Nyt mulla on laskelmieni mukaan 15 HM
Sitten täytyis siirtyä taas Blondiin <3 Mut nyt tarina:
12.9.2008 Aamuhoitoa # 1Taivas näytti punaiselta. Lehdet tippuivat kosteaan maahan, kun pyöräilin. Näky oli ihana, ja vielä lopuksi hiukan tihkutti. Ihanan syksyinen tunnelma. Sovin hyvin maastoon tummine vaatteineni - päälläni oli musta huppari ja sen alla punainen T-paita, jaloissa vanhat, mutta hyvät tummansiniset farkut.
Jarrutin, ja loikkasin pyörän päältä. Laitoin sen telineeseen. Sitten marssin kohti Henrietan karsinaa, sillä jo kaukaata näin, ettei isoa tilastohevosta ollut tammalaitumella.
- Hensu, hymyilin. Tamma vain söi aamuruokiaan. Vislasin. Hensu nosti päänsä ylös ruoastaan ja hörähti.
- No niin, osaathan sie tervehtiäkin, naurahdin Hensulle. Lähdin kuitenkin kohta kohti oleskeluhuonetta.
- Hähh?! kiljaisin. Sastu oli juuri kertonut ison uutisen.
- Joo-o, Rensu on nyt mun! Sastu sanoi ylpeänä.
- Äh, epistä. Mariel sai Cassun, sä Reimarin.. Entä Oona? Jatkaakohan hän Seppeleessä? kysyin.
- Uskon, että jatkaa, mutten ole varma.
- Jaa. Toivottavasti jatkaa! mutisin. Avasin kaappini lukkojärjestelmän. Siellä oli joku lappu, jossa luki näin: "Hei, Sophie! Viittisitkös käydä taluttamassa Hensua Liekkijärvellä? Tulen ratsain mukaan Ristolla, tai voithan sinäkin ratsastaa =). Terkuin Anne". Kohautin olkiani. Tuskimpa Anne tarkoitti näin aikaista aamua - mutta sain erehtyä.
Otin harjapakin kaapistani, seurauksena menin tietenkin Hensun karsinalle. Onneksi tammalla oli vain hirveän vähän ruokaa, sen olisi voinut heittää suosiolla pois.
- Tahdotko aamulenkille, häh? kysyin iloisena hoitohevoseltani. Vaikken saanut omia hevosta ihan kokonaan itselleni, niinkuin Mariel Cassun tai Sastu Reimarin, se ei haitannut. Sainhan hoitaa yksin edes hetken Hensua, ennenkuin joku muu tapaiseni tahtoisi Hensun hoitsukseen.
Harjasin vielä viimeistä likaläikkää tilastohevosen lautasesta. Sitä ei helpolla pois saanut.
- No niin, lähtihän se, huokaisin hetkisen kuluttua. Nyt oli aika miettiä, ratsastaisinko, vaiko enkö. Uppouduin ajatuksiini, kunnes kuulin tutun äänen:
- Sophie! Hienoa! Sitten vain suitset sille päähän, niin lähdetään Liekkijärvelle! Anne huikkasi.
- Suitset?! säpsähdin.
- Niin, jos kuitenkin tahdot ratsastaa, pääset satulattomaan selkään, ja suitsilla on helpompi taluttaa, Anne kertoi, mutta katosi sitten Riston luokse.
- Jaaha, mutisin hiljaa itsekseni, kun lampsin satulahuonetta kohden.
Tulin takaisin aika punaisen näköisenä. Joku oli päättänyt leikkiä näemmä jotain piilotusleikkiä, sillä Hensun suitset löytyivät purattuina satulahuopien luota. Vielä minä sille näyttäisin, mietin. Olin joutunut kokoamaan suitset taas takaisin yhteen. Avasin taas Hensun karsinan, menin sen viereen ja yritin tunkea kuolaimia sen suuhun.
- Noniin, sähän osaat jo käyttäytyä, tirskahdin. Laitoin remmit kiinni ja otin ohjat kaulalta.
- Anne, valmista? kailotin karsinasta Riston karsinaan. Kun sain myöntävän vastauksen, lähdin taluttamaan Hensua kohti maastoa, Riston tullessa perässämme hiljaa ja kuuliaisena.
Kävelin ytimekkäästi ja tahdissa Hensun vierellä. Se oli selvästi jo tottunut Ristoon, ja ruuniin muutenkin, koska se vain välillä käänsi korvansa Riston pärskähdyksen suuntaan.
- Onko nää paljonkin ollu yhdessä? kysyin yhtäkkiä rikkoen hiljaisuuden. Sain odottaa hetken Annen vastausta.
- Joo, paljonkin. Siksi tahdoinkin sut tänne just Hensulla, enkä Blondilla, Anne hymähti salaperäisesti. Taputin hoitohevostani kaulalle. Mitäköhän saisin kuulla?
Pyysin Annea odottamaan hetken, sillä nousisin Henrietan selkään. Jouduin ponnistamaan kannolta, mutta selässä olin.
- Niin.. mm, kuten tiedät lapusta päätellen, minulla oli sinulle asiaa, Anne sanoi vihdoinkin, kun kokosin ohjia.
- Joo. Ja näin aikasin vielä, huokaisin.
- No no, kellohan on jo 10, Anne totesi. - Eikö siun pitäis olla koulussa? tämä jatkoi.
- Mulla on.. taksvärkkipäivä, eiih!! parkaisin muistaessani sen. Hensu pärskähti väsyneenä.
- Eli..? Anne jatkoi, kuin ei olisi parkaisuani kuullutkaan.
- No, mun pitää siivota mun huone, se on tosi likanen, ja saan siitä maksimissaan kympin, kerroin. Siirsimme hevoset raviin, jolloin olin taas vähällä tippua.
Anne pölpötti jotain, että olisin voinut tulla Seppeleellekin töihin ja putsata hevosten karsinat.
- Ei kiitos, Hensussa ja Blondissa on jo tarpeeksi, vastasin tirskahtaen.
- Niin joo, nyt kai pitäisi mennä asiaan, Anne kertoi.
- No, kerro? tivasin ja hymyilin tallin omistajalle. Anne tahtoi, että siirtäisimme hevoset laukkaan. Pohje, laukka, ja sitten vain tivaamaan jotain.
- Mm. Tiedät, että olet kateellinen - kuten moni muukin! - Marielille ja Sastulle..., Anne aloitti.
- Sanotko tämän vain minulle? keskeytin.
- .. Ja parille muulle, jotka hoitavat hevosiaan yksin, Anne vastasi, mutta jatkoi sitten. - Hoidat siis yksin Hensua, ja tahtoisit varmasti omia sen, Anne totesi. Nyökkäsin ja taputin Hensua kaulalle. Mikä kysymys, totta kai tahtoisin!!
Hyppäsin ajatuksissani maastoesteen, enkä edes huomannut sitä. Anne seurasi Ristolla, ja sai kuin saikin hypättyä kaatuneen puunrungon.
Maastoesteiden jälkeen hiljensin raviin. Anne pidätteli kuumaa ratsuaan jopa käyntiin asti.
- Jatketaas, Anne aloitti taas. - Niin, sinun ei silti kannata hoitaa useasti vain siksi, että saisit sinäkin omittua Hensun ja siirtäisit sen toiseen talliin. Hoidat vain niin, että Hensu voisi ajatella sinut omistajana, tai.. öhh, tajustiko?
- Enköhän mä jotenkuten. Siis mun ei kannata haaveillakaan Hensun omistamisesta? Okei.. Mutta mutta. Eihän tämä näin tärkeää voinut olla? kysyin Annelta.
- Eiih, on muutakin. Ajattelin vain kysyä, että jos viitsisit...
Kävelin taas Hensun vierellä Liekkijärven rannalla. Vesi oli viileää, mutta se ei ainakaan hevosia haitannut. Itse katsoin tummaa taivasta, vaikka pidinkin riehuvasta tammasta kiinni. Olimme olleet järvellä jo puoli tuntia.
- Eiköhän lähdetä, kysyin Annelta. Sain jälleen myöntävän vastauksen. Olin jo aika nakit, mutta silti kapusin Hensun selkään röhnöttämään.
- Seppeleelle päin! Anne kailotti iloisena ja meni eteen.
Kun Seppeleen rakennus kohosi silmieni edessä, huokaisin helpotuksesta. Olisin voinut vaikka nukahtaa Hensun selkään - ja kotona odotti suuri kasa siivottavaa! Pysäytin Hensun tallipihalle ja liu'uin sen selästä alas. Anne muistutti, että kävisin hoitsuni kanssa pesarilla, enkä harjaisi hikeä. Sekä suola piti saada jaloista pois!
- Kyllä, äiti! virnuilin, kun Anne oli antanut suuret ohjeensa.
Talutin Hensun pesarille, ja vaihdoin suitset riimuihin. Ennen kuin aloin huuhtelemaan hevosta, pesin suitsien kuolaimet ja vein ne satulahuoneeseen - omalle paikalleen, enkä silppunut suitsia osiin.
Huuhtelin Henrietan mielestäni hyvin, ja sitten kuivasin sen. Hensu tökki minua päällään ja hörähti.
- Ai häh, herkkujako sie tahdot? kysyin hymyillen, mutta ojensin tälle hevosnamin vetäessäni hikiviilalla viimeisetkin vedet pois.
- Vie Hensu tarhaan, väsynyt Chao sanoi ottaessaan hoitohevoseni karsinaa. Nyökkäsin lauhkeasti ja vein Hensun ulos.
- Älä sotke itteäs, oot vielä kostea, kuiskasin tammalle päästäessäni sen vapaaksi. Rakennukseen tultuani katsoin ruskeaa tammaa - piehtaroimassa itsensä taas likaiseksi!
Katsoin kauempana Chaota, kun tämä putsasi Hensun karsinaa.
- Mä voin tehdä sen, mä hoidan sitä, kerroin Chaolle.
- Siinä talikko, ei palautus-oikeutta! Chao naurahti saaden minutkin hymyilemään. Mutta tosiasiassa olin taas talikko kädessä putsaamassa likaista karsinaa...
// Sophie♥Henrietta