|
Post by Maiss on Oct 16, 2011 12:54:11 GMT 2
Eli mäkin oon nyt pitkän mietinnän jälkeen tullut siihen päätökseen että lopetan täällä Seppeleessä, ja luovun mun vikasta virtuaalisesta hoitoponista. Ja syy on ensinnäkin se, etten näe mitään syytä jatkaa. Mua ei ole nyt moneen kuukauteen kiinnostanut miltei ollenkaan, ja sen olette varmaan nähneet erittäin harvoin tulleista hoidoista ja niiden yksitoikkoisuudesta: aina sama vanha tarina, vähän sanoja muunnellen. Se, että mä oon olut täällä jo yli kaksi vuotta roikkumassa, on ihme sinänsä - yleensä mulla ei riitä keskittymiskyky mihinkään yli viittä minuuttia (kokeisiinkin luen aina pari minuuttia kerrallaan, muuten siitä ei tule mitään) - mutta tää paikka sai mut vaan aina kirjoittamaan ja kirjoittamaan ja mun mielikuvituksen laukkamaan, joten kai mä siksi täällä niin kauan pysyin (mun skaalassa siis kauan). Ja vaikka tää talli onkin virtuaalinen, tuntuu se välillä hyvin aidolta, ja juuri sellaiselta kuin oikeankin tallin pitäisi olla: omistajat jotka pitävät tekemisestään ja porukka täynnä intoa. Kiitokset kaikille, niin Annelle kuin Josefiinalle ja niin vanhoille kuin uusillekin hoitajille - te teette tästä paikasta sen mitä se on! Ja vielä lopuksi täytyy sanoa, että vaikka Siiriä ei ole edes olemassa se voisi hyvin olla, sillä siitä kirjoittaessani musta alkaa tuntua kuin se oikeasti olisi mun vieressä tai että mä oikeasti sillä ratsastaisin. Joten toivottavasti Siiri saa hyvän uuden hoitajan, joka kokee sen kanssa samanlaisia inspiraationpurskahduksia kuin mä sen kanssa. - Maiss Ja nyt se on sitten tehty. Kiitos vielä kerran, ja yritääkää pitää tää paikka pystyssä niin kauan kuin mahdollista!
|
|
|
Post by Maiss on Oct 13, 2011 16:01:20 GMT 2
Täällä taas, 13.10
Siiri sointuu hyvin syksyiseen maisemaan. Aurinko pilkehtii ujosti pilven takaa, lehdet kimmeltävät auringonvalossa oranssin sävyissä, vesilätäköt piirittävät kullansävyisen ponin ja sen etujalat ovat keskellä yhtä suurta vesilätäkköä. Kaikki on kuin suoraan sadusta, jopa Siirin likaiset jalat näyttävät tarkoituksellisilta. Aurinko menee yhtäkkiä pilveen ja pilaa täydellisen maiseman, joten päätään mennä hakemaan Siirin tarhasta talliin. Tamma näyttää hiukan säälittävältä kun se yrittää päästä karkuun ottamalla yhden askeleen sivulle ja kääntämällä päätään. Saan sen kiinni pelkästään takertumalla sen pitkään harmaaseen harjaan ja napsauttamalla sitten narun riimuun. Ensin Siiri ei millään haluaisi liikkua minun määräämäni suuntaan, mutta kyllä se parin narusta kiskaisun jälkeen tulee kiltisti perässäni tarhasta.
Varvastelen vasemmalla jalallani saadakseni oikean jalkani Siirin selän päälle. Kun lopulta onnistun, Siiri ottaa siirtyy oikealle, tasapainoni menee ja kaadun pyllylleni mutaiselle kentälle. Päästän ajatuksissani ohjista, ja siinä samassa Siiri juoksee ympäri kenttää ja minä istun mutalätäkössä. Nousen huokaisten hiukan huvittuneena ylös ja kaivan taskustani karkkipaperin - kerrankin täpötäysistä taskuistani löytyy jotakin hyödyllistä. Rapistelen hetken paperia kävellen samalla Siirin perässä, eikä aikaakaan kun jo yritän selkään uudestaan kapuamista, ja tällä kertaa pääsen ihan sinne selkään asti. - Hieno Siiri, sanon taputtaen Siiriä kaulalle ja antaen sen mennä uralle kävelemään. Se katsoo ympärilleen kuin etsien jotakin joka antaisin aiheen karkuun juoksemiseen. Lopulta Siiri säpsähtääkin ja tekee nopean sivuloikan kun se kuulee moottorin käynnistyvän, mutta onnekseni Siirin harja on niin pitkä, että saan tarrattua siitä kiinni ja pysyn selässä. - SIIRI, ärähdän ja päätän ottaa ohjat käteen ja aloittaa työskentelyn. Siirrän ponin raviin ja alan keskittymään siihen, että se ei ympyrällä puske sisälle eikä ulos. Ensin ongelmana on varsinkin sisälle puskeminen, mutta sisäpohkeen käytön jälkeen alkaa ympyrä jo näyttää ympyrältä ja Siiri ihan ponilta.
Treenin jälkeen Siiri on aivan hikinen ja Josefiina kysäiseekin mitä olen tehnyt saadessani pullamahan työskentelemään noin kunnolla. Naurahdan ja kerron treenistämme, joka sisälsi jos jonkinmoisia koulukiemuroita. Vien Siirin pesupaikalle missä otan siltä varusteet pois ja laitan sitten vesiletkun päälle. Kastelen Siirin selän ja kaulan ennen kuin vedän hikiviilan sen karvan poikki. - Sä olit kyllä tosi hieno tänään, Siiri, juttelen tammalle kun alan kuivaamaan sitä pyyhkeellä. Haen sen loimen sen boksin edestä ja laitan heitän sen ponin päälle. Olenkin sitten valmis ja vien ponin sen karsinaan, sillä kello on jo niin paljon etteivät hevoset enää mene ulos. Halailen ja rapsuttelen tammaa hetken. Siiri sulkee silmänsä kun rapsutan sitä korvien välistä. Se nauttii, niin kuin minäkin. Mikä on sen parempaa kuin lempiponinsa kanssa oleminen? Niin, ei mikään.
Maiss&Siiri 53HM
|
|
|
Post by Maiss on Oct 2, 2011 20:39:49 GMT 2
MAISSIN MAKSU
Siitä oli kauan kun olin viimeksi kapusin Seppeleen oman suomenpienhevostamman selkään. Pujautin jalkani jalustimeen ja kipusin satulaan, missä olo tuntuikin hiukan oudolta, sillä oli Humu kuitenkin jonkin verran isompi kuin Siiri. Mittasin jalustimet sopivan pituisiksi ja katsellessani kuinka Jossu, Jaakko ja Anne rakensivat muutaman esteen kentälle. Kohta puolin aloitimme työskentelyn ravissa. Saimme tulla aina halutessamme yhden puomin, ja sen teinkin pari kertaa. Humu liikkui innokkaasti ja kevensin sen ravissa niin rauhallisesti kuin mahdollista. Anne pyysi meitä tulemaan yksitellen puomin jonka jälkeen esteen, joiden välille muodostui kaarre. Humu ylitti puomin reippaasti ja yrittikin ennen estettä nostaa laukan. - Älä anna sen nostaa laukkaa, kuului Annen huomautus. Pidättelin innokasta Humua parhaani mukaan. - Myötäykset sisäkädellä! Humun hypystä tuli hiukan hassu, kun jäin pidättämään sitä ennen estettä, ja se ponnisti liian läheltä. Tulimme sitten kerran vielä uudestaan, ja yritin antaa tammalle työrauhan ajoissa, niin että se sai itse päättää ponnistuspaikkansa. Hyppy olikin sata kertaa parempi! - Nyt sama laukasaa, Anne sanoi ja jatkoi kaaretta tulevien ohjeistamista. Nostin ennen puomille tulemista laukan ja ylitimme puomin rauhallisessa laukassa. Kaarteessa Humu alkoi puskemaan ulos, joten Anne muistutti ulkoapujen tärkeydestä. - Ulkopohje ja ulko-ohja ovat yhtä tärkeitä kuin sisäpohja ja sisäohja. Humu kuitenkin hyppäsi esteen nätisti ja minäkin pääsin hyppyyn hyvin mukaan. Siirryimme hyppäämään linjaa, missä oli kaksi estettä. Ensimmäisellä kerralla piti katsoa kuinka monta askelta heppa ottaa esteiden väliin. Humu hyppäsi hyvän kokoisen loikan, vaikka este oli pieni. Otin sen heti esteen jälkeen kiinni, niin että se ei päässyt kiihdyttämään kiihdyttämistään ennen seuraavaa estettä. Se hyppäsi myös toisen esteen pienellä ilmavaralla ja estevälin laukka-askeliksi laskin yhdeksän. Laukka oli sujuvaa ja tasaista, joten päätin seuraavalla kerralla myös tähdätä yhdeksään askeleeseen. Roikuin kuitenkin mukavasti sisäohjassa, joten Humu ei liikkunut suoraan. Toiselle esteelle Humu hiukan epäröi, joten painoin pohkeeni sen kylkiin niin että se hyppäsi. - …oma istunta keskellä ja ohjastuntuma tasaisena, kuului tällä kertaa Annen ohjeet ja yritin päästä istumaan keskelle satulaa. Ohjastuntuman tasaisuutta korjailin ennen kuin tulimme kolmannen kerran linjalle ja meni jo paljon paremmin, saimme jopa kehuja. - Loppuverkkaa ravissa, eteen ja alas. Tein Humun kanssa paljon ympyröitä ja myötäsin todella paljon kun se vastasi pidätteisiini. Kohta tamma alkoi hakemaan eteen, joten pidensin ohjaa aina hiukan kerrallaan. Lopulta meno näyttikin ihan hyvältä, minun sisälle nojausta lukuun ottamatta. - Kaikki hevoset näyttävät nyt oikein hyvältä! Kiittäkää niitä oikein paljon, Anne kehui meitä kaikkia. - Tästä on hyvä jatkaa! Annoimme lopulta hevosille pidempää ohjaa. Humu pärski uupuneena ja muutkin, niin hevoset kuin ratsastajat, näyttivät väsyneiltä mutta tyytyväisiltä. - Voitte kääntää hevoset kaartoon. Ja ne hepat jotka ovat hikisiä voi kastella märällä sienellä tai letkulla! Anne sanoi. Joten myös minulla oli edessä hikisen Humun kastelu.
|
|
|
Post by Maiss on Aug 8, 2011 14:54:07 GMT 2
Ukkosen riemuja, 7.8
Tummat pilvet ovat vallanneet taivaan, ja vettä sataa kaatamalla. Kipitän takkini huppu pääni päällä nopeasti talliin, jonka ikkunat huokuvat valoa. Onneksi olen tänään varustautunut kumisaappain, sillä tennarit olisivat olleet mennyttä kalua jo nyt. Katselen ympärille, ja huomaan suurin pirtein kaikkien hevosten olevan sisällä, niitä jotka eivät ole karsinoissaan on luultavasti joku liikuttamassa. Kurkistan poniboksiin, ja huomaan että Siiri makaa siellä tyytyväisenä, Pampulan seistessä sen vierellä etsien maasta jotakin suuhun kelpaavaa. Siiri avaa kiinni olleet silmänsä, katsahtaa ympärilleen, ja nousee sitten vaivalloisesti ylös. Rapsutan Siiriä sen otsaharjan alta, kun se tyrkkää päänsä karsinan ulkopuolelle. - Mitä sä sanoisit, jos me mentäisiin maneesiin ja mä vähän juoksuttaisin sua? sanon tammalle kun se hamuaa poninhännällä olevia hiuksiani. Silittelen Siiriä vielä hetken, ennen kuin haen sen harjat ja alan siistimään sen pölyistä karvapeitettä. Sade ropisee kattoa vasten ja ikkunoista ei näe kunnolla ulos, niitä peittävän vesimäärän takia. Tallissa ei ole paljon väkeä, mutta pari hoitajaa puunailee hoitohevosiaan ja Josefiina on käynyt liikuttamassa hevosensa.
Maneesissa ei ole enää ketään, joten päätän ensin juoksuttaa Siiriä liinassa ja sen jälkeen antaa sen juosta vähän aikaa vapaana. Ensin kuitenkin talutan sitä pari kierrosta ihan vain uraa pitkin. Siiri kyttäilee ympärilleen, sillä sateen ropina kaikuu maneesissa aika pelottavan kuullisesti. - Ei mitään hätää, rauhoittelen tammaa ja rapsutan sitä ryntäiltä. - Kaikki on hyvin. Siirikin tottuu aika pian ääniin, ja rentoutuu niin, että päätän aloittaa juoksuttamisen. Haen juoksutusraipan yhdestä kulmasta ja pyydän Siirin sitten kävelemään ympyrälle. Ensin poni ei millään suostu kävelemään nätisti ympärilläni, vaan puskee sisälle tai ulos, tai sitten se pysähtyy. Kuitenkin kun pari kertaa näpäytän juoksutusraipalla maata Siirin takana, se alkaa tottelemaan ja uskallan pian jopa pyytää sen raviin. Sen askeleet ovat liitävät kuin kouluponilla ja se nostaa päänsä korkealle, kuin etsien katseellaan yleisöä, jolle esiintyä. Siirin askeleet vain pitenevät pitenemistään, kun salama yhtäkkiä valaisee taivaan. Minä hätkähdän pelästyneenä ja äkkiä huomaan päästäväni juoksutusliinasta irti, minkä seurauksena pelästynyt Siiri lähtee täyttä neliä kiertämään maneesia. Yritän epätoivoisesti rauhoitella Siiriä äänellä, mikä ei kuitenkaan näytä auttavan ollenkaan. Siiri juoksee varmaan viisi minuuttia, ennen kuin se lopulta rauhoittuu ja kävelee luokseni. - Hieno tyttö, sanon napaten nopeasti kiinni liinasta, niin ettei Siiri pääse karkuun. Jatkan sitten juoksuttamista, kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja Siirikin näyttää unohtaneen välikohtauksen. Kun pyydän sitä laukkaamaan, se kuitenkin ampaisee matkaan kuin tykinkuula ja tekee pari ilopukkia, ennen kuin siirtyy rauhalliseen laukkaan. Annan sen laukkailla hetken, ennen kuin pyydän sen kävelemään toiseen suuntaan. Muutaman kävelykierroksen jälkeen pyydän Siirin taas raviin, ja sen jälkeen laukkaan. Kun kaikki sujuu hyvin ja Siirikin laukkaa pelleilemättä, otan liinan irti, ja annan sen olla maneesissa hetken vapaana. En anna sen pysähtyä, vaan sen pitää olla koko ajan liikkeessä. Siiri tajuaa kohta olevansa vapaana, ja ottaa siitä kaiken irti: se laukkaa innoissaan ja ravailee nätisti maneesia kiertäen kuin mikäkin prinsessa. - No niin Siiri, tulepas tänne, totean lopulta, kun huomaan kellon jo olevan aika paljon. Siiri tulee luokseni porkkanan houkuttamana ja talutan sen ulos maneesista. Vesisade on loppunut, ja vaikuttaa siltä kuin aurinkokin yrittäisi pilkistää pilven takaa.
M&S 52HM
|
|
|
Post by Maiss on Jul 9, 2011 20:24:50 GMT 2
Kaikista tärkein, 9.7
Kun nyt olen seurannut televisiosta suomalaisten esteratsastajien virhepisteitä täynnä olevia ratoja, minulle tulee sellainen olo, että minun ja Siirin pitäisi liittyä Suomen maajoukkueeseen. No, ei nyt sentään. - Siiri, tule tänne minun pieni ninjaponi! huhuilen Siiriä portilta, pari voikukkaa kädessäni. - Muuten et saa näitä super hyviä voikukkia… Ja äkkiä Siiri jo napostelee voikukkia kämmeneltäni ja saan sen helposti kiinni. Askellamme vikkelästi talliin, sillä Siirillä vaikuttaa olevan kiire, ja talutan sen poniboksiin jossa sitä odottaa pari heinänkortta, joita se alkaa heti mutustamaan tyytyväisenä. Suljen boksin oven ja käväisen hoitajien kaapeilla hakemassa kypäräni, harjat sekä alennusmyynnistä ostamani vaaleanpunaisen riimun, sitten kävelen takaisin Siirin luo.
Kahdenkymmenen minuutin jälkeen olen tyytyväinen Siirin karvan kiiltoon joten puhdistan sen kaviot huolellisesti. Olen päättänyt tänään kokeilla Siirillä riimuratsastusta, joten en hae satulahuoneesta mitään, laitan vain sille uuden riimun päähän ja otan karsinanovesta riimunarun. Laitan itselleni kypärän päähän, talutan Siirin ulos tallista ja sitten kentälle. Onnekseni Siiri antaa minun nousta sen selkään tänään ihan kiltisti ja pääsemmekin kävelemään uraa pitkin yllättävän nopeasti. Siiri kuuntelee hienosti istuntaani, ja heti kun en myötää sen liikkeisiin niin joustavasti, se pysähtyy niin kuin on tarkoituskin. Annan sen hetken kävellä rauhallisesti, niin kuin pitkin ohjin, ennen kuin alamme työskentelemään. Aloitamme ensin käynnissä ympyröillä ja pysähdyksillä, teen mahdollisimmat paljon voltteja ja lyhyillä sivuilla teen pääty-ympyrän, varmistaakseni että saan ponin kääntymään. Siiri kuuntelee apujani tosi nätisti, pari kertaa kestää hetken ennen kuin saan sen voltille, mutta suurimmaksi osaksi kaikki sujuu hyvin. Siirrän ponin pikkuhiljaa raviin ja yritän saada ravin tahdin rauhalliseksi ja tasaiseksi, mutta se taas on vähän vaikeampaa kuin uskoinkaan kun Siirillä on virtaa vaikka muille jakaa ja minulla on täysi työ saada se pysymään ravissa laukan sijasta. Loppujen lopuksi Siiri kuitenkin ravaa tahdikkaasti ja uskallan jopa kokeilla laukkaa. Ihme kyllä Siiri nostaa laukan muitta mutkitta ja kääntyy keskiympyrälle kuin ajatus, eikä myöskään raviin siirtyminen tuota ongelmia. - Hieno Siiri, tosi hienosti, kehun ponia ja taputan sitä, ennen kuin annan sen hetken aikaa kävellä.
Kun olemme olleet kentällä noin varttitunnin, hyppään alas Siirin selästä ja lähden taluttamaan sitä maastoon. Siiri katselee ympärilleen kiinnostuneena, ja aina kun kuuluu joku pienempikin ääni, tamman korvat kääntyvät äänen suuntaan. - Se on vain varis, puhelen tammalle kun se taas katselee ympärilleen ihmeissään. Jatkamme hitaasti matkaa, aina välillä Siiri taas nostaa päänsä ja ihmettelee maailman menoja kun minä taas hyräilen jotakin päässäni soivaa laulua. Ravaamme pienen pätkän ja pysähdymme sitten, kaikki on niin vihreä: tietä reunustava kaunis ruoho, koivujen kauniit lehdet sekä kuusen latvat jotka näyttävät niin ihmeellisiltä auringossa. Siiri laskee päänsä uhkaavasti alemmas ja alemmas ja siirtyy kohti ruohotupsuja, joten annan Siirin hetken syödä tien laidalla olevaa ruohoa. Katson kuinka se niin tyytyväisenä mutustaa tuoretta vihreää herkkuaan, ja mietin miten ikinä voisinkaan luopua tuosta kuvankauniista ja ennen kaikkea äärimmäisen tärkeästä tammasta? Miten itkisin tyynyäni vasten, miten en puhuisi moneen päivään, miten surullinen olisin. Sitä ajattelen usein, ja pelkään että kohta, liiankin kohta, tapahtuu jotain odottamatonta ja minun täytyy hyvästellä elämäni tärkein ja kaunein asia, Ilolan Eliksiiri, Siiri. Ainakin hetkeksi.
Siiri ja Maiss 51HM
Sori tauko, inpis ollut jossain ihmeen kolkassa ja aikaa vuokraponin ja kesän myötä ei ole ollut juuri ollenkaan, mutta Siiristä en helpolla luovu, sen lupaan. (:
|
|
|
Post by Maiss on Jun 3, 2011 21:40:46 GMT 2
Meikä jatkaa myös ehdottomasti, nyt kesällä ehtii varmaan olla vähän aktiivisempikin. :---D
Niin ja makselen tuon vaellusleirin loppuun kun tulen Englannista (huomenna lähdetään ja viikko pyörähtää siellä). (:
|
|
|
Post by Maiss on May 16, 2011 19:36:18 GMT 2
Kesälomaa odotellessa, 17.5
Aksu kurkkii suloisesti karsinastaan kävellessäni sen ohi, joten minun on aivan pakko mennä rapsuttamaan sitä edes vähän korvan takaa. Poniruuna näyttää pitävän tästä, ja mielessäni käy rapsuttaa sitä vähän pidempään, mutta nähdessäni Siirin, tulen toisiin aatoksiin. Heitän juuri pestyt saappaanvarteni sekä mustan kypäräni poniboksin eteen, avaten sitten karsinan. Siirin pieni turpa työntyy heti kämmentäni vasten ikään kuin tervehdykseksi. Sen vieressä oleva Pampula ei kiinnitä sen suurempaa huomiota minuun, vaan syö rauhallisena heiniään. - Mitenkä olisi, jos harjaisin sut ulkona? kysyn ja annan käteni siirtyä rapsuttamaan sitä korvan takaa. - Joo, kyllä me niin tehdään. Käväisen hakemassa harjalaatikon ja otan samalla mukaani vaaleanpunaisen riimun satulahuoneen naulasta, tarkistaen ensin että se on Siirin kokoa. Siiri antaa minun laittaa riimun sen päähän todella kiltisti eikä ulos taluttaminenkaan ole ongelma. Kiinnitän Siirin ulkona matalimpaan hoitopuomiin, avaan harjalaatikon ja etsin sieltä kumisuan. Huomaan tammaa sukiessani, että siltä lähtee edelleen talvikarvaa, onneksi ei kuitenkaan hirmu paljoa. Kun olen sukinut Siiriä hetken, tallista astuu ulos Anne Topi-orinsa kanssa. Topi kävelee pää korkealla ja yrittää vähän väliä päästä ravaamaan, mutta Anne kävelee aivan rauhallisena eikä anna sen nopeuttaa tahtiaan. Siiri ihmettelee isoa puoliveristä ja kuopii rauhattomana sitten maata, mutta rauhoittuu heti kun Anne pääsee orinsa selkään ja kaksikko lähtee taivaltamaan kohti maastoja. Jatkan ponin harjaamista ja selvitän myöskin sen takkuisen hännän. Siiri ei ole onnekseni mitenkään erityisen likainen, joten harjaustuokio ei kestä puoltakaan tuntia.
Kentällä ratsastaminen on yksi lempipuuhistani kevään (vai pitäisikö sanoa kesän) tullen, minkä takia olenkin innoissani päästessämme vääntämään pitkän maneesikauden jälkeen ihanassa kunnossa olevalle kentälle. Yksikään vesilätäkkö ei enää peitä sen pintaa, mutta se ei kuitenkaan pöllyä yhtään, eilisen vesikuuron takia. Siirikin on ihan innoissaan ja ei millään haluaisi kävellä alkukäyntejä, vaan heti siirtyä laukkaan. - Poni rakas, kävellään pari minuuttia, sitten sä saat ravata, selittelen sille epätoivoisesti. Lopulta siirrän sen raviin, mutta silloin se nostaakin railakkaan laukan pukkisarjan kera. Energia oikein pursuu sen olemuksesta, mutta luulisi sen nyt olevan vähän rauhallisempi kun se kuitenkin ollut tunneilla kentällä jo pari viikkoa. Annan sen kuitenkin laukata kierroksen, ennen kuin pyydän sen tomerasti raviin. Se pärskii innoissaan, mutta on selvästikin päästänyt vähän energiastaan taivaan tuuliin, sillä se jopa kuuntelee pidätteitäni. - Hyvä tyttö, kehun Siiriä lopulta, kun se alkaa rentoutumaan eikä kipitä enää tuhatta ja sataa. Nostan lyhyeltä sivulta ravista rauhallisen ja hallitun laukan. Käännän sen ympyrälle jossa alan hiomaan asetusta, mutta samalla laukan pitää säilyä kuitenkin eteenpäinpyrkivänä ja tasaisena. Aina kun se painaa kädelle teen pulipidätteen, ja myötään heti kun se ei enää paina. Lopulta se alkaakin jo olla ihan rentona myös laukassa, joten siirrän sen käyntiin ja annan sille pidempää ohjaa välikäyntien ajaksi.
Kun lopetamme treenin Siiri on ihan hikinen, mikä tosin on ihan hyvä asia sen hiukan pyöreähkön mahan takia. Heitän satulan pois sen selästä harjauspuomin päälle ja kastelen sitten koko ponin sienellä, niin että se on yltä päältä nyt vuorostaan vedessä. - Voi poni kun mä rakastan sua ja kesää, te olette mun elämäni rakkaus, sanon tammalle kun vedän hikiviilan sen märän selän päältä. Kun suurin osa vedestä on maassa, hieron sen karvan pyyhkeellä, jonka löysin sen harjalaatikon syövereistä. Annan ponin hiukan syödä ruohoa tallin edessä ennen kuin vien sen sisään. Katselen sitä hetken, kun se alkaa syödä heinää Pampulan vierellä ja näyttää nauttivan elämästään vaikka kuinka paljon. Tuo tunne on minullakin, sillä tiedän että kohta on kesäloma ja silloin koittaisi vaikka mitä ihanaa, niin hevostaipaleella kuin muutenkin.
Maiss & Siiri _50HM_
|
|
|
Post by Maiss on May 12, 2011 17:06:52 GMT 2
MAISSIN KEHYSTARINA - Su-aamu
Kun kaikki ovat heränneet ja syöneet aamupalan lähdemme koko porukka hakemaan hevosia laitumelta. Sikke on piehtaroinut suurimassa mutakasassa minkä on löytänyt, mutta onneksi muut ponit ovat melkein ihan puhtaita. - Kun olette harjanneet omat poninne puhtaiksi, auttakaa Pipsaa jos suinkin mahdollista, Anne selittää meille ennen kuin talutamme hevoset ulos tarhauksesta. - Muuten emme pääse koskaan matkaan. Pipsa katsoo poniaan hiukan nolona, kaikkien muiden nyökytellessä Annelle. Liinu kävelee ensimmäisenä ulos aitauksesta, Reino rauhallisesti perässään, Sikke haikailee vielä mutakasansa perään ja Siirin tarhasta ulos saaminen tuottaa minulle pieniä ongelmia, mutta kun Elisabeth heiluttaa riimunarua sen takana, sekin lähtee liikkeelle. Lopulta kaikki hevoset on saatu ulos laitumelta ja harjaamme niitä aamuauringon lämmittäessä ilmaa. Pari kärpästäkin surraa ympäriinsä, saaden Tiian hännän heilahtamaan edes takaisin. Liinu yrittää löytää maasta syömäkelpoista ruohotupsua ja Elmo seisoo silmät suljettuina nauttien harjauksesta täysin. - Täydellinen ilma! Ilu sanoo katsellen taivasta. - Eikä se näytä tästä ainakaan huonompaan suuntaan menevän. - Ponitkin varmaan nauttii enemmän tästä kuin talvesta, vastaa Reinoa puunaava Metta. Keskustelua herättää myös pihassa juoksenteleva harmaa kissa, joka yrittää saada niin paljon huomiota kuin mahdollista. Se kehrää ja puskee Elisabethin jalkaa ja kun tämä lopettaa sen silittämisen, kissa juoksee reippaasti Siirin ja minun luo. - Nyt mä voin auttaa Pipsaa, Lina sanoo. - Elmo on valmiina satulointiin. - Kiitos Lina, pelastit mun päivän! Pipsa sanoo piikkisuka kädessään, yrittäen saada kuivunutta mutaa pois vuonohevosensa kyljistä. Me harjaamme ratsujamme vielä tovin, ennen kuin on juomatauon ja viimeisten tavaroiden pakkaamisaika. Anne heittää tavaroita satulalaukkuun ja Lina hörppää vielä viimeisen kulauksen mansikkamehustaan. Poneillekin annetaan vielä ämpärilliset vettä, ennen varustamista. Aloittaan itse ensimmäisenä suitsimisen ja pujotan ohjat Siirin kaulalle ja kohta shetlanninponi onkin täyissä varusteissa, niin kuin muutkin hevoset. Lopulta meillä kaikilla vaellusleiriläisillä on kypärät päässä ja nousemme ponien selkään ja lähdemme, Anne letkan ensimmäisenä, pihapiiristä. - Kävellään ensin vähän matkaa, ennen kuin siirrytään raviin, kuuluu kailotus häntäpäähänkin, missä me tallustamme Siirin kanssa. Siiri pärskähtää ja tunnen kuinka sen askeleet reipastuvat huomattavasti, niin kuin myös edessämme kävelevän Elmo. Parin minuutin (ja Siirin muutaman hötkyilyn) jälkeen siirrymme raviin. Koko hevosletkan on ihan innoissaan, jopa Humu yrittää päästä laukkaamaan ja saakin otettua pari laukka-askelta ja Elisabeth naurahtaa hoitoponinsa temppuilulle siirtäen sen sitten takaisin raviin. - Ponit on näköjään aika pirteällä tuulella, voitaisiin hyvän pätkän tullessa vähän laukkailla, Anne tuumii. - Joo! Metta vastaa innoissaan. Niin me sitten nostamme laukan pienen ylämäen tullessa. Ensimmäisenä oleva Liinu laukkaa pitkin ja reippain askelin hyvän matkan etäisyydellä Sikestä, joka sekin yrittää päästä niin lujaa kuin pääsee. Ihme kyllä Siirikin pysyy letkassa mukana, vaikka kaikki tykittävätkin täysillä laukassa. Tiiakin näyttää ihan laukkaratsulta kun se harppoo eteenpäin ongelmitta. - Käyntiin! Anne komentaa ja siirtää Liinun käyntiin. Me muutkin hiljennämme ponimme laukasta käyntiin ja sitten alkaa höpötys jos jonkinlaisista asioista, auringon mennessä pilveen. - Mä muistan mun ensimmäisen kerran hevosen selässä, se oli jotakin niin hirveetä! Ilu kertoo. - Tosin jostakin kaiken pitää alkaa. - Jep, niin pitää, Pipsa toteaa. - Eihän me muuten oltaisi tässä pisteessä. Yhtäkkiä metsässä räsähtää ihan toden teolla, eikä Liinun hermot enää kestä. Liinun letkan ensimmäisenä hevoset lähtevät villiin neliin tietä eteenpäin. Hiekka pöllyää kuin preerialla kun etenemme tietä pitkin. Millään hevosella ei ole aikeissakaan pysähtyä ja Tiia yrittää ohittaa sen edessä olevaa Reinoa. Lopulta, kuin ihmeen kaupalla, Anne saa suomenhevostammansa käyntiin ja samalla muutkin ponit hidastavat. Siirikin siirtyy läähättäen käyntiin. - No niin, olkaa tästä edespäin varuillanne, nyt varsinkin ne jääräpäiset ponit jää kyttäämään ihan kaikkea, Anne sanoo. - Mikä ihme siellä räsähti? Lina tajuaa kysyä. - Joku eläin? ehdotan katsellen ympärilleni. - Ehkä, Elisabeth sanoo. - Onneksi en nähnyt mikä se oli, muuten mä olisin pelästynyt varmaan enemmän kuin ponit! Ilmaan kajahtaa naurunremakka, mutta minä myönnän minulle varmasti tapahtuneen samoin, jos räsähdyksen aiheuttajan olisin nähnyt. - Onneksi kukaan ei kuitenkaan tippunut, muuten oltaisiin aika pahassa jamassa, Pipsa miettii. - Ainakin jos Sikke olisi juoksetut suorinta tietä tallille… Jos se nyt näissä metsissä osaa suunnistaa. Matka jatkuu rauhallisesti, kaikki me olemme kuitenkin varuillamme jos jotakin odottamatonta tapahtuisi. Linnut laulavat ja aurinko pilkottelee taas puiden lomasta.
MAISSIN LISÄTARINA - La-iltapäivä
Ilmaan kajahtaa Siirin malttamaton pärskähdys, kun se huomaa kahluupaikan edessämme. Pienet aallot paiskautuvat rauhallisesti joen reunoja vasten ja tuuli leikkii puiden oksien kanssa tiputtaen pari koivun lehteä maahan pienen ilmassa leijumisen jälkeen. - Hevosten pitäisi ylittää tämä kohta ilman mitään pelleilyjä, mutta jos ne nyt jostain syystä keksii jotakin, määrätkää ne vain pohkeella ja raipalla eteen, Anne selittää. - Ne on mennyt tästä ennenkin. Liinu harppoo innoissaan veteen ja kuopii vettä saaden sen siten roiskumaan ympärillään. Anne antaa suomenhevostamman hiukan haistella ympäristöään ennen kuin painaa pohkeensa kunnolla sen kylkiin ja määrää sen ylittämään kahluupaikan. - Sitten vain seuraava, Anne sanoo päästyään joen toiselle puolelle. - Sikke, nyt mentiin! Pipsa toteaa innoissaan ja pörröinen norjanvuonohevonen astuu kaviollaan veteen. Sikellä ei kestä kauaa päästä toiselle puolelle ja Pipsa nauraa huomatessaan tammansa olevan litimärkä vikkelän joenylityksen jälkeen. Minäkin virnistän pienesti, yrittäen kuitenkin samalla pitää Siirin paikallaan, sillä se haluaa selvästikin heti paikalla kahluupaikan ihmeellisemmälle puolelle. Ratsukko toisensa jälkeen ylittää joen, ja lopulta on minun ja Siirin vuoro. Ensin Siiri peruuttaa ja ei haluakaan veteen, mutta sitten se nostaakin laukan, hypähtää veteen, ja kahlaa innoissaan toiselle puolelle. - Siiri on oikea vesipeto! naurahdan. Nyt tiedän minkälaiselta Pipsasta tuntui kun hän huomasi olevansa litimärkä, minuakin nimittäin koristaa märkä sininen pusero ja kypärä, jota peittää sadat vesipisarat. - Mikäs siinä, et ainakaan joutunut maistamaan vedenpohjaa, Lina heittää. Matka jatkuu hevosten uittamisesta puhuen, Annekin kertoo tarinansa parin vuoden takaisen kesäleirin uitosta, jossa ratsastaja jos toinenkin oli päässyt sukeltamaan Liekkijärveen. Kaikki oli kuitenkin kääntynyt parhain päin, ja kun alamme ravaamaan, Anne lopettaa tarinansa siihen, miten leiriläisiä lahjottiin kekseillä niin ettei sana vilkkaasta uitosta olisi levinnyt vanhemmille. - Siinä olisi ollut leikki kaukana, jos vanhemmat olisivat kuulleet! Elisabeth vakuuttelee. Kaunis ilma ei muutu miksikään kun parin ravi- ja laukkapätkän jälkeen siirrymme taas käyntiin. Linnut visertävät tavallista viserrystään ja oravat hyppelevät puissa. Kavioiden kopse kaikuu ympärillä sointuen taianomaisesti muihin luonnon ääniin. Mitään poikkeavaa en luonnossa huomaa, kaikki vaikuttaa olevan normaalisti, ja parempi niin.
|
|
|
Post by Maiss on May 1, 2011 17:30:47 GMT 2
Että on suloinen, ja symppis ilmekin! (: Onnea kaikille osapuolille!
|
|
|
Post by Maiss on Apr 25, 2011 17:59:33 GMT 2
Tätä(kään) kisaa ei ilmeisesti loppujen lopuksi pidetty? Vai onko mun koneella vaan ongelma? :--D
|
|
|
Post by Maiss on Apr 14, 2011 19:47:04 GMT 2
Viimeinen hankilaukka, 14.4Kova lumi kimaltaa auringon valossa kuin keijupöly. Lunta ei ole enää paljoa, mutta se mitä siitä on jäljellä, on sitäkin kauniimpaa. Kaunista sillä tavalla, että sen sulamisen jälkeen on se ihka oikea kevät. Nyt kun pitkästä aikaa olen tallille tullut, on se miltei viimeinen päivä jolloin voi edes vähän saada talven tuntua. Olen aikonut julistaa tämän päivän viimeisellä hankilaukalla, tosin hankeen emme mene, ihan vain kovan lumihangen raunastamalle tielle. Siirikin on aivan innoissaan: se pomppii paikallaan ja kun annan sille laukkapohkeet, sen sieraimet laajenevat ja se ampaisee nopeaan kolmitahtiseen askellajiin. maissinponit.webs.com/DSC_2807.jpg [/img] Maissi ja Siiri 49HM
|
|
|
Post by Maiss on Mar 27, 2011 17:50:01 GMT 2
Mulla hiljaiselo jatkuu, thanks to school.
|
|
|
Post by Maiss on Mar 20, 2011 20:35:53 GMT 2
MAISSIN MAKSU
Hengitän sisääni viileää talvi-ilmaa miettiessäni mitä tuleman pitää. Pitkästä aikaa olen menossa ratsastustunnille, ja ratsunani on uljas pikku Siirini. Siiri katsoo hiukan ihmeissään minua kun en ohjaakaan sitä maastoon, vaan Aksun perässä maneesiin. - Jep poni, nyt me treenataan. Kun kaikki ratsukot ovat kaarrossa kiristän satulavyön ja nousen Siirin selkään. Kiristän vyön vielä selästäkin käsin, mutta jalustimia en säätele, sillä ne ovat sopivat. Tamma lähtee innoissaan kävelemään uraa pitkin. Anne siirtyy kentän keskelle ja selittää meille että meidän pitää jo alkukäynneissä keskittyä istuntaan. Yritän istua selkä suorana ja jalat rentoina. Sitten meitä kehotetaankin siirtymään raviin, joten painan pohkeeni Siirin kylkiin ja se siirtyy raviin. Ohjat puolipitkinä alamme suorittamaan kolmikaarista kiemurauraa. Siiri kääntyy ihan hyvin mutta joudun pidättämään sitä, kun Anne huomauttaa sen vain kipittävän allani. Poni rauhoittuu, ja tehtävä alkaa sujua paremmin. Siiri alkaa pehmetä kädelle kun toiseen suuntaan ylitaivutamme poneja. Tehtävä tehoaa poniin juuri niin kuin on tarkoituskin. Alamme pian laukkamaa uraa pitkin, ja Siiri vaikuttaa erittäin innostuneelta. Pidättelen sitä parhaani mukaan ja se alkaa rauhoittumaan. - Anna sille vähän pidempää ohjaa, niin että se pääsee käyttämään selkäänsä, Anne selostaa ja teen niin. Huomaan itsekin eron ja ponin laukka-askelissa on helpompi istua.
Tyytyväinen ilme kasvoillani kiitän Annea mukavasta tunnista. On mukava saada erilaisia kommentteja ratsastuksesta, varsinkin kun viime kerrasta on niin kauan. Minun ja Siirinkin yhteistyö on kehittynyt eikä se enää vie minua ihan 6-0. Siiri ei mene enää toista tuntia tänään, joten minulla on paljon aikaa harjata se. Ensin kuitenkin otan siltä suitset ja satulan pois, huuhtelen kuolaimet ja vien sitten kaiken satulahuoneeseen, missä Sara ristittää Aksun suitsia. - Oli kyllä huippu tunti! totean Saralle kun nostan Siirin satulan paikalleen. - Joo, tosi kiva, toinen myöntää hymyillen. - En yhtään kadu että ilmoittauduin! En kadu minäkään, sillä Annen avulla ehkä voimme Siirin kanssa mennä koulukisoihinkin tässä keväällä.
|
|
|
Post by Maiss on Mar 13, 2011 19:17:38 GMT 2
Voiei! Palmi-mammaa jää varmasti kaikki kaipaamaan. <3
|
|
|
Post by Maiss on Mar 13, 2011 17:00:18 GMT 2
1. Mikä Seppeleen toiminnassa on tällä hetkellä hyvää - mitä haluaisit säilytettävän sellaisenaan? Pidän tästä 1 hoitaja/hevonen ja 1 hevonen/hoitaja järjestelystä. Myöskin pidän siitä, että Seppeleessä on tuntsareiden lisäksi yksityisiä. Ja siitä että Jossu ja Anne pitävät tunteja. (:
2. Mikä Seppeleen toiminnassa ei toimi, mitä voisi muuttaa/poistaa? No, jaa. Musta ei sinänsä mitään.
3. Mitä uutta ehkä haluaisit? Lisää tapahtumia/leirejä. Ihan vain jotain pieniä, niin että halukkaat voisivat niistä saada inspiksen lähteen.
4. Pitäisikö toiminnan keskittyä edelleen talliporukan sisälle, vai olla avointa kaikille? Mulle sinänsä se ja sama, päättäköön ylläpito miten parhaaksi katsoo.
5. Muita ajatuksia ja kommentteja: Eipä sinänsä. Tosin jotain toimintaa nyt olisi kiva saada niinmäkin ehkä vähän innostuisin enemmän tästä virtuaalisesta keväästä! :D
|
|