|
Post by Jenna on Oct 3, 2008 14:48:49 GMT 2
Venytellään ja vanutellaan ~ 3.10.08 SORI OONA, katoin sun piirrustuksesta mallia ja piirsin tän käsin, mutta väritin piirtopöydällä. sorryoona vielä, mut se kuva oli niin wonderful. 27HM
|
|
eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Oct 5, 2008 8:01:18 GMT 2
Tietokoneemme on ollut noin kuukauden korjauksessa Helsingissä, ja harvat käyntini olen tehnyt kirjaston koneella. Nyt kuitenkin kone on tullut takaisin joten:
Juoksin tallille huohottaen. En ollut päässyt piiiiitkään aikaan, ja minulla oli jo ikävä Jamboa, vaikken vekkulia ruunaa ollut pitkään vielä tuntenutkaan.
Pihapiiriin saavuttuani tsekkasin ensin tarhat. Jambo ei ollut missään niistä, joten menin sisälle talliin. Siellähän ruuna olikin, ja hörisi hiljaa kun saavuin karsinalle. "Niin, hieno poika...", puhelin sille hiljaa. Otin sen käytävälle siksi aikaa, kun siivoaisin karsinan, ja lähdin hakemaan kottikärryjä. Palattuani karsinalle kuitenkin huomasin, että olin unohtanut talikon, ja hiljaa kiroten painuin uudestaan varustehuoneelle.
Karsina ei kaikeksi onneksi ollut kovin likainen, sillä Jambo närkästyi hieman juotuessaan seisomaan käytävällä. Aloin lapioida lantaa entistä rivakammin kärryyn Jambon stepatessa vieressä. Samalla reissulla, kun kippasin kärryjen sisällön lantalaan, otin mukaan myös Jambon suitset, satulan ja harjapakin.
Vetäessäni kumisualla pitkiä vetoja kyljestä, ruuna selvästi nautti. Kun ylähuuli työntyi eteenpäin ja silmät painuivat umpeen, en voinut olla nauramatta. Kavioita puhdistaessani Jambo oli nätisti ja laski päätään aivan kuin olisi nukahtamaisillaan tylsyyteen.
Kun huolellinen harjaus oli valmis, laitoin Jambolle satulan selkään ja suitset päähän unohtamatta tietenkään pinteleitä ja suojia. Kiristin vielä satulavyön ja varmistin, että kaikki remmit olivat kiinni. Taluttaessani Jamboa ulos, sen kaviot kopahtelivat lattiaa vasten sen askeltaessa rytmikkäästi ja vilkuillen silloin tällöin muiden hevosten karsinoihin. Ovesta ylos mentäessä Jambo oli rynniä edelleni, mutta tiukalla komennolla "Ei!", se jättäytyi vierelleni, siihen mihin kuuluukin.
Maneesissa vein ruunan keskihalkaisijalle ja mittasin jalustimet. Pidensin niitä muutamalla reiällä ja kiristin satulavyötä vielä hieman, sillä Jambo oli kaikessa hajamielisyydessään yksinkertaisesti unohtanut pullistella. Nousin selkään mahdollisimman kevyesti, ja otimme ensin käyntiä pitkin ohjin uralla. Kolmen kiennoksen jälkeen suoristauduin satulassa, kokosin ohjat ja pyysin raviin.
Jambo siirtyi kuuliaisesti rytmikääseen raviin. Istuin istuinluitteni varassa ja suoristin hevosen kaulan varmistaen, että sen jalat kulkivat oikein. Sitten aloin tehdä ympyröitä molemmissa kierroksissa pienentäen niitä vähitellen. Havaitsin Jambon vasemman kyljen olevan jäykempi, joten kiinnitin erityishuomiota sen treenaamiseen.
Siirrettyäni hevosen käyntiin laitoin jo hieman hikoavan Jambon menemään etu- ja takaosakäännöksiä. Annoin sen levätä hetken käynnissä, mutta vaadin siltä peräänantoa. Ruuna laski vastahakoisesti kaulansa kaunille kaarelle, ja päästin sen raviin. Menimme puhkeenväistöä kentän laidasta laitaan ja takaisin, ja se sujuikin yllättävän hyvin. Päätin kokeilla hieman laukkaa, johon Jambo siirtyikin hyvin halukkaasti.
Nautin ruunan keinuvasta, pehmeästä laukasta aivan hurmioissani, ja Jambo huomasi sen. Kuin piruuttaan se teki mittavan pukin keskellä pitkää sivua, ja minä lensin täysin varautumattomana kentän puruihin. "Vai sillä tavalla!", sanoin virnistäen ilkikurinen pilke silmäkulmassaan keikaroivalle ruunalle, joka oli jäänyt parin metrin päähän seuraamaan esitystä.
Kun lähestyin sitä leipäpala kädelläni, se nappasi ovelasti sen ja lähtisitten hurjaan pukkilaukkaan ympäri kenttää. Huokaisten toivoin, ettei se riehuessaan tuhoaisi mitään, esimerkiksi astuisi ohjiensa päälle. Toiveikkaana tarkkailin maneesin katsomoa. "Haa!", ajattelin, ja noudin itselleni yhden penkin alle unohtuneen leipäpussin. Kävelin keskelle kenttää rapiseva pussi kädessäni ja kutsuin Jamboa. Korviaan heristellen ruuna ravasi luokseni: lahjus taisi olla sen mielestä tarpeeksi suuri. Otin sen ohjista kiinni ja talutellen menimme loppukäynnit.
Vietyäni sen takaisin talliin riisuin Jambon varusteet ja harjasin sen. Päätin viedä sen ulos, joten hain myös ohuen loimen ja loimitin taskujani tutkivan ruunan. Taluttaessani sitä tarhaan, se hirnui kimeästi, meinasi tärykalvo puhjeta.
Puhdistin vielä Jambon satulan ja suitset, ja vein ne paikalleen ennen kuin lähdin kohti kotia.
|
|
eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Oct 8, 2008 17:46:45 GMT 2
Väistäessäni tallipihassa kaahaavaa ratsukkoa päätin, että edellisen koulunväännön vastapainoksi menisimme Jambon kanssa maastoon. Ruuna oli ulkona, joten ajattelin samantien siivota karsinan, mutta saapuessani paikalle se näytti olevan puhdas. Arvelin Jaakon olleen asialla, joten aloin pilkuviilaajaksi ja noudin rätin, sienen ja myrkytöntä pesuainetta. Hinkkasin ruokakipon ja pyyhin heinäverkon, jopa sammutin vesiautomaatin ja kuurasin senkin säihkyvän puhtaaksi. Palauttaessani varusteita kompastuin lattialla lojuvaan vesiämpäriin ja manaillen siirsin sen sivummalle. Tallihuoneen ovella Jakko tuli minua vastaan purkkaa jauhaen. "Jaaha, täällä sitä vain laiskotellaan! Laitapa nyt tekemisenpuutteessa nuo paikalleen!", sanoin ja lykkäsin virnistäen pesuvälineet arvon tallimestarin kouraan.
Hetken kuluttua olin jo ulkona ja riimu kädessäni huhuilin Jamboa tarhasta. Ilopukit vetäen se kurvasi yllättävän kiltisti eteeni, ja sain sille riimun naruineen helposti. Taluttaessani ruunaa ulos portista tuli hieman ongelmia Tungeksivat Tarhakamut ry.:n kanssa, ja olin hukkua vyöryvien hevosten massaan. Lopulta sain ylimääräiset kauramersut takaisin tarhaan ja Jambon ongelmitta tallin ovelle asti. Siellä ruuna oli taas niin kovista ja hyppäsi pystyyn (noin 20 cm.), mutta kun en kiinnittänyt siihen mitään huomiota se talsi perässäni talliin vaikkakin hieman pöllämystyneenä, "Mitä, eikö se akka nyt tajua, että olen kauhia villihevonen ja mua tarttis niinku pelätä ihan hirveesti, eiks je?".
Kun sain tallin varsinaisen Jesse Jamesin karsinaansa, oli kulunut yli puoli tuntia joten kiireellä viipotin hakemaan ruunan harjapakin. Palatessani karsinalle Jambo tajusi unohtaneensa yhden tärkeän seikan, ja niinollen tutki taskuni hieman myöhässä mutta sitäkin perusteellisemmin. Harjatessani pikkuheppaa se hörisi mielissään, enkä voinut olla rapsuttamatta sitä säänalta paria minuuttia. Kaviot, ihme kyllä, se antoi putsata melko hyvin jollei oteta laskuun sitä, että kohelo onnistui väistöyrityksessään sotkemaan jalkansa ja melkein kaatumaan paikallaan. Huokaisten viimeistelin vielä harjauksen ja selvittelin jouhet.
Harjapakki putosi kolahtaen paikoilleen, ja nappsin vain Jambon suitset ja lähimmän tarkoitukseensopivan viltin ja irtoloimiremmin. Pienen tahtojen taistelun jälkeen herra suvaitsi ottaa lämmitetyt ja puhdistetut kuolaimen suuhunsa ja viltin remmeineen selkäänsä. Talutin hyvillä mielin ponimus-konimuksen ulos tallista lähimmän korokkeen luo ja nousin selkään. Vasta silloin tajusin unohtaneeni lähes tärkeimmän, suojat, ja heitettyäni ohjat lähimmälle pöllämystyneelle hoitajalle ryntäsin talliin hakemaan ruunan erinäiset suojakasat. Pihalle saapuessani oli hoitaja kuolavuoren peitossa, ja anteeksi pyydellen sujautin suojat Jambolle.
Käppäillessämme tallipihasta maastoon päin hengitin Raikas Syysilma+Hevosentuoksu oy:n raikasta tuotosta ja rentouduin välittömästi. Viileässä ilmassa hevonen allani tuntui ihanan lämpimältä ja Jambon liikkuessa pehmeästi kauniissa ruskassa mielialani kohosi taivaisiin. Polulla pyysin ratsureimaltani ravia, ja reipas ruuna totteli empimättä. Lisättyä (kiitos Jambon) ravia menimme aina suoralle hiekkatielle asti, jossa nostimme yksissä tuumin laukan. Jambon mustat joukut piiskasivat kasvojani, mutta mitäpä minä siitä olisin välittänyt. Annoin vain mennä ja olin vähintäänkin iloinen Jambon kiihdyttäessä korvat eteenpäinn suunnattuina ja koko olemus voimaa ja pirteyttä viestittäen.
Hidastin lähes puolen kilometrin laukan jälkeen ja komensin vastustelevan Jambon palauttavaan käyntiin. Piakkoin vastaan ravasi toinen ratsukko, ja tuntemattoman hevosen ja ratsastajan vuoksi päättelin heidän olevan joko Zardasta tai Appelssiinista. Heilautin kättäni muodon vuoksi ja taputin hienosti ohittanutta Jamboa kaulalle. Kun olimme lähes Pyöstinvuorella saakka, käänsin ympäri ja pienenpieniä metsäpolkuja risteillen aloitimme paluumatkan tallille. Innostuneena, ilman väsymyksen häivääkään paineli uljas ratsuni superhyperlisättyä käyntiä loikaten välillä tosipelottavan kiven tai kannon yli. Myötäilin parhaani mukaan hevosen liikkeitä ja annoin lähes vapaat ohjat. Lähellä Seppelettä annoin Jambon mennä hieman hidasta ravia ennen loppukäyntejä.
Pihassa hyppäsin keveästi alas höyryävän hevosen selästä ja vein Jambon talliin. Riisuin viltin, vyön ja suitset ja raahasin ne paikoilleen. Harjasin Jambon huormioissani ja tarkastin kaviot ja jalat. Selvitin veilä harjan ja hännänkin sormin, ennenkuin heitin hikiloimen Jambostuksen ylle ja annoin valmiiksi laitetut iltasafkat. Kapusin rappuset ylös hoitajien huoneeseen, missä keitin itselleni kupin kahvia ja retkahdin sohvalle jutustelemaan muiden hoitajien kanssa ja lukemaan ikivanhaan Hevoshullun numeroa. Kun sain kahvimukin tyhjäksi ja lehden loppuun, palasin alakertaan. Jambo oli jo syönyt ja jäähtynyt, joten otin siltä loimen pois ja hyvästelin pikkuhepan.
Harvinaisen onnellisena, posket punoittaen hölkkäsin bussipysäkille.
3HM
|
|
eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Oct 18, 2008 16:39:48 GMT 2
Talutin Jambon ripeästi talliin ruunan seuratessa kaula pitkänä ja pyrähdellessä toisinaan raviin. Jätin sen käytävälle siksi aikaa, kun siivosin karsinan. Jambo oli ehtinyt ennen ulospääsyään lannoittaa turpeen hyvin tehokkaasti ja päättänyt vielä varmistaa kahden aineen sekoittumisen pyrimällä ympäri karsinaa, joka tuntui kivasti käsivarsissa.
Kärrättyäni noin kaksi kotsarillista lantaa hain vielä Jambolle hiukan turvetta ja aloitin harjauksen. Ruunalla taisi olla huono päivä, sillä hän ei olisi suvainnut hipiähoitoaan ollenkaan. Kavioiden puhdistus oli yhtä tuskaa herran stepatessa ja nojetessa painoaan minuun. Sama linja jatkui niin suitsinnassa, satuloinnissa kuin suojien laitossakin.
"No, onkos tänään joku känkkispäivä vai?", puhelin Jambolle taluttaessani luimivaa karvaformulaa maneesiin. Kurkistaessani suurista ovista sisään huomasin harmikseni, että halli oli varattu. Teimme uukkarin kenttää kohden Jambon luimistellessa kärttyisästi.
Käynti oli kuin oltaisi tervassa kuljettu, mutta raviin siirryttäessä Jambo innostui hieman ja kiihdytti. Väänsimme ensin muutamia lämmittelyharjoituksia, taivutuksia ja sensellaisia. Jaakon kulkiessa ohi määräsin hänet kiitokseksi karsinan sotkuisuudesta rakentamaan pari estettä, jonka seurauksena Jambo sai tulen hännän alle ja riemastui silminnähden: hallittavuus laski ysistä kakkoseen ja korvat sojottivat eteenpäin kuin antennit.
Parin ravikierroksen jälkeen nostin laukan ja vein hevosen esteelle. Jambo lähestyi hyvin, mutta hyppäsi silkasta innosta liian aikaisin ja pudotti. Vinkkasin ystävällisesti Maikun nostamaan esteen, jonka tyttö tekikin. "Kiitos!", huikkasin vielä Maikun kävellessä jo poispäin.
Otimme Jambon kanssa uusiksi, nyt istuin hieman taaempana ja pidätin estettä lähestyttäessä. Tällä kertaa ruuna pysyi nahoissaan ja malttoi ponnistaa myöhemmin. Kehuin Jamboa vuolaasti ja jatkoimme seuraavalle esteelle, joka oli hieman korkeampi. Jambo laukkasi liiankin innoissaan, ja kun yritin pidättää väisti hevonen sukkelasti esteen ja tipuin rähmälleni maahan. Jambo oli pysähtynyt kuuliaisesti heti painolastin kevetessä muutamalla kymmenellä kilolla ja odotti nätisti parin metrin päässä.
Nousin selkään uudestaan, nostin heti laukan ja yritin uudestaan. Jambo suorastaan lensi esteen yli kuin hyvitykseksi tippumisestani. Kulmasta kurvasimme suraavalle esteelle joka sekin meni loistavasti. Annoin Jambon levätä välillä käynnissä ja ravissa. Päätin lopettaa varsinaisen harjoittelun tähän ja lähteä maastoon hieman rallittamaan. Ravissa arvioin sivusilmällä kentän aidan korkeutta, ja yhtäkkiä iskin pohkeeni Jambon kylkiin. Ruuna loikkasi päätään viskaisten laukkaan ja ohjasin sen suraan suljettua porttia kohti. Jambo loikkasi sen yli sulavasti ja itsevarmana toisin kuin minä.
Sain osakseni ihmetteleviä, jopa rippusen paheksuvia katseita tallipihalla hääriviltä hoitajilta: kaikki olivat nähneet loikkamme, mutta pääasia mielestäni oli että sekä Jambolla että minulla oli hauskaa. Jatkoin laukassa tallipihan halki ja useat henkilöt jäivät tuijottamaan suu raollaan kun Jambon kanssa kiisimme polulle. Ruuna veti muutamat ilopukit ja jatkoi villiä revittelyään. "Mistäs nyt tuulee, menikö känkkis ohi?", kysyi hymyssäsuin ratsultani.
Vaivoin sain Jambon käyntiin, se täytyy sanoa. Hikinen mutta pirteä hevonen yritti ryöstää raviin mutta ilmoitin tiukasti: "Tsot, nyt on loppukäyntien aika, senkin formula!", ja määräsin ehdottoman käynnin. Tallipihassa eräs iloinen tyttö hyppäsi alas Jambon selästä ja talutti ratsunsa talliin. Riisuin hikiset varusteet höyryävän ruunan yltä ja vaihdoin ne heti harjauksen jälkeen hikiloimeen. Jätin Jambon "jäähtymään" karsinaansa ja kiillotin sen varusteet. Kävin heittämässä Jambolle ruoat kun urakka oli valmis, ja vetäydyin hoitajien huoneeseen kahville. (Ei-niin-salainen paheeni)
Kun päästin Jambon irti tarhaan, se lähti suoraan kiitolaukkaan. Ihmettelin, kuinka ihmeessä sillä riitti virtaa siihen, kun itse laahauduin bussipysäkille silkalla kahvin voimalla.
|
|
|
Post by Jenna on Oct 23, 2008 20:22:20 GMT 2
Äkäinen vastaanotto ~ 23.10.08 Anteeksi hirveesti kun en oo hoitanu Jamboa piiiiiiiiitkään aikaan, mutta mulla on kyllä siihen selitys. En oikeesti vain kerkeä näiden kokeiden, läksyjen ja ratsimisen + irl-hoitsun ja kavereiden lisäksi kirjoittelemaan monesti hoitotarinoita. Mulla vaan menee niiden kirjoittamisessa aivan älyttömän kauan (jotai kaks tuntia sellasesta kökkötarinasta...). Mutta viikonloppuisin yritän parhaani mukaan kirjoitella. Marraskuussa sitten tulossa 7 koetta joten, hiphei! Muuten ton kuvan luonnoksen löysin täältä jostain tietokoneen salaisesta kammiosta, se onpi varmaa aika vanha.. o: mutta äsken sen väritin. 8] Jamboki varmaa tylsistyny ilma MUN metkuja. :3 (joo minähäse enemmä niitä metkuja teen näis mun tarnois, juu.) * pahis räkätys * [28HM]
|
|
|
Post by Jenna on Oct 24, 2008 15:07:49 GMT 2
Hyvin epätavallinen perjantai ~ 24.10.08
älkää lukeko ensin loppua, tai tarinan jännitys ei tunnu oikealta. 8]
Aivan tavallinen perjantai (tai ainakin luulin sitä tavalliseksi..) käynnistyi tavalliseen tapaan, aamupalalla tapahtui kuitenkin hyvin outoja asioita - olin hakemassa jääkaapista mehua ja olin jättänyt pöydälle murokipponi, mutta palatessani se oli lattialla väärin päin. Kasvoillani vilahti säikähtynyt katse.
Koulussa avattuani matematiikan vihkoni, siellä oli salaperäinen ja pienen pieni lappunen rytättynä. Aukaisin sen ja luin melkein ääneen tikkukirjaimilla kirjoitetun tekstin: "Viikatemies lähestyy.." Jähmetyin paikoilleni, aloin hikoilemaan kuin pieni porsas, mutta kuin taikaiskusta minulle tuli nopeasti kylmä ja kalpenin valkeaksi kuin lumiukko. Naamastani selvästi paistoi pelko. Lopulta mietin että tämä varmasti oli jonkun pikkupojan tai -tytön jekku. Rypistelin paperin ja heitin sen pulpettini reunaan ärtyisenä, ja jatkoin matikan laskujani. Hetken kuluttua havahduin kuitenkin melkein olemattomaan hönkäisyyn niskassani, pyörähdin voimakkaasti ympärin katsoen ettei takana istuvani olisi vetänyt mua yks nolla hihasta. Se kuitenkin nosti päänsä laskuista ja katsoi minua hieman hölmistyneenä. Se ei voinut olla hän, mietin itsekseni ja säpsähdin sitten kun opettaja tuli moittimaan minua työrauhan häiritsemisestä. Suoristauduin ja käännyin oikein päin, katseeni osui tyhjään pulpetin reunaan, jossa paperi oli äskettäin. Se on kadonnut! Päästin suustani ja kaikki alkoivat tuijottamaan minua huvittuneesti. "Anteeksi kuinka?" Opettaja mutisi kiukkuisesti. "Ei mitään..", tokaisin ja siirsin katseeni matikan kirjaan. Tänään päätin olla varuillani...
Lähdin sisältä vähin äänin, sillä ajatukseni pyörivät tämän päiväisissä tapahtumissa. Ajattelin lähteä tallille virkistäytymään, joten viivästelyittä ponkaisin pyöräni selkään ja kaasutin pikaista vauhtia kohti Seppelettä.
Katsahdin kelloa turhautuneena, matka tuntui jotenkin pidemmältä. Kello lähestyi jo kuutta, ilma alkoi hiukan hämärtyä ja mielikuvitukseni laukkasi hurjaa vauhtia. Vihdoin ja viimein pääsin tutulle ja turvalliselle(?) hiekkatielle. Yhtäkkiä mieleni valtasi outo tunne, aivan kuin joku tuijottaisi minua. Ikään kuin viskasin katseeni viereiseen ja jo pimeään metsään jonka ääriviivat näkyivät pelottavina viiruina punertavalla taivaankannella. Pilvetkin olivat hieman aavemaisen näköiset. Palasin katselemaan jälleen synkkäämetsää. Jäin siihen koukkuun, jotenkin en vain kääntänyt katsettani pois siitä, ja silloin se tapahtui. Näin tummemman hahmon laahustavan hyvin hitaasti metsässä. Henkeni salpaantui ja valahdin kalpeaksi kuin lakana. Lopetin hetkeksi polkemisen. Räpyttelin silmiäni ja minut valtasi hyvin lämmin tunne. Melkein hikoilinkin. Puin vielä päätäni, ettei se mitenkään voinut olla totta katsoin sinne vielä uudestaan, mutta nyt oli vieläkin pahempaa. Laahustava hahmo oli nyt muuttunut valkoiseksi ja lisäsi tahtiaan samaan suuntaan kuin minä. Ihoni meni ihan kananlihalle ja suljin silmäni alkaen hurjasti polkemaan kohti Seppelettä pelon vallassa. Heittäydyin tallin ovesta sisään ja pamautin saman tien oven takaisin kiinni nojautuen siihen voimakkaasti. Tasasin epäsäännöllistä hengitystäni ja vaelsin sitten poissaolevana Jambon karsinalle. "Moi Jenna.. Näytät ihan siltä ku oisit nähny aaveen", Fiia tokaisi virnistäen. Kävelin hetken matkaa ennenkuin käännyin ja katsoin tyttöä silmiin. Lamautuneet silmäni kertoivat jo melkein kaiken epäröivälle tytölle. "Mä näin sen.." sanoin matalalla ja tärisevällä äänellä kunnes pyörähdin laiskasti ympäri ja jatkoin matkaani. Fiia näytti ihan järkyttyneeltä ja luulinkin että hän olisi pyörtynyt lattialle, mutta se olikin vain Fiian harjapakki joka oli pudonnut käytävälle. Olin itsekkin niin järkyttynyt etten voi käsittää mitä oli tapahtunut, aukaisin puolikuu ruunikon karsinan oven ja tervehdin sitä nostaen kättäni. Jambo näytti tietävän mitä olin nähnyt, sillä se jähmettyi ja oli jotenkin varovainen. Vilkaisin ympärilleni vainoharhaisesti ja rutistin hoitsuani lujasti ja pitkään. ♥ Elämäni eliksiiri ♥ Jambo hörisi huolettomasti ja katsahti sitten ulos. Olin juuri päästämässä irti kun ruunikko vilisti karsinan perimpään nurkkaan levottomasti korskuen. Huoli paistoi silmistäni kun vilkaisin ulos ja kauempana huomasin kuinka vaalea hahmo lähestyi! Kirkaisin ja sain jambonkin hermostumaan. Kyykistyin nopeasti ja konttasin Jambon iltaheinien alle, supisten värähtelevällä äänellä kaikkea luonnotonta. Havahduin kun Jambo tuli evästelemään iltaruokansa ja paljastuin piilopaikastani, nousin pystyyn ja puhdistelin vaatteitani heinänkorsista katsoen sitten ruunaa. Heppa ei enään näyttänyt olevan moksiskaan, ja Jambo tuntui olevan rento. Tutkailin sitä hetken ja taputin sitten kaulalle. Ehkä mielikuvitukseni pääsi taas valloilleen ja hermostuneisuuteni tarttui kuin takiainen sitten Jamboonkin. Olin jo vähän helpottunut mutta sitten muistin pienen lappusen jonka olin löytänyt vihkoni välistä. Ihoni meni jälleen kananlihalle ja uskaltauduin lipumaan ikkunan alle, kurkistin hyvin varovaisesti ulos. Kuun aavemainen kajo oli ainoa valaistus pimeällä tallipihalla. Puskassa rasahti ja yhtäkkiä tallin ovet paukahtivat kiinni, olin nyt todella jännittynyt. Jambokin oli varuillaan muttei näyttänyt pelkäävän, se vain säpsähteli ääniä jotka kajahtelivat sen korviin. Vilkaisin ruunaan ja sitten vielä takaisin ulos, suoraan silmieni edestä paineli se vaalea hahmo, jota en edes nähnyt kunnolla. "VIIIIKATEMIEEEES!!" suustani pääsi karkea huuto. Jambo hirnahti ja hyppäsi pystyyn, pakenin karsinasta jotta en säikyttelisi enempää Jamboa, sekä jalkani veivät pelon vallatessa ne täysin. Jonkin ajan päästä löysin itseni kuivaushuoneesta suuren loimen alta. Toivoin hartaasti etten olisi jättänyt Jambon karsinan ovea auki paetessani. Kuivaushuoneessa oli pilkko pimeää, ainoat äänet jotka kuulin olivat kuivaushuoneen lämmittäjä joka hurisi tasaisesti. Olin järjissäni ja päätin kaivautua ulos kuivaushuoneen siimeksestä. Avatessani ovea siristin silmäni melko kirkkaan valon osuessa silmiini. Se oli tallin vanha lamppu joka nökötti katossa hämähäkin seittien peitossa. Olin varuillani ja vilkuilin hetken ympärilleni kunnes sydämmeni pompahti kun hiljaisuudesta kajahti: "Onko tallissa ketään, tuolla pihalla tarvittaisiin apua!" kuulin jonkun naisen huutavan ja päättelin että se olisi Elli. Painelin paikalle niin nopeasti kuin huterat jalkani kantoivat, jotka olivat kauhusta kankeana. "Mi-mitä siellä on tapahtunut?" kysyin hiljaa ja pelkäsin pahinta, että Viikatemies olisi murhannut jonkun. "Anttu on vapaana, se pääsi karkuun kun olin antamassa sille iltaheiniä. Ja se on vaeltanut jo melko kauan, enkä saa sitä kiinni, sillä en ole löytänyt muita täältä tallista kuin sinut!
Nyt minulle valkeni, aavemainen hahmo jonka olin monesti nähnyt oli ollut Anttu, tiesin että tässä olisi ollut joku järkevä selitys. "Okei, mennään ottamaan se kiinni!" kiljahdin ja olin kuin ei olisi tänään tapahtunut yhtään mitään. Karkuri saatiin kuitenkin kiinni sillä routa porsaan kotiin ajoi, sekä nälkä varmaan kouri sisintä, ja vaisto käski palaamaan kotiin.
Antulle ei ollut käynyt mitenkään, sekä muut epätavalliset asiat tässä hoitotarinassani eivät olleet mitään kummallisia rituaaleja, ne vain sitten olivat joitakin yhteen sattumia, kuka mitä ikinä keksiikin niille selityksiksi. Kuitenkaan siitä tummasta ja aavemaisesta hahmosta en ollut varma...
jenna ♥ jambo + seikkaileva tähti, arvon haamu!
[29HM]
|
|
|
Post by Jenna on Oct 28, 2008 15:24:23 GMT 2
Karkumatka suitset päässä ~ 28.10.08 joops, karkuun pääs ennenko suitset sain siltä pois, mutta onneksi ei tapahtunut mitään hirveetä. o: jos sitä ei lasketa et se pääs karkuun.. :9 Ja tää oli mun 30 HM!
|
|
|
Post by Jenna on Nov 7, 2008 21:04:16 GMT 2
Can you feel the love? ~ 7.11.08
Hyppelehdin Seppelettä kohti pipa hölskyen vimmatusti päässäni. Hönkäisin moneen otteeseen kylmään ilmaan lämmintä höyryä. Vihdoinkin perjantai - pääsen jambohanin luokse! Nenäni ja korvani olivat aivan punaiset, mutta en oikeastaan huomannut sitä, sillä ajatuskin jambosta sai minulle lämpöisiä tunteita. ♥ : D
Tuota pikaa olin saapunut Seppeleen ovelle, joten innoissani aukaisin oven ja ponkaisin sisälle. Fiia ja Alina tsekkailivat tuntilistoja hihitellen ja tökkien toisiaan saaden aikaan pienen 'kukkotappelun' >83 "Catfight, catfight!" menin kannustamaan heitä, tyttöjen heilutellen nyrkkejä ilmassa. "Ottelu on päättynyt 1-1!" hihkaisin molempien selättäytyessä maahan toistensa nauruvoimalla. "Onneks nauru pidentää ikää", vinkkasin tytöille, heidän kömpiessä ylös pudistellen vaatteitaan. "Niin, se meiltä jäikin sanomatta että moro vaan!" Alina ja Fiia lausuivat yhteenääneen ja alkoivat taas tirskumaan. "Nii, tänään ette oo ottanu varmaa mitää vettä väkevämpää", sanoin tuohtuneena. "Hohhohoo!" heidän naurunsa kaikui ja Fiia jatkoi pyyhkien ilonkyyneleitä silmäkulmastaan: "Tää on Pellaenergyä!" Katselin heitä huvittuneen näköisenä ja katsahdin sitten tuntilistoihin heidän kadotessa (luultavimmin Pellan karsinalle!) näkyvistäni. Siirtelin sormeani etsien tuttuakin tutumpaa nimeä, sormeni pysähtyi maastotunnille. "Ohoi, Sastu menee sillä" kajautin ja katsahdin sitten aikatauluun. "Hmm, see on varmaan juuri lähössä!" virkoin itselleni, joten pidemmittä puheitta ampaisin harjapakki kädessäni matkaan!
"Heeei, Saaaastuuu! Onks kivaa mennä Jampsal?" kysyin tohkeissani ja kurkkasin karsinaan. Ääks! Siellä se Jambo seisoi puhtaankiiltävänä ja kirkkaana hirnahtaen minulle iloisesti, eikä karsinassa näkynyt ristin sielua, siis Jambon lisäksi. Bootsit ja suojatkin olivat saaneet omat paikkansa ruunan raajoihin. Riuhtaisin oven auki ja hyppäsin rakkaani kaulaan antaen oikein ison ja märän suukon sen turvalle. ♥ aw. Sivelin sen kaulaa ihastuksissani enkä meinannut huomata kun Sastu tuli karjumaan karsinan ovelle kantamustensa takaa. "Aimitähäh?" kysyin hämilläni ja kiikaroin Sastun katseeseeni. "Heissan!" Sastu möläytti hetken hiljaisuuden jälkeen ja kasvoilleni levisi leveä hymy. "Jambolla menossa vai?" röhäsin ja näytin oikein ovelalta. "Joops, ku-ui?" tyttö kysyi arasti, mutta ei odottanut lopussa vastausta, sillä olin nyt niin devil. Sastu pyörähti ympäri ja lähti varustamaan edestakaisin keinuvaa eestinheposta. "Eet, varmaa tarvii apua?" palautin tavisilmeeni kehiin ja kallistin hieman päätäni tytön suuntaan, joka parhaillaan kiristeli Jambon satulavyötä. "Nojaa, enpä oikeestaa, tää on nii perussettii, eikä tää nyt oo mitää verrattuna Antun luimimisee", Sastu tokaisi ja ei ollut moksiskaan kun Jambo yritti leikisti näykätä sitä. Mutta Sastu väisti sen ketterästi nojautuen hieman oikealle.
Tiirailin vielä reippaasti katoavan ruunikon perään joka tallusti jonon jatkeena metsän uumeniin - hohhoh, sainkohan nyt lomaa vai töitä? kysyin itseltäni mietteliäästi, mutta se päätyi vastaukseen töitä, töitä! Vitkasteluitta lähdin kävelemään tomerasti rehulalle, ja sieltä suunnistin hakemaan kottarit ja talikon. Pian työläs urakka alkoi ja se sujui rattoisasti mp3:seni tahdittamana.
"Huaaaah!" haukottelin äänekkäästi, tosiaankin koulu on niin YLITYLSÄYTTÄVÄÄ, että huhhuh. Onneksi maailmassa oli kaksi (oikeestaan 4, nimittäin myös Sore + Manni = >)pelastavaa asiaa - Jambo and Seppele. ♥ en ikinä maailmassa luopuis. ♥ Vihdosta viimein olin saanut urakkani loppuun, putipuhdas karsina, ei yhtäkään lantakikkaretta! (hihi..) Sekä kiiltävät ja upouudet purut! Muisk, voilá! Katsahdin kelloon, ihme ja kumma, heidän tuntinsa loppuisi nyt. Lähdin katsomaan ratsuletkan saapumista ja aloin hyvissä ajoin vilkuttelemaan saapuville maastoilijoille. "Olikos raikas maastolenkki?" kysäsin ohimennen Karolta joka puhisi innokkaasti Siirin selässä. "Tokitoki ystäväin", tyttö riuhtasi sanat suustaansa ja jatkoi matkaansa hieman pidemmälle.
"Taidampa mennä tonne pukkariin, saat hoitaa kaakkis pois", Sastu sanoi pikaisesti. "Meillä oli tosi reipas maastolenkki, ja Jambo oli kyllä aivan tuliterä, koko ajan saatiin mennä edellä olevan takapuolessa kiinni", Sastu muisteli vielä hymyssä suin ennenkuin lähti matelemaan pukkaria kohti. "Vai niin", hymähdin iloisesti ja käännyin sitten armaani puoleen. "Nyt ollaan sit kaksin, seuraavaks voisin puhdistaa sut ennenkö alan kuuraamaan sun varusteita", supisin Jambolle tökäten sitä hellästi turpaan. Aloitin piiitkän ja nautinnollisen harjaushetken hoitsuni seurassa.
Kihnutin Jamboa kaulasta, sen rapsuttaessa minua polvesta - olimme riippuvaisia toisistamme, jos minä en rapsuttaisi Jamboa, Jambo ei rapsuttais mua, enkä mä vois hoitaa sitä, eikä Jambo vois saada multa herkkuja yms. ♥ yawn, seuraava rääkkikohteeni Jambon jälkeen sen varusteet jotka kököttivät niin köyhän näköisinä satulahuoneen perällä. Kahmaisin varusteet kouraani ja istuuduin mukavasti kovalle, kylmälle ja pienelle puujakkaralle. Aloin hinkkaamaan varusteita ja hyräilin samalla jotakin. Hetken kuluttua seuraani soluttautui Josefiina puhdistamaan Riinan varusteita. = > Yhdessä tirskuimme ja supattelimme kaiken näköistä ja kokoista kunnes hoidokkiemme varusteet kiilsivät kuin timantit, ja tohdimme jättää ne omaan nojaansa armottomien tuntien varalle. Hyvästelin Jossun joka meni vielä puhdistamaan Riinuskan karsinan, ja minä kaasutin Jambon luokse.
Painoin eestinhepon pään syleilyyni ja rapsutin sitä samalla korvan takaa, nautimme toistemme läheistyydestä kuun kajossa pienen ikkunan alla. ♥ Se oli aivan käsittämättömän ihana hetki, enkä olisi halunnut lähteä pois kun taas vuorostaan Loviisa tuli nykimään minua hihasta. Minun oli Loviisan mukaan tultava viemään Pikku tarhaan hänen messissä, joten tein työtä käskettyä ja lähdin pikkutytön mukaan. Adios amigos!
jennA ♥ jAmbo = >
[31HM]
|
|
|
Post by Jenna on Nov 12, 2008 20:41:03 GMT 2
Aina menossa - Jambo 12.11.08[/color]
"Häääätshiiiuuuu!" aivastukseni raikui tallissa kuin huuto luolassa. "Terveydeks!" Nana hihkaisi ohikulkiessaan raahaten mukanaan Tiian varusteita. "Ei mikään ihme että ihmiset vilustuu tässä kelissä", mutisin ärtyneesti Nanalle joka jäi hetkeksi katselemaan hääräämistä Jambon parissa. "Niimpä, nyttekki ulkona hirvee viima, jonkun pyöräki tais äsken kaatua siä. Sitte vielä tuo sade ruoskaa meitä avuttomia ihmisraukkoja", Nana marisi heristellen nyrkkiään. "Aivan, jokohan se ilmastonmuutos-painajainen toteutuu?" kysäisin tietämättömänä ja vilkaisin ulos kuinka tuuli paiskoi puita ja puskia armottomasti. "Ehkäpä, kukapa sen tietää..", tytön sanat jäivät hiukan epämääräisiksi kadoten kauemmaksi näköpiiristäni. Kohautin harteitani ja siirsin katseeni ulkoa hoitsuuni. "Valmista tuli!" hihkaisin ja taputin Jamboa kaulalle. Sitten vain hakisin varusteet ja olisimme valmiita.
Viskasin pikapikaa satulan Jambon selkään ja aloitin aukaisemaan nipussa olevia suitsia oikein toden teolla - joku oli kiltisti laittanut ne nippuun mutta nyt en saanut niitä auki! Viimein sain avattua suitset ja ryhdyin tuikkimaan kuolaimia suuhun. Kiinnitin vielä viimeiseksi remmit ja laitoin ylleni kypärän, ratsastushanskat ja otin varuilta myös raipan mukaan. Tuota pikaa jo kävelimme rankkasateessa kohti maneesia, puskimme Jambon kanssa läpi aavikoiden, jäätiköiden ja jopa ongelmien ylitse! ♥ (hehe)
Sain kiristettyä satulavyönkin ennenkuin eestinhepo kerkesi luimistaa korviansa, se oli niin kiinnostunut maneesin penkillä kököttävään ruisleivän palaseen, joka oli jäänyt joltakulta sinne ja nyt sitten ruunaseni himoitsi sitä. Lopulta sen kurniva maha pääsi voittoon, eikä minun pikku piiperrykseni oli Jambolle vain yks hailee. Joten sainkin pomppia yhdellä jalalla Jambon perässä, kun toinen jalkani oli kiinni jalustimessa ja hoitsu viilettää ruisleivän luokse. Huhhuh, olipas siinä vetävä ruisleipä! ;D
Vihdosta viimein sain kiskottua itseni satulaan ja pääsimme kävelemään uraa pitkin ohjin. Kävelimme oikein reippaasti jo alkukäynneissä joten pikkuhiljaa päätin ottaa ohjat tuntumalle, ja aloittamaan verkkaamisen. Käynnissä teimme voltteja, pysähdyksiä, kaarevia uria, tempon lisäyksiä yms. Käyntiverryttelyn jälkeen jatkoin samoja asioita ravissa vaihdettuani suunnan.
Jambo alkoi väsymään aivan hiiren hiljaa, ja hikoilemaan treenistä vaikka emme olleet päässeet vielä edes alkuun. Noh, päätin sitten vain hetken tehdä sitä mitä alunperinkin meidän piti tehdä. Sillä alkuverkasta taisi tulla hieman rankempi mitä luulin. Joten seuraavalla pitkällä sivulla, kokeilin Jambon kanssa hieman haastavampaa asiaa, jota en koskaan ollut kokeillut - pelottavaa takaosaväistöä (en oo oikein varma että miten se sanotaa : D)! Ihmekseni Jambo kuunteli tarkasti, ja suoritti väistöt suoraan nappiin! Mielestäni ne sujui aivan mallikkaasti, sillä yleensä Jambolle sai antaa hiukan isompia apuja. Mutta nyt sain ihan vähän siirtää pohjettani hieman taaemmaks kun se alkoi västää hyvin hienosti! Eestinhevonen jopa asettui kauniisti, menin väistöä vielä pariin otteeseen, kunnes Jambo alkoi hiiltyä eikä kestänyt enään yhtäkään väistävääpohjeapua - pohjaton ruokahalu, mutta lyhyt pinna. Joten seuraavaksi päästiinkin vähän laukkaamaan ympäri maneesia. Päätin Jambon kuitenkin laukata lopuksi, niin hyvin kun väisti siihen asti kun polla palo. Lopuksi siis laukkailimme täysin siemauksin ympäri maneesia molempien harja hulmuten. Jambo ei kuitenkaan kovinkaan monta kierrosta jaksanut, joten kävelimme vielä hetken maneesissa ennen kuin menisimme ulos taas kastumaan.
Taputtelin Jamboa kaulalle. "Mahdimpaa hoitsua en vois toivoa, oot kaikin puolin niin sanoin kuvaamattoman korvaamaton", kuiskuttelin hoitsuni korvaan ja annoin suurensuuren ja oikein märän suukon sen turvalle. Hienosti loppuun tehdystä työstä se sai vielä pari porkkanaa. "Ahmattini", hymähdin ja hyvästelin tyytyväisenä rakkaan eestinhevosruunani. ♥
jenna ♥ vauhtihirmujambo = ]
32HM
|
|
|
Post by Jenna on Nov 20, 2008 18:03:02 GMT 2
Posee, posee Jambo! ~ 20.11.08 Dodii, eli tämmönen kuva tuli sit väkerrettyä. = > jennA ♥ jAmbo33HM
|
|
|
Post by Jenna on Dec 6, 2008 22:25:23 GMT 2
Arvaamattomia jäniksiä ~ 6.12.08
Peitin kädelläni äänekkään haukotuksen. Olin juuri saanut siivottua Jambon karsinan ja nyt tarrauduin koukussa roikkuvaan riimunnaruun. Ampaisin matkaan reippaassa vauhdissa ja kiisin tallipihan lävitse kohti takatarhaa. Jospa rakas hoitsuni lymyäisi siellä. Viimein ohitin maneesin ja takatarha alkoi näyttäytyä suuren rakennuksen takaa. Olin jälleen aivan innoissani eestinhevosen tapaamisesta - joka päivä uudet kujeet. Hämmästyksekseni se olikin tyhjä, toljotin sitä hetken tyrmistyneen näköisenä kunnes Sophie kiskoi Kallea perässään. Kohotin katseeni tyttöön ja heilautin kättä moikatakseni. Hän heilautti myöskin kättään ja sai sitten vedettyä hoitsunsa mukanaan. Kohautin olkapäitäni ja käännähdin sitten ympäri jatkaen matkaa heppatarhalle. Jokin rasahti takanani ja käännähdin säikähtäneenä ympäri. Ääni kuului takatarhalta ja pidin katseeni tiukasti tarhan ainoassa puussa joka huojui aavemaisesti. Minun tuli yhtäkkiä kuuma ja kirkaisin kun rehevän puun takaa lähti kiitämään ärhäkkä eestinhevonen edellään säikähtänyt jänis. Jambo sai kaniinin häädettyä ja tuli sitten tarhanportille tervehtimään minua. "Hölmö hepo", sanoin ja pörrötin sen otsista lähtien taluttamaan sitä kohti tallia.
Liu'utin satulan paikoilleen ja suoristin satulahuovan. Vaihdoin puolta kaulan alitse ja suoristin myös tältäpuolelta huovan. Kiristin vielä satulavyötä ennenkuin tartuin suitsiin jotka olivat siistissä nipussa. Aloitin suitsien aukaisunäpertelyn Jambon kurkistaessa käytävälle höristen matalasti. Hymyilin lempeästi sille ja minun oli aivan pakko rapsuttaa sitä otsasta, se oli vain niin lutunen! ♥
Pujotin ohjat kaulalle ruunan pään läpi ja koetin vielä satulavyön kireyden ennenkuin ponkaisisin selkään. Mittasin jalustimet tallipihalla pidellen innokasta Jamboa paikoillaan. Viimein pääsin matkaan ja ohjasin sen leiriläisten asumusten ohitse ja siitä jatkoimme vielä matkaamme maastopoluille. Alkukäynnin jälkeen lähdimme raviin ja nautimme hiukan valkeasta maisemasta, ehkä siellä täällä ruskeita maaplänttejä. Päätin mennä ensimmäiseksi hyppimään hiukan maastoesteitä.
Laukkasin hiukan ennen esteitä, ettei tapahtuisi mitään yllättävää sitten maastoesteitä laukatessa. Pian saavuimmekin esteille ja lähdimme ylittämään niitä reippaassa ja keinuvassa laukassa. Jokainen matala este mentiin oikein komealla hypyllä ylitse ja ilmavaraakin jäi vaikka kuinka paljon! Ainoastaan tukkisarjalla Jambo ei venyttänyt tarpeeksi askeltaan ja sitten päädyttiinkin kieltoon. Onnekseni tasapainoni ei ollut mitään huonointa luokkaa sillä pysyin horjumisia huolimatta ruunan selässä. Taputin sitä kaulalle ja jatkoimme vielä laukassa loputkin esteet.
Maastoesteiden jälkeen päätin laukata kesantopellon ylitse, jotta Jambo voisi päästellä ylimääräisiä höyryjä. Yö alkoi jo laskeutua täydellisesti maaseudun ylle, enkä nähnyt kunnolla horisonttiin. Kirkkaat tähdet valaisivat kauniisti taivaalla ja ihastelin niitä taukopaikallamme, joka oli tälläkertaa metsän reunalla. Kiskaisin reppuni selästä ja kiitin onneani että olin ottanut kuumankaakaon mukaan sillä olin läpikotaisin aivan jäässä. Hieroin käsiäni yhteen lämmitelläkseni ja taputtelin Jambon kaulaa. Kaivoin repusta pari kuivanutta leivänkannikkaa ja tarjosin innokkaalle ruunalle. Onneksi minulla oli Jambo mukana, olisin tosi peloissani jos yksin kököttelisin täällä metsän siimeksessä yön laskeutuessa yllemme.
Lopulta päätin lopettaa taukomme, jotta Jambokin pääsisi iltaruokaansa syömään. Ilta oli kuitenkin aivan lumoavan kaunis, ainoa asia joka olisi tehnyt retkestämme taijanomaisen, nimittäin revontulet. Niitä olisin oikein mielelläni kaivannut tähän pimeään iltaan. Onneksi kuitenkin pienet lumikasat ja tähdet sekä kauempaa loistavat kaupungin valot tekivät retkestämme valoisamman kuin mitä se olisi ollut ilman näitä valonlähteitä. Hetken ravattuamme rauhallisesti alkoi Pyöstinvuori kohoa jylhästi kohti taivasta. Katselin niin lumoutuneena yönmustaa vuorta ja sen helmoilla loistavia tähtiä. Yhtäkkiä ajoneuvoni humpsahti altani ja mätkähdin kunnon kananlennolla ojanpenkereelle. Näin vain vilauksen lumivalkeasta jäniksestä joka paineli kuin raketti tien ylitse. Näin myös sen mitä en olisi halunnut nähdä - ratsuni paineli kaukana villisti viskoen päätään ja vaahto roiskui ryntäille. Nousin tarmokkaasti pystyyn ojasta enkä välittänyt pienestä ruhjeesta kämmenessäni sekä revenneestä ratsastushansikkaastani. Kova pala tuli kurkkuuni ja kyynel tuli silmäkulmaani. Jonka jälkeen aloin vuolaasti itkemään. Olin peloissani yksin pimeässä metsässä..
Kuin rukouksesta kuulin lähestyvää rummutusta. Painoin pääni tiehen ja kuuntelin kun joku laukkasi minua kohti. Nyt nostin katseeni maasta tielle ja yritin siristellä silmiäni jotta näkisin jotakin kyynelteni takaa. "JAMBO!" kirkaisin todella ilahtuneena ja lähdin juoksemaan rakasta hoitsuani kohti. Vähän matkan päästä se jo jarrutti ja heittäydyin sen kaulaan alkaen itkemään pelosta kankeana. "Kiitos että tulit hakemaan mut", sepitin itku kurkussa edelleen kyynelten tehdessä juovia poskilleni. Tartuin ohjiin jotka olivat onnekseni pysynyt sen kaulalla ettei se vain olisi kompastunut siihen. Ponkaisin selkään ja kiitin edelleen onneani.
Matka oli kestänyt aivan liian kauan, lopulta maneesi näkyi metsän takaa ja pian koko tallin ympäristö. Huokaisin ilahtuneesti ja kävelimme tallille jossa saimme vastaan jalkaansa naputtavan Annen. "MISSÄ TE OIKEIN OOTTE OLLU?!" sain kuulla kunniani heti kuuloetäisyydellä. "Anteeksi, ei ollut tarkotus mun piti mennä vain pienelle maastolenkille. Mutta sitten Jambo pelästyi jänistä ja mää tipuin ja sitten se lähti laukkaamaan karkuun jaja.." änkytin peloissani. Hetken aikaa Anne katseli minua huolestuneesti mutta tuli sitten lohduttamaan kun purskahdin itkuun. "Mä oon niin pahoillani, mutta älä erota mua Jambosta, ethän?" kyselin toivottomasti ja pitelin tiukasti ruunan ohjista kiinni rystyset valkeina. "Ethän?" kysyin jälleen ja katsoin itkusin silmin Annea joka pian lempesi ja hymyili. "En tietenkään, kunhan lupaat että et mene näin myöhään pitkälle lenkille. Ja kaikillehan niitä vahinkoja sattuu, ei sille vain voi mitään", Anne sanoi huolettomasti ja taputti minua olkapäälle. "Mene riisumaan Jambo ja päästä se syömään iltaruokansa, luulen että sillä on jo nälkä. Sen jälkeen tulet toimistoon juomaan kanssani kaakaota ja kerrot koko tarinan alusta loppuun asti", nainen kehotti ja käveli kanssani talliin.
♥: jenna ja jambo
34HM
|
|
|
Post by Jenna on Dec 7, 2008 18:34:19 GMT 2
Tänään vähän huonompi päivä ~ 7.12.08 Joo hehe, tosta tuli aivan luonnottoman näkönen muttako yritin ja yritin mutten saanu siitä järkevän näköstä = < Niin ja tosta harjasta tuli hiukkasen pitkä! = DD ♥: Jenna ja Jambo35 HM
|
|
|
Post by Jenna on Dec 11, 2008 17:31:22 GMT 2
Salaperäisiä jälkiä lumessa ~ 11.12.08 Tuommonen putkahti, mielestäni se onnistui hianosti! Tuossahan Jambomakkara ihmettelee jänön jälkiä. [: ja sori ko tuli taas kuva, mutta ens kerralla tarina! ♥: jenna ja jambo36HM
|
|
|
Post by Jenna on Dec 12, 2008 21:11:33 GMT 2
Unelmaponi? ~ 12.12.08
Heiluin ja hötkyin paikoillani tutisten. Enään 12 päivää jouluun! Ajattelin melkein ääneen, ja riensin nopeasti Jambon karsinalle. Se oli ollut tänään joululeirillä varmastikin ratsastuksessa, joten en viitsinyt enään mennä ratsastamaan sillä. Tänään päädyin vain hoitelemaan ja nauttimaan yhdessäolosta. Pegoin harjapakista kauniisti kimaltelevan koristenauhan, teippasin sen kiinni Jambon kylttiin ja ihastelin hiukan kauempaa tallin himmeässä valossa kiiltelevää ja keikkuvaa tähteä koristenauhan vieressä. "Ooh!" Kat ihasteli kauempaa. "Sehän kimaltaa kuin pohjantähti", hän jatkoi innostuneesti. "Eiks olekin hieno? Laitoin sen ihan Jamboa varten", hymyilin leveästi ja ihastelin taideteostani hetken, kunnes ruuna tuli kurkkimaan karsinanovesta. Kat oli lähtenyt jo omiin puuhiinsa kun yritin saada Jambon purukalustoa irti koristeista. phyh, mikäs se tommonen eläin on joka ei joulua odota! Mielestäni se pitäisi olla yksi kohokohta tästä pimeästä vuodenajasta. Tuhisin hetken istsekseni kunnes jouduin jälleen irroittamaan innostuneen eestihevosen hampaistoa koristeista.
Tartuin arvokkaasti leipomaani pipariin, joka möllötti muovipussissa. Aukasin suuni ja tungin nautinnollisesti piparin suuhuni. Pian Sastu kiirehti luokseni ja kerjäsi oman osuutensa minun piparistani. Annoin ystävällisesti tytölle piparin, jonka jälkeen myös Nana paineli paikalle ojentaen kätensä kerjätäkseen. Hellyin tällekin tytölle sillä se sai väännettyä naamalleen niin suloisen ilmeen enkä voinut vastustaa sen kieroja silmiä! ♥ Lopulta iso joukkio ryntäsi paikalle, jokainen pyytäen omaa osuuttaan minun herkuistani. Pian olinkin jakanut koko Seppeleen hoitajakunnalle joulupiparkakkuja. No, ainakin ne päätyivät onnellisesti muiden vatsaan eikä jonkin nälkäisen hevosen vatsaan. Ihmisten vatsassa ne saisivat ainakin arvostusta siitä makuelämyksestä jonka he saavat pistettyään piparin suuhunsa. Se arvokkuus loppuu kuitenkin kun piparimönjä joutuu kohtaamaan vatsahapot. Hevoset tuskin edes ajattelivat mitä suuhunsa laittoivat (kjäh)!
Pitkin ja reippain vedoin harjasin huojuvaa Jamboa. Hiljainen joululaulun mörinä kuului oleskeluhuoneesta kun innokas hoitajakuoro aloitti laulusoolonsa. Pyöräytin silmiäni kun pian sieltä kuuluikin kumeaa naurun räkätystä. Ja jälleen heillä oli jotain iloitsemisen aihetta, aina täällä Seppeleessä sai joko itkeä tai nauraa. Koskaan ei oltu hiljaa, aina oli jotain äksöniä. Harjattuani Jambon, putsasin vielä sen kaviot ja sivelin ihastuksissani sen kaulaa. Mietin, olimme olleet yhdessä jo ½ vuotta. Joka päivä uudet kujeet, joskus oltiin myrtsiä ja joskus sitten niin hilpeitä että juostiin hoitajaa karkuun. Suukotin tätä pehmoiselle turvalle ja painoin turvan syleilyyni. Hepo taisi olla niin närkästynyt kun ei mitään herkkuja saanut, että se viskaisi päänsä heti ilmaan ja luimisti. Kohotin kulmiani ja katselin sitä kummaksuen, lopulta pyörähdin ympäri ja astelin ulos karsinasta. Laitoin kuitenkin tossua toisen eteen, kun Jambo yritti häätää minua karsinastaan läheltä liippaisevalla näykkäys-yrityksellä, joka meni heti pieleen kun karsinan ovi pamahti nenän eteen. Kurkistin vaivihkaa takaisin ovesta ja Jambo mökötti siellä korvat luimussa ja seisten paikoillaan kuin patsas. Minun oli kuitenkin niiiin pakko mennä sinne takaisin ja halia pikku makkaraani! Näin myös tein ja tepastelin karsinaan ojentaen kättäni herralle. Ystävyyteni palkkioksi sain kuitenkin pienen puremajäljen kämmeneeni ja kiskaisin käteni heti pois. Vilkaisin Jamboa surullisesti. Harvoin toi poni puree mua. Ehkä se oli rakkauden osoitus, joten hyppäsin sen kaulaan luimimisesta ja rutsitin lujaa, enkä halunnut päästää siitä koskaan irti. ♥ Pian Jambokin heltyi ja alkoi hamuilemaan käsivarttani, joka kutitti. Hihittelin siinä kunnes minun piti lähteä. Halailin ja suukottelin ruunan ennenkuin tohdin lähteä. Kyllä se silti vaan on niin ihana, vaikka välillä ajautuukin tämmöisiin tyhmyyksiin!
♥: jenna ja jambo
37HM
|
|
|
Post by Jenna on Dec 20, 2008 11:49:34 GMT 2
Hyi, loskaa! ~ 20.12.08
Ah, jouluun vielä 4 päivää, enkä vielä ole edes toivonut mitään joululahjaksi, oh no! Miten maltan odottaa vielä nämä päivät tiiraillen synkkään ilmaan? Onneksi joululoma oli alkanut ja sana koulu, on taatusti yksi sanakirjan inhokkisanoistani. Kävelin tympääntyneenä kohti Seppelettä irvistellen aina astuessani märkään vesilätäkköön, joka sitten tuntui nopeasti sukissani. Niin, nyt voisikin leikkiä vettä kengässä kun näin komea ilma on! Seppele oli mahtava mesta jossa sai aina hyvän fiiliksen rapsutellessa sen karvakorvaisia kauramoottoreita.
Saapuessani talliin huomasin Jaakon aamuaskareissaan ja se lätisi henkeviä. Mies kohohotti katseensa ja oli varmastikin juuri pyytämässä minua apuun ja heilauttaen kättään kutsuen minut luokseensa. Jos hän ujuttaisi aamuheinien jaon, tekisin silmilläni sen bambi-tempun ja pääsisin kuiville. Henkäisin Jaakolle vain tervehdyksen ja katosin pikimmiten katsomaan Jamboa.
Ruuna seisoin karsinassaan yhtä viattoman näköisenä kuin vastasyntynyt. Se oli suloisen näköinen kun sen pikku nappisilmät kurkistelivat sen tuuheahkon otsiksen takaa. En saanut silmiäni irti sen pörröisestä persoonastaan, enkä halunnut kääntää katsetta pois ruunikosta. Se oli niin unenomaista kun kävelin hidastetusti kohti hoitsuani ja tuijotin sitä hypnotisoituneena. Tartuin sen kaulasta ja rutistelimme siinä toisiamme ainakin viisi minuuttia kunnes Jambo viiletti karsinan ovelle kiljumaan aamuruokia. Mielestäni sovimme yhteen yhtä hyvin kuin nyrkki silmään! [: Se oli jotain hyvin liikkistä mulle ♥
Harjailin ruunaa reippain vedoin kunnes Nana käveli muina miehinä ohitse persikkaihon paistaessa sen kasvoilta kauniisti ja aivan ventovieras ilme kasvoillaan. Pian tyttö menetti katu-uskottavuutensa kun aloitin kunnon räkätysesityksen karsinasta. Nana paineli karsinaan pörröttämään hiuksiani ja ajattelin että sillä on joku kammottava yliluonnollinen kyky, jolla se lukee toisten ajatuksia, esim. minun. Hän oli varmaan joku meedio, sillä hän tuli tietysti kutittamaan minua kun nauroin sille, kjäh.
Viimein sain ratsuni kuntoon ja läksin hakemaan sen varusteita. Ulkona tuuli rajusti ja kuuntelin kuinka tallin yläkerran laudoituksen narisivat aavemaisesti. Hain ripeästi tarvittavat varusteet ja kipitin takaisin Jambon karsinalle. Asettelin varusteet nojaamaan seinää vasten ja otin satulan käsivarrelleni hipsien karsinaan. Liu'utin satulan pyörivän ruunan selkään ja suoristin satulahuovan. Katsoin myös toiselta puolelta huovan suoruuden ja laskin vyön. Löysäsin parilla reijällä tältä puolelta ja livahdin kaulan alitse kiinnittämään satulavyön. Jambo luimisteli pariin kertaan mutta jatkoi sitten aamuruokiensa syömistä. "Joo, käydää nyt pienellä maastolenkillä ja sitten saat tulla jatkaan sun ruokailuas", kerroin mutustelevalle hoitsulleni. Laitoin sille vielä suojia jalkaan jottei se teloisi niitä lenkillämme.
Sain viimeisenkin suojan kiinnitettyä Jambon jalkaan ja aloitin ruunan suitsimisen. Yhteistyöhön eestinheppa ei meinannut suostua kun ruoka oli vielä kesken, joten minun piti vähän kutitella sitä hammaslovesta jotta se suu saatiin auki!
Pian talutin Jamboa ulos tallista, aluksi se siristeli silmiään kirkkaassa maisemassa tultuaan synkästä tallista. Astelin iljettävän märkään loskaan, lähdin kiristämään tahtiani jotta pääsisimme nopeasti pois tästä loskajärvestä. Hämmästyksekseni tempauduin takaisin sillä Jambo se kökötteli edelleen oven vierellä eikä koskenut kaviollakaan loskaan. Murahdin ja saapastelin takaisin ruunan luokse. Taputtelin sen kaulaa ja kaivoin taskusta omenan ja sain sen voimalla Jambon seuraamaan minua.
Kapusin pieneltä kannon jämältä ruunan selkään ja mittasin jalustimet. Tämän jälkeen ohjasin sen pienelle maastopolulle. Jambo otti oikein kunnon kananaskelia ja väisti kaikenmaailman pienimmätkin vesilätäköt. Joten siis metsikössä me tarvottiin suurimman osan matkasta kunnes ruuna veti u-käännöksen ja itsepäisesti mentiinkin takaisin tallipihaan. Eipä pitkälle pötkitty mutta sain vielä lopuksi Jambon houkuteltua kentälle ja siellä ratsastelimme hetkisen aikaa. Melko pian menimme takaisin talliin jotta eestinheppakin saisi syödä ruokansa loppuun.
Ruokailun jälkeen vein herran tarhaan ja rupesin siivoamaan karsinaa. Huitelin uudet purut lattialle kun kikkareet oli siivottu ja palautin tavarat paikoilleen kipaten lannat lantalaan. Kävin myös rupattelemassa Jossun ja Wearin kanssa oleskeluhuoneessa sekä nautimme yhdessä tuomistani pipareista. Parin tunnin kuluttua läksin hakemaan hoitsuani tarhasta. Kiskaisin riimunnarun koukusta ja painelin hakemaan Jamboa loskan roiskiessa sivuilleni jalkojeni alta. Ruunikko heppa kökötti kylmissään ja masentuneen näköisenä portin vierellä ja hirnahti kaipaavasti kun lähestyin sitä. "Sullapa tais olla oikein hauskaa siellä tarhassa", virnistelin hymysuissa Jambolle talutellessani sitä rivakkaa tahtia talliin.
Käänsin heposen karsinassa ja päästin irti, viskaisin omenan sen ruokakulhoon ja taputin sen kaulaa. "Onnekseni en jättäny sua sinne tarhaan koko päiväks", sanoin myötätuntoisesti ja rapsutin sen venyvää ylähuulta. Hyvästelin sen pussailemalla ja halimalla ennenkuin menin tallin pihalle odottelemaan kyytiäni. Sillä äiti oli luvannut tulla hakemaan minut.
♥: annej aj obmaj = D
38HM
|
|