Ratsastuskurssi 21-23.11. // 4 tarinaa tullut

[Dreamer]

Lauantai-aamupäivä
Humu edessä ja Pella takana, huokaisen helpotuksesta, ainakaan nyt ei ole sitä vaaraa että takaa puskettäisiin perään. Pella kun joutui ottamaan kaksi askelta sinä aikana kun Blade otti yhden, tosin Humua minun pitäisi pitää silmällä, ettei vain oltaisi tungettu puoliverisen kanssa rouvan yksityisalueelle. Menomatka meni ihme ja kumma hyvin, muiden värkätessä ympärillä, tähtipää allani tuntui tuhisevan paheksuvasti, varsinkin kun löysin Pellan ja Alinan yllätyksekseni mustan hännän juuresta, ponitamman höyryillessä. Ehdin jo toivoa ettei musta alkaisi höyryilemään sinä päivänä.

Toisin kuitenkin kävi, Bladen tajutessa että nyt päästäisiin hyppäämään tamma oli jo valmiiksi lentoon lähdössä. Ensimmäinen este meni vielä hyvin, mutta sitten välimatka tuntui aivan liian lyhyeltä tähtipään puuskuttaessa eteenpäin, miettimättä juuri minua selässä. Fiiakin huomasi moisen, eli käsijarru päälle vain, katsoin tarkasti etten vain jäisi vetämään köyttä herkän tamman kanssa, sehän se vihoviimeinen temppu olisi. Aina kun Blade yritti kaasutella hieman liikaa istuin tiukasti perse penkissä liikettä vastaan ja pian rouva tajusikin mistä oli kyse.

Vesieste osoittautui sen päivän koitokseksi, neiti hienohelma tuhisi minulle pöyristyneenä siitä kuinka uskalsinkaan edes pyytä moista, hienosto tamma nyt hyiseen veteen! Dream on beibe! Musta häntä viuhoi ja aloin saada hiljalleen tarpeekseni ratsuni diivamaisuudesta, kunnolla eteen ja musta suorastaan hypähti keskelle lätäkköä yllättyneenä sisuuntumisestani. Blade oli ilmeisesti luullut saaneensa tahtonsa läpi. Loppu matkan mustan häntä viuhoikin siihen malliin että tallilla saisin riesakseni pottuuntuneen puoliveritamman prostestoinnin.

Lauantai-iltapäivä
Eteenpäinpyrkivyyttä ja kontrollia, mietin hieman kierosti että toisen kanssa ei ainakaan ole ongelmia, joten se puoli tunnista kaiketi menisi ok. Tosin kontrollin laita ei aivan ollut yhtä mahtava, ei ainakaan tänään kun Bladella oli yksi ehdottomasti tamman huonoin päivä menossa. Aamupäivän tapahtumat olivat mustalla mielessä selvästi.

Kentälle päästyämme olin kuitenkin saanut jo jonkinmoisen sovinnon aikaiseksi puoliverisen kanssa ja taas sitä mentiin. Ja mehän sitten pääsimme koko letkan kärkeen, hirveät paineethan siitä tottakai tuli, mutta rauhoitin itseni muistuttamalla että muilla olisi kädet täynnä työtä omien ratsujensa kanssa. Kukaan ei ehtisi vilkuilla minun söhellystäni.

Laukannosto sujui yllättävän hyvin, vaikka olin jo ehtinyt odottaa kunnon pomppu lähtöä ja rynnimistä ohjia vasten. Mutta Blade yllätti minut kauniilla laukkaympyrällä ja pyörivällä laukalla. Etuosakäännös taas.. Ensimmäinen yritys jäi sanalla sanoen puolitiehen, pääsimme 90 astetta oikein siististi, mutta sitten tamman takaosa karkasi minun hallistani ja hevonen pääsi karkaamaan ohjastuntumalta hetkeksi. Toinen olikin hieman parempi kun tajusin olla löysäilemättä loppua kohden, musta kyllä tapui somasti, kunhan muisti pitää tiukan linjan.

[Josefiina]

Tässä nämä viimeinkin... pahoittelen noloa myöhästymistä, pitää vissiin ottaa itseään niskasta kiinni...
Mutta enivei, lyhyitä ja tyhmiä, toivottavasti silti kelpaavat.

Perjantai

- Vähänkö jännää!
Naama loistaen kiristin maneesin keskellä Hillan satulavyötä. Tänään starttaisi Fiian ratsastuskurssi, johon minä olin riemuissani ilmoittautunut issikkani kanssa. Tiedossa olisi kunnon tehotreeniä Fiian tapaan.

Jo alkutunnista Fiia osoitti olevansa vaativa mutta reilu opettaja. Hän huomautteli alkukäynneissäkin istunnastamme; hetkessä siirryimme lekotteluvaihteelta keskittymään kunnolla ratsastukseemme.
Mukana kurssilla olivat meidän lisäksemme Shinqua ja Humu, Driimeri ja Blade, Pipsa ja Bert selkä Alina ja Pella. Kukaan ei säästynyt kommenteilta, Fiia keksi jokaiselle jotain parannettavaa. Aluksi pyörittelimme silmiämme ja vilkuilimme toisiamme kulmat koholla, mutta hiljalleen huomasimme että Fiia todella tiesi, mistä puhui.

Raviinsiirtyminen oli jo heti meille vaikeaa. Otin puolipidätteen, joka sai Himpsun kuulolle, ja sitten pieni pohje ja ohjeiden löysäys. Tamma loikahti ensin laukalle ja lähti sitten kiitämään melkoista vauhtia edessä kulkevan Bertin persuksiin.
- Hilla, hittolainen!
Pidätin Hillaa niin istunnallani kuin ohjilla. Fiiaa vähän nauratti ahdinkoni heti alkutunnista, ja hän neuvoi minua ottamaan rennommin.
- Anna ohjaa ja pidä avut keveinä. Ei se niin hankalaa ole!
- Ai ei vai, kuului takaamme ärtynyt ääni: Allu taisteli Pellan kanssa. Poni oli tänään kuin tervassa uitettu, oikein liioitellun hidas ja verkkainen. Alinan tuntien tamman oikuttelu sai tytön korvista nousemaan savua.
Tapellessani Hiltsun kanssa katselin kateellisena Kinkun ja Humun sekä Pipsun ja Pertun menoa: tasaista ja varmaa, vaikka hiottavaa olikin. Etenkin vuonisherra kulki upeasti kuolaimella, kaula kaarella.
- Älä huoli, Jossu, kyllä mekin noin sitten loppukurssista, Alina virnisti takaani.
- Sen kun näkis, huokaisin kaipaavasti ja havahduin sitten pidättämään Hillaa, joka yritti ryöstää käynniltä takaisin raville.

Käynnissä meidän piti etsiä 'vireä tempo' ja sitten antaa hevosille laukka-avut. Hildakos ilahtui ja keksi laukan oivaksi pakokeinoksi. En saanut millään ilveellä sitä pysymään pääty-ympyrällä. Tamma sinkoili sinne sun tänne, ilman mitään tolkkua. Tunsin, miten imelä, kostea hiki tarrasi vaatteet ihoon kiinni yrittäessäni sinnitellä harmaasävyisen ratsuni kyydissä. Mitähän kurssista tulisi?

Onneksi kohta laskettiin taas käynnille. Hilla puhalteli hermostuneena ja minä istuin satulassa jäykkänä kuin tikku-ukko. Ärsytti ja jännitti, mitä tamma seuraavaksi keksisi; vaikka tiesin, että minun olisi pitänyt olla selässä ihan rauhallinen, se vain oli niin kovin vaikeaa.
Huokaisin syvään ja yritin rentouttaa jäseneni. Seuraava tehtävä helpotti siinä: pohkeenväistöä! Hilda tiedettiin supertaitavaksi kouluhevoseksi, kun se vain jaksoi keskittyä. Huomasin hevosessa selvän muutoksen, kun itse olin varma ja rauhallinen; tamma alkoi hiljalleen käyttää takajalkojaan ja kulkea kauniisti. Olin suunnattoman ylpeä pienestä ratsustani - kyllä tämä tästä!

Seuraavaksi Fiia kiusasi meitä siirtymisillä. Voi jestas, miten minua hermostuttikaan! Hilla aisti olotilani ja stressaantui hetkessä: mitä mitä, mitä mun pitää pelätä! Pakotin itseni tyyntymään ja annoin Himpsulle rennot laukkapohkeet. Se kiihdytti heti tapansa mukaan, mutta pidin tamman kuolaimella ja yllätyksekseni huomasin, miten se alkoi hakeutua muotoon. Naama loistaen vilkaisin Fiiaan, joka nyökkäsi hyväksyvästi.
Siirtymiset sujuivat loppujenlopuksi hyvin. Kun vain luottaisin Hildaan, kaikki olisi paljon helpompaa molemmille.

Tunnin jälkeen ponit saivat meiltä moitteettomat jäähdyttelyt ja hellät hoidot. Sitten vetäydyimme tyttöjen kanssa pulisemaan innostuneena, mikä meni vikaan ja mikä putkeen - ja mitä se perfektionisti huomenna meille keksisi...

Lauantai-ap

Apua, maastoon, apua, maastoon, apua, maastoon... ajatus kolkutti päässäni heti aamupalalta lähtien, ja seurasi minua varusteidenlaittoonkin. Kädet tutisten asettelin satulaa Hillan selkään. Maastolenkkini tamman kanssa kun olivat joka kerta päättyneet enemmän tai vähemmän katastrofaalisesti... onneksi tällä kertaa mukana oli rauhallisempiakin ratsuja. Ehkä Himpsu rauhoittuisi, kun matkassa olisi pari viilipyttyä ja minäkin tohtisin nauttia ratsastuksesta.
Kaiken huipuksi kyseessä oli vielä maastoestetunti, eli ihan helpolla ei päästäisikään. Kurssijengin lisäksi mukaamme lähtisivät Sastu Antulla ja Carkki Leevillä.

Mutta mitä ihmettä! Kauhuskenaarioni täydellisestä kaaoksesta liukenivat vilpoisan pohjoistuulen mukaan, kun Hilla osoittautuikin tänään iloiseksi ja rennoksi ratsuksi. Olin aivan äimän käkenä ja muut naureskelivatkin ilmeelleni.
- Tässä on jotain mätää, ennustin kalsealla äänellä. - Tää ei varmaan ookaan Hilla, joku on käyny yöllä vaihtamassa..
- Jossu, kuka vaihtais heppansa Hildaan? Sastu heitti virnistäen ja sai koko porukan purskahtamaan nauruun. Hyvä pointti, kieltämättä!

Edes ravi ei saanut Hilla Hillittyä tänään hermostumaan. Tulimme jonon viimeisinä täysin siemauksin retkestä riemuiten. Annoin ponskin töltätä ja rentouduin täysin tasaisessa kyydissä. Vauhti oli ajoittain aika reipasta, kun edessä yritettiin karata käsistä, mutta Hilda kuunteli pidätteitäni kuin enkeli ja sitä paitsi, töltistä en edes minä ihan helpolla lentäisi. Oikeastaan olin tyytyväinen, että allani oli juuri Himpsu, sillä edessä Pella paahtoi minkä pääsi, Anttu näytti niin kyrsiintyneeltä kuin hevonen vain voi olla, Bert puhkui intoa ja Humu miltei hyppelehti vauhdinhurmassaan. Kalle sen sijaan näytti toimivan kuin unelma, ruuna oli elementissään joukon johtajana.

Tuntui, että vain muutaman minuutin kuluttua maastoesteet säihkyivät edessämme. Vaikka olimme pulputtaneet koko matkan (hevosten jarruttelun lomassa) kuin papupata, Fiian selittäessä pelisäännöt oli kuolemanhiljaista. Painoin ohjeet tarkasti mieleen: reippaat pohkeet, reilu myötäys...
Hilla alkoi askeltaa levottomana, kun yksi toisensa jälkeen ratsukot paahtoivat viiden esteen radalle. Jännitti. Tietenkin issikkani aisti oloni ja hermostui entisestään. Nieleskelin, suu Saharan autiomaana, kun viimein oli meidän vuoromme.
Ja poing! Jäsenet turtana ohjasin Hillan radalle. Tamma epäröi joka esteellä mutta hyppäsin kuitenkin. Olin joka loikassa vähän myöhässä ja Himpsu ei oikein tiennyt miten päin olla, kun apuni ja ohjaukseni olivat epäselkeitä. Tamma hyppäsi somasti, mutta suorituksessa olisi vielä paljon parannettavaa. Ja nimenomaan minun takiani!

Fiian komentaessa meitä uudelleen radan alkuun, jännitykseni oli jo lieventynyt. Seuraavat pomput sujuivatkin paremmin ja rapsutin Hilmaa tyytyväisenä.
- Olet sä vaan hieno heppa!
Hilla pärskähti tyytyväisenä, vaahdot ryntäillä. Iloisina jatkoimme matkaamme kohti vesiestettä - ja sen jälkeen edessä olisi vielä vihattu ja rakastettu laukkasuora...

Lauantai-ip

Lihakseni jyskyttivät kuin murjottuina, kun tuskaisesti irvistäen laitoin Himpsua valmiiksi iltapäivän tunnille. Maastoreissusta oli jäänyt molemmille hyvä mieli ja lähdimme koulureeniin hyväntuulisina, vaikka jäseniäni pakottikin. Maastolenkki oli kohottanut molempien itsetuntoa, ja olin varma, että treeni sujuisi hyvin. Tai se laitettaisiin sujumaan!

Koulujalustimet tuntuivat hirvittävän oudoilta, kun teputtelimme alkukäyntejä Pellan hännässä kiinni. Pyörittelin nilkkojani kummastuneena, tällaisia kapistuksia en ollut hurjasti elämäni varrella käyttänytkään. Himpsu vaikutti tyytyväiseltä ja ennustelin edelleen hyvää. Hassua, miten vielä eilen olin ollut kauhusta kankeana koko tunnin ajan ja nyt alkoi jo helpottua.
Tai no, itsetunto kukoisti ainakin näin verryttelyjen aikana...

Aloitimme ravijumpalla. Kaarevia uria, voltteja ja muita taivutteluja. Tänään saisimme kokea kunnon hikitreenin, siis vielä pahemman kuin perjantaisen, sillä teemana oli pysähdys, peruutus ja etuosakäännös. No, ainakin kunto nousisi - siis ratsastajalla, ei hevosella, kun saisi pidätellä jatkuvasti.
Ravikiemurat menivät ok, mitä nyt pidin varmuuden vuoksi vähän liian lyhyet ohjat. Fiian komennosta löysäsin niitä pikkuhiljaa, ja Himpsu alkoikin kulkea nätimmin.

Seuraava harjoitus toi mieleen koulun pakkoliikuntatunnit: Fiia punnitsi jokaisen ratsukon pysähdyksen yksitellen. Hommaan kuului ensin ravista neljän sekan stoppi, sitten vähän käyntiä ja laukannosto, laukkaympyrä ja kulmasta käyntiin. Kuulostaa monimutkaiselta ja sitä se olikin!
Lähdimme touhuun melkoisen jännittyneinä ja sen huomasi. Olisin varmaan pyörtynyt happivajaukseen, ellei Fiia olisi älähtänyt sinertävästä naamastani. Hilda kuitenkin yllätti minut positiivisesti ja vaikka vähän sinkoiltiinkin sinne tänne ja pidettiin yllä vähän liian tiukkaa tahtia, saimme kivaa palautetta, pysähdyksestä oikein mukavaa. Tyytyväisenä halasin Himpsun kaulaa, vielä meistä kuultaisiin.

Etuosakäännös oli suhtkoht iisibiisi. Oli hauskannäköistä, kun viisi ratsukkoa teki melkein samaanaikaan liikkeen. Aluksi taistelimme Hillan kanssa vähän, kun tamma ei oikein hiffannut mitä hain, mutta viimein onnistuimme. Tunne oli melkoinen.

Mutta ei harkka siihen loppunut, vielä oli vuorossa puomit. Minä Hillalla ja Driimeri Bladella ravasimme toisessa päässä, Kinkku Humulla, Pipsu Bertillä ja Ali Baba Pellalla toisessa. Hildu hirnui aluksi kaipaavasti Pellalle, mutta lopulta tyytyi Bladen seuraan ja pääsimme harjoituksen pariin. Tältä kaksikolta ei vauhtia puuttunut ja jouduimme Dreamerin kanssa toppuuttelemaan heppoja kunnolla.
- Virtaa löytyy enemmän kuin ratsastajista, Dreamer totesi hymähtäen.
- Jep, mutta eiköhän se energia huomisen loppuhuipennuksessa vähene... epäilin synkeänä.
Loppuverkkoina otimme ensin tiheää tikutusta eli reipasta ravia (Hillan mestarilaji...) ja sitten hitaampaa menoa ja paljon jumppailuja. Lopuksi kävimme vielä pikkukäynnit maastossa, hevosten puhallellessa tyytyväisinä. Ah autuutta: Fiian tunnit tekivät meille kyllä enemmän kuin hyvää!

Sunnuntai

Jos olin eilen valittanut kipeistä jaloista, en ollut tiennyt tuskasta mitään! Kaikilla olivat paikat jumalattoman jumissa kun lyllersimme vaivalloisesti ratsujemme selkään. Fiialta ei armoa langennut, hän selvitti nopeasti päivän treenin sisällön. Vihdoin esteitä! Tykkäsin hyppäämisestä hurjasti, mutta Hillan kanssa siinä oli aina omat riskinsä. Onneksi tänään rata näytti suhteellisen helpolta, että ehkä me selviäisimme. Korkeuttakaan ei ollut huimasti, meille esteet laitettiin kuusikymmentäsenttisiksi.

Alkulämmittelyissä jännitys tiivistyi. Vaikka yleensä juttelimme ja naureskelimme, nyt kommunikointimme oli minimaalista. Jokainen keskittyi ratsuunsa täysillä ja Fiian sanoin testasi kunnolla jarrut ja kaasun. Himpsu yritti ryöstää, rakkaan opettajamme neuvomana tein pakkopysähdyksiä kun se ei muuten meinannut pysyä käsissä lainkaan. Jännä, miten niinkin pienessä hevosessa oli rutkasti voimaa. Ainakin tahdonvoimaa!
Kuudenkymmenen sentin okseri, lämpöeste, meni mallikkaasti kun Hillan hidastellessa karjaisin legendaarisen 'HOP'-huudahduksen ja säikähtäen issikka loikkasi melkein paikaltaan.

Sain melkein sydänhalvauksen kun tajusin, että meidän pitäisi muka hypätä yksin maneesissa. Kävimme asiasta vikkeläsanaisen väittelyn Fiian kanssa, joka vakuutti että pärjäisimme varmasti kun itse vain pysyin rentona. Mutta kun muut ratsukot häipyivät ja Hilla tajusi olevansa ainut heppa halmeilla, se sai sellaiset kohtaukset, että Fiiakin uskoi asian: tamma hirnui korviavihlovasti, pomppi pystyyn ja pukitteli, kaahotti ympäri maneesia...
Otimme Pellan seuraksi ja kesti hetken, ennenkuin Hilla tajusi ponin olemassaolon. Lopulta pääsimme hyppäämään ja rata sujui, no, kelvollisesti. Ekalla kierroksella tuli yksi kielto omasta haahuilustani johtuen, reiteistä tuli liian jyrkkiä mutta lopulta otin homman handuun ja pidätin Himpsua reilusti. Fiialta saimme kehittävää palautetta, minun pitäisi todella ottaa hevonen kontrolliin, sillä Hillaa rauhoittaisi huisisti kun sille kerrottaisiin selvästi, mitä sen piti tehdä.

Ja taas poistuimme maneesista paljon viisaampina - ja hikimärkinä!

Kiitos ihanasta kurssista! ♥