Post by Daniel on May 19, 2016 18:43:58 GMT 2
Röökipoliisi
19. toukokuuta 2016
19. toukokuuta 2016
Topi oli ihanan suora ja tasapainoinen. Se oli hyvässä vireessä ja erinomaisessa lihaskunnossa, ja odottelin ihan hyvillä mielin lähtöä kansainvälisille kentille sen kanssa. Eihän me mitään isoja karkeloita mentäisi sinne voittamaan, mutta enemmän ja laadukkaampia kisoja Keski-Euroopassa joka tapauksessa oli meille tarjolla kuin Suomessa. Olisi myös mahtavaa saada kuulla Klausin ja Maiken mielipide hevosesta ja saada tiivistä valmennusta.
Vuoren kokoinen Anne vyöryi kentän aidan taakse ja katseli onnellisen näköisenä hevostaan. Miksei olisi katsonut, olihan Topi valtavan hyvä ratsastaa ja esitti hyviä sarjavaihtoja. Niissä se oli ollut vähän ennakoiva ja horjuvainen vielä keväällä, mutta näin alkukevään korvilla se oli saanut juonesta hyvin kiinni. Kokeilin huvikseni ratsastaa sillä diagonaalilla pienen setin kakkosvaihtoja ja ratsastaa siitä piruetin. Tunsin, miten hevonen meinasi jämähtää vähän liian syvälle piruettiin, ja korjasin tilannetta ratsastamalla hieman eteen. Parempi ratsastaa se vähän isoon piruettiin kuin antaa laukan sammua ja pistää läskiksi koko rundi. Ulosratsastuksen jälkeen annoin hevosen venyä hetkeksi pitkäksi ja pyöreäksi, ennen kuin siirsin sen käyntiin.
"Tuli vähän iso piruetti", Anne tuumasi, "mutta hirmu hyvältähän se näyttää."
"Ite näytät sikaisolta", sanoin.
"Kiitos vaan kaunopuheisuudesta."
"Eipä mitään."
Loppukeventelyjen ja -käyntien jälkeen vein hevosen pikapikaa sisään. Oli enää tovi aikaa, ennen kuin mun piti olla opettamassa, joten hoidin Topin melko rivakkaan tahtiin. Tupakkahammasta kolotti kovasti, ja pohdin, saisinko vaiennettua typerän himon vaikka kupilla kahvia vai olisiko mentävä autotallin nurkalla. Lopulta päädyin siihen, että tänään(kään) mulla ei riittänyt tahdonvoimaa mennä suoraan toimiston kautta takaisin kentälle. Askia raottaen marssin sille tutulle nurkalle, josta yritin välillä vieroittautua. Ilmiselvästi menestys oli aika kehnoa.
Nurkka ei ollut tyhjä. Sitä eivät myöskään kansoittaneet tutut hoitajat. Nämä olivat tuntilaisia, ja mä tiesin aivan tasan tarkkaan, että ne olivat myös alaikäisiä sellaisia. Näin, miten ne vilkuilivat mua syrjäkarein kuin odottaen, että sanoisin jotakin. Toivoin hetken aikaa, etten olisi ollut opettaja, mutta se toive ei vielä hetkeen toteutuisi. Niinpä mun oli pakko tuijottaa kolmea pikkuteiniä paheksuvan aikuismaisesti.
"Tytöt, teillä ei ole lupaa polttaa", sanoin.
"Aika paksua sulta, kun itekin tulit röökille", kaikkein lissumaisin teinilikka sanoi nenäkkäästi ja nakkeli niskojaan.
"Nyt ei puhutakaan mun polttamisesta, vaan teidän", totesin tosi coolisti. "Te ootte alaikäisiä, mä en."
"Onko sulla sitten lupa polttaa tallin alueella?" se sama raivostuttavan nokkava mimmi kysyi ja sai kaverinsa virnuilemaan.
Mitä hittoa mä olisin siihen voinut sanoa? Kyllähän mä tiesin, että periaatteessa tallin alueella tupakointi taisi olla säännöissä kielletty juttu.
"Joo, tallin alueella ei saa tupakoida. Jos mä ehtisin, menisin kauemmaksi, mutta kohta alkaa tunti", kuulin itseni sanovan ja mietin, että MIKSI mä aloin selitellä.
"Paskapuhetta. Aina sä oot tässä, ja hoitajatkin polttaa täällä."
Se oli niin ärsyttävän totta. Se ärsytti siksi, että uppiniskainen nykynuori vei ihan kokonaan pohjan mun auktoriteetilta. Hitto, että korpesi. Olisi antanut mun hoitaa opettajan velvollisuuteni (kai se OLI oikeasti mun velvollisuus??) ja mennyt nöyrästi pois mun näkökentästä polttamaan. Niin naiivi en ollut, että olisin kuvitellut voivani oikeasti kieltää ja lopettaa pimukolmikon salaiset röökikokeilut.
Mun röökitauosta oli kulunut jo valtaosa tähän vääntöön.
"Ihan sama, mutta mun kuuluu ilmottaa teidän vanhemmille", sanoin, koska oletin, että mun piti, ja lähdin tallia kohti sen näköisenä kuin olisin mennyt tekemään sen ilmoituksen heti.
Meninkin kyllä toimistoon, mutta totesin kyrpiintyneenä, että vaikka mun olisi pitänytkin ilmoittaa tyttöjen vanhemmille, en olisi voinut sitä tehdä. Mulla ei ollut aavistustakaan, minkä nimisiä ne olivat olleet. Ei, vaikka tiesin, että ne olivat olleet munkin tunneilla. Kolme miltei identtisiin vaatteisiin pukeutunutta teinilissua vaan upposi massaan niin kuin voikukka niitylle samanlaisten sekaan. Ei siis toivoakaan, että olisin löytänyt tallin kansioista juuri oikeiden junnujen vanhempien numerot.
Tupakka jäi mun osaltani polttamatta. Kun tartuin kahvipannuun kaataakseni mukin täyteen ennen kentälle lähtöä sain todeta, ettei kahviakaan riittänyt kupinpohjan peittymistä kummempaan. Ilman minkäänlaisia nautintoaineita mä siis aloitin opetusurakkani ja tunsin kiristävän päänsäryn tekevän tuloaan. Elämä oli kovaa ja nykynuoriso kurjaa.
110 hm