|
Post by brenna on Jan 3, 2009 11:10:51 GMT 2
|
|
|
Post by brenna on Jan 10, 2009 14:27:43 GMT 2
Runo ratsu =)
Seisoi tarhassa poni ruskea, lepäsi se kaulalla harja muhkea. Ruuna minua katsoa tuijotti ja kutsuessani kainalooni sujahti. Pian sen talliin kannan ja kaurat laariin annan. Heinäkasa myös muistetaan ja pian se karsinaan suistetaan. On ponilla herkkua monen laista, sen myös naapuriin taitaa haista. Rensu naapurin ruuat haistaa ja on hevosella kova mieli maistaa. Tallin valtaa hiljainen rouskutus ja Brennan valtaa pieni houkutus.
Tunti, kaks, pistä paremmaks, ratsukko muuttuu aremmaks. Lunta tallin katolta tippuu, Manki innoissansa hihkuu. Brenna selässä istuu, ei vaan ilman satulaa kiikkuu. Hiljainen kopina täyttää, Brenna ratsulleen suuntaa näyttää. Maastopolulla kopina kaikaa kun ratsukko itselleen tietä raivaa.
Laukka suora edessä hohtaa, odottavat jo sitä kohtaa. Pian jo ratsukko lumessa laukkaa, ei vauhdista puutetta olekkaan lainkaan. Manki iloisesti kiihdyttää ja samalla hoitajaansa viihdyttää. Rakkaus on noiden kahden välillä täyttä, ei sitä riko mikään jäyhä! Pilke Mankin silmässä vilkkaa, se tietää ettei hoitajaltaan saa mitään vihaa. Hyppy-sivulle-pukki kaunis, on huuto Brennan aulis. Hetken hiljaisuus pellon valtaa, kunnes tyttö itsensä kinoksesta kaivaa. Takaisin ponin slekään hyppää, pian kohti tallia kyytiä lykkää.
Tallin pihassa on ihan hiljaista, on Brennan mieli kovasti kiljaista. Tallista rynnistää Kalle ruuna, hirnuu aiva täyttä suuta. Kalle Mankin äkkää, talliin takaisin backää. Hoitsuni talliin talutan, karsinassa sen halautan. Pian yöpuulle ruuna valmis on, ei kauakaan kun täällä taas oon jo.
Brenna&Manki
11hm
|
|
|
Post by brenna on Jan 18, 2009 13:26:32 GMT 2
Anteeksi<33
Vedi takin kaulusta ylemmäs ja suuntasin tarhoille, missä Manki seisoi yksin toista jalkaa lepuuttaen. Märkä räntä satoi alas taivaalta ja kasteli pienen ponin ja orannsihiuksisen tytön. Pujahdin hiljaa tarhaan ja kutsuin hiljaa ponia. "Manki", kuiskasin, mutta ruuna ei huomioinut minua. Astelin hiljaa lähemmäs ja yritin koskettaa märkää ponia, mutta ruuna veti päänsä kauemmas. "Manki, anteeks, tiiän että sulla on ollu yksinäistä, en oo kerenny", sanoin, mutta ei reaktiota. "Tiiän että tää on vaan tyhmä syy, mitä kaikki hoitajat käyttää", kuiskasin ja kyykistyin ponin viereen. "Sää oot mulle tärkee, ilman sua en olis kokonainen, Manki", kuiskasin ja tunsin kyyneleen vierivän poskelleni. Manki nosti päätään ja katsoi jonnekin. "Anteeks, saanko?", kysyin ja kurkotin koskettamaan ruunan turpaan. Tunsin ponin lämpimän henkäyksen kylmällä kämmenelläni ja nousin seisomaan. "Mennään sisälle", sanoin ja kiedoin käteni märän ponin ympärille. Poni laski päänsä olkapäälle ja pörähti tyytyväisenä. "Tule", sanoin ja tartuin ponin riimusta taluttaen sen portille. Avasin portin oven ja Manki seurasi perässä hljaa pörähtäen. Se tiesi minne olimme menossa.
Tallissa oli hiljaista ja kävelime karsinalle. Manki hörähti hiljaa astellen karsinaansa perässäni. "Nyt puunataan sut", sanoin ja suljin karsinan oven. Astelin hoitajienhuoneeseen hakemaan pakkiani. "Suakin näkee", Carkki hihkaisi ja Abby mulkaisi minua murhaavasti kahvikuppinsa yli. "Ei se oo kerenny ku se juoksee pojan perässä toisella tallilla", Abby sanoi ja Carkin ilme muuttui ilkikuriseksi. Mulkaisin takaisin Abbyä murhaavasti ja naisen kasvoille levisi pirullinen hymy. Otin pakkini ja lähdin kuulemasta, miten Abby alkaisi sepittä romantiikkaani toisen tallin pojan kanssa.
Manki söi heiniä tyytväisenä jotka Jaakko oli sen turvan eteen heittänyt. Avasin karsinan oven ja saavuin kumisuan ja pehmeän harjan kanssa ponin luo. Ruuna pörähti tyytyväisenä kun aloin pyörittää kumisualla sen märkää karvaa. Kävin koko ponin läpi pyörittämällä ja kaikki lika kohosi pintaan. Kävin vielä pehmeällä harjalla läpi jalat ja kaikki pyyhkien pintaan kohonneet liat pois. "Oliko kivaa?", kysyin ruunalta ja rapsutin sen kaulaa. Hörähdys oli kylliksi minulle ja hain kaviokoukun. "Nosta nyt kulta", tuhahdin ja sain kuin sainkin kavion ylös. Putsasin kovaan pinttyneet liat kavioista tuskalla ja vaivalla, mutta sen jälkeen olo oli ihana. Olin saanut oman tunnon puhdistettua hoitamalla Mankin perin pohjin. "Pöh, olen pettynyt sinuun Brenna", kuulin äänen takaani ja pyörähdin ympäri hämentyneenä. Jaakko irvsti minulle ja kohotin kulmiani kysyvästi. "Et ihailekkaan minua, etkö haluaisi edes yhtä suukkoa?", poika kysyi ja pirullinen ilme levisi hänen kasvoilleen. "Turha toivo, mulla on jo toinen, myöhästyit", sihisin kiukusta ja mieleni teki lyödä tuota miestä. Puristin käteni nyrkkin ja otin pakkini. "Edes yksi?", Jaakko virnisti kun kävelin ohi ja silloin pimahti. Läpsäisin miestä poskelle ja hän jäi hämmentyneenä katsomaan perääni, kun juoksin tallin poikki. Heitin pakkini kaappiini ja näin Ilun ja Shinqunan hämmentyneet ilmeet. Pian olin taas kylmällä pihalla ja näin Abbyn autossa. Hymähdin tyytymättömänä ja ripein askelin astelin pois tallin pihasta.
Brenna&Manki
12 hm
|
|
|
Post by brenna on Jan 19, 2009 19:58:33 GMT 2
Kylmä pakkaskeliHjuu.. Ensimmäisiä tietokone piirustuksia ^^' Ihan tyytyväinen vaikka eerittäin yksinekertainen.. Manki tarhailemassa<33 Brenna&Manki
13 hm
|
|
|
Post by brenna on Jan 22, 2009 19:39:08 GMT 2
Manki-poni-biisi
Tää on tarina ponista ja tytöstä, jotka oli onnellisia keskenään<3
Oli kaksi olentoa niin erillaista, oli kahdella sielu kumminkin samaistuva. Oli taivaan lahja että nuo tapasivat, molemmat nyt toistensa avulla elämänsä rakensivat, ei huolet toista painanut lainkaan, kun hoitoponinsa selkään nousta jo alkaa. On kauan jo noiden kahden tie yhdessä kulkenut, toivotaan ettei se ihan heti päätykkään. Mankin omistaa tyttö nimeltä Irene, sitä kumminkin hoitaa Brenna aina välillä, on kaikkien kolmen sydämmessä yhtä, samaa villiä, pilkettä silmä kulmas. Kulkee kolmistaa kivistä polkuu, kuulemansa mukaan ne siitä selvii. Yksin ei kukaan jätä toista, kun kaks tyttöö rakastansa hoitaa.
(kertosäe) Olin niinkun tyttö ilman rakasta olenkaan, ilman samaistuvaa rakasta rinnallaan. Ilman sua olisin vain tyhjä kuori, aina sää mua rakastat ja huolit. Annat mulle virheeni anteeks, vaikka Manki onkin nimesi niin ei se pidä paikkaansa. Sut kun hyvin aloin taas jälleen tuntee, en susta enää koskaa irti voi päästää.
En olis uskonu että oikeesti näin paljon voin rakastaa, pikseli polleen ihan täysin hurahtaa, rakkaus on mulle tosi tärkee asia ja tän laulun olen sulle sanottanu aivan omin käpälin. Toivon sun pitkään elävän, yhdessä pitkän polun taas kerran tarpovan, vaikket oo omani lainkaan, silti sua rakastan aina kun omaa poikaa. Juoksitpa aidan läpi tai ojaan hyppäät, kiidän sun luoksesi, vaikken aina tykkää, rakastan sua yli kaiken sekä lykkään, ajatuksia tulevasta, me eletään nyt, ei aina ole vaikeaa on tie välillä helppoo. Toivon meidän pian esteitä taas hyppivän, eikä ollenkaan kieltoja nyppiä.
(Kertosäe x2)
Vielä haluaisin sanoa sulle jotain kaunista, ennen kun tarhaan taas kerran sut vapautan. Rakastan sua nyt ja ikuisesti, toivon näitten sanojen venyvän elämän pituiseksi, en ilman sua jaksa odottaa, sitä millon ylös elämästä vapautan.
(kertosäe)
Sanoittanut: Brenna Taustamusiikkiin: Mc Mane - En päästä irti koskaan
Brenna&Manki
14 hm
|
|
|
Post by brenna on Jan 24, 2009 15:59:14 GMT 2
Uudet esteet uudet kasvot! 15.1.09Kiitos tunnista Abby! Brenna&Manki
15 hm
|
|
|
Post by brenna on Jan 26, 2009 15:50:35 GMT 2
Rentoa menoa
Punnersin itseni ponin selkään ja suoristin runkoni vilkaisten lumiseen metsään. Valkeat lumihiutaleet tanssahtelivat korkealta taivaalta alas jo valkealle maan kamaralle. Manki lähti tallustelemaan lumiseen satumaailmaan. Myötäilin rennosti liikkeitä lantiolla ja katselin tinttejä, jotka sirkuttivat kuusistossa. "Eikö talvi ole ihanaa?", kysyin ponilta, vaikka tiesin, etten vastausta saisi. Lumi narisi ponin kavioiden alla ja keräsin sitten ohjat kevyelle tuntumalle. Mankin lämmin selkä tuntui ihanalta kevyessä pakkasilmassa ja hymy levisi väkisin kasvoilleni. Pienillä avuilla sain Mankin raviin ja liikuimme kepein askelin metsän kapeilla poluilla. Kevensin joten kuten, ilman satulaa ja ruuna venytti kaulaansa ja pärskähti. "Hjuu, on kivaa", naurahdin ja keräsin karanneet ohjat takaisin tuntumalle. Saavuimme metsästä tielle ja siirsin innostuneen ruunan käyntiin. Menimme reipasta käyntiä tien yli ja saavuimme laukkapellolle. "Laukataanko?", kysyin ja hipaisin laukkapohkeet ponin kapeisiin kylkiin. Manki säntäsi laukkaan ja pidättelin sitä hampaita kiristellen. "Ihan iisisti jätkä", mutisin ja sain lopulta pidätteet läpi, vaikka seurauksena oli muutama loukkaantunut pukki. "Nyt saat mennä", ähähdin ja päästin ruunaa laukkaamaan aste kerrallaan reippaamin.
Laukkasuoran lopussa pidätin ohjasta ja sain Mankin raviin, kun siirryimme tielle. Oli rentouttavaa vain ratsastaa rennosti, ilman koulurääkkiä ja muuta vastaavaa. Kevensin tahdissa ja Manki pörähti taas venyttäen kaulaa. Annoin ohjien liusua muutaman sentin löysemmäksi ja käänsin ponin metsäpolulle kohti tallia. Siirsin istunnan voimala (vau, olemme kehittyneet!) ponin käyntiin ja annoin ohjien valahtaa pitkiksi, mutta silti pidin varani. Näin punaisen tallin lumisten oksien takaa ja taputin Mankin kullan keltaista karvaa. "On se kyllä niin ihanaa maastoilla siun kanssas", sanoin ja halasin ponin kaulaa. "Jep jep, varo ettet tipahda sieltä", kuulin äänen ja nousin istumaan. Näin Jaakon kuskaavan kottikärryjä ja näytin hänelle kieltä. Pysäytin Mankin ja laskeuduin varovasti sen selästä.
Talutin hoidokkini talliin ja sen juuri siivottuun karsinaan. Manki katseli kiinnostuneena käytävän tapahtumia, kun Jaakko siivosi viereistä karsinaa ja Carkki tuli juuri ratsastamasta Leeviltä. Avasin suitsien soljet ja otin ne pois. Kyykistyin irrottamaan suojat ja silmäkulmastani vahdin ponia. Pian olin saanut varusteet pois ja tartuin harjaan. Aloitin vasemmalta puolelta ja kävin koko karvaisen ruumin läpi reippain vedoin. Kiersin toiselle puolelle ja harjasin pölyt sieltäkin. "Sitten kaviot", ajattelin ääneen ja hain kaviokoukun tilalle. "Nostahan", pyysin ja sain kavion äkkiä putsattua. Siirryin takakaviolle ja sekin nousi mallikaasti. Toisen puolen kavioilla ei ollut ongelmista tietoakaan ja tyytyväisenä suukotin Mankia turpaan. "Pikku kulta", lepertelin ja kaivoin taskustani sokeripalan. "Harvinaista herkkua", naurahdin ja tarjosin valkoisen herkkupalan sille. Poni mässytti sokerin hetkessä ja haisteli taskujani toisen varalta. "Ei oo enempää", vakuutin ja silitin ponin kaulaa. "Noh, menen nyt", ilmoitin ja suljin karsinan oven varovasti, ettei uteliaan ponin pää jäisi väliin.
Keräsin suitset naulasta ja asettelin suojat paikalleen oveen. Liikehdin satuahuoneeseen päin, mutta kävin vilkaisemassa ilmoitustaulun. "Ei uutta", totesin ja menin satulahuoneeseen. Huuhdoin kuolaimet kuolasta ja tahnasta, sitten ripustin ne siististi laitettuna omalle paikalleen. Katsahdin kelloa ja huomasin sen olevan jo sen verran, etten kerkeisi varusteita pestä. Ensi kerralla sitten, ajattelin ja lähdin vanhan fillarini luo. "Nähdään pian Manki", kuiskasin hiljaa ja lähdin polkemaan kohti kotia jäistä hiekkatietä pitkin.
Manki ja Brenna
16 hm
|
|
|
Post by brenna on Feb 5, 2009 20:50:44 GMT 2
Aamu auringossaBrenna&Manki
17 hm
|
|
|
Post by brenna on Feb 6, 2009 19:35:30 GMT 2
Maksu Abbyn tunnilta 22.1
Talutin intoilevan ruunan maneesiin ja pysäytin sen kaartoon. Abby jutteli meille samaan aikaan tunnin asioita, kun nousimmen selkään. Laskin jalustimet ja kiristin vyötä reiällä, välittämästä Mankin irvistyksistä. Nostin jalan jalustimeen ja ponnistin selkään samalla pidätin ohjasta alta kävelevää ratsuani. "Otatte sitten heti ohjat kunnolla käteen ja pistätte itsenne istumaan siellä kunnolla", Abby selosti nopeasti pälättäen ja tottelin käskyä keräten ohjat hyvälle tuntumalle. Manki viskeli ärtyneenä päätään ja hain oikeaa asentoa selässä. Pieni sanan vaihto Katin ja Abbyn välillä sai suuni leveään hymyyn ja melkein naurahtamaan, mutta vakavoiduin Abbyn alkaessas ohjeistaa minua: "Brennalla kantapäät ainakin kolme senttiä alemmas ja katse kokoajan eteen. Pohkeet toimii tahdissa ja laske päässäs sitä rytmiä jos ei muuten onnistu." Painoin kantapäätäni alemmas ja nostin katseeni Mankin tuuheasta harjasta. Mutisin jotain oman laistani ja laskin hiljaa tahtia pohkeilla ja sain Mankin rytmiin, vaikka se heitteli ensin päätään närkästyneenä.
"Korjaatte istuntaanne sen verran mitä itse huomaatte ja nyt siirrytään niin raviin, että pienikin virhe, kaikki kävelee taas, tokaisin lopulta ja kaikki siirtyivät varovasti raviin", Abby huokaisi, mutta tarkkaili meitä haukan katseellaan. Annoin pienen pohjemerkin Mankille ja yritin rentoutua ravissa. Laskin askeleen tahtia ja aloitin keventämään, mutta saman tien Abby huusi meidät kaikki käyntiin. Päätäni ravistaen siirsin intoilevan Mankin käyntiin ja vilkaisin Abbyä. Kuuntelin tarkkana naisen ohjeita ja komentoa takaisin raviin. Mankia ei tarvinnut kahdesti kehottaa, vaan sain suoranaisesti pidätellä sitä, ettei siirrytty laukkaamaan. Hain istuntaa hyväksi ja hidastin kevennystä, saaden Mankinkin ravaamaan hitaammin. Kehaisin ruunaa pikaisesti kaulalle ja korjasin asennon Abbyn silmien välkähtäessä uhkaavasti suuntaani. "Koska en osaa olla teille julma, joudun vähän muuttamaan suunnitelmaa, eli kannustatte hevosia liikkumaan reippaammin, myötäätte ohjaa ja otatte taivutuksi pitkillä sivuilla. Katse kokoajan edessa, kantapäät alhaalla ja selkä suorana", Abby sanoi ja vilkaisin Katiin, jonka ilme oli piristävä. Omille kasvoilleni levisi myös hieman ilkikurinen ilme, mutta sitten vakavoiduin Abbyn katsahtaessa minuun. Painoin kantapäitä aavistuksen alas ja ratsastin Mankia parhaani mukaan taipuneena pitkillä sivuilla. Manki alkoi jo pehmetä tähän hommaan ja hymy korvasta korvaan ratsastin sitä päättäväisesti, mutta myötäävästi. Tyytyväisenä kehaisin sitä kaulalle, mutta aloitin pian taas taivuttamaan ponia uralla.
Siirryimme pääty-ympyröille ja Manki kulki rauhassa. Vuorossa oli vastalaukkaa ja valmistelin ponia nostoon. Tajutessaan laukkapohkeet, Manki singahti eteen ja laukkasi päätään viskoen villisti, yrittäen kiriä Senttiä kiinni. Sain kaikilla voimilla pidätellä ponia ja lopulta sain kuin sainkin sen kulkemaan iisimmin, mutta ärtyneenä se heitteli aina takapäätään noin puolen kierroksen välein. Abby käski takaisin raviin ja vaivalla sain innokkaan ponin ravaamaan. Tahti oli hukassa ja hetken hain sitä samalla yrittäen pitää yli energista pakkausta käsissä. Vaihdoimme ympyröitä ja rukoilin Abbyn antavan luvan laukata, kun Manki painoi kädelle kaahaten ympyrällä. Lopulta nainen huokaisi käskyn ja terävän pidätteen perästä nostin laukan. Ensin tuli vastalaukka, mutta sain vaihdettua sen pian ravin kautta. Manki laukkasi korvat hörössä pärskien ja sain sisäpohkeen voimalla pitää sitä suurellä ympyrällä. Lopulta sain laukkaan hieman tuntumaa ja pystyin ratsastamaan 'kunnolla' ruunaa.
Pian siirryimme uralle ravaamaan ja jatkoin alkutunnin työskentelyä ruunan kanssa. Ennen loppukäyntejä Manki oli taas rento ja rauhaisampi, mutta antaessani pitkät ohjat, poni yritti livistää raviin, mutta lopulta tyytyi kohtaloonsa. Innokkaana pärksien se asteli uralla katsellen Senttiä, joka asteli laiskasti edessä. Otin jalustimet jalasta ja venyttelin kunnolla kaikkia jäseniäni. Lopulta käänsimme höyryävät ratsut kaartoon ja laskeuduin selästä. "Kiitos tunnista!" kiitin Abbyä, kun talutin pärskivän Mankin talliin. Nainen hymyili leveästi ja katsahti hikistä ponia.
Kiitos tunnista Abby!
Brenna&Manki
18 hm
|
|
|
Post by brenna on Feb 8, 2009 16:01:02 GMT 2
Pieni poni, suuuri sydän<3
Taas kerran tarhassa laukkaan, enkä joka päivä edes tällaista onnea saakkaan. Hoitaja, tulee minua katsomaan, mutta mitä se portilla jää vartomaan? Nyt tyttö minua lähestyy, kaverini tarhassa hämmentyy, kun tyttö kaulaani hyppää, enkä paljoa saa selvää siitä sana ryppääst, mutta jotain Irenestä tyttö pälättää, sekä omistajakseni itseään väittää.
Brenna minut talliin kuskaa, pian se suuren lapun rustaa. Sen oveeni kiinnittää, tyytyyväisenä sitä killittää. En tajua tästä soopasta kauraturvan vertaa, mutta hyvä onni tällä kertaa: Saan suuren porkkana ämpärin, sen luokse innoissanin säntäsin. Ihmiseni ovat rakkaasta päästä, riippuen kyllä yleensä heidän säästään. Rakastavat ne minua oli päivä kaunis tai musta, minut nähdessään sydämmestä hälvenee tuska.
On ihanaa nauttia harjauksesta tästä, pihalla kun on niin hyytävän jäistä. Ei onnea parempaa ponilla voi olla, kun on mukana rakkaus, jolla on hyvä polla. Muistaa hän minut yöksi loimittaa, eikä minua yhtään yli kuormita. On elämää tää, oli hyvä tai huono sää, rakkaus päivän pelastaa, ei sitä mikään estää saa!
Brenna&Manki
19 hm
|
|
|
Post by brenna on Feb 11, 2009 20:24:46 GMT 2
Manki song
Ooh, my little boy run on snow. Love, my little own pony, this is your song! You are beauty and very very balky, but it isn't we bother, we are as brothers.
*kertosäe* Love you, I need you, I huf you, I kiss you! You don't know, You don't know.. I love you, you know now. You are my little, only pony! I love you!
Calm eveing, you sleep. I need, you! You woke up, I song. I song for you. I, you, we.
*kertosäe 2 x*
By: Brenna
Brenna&Manki
20 hm
|
|
|
Post by brenna on Feb 12, 2009 8:09:32 GMT 2
Aamulenkkeilyä
Kapusin hiljaisessa maneesissa säpsyn ruunan selkään. Ponnistin maasta ja laskeuduin varovasti satulaan. Manki oli innokas ja täynnä energiaa, mutta malttoi pienen suostuttelun jälkeen seistä paikallaan. Nostin jalan siiven eteen ja hain sormillani siiven alta satulavyön remmit. Kiskoin muutaman reiän kireämmälle vyötä, jottei tulisi ikäviä yllätyksiä, koska nekin ollaan koettu. Laskin siiven paikalleen ja jalkani sen päälle. Nousin seisomaan jalustimilla kokeillakseni niiden pituutta ja ne tuntuivat loistavilta. Istahdin satulaan ja silitin Mankin kullankellertävää karvaa. "Olet kyllä oikea aarre", mutisin ja suoristin selkäni. Pyöräytin hartiat taakse, nostin leuan ylös ja painoin kantapäitä alemmas. Tämän jälkeen annoin ruunalle pienen merkin ja se lähti kävelemään uralle rennosti päättään venyttäen. Mukauduin liikkeeseen parhaani mukaan ja tunsin Mankin voiman ja olemuksen, joka huokui väsymystä, mutta pieni innokkuuden pilke kuvastui ruunan silmistä.
Hymyillen keräsin ohjat tuntumalle ja hain alusta alkaen rentoa pyöreää kaulaa ja kevyttä toimivaa tuntumaa. Manki ärhenteli vastaan kaikin keinoin. Huomasin selvästi, ettei ruuna ollut aamuvirkku ja naurahdin sen loukkaantuneelle katseelle, kun komensin sen raviin. Hetken suostuttelun jälkeen ruuna siirtyi töksähtävään raviin ja yritti selvästi mennä niin epämukavaa ravia kun osasi. Huulta purren yritin istua ravissa ja lopulta se alkoikin onnistua, kun muistin rentoutua. Vähitellen Mankikin alkoi myöntyä ja eteni reippaammin. Päädyssä käänsin ruunaa ympyrälle, mutta kapinoiva poni pysähtyi kuin seinään, eikä suostunut liikkumaan. "Mankii, et jaksaisi", älähdin ja yritin kehottaa ponia eteen. Lopulta poni korvat luimussa peruutti ja läppäsin sitä takapuoleen raipalla. Tuosta loukkaantuneena Manki pukitti pienoisen pukin, mutta lähti sitten ravaamaan eteen. Taivutin ponia ympyrällä parhaani mukaan ja se onnistui loppujen lopuksi hyvin. Tein ympyrän perään toisen ja vaihdoin sitten suuntaa aloittaen saman ympyrätyöskentelyn toiseenkin suuntaan.
Tunti sujui kauniisti, eikä enempää jumpituksia tullut. Minulla oli kiire ja katsahdin huolestuneena puuskuttavaan Mankiin. "Voi sua.. Mutta sie meet läksyjen edelle", sanoin ja annoin ohjien valua sormien välistäni. Poni venytti kaulaansa tyytyväisenä ja kehittelin jo suunnitelmia opettajille, jotka eivät tykkäisi, kun saapuisin puolituntia myöhässä kouluun, mutta oma poni meni koulun edelle, sitä mieltä minä olin ja venyttelin tyytyväisenä ponin selässä.
Brenna&Manki
21 hm
|
|
|
Post by brenna on Feb 13, 2009 20:59:04 GMT 2
Liekkijärven reissu 8.2
Juoksin ilmoitustaululle, josta jo alku ruuhka oli selvinnyt. Katsahdin listaan ja selvitin hetkessä paikkani jonossa. "Fiona-Eppu, Lynn-Anttu", mutisin hiljaa ja pistin paikkani mieleeni. Käännähdin kannoillani Mankin karsinaa kohti ja törmäsin matkalla Iluun, joka oli matkalla varustehuoneeseen. "Onko kivaa mennä Mankilla?" tyttö kysäisi ohi mennessään ja virnisti leveästi. "Tietysti", vastasin ja pujahdin ruunan karsinaan. Manki seisoi tylsistyneen näköisenä päätään roikottaen, mutta liikettä nähdessään ruuna nosti päänsä ja katsoi minuun. "Moi, me mennään Liekkijärven jäälle", selitin ponille sen säkää rapsuttaen. Kiinnostuneena jo ympärillään tapahtuvasta, poni katseli käytävällä viliseviä ratsastajia, kun hain harjan pakistani. Harjasin reippain vedoin ruunaa läpi ja juttelin sille kaiken laista. Tallissa oleva vilinä sai Mankin hieman hermostumaan ja se oli malttamaton, aivan kuin aavistaen jotain mukavaa tapahtuvan. "Kannattaa laittaa kohta varusteet", kuulin ohi kulkevan Jokerin hihkaisevan, astellessan Kallen varusteet sylissään. "Juu, me vain nautitaan vielä hetken rennosta menosta", naurahdin vinkaten silmää ja siirryin toiselle puolelle harjaamaan. Pian olinkin saanut pölyt karkoitettua Mankin kullan kellertävästä karvasta ja kaivoin pakistani kaviokoukun. Astelin ruunan jalan luo ja nojasin siihen saaden kavion ylös. Kerkesin putsata puolet, kun poni kiskaisi jalkansa päättäväisesti maahan. "Manki, anna se", ähisin ja monen yrityksen jälkeen, sain kuin sainkin kavion takaisin ja putasttua loppuun. Suoristaessani selkäni astelin takakaviolle ja nostin sen päättäväisesti ylös putsaten loppuun, antamatta minkään häiritä itseäni. Kiersin toiselle puolelle ponia taputellen ja aloitin taas etukaviosta, jota ruuna yriti kiskoa, mutta pidin pintani ja lopputulos oli hyvä. Lopulta saatuani kaikki kaviot puhtaiksi, otin punaiset pintelit, joita aloin käärimään ruunan jalkoihin. Pintelit olivat lämpimämmät kun suojat ja niiden väliin ei menisi lunta yhtä helpolla. Perustelin valintani mielessäni sitoen pintelin hyvin kiinni ja siirtyen takaseen. Kuulin pinteleitä kääriessäni Ilun iloisen jutustelun ja Lynnin rennon naurun. Suuni levisi noita ääniä kuunnellessani hymyyn ja lopulta suoristauduin ruunan jalkojen tasolta ja taputin ponin lautasta. "Kohta mennään, varusteet vaan mukaan", selitin ja lähin kohti varsutehuonetta. Suljin ruunan karsinan oven ja lähdin astelemaan varustehuoneeseen. Ilmeisesti en ollut viimeinen ratsun kuntoon laittelija, koska varustehuoneessa oli ahdasta kuin muurahaispesässä. Vaivalla sain itseni Mankin varusteiden luo ja kaappasin ne mukaani kadoten huoneesta yhtä äkkiä, kun olin tullutkin, koska olin huomannut aikaisemminkin elämässä, että omasin pieniä oireita ahtaan paikan kammoon. Vedin henkeä syvään, kun astelin takaisin ruunan karsinalle ja ripustin suitset naulaan karsinan oveen. Astahdin karsinaan ja lähestyin hermostunutta hevosta. "Me mennään, kun saadaan nämä kamat niskaan", naurahdin pyörivälle ponille ja laskin satulan tuon selkään. Liu'utin sen oikealle kohdalle ja suoristin satulahuovan. "Brennaa! Etkö oo vieläkään valmis?" hermoileva Ilu kysyi hyppien karsinan edessä. Hymyilin pirullisesti ja kiristin satulavyötä, vaikka Manki luimi ilkeästi. "Kohta kohta.. Elä nyt hätäile", naurahdin ja kiristin vielä vyötä reiällä. Ilu lähti katsomaan muita ratsukoita ja Manki oli aikeissa lähetä tytön perään, mutta kerkesin tarraamaan ponin harjasta kiinni. "Stop tykkänään poni", ähisin ja estin Mankin etenemisen. Otin samalla karsinan edestä suitset ja aloin hautoa kuolaimia käsissäni, jotta kylmät raudat lämpeneisvät. Lopulta sain kuolaimet sopivan lämpöisiksi ja asetin ohjat ruunan kaulalle. Muutaman sekunnin nahisteli kuolaimista riitti ja vedin remmit ponin korvien taakse. Päänsä alas laskien ja pörähtäen, poni oikaisi kaulaansa ja asettelin jouhet niin, etteivät ne jääneet ikävästi remmejen alle. Pian sain turparemmin ja poskiremminkin kiinni. "Vihdoinkin", Ilu huokaisi ja ojensi minulle jo valmiiksi kypärän, jonka laitoin päähäni. "En mie nyt niiin hidas voi olla", naurahdin vetäessäni ratsastushanskat käteeni ja talletin raippani vasempaan käteen. "Nyt mennään", selitin ruunalle, joka odotti innokkaana lähtöä.
Pihamaalla ratsastajat taiteilivat ratsujensa selkään ja ratsut taas olivat into piukassa, suurin osa ainakin. Itse laskin jalustimet rauhassa, hieman erillään muista ja kiristin vyötä. Lyhensin ennen selkään nousua jalustimia reiällä ja sitten astein jalkani jalustimeen. Innokas ruuna, ei malttanut pysyä paikkallaan ja jouduin pidättämään ohjasta kahdesti, ennen kuin tämä uskoi, että paikallaan täytyy seistä. Lopulta pääsin selkään ja asettelin jalustimet sopiviksi. Kiristin vielä vyötä ja asettelin itseni hyvin satulaan. Ohjasin ruunan muiden ratsukoiden luo ja Anne käski järjestäytyä jonoon. Käskyä kuunnellen ohjasin väkijoukosta hermostuneen ponin kohti Anttua ja Lynniä. "Tööt! Täältä tulee pukki Brenna ja kiltti Manki! Brenna puree jos ei väistetä ja Manksu huitoo raipalla", varoittelin hymyillen ja sain itseni tungettua Fionan&Epun ja Lynnin&Antun väliin. Lopulta kaikki 25 ratsukkoa lähtivät liikkeelle kukin tavallaan. Painoin kevyesti pohkeeni Mankin kylkiin ja poni säpsähti liikkeelle lähtien astelemaan pitkillä askeleilla Epun perässä. Annoin ohjien olla puoliksi tuntumalla, mutta pidätin istunnalla, jottemme saisi kaviosta heti alussa jo suurelta ruunalta, mutta onneksi Eppu tuntui olevan leppoisalla päällä.
Lumi rahisi hevosten kavioiden alla, kun liikuimme pitkässä jonossa pitkin pieniä polkuja. Manki kulki rennosti eteen, eikä sitä tarvinnut hoputtaa, sen liiemmin hiljentääkään. Maisemat olivat kauniit ja nautin niistä siinä astellessamme. Nojasin hieman taakse ja venytin jalkojani jalustimissa. ”Tälläisiä maastolenkkejä täytyisi tehdä useammin”, puuskahdin takana tulevalle Lynnille joka nyökäytti myöntävästi päätään ja pidätti Anttua, joka yritti kävellä Mankin yli. Aamu oli kaunis ja nautin reippaasta kävelystä vähintään yhtä paljon kuin innostunut Manki. Poni asteli reippaasti ja varmoin askelin eteen ja nappasi välillä läheltä viistävien kuusien oksista matkaevästä. Edessä oli pieni kallio ja näin miten Anne nousi kevyeeseen istuntaan kaukana edessä jo hieman kallion rinteellä liikkuen. Keräsin ohjat tuntumalle ja korjasin asentoani satulassa. Manki nosti päänsä korkealle ja pyöräytti häntäänsä, ymmärtäessään jotain uutta tapahtuvan. ”Ei me vielä ravata”, ähisin ruunalle, joka otti jo pari askelta ravissa. Pidätin terävästi yli-innokasta ratsuani ja se siirtyi päätään viskellen käyntiin. ”Liikaa energiaa”, naurahdin ja nousin kevyeeseen istuntaan rinteen alkaessa kohota ylös kohti taivaan kantta. Manki lähti nousemaan rinnettä varmoin askelin ja venytti kaulaansa, mutta samalla ruunan huomio kiinnittyi toiseen asiaan kuin kiipeämiseen ja hieman jäinen kallio luisti ponin kavioiden alla. Säikähtäneenä puristin pohkeeni ruunan kylkiin ja poni ponnisti voimakkaasti eteen. Päästen taas pitävälle alustalle, se pärskähti pelokkaasti ja rapsutin ponin kaulaa henkeä haukkoen. ”Siinä on liukasta”, ähisin takana tulevalle Lynnille, joka näytti pelästyneeltä, äskeisestä tapahtumasta. ”Kannattaa kiertää”, kehotin ja pyysin Mankin liikkeelle. Lopulta saavutimme pienen kallion huipun ja huokaisin tyytyväisenä, istahtaen satulaan varovasti. Manki oli jo menossa alamäkeen, joka näytti liukkaalta. Annoin ohjaa hieman enemmän ja annoin ruunan miettiä rauhassa askeliaan. Muutaman kerran ruunan liukastui ja ’istahti’ takajaloilleen. ”Hui”, vetäisin henkeä taas kerran, kuin ruuna liukasteli. ”Tää on pelottavaa”, äännähdin ja ohjasin ruunan taas jatkamaan alas. Lopulta laskeuduimme alas asti ja näin Epun ja Fiona olevan jo hyvän matkan päässä ravaamassa. Kehotin Mankin raviin ja ruuna siirtyi reippaasti häntäänsä pyöritellen ravaamaa. Keräsin ohjia hieman varmemmalle tuntumalle ja kevensin reippaasti Mankin ravissa. ”Nyt on mukavaa kun saa ravata, vai?” kysyin innokkaalta ponilta. Sain pidättää tuota hieman, ettei vauhti aivan käsistä karkaisi, mutta muuten Manki tuntui olevan mukavalla päällä, edes pukkeja poni ei viitsinyt heitellä kehiin. Matka jatkui tasaisessa ravissa ja näin Epun kauempana laiskasti ravaamassa. Lähestyimme hyvää vauhtia uimarantaa ja näinkin muitten seisovan siellä odottelemassa meitä. Manki kiihdytti kohti muita. ”Pruu”, jarrutin ohjasta ja istunnalla ponin nostaessa laukkaa. ”Seis”, ähisin ja sain pienen ympyrän aikana ponin käyntiin ja tulin sitten hieman nolona Epun perään ja katsahdin Annea, joka katseli seuraavaa saapujaa.
Viidessä minuutissa loputkin olivat saapuneet paikalle ja keskityimme kuuntelemaan ohjeistusta, ennen kuin lähtisimme jäätä pitkin Liekkisaareen. ” Järvessä on hyvä, paksu jääkerros. Autolla pystyy jäällä ajamaan turvallisesti, joten myös hevosilla voi hyvin jäällä ratsastaa”, Anne aloitti ja katsahti meihin. Luotin naiseen ja uskoin, ettei jää pettäisi altamme, vaikka vähän pelottava ajatus oli mennä ponin kanssa tuonne hortoilemaan. ” Kuitenkin on hyvä painaa mieleen pari turvallisuusseikkaa. Ensinnäkään, emme ryntää kaikki samaan aikaan jäälle, vaan olen jakanut meidät kolmeen ryhmään. Menemme ryhmissä tasaisin välein jäälle. Jäällä ei kuljeta jonossa, vaan jokainen ryhmä levittäytyy jonkinlaiseksi rintamaksi. Näin pienennetään mahdollisuutta, että jäät pettäisivät altamme”, nainen jatkoi ja pidätin jo tanssahtelevaa Mankia. Poni heitteli päätään, mutta pysähtyi hetkeksi, kun sipaisin sen kaulaa pikaisesti ja taputin. Oloni oli aavistuksen epävarma ja kylmän väreet juoksivat pitkin niskaani, kun kuuntelin naisen puhetta. Minä olin Rosin ryhmässä ja odotin jännittyneenä matkaan lähtöä. Vihdoin lähdimme kohti jäätä ja yritin rentoutua parhaani mukaan, koska muuten hermostuneisuuteni tarttuisi Mankiin. ”Hyvä poika, ei hätää”, rauhoittelin ruunaa kun astuimme ensimmäiset askeleemme jäälle. Ohjastin ponin pois Epun takaa ja katsahdin ympärilleni. Kaikki näytti menevän hyvin, mutta oloni oli silti jännittynyt. Manki tarpoi hieman hämmentyneen oloisena eteen päin ja säpsähti, kun jää paukahti sen alla. ”Soojaa, ihan rauhassa”, sanoin ja pidin tuntuman tiukkana estäen ponin ryntäilyn. ”Se on vain jää, ei pyssy”, höpötin ja pohkeiden välissä ponia ratsastaen komensin sen kulkemaan suoraan ja liikkumaan. Matkaa oltiin taivallettu noin yksi neljäsosa ja Manki alkoi jo rentoutua, eikä enää säpsynyt pahasti, vaikka jää paukahteli usein. Annoin ohjien pidentyä ponin kävellessä rauhassa ja painoin kantapäitäni alemmas tyytyväisenä. Kevyt tuuli pyyhkäisi kasvojani ja nostin takin kaulusta ylemmäs. Matka oli vielä parisen kilometriä ja tähän asti kaikki oli ainakin sujunut loistavasti, eikä pahempaa ollut käynyt.
Lähestyimme Liekkisaaren rantaa ja keräsin ohjia enemmän tuntumalle. Topi ja Ros nousivat ensimmäisenä maalle ja pian mekin tulimme perässä. Pohkeilla kannustin ruunaa rannalle ja se otti pari ravi askelta kavutessaan varmalle maalle. ”Hyvin se meni”, sanoin ja taputin ruunan kaulaa. Manki pörähti ja ravisti kaulaansa niin että harja läiskyi sen kaulaa vasten. Anne huusi että siirryttäisiin raville. Keräsin ohjat tuntumalle ja katsoin , että sijoituin oikealle paikalle jonoon ja kannustin Mankin raviin. Ruuna lähti innokkaasti ja rennosti ravaamaan Epun perässä ja tämä tuntui miellyttävältä. Poni tuntui luottavan minuun, vaikka emme ennen näin pitkiä maastoreissuja olleet tehneet. Kevensin oikean jalan mukaan ja ponia ei tarvinnut hoputtaa, muttei erityisemmin pidätelläkään. Leiripaikka häämötti edessä ja kaikki siirsivät innokkaat ja vähemmän innokkaat ratsunsa käyntiin. ”Kohta ollaan perillä”, naurahdin tyytyväisenä ja taputin Mankin kaulaa. Maisemat olivat olleet hienot matkan aikana ja suljin silmäni hetkeksi näin ne vielä kerran. ”Mahtavaa että tällaisia reissuja järjestetään”, sanoin ja näin Jaakon ottamassa meitä vastaan. Pysäytin ruunan hieman sivummalle ja annoin ohjien tippua kaulalle. Halasin ponin kaulaa ja potkaisin jalustimet jalasta. Laskeuduin selästä ja vingahdin kivusta osuessani maahan. Jalat olivat puoliksi spagettia ja kaaduin hetken tasapainon etsimisen jälkeen takapuolelleni jäiseen maahan. Kirosin hiljaa ja Manki katsoi minua kysyvästi. ”Onnea sullekin”, kuulin Jaakon naurahtavan ja näytin miehelle kieltä. Nousin ylös ja pitelin takapuoltani toisella kädellä ja toisella otin Mankin ohjista kiinni. ”Au.. Tuo sattui”, Anne sanoi, mutta pieni hymyn kare väreili naisen huulilla. Nostin jalustimet ylös ja löysäsin vyötä reiällä. Vyön löystyessä poni huokaisi syvään. ”Tuo on jo liioittelua”, älähdin loukkaantuneena ja lähdin taluttamaan tuota ’voivottelevaa’ ratsuani tarhoille. Tarhoilla riisuin ruunalta satulan kokonaan ja tarhaan ponin vietyäni, otin suitset ja päästin iloisesti säntäävän ponin irti. Manki pukitti muutaman ilopukin saaden Jambon mukaan leikkiin ja nuo kaksi lähtivät hurjaa laukkaa pitkin pientä tarhaa. ”Jaa muka väsynyt?” tuhahdin hieman loukkaantuneena ja laskin suitset siistiin nippuun satulan päälle.
Jaakko tökkäisi lämpimän mehumukin käteeni ja kiitin miestä katsahtaen muita ihmisiä. Astelin muitten luo molempia käsiäni lämmittäen mukin ympärillä ja kuuntelin iloisesti juttelevaa porukkaa. Katselin kaikkia, mutta mielestäni joku puuttui. Miettiväisenä siemaisin mehua ja älähdin kuuman juoman polttaessa kieltäni. Samalla älysin kuka puuttui. Abby! Huolestuneena vilkaisin ympärilleni ja näin Annenkin hieman huolestuneen ilmeen. ”Onko kukaan nähnyt Abbyä?” kysyin huolestuneena katsoen järvelle. En uskonut, että nainen olisi eksynyt tai jäihin tippunut, joten mitä olisi voinut tapahtua? Huolestuneena katsoin järvelle ja näin pienen pisteen keskellä järveä. Piste läheni ja suureni koko ajan. ”Abby on tuolla!” hihkaisin osoittaen pistettä, joka muistutti jo pientä ponia ja ratsastajaa. Innoissani varmistin katseellani että ratsukko pääsi rantaan ja katsoin hieman säälivästi pientä ponia, joka tuntui olevan aivan puhki. ”Mie jo peljästyin että mitä teille on tapahtunut”, puuskahdin ja tarkkailin ratsukkoa. Onneksi kumminkaan mitään ei ollut käynyt ja kaikki oli hyvin.
Lähestyin leirinuotiota ja katsahdin Rosiin ja Jaakkoon. Pirullinen virne levisi kasvoilleni, mutta hillitsin itseni. Muut tytöt taisivat hoitaa härnäämisen, enkä viitsinyt omiani laukoa, nyt kun nuo kaksi olivat jo muitten kohteena. Hörppäsin jo hieman viilentynyttä mehua ja se lämmitti silti mukavasti. Minua paleli ja seisoin yhdella jalalla, kuten minulla oli tapana, kun palelen. ”Brenna, luulin sinua ihmiseksi enkä flamingoksi”, Jaakko totesi ja virnisti leveästi sanojensa päätteeksi. ”No just joo. On siinäkin kohtelias jätkä”, älähdin aavistuksen loukkaantuneena ja laskin vasenta jalkaani lähemmäs maata. ”I am”, mies naurahti ja katsoin tuota murhaavasti. Poistuin Jaakon tulilinjalta Ilun ja Jokerin seuraan. ”Miehet on ärsyttäviä”, tuhahdin ja kuuntelin, miten tytöt repesivät nauramaan. ”Hyvä sinun on sanoa”, Ilu käkätti ja katsahdin tuohon julma ilme kasvoillani. ”Ehkä ei mutta..”, vastasin ja hörppäsin taas mehuani. Pian vaihdoimme kumminkin juttelun aihetta, ihan hyvä niin. Nauroimme kaikki ratketaksemme Jokerille, joka oli onnistunut kaatamaan mehunsa melkein housuilleen.
Jonkin ajan kuluttua olimme lähtemässä leiripaikalta. Silittelin Mankia, joka seisoi kärsimättömänä jo varusteissaan vierelläni. ”Juu, kohta”, naurahdin ponille joka tökki minua takaa päin. Näin Annen nousevan Seran selkään ja itsekkin nostin jalkani jalustimeen ja ponnistin kyytiin. ”Heii.. Missä mun raippa muuten on?” kysyin ällistyneenä. Jaakko kohautti harteitaan ja vilkaisi ympärilleen. ”Mistäs minä sen voisin tietää”, mies totesi. ”Mutta Brenna, eihän sulla ees ollu raippaa mukana”, totesi Lynn vaisusti takaani ja hetkeksi tuntui aika pysähtyvän. ”Ainiin”, sain sanottua ja räjähdin nauruun. Nauroin hetken niin, että hyvä kun pysyin Mankin selässä. Hämmästynyt poni liikehti levottomasti allani ja nauraessani tasapainoni oli hukassa. Pienen sivuaskeleen poni teki ja tipahdin takamuksilleni maahan. ”Aaau!” valitin jo valmiiksi kipeää pehvaani ja nousin ylös Jaakon auttaessa. ”Tuolla tyylillä sinua saa kuskata sairaalaan”, mies totesi auttaessani minut hevosen selkään. ”Juu, en ole helppo lapsi”, naurahdin ja asettelin jalustimet jalkaani. Lopulta olimme kaikki valmiit lähtöön ja lähdimme reippaassa käynnissä kohti rantaa.
Astelimme taas jäällä, jossa tuuli heitteli lunta pitkin avointa seutua. Pienet hiutaleet tanssahtelivat ratsukoiden välistä tuulen antaessa tahtia niille. ”Huh, kun tuulee”, sanoin ja kiskaisin kaulusta ylemmäs. ”Jeps”, kuulin Lynnin äänen takaani ja katsahdin Mankia. Poni kulki korvat taaksepäin kääntyneenä, jolloin tuuli ei kutitellut niitä ja päättäväisesti eteen liikkuen poni kulki Epun perässä. Jää matka ei ollut kovin pitkä, joten pian saimme kivuta rannalle, jossa saimme enemmän tuulensuojaa kuusikosta. Liikuimme kuusikossa ravissa ja Manki tuntui hieman jo laiskalta ja väsyneeltä. Sain hoputtaa ponia välillä ja se lisäsi tahtia, mutta hidasti muutaman sadan metrin jälkeen. ”Voi sua”, huohahdin ja taputin pikaisesti ponin kaulaa. ”Mutta nyt laukataan”, kerroin sille nähdessäni Annen kaukana edessä kehottavan Seran laukkaan. Mankia ei kahdesti käskeä tarvinnut laukkaan kun poni sinkosi eteen kuin tykistä ammuttu. Pidätin ruunaa, kun ohitimme melkein Epun. ”Soo jaa”, rauhoitin ja hain pidätteet läpi päättäväinen ilme kasvoillani. Sain ruunan hidastamaan ja astein sen siististi kahden ruunan väliin laukkaamaan. ”Näin sitä pitää”, kehaisin ja siirsin ponin raviin, muittenkin hidastaessa tahtia.
Kaikki pysähtyivät ja kuulin, että nyt täytyisi taluttaa. Lumi oli todellakin aika korkealla ja laskeuduin ruunan selästä varovasti. Upposin jo tässä syvälle, melkein polviin asti ja nostin ohjat Mankin kaulalta. Lähdin taluttamaan Mankia lumikinoksessa ja odottelin rauhassa, että tuo pääsi tarpomaan perässäni. ”Siulla on varmaan helpompaa, kun sulla on neljä jalkaa”, puhisin kahlatessani kinoksessa ja kaatuessani ties monettako kertaa. ”Ää! Paidan sisään meni lunta!” älähdin ja tunsin kylmän lumen koskettavan lämmintä ihoa. ”Yääk”, sanoin ja ravistin paitaani, jolloin lumet tippuivat sen sisältä. Manki näytti aivan kun se nauraisi minulle. ”Reilukerhosta päviöö”, naurahdin ja lähdin jatkamaan matkaa reippaasti ponia taluttaen. Pian taas pääsimme kipuamaan ratsaille ja matka jatkui reippaissa merkeissä.
Pyöstinvuori kohosi edessä suurena ja liukkaan näköisenä. ”Tonneko me kiivetään?” kysyin hämmästyneenä ja nousin kevyeeseen istuntaan, kun saavuimme vuoren rinteelle. Manki tarpoi päättäväisesti liukkaasta pohjasta huolimatta ylös asti ja sieltä oli kauniit maisemat. ”Siis vähänkö hieno paikka”, sanoin hiljaa ja katselin alas lumisia maisemia. ”Voou, täällä pitäis käydä usemmin”, totesin ja katsahdin vielä kerran maisemia, ennen kuin käänsin Mankin Epun perään ja lähdimme laskeutumaan jyrkältä vuorelta. Päästyämme alas, saavuimme piakkoin laukkasuoralle missä kaikki saivat laukata. Tuosta menosta tuli villiä ja Manki otti kilpasille Epun ja Antun kanssa. Isompi kokoisena nuo kaksi kirivät edelle ja harmistuneena Manki heitteli muutaman pukin sinne sun tänne. Poni oli huono häviäjä ja kosti häviön minulle, yrittäen epätoivoisesti lennättää ratsastajaansa. Onneksi, ponin harmiksi en tipahtanut kyydistä, vaan komensin sen jatkamaan matkaa tiukin ottein, koska muu ei meinannut ponin päähän mennä. ”Me tullaan”, huusin tytöille jotka odottivat minua. Manki laukkasi nyt siististi ja siirtyi hangoittelematta raviinkin, kun pyysin.
Hevoset olivat uupuneita kun saavuimme tallille ja halasin puhki poikki väsynyttä ruunaani. ”Oli m-a-h-t-a-v-a matka”, huokaisin ja puristin hieman hikistä ponia. ”Kiitos reissusta”, kiitin vielä Annea, kun talutin väsyneen ponin talliin. ”Olet ilta ruokasi ansainnut”, sanoin riisuessani varusteita. Tyytyväinen ja väsynyt poni pörähti hiljaa kun harjasin tuota kumisualla. ”Olen kyllä onnenpekka, kun tiiän sun laises ponin”, huokaisin onnessani ja heitin iltakauroihin vielä muutaman leivänkannikan herkuksi, jotka poni ahmaisi saman tien suihinsa.
Kiitos reissusta Anne! Joskus uudestaan?
Brenna ja Manki-ponsku
22 hm
|
|
|
Post by brenna on Feb 15, 2009 16:48:04 GMT 2
Maastoretki 24.1 - maksu -Kiitos retkestä = D Brenna&Manki
23 hm
|
|
|
Post by brenna on Feb 25, 2009 12:02:44 GMT 2
Tästä ponista ei tule kouluratsua
"Taivu nyt kulta", anelin ponilta ja painoin sisäpohkeella ruunan kylkeen. Manki heitti ärtyneenä päätään ja puri kuolaimeen kiihdyttäen ravia. "Toivotonta", ähähdin ja pidätin istunnalla parhaani mukaan. Lopult aannoin terävän pidätteen ulko-ohjasta ja Manki hidasti melkein käyntiin. Siirsinkin ponin käyntiin, mutta poni puski ulkoohjetta vasten uralle. "Hei! Haloo!" älähdin ja kopautin hieman ulkopohkeella. Toisessa päässä Bertillä ravaava Pipsa katsoi minua hieman huvittunut ilme kasvoillaan, kun tappelin ponin kanssa. "Siusta ei tule koskaan kouluponia!" huudahdin lopulta ja Manki säikähti hieman hypäten sivulle. Pysyin selässä jotenkuten ja ohjasin ruunan päättäväisesti ympyrälle. Tällä kertaa päätin taivutuksen onnistuvan. Päättäväisenä annoin selkeimmät avut jotka osasin enkä suostunut ponin temppuiluun. Näpäytin Mankia raipalla ruunan temppuillessa ja sain kiitokseksi valtavat pukit. "Herran jumala poni", älähdin ja yritin pysyä kyydissä. Lopulta ruuna lopetti pukittelun ja pyysin ponin heti raviin. Jatkoin ympyrätyöskentelyä ravissa ja nyt se tuntui sujuvan paremmin. Lopulta ohjasin ruunan uralle ja istuin harjoitusraviin. Valmistelin laukan nostoa ja nostin sen seuraavasta kulmasta. Pipsa ohjasi norjanvuonohevosen keskemmälle ja jätti meille uralle tilaa. Manki sinkosi laukkaan ja hetken pidättelin tuota, mutta sitten nousin kevyempään istuntaan ja annoin ruunan purkaa hieman energiaa.
"Wou, sussa on virtaa", totesin parin kierroksen jälkeen ja siirsin ruunan ravaamaan päätyyn. Manki heitteli päätään innokkaana ja korskui. Nostin vielä ympyrällä laukan hillitysti ja menin hieman kootumpaa menoa. "Good job", kehaisin ruunaa siirtäessänis en raviin ja kevensin ulkojalan mukaan. Pidin ohjaa kevyellä tuntumalla ja käänsin suuren voltin, saaden välimatkaa edellä ravaavaan Berttiin. Lopulta istuin harjoitusraviin ja siirsin ponin käyntiin. "Hyvääh, vaikke susta kouluponia tule", totesin antaen ohjien valua pitkiksi. Löysäsin vyötä reiällä ponin kävellessä ja pyöräytin hartioita muutaman kerran taake. Pyyhkäisin poninhännältä karanneen kiharan pois silmiltäni. Manki venytti kaulaansa ja pörisi. "Juujuu, kohta pääset talliin", vakuutin ja käänsikin ponin kaartoon. Laskeuduin satulasta hitaasti ja taputin vielä Mankia. "Ehkä ensikerralla esteitä", totesin hiljaa samalla kun nostin jalustimet ja löysäsin vyötä. "Me mennää nyt talliin", kuulutin vielä kävelevälle Pipsalle ja tyttö nyökkäsi.
Taluttin Mankin maneesin ovista ulos ja käännyin sulkemaan vielä ne. "Haa, ihanan viileää", huokaisin hengittäessäni kevyttä pakkasilmaa ja lähtien taluttamaan Mankia talliin. Tallissa oli hiljaista ja vain ruunan kavioiden kopina aiheutti ääntä. "Vielä ei ole ruoka-aika", naurahdin ponille karsinassa, kun tuo kurkotteli käytävälle ikään kuin heiniä jakavaa Jaakkoa odottaen. Nostin satulan ponin selästä ja laitoin sen odottamaan karsinan eteen. Otin kumisuan käteeni ja toiseen pehmeän harjan. "Nonnii, nyt sitte alkaa puunaus", lausahdin ja astuin ponin viereen. Aloin harjata hikistä ponia oikein urakalla ja lopuksi vielä loimitin tuon, ennen kuin vein tarhailemaan. "Pian nähdään taas", naurahdin tarhassa laukkaavalle ponille. Käännyin kohti tallia, mutta en kauaksi kerennyt kun kirosin raskaasti. Kampesin itseni ylös jäisestä maasta ja ravistelin lumia vaatteistani. "Kohta meikin hankin hokit", huokaisin ja lähdin jatkamaan varovasti kohti tallia.
Liukastelia Brenna ja Pukkiponi Manki
24 hm
|
|