkin rikkoutui todellisuuteen ja Pyry asteli bussipysäkkiä kohden. Matkallaan hän kääntyi vilkaisemaan vielä tallia. Onneksi tässä todellisuudessa oli myös erittäin hyviä asioita.

[Pyry]

29.12.2014




Eikö ne ihmiset tajua, että poloinen hevonen pitää viedä välittömästi sisään kärsimästä lumesta ja kylmyydestä ja pimeästä ja nälästä...




Supertoimintaa tarinoinnin ja piirrustusten osalta. Laitan supermerkin tähän, tässä herätti niin upea talven tunnelma, että! =)

[Pyry]

1.1.2015



Uuden vuoden pippalot on juhlittu, kohta aletaan palata jälleen arkeen.

[Anne]

Ööh..valjastusta




Pyry valjastamassa (tai ainakin melkein..) Reinoa.

Spessu Pyrylle! (Ketunmetsästyksen hevosmiestaitokisan palkinto)

[Pyry]

Jäävaellus 8.2.2015


Luna ja Humu olivat mukavaa ja sopivaa seuraa rauhalliselle jäävaellukselle. Päivä alkoi jo hämärtyä kun kaksikko lopulta pääsi takaisin tukevalle maalle.