|
Post by Anne on May 24, 2010 14:24:14 GMT 2
|
|
|
Post by Anne on May 24, 2010 15:07:57 GMT 2
by Artsi:
24.5.2010 Peikkopoika
- Hei, Huomenta Suomi, Hyvin pyyhkii. Sun poikas valvoi taas ja ahkeroi. Herrat Helsingissä laman alla nyyhkii, minä tein sen minkä aikamies vain voi, kajautin Saabin radiosta kajahtavan Matti Eskon tahdissa.
Itse asiassa minulla ei niin hyvin pyyhkinyt. Valvonut olin ja ryypännytkin, nyt julmetunlainen krapula juili sisuskaluissa. Aamu-usva peitti tien, kun palailin kotia kohti kuljetuskärryssä uusin juoksijani.
Uutta verta Keilopellolle olin kaipaillut jo jonkin aikaa, ja viimein rahatilanne oli uuden kopukan oston sallinut. Tutun tutulla kylmäverikasvattajalla lojui nurkassa nuori ja kouluttamaton pohjoisruotsinkaakki, ja meikäpoika oli saanut päähänsä ostaa sen. Eilisiltana olin sitten raveista palattuani lähtenyt tyhjän kuljetuskärryn kanssa ajamaan puolen tuhannen kilometrin päähän karvakasaa noutamaan. No, oli kai sanomattakin selvää, että ilta tutuhkojen ravimiesten kanssa perillä oli venähtänyt pikkutunneille. Aamulla oli känny surissut itsepintaisesti viiden maissa ja ei auttanut kuin lähteä ajelemaan kohti kotia. Chaolla ja Tapilla olisi iltapäivällä menoa, joten jonkun olisi oltava paikalla huolehtimassa juoksijoista.
Puolilta päiviltä saavuin kotitilalle. Vastaanottokomiteana toimivat Tappi ja Chao.
- Missäs sä oot uniu? Chao kysyi vilkaisten kysyvästi kelmeänharmaata olemustani. - Mai vaild kess is kossu. - Villi arvauksesi osui oikeaan, orja, vastasin, kun availin kuljetuskärryn lastausovia. - Pitihän se arvata. Ei äijä selviä edes puolen vuorokauden hevosenhakureissusta ryyppäämättä, Tappi motkotti. - No sehän vasta olisi tylsää elämää, murahdin ja sukelsin kärryyn hakemaan uusimman konini näytille.
Nuori ja jämerä AH Vindtroll peruutteli pihalle ja käänsin sen ylpeänä kohti alaisiani.
- Mä luulin, että sä tuot suokin, Chao sanoin silmät pyöreinä. - Ajattelin vähän laajentaa rotukantaa, tärkeilin. - Siis svedupellekö tuo on? Tappi kysyi hämmentyneenä. - Kyllä. Ehta pohjoisruotsalainen, sanoin ylpeästi.
Rolli oli nuoreksi oriiksi yllättävän välinpitämätön uudesta kodistaan. Vähän se käänteli päätään, mutta seisoi kuitenkin mallikkaasti neljällä jalalla, kuin ankkuroituna. Maiskautin ja lähdin taluttamaan ruunikkoa kohti Mulin boksia. Suomenhevoset olivat jo kaksneljäseittämän ulkona, joten olin saanut takaboksin siivottua aiemmin Rollia varten.
- On se kyllä aika karvainen, Tappi huusi vielä perääni. - Ei niin karvainen kuin sun persees, annoin serkulle takaisin.
|
|
|
Post by Anne on Aug 19, 2010 22:52:42 GMT 2
19.8.2010![]() Artsi ja Rolli harjoittelivat maastakäsin työskentelyä. Tässä Rolli-Rölliä opetetaan peruuttamaan. (Artsista tuli ihmeellinen pojannulikka, oikeesti on paljon hmmm.. miehekkäämpi.)
|
|
|
Post by Anne on Jan 24, 2011 19:04:30 GMT 2
Rolli 3v!![]()
|
|