Post by Sastu on Feb 27, 2009 15:38:16 GMT 2
Huomenna, 28.2,, lupauduin pitämään maastoreissun. Reissu mennään länkkärisatuloilla ja - suitsilla. Ei haittaa vaikket ole ennen mennyt länkkärikamoilla, itse olen harrastanut westerniä viisi vuotta, kilpaillut pari kertaa ja voin luvata, että se ei ole sen kummempaa. Mukaan vain!
Hevoset + järjestys:
Sastu + Humu
Sini + Aksu €
Ilu + Palmi €
Jokeri + Pikku €
Henni + Pampu €
Ei enempää, sillä nämä hevoset taitavat länkkärin, joten ei pitäisi tulla ruumiita.
Ilma oli hyvin kaunis: aurinko paistoi ja luminietokset koristivat katuja. Pieni pakkanen kipristeli poskiani noustessani Humun, johtohevosen, selkään. Tamman karva kiilteli auringossa, ja niin näkyi muidenkin hevosten karva tekevän. Aurinko häikäisi silmiin ja lumi vielä heijasteli sitä.
Länkkärisatulat narahtelivat, kun pieni joukkomme kiipesi ratsujensa selkään.
- Onpas pitkät jalustimet, Henni ihmetteli pidellen pientä, pörröistä Pampulaa. Shetlannin poni kääntyili tylsistyneenä toisin päin, ja Henni alkoi siirtelemään sitä. Tytöt näyttivät hyvin iloisilta päästessään maastoon.
Jokeri käveli jo Pikun kanssa uralla, kun Ilu ponnisteli Palmin selkään. Henni taisteli Pampun kanssa seisomispaikasta ja Aksu torkahteli Sinin totutellessa lännensatulaan.
- Kaikki tietää maastoilun säännöt? Ja järjestyshän oli… mun ja Humun perään Sini ja Aksu, Ilu ja Palmi, Jokeri sekä Pikku ja Henni Pampun kanssa, kertasin.
- Mitä?! Miks Aksu menee ennen Palmia, Ilu kysyi hämmästyneenä.
- Koska Aksu on paljon reippaampi.
Hitaasti porukka valui jonontapaiseen ketjuun ja päästiin lähtemään matkaan. Humu porhalsi kuin tuulispää pitkin lumihankea. Jouduin tekemään rajujakin pidätteitä, jotta muut pysyisivät perässä. Aksu oli herännyt ja tarpoi sekin innoissaan lumessa. Palmi sen sijaan löntysteli ja Ilu sai käyttää pohjetta sen herättelemiseen. Lopulta tyttö näpäytti kerran napakasti tammaa raipalla ja se syöksähti melkein Aksun päälle. Monoa tuli heti ruunalta, mutta Sini pysyi selässä ja kehotti Aksua eteenpäin.
Palmi alkoi kävelemään, mutta Ilu herätteli sitä silloin tällöin pohkeella. Pikku käveli reippaasti, ja Pampula yritti puskea raviin jatkuvasti.
Saavuimme asfalttitielle.
- Nyt sitten pidetään varsinkin tarpeeksi pitkät välimatkat eikä rynnitä! Tie on luultavasti jäässä lumen alta eikä haluta, että keneltäkään katkeaa jalka tai auto tulee päälle.
Pidätin Humua ja nojasin hieman taaksepäin. Fiksuna tammana Humu varoi askeltaan ja hidasti. Aksu huomasi sen ja teki samanlailla. Samoin myös Palmi ja Pikku, mutta Pampula ei kuunnellut mitään, vaan lähti ärsyyntyneenä ravaamaan. Onneksi, oi onneksi, matkaamme oli sattunut viisaita ratsastajia, mm. Henni - joka ohjasi Pampulan pohkeella ihan tien reunaan, jossa oli shettistä polviin asti lunta, ja alkoi hidastamaan tammaa. Pampula myöntyi kohtaloonsa ja siirtyi suosiolla jonon jatkeeksi.
Matkaa jatkettiin rauhallisimmissa tunnelmissa. Linnut lauloivat ja pari autoa huristeli ohi, mutta hevoset eivät välittäneet, vaan tuhistelivat turpa lumessa. Ratsastajatkin rentoutuivat huomatessaan, kuinka mukavaa oli matkata lännensatulassa.
Sitten käännyimme oikealle. Vasemmalla oli lumista peltoa, joka houkutteli laukkaamaan. Kuitenkin lumi oli sen verran ohutta, että sen alla oleva muhkurainen pelto voisi helposti taittaa hevosen jalan.
Oikealla oli kaunista lehtimetsää, ja puut tipauttelivat lunta ratsastajien niskaan.
- Okei, nyt on hyvä pohja joten mennään ravia, kailotin, ja annoin Humulle pohjetta.
- Eikä kevennetä!
- Mitä, Henni ja Sini parahtivat.
- Lännenratsastuksessa ei kevennetä, Jokeri kertoi. Abbyn opit olivat menneet perille.
- Älkää huoliko, Aksulla ja Pampulla on mukava ravi, kerroin.
Hevoset ja ponit ravasivat tyytyväisinä kaula pitkänä, ojennellen jalkojaan. Lumi pöllähteli niiden kavioista, ratsastajien hengitys höyrysi ja satulat narahtelivat hevosten liikkeistä. Se oli kuin suoraan sadusta: näkymä oli lumisen kaunis, keväinen ja terhakas hevonen alla - mitä muutakaan voi toivoa viikonlopulta?
Seuraavassa risteyksessä hiljensimme käyntiin ja ohjasin päättäväisesti Humun metsätielle. Muut hevoset seurasivat ilman, että ratsastajien olisi niitä sen koommin tarvinnut käskeä, hieman hoputtaa.
Kiemurtelimme metsissä, pienillä ja isommilla poluilla. Pikku hamuili kuusenoksia suuhunsa.
Sitten joku jähmetti hevoset. Yksi toisensa jälkeen ne pysähtyivät ja tuijottivat metsikköön. Tunsin Humun sydämenlyönnit satulan läpi. Annoin pohjetta, ja tamma otti pari askelta mutta pysähtyi uudelleen.
- Mitä siel on, Ilu kysyi.
- En tiedä.
Sitten pusikko liikahti, ja hermostuneet hevoset lähtivät kiireen vilkkaa laukalla karkuun. Vedin Humua ohjista, mutta tamma paineli tuhatta ja sataa peltotietä päin.
Peltotielle päästyämme Humu rauhoittui ja pysähtyi huohottaen. Käännyin katsomaan taakseni. Sini piti Aksun satulan nupista kiinni, kun ruuna loikki Humun luokse. Ainakin tyttö oli pysynyt satulassa. Heti Aksun perään saapui Palmikko, joka ravasi laiskasti paikalle, Ilu henkeä haukkoen satulassa.
- Jösses, en tiennyt että Palmi osaa laukata noin kovaa!
- Missäs muut ovat?
Sain vastauksen, kun Jokeri tuli Pikun kanssa, vierellään Palmi, jota talutti Henni. Hennin vieressä taas käveli kypäräpäinen Kat. Huomattuaan katseeni tyttö kertoi Seran heittäneen hänet alas ja karanneen tallille. Henni taas kertoi Pampulan räjähtäneen lopullisesti, ja hän oli tippunut Katin päälle.
- Kat voi hypätä Palmin taakse istumaan. Henni vaan selkään ja sitten kävellään tallille, huokaisin.
Kat nousi kiveltä Palmin pehvalle, Henni pomppasi Pampun selkään.
- Ja sitten kävellään loppumatka, naurahdin.
- Jo tuntuu pehvassa, Sini irvisti.
- En oo tottunut ratsastamaan lännensatulalla.
- No, siihen tottuu.
Hevoset kulkivat kaula pitkänä rauhallista käyntiä. Taas yksi melkein onnistunut maastoreissu takana!
Hevoset + järjestys:
Sastu + Humu
Sini + Aksu €
Ilu + Palmi €
Jokeri + Pikku €
Henni + Pampu €
Ei enempää, sillä nämä hevoset taitavat länkkärin, joten ei pitäisi tulla ruumiita.
Ilma oli hyvin kaunis: aurinko paistoi ja luminietokset koristivat katuja. Pieni pakkanen kipristeli poskiani noustessani Humun, johtohevosen, selkään. Tamman karva kiilteli auringossa, ja niin näkyi muidenkin hevosten karva tekevän. Aurinko häikäisi silmiin ja lumi vielä heijasteli sitä.
Länkkärisatulat narahtelivat, kun pieni joukkomme kiipesi ratsujensa selkään.
- Onpas pitkät jalustimet, Henni ihmetteli pidellen pientä, pörröistä Pampulaa. Shetlannin poni kääntyili tylsistyneenä toisin päin, ja Henni alkoi siirtelemään sitä. Tytöt näyttivät hyvin iloisilta päästessään maastoon.
Jokeri käveli jo Pikun kanssa uralla, kun Ilu ponnisteli Palmin selkään. Henni taisteli Pampun kanssa seisomispaikasta ja Aksu torkahteli Sinin totutellessa lännensatulaan.
- Kaikki tietää maastoilun säännöt? Ja järjestyshän oli… mun ja Humun perään Sini ja Aksu, Ilu ja Palmi, Jokeri sekä Pikku ja Henni Pampun kanssa, kertasin.
- Mitä?! Miks Aksu menee ennen Palmia, Ilu kysyi hämmästyneenä.
- Koska Aksu on paljon reippaampi.
Hitaasti porukka valui jonontapaiseen ketjuun ja päästiin lähtemään matkaan. Humu porhalsi kuin tuulispää pitkin lumihankea. Jouduin tekemään rajujakin pidätteitä, jotta muut pysyisivät perässä. Aksu oli herännyt ja tarpoi sekin innoissaan lumessa. Palmi sen sijaan löntysteli ja Ilu sai käyttää pohjetta sen herättelemiseen. Lopulta tyttö näpäytti kerran napakasti tammaa raipalla ja se syöksähti melkein Aksun päälle. Monoa tuli heti ruunalta, mutta Sini pysyi selässä ja kehotti Aksua eteenpäin.
Palmi alkoi kävelemään, mutta Ilu herätteli sitä silloin tällöin pohkeella. Pikku käveli reippaasti, ja Pampula yritti puskea raviin jatkuvasti.
Saavuimme asfalttitielle.
- Nyt sitten pidetään varsinkin tarpeeksi pitkät välimatkat eikä rynnitä! Tie on luultavasti jäässä lumen alta eikä haluta, että keneltäkään katkeaa jalka tai auto tulee päälle.
Pidätin Humua ja nojasin hieman taaksepäin. Fiksuna tammana Humu varoi askeltaan ja hidasti. Aksu huomasi sen ja teki samanlailla. Samoin myös Palmi ja Pikku, mutta Pampula ei kuunnellut mitään, vaan lähti ärsyyntyneenä ravaamaan. Onneksi, oi onneksi, matkaamme oli sattunut viisaita ratsastajia, mm. Henni - joka ohjasi Pampulan pohkeella ihan tien reunaan, jossa oli shettistä polviin asti lunta, ja alkoi hidastamaan tammaa. Pampula myöntyi kohtaloonsa ja siirtyi suosiolla jonon jatkeeksi.
Matkaa jatkettiin rauhallisimmissa tunnelmissa. Linnut lauloivat ja pari autoa huristeli ohi, mutta hevoset eivät välittäneet, vaan tuhistelivat turpa lumessa. Ratsastajatkin rentoutuivat huomatessaan, kuinka mukavaa oli matkata lännensatulassa.
Sitten käännyimme oikealle. Vasemmalla oli lumista peltoa, joka houkutteli laukkaamaan. Kuitenkin lumi oli sen verran ohutta, että sen alla oleva muhkurainen pelto voisi helposti taittaa hevosen jalan.
Oikealla oli kaunista lehtimetsää, ja puut tipauttelivat lunta ratsastajien niskaan.
- Okei, nyt on hyvä pohja joten mennään ravia, kailotin, ja annoin Humulle pohjetta.
- Eikä kevennetä!
- Mitä, Henni ja Sini parahtivat.
- Lännenratsastuksessa ei kevennetä, Jokeri kertoi. Abbyn opit olivat menneet perille.
- Älkää huoliko, Aksulla ja Pampulla on mukava ravi, kerroin.
Hevoset ja ponit ravasivat tyytyväisinä kaula pitkänä, ojennellen jalkojaan. Lumi pöllähteli niiden kavioista, ratsastajien hengitys höyrysi ja satulat narahtelivat hevosten liikkeistä. Se oli kuin suoraan sadusta: näkymä oli lumisen kaunis, keväinen ja terhakas hevonen alla - mitä muutakaan voi toivoa viikonlopulta?
Seuraavassa risteyksessä hiljensimme käyntiin ja ohjasin päättäväisesti Humun metsätielle. Muut hevoset seurasivat ilman, että ratsastajien olisi niitä sen koommin tarvinnut käskeä, hieman hoputtaa.
Kiemurtelimme metsissä, pienillä ja isommilla poluilla. Pikku hamuili kuusenoksia suuhunsa.
Sitten joku jähmetti hevoset. Yksi toisensa jälkeen ne pysähtyivät ja tuijottivat metsikköön. Tunsin Humun sydämenlyönnit satulan läpi. Annoin pohjetta, ja tamma otti pari askelta mutta pysähtyi uudelleen.
- Mitä siel on, Ilu kysyi.
- En tiedä.
Sitten pusikko liikahti, ja hermostuneet hevoset lähtivät kiireen vilkkaa laukalla karkuun. Vedin Humua ohjista, mutta tamma paineli tuhatta ja sataa peltotietä päin.
Peltotielle päästyämme Humu rauhoittui ja pysähtyi huohottaen. Käännyin katsomaan taakseni. Sini piti Aksun satulan nupista kiinni, kun ruuna loikki Humun luokse. Ainakin tyttö oli pysynyt satulassa. Heti Aksun perään saapui Palmikko, joka ravasi laiskasti paikalle, Ilu henkeä haukkoen satulassa.
- Jösses, en tiennyt että Palmi osaa laukata noin kovaa!
- Missäs muut ovat?
Sain vastauksen, kun Jokeri tuli Pikun kanssa, vierellään Palmi, jota talutti Henni. Hennin vieressä taas käveli kypäräpäinen Kat. Huomattuaan katseeni tyttö kertoi Seran heittäneen hänet alas ja karanneen tallille. Henni taas kertoi Pampulan räjähtäneen lopullisesti, ja hän oli tippunut Katin päälle.
- Kat voi hypätä Palmin taakse istumaan. Henni vaan selkään ja sitten kävellään tallille, huokaisin.
Kat nousi kiveltä Palmin pehvalle, Henni pomppasi Pampun selkään.
- Ja sitten kävellään loppumatka, naurahdin.
- Jo tuntuu pehvassa, Sini irvisti.
- En oo tottunut ratsastamaan lännensatulalla.
- No, siihen tottuu.
Hevoset kulkivat kaula pitkänä rauhallista käyntiä. Taas yksi melkein onnistunut maastoreissu takana!
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!