|
Post by Maiss on Jan 17, 2010 19:35:22 GMT 2
Lumen syöntiä sekä tutustumista, 17.1
Toinen päivä Siirin hoitajana, toinen päivä jokaisen ponitytön unelmaa. Tänään minulla oli mukanani porkkana, olin sen Siirille velkaa, olihan se kestänyt minua jo päivän. “Tänää sä oot yhtä kiltisti ku eilen, jookos kookos?” kysyin Siiriltä kun se hamusi siitä niin kiinnostavaa vetoketjua takissani. “Ja sä et syö mua.” Kännyin poispäin Siiristä niin ettei se saanut syötyä koko takkia. Olin jo huomannut yhden asia Siirissä: se piti takeista joissa oli vetoketju. Tuntui jotenkin siltä että tunsin ponin jo jotenkin, mutta todellisuudessa tiesin vain pari asiaa sadasta. Tiesiköhän Juli enemmän Siiristä? Yhtäkkiä tämä kysymys valtasi mietteeni. Entä jos… “Moi taas”, sanoi Lynn joka oli ilmestynyt oven suuhun, havahduttaen minut haaveilustani. “Mä sain muute alkaa hoitaa Riinaa.” “Oho!” vastasin ja katsoin Lynniä ihmeissäni. “Onnea!” “Kiitti”, Lynn sanoi hymyillen ja katsoi Siiriin. “Kuis teillä menee?” “Hyvin, jos ei lasketa sitä et mua ei kohta enää oo…” nauroin. “Kui?” tyttö ihmetteli. “Ku tää syö mut”, sanoin ja juuri silloin Siiri otti kiinni takkini takaosasta joten aloimme yhdessä nauramaan. Kun lopulta sain naurun loppumaan katsoin Lynniin kyyneleet silmissäni, ne olivat tulleet naurusta. “Kyllä meil oli tuuria”, sanoin. “Jepp…” tyttö sanoi hymyillen onnellisena. “Hoidetaan tänää ponit ulkona puomilla, jooko?” “Voitaishan me!” vastasin innostuneena. “En mä tätä oo vielä ehtiny harjata…” Lynn jatkoi matkaansa Sentin karsinalle. Itse lähdin hakemaan Siirin pakkia varustehuoneesta, otin myös riimun ja riimunarun naulakosta. Kävelin sitten nopeasti takaisin karsinalle ja huomasin Loviisan harjaavan Pampulaa. “Ai hei!” sanoin kun astuin karsinaan riimua Siirin päähän laittaakseni. “Moikka maissi”, tyttö vastasi piti kiinni hoitoponinsa riimusta kun se oli kävelemässä luokseni. Hymyilin itsekseni ja laitoin niska- ja poskihihnanpehmustein varustetun riimun Siirin päähän. Laitoin sitten narun kiinni riimun ja talutin tamman ulos karsinasta. “Onko valmista Lynn?” huikkasin Sentin karsinaa päin katsoen. “Joo on!” Lynn sanoi ja ilmestyi karsinan ovesta Sentti perässään. Talutin Siirin ulos harjauspuomeille ja sidoin sen tallisolmulla kiinni puomiin. Lynn talutti Sentin saman puomin toiseen päähän ja sitoi hänkin poninsa kiinni. Asetin harjapakin maahan ja avasin sen varovaisesti, otin sieltä kumisuan ja aloin sukimaan Siiriä innoissani. Tamma nuoli lunta pois puomin päältä, ja kun kohta oli lumeton se alkoi puremaan puuta. “Hei, lopeta!” sanoin päättäväisenä ja vetäisin riimunarusta niin että poni lopetti. Minun täytyi olla päättäväinen niin että se alkaisi ymmärtämään kumpi meistä oli pomo, sen jälkeen se ehkä alkaisi luottamaan minuun. Harjailimme Lynnin kanssa poneja ihan rauhassa, hiljaisuuden vallitessa.
Talutin Siirin sisään ponikarsinaan ja otin siltä riimun pois. Olimme olleet ulkona tunnin ja näpit olivat aika jäässä vaikka kädessäni olikin kahdet villalapaset. Lynn oli mennyt harjaamaan Riinaa ja minä päätin alkaa putsaamaan Siirin satulavyötä ja -huopaa, sillä tamma oli mennyt eilen maastotunnin. Samalla kun vein riimun ja narun satulahuoneeseen otin putsattavat asiat ja menin Siirin ja Pampulan boksille. Otin pakista kumisuan ja laitoin satulavyön seinää vasten niin että sain sualla vedettyä karvat pois. Kun vyön oli puhdas tein sammallailla huovalle ja lopuksi vein molemmat satulahuoneeseen satulan päälle. ”Mitäs nyt…” mietin itsekseni kun astelin takaisin Siirin luo. Avasin taas karsinan oven ja menin Siirin viereen istumaan. Tamma käänsi päänsä minua kohti ja katseli minua söpösti. ”Meistä tulee ihan huipputiimi”, sanoin silittäen ponin pientä turpaa. ”Eiks je?” Siiri tönäisi minua vähän. ”Joo, tulee.”
I'll spread my wings and I'll learn how to fly. I'll do what it takes till I touch the sky. Make a wish, take a chance, Make a change, and break away. Out of the darkness and into the sun. But I won't forget all the ones that I love. I'll take a risk, take a chance, Make a change, and break away Buildings with a hundred floors Swinging with revolving doors Maybe I don't know where they'll take me Gotta keep movin on movin on Fly away Break away I'll spread my wings and I'll learn how to fly. Though it's not easy to tell you goodbye Take a risk, take a chance, Make a change, and break away. Out of the darkness and into the sun. But I won't forget the place I come from I gotta take a risk, take a chance, Make a change, and break away Break away Break away
Kelly Clarkson - Breakaway
MaisSiiri 2HM
Kökkö, mut inspitti. =) Ja ainii, noi laulun sanat siks koska Siirille aika iso muutos 2 hoitajaa. ; )
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Jan 18, 2010 19:03:23 GMT 2
Täältä tulee pomo - mutta kuka?
Kävelin kohti Seppelettä pakkasen purressa kasvojani. Käärin kaulaliinaa aina vain tiukemmalle kaulani ympärille ja puhalsin syvään, jotta liina lämpeäisi punaisten poskieni ympärillä. Mietin mielessäni, että miksi ihmeessä olin lähtenyt kävellen tallille, enkä ottanut autoani. Matka olisi taittunut lämpimässä istuen, sekä paljon vauhdikkaammin. Samalla jäätävä viima puhalsi suoraan päin kasvojani ja ummistin silmät tuskissani. "Ei tässä talvessa ole mitään järkeä", huokasin ääneen Seppeleelle johtavaa tietä kävellessäni.
Vihdoin ja viimein saavuin tallille. Avasin varovasti ja jännitin hieman muiden reaktiota. Minä olin uusi ja tuntematon, enkä juuri koskaan Seppeleessä ollut ns. näkyvästi käynyt. "Heippa!" Sain heti pirteät tervehdykset monilta eri tallilaisilta. Hymy nousi kasvoilleni ja tervehdin hieman hiljaisella äänensävyllä muita, mikä tietenkin tapoihini kuului. Tutustuin tallin ilmoitustauluun, missä lukikin hoitajavalinnat. Siirin nimen perässä luki kivasti "Juli ja Maiss", joten en voinut erehtyä. Selailtuani hetken ilmoitustaulua lähdin kuitenkin tallustamaan sitten kohti Siirin karsinaa. Kurkistin reunan ylitse karsinaan, mutta tammaa ei näkynyt missään. Tiesin, että sen täytyy olla ulkosalla. Niimpä nappasin reippaasti riimunnarun käteeni ja lähdin tarpomaan hyiseen talveen, siellähän se ponimus varmasti minua odottaisi.
Saavuin tarhalle, missä näin heti Siirin. Ilkikurisen näköinen pikkuponi oli ärhentelemässä muille hevosille, kuin olisi jokin suurikin otus. Tarhaan päästyäni kutsuin Siirin nimeä, jolloin tamma käänsi päänsä minuun. "Siiri, tulisitko sisälle täältä pakkasesta?" Huudahdin ponille, joka seisoi kauempana tuijottaen minua. Sen elekään ei värähtänyt, vaan poni katsoi minua hölmistyneenä. Hymähdin ja lähdin sotkemaan lumisessa tarhassa kohti ponineitiä. Olin enää vain parin metrin päässä Siiristä, kun jotain arvaamatonta kuitenkin tapahtui. Aivan tietämättäni Siiri säpsähti pukittaen ja laukkasi pirteästi kirmaten minua karkuun miltei toiselle puolelle tarhaa. Puuskahdin syvään ja pyyhin lumia olkapäiltäni, mitkä olivat lentäneet Siirin tempauksen johdosta. Ähisin hetken paikallani ja tunsin, miten lumi suli niskaani. Kaivoin taskuuni unohtuneen herkkunamin ja päätin yrittää uudelleen. Kävelin suht' lähelle Siiriä, jolloin ojensin herkkua kohti ponia. Se hetken hengitti hieman syvään ja harkiten, mutta ojensi päätään minua kohti ja nappasi ripein liikkein herkkupalan kädestäni. Samalla sain kuitenkin Siirin riimusta kiinni ja napsautin nopeasti narun kiinni siihen. "Nytpäs et enää karkaa", naurahdin ja rapsutin ponia turvasta, mistä se ei selvästikään pitänyt.
Talutin sitten Siirin kohti tallia ja päätin harjata sen karsinassaan. Kävin hakemassa Siirin harjat ja palasin niiden kanssa karsinalle. Siirille oli selvästi outoa, että joku tuntematon hyypiö tulee vain yhtäkkiä harjailemaan sitä, joten se tarkkaili minua ja touhujani jatkuvasti. Aloitin harjailun kevyesti, mutta Siiri oli siitä asiasta täysin eri mieltä. Se aloitti heti pyöriskelyn ja tuuppi minua milloin turvallaan ja milloin peräpäällään. "Siiri, nyt seiso!" Rääkäisin äänekkäästi. Siiri nosti äkkiä päänsä korkealle ilmaan ja katsoi minua pöyristyneenä. Lopulta se tuuppasi minua vielä kerran turvallaan käsivarteen, enkä voinut taaskaan kuin naurahtaa. Sain kuin sainkin sitten harjailtua Siiriä rauhassa, vaikkakin vähän väliä piti kyllä ärähdellä ponimaisille näykkäisyille tai täysin ylimääräiselle hääräilylle. Siiri tuntui hieman oudoksuvan sitä, että olin todella tomera ja komensin sitä, nimittäin lopulta se suorastaan odotti jo torumistani yrittäessään tehdä jotain kummaa. Tällöin en voinut enää pidättää nauruani, vaan räkätin pienen, hölmön ponin vieressä. En voinut ymmärtää miten noin pieni poni yritti olla niin kovin ilkikurinen ja tuhma, mutta kuitenkin niin hirvittävän fiksu!
Kun olin sitten kuitenkin saanut Siirin harjailtua ja hoidettua kuntoon, vein sen harjat takaisin omille paikoilleen. Nappasin matkalla mukaani palan porkkanaa ja toin sen Siirille. Se sai näin palkkansa siitä, että seisoi ainakin pienen hetken aivan kiltisti. Poni rohmusi porkkanan ja nuuskutteli vielä taskujani höristen, kuin etsien lisää makupaloja. Rapsuttelin sitä hetken kaulasta ja annoin ponin samalla tutustua minuunkin. Tamma tuntui ottavan minut ihan mukavasti vastaan, vaikka alkuhämminkiä tarhassa olikin ollut. Siiri vaikutti oikein somalta ja varteenotettavalta ponilta, vaikka johtajaluonnetta löytyisikin! Jätin sitten Siirin omaan karsinaansa odottamaan puhtaana iltaruokiaan, olihan kello jo kohtalaisen paljon. Lähdin taas saapastelemaan pimeään talvi-iltaan, pakkasen kiusattavaksi.
|
|
|
Post by Maiss on Jan 18, 2010 19:35:47 GMT 2
Uusi tuttavuus - vihdoin! 18.1
Kaksi plus yksi on kolme, ja seitsemän miinus kolme on neljä, eli neljä päivää siihen että olin hoitanut Siiriä viikon. Mutta ei sitä kannata murehtia, kannattaa elää päivä kerrallaan. Joku on tuonut Siirinki jo sisään, sillä se on kyllä ollut ulkona aamulla, sen huomaa sen märästä loimesta. Hymyilen katsoessani Siirin ja Pampulan touhuja karsinassaan, molemmat makaavan maassa ja Siiri pyörähtää pienellä aikavälillä aina toiselle kyljelle. Pampula sen sijaan makaa silmät kiinni, välittämättä kaverinsa puuhista. Odotan vähän aikaa josko nuorempi, ja myöskin toista vähän pienempi, tamma nousisi ylös, mutta turhaan. “Wake up girl”, sanelen avatessani karsinan oven. “Mä aattelin saada sut tänää viel puhtaaks…” Poni on nimittäin aivan turpeessa, joka ei imartele sen kaunista väriä sillä Siirin kulorautaista väriä ei hirveästi erota. Kotona minua odottaisi läksyt ja kokeeseen luku, joten olen päättänyt jäädä mahdollisimman pitkäksi aikaa tallille ja poni on näköjään hengessä mukana. Minua ei pätkän vertaa kiinnosta saisinko historian kokeessa kympin tai nelosen, eihän hevosen hoitajana tai ratsuttajana tarvinnut tietää mitään Rooman historiasta, vaiko? Hitaasti Siiri nousee ylös ja venyttelee lopuksi jalkojaan ja selkäänsä. “Oliko raskasta?” kysäisen kävellen Siirin luo. Pipsa astuu hymyillen karsinaan ja kävelee Pampula-ponin luo. Katson Pipsaa vähän aikaa ja tokaisen sitten: “Kuinkas kauan oot Pampulaa hoidellu?” “Öö… Kohta sen kaks vuotta”, tyttö vastaa ja silittää hoitoponinsa otsaa. “Aikas pitkään!” sanon hymyillen ja katson Siiriin. “Aika surullista et Nana lopetti…” “Joo…” Pipsa vastaa vähän haikeana. “Mutta ei sun kannalta!” “No ei”, vastaan vääntäen hymyn naamalle. Jaakko kävelee tallikäytävällä meidän ohi ja luo minuun ihmettelevän katseen. Katsahdan häneen hymyillen ja huomaan hänen mutisevan jotain itsekseen, ja luen huulilta että hän sanoo: “taas uusi hoitaja…” mutta en kiinnitä siihen sen enempää huomiota vaan siirrän katseeni taas Pipsaan. Minä tosiaan kunnioitin Pipsaa. Tyttö oli hoitanut Pampulaa suunnattoman kauan, ja toivoin meidän taipaleen Siirin kanssa kestävän vähintään yhtä pitkään. Ei moni teini jaksanut hoitaa shetlanninponia kun oli oma vuoniskin hoidettavana, mutta Pipsa oli niin sisukas! Nostan harjan, jonka olen aiemmin laittanut karsinan oven eteen, ja alan harjaamaan tammaan. Siitä on tullut jo jokapäiväinen asia, Siirin harjaamisesta siis.
Odottavan aika on pitkä, olen huomannut sen. Minä haluan niin paljon nähdä Julin, mutta tyttö ei ole vielä ehtinyt tallille, valitettavasti. Tai sitten olemme vain sattuneet eri aikaan tallille, mutta se oli aika epätodennäköistä sillä minä roikuin tallilla melkein kokoajan. Harjaan edelleen Siiriä, mutta olen ihan loppusuoralla - onneksi, sillä olen jo harjannut Siiriä yli tunnin. Otan kaviokoukun harjapakista ja nostan yksitellen Siirin kaviot. Niissä ei ole paljon likaa, mutta likaa kumminkin. Lopuksi asetan kaviokoukun takaisin harjapakkiin ja laitan sen sitten kiinni. “Mä tuun ihan kohta”, sanon ennen kuin suljen karsinan oven ja vien harjapakin satulahuoneeseen omalle paikalleen. Tallustan ylös oleskeluhuoneeseen jossa onkin melkoinen vilske. Huoneessa istuskelevat Jokeri, Sini, Jassu, Yuff ja… Kuka tuo tyttö, tai pikemminkin nainen on? Lynnin vieressä ruskeahiuksinen naispuolinen henkilö katsoi minuun päin hymyillen. “Sä oot varmaan Maissi?” nainen kysyy leveästi hymyillen. “Joo oon…” sanon ujosti. “Kuka sä oot?” “Juli, Siirin toinen hoitaja”, nainen vastaa. Katson naista silmät pyöreinä. Miten edessäni istui vähintään 18vuotias nainen jota väiettiin Siirin hoitajaksi? Mutta kai se oli mahdollista. “Sä oot aika…” mutisen hymyillen. “Vanha”, Juli naurahtaa. “Oon kaheksantoista.” “Okei, haluut sä tulla Siirin luo?” kysyn. “Vaikka!” Juli vastaa ja nousee ylös. Kävelemme peräkkäin ulos huoneesta, portaat alas ja talliin. Astelen reippain askelin Siirin boksille ja avaan sen. Juli kävelee edelläni sisään ja silittää tammaa. “Sä oot tainnu harjata tän kans…” sanon nolona tajutessani kuka ponin oli tuonut sisään. “Joo”, nainen naurahtaa ja siirtyy niin että minäkin mahdun taputtamaan Siiriä. Naurahdan itsekin, no eipä tuo haittaa. “Me ollaan sit varmaa nyt Siiri team”, lausahdan ja katson Juliin. “Kaipa”, hän vastaa ja kaivaa taskustaan jotakin. “Tässä, anna tää ponille.” Otan omenan Julin kädestä ja ojennan sen Siirille, tamma nappaa sen nopeasti suihinsa. Lähdemme Julin kanssa yhteistoimin putsaamaan hoitoponimme satulaa ja suitsia, ja voisihan ne harjatkin putsata, katsotaan nyt.
MaisSiiri[/color] 3HM
Sori et nää on tämmösii lyhkäsii, mut ku pääsen ratsaille ni kyllä tulee pidempiä, i promise! (:
|
|
|
Post by Maiss on Jan 19, 2010 21:02:41 GMT 2
Pukkiponi kullan kallis, 19.1
“Kappas vaan, näin sitä saa, sadanmiljoonantuhannenviiden euron ponilla ratsastaa…” laulelin kävellessäni tarhaan. “Ja arvaa mitä Siirunen, sä oot se poni!” jatkoin löntystellen Siiriä kohti. “Tai voishan se olla kolmensadanmiljoonantuhannenyhdeksänki euron… pitääpä miettiä!” Otin kiinni Siirin päitsistä ja talutin sen portille jossa laitoin riimunarun kiinni riimun. Maiskutin ponin sitten eteenpäin juuri avaamastani portista, ja suljin portin perässämme. Olipa helppoa, ihme kyllä. Juli oli nääs kertonut eilen varusteita putsatessamme että Siiri oli ollut vaikea hakea tarhasta, mutta ehkä ponilla oli parempi päivä tänään. Keikki tuli sopivasti ulos tallista avatakseen oven meille, joten kipitin shetlanninponi kannoillani sisään talliin kiittäen nopeasti Keikkiä. Talutin Siirin omaan karsinaansa jossa Pampula jo odottikin. “Katos, siinä on sun kaveris. Sen nimi on Pampula”, lässytin Siirille, minulla oli tänään todella huolehtivainen olo. “Vauvva, muista olla kiltisti sun kavereiden kanssa.” Poni mulkoili minua vähän epäuskoisena. Oliko sen hoitajasta tullut sen äiti? se tuntui miettivän. Otin loimen pois ja asetin sen nätisti karsinan eteen. Hain nopeasti harjapakin ja harjasin Siiristä suurimmat liat pois, ja putsasin tietysti ponin kaviot. Tänään nimittäin ei tuhlattu aikaa harjaamiseen, vaan irtojuoksuttamiseen.
Siiri käveli tottuneesti sisään maneesiin vierelläni. Olihan ponilla jo aika pitkä tuntiponinura takanaan… Muistin yhtäkkiä että Siiri oli menossa 19-20 tunnille, ja kello oli nyt vähän yli viisi. Seuraava tunti maneesissa alkaisi kuudelta, joten aikaa minulla oli tunti. Päästyämme keskelle maneesia päästin Siirin vapaaksi. Tamma haisteli ensin vähän aikaa ilmaa ja alkoi sitten kävellä ympäri maneesia. Välillä se ravaili vähän, mutta suurimmaksi osaksi se vain käveli sinne tänne. “Alotetaampas”, sanoin hymyillen ja maiskutin vähän saadakseni tamman kävelemään reippaammin. Siiri nosti päätään ja käynti nopeutui huomattavasti. Ajoin tammaa ympyrälle ympärilleni. Siiri tuli aina välillä tervehtimään minua, mutta ajoin sitä kauemmas sillä nyt tehtiin töitä. Maiskutin ja heilautin riimunarua joka oli kädessäni niin että poni siirtyi raviin. “Hyvä…” sanoin hiljaa ja katselin kun tamma ravasi ympärilläni kauniisti. Siiri viskasi vähän päätään joten rauhoittelin sitä vähän äänelläni. Pyysin ponia siirtymään taas käyntiin ja käännyimme toiseen kierrokseen. Shetlanninponi käveli nyt jämäkin askelin eteenpäin odottaen seuraavaa käskyäni, mutta annoinkin sen vain kävellä hioen sen käyntiä vähän. Sitten pyysin sen rauhalliseen raviin. Siiri ravasi kiltisti kunnes se yhtäkkiä pelästyi katolta tippunutta lunta. Se ryntäsi kiitolaukassa toiselle puolelle maneesia ja pysähtyi sitten sinne. Lähestyin tammaa rauhallisesti. “Prr…” rauhoittelin sitä, mutta turhaan. Siiri säntäsi ohitseni taas toiselle puolelle maneesia. “Siiri”, huokaisin syvään ja aloin kävellä toiseen suuntaan. Nyt se ei saisi karata! Ja eihän se livistänyt, kiitokset nopeille reflekseilleni. Talutin sen takaisin maneesin keskelle ja pyysin sen raviin, ympyrälle. Nyt sillä oli korvat hörössä ja se kyttäsi muualle, eikä keskittynyt minuun, joten päätin teettää sille vähän lisää töitä. “Nyt laukka”, sanoin ja heilautin riimunarua. Siiri pukitti kerran, ja siirtyi jämäkkään sekä reippaaseen laukkaan. Hymyilin tyytyväisenä ja katsoin kuinka nuori pikkuponi laukkasi. Se laukkaili pari kierrosta kunnes pyysin sen takaisin raviin. “Hieno tamma!” sanoin ja vedin piponi syvemmälle päähän, alkoi tulla kylmä. Siiri siirtyi pyynnöstäni käyntiin ja vaihdoimme taas suuntaa. En pyytänyt sitä ravailemaan kauaa vaan siirsin aika heti laukkaan. Se pukitti kolme pientä pukkia jonka jälkeen se teki yhden todella suuren pukin. “Oho!” sanoin ihmetellen, mutta naurahdin kuitenkin kun tamma teki vielä yhden pienen pukin - oikea pukkiponi. En antanut Siirin laukata paljoa, sillä kello oli jo kahtakymmentä vaille kuusi. Kun Siiri taas käveli aloin kävellä pois ympyrän keskeltä, kohti maneesin ovea. Kuulin kuinka Siirinkin kaviot kulkivat ovea kohti, minun perässäni. Pysähdyin vähän ennen ovea ja laskin pääni käsiini. Kohta tamma tuli luokseni ja tönäisi minua vähän. “Moi pikkunen”, kuiskasin tammalle iloisena, sillä luottoharjoitus oli jokseenkin toiminut. Otin kiinni riimusta ja laitoin narun kiinni solkeen. Avasin maneesin oven ja talutin Siirin ulos maneesista.
Nostin satulan Siirin selkään. Vieressäni seisoi minua vähän pidempi tummahiuksinen tyttö, jonka oli määrä mennä Siirillä. “Haluutko sä ite kiristää vyön?” kysyin katsahtaen tyttöön. “Kyl mä voin…” tyttö vastasi ujosti ja veti nahkaista hihnaa ylemmäs, niin että vyö kiristyi. Pidin kiinni suitsista niin ettei Siiri vahingossakaan puraissut ratsastajaa. Tyttö tarkasti että häntäremmi oli tarpeeksi kireä ja otti sitten ohjat pois kaulalta. “Mitäs te tänään teette?” kysyin hymysuin ujolta tytöltä. “Kai me puomeja mennään”, ratsastaja ilmoitti vähän hymyillen. “On kiva mennä Siirillä!” “Uskon, Siiri on aika jees poni”, naurahdin ja silitin tamman otsaa. “Mennää vaan!” kuulimme Annen huutavan joten tyttö kannusti ratsunsa eteenpäin. “Hauskaa tuntia, mä voin sitten ottaa sen tunnin jälkeen jos tahdot!” sanoin ja katsoin kuinka tyttö hävisi näkyvistäni. Pukkiponi meni siis puomitunnille, ja minä katosin juomaan lämmintä kaakaota.
Maissi with Siiripony <3 4HM
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Jan 21, 2010 10:19:30 GMT 2
Käppäilyä ja eväsretkeilyä 21.01.
Viime kerrasta oppineena kipitin tänään kerrostalon neloskerroksesta alas ja starttasin autoni. Lähdin huristelemaan kohti Seppelettä, pakkasta taisi olla jopa enemmän kuin viime kerralla, tai näin ainakin autoni mittari minulle koitti väittää. Hetken tutistuani autossani, missä lämmöt eivät oikein tahdo pelittää, alkoi Seppele lähestyä viimein. Aloin jo huomata ensimmäisiä tarhoja ja palloilevia poneja tarhoissaan. Ajoin hiljakseltaan tallin parkkiin ja sammutin autoni. Nappasin eväät mukaani ja nousin autosta. Kävellessäni tallia kohti yritin silmäillä näkisinkö Siiriä jossain, ja siellähän se poni tosiaan tarhaili. Hymähdin ja kävelin talliin vieden tavarani sisälle. Samalla matkalla nappasin mukaani Siirin riimunnarun ja palan porkkanaa, jotta poninketale olisi helpompi saada sisällekin ilman tappelemista.
Tarhalla huomasin, miten Siiri käänsi peränsä minuun päin. "Siiri, älä edes yritä!" Ärähdin hieman äkäisen kuuloisena, jolloin Siiri käänsi päänsä takaisin minua kohti. En juuri kävellyt sitä kohti, vaan ojensin porkkanaa kädessäni tammaa kohti. Hetken aikaa Siiri yritti haistella pidempää porkkanan mehevää tuoksua, mutta lopulta se antoi periksi himolleen ja käveli ripein askelin luokseni napaten porkkanan kädestäni. Samalla otin sitä riimusta kiinni laittaen narun siihen ja silitin Siiriä kaulalta. "Hieno poni, hyvä", höpöttelin sille samalla kun lähdin taluttamaan sitä tallia kohti.
Tallissa laitoin Siirin käytävälle kiinni ja hain sen harjalaatikon. Tamma kiljahteli uteliaana jälkeeni, mutta kun palasin harjojen kanssa se hörisi tyytyväisenä. Silittelin hetken Siirin pehmoista turpaa, mutta aloin sitten harjailemaan sitä tyytyväisenä. Siiri tutkisteli ympäristöä tarkkaavaisena ja koitti käännähdellä vähän väliä, mutta ärähdin sille aina vähän kärttyisästi, kun se yritti käyttää ponimaista itsepäisyyttään liian vahvasti. Kun olin sitä pari kertaa torunut hääräämisestä, se yritti näykkäistä minua käsivarresta. "Siiri, ei!" murahdin ponille näpäyttäen sitä vähän vatsasta kädelläni. Poni nosti päänsä hieman luimistellen, mutta laski sitten päänsä ja tuuppasi minua hörähtäen, kuin pyytäen anteeksi. Hymyilin ja jatkoin harjaamista, minkä jälkeen poni olikin sitten yllättävän kiltisti. Harjailin ja hoitelin Siiriä puolisen tuntia, kunnes päätin, että voisin lähteä Siirin kanssa pienelle kävelylenkille lähialueelle. Hain nopeasti Siirille sitten suitset, mutta satulaa en ottanut - olen kuitenkin kohtalaisen painava noin pienelle ponille, joten en viitsisi sitä sillä tavoin rasittaa. Laitoin suitset ponille ripeästi päähän. Siiri vaikutti heti kovin pirteältä ja olisi ollut valmis lähtemään vaikka heti. Kieritin kaulahuivin kaulani ympärille, nappasin eväspussini käteeni ja talutin Siirin ulkoilmaan. Niimpä lähdimme pienen ponitamman kanssa käppäilemään yhdessä pois tallipihasta. Olin kuullut paljon juttua lyhyemmistäkin maastoreiteistä Seppeleen alueella ja päätin lähteä sitten metsään etsimään reittejä, olisihan minulla aina mahdollisuus kääntyä takaisin jos reitti tuntuukin olevan liian pitkä.
Olimme jo aivan metsässä, eikä tallejakaan enää näkynyt. Pakkasta taisi olla päälle kymmenen, ehkäpä lähempänä viittätoista. En ollut aivan varma, mutta se tuntui siltä. Siiri oli eloisa ja reipas, eikä sillä tuntunut olevan yhtään kylmä. Karvainen poni hörähteli ja viihtyi luonnossa, etenkin kun ei tarvinnut kantaa ratsastajaa selässään, vaan sai kulkea vapaasti. Olimme ehkä kävelleet lähemmäs kaksi kilometriä, kun päätin pysähtyä ja syödä leipäni. Ikäväkseni huomasin kuitenkin, ettei missään ollut mitään paikkaa mihin istua, kun lumihankeenkaan ei tehnyt mieli istahtaa märkien housujen pelossa. Sain kuitenkin loistoidean katsoessani Siiriä! "Ethän pahastu, en aio istua täällä pitkään", höpötin samalla, kun kapusin pienen ponin pehmeään selkään. Siiri oli pyöreä ja lämmin, eikä se selvästikään pahastunut siitä, että istahdin hetkeksi sen selkään. Poni olisi tahtonut heti lähteä hommiin istuttuani, se nimittäin yritti heti lähteä ravaamaan eteenpäin reippaasti. Otin ohjat ripeästi käteen ja pysäytin ponin, jolla ilmeisesti virtaa olisi riittänyt runsaasti. Lopulta Siiri suostui seisomaan hetken paikallaan, nimittäin se löysi jotain pientä purtavaa metsästä, mistä löytyi jotain heinänkorsia tai muuta. Heitin sille myös porkkananpalasia maahan taskustani, mitkä tamma etsi innoissaan. Ehdin sillä välin syödä leipäni rauhassa ponin selässä, mikä oli aivan mahtavaa. Maisemat metsikössä olivat kauniita: lumen peittämät kuusenoksat, pienen oravan jäljet lumisessa maassa ja auringonsäteet puiden lomassa. Voi, tälläistä kun olisi aina! Ajattelin mielessäni ja samalla laitoin viimeisen palan leipää suuhuni. Taputin Siiriä reippaasti kaulalle, sillä tamma oli seissyt todella nätisti paikallaan, vaikka tällainen isompi ihminen olikin ollut selässä. Niimpä nousin ripeästi pois selästä ja lähdimme takaisin kohti Seppelettä. Matkalla päätin vähän juoksennella, jotta Siirikin saisi vähän ravata. Tamma oli aivan innoissaan siitä, että lähdettiin vähän vauhdikkaammalla temmolla jatkamaan, joten taisi siltä tulla pari ilopukkiakin matkalla. Naurahtelin Siirille, poni oli aivan valloittavan näköinen!
Tallille päästyämme vein Siirin takaisin talliin. Se oli hieman kuuran peitossa pakkasen takia, joten päätin laittaa sille loimen päälle ennenkuin vien sen ulos. Annoin sille kuitenkin ensin lämpimähköä vettä, jotta saisi vähän tasattua kylmää ilmaa. Siiri joi runsaasti ja hörähti sitten tyytyväisenä. Kävin sitten etsimässä muiden loimien seasta Siirin loimen, minkä löysinkin sitten kohtalaisen nopeasti. Laitoin loimen varovasti pienen ponin selkään, joka steppaili edelleenkin energisenä käytävällä. Vein sitten Siirin takaisin tarhaan, minne se menikin mielellään. Heti kun Siiri pääsi irti otteestani, se viipotti pukkilaukalla toiselle puolelle tarhaa, missä se hetken hötkyiltyään jäi syöpöttelemään heinäkasalle. Palasin sitten talliin hymyillen.
Kiertelin hetken tallissa ja huomasin, että kaikkia karsinoita ei oltu vielä puhdistettu - tähän kuului myös poniboksi. Niimpä hain reippaana kottikärryt ja talikon ja palasin niiden kanssa poniboksille. Aloin lappaamaan likaisia alusia kärryyn, vaikka eipä siellä hirveästi mitään likaista loppupeleissä ollutkaan. Vein aluset sitten lantalaan ja tilalle otin uutta, puhdasta turvetta. Talsin taas takaisin karsinalle kärryjeni kanssa ja kippasin ne karsinan pohjalle. Vein kärryt ja talikon takaisin omalle paikalleen ja pyyhkäisin otsaani. "Huhhuh, tuleepa näissä tallihommissa kuuma", kuiskasin itsekseni. Tarkistin vielä karsinan kunnon, eikä siellä ollut mitään muuta sen kummempaa korjailtavaa. Kävin vielä satulahuoneessa varmistamassa, että Siirin varusteet olivat hyvässä kunnossa - eikä niissäkään näkynyt juuri puhdistettavaa, olimmehan me Maissin kanssa niitä jo puhdistelleet aikaisemmin. Kun huomasin, että kaikki on aivan ok, niin päätin sitten lähteä takaisin kotiin. Kurkistin vielä ennen autoon astumista Siirin tarhalle, missä ponineiti jatkoi edelleen syömistään. Hymähtäen käynnistin autoni ja lähdin hiljakseen ajamaan kotia kohti tyytyväisenä, posket punottaen.
Juli & Siiri, 2HM
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Jan 22, 2010 11:48:40 GMT 2
Siivouspäivä!
Saavuin Seppeleelle tänään vähän ennen puolta päivää, siinä yhdentoista jälkeen. Opiskelut alkaisivat minulla tänään yhden maissa vasta, joten ehdin käymään oivasti tallilla ennen sitä, joskin vähän kiireellä.
Kävelin heti sisälle talliin, sillä huomasin pakkasen aina vaan kiristyvän. Tallissa ei näkynyt juuri ketään, mutta eihän se minun menoani haitannut. Päätin, että tänään siivoaisin ja järjestelisin kaiken mahdollisen, mikä liittyisi Siirin varusteisiin tai olemiseen. Päätin aloittaa karsinasta: karsina oli kylläkin puhdistettu ja aluset vaihdettu, mutta ajattelin pestä sen juoma-astian sekä kaurakaukalon. Irrotin kaurakaukalon ja vein sen pesutiloihin, missä pesin sen puhtaaksi. Nappasin mukaani vesiämpärin ja pienen sienen, joiden kanssa palasin sitten Siirin karsinalle. Kiinnitin ensin kaukalon takaisin paikalleen ja puhdistin sitten sienen avulla vielä juoma-astiankin, vaikka eiväthän ne oikeastaan olleet edes kovin likaiset. Vein ämpärin sienineen sitten takaisin pesupaikalle ja tarkistin vielä karsinan kunnon, mikä näytti hyvältä.
Karsinalta lähdin suoraan sitten varustehuoneelle tutkailemaan tilannetta. Tutkiskelin hetken huonetta ja sen varusteita, joihin en ollut sen paremmin tutustunut. Satuloiden kohdilla luki kivasti jokaisen hevosen nimi. "Blondi, Floora, Humu.." Luettelin hiljaisella äänellä samalla, kun luin lappuja. Sitten silmääni osui Siirin piskuruinen satula ja hymähdin. Se oli edelleen aika hyvässä kunnossa, eikä kaivannut juuri puhdistusta. Pyyhkäisin sitä vähän, mutta se näytti ihan hyvältä. Sitten huomasin kuitenkin, että huopa kyllä kaipaisi vähän pesua ja vaihtelua, joten etsin huopakasasta shettishuopia. Löysin yhden vallan suloisen, vaaleanpunaisen, huovan, minkä vaihdoin sitten Siirin satulan alle. Naurahdin itsekseni ja ajattelin, että tässä sitä onkin sitten ylläriä kerrakseen, toivottavasti tuon sai laittaa Siirille. Katsoin sitten vielä suitset, mitkä näyttivät myös olevan ihan kohtuullisessa kunnossa, eivätkä kaivanneet puhdistusta sen koommin. Loimet päätin vielä tarkistaa, josko ne tarvitsisi laittaa jo pesukoppaan. Siiri ei kuitenkaan ilmeisemmin ollut paljon loimia tarvinnut, sillä ne olivat myös ihan hyvässä kuosissa, eivätkä olleet vielä täysin likaiset. Niimpä havaitsin, että tallissahan on kaikki tarpeellinen Siirin varusteiden osalta tehty.
Lähdin vielä katsomaan sitten itse Siiriä tarhaansa, vaikka se saikin viettää minun osaltani tänään vapaapäivää. Otin mukaani muutaman porkkanan, jotta voisin sitten antaa Siirille vähän herkkua, kun ei sisällekään vielä joudu. Tarhan portilla Siiri oli aivan varma, että se joutuisi sisälle. Se käänteli korviaan uteliaana kun huutelin sen nimeä portilta. Pikaisesti Siiri kuitenkin huomasi, että minulla oli porkkanaa mukana, joten se tallusteli rauhallisesti minun luo. Taputin sitä kaulalle samalla kun ojensin porkkanan sille, jolloin Siiri hörisi tyytyväisenä. Annoin sille loputkin porkkanat siinä aidalla notkuessani ja ponineiti vaikutti tyytyväiseltä. Kun olin lähdössä pois, Siiri hirnahti vielä kimakkaan ääneen perääni kuin pyytäen lisää porkkanaa. "Siiri, ei nyt enempää herkkuja yhdellä kertaa!" Huusin perääni nauraen kun kävelin pois päin tallilta.
Juli ja Siiri, 3HM
Tulipas vähän lyhyt, mutta teki kuitenkin mieli taas kirjoittaa.
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Jan 23, 2010 12:09:05 GMT 2
Rento talvipäivä 23.01. Tänään tulee hoitaminen pääosin näin piirrosmuodossa :-) Tänään kävin tallilla puolen päivän maissa, jotta ehtisin vielä valoisaan aikaan moikkaamaan Siiriä. Kävin juoksuttamassa Siiriä kentällä, missä ei ollut ketään tähän aikaan. Poni oli aivan innoissaan siitä, että sai rymistää oikein kunnon pukkilaukkojen kera ympäri kenttää. Se näytti iloiselta ja reippaalta ja huomasin, miten se viihtyi. En viitsinyt sitä kuitenkaan kovin pitkään liikutella, kun en ollut varma josko Maiss tulisi myös käymään tallilla ja liikuttaisi Siiriä. Niimpä vein Siirin sitten takaisin tarhailemaan omaksi ilokseen ja katselin vielä hetken sen touhuja tarhassaan. Se hyöri ja pyöri, kuopi maata ja hirnui kipakasti naapuritarhan kaveruksille. Naureskelin välillä kunnolla vatsani pohjasta sen hölmöilyjä, sillä Siiri näytti niin kovin suloiselta. Juli ja Siiri, 4HM Kuva on ensimmäinen harjoittelu hiirellä piirtämisessä, joten sen on näköinenkin. Jalat ja muutenkin koko poni vähän mielenkiintoisen muotoinen, mutta ei anneta sen häiritä. Tavoitteena saada talvinen ja pakkasenomainen tunnelma Siirin kanssa.
|
|
|
Post by Maiss on Jan 23, 2010 20:52:59 GMT 2
The day when nothing goes wrong, 23.1Tänään se vihdoin koittaisi, nimittäin ensimmäinen ratsastus Siirillä sen hoitajana. Juli oli lähettänyt tekstiviestiä että ei ollut liikuttanut ponia aamulla, joten voisin mennä vähän pidemmälle lenkille. “Moi Lauren!” sanoin hymysuin vierelleni tupsahtaneelle tytölle. “Heip”, tyttö vastasi ja asteli vierelläni talliin. “Ootko jo käyny Siirun selässä?” “En vielä, siis hoitajana. Mut ajattelin tänää mennä maastoon!” vastasin. “Kuinkas Alman kanssa meni eka selkään nousu?” “Hyvin! Energinen pakkaus”, Lauren vastasi ja kääntyi perässäni oikean puoleiselle käytävälle. Heitin reppuni poniboksin eteen ja kävelin Laurenin perässä satulahuoneeseen josta otin tottuneesti Siirin harjapakin. Lähdin sitten takaisin ponien karsinalle. Huomasin Sinin istuvan Humun karsinan kirjoittaen sen hoitopäiväkirjaan, joten tervehdin vaaleahiuksista tyttöä heilauttamalla kättä. Avasin sitten Siirin, sekä Pampun, karsinan oven luikahtamalla sitten sisään kumisuka kädessäni. Kuulin Alman hörähtävän viereisessä karsinassa - luultavasti Laurenille, sillä oli tamma jo kiintynyt hoitajaansa jo niin syvästi että tuntui siltä että tyttö ja hevonen olisivat tunteneet ainiaan. Aloin sukimaan Siiriä ajatellen kaikkea hauskaa poneista, luokkamme leirikouluun. “Hei”, kuulin tutun äänen sanovan karsinan ovensuusta. Käännyin, ja näin Cäpän. “Moi!” sanoin innoissani. “Tekiskö mieli lähtee maastoon mun ja palleron kanssa?” “Öö… vaikkapa!” tyttö vastasi. “Millos ootte menossa?” “Sitte ku ollaan valmiita, eli noin puolen tunnin päästä”, vastasin ja menin ponin toiselle puolelle suan kanssa. “Okei, nähään sitte!” Cäpä sanoi ja lähti Pikun karsinalle. Ja nyt oli maastoseuraakin, täydellistä! Nostin ohjat kaulalle ja yritin sitten saada kuolaimet Siirin suuhun, suhteellisen huonolla menestyksellä. Siiri nääs sattui kääntämään päätään juuri kun olin saamassa kuolaimia suuhun. “Toivotonta”, mutisin vähän vihaisena, mutta muistin sitten että olimme menossa maastoon joten loin hymyn naamalleni. Yritin uudelleen, ja tällä kertaa Siiri otti kiltisti kuolaimensa suuhun. “Hieno!” kehuin tammaa ja kiristin sitten remmit sopivan kireiksi. Pipsa ilmestyi karsinan suuhun ja katselei touhujani hymyillen. “Ratsastamaan lähössä?” minua vähän vanhempi tyttö kysyi ja asteli oman hoitoponinsa luo. “Joo, maastoon Cäpän ja Pikun kanssa. Sipsukin saa vähän liikuntaa!” naurahdin ja varmistin vielä että tamman jalat olivat kunnossa. Pipsa oli hyväksynyt minut hyvin, ja olin iloinen siitä että meistä oli jo tulleet kaverit. Olisin kyllä ymmärtänyt jos tyttö ei olisi halunnut puhua minulle, sillä oli Nana sen verran tärkeä ollut Pipsalle ja nyt kun me Juulin kanssa hoidettiin Siiriä, niin vaikka mitkä muistot olisivat voineet tytön päähän tupsahtaa. “Moikka!” huikkasin vielä ennen kuin talutin hoitoponini ulos karsinasta. Pikku ja Cäpä odottelivat jo meitä aittaboksien vieressä. Nousin helposti Siirin paljaaseen selkään ja katselin kun Pikku lähti edellämme maastoja kohti. Cäpä sai päättä reitin, joten minun ei tarvinnut kuin vain istua Siirin selässä ja katsella kauniita, lumisia maisemia. Kävelemme hiljaa hiekkatietä pitkin, olimme kai menossa laukkasuoraa päin, ja sehän sopi minulle! Laukkaaminen maastossa ilman satulaa… “Otetaanko ravia?” Cäpä kysyi kääntyen minuun päin. “Otetaan vaan”, vastasin ja siirsin shetlanninponin raviin. Cäpä siirsi kimon risteytysponin myös raviin. Pompin vähän selässä, mutta kun pääsin tahtiin mukaan istuin nätimmin. Cäpä sen sijaan vain myötäili Pikun liikkeitä ilman mitään ongelmia, olihan ruunan askeleet sen verran pehmeitä. Tulimme risteykseen jossa siirsimme ponit käyntiin. Kävelimme sitten lumen peittämälle metsäpolulle, josta oli kumminkin joku jo tänään kävellyt sillä hevosenkengän jäljet näkyi selvästi lumessa. Sekä Pikun että Siirin jalat olivat pitkälti lumen peittämiä, joten olisi ollut aika raskasta ravata. Pikku otti aina välillä suuhunsa vähän kuusen havuja, mutta sylkäisi ne sitten aina pois. Pikkulintu lennähti yllättäen pienen kuusen oksalta toiselle, jota Siiri pelästyi suunnattomasti. Se loikkasi sivuun ja otti pari laukka-askelta syvemmälle metsään. “Nyt!” ärähdin ja ohjasin tamman takaisin polulle vetäen vasemmanpuoleisesta ohjasta. Cäpä naurahti ja Pikku katsoi takanaan riehuvaa ponia. “Onnee teille!” tyttö sanoi ja antoi pohkeita taas syömään jääneelle Pikulle. Siiri suostui lopulta kävelemään Pikun perässä, mutta varoi edelleen oikeanpuoleista metsikköä. Saavuimme lopulta vähän isommalle hiekkatielle, jolle tultuamme käännyimme oikealle. Ravasimme pienen pätkän mutta kun laukkasuoraa edeltävällä polulla siirryimme taas käyntiin vaikka lunta ei ollut niin paljoa. “Jess, vihdoinki!” huudahdin kun näin edessämme pitkän suoran, eli laukkasuoran. Cäpä siirsi Pikun tottuneesti laukkaan ja istui ponin paljaassa selässä kauniisti, ei ollut istunnassa paljoa moitittavaa. Itsekin siirsin ratsuni laukkaan ja se laukkasikin reippaasti eteenpäin. “Ihanaa”, Cäpä huudahti ja pyysi Pikkua reippaampaan laukkaan. Minä tein samoin ja tunsin kylmän tuulen punaisia poskiani vasten. Yhtäkkiä Siirin kumminkin pukitti, ja löysin itseni hetkessä maasta. “Hei, oota!” huudin kulorautiaan ponin perään. Pikku siirtyi raviin ja näin kuinka sen selässä istuva tyttö katsoi minuun. Siiri ravasi reippain askelin luokseni. “Sainpas”, sanoin ja otin ohjista kiinni, mutta liian aikaisin: tamma nääs työnsi minut takaisin lumeen ja alkoi syödä vetoketjuani. Suulleni levisi hymy jota seurasi naurunpuuska. Kuulin auton pysähtyvän hiekkatielle ja näin kun Seppeleessä ratsastava Jonna juoksi järjestelmäkameroineen lähemmäs meitä. “Pysähtykää siihen!” tyttö sanoi ja näpsi paljon kuvia kamerallaan. Cäpäkin alkoi nauramaan, näky oli sanomattakin hulvattoman hauska. Kohta kumminkin sain ihan kunnolla Siirin ohjista kiinni joten nousin Jonnan avustuksella selkään. “Et sit näytä noita kuvia kellekkään, eiks je?” varmistin tytöltä. “Sehän nähään…” tyttö sanoi ja juoksi takaisin autolleen. Mutisin jotain ja ohjasin sitten Siirin Pikun perään. “Tää oli kyllä aika unohtamaton ensimmäinen ratsastus!” sanoin Cäpälle nauraen. “No joo”, tyttö vastasi ja antoi taas ruunalle laukkapohkeet. Siirikin siirtyi laukkaan ja pidin kiinni sen harjasta, en halunnut lisää lunta takkini alle. Shetlanninponi pukitti uudelleen, mutta en tippunut sillä pukit olivat niin pieniä. Kun olimme laukanneet laukkasuoran loppuun siirryimme taas raviin, ja sitten käyntiin sillä edessämme oli metsäpolku. Olimme oikaisseet pellon poikki, sillä olin valittanut märkiä housujani, joten olimme noin kahdenkymmenen minuutin päästä tallilla. Talutin Siirin sen karsinaan ja otin suitset pois. Pesin ne nopeasti ja vein ne satulahuoneeseen. Vaihdoin ratsastushousut verkkareihin, sitten menin sitten harjaamaan Siirin. Harjasin sen perusteellisesti, kampasin harjan, selvitin hännän sekä puhdistin kaviot. “Sä oot kyllä niin rakas poni”, sanoin halaten tamman kaulaa. Maiss♥Siiri 5HM © Jonna, kiitti! ♥
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Jan 24, 2010 21:27:43 GMT 2
Uusia tuttavuuksia, ideoita ja kokemuksia 24.01.
Tänään saavuin tallille vähän myöhemmin illalla. Kaikki alkoi jo hämärtyä, eikä matka Seppeleelle tuntunut enää helpolta - jotenkin kaikki näytti niin pimeältä ja erilaiselta, että piti keskittyä kovasti siihen, että pysyi pystyssä kumpuraisella tiellä. Talliin saapuessa rymistelin sisälle niin, että sain miltei kaikkien katseet itseeni. Lauren ja Elkku, jotka olivat kuvailemassa juuri Almaa, katsoivat minua todella kummastuneena. "Ei kai sua sattunut?" Lauren kysyi nopeasti katsoessaan, kun miltei kaaduin tallin ovelle. "Tota, ehehh.. ei sattunut. Kunhan vaan rypäsin." Vastasin punoittaen, kuin tomaatti. Lauren nyökkäsi ja hymyili, ja itse kipitin suoraan kohti poniboksia.
Raotin oven varovasti ja kuulin heti pirteän hirnahduksen sisältä. Pampula ja Siiri olivat molemmat karsinassaan ja tuijottivat minua ihmeissään. "Heii tytöt, mitä tänne kuuluu?" Höpötin astuessani sisälle karsinaan ja sulkiessani ovea kiinni perässäni. Pampula tuli luokseni ja tuuppaisi minua turvallaan, mutta käännyin sitten kuitenkin Siirin luo. Huomasin kuitenkin, että Pampulalla olikin tavoitteena päästä karsinasta ulos, se nimittäin yritti karata heti, kun olin tullut sisälle karsinaan. "Hei poni, mulla menee kohta päivä sun kaitsimiseen, enkä ehdi Siirin kanssa touhuilla mitään!" Nauroin pienelle ponille, jonka tuuppasin sitten pois tieltäni varmistaakseni karsinan oven lukon. Siirryin uudelleen kohti Siiriä ja otin sitä riimusta kiinni. Talutin Siirin ulos karsinasta ja sidoin sen käytävälle, sillä koin käytävällä hoitamisen helpommaksi kuin karsinassa Pampulan kiusattavana.
Käväisin nopeasti hakemassa Siirin harjat varustehuoneessa. Sillä välin Jaakko oli ilmestynyt käytävälle ja rapsutteli Siiriä. En aikaisemmin ollut tavannutkaan tuota nuorempaa mieshenkilöä, joten hieman vaivaantuneena kävelin takaisin Siirin luo. "Ai hei, sä taidat olla se Siirin uus hoitaja? Tsekkailin siis vaan noita hoitajalistoja, että millasia tyttöjä tänne on tällä kertaa tulossa." Jaakko sanoi pirteällä äänellä. "Joo olen tosiaan", vastasin hymyillen laskiessani harjapakkia maahan. "Jep. No ootkos jo käynyt Siirin kanssa valjakoimassa?" Jaakko kysyi kohteliaasti. "Een ole.." Vastasin hieman epäröiden. "En ole oikeastaan kuullut, että täällä voi sitäkin harrastaa?" Jatkoin kysyvällä äänensävyllä. "Joo voi, Annehan on kisannut Siirillä valjakkoajossa jonkin verran. Voisin näyttää sulle, missä noita valjakkokamoja säilytetään, jos haluat?" Mies innostui. Nyökkäsin hymyillen ja lähdin heti kävelemään Jaakon perässä kohti tallin perää. Pian löysimmekin sopivat vermeet ja olin oikein onnellinen. Vihdoin voisin harrastaa Siirin kanssa jotain! Satunnainen ratsastelu ilman satulaa kun ei välttämättä tuottaisi niin suurta onnistumisen tunnetta, mutta että valjakkoa! Tämähän olisi mahtavaa. "Kiitos ihan hirveästi! Tosi kiva kuulla, että Siirin kanssa voi tällaistakin kokeilla." Hymisin iloisena. "No problem! Mutta nyt mun täytyy jo kiitää, pitää auttaa hevosten sisälletuonnissa ja ruokkimisessa. Näkyillään hei!" Jaakko sanoi ja vaikutti kiireelliseltä. Hän katosikin sitten hyiseen ulkoilmaan. Astelin takaisin Siirin luo ja jatkoin sen harjaamista. Poni oli levottoman oloinen ja se yritti jatkuvasti näpertää kaikkea mahdollista. Jopa kiskoi riimunnarusta, jotta pääsisi irti käytävältä. Toruin ponia monesti, kunnes se rauhoittui hetkeksi - eli jäi seisoskelemaan korvat luimussa ja kuikuili minua silmäkulmiensa ali.
Sain vihdoin harjattua Siirin, mutta tänään en viitsinyt enää lähteä ajelemaan sillä, olihan pihalla sen verran pimeää ja outoa, etten välttämättä pärjäisi siellä kovin hyvin. Niimpä päätin, että kävisin nyt vähän kokeilemassa ilman satulaa Siiriä, eihän se kuitenkaan kuolisi jos vähän matkaa sillä ratsastelisin. Hain siis Siirille suitset ja laitoin ne ripeästi ponin päähän. Siiriä inhotti selvästi se, että se joutui ottamaan kuolaimet suuhunsa, mutta tyytyi kohtaloonsa kun huomasi, että olen sen verran pidempi kuin se, ettei pään viskominen paljoa auta. Nappasin kypärän päähäni äkkiä ja talutin Siirin ulos.
Kävelytin Siirin kentälle ja nousin sen selkään. Siellä ei ollut enää ketään, joten saisin rauhassa tutustua Siiriin selästä käsin. Siiri tepasteli pienin, mutta ripein askelin uraa kohti. Se yritti hieman omapäisesti vaihdella suuntaa ja temppuili muutenkin kokeillakseen minua, mutta pidempien jalkojeni ansiosta sain ratsastettua pienen ponin ympäri ja ajoin sen pohkeiden avulla takaisin uralle tomerasti. Siiri hieman irvaili ja luimisteli, mutta tyytyi kohtaloonsa ivaillen. Kävelimme hetken, kunnes päätin kokeilla vähän myös ravia. Siiri nosti terhakkaasti ravin, mutta heti noston alkupuolella se heitti neljän pukin sarjan. "Poni perhana!" Rääkäisin selässä ja puristin jaloillani järjettömän kovaa. Siiri laski taas pukit takaisin raville ja ravasi, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. "Nyt jos raippa olisi ollut mukana, olisit saanut oikein kunnolla!" Rääväilin ponin selässä, mutta aloin jopa nauraa omille jutuilleni. Mitähän minäkin täällä pienen poninketaleen selässä huutelen, itsepähän tätä kaipasin.
Lopulta Siiri sitten ravasi muutaman pienen kierroksen ihan mukavasti, joskin yritti milloin heittää etupäätään ja milloin takapäätään. Lopulta päätin, että nyt kävelemme sitten loppuajan, enkä viitsi kiusata enempää tuota pientä ponimusta. Siiri otti mielellään käynnille ja tepsutteli menemään pienillä jaloillaan. Maailma näytti niin suurelta ja massiiviselta tuon pienen ponin näkökulmasta, että en voinut muuta kuin hymähdellä itsekseni siinä kävellessämme. Käveltyämme vähän päälle kymmenisen minuuttia tulin alas Siirin selästä. Otin ohjat kaulalta ja talutin pienen, huurteisen ponin takaisin tallin käytävälle.
Otin ripeästi suitset pois Siiriltä ja laitoin sen kiinni riimunsa kanssa. Vetäisin pari kertaa harjalla vielä ja kävin sitten suitsia pois viedessäni hakemassa vielä Siirin loimen. Palasin fleeceloimen kanssa, minkä heitin sitten ponin selkään. Laitoin remmit kiinni ja talutin Siirin takaisin ponikarsinaansa Pampulan seuraksi. Pampula otti iloisesti vastaan kaverinsa, jota Siiri vähän nirhaisi hampaillaan. Naurahdin poneille ja annoin niille molemmille vielä leivänkannikat, ennenkuin hyvästelin Siirin ja suljin karsinan oven. Kävin vielä viemässä Siirin harjapakin takaisin varustehuoneeseen ja varmistin, ettei minulta jäänyt sotkua jälkeeni. Nappasin vielä kypärän ja kävin viemässä sen yläkertaan, missä hoitajien tavaroita normaalisti säilytettiin. Laitoin sen kaappiin ja lähdin takaisin alakertaan, mistä katosinkin sitten pimeään iltaan.
Juli ja Siiri the pukkikone 5HM
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Jan 28, 2010 21:53:04 GMT 2
Liian kylmä talvipäivä 28.01. Tänään oli siis aivan liian kylmä päivä siihen, että viitsisi Siirin kanssa mitään ruumiillista tehdä. Niimpä kävin tallilla vain harjailemassa ja kuvailemassa Siiriä, joka nautti selkeästi -20 asteen pakkasesta täysin siemauksin pukitellen tarhassaan innokkaana. Juli ja Siiri, 6HM
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Jan 31, 2010 20:02:02 GMT 2
Neuvosta vaari! 31.01.2010
Päiväni oli tänään ollut laiska ja tahmea. Nousin sängystä liian myöhään ja olo oli muutenkin löysä, eilinen vierailu naapurimaassa oli vienyt kaikki voimani ja tuskailin kotona tylsistyneenä. Kello alkoi lähestyä ikävästi iltapäivää, vaikka en mitään ollut vielä saanut aikaiseksi tänään. "Tallille pitäisi jaksaa lähteä tänään." Totesin äijälleni, joka istui minun vieressäni sohvalla katsoen telkkaria. Hän nyökkäsi päällään ja jatkoi katsomistaan, joten huokaisin syvään ja nousin ylös sohvalta. Päätin, että puen päälle ja käytän ensin koirat ulkosalla, minkä jälkeen lähtisin sitten kohti tallia. Puin nopeasti normaalit vaatteeni päälle ja käväisin ulkona pissattamassa koirat, minkä jälkeen kipitin äkkiä takaisin sisälle. "Ulkona on hirveä myräkkä!" Huusin jo eteisestä. "Niinhän siellä taitaa olla, pitäiskö sut heittää tallille?" Iiro kysyi. "Ääh, mä voin mennä ite autolla, niin et joudu sitten hakemaan mua sieltä." Vastasin hieman närkästyneen oloisena, eihän hän aikaisemminkaan kuunnellut kun olisin halunnut puhua asiasta. Puin enemmän vaatetta päälle ja nappasin avainnipun taskuuni. "Lähden nyt, heipodei!" Huudahdin vielä pamauttaessani oven kiinni perässäni. Talsin autolleni lumipyryssä ja harjasin suurimmat lumikasat hautautuneen auton päältä. Pian sieltä löytyikin jälleen punainen fiiattini, vaikka äsken se oli vielä ollut vain valkoinen kasa lunta. Avasin nopeasti ovet ja sukelsin sateesta autoon, minkä puhaltimet alkoivat heti lämmittää ilmaa - yllättävää kyllä, mutta se varmaan johtui siitä, ettei pihallakaan ollut kovaa pakkasta.
Ajaessani Seppeleelle mietin pitkään, että mitä tänään tekisimme Siirin kanssa. Oloni oli edelleenkin hieman laiska, joten ratsastelemaan en sen koommin viitsisi lähteä, mutta en myöskään tekemään jalkatyötä taluttaen. Mieleeni juolahtivat kuitenkin siinä miettiessäni Jaakon sanat siitä valjakosta, joten innostuin suunnattomasti jo autossa. Tiesin heti, mitä haluaisin tänään tehdä.
Parkkeerasin jälleen tuttuun tapaan autoni Seppeleen pihaan ja astelin sisälle hakemaan riimunnarua. Näin tallissa paljon ihmisiä, joita tervehdin hymyillen. Astelin riimunnaru mukanani sitten kuitenkin takaisin ulos ja lähdin hakemaan pikku-Siiriä tarhastaan, missä se näyttikin seisoskelevan. Varmasti ensimmäistä, ja viimeistäkin, kertaa sain tänään kokea oikein iloisen yllätyksen mennessäni Siirin tarhaan. Tamma tuli itse luokseni! Suorastaan hypein riemusta, kunnes tajusin, että kukas sitä vapaaehtoisesti tahtoisikaan seisoa lumipyryssä tekemättä mitään. Taputtelin ja kehuin Siiriä oikein maasta taivaisiin, minkä jälkeen sitten lähdin viemään pientä ponineitiä talliin. Tallissa laitoin sen kiinni käytävälle ja kävin hakemassa sen harjapakin.
Kaivelin pakista muutaman harjan, joilla sitten vuoronperään suin ponia. Se oli hieman kostea, kun lumi suli sen paksuun turkkiin lämpimässä tallissa. Nappasin pienen pyyhkeen, jolla sitten kuivailin pahimmat ja märimmät kohdat pois, ja kävin sitten viemässä pyyhkeen kuivumaan jatkaen sen jälkeen harjausta. Siiri yritti välillä näykkiä hieman hihaani, mutta toruin sitä aina topakasti. Nostin Siirin kaviot, joiden kanssa poni päätti tänään olla varsin itsepäinen, eikä tahtonut nostaa niitä sitten millään. Onneksi pienen ponin jalat eivät paljon painaneet, sillä Siiri jätti oikein mukavasti kaiken painon käsieni varaan puhdistaessani sen kavioita.
Sain kuitenkin lopulta puhdistettua ponin yllättävänkin hyvään kuntoon pienen pinnistelyn jälkeen, joten lähdin etsimään valjaita. Löysin ne sieltä, missä Jaakko näytti niiden sijaitsevankin - yllätys nyt sinänsä. Nappasin tavarat mukaani ja palasin niiden kanssa Siirin luo, joka odottelikin kuopien käytävällä. "Siiri, ei!" Ärähdin jo heti saapuessani ponin takaa. Siiri mulkoili minua silmäkulmiensa alta, mutta lopetti kyllä kiltisti kuopimisen. Sitten aloinkin pähkäillä valjaiden kanssa. Olin joskus aikaisemmin ollut mukana ponin valjastamisessa, mutta yksin en sitä koskaan ollut tehnyt. Tutkailin hetken valjaita ja kun viimein sain niistä jotain selkoa, aloin pukea niitä Siirille. Onnekseni Anne sattui kuitenkin olemaan tallissa, joten pysäytin hänet röyhkeästi käytävältä. "Anne hei, näyttääkö nää, että ne olis oikein?" Kysyin Annelta hieman epäröiden ja osoitin Siirin valjaita. "Joo, ihan hyvältä näyttää." Anne vastasi hymyillen, kun oli tarkistanut asian. Nyökkäsin hymyillen ja nappasin sitten lapaseni maasta. Taluttelin Siirin ulos, missä kärryt odottivat sitten. Ulkona kiinnitin kärryt vielä Siirin perään. Huomasin jonkun hoitajan saapuvan talliin, joten kysäisin jos hän voisi pitää Siiristä kiinni kun nousen kärryyn. Tyttö auttoi minua kärryjen kanssa, mistä kiitin häntä sitten. Hetken mietin istuessani kärryissä, että mihin sitä lähtisi. Ajattelin kuitenkin, että pieni lenkki maastossa voisi tehdä terää!
Lumi tipahteli puiden oksilta, mutta metsässä ei pyryttänyt juuri yhtään. Ulkona alkoi pikku hiljaa hämärtyä, mutta emme antaneet sen häiritä. Siiri hörisi ja katseli innostuneena ympärilleen, tammalla tuntui olevan hirveästi virtaa. Se venytti kaulaansa ojan puolelle ja nappasi suuhunsa viereisestä puskasta kuivuneen oksan. "Pöhkö poni! No maistuuko hyvältä?" Nauroin kärryissä istuessani ja ohjailin Siiriä sitten keskemmälle tietä, jottei se voisi enempää natustella mitään kuolleeksi kuivuneita puunoksia. Siiri vaikutti hieman tyrmistyneeltä sen suhteen, että ajoin sen pois ruoan luota, mutta tyytyi kohtalaisen hyvin kohtaloonsa ja käppäili lumisella tiellä tarmokkaasti eteenpäin. Eteemme tuli pian pidempi suora, joten päätin, että sillä suoralla voisin kokeilla ravailua. Olin ennenkin toki ravannut yhden ponin valjakolla, mutta olisi aika mahtavaa kokeilla sitä Siirilläkin. Ja jos nyt oikein innostun tästä valjakosta, niin tuleehan sitä harjoiteltua sitten vähän enemmänkin. Annoin Siirille käskyä lisätä tempoa, eikä kyllä tarvinnut kahta kertaa käskeä! Siiri nosti ravin heti, eikä siitä tosiaan eloisuutta puuttunut. Tamma ravasi todella ripein askelin, joten jouduin miltei hidastelemaan sitä sen innostuksen takia. Mutta jestas, en osaa edes sanoa miten rentouttavaa oli viipottaa metsäisellä tiellä kärryissä istuen! Se oli aivan mahtavaa. Siirikin vaikutti siltä, että se viihtyisi kärryjen edessä oikein hyvin - ihmekös se, jos ponilla on kerran kisattukin valjakossa. Ravasimme pitkän tien, vielä jopa suoran jälkeenkin, sillä olimme molemmat niin innoissamme uudesta harrastuksestamme. Siiri ei vaikuttanut yhtään siltä, että se pitäisi asiaa pahana, joten miksi emme ravailisi.
Tovin kuluttua saavuimme kuitenkin peltoaukealle, minkä tiesin olevan Seppeleen lähellä. Otin heti ravista käyntiin, sillä huomasin edessämme lauman maastoilevia ratsukoita. Hetken siristeltyäni huomasin, että porukkaa johti Keikki Blondin kanssa. Lähestyimme toisiamme ja huomasin, että porukka pysähtyi pellon reunalle. Tallustelimme Siirin kanssa heidän luokseen ja tervehdin ratsastajia. Jatkoimme kuitenkin Siirin kanssa siitä sitten ohi, kohti Seppelettä. Kävelimme loppumatkan tallille, jotta tamma saisi sitten vähän loppuverryyttelyä. Matka tuntui etenevän yllättävänkin nopeasti, vaikka meillä oli jo miltei tunti mennyt matkustamiseen. Pian Seppeleen talli alkoikin näkyä puiden lomasta, joten annoin Siirin venyttää kaulaansa pitkäksi ja rentoutumaan. Tallin pihaan saapuessa pysäytin Siirin, nousin pois kyydistä ja kehuin tammaa kovasti. Se oli ollut hirmu kiltisti koko reissun ajan, eikä oikeastaan kenkkuillut juuri ollenkaan, mistä olin todella ylpeä. Irrotin kärryt ja jätin ne paikalleen ulos, minkä jälkeen vein sitten Siirin talliin.
Käytävällä riisuin valjaat pois ja kuivasin ne. En viitsinyt jättää nahkaisia valjaita pilaantumaan paikalleen, joten kuivattuna laitoin ne sitten sinne, missä niitä säilytetään. Palasin Siirin luo ja huomasin, että se oli aivan litimärkä. Hain sen fleeceloimen, sillä ajattelin jättää ponin kuitenkin talliin. Laitoin loimen ponin päälle ja kiinnitin remmit. Taputtelin hetken ponia, joka vaikutti väsyneeltä. Päätin viedä sen ripeästi karsinaansa, jotta se saisi olla sitten illan rauhassa. Avasin karsinan oven ja talutin Siirin sisälle. Silittelin hetken ponia, joka alkoikin heti natustaa iltaheiniään. Itse palasin sitten vielä käytävälle ja vein takaisin Siirin harjapakin. Katsoin, että käytävä jäisi siistiksi jälkeeni, eikä minulta jäisi talliin mitään. Sitten lähdinkin jälleen autolleni ja pöristelemään kotia kohti.
Julpukka ja Sirpukka ♥ 7HM
|
|
|
Post by Maiss on Jan 31, 2010 21:23:28 GMT 2
Pikkuponien vallankumous, 1.2
Siiri oli nähtävästi tänään todella itsepäisellä päällä, sillä se luimisteli Annen taluttaessa sitä sisään talliin. Pampula käveli naisen toisella puolella. “Heippa!” tallinomistaja sanoi ja talutti pikkuponit omaan karsinaansa. “Moi vaan”, vastasin iloisesti astuessani ponien perässä karsinaan. Anne ojensi minulle Siirin riimussa kiinni olevan narun. “Kannattaa laittaa se kiinni ku harjaat, se on aika kärttynen”, Anne kertoi ja otti päitset pois Pampulalta. Sitten hän hävisi ulos, luultavasti hakemaan lisää poneja sisään pakkasesta joka vallitsi koko Suomea, mukaan lukien Liekkijärven ympäristöä. Laitoin tamman kiinni karsinassa olevaan metallirenkaaseen. Poni katsoi minuun ensin vähän ihmetellen, ja nosti sitten yhtä etujalkaa päättäväisesti. “ALAS”, sanoin terävästi samalla kun yritin saada Siiriä asettamaan jalkaansa takaisin maahan. Siiri ei olisi ensin halunnut yhtään tehdä niin kuin määräsin, mutta lopulta se laski jalkansa maahan. “Hyvä”, kehuin ponia. Huomasin Loviisan kävelevän karsinaa kohti. Kun tyttö vihdoin pääsi poniboksille tervehdin häntä iloisesti ja menin sitten hakemaan Siirin harjapakkia. “AUTS!” kuulin Loviisan huudahtavan, kun nostin harjapakkia maasta. Kävelin reippaasti takaisin karsinalle ja kurkkasin sisään huolestuneena. Näin että Loviisa piteli sormeaan ja katseli vihaisena Siiriä. “Mitä tapahtu?” kysyin ihmeissäni Pampulan apuhoitajalta ja laskin pakin maahan. “No, ei tässä muuta ku että sun hoitoponis puri mua sormeen”, Loviisa sanoi vähän vihaisesti ja esitteli verta valuvaa vasenta etusormeaan. “Voi ei!” lausahdin ja vedin tytön pois karsinasta. Suljin karsinan oven ja juoksin WC:tä päin Loviisa perässäni. Vetäisin oven auki ja laitoin kraanan valumaan kylmää vettä jonka alle tyttö laittoi sormensa, se kai jotenkin auttoi että sormi ei turpoisi. Etsin kaapista Septidin-suihkepullon jota sitten suihkutin silmälasipäisen tytön etusormeen. “Kirveleekö?” kysäisin Loviisalta. “Osaat sä lukee?” tyttö vastasi vähän tylsistyneenä. “Joo, ainaki mun tietääkseni”, sanoin hymähtäen. “Ai, no miks sä et sit nää tota tekstii: Ei kirvele?” hän ihmetteli ja purskahti nauruun. “Öö , tota, joo…” emmin, ja annoin Loviisalle laastarin. Tallin nuorimmainen otti sen vastaan ja laittoi sen sormeensa. Sormen putsaus sessio oli saatu päätökseen.
Olin harjannut vihaisen Siirin joten nyt istuin hoitajienhuoneessa. Kuuntelin kun Alina selitti jotain tämänpäiväisestä jälki-istunnostaan, joka oli ollut spesiaalitapaus sillä tyttö oli koulussa täysi hikke. Kun porkkanapää lopetti, päätin avata suuni. “Onkos teijän ponit muute ollu iha tavallisia tänää?” kysyin ja katsoin ympärilleni. Fiia, Fiona, Loviisa, Alina, Sanni ja Jassu. “Hyvä ku sanoit! Pella on ollu iha outo”, Fiia sanoi vähän ihmeissään. “Joo, Pikkuki steppas ku toin sitä sisään!” Fiona tokaisi. “Ja sit se yritti näykkästä mua, ajatelkaa: PIKKU!” “Oho”, sanoin mietteliäänä. “Onkos Aksu ja Sikke säätäny?” “Ei”, Jassu vastasi ja hörppäsi kädessään olevasta limupullosta. “Joo, ei oo”, Sannikin vastasi. “Hmm… Tää alkaa selvästikin näyttää siltä…” mutisin. “Miltä?” Alina kysäisi uteliaana. “Pikkuponien vallankumoukselta!” sanoi päättäväisesti. Muut purskahtivat nauruun. “Ihan suomeks, kiitti?” Loviisa nauroi. “Eli kaikki pikkuponit on tänään ollu pomottajia. Siis Siiri, Pella, Pikku… ja Pampula?” katsoin Loviisaan kysyvästi, ja tyttö nyökkäsi. “Ne on selvästikin suunnitellu vallankumousta tarhassa ollessaan, eli että niistä tulis meijän pomoja. Mukana?” Kaikki nyökkäsivät. “Ja siihen tepsii vaan yks asia: esteiden hyppiminen!” kailotin tyytyväisenä. “Öö… Tehkää mitä lystäätte, mä lähen”, Jassu sanoi katsoen minuun ja nousi sitten ylös. “Musta tuntuu et maissi on keksiny ton kaiken. Puhuks mä totta Maiss?” Fiia nauroi. “No…” emmin vähän. “Ihan sama! Ainaki hyvä syy päästä esteille”, Loviisa iloitsi ja hypähti ylös sohvalta. “Relax guys”, Fiona rauhoitteli. “Ei kai esteet oo pahitteekskaan?”
Kohta me kaikki istuimme hoitoponiemme selässä maneesissa, katsellen pystyttämiämme esteitä. Molemmilla pitkillä sivuilla oli yhdet pienet ristikot ja oritarhanpuoleisella lyhyellä sivulla oli kavalettisarja, eli esteiden korkeudet ei juuri päätä huimannut. Olimme laittaneet maneesin keskelle pari puomia joita aioimme mennä alkuverryttelyssä, mutta ensin kävelimme uraa pitkin antaen poneille vapaita ohjia. “Toivottavasti tää tepsii”, Loviisa sanoi ja läimäytti Pampulaa raipalla kun se pysähtyi korvat luimussa ja yritti purra hoitajansa kenkää. Hymyilin itsekseni ja kehotin Siiriä vielä pysyä käynnissä sillä se yritti siirtyä raviin. “Aletaanko menee noita puomeja?” Fiia kysyi samalla kun keräili ohjia käteen. “Joo”, Fiona vastasi, käänsi Pikun puomille ja pysäytti sen ennen puomia. Olin kertonut tytöille että kannatti tehdä mahdollisimman paljon erilaisia tehtäviä, niin kaikki sujuisi nopeammin. “Ai mun sormi!” tyttö Pampulan selässä valitti, mutta sai sitten ohjat jotenkin niin ettei se hiertänyt etusormea. Itse käänsin Siirin pääty-ympyrälle jonka aikana ylitimme yhden puomin. Poni yritti taas ravata, mutta tein suuren pidätteen joten se ei päässyt nopeampaan askellajiin. Pysäytin tamman ympyrän jälkeen ja pyysin sen taas käyntiin. Kohta kaikki halusivat ottaa ravia ja aloimme tulemaan puomeja ravissa. Siiri oli aivan innoissaan sillä se pääsi vihdoin haluamaansa raviin, kuitenkin siirsin sen aina välillä käyntiin ettei se luullut että se saisi aina haluamaansa. Muut tytöt tekivät myös siirtymisiä, ja Fiia teki Pellalla myös etu- sekä takaosakäännöksiä. Fiia todellakin osasi ratsastaa! Fiian kehotuksesta ravasimme pari kertaa kentänpuoleisella sivulla olevan ristikon. Pella meni nätisti, jos ei lasketa sen erikoista tietä esteelle, mutta muut ponit tekivät mitä merkillisimmän näköisiä hyppyjä. Pikku hyppäsi esteen aivan liian läheltä, Pampula taas pysähtyi heti esteen jälkeen ja Siiri hyppäsi esteen todella isosti. Kun tulimme toisen kerran kaikilla meni vähän paremmin sillä Fiia ohjasi Pellaa tarkemmin, Pikku sai askeleet sopiviksi, Loviisa antoi hoitoponilleen raippaa ja me tulimme Siirin kanssa reippaammassa ravissa. Annoimme poneille vähäksi aikaa pitkiä ohjia. “Tää on oikeesti hauskaa!” sanoin ja taputin Siiriä joka käveli kiltisti allani. “Jepp”, Fiia myönsi. “Aletaan kohta mennä tota sarjaa laukassa.” “Jess”, Fiona iloitsi ja avasi takkinsa vetoketjua. Tyttö pysäytti Pikun katsomon eteen ja jätti takkinsa siihen. Pikku vähän säikähti, mutta ei tehnyt muuta kuin siirtyi askeleen eteenpäin. Otimme ohjat käteen ja siirsimme ponit raviin. Aina kun tulimme kentänpuoleiselle pitkälle sivulle siirsimme ratsumme vasempaan laukkaan ja laukkasimme sarjan yli. Siiri tietenkin pukitti kun nostin sille laukkaa, mutta jatkoi sitten terävässä laukassa eteenpäin. Etseelle tultua se hyppäsi kepeästi mutta siirtyi sitten raviin. Puristin vähän pohkeilla, mutta kun se ei auttanut näpäytin Siiriä kaulalle. Se hyppäsi seuraavankin esteen, ja pukitti sitten. Horjahdin kaulalle mutta sain onneksi harjasta kiinni joten en tippunut. Muut tytöt tulivat myös suhteellisen hyvin, eikä ponit pomottaneet.
Lopetimme kun kaikki olivat tyytyväisiä suoritukseensa. Talutimme ponit maneesista peräkkäin, ja Pella sekä Fiia menivät aittabokseille kun me muut taas menimme talliin. “Auttoko?” kysyin takanani kävelevältä Fionalta. “No joo…” tyttö vastasi. “Mut en mä tiiä onks se sun tuntis ansiota.” “Pah!” sanoin, avasin ponikarsinan oven ja talutin Siirin karsinaan. Siiri katsoi minuun kun avasin sen satulavyötä, se yritti näykkäistä muttei kumminkaan ehtinyt kiitos nopeille reflekseilleni. Ehkä Siiri vain oli tuollainen, perus shettistamma. Minun täytyi hyväksyä se.
Maiss ♥ Siiri 6HM
ps. huomiselle :)
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Feb 4, 2010 21:15:26 GMT 2
Talvivaljakointia 04.02. Kiitos vain huonolaatuiselle skannerille väreistä <3Juli ja Siiri-pouni 8HM
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Feb 5, 2010 22:46:22 GMT 2
Rauhallinen vapaapäivä 05.02. Alkaa menemään vähän piirrospainotteiseksi taas hetkeksi, kun ei oikein tuohon kirjoittamiseen ole tällä hetkellä inspistä. Vieteltiin tänään Siirin kanssa rauhallista vapaapäivää, kävin ainoastaan harjailemassa ja rapsuttelemassa ponia, mutta muuten sai olla ilman sen kummempaa liikuntaa ja viettää päiväänsä tarhassa palloillen. Julppa ja Sirppa, 9HM
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Feb 7, 2010 21:39:30 GMT 2
Arki painaa - ja mitä vielä! 07.02.
Istuin poniboksin lattialla ja katselin kahta ponia rouskuttamassa heiniään. "Voi kumpa voisin olla kuten Siiri, ilman huolta ja stressiä mistään." Huokaisin miltei ääneen ja korjasin asentoani. Ojensin käteni kohti Siiriä, mutta tamma korkeintaan kurkisti ruskean silmäkulmansa alta minua ja jatkoi ruokailuaan sen enempää reagoimatta. "Jaaha. No käänny sitten sinäkin mua vastaan!" Tiuskaisin, mikä kylläkin herätti pienen virheen suupieliini - mökötän ponille, pöh. Nousin seisomaan ja kurkotin poniboksin ulkopuolelle ottaakseni riimunnarua käteeni. En aivan ylettynyt siihen, joten avasin karsinan oven ja nappasin sen nopeasti ovenraosta. Kävelin määrätietoisesti Siirin luo, joka nostikin päänsä hämillään kesken ruokatauon. Sujautin narun nopeasti kiinni ponin oranssinruskeaan riimuun ja ujutin sen avulla ponin pois karsinastaan. Ovea kiinni laittaessa tunsin nipistyksen takapuolessani. "Ai perhana!" Rääkäisin ja käännyin katsomaan taakseni. Siiri oli korvat luimussa irvailemassa takanani ja aavistin heti, että se oli näykkäissyt minua. "Kuule poni, nyt loppu tuollainen pelleily sitten heti alkuunsakin! Eikö ole tullut selväksi, että tänään ei ole hyvä päivä sitten ollenkaan", saarnasin Siirille sulkiessani sitten ovea, mutta samalla sekunnin lyömällä tunsin kuinka riimunnaru lipesi kädestäni ja huomasin ponin pinkovan tallin käytävää kohti ulko-ovea. Juuri hetki sitten talliin oli saapunut ratsukkoja ulkoa, joten ovi oli tietysti vielä sen verran raollaan, että saatoin vain huomata harmaan huiskuhännän vilahtavan ovesta ulos. Pinkaisin äkkiä Siirin perään ja sainkin seurakseni muita huolestuneita hoitajia. "Tuskin Siiri pitkälle jaksaa juosta", Loviisa tyynnytteli. "Kannattaa varmaan ottaa vaikka kauraämpäri tai jotain, niin ehkä Siiri palaa sitten talliin!" Ehdotti Lauren, joka oli tullut ulos seisomaan. "Hyvä idea, haen porkkanoita ämpäriin. Viitsisittekö katsoa, ettei Siiri katoa näköpiiristä?" Kysyin huojentuneena katsoessani, kuinka poni kirmaili pukitellen kohti tarhoja. Loviisa ja Lauren nyökkäsivät, joten hipsin nopeasti talliin napaten ämpäriin kolme porkkanaa. Paloittelin porkkanat samalla kun kävelin ripeästi takaisin ulkoilmaan. "Siirii!" Aloin heti huudella tallin ovelta samalla, kun kolistelin porkkanaämpäriä. Näin kentän valojen ansiosta Siirin, joka pysähtyi kuuntelemaan uteliaana ämpärin pitämää metakkaa. Se hirnahti kovaan ääneen, mutta ei ottanut askeltakaan. "Siiri, tulehan katsomaan mitä mamilla sinulle on", lepertelin hypistellen ämpärissä olevia porkkananpaloja. Näin jälleen, miten Siiri lähti kävelemään kohti meitä hieman epäluuloisesti. Se käveli rauhallisesti ja kuunteli tarkkaavaisena ympäristöään. Se oli selvästi valmiina sinkoamaan uudelleen, jos jotain epäilyttävää sattuisi tapahtumaan. "Ollaan ihan paikallaan tässä ja koitetaan saada se tulemaan meidän luokse." Sanoin hiljaisella äänellä Laurenille ja Loviisalle, jotka olivat edelleenkin seuranani vahtimassa Siiriä. Siirin ja meidän välillä oli enää noin sata metriä, jos sitäkään. Miltei hihkaisin onnesta ja yritin ojentaa ämpäriä vähän lähemmäs vielä Siiriä. Se oli kuitenkin totaalinen virheliike. Se hätkähti liikettäni niin, että kavahti takasilleen ja pinkaisi jälleen pukittaen laukalle. "Eii taas, en jaksa enää" notkahdin polvilleni maahan ja huokasin syvään. Samaan aikaan Siiri kuitenkin pysähtyi kuin seinään, eikä välimatkaakaan ollut kertynyt juurikaan. Siiri käänsi päänsä takaisin minua kohti ja hirnaisi kimakkaan ääneen. Nostin pääni ämpäristä ja katsoin Siiriä. "Mitä?" Kysyin hieman hölmistyneenä, sillä ponihan vahtasi minua ihan ihmeissään. Kuin taikaiskusta Siiri lähti kuitenkin jolkottelemaan takaisin minun suuntaan, pienin ja ripein askelin. Se hidasti käynnin kautta pysähdykseen aivan eteeni, mutta kuitenkin sen verran pitkälle, etten olisi ylettänyt sen riimuun. "Tahdotko porkkanoita, tyttö?" Päästin suustani hiljaisella sävyllä. Siiri kurotteli kohti ämpäriä ja haisteli sitä uteliaana. Olin täysin epäluottavainen siitä, että Siiri antaisi vieläkään itseään kiinni. Kuitenkin sitä miettiessäni huomasin, miten ponin pieni pää upposi ämpäriin, mistä alkoikin kuulua tyytyväinen rouskutus. Ujutin käteni Siirin riimuun, mistä roikkui vielä riimunnaru. Huokaisin helpotuksesta, ettei se ollut sentään satuttanut itseään roikkuvan narun kanssa. Tarrasin tiukasti kiinni riimunnarusta ja lähdin viemään Siiriä salamana takaisin sisälle, tämä ei saisi enää toistua - ainakaan tänään.
"No, onnistuit ainakin saamaan ajatukseni pois arjesta", rähjäsin vähän ponille, jota suin sitten poniboksissa. Siiri vaikutti oikein tyytyväiseltä elämäänsä ja katseli minua vähän väliä korvat hörössä. "Ehkä minun pitäisi kiittää sinua, eikä olla kiukkuinen." Naureskelin ja rapsutin Siiriä poskesta. Siiri yritti vielä näykkäistä leikkisästi kädestä, mutta painoi päänsä rapsutuksen armoille nauttien. "Katsokin sitten, ettet enää ikinä säikyttele minua tuolla tavoin!" Hihkaisin vielä.
Juli ja Siiri 10HM
|
|