|
Post by Chao on Apr 19, 2010 13:54:15 GMT 2
19.4. (?) - Peruspäivä, perusmetkut, peruskirosanat... taas.
Suustani lenteli litania karkeita kirosanoja, jotka eivät sopineet yhteen naisenvartaloni kanssa. Istuin loskan, jään ja mudan seassa tallipihalla tukka sekaisin ja silmät väsyneenä aikaisesta aamusta. Rambo pukitteli pitkin pihamaata riimunnaru liehuen villisti etujaloissa. Ensimmäistä kertaa toivoin, enkä pelännyt, oriin kompastuvan riimunnaruun ja kaatuvan oikein kivuliaasti. Artsin ja Tapin hehetys kuului tuvan portailta, jätkät olivat siis saaneet perseensä ylös sängystä. "Joo, emmä mitään apua olis kaivannutkaan!" Huusin miehille ja näytin keskisormea perään. Molemmat vetivät hiljaisiksi ja siirtyivät hyvässä järjestyksessä ottamaan tallipihalla reikkuvaa oripoikaa kiinni. Jos Artsi olisi heitellyt pihalle sitä suolaa, kuten oli pyydetty, tätä ei olisi tapahtunut. Ostin perhana pussillisen suolaa äijälle, ja se seisoi vieläkin samassa paikkaa tallin ovien sisäpuolella ja yhä avaamattomana.
Tappi sai pitävän otteen Rambosta ja Artsi siirtyi talliin heittelemään muita hevosia tarhoihin. Kumpikaan ei uskaltanut edes hymyillä ja hyvä niin, sillä nyt oli tällä tädillä pinna varsin kireänä. Istuin yhä maassa, kunnes tunsin voimakkaiden käsivarsien kulkeutuvan kainaloiden ali ja nostavan minut pystyyn. "No kiitos herra herrasmies, mut olisin päässyt ihan itsekin." Tiuskaisin Jaakolle edes katsomatta mieheen päin. "Ihan miten vain." Mies tokaisi ja käppäili tallin ovelle tekemään sen, mitä Artsi ei olisi koskaan tehnyt. Jaakko avasi suolapussin ja heitteli tiesuolaa sinne tänne liukkaimpien kohtien päälle. "Nää pakkasyöt tappaa mut..." Ruikutin Jaakolle, joka katsoi minuun kuin krapulaista ihmistä katsotaan - säälivästi.
Hevoset olivat saaneet ruuat, ja ne olivat tyytyväisinä ulkona. Aurinko availi silmiään pilvien takaa ja päivä saattaisi olla mukavakin. Krapula eilisillasta alkoi poistua kehosta ylettömän suuren vesimäärän jälkeen, jonka olin kitannut.
Istuimme kaikki neljä tuvan portailla ja nautimme kevätauringon kosketuksesta kasvoillamme. "Tiedätkö mitä Jaakko..." Ääneni tuntui viiltävän hiljaisuutta leipäveitsellä. Jaakko kohotti kulmiaan, mutta samoin tekivät kaksi muutakin partaveikkoa. "Sun kaa saunomisesta tulee pää kipeäksi."
Kaikki neljä nauroivat hetken, kunnes tunnelmallinen hiljaisuus palasi, päivää olisi vielä paljon jäljellä, ehtisimme vielä hetken nauttia ensimmäisestä lämpimästä aamupäivästä.
|
|
|
Post by Anne on May 15, 2010 19:25:25 GMT 2
by Artsi:
15.5.10 Kesä on tääl!
Istuin kusenkeltaisen taloni kuistilla ja imeskelin filtteriä. Ulko-ovi oli auki ja tuvasta raikui Tapin ja Katin epämääräinen laulanta, kun he yrittivät laulaa Biisikärpäsen viisujen mukana. Nortin ja pilsnerin maku kielellä, ilta-auringon lämpö käsivarsilla sekä epävireisten suomihittien sointi taustalla kielivät kaikki vahvasti kesän tulosta. Enää viereltäni puuttui vain kiinteä Elovena-tyttö, mutta ei sekään kovin kauaa: Fordin moottori jyrisi jo kuuloetäisyydellä.
Tänään oli ollut tallilla vilskeen täyttämä päivä. Hevostenomistajakööri oli kiusoitellut minua lyhyissä shortseissaan ja tiukoissa topeissaan koko iltapäivän. Oli se tallinpitäjän elämä niin vaikeaa, että.
Rosita oli hinkannut pieruponiaan pihalla varmaankin tunnin. Eikä ponista sen parempaa ollut tullut, sama epämääräisesti vaaleanpunaiseen vivahtava sen karva oli edelleen. Ehkä se oli tarkoituskin, mutta se tarkoitus liiteli hilseideni yli kovaa ja korkealta.
Yuff oli yrittänyt ratsastaa Cadilla ilman satulaa. Kesän kunniaksi kai. Yritys oli tuottanut sikäli tulosta, että olin nähnyt monta komeaa Yuffin pyllähdystä ja pyllistelyä tallinpihalla, tytön tipahdettua ruunan selästä. Muutaman keskisormen vilahduksen olin myös misukalta nähnyt, kun nauruni oli yltynyt liian (?) räkäiseksi.
Reega, joka oli varastanut tallin Hunajapupu-nimikkeen muutettuaan hiustensa värin vaaleammiksi, osoitti ei-mitään-pärjäämisen merkkejä orivarsansa kanssa. Surku oli pariin otteeseen rynnännyt boksistaan ulos ja iloisesti pukitellen juoksuttanut omistajaansa perässään pitkin maita ja mantuja. No saipahan teinityttö hieman reisienkiinteytystä, jos ei muuta.
Jossu paiskasi auton oven kiinni ja käveli luokseni. Nousin ja suutelin naistani.
- Sä maistut ihan Nortilta, Jossu sainoi hymyn- ja irvistyksensekaisesti. - Just a way you like it, vastasin. - Tykkäisin Pepsodentista enemmän. - Älä puhu tyttö paskaa, virnistin. - Mennäänkö sisään?
Jossu kuuteli hetken sisältä kantautuvaa mökää ja sanoi: - Ollaan tässä vielä hetki. Kun on niin lämminkin. - Selvä pyy, sanoin. – Bisseä? Se on kylmää. - Noh, tämän kerran, Jossu sanoi valkoiset hampaat hymyn seasta vilkkuen.
|
|
|
Post by Anne on Jun 10, 2010 19:26:01 GMT 2
by Artsi:
10.6.2010 Pitkä kuuma kesä ja mä aion elää sen!
Operaatio lantalan tyhjennys. Naapurin lainatulla kauhakuormaajalla siirtelin sontaa metsänreunaan. Tien varrella tarhaileva Simo ei tykännyt koneesta ja sen pärinästä yhtään. Musta ori teki näköjään omatoimiset treenit pyörimällä vauhkona ympäri tarhaansa. Kitkerä lannan lemu sai pääni särkemään eikä kauhurin diesel-katkut auttaneet asiaa ollenkaan.
Kun lantala ammotti tyhjyyttään, oli aika tasata ravirata. Näin kesäisin rata oli kovalla käytöllä ja huoltohommat sen mukaiset. Ratatyön jälkeen maistui jaffa ja siirryinkin Chaon seuraan kahvilan terassille.
- Millos mun kesäloma on? hikinen nainen tuskaili. - Loma? Mikä se sellainen on? esitin tyhmää. - No se on sellainen aika, kun meitsi lekottelee ja sä maksat mulle siitä palkkaa sekä lomarahaa, Chao virnisti ja hönkäisi mentholisavut sieraimistaan. - Häh? Että mitä? en ollut uskoa korviani ja samassa tajusin, että en ikinään ollut töissä kenenkään palveluksessa, niin että olisin ollut lomalla. Ehei, tämä poika oli raatanut yksityisyrittäjänä, ja silloin loma oli epämääräinen haavekuva, josta tuskin uskalsi unelmoidakaan. - Käviskö heinäkuu? Chao kysyi. - No, ehkä sä olet sen ansainnut, vastasin ja näin Chaon säpsähtävän yllättävän laupeaa myöntymistäni. - Mistäs nyt tuulee? Chao kohotteli kulmiaan. - Se on kesä nääs. Kuumia kesäpäiviä. Utuisia, valoisia öitä. Hevoset elementissään. Saunomista ja grillailua. Tallityttöjä pikineissä, runoilin. - Jätkä on seonnut, Chao kauhisteli. - Oon ihan mielelläni kesällä töissä, silloin täällä kaikki äksöni tapahtuu, vakuuttelin. – Et tiedä mistä jäät paitsi. - No tasan tarkkaan tiedän. Paskan lappamisesta, kahvion siivouksesta ja sun hullujen konien tarhaamisesta. Loma sivistyksessä tekee kyllä terää. - Fain. Suomalainen kansallisromanttinen kesä ei siis iske suhun? haastoin. - No, ehkä lavatanssi-osuus ja grillattu, tirisevä, kuuma makkara - - - Pitihän se arvata, että sulla on vaan kuumat makkarat mielessä, naurahdin Chaon puheiden päälle. - No ha ha haa, Chao sanoi kuivasti. – Paras lähteä takaisin kahvion kuuraamisen pariin, alkaa taas käydä levottomiksi noi sun jutut. - Mitä mä sanoin, kaikki äksöni tapahtuu täällä kesäisin, myös mun levottomat jutut. - Ikävä kyllä niitä joudumme kuuntelemaan myös muina vuodenaikoina, Chao sanoin siirtyessään sisälle kahvioon.
Istuin vielä hetken terassilla auringonpaisteessa. Ros ja Börje tulivat tuhoamaan hienon saavutukseni radan tasaamisessa. Mietin vielä juuri alkanutta kesää ja mitä se toisi tulleessaan. Romantiikkaa ja ehkä vähän rivomapaakin touhua, vauhdikkaita raveja, rajuja ryyppyjuhlia. Aijaijai!
|
|
|
Post by Anne on Jun 14, 2010 15:11:39 GMT 2
by Artsi:
14.6.2010
En enää muistanut kenen idea tämä oli: lähteä nyt kolmen jästipääoriin kanssa kävelyretkelle. Toisaalta kyllähän alkukesän iltapäivä kului näinkin: tuijotellen edelläni Svantea taluttavan Jossun shortseihin verhottua takalistoa. Itselläni oli talutettavana Rolli, takanani käveli Tappi Humman vietävänä.
- Minnes mennään, pojat? Blondi huikkasi jono kärjestä. - Voitais tsekata laitumen aidat, muru. vastasin. – Ja jatkaa siitä metsästysmajalle. - Tut mä sun mikään muru olen, Jossu vastasi. - No et ehkä olekaan. Pitkä ja hoikka, mielummin vaikka ...juustosuikero. - Onks sulla nälkä, vai miksi haluat nimetä mut koko ajan ruuaksi? Jossu naurahti. - Mulla on aina nälkä. Ja tiedät kyllä minkä nälkä, sanoin rivosti.
Tappi puuttui keskusteluun: - No niin, rakastavaiset. Naamat umpeen ennen kuin mennään pitemmälle. - Paraskin puhuja. Jätkä lässyttää Kissin kanssa illat pitkät vaikka mitä pervoja. Joten kosto on suloinen, sanoin.
Saavuimme ruohoa kasvavalle laitumelle. Aidat harottivat pahasti, joten laidunkausi saisi vielä odottaa hetken korjaustöiden valmistumista. Laitumelle olin ajatellut laittaa Mulin, Rollin, Humman ja Myrskyn. Muut konit saisivat tienata kesän ravaten.
- Huomenna siis vasarahommia, Tappi huokaisi. - Ole hyvä vaan, virnistin ja heitin Nortin huuleen. - Onko se metsästysmaja auki? Jossu vaihtoi puheenaihetta. - Ei, mutta mulla on sinne avain, vastaisin omahyväisesti. - Vaikuttavaa, kerrassaan vaikuttavaa, Jossu vinoili.
Hevoset seurasivat meitä lauhkeasti metsätielle, joka vei majalle. Mutkan takaa kuului kavioiden kopsetta ja meitä vastaan tulikin Cadi uusine omistajineen.
- Kato Kata Kärkkäinenhän se siinä, murjaisin. - Et sitten parempaa lempinimeä keksinyt, Kata hihkaisi Cadin selästä. - En... vielä, vastasin. - Mistä oot tulossa? Jossu kysyi tytöltä. - Käytiin pieni metsälenkki Cadillacin kanssa, Kata vastasi taputellen ruunan hikistä kaulaa. - Näitkö, oliko metsästysmajalla ketään? Tappi kysyi. - Eipä tainnut, ihan tyhjältä näytti, Kata sanoi. - Kohta sataa, sanoin osoittaen yllämme riippuvia tummia pilviä. – Ajateltiin mennä majalle sateensuojaan ja naukkailemaan vähän lämmikkeitä ja ehkä sytytetään takkakin. - Lähetkö mukaan? Tappi kysyi ratsastajalta. - Vähän epäilyttää tuo teidän lämmikkeiden naukkailu, Kata sanoi varovaisesti. - Siellä saattaa tapahtua vaikka mitä muutakin epäilyttävää, virnistin härskisti ja samassa tunsin Jossun kyynärpään tunkeutuvan ikävästi pallean ja kylkiluiden väliin. - Enköhän mä ratsasta tallille, Kata sanoi ja maiskautti korskivan Cadin liikkeelle.
Katselin, kun Kata keventeli kotitallia kohti ja kohtasin sitten Jossun vihaisen katseen.
- Et sä voi noin lapsille puhua, Jossu sanoi. – Varsikaan mun tallin hoitajille. - No vitsihän se vaan oli, puolustauduin. - Vaikka oiskin, Jossu kivahti. – Jos heität vitsejäsi vaan täysi-ikäisille, niin ei käy pahasti. - Okei, määm, vastasin. - Eiköhän jatketa matkaa, Tappi sanoi ja repi Hummaa irti tienvieren heiniä jyrsimästä. - Joo, Jossu sanoin ja lätki myös syömäpuuhissa olevaa Santeria takamukselle koivunvitsalla.
Ensimmäiset sadepisarat ripsivät puiden lomasta ja hölkkäsimme metsästysmajalle. Laitoimme hevoset autokatokseen ja siirryimme suuren hirsirakennukseen viettämään kesäistä iltapäivää.
|
|
|
Post by Chao on Jul 2, 2010 22:46:43 GMT 2
2. heinäkuuta, vuosi 2010
Hiippailin hissukseen tallille. Naurunremakka ja kissan rääkkämiseltä kuulostava laulaminen raikuivat talosta, olin erottavinani myös Jaakon äänen Jossun, Artsin, Tapin, Katin ja monen muun joukosta. Hymyilin itsekseni raottaessani tallin ovea. Talli oli tyhjä - tottakai - olivathan hevoset laitumilla. Nappasin käteeni suitset ja hiippailin varkaan lailla varjoja myöten ulos tallista ja kohti Lotan laidunta.
"Hei tyttö." Kuiskasin portille könynneelle Lotalle. "Tahtoisitko pienelle iltalenkille?" En jäänyt odottamaan tamman vastausta vaan sukelsin lankojen välistä Lotan vierelle. Tamma seisoi hievahtamatta paikoillaan ja odotti minun seuraavaa liikettäni. Pujotin rauhallisesti suitset tamman päähän, eikä Lotta ollut moksiskaan. Tamma oli varmaan tottunut Artsin yöllisiin mielijohteisiin, joten tämä ei ollut sille mitenkään normaalista poikkeavaa... paitsi että.
Lotta hämmästyi silmin nähden, kun ponnahdin korkealta kannolta tamman selkään. Lotta ei kuitenkaan yrittänyt juosta alta, tai säikähtänyt, vaan tuntui pikemminkin kysyvän, että 'mitäs nyt?'. Pyysin tammaa kevysti maiskauttamalla eteenpäin ja poistuimme avaamastani laitumen portista ulos ja kohti ravirataa. Ja voi miten kapea Lotta olikaan. Jalkani ylettyivät miltei tamman vatsan alla yhteen, Riina oli paljon massiivisempi. Yhtäkkiä tunsin itseni hirveän lihavaksi, mutta tiesin sen johtuvan vain lämminverihevosen kapeasta rakenteesta ja uskoin syvästi Lotan jaksavan kyllä kantamaan minut.
Radalle päästyämme pyysin tamman raviin. Ensin se yritti ryöstää ja juosta kuin ei olisi päässyt radalle päiväkausiin, mutta todettuaan, etten estellytkään sitä millään lailla,se hidasti tahtiaan lämmittelyraviin ja minä annoin tamman juosta pitkällä ohjalla pidellen vain harjasta kiinni ja yrittäen säilyttää oman tasapainoni. Ravasimme muutaman kierroksen rataa ympäri, kunnes pyysin Lotalta enemmän vauhtia.
Tamma lennähti eteenpäin, ja siinä samassa mieleeni hiipi häijy tunne, että minua tuijotettiin, mutta koska se oli vain ohimenevä ajatus, annoin asian olla ja keskityin pysymään tamman epätasaisessa, kauhovassa ravissa mukana - edes sen vähän mitä saatoin pysyä.
Muutaman kierroksen jälkeen hidastimme, kuin mielemme olisivat olleet yhtä ja Lotta siirtyi reippaaseen käyntiin. Tunsin yhä silmät selässäni ja luulin jo tulevani hulluksi, kunnes kuulin Artsin äänen: "Hullu jätkä ratsastaa ilman kypärää ja HAME PÄÄLLÄ! MITÄ HELVETTIÄ!?" Kuulin Jaakon syvän, phemeän naurun, enkä voinut estää suupieliäni kaartumasta ylöspäin.
"No tää jätkä on tulossa jostain sukujuhlista ja tahtoi päästä vähän tuulettumaan!" Huusin Artsille takaisin ja käänsin Lotan kohti pientä, selvästi juhlamielellä olevaa ihmisjoukkoa kohti. Jossu käveli Lotan rinnalle, nappasi tammaa ohjista ja lähti taluttamaan kohti tallia. Muut valuivat tamman perässä ja minä istuin hevosen selässä vaiti Jossun puhuessa.
"Nyt sä kuule Neiti Cee tuut meidän kanssa juhlimaan niin - hik - iloista perjantai-iltaa, eikä mitään vastalauseita, ja koska sulla on - hik - jhumalauta mekko - hik - päällä, ni Artsi saa tanssittaa sua yhden perhanan iskelmä kipaleen ja Jaakko saa sit viedä - hik - jotain hitaita, etkä sano mitään muuta ku joo, ja teet niinku mä sanon, eiks je?" En voinut kuin vastata Jossulle "joo." Hoidimme Lotan takaisin laitumelle, mikä ei ollut vaikeaa, ottaen huomioon että olin ilman satulaa. Kipaisin viemässä suitset takaisin satulahuoneeseen ja sitten suuntasni käsikynkässä tupaan, jossa Tappi tanssitti Kat:a humpan tahdissa minkä ehti. Sain heti pirtupullon käteeni astuessani sisään ja Artsi jopa pokkasi hakiessaan minut tanssimaan "Sata salamaa"-kappaleen, jonka tanssimme tango-tahtisesti ja lauloimme mukana epävireisesti, mutta siitäpä tuunelma vasta kohosi.
Myöhemmin aamuyöstä nukahdin Artsin sohvalle Jaakon lämpimään kainaloon, vihreä kesämekko yhä ylläni.
__________________________
[HUOM. IRL olen melekoosen poikatyttö, kaverit sanoo "äijäksi", joten mekko mun päällä on taodella - siis todella - harvinaista herkkua. Anteeksi kun olen ollut niin pitkään poissa, tää on taas yksi comeback.]
|
|
|
Post by Anne on Jul 12, 2010 21:57:11 GMT 2
by Artsi:
12.7.2010 Koston aika
Makasin lattialla ja Ros seisoi hajareisin yläpuolellani. Tilanne olisi ollut hyvinkin eroottinen (tosin se olikin, ehkä sekunnin murto-osan, kun näin Rositan maastominin alta vilkkuvat pinkit pikkupöksyt), ellei Ros olisi karjunut naama punaisena jotain, jota en juuri herättyäni heti ymmärtänyt.
- Mitä sä ämmä huudat, kurnutin. – Mä en tajuu mitään. - Saatanan paskakasa! Ensin sä rääkkäät Börjeä ja sitten vielä sammut keskelle lattiaa!
Ros potkaisi minua kylkeen. Kiljahdin kivusta ja huidoin rimppakintun yltäni. Nousin seisomaan ja huomasin olevani keskellä tupaa. Seisoessani olin yli päätä pitempi kuin Ros ja välitön uhka tuntui laantuneen.
- No niin, aloitahan alusta, haukottelin. – Vanhus ei ihan pysynyt perässä. - No, se nyt ei ole mikään yllätys. Tollanen saakelin juoppo luuseri löllö paska. - Hei hei. Vaikka noita muita olisinkin, niin en löllö. Kato vaikka näitä rintalihaksia. Ja tätä sikspäkkiä, osoitin paljasta yläruumistani.
Rosin katse kierteli epäilevästi muskeleissani ja kohtasi sen jälkeen härnäävän katseeni. Tyttö punastui. Raivosta, nolostuksesta, armottomasta helteestä? Tiedä häntä, mutta pallo oli nyt Artsi-sedällä ja miehinen valta hallitsi tuvassa. Toistin käskyni aloittaa alusta, istuin penkille ja avasin jääkaapista sieppaamani Karhun.
- Börjen harja, tyttö aloitti ja repesi sen jälkeen pieniin kyyneliin. – Se on... se on.. jenkki. - Jenkki? - Jenkki. Eli.. nyyh.. pysty. - Mitä vattua? kysyin tyristyneenä. – Ja sä epäilet, että mä olen tämän suuren salaliiton takana: tehdään Börskästä jenkkipää? - Mä.. mä ajattelin, että sä oot kännissä käynyt sen leikkaamassa. Vittuillakseks.
Siinä Ros oli tavallaan oikeassa. Olisinhan voinut niin tehdäkin. Näky Rositasta puunaamassa suloista palleroaan ja selvittelemässä sen harjaa sai niskavillani nousemaan inhosta pystyyn. Aina moisen kuvaelman kohdatessani heräsi kysymys, eikä pimulla ollut muuta tekemistä, kuin lääppiä jotain ponia. Ponille jenkkiharjan leikkaaminen olisi ollut kirvelevää piruilua, ja sinällään hyvä idea. Tällä kertaa joku oli kuitenkin ehättänyt ensin.
- No en ole, vastasin ja kulautin bisseä. – Mennään katsomaan.
Nousin ja kohotin farkkuja ylemmäs. Tallustimme uuteen talliin, johon Ros oli poninsa kiidättänyt.
- Huomasin sen vasta tallissa. Hain Börjen tarhasta. Joku on kai yön aikana leikannut sen letin, Ros selitti.
Ja totta tosiaan. Börjen pitkä ja paksu kuontalo oli kadonnut ja nyt valkoisen kaulan yllä keikkui valkoinen pystyharja.
- No, johan on ruma perkele, suustani päästi. – Kuka kumma nyt tollaista? - Joku seko, Ros sanoi liian tunteen värittämällä äänellä. – Ei kukaan selväpäinen tee shetusta jenkkiä. Sen täytyy olla todella sairas tyyppi. - Eikö Börje tarhaillutkin Myrksyn, Humman ja Santun kanssa? aivoni raksuttivat yllättävän nopeasti, vaikka olin juuri herännyt sammuttuani keskellä päivää. - Kyllä maar, Sherlock. Kai sun pitäisi tietää, kun olet ne sinne tarhaan vienytkin? - Niin kai pitäisi, vastasin ja ampaisin ulos uudesta tallista.
Suuntasin kohti risteyksen tarhaa, piikkipää kannoillani. Ja kohtasin sen näyn, jota olin pelännytkin: myös Humman ja Myrskyn harjat oli kynitty tylpiksi ja pystyiksi. Svante oli jätetty rauhaan. Ilmeisesti The Saksija (joksi tämän sarjajenkkaajan nyt nimesin) ei ollut saanut raisua russia kiinni.
Kävimme vielä muut tarhatkin läpi, mutta onneksi muita hevosia ei oltu häväisty.
- Tämä pitää kyllä selvittää, sanoin Rosille keskellä tallinpihaa ja siemaisin olutta, joka oli ollut mukanani koko ajan. - Jos Saksija iskee uudelleen, nappaamme sen, julistin. – Kaivan haulikot ja ilmarit esiin kaiken varalta. - Etköhän sä nyt liioittele, Ros sanoi. – Tuskin se nyt enää tänne tulee. - Jyy nevö nou, sanoin mahtipontisesti ja kaivoin kapeita lanteitani verhoavien farkkujen taskusta röökiaskin. Tarjosin myös Rosille ja tyttö yllättäen nappasi North Staten huulilleen. – Saadaanpa aseille vähän käyttöä. - Jätkä on taas sekaisin, Ros tuhisi, hengitti Nortin savua, yskäisi, tumppasi tupakan ja lähti Börkän luo.
Myhäilin itsekseni keskellä pihaa. Kesäistä äksöniä oli ilmassa. Heppatytöt saksineen olivat liikenteessä ja jahti saattoi alkaa!
|
|
|
Post by Chao on Jul 13, 2010 14:19:30 GMT 2
"Muistan jäätelökesää"
Valuin tallille löysänä, kuin aurinkossa urakalla sulamaan ryhtynyt jäätelöni. Mmmm, minttujäätelöä tötterössä... Hevoset laiduntelivat kaikessa rauhassaan, huiskien yli-innokkaita paarmoja hännillään ja ponit jaksoivat yhä jahdata toisiaan. Sitten pysähdyin, jäin tuijottamaan, enkä tajunnut jäätelöni valuvan tötteröstä ulos, käsieni yli ja suoraan maahan.
Siis mitä helvettiä? Artsi seisoi tuvan portailla nortti huulessaan, Yritti luultavasti vilkuttaa, mutta en ehtinyt katsoa ukkoon päinkään. Mitä helkuttia noille kaakeille oli tapahtunut? Ponithan oli klanittu aivan täysin? Olinko ollut liian kauan pois (no muutaman viikon oma-loma-kesäloma ei ollut ollut pahitteeksi lainkaan) vai oliko helle pehmittänyt Artsin pään lopullisesti? Vai oliko ukko lyönyt jonkun typerän vedon tai jotakuta niin pahasti kapakassa turpiin että olisi poni-parat tullut kynimään?
Kun vihdoin havahduin koomatilastani heitin limaiseksi muuttuneen jäätelötötterön sivuun ja hipsuin Artsin luokse sytyttäen matkalla mentholtupakkini.
"Onks täällä joku helvetin uus punk-villitys vai onko ollut pahakin auringon pistos?" Kysyin Artsilta ivallisen syyttävällä äänensävyllä. "Mikä perhana teitä naisia oikein vaivaa? Miks kaikki on aina mun syytä?" Artsi yritti näyttää viattomalta - ei uponnut minuun. "Koska yleensä sä oot se syypää. Kuka ton on tehnyt?" "Ei kuule mitään haisua. Sitä miettiessä." Artsi tokaisi vahingoniloisesti ja näytti kädellään pyssynmerkkiä.
"Meinaatko ampua parturoijan?" "Se on tö Saksija, ja sen ei tänne kannata enää eksyä." "Okei, ota lääkkees." Tumppasin tupakan Artsin kädessä seisseeseen kaljatölkkiin.
"Hei jumalauta se oli vajaa kalja!" "Sittenhän teissä on paljon samaa." Huikkasin juostessani äijää karkuun kohti tallia. "TÄÄ KOSTETAAN JUMALAUTA!" Artsi huusi perääni.
Sitten äijä vilkaisi pilattua kaljaansa, laski sen portaille luultavasti sitten toimittamaan tuhkakupin virkaa ja painui sisälle tupaan - epäilemättä hakeakseen uuden oluen kouraansa.
Ahkerana työntekijänä jaoin kaakeille päiväkaurat (vaikka virallisesti olin vielä lomalla), ja tarhaileville heinää. Laitumella möllöttäjät jaksoivat juuri ja juuri raahautua kaura-ämpäreilleen, saatika että heinää? Olisivat nauraneet minulle päin naamaa. Pyyhin hikeä otsaltani kävellessäni takaisin tallille tyhjät ämpärit pikkukäytösissäni kivasti kolisten.
Jossu tuli tallilla vastaan ja heitti minua froteepyyhkeellä naamaan. "Nyt mennään Cee uimaan! Tai siis mä, Artsi, Tappi, Kat ja... hmmm... Jaakko tulee ainakin... Tuuksä?" Jossu kysyi selkeää piikittelyä äänessään. Hymyilin naiselle ivallisesti takaisin ja nyökkäsin. "Kai mun on sitten tultava. Kuis uimapuku puoli?" "Ja paskat sellaisista!" Artsi ilmestyi Jossun taakse ja sai Jossun kiljahtamaan puristamalla tätä takamuksesta.
"Pervo!" Jossu kiljaisi Artsille, jota seurasi ah-niin-lutunen pusunen, joka melkein sai puolikkaan jäätelöni kohoamaan vatsalaukusta ruokatorven kautta takaisin suuhuni.
"Hei hyi yök, hankkikaa huone." Käänsin katseeni taakseni. "Ai ei Calkkikseen romantiikka uppoa?" Artsi heitti. "No ei näin kuumalla. Nyt sinne naku-uinnille." "No niin, asiaa!" Artsi innostui, joka sai Jossun suun mutrulle. "Tissejä, tissejä!" "No jos ei herra oo vielä tähän päivään mennessä tissejä nähnyt, niin nyt on sitten vissiin aikakin? Taidatkin olla neitsytmies vielä."
Tämän lausahdukseni jälkeen Artsi viskoi minua kuivilla lantakökkäreillä minkä kerkesi. Jossu oli kuolla nauruun ja minä näin parhaimmakseni paeta paikalle saapuneen Jaakon selän taakse. Artsin vihdoin rauhoituttua lähdimme koko pariskunta-poppoo kohti lampea, jonka veden viileys sopisi tähän helteeseen, kuin nyrkki hattuun, sormi silmään ja .... kuin jäätelö kuuluu kesään.
HELWETIN IHKULOLLOA KESÄÄ KOKO ARTZILAN VÄELLE! : DD
|
|
|
Post by Anne on Jul 14, 2010 0:03:39 GMT 2
by Artsi:
13.7.2010 No luck, no game
Makasin pusikossa maastokuviollinen lippis päässäni. Vieressäni kökötti olutkori, jonka sisällöstä oli jo yksi kolmannes liuennut verenkiertooni. Toisen kylkeni vieressä makasi ikivanha ilmakivääri. Ei sitä tiennyt minkälainen hemmo tämä Thö Saksija oli.
Olimme olleet uimassa joo. Ja minulle oli luvattu tissejää joo. Mutten niitä kuitenkaan nähnyt. Tosi joo. Tytöt olivat panikoineet ja uineet topit päällä. Toisaalta ruskettuneet neidot märissä topeissakin oli jees. Sen jälkeen tytöt olivat luisuneet kotiensa suuntaan ja minä Tapin kanssa palaillut kotitalolle bisseä ryystämään.
Kuulin ruohon nahinaa ja Tappi tallusteli luokseni.
- Tässä sun röökit, vakooja Laaksonen, Tappi meuhkasi kovaan ääneen ja heitti askin minulle. - HYSSSS! Ne voi kuulla. Maastoudu ja heti! viitoin hulluna Tappia kyykkimään viereeni. - Paskat täällä ketään on, Tappi manasi. – Jos nyt vaan mentäisiin saunalle. Ei kukaan täysjärkinen täällä itikoiden keskellä jaksa makailla.
Samassa ylätarhan suunnalla rasahti (olimme piilossa parkkipaikan takaisessa pöheikössä).
- Siellä on joku, kuiskasin ja tartuin kivääriin. - Antaa palaa, Artsi, Tappi totesi kuivasti ja jatkoi oluen naukkailua.
Nyökkäsin ja suuntasin pajukon läpi Lotan, Mulin ja Minsan tarhaa kohti. Kyllä, pusikossa hiippaili joku pystyharjoista pakkomielteinen ponitypsy. Ja aioin napata hänet.
- Seis, älä liiku, kuka oletkin! huudahdin nähdessäni tytön tai ruipelon homon käsivarren. – Ammun, jos yrität mitään!
Hetkeksi tuli aivan hiljaista, sitten kuului lorinaa.
- Saatanan Artsi, eikö täällä saa käydä kusellakaan rauhassa! - Kärkkäinen? kysyin pettyneenä. - Minäpä minä, kuulin Cadin nykyisen omistajan vastaavan. – On sulla aika korkea reviirinsuojeluvaisto, kun kerran yölläkin täällä vartioit. - No emmä normaalisti, yritän vaan napata The Saksijan. - Minkä? Kata kysyi ilmaantuen pusikosta farkkushortsejaan napitten. - Etkö oo kuullut? Muutaman poni harja oli viime yönä kynitty. Yritän napata syyllisen. - Selvä. Älä nappaa mua, kävin vaan harjaamassa Cadin, Kata sanoi ja vilkaisi vielä jonkin matkan päässä lymyilevää Tappia. – Moi, Tappi! - Moi, Tappi sanoi ja katseli poistuvaa Kataa. - Oli taas sarjasaksija liikenteessä, Tappi sanoi lakonisesti. – Eiköhän lähetä sinne saunalle. - Okei, huokaisin luovuttaneena. – Ensi yönä uudelleen.
|
|
|
Post by Chao on Jul 14, 2010 15:04:04 GMT 2
Hellettä piisaa.
Olin visusti päättänyt könytä Artsilaan kettuilemaan Artsille siitä, kuinka olin lomalla. Olin pakannut bemarin takapenkille aurinkotuolin ja kopallisen olutta - olin jopa pyytänyt Jaakon kuskiksi ajelemaan auton ja mut kotiin, kun koppa olisi kivan tyhjänlainen. Nyt saisi Artsi vuorostaan kärsiä ja minä nauttisin, nauttisin sydämeni kyllyydestä.
Pysäköin auton ja avasin taka-oven. Artsi kantoi hevosille heiniä tarhoihin ilman paitaa ja hikoillen kuin pikkuinen sika saunassa kiukaan kyljessä istuessaan. Hymy hyppäsi heti kasvoilleni. "Hei sinä kesämies siellä!" Vilkutin Artsille joka moikkasi takaisin. "Mä pistän itteni parkkiin tohon tuvan portaiden viereen, ei varmaan häiritse?" Huutelin raahatessani ja levittäessäni aurinkotuolini aurinkoiseen paikkaan tuvan eteen, josta se varmasti nähtäisiin. Artsi huuteli jotain sen tapaista, kuin 'siitä vain' tai 'anti palaa'. Äijä tulisi varmaan kohta kertomaan miten yöllinen väijytys oli mennyt, oli kuulunut korviini jotain stalkkaamisen tapaista, hyvä ettei valvontakameroita ole vielä viritellyt.
Raahasin karhukoppani aurinkotuolin viereen, otin paidan pois, niin että bikinien ylä-osa jäi (siis tottakai, eipäs nyt turhan perverssinä minuakaan pidetä!) päälleni. Saisi vähän rusketusta. Farkkusortsit jättäisivät ikävän rajan reisiin, mutta tuskinpa tuo ketään haittaisi - itse en siihen rajaan ainakaan kuolisi. Nappasin ensimmäisen tölin käteeni ja pyyhin huurteita sen pinnasta, oliaps se pysynyt kylmänä. Sitten sihautin sen auki.
Artsi seisahtui kuin seinään, kääntyi hitaasti, kuin Manaajassa ja tuijotti vihasta leiskuvin silmin suoraan minuun. "Olet sinä kiero eukko jumalauta!"
En voinut kuin nyökätä, kohottaa tölkilläni mlajan Artsille ja ottaa piiiiiiiitkän kulauksen viileää mallasjuomaa. Ah, kyllä kesä oli kiva. Artsi jatkoi kiroillen ruokien jakamista ja itse pistin siinä välissä tupakaksi. Huhhui, kyllä, kesä oli todella kiva - varsinkin kun oli ottanut vähän lomaa. Mutta viettää nyt lomaa työpaikallaan? Noh, Jossukin kömpisi kohta tänne, ties vaikka Jaakkokin saisi hommat etu-ajassa tehtyä...
Artsi istuutui portaille tuolini viereen. "Heitäs yksi, janottaa niin samperisti." "Ookko nää köyhä poika maalta ku ei ole varaa omiin?" "Ne jäi saunalle, en jaksa viel käyä hakemas."
Heitin äijälle säälistä yhden tölkin, joka aukesi ensin suhahtaen ja sitten pienesti kuohuen. Artsi tuntui juovan puoli tölkkiä yhdellä kertaa. Nestehukkaan kannattaa juu alkoholia juoda, sehän oli yhtä tyhmä, kuin miltä näytti, mutta ylittikö se taas uutiskynnystä? No ei!
"Mites kävi väijytyksen?" Kysyin ja siemaisin uutta olutta, jonka olin joutunut avaamaan entisen loputtua liian nopeasti. "Mistä sä sen kuulit?" Artsin ääni oli aidosti hämmästynyt. "Mulla on lähteeni. Ja ne on salaisia." Artsi hymähti. "Ei saatu ku Kärkkäinen kiinni tallin tontille kusemisesta."
Tirskahdin ja sain Artsilta vihaisen mulkaisen. Sitten mies huokaisi syvään, enkä minä voinut enää pidätellä vaan nauroin niin että vatsalihakseni olivat haljeta. "Hienoa herra salainen agentti, oikein loistavaa!" Sain sönkötettyä nauruni seasta. Pelkäsin Artsin jo heittävän minua jollain painavalla esineellä, mutta onneksi mies tyytyi vain nautiskelemaan oluttaan.
Nauruni katkaisi Jossun alkava saarna, joka ei tällä kertaa ollutkaan minun juomisistani. "Artsi, eiks sulla oo töitä? Eiks sun pitäny viel ajella joku? Ja täällä sä jumankauta kittaat vaan kaljaa nyt se tölkkipoiskuoisjo!"
Jossun ääni kävi kimeämmäksi ja sanojen välit tiivistettyimmiksi, mitä kauemmin nainen paasasi. Minä vain myhäilin tyytyväisenä, kun kiroileva Artsi paineli talliin. Jossu nappasi oma-aloitteisesti kaljan ja avasi sen istuen Artsin entiselle paikalle. Skoolasimme ja joimme kaikessa hiljaisuudessa oluet. Tytöt pitää yhtä.
|
|
|
Post by Anne on Jul 22, 2010 20:46:43 GMT 2
by Artsi:
22.7.2010
Thö Saksija oli iskenyt taas. Minsa ja Lotta jököttivät tarhassa piikkitukat kaulaa koristaen. Sappeni kihisi ja kirosin muutaman hyvin, hyvin ruman sanan seistessäni ylätarhan reunalla. Jossu laski kätensä olalleni ja käski minun rauhoittua. Rauhoittua ja rauhoittua. Täysin mahdotonta, kun maillani hiippaili joku mielipuoli sakset ojossa.
- Eikö nämä kesäiset mysteerit ole vaan kivoja, oli Tappi vittuillut aamukahvilla ennen tätä uusimman episodin paljastumissta. – Ajattele miten tylsää sulla olisi muuten. Ryyppäisit vaan sekä ajaisit ja hoitaisit konit. - Ja siinä järjestyksessä, oli Kat mutissut bagelinpuolikkaat poskissa pyörien. - Mun mielestä se ei kuulosta yhtään tylsältä. Ja onhan mulla naisetkin, unohdit sen listasta, olin vastannut vilkaisten murhaavasti viisastelevaa Katia. - Naiset? Mä luulin, että sulla on niitä vaan yks? Kat oli kysynyt. - Yks plus monta, olin vastannut epämääräisesti ja siirtänyt katseeni Katin topin alta pullottaviin ulokkeisiin.
Katti oli vetäytynyt sanomalehden taakse katsettani piiloon ja Tappi oli mulkaissut minua halveksuvasti.
Nyt seisoessani katsellen kahta kynittyä tammaani, ei ”kesäisen mysteerin” ratkomisen tuottama riemu ja ajanviete olleet päälimäisinä mielessäni. Sen sijaan orastava murhanhimo ja mahdollinen Saksijan kiduttamisen tuoma sadistinen nautinto valtasivat aivoalaani. Sekä myös häpeä. Häpeä siitä, että kiikuttaisin jenkkiharjaiset juoksijatammani kilparadoille muiden äijänköriläiden pilkattavaksi. ”Onko Laaksonen intoutunut nyppimään tammukoiden harjoja?” kuulin päässäni paatuneiden ravimiesten ivan.
Käännyin vihaisesti kannoillani ja harpoin kohti tallia. Verenpaineeni oli varmaan 250/130, sen verran päässäni suhisi. Josefiina kipitti takanani.
- Mitä me nyt tehdään? Jossu kysyi hengästyneenä. – Onhan tän loputtava. - Mä tapan sen, mutisin. - Mutta ensin se pitää saada kiinni, Jossu hölötti jotain itsestäänselvyyksiä. - Ai niinkö? kysyin ehkä turhankin ivallisesti.
Jossun kavoille vääntyi loukattu ja vihainen ilme, jonka kuitenkin unohdin, kun Tappi ja Katti ryömivät talosta pihalle.
- Mitä nyt? Tappi kysyi lukien ruumiinkieltäni. - Lotta ja Minsa on.., aloitin. - Saksittu, Jossu jatkoi. - Kiitos tilanneraportista, Laaksoset, Tappi virnisti. – Viime yönä?
Nyökkäsin.
- Ja missäs agentti Arto oli silloin? Tappi jatkoi tunteetonta kuulusteluaan. - Ööh, nukkumassa, vastasin ja vilkaisin Jossua, joka kiemurteli vierelläni vaivautuneena. - Niin varman, Kat naurahti. - Oli miten oli. Nyt jos koskaan Saksiniekka on pysäytettävä, murahdin. - Mutta miten? Kat kysyi. - En tiedä. Mutta veikkaan, että aivoriihen sytyttämiseksi tarvitsemme jotain miestä väkevämpää, vastasin.
|
|
|
Post by Josefiina on Jul 23, 2010 20:43:09 GMT 2
23.7. Salapoliisihommissa
Kaasujalkaani säästelemättä hurauttelen Fordillani kohti ravitallin maisemia. Kuinkahan monta kertaa tätäkin väliä oli sahdattu viime aikoina, tuumin itsekseni. Okei, olihan minulla järkevä syy viettää suurin osa vapaa-ajastani melkein-naapuritallilla; ponipenska Santun koulutus oli edennyt jättiharppauksin siitä lähtien, kun olin uhkaillut, kiristänyt ja lahjonut ravitallin jätkäkaksikon sisällyttämään arkeensa myös sen kurittamisen. Ekaa harjoituslähtöä oli kaavailtu jo syksyksi; paljon oli vielä tekemistä, mutta perusasiat alkoivat olla hallussa. Minä ja Fiia pysyttelimme kuitenkin toistaiseksi poissa ajajan pakeilta, jotta emme ”naismaisine otteinemme häiritsisi tulevan tähtijuoksijan kehitystä” (arvaa, kenen suusta lainattua). No, itse asiassa tilannehan oli meille helpompi: tarvitsi vain käydä seuraamassa treenejä ja puuhailemassa ponin kanssa ilman stressiä. Ja tietenkin aikaa jäi muullekin...
Tästä viikonlopusta tulisi tavallista värikkäämpi – vaikka kieltämättä muutaman sihahtavan jälkeen illat olivat aina tapahtumarikkaita – sillä ravitallilla oli käynnissä melkoinen hulabaloo. Jonkinlainen syvästä aivovajauksesta nauttiva sekopää oli toden totta käynyt sabotoimassa tallia. Olisi luullut, että hemmo olisi pöllinyt kamaa, rikkonut paikkoja tai vahingoittanut hevosia, mutta ei; nilkin intohimo oli jotain niinkin perverssiä kuin jenkkiharjojen napsiminen kaakeille. Ensin Börje, Humma ja Myrsky, sitten Minsa ja Lotta, ja lisäuhreja odotettiin kauhulla. Tunteet kiehuivat; ravipiireissä kynityt kuontalot aiheuttaisivat epäilemättä hillitöntä hilpeyttä, ja juuri kun kaakeilla oli tarkoitus tienata. A. Laaksosen kunniaa oli loukattu, ja siksi koko ravitallin sekalainen seurakunta oli hälytetty kokoon. ”Tänään se helvetin pakko-oireilija kaapataan”, mies oli puhissut puhelimeen päämäärätietoisesti kutsuessaan minutkin paikalle. ”Ja sitten mä hirtän sen satiaiskylläisistä kiveksistään rantasaunan kattoon.” ”Kiveksistä? Sähän olet koko ajan epäillyt jotain mun ponitytöistä”, muistutin yrittäen salailla huvittuneisuuttani. ”Mutta joo, I'm in.” Itse asiassa odotin mysteerin ratkeamista – tietenkin jännityksen, mutta myös parisuhteeni takia. Artsi kävi kuumana, eikä sillä tavalla kuin pervoimmat lukijat kuvittelevat, ja olimme ottaneet yhteen välillä kärkkäästikin. Tämä ja ravitallin ympäristössä kesäkuumalla esiintyneet vähäpukeiset (eivätkä välttämättä edes niin vähäpukeiset – joissain asioissa isolla A:lla oli yllättävän paljon mielikuvitusta) naiset eivät ehkä olleet paras yhdistelmä seurustelumme tilalle.
Joten, tässä sitä oltiin. Jätin kaarani parkkipaikalle ja harpoin pihalle, josta kuului jo hälinää. Just, pyöräytin silmiäni, tällaisen mekkalan keskelle saksikäsi varmasti uskaltautuisikin. ”Jihuu, lisävahvistusta!” virnisti Tappi minut huomatessaan. Moikkailin paikallaolijat – päämiehet, Kat, Chao, Ros, Reega, Kata, Fiia, Sini ja Lynn. Ihan koko poppoo siis. ”Hyvä, hyvä”, Artsi mutisi luoden minuun hajamielisen silmäyksen ja vetäen minut automaattisesti lähelleen. Just, kiva. ”Okei, eli juttu on tämä. Partioidaan tästä iltakahdeksasta aina yhteentoista.” ”Yhteentoista?!” parkaisi Ros. ”Tuolla hyttysten ja karhujen syötävänä?” ”Tää tuo sit ehdottomasti tuntuvan bonuksen mun palkkaan!” Chao ärjäisi. ”Ja alennusta karsinapaikkaan?” vinkaisi Kata toiveikkaasti. ”Hiljaa naiset!” Artsi ärähti. ”Juttu on nyt niin, että leidit pitää turvat tukossa ja hiipii pusikkoon vikisemättä. Tää on yhteinen etu, perkele.” ”Miten me sit jakaannutaan?” kysäisi Fiia järkevästi. ”Pääosin pareittain, tarhojen likelle. On oletettavaa, että se idioottikusipääimbesillituuba-aivokunniatonpaskiainen yrittää iskeä niihin tarhoihin, joissa ei oo entisiä uhreja. Tästä syystä minä ja Tappi mennään alatarhojen kupeeseen.” ”Mitä!” älähti Tappi. ”Mä aion kyllä partioida Katin kanssa.” ”Just, partioida”, nyökytteli Kat vieressä silmät suurina. ”Partiota te voitte leikkiä kello yhdentoista jälkeen”, Artsi kommentoi kuivasti. ”Tappi on mun kaverina, muut saatte valita partnerinne vapaasti.” Juttu oli nopeasti selvä; Sini ja Kata vahtisivat jo kynittyä raviradan risteyksen tarhaa, Fiia ja Lynn uuden tallin ja talon takana olevia aitauksia ja Reega ja Kat tähyilisivät laidunmaita pontikkapaikan liepeillä. Minä, Chao ja Ros päätimme yhdistää voimamme ja pystyttää telttamme maakellarin tienoille. * ”Entäs miten me pidetään yhteyttä?” Lynn vaati tarkennusta kiharoitaan sipaisten. ”Tai siis, me ollaan eri puolella tilaa, mitä jos jotain tapahtuu?” ”Ei hätää, Artsi on hommannut meille vuvuzelat”, Tappi virnuili pirulliseen tyyliinsä. A loi tähän mustan katseen ja ilmoitti tärkeänä: ”Ei huolta, asia on järjestetty.” Odotimme kiinnostuneina, miten mies haki eteisestä Siwan muovikassin ja kaivoi sieltä esiin – tättärätää – radiopuhelimen. Lasten muovisen leikkikalun, kukilla ja sydämillä varustetun. Seurasi epäuskoinen hiljaisuus. ”Tota... ootko sä nyt vakavissasi?” Sini sai sanotuksi. ”Tai oikeemmin, kuinka vakavasti sä tän otat”, Tappi totesi ääni täristen. ”Nälvikää ja naurakaa, kusiaiset”, Artsi kivahti, ”mutta tässä on nyt tosi kyseessä. Puhelimet kouraan ja pusikkoon, aamen. Saatavilla myös kiikareita.” ”Entäs pyssyjä?” Chao oli innokkaana. ”Hyvä vitsi, sekopää. Sulle en asetta antais edes kännissä.” ”Katotaanko, kumpi on sekopää!” Chao ärähti taistelunhaluisesti, mutta minä kiirehdin väliin: ”Okei, eiköhän ne kiikarit riitä. No niin muijat, lähdetäänhän jahtiin!”
Eipä aikaakaan, kun olimme vakoiluasemissa – varastosta löytyneillä lepotuoleilla loikoillen ja aikuisten juomia hörppien. Ros ja Chao kulauttelivat tietenkin kaljaa, minä tyydyin litkimään light-siideriä. Jonkun pitäisi olla tolpillaan, jos saksikäsi eetvartti eksyisi paikalle. Olimme juuri ottaneet rennosti, kun radiopuhelin räsähti. ”Luolamies kutsuu... onko kaikki OK? Loppu”, kuului Artsin intensiivinen hönkäys. Jälleen syvä hiljaisuus. Kesti hetken, ennen kuin Chao nosti vapisevalla kädellään puhelimen ja kuiskasi siihen aistikkaasti: ”Emakot kuittaavat. Loppu.” ”Emakot?” Ros repesi hallitsemattomaan nauruun. ”Et sitten mitään elegantimpaa keksinyt?” ”Tota luolamiestä ei voi voittaa”, Chao virnisti. ”Jossu, joskus mä epäilen sun täysjärkisyyttäsi.” Emme ehtineet keskustella aiheesta enempää, kun Fiian ääni säröili ilmoille radiopuhelimesta: ”Luolamies ja emakot? Pitääkö meidän keksiä jotkut agenttinimet?” ”Me halutaan olla kiljukimulit!” kuului Katin kikatus – epäilin, että tytöt olivat muistaneet pontikkapannun. ”Kilju?! Ette kai te perkeleet juo mun keitoksia siellä?!” Luolamies-Artsi karjaisi raivokkaasti. ”Me halutaan olla Cadikaksikko”, Kata pisti väliin, ja kohta kuului Sinin ääni: ”Eipäs kun Börjebanskut!” ”Börjebanskut? Mun ponista ei keksitä noin mauttomia sanayhdistelmiä”, Ros rääkäisi radiopuhelimeen. ”SHH! Hiljaa, me kuullaan jotain!” kuului yhtäkkiä kiihkeä kuiskaus; tunnistin äänen kuuluvan Katalle. Minä, Chao ja Ros jännityimme oitis ja seurasi muutama jännityksentäyteinen sekunti, kunnes tunnelma latistui Sinin ilmoitukseen: ”Nääh, se olikin vaan Pepe.” ”Nyt ämmät, kita kiinni ja tähystysasemiin!” Artsi ärjäisi kiukustuneena. ”Mihin sä unohdit agenttinimen, Luolamies?” Chao irvaili ja sai Luolamieheltä vastauksen, jota ei ole soveliasta toistaa.
Aika mateli, ja kun kello oli 21, olimme jo kuolla tylsyyteen. Ainoa elonmerkki ympäristössä oli tarhassa pärskähtelevä Rambo. Radiopuhelimen hiljaisuudesta päätellen muutkaan parit eivät olleet löytäneet mitään mielenkiintoista.
Varttia vaille kymmenen puhelin viimein äännähti ja ujo ääni piipitti: ”Hei eiks me saada ruokaa? Mulla on kauhee nälkä.” ”Meilläki!” huikkasivat epäilyttävän hilpeät Reega ja Kat. ”Pysykää aloillanne, sissit!” Tappi hekotteli luuriin. ”Luolamiehen käsky.” ”Ruokaa! Ruokaa! Ruokaa!” alkoivat Fiia ja Lynn vaatia äänekkäästi ja lopulta Artsin oli pakko myöntyä vartin ruokapaussiin. Mekin raahauduimme talolle, jossa tytöt jo tekivät köyhänlaisia evässämpylöitä jääkaapin antimista. Pikaisen ruokailun jälkeen oli aika palata asemiin.
Minuutit kuluivat tuskallisen hitaasti ja radiopuhelin pysyi äänettömänä. ”Ei helvvvvvetti”, kirosi jo muutaman nauttinut Chao. ”Mmmmä en enää jak... jaksa olla tääälllä.” ”En mäkään”, totesi Ros kipakasti. ”Mennään tytöt saunaan.” ”Kelpais kyllä”, myöntelin. ”Mut mennään varovasti, ettei kukaan huomaa. Mä laitan tytöille tekstarit, että tulla messiin. Saavat luolamiehet partioida keskenään.” Niin lähdimme hiippailemaan rantasaunalle päin. Mistään ei kuulunut rasahdustakaan; pakomatkaamme todisti vain meitä tuvan portailta ylimielisesti tiiraileva, raitainen kissa. Voitonriemuisena hipsuttelimme joukkoomme liittyneiden tyttöjen kanssa saunaa kohti.
”... mutta mua harmittaa tosi paljon ettei nähty mitään, ois ollu niin kivaa saada se rontti kiinni....” oli Lynn juttelemassa, kun saunan suloiset piirteet viimein ilmestyivät eteemme. Jokin oli kuitenkin vinossa, ja pian sen hoksasimme: piipusta tuprutti savua. Laskimme nopeasti 1+1, ja puhdas kiukku levisi itse kunkin kasvoille. ”No ilmankos”, Reegan kulmat kohosivat. ”Helvetin siat!” kiljaisi Kata yllättävän kipakasti. ”Pakottaa meidät kyykkimään metsässä!” ”Tör-kee-tä!” päivitteli Fiia. ”Voi tytöt, teillä ei oo näköjään mitään kokemusta miehistä”, Kat vakuutti kylmästi ja harppoi rivakasti saunalle kiskaisten oven auki. ”No niin soviniluolamiehet, nyt ulos sieltä!” Kesti hetken, ennen kuin nolot ja hämmästyneet miehet saivat kiedottua pyyhkeet ympärilleen ja olivat syyttävien katseidemme edessä. ”No niin, alkaa selittää”, Ros komensi äkäisesti. ”Sauna ei lämpiä hetkessä, te ootte olleet täällä siis jo hetken?” ”Tota...” Tappi mumisi ja katsoi Katia anovasti. ”Tälle on järkevä selitys”, Artsi vakuutti korvat punoittaen, mutta ei päässyt esittämään sitä, sillä tilanteen laukaisi Pepen kimakka, kiihkeä haukku yllättävän läheltä. Sydämeni jätti lyönnin välistä, hetken olimme kaikki jähmettyneinä aloilleen. Kunnes – ”Juoskaa helvetti, se on se!” Chao karjaisi ja lähdimme kaikki pinkomaan sen minkä kintuista lähti; etupäässä pyyhettään pitelevä Tappi, aivan kannoillaan Seppeleen sporttiset tallitytöt ja jonon hännillä me hieman haparoiden askeltavat vanhukset. Nuoret ja virkeät ehtivät risteykseen aiemmin ja älämölöstä päätellen jotain todella oli tapahtunut. ”Me nähtiin se!” kiljui Lynn voitonriemuisena, ”se ajoi pois rekisteröimättömällä autolla!” ”Ja siltä jäi tää!” kirkui Sini ja nosti mustaa kangaskaistaletta, jonka kiihtynyt Pepe oli ilmeisesti voron vaatteista repinyt. ”Se jätti jälkeensä jotain muutakin”, totesi Fiia tukahtuneella äänellä ja osoitti tarhaa. Keskellä aitausta seisoi pieni, musta Svante – harja jenkiksi leikattuna.
* Paikkajaot voi olla jotenkin epäloogisia, mutta ei kai se oo niin nöpönuukaa!
|
|
|
Post by Anne on Jul 24, 2010 16:16:50 GMT 2
by Artsi:
24.7.2010 Osa I
Päässäni jyskytti, vaikka en ollut saanut edes silmiäni auki. Viimeisten helleviikkojen aikana tämä aamuinen olotila oli käynyt hyvinkin tutuksi. Pitihän sitä jollain nestetasapainoa ylläpitää, ja mielestäni olut oli paras juominki siihen tarkoitukseen. Ja tietenkin suun pöpöjä tappavat kirkkaat hörpyt aina välillä.
Raotin silmäluomiani. Huoneessa oli onneksi hämärää ja vältyin pahimmalta valoshokkihoidolta. Jossu makasi vieressäni ja oli raskaasta hengityksetä päätellen vielä syvässä unessa. Nousin istumaan hikisten lakanoiden välistä. Olin ilkosillani, mutta hikoilin kuin kypsyvä emmentaljuusto. Huoneen ilma oli kosteudesta painavaa, takertuvan lämmintä sekä tunkkaista. Aukaisin ikkunoita ja annoin aamuisen ilman virrata sisään.
Kaivoin lattialla lojuvien farkkujeni taskusta röökiaskin ja sytytin tupakin. Sauhuttelin ylävartalo ikkunasta ulos keikkuen, mutta ilmeisesti savua virtasi sisällekin, koska kuulin Josefiinan vihaista, unensekaista mutinaa:
- Etkö sä voi mennä jonnekin muualle noine savuines…? - Sori, beibe, esitin katuvaista poikaystävää, vaikken sitä todellisuudessa ollutkaan.
Jossu onneksi sai uudestaan unenpäästä kiinni ja hiippailin varovasti tuvan puolelle. Chao kuorsasi olohuoneen sohvalla. Kaikki eivät olleet näköjään selvinneet kotiin eilisen Saksjiaispaskan väijytyksestä. Muistin vieläkin poninsa harjan menettäneen Fiian katkeran ilmeen, kun Saksijan uusin uhri oli paljastunut. Pimulla oli ollut itku lähellä, mutta onneksi tyttö oli ryhdistäytynyt. Itkevät teinilikat – moiset pysykööt muualla, tallilleni niillä ei ollut asiaa.
Tuvan pöydällä komeili todistusaineistomme: pakastepussiin säilötty musta kangasriekale, jonka urhea hurttani, Pepe, oli mulkerolta repinyt. Olimme saaneet myös silminnäkijäaineistoa; nuoremmat tytöt ja Tappi olivat nähneet kilvettömän auton kaahaavan pois paikalta. Tietenkin olin kuulustellut tyttöjä (Tappi oli siinä kunnossa, ei ollut koko autoa tajunnutkaa), että minkäköhän merkkinen/värinen/mallinen auto se oli ollut, mutta olin saanut vain vastauksesi näsäviisaita lauseita ala: “Mistä me jotkut auton merkit tunnistetaan? Me ollaan tyttöjä, hei kääpä. ” Kimulien äänien kohotessa pari oktaavia ja spekulaation käydessä rasittavaksi olin siirtynyt takaisin saunalle. Muut olivat hetken päästän seuranneet. Ilta oli tietenin luisunut aina vain villimpään suuntaan ja vähitellen porukka oli huvennut paikalta.
Pistin kahvin tulelle. Chao heräsi kolisteluihini ja tuli naama harmaansävyisenä kyökin puolelle. Nainen oli varmaan vieläkin aineissa, kun ei kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että keittelin kahvia kulkuset ilmakylpien. Tai sitten hän oli jo tottunut moiseen.
- Suriseeko päässä? kysäisi tekopirteästi, vaikka omassa äänessänikin särähti krapulainen korina. - Päässä, varpaissa, maksassa, Chao örisi. - No, kohta saat maailman parasta sumppia, etköhän siihen herää. - Herään todellakin. Sun paskankitkerät litkut herättää vaikka isomummuni kuoliovarpaan. - Mitä? Vihjaat sä, että mun kahvi on pahaa? kysyin häkeltyneenä. - Jeppa jee, Chao mutisi ja laski itselleen hanasta vettä.
Kahvi kiehahti ja kaadoin itselleni kunnon kofeiinisatsin.
- Näistä kännäilyistä selviäisi huomattavasti paremmin, jos sais kunnolla nukuttua, Chao sanoi kulauttaen vettä. - Pariskunta vois seuraavalla kerralla pitää vähän pienempää ääntä. - Kateellisen emakon jorinoita. Missäs muuten Jaakko on? - Tulee vasta iltapäivällä sieltä sukujuhlareissulta. Pitääkin pyytää se hakemaan mut täältä.
Kiskoin farkut jalkaani ja suuntasin ulos. Jääköön muija parantelemaan oloa yksin, minulla olisi hevoset ruokittavana.
Edelleen kaikki hevoset olivat ulkona. Kiertelin tarhat läpi kaurasatseja jaellen. Pepe seurasi kuuliaisesti perässä. Hevoset vaikuttivat tyytyväisiltä, eikä Svantekaan ollut näköjään sen suurempia traumoja saanut Saksijan eilisestä käynnistä. Ilmanala vaikutti uhkaavalta ja mietin, että illaksi pitäisi hevoset ottaa sisään. Tai ainakin ajaa ennen, kun sade puhkeaisi. Ensin menisin kuitenkin herättämään Jossun aamupuuhiin.
|
|
|
Post by Anne on Jul 24, 2010 21:40:16 GMT 2
by Artsi:
24.7.2010 Osa II
Joukkoväijytysilta numero kaksi. Tuvassa oli taas eilinen jengi koolla. Plus Jaakko, joka oli selvinnyt hengissä jonkun kaukaisen sukulaisen häistä (reippaan alkoholiannoksen avulla, jätkän etanolinhuuruisesta hengityksestä päätellen). Ros ja Chao olivat hilluneet saunalla koko päivän ja vetäneen persukset olalle. Jaakko pysytteli kaksikosta kaukana. Ilmeisesti humalaisen exän ja vielä humalaisemman nykyisen yhdistelmä kammoksutti häntä. Reega, Kata, Fiia, Lynn ja Sini istuivat pöydän ääressä hörppimässä kokista ja punoivat juonia Thöö Saksikäden varalle. Tappi, Kat, Jossu ja minä tönötimme ovensuussa.
- On tullut aika napata se paskiainen, julistin ilmakivääri olaltani roikkuen. – Koska ilma on sateinen, olen vienyt muut hevoset, paitsi Kopseen sisälle. Kopse majailee takatarhassa ja voimme kaikki asemoitua niin, että jos SE iskee jälleen, saamme sen saarrettua. - Voi Kopse-parka, sanoi joku nuorista, luultavasti Reega. - Mulla on kyllä vahva epäilys, että saksiniekallakin on sen verran järkeä päässä, ettei se tällaisella myrskyllä ole liikenteessä, Jossu sanoi. - Hiljaa, nainen! komensin. – Hyvän ihmistuntemukseni (tirskuntaa taustalta) perusteella voin sanoa, että aa, Saksijalla ei ole järkeä ja bee, se on nyt päässyt vauhtiin ja tollanen sarjatoimija ei lopeta, vaan päin vastoin, kiihdyttää vauhtia. - Okei, MIES. Mutta meinaatsä että me tosissaan nyhjötetään tuolla märissä puskissa koko ilta. Tuolla sataa kaatamalla ja veikkaan että, kohta ukkostaa kunnolla, Jossu tokaisi. – Eikö me vaikka voitaisi vuorotella? - Ei, vastasin jämäkästi. – Liika trafiikki karkottaa rikolliset, joten meidän on hyvä siirtyä puskiin mahdollisimman pian. Kello on kohta jo yhdeksän.
Kukaan ei pistänyt vastaan, vaikka joukkiosta suurin osa loikin kauhistuneita vilkaisuja ulos ikkunoista. Tuuli riepotteli puita, vettä tuli kuin suihkusta ja taivaalle kasaantuvat yhtä tummemmat pilvet loivat uhkaa ukkosesta. Otimme evästä mukaan ja kaikki kiskoivat jotain lämpimämpää päälle. Itse heitin ylleni kunnon kalastajan sadetakin näyttäen varmaan itsekin hullun sarjamurhaajan ja itsensäpaljastajan risteytykseltä. Lisäksi haalimme mukaan pressuja suojaksi. Sitten astuimme myrskyyn.
Tähän asti päivä oli ollut kiireinen. Olin ajanut hevosia ja yhden poninkin. Foxilta oli irronnut kenkä, ja olin joutunut kengittämään ruunan. Lisäksi olin käynyt kyläkaupalla hakemassa varastoihin täydennystä ja kysellyt samalla myyjältä tiesikö hän lähistöltä ketään, jolla olisi kilvetön auto sekä pakkomielteinen, sairas himo napsia kaakkien harjoja poikki. Etsivä Artsi siis elementissään. No, kuten arvata saattoi, ei kassa tiennyt yhtikäs mitään.
Nyt johdatin joukko pontikkapaikalle. Pontikka-aukio oli sen verran syrjässä ja piilossa, että sinne olisi hyvä pystyttää tukikohta. Itse asiassa tarkoitukseni oli yllättää väkijoukko, ja siinä taisin onnistuakin. Väkijoukon levittyessä aukion reunalle porukka haukkoi henkeään ja muutama vaukin kuului. Olin pystyttänyt pontikka-aukion nuotin päälle omatekoisen paviljongin. Telttakangas oli viritetty vanhojen heinäseipäiden väliin, ja myös muutama sivuseinän olin vihreästä muovikankaasta kyhännyt. Myrskylyhdyt roikkuivat heinäseipäiden tapeista ja keskellä telttarakennelmaa kyti nuotio. Sateelta suojassa oli myös erinäinen määrä ruokaa ja juomaa.
- Sä osaat, Artsi, kyllä välillä yllättää, Jossu hihkaisi ja antoi minulle lämpimän, ilahtuneen ja vihjailevan suukon. - Siistii, ilotsi Kat. - No, eihän hullujen vainoominen olisi kivaa, jos ei sen päälle voisi vähän juhlia, sanoin vaatimattomasti. – Ja jos ja kun saadaan Saksipaska kiinni, voidaan grillata se tossa nuotiolla, hahahaa!
Jokko räjähti nauruun ja aloimme naukkailla lämmittäviä. Jaoin taas eiliset agenttipuhelimet kaikille.
- Tehdään niin, että kaksi partiota hiippailee puskissa kerrallaan. Ensimmäisinä voivat lähteä partiot Ros ja Jaakko sekä Tappi et Lynn, hymyilin pirullisesti. - En samperissa kyllä just Jaakon kanssa seikkaile puskissa, Ros puuskaisi. - Älä nyt viitti valittaa yhestä parijaosta, aikuinen nainen, sanoin väheksyvästi. – Ja olettehan te lykkineet puskissa yhdessä aiemminkin. - Mitä sä nyt, Artsi, oikein yrität? Chao mölisi kännisellä äänellä. – Tiiätsä että mulle on aika sama, vaikka menisivätkin puskiin yhdessä. Ihan turha yrittää tehä mua musthashukkaiseksi. Sitäpaitis Rosilla on uushi mies. Näin sen tänään. - Okei sitten, Jaakko, mennään, Ros sanoi kyllästyneesti ja veti miehen perässään pimeyteen.
Tappi näytti olevan ihan okei uuden parinsa suhteen, mutta Lynn kiemurteli vaivautuneesti. Olin muutamana päivänä nähnyt tytön luovan pitkiä katseita serkkuni paidattomaan ja ruskettuneeseen olemukseen. Oliko kyseessä pieni ihastus vai jotain muuta teinitytön kuolaamista. Aika sama, mutta pikkulikkoja oli aina hauska kiustata.
Toinenkin parivaljakko rymisteli kohti Kopseen tarhaa ja otin radiopuhelimen sekä bissen käsieni ulottuville.
- Haluaako emäntä tulla sadetakin alle lämmittelemään? kysyin Jossulta. Ihmeekseni nainen tuli viereeni ja käpertyi lämpimänä möykkynä kainalooni.
Pistimme makkarat tikkuihin ja tulen päälle käristymään. Pian radiopuhelin rätisi ja Rosin valittava ääni kajahti ilmoille:
- Täällä on ihan saatanan märkää. Vahdinvaihto ja heti. - Okei, partio Thö Ex-lövers, tulkaa tukikohtaan, lähetän Kätkätit liikkeelle, vastasin ja osoitin Katia ja Kataa. - Saat kyllä lainata tota sadetakkia, Kat vaati. - Kyllä tosiagentti pärjää ilmankin, vastasin. - Mutta kun mä en halua olla mikään tosiagentti. Mä haluan pysyä kuivana, Kat mäkätti. - Okei, kissi, saat sitten takin, myönnyin tylsästi, vaikka olisin keksinyt vastauksesi vaikka mitä härskiä.
Ros ja Jaakko putkahtivat metsiköstä ja Kätkätit ampaisivat pöheikköön.
- Tilanneraportti, tiukkasin partiovuorosta palanneelta tiedusteluparilta. - Ros on kännissä ja Kopseella on edelleen letti tallella, Jaakko sanoi ja siirtyi nykyisen lyylinsä vierelle. - Okei, ehdin vastata, kun pienen metsikön takaa kuului Kopseen kimakka hirnaus. Samassa radiopuhelin rätisi ja Tappi sönkötti hädissään: - Nyt tapahtuu jotain, Kopse on kreisinä. - Jalkaväki liikkeelle, mars! huudahdin nousten seisomaan ja kiskoen kivääriä valmiusasemiin.
Puskin märkien oksien ja lehtien läpi tarhan reunalle. Kopse laukkaili ympäri aitausta ja aidan portilla seisoi musta hahmo. Myös muut olivat saavuttaneet tarhan ja tajusivat vieraan läsnäolon. Sade teki näkökentästä sotkuisen, ja mutta sen huomasin, että tarhan laitamilla seisova sekopää ensin jähmettyi, sitten kääntyi ja sen jälkeen pinkaisi juoksuun.
- Se on se! Saksija! huusin ja ryntäsimme hahmon perään.
Jaakko pinkoi kärjessä, mutta ei krapulaltaan saanut hahmoa kiinni. Saksija loikkasi autoon, jonka nyt tunnistin 90-luvun Toyotaksi, ja kaasutti tiehensä.
- Saatana! kirosin. - No ainakin nähtiin, että se oli mies, Reega sanoi. - Joo. Mies ja Tojota, sanoin ja annoin sateen kastella vaatteeni. Ukkonen jyrähti ja hetken aikaa näin salaman valaisevan tallinpihalla sateessa seisovan murhanhimoisen ihmisjoukkion.
|
|
|
Post by Chao on Aug 3, 2010 21:14:12 GMT 2
Operaatio X ja murhayksiköt alfa red, beta blue ja saksijantappajat
Seuraava aamu edellisestä vahtivuorostamme oli tuskainen - tapansa mukaan. Hipsimme melko varhain jo Artsilaan Jaakon kanssa ja meitä tervehtivät yhtä kuolleilta nousseilta näyttävät Artsi ja Jossu. Pariskunta oli heittelemässä koneille aamuheiniä ja me suuntasimme Jaakon kanssa avittamaan. Tervehtimiset olivat lyhyitä nyökkäyksiä, eikä sanoja muutenkaan tarvittu, ennenkuin istuimme tupakoimaan tuvan portaille.
"Tänään on sitten palaveri, operaatio X:n suunnittelua ja sen sellaista." Artsi tokaisi. "Ja se ei ollut kysymys." Mies jatkoi.
Jossu, Jaakko ja minä myhäilimme hymyssä suin. Agentti 00A oli aikonut napata the saksijan aivan tosissaan ja jokainen meistä saisi siitä oman osansa - halusi tai ei.
Odottelimme muiden tyttöjen saapumista tallille kahvin, oluen ja tupakin merkeissä, ja siirryimme tupaan kun koko agenttikatras oli paikalla. Ryhmittäydyimme pöydän ympärille kokouksen merkeissä ja Artsi avasi keskustelun.
"The Saksijan paskiainen on saatava nyt jumalauta kiikkiin!" Artsi tehosti suunvuoroaan lyömällä nyrkillä pöytään. Se sai Jossun mulkaisemaan miestä vihaisesti, mutta vihakiihkossaan Artsi ei edes huomannut sitä.
"Ei mene montaakaan iltaa kun se saatanan paska yrittää uudelleen. Ja ollaan varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että se on saatava hengiltä... tai ainakin kiikkiin ja sitten rupisista palleistaan kattoon kiikkumaan."
Jokainen murahti yksiäänisen JAA:n ja Artsi jatkoi mölötystään.
"Joten, Ros, Chao, Jossu ja Kat, te ootte ykkösryhmä eli alfa red." Nyökkäsimme. "Kata, Fiia, Lynn, Sini ja Reega, te ootte kakkosryhmä eli beta blue." Tytöt nyökkäsivät. "Ja minä, Jaakko ja Tappi ollaan ryhmä nolla, eli Saksijantappajat." Jakko ja Tappi nyökkäsivät.
"Onko jollain epäselvää toimeksiannossta?" Kaikki pudistelivat päitään. "Hyvä. Sitten vain odottelemme iltaa."
Siirryimme portaille tupakoimaan kokouksen päättymisen merkiksi.
|
|
|
Post by Anne on Aug 11, 2010 23:00:27 GMT 2
by Artsi:
10.8.2010 No more lies!
Lattia oli täyttynyt märistä, heinäisistä ja haisevista kuorsaajista. Jopa uuninpankolla nousi ja laski hengityksen tahtiin jonkun kostean paidan verhoama rintamus. Tonttu kökötti kyrpiintyneen näköisenä pankon reunalla; olihan joku tunkeutunut sen omalle reviirille. Nousin vaivalloisesti sohvalta. Niveleni naksuivat uhkaavasti. Kurkkua kaihersi. Eiliset heinännostotalkoot olivat liukuneet jo hyvin aikaisessa vaiheessa pontikanvivahteiseen häröilyyn ja läpänheittoon. Ja siitä edelleen Saksipaskaniekan metsästysoperaatioon, joka ei edelleenkään ollut tuottanut tulosta. Niekka oli ilmeisesti jättänyt kesäisen huvinsa ja hevosten harjat saivat kasvaa antaumuksella.
Samoilin olohuoneen lattialla risteilevien jalkojen ja käsien ylitse keittiönurkkaukseen. Tappi oli laittanut itselleen aamiaista ja häipynyt sitten aamutallin tekoon. Heitin suuhuni muutaman kuivuneen juustonsiivun. Vilkaisin tienpuoleisesta ikkunasta ulos ja näin pikkuponien tarhailevan tyytyväisinä. Aamukauratkin niille oli jo jaettu. Ajattelin olla auttavainen ja jelppiä serkkupoikaa hommissa. Lisäksi muun porukan krapulaisen kuorsaamisen sekä piereskelyn kuunteleminen ei kiinnostanut.
Tuskainen aamutuuli hyväili rintakarvojani, kun saapastelin pihalle. Pikkutallin lämppäritkin oli viety ulos, karsinoiden ovien avoimesta olomuodosta päätellen. Kävelin parkkipaikalle ja otin autostani avaamattoman savukeaskin. Tappia ei näkynyt missään. Marssin ylätarhan portille tsekkaamaan tammukat. Lotta hörähti minulle. Tai oikeastaan kauroille, joita se luuli minun tuovan. Muli vain mulkaisi minua vihaisesti ja luimisti. Minsaa ei näkynyt vielä missään. Päättelin siis Tapin häärivän parakkien suunnalla.
Käännyin kannoillani tallille noutamaan tammojen ryynejä. Homma oli nopeasti hoidettu varustehuoneessa ja palailin takaisin tarhalle. Heitin koneille herkut, ja samassa kuului pusikosta epäilyttävän kova rasahdus.
SAKSIJA! aivoissani välkähti. Nappasin maasta tukevamman oksan ja hiippailin ninjan lailla kohti parkkiksen takana olevaa pöheikköä. Kohotin kepin hyökkäysasemiin ja valmistauduin moukaroimaan Saksikäden muusiksi.
Lähempänä pusikkoa näin, että oksien ja lehtien seassa todellakin oli joku ihminen. Kajautin hyökkäyshuudon ja hyppäsin hahmon päälle kaataen tämän maahan. Kuulin kirkunaa ja kamppailun tiimellyksessä huomasin kourivani jonkun täyteläisiä rintoja.
- Artsi, lopeta! kuulin tutun äänen altani. – Mitä vittua sä teet?! - Kat? kysyin nolona. - Pois mun päältä ja heti! vihainen tyttö huusi.
Kohosin seisomaan hieman hämilläni. Ei käynyt kyllä kieltäminen, ettenkö olisi nauttinut äskeisistä kiihkeistä sekunteista.
- Kat, mitäs sä täällä puskassa tähän aikaan aamusta teet? kysyin. – Luulin, että sä oot se saatanan Saksija.
Kat ei sanonut mitään ja hänen ilmeensä olikin yllättäen vaivautunut. Tyttö loi hätäisen katseen ohitseni taakse ja samassa vaistosin jonkun olevan takanani. Käänähdin ympäri ja näin etäisesti tutunnäköiseen juipin. Samassa huomasin puiden lomasta pilkottavan Toyotan pysäköitynä mutkan taakse tielle. Laskin yksi plus viisi ja tajusin, että edessäni seisoi Thö Saksija.
Viha lamautti minut hetkeksi enkä saanut sanaa suustani. Tyyppi kaivoi jättimäiset, teräväkärkiset sakset takkinsa kätköistä ja availi niitä uhkaavasti silmät mielipuolisesti kiiluen. Kun vihdoin selvisin lamaannuksestani, tajusin pysyä paikoillani. En nimittäin halunnut menettää pallejani tai mitään muutakaan ruumiinosaani saksijätkälle.
- Vai että siinä sitä ollaan, saksipaska, sain sanottua. - Naama umpeen, juoppo, saksityyppi sanoi ihmeellisellä korostuksella.
Miehellä oli outo, jakkumainen takki päällään. Housut olivat beigen väriset ja tärkätyt. Kenkinä komeilivat uutuuttaan loistavat nupukkinahkaiset kävelykengät. Kasvot olivat kapeat ja hiukset leikattu ällöttävän siististi tinttitöyhtöön. Kaikesta päättelin, että jätkä on homo. Tai ruotsalainen.
Samassa koivikon reunalta kuului Tapin huhuileva ääni ja Minsan kärsimättömät askeleet. Ilmeisesti Tappi oli kuullut outoja ääniä puskasta.
- Pusikossa ollaan, Tappi! huudahdin ja sain päälleni Saksijan varoittavan katseen.
Tappi ja Minsa ilmestyivät näköpiiriin. Tapin ilme oli sekoitus hämmentyneisyyttä ja raivoa, kun hän hokasi sliipatun jakkumiehen heiluttelevan saksia nenäni edessä. Eikä Tapin hämmennystään tainnut yhtään lieventää se, että hänen sydänkäpy seisoa tojotti joukossa kumman vaivautuneena.
- Mitä helkkaria täällä tapahtuu? Tappi kysyi vihaisesti. - Katsokaas, juttu on niin, Saksikäsi aloitti. - Että olen tullut tänne noutamaan rakastajatartani. Katia nimittäin. - Ha ha, rakastajatar? Kat? Tappi naurahti ivallisesti. – Nyt jätkä puhuu niin paskaa että! - Itse asiassa - - Kat rykäisi ääntää selvemmäksi ja siirtyi saksihomon vierelle. - Hä? Tappi henkäisi tuskaisesti. - Itse asiassa Ludvig puhuu totta, Kat sai sanottua. - Ludvig? Tappi ja minä yhdestä suusta. - Tunnetsä ton urpon? Tappi kysyi. - Joo, Kat hengähti. – Me tavattiin pari kuukautta sitten. - Ja rakastuttiin, Ludvig jatkoi omahyväisesti kietoen samalla kätensä Katin olkien ympärille.
Vilkaisin Tappia ja näin hänen olevan shokissa. Minsa katsoi näytelmää mielenkiinnolla ja rouskutti koivunlehtiä aamupalaksi.
- Kat lähtee mun mukana Ruotsiin erään kilpatallin työntekijäksi, jonka osakkaana olen, Ludvig jatkoi.
Kat vain nyökkäili, muttei uskaltanut katsoa aivohalvausta tekevää Tappia.
- Miten tämä saksiminen liittyy tähän kaikkeen? sain kysyttyä. - Kävin tällä tallilla sen jälkeen, kun olin tavannut rakkaan Katini, ruotsalainen saksihomo Ludvig kertoi. – Näin, että hevosilla oli aivan kauheat, siistimättömät harjat, joten en voinut mitään itselleni, vaan minun oli tultava niitä leikkaamaan. - Tervettä.., mutisin. - Mutta vannon, että Kat ei tiennyt minun osuudestani harjojen leikkaamiseen. Kerroin vasta äsken, kun soitin ja pyysin hänet tänne tapaamaan minua. - Et kai sä, Kat, oikeesti, aio lähteä tuon sekopään mukaan? kysyin. - Sori, mutta kyllä. Olen niin... rakastunut, Kat huokaisi.
Sitten Kat ja Ludvig tarttuivat toisiaan kädestä ja lähtivät kohti ruotsalaisen autoa. Auton kaasutettua pois seisoimme Tapin kanssa vielä useita minuutteja paikoillamme. Sitten Tappi sanoi murentuneella äänellä:
- Sinne meni mun elämäni rakkaus. - Ja kulmakunnan parhaat tissit, jatkoin.
Sen jälkeen tunsinkin nenäni murskautuvan Tapin nyrkin alle. Kaaduin ja näin tähtiä. Tämän taisin olla todella ansainnutkin.
|
|