Reinon hoitopäiväkirja

[Pyry]

7.1.2018


Sunnuntaiaamut osaavat välillä olla vähän raskaita...

[Pyry]

8.3.2018

Taas tapahtui kaikkea. Joulun ja vuodenvaihteen aika oli ollut tallilla hiljaista. Maastoon oli välillä vaikea löytää seuraa, ainoat äänet tallissa olivat olleet Pyryn hyräily ja luudan suhina lattiaa vasten, hevoset olivat rauhassa torkkuneet tarhoissaan. Ja sitten Seppele palasi normaaliin rytmiinsä. Ihmisiä tuli ja meni, hevoset juoksivat tunneilla ja oleskeluhuone oli täynnä toistensa päälle puhuvia tallilaisia.
Tähdet ja niihin johtava tie oli tietenkin tärkeimpänä puheenaiheena. Oli valmennuksia ja tallilaisten omia treenejä, pöydän ääressä piirreltiin ratapiirroksia ulkomuistista ja sohvalla surffailtiin nettikaupoissa etsimässä uusia kisahousuja. Pyry yritti kovasti keskittyä vain töihinsä. Sillä jos ajatukset pääsivät liikkeelle ne viilettivät hurjalla vauhdilla. Ja samalla kaikki hyörinä ja tulevaisuudesta puhuminen alkoi jännittää vähän liikaa.
Ei saa käsittää väärin, Pyry ei ollut muutoksia vastaan. Mutta hän nautti omista rutiineistaan ja siitä että saattoi suunnitella seuraavat askeleensa huolellisesti. Pyry oli tottunut Seppeleeseen, tottunut Reinon tasaisuuteen, tottunut Liekkijärveen, tottunut harvoin kulkeviin linja-autoihin ja tottunut hiljaisuuteen. Se oli vienyt aikansa ja lopulta kun Pyry alkoi oikeasti tuntea löytäneensä itselleen sopivan kotiseudun niin asioiden täytyi tietenkin muuttua. Tai täytyi ja täytyi, itsehän hän oli ne muutokset orkestroinut.
Ensiksi oli tullut Iita. Se oli äärimmäisen kultainen ja Pyrylle sopivaksi osoittautunut, jopa siinä määrin että hän halusi keskittyä kisaamiseen ja valmentautumiseen tamman kanssa. Se nyt varmasti oli ihan normaalia, uusi tuttavuus herättää aina ensin enemmän intoa kuin vanhat tutut. Joten kovasti huolissaan Pyry ei motivaation kohteensa muutoksesta ollut. Reinon kanssa hän oli keskittynyt enemminkin maastoiluun ja siitä ruuna nauttikin.
No, sitten oli tullut Saaristo. Vuoden alussa Pyry oli ajatellut opintojensa alun olevan vielä kaukana eikä ollut uudesta koulusta kovinkaan huolissaan. Ja sitten olikin maaliskuu ja parin viikon päästä Pyry matkaisi ensimmäistä kertaa tulevaan opinahjoonsa. Onneksi hänen ei tarvinnut lähteä yksin, tähtivalmennukset ja kisat olivat ajoittuneet juuri hänen opintojensa alkua edeltävälle viikonlopulle. Mutta muiden lähtiessä sunnuntaina takaisin kohti Seppelettä, jäisi Pyry Saaristoon. Ja se ajatus pelotti.
Maanantaina Pyry sitten astelisi ensimmäistä kertaa Saariston hevosopiston opiskelijan roolissa koulun tiloihin. Hän viettäisi muutaman päivän opistolla selvitellen käytännön asioita ja tutustuen omiin lukutauluihinsa. Sitten hän palaisi taas Liekkijärvelle. Ja tulisi töihin. Ja kaikki olisi muuttunut. Ei kovinkaan dramaattisesti, mutta tarpeeksi. Yhtäkkiä hän olisikin oppisopimusopiskelija oppisopimuspaikassaan. Ja kun hän olisi vihdoin sopeutunut siihen ajatukseen, lähtisi hän taas Saariston kautta seuraavaan kohteeseensa oppimaan uuden tallin tavoille. Kun sekä Salma että Anne olivat kuulleet Pyryltä mahdollisuudesta suorittaa oppisopimuskoulutusta eri talleilla, oli hänet puhuttu ympäri ja pyörryksiin siitä kuinka hieno mahdollisuus se Pyrylle olisi. Toki hän voisi suorittaa koko opintonsa Seppeleessä ja oppia täydellisesti toimimaan yhdessä tietyssä ympäristössä, mutta eikö se olisi... no, vähän hölmöä. Lopulta piti Pyrynkin se myöntää. Hän saisi hienon mahdollisuuden tutustua erilaisiin talleihin ja paikkoihin, sekä tietenkin ihmisiin ja hevosiin. Mutta kun. Se merkitsisi muutoksia. Se merkitsisi juuri niitä uusia tilanteita ja uusia ihmisiä. Se merkitsisi myös vieraita hevosia, joiden kanssa voisi epäonnistua lukemattomilla eri tavoilla ja saada ihan vierailta hevosenomistajilta haukkuja niskaansa. Se merkitsisi haasteita. Ja niiden edessä Pyry usein tunsi itsensä äärimmäisen pieneksi.

[Pyry]

21.4.2018 Ajotunti


Reino heräsi kärryjen edessä aina aivan eri tavalla, se ravasi korvat hörössä keväisessä metsässä ja Pyry nautti ystävänsä vauhdista.

9.6.2018 Kesämaasto

Unwieldy. That was the word for Pyry. He had chosen to leave the saddle to the tack room and now he was desperately looking for a rock big enough to help him get on Reino's back. They had just finished their little picnic on the beach and were getting ready to start the journey back to Seppele.
"You need help?" Saaga asked.
Pyry mumbled something while trying to look even a bit like he knew what he was doing, hanging from Reino's mane and clutching onto the poor horse like a drunken spider. Few more grunts and he had managed to get himself back on the horse.
"I'm fine!" he finally managed to answer, wiping the sweat off from his forehead.
Now, wasn't that just skillful or what?


Near and dear to my heart.

[Pyry]

13.8.2018

Oli hankala nousta ylös. Teki mieli jäädä nukkumaan ja antaa todellisuuden olla julma ihan itsekseen vain. Pyry tuijotti Salman olohuoneen seinällä olevaa kelloa. Kohta viisarit olisivat tarpeeksi lähellä aamua, että olisi vain pakko nousta, vaikka se tekisikin pahaa. Kotiin meno oli tuntunut mahdottomalta ajatukselta ja mieluiten Pyry olisi jäänyt tallille vahtimaan ettei mitään muuta pääsisi tapahtumaan. Anne kuitenkin käskytti kaikki nukkumaan ja Salma tarjosi sohvaansa yöksi.
Pyry huokaisi ja nousi istumaan. Nukkuminen, vaikka se olisikin tuonut ihanan helpotuksen, ei nyt vain onnistuisi. Salman huoneessa lattia narahti paljastaen ettei hänkään kyennyt enää nukkumaan. Kohta ovi aukesi ja Salman väsyneet kasvot kurkistivat hämärästä.
"Huomenta."
"Mmh."
"Pystyitkö nukkumaan siinä yhtään?" Salma kysyi ja hieroi silmiään.
"No ei se sohvasta kiinni ollut", Pyry vastasi tuijottaen ikkunasta ulos. Oli harmaata.
Molemmat olivat hetken hiljaa. Sisällä tuntui tunkkaiselta ja ahtaalta.
"Lähdetäänkö kohta?" Salma kysyi lopulta ja Pyry oli salamana ylhäällä.
"Mennään vain."

~~~

Inkerin auto oli tallin pihassa jo. Oli Kasperin vuoro hoitaa aamutalli, mutta kovin moni ei varmasti osannut olla poissa tallilta. Tuntui siltä, että kaikesta pitäisi pitää konkreettisesti kynsin ja hampain kiinni niin pitkään kun vain mahdollista. Muuten asiat voisivat vain haihtua ilmaan. Inkeri ja Cella löytyivät oleskeluhuoneesta. Kukaan ei enää jaksanut puhua eilisestä.
"Äh, en mä pysty vaan olla tekemättä mitään", Cella ähkäisi pitkän hiljaisuuden keskellä. "Tallin piha näyttää ihan hirveältä", hän jatkoi leuka kättä vasten painautuneena.
Pyry vilkaisi ikkunasta. Cella oli oikeassa, piha näytti olevan kaaoksessa. Isot paloautot olivat jättäneet painaumia sinne tänne ja maneesin kappaleita siivoavan traktorin kauhasta tipahteli eristeitä ja laudanpätkiä ympäriinsä sen kuljettaessa roskia suurelle lavalle. Anne oli saanut jo kamalan paljon aikaiseksi. Millä ihmeen energialla, Pyry ihmetteli mielessään.
Kaikki tuntui raskaalta. Oli hirveää myöntää, mutta Pyryn ajatukset olivat siirtyneet nopeasti häneen itseensä. Hän ei osannut edes ajatella miten kamalalta Annesta ja Kristeristä tuntui ja silti hän vain ajatteli omaa ahdistustaan. Hevosmäärä tippuisi reilusti. Se tarkoitti myös työmäärän tippumista.
Annen pyytäessä Pyryn toimistoon kesken tallin pihan siivouksen hän ehti jo pelätä pahinta. Loppuisiko häneltä työt? Mutta hänellähän oli oppisopimus, voitaisiinko se vain katkaista? Miten näissä tilanteissa toimitaan? Pyry panikoi ja oli suuttunut itselleen, ettei ollut osannut ennustaa tulevaisuutta ja selvittää jo valmiiksi kaikkia mahdollisia sopimuskiemuroita tällaisten tilanteiden varalta.
Anne oli istahtanut tietokoneensa ääreen ja näyttänyt äärettömän väsyneeltä. Hän alkoi puhua hevosmäärän vähentämisestä ja Pyry tuijotti lasittunein silmin eteensä. Mutta eikö yleensä tällaisissa tilanteissa viimeisimpänä palkattu lähde ekana? Mutta Turo oli varmasti Pyryä hyödyllisempi, osasihan hän jopa ratsastaa, toisin kuin Pyry. Ja Inkerikin pystyi läpiratsastamaan hevosia, toisin kuin Pyry. Kasper teki vain paria vuoroa, eikö niitä voisi vähentää. Entä jos Pyry ehdottaisi palkkansa alentamista? Kyllä hän varmasti selviäisi, jotenkin.
"Siitä on ollut vähän kyselyitä ja toivon, että joku haluaisi sen mahdollisimman nopeasti nyt ottaa", Anne sanoi.
Pyry oli hetken hiljaa ja tuijotti Annea ilmeettömänä. Nyt hän ei tajunnut ollenkaan. Onko Turo niin suosittu työntekijä, että muut oikein palavat halusta saada hänet talliinsa? Mutta sittenhän Pyry saisi pitää hommansa? Hänestä tuskin kukaan taistelisi kovin verisesti.
"Se on onneksi helppo myydä, helposti käsiteltävissä ja muutenkin mukava."
Heetkinen. Nyt tämä alkoi kuulostaa jo huolestuttavalta. Oliko Seppeleen työntekijöiden sopimuksissa jokin pieni oleellinen präntti, jonka Pyry oli onnistunut jättämään lukematta?
"Mä en nyt oikein..."
"Reinon lisäksi yritän nyt saada muitakin myytyä niin eiköhän tästä talvesta jotenkin selvitä."
Pyry räpytteli silmiään. Reino? Myytyä? Pikkuhiljaa ajatukset alkoivat kerääntyä kokoon.
Anne aikoi myydä Reinon. Eihän se yllätyksenä oikestaan tullut. Reinolla oli jo ikää ja vaikka se olikin aina ollut terve, oli sen jalat alkaneet nesteillä raskaampien päivien päätteeksi ja viime aikoina ruuna olikin hölkötellyt vain kevyempiä tunteja. Eikä Pyrylläkään ollut sille enää aikaa entiseen tapaan. Iitan kanssa valmentautuminen ja treenaaminen veivät koko ajan enemmän aikaa. Mutta ei ajatus ruunan pois lähtemisestä silti mukavalta tuntunut. Usean vuoden ajan Reino oli ollut Pyryn tärkein henkireikä. Se oli palauttanut Pyryn takaisin hevosten maailmaan. Ilman sitä Pyry ei ehkä olisi tällä hetkellä opiskelemassa, valmentautumassa tai kisaamassa. Ilman Reinoa ei Pyryn elämässä ehkä olisi Seppelettä ja sen kaikkia ihmisiä. Ilman Reinoa Pyryn elämä saattaisi olla aivan täysin erilaista, eikä välttämättä lainkaan hyvällä tavalla.
Pyry ja Anne keskustelivat vielä hetken toimistossa, hevosista ja tulevasta talvesta. Poistuessaan toimistosta Pyryllä oli kummallinen olo. Ei surullinen, ei erityisen tyhjäkään. Ehkä vähän helpottunut? Reino pääsisi uuteen kotiin, jossa se saisi viettää rentoa hevosen elämää ja ilahduttaa vielä toivottavasti monen vuoden ajan uusia ihmisiä.
Pyry käveli takaisin harmaalle pihalle. Cella oli kadonnut tupakka suupielessä nurkan taakse ja Inkeri sekä Salma istuskelivat hoitopuomin päällä hiljaa jutellen.
"Mitäs Anne?" Salma kysyi nähdessään Pyryn lähestyvän heitä.
"Myy hevosia pois. Reinon kanssa."
Salman kasvoille nousi surullinen hymy.
"Voi ei, tosi kurjaa."
Pyry kääntyi katsomaan vieraalta näyttävää tallin pihaa.
Ei. Ei se ollut kurjaa. Se oli vain osa vanhojen asioiden loppumista ja uusien alkua.





Pyry ja Reino. Talvesta kesään, aamusta iltaan. Tästä päivästä huomiseen.