|
Post by Anne on Feb 25, 2008 16:40:32 GMT 2
Kevään kenttäkilpailut 5.3.2008Seppeleen tallin sisäisten kenttäkilpailujen mestaruudet ratkotaan 5.3.2008. Kilpailuihin voivat osallistua hevosten omistajat ja hoitajat hevosillaan. Mikäli omalla hevosella/hoidokilla kisaaminen ei syystä tai toisesta onnistu, voi ehdottaa jotain vapaana olevaa hevosta itselleen. LuokatLuokkia on kaksi: "poni"- ja "hevosluokka". Kouluratsastuksessa molemmissa taso on helppo B. Poniluokassa maastoesteet korkeimmillaan 50cm ja rataesteet 60cm. Hevosluokassa maastoesteet korkeimmillaan 60cm ja rataesteet 80cm. Ja ensin ratsastetaan siis kouluratsastuskoe, sitten rataesteet ja viimeisenä maastoratsastuskoe. Luokat eivät ole roturajoitteisia, ts. hevosilla voi osallistua poniluokkaan, jos hevonen ei ole mikään hyppymestari. Ja päinvastoin. Miten kisataanKilpailut ovat tarinankerrontakilpailut. Osallistua voi 2 tavalla: 1. joka kenttäkilpailun osiosta väh. 10 lauseen tarina (ei ole enimmäispituutta) 2. 2 osiota kuvaillaan tarinoin ja yhdestä osasta piirretään kuva. Tarinat ja kuvat tulee olla lähetetty tähän topikkiin vimeistään 5.3. klo 22:00 mennessä. Mitään myöhästynyttä materiaalia ei huomioida.OsallistuminenOsallistu kisoihin tässä topikissa: Luokka (poni/heppa) - Nimesi - Ratsusi Voittajan valinta ja palkinnotVoittajat valitsee Anne, ihan fiilispohjalta =). Eli tarinoihin hauskuutta ja jännitystä! Ja mahdollisten kuvien ei tarvitse olla mitään superhienoja, idea on tärkein! Palkintona ruusukkeet, varusteita hevosille ja ratsastajille. (Palkinnot tulevat tänne myöhemmin, kunhan piirrän ne.) Eli kaikki innokkaat tarinanikkarit, osallistukaa! Ja muistakaa, rento meininki! Osallistujat poniluokka:Lilly-Marie - Kamu Fiia - Pella Ada - Mari Wear - Taiga Xeni - Piccolo Osallistujat hevosluokka:Lilly-Marie - Bert Nelli - Frida Dreamer - Blade Carkki - Leevi Oona - Jambo Chao - Sipe Brenna - Manki Halutessasi voit tutustua maastorataan:- ratsastusreitti kokonaisuudessaan- esteosuusEli koko reitti ratsastetaan yhteen pötköön. Ensin esteosuus ja sitten kestävyyslaukka heti perään. Kokonaisaika ratkaisee. =) ..sekä esterataan-täällä
|
|
xeni
Uusi ihmettelijä
Posts: 40
|
Post by xeni on Mar 2, 2008 17:02:24 GMT 2
Saavuin tallille aikaisin aamulle, että ehdin hetken olle Celen ja varsan kanssa ennen kuin alan laittaa Piccoloa kisakuntoon. Cele ja Cassu oli päässyt tarhaan syömään aamuruokiaan. Ilma oli lämmin ja vaikka kello oli vähän aurinko lämmitti jo. Kävellessäni tarhaan Cele katsoi minua korvathörössä ja hörisi. Cassu tuli katsomaan tulijaa emäperässään. Rapsutin Cassua korvan juuresta ja se ojenti kaulansa pitkäksi. Annoin varsalle vielä pusun lämpimälle turvalle jonka jälkeen rapsutin kelen harjanjuurta sen syödessä heiniä. Hain vielä kottikärryt ja puhdistin ison karsinan. Kun Cele ja Cassu oli hoidettu menin hakemaan Piccolon tarhasta.
Piccolo tuli innoissaan portille vastaan tulijaa ja hörisi. Sain sen helposti kiinni. Tarhan portin kohalla Piccolo hyppäsi ihmeellisen loikan portti kohan yli jonka jälkeen se lähti reippaasti kävelemään tallia kohti melkein ravasi. Ihmettelin ponin omistuista käytöstä, mutta en niinkään välittänyt siitä ehkä se oli nähnyt vihreitä miehiä. Tallissa Jaakko jakois aamu ruokia tallissa oleville hevosille ja pyysi minua ruokkimaan Pikun. Karsinassa otin pojalta loimen pois ja annoin aamuruuat. Annoin Piccolon syödä rauhassa ja sillä välin menin puhdistamaan sen kamoja kiiltäväksi. Olin ostanut tummansinisen satulahuovan johon olin kirjaillut kirkkailla väreillä Piccolo. Kun varusteet oli puhdistettu suojia myöden lähdin harjamaan Pikkua harjalaatikko mukanani. Poika oli jo syönyt aamuruokansa ja ruokailun päätteeksi piehtaroinut ja nyt makasi karsinassa. Oona oli saapunut tallille ja harjasi Jamboa tervehdin tätä hieman ujosti ja menin karsinaan hätistelemään Piccoloa ylös. Poni oli aivan purussa ja oli likainen tarhailun järjiltäkin. Aloin harjaamaan sitä reippain liikkein. Ainakin puolituntia olin ponia harjannut ennenkuin se alkoin muistuttamaan Piccoloa eikä puruhirviötä. Rapsuttelin aina välillä Pikun harjantyveä. Harjailun aikana tallille oli saapunut melkein kaikki kilpailuihin osallistuneet hoitajat ja hevosenomistajat. Anne oli tullut talliin kertomaan päivän ohjelmaa. Ensin olisi koulukoe sitten este ja viimeisenä Kenttä. Ponin aloittaisivat jokaisessa joten olimme Pikun kanssa ensimmäisten joukossa. Perhoset alkoivat kertyä mahaani.
Aloin laittamaan Pikulle varusteita. Muutama hoitaja oli kehynyt huopaa ja olin tyytyväinen. Ponin varusteet kiilsivät vain sen yllä niinkuin ponikin. Letitin sen harjan söpöille pikku nutturoille, mutta jätin etutukan vapaaksi. Selvitin vielä hännän. Laitoin nutturoiden ympärille tummansiniset pienet rusetit. Jalassa minulla oli valkoiset puolipaikkaiset ratsastushousut ja mustat ratsastus saappaat. Päälläni oli myös siisti tummansinen ratsastustakki jonka olin puhdistanut kisaa varten. Kun Anne antoi luvan, että saa lähteä lämmittelemään ponia painoin päähäni tummansinisen ilmastoidun eurohunterin kypärän ja talutin Pikun kentälle jossa lämmittely suoritettiin. Nousin satulaan ja säädin jalustimet. Kentällä oli monta poniratsastajaa. Kävelin Pikun kanssa molempiin suuntiin. Jonka jälkeen aloin ravata. Poni kulki reippaasti ehkä se oli saanut ylimääräistä energia aamuisesta vihreästä miehestä ajattelin. Nostin Pikulla muutaman kerran laukan molempiin suuntiin ja kävin sitten mielessä radan läpi. Sitten olikin jo meidän vuoro mennä radalle. Kolme ratsukkoa oli ollut suorittamassa rataa maneesissa ennen minua.
Maneesin katsomossa oli melkopaljon ihmisiä jotka kaikki katsoivat minua ja Piccoloa. Tervehdin tuomareita jonka jälkeen aloin suorittaa rataa. Kun olin tekemässä käynnistä laukaan siirtymistä Pikku pusähtyi ja alkoi hinkkaamaan harjanjuurtaan maneesin seinään enkä saanut Ponia liikeelle ainakaan viiteen minuuttin. Kaunis kisakampaus oli entinen. Poni näytti huvittavalta ja minua alkoi naurattaa. Osa leteistä oli auennut osa oli vielä nutturalla ja jotkust olivat vielä leteillä.jatkoin radan suorittamista joka meni hyvin lukuun ottamatta muutamaa pukkia laukassa. Tullessamme maneesista pois muutamat hoitajat alkoivat nauraa Piccolon harjalle. Talutin Piccolon talliin ja purin siltä viimeisetkin letit pois ja laitoin sille martingaalin ja jännesuojat. Laitoin ponille loimen ja jäähdyttelin hetken sen kanssa ja menin hyppäämään muutaman harjoittelu esteen. Sen jälkeen vein Pikun karsinaan siksi aikaa, että menin tutustumaan rataan.
Odotimme Piccolon kanssa maneesin ulkopuolella melko kauan vuoroamme. Kävelimme ympyrää molempiin suuntiin loimipäällä. Ennen maneesiin menoa otin siltä loimen pois ja lyhensin hieman jalustimia. Katsoin hetken ratajaa ja kävin sen mielessäni lävitse ennenkuin annoin tuomarille merkin, että olen valmis. Mietin mielessäni kuinka kauan siitä oli kuin olin viimeeksi mennyt esteitä. Katsoin vielä hetken rataa ja nostin sitten laukan ja aloitin. Ensimmäinen este sujui hyvin. Toisella esteellä Pikku hyppäsi todella läheltä ja nappasi samalla tekokukkaset mukaansa. Seuraavaksi olisi sarja este. En ole koskaan ollut hyvä sarjaesteillä, mutta nyt ne sujui hyvin viimeisenä oli trippeli jonka alla oli sininenpatja kuvaamassa vettä. Viimeisellä esteellä jäin hieman jälkeen hypyssä, mutta hyvin onnistu. Kun poistuimma maneesista Pikulla oli vieläkin suussaan tekokukkaset. Laskeuduin ponin selästä otin kukkaset sen suusta ja laitoin sille loimen ja vein talliin juomaan ja odottamaan, että pääsisimme viimeiseen osioon. Annoin Pikulle vähän heinää, että se saisi energiaa. Sillä välin kun Piccolo huilasi karsinassa menimme muiden hoitajien kanssa kävelemään kenttäosion radan. Juttelimme kommelluksista mitä aikaisempien ratojen aikana oli käynyt.
Tullessamme takaisin tallille meille tarjottiin mehua. Jonka jälkeen suoritettiin kenttäosion veryttely. En laukannut Pikulla kuin vähäsen veryttelyssä molempiin suuntiin, että se sitten jaksaa kunnolla itse kilpailussa. Ennen minua meni kolme eri ratsukkoa. Odotimme pojan kanssa vuoroamme lähdössä. Olin ottanut siltä jo loimen pois. Tarkastin vielä satulavyön ja jalustimien hyvän pituuden. Sitten olikin jo aika lähteä matkaan. Piccolo temppuili lähdössä laukan nostossa ja lähti vain kiitoravia suostumassa laukkaamaan. Minun piti monesti hiljentää vauhtia ja yrittää nostaa uudelleen viidennen yrityksen jälkeen Pikku nosti laukan. Nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin ponin laukata vapaasti. Pian vastaan tuli ensimmäinen este. Hidastin hieman laukkaa. Piccolo hyppäsi esteen pitkästi ja horjahdin hieman, mutta pysyin hyvin kyydissä. Kaksi seuraavaakin estettä meni hyvin. Kolmannelle esteelle Pikku siirsi raviin enkä saanut laukkaa enää nostettua joten este ylitettiin ravissa. Esteen jälkeen poni ilmeisesti näki taas vihreitä miehiä koska lähti pukkilaukkaa melkein seuraavalle esteelle asti. Kumma kyllä sain ohjattua ponia vaikka se pukittelikin. Neljäs ja viides este meni hyvin. Kuudennen esteen Piccolo hyppäsi korkealta ja valahdin kaulalle mutta onnistuin nousemaan takaisin satulaan jonka jälkeen istuin kevyeeseen istuntaa ja annoin ponin laukata maaliin niin kovaa kuin sen jaloista lähti maalissa Pikku pysähtyi yllättäen ja minä putosin ponin eteen istumaan komealla voltilla. Istuin maassa kuin pieni lapsi hiekkalaatikolla. Kypäräni oli valahtanut silmille ja minä nauroin. Kun nostin kypäräni ympärilläni oli pienehkö lauma ihmisiä katsomassa olenko kunnossa. "Kaikki hyvin" sanoin virnuillen ja nousin maasta. Valkoiset ratsastus housuni olivat takaa päin mutaiset. Yritin pustata likaa mutta se ei lähtenyt. Toivoin vain, että se lähtisi pesussa pois.
Talutin Pikun karsinaan ja otin siltä varusteet pois ja laitoin sille loimen. Toin Piccololle kasan heinää ja tarkastin juoma-astian toimivuuden, ettei se ollut jässä joka olisi ollut ihme koska ulkona oli lämmin sää ja nolla keli. Annoin Piccolon juoda kun rapsutin sen kaulaa. Kävin hakemassa sille pari porkkanaa repustani ja menin sitten katsomaan muiden saapumisia kentäosiosta ja odotellen palkintojen jakoa.
(maastorata ei aivan pidä paikkaansa kun kirjotin ennen kuin olit tuolla oli tuo rata ;s toivottavasti ei haittaa)
|
|
|
Post by Anne on Mar 2, 2008 21:02:47 GMT 2
Xeni: ei haittaa, eikä vaikuta "suoritukseesi". Oma vikani, kun en aiemmin saanut rataa tehtyä...
|
|
|
Post by Anne on Mar 2, 2008 21:14:12 GMT 2
Lilly: Lainasin röyhkeästi siun piirtämää ratakuvaa esteosuutta varten.
|
|
|
Post by Carkki on Mar 3, 2008 15:42:48 GMT 2
Heti aamusta saavuin tallille. Leevi oli jätetty sisälle riehumaan pyynnöstäni, siellä se ei ainakaan niin paljon kuluttaisi itseään, kuin ulkona. Vaikka kouluosuus ratsastettaisiinkin heti ensimmäisenä aamulla, eikä esteosuus. Tallikäytävillä parveili innokkaita kisoihin osallistujia hevostensa ympärillä. Kipitin suoraan toimistoon jossa olivat jo Brenna ja muutama muukin hoitaja tekemässä ties mitä. Istahdin penkille heidän viereensä ja kaivoin repustani kisahousut, hiusharjan ja kilpailunumeron. Harjasin pitkät hiukseni siisteiksi ja kiinnitin ne nutturalle. Kävin vessassa vaihtamassa kisahousut ja vaihdoin vielä toppatakkini hieman siistimpään mustaan kisatakkiin jossa luki selässä: Seppeleen ratsastajat. Ja takin taskun kohdalla luki tietenkin Letkajenkka. Kilpailunumeroni oli 4 joten olimme aika alussa. Kiinnitin siis numeroni vielä takin päälle ja sitten urakoimaan.
Kävin hakemassa varustehuoneesta harjat ja tallustin Leevin luo. ”Hello boy!” huudahdin astuessani karsinaan. Aloitin urakan eli toisin sanoen harjaamisen. Kesti siinä ainakin puolisen tuntia puunatessani eiliset maneesin pölyt pois. Ennen kuin nakkasin varusteet selkään, niin vaihdoin estesatulan alle vielä valkoisen satulahuovan jossa luki jälleen Letkajenkka. Sitten vielä tavalliset meksikolaisella turpahihnalla varustetut mustat suitset päähän ja viltti selkään. Heppa oli valmis ja minäkin melkein. Kunhan vielä kypärä päähän, silaus huulikiiltoa ja matkaan. Kävelimme ja ravasimme ulkona kentällä tehden voltteja ja taivutuksia, en laukannut, koska siitä Leevi olisi liiaksi kuumunut. Sitten vain odottelimme hetken sisään pääsyä. Emme kerenneet odottaa kauaa, kun jo pääsimme sisään maneesiin.
Ravasimme harjoitusravissa sisään ja tervehdin tuomaria. Lähdimme harjoitusravissa vasemmalle ja käänsin keskiympyrälle. Leevi myötäili pidätteitäni, koska ori meinasi hieman kuumentua. Sain sen hallintaan ja jatkoimme vielä hetken harjoitusravissa. Sitten keventelin keskiravissa kolmikaarisen kiemurauran jolla horjahdin hieman polleni kiihdyttäessä ravia. Pidätin jälleen ja Leevi vastasi potkaisemalla kipakasti taaksensa, mutta hiljensi kuitenkin. Vaihdoimme suuntaa ja teimme pääty-ympyrän ja keskiympyrän. Leevi taipui onnekseni hyvin ja pärskähteli innoissaan. Teimme pohkeenväistötkin molempiin suuntiin ja Leevi meni hiukan töksähtelevästi vasempaan suuntaan, mutta ihan siedettävästi. Sitten saimme laukata jossa sain kokea jännityksen hetkiä lumien tullessa alas katolta. Onneksi laukkasimme jo valmiiksi, mutta sain kyllä aika paljon pidätellä, jotta olisimme jälleen tasapainossa. Koulukoe sujui siis hyvin suurin piirtein ja saimme ihan hyvät pisteetkin. Estekoe ratsastettaisiin heti, joten emme menneet talliin, vaan jäimme ulos.
Kävelimme ensin hetken kentän ulkopuolella, mutta menimme kuitenkin pian sisään kentälle. Ravailimme suuria ympyröitä ja teimme hieman eteen-alas-liikettä. Jonka jälkeen Leevi oli jo aika rentoutunut ja pystyimme laukkaamaan ympäri kenttää. Hyppäsin vielä 50cm estettä kolmisen kertaa. Ja Leevi tuntui hyvältä heti. Ihan pian meidät jo kuulutettiin sisälle maneesiin.
Leevi höristeli innoissaan korviaan kun laukkasimme estekenttää ympäri. Ollessani valmis Anne vihelsi pilliin ja lähdimme laukkaamaan ensimmäistä estettä kohti. Se oli vihreäkeltainen okseri jonka korkeus oli noin 65cm. Pidätin oriani ennen estettä, jottemme menisi liian lujaa sitä kohti. Menimme yli hienosti, ainakin tarpeeksi korkealta. Käänsin katseeni heti lähellä olevalle kakkos esteelle. Kuin kumipallo se loikkasi innoissaan yli ja pukitti rajusti. Lensin kaulalle ja menetin jalustimeni. Yritin hidastaa hieman vauhtia, mutta Leevi ei halunnut. Kuin ihmeen kaupalla, se jatkoi oikealle esteelle, eli sarjalle ja minun täytyi vain roikkua kyydissä. Sarjan jälkeen sain jalustimet takaisin. Sieltä jatkoimme vasemmalla olevalle korkealle pystylle ja Leevi oli täynnä puhtia, kuten aina ja menimme yli reilulla ilmavaralla. Seuraava oli kentän melkein keskellä oleva muuri, jota hipaisimme, mutta emme onneksi tiputtaneet. Vielä viimeinen oikealla ja sekin mentiin yli. Jes! Saimme puhtaan radan heti ensimmäisissä kisoissamme! Laukatessamme hetken jostain kuului rysäys, Leevi säikähti ja minä lensin. Mutta onneksi ei sattunut mitään ja nappasin orini kiinni ja talutin sen ulos punastellen. Kukka toi luokseni viltin, jonka nakkasin orin selkään. Taluttelin Leeviä hetken ulkona jonka jälkeen vein sen talliin. Siellä riisuin sen nakuksi, mutta heitin kuitenkin talliloimen selkään. Jaakko toi hevosillemme heiniä ja me pääsimme kahvitauolle. Siellä xeni kertoi kuinka Pikku oli syönyt tekokukat yhdeltä esteeltä ja nauroimme ratketaksemme muidenkin mokille.
Noin kahden tunnin päästä palailimme talliin ja hoidimme hevoset valmiiksi maastokokeeseen. Leevi oli jälleen pirteänä kuin peipponen ja sen hyppiminen meinasi käydä hermoilleni. Sain kuitenkin sen valmiiksi ja menimme ulos muiden perässä. Nousin selkään ja lähdimme joukolla kävelemään kohti maastoesteitä. Lämmittelimme siis matkalla ja olimme täysin valmiita ensimmäisen lähtiessä matkaan. Toinen, kolmas, sitten me. Nostin laukan ja Leevi lähti rullaamaan kohti maastoesteitä. Lähdimme aika lujaa menemään kohti estettä, mutta kuitenkin hallitusti. Lensimme yli helposti ensimmäisestä esteestä ja jatkoimme toiselle. Sekin meni ongelmitta, samoin kolmaskin. Ne olivat helppoja ja pieniä tukkiesteitä. Seuraava oli ollut viimeksi Leevistä hiukan pelottava autonrengaseste ja oli se nytkin pelottava. Meinasimme kieltää, mutta karjumisellani ja parilla raipan napautuksella menimme yli. Jatkoimme aika kovaa eteenpäin kohti venettä jonka yli menimme helposti. Sitten oli kolme korkeaa tukkiestettä, jotka eivät onneksi olleet pelottavia ja annoin Leevin rauhoittua. Seuraavalle saapuessamme oli Leevi jo rauhoittunut ja menimme vesiesteen yli helposti. Jatkoimme matkaa viimeisille esteille. Toinen joka oli vain kolmisenkymmentä senttiä korkea, mutta hieman pidempi kuin muut, meni helposti, samoin viimeinen leveä tukkieste. Rauhoitin hieman ennen kuin saavuimme kestävyysalueelle. Annoin Leevin valita vauhdin ja menimme aluksi rauhallisemmin, mutta kun saavuimme laukkapolulle, lähti Leevi oikein kunnolla revittelemään ja nautin vain vauhdista.
Maastokin sujui siis erittäin hyvin ja palailin Chaon kanssa Seppeleeseen. Hoidimme hevoset kuntoon ja päästin Leevin ulos riehumaan. Sitten menimme palkintojen jakoon…
|
|
|
Post by Johanna on Mar 3, 2008 18:51:15 GMT 2
Mitäpä tuosta ;D Minulta saattaa tulla tarina vähän myöhässä, kun en ole nyt kamalasti koneen äärellä.
|
|
|
Post by Carkki on Mar 4, 2008 10:26:55 GMT 2
Kirjoitelkaas muutkin
|
|
|
Post by Ada on Mar 4, 2008 21:13:49 GMT 2
Mari näytti hienolta, tamma kulki kuolaimella, kaula pyöreänä ja niska ylhäällä, karva kiilsi ja sykeröt eivät olleet vielä purkautumispisteessä – sietikin näyttää kaiken sen jälkeen! Olin tuhlannut vapaapäiväni hukkumaisillani satulasaippuaan tamman varusteiden ja omien saappaitteni kanssa, ja tänä aamuna olin ollut tallilla aikaisemmin kuin aurinko – puunaamassa ruskeaksi taantunutta kimoa takaisin edustuskuntoon ja pistelemässä neulalla sormeeni sykeröiden kanssa. Mari ei kuitenkaan osannut olla ylpeä panostuksestani, tamman korvien välistä olisi varmaankin noussut pieni savupilvi jos se olisi joutunut tekemään vielä yhdenkään laukanvaihdon tai etuosakäännöksen, neiti ei selvästi osannut ajatella parastaan.
Rätinää. Vaativa ääni takaraivossani joka käski minua kuuntelemaan mitä siellä sanottiin. Ääni selkeytyi. ”…prosenttia, kiitos! Seuraavana radalle Dreamer hevosellaan Black Blade, valmistautuu Ada ja Merryhoof.” Ravistin päätä selkeyttääkseni ajatukseni ja kertasin nopeasti radan itsekseni mutisten, polkaisin Marin raviin ja kävin heittämässä kouluraipan maneesin nurkkaan, jos joku söisi sen niin saisi kuulla kunniansa. Lisää rätinää, nyt kuulutettiin meitä radalle, raviympyrä ennen lähtömerkkiä jonka kuullessaan Mari sai sydänkohtauksen ja pomppasi vähintään puoli metriä ilmaan, nopea pidäte ja radalle harjoitusravissa tammaa kannustaen että emme olisi peruuttaneet takaisin samaa tietä mitä radalle tulimmekin.
”Seiso nyt” puoliksi tiuskaisin ja puoliksi kuiskasin Marille joka yritti tarkastella tuomareita jokaisesta vinkkelistä kaula vispaten kuin käärmeellä. Tein nopean tervehdyksen – jonka takia taatusti sain pitkän miinuksen – ja nappasin ohjat takaisin käteeni, tunne oli huomattavasti turvallisempi kun hevonen oli kahden käden päässä eikä vain yhden. ”Harjoitusravia, eteen, eteen, eteen!, vasemmalle, kaula alas senkin kameli!” kertasin päässäni ja yritin saada Marin kiinnittämään huomiota minuun eikä siihen hemmetin ihmissyöjäpöytään. Ratsastus oli kuin olisi ajanut vanhalla Ladalla, tammalla oli vaihde tahmea päällä ja yritin saada ruosteisen vaihdetangon siirtymään vaihteeseen aktiivinen.
Sitten ympyrä tänne, suunnanvaihto ja ympyrä tuonne. Puolipidäte, sisäpohkeen siirto, laukannosto ja kiukkuinen hännänheilautus kun kuolain suussa esti tammaa painamasta kiidossa aidoista läpi. Vähän epätoivoista sahausta jotta pää pysyisi edes jotenkin alhaalla eikä yläilmoissa, pohkeet kiinni ja lisäys laukassa keskihalkaisijalla, sitten käyntiin. Käyntiin! Ei ravia, vaan käyntiin! Kiskaisin Marin lyhyestä ravista käyntiin ei-niin-hellävaraisesti ja valmistelin väistöt. Onneksi olin junnannut tamman kanssa kaikkea turhaa alkuverryttelyssä, se maksoi nyt vaivan kun en joutunut tappelemaan jokaisen sivuaskeleen kanssa. ”Hyvä Mari” kuiskasin karvamopolleni ja ravia, väistö ravissa, ravipysähdys epätasaisin jaloin, lisää ravia, voltti pitkälle sivulle, keskihalkaisijalle, hevosen pää alas viimeistään nyt!, pysähdys, tervehdys ja kurvaus pois radalta.
”Hieno otus sinä olet – usko pois vain” naurahdin ja liu’uin alas satulasta kentällä. Arpaonni ei ollut suosinut meitä, kouluradan suorittaminen ensimmäisenä oli hyvää tuuria mutta se että maasto-osuus alkaisi jo reilun puolen tunnin päästä ei, liian pitkä aika ratsastettavaksi mutta talliinkaan ei kannattanut viedä. No, mitäs me tässä, kävellään kenttään ympäri kauan ja vielä kauemmin, niin kauan että päässä pyörii. --------------------
Kiskoin lähtönumeron nauhat tiukemmalle ja onnistuin saamaan koko hökötyksen umpisolmuun – aivan sama kunhan päällä pysyy. Mari oli vielä energinen, luimisteli sekä esitteli takajalkojaan epäonnekkaalle Taigalle joka oli sattunut kurvaamaan liian läheltä, kohta pamahtaisi. Mutta tällä kertaa se ei ollut kavio joka pamahti vaan pohkeeni, Mari luimisti korviaan, pukkasi mielenosoituksellisesti, mutta ei päässyt potkaisemaan Taigaa. Tiellä ravailu ja vuoron odottelu sai Marin hulluksi, ”päästäkää meidät jo radalle!”
”Hyvää matkaa, tulkaa te kimot ehjinä takaisin” lähettäjä naurahti minulle ja Marille ja päästi meidät tieltä eteenpäin. Tamma ei paljoa kannustusta kaivannut ja laukka lähti paikoiltaan, Mari laukkasi ensimmäiset askeleet pitkinä ja täysin hallintakykyni ulottumissa, muutama suuri pidäte ennen estettä ja rukous jumalalle että pääsisimme hengissä tästä yli. Sitten seuraava tukki nyt jo muutaman hillitymmän laukka-askeleen jälkeen, puu ja rengas-sarja jonka välissä raippa kaulalle, vene jolla liian pitkä hyppy, lapa edellä puskaan, puskasta ehjänä takaisin radalle, huolelliset hypyt tukeille, vesieste, iik! Vesi oli kylmää ja märkää, Mari oli laskeutunut fiksuna otuksena suoraan lätäkön keskelle ja saanut aikaiseksi tsunamiaallon ja monsuunisateen. Vettä valuvina ravia pois altaasta, puskaratsastusta takaisin tielle – ”Anne perkele, tie on huono vesiesteeltä! Epämääräistä sensuroitua kiroilua puhekuplan verran.” – laukannosto juuri ennen sarjaa, raippa, hyppy, raippa, hyppy, raippa, hyppy, laukka takaisin kontrolliin, huolellinen sihtaus kolmiolle ja yli. Syvä huokaus.
”Se on rusakko, idiootti!” kivahdin ja roikuin Marin kaulalla ohjista kiinni pitäen tamman painaessa neliä peltoa pitkin. Onneton rusakkoraasu oli tunkenut päänsä pellosta korvat söpösti heiluen juuri Marin painaessa ohi – mitä muuta tammalta voisi odottaa kuin hillitön pakokauhukohtaus, pukkisarja ja suoraan peltoon. Onneksi sentään suunta oli oikea ja olin vielä selässä, positiivinen ajattelu on kaiken aa ja oo. Marista saisi muuten mainion pääsiäispupun rusakkoa tuuraamaan jos se haluaisi vapaalle, tamma pomppi jo kuin parahin jänis ja noilla korvilla pääsisi lentoon. Valkoinenkin se oli.
”Vielä viimeinen laukkapätkä” tokaisin Marille ja annoin tammalle ohjaa venyttää kaulaansa. Tamma oli jo ohjelmanumeronsa esittänyt pellolla rusakon kannustavan ja innoittavan läsnäolon kera, ja nyt laukkasuoran päässä häämötti maaliviiva. Maaliviivan yli. ”Eikä, lisää puskaa!” Ja suoraan puskaan kun laukka vain rullasi eteenpäin ja eteenpäin. ”Puskajusseja me ollaan kaikki, ollaan kaikki…” --------------------
Huokaisten kiskoin hikiloimen pois Marin päältä ja heitin sen epämääräiseksi mytyksi tallin käytävälle. Sitten vielä nopea harjan esittely tammalle, suojat jalkaan, satula selkään, suitset päähän ja menoksi. Onneksi nyt olimme saaneet vähän pidemmän tauon ja karvakasakin oli päässyt ihan talliin asti, mutta kaurat olivat kyllä jääneet väliin, elämä on rankka, eikös vain?
Ohjasin Marin vielä viimeiselle harjoitusloikalle, siirsin tamman ravin kautta käyntiin maneesin laidalle ja jäin odottamaan vuoroani. Onneksi rata ei ollut hankala – molemmat olivat jo uuvuttaneet itsensä aikaisemmilla osuuksilla, minä enemmän henkisesti pelätessäni mitä kaikkea Mari nyt keksisikään ja murtuisiko lopussa jommankumman niska, ja Mari fyysisesti kaikkien loikkiensa aikana. Mikrofoni rätisi taas tuttuun tapaansa, ”Kiitos Fiialle ja Pellalle, seuraavana radalle saapuu Ada ja Merryhoof.” Anne voisi vähän parantaa ulosantia, sama teksti oli toistunut kouluradalta lähtien. Jospa vaikka näytelmä- tai ilmaisutaitokurssi parantaisi asiaa – kannattaisi kokeilla.
”Jospa ratsastaja vaikka tervehtisi ensinnä” Anne kuulutti virallisena vaikka läpi kuulti pidätelty naurukohtaus. Annoin virneen kohota kasvoilleni ja heilautin raippaa muutaman kerran pääni päällä, se siitä tervehdyksestä, huonompiakin oli nähty. Kevensin ympyrällä esteiden välissä ja odotin lähtömerkkiä, Mari viskoi päätään ja kirosin miksi en ollut ottanut tammalle martingaalia. Fiksuna ihmisenä tietenkin olin olettanut että koulu ja maasto olisivat uuvuttaneet duracellpupuni niin että se ei olisi jaksanut hiitata itseään, mutta mitä vielä. Useimmiten olin väärässä, ehkä siitäkin oppisi elämän aikana jotain.
Lähtömerkki, Mari karkasi laukkaan ennen kuin ehdin edes reagoida, käänsin tai paremminkin kaadoin tamman ensimmäisen esteen kanssa linjalle, puolipidäte ja vähintään metrin ilmavaralla ehdottomalla taidolla ja hallinnalla yli. Oikeassa laukassa alas – hyvä – seuraava pysty tyylillä, sitten hurjan pelottava kolmoissarja. Raippa been ja ceen välissä kaulalle, maiskutusta ja yli. ”Sisäpohje kiinni ja ulko-ohja johtaa, poni mä en näe täältä sun pääs takaa mitään!” murahdin ja yritin kurkistella missä se nelonen olikaan. Mitä muuta voisi odottaa kuin tasajalkakenguruloikka yli ja ratsastaja kaulalla. Työnsin itseni takaisin satulaan ja käänsin takaisin ykköselle yrittävän Marin toisiksi viimeistä pystyä kohti, puolipidäte, harjasta kiinni koska jalustimet eivät olleet jaloissa, ja yli. ”Vielä viimeinen” sihahdin hampaitteni välistä ja käänsin lyhyen tien kutosen matalalle pystylle. Yli. Porttia päin. Eikun jarrutus ja äkkikäännös juuri ennen sitä. Ratsastaja maneesin seinää päin.
”Ja seuraava dokumenttimme käsittelee kimon puoliveritamman pyydystämistä maneesista, hyvää päivänjatkoa.”
|
|
|
Post by Dreamer on Mar 4, 2008 22:27:23 GMT 2
Oli jo aamulla varhain tallilla, mahassa kurisi kun en ollut suupalaakaan pystynyt kotona syömään. Olin ensimmäisten joukossa tallilla valmiina laittamaan hevosta kuntoon ja lähteä törppöilemään radalle. Blade rouskutteli tyytyväisenä tarhassa ruokiaan, kun kutsuin sitä portilta tammma tyytyi vain aluksi hieman katsahtamaan minuun päin mutta päätti sitten että olin mukavampaa seuraa ja lähti reippaalla ravilla porttia kohti. Nappasin tähtipään nopesti kiinni ettei se muuttaisi taas mieltään ja livahdin sen kanssa portista ulos ilman että portilla kiehnännyt Palmikko pääsi karkuun "Äläppä yritä tyttöseni." huikkasin ruunikolle ja pakotin sen peruuttamaan pois portin raosta, sen yrittäessä tunkea Bladen perässä ulos. Lopulta portti oli suljettu ja Palmikko jäi tuiottamaan peräämme kovin orvon näköisenä.
Puunattuani pölyisen Bladen edustavaan kuntoon kävin sen harjan kimppuun, selvitin sen kauniin näkäiseksi, mutten alkanut sen kummemmin letittämään niin lyhyttä harjaa. Hännästä sain jotenkin taiteiltua kauniin kalanruodon ja jalkoihin vedin huolella puhdistetut ja valitut suojat, jotka tottakai täsmäsivät yhteen satulahuovan kanssa joka oli sekin puhdistettu. Myös satula ja suitset olivat kiillotettu edellisenä päivänä kun tekeminen oli ollut vähissä. Loppusilaukseksi vaihdoin päälleni vielä puhtaat ja lähes upouudet valkoiset ratsastushousut, sisaren vanhan ja tuunatun tummensinisen ratsastustakin, pölyistä teipillä puhistetun kypärän ja loppusilaukseksi öljytyt saappaat. Pyörähdin Bladen edessä, tamman toimiessa henkilökohtaisena makuutuomarina "No mitäs pidät?", kyselin mustalta hevoselta joka tyytyi antamaan minulle myöntyvän hörähdyksen. "Ei se Blade sulle vastaa, vaikka kuinka kyselisit sehän on keskittyny täysin ihailemaan itteänsä." Wear tokaisi huvittuneena Taigan karsinasta, "No joo niihän se tietysti, mutta kyllä tosta Taigan tuuheasta harjastaa saa paaljon komeemman kampauksen." sanoin hermostuneesti nauraen vetäessäni hanskoja käteeni, "No joo jos sais ees kunnollisen palmikon aikaseksi. Hermostuttaako?" Wear kysyi kaivaessaan esille suojia, "Arvaa vaan paljonko, mutta alan lämmittelemään niin eiköhän se ees vähän auttais." puhuin melkein itsekseni sillä olin jo tallin ovella menossa lopettaessani lauseen.
Pihalla oli jo muutama muukin lämmittelemässä ja kertaamassa koulurataa, itsekkin kipusin Bladen selkään vähemmän arvokkaasti puuskuttaen ja mutisten. Loppujen lopuksi istuin kuitenkin tyytyväisenä tamman selässä ja tarkistin jalustimet ja satulavyön samalla mutisten puoliääneen koulurataa "Käynnistä laukkaan siinä, suunnanvaihto siellä.." mutisin vielä käynnissäkin ja yritin hahmottaa kirjaimet päässäni kentällä. "Äh eiköhän se mee ihan hyvin." puuskahdin lopulta Bladelle, "Ookkos sä kerrannu sitä häh? Sun pitää jatkaa jos tän dementikon muisti alkaa pätkiin." tenttasin tähtipäältä joka tyytyi tuhahtamaan minun jorinoilleni.
Sitten meidät pyydettiinkin sisään, kysyin ovella vastaantulevalta Nelliltä miten oli mennyt ja sain vastaukseksi pienen hymyn ja ok-vastauksen. Maneesissa ravasimme sisään ja tervehdimme tuomaria ja jatkoin ravissa, aluksi päässäni löi tyhjää mutta kun oli ensimmäisen liikkeen vuoro jostakin muistini pohjukoista sain vedettyä tehtävän päähän. Sama toistui pitkälti koko ohjelman ajan. Yht'äkkiä kimeä pillin vihellys katkaisi volttimme "Unohit nostaa ravin." kuului tuomarin suunnalta ja otin voltin uusiksi, mutta nytpä Blade päättikin että oli sen kauan odotetun laukan vuoro ja sainkin laukan alas nopeasti ja odotin jo uutta vihellystä ja olin mennä täysin sekaisin kun mitään ei kuulunutkaan. Eikö se huomannu ajattelin ymmyrkäisenä kääntäessäni voltille, josta tulikin enemmän vesimelonia muistuttava sokio kuin kaunis pikku ympyrä. "Okei nyt laukka." kuiskasin tammalle ja annoin laukkapohkeet, mutta mitään ei tapahtunut. Ei voi olla totta nytkö se ei muka halua laukata pohdiskelin mielessäni ja annoin pohkeet uudestaan. Olin pudota selästä niin reippaasti Blade painoi kaasun pohjaan ja irrottelikin lyhyen sivun satanen lasissa, sitten sain sen takaisin kauniiseen ja hieman hallitumpaan laukkaan, ainakin toivoin niin. Sitten tuli kummankin ongelma-alueen vuoro, niinkuin koko koulurata ei olisi sitä ajattelin pyytäessäni Bladelta väistöä, ihmeekseni tamma toimi lähes heti ja lähti korvat taaksepäin suunnattuna minua kuunnellen väistämään ensin vasempaan ja sitten oikeaan. Kohta ohi vielä viiminen laukannosto käynnistä ja suunanvaihto ajattelin onnellisena ja annoin Bladelle puolipidätteen ja kun tamma kuunteli minua suhteellisen hyvin pyysin sitä rukoillen nostamaan laukan ja hämmästyin suunnattomasti kun se toimi. Lopuksi tosin sain pienen muistutuksen tähtipään luonnosta sen käyttäessään takajalkojaan korkealla ilmassa pyytäessäni sitä hiljentämään. Luultavasti kukaan ei ollut niin huojentunut kuin me tullessamme pois maneesista, "No koulukoe oli mitä oli mutta esteillä otetaan kiinni, kiitos taitavan opettajan." sanoin silmää iskien Lilylle tämän kysyessä radan onnistumisesta.
Esteosuuden alkuun oli vielä hetki joten annoin Bladen tasata rauhassa hengitystä ja sitten vedin sille loimen suojaksi varusteiden päälle ettei vain kylmä iskisi. Etsiskelin katseellani tallinpihalle perustettua kioskia ja suuntasin määrätietoisesti sinne Bladen kanssa, "Paljonko kuuma kaakao maksaa?" kysäisin Elliltä joka oli juuri sattumalta myymässä, "Se on teille ratsastajille ilmanen. Haluakko nyt tän sun turvaliivin? Vai vasta maastoon sitten." Elli kysäisi osoittaen mustaa turvaliiviäni jonka olin jättänyt kioskiin odottamaan, "Sitten maastoon." sanoin lähtiessäni kävelemään ympäriinsä pitääkseni Bladen liikkeessä ja hörpin samalla kaakaota joka oli jo ekalla hörpyllä polttanut kielen tunnottomaksi.
Kaakaon hörpittyäni änkesin takaisin satulaan, loimen olin jättänyt myös Ellille joka oli oikein kiltisti luvannut vahtia tavaroitani. Ravailin hieman ja otin Bladeen taas tuntumaa, tamma tuntui entistä energisemmältä totesin ehkä hieman tyytyväisenä sen huitoessaan taas takajaloillaan taivaita. Sitten meidät kutsuttiin sisään, ravailin maneesissakin muutaman ympyrön ja palautin radan mieliin ja sitten osoitin olevani valmis, Anne vihelsi pilliin ja nostin laukan. Blade yritti melkeimpä jääräpäisesti tunkea yhden ylimääräisen laukka-askeleen ensimmäisen esteen lähestymiseen, mutta sain sein lopulta tajuamaan että syntyisi aika inhottava kolari esteen kanssa jos se askel otettaisiin ja lensimme yli korkealta ja kovaa. Sitten suuntasin katseeni kakkoselle, jonka kukkakoristeet olivat näyttäneen kokevan jotain epämiellyttävää ehdin huomata ennen kuin taas musta tamma latasi oikein kunnon ponnistuksen esteelle. Alas tulo oli mitä oli mutta matka jatkui silti sarjalle, mielessäni oli vieläkin tarpeeksi hyvin minun ja Bladen estetunti jolla tamma oli yrittänyt roiskaista kaksi viimeistä estettä yhtä aikaa ja nyt valmistelinkin lähestymiset kaikille kolmelle kunnolla. Hidastus, tähtäys ja yli ajattelin mielessäni jokaisen esteen kohdalla, tosin sarjan viimeisellä esteellä Blade latasi kesken kaiken kunnon potkun taakse päin ja pelkäsin enemmän pudotusta kuin että kohtaisin itse maneesin pölyn. Paha enteistä kolinaa ei silti kuulunut, vaikka yleisöstäkin kuului pieni kohahdus. Ja yht'äkkiä neljäs este olikin jo edessämme ja me kummatkin terästäydyimme, selvisimme sarjasta nyt ei pudotuksia ajattelin ja annoin mustalle hevoselle kunnolla ohjaa sen venyessä esteelle ponnistuksen jäädessä aika kauas, mutta ei, ei kolahdustakaan, ei pudotusta iloitsin kääntäessäni tähtipään toiseksi viimeiselle esteelle. Se meni todella helposti ja Bladen korvat kääntyivät jo höröön sen luullessa että olimme päässeet jo läpi, mutta terästäytyi taas kun tajusi minun ohjaavan sitä taas ensimmäiselle ja samalla viimeiselle esteelle. Esteen päällä suljin silmäni ja rukoilin ettei pudotusta tulisi ja hämmästyin aplodeista jotka sain, katsahdin taakseni ja siellä se yhä oli; täysin kunnossa, viimeinen este.
Ennen maasto-osuutta oli ruunsaasti aikaa, enemmän kuin olin odottanut, vein Bladen talliin lepäämään sen tasattua hengityksensä, riisuin sen "alastomaksi" ja vedin loimen suojaksi. Katsoin esteet loppuun ja osan ponien lähdöistä maastoon, sitten hain Elliltä turvaliivini ja palasin Bladen luo. Meillä ei ollut hoppua, annoin tamman rauhassa levätä samalla kun itse torkuin käytävällä unenpuutteessa, yöllä ei ollut uni tullut jännitykseltä ja nyt se oli tiessään huomasin iloisena. Tarkastelin Nelliä, koska tiesin että kun tyttö alkaisi valmistella Fridaa oli aika noussa. Vaikka istuessa tuntuikin väsyneeltä ei se enää vaivannut kun aloin laittaa Bladea kuntoon maastoon. Vaihdoin suojat kuiviin, kuten satulahuovankin, olin ollut tarpeeksi älykäs varaamaan toisenkin tammalle jos eka olisi liian hiessä, ja puin tamman loppuun. Sujautin saappaat takaisin jalkaani, tallikenkien sijaan, paransin poninhäntääni ja asettelin turvaliiviä paremmin.
Ulkona oli vielä muutama ratsukko ennen meitä, joten sain tamman verryteltyä kunnolla ja suunniteltua hieman reittiä valmiiksi. Päätin ottaa aluksi rauhallisemmin ja lopuksi lestävyysosuuden loppussa parantaa vauhtia. Sitten lähdin kulkemaan lähtöä kohden, väkeä oli kerääntynyt jo runsaasti ja jokainen lähetettiin maastoon samalla iloisella tavalla. Sitten tuli meidän vuoromme, saimme lähtömerkin ja kannustin Bladen laukkaan, pian käännyimme ja näin maastoesteet ensimmäisenä tukki. Blade hyppäsi varmasti ja hillitysti yli, toinen este meni myös kuin vettä vain, kolmannella esteellä huomasin tamman alkavan epäröimään ja terästin pohkeeni että pääsisimme yli. Blade kuitenkin pysähtyi ja ehdin jo älähtää turhautuneena mutta sitten Blade ponnisti ja jäin hetkeksi roikkumaan kaulalle ihetyksestä tamman päästessä puun yli. Ehdin juuri ja juuri koota itseni ennen renkaita joista selvisimmekin tuurilla. Vesiesteelle tultaessa olin jo tilanteen herrana, hidastin vauhtia ja Blade kokosi voimaa ponnistukseen liisimme esteen yli ja mahaan tulomme hipoi minusta täydellisyyttä, samalla aiheutimme pettymyksen kaikille jotka olivat kerääntyneet vesiesteelle nähdäkseen meheitä putoamisia hyiseen veteen. Käänsin hymyillen nokan kohti estettä numero 11, selvitimme sen helposti mutta viimeistä estettä Blade taas hieman karsasti mutta tällä kertaa en antanut sen pysöhtyä ja toistaa temppuaan. Sitten alkoi kovin homma, kestävyysosuus, hidastin vauhtia tuntuvasti mutta pidin laukan yllä. Kesantopellollekkin oli kokoontunut hieman ihmisiä, en kuitenkaan jaksanut kiinnittää heihin huomiota vaan tunnustelin tähtipåään vointia. Blade tuntui olevan vielä oikein hyvässä kunnossa ja jaksavan hienosti, tosin enää se ei painanut kädelle kuten lähdössä. Kesantopellon jälkeen käännyin melkein väärälle reitille, mutta tajusin virheen kun eräs katsojista osoitti oikealle johtavaa polkua, äkillisestä suunnan muutoksesta tuohtuneena Blade yritti vetää päätään alas ja pukittaa mutta estin sitä pitämällä pään ylhäällä ja ajamalla hieman eteen "Säästäs voimiasi neitoseni, on matkaa viel jäljellä." toruin tammaa lähes runollisesti. Metsäosuus meni sutjakkaasti ja laukkasuoralle tultaessani näin maalin ja ajoin Bladea eteen, tamma lisäsikin vauhtia yllättävän paljon matkaan verrattuna ja itse liimauduin hetkeksi sen kaulaan karauttaessamme maaliin, kuin cowboyt auringon laskuun...
|
|
|
Post by Carkki on Mar 5, 2008 9:23:46 GMT 2
Adalla ja Dreamerilla ihqut tarinat
|
|
|
Post by Johanna on Mar 5, 2008 15:02:19 GMT 2
Mulla tulee illalla.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 5, 2008 15:54:35 GMT 2
5.3.2008 - kilpailupäivä Puunasin Fridan kiiltäväksi, ja jätin harjan vapaaksi. Häntään tein komean letin, joka kaunisti Fridan takamusta. Esteille laitoin Fridalle valkoisen satulahuovan, jossa oli punaiset reunat. Maastoon ja esteille Fridalle laitoin myös suojat, ihan perus; vaaleanpunaiset. Itse tosin en ollut niin hottis kuin Frida, mutta ei kai minun pärställäni mitään väliä ollut. Esterataan tutustuminen ei vienyt minun osaltani kauan aikaa. Ne oli yleensä helppoja opetella. Tosin Fridaa oli vaikea hallita radalla, kun se paineli minkä jaloistansa kerkesi ja aivan mihin suuntaan tahansa, kunhan sai mennä! Nousin jännityksen vallassa Fridan selkään ja kiristelin vyötä. Frida ei edes luiminut tai hääräillyt paikallaan, ilmeisesti se oli innoissaan kisoista. Olihan viime kisoista aikaakin. Lähdimme Fridan kanssa veryttelemään. Kun aikamme koitti, Frida suorastaan säntäsi kentälle kuin päätön kana. Yritin tervehtiä tuomaria niin, että Frida olisi ollut paikoillaan. Se ei onnistunut. Frida yritti lähteä matkaan epätoivoisena jatkuvasti. Kun saimme luvan lähteä, käskin Fridan liikkeelle. Siinä ei ainakaan ollut ongelmia, Frida nosti innoissaan takapäänsä ilmaan ja lähti kuin ohjus liikkeelle. Frida lähti melkein käsistä, mutta sain sen ennen ensimmäistä estettä kuriin. Frida lennätti minua esteeltä toiselle siihen asti kun vastaan tuli okseri. Frida hidasti paljonkin okserille ja melkein pysähtyi, mutta hyppäsikin viime tingassa melkoisen kenguruloikan esteen yli. Molemmat jalustimet lähtivät ja sain jo melkein maistaa radan pohjaa. Seuraava este mentiinkin ilman jalustimia, mutta selvisimme radasta vauhdista huolimatta, ainakin melkein. Tervehdin jälleen tuomaria. Tuomari antoi luvan lähteä matkaan. Frida ravasi kaula suorana eteenpäin kuin mikäkin kirahvi. Kovan työskentelyn jälkeen sain sen melko kuuliaiseksi ja peräänantoon. Frida tosin sähelsi ja ehti säikkyäkin siinä kouluradan aikana muutamaan kertaan, mitä lie. Kouluosuus taisi mennä pieleen Fridan sähläilyjen takia. Saimme kuitenkin mojovat taputukset jota tietty piti Fridan säikkyä. En tiedä, mikä Fridaan meni sitten maasto-osuudessa. Joko sitä ei enää huvittanut, tai sitten esteet olivat jälleen niin kummallisen näköisiä. Frida kielsi muutamia esteitä ja heitti minut ojaan jälleen. Kirosin koko hevosen, onneksi Frida päätti jäädä odottamaan, ja ratsastin osuuden loppuun. Tosin Frida säikähti ja heitti minut loppusuoralla uudestaan pöheikköön. Olisihan se pitänyt arvata!
|
|
|
Post by Fiia on Mar 5, 2008 16:05:49 GMT 2
Pella korskahtaa, pureskelee kuolainta ja steppasi takajaloillaan. Ohjat valuvat sormieni lomasta löysemmälle, Pella nykäisee päätään ja huokaisee sitten, tunnen sen kylkien kohoavan ja laskevan taas. Tammakin aistii jännittyneen ilmapiirin, ja vaikka kuinka yritän istua rennosti, en pysty kuin miettimään rataa. Missä onkaan pysähdys? Milloin on laukannoston aika? Kun meidät lopulta kutsutaan radalle, rauhoitun. Kyllähän Pella tietää mitä sen pitää tehdä, kai.
Tuuhea, kiiltävä harja heilahtelee edessäni edestakaisin. Pellan ihanan tasainen ravirytmi saa istuntani rentoutumaan ja vihdoin alan nauttia ratsastuksesta, vaikkakin jännitys kaivelee yhä istuinluita. Helppo B ei ole ollenkaan vaikea ohjelma, jankutan mielessäni ja taivutan samalla ponia kaarteen mukaan. Keskiravi on tamman mieleen, mutta se ei yritäkään mitään pukkitaisteluja, kiitos napakan alapohkeeni. Kolmikaarisella kiemurauralla minun pitää ratsastaa sitä lujasti eteen, poni ei yhtään tiedä minne sen pitäisi mennä, minähän se tässä ratsastan… Pella nojaa sisäohjalle ja odottaa, että kääntäisin sen jonnekin ja kenties hiukan maiskuttaisinkin. Sen teenkin, tosin huulet mahdollisimman tiukasti yhteen puristuneina ja niin, että tuomarit eivät sitä huomaa, toivotaan!
Laukannostosta asti kaikki menee pieleen. Pella painaa ohjia ja jyrää kiitoraviin, notkahtaa siitä laukalle ja viskaa komeat pukit päälle. Hammasta purren pysyn selässä kiitos ponin vapaana olevien harjajouhien, pidätän ohjilla ja saan kuin saankin tamman takaisin laukkaan, joskin se on nyt jo jännittynyt ja tikuttaa kuin ikivanha Bernina. No, laukkaa kuitenkin! ------------
Esteitä Pella on kyllä hyvä, vakuutan itselleni noustessani myöhemmin samana päivänä takaisin hoitoponini selkään. Vaikka kouluohjelma menikin hiukan pipariksi, esteet eivät tule menemään. Rapsutan tammaa säästä ja intoa puhkuen ratsastan sen verryttelyyn. Kilpatunnelma on taas päällä enkä voi muuta kuin nauraa itsekseni, kun katselen verryttelykentän touhuja – monen monta hevosta temppuilemassa jännityinene ratsastajineen, mutaiset puomit joutuvat kovalle koetukselle…
Esterata alkaa pienellä okserilla, joka ei minua pelästytä, mutta saa Pellan nostamaan reippaan laukan ja säntäämään korvat hörössä liikkeelle. Annan sen valita itse ponnistuspaikan, mutta kun toiselle esteelle kääntyminen menee myöhäiseksi, toppuuttelen ponia hiukan ja tuon sen hitaassa temmossa pystylle. Este ylittyy vauhdilla ja pelottava kolmoissarja lähenee lähenemistään. Pellakin epäröi, huiskii hännällään ja nostelee päätään nähdäkseen sarjan paremmin. Annan sen katsoa estettä vaikka omat tunteenikin ovat pinnassa. ”Hyppää, ei hyppää, hyppää, ei hyppää, HYPPÄÄ!” kiljaisen lopulta. Pella luimistaa korviaan, jännittää takajalkansa ja lennähtää kuin kenguru yli pelottavan esteen. Löysään ohjaa, hihkun innoissani kuin ensimmäistä kertaa laukan nostanut alkeiskurssilainen ja taputan tammaa, joka jää sarjan jälkeen aloilleen huohottamaan.
Hetken kuluttua tajuan olevani yhä radalla ja nostan hätäisen, uskoakseni väärän laukan, ohjaten ponin neljännelle esteelle, joka on pysty kuten edellisetkin. Lähestyminen on tahmea, Pella ei ole vieläkään toipunut sarjasta, mutta yli mennään suomalaisella ja ruotsalaisella sisulla. Esteen jälkeen kerään tipahtaneet ohjat, otan jalustimet takaisin jalkaan ja kurvaan toiseksi viimoiselle esteelle, jonka poni hyppää valtaisalla loikalla. Viimeinen este – ryminää – ja kiitolaukka maalin, hengissä ollaan vielä toistaiseksi! ------------
Maastoesteitä on onneksi jo treenattu, joten ne eivät saa minua vapisemaan. Jännittää kuitenkin. Pidän ohjilla Pellan aloillaan odottaessani lähtömerkkiä. ”Ratsasta!” minulle hihkaistaan. Painan pohkeeni Pellan kylkiin, nieleskelen ja keskityn ratsastamiseen. Levännyt tamma laukkaa napakasti ja määrätietoisesti. Ensimmäinen este ilmestyy näkyviin tuoden mukanaan jännityksen aallon, Pellakin intoutuu; nyt hypätään! Tuen pohkeella neidin yli esteen, jarruttelen laukkaa seuraavalle ja yli taas. Kaatunutta puuta poni jännittää selvästi. ”Mene vaan, Pella pieni, hyppää pois, hyppää pois vaan”, höpisen mielipuolisesti ja taputtelen Pellan hionnutta kaulaa. Tamman askeliin tulee uutta varmuutta, joka kuitenkin kaikkoaa rengasesteelle mentäessä. ”Hyppää pliis, jooko”, maannittelen ponia. Pella hiljentää vauhdin raviin ja ponnahtaa yli hiukan liian kaukaa. Veneestä neiti kuitenkin tykkää ja meinaa sen jälkeen lähteä niin lujaa, että käännöksestä tulee hankala ja puskat rytisevät.
Yksiu suora takana, aika monta edessä… Seuraavat neljä estettä sujuvat ilman hankaluuksia, mutta niiden jälkeen tulee kunnon kurvi veteen, jota en ole ennen reenannut, en Pellan kanssa tai muutenkaan. Siihen tamma odotetusti pysähtyy, laskeutuu melkein kintereilleen ja kääntyy tallille päin. Ripeällä kädellä ohjaan sen uudestaan veden eteen. Aika kuluu, poni seisoo ja minä olen jähmettynyt sinne selkään. Pella kuopii, pärskähtää, huokailee ja kun lopulta uskallan taas painaltaa pohkeilla tamman kupeita, se marssii veden läpi tyynesti. ”Oliko niin hankalaa”, Pella tuntuu nauravan ja lähtee innokkaasti laukkaa pitkin puskia kolmoisesteelle, joita se katsoo ikävystyneesti ja lompsii yli. Puhtia saadaan taas leveälle tukille, jonka poni ylittää hyvällä hypyllä. Painaudun lähemmäs Pellan kaulaa, raaputan hiukan sen harjanjuurta ja puristan taas pohkeillani sitä. Poni pärskähtää, jännittyy ja ampaisee matkaan. Vain pitkä pätkä kuin tehty laukkaamiseen, minä ja erihieno russ. ”Jipii!” kiljaisen innoissani niin että metsä kaikuu.
|
|
|
Post by wear on Mar 5, 2008 18:47:03 GMT 2
Kenttäkisat 5.3. Vatsanpohjassa lenteli perhosia melkein samalla tapaa kuin silloin, kun ensimmäistä kertaa tallasin Seppeleeseen johtavaa hiekkatietä pitkin. Fiia käveli varsin rauhallisen näköisenä vierelläni, olimme menossa samaa matkaa tallille. – Eikö sua jännitä yhtään? Kysyin tytöltä, joka kohotti kulmiaan katsoessaan minuun. – No tottakai, mitä sä luulet? Tämä heitti, ja naurahti. – Sä vaan näytit niiin rauhalliselta. Sanoin hymyillen. Pian saavuimmekin Seppeleen pihalle. – Taiga ja Pella on ponitarhassa. Fiia huomasi tähyillessään tarhoille päin. – Ja ihan likaisina, yök! Puhahdin, ja kävelin reippain askelin tarhan portille. Ponit nostivat molemmat päätään viheltäessäni. – Taigaa! Hophop tännepäin! Kutsuin ponia, joka hirnahti ilahtuneena ravatessaan lähemmäs. Ruokkoamattomat, ja mutaiset, juuri rapakosta ylös nousseet ponit juoksivat perätysten portille. – Voi ei. Noiden puhtaaksi saamiseen menee aika pitkä tovi.. Fiia huokaisi. Ojensin Taigalle sille varaamani porkkanan, ja poni ahmaisi sen yhdellä suupalalla suihinsa. Kurotin sitten nappaamaan Taigan riimusta kiinni. Myös Pella sai Fiialta näkkäriänsä. Napsautettuani riimunarun Taigan riimuun kiinni, ja Fiiankin kiinnitettyään hoitoponinsa riimunarulla, lähdimme taluttamaan poneja perätysten kohti tallia. Puolessa välissä pihaa Taiga hypähti pelästyneenä sivulle maassa lojuvaa muovipussia karkuun, saaden minut kupsahtamaan märkään maahan selälleni. Hetken en saanut kunnolla happea, ja makasin vain aloillani. – Oletsä kunnossa? Fiia kysyi läheltä, ja auttoi minut pystyyn. – Enköhän. Ähkäisin. Taiga seisoi muutaman metrin päässä päätään riiputtaen, parka luuli varmaankin tehneensä jotain todella kamalaa. Hiukan huolissaan Taiga seurasi, kun nousin varovasti ylös maasta, ja kävelin sen luokse. – Ei hätää muru, mä oon ihan kunnossa… Puhelin ponille pidätellen huulilleni pyrkivää hymyä. Poni oli vain niin kovin suloinen moittiessaan selvästi itseään todella rankasti. Fiiaakin hymyilytti tämän seuratessa vierestä Taigan anteeksipyytävää tuuppausta olkaani. Tallissa riisuin Taigalta tämän ulkoloimen, ja kiikutin sen varustehuoneeseen kuivumaan. Otin sitten Taigan harjapakin mukaani, ja kannoin sen Taigan karsinalle. Poni odottelikin jo siellä minua kurotellen turvallaan karsinan oven yli. – Tullaan tullaan Taiga-tyttönen. Touhusin, ja nappasin karsinan oven koukusta Taigan riimun mukaani. Pujotin riimun sitten Taigan päähän, ja otin ponin käytävälle harjattavaksi. Uteliaana poni kääntyili ja vääntyili, eikä suostunut seisomaan hetkeäkään paikallaan. Kenttäkisojen lähestyessä oli tallissa jo täysi tohina, ja Taiga halusi luonnollisesti nähdä kaikki tapahtumat, eikä näin suostunut hetkeksikään seisahtumaan aloilleen. Niinpä otin Taigan irti käytävältä, ja talutin sen takaisin omaan karsinaansa. – Jospa nyt saataisiin sua vähän hoidettua edes… Puhahdin, ja tartuin kumisukaan. Taiga huokaisi, ja tuuppasi käsiäni hellästi. Melkein tunnin loputtomalta tuntuneen kuuraamisen ja puunaamisen jälkeen sain Taigan itseäni tyydyttävään kuntoon. Eihän ponin karvaa kovin kiiltäväksi saanut pörröisen talvikarvan takia, mutta nyt se oli edes hiukan siistimpi. Vielä näpräsin Taigan häntään letin, ja laitoin sen pörröisenä joka suuntaan hapsottavan harjan näteille sykeröille. Sitten heitin Taigalle puhtaan viltin päälle, ja kiirehdin varustehuoneeseen suitsia ja satulaa putsaamaan. -----------------------------------------------
Vihdoin ja viimein istuin Taigan selässä, ja odotin vuoroamme päästä kouluradalle. Lämmittelyt olivat sujuneet suhteellisen hyvin - jos ei otettu huomioon Taigan heittämiä ilopukkeja, tai pään viskomista… Poni allani tanssahteli hermostuneesti, ja kun viimein meidät pyydettiin radalle, oli Taiga todella levoton. Minun jännittämiseni ei auttanut asiaa juuri laisinkaan, ja Taiga käänteli varautuneena korviaan. Hengitin muutaman kerran syvään, ja ohjasin Taigan sitten kentälle. Tervehdin suu tiukkana viivana tuomareita, ja sain luvan aloittaa radan. Radan jälkeen muistin vasta hengittää. Naama punaisena ohjasin Taigan ulos kentältä, ja pysäytin sen hetkeksi vetääkseni henkeä. Ihan hyvinhän kouluosuus oli mennyt, kun alkukankeus oli saatu häviämään. Taiga suoritti tehtävät hyvin, mutta tuntui kankealta ja liikkui mekaanisesti. Noh, esteillä sitten petraisimme, ajattelin. ----------------------------------------------------
Olimme Taigan kanssa heti ensimmäisiä esteradalla. Ratsastin kentälle luottavaisin mielin. Veryttely oli sujunut ihan nappiin, joten varmasti radallakin menisi hyvin… Nostin laukan tervehdittyäni tuomareita. Ohjasin Taigan ensin voltille, ja sen jälkeen aloitin okserilta, jonka yli Taiga liiteli vaivattomasti. Sitten aika tiukka käännös kakkoselle, jonka hyppäsimme jumppasarjan. Pidäte –hop – maiskutus – hop – pidäte – hop. Jumpan jälkeen kaarsimme neloselle, joka osoittautuikin aika vaikeaksi. Lähestyimme pystylle vinosti, ja Taiga oli aikeissa kieltää. Painoin kuitenkin viimehetkellä pohkeilla napakasti, levitin hiukan käsiäni, ja maiskutin: Taiga loikkasi lähes paikaltaan esteen yli, ja matka jatkui kiitolaukassa viimeisien esteiden yli. Maaliviivan ylitettyämme taputin Taigaa hymyillen kaulalle, ja kehuin rohkeaa tammaani runsaasti. ----------------------------------------------------
Maastoosuuden alkaessa Taiga oli jo aika väsynyt ahkeroituaan jo kentällä esteiden ja koulukiemuroiden parissa. Tamma ei jaksanut enää oikein innostua ravatessamme kohti lähtöpaikkaa. – Koita jaksaa vielä vähän, jooko? Rohkaisin Taigaa, ja saatuamme lähtömerkin nostin laukan, ja laukassa lähestyimme esteosuutta. Kun ensimmäinen este ilmestyi näkyviin, Taiga käänsi korvansa hörölle, ja kiihdytti vauhtiaan laiskasta laukasta reippaampaan. Myötäilin mukana hypyssä Taigan ylittäessä tukkiestettä, ja tasapainossa jatkoimme seuraavalle. Maastoesteet olivat sujuneet todella hyvin viimeiseen esteeseen asti. Epäillen Taiga katseli kolmionmuotoista, leveää estettä, joka kohosi korkeana sen edessä. Poni yritti singahtaa esteen ohitse vasemmalta. Napautin kevyesti raipalla Taigaa, ja poni loikkasi korvat tympääntyneessä luimussa esteen ylitse isolla ilmavaralla. Taputin Taigaa kaulalle laukatessamme kohti peltoa, jossa meitä odotti vielä kestävyys osuus. Pellon reunalla hidastin Taigan raviin. Poni puuskutti nyt aika kovasti, joten annoin ohjien liukua vähän pidemmiksi, ja nousin itse kevyeen istuntaan helpottaakseni Taigan työskentelyä. Vähän mutainen pelto syö Taigan muutenkin hidasta ravia, ja annan sen nostaa helpommalle, hitaalle laukalle. – Ei ajalla ole nyt väliä Taigaseni, mennään sitä vauhtia mitä sä jaksat mennä. Puhelin urhealle ponilleni, joka taapersi nyt lähemmäs pellon reunaa.
Vielä viimeinen, lyhyt pätkä metsäpolkua pitkin, jonka taitamme reippaassa ravissa. Taigan kaula on kostea hiestä, ja pieni poni kääntää korvansa ääntäni kohden puhuessani sille. – Hieno tamma, enää vähän matkaa maaliin! Rohkaisin Taigaa ja silitin sitä. Taiga pärskähti, ja nopeutti raviaan. Maali näkyi jo edessämme kääntyessämme mutkan takaa. Annoin Taigalle kevyesti pohkeita, ja poni siirtyi nöyrästi laukkaan. Ylitimme maaliviivan tyytyväisinä. Olin ylpeä urheasta ponistani, joka oli ponnistellut, ja antanut kaikkensa ihan maaliviivalle asti. Hyppäsin alas Taigan satulasta, ja suukotin ponin lämmintä turpaa. – Me tehtiin se yhdessä. Supatin sille, ja Taiga hörisi vastaukseksi. Se taisi olla ihan samaa mieltä.
Kun kisat olivat ohi, Taiga sai osakseen vaikka kuinka paljon hyväilyä ja huomiota. Pyyhityyäni ensin sienellä hiet Taigan karvasta, heitin sille viltin päälle, ja annoin ponin kuivua karsinassaan. Sillä välin pesin sen varusteet huolellisesti, ja vaihdoin itsellenikin tavalliset tallivaatteet päälle. Sitten palasin Taigan luo, ja harjailin uupunutta ratsuani kauan. Puhelin ja lepersin sille koko hoidon ajan, ja aina välillä kävin suukottelemassa ja rapsuttelemassa sitä. Taiga nuokkui sillä välin takajalkaansa lepuuttaen, ja nautti ansaitusta hemmotteluhetkestään. -wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by brenna on Mar 5, 2008 19:56:59 GMT 2
Vaihtelin painoa jalalta toiselle ja katselin kun Xeni meni kouluosuudellaan. Katsahdin vielä Mankia, joka ravisteli harjaansa. ”Varo!” hätäännyin ja säntäsin korjaamaan nutturoita. Apua! Mitenkäs se rata menikään, öö? Hätäilin ja päästin korjailin kilpatakkiani. Sitten kuulutettiin että minun olisi tultava lämmittelemään. Irrotin riimun Mankilta ja otin ohjista kiinni. Talutin säpsyilevän ruunan verryttely alueelle ja ponkaisin selkään. Painoin kantapäät alas ja kokosin saman tien ohjat. Kävelin muutaman kierroksen ja verryttelin Mankin pujotellen muitten osallistujien joukossa. Purin hammasta kun kuuluttaja kutsui minut ja Mankin radalle.
Pysähdyin keskelle kenttää ja tervehdin tuomareita. Muutin punaiseksi kun Manki kuopi maata ja tanssahteli paikallaan. Tervehdyksen jälkeen otin ohjat molempiin käsiin ja painoin pohkeet ruunan kylkiin. Manki nytkähti raviin ja yritin istua tiiviisti satulassa. Käänsin ruunan kokorata leikkaalle ja hoputin sen reippaaseen raviin. Vauhdissa teimme suunnan vaihdon ja uralla painoin laukkapohkeet ponin kylkiin ja sain pidätellä vauhtia pääty-ympyrällä, mutta lopulta jatkoin taas uralla matkaa. Kaikki kuului kouluosuuteen. Siirsin tuomareiden ohi mennessäni ruunan raviin ja väistin ravissa pitkällä sivulla. Pärskähtäen Manki väisti jotenkuten ja uralla nostin taas laukan. Kulmassa sain pitää pohkeet kovana, että laukka pyöri ja katsahdin hermostuneena tuomareita. Keksityin taas ratsastamiseen ja tein muutaman napakan puolipidätteen. istuin syvällä satulassa ja siirsin Mankin käyntiin. Jatkoin käyntiä ja tein muutaman voltin pitkälle sivulle. Seuraavalla pitkällä sivulla nostin taas laukan ja käänsin Mankin pituushalkaisijalle. Pysäytin ruunan keskelle kenttää ja tein loppu tervehdyksen. Juuri kun käänsin Mankin ympäri ja aioin kävellä pois näin villinä laukkaavan Pellan joka säntäsi kentän laidalla olevaan ryteikköön kohti metsää. Manki innostui ja kiisi täyteen laukkaan, mutta ihme kyllä pysyin selässä ja sain ruunan käyntiin vasta verryttely alueella. Moitin ruunaa ja kävelin sen kanssa ympäri ämpäri.
Laskeuduin ruunan selästä ja talutin sen talli-alueelle. Vein kullan karsinaan ja purin nutturat. Laitoin riimun suitsien tilalle ja annoin pienen määrän heinää välipalaksi. Itse menin syömään hieman ruisleipää ja juomaan. Kohta alkaisi esteosuus ja menin tutustumaan rataan samalla leipää syöden. Arvioin että 3 esteen c osa olisi erittäin haastava, nimittäin Manki oli sentään poni, muut hevosia. Palasin pian takaisin ratsuni luo ja tarjosin kannan Mankille joka hotki sen hetkessä. Puin jälleen suitset ruunalle ja vaihdoin pintelit suojiin. Säädin koulujalustimet estepituisiksi ja talutin ruunan verkka kentälle. Nousin selkään ja lämmittelin taas alusta. Hyppäsin verryttelyssä 40 cm ja Manki tuntui menevän kivasti ja vahtiakin oli riittämiin. Kävelin rauhassa jäähdytelläkseni hieman Mankia ennen suoritusta. Pian kuulutettiin meidät radalle ja kävelin ”rennosti” radalle.
Tervehdin tuomareita ja näytin kolmos-esteen ruunalle, ennen kuin aloitin radan. Ravasin pienen matkan uralla ja kääntäessäni Mankin ensimmäiselle pystylle nostin laukan. Poni säntäsi laukkaan ja saavutti aikaa voittavilla askeleilla ensimmäisen esteen hetkessä. Suuri hyppy tempaisi minut mukaansa ja myötäsin suurella esteellä Mankin kokoiselle. Jatkoimme laukassa sarjalla ja hoputin Mankia pidentämään askelta. Äkkiä hyppäsimme jo sarjaa ja pidin pohkeet tiivisti kiinni ja myötäilin liikkeitä. ”Hyvä kulta!”, supisin sen korvaan sarjan jälkeen ohjasin sen seuraavalle esteelle, paitsi se oli menossa ihan omia aikojaan. Yritin pidätellä vauhtia mutta luovutin sitten ja päästin sen takaisin vauhdikkaaseen laukkaan. Taas liitelimme uuden esteen yli ja yhteistyö sujui samatta radan loppuun. Viimeisen esteen jälkeen kiljaisin onneissani puhtaasta radasta ja halasin Mankia.
Verryttely alueella annoin täysin pitkät ohjat ja otin äidin ojentaman huovan ja heitin sen puuskuttavan Mankin selkään. Istuin huovan päälle ja kävelin sen kanssa monta kierrosta, ennen kuin menimme takaisin karsinaan. Otin kaikki varusteet pois ja heitin loimen tilalle. Tarjosin heinää ja porkkanoita palkkioksi, olisi vielä muutama tunti kenttäosuuteen. Menin itsekin taas syömään ja söin oikein kunnolla... Lapoin puuroa poskeen ja maitoa päälle tutkiessani samalla maastokarttaa. Ton ravaan, ton laukkaan, suunnittelin mielessäni ja kulautin maitolasin tyhjäksi. ”Onnea!”, äiti huikkasi kun katsoin Mankin luo. Ruuna nosti päätään heinäkasasta ja katseli minua korvat hörössä. ”Joo, maastoon” vastasin kysymättömään kysymykseen ja riisuin loimen. Laitoin satulan hyvin ja kiristin vyötä. ”Tehään parhaamme”, mutisin ja suitsin ponin. Talutin sen pihalle ja kiristettyäni satulavyön ponkaisin selkään. Jo tuttuun tapaan verryttelin ja valmistauduin suoritukseen. Perhoset lentelivät vatsassani ja nielaisin ohjatessani Mankin radalle.
Pilli soi ja kannustin ruunan laukkaan. Laukkasimme pienen pätkän ja jatkoin keventäen ravissa kunnes näin vilauksen ensimmäisestä maastoesteestä. Kurkkuani kuivasi ja kannustin ruunan laukkaan. Manki nosti korvat höröön ja viiletti pelotta kohti tukkiestettä. Myötäsin liikkeessä mukana kun poni liisi esteen yli ja jatkoimme reipasta neliä kohti toista tukkiestettä. Se selvisi helposti ja käänsin katseeni sarjaan jossa oli kaatunut puu ja autonrengaseste. Manki käänteli korviaan hermostuneena, mutta jätti ne sitten sojottamaan eteen päin ja kannustin sitä hyppyyn. Runko meni nätisti, mutta ruuna jarrutti autorengasesteelle. ”Mene”, kannustin ja maiskutin pohkeiden tueksi. Äkkiä poni säntäsi eteen päin ja liiti rengaspinon yli. Tuntui taivaalliselta jatkaa laukkaa ja kaatunut vene, tukkiesteet ja jopa vesieste menivät ongelmitta. Luotin täysin Mankiin ja annoin sen mennä hillittyä laukkaa. Puunrunkoeste oli vaativa, mutta sitkeällä yhteistyöllä liitelimme senkin yli. Tukkiesteelle tulimme hyvässä linjassa ja menimme siitäkin yli lentäen. Saavuimme ravissa kestävyysosuudelle jonka ravasin säästääkseni Mankia. Otimme pieniä pätkiä laukkaa monessa eri otteessa. ja lopulta pääsimme maalisuoralle. Niin sanotun laukkasuoran alussa kannustin Mankin täyteen kiitoon ja nelistimme täyttä laukkaa maaliin ja vapauden tunne oli mahtava! Kevyessä istunnassa helpotin Mankin takkaa ja sen vauhti oli päätä huimaava! Maalissa siirryin raviin ja halasin Mankin kaulaa. ”Sä oot paras vaikka me hävittäis kaikki kisat!”, kuiskasin ja annoin ponin hamuta maata. ”Joo, sen oot ansainnu”, naurahdin ja lähdin jäähdyttelemään Mankia.
|
|