kuva 2.11.
3.11.2008 Rääkkiä & sekoilua (laitan tähän samaan viestiin tän päivän tarinankin)
" Kato, tosa taas on toi mun koira.. hehe, mä otin susta tällasen salakuvan.. heh... ja katos tätä ja tätä..", eräs luokkalaiseni (poika oli) selitti minulle silmät pyöreinä.
" Joo, toi sun koiras on söpö. Mullakin on koira, Sintti.. Ja öö - hoitohevonen. Sitä mun pitää mennä hoitamaan!" selitin nopeasti. Poika näytti vähän sekaiselta ehkä vähän tiukkojen sanojeni jälkeen, mutta päästi minut suosiolla pois koulun tyrmäävän tylsästä ja harmaasta pihasta.
Kypärä roikkui pyöräni tangolla, kun kiisin suoraa päätä kohti Seppelettä. Tunsin varmaan kaikki reitit tallille, ja nyt käytin sitä lähintä, lyhyintä ja nopeinta reittiä. Kalle ei ollut saanut hetkeen hyvää hoitoa, se johtui kokeista, koulusta ja kaikesta.. kaikesta.
Seppeleen pihalla vain säntäsin nopeasti talliin lukitsematta pyörääni. Kallen karsina oli tyhjä, mutta ruuna ei ollut tarhassakaan. Niinpä ajattelin, että liinaharja kävelisi tunnilla laiskasti uraa pitkin ja se merkitsi heti talikkoa ja kottareita!
" Moikka, Sophie!" iloisesti vastaan tuleva Josefiina hihkaisi. Tämän takana käytävällä seisoi Riina, joka kuopi lattiaa hermostuksissaan.
" Juu, äläs katso Riinaa noin", Jossu kielsi hymyillen. " Hilla on pahempi".
" No joo.. Sulla on näköjään ne vaikeimmat, kun mie lattaan maaston varmimpia polkuja suomenhevosella", selitin.
" MAASTO?! Ei, ei, ei, ei kannata mennä sinne!" Jossu kiljaisi. Suuni loksahti auki, ja siinä menikin meillä molemmilla vähän aikaa, kun Jossu rupesi selittämään metsässä häärivistä susista.
" Jäiks...", päästin suustani. Moni muukin hoitaja oli kokoontunut vierelle kuuntelemaan tarinoita Seppeleen metsän susista.
" Se on pari kertaa törmänny muhun ja mun hoitsuihin, se susi siis", Pipsa kertoi.
" Hähä, voitais mennä listimään se susi/sudet jonku piikkinuijan kanssa", Nana sanoi ilkikurinen ilme naamallaan.
" Joo hei!" Johanna huudahti. " Siitä vaan, Nana, takomaan nuija!"
Vihdoinkin sain omaa rauhaa. Tai no, jos karsinan puhdistus niin rauhoittavaa onkin. Kalle oli ajatellut selvästi minua, tai sitten joku toinen.. Karsina oli puhtaampi likaisena kuin ennen.
Kippasin kotsut huokaisten lantalaan. Haju oli karmaiseva, mutta se ei huoltani painanut. Jätin kottikärryt lantalan päähän ja vein talikon pois. Saman tien matkasin maneesiin, jossa varmasti meni Kalle kavereineen.
Istahdin katsomoon. Etsin katseellani Kallea, joka näkyi huomattavasti paremmin maneesissa kuin eilen myöhään ulkona. (^ se ylempi kuva on siis eilinen
) Kallella oli selässään minua vanhempi ratsastaja, joka hallitsi Kallen hyvin. Tuntilaiset ravasivat maneesia ympäri hallitusti, ja kentän keskellä kökötti pari kavalettia, mutta Anne käski ratsastajat avotaivutukseen.
Ravasin katsomosta Annen luo, ja sopivan tauon aikana kysyin, kuinka monta tuntia Kalle menee.
" Ööö.. tä on sen toinen tunti, ja illemmalla se menee vielä kolmannen.. Ja hei anna sen Linnean harjata Kalle.. Sophie? Sophie?" Anne selitti, mutta hätääntyi sitten. Taas se alkoi.
" Hei Sophie, huhuu? Elätkö sä?" monet huutelivat. Tiesin, että istuin maneesin katsomon penkillä, koska minut oli siihen ohjattu. Värit olivat jälleen sokaisseet näkökenttäni, ja olisin hyvin voinut kaatua maahan jne.
" Joo, oon mä elossa", vaikersin hiljaa. Sain paljon vähän sääliviä katseita. " Joo, ja mä olen Sophie".
Moni ehdotti, että jättäisin hetkeksi tallin ja menisin kotiin lepäämään. Myös Elli oli sitä mieltä, mutta Annen kommentteja en voinut saada, koska tämä oli pitämässä tuntia.
" Okei, okei, mä meen!" selitin kovaäänisesti. Ennen lähtöäni kävin suukottamassa Kallea turvalle ja sitten lähdin.
~ Sophie & Kalle kiittää~
Sophie 18 hm (lasken ton kuvan ja tarinan yheks)