Post by Jasmiina on Aug 18, 2022 18:17:58 GMT 2
18.8.2022
Käärme
eli kuinka mä treenasin Seppele-cupia varten enkä todellakaan aio olla Sisun kaveri
Tuntui melkein kuin heinäkuu olis palannut takaisin, kun mä harjasin Aprilia lämpimässä auringonpaisteessa. Musta oli ihanaa olla taas tallilla aamupäivällä ennen kaikkia tuntilaisia ja muuta hässäkkää. Tähän aikaan päivästä saattoi melkein kuvitella, että April olisi kokonaan mun, eikä mun tarvitsisi jakaa sitä kenenkään omistushaluisen tätiratsastajan kanssa, joka hätisti mut pois, kun mä vaan halusin rapsuttaa mun hoitohevosta. Mä toivoin, että mä olisin voinut elää joka päivä näin, enkä hikoilla jossain matikantunneilla päivän parhaaseen aikaan.
“Mitä sä täällä teet? Soitanko mä teidän kouluun ja kerron et täällä lintsataan”, Inkerin kimitys teki särön mun kuplaan. Ilmeisesti mä olin tyyliin hymyillyt sen mielestä liikaa.
“En mä lintsaa! Mulla on lupa olla täällä”, mä yritin vastata tyynesti ja kyllähän mä ainakin teknisesti ottaen puhuin totta. Seppele-cupin takia mä olin saanut Emmyltä luvan treenata hyppäämistä vielä itsekseni, kunhan joku kokeneempi tulisi katsomaan, miten mulla menee ja Seppeleen uutena sponsoriratsastajana Valtteri kelpasi Emmylle hyvin (tosin mä luulen, ettei se tiennyt meidän seurustelevan). Mä olin kaiken lisäksi ihan oikeasti saanut vapaata koulusta, koska mun valmentaja Valtteri Rokka oli allekirjoittanut lupalapun, jossa mä kerroin että mulla oli tärkeä kilpailuihin valmistava harjoitus. Koska April oli tuntihevonen, sitä valmennusta ei tietenkään voinut pitää koulupäivän ulkopuolella, joten siksi mun piti skipata pitkän matikan tunnit, joita mä vihasin eniten kaikesta. Kukaan mun kavereista ei ollut sillä samalla kurssilla, mutta faija oli pakottanut mut ottamaan pitkän matikan, koska siitä oli sen mielestä aina hyötyä ja mä olin sen mielestä tarpeeksi fiksu selvitäkseni siinä. Viimeisimmän riidan pitkään matikkaan liittyen faija oli voittanut lupaamalla, että jos mä kävisin ton kurssin, mä saisin käyttää sen luottokorttia ostaakseni itselleni uuden mekon Seppeleen gaalaa varten. Mä en ollut voinut kieltäytyä tarjouksesta, mutta nyt kun se mekko roikkui mun kaapissa (koska juhlat oli jo viikonloppuna!), mun mielestä mulla oli varaa luistaa vähän säännöistä.
“Sulla varmana mitään lupaa oo, mut jos sä meinaat vetelehtiä täällä yhtään pidempään niin sä tiedät kyllä mitä tuolla tarhoissa tehdään”, Inkeri uhkasi kuultuaan mun valmennusselityksen. Ja vaikka mä olinkin onneksi tajunnut, ettei Inkerillä varsinaisesti ollut valtuuksia orjuuttaa kaikkia hoitajia niin kuin se aina antoi ymmärtää, mä päätin varmuudenvuoksi vältellä sitä loppupäivän.
Oli melkein sääli taluttaa April sisälle hämärään maneesiin, vaikka mä tiesin, että porottavassa auringonpaisteessa kentällä tulisi pian melkein tukalan kuuma.
“No niin, huippuratsukko Rantakari ja Lady April saapuu paikalle”, Valtteri virnisti, kun mä talutin Aprilin katsomon viereen ja jätin vesipullon sen laidalle ennen kuin mä aloin säätämään jalustimia. Ilmeisesti tammalla oli edellisenä iltana mennyt taas joku parimetrinen hujoppi, sillä mä jouduin lyhentämään ne jalustinhihnat ainakin puoleen. Valtteri käytti tilaisuuden hyväkseen ujuttautumalla suutelemaan mua nopeasti.
“Tästä huolimatta mä en aio päästää sua helpolla”, se uhkasi hyväntuulisesti. Mä olin kyllä sanonut Valtterille, että se voisi vaan istua maneesin katsomossa ja selata vaikka jotain tiktokia sen aikaa kun mä meen Aprililla, mutta mun kauhuksi se oli innostunutkin suunnittelemaan lyhyen esteradan, josta se oli piirtänyt ratapiirroksen ja kaikki. Jotenkin mä en ollut tajunnut, että Valtteri oli salaa sisimmässään sellainen estenörtti, joka otti mun valmentajaheiton aivan liian tosissaan...
“Ei sun nyt oikeesti tarvi leikkii mitään kunnon valmentajaa!” mä toistin vielä, kun Valtteri alkoi antaa mulle (ihan järkeviä) vinkkejä siitä, miten Aprilin kanssa kannattaisi verrytellä. Mä yritin olla ottamatta sitä kovin vakavasti, vaikka musta tuntukin siltä, että Valtterin silmissä mä olin ihan hirveän huono ratsastaja, eikä mulla ollut aavistustakaan mitä mä olin tekemässä.
“No mut kyllähän mä nyt teen kaikkeni mun tyttöystävän menestyksen vuoksi”, se virnisti tehden mun keskittymisestä entistä vaikeampaa. Mä en ollut todellakaan tottunut siihen, että mua kutsuttiin tyttöystäväksi, mutta se tuntui lämpimältä ja ihanalta, eikä mulla ollut aivan yhtä surkean epäonnistunut olo enää sen jälkeen.
“Sitä paitsi pelkkä katsomossa istuminen olis tylsää!” Valtteri lisäsi huvittuneena.
Lopulta ehkä kolmasosa Valtterin kommenteista saattoi olla hyödyllisiä tulevia kisoja ajatellen, kun taas loput niistä sai mun korvat kuumottamaan. Mä olin todella iloinen, ettei maneesin katsomossa ollut poniäitejä tai muitakaan todistajia kuulemassa mun poikaystävän vihjailevia tai joskus varsin suoriakin oivalluksia. Mulla oli hauskaa, mutta samalla mä ajattelin, että olisi ehkä mun Seppele-cup treenien kannalta ollut hyödyllisempää pyytää vaikka Salmaa Valtterin sijasta mun lapsenvahdiksi. Tai sitten Emmy olisi vaan voinut luottaa muhun ja siihen, etten mä olis saanut aikaan mitään kaaosta.
“Hyppää toi pysty seuraavaksi, niin mä nään just hyvin sun pers… siis perusistunnan”, Valtteri ehti korjata juuri, kun maneesin ovelta kuului kärsimätön vihellys ja sen jälkeen ovi tempaistiin auki.
“Jaa että sellaisia perusistuntoja” Cella virnuili vahvistaen, että se oli kuullut enemmän kuin mitä sen olisi tarvinut. Se kuulosti aika hengästyneeltä.
“Windi varsoo nyt!” se karjaisi sitten kuin muistaen yhtäkkiä mitä asiaa sillä oli aikaisemmin ollut. Mä ja Valtteri ja April tuijotettiin kaikki Cellaa vähän säikähtäneinä.
“Niin kun mä Valtsu lupasin kertoa sulle sit kun se tapahtuu ja nyt se kai sit tapahtuu”, Cella jatkoi ei ollenkaan pienemmällä volyymilla. Se puristi käsiään nyrkkiin ja sen hiukset sojotti vähän joka suuntaan, eikä se malttanut pysähtyä, vaan vaihtoi painoa jalaltaan toiselle. Olis ollut tyhmä, jos ei olis huomannut, että Cellaa jännitti. Mun mielestä Cella oli outo, mutta paljon paljon paremmalla tavalla kuin Sisu.
Valtteri oli jo lähdössä, kun se pysähtyi ja vilkaisi mua kysyvästi.
“Tottakai meet!” mä patistin ja huokaisin vähän helpotuksesta, kun kaksikko oli lähtenyt kiireellä kohti tallia. Vaikka Valtteri oli ihana, mä olin aika varma, ettei se voisi jatkaa enää pidempään sekä mun poikaystävänä että valmentajana. Ja jos mun piti valita näistä vain toinen, niin se valinta oli aivan selvä. Mä todella toivoin, että mä ehtisin nähdä mun poikaystävää vielä tänään, eikä se olisi jumissa Windin karsinalla koko loppupäivää. Muakin olis vähän kiinnostanut nähdä se varsa (ei välttämättä koko varsomista, koska Ledin varsominen oli kuulostanut vähän ällöttävältä), mutta mulla oli edelleen April ja meidän treenit oli kesken. Niinpä mä hyppäsin sen pienen radan vielä kerran itsekseni läpi vain todetakseni, että Valtteri oli ollut aivan oikeassa. Mun todellakin kannatti ennemmin ratsastaa Aprilia eteen ja tähdätä sarjaväli kolmella laukka-askeleella sen sijaan, että mä olisin jarrutellut tammaa, joka syöksyi sarjan toiselle osalle joka tapauksessa korvat pystyssä. Mä en tiedä olisko Hanski ollut ylpeä ja vai saarnannut jotain holtittomasta kaahailusta.
Mä olin onneksi jo lopettelemassa, kun maneesin ovi kävi taas. Mun fiilis synkkeni salamana, kun mä tunnistin ruunikon arabitamman ja sen niljakkaan hoitajan. Vaikken mä nyt missään vaiheessa ollut odottanut, että meistä Sisun kanssa tulisi mitään parhaita kavereita, niin sentään mä olin kuvitellut, että se oli ihan ok tyyppi. Nyt mä kuitenkin tiesin, että se oli kaksinaamainen juoruilija, joka yritti tehdä kaikkensa varmaan saadakseen jotain statusta ja pilatakseen toisten hyvät jutut. Mä en vieläkään voinut käsittää, mitä se oli kuvitellut saavuttavansa valehtelemalla musta ja Valtterista Julille.
“Moikka! Eihän me häiritä”, Sisu huhuili teeskennellen selvästi, ettei mitään ollut koskaan tapahtunutkaan. Se sai mun ärsytyksen nousemaan uusille kierroksille.
“Ei kun me oltiin just lähdössä”, mä vastasin tarkoituksellisen kepeästi ja mun hymy vain leveni, kun mä huomasin Sisun käsissä eriparihanskat. Ehkä se oli vähän lapsellista ja ehkä mä sain siitä vähän enemmän tyydytystä kuin mun olis pitänyt, mutta mä olin piilottanut Sisun toisen hanskan löytötavaralaatikkoon. Se oli itse jättänyt ne lojumaan lokerikkojen luo penkille, joten oikeastaanhan mä vain vähän auttanut sitä siivoamaan...
“Oliks nää esteet…” Sisu mutisi jotain, kun mä kävin nappaamassa mun juomapulloni ja suuntasin sitten Aprilin kanssa maneesin ovelle.
“Joo kiva hei kiitti kun keräät ne pois”, mä huikkasin iloisesti ja heilautin kättäni ennen kuin mä porhalsin ulos. Aivan oikein sille!
Mä en ollut ehtinyt kovin pitkälle, kun Liinu tuli sen kimon hevosen kanssa mua vastaan. Mä en ikinä muistanut sen hevosen nimeä, mutta mä luulen että se oli joku Wilma. Mä moikkasin automaattisesti Liinua ja se hymyili vähän varovaisesti takaisin. Se näytti edelleen kalpealta ja surkealta, muttei ehkä kuitenkaan niin kurjalta kuin silloin heti Artsilan bileiden jälkeen. Oikeastaan mä säälin Liinua, jonka elämä oli mennyt aika huolella sekaisin jonkun ihan tyhmän väärinkäsityksen takia. Vili oli kuitenkin sanonut, ettei se todellakaan ollut suudellut Liinua, vaikka sellainen sitkeä huhu jostain syystä pyörikin tallilla. Ne oli vaan jotain pelleillyt ja se oli sit kai näyttänyt huonolta ja sen takia se Evgeni oli seonnut. Sitä paitsi mun oli vaikea uskoa, että Vili olisi edes halunnut suudella Liinua, kun sillä oli kuitenkin täydellinen Juli tyttöystävänä.
“Oliks siel paljon ihmisiä?” Liinu kysyi osoittaen maneesin suuntaan. Sen ilme näytti siltä, että se vältteli suunnilleen kaikkia. Mun teki mieli vastata, että ei, vaan pelkkiä käärmeitä, mutta mä kuitenkin hillitsin itseni.
“Pelkästään Sisu ja Susu”, mä vastasin neutraalisti. Liinu nyökkäsi jäykästi ja jatkoi matkaa.
“Sisu muuten lupas kerätä ne esteet pois niin sano vaan sille jos ne on tiellä”, mä muistin huikata vielä kaksikon perään tyytyväisenä itseeni.
Mä harjasin Aprilia ulkona ihan ennätyshitaasti, mutta lopulta mun oli pakko viedä se tarhaan, jotta se saisi nauttia kesäpäivästä vielä ennen kuin se raahattaisiin taas tunneille. Mä en kuitenkaan Inkerinpelossani kehdannut jäädä pyörimään pihalle, joten sen sijaan mä lähdin hakemaan kahvia. Melkein heti mun jälkeen Valtterikin ilmestyi taukohuoneeseen.
“Mä aattelin et sä jo ehkä lähit” se hymyili ja etuili jonossa kaataen itselleen ison kupin kahvia. Se sekoitti maitokahvin joukkoon pari sokeripalaa ja mä harkitsin kokeilevani samaa, sillä tallin kahvi maistui usein aika hirveältä.
“Ei kun mä otin aurinkoa Aprilin kanssa”, mä vastasin yrittäen kuulostaa siltä, että mä en ollut vain odottanut Valtteria. “Mites Windi? Tuliko hyvä varsa?”
“Ei tullut vielä mitään varsaa. Eedi sano et se saattaakin syntyä vasta huomenna”, Valtteri kohautti olkapäitään, “vaik Windi kyl näyttää siltä et se halkee ihan just. Meniks teil loppu hyvin?”
“Joo ihan kivasti. Mä sain sen sarjankin sujumaan”, mä hymyilin ja Valtteri näytti tyytyväiseltä (ehkä itseensä).
Mä en tiedä, oliko universumilla jotenkin tylsä päivä, vai seurasko Sisu Taskinen mua kiusallaan joka paikkaan. Siinä se kuitenkin kopisutteli kenkiään oleskeluhuoneen ovella keskeyttäen meidän keskustelun ja ilmoittaakseen, että oli saapunut. Mä vilkaisin Valtteria, joka ei sekään näyttänyt kovin ilahtuneelta.
“Onks siel viel kahvia jäljellä?” Sisu kysyi muina sisuina ja näytti siltä, ettei se tajunnut, että sen seuraa ei varsinaisesti kaivattu.
“Ai sori, ei tääl kyl enää oo”, mä vastasin ja kaadoin kylmänviileästi kolmannespannullisen kahvia suoraan lavuaariin. Sen jälkeen mun rohkeus petti ja mä tartuin Valtteria kädestä kiskoen sen suoraan heinävintille, koska Sisu blokkasi reitin takaisin talliin.
“Oliks toi nyt ihan tarpeellista?” Valtteri kysyi, vaikka sen ilmeestä näki, että se oli vähän huvittunut. Mä vastasin vain katsomalla sitä mun parhaalla eikö-sua-ärsytä-toi-kusipää-juoruilija-ilmeellä, jonka poika kai ymmärsi, koska se antoi mun pihistä kiukusta hetken aikaa ihan rauhassa.
Heinävintillä oli kuumaa ja pölyistä. Mä bongasin lattialla parin heinäpaalin takana vanhan viltin ja tyhjän kahvikupin, jotka näytti siltä, että joku muukin oli halunnut piiloutua joskus sinne hetkeksi. Mä marssin sen jonkun toisen linnoitukseen ja valuin seinänviertä istumaan puristaen edelleen käsissäni mun kahvikuppia. Hetken mä vaan tuijotin ovelle odottaen, tulisiko Taskinen haastamaan riitaa.
“Tota.. pitäiskö antaa vaan koko jutun olla?” Valtterin ääni oli sovitteleva kun se istui mun viereen ja silitti mun reittä. “Tai siis tekihän se paskasti, mutta me voidaan vaan päättää et ei välitetä siitä.”
“Ehkä sit kun se tajuu pyytää anteeks meiltä”, mä tuhahdin. Mä en ollut vielä yhtä valmis laskemaan sotakirvestä Sisun kanssa kuin Valtteri. Se ei jatkanut aiheesta enempää, joten mä hörpin kahviani mielenosoituksellisesti. Mä tunsin kuinka Valtterin käsi silitteli edelleen mun reittä hajamielisesti. Mä olin liian keskittynyt siihen, mitä mä sanoisin, jos Sisu pölähtäisi heinävintille, että mä olisin urhannut ajatustakaan sille, mitä Valtterin päässä just sillä hetkellä liikkui.
Me oltiin pitkään hiljaa ja musta tuntui, että tunnelma oli yhtä painostava kuin heinävintin tunkkainen ilma. Mua harmitti, että mun kiva päivä oli muuttunut tällaiseksi ja nolotti, että mä olin käyttäytynyt niin lapsellisesti, varsinkin kun Valtteri oli nähnyt koko jutun. Mä yritin kuumeisesti miettiä, mitä mun pitäis sanoa sille.
“Mä oon kyl aina haaveillut et joku kiskois mut tolleen intohimoisesti heinävintille”, Valtteri ehti rikkoa hiljaisuuden ensin. Mä katsoin sitä yllättyneenä ja sen virnistys sai mut hetkessä unohtamaan kaikki vakavammat asiat. Mua nauratti.
“Entäs sit kun sä oot päässyt sinne vintille?” mä tartuin ilmiselvään syöttiin ovelasti hymyillen. En mä kuitenkaan Valtterille mököttänyt, vaan Sisulle. Ja musta tuntui, että oli korkea aika keskittyä johonkin muuhun.
“Haluutsä varmasti et mä vaan kerron”, poika myhäili.
Musta tuntui, että heinävintillä oli todella kuuma.
Käärme
eli kuinka mä treenasin Seppele-cupia varten enkä todellakaan aio olla Sisun kaveri
Tuntui melkein kuin heinäkuu olis palannut takaisin, kun mä harjasin Aprilia lämpimässä auringonpaisteessa. Musta oli ihanaa olla taas tallilla aamupäivällä ennen kaikkia tuntilaisia ja muuta hässäkkää. Tähän aikaan päivästä saattoi melkein kuvitella, että April olisi kokonaan mun, eikä mun tarvitsisi jakaa sitä kenenkään omistushaluisen tätiratsastajan kanssa, joka hätisti mut pois, kun mä vaan halusin rapsuttaa mun hoitohevosta. Mä toivoin, että mä olisin voinut elää joka päivä näin, enkä hikoilla jossain matikantunneilla päivän parhaaseen aikaan.
“Mitä sä täällä teet? Soitanko mä teidän kouluun ja kerron et täällä lintsataan”, Inkerin kimitys teki särön mun kuplaan. Ilmeisesti mä olin tyyliin hymyillyt sen mielestä liikaa.
“En mä lintsaa! Mulla on lupa olla täällä”, mä yritin vastata tyynesti ja kyllähän mä ainakin teknisesti ottaen puhuin totta. Seppele-cupin takia mä olin saanut Emmyltä luvan treenata hyppäämistä vielä itsekseni, kunhan joku kokeneempi tulisi katsomaan, miten mulla menee ja Seppeleen uutena sponsoriratsastajana Valtteri kelpasi Emmylle hyvin (tosin mä luulen, ettei se tiennyt meidän seurustelevan). Mä olin kaiken lisäksi ihan oikeasti saanut vapaata koulusta, koska mun valmentaja Valtteri Rokka oli allekirjoittanut lupalapun, jossa mä kerroin että mulla oli tärkeä kilpailuihin valmistava harjoitus. Koska April oli tuntihevonen, sitä valmennusta ei tietenkään voinut pitää koulupäivän ulkopuolella, joten siksi mun piti skipata pitkän matikan tunnit, joita mä vihasin eniten kaikesta. Kukaan mun kavereista ei ollut sillä samalla kurssilla, mutta faija oli pakottanut mut ottamaan pitkän matikan, koska siitä oli sen mielestä aina hyötyä ja mä olin sen mielestä tarpeeksi fiksu selvitäkseni siinä. Viimeisimmän riidan pitkään matikkaan liittyen faija oli voittanut lupaamalla, että jos mä kävisin ton kurssin, mä saisin käyttää sen luottokorttia ostaakseni itselleni uuden mekon Seppeleen gaalaa varten. Mä en ollut voinut kieltäytyä tarjouksesta, mutta nyt kun se mekko roikkui mun kaapissa (koska juhlat oli jo viikonloppuna!), mun mielestä mulla oli varaa luistaa vähän säännöistä.
“Sulla varmana mitään lupaa oo, mut jos sä meinaat vetelehtiä täällä yhtään pidempään niin sä tiedät kyllä mitä tuolla tarhoissa tehdään”, Inkeri uhkasi kuultuaan mun valmennusselityksen. Ja vaikka mä olinkin onneksi tajunnut, ettei Inkerillä varsinaisesti ollut valtuuksia orjuuttaa kaikkia hoitajia niin kuin se aina antoi ymmärtää, mä päätin varmuudenvuoksi vältellä sitä loppupäivän.
Oli melkein sääli taluttaa April sisälle hämärään maneesiin, vaikka mä tiesin, että porottavassa auringonpaisteessa kentällä tulisi pian melkein tukalan kuuma.
“No niin, huippuratsukko Rantakari ja Lady April saapuu paikalle”, Valtteri virnisti, kun mä talutin Aprilin katsomon viereen ja jätin vesipullon sen laidalle ennen kuin mä aloin säätämään jalustimia. Ilmeisesti tammalla oli edellisenä iltana mennyt taas joku parimetrinen hujoppi, sillä mä jouduin lyhentämään ne jalustinhihnat ainakin puoleen. Valtteri käytti tilaisuuden hyväkseen ujuttautumalla suutelemaan mua nopeasti.
“Tästä huolimatta mä en aio päästää sua helpolla”, se uhkasi hyväntuulisesti. Mä olin kyllä sanonut Valtterille, että se voisi vaan istua maneesin katsomossa ja selata vaikka jotain tiktokia sen aikaa kun mä meen Aprililla, mutta mun kauhuksi se oli innostunutkin suunnittelemaan lyhyen esteradan, josta se oli piirtänyt ratapiirroksen ja kaikki. Jotenkin mä en ollut tajunnut, että Valtteri oli salaa sisimmässään sellainen estenörtti, joka otti mun valmentajaheiton aivan liian tosissaan...
“Ei sun nyt oikeesti tarvi leikkii mitään kunnon valmentajaa!” mä toistin vielä, kun Valtteri alkoi antaa mulle (ihan järkeviä) vinkkejä siitä, miten Aprilin kanssa kannattaisi verrytellä. Mä yritin olla ottamatta sitä kovin vakavasti, vaikka musta tuntukin siltä, että Valtterin silmissä mä olin ihan hirveän huono ratsastaja, eikä mulla ollut aavistustakaan mitä mä olin tekemässä.
“No mut kyllähän mä nyt teen kaikkeni mun tyttöystävän menestyksen vuoksi”, se virnisti tehden mun keskittymisestä entistä vaikeampaa. Mä en ollut todellakaan tottunut siihen, että mua kutsuttiin tyttöystäväksi, mutta se tuntui lämpimältä ja ihanalta, eikä mulla ollut aivan yhtä surkean epäonnistunut olo enää sen jälkeen.
“Sitä paitsi pelkkä katsomossa istuminen olis tylsää!” Valtteri lisäsi huvittuneena.
Lopulta ehkä kolmasosa Valtterin kommenteista saattoi olla hyödyllisiä tulevia kisoja ajatellen, kun taas loput niistä sai mun korvat kuumottamaan. Mä olin todella iloinen, ettei maneesin katsomossa ollut poniäitejä tai muitakaan todistajia kuulemassa mun poikaystävän vihjailevia tai joskus varsin suoriakin oivalluksia. Mulla oli hauskaa, mutta samalla mä ajattelin, että olisi ehkä mun Seppele-cup treenien kannalta ollut hyödyllisempää pyytää vaikka Salmaa Valtterin sijasta mun lapsenvahdiksi. Tai sitten Emmy olisi vaan voinut luottaa muhun ja siihen, etten mä olis saanut aikaan mitään kaaosta.
“Hyppää toi pysty seuraavaksi, niin mä nään just hyvin sun pers… siis perusistunnan”, Valtteri ehti korjata juuri, kun maneesin ovelta kuului kärsimätön vihellys ja sen jälkeen ovi tempaistiin auki.
“Jaa että sellaisia perusistuntoja” Cella virnuili vahvistaen, että se oli kuullut enemmän kuin mitä sen olisi tarvinut. Se kuulosti aika hengästyneeltä.
“Windi varsoo nyt!” se karjaisi sitten kuin muistaen yhtäkkiä mitä asiaa sillä oli aikaisemmin ollut. Mä ja Valtteri ja April tuijotettiin kaikki Cellaa vähän säikähtäneinä.
“Niin kun mä Valtsu lupasin kertoa sulle sit kun se tapahtuu ja nyt se kai sit tapahtuu”, Cella jatkoi ei ollenkaan pienemmällä volyymilla. Se puristi käsiään nyrkkiin ja sen hiukset sojotti vähän joka suuntaan, eikä se malttanut pysähtyä, vaan vaihtoi painoa jalaltaan toiselle. Olis ollut tyhmä, jos ei olis huomannut, että Cellaa jännitti. Mun mielestä Cella oli outo, mutta paljon paljon paremmalla tavalla kuin Sisu.
Valtteri oli jo lähdössä, kun se pysähtyi ja vilkaisi mua kysyvästi.
“Tottakai meet!” mä patistin ja huokaisin vähän helpotuksesta, kun kaksikko oli lähtenyt kiireellä kohti tallia. Vaikka Valtteri oli ihana, mä olin aika varma, ettei se voisi jatkaa enää pidempään sekä mun poikaystävänä että valmentajana. Ja jos mun piti valita näistä vain toinen, niin se valinta oli aivan selvä. Mä todella toivoin, että mä ehtisin nähdä mun poikaystävää vielä tänään, eikä se olisi jumissa Windin karsinalla koko loppupäivää. Muakin olis vähän kiinnostanut nähdä se varsa (ei välttämättä koko varsomista, koska Ledin varsominen oli kuulostanut vähän ällöttävältä), mutta mulla oli edelleen April ja meidän treenit oli kesken. Niinpä mä hyppäsin sen pienen radan vielä kerran itsekseni läpi vain todetakseni, että Valtteri oli ollut aivan oikeassa. Mun todellakin kannatti ennemmin ratsastaa Aprilia eteen ja tähdätä sarjaväli kolmella laukka-askeleella sen sijaan, että mä olisin jarrutellut tammaa, joka syöksyi sarjan toiselle osalle joka tapauksessa korvat pystyssä. Mä en tiedä olisko Hanski ollut ylpeä ja vai saarnannut jotain holtittomasta kaahailusta.
Mä olin onneksi jo lopettelemassa, kun maneesin ovi kävi taas. Mun fiilis synkkeni salamana, kun mä tunnistin ruunikon arabitamman ja sen niljakkaan hoitajan. Vaikken mä nyt missään vaiheessa ollut odottanut, että meistä Sisun kanssa tulisi mitään parhaita kavereita, niin sentään mä olin kuvitellut, että se oli ihan ok tyyppi. Nyt mä kuitenkin tiesin, että se oli kaksinaamainen juoruilija, joka yritti tehdä kaikkensa varmaan saadakseen jotain statusta ja pilatakseen toisten hyvät jutut. Mä en vieläkään voinut käsittää, mitä se oli kuvitellut saavuttavansa valehtelemalla musta ja Valtterista Julille.
“Moikka! Eihän me häiritä”, Sisu huhuili teeskennellen selvästi, ettei mitään ollut koskaan tapahtunutkaan. Se sai mun ärsytyksen nousemaan uusille kierroksille.
“Ei kun me oltiin just lähdössä”, mä vastasin tarkoituksellisen kepeästi ja mun hymy vain leveni, kun mä huomasin Sisun käsissä eriparihanskat. Ehkä se oli vähän lapsellista ja ehkä mä sain siitä vähän enemmän tyydytystä kuin mun olis pitänyt, mutta mä olin piilottanut Sisun toisen hanskan löytötavaralaatikkoon. Se oli itse jättänyt ne lojumaan lokerikkojen luo penkille, joten oikeastaanhan mä vain vähän auttanut sitä siivoamaan...
“Oliks nää esteet…” Sisu mutisi jotain, kun mä kävin nappaamassa mun juomapulloni ja suuntasin sitten Aprilin kanssa maneesin ovelle.
“Joo kiva hei kiitti kun keräät ne pois”, mä huikkasin iloisesti ja heilautin kättäni ennen kuin mä porhalsin ulos. Aivan oikein sille!
Mä en ollut ehtinyt kovin pitkälle, kun Liinu tuli sen kimon hevosen kanssa mua vastaan. Mä en ikinä muistanut sen hevosen nimeä, mutta mä luulen että se oli joku Wilma. Mä moikkasin automaattisesti Liinua ja se hymyili vähän varovaisesti takaisin. Se näytti edelleen kalpealta ja surkealta, muttei ehkä kuitenkaan niin kurjalta kuin silloin heti Artsilan bileiden jälkeen. Oikeastaan mä säälin Liinua, jonka elämä oli mennyt aika huolella sekaisin jonkun ihan tyhmän väärinkäsityksen takia. Vili oli kuitenkin sanonut, ettei se todellakaan ollut suudellut Liinua, vaikka sellainen sitkeä huhu jostain syystä pyörikin tallilla. Ne oli vaan jotain pelleillyt ja se oli sit kai näyttänyt huonolta ja sen takia se Evgeni oli seonnut. Sitä paitsi mun oli vaikea uskoa, että Vili olisi edes halunnut suudella Liinua, kun sillä oli kuitenkin täydellinen Juli tyttöystävänä.
“Oliks siel paljon ihmisiä?” Liinu kysyi osoittaen maneesin suuntaan. Sen ilme näytti siltä, että se vältteli suunnilleen kaikkia. Mun teki mieli vastata, että ei, vaan pelkkiä käärmeitä, mutta mä kuitenkin hillitsin itseni.
“Pelkästään Sisu ja Susu”, mä vastasin neutraalisti. Liinu nyökkäsi jäykästi ja jatkoi matkaa.
“Sisu muuten lupas kerätä ne esteet pois niin sano vaan sille jos ne on tiellä”, mä muistin huikata vielä kaksikon perään tyytyväisenä itseeni.
Mä harjasin Aprilia ulkona ihan ennätyshitaasti, mutta lopulta mun oli pakko viedä se tarhaan, jotta se saisi nauttia kesäpäivästä vielä ennen kuin se raahattaisiin taas tunneille. Mä en kuitenkaan Inkerinpelossani kehdannut jäädä pyörimään pihalle, joten sen sijaan mä lähdin hakemaan kahvia. Melkein heti mun jälkeen Valtterikin ilmestyi taukohuoneeseen.
“Mä aattelin et sä jo ehkä lähit” se hymyili ja etuili jonossa kaataen itselleen ison kupin kahvia. Se sekoitti maitokahvin joukkoon pari sokeripalaa ja mä harkitsin kokeilevani samaa, sillä tallin kahvi maistui usein aika hirveältä.
“Ei kun mä otin aurinkoa Aprilin kanssa”, mä vastasin yrittäen kuulostaa siltä, että mä en ollut vain odottanut Valtteria. “Mites Windi? Tuliko hyvä varsa?”
“Ei tullut vielä mitään varsaa. Eedi sano et se saattaakin syntyä vasta huomenna”, Valtteri kohautti olkapäitään, “vaik Windi kyl näyttää siltä et se halkee ihan just. Meniks teil loppu hyvin?”
“Joo ihan kivasti. Mä sain sen sarjankin sujumaan”, mä hymyilin ja Valtteri näytti tyytyväiseltä (ehkä itseensä).
Mä en tiedä, oliko universumilla jotenkin tylsä päivä, vai seurasko Sisu Taskinen mua kiusallaan joka paikkaan. Siinä se kuitenkin kopisutteli kenkiään oleskeluhuoneen ovella keskeyttäen meidän keskustelun ja ilmoittaakseen, että oli saapunut. Mä vilkaisin Valtteria, joka ei sekään näyttänyt kovin ilahtuneelta.
“Onks siel viel kahvia jäljellä?” Sisu kysyi muina sisuina ja näytti siltä, ettei se tajunnut, että sen seuraa ei varsinaisesti kaivattu.
“Ai sori, ei tääl kyl enää oo”, mä vastasin ja kaadoin kylmänviileästi kolmannespannullisen kahvia suoraan lavuaariin. Sen jälkeen mun rohkeus petti ja mä tartuin Valtteria kädestä kiskoen sen suoraan heinävintille, koska Sisu blokkasi reitin takaisin talliin.
“Oliks toi nyt ihan tarpeellista?” Valtteri kysyi, vaikka sen ilmeestä näki, että se oli vähän huvittunut. Mä vastasin vain katsomalla sitä mun parhaalla eikö-sua-ärsytä-toi-kusipää-juoruilija-ilmeellä, jonka poika kai ymmärsi, koska se antoi mun pihistä kiukusta hetken aikaa ihan rauhassa.
Heinävintillä oli kuumaa ja pölyistä. Mä bongasin lattialla parin heinäpaalin takana vanhan viltin ja tyhjän kahvikupin, jotka näytti siltä, että joku muukin oli halunnut piiloutua joskus sinne hetkeksi. Mä marssin sen jonkun toisen linnoitukseen ja valuin seinänviertä istumaan puristaen edelleen käsissäni mun kahvikuppia. Hetken mä vaan tuijotin ovelle odottaen, tulisiko Taskinen haastamaan riitaa.
“Tota.. pitäiskö antaa vaan koko jutun olla?” Valtterin ääni oli sovitteleva kun se istui mun viereen ja silitti mun reittä. “Tai siis tekihän se paskasti, mutta me voidaan vaan päättää et ei välitetä siitä.”
“Ehkä sit kun se tajuu pyytää anteeks meiltä”, mä tuhahdin. Mä en ollut vielä yhtä valmis laskemaan sotakirvestä Sisun kanssa kuin Valtteri. Se ei jatkanut aiheesta enempää, joten mä hörpin kahviani mielenosoituksellisesti. Mä tunsin kuinka Valtterin käsi silitteli edelleen mun reittä hajamielisesti. Mä olin liian keskittynyt siihen, mitä mä sanoisin, jos Sisu pölähtäisi heinävintille, että mä olisin urhannut ajatustakaan sille, mitä Valtterin päässä just sillä hetkellä liikkui.
Me oltiin pitkään hiljaa ja musta tuntui, että tunnelma oli yhtä painostava kuin heinävintin tunkkainen ilma. Mua harmitti, että mun kiva päivä oli muuttunut tällaiseksi ja nolotti, että mä olin käyttäytynyt niin lapsellisesti, varsinkin kun Valtteri oli nähnyt koko jutun. Mä yritin kuumeisesti miettiä, mitä mun pitäis sanoa sille.
“Mä oon kyl aina haaveillut et joku kiskois mut tolleen intohimoisesti heinävintille”, Valtteri ehti rikkoa hiljaisuuden ensin. Mä katsoin sitä yllättyneenä ja sen virnistys sai mut hetkessä unohtamaan kaikki vakavammat asiat. Mua nauratti.
“Entäs sit kun sä oot päässyt sinne vintille?” mä tartuin ilmiselvään syöttiin ovelasti hymyillen. En mä kuitenkaan Valtterille mököttänyt, vaan Sisulle. Ja musta tuntui, että oli korkea aika keskittyä johonkin muuhun.
“Haluutsä varmasti et mä vaan kerron”, poika myhäili.
Musta tuntui, että heinävintillä oli todella kuuma.